Kategoriat
1/2015 Raamattu Vanha Testamentti

JAAKOB MAHANAIMISSA JA PENUELISSA (1. MOOS. 32)

Paul Kretzmann, USA 

Sanansaattajien lähettäminen Eesaun luokse  

32:1: ”Mutta Jaakob kulki tietänsä; ja Jumalan enkeleitä tuli häntä vastaan.” Kirjaimellisesti ottaen: ne tulivat hänen kanssansa, liittyivät hänen seuraansa. Ne olivat suojelleet häntä Gileadin vuorella. Tämä kohtaaminen antoi hänelle varmuuden niiden avusta myös jatkossa. 

32:2: ”Ja nähdessään heidät Jaakob sanoi: ’Tämä on Jumalan sotajoukkoa’. Ja hän antoi sille paikalle nimen Mahanaim (kaksinkertainen sotajoukko). Näin hän kunnioitti sen paikan nimeämisellä, jossa hänelle oli näytetty tämä näky, Herran sotajoukon liittymistä suojelutarkoituksessa hänen pieneen joukkoonsa. Enkelien leiri on ehkä ollut näkymätön kaikkien muiden silmille paitsi hänen. Hän oli kuitenkin saanut tarvitsemansa rohkaisun ja kulki tietänsä iloisemmin mielin.  

32:3: ”Sitten Jaakob lähetti sanansaattajat edellään veljensä Eesaun luo Seirin maahan, Edomin alueelle.” Perheen kasvaessa Eesau höllensi vähitellen niitä siteitä, jotka sitoivat hänet hänen vanhempiensa kotiin. Hän näet tunsi, ettei hänellä todellakaan ollut mitään osaa patriarkaaliseen siunaukseen. Hän asettui asumaan Siinin autiomaahan, johon kuuluu Hoorin vuori. Sen maan alava osa tunnettiin Seirin maana.   

32:4: ”Ja hän käski heitä sanoen: ’Sanokaa herralleni Eesaulle näin: Sinun palvelijasi Jaakob sanoo: Minä olen oleskellut Laabanin luona ja viipynyt siellä tähän saakka; 5 ja minä olen saanut raavaita, aaseja, pikkukarjaa, palvelijoita ja palvelijattaria ja lähetän nyt sanan herralleni, että saisin armon sinun silmiesi edessä.’”?Tämä sanoma ja sen nöyrä, milteipä nöyristelevä alistuvuus, oli tarkoitettu lepyttämään Eesau. Sen sisältö oli tarkoituksellisesti samanlainen kuin alaisen selvitys ylempiarvoiselle upseerille.  

32:6: ”Sanansaattajat palasivat Jaakobin luo ja sanoivat: ’Me tulimme veljesi Eesaun luo; hän on jo matkalla sinua vastaan, neljäsataa miestä mukanaan’.”?Sillä että Jaakobin sanansaattajat palasivat takaisin ilman ystävällistä tervehdystä, Eesau tähtäsi pahaenteisen vaikutelman aikaansaamiseen. Autiomaan ruhtinaana, sheikkinä, hän tuli poikiensa, palvelijoidensa ja muiden kannattajiensa kanssa, joiden avulla hän oli vähitellen ajanut hoorilaiset Seirin maasta. Eesau tahtoi ainakin saada veljensä kokemaan hänen ylivertaisen valtansa. Hän näet antoi sille paljon suuremman arvon kuin lupaukselle uskonnollisesta hallintavallasta hämärässä ja kaukaisessa tulevaisuudessa.  

32:7–8: ”Silloin valtasi Jaakobin suuri pelko ja ahdistus.” Rebekalle ei oltu kerrottu, että Eesaun mieli olisi muuttunut, eikä tämä ollut kutsunut suosikkipoikaansa takaisin. Ei liioin Eesau ollut antanut mitään merkkiä siitä, että hän nyt leppyisi helposti. Uskovien liha on vielä heikko, ja he joutuvat kamppailemaan sen kanssa menettäen helposti rohkeutensa. ”Ja hän jakoi väen, joka oli hänen kanssansa, ja pikkukarjan ja raavaskarjan ja kamelit kahteen joukkoon.”?8. Sillä hän ajatteli: ’Jos Eesau hyökkää toisen joukon kimppuun ja tuhoaa sen, niin toinen joukko pääsee pakoon’.”?Tämä koko karavaanin jakaminen kahtia oli varotoimenpide, jolla hän pyrki pelastamaan ainakin puolet omaisuudestaan. Se osoittaa, että vaikka Jaakob oli äärimmäisessä paniikissa, ei hän ollut menettänyt luontaista oveluuttaan, vaikkakin hän oli liian kiireinen ja kärsimätön. Uhkaavan vaaran kokeminen saa usein vakaat kristitytkin unohtamaan joksikin aikaa yksinkertaisen luottamuksen Herran kaikkivaltiaaseen voimaan.  

Jaakobin rukous 

32:9–10: ”Ja Jaakob sanoi: ’Isäni Aabrahamin Jumala ja isäni Iisakin Jumala, Herra, sinä, joka sanoit minulle: Palaja maahasi ja sukusi luo, niin minä teen sinulle hyvää! 10 Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota sinä olet palvelijallesi osoittanut; sillä ainoastaan sauva kädessäni minä kuljin tämän Jordanin yli, ja nyt on minulle karttunut kaksi joukkoa.’”?Asian kantaminen nöyrässä rukouksessa Jumalan eteen oli oikea reaktio nöyristelevästä pelon ja paniikin sijaan, joka Jaakobia oli vaivannut. Hänen rukouksellaan oli oikea muoto, sillä hän muistutti Jumalaa hänen lupauksistaan, ja samanaikaisesti hän julisti oman arvottomuutensa sikäli kuin oli kysymys kaikesta Herran armosta ja totuudesta. Hänellä ei näet ollut ollut mitään muuta kuin sauva, kun hän kaksikymmentä vuotta aiemmin oli ylittänyt Jordanin lähellä tätä kohtaa. Nyt hänellä oli nuo kaksi joukkoa eläimiä ja palvelijoita, jotka hän oli viemässä takaisin kotimaahansa.  

32:11:?”Pelasta minut veljeni Eesaun käsistä, sillä minä pelkään, että hän tulee ja tuhoaa minut ynnä äidit lapsineen.”?Kirjaimellisesti ottaen: ”lasten päälle”, sillä äiti suojelee lapsiaan vihollista vastaan omalla ruumiillaan. Tilanne oli Jaakobin silmissä niin vakava, että hän oli menettänyt täysin toivonsa siitä, että ihmiset voisivat häntä auttaa.  

32:12: Olethan itse sanonut: ’Minä teen sinulle hyvää ja annan sinun jälkeläistesi luvun tulla paljoksi kuin meren hiekka, jota ei voida lukea sen paljouden tähden’.”?Koska sellainen hyökkäys, joka nyt uhkasi Jaakobia, uhkaisi kukistaa Jumalan lupauksen patriarkaalisesta siunauksesta, muistutti hän vielä kerran Herraa tästä lupauksesta (1. Moos. 28:14). Usko riippuu kiinni Jumalan lupauksissa. Se, joka rukoilee oikein, muistuttaa Herraa aina hänen omasta sanastaan, sen monista vakuutuksista armosta, siunauksesta, avusta ja tuesta. 

Lahjat Eesaulle 

32:13–15: ”Ja hän jäi siihen siksi yöksi. Sitten hän erotti omaisuudestaan lahjaksi veljelleen Eesaulle 14 kaksisataa vuohta ja kaksikymmentä vuohipukkia, kaksisataa uuhta ja kaksikymmentä oinasta, 15 kolmekymmentä imettävää kamelia varsoinensa, neljäkymmentä lehmää ja kymmenen härkää, kaksikymmentä aasintammaa ja kymmenen aasia.” Rukous oli rauhoittanut Jaakobin jännittyneen mielen siinä määrin, että hän ryhtyi nyt toimenpiteisiin, ei paetakseen vaan kohdatakseen Eesaun ja voittaakseen hänet rakkaudella. Eläinten valitseminen ja jakaminen osoitti Jaakobin kokemuksen karjankasvatuksessa, aivan kuten kunkin pienen karavaanin järjestys osoitti hänen viisautensa, sillä hän pani pienimmät ja arvottomimmat eläimet ensimmäisiksi ja arvokkaammat taaemmas.  

32:16: ”Ja hän jätti ne palvelijainsa haltuun, kunkin lauman erikseen, ja sanoi palvelijoilleen: ’Menkää minun edelläni ja jättäkää välimatka kunkin lauman välille’.”?Pienten laumojen kulkiessa eteenpäin ehti kirjaimellisesti pitää hengähdystauon. Jokainen lauma teki siten uuden vaikutuksen ja siten kasvatti tarjotun lahjan voimaa ja tehoa.  

32:17: ”Ja hän käski ensimmäistä sanoen: ’Kun veljeni Eesau kohtaa sinut ja kysyy: Kenen sinä olet, ja mihin menet, ja kenen ovat nuo elukat tuolla edelläsi? niin vastaa: Ne ovat palvelijasi Jaakobin, lähetetyt lahjaksi herralleni Eesaulle; ja katso, myös hän itse tulee jäljessämme’.”?Jaakob antoi tarkat ohjeet jokaiselle palvelijalle siitä, miten heidän tuli osoittaa kunnioitusta Eesaulle. Hän toisti jokaiselle  sanamuodon, jossa Jaakobia kutsutaan palvelijaksi ja Eesauta herraksi ja jossa puhutaan lahjojen tarjoamisesta – kaikella tällä hän arvioi vähitellen voittavansa Eesan vihastumisen.  

32:19–20: Samoin hän käski toista ja kolmatta ja kaikkia muita, jotka laumoja ajoivat, sanoen: Juuri näin on teidän sanottava Eesaulle, kun tapaatte hänet. 20 Ja sanokaa myös: Katso, sinun palvelijasi Jaakob tulee meidän jäljessämme.?Jaakob laski sen varaan, että lepytyslahjojen kasautuva teho tekisi vaikutuksen Eesauhun. Hyvin tehoisana huipentumana oli määrä olla Jaakobin mainitseminen nöyrästi palvelijana. Sillä hän ajatteli: Minä koetan lepyttää häntä lahjalla, joka kulkee edelläni. Sitten astun itse hänen kasvojensa eteen; ehkä hän ottaa minut ystävällisesti vastaan.  Jaakob kutsui lahjojaan lepytyslahjoiksi. Ne oli näet tarkoitettu peittämään Eesaun kasvot, niin ettei tämä enää näkisi sitä rikkomusta, jonka Jaakob oli tehnyt häntä vastaan. Kun nämä lahjat valtaisivat Eesaun mielen, hän ei enää ajattelisi Jaakobin syyllisyyttä vaan katsoisi häntä ystävällisesti ja ottaisi hänet vastaan suosiollisesti.  

32:21:?Niin lahja kulki hänen edellänsä, mutta itse hän jäi siksi yöksi leiriin. Matkustaminen yöllä ei ollut mitään epätavallista idässä. Niinpä Jaakob lähetti pienet lahjalaumat välittömästi kohti etelää, luultavasti ennen auringonlaskua. Itse hän jäi leiriin vähäksi aikaa.  

32:22: Mutta yöllä hän nousi, otti molemmat vaimonsa ja molemmat orjattarensa ja yksitoista lastansa ja meni kahlauspaikasta Jabbokin yli.?Jaakob ei kyennyt levottomuutensa tähden kauan lepäämään. Ennen kuin yö oli kulunut kovin pitkälle, hän otti perheensä jäsenet ja siirsi heidät Jabbokin etelärannalle kahlauspaikalla, joka sijaitsee noin 29 kilometriä Jordanilta.  

32:23: Ja hän otti heidät ja vei heidät joen yli ja vei sen yli kaiken, mitä hänellä oli.”?Niinpä teltat oli purettu ja koko karavaani oli matkalla etelään. Siten Jaakob oli tehnyt kaikki tarpeelliset järjestelyt. Hän oli tehnyt kaiken voitavansa lepyttääkseen veljensä, ja hän saattoi odottaa suunnitelmiensa tulosta luottavaisemmin mielin. On yksinkertaisesti viisautta sopia vastustajien kanssa niin pian kuin mahdollista, tarjota heille sovinnon kättä ja lepyttää heidät ystävällisyydellä. 

Taistelu Penuelin luona  

32:24: Ja Jaakob jäi yksinänsä toiselle puolelle. Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka. Kun Jaakob oli ensin ylittänyt virran perheineen, palasi hän takaisin toiselle rannalle, uskoi karjan palvelijoilleen virran ylitse toimitettavaksi. Itse hän jäi joen pohjoispuolelle. Yhtäkkiä hänet kohtasi nimetön mies, ja nuo kaksi ryhtyivät kovaan painiotteluun.   

32:25: Ja kun mies huomasi, ettei hän häntä voittanut” – ts. kun tuntematon mies havaitsi, ettei hän voinut voittaa Jaakobin päättäväistä vastarintaa –  iski hän häntä lonkkaluuhun” – lonkkanivelen kantaan – niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen painiskellessaan hänen kanssaan. Hänen lonkkansa nyrjähti tai halpautui kamppailussa tapahtuneen vääntämisen ja tuntemattoman miehen kosketuksen seurauksena.  

32:26: ”Ja mies sanoi: Päästä minut, sillä päivä koittaa. Mutta hän vastasi: En päästä sinua, ellet siunaa minua.”?Huolimatta halpautuneesta lonkasta Jaakob piti pintansa taistelussaan miehen kanssa, jonka henkilöllisyydestä hän tuli joka hetki varmemmaksi. Se oli Herra itse, ihmismuodossa, joka tässä omaksui Jaakobin vastustajan roolin. Siitä syystä Jaakob vaatimalla vaati saada hänen siunauksensa ennen kuin hän sallii tämän lähteä.  

32:27–28”Ja hän sanoi hänelle: ’Mikä sinun nimesi on?’ Hän vastasi: ’Jaakob’. 28  Silloin hän sanoi: ’Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut’.”?Pelkän Jaakobin, kantapäästä kiinnipitäjän asemasta, jossa ominaisuudessa hän oli voittanut veljensä Eesaun, hän oli tässä edennyt Israeliksi, Jumalan kanssa painijaksi, Jumalan johtajaksi tai ruhtinaaksi, sillä hän oli pysynyt ruhtinaana taistelussaan Herran kanssa (Hoos. 12:4, 5).  

32:29: ”Ja Jaakob kysyi ja sanoi: Ilmoita nimesi. Hän vastasi: Miksi kysyt minun nimeäni?’”?Vrt. Tuom. 13:18. Ei ole syntisen ihmisen asia tuntea kaikki suuren taivaan Herran nimet. Sitä paitsi Herra oli jo ilmaissut nimensä.? Ja hän siunasi hänet siinä.?Herra toisti virallisesti patriarkaalisen siunauksen (1. Moos. 28:13–15), johon sisältyi lupaus Messiaasta.  

32:30: ”Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel (Jumalan kasvot), ’sillä’, sanoi hän, ’minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut’.”?Kyseessä ei siis ollut ainoastaan ruumiillinen kamppailu, vaan samalla myös hengellinen paini, joka Jaakobin piti kestää. Mutta hän selviytyi koetuksesta. Hän kesti kunnes hän oli saanut Herran siunauksen, kunnes hän oli nähnyt Jumalan kasvojen kääntyvän hänen puoleensa armollisina ja kunnes hänen sielunsa oli parantunut kaikesta pelosta ja kauhusta.  

32:31: Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa.?Hänen juuri ohittaessaan öisen painipaikan ja lähtiessään sieltä pois, aurinko nousi. Auringon noustessa rohkeus, joka nyt oli vallannut hänen sydämensä, antoi hänelle voiman kohdata iloisin mielin veljensä Eesau. Hän oli luultavasti kiinnittänyt vähän huomiota vammaansa kamppailun aikana, mutta nyt nyrjähdys sai hänet irvistämään kivusta ja ontumaan.  

32:32: Sen tähden israelilaiset eivät vielä tänäkään päivänä syö reisijännettä, joka kulkee lonkkaluun yli; sillä hän iski Jaakobia lonkkaluuhun, reisijänteen kohdalle. Israelilaiset kunnioittivat vielä myöhempinäkin aikoina heidän esi-isänsä ihmeellisen taistelun muistoa asettamalla syrjään tämän osan eläimen lonkkaa Herralle pyhitettynä. Jumalan hyvyyden ja armon erityiset ilmoitukset ansaitsevat tulla muistetuiksi kautta aikojen niiden taholta, jotka ovat hyötyneet sellaisten kohtaamisten seurauksista.  

Suomennos: Hannu Lehtonen 

Kategoriat
5/2014 Joulu Lehdet

IDÄN VIISAAT MIEHET (Matt. 2:1–12)

Paul Kretzmann, USA

2:1: ”Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana.” Evankelistan käyttämä siirtyminen kytkee sopivasti yhteen kertomuksen Vapahtajan syntymää ympäröivistä tapahtumista kertomukseen tietäjien matkasta kumartamaan Jeesus-lasta. Se on kertomus siitä ”miten maailma otti äsken syntyneen messiaanisen kuninkaan vastaan. Kaukaa tulleet osoittivat kunnioitusta, oma kansa vihamielisyyttä. Tämä enteilee uuden uskon kohtaloa: pakanat ottavat sen vastaan, mutta juutalaiset hylkäävät sen.” (Schaller, Book of books, § 180)

Matteus ei määritä Jeesuksen syntymän ajankohtaa niin tarkasti kuin Luukas (Luuk. 2:1–2). Hän kuitenkin mainitsee hyvin tärkeän asian, joka vahvistaa Vanhan testamentin profetian mitä ihmeellisimmällä tavalla. Herodes oli näet kuninkaana tähän aikaan. Historia kutsuu häntä Herodes Suureksi, koska hän oli suuri poliittisessa älykkyydessä, diplomaattisessa nokkeluudessa ja hän uhrasi paljon voimavarojaan ulkonaisesti kauniiseen ja suureen. Mutta Herodes oli suuri, milteipä uskomattoman suuri, myös pahuudessa.

Hän oli idumealaisen Antipaterin, Juudean roomalaisen prokuraattorin, poika. Kunnianhimoisena hänen onnistui päästä Galilean käskynhaltijaksi, kun hän oli vain kahdenkymmenen viiden vuoden ikäinen. Sitten hänestä tuli käskynhaltija osaan Syyriaa (engl. Coele-Syria), Libanonin ja Libanonia vastapäätä olevien vuorijonojen väliselle hedelmälliselle laaksolle, johon kuuluu eteläinen Syyria ja Dekapolis ja jonka Rooman triumviri Antonius teki myöhemmin tetrarkiksi.   

Kun makkabealaiset olivat ajaneet Herodeksen maakunnasta, jossa hänen asemansa ihmisten keskuudessa oli aina ollut epävarma, hän pakeni Roomaan. Antoniuksen ja Augustuksen avustuksella Rooman senaatti julisti hänet Juudean kuninkaaksi 714 vuotta Rooman perustamisen jälkeen (37 eKr). Hänen täytyi hankkia valtakuntansa aseellisin voimin, mutta kun hän oli sen haltuunsa saanut, hän jatkoi valtansa kasvattamista julmalla ja häikäilemättömällä tavalla. Hän imarteli fariseusten vaikutusvaltaista puoluetta mahtavan temppelin pystyttämisellä ja muilla teeskennellyillä uskonnollisen kiivauden merkeillä. Hän tavoitteli Rooman suosiota liehittelevällä matelevaisuudella, erilaisilla myönnytyksillä pakanuudelle ja ottamalla käyttöön kreikkalaiset tavat. Kymmenestä vaimostaan hän teloitutti Hasmonealaisen Mariamnen, Hyrkanuksen tyttären. Pojistaan hän surmautti kolme, Antipaterin, Aleksanderin ja Aristobuluksen. Teloituksia oli paljon muitakin, ja ne olivat yhtä julmia kuin tuomittavia.

Hänen vallankäytölleen oli verenhimoisuus niin luonteenomaista, että historioitsijat ovat sivuuttaneet viattomien lasten surman Beetlehemissä merkityksettömänä tapahtumana. Sellainen oli Herodes Suuri. hänen valtansa lopullisessa ja ehdottomassa vakiinnuttamisessa täyttyi Herran sana: ”Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän (engl. Shiloh, hepr. shilo, Messiaan nimitys), jonka se on ja jota kansat tottelevat” (1. Moos. 49:10; vrt. 27:40). 

”Ensiksi evankelista esittää kuningas Herodeksen, muistuttaaksensa kantaisä Jaakobin ennustuksesta, hän kun oli – 1. Mooseksen Kirjan 49. luvussa (1. Moos. 49:10) – sanonut: ’Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän jonka se on’. Tämän ennustuksen valossa on selvää: Kristuksen täytyi olla saapuvilla silloin, kun valtakunta eli hallitus riistettiin juutalaisilta ja kun ketään Juudan heimosta syntyisin olevaa kuningasta tai päämiestä ei enää ollut hallitsijana. Näin kävi juuri tämän Herodeksen tullessa: hän ei ollut Juudan heimoa, ei edes juutalaissyntyinen, vaan Edomista tullut muukalainen, roomalaisten asettama juutalaisten kuninkaaksi, päälle päätteeksi herättäen niin suurta tyytymättömyyttä juutalaisissa, että hänen täytyi lähimain kolmenkymmenen vuoden ajan painiskella heidän kanssaan, vuodattaa sangen paljon verta ja surmata juutalaisten parhaimmistoa, ennen kuin pääsi heistä voitolle ja kukisti heidät.

Kun tämä ensimmäinen muukalainen oli hallinnut kolmekymmentä vuotta ja alistanut valtaansa kaiken siinä määrin, että rauhassa piti valtaa käsissään, ja kun juutalaiset olivat niin mukautuneet, ettei ollut olemassa enää mitään toivoa vapautua hänestä, ja kun näin Jaakobin ennustus oli toteutunut, silloin koitti ennustettu aika, silloin tuli Kristus, ensimmäisen muukalaisen hallitessa syntyen, ennustuksen mukaisesti saapuen, aivan kuin sanoen. Juudan valtikka on lakannut olemasta, muukalainen vallitsee minun kansaani, nyt on aika minun saapua; tuleepa minustakin kuningas, ja hallitus kuuluu nyt minulle.” (Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 555)

Jeesus syntyi Juudean Beetlehemissä, profeetallisen lausuman mukaisesti. Tämä Beetlehem erotetaan toisesta samannimisestä kylästä Galileassa, joka kuului aiemmin Sebulonin heimolle (Joos. 19:15). Kristuksen syntymäkaupunkia kutsutaan Juudan Beetlehemiksi (1. Sam. 17:12) ja Efrataksi (1. Moos. 48:7; Miik. 5:2). Se sijaitsee pienellä harjanteella tai rinteellä, josta on näkymä hedelmälliselle maanviljelysmaalle, josta voi olla peräisin sen ’leivän taloa’ merkitsevä nimi. Se on sopiva nimi kylälle, joka tuotti suurimpana poikanaan hänet, jota asianmukaisesti kutsutaan Elämän leiväksi (Joh. 6:35, 48). 

Ilmoitettuaan Jeesuksen syntymäpaikan ja -ajan evankelista jatkaa:

2:1b: ”Niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin.”

Hän esittelee uuden teeman elävästi. Hänen tarkoituksenaan on myös tuoda esille Juudeaa hallitsevan kuninkaan ja näiden pakanamailta peräisin olevien muukalaisten välinen ero. Hän kutsuu heitä viisaiksi miehiksi. Tarkemmin ottaen hän käyttää heistä nimitystä magi – hän ei kutsu heitä keskiaikaisen legendan tavoin kuninkaiksi, vaan sen ajan tiedemiehiksi, jotka monissa hoveissa muodostivat kuninkaan yksityisen neuvoston (Jer. 39:3; Dan. 2:48). He harrastivat pääasiassa lääketiedettä ja luonnontiedettä, varsinkin niiden salatieteellisiä sovellutuksia, unien selitystä, astronomiaa ja astrologiaa.

“Nämä magit eli ennustajat eivät siis olleet kuninkaita, vaan oppineita ja taitavia miehiä luonnonasioiden tuntemisessa… Nämä magit ovat siis olleet samanlaisia kuin Kreikanmaan filosofit ja Egyptin papit ja meikäläiset yliopistomiehet nykyisin; lyhyesti sanoen, magit ovat olleet rikkaan Arabian pappeja ja oppineita. Lähetetään nykyisistäkin yliopistoista hengellisiä, oppineita miehiä viemään lahjoja jollekulle ruhtinaalle.” (Luther, Kirkkopostilla I, 557)

He olivat tietäjiä itäisiltä mailta. Matteus käyttää luultavasti tarkoituksellisesti epämääräistä paikan ilmausta. On vähän merkitystä sillä, olivatko nämä miehet Arabiasta tai Persiasta tai Meediasta tai Babyloniasta tai Parttiasta. Juutalaisten keskuudessa on perinnäistieto, jonka mukaan Saban ja Arabian valtakunnassa olisi ollut profeettoja, jotka olivat Aabrahamin jälkeläisiä Keturan kautta, jotka olisivat välittäneet Jumalan Aabrahamille antaman lupauksen sukupolvesta toiseen. Kaikella tällä ei ole mitään merkitystä. Mutta sitäkin merkittävämpää on se, että nämä muukalaiset kaukaisesta maasta tulivat Jerusalemiin tällaisen epätavallisen asian tähden.

”Häntä, jota eivät tahtoneet etsiä hänen omaisensa, veriheimolaisensa ja kansalaisensa, häntä etsivät monen päivämatkan takaa saapuvat vieraan maan ihmiset; hänen luokseen, jonne eivät syvästioppineet eivätkä papit tahdo tulla kumartaen rukoilemaan, tulevat ennustajat ja tähtientarkkaajat. Olipa tuo varsin suureksi häpeäksi Juudan koko maalle ja kansalle: heillä on Kristus syntyneenä keskuudessaan, heillä olisi pitänyt kaikkein ensimmäiseksi, ennen muukalaisia, pakanallisia vierasmaalaisia, olla tämä tiedossa, ja ennen kaikkea pääkaupungin, Jerusalemin, asukkaiden olisi pitänyt tietää se. Todellakin ovat he täten saaneet voimakkaan kehoituksen Kristuksen tuntemiseen ja etsimiseen!” (Luther, Kirkkopostilla I, s. 558) 

Tietäjien lyhyt sanoma

2:2: ”Ja he sanoivat: ’Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan.’” Heidän kysymykseensä sisältyi väite. Heillä oli varma tieto juutalaisten kuninkaan syntymisestä. Siitä ei ollut kysymys eikä siitä ollut keskustelemista. Oli syntynyt lapsi, joka on juutalaisten kuningas. Hänen kuninkuudestaan ei ole nyt epäilystäkään. Todiste, jonka tietäjät tuovat esille heidän uskonsa puolesta, on sensaatiomainen. He olivat nähneet tähden, joka oli nousemassa – silloin kun tämä ilmiö tuli näkyväksi. Se ei ollut mikä tahansa tähti tai meteoriitti tai erityisen kirkas komeetta tai epätavalllinen planeettojen konjunktio, vaan hänen tähtensä, tähti, joka oli pantu taivaankanteen tai joka säteili juuri tähän aikaan epätavallisen kirkkaasti.

Tämän tähden ilmestyminen ja – jakeen 9 mukaan – sen antama opastus oli heille varma merkki. Se oli varma tunnusmerkki heidän tuntemansa profetian, perimätiedon tai ilmoituksen täyttymisestä. On mahdollista, että heidän opettajansa olivat selittäneet Balaamin ennustuksen (4. Moos. 24:17) viittaavan todelliseen, materiaaliseen tähteen. Asia voi olla myös siten, kuin keskiaikaisessa legendassa, joka on saanut ilmauksensa vanhassa saksilaisessa runossa Heiland ja jonka mukaan Daniel välitti idän oppineille miehille juuri tätä tähteä koskevan perimätiedon. He olivat joka tapauksessa tulleet kumartamaan häntä, jonka syntymän tähti ilmaisi. He olivat tulleet osoittamaan hänelle kunnioitusta ja palvomaan häntä alamaisesti kumartuen hänen edessään ja antaen itsensä ja kaiken omaisuutensa hänen käytettäväkseen.

Hämmästyttävän ilmoituksen vaikutus

2:3: ”Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan.” Herodeksen tyrmistys voidaan selittää kahdella tavalla. Herodes oli huolissaan kuninkaana, kuninkaan asemansa tähden. Hän oli saavuttanut itselleen suvereenin hallitsijan aseman menetelmillä, jotka eivät olleet ensinkään moitteettomia. Koska hän oli muukalainen ja vallananastaja, hän pelkäsi kilpailijaa, ja koska hän oli tyranni, hän pelkäsi, että kansa ottaa kilpailijan iloiten vastaan. Herodes tunsi pelkoa myös siksi, että oli ennustettu suuren ja merkittävän henkilön, Messiaan, juutalaisten kuninkaan, tuomitsevan sekä kansan että maailman – ja Herodeksen omatunto ei ollut puhdas. Ihmiset olivat toisaalta kiihdyksissään eri syistä. Paha omatunto ja syyllisyyden tunne huolestutti heitä heidän tekopyhyytensä ja itsekkyytensä tähden, jonka Messias varmasti havaitsisi. Tähän sekoittuneena oli kuitenkin Rooman ikeestä vapauttajan jännittynyt odotus. Tätä toivoa fariseukset olivat huolella vaalineet.

Herodeksen toimet hätätilanteen kohtaamiseksi

2:4: ”Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä.” Ei koko juutalaisen kansan suurta neuvostoa (Sanhedrin) – siihen kuuluivat myös vanhimmat, ja Herodes oli surmauttanut monia heistä – vaan ylipapit, sekä viran sen hetkinen haltija että aiemmat ylipapit, ja kirjanoppineet, jotka olivat myös poliittisia virkailijoita, jotka auttoivat maallisia viranomaisia yksityissihteereinä ja tilastotieteilijöinä. Kaikki nämä olivat oppineita miehiä. Tässäkin oli jälleen poliittinen siirto, joka oli suunniteltu vahvistamaan Herodeksen horjuvaa arvovaltaa: juutalaisten johtajat voisivat pitää kutsua salaiseen kokoukseen harvinaislaatuisena kunnianosoituksena. Herodes, joka oli tottunut käskemään, ilmaisi tässä tapauksessa hyvin huolella pyyntönsä kohteliain joskin vaativin sanoin. Hänen esittämänsä kysymys oli teologinen: missä Kristuksen syntymäpaikka perimätiedon mukaan on.

Juutalaisten johtajien vastaus kertoo salatusta tyytyväisyydestä

2:5–6a: ”He sanoivat hänelle: ’Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa.” He antoivat vastauksen viivyttelemättä. Se heijasti senaikaista käsitystä ja oli sopusoinnussa Talmudin tradition kanssa. Esittämässään Raamatun todistuksessa he eivät lainaa Vanhan testamentin kohtaa kirjaimellisesti vaan yhdistävät profeetan sanat Miik. 5:2 ja 2. Sam. 5:2. 

Heidän vastaukselleen antoi ohimennen sanottuna muodon tietty rabbiiniseen opetukseen perustuva tulkinta. ”Et suinkaan ole vähäisin”– teksti sanoo. Beetlehem voi olla pieni kooltaan ja vaikutukseltaan, erityisesti verrattuna sen naapurina olevaan suurkaupunkiin, mutta se ei suinkaan ole vähäisin arvossa ja kunniassa. Sitä on voitu pitää pienenä ja merkityksettömänä tuhansien keskuudessa Juudassa, kaupunkien, jotka saattoivat kerskata, että niissä asui tuhat tai yli tuhat perhettä. Tästä huolimatta se saattoi silti parhaiten perustella väitteensä erinomaisuudestaan Juudan ruhtinasten joukossa. Tässä on kiistaton todiste: 6b. ”’sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia.’” Halveksitusta kylästä tulisi Hän, joka pitäisi sitä kotikaupunkinaan ja jossa yhdistyisivät hallitsijalle tunnusomaiset ominaispiirteet lempeän, rakastavan ystävän ja valppaan vartijan ominaispiirteiden kanssa. Hän, jonka syntymä tekisi Juudan Beetlehemin tunnetuksi, olisi ruhtinas ja johtaja, jonka elämän tarkoituksena olisi väsymättömänä paimenena omistautua niille, jotka on hänen haltuunsa uskottu.

Herodes oli vakuuttunut saamansa informaation luotettavuudesta. Niinpä hän päätti poistaa mahdollisen kilpailijan nopealla ja perusteellisella, vaikkakin julmalla menettelyllä. Mutta hän tarvitsi lisää tietoa:

2:7. ”Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt.” Tämä oli salainen neuvottelu, joka vastasi hänen poliittista juonitteluaan. Jos hän olisi tehnyt tiedustelunsa julkisesti, hänen liehittelijänsä olisivat voineet käydä epäluuloisiksi. Mutta hyväuskoiset vierailijat voitiin suostutella puhumaan vapaasti yksityisessä tapaamisessa ilman että he pelästyisivät. Herodes oli kiinnostunut siitä, milloin tähti täsmälleen ottaen oli ilmestynyt näkyviin ensimmäisen kerran. Hän ilmeisesti otaksui, että lapsen syntymä oli tapahtunut samanaikaisesti. Kaikki tämä oli erityisen vastenmielistä tekopyhyyttä. Hän teeskenteli olevansa sydämellisesti kiinnostunut kaikesta siitä, mikä koski tätä lasta, jonka kohtaloihin tähdetkin näyttivät kuuluvan.

Herodes toteuttaa suunnitelmansa

2:8a. ”Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: ’Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle’.” Herodeksella oli kova halu saada toteutettua suunnitelmansa menestyksellisesti. Siitä huolimatta hän uskotteli vilpittömille vierailijoilleen, ettei hänellä ollut sydämellään mitään muuta kuin saada heidän etsintänsä onnistumaan. Teksti viittaa siihen ajatukseen, että oli hyvin kiire. Hän lähetti heidät heti pois luotaan hellittämättä vedoten heihin ja miltei käskien: menkää ja tiedustelkaa. Älkää jättäkö kiveäkään kääntämättä. Etsikää hyvin perusteellisesti, että lapsi löytyisi. Eikä ainoastaan tämä: 2:8b. ”Että minäkin tulisin häntä kumartamaan.” Hän kruunaa tekopyhyytensä lopuksi emävalheella. Ei hän näet tahtonut taipua lapsen edessä häntä kumartaen palvomaan, vaan hän aikoi taivuttaa lapsen sielun kuoleman pölyyn.

Tietäjät toimivat kuninkaan sanojen mukaan yksinkertaisessa luottamuksessa

2:9: ”Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen.” He lähtivät Jerusalemista, ilmeisesti täysin yksin opastuksenaan vain yleiset ohjeet. Herodes ei tahtonut juoruilijoita niiden keskuudesta, jotka toimivat kuten hän. Mutta tietäjät katsoivat ylös taivaalle ja näkivät jälleen oppaansa siellä. He tunnistivat taivaallisen merkin, joka ensin oli herättänyt heidän huomionsa ihmeen tapahtumisesta. Tämä tähti kulki heidän edellään koko matkan, kunnes heidän tultuaan Beetlehemiin se pysähtyi tiettyyn paikkaan suoraan sen talon päälle, jossa lapsi oli, sillä hän oli heidän etsintänsä kohde, hänen luokseen heidät ohjattiin. Toinen todistus siitä, että tässä tarkoitettu tähti oli tehty juuri tätä tarkoitusta varten, on se, että se kulki pohjoisesta etelään. Sen on täytynyt olla paljon alempana kuin muut tähdet, koska se ilmaisi tarkasti missä talossa lapsi oli. “Tämä tähti, koska se kulkee tietäjien mukana Jerusalemista Beetlehemiin, kulkee pohjoisesta etelään. Helposti on tästä todettavissa, että sillä oli toinen luonne, rata ja asema kuin muilla taivaalla kulkevilla tähdillä. Se ei ole ollut kiintotähti, niin kuin tähtitieteellinen nimitys kuuluu, vaan vapaa tähti, joka on voinut kohota ja laskea, kääntyen mihin suuntaan tahansa.” (Luther, Kirkkopostilla I, s. 582)

Tähden ilmestymisen vaikutus tietäjiin

2:10: ”Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti.” He olivat ilosta suunniltaan. Heidän pitkä matkansa oli menestyksellinen. Heidän vaivalloinen etsintänsä oli päättynyt. Mitä voimakkain riemu, milteipä haltioitunut ilo valtasi heidät, kuten evankelista asian ilmaisee.

Matkan tarkoitus toteutuu

2:11a. ”Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä.” Matteuksen kuvaus on niin elävä, että sanat kerta kaikkiaan pulppuavat iloisena virtana. Tietäjät näkivät omilla silmillään hänet, jota he olivat kaivanneet nähdä – lapsen, Messiaan, ennustetun Juudan tähden. Hänen äitinsä, Maria, ja hänen kasvatusisänsä, joka on tarkoituksellisesti sivuutettu, olivat nyt löytäneet suojan yhdestä kylän taloista. Tietäjät kumarsivat lasta itämaiseen tapaan lankeamalla polvilleen ja koskettamalla otsallaan maata. Täydellisesti antautuneina he V. 11b. ”avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa.” He tulivat kädet täynnä, kuten sopii sellaisille, jotka astuvat kuninkaan eteen. He avasivat aarrearkkunsa. He ottivat esille kultaa – mitä kallisarvoisinta metallia – suitsuketta ja mirhaa, joka on kallisarvoista, puista tiputettavaa aromaattista pihkaa, jota käytetään paljon uskonnollisissa seremonioissa (Ps. 72:10; Jes. 60:6).

Se, sisältyykö lahjoihin mitään erityistä, salaista merkitystä, on turhaa spekulointia, joka on kiehtonut monia Raamatun selittäjiä. Yleisesti on sanottu: kulta kuninkaalle, mirha sille, jonka on määrä kuolla. Keskiaikaisessa runossa sanotaan näin: ”Ensimmäinen oli kulta, niin kuin hyvin mahtavalle Kuninkaalle; toinen oli mirha, niin kuin pappien Papille; kolmas oli suitsuke olemaan merkkinä hautaamisesta.” Lutherin selitys on yksinkertainen: ”Vaikkakin he (tietäjät) siis käyvät sisälle köyhään majaan, tapaavat sieltä köyhän nuorikon ja hänen viereltänsä poloisen lapsen, ja vaikka siis toistamiseen näyttää aivan toisenlaiselta kuin jos olisi kysymyksessä kuningas – idän palvelijansakin ovat arvokkaampia ja kunnioitusta herättävämpiä – eivät he taivu kiusaukseen, vaan suuressa, vahvassa ja täydessä uskossa he siirtävät silmistänsä ja aistimistansa kaiken sen, minkä luonto pitää harhana ja josta se pysyy erillään; he yksinkertaisesti seuraavat profeetan sanaa ja tähden todistusta, pitäen lasta kuninkaana; he polvistuvat hänen eteensä, kumartavat häntä ja antavat hänelle lahjoja.” (Luther, Kirkkopostilla I, s. 585)

Kertomuksen päätös

2:12: ”Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.” Tässä on toinen esimerkki siitä, miten Jumala puuttui asioihin ja teki tyhjäksi Herodeksen verenhimoiset suunnitelmat Vapahtajaa kohtaan. Tekstistä ei käy ilmi, että tietäjien vilpitön luottamus kuningasta kohtaan olisi antanut sijaa epäilykselle tätä kohtaan, ja että he olisivat pyytäneet Jumalalta merkkiä. Matteus vain kertoo, että he saivat Jumalan käskynä vakavan kehotuksen, voimakkaan varoituksen siitä, etteivät palaisi takaisin Jerusalemiin. On merkityksetöntä, saiko jokainen näistä tietäjistä näyn vai saiko ainoastaan heidän johtajansa Jumalan käskyn. Riittää, että he tottelivat tätä käskyä. He lähtivät, he vetäytyivät ja siten pakenivat omaan maahansa ottaen toisen karavaanireitin, joka oli kaukana Herodeksen vaarallisesta läheisyydestä. He olivat saavuttaneet tavoitteensa. He olivat nähneet pakanoiden valkeuden. Heidän sydämensä olivat täynnä uskovan sielun tyytyväisyyttä, joka on nähnyt Herran pelastuksen.

Kategoriat
4/2014 Lehdet

Jaakobin lähtö (1. Moos. 31)

Paul Kretzmann, USA

Pakosuunnitelma

31:1: ”Mutta hän sai kuulla, että Laabanin pojat puhuivat näin: ’Jaakob on anastanut kaikki, mitä isämme omisti; isämme omaisuudesta hän on hankkinut itselleen kaiken tämän rikkauden’.” Tässä puhui kateus, joka ei tahtonut suoda Jaakobille ilmeistä Jumalan siunausta. Siten se tuli paljastaneeksi hyvin pahan epäluulon, kuten on tavallista sellaisissa tapauksissa.

31:2: ”Ja Jaakob huomasi Laabanin kasvoista, ettei hän ollut häntä kohtaan niinkuin ennen.” Laaban ei enää salannut itsekkyyttään ja ahneuttaan, mistä seurasi pahantahtoisuus Jaakobia kohtaan.

31:3: ”Ja Herra sanoi Jaakobille: ’Palaja isiesi maahan ja sukusi tykö. Minä olen sinun kanssasi’.” Kanaan oli Jaakobin isien maa (1. Moos. 17:8; 26:3). Hänen lähimmät sukulaisensa asuivat siellä. Sen vuoksi Herra ei ainoastaan käskenyt hänen palata takaisin vaan lupasi myös varjella hänet.

31:4–5: ”Niin Jaakob kutsutti Raakelin ja Leean kedolle laumansa luo, 5. ja hän sanoi heille: ’Minä huomaan isänne kasvoista, ettei hän ole minua kohtaan niinkuin ennen’.” Aiempina aikoina, Jaakobin ensimmäisinä palvelusvuosina, Jaakobin Laabanille tuottama voitto oli saanut tämän suhtautumaan häneen sangen ystävällisesti, mutta nyt kateus ja ahneus olivat saaneet vallan Laabanin sydämessä.    ”Vaikka isäni Jumala on ollut minun kanssani’.” Jumala, jota hänen isänsä Iisak oli palvellut ja joka oli ilmoittanut itsensä armossa ja luvaten siunauksensa Jaakobille.

31:6: ”Te tiedätte, että minä olen palvellut isäänne kaikin voimin.” Jaakob oli korostanut uskollisuuttaan Laabania kohtaan (1. Moos. 30:30; 33). Samoin hän saattoi totuudellisesti viitata siihen Laabanin tyttärien, vaimojensa, edessä.

31:7: ”Mutta isänne on kohdellut minua petollisesti ja muuttanut palkkaani kymmenen kertaa.” Tämä on toinen likatahra Laabanin luonteeseen, sillä kun sopimus oli tehty (1. Moos. 30:34) ei siihen mitään muutoksia haettu. Silti Laaban muutti säännöllisesti ja mielivaltaisesti sen ehtoja omaksi edukseen. ”Jumala ei kuitenkaan ole sallinut hänen tehdä minulle mitään vahinkoa.” Ei ruumiin eikä omaisuuden suhteen.

31:8: ”Kun hän sanoi: ’Pilkulliset olkoot sinun palkkasi’, niin koko lauma kantoi pilkullisia; ja kun hän sanoi: ’Juovikkaat olkoot sinun palkkasi’, niin koko lauma kantoi juovikkaita.” Kun Laaban huomasi, että hänen karjansa sai jälkeläisiä Jaakobin eduksi alkuperäisen sopimuksen mukaan, hän muutti ajoittain ehtoja. Siten hän teki Jaakobille yhä vaikeammaksi saada voittoa, koska jokainen uusi sopimus tiukensi sopimusehtoja.

31:9: ”Niin on Jumala ottanut isänne omaisuuden ja antanut minulle.” Jaakob tunnustaa ja myöntää siten kiitollisena, että Herra oli pitänyt huolen hänen eduistaan. Herra oli kääntänyt pahan tarkoituksen hänen hyväkseen ja moninkertaistanut sen osan laumasta, joka oli pantu erilleen hänen palkkiokseen.

31:10: ”Mutta lauman pariutumisen aikana minä nostin silmäni ja näin unessa, että vuohipukit, jotka astuivat laumaa, olivat juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia.” Jumalan kaitselmus oli johtanut Jaakobin laumojen kasvamisen. Ilman sitä ei terävinkään liikemiesäly olisi häntä auttanut.

31:11: ”Ja Jumalan enkeli sanoi minulle unessa: ’Jaakob!’ Minä vastasin: ’Tässä olen’.” Tämä on jälleen Herran enkeli sanan erityisessä merkityksessä, Jahve, Jumalan Poika, kuten hän usein itsensä ilmoitti lapsilleen Vanhassa testamentissa.

31:12: ”Niin hän sanoi: ’Nosta silmäsi ja katso, kaikki vuohipukit, jotka astuvat laumaa, ovat juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia, sillä minä olen nähnyt kaiken, mitä Laaban sinulle tekee’.” Selvästi Jaakobilla oli ollut useita näkyjä kuuden vuoden aikana. Herra ilmaisi hänelle pitävänsä huolen hänen eduistaan. Huipentuma oli kuitenkin tullut äskettäisessä unessa.

31:13: ”’Minä olen Jumala, joka ilmestyin Beetelissä, jossa sinä voitelit patsaan ja jossa teit minulle lupauksen’.” Herran enkeli oli sama kuin Beetelin Jumala, se Jumala, joka ilmoitti itsensä Beetelissä enkelien yläpuolella olevana. Jaakob oli tunnustanut uskonsa tosi Jumalaan vihkimällä tuon paikan Beetelissä ja tekemällä hyvin vakavan valansa. ”Nouse nyt ja lähde tästä maasta ja palaja synnyinmaahasi.” Jaakobia ei siten hoputtanut heidän välittömälle paolleen ainoastaan Laabanin kateus ja epäoikeudenmukaisuus vaan myös Jumalan suora käsky.

31:14: ”Silloin Raakel ja Leea vastasivat ja sanoivat hänelle: ’Ei meillä ole enää osaa eikä perintöä isämme talossa’.” Se, miten Laaban kohteli tyttäriään, sai näyttämään että hän oli iloinen päästessään eroon heistä.

31:15: ”’Eikö hän pitänyt meitä kuin vieraita, koska myi meidät ja söi suuhunsa meistä saamansa hinnan’.” Laabanin menettely tyttäriänsä kohtaan sai näyttämään, että hän piti heitä Jaakobille myytyinä neljäntoista vuoden palvelusta. Eikä ainoastaan tämä, vaan hän piti itsellään sen hinnan, sen rahan, jonka arvoisia heidän palveluksensa olivat hänelle. Hän söi suuhunsa heidän omaisuutensa eivätkä he saaneet siitä mitään.

31:16: ”’Niin, koko se rikkaus, jonka Jumala on ottanut isältämme, meidän se on ja meidän lastemme. Tee siis nyt kaikki, mitä Jumala on sinulle sanonut’.” Laaban on esimerkki ahneesta, kovasydämisestä ja tyrannimaisesta miehestä, jolla on mielessään vain oma etunsa ja joka ei välitä kenenkään muun oikeuksista. Tämän kaltaisten ihmisten taholta hurskaiden, uskovien ihmisten täytyy kestää paljon kärsimyksiä. Mutta Jumala huolehtii lapsistaan eikä salli minkään vahingon kohdata heitä ilman hänen lupaansa.

 

Jaakobin pako ja Laabanin takaa-ajo

31:17–18: ”Silloin Jaakob nousi ja nosti lapsensa ja vaimonsa kamelien selkään 18. ja kuljetti pois kaiken karjansa ja kaiken omaisuutensa, jonka hän oli koonnut, kaiken omistamansa ja Mesopotamiassa hankkimansa karjan, mennäkseen isänsä Iisakin luo Kanaanin maahan.” Jaakob oli ilmiselvästi tehnyt suunnitelmansa ja kaikki järjestelynsä hyvin huolellisesti jo ennen kuin hän kutsui vaimonsa neuvotteluun, joka teki päätöksen välittömän paon puolesta. Teksti korostaa toistuvasti sitä seikkaa, että kaikki se varallisuus, karja ja omaisuus, jonka Jaakob oli koonnut ja jonka hän otti mukaansa paetessaan, oli hänen rehellisesti kokoamaansa.

31:19: ”Mutta Laaban oli mennyt keritsemään lampaitaan. Silloin Raakel varasti isänsä kotijumalat.” Se, että Laaban oli poikiensa kanssa pitämässä lampaan keritsijäisiä, jotka kestivät useita päiviä, antoi Jaakobille hänen hakemansa tilaisuuden. Laaban ei näet olisi ikinä sallinut hänen lähteä rauhassa. Ei ole mitään väärää siinä, että pakenee tyrannia ja etsii paikkaa, jossa voi elää rauhassa ja turvassa ja omistautua kutsumustyöhönsä ilman että sitä estetään. Raakel varasti kuvat, isänsä pienet kotijumalat, luultavasti sen vuoksi, että hän pelkäsi tämän ehkä kysyvän niiltä neuvoa kuin oraakkelilta. Tämä osoittaa, että vaikka Raakel uskoi tosi Jumalaan, hän ei ollut vielä täysin vapaa pakanallisesta taikauskosta.

31:20: ”Ja Jaakob lähti varkain aramilaisen Laabanin luota eikä ilmaissut hänelle pakenemisaiettaan.” Jaakob käytti tilaisuutta poistua omaisuuksineen Laabanin siitä tietämättä (2. Sam. 15:6). Siitä ei vanhemmalle miehelle myöskään kerrottu.

31:21: ”Niin hän pakeni kaikkinensa, lähti ja meni virran yli ja suuntasi kulkunsa Gileadin vuorille päin.” Hän kahlasi yli Eufratin ja kääntyi sitten suoraan lounaaseen kohti Gileadin vuorta, joka sijaitsee Jarmuk-joen kaukaisemmalla puolella, kaakkoon Gennesaretin järvestä.

31:22–23: ”Mutta kolmantena päivänä Laabanille ilmoitettiin, että Jaakob oli paennut. 23. Silloin hän otti mukaansa heimonsa miehet ja ajoi häntä takaa seitsemän päivänmatkaa ja saavutti hänet Gileadin vuorilla.” Jaakobilla oli kolmen päivän etumatka, mutta hänen suuret laumansa hidastivat kulkua, kun sitä vastoin Laaban kykeni matkaamaan heimonsa miesten kanssa hyvin nopeasti. Kaikesta huolimatta Jaakob oli edennyt hyvin kymmenpäiväisen matkansa aikana.

31:24: ”Mutta Jumala tuli aramilaisen Laabanin luo unessa yöllä ja sanoi hänelle: ’Varo, ettet puhu Jaakobille hyvää etkä pahaa’.” Tämä nimi (aramilainen) erottaa Laabanin Jumalan oman kansan jäsenistä. Kirjaimellisesti ottaen Laabanin ei tullut puhuessaan Jaakobille siirtyä hyvästä pahaan, kiireisestä tyttäriensä ja näiden lasten tervehtimisestä moitteisiin ja muihin suuttumuksen ilmauksiin. Jumala rajoittaa sallimuksessaan hänen vihollistensa valtaa hänen lapsiinsa.

 

Laaban haukkuu Jaakobia

31:25: ”Ja Laaban saavutti Jaakobin. Jaakob oli pystyttänyt telttansa vuorelle, Laaban taas pystytti telttansa Gileadin vuorelle.” Jaakob oli siis leiriytynyt sille vuorijonolle, jonka korkeimpana huippuna oli Gileadin vuori. Laaban pystytti myös telttansa saavuttaessaan hänet heimolaistensa kanssa.

31:26: ”Ja Laaban sanoi Jaakobille: ’Mitä oletkaan tehnyt? Sinä olet pettänyt minut ja kuljettanut pois minun tyttäreni niinkuin miekalla otetut!’.” Laaban uskoi, että hän tekisi suurimman vaikutuksen Jaakobiin teeskentelemällä rakastavaa isää, joka on järkyttynyt. Hän toimi sen mukaisesti ja syytti Jaakobia siitä, että tämä oli kuljettanut hänen tyttärensä pois vastoin näiden tahtoa, kuin sotavankeina.

31:27: ”’Minkätähden pakenit salaa, läksit luotani varkain? Et ilmoittanut minulle mitään, ja niin minä en saanut saattaa sinua matkalle iloiten ja laulaen, vaskirummuin ja kantelein.’” Laaban käyttää kiihkeissä moitteissaan ilmauksia, joiden tarkoituksena on saada Jaakob näyttämään luihulta pelkurilta. Itse hän sitä vastoi vihjaa, ettei hän jalomielisyydessään olisi jättänyt järjestämättä asianmukaista jäähyväisjuhlaa iloiten ja laulaen, rummuin ja kantelein.

31:28: ”’Etkä suonut minun suudella lasteni lapsia ja tyttäriäni. Tyhmästi sinä olet menetellyt.’” Laaban kutsuu kursailematta koko Jaakobin menettelyä mielettömäksi.

31:29: ”Minulla olisi valta tehdä teille pahaa, mutta teidän isänne Jumala sanoi minulle viime yönä näin: ’Varo, ettet puhu Jaakobille hyvää etkä pahaa’.” Laabanin mukanaan tuoma joukko oli kyllin iso aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Jaakobille. Vain pelko Jumalan rangaistuksesta esti Laabania seuraamasta haluaan. Tässä kohtaa Laabanin vihamielisyys selvästi sai hänet unohtamaan kaiken harkitsevaisuuden ja paljastamaan hänen katkeruutensa ja todellisen aikeensa.

31:30: ”’Olkoon: sinä olet nyt lähtenyt matkallesi, koska niin suuresti ikävöit isäsi kotiin, mutta minkätähden olet varastanut minun jumalani?’” Laaban tahtoo sanoa, että Jaakobin lähdölle on olemassa jotakin perusteita, vaikkakin se tapahtui salaa. Mutta hänen jumaliensa varastamiselle ei voitu löytää mitään puolustusta, ja siitä hän nyt syyttää suoraan Jaakobia.

31:31–32: ”Jaakob vastasi ja sanoi Laabanille: ’Minä pelkäsin, sillä ajattelin, että sinä riistäisit minulta tyttäresi’.” Tämä oli vastausta Laabanin ensimmäiseen kysymykseen, siihen miksi Jaakob oli lähtenyt Mesopotamiasta sillä tavalla kuin hän lähti. Se ei paljastanut Laabanin hyvin imartelevaa mielipidettä. Mitä syytökseen tuli, Jaakob sanoi: 32. ”Mutta se, jonka hallusta löydät jumalasi, menettäköön henkensä. Heimojemme miesten läsnäollessa tutki, mitä minulla on, ja ota pois, mikä on omaasi.” Tämä lausuma osoittaa, miten vihoissaan Jaakob oli siitä varkausepäilystä, josta häntä oli syytetty. Hän rohkeasti haastaa Laabanin tekemään tutkimuksen heimolaistensa nähden ja julistaa, että jos joltakulta löydetään kuvat, hän on ansainnut kuoleman. ”Sillä Jaakob ei tiennyt, että Raakel oli ne varastanut.”

31:33: ”Ja Laaban meni Jaakobin telttaan, Leean telttaan ja molempien orjatarten telttaan, mutta ei löytänyt mitään. Ja tultuaan ulos Leean teltasta hän meni Raakelin telttaan.” Niin varma Laaban oli asiastaan, että hän suoritti hyvin perusteellisen etsinnän. On ironiaa siinä, että epäjumalanpalvelija etsii jumaliaan eikä kykene niitä löytämään.

31:34: ”Mutta Raakel oli ottanut kotijumalat, pannut ne kamelin satulaan ja istunut niiden päälle. Ja Laaban penkoi koko teltan, mutta ei löytänyt mitään.” Laaban tarkasti kaiken teltassa perinpohjaisesti. Hän ei ainoastaan katsellut ympärilleen vaan myös koetteli käsillään.

31:35: ”Ja hän sanoi isällensä: ’Älä vihastu, herrani, siitä etten voi nousta sinun edessäsi” – kuten tyttären kunnioitus isäänsä kohtaan olisi edellyttänyt – ”sillä minun on, niinkuin naisten tavallisesti on’. Ja Laaban etsi, mutta ei löytänyt kotijumalia.” Riippumatta siitä oliko tämä totta vai ei, hän osoittautui ovelan isänsä veroiseksi tyttäreksi, sillä tämä juoni esti Laabania katsomasta satulan alle, jota Raakel käytti leposohvana. Myöhempänä aikana tämä asia säädettiin lailla (3. Moos. 15:19s). Siten Herra ei sallinut Jaakobin, joka ei tiennyt mitään Raakelin juonesta, joutua häpeään.

 

Jaakob ojentaa Laabania

31:36: ”Silloin Jaakob vihastui ja soimasi Laabania; Jaakob puhkesi puhumaan ja sanoi Laabanille: “Mitä minä olen rikkonut, mitä pahaa minä olen tehnyt, että näin minua ahdistat?” Etu oli nyt kokonaan Jaakobin puolella eikä hän hukannut aikaa käyttääkseen sen hyödykseen. Hän vaati Laabania tilille sekä tämän asenteesta että hänen kaikista vääristä teoistaan – samoin siitä, että tämä oli ahdistellut häntä niin ylimielisesti.

31:37: ”Nyt olet penkonut kaikki minun tavarani; mitä olet löytänyt sellaista, joka olisi sinun talosi tavaraa? Tuo se tähän minun heimoni ja sinun heimosi miesten eteen, että he ratkaisisivat meidän molempien välin.” Etsiminen, johon Laaban oli ryhtynyt varmana epäilyksessään, ei tuottanut yhtään mitään tuloksia. Tämä sai hänet näyttämään hölmöltä molempien – sekä omiensa että Jaakobin kanssa olevien silmissä.

31:38–39: ”Jo kaksikymmentä vuotta minä olen ollut sinun luonasi; sinun uuhesi ja vuohesi eivät ole synnyttäneet keskoisia, enkä minä ole oinaita sinun laumastasi syönyt.” 39. ”Pedon haaskaamaa en ole sinulle tuonut, se oli minun itseni korvattava; minulta sinä sen vaadit, olipa se viety päivällä tai viety yöllä.” Jaakob ei ollut mennyt Laabanin luokse esittäen yksityiskohtaisen kertomuksen jokaisesta menetyksestä laumassa. Sen sijaan hän oli vapaaehtoisesti itse korvannut kaikki menetykset.

31:40: ”Päivällä vaivasi minua helle, yöllä vilu, ja uni pakeni silmistäni.” Lähi-idässä yön kylmyyttä vastaa polttava helle päiväsaikaan.

31:41: ”Jo kaksikymmentä vuotta minä olen ollut sinun talossasi; neljätoista vuotta minä palvelin sinua saadakseni molemmat tyttäresi ja kuusi vuotta saadakseni sinulta karjaa, mutta kymmenen kertaa sinä muutit minun palkkani.” Kuten yksi raamatunselittäjä sanoo: ”Voimakas tunne ja ylväs itsetietoisuus, jotka ilmenevät hänen puheessaan, antavat sille rytmikkään liikkeen ja runolliset muodot.”

31:42: Jos minun isäni Jumala, Aabrahamin Jumala, jota myöskin Iisak pelkää, ei olisi ollut minun puolellani, niin sinä olisit nyt lähettänyt minut tyhjänä tieheni. Jumala on nähnyt minun kurjuuteni ja kätteni vaivannäön, ja hän ratkaisi viime yönä asian.” Jaakobin palvelu Laabanin luona on esimerkki oikeasta uskollisuudesta, joka tässä asetetaan kauttaaltaan vastakohdaksi vanhemman miehen itsekkyydelle. Oikea uskova on valpas, uskollinen, tunnontarkka ja huolellinen siinä, ettei hän lyö laimin tai tuhlaa mitään hänelle uskotusta omaisuudesta. Hän palvelee innokkaasti Jumalaa ja lähimmäistään kättensä teoilla.

 

Liitto Gileadin vuorella

31:43: ”Niin Laaban vastasi ja sanoi Jaakobille: ’Tyttäret ovat minun tyttäriäni, ja lapset ovat minun lapsiani, ja karja on minun karjaani, ja kaikki, mitä näet, on minun omaani. Mutta minkä minä nyt mahdan näille tyttärilleni tai lapsille, jotka he ovat synnyttäneet!’” Laaban puhuu yhä perusteettomasti kerskuen viitaten ylenmääräiseen valtaansa ja väittäen omakseen sellaista, mikä ei hänelle enää kuulunut. Hänen sanansa osoittavat kuitenkin myös, että Jaakobin nuhteella oli ollut vaikutus. Hän tajuaa, että kaikki pyrkimykset Jaakobin henkeä tai hyvinvointia vastaan vahingoittaisivat myös hänen lapsiaan ja lastenlapsiaan. Samanaikaisesti hänessä herää pelko siitä, että jonakin päivänä Jaakob saattaisi palata Mesopotamiaan mahtavan joukon johtajana ja kostaa kokemansa vääryyden.

31:44: ”Tule siis, tehkäämme liitto keskenämme, ja olkoon se todistuksena meidän välillämme, minun ja sinun.” Tämä ehdotus oli suurelta osin itsekkyyden seurausta, mutta se palveli tarkoitusta.

31:45: ”Silloin Jaakob otti kiven ja nosti sen pystyyn patsaaksi.” Tämä kivi oli muistomerkki sopimuksesta, rauhanomaisesta erosta, johon hän suostui.

31:46: ”Ja Jaakob sanoi heimonsa miehille: ’Kootkaa kiviä’. Ja he ottivat kiviä ja rakensivat roukkion ja aterioivat siinä sen kiviroukkion päällä.” Aterioiminen osoitti ystävällismielistä kanssakäymistä.

31:47–49: ”Ja Laaban antoi sille nimen Jegar-Saahaduta, mutta Jaakob antoi sille nimen Galed.” Molemmat nimet, joista edellinen on kaldean (aramean) kieltä ja jälkimmäinen heprean kieltä, tarkoittavat samaa: todistuksen roukkio. 48 ”Ja Laaban sanoi: ’Tämä roukkio olkoon tänään todistajana meidän välillämme, minun ja sinun’; sen tähden hän antoi sille nimen Galed 49. ja myöskin nimen Mispa. Sillä hän sanoi: ’Herra olkoon vartija meidän välillämme, minun ja sinun, kun joudumme loitolle toistemme näkyvistä’.” Mispa on toinen nimi, joka paikalle annettiin myöhemmin Laabanin toisen huomautuksen tähden. Mispa merkitsee vartiotornia, sillä Herraa pyydettiin olemaan vartijana, valvomaan tarkoin, että sopimuksen ehtoja noudatettaisiin.

31:50: ”’Jos sinä kohtelet pahasti minun tyttäriäni tahi otat toisia vaimoja tyttärieni lisäksi, niin tiedä, että vaikkei ketään ihmistä olekaan läsnä, Jumala kuitenkin on todistajana meidän välillämme, minun ja sinun’.” Herra tiesi, mitä sopimukseen sisältyi ja hän valvoisi, ettei yhtään sen ehtoa vastaan rikottaisi.

31:51: ”Ja Laaban sanoi vielä Jaakobille: ’Katso, tämä roukkio ja tämä patsas, jonka minä olen pystyttänyt meidän välillemme, minun ja sinun 52. – tämä roukkio olkoon todistuksena, ja myöskin tämä patsas olkoon todistuksena siitä, etten minä kulje tämän roukkion ohi sinun luoksesi ja ettet sinäkään kulje tämän roukkion ja tämän patsaan ohi minun luokseni paha mielessä’.” Jos jommallakummalla olisi joskus koston ajatuksia, hänen tiensä toisen maahan veisi tämän paikan ohi ja kivinen muistomerkki muistuttaisi häntä liitosta.

31:53: ”’Aabrahamin Jumala ja Naahorin Jumala, heidän isiensä Jumala, olkoon tuomarina meidän välillämme’. Laaban, epäjumalanpalvelija, on aika epämääräinen mainitsemaan oman jumalansa nimeä, vaikkakin hän koettaa löytää yhteisen perustan. ”Ja Jaakob vannoi valansa Jumalan kautta, jota hänen isänsä Iisak pelkäsi.” Jumala, jonka Iisak tiesi olevan ainoan oikean Jumalan.

31:54: ”Ja Jaakob uhrasi vuorella teurasuhrin ja kutsui heimonsa miehet aterioimaan, ja he aterioivat ja olivat yötä vuorella.” Jaakob teurasti eläimiä uhriksi todelliselle Jumalalle. Hän kutsui veljensä syömään leipää ja siten sinetöimään liiton yhteisellä aterialla.

31:55: ”Mutta varhain seuraavana aamuna Laaban nousi, suuteli lastensa lapsia ja tyttäriään ja hyvästeli heidät; sitten hän lähti matkaan ja palasi kotiinsa.” Näin Laaban erosi heistä hyvin hellissä merkeissä vastakohtana hänen aiemmalle karkeudelleen. Tästä kertomuksesta liitosta me opimme, että uskovat koettavat pitää rauhan kaikkien ihmisten, myös epäuskoisten, kanssa, sikäli kuin se on mahdollista totuutta kieltämättä. Tämä ei muuta kuitenkaan sitä, että he käyvät alituista sotaa syntiä vastaan.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
3/2014 Lehdet

Jaakobin lapset ja vaurastuminen (1. Moos. 30)

Paul Kretzmann, USA

Bilhan ja Silpan lapset

30:1: ”Kun Raakel näki, ettei hän synnyttänyt Jaakobille, kadehti hän sisartaan ja sanoi Jaakobille: ’Hanki minulle lapsia, muuten minä kuolen’.” Hedelmättömyyttä pidettiin Vanhassa testamentissa Jumalan erityisenä rangaistuksena ja kirouksena varsinkin patriarkkojen (kantaisien) perheissä. Näiden tapauksessa Messiaan kaipaus lisäsi halua saada lapsia. Kun siis Raakel näki sisarensa Leean synnyttävän pojan toisensa jälkeen, tuli hän täyteen kateutta ja kärsimättömyyttä. Hän selvästikin uskoi, että kaikki hänen rukouksensa jälkeläisen saamisesta olivat turhia. Tämä selittää hänen kiukun purkauksensa. Se sai hänet lausumaan, että hän kuolisi masennuksesta ja surusta, ellei Jaakob onnistuisi hankkimaan hänelle lapsia.

30:2: ”Niin Jaakob vihastui Raakeliin ja sanoi: ’Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?’” Raakel ansaitsi täysin Jaakobin ankaran moitteen: ”Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?” Mitä Jaakobin omaan voimaan tuli, hän oli voimaton. Luultavasti hän, samoin kuin Raakel, ei myöskään turvautunut kylliksi rukoukseen voimana, joka valloittaa Jumalan sydämen.

30:3: ”Mutta Raakel sanoi: ’Tässä on orjattareni Bilha; yhdy häneen, että hän synnyttäisi minun helmaani ja minäkin siten saisin lapsia hänestä’.” Tämä ei ollut uskon tapa vaan lihan keino: Raakelin orjattaren lapset kuuluisivat tämän emännälle ja sitäkin enemmän, jos Jaakob – Raakelin ehdotuksesta – olisi heidän isänsä.

30:4: ”Ja hän antoi hänelle orjattarensa Bilhan vaimoksi ja Jaakob yhtyi häneen.” Jaakobin oma mielentila ajatellen hänen suosikkivaimonsa hedelmättömyyttä ja omaa ikääntymistään – hän oli nyt lähes yhdeksänkymmenen vuoden ikäinen – sai Jaakobin suostumaan vaimonsa suunnitelmaan.

30:5–6: ”Ja Bilha tuli raskaaksi ja synnytti Jaakobille pojan. 6 Niin Raakel sanoi: ’Jumala hankki minulle oikeuden, ja hän kuuli minun ääneni ja antoi minulle pojan’. Sen tähden hän antoi hänelle nimen Daan (tuomari).” Raakel siis piti tilannetta itsensä ja sisarensa välisenä kiistana, jossa Jumala oli nyt pannut syrjään vääryyden antaessaan hänelle pojan Raakelin edustajan välityksellä.

30:7–8: ”Ja Bilha, Raakelin orjatar, tuli jälleen raskaaksi ja synnytti Jaakobille toisen pojan. 8 Niin Raakel sanoi: ’Jumalan taisteluja minä olen taistellut sisareni kanssa ja olen voittanut’. Ja hän antoi hänelle nimen Naftali.” Raakel oli onnistunut saamaan myös tämän pojan kamppailtuaan Leean, niin vieläpä itse Jumalan kanssa. Hänen sanansa osoittavat kaipuuta olla osallinen patriarkaalisesta siunauksesta, vaikkakin siinä, mitä hän sanoo, on vielä tietty määrä itsepäisyyttä.

30:9: ”Kun Leea näki lakanneensa synnyttämästä, otti hän orjattarensa Silpan ja antoi hänet Jaakobille vaimoksi.” Siten hän seurasi sisarensa esimerkkiä. Tästä asiasta oli nyt tulossa varsinaisesti lihallinen kamppailu.

30:10–11: ”Ja Silpa, Leean orjatar, synnytti Jaakobille pojan. Niin Leea sanoi: ’Onneksi!’ Ja hän antoi hänelle nimen Gaad (hyvä onni).”  Hän katsoi, että tämän pojan syntymä oli hänelle onnekas tapahtuma.

30:12: ”Ja Silpa, Leean orjatar, synnytti Jaakobille toisen pojan. 13 Niin Leea sanoi: ’Onnellista minua! Niin, naiset ylistävät minua onnelliseksi.’ Ja hän antoi hänelle nimen Asser (onnellinen).” Hän uskoi, että tyttäret, naiset – olivat he missä tahansa – pitäisivät häntä onnekkaana, kun hän oli synnyttänyt miehelleen kuusi poikaa. Näyttää siltä, että Leea ei tähän aikaan ottanut laskelmissaan huomioon Herran siunausta. Kyseessä oli yksinkertaisesti hänen ja Raakelin välinen kilpailu.

 

Leean viimeiset lapset

30:14: ”Mutta Ruuben meni kerran ulos nisunleikkuun aikana ja löysi lemmenmarjoja vainiolta ja toi ne äidillensä Leealle.” Pikku Ruuben, joka oli tuohon aikaan neljän tai viiden vuoden ikäinen, löysi vainiolta lemmenmarjoja. Nämä marjat ovat keltaisia ja niissä on voimakas, hyvä tuoksu. Ne ovat suunnilleen muskottipähkinän kokoisia. Lemmenmarjojen uskottiin edistävän hedelmällisyyttä ja sopivan lemmenjuomaksi. ”Niin Raakel sanoi Leealle: ’Anna minulle poikasi lemmenmarjoja’.” Tämä osoittaa, mihin pisteeseen näiden kahden naisen välinen kateus oli kasvanut, kun he turvautuivat jopa tuollaisiin luuloteltuihin lääkkeisiin.

30:15: ”Leea vastasi hänelle: ’Eikö riitä, että olet vienyt minulta mieheni, koska tahdot ottaa vielä poikani lemmenmarjatkin?’ Siten Leea kärsi siitä tunteesta, että häntä ei rakastettu tai että häntä vain siedettiin vaimona. Raakel sanoi: ’Olkoon, maatkoon hän tämän yön sinun kanssasi, kunhan saan poikasi lemmenmarjat’.” Kaupan ehdot olivat siis nämä: Raakelin tuli saada lemmenmarjat ja hän vuorostaan luovutti Jaakobin Leealle tämän kerran.

30:16: Kun Jaakob illalla palasi vainiolta, meni Leea häntä vastaan ja sanoi: ’Minun luokseni sinun on tultava, sillä minä olen ostanut sinut poikani lemmenmarjoilla’.” Näin Leea piti kiinni siitä, mitä hänelle oli luvattu. ”Ja hän makasi sen yön hänen kanssaan. 17 Ja Jumala kuuli Leeaa, ja Leea tuli raskaaksi ja synnytti Jaakobille viidennen pojan.” Lemmenmarjat eivät siis sinänsä, luonnonlääkkeenä, vaikuttaneet hedelmällisyyttä, vaan Herran, luomakunnan Jumalan siunaus sen vaikutti.

30:18 ”Niin Leea sanoi: ’Jumala on palkinnut minulle sen, että annoin orjattareni miehelleni’. Ja hän antoi hänelle nimen Isaskar (hän joka tuo palkinnon). Hän uskoi, että tämä poika oli Jumalan palkinto hänelle siitä, että hän oli antanut orjattarensa miehelleen.

30:19: Ja Leea tuli jälleen raskaaksi ja synnytti Jaakobille kuudennen pojan. 20 Silloin Leea sanoi: ’Jumala on antanut minulle hyvän lahjan. Nyt mieheni on asuva minun luonani, sillä minä olen synnyttänyt hänelle kuusi poikaa.’ Ja hän antoi hänelle nimen Sebulon (asuminen).” Tämä yksityiskohtainen kertomus Jaakobin ja hänen vaimojensa välisistä hyvin intiimeistä suhteista osoittaa heidän luontojensa heikkouden ja syntisyyden. Heidän sydämiään ei silti täyttänyt pelkkä lihallinen halu ja kateus, vaan heillä oli aina mielessään – enemmän tai vähemmän selvästi – Messiasta koskeva lupaus ja sen merkitys.

30:21: ”Sitten hän synnytti tyttären ja antoi hänelle nimen Diina.” Tämä on mainittu tässä sen vuoksi, mitä Dinalle myöhemmin tapahtui (1. Moos. 34).

 

Joosefin syntymä

30:22: Mutta Jumala muisti Raakeliakin, ja Jumala kuuli häntä ja avasi hänen kohtunsa.” Näyttää siltä, että kun kaikki hänen suunnitelmansa ja sotajuonensa epäonnistuivat, hän kääntyi Jumalan puoleen rukoillen palavasti ja kärsivällisesti. Herra vastasi hänelle ja poisti hänen hedelmättömyytensä.

30:23: ”Niin hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Jumala on ottanut pois minun häpeäni’. 24 Ja hän antoi hänelle nimen Joosef (hän lisää), sanoen: ’Herra antakoon minulle vielä toisen pojan’.” Ottaessaan Raakelilta pois hänen hedelmättömyydestään koituneen moitteen Herra oli vahvistanut hänen toivoaan siitä, että hän antaisi tälle toisen pojan. Tämä toive toteutui myöhemmin (1. Moos. 35:16–18). On epäilemättä oikein olettaa tätä seuraavasta kertomuksesta, että Jaakobin yksitoista lasta, Ruubenista Joosefiin, syntyivät hänen avioitumistaan seuraavien seitsemän vuoden aikana. Nämä lapset eivät syntyneet täsmälleen kerrotussa aikajärjestyksessä, mutta siten, että Leea synnytti neljä poikaansa neljän ensimmäisen vuoden aikana. Daan ja Naftali syntyivät luultavasti myös tänä aikana. Silpan lapset syntyivät välittömästi sen jälkeen, kun Leea itse taas tuli äidiksi kuudentena ja seitsemäntenä vuotena. Joosef syntyi suunnilleen seitsemännen vuoden lopussa, kun Jaakob oli yhdeksänkymmenen yhden vuoden ikäinen. Koko kertomus osoittaa, että Herran pelko tekee kodista todellisesti onnellisen. Uskovat luottavat näet saavansa Herralta kaikki hyvät lahjat ja ottavat ne kiitollisina vastaan hänen kädestään.

 

Laabanin ja Jaakobin välinen sopimus

30:25: ”Ja kun Raakel oli synnyttänyt Joosefin, sanoi Jaakob Laabanille: ’Päästä minut menemään kotiini ja omaan maahani’.” Neljätoista Jaakobin palvelusvuotta olivat nyt tulleet päätökseen. Koska hän ei pitänyt Mesopotamiaa kotinaan vaan vieraana maana, halusi hän palata takaisin omaan maahansa, Kanaaniin. Sen vuoksi hän pyysi Laabanilta lupaa lähteä.

30:26: ”Anna minulle vaimoni ja lapseni, joiden vuoksi olen sinua palvellut, mennäkseni pois; sillä tiedäthän itse, kuinka olen sinua palvellut.” Laabanin täytyi myöntää Jaakobin uskollisuus kaikessa hänen työssään, erityisesti koska kauppa oli ollut hänelle tähän saakka hyvin edullinen.

30:27: ”Laaban vastasi hänelle: ’Jospa saisin armon silmiesi edessä! Merkkini ilmoittavat, että Herra sinun tähtesi on siunannut minua.’” Laaban ilmaisi pyyntönsä mitä kohteliaimmin sanoin, vaikka hänellä oli ainoastaan itsekkäitä syitä pyytää Jaakobia jäämään.

30:28: ”Ja hän sanoi vielä: ’Määrää palkka, joka minun on sinulle maksettava, niin minä sen annan’.” Näyttää siltä kuin hän taipuisi ehdoitta mihin tahansa vaatimukseen, jonka Jaakob ehkä esittäisi, mutta todellisuudessa hän perusti laskelmointinsa Jaakobin halukkuuden ja nöyryyden varaan.

30:29–30: ”Hän vastasi hänelle: ?’Itsehän tiedät, kuinka minä olen sinua palvellut ja millaiseksi karjasi on tullut minun hoidossani. 30 Sillä vähän sinulla oli ennen minun tuloani, mutta sitten se on karttunut suureksi, ja Herra on siunannut sinua, missä vain minä liikuin. Mutta milloin saan ruveta tekemään työtä minäkin oman perheeni hyväksi?’” Näissä sanoissa oli selvä vihje Laabanille siitä, että tämän kannattaisi tehdä Jaakobista itsenäinen karjataloudessa. Mutta Laaban toisti kysymyksensä.

30:31: ”Hän vastasi: ’Mitä minun on sinulle annettava?’ Jaakob sanoi: ’Ei sinun tarvitse antaa minulle mitään. Jos myönnät minulle tämän, niin minä yhä edelleen paimennan ja vartioitsen sinun laumojasi’.” Nyt pantiin oveluus oveluutta vastaan. Jaakob näet kieltäytyi luottamasta Laabanin anteliaisuuteen, sillä hän oli oppinut tuntemaan enonsa luonteen.

30:32: ”’Minä tarkastan tänään kaiken laumasi; erota siitä pois kaikki pilkulliset ja kirjavat lampaat sekä karitsoista kaikki mustat ja vuohista kirjavat ja pilkulliset. Ja minun palkkani on sitten oleva tämä.’ Tämän sopimuksen ehdot perustuivat siihen seikkaan, että idässä vuohet ovat yleensä mustia tai tumman ruskeita, harvoin valkoisia tai sellaisia, joissa on valkoisia pilkkuja. Lampaat sitä vastoin ovat yleensä valkoisia, harvoin mustia tai pilkullisia. Ehdotus näytti siitä syystä olevan hyvin yksipuolinen Laabanin eduksi.

 

30:33: ”’Ja siinä minun rehellisyyteni tulee toteennäytetyksi: kun vasta tulet omin silmin katsomaan minun palkkaani, niin kaikki vuohet, jotka eivät ole pilkullisia eivätkä kirjavia, ja kaikki karitsat, jotka eivät ole mustia, katsottakoon minun varastamikseni.’” Jos Laaban milloin tahansa löytäisi hänen laumoistaan sellaisia eläimiä, jotka eivät vastanneet tätä kuvausta, hän saisi syyttää Jaakobia varkaudesta.

30:34–35: ”Laaban vastasi: ’Hyvä, olkoon, niin kuin olet puhunut’.” Hän oli täysin tyytyväinen tähän suunnitelmaan, joka näytti täysin suosivan häntä. 35 ”Ja samana päivänä hän erotti pois juovikkaat ja kirjavat vuohipukit ja kaikki pilkulliset ja kirjavat vuohet – kaikki, joissa oli jotakin valkoista – sekä kaikki mustat karitsat ja jätti ne poikiensa hoitoon.” Laaban ryhtyi kaikkiin ajateltavissa oleviin varotoimiin. Hän valvoi itse henkilökohtaisesti kaikkien tummien ja pilkullisten lampaiden sekä valkoisten ja pilkullisten vuohien poistamisen.

30:36: ”Ja hän asetti niin, että oli kolmen päivän välimatka hänen ja Jaakobin välillä; ja Jaakob paimensi Laabanin muuta karjaa.” Asettamalla omat poikansa vastaamaan hänen laumoistaan ja erottamalla laumat hyvin kauas toisistaan Laaban ajatteli laittaneensa tehokkaasti Jaakobin kunnianhimon aisoihin. Kaikessa tässä Laaban osoitti olevansa itsekäs ja ahne mies, joka hyödynsi kaikki mahdolliset keinot minimoidakseen Jaakobin palkan.

 

Jaakobin suuri vauraus

30:37: ”Mutta Jaakob otti itselleen tuoreita haavan, mantelipuun ja plataanin oksia ja kuori niihin valkeita juovia, paljastaen oksien valkoisen rungon.” Koska itäisten puiden, mantelipuun tai vaahteran, kaarna on tumman väristä samalla kun niiden puuaines on häikäisevän valkoista, soveltuvat ne erittäin hyvin tähän tarkoitukseen.

30:38: ”Ja kuorimansa oksat hän pani eläinten eteen vesikaukaloihin eli juoma-astioihin, joista ne tulivat juomaan; ja ne olivat kiimallaan tullessansa juomaan.” Vaikutelma, jonka eläinten kiimallaan ollessaan oli määrä saada, tuli olla niin äkillinen, syvä ja kestävä, että se vaikuttaisi niiden jälkeläisten väriin.

30:39: ”Ja eläimet pariutuivat oksien edessä ja synnyttivät juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia karitsoita.” Jaakobin suunnitelma toimi hienosti. Se sai hänen laumansa kasvamaan hyvin nopeasti.

30:40: Sitten Jaakob erotti karitsat; ja hän asetti eläinten päät niihin päin, jotka olivat pilkullisia, ja kaikkiin niihin päin, jotka olivat mustia Laabanin laumassa; siten hän hankki itselleen eri laumansa eikä päästänyt niitä Laabanin laumaan.” Tällä toisella juonella mustat vuohet ja valkoiset lampaat pidettiin aina erillään eikä mikään niiden omassa laumassa kiinnittänyt niiden huomiota. Sitä vastoin täplikkäät ja pilkulliset eläimet oli selvästi määrätty tekemään vaikutus eläimiin niiden lisääntymisaikana.

30:41: ”Ja joka kerta kun voimakkaat eläimet olivat kiimallaan, pani Jaakob oksat eläinten silmien eteen vesikaukaloihin, niin että ne pariutuivat oksien edessä.” Tämä tapahtui keväällä sillä syksyllä syntyneitä lampaita ja kilejä pidettiin vahvempina ja parempina.

30:42: ”Mutta heikkojen eläinten eteen hän ei niitä pannut. Niin joutuivat heikot Laabanille ja voimakkaat Jaakobille.” Näin Jaakobin onnistui – Jumalan siunauksella (1. Moos. 31:12) – hankkia osa niistä palkoista, jotka niin runsaina kuuluivat hänelle monien vuosien uskollisesta palveluksesta. Hän käytti kaikkea liikemiehen älyään lyödessään ahneen enonsa tämän omassa pelissä, mutta samalla hän piti sanansa, ettei hän ominut itselleen yhtään eläintä, joka ei hänelle kuulunut.

30:43: ”Ja siten mies tuli ylen rikkaaksi; hän sai paljon pikkukarjaa sekä palvelijattaria, palvelijoita, kameleja ja aaseja.” Jumalan siunauksesta hän hankki kaiken tämän seuraavien kuuden vuoden aikana. Ilman Jumalan siunausta rikkaus on kirous.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2014 Avioliitto Lehdet

Jaakobin avioliitto (1. Moos. 29)

Paul Kretzmann, USA

Jaakob saapuu Mesopotamiaan

29:1: ”Ja Jaakob lähti matkaan – kirjaimellisesti: hän nosti jalkansa, ts. hän jatkoi matkaansa iloisin mielin – ja tuli Idän miesten maalle.” Hän tuli Eufratin tuolle puolen Mesopotamiaan, joka sijaitsee koilliseen Kanaanin maasta. Tämä matka poikkesi jonkin verran Elieserin matkasta lähes sata vuotta aiemmin, sillä Jaakob, joka oli nyt 77 vuotta vanha, kulki koko matkan jalkaisin.

29:2: ”Ja katso, hän huomasi kedolla kaivon, ja katso, sen ääressä makasi kolme lammaslaumaa, sillä siitä kaivosta oli tapana juottaa laumoja. Ja kaivon suulla oli suuri kivi.” Jaakob tiesi, että hänen täytyi olla lähellä määränpäätä. Sen tähden hän tarkasteli huolellisemmin ympäristöä. Hän huomasi vainiolla tämän kaivon tai vesisäiliön, jonka suuta peitti suuri kivi.

29:3: ”Sen tähden annettiin kaikkien laumojen kokoontua sinne (tiettyinä vuorokauden aikoina) ja sitten vieritettiin kivi kaivon suulta ja juotettiin lampaat, jonka jälkeen kivi taas pantiin paikoilleen kaivon suulle. Lähistöllä ei selvästikään ollut paljon vettä. Oli välttämätöntä noudattaa mitä suurinta huolellisuutta saatavissa olevan veden säilyttämiseksi puhtaana.

29:4–7: ”Ja Jaakob sanoi heille: ’Veljeni, mistä te olette?’ He vastasivat: ’Harranista olemme’.  5 Hän kysyi heiltä: ’Tunnetteko Laabanin, Naahorin pojan (sanan laajemmassa merkityksessä poika, sillä Laaban oli Naahorin pojanpoika)? He vastasivat: ”Tunnemme”. 6 Ja hän kysyi heiltä: ’Voiko hän hyvin?’ He vastasivat: ’Hyvin hän voi; ja katso, Raakel, hänen tyttärensä, tulee tuolla lammasten kanssa’. 7 Hän sanoi: ’Vielä on täysi päivä ja liian aikaista koota lauma (hän otaksui, että paimenet kokoaisivat ne myöhemmin heti aitaukseen tai karjapihaan yötä varten); juottakaa lampaat ja viekää ne takaisin laitumelle’.”

Tämä ei ollut Jaakobilta sopimatonta komentelua vaan ainoastaan järjestely paimenten saamiseksi pois. Hän olisi näet luonnollisesti halunnut mieluummin tavata serkkunsa, jota hän jo nyt piti todennäköisenä vaimonaan, yksin eikä palvelijoiden ollessa läsnä.

29:8: ”He vastasivat: ’Emme voi, ennen kuin kaikki laumat ovat koolla ja kivi on vieritetty kaivon suulta; sitten juotamme lampaat’.” Yleensä siis tarvittiin kaksi miestä tai vielä useampia vierittämään kivi pois vesisäiliön suulta. He olivat saaneet määräyksen tulla yhdessä tiettynä aikana, ettei laumojen hoitaminen viivästyisi ja ettei siinä olisi ongelmia.

 

Jaakob kohtaa Raakelin

29:9: ”Hänen vielä puhuessaan heidän kanssaan tuli Raakel isänsä lammasten kanssa, sillä hänen oli tapana olla paimenessa.” Raakel oli yksi isänsä paimenista, aivan kuten arabien naimattomat tyttäret ovat tänäkin päivänä.

29:10: ”Kun Jaakob näki Raakelin, enonsa Laabanin tyttären, ja enonsa Laabanin lampaat, astui hän esiin ja vieritti kiven kaivon suulta ja juotti enonsa Laabanin lampaat. Ilo, jota Jaakob koki saavutettuaan määränpäänsä turvallisesti pitkän, yksinäisen ja vaarallisen matkan jälkeen autiomaan halki ja hänen ilahtumisensa siitä, että hän kohtasi serkkunsa niin pian, antoi hänelle epätavallisen, sankarillisen voiman.

29:11: ”Ja Jaakob suuteli Raakelia ja korotti äänensä ja itki.” Hänen ikänsä ja sukulaisuussuhde teki tällaisen läheisen tervehtimisen aivan sopivaksi. Saattaa olla, että aviollinen kiintymys on herännyt jo tässä vaiheessa hänen sydämessään. Olihan yksi hänen matkansa tarkoituksista ottaa yksi Laabanin tyttäristä vaimokseen.

29:12: ”Niin Jaakob ilmoitti Raakelille, että hän oli hänen isänsä sukulainen ja Rebekan poika; ja Raakel riensi pois ja ilmoitti sen isällensä.” Raakel oli nyt vuorostaan ylitsepursuavan iloinen. Tämä sai hänet etsimään hyvin kiireesti isäänsä.

29:13: ”Kun Laaban kuuli kerrottavan Jaakobista, sisarensa pojasta, riensi hän häntä vastaan, syleili ja suuteli häntä ja toi hänet kotiinsa (siten tarjoten hänelle sydämellisen vastaanoton); ja hän kertoi Laabanille kaikki, mitä oli tapahtunut.” Hän kertoi kaiken sen, mikä oli tarpeellista hänen matkansa selittämiseksi.

29:14: ”Ja Laaban sanoi hänelle: ’Niin, sinä olet minun luutani ja lihaani’.” Jaakobin kertomus vakuutti hänet. Se osoitti näet lopullisesti, että Jaakob oli hänen sisarenpoikansa. ”Ja hän asui hänen luonaan kuukauden päivät.” Siten hän tutustui sekä tähän perheeseen että olosuhteisiin perheessä. Näin Herra oli johdattanut Jaakobin askeleet. Samoin hän valvoo kaikkien lastensa askelia maan päällä. Huolimatta monista vaivoista ja puutteista he yleensä onnistuvat löytämään kodin ja ystäviä. Siten Herra osoittaa isällisen huolenpitonsa.

 

Jaakob palvelee Laabania Raakelin tähden

29:15: ”Ja Laaban sanoi Jaakobille: ’Olet tosin sukulaiseni, mutta palvelisitko silti minua palkatta? Sano minulle, mikä on palkkasi oleva.’” Jaakob ei ollut ollut toimettomana saapumisensa jälkeisenä kuukautena. Hän oli osoittautunut niin alttiiksi ja niin taitavaksi, että Laaban palkkasi hänet ilomielin, kunhan ehdoista saatiin sovittua.

29:16: ”Mutta Laabanilla oli kaksi tytärtä; vanhemman nimi oli Leea, nuoremman nimi oli Raakel.” Laaban tiesi, että Jaakob anoisi lopulta toista ja hänen tarjouksensa tarkoitus oli raivata tietä sille.

29:17: ”Ja Leealla oli sameat silmät, mutta Raakelilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot.” Leean silmät olivat heikot ja sameat. Hän ei ollut kaunis itämaisessa mielessä. Raakel oli kaunis niin kasvoiltaan kuin koko olemukseltaan. Erityisesti hänen silmänsä olivat kirkkaat ja loistavat, mitä pidetään suuressa arvossa idässä.

29:18: Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi: ’Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi’. Tämän palvelun oli määrä tapahtua tavanomaisten myötäjäisten ja sukulaisille annettujen lahjojen sijasta.

29:19: ”Laaban vastasi: ’Parempi on, että annan hänet sinulle, kuin että antaisin hänet jollekin toiselle; jää luokseni’.” Laaban teeskenteli välinpitämätöntä. Itsekkyydessään ja ahneudessaan Laaban odotti suurta voittoa itselleen tällä järjestelyllä.

29:20: ”Jaakob palveli siis seitsemän vuotta saadakseen Raakelin, ja ne tuntuivat hänestä muutamilta päiviltä; niin hän rakasti häntä.” Verrattuna siihen palkintoon, joka hänelle oli tarjona seitsemän vuoden jälkeen, kaikki palvelun vaivat näyttivät merkityksettömiltä. Hänen rakkautensa Raakelia kohtaan teki hänet iloiseksi ja hilpeäksi, vaikka hän toki ikävöi seitsemän vuoden kulumista loppuun.

 

Jaakob nai Leean ja Raakelin

29:21: ”Sen jälkeen Jaakob sanoi Laabanille (seitsemän vuoden päätyttyä): ’Anna minulle vaimoni, sillä aikani on nyt kulunut umpeen, mennäkseni hänen tykönsä’.” Huomaa, että hän kutsuu Raakelia vaimokseen, vaikka hän oli ainoastaan kihlautunut hänen kanssaan. Lain mukainen kihlautuminen on näet Jumalan edessä yhtä sitova kuin avioliitto.

29:22: ”Silloin Laaban kutsui kokoon kaikki sen paikkakunnan asukkaat ja laittoi pidot.” Hän järjesti tavanomaisen hääjuhlan ja teki siitä niin loistavan kuin hänen varansa sallivat.

29:23: ”Mutta illalla hän otti tyttärensä Leean ja vei hänet hänen luokseen; ja hän yhtyi häneen.” Laabanin on mahdollista toteuttaa tämä petos sitäkin helpommin, koska tapa vaati, että morsian oli runsaasti verhottu, kun hänet vietiin sulhasen luokse makuuhuoneeseen.

29:24: ”Ja Laaban antoi orjattarensa Silpan tyttärellensä Leealle orjattareksi.” Tämä seikka kerrotaan tässä varta vasten myöhempiä tapahtumia silmällä pitäen.

29:25: ”Aamulla hän näki, että se oli Leea. Ja hän sanoi Laabanille: ’Mitä oletkaan minulle tehnyt? Olenhan palvellut sinua saadakseni Raakelin! Miksi petit minut?’” Vaikka Jaakobille tehtyä huijausta voidaan tietyssä mielessä pitää oikeudenmukaisena rangaistuksena, hänen syytöksensä Laabania kohtaan oli kuitenkin täysin oikeutettu. Hän olisi aivan hyvin voinut tekemäänsä sopimusta ajatellen hylätä Leean.

29:26: ”Laaban vastasi: ’Ei ole meidän maassamme tapana antaa nuorempaa ennen vanhempaa’.” Olkoonkin että tämä oli vakiintunut tapa sillä paikkakunnalla tai alueella, jossa Laaban eli, hänen puolustelunsa oli silti kehno veruke. Olisihan hänen kuulunut ilmoittaa Jaakobille tästä tavasta silloin kun sopimus tehtiin. Hänen itsekkäät motiivinsa, erityisesti hänen ahneutensa, tuli tässä näkyviin kuten se tulevina vuosina ilmeni yhä enemmän.

29:27: ”’Vietä nyt vain tämä hääviikko loppuun, niin annetaan sinulle toinenkin, kunhan olet palveluksessani vielä toiset seitsemän vuotta.’” Hääjuhla kesti seitsemän päivää. Sen aikana Jaakobin oli vahvistettava avioliitto Leean kanssa hyväksymällä tämä vaimokseen. Toisella viikolla hänelle annettiin sitten Raakel hänen vaimokseen sillä ehdolla, että hän palvelisi toiset seitsemän vuotta tätä varten. Näin hän maksoi todellisuudessa suuremman hinnan kuin hänen kuului.

29:28: ”Ja Jaakob suostui siihen, ja kun hän oli viettänyt sen viikon loppuun, antoi Laaban myöskin tyttärensä Raakelin hänelle vaimoksi.” Molemmin puolin syntiset heikkoudet olivat näytelleet osaansa ja sen vuoksi Jaakobin avioelämästä tuli enemmän kuin yhdessä suhteessa koetusten koulu.

29:29–30: ”Ja Laaban antoi orjattarensa Bilhan tyttärellensä Raakelille orjattareksi.” Tämä kerrotaan myös varta vasten tulevia tapahtumia silmällä pitäen. ”Ja hän yhtyi myös Raakeliin, ja Raakel oli hänelle rakkaampi kuin Leea; ja hän palveli Laabanin luona vielä toiset seitsemän vuotta.” Se, että kaksinnaiminen, polygamia, on Jumalan alkuperäisen asetuksen vääristämistä, koska avioliiton tulee olla monogamia, yhden miehen ja yhden naisen liitto, käy ilmi myös tässä. Jaakobin oli näet mahdotonta osoittaa kiintymystä puolueettomasti. Siksi huolimatta siitä, että Jumalan siunaus Aabrahamille hyödynsi myös näitä välikappaleita tehdäkseen Aabrahamin jälkeläisistä suuren kansakunnan, on kuitenkin selvää, että paljon myöhemmistä vaikeuksista oli seurausta tästä luonnonvastaisesta asioiden järjestelystä.

 

Leean ensimmäiset pojat

29:31: ”Ja kun Herra näki, että Leeaa hyljittiin, avasi hän hänen kohtunsa; mutta Raakel oli hedelmätön.” Herra näki, että Jaakob rakasti Leeaa vähemmän kuin Raakelia. ”Hän avasi hänen kohtunsa” – siten valmistaen hänet lasten synnyttämistä varten, jotka ovat hänen siunauksensa. Se, että Raakel oli hedelmätön, oli myös Jumalan sallimusta.

29:32: ”Niin Leea tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Ruuben (katso, poika!), sanoen: ’Herra on nähnyt minun kurjuuteni; nyt on mieheni rakastava minua’.” Lapset olivat erityisen kaivattuja patriarkkojen aikaan. Sen perusteella Leea, jonka rakkaus Jaakobia kohtaan oli niin syvä ja vahva, että hän oli jopa suostunut Laabanin petokseen, toivoi, että hänen miehensä alkaisi nyt rakastaa myös häntä.

29:33: ”Ja hän tuli jälleen raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Herra on kuullut, että minua hyljitään, ja on antanut minulle myös tämän’. Niin hän antoi hänelle nimen Simeon (kuuleminen).” Jumala oli kuullut hänen rukouksensa toisesta pojasta. Hän uskoi, että tämä takaisi sen, että hänen miehensä rakastaisi vihdoinkin myös häntä.

29:34: ”Ja hän tuli jälleen raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Nyt kai mieheni vihdoinkin kiintyy minuun, sillä olenhan synnyttänyt hänelle kolme poikaa’. Sen tähden hän antoi hänelle nimen Leevi (hän kiintyy).”  Aiemmin hän oli toivonut, että hän saavuttaisi miehensä täyden rakkauden ja olisi samanvertainen Raakelin kanssa hänen edessään. Nyt hän toivoi ainoastaan, että Jaakob ainakin kiintyisi häneen pysyvästi.

29:35: ”Ja hän tuli vieläkin raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Nyt minä kiitän Herraa’. Sen tähden hän antoi hänelle nimen Juuda (Jumalan kiitos; se, josta kiitetään Jumalaa). Sitten hän lakkasi synnyttämästä.” Leea kääntyi nyt kokonaan pois itsestään Herraan. Herra ei tietyn aikaa antanut hänen tulla raskaaksi, jottei hän alkaisi luottaa itseensä. Sitä läksyä, että kaikki hyvät lahjat tulevat Jumalalta ja että hän antaa ne armollisessa hyvyydessään, ei voi oppia liian hyvin.

Suomennos: Hannu Lehtonen

 

Kategoriat
1/2014 Lehdet Vanha Testamentti

Jaakobin pako ja uni (1.Moos. 28)

Paul Kretzmann, USA

Jaakob lähetetään rauhassa
28:1: ”Silloin Iisak kutsui Jaakobin ja siunasi hänet; hän käski häntä ja sanoi hänelle: ’Älä ota vaimoksesi ketään Kanaanin tyttäristä.’” Rebekan suunnitelma toteutui. Iisak näki hänen huomautuksensa tarkoituksen ja otti vaarin Rebekan sanoihin sisältyvästä vihjeestä. Iisak kutsui Jaakobin virallisesti, tervehti häntä mitä ystävällisimmin. Sitten hän antoi tälle ehdottoman määräyksen, ettei hän saanut ottaa vaimokseen kanaanilaista naista.
28:2: ”’Vaan nouse ja mene Mesopotamiaan, isoisäsi Betuelin kotiin, ja ota sieltä itsellesi vaimo enosi Laabanin tyttäristä.’” Näiden kahden sukulaisperheen välillä oli ainakin ajoittaista yhteydenpitoa, koska Iisak tiesi Laabanin tyttäristä.
28:3–4: ”Ja Jumala, Kaikkivaltias, siunatkoon sinua ja antakoon sinun tulla hedelmälliseksi ja lisääntyä, niin että sinusta tulee suuri kansojen joukko. 4. Ja hän suokoon sinulle Aabrahamin siunauksen, sinulle ynnä sinun jälkeläisillesi, että saisit omaksesi maan, jossa sinä muukalaisena asut ja jonka Jumala on antanut Aabrahamille.” Iisakin sanat viittaavat epäilyksettä siihen, että hän nyt tunnusti avoimesti Jaakobin valituksi perillisekseen. Tietoisuus patriarkan (kantaisän) kutsumuksesta oli herännyt hänessä. Hänellä oli voima antaa Aabrahamin siunaus, joka sisälsi lupauksen Messiaasta, pojalle, jonka hän olisi hylännyt mutta jonka Jumala oli valinnut.
28:5: ”Niin Iisak lähetti Jaakobin matkalle, ja hän lähti Mesopotamiaan Laabanin luo, joka oli aramilaisen Betuelin poika ja Rebekan, Jaakobin ja Eesaun äidin, veli.” Betuel oli tähän aikaan joko kuollut tai ei enää aktiivisesti hoitamassa asioita. Sen vuoksi Laabanista, Jaakobin enosta, puhutaan perheen päänä.
28:6: ”Kun Eesau näki, että Iisak oli siunannut Jaakobin ja lähettänyt hänet Mesopotamiaan ottamaan sieltä itselleen vaimoa-sillä hän oli siunannut hänet, käskenyt häntä ja sanonut: ’Älä ota vaimoa Kanaanin tyttäristä’ – 7. ja että Jaakob oli totellut isäänsä ja äitiänsä ja lähtenyt Mesopotamiaan, 8. silloin hän huomasi, että Kanaanin tyttäret olivat hänen isälleen Iisakille vastenmieliset; 9. ja niin Eesau meni Ismaelin luo ja otti Mahalatin, Aabrahamin pojan Ismaelin tyttären, Nebajotin sisaren, vaimokseen entisten lisäksi.” Tätä naista kutsutaan 1. Moos. 36:2:ssa Baasematiksi, Nebajotin sisareksi, koska tämä oli hänen vanhin veljensä. Luultavasti Eesaun tarkoituksena oli saada tällä teolla takaisin isänsä täysi arvostus, sillä tämä kolmas vaimo oli Aabrahamin jälkeläinen. Hän kuitenkin ainoastaan paljasti täydellisen ymmärryksen puutteensa sikäli kuin oli kyse patriarkkojen suhteesta Herran ennustuksiin tämän maan omistamisesta. Ismaelin ja hänen lastensa ei näet ollut määrä olla perillisiä Saaran pojan kanssa.

Jaakobin uni Beetelissä
28:10: ”Niin Jaakob lähti Beersebasta mennäksensä Harraniin.” Beerseba sijaitsi Kanaanin eteläisimmässä osassa, johon Iisak oli tuolloin leiriytyneenä. Jaakob matkasi ensin pohjoista kohti.
28:11: ”Ja hän osui erääseen paikkaan, johon yöpyi, sillä aurinko oli laskenut; ja hän otti sen paikan kivistä yhden, pani sen päänsä alaiseksi ja asettui nukkumaan siihen paikkaan.” Hän osui tähän paikkaan sattumalta, vaikkakin kyseessä oli Jumalan johdatus. Paikka, jossa tämä tapahtui, on ilmoitettu myös tässä siten, että sen myöhempään merkitykseen kiinnitetään huomiota.
28:12–14: ”Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas. 13 Ja katso, Herra seisoi hänen edessään ja sanoi: ’Minä olen Herra, sinun Isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. 14 Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.’” Tämä oli ihmeellinen Jumalan ilmoitus. Se vahvisti Messiasta koskevan lupauksen, jonka Iisak oli lausunut. Koko kuva osoittaa rikkoutumattoman yhteydenpidon, läheisen yhteyden Jumalan ja uskovien välillä maan päällä. Jumalan enkelit ovat uskovien seurassa ja suojelevat heitä kaikilla heidän teillään. Enkelit edustavat heitä heidän vaikeuksissaan ja ahdistuksissaan. He tuovat Jumalan avun ja suojeluksen alas taivaasta. Maan päällä, jossa Jaakob lepäsi, oli tikapuut. Hän näytti olevan yksin ja hylätty. Hänellä ei ollut edes maapalasta, jota hän olisi voinut kutsua omakseen. Mutta tikapuiden huipulla oli kaikkivaltias Jumala, jonka lupaukset eivät koskaan petä. Yhdessä ensimmäisistä puheistaan Jeesus viittasi tähän Jaakobin näkyyn (Joh. 1:51). Jeesuksen Kristuksen persoonassa ovat taivas ja maa, Jumala ja ihminen, yhdistyneinä ainutlaatuisella ja mitä ihmeellisimmällä tavalla. Kristuksen, lihaan tulleen Jumalan Pojan, välityksellä, me pääsemme yhteyteen Jumalan kanssa.
28:15: ”Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennen kuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut.” Messiasta koskevan lupauksen lisäksi, joka jälkeenpäin oli aina mitä suurin lohdutus Jaakobille – kuten se on kaikkien uskovien toivo – Herra vakuutti pitävänsä hänestä huolen hänen matkoillaan. Jaakob saattoi panna luottamuksensa Herran lupauksien ehdottomaan, pettämättömään täyttymiseen. Ne ovat yhtä varmat tänä päivänä kuin silloin. Sen tähden ne edellyttävät samaa luottavaista vastaanottamista.

Jaakobin lupaus
28:16: ”Silloin Jaakob heräsi unestansa ja sanoi: ’Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt?’.” Jumala oli läsnä tässä paikassa, vaikka se oli kaukana sieltä, missä oikeaa Jumalan palvelemista vaalittiin, nimittäin hänen isänsä kodissa. Hänellä ei ollut ollut mitään aavistusta siitä. Herra oli laupiaassa armossaan lähellä häntä ympäröiden hänet hyvyydellään jopa näin kaukana hänen kotoaan.
28:17: ”Ja pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: ’Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti.’” Vrt. 2. Moos. 3:5. Tähän paikkaan liittyvät mielleyhtymät täyttivät aina jälkeenpäinkin hänen mielensä pyhällä pelolla ja kunnioituksella, jota syntiset ihmiset välttämättä tuntevat Jumalan läheisyydessä. Siellä missä Jumala ilmoittaa itsensä joko näyssä tai sanassaan, siellä on paikka, jossa hän asuu. Siellä hänen armonsa avaa itse taivaan syntiselle, joka etsii vain hänen armoaan.
28:18: ”Ja Jaakob nousi varhain aamulla, otti kiven, jonka hän oli pannut päänsä alaiseksi, ja nosti sen pystyyn patsaaksi ja vuodatti öljyä sen päälle.” Hän noudatti tavanomaisia vihkimismenoja. Hän erotti tämän paikan Herran ilmestymisen pyhittämäksi ja pystytti kiven, joka oli ollut hänen päänsä alaisena ennakoimaan pyhäkköä, joka sinne rakennettaisiin myöhemmin.
28:19: ”Ja hän kutsui paikan Beeteliksi; mutta ennen oli kaupungin nimenä Luus.” Kanaanilaiset tarkoittivat käyttämällään nimellä Luus sekä kaupunkia että ympäröivää maaseutua. Israelin lapset antoivat alueelle sen valloittamisen jälkeen nimen Beetel, joka sillä oli tämän tapahtuman jälkeen.
28:20–22: ”Ja Jaakob teki lupauksen, sanoen: ’Jos Jumala on minun kanssani ja varjelee minut sillä tiellä, jota nyt kuljen, ja antaa minulle leipää syödäkseni ja vaatteita pukeutuakseni, 21 niin että saan palata rauhassa isäni kotiin, niin on Herra oleva minun Jumalani; 22 ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone, ja kaikesta, mitä minulle suot, minä totisesti annan sinulle kymmenykset.’” Jaakob ei tässä ilmaissut ehtoa vaan hän tunnusti kiitollisena sen, mitä Jumala oli luvannut. Tällä lupauksella Jaakob otti vastaan Herran lupauksen ja julisti, mitä siihen hänen käsityksensä mukaan sisältyi. Hänellä oli tietty tapahtuma silmiensä edessä, sillä se kivi, joka nyt ainoastaan muistutti ihmeellisestä näystä, korvattaisiin Jumalan läsnäolon ja asumisen muistomerkillä. Niistä Jumalan lahjoista, jotka hän saisi seurauksena tuosta lupauksesta, hän täten omisti kymmenennen osan Herralle. Oikeaa Herraan luottamista on ottaa vastaan hänen lupauksensa yksinkertaisella uskolla sekä palvoa ja palvella häntä.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
5/2013 Lehdet Siunaus Synti

Iisak siunaa poikansa (1.Moos.27)

Paul Kretzmann, USA

Iisak valmistautuu siunaamaan Eesaun

27:1: ”Kun Iisak oli tullut vanhaksi ja hänen silmänsä olivat hämärtyneet, niin ettei hän enää voinut nähdä, kutsui hän Eesaun, vanhemman poikansa, ja sanoi hänelle: “Poikani!” Tämä vastasi hänelle: ’Tässä olen’.” Iisak oli tähän aikaan 137 vuoden ikäinen. Vanhuuden heikkoudet alkoivat näkyä näön heikkenemisenä. Sanatarkasti ottaen kohdassa sanotaan: hänen silmissään, jotka tulivat heikoiksi pois näkemisestä. Hän kutsui nyt muodollisella ja juhlallisella tavalla Eesauta, suosikkipoikaansa.

27:2: Niin hän sanoi: ’Katso, minä olen tullut vanhaksi enkä tiedä, milloin kuolen’.” Itse asiassa hän eli vielä 43 vuotta, mutta hänen tekemänsä valmistelut osoittivat kaukonäköisyyttä, joka oli hänelle luonteenomaista. Jokaisen uskovan tulisi panna asiansa järjestykseen ajoissa ja olla valmis kohtaamaan kuolema, kun se tulee.

27:3–4: ”’Ota siis aseesi, viinesi ja jousesi, ja mene kedolle ja pyydystä minulle riistaa. 4. Ja laita minulle herkkuruoka, minun mieliruokani, ja tuo se syödäkseni, että minä siunaisin sinut, ennen kuin kuolen.’” Tässä ei tullut näkyviin vanhan miehen äkillinen oikku, vaan huolellisesti valmisteltu suunnitelma. Sen mukaan Eesaun tuli metsästää riistaa ja sitten valmistaa siitä ruokaa tavalla, jonka hän tiesi miellyttävän isäänsä. Jumala oli antanut ennen lasten syntymää ilmoituksen, jonka Iisak epäilemättä tunsi. Eesau oli huolettomasti ja lähes halveksien luopunut esikoisoikeudestaan. Hän oli myös solminut kyseenalaisen avioliiton kanaanilaisen naisen kanssa. Silti Iisak piti Eesauta suosikkinaan, myös erittäin tärkeän, Messiasta koskevan lupauksen, välittämisessä. Uskovissakin lihan heikkous kasvaa usein mököttäväksi itsepintaisuudeksi Jumalan ilmeisen johdatuksen sivuuttamisessa.

Rebekka järjestää, että Jaakob siunataan ensin

27:5–7: Mutta Rebekka kuuli, kuinka Iisak puhui pojallensa Eesaulle.” Tämä, että Rebekka kuuli Iisakin suunnitelman, perustui Jumalan kaitselmukseen. ”Ja kun Eesau oli lähtenyt kedolle pyydystämään riistaa, tuodakseen isällensä, 6. puhui Rebekka pojalleen Jaakobille sanoen: ’Katso, minä kuulin sinun isäsi puhuvan veljellesi Eesaulle ja sanovan: 7 Tuo minulle riistaa ja laita minulle herkkuruoka syödäkseni, että siunaisin sinut Herran edessä, ennen kuin kuolen.’” Rebekka teki Jaakobista liittolaisensa kertomalla hänelle kaiken, mitä hän oli saanut tietää.

27:8: ”’Kuule siis, poikani, mitä sanon, ja tee, mitä minä käsken: 9. mene laumaan ja ota sieltä minulle kaksi hyvää vohlaa” – riittävä määrä, joka tarvittiin riistan sijasta – ”laittaakseni niistä isällesi herkkuruuan, hänen mieliruokansa.’” Rebekka tunsi näet myös Iisakin mieltymykset ja tiesi, missä muodossa hän piti eniten paistetusta lihasta.

27:10: ”’Ja sinun on vietävä se isäsi syödä, että hän siunaisi sinut, ennen kuin kuolee.’” Näin Jaakobin annettiin ymmärtää, mitä osaa hänen oli määrä näytellä Rebekan suunnitelmassa.

27:11: Mutta Jaakob sanoi äidillensä Rebekalle: ’Katso, veljeni Eesau on karvainen, mutta minä olen sileäihoinen. 12 Entä jos isäni tunnustelee minua? Silloin minä joudun hänen silmissään pilkkaajaksi ja hankin itselleni kirouksen enkä siunausta.’” Tämä oli osittain harkitsevaisuutta, osittain omantunnon ääni, joka kertoi hänelle, että hän tekisi itsestään pilkkaajan vanhan, sokean isänsä silmissä ivatessaan tämän heikkoutta. Kun isä tämän havaitsisi, tuottaisi se hänelle seurauksena siunauksen sijaan kirouksen. Kunnioituksesta äitiään kohtaan Jaakob ei viittaa itse vääryyteen, vaan sen vaarallisiin seurauksiin.

27:13: Hänen äitinsä sanoi hänelle: ’Kohdatkoon se kirous minua, poikani; kuule vain, mitä minä sanon, mene ja nouda’.” Rebekka oli halukas kantamaan sekä syytöksen että kirouksen, joka voisi kohdata Jaakobia. Hänelle suunnitteleminen merkitsi samaa kuin toimiminen, kurssin noudattaminen loppuun saakka.

27:14–15: Niin hän meni noutamaan ne ja toi ne äidilleen; ja hänen äitinsä laittoi herkkuruuan, hänen isänsä mieliruuan. 15. Ja Rebekka otti vanhemman poikansa Eesaun parhaat vaatteet, jotka olivat hänen hallussaan talossa, ja puki ne nuoremman poikansa Jaakobin ylle.” Nämä vaatteet olivat hienot. Rebekan suunnitelmaan kuului saada sekä vaatteiden tuntu että tuoksu Iisakin pettämiseksi.

27:16: Mutta vohlain nahat hän kääri hänen käsiinsä ja paljaaseen kaulaansa.” Näyttää siltä, että tässä viitataan angoravuohiin, joiden pitkä, silkkinen villa muistuttaa ihmisen tukkaa.

27:17: Sitten hän antoi herkkuruuan ynnä leipomansa leivän poikansa Jaakobin käteen.” Siten Rebekka oli ottanut isän siunauksen omiin käsiinsä. Hänellä oli tietysti mielessään lupaus, jonka hän oli saanut, mutta hänen äkkipikaisuutensa sai aikaan, että hän piti omaa suunnitelmaansa Jumalan suunnitelmana. Hän tunsi, että hänen täytyi tulla jumalallisen kaitselmuksen avuksi, mutta hänen toimintatapansa ei perustunut Jumalan käskyyn eikä hänen lupaukseensa. Jumalan laupeus käänsi jälkeenpäin hänen vehkeilynsä parhain päin.

Iisak siunaa Jaakobin

27:18: Ja Jaakob meni isänsä luo ja sanoi: ’Isäni!’ Hän vastasi: ’Tässä olen; kuka sinä olet, poikani?’ 19. Jaakob sanoi isällensä: ’Minä olen Eesau, esikoisesi. Olen tehnyt, niin kuin käskit minun tehdä; nouse istumaan ja syö riistaani, siunataksesi minut.’” Jaakob tuli tässä syylliseksi äitinsä petokseen niin teossa kuin sanoissa ja tarkoituksessa. Hän ei näet ollut Eesau eikä se ruoka, jonka hän toi, ollut riistaa. Mitä häneen tuli, hän koetti hankkia isänsä siunauksen valheellisilla vaateilla.

27:20: Mutta Iisak sanoi pojalleen: ’Kuinka olet, poikani, niin pian löytänyt?’ Hän vastasi: ’Herra, sinun Jumalasi, johdatti sen minun eteeni’.” Kun Iisak hämmästyneenä kysyy: ”Kuinka olet niin pian löytänyt?”, Jaakob hurskaasti sanoo oletetun metsästysonnensa perustuvan Herran erityiseen siunaukseen.

27:21: Niin Iisak sanoi Jaakobille: ’Tulehan lähemmä, poikani, tunnustellakseni, oletko sinä poikani Eesau vai etkö’.” Iisakin hämmästys vaihtuu epäilykseksi hänen kuullessaan Jaakobin äänen ja epämääräisen vastauksen, joka oli niin toisenlainen kuin Eesaun suora tapa. Mutta tässä Rebekan juoni osoitti arvonsa.

27:22: Ja Jaakob astui isänsä Iisakin luo, ja tämä tunnusteli häntä ja sanoi: ’Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet’.” Iisak oli paljon lähempänä vakuuttuneisuutta, mutta hänen epäluulonsa eivät olleet kokonaan hälvenneet.

27:23: Eikä Iisak tuntenut häntä, sillä hänen kätensä olivat karvaiset, niinkuin hänen veljensä Eesaun kädet, ja hän siunasi hänet.” Iisak ei tuntenut ja tunnistanut Jaakobia siksi, joka hän todellisuudessa oli. Jaakobin ranteiden karvaisuus sai hänet taipuvaiseksi ajattelemaan Eesauta. Niinpä hän valmistautui siunaamaan hänet. Tämän teon kirjoittaja kertoo ennakolta.

27:24: Vielä hän kysyi: ’Oletko sinä todella minun poikani Eesau?’ Hän vastasi: ’Olen’.” Tämä selvä vastaus tyynnytti Iisakin epäilykset siinä määrin, että hän oli valmis aterioimaan.

27:25: Silloin hän sanoi: ’Tuo ruoka minulle, syödäkseni poikani riistaa, että siunaisin sinut’. Niin hän toi hänelle sen, ja hän söi; ja hän tarjosi hänelle viiniä, ja hän joi.” Siten Jaakob oli ottanut ensimmäisen askeleen.

27:26: Sen jälkeen hänen isänsä Iisak sanoi hänelle: ’Tule tänne ja suutele minua, poikani’.” Isän suudelman tuli edeltää siunausta.

27:27: Hän astui hänen luokseen ja suuteli häntä. Niin Iisak tunsi hänen vaatteidensa hajun – jonka Rebekan juoni oli häneen laittanut, koska ne haisivat metsälle ja riistalle – ja siunasi hänet, sanoen: ’Katso, minun poikani tuoksu on kuin kedon tuoksu, jonka Herra on siunannut.’” Iisakin siunaukseen kuului Jumalan antamat tulevaisuutta koskevat sanat sekä Herran erityisen siunauksen välittäminen Jaakobille.

27:28: ”’Jumala antakoon sinulle taivaan kastetta ja maan lihavuutta, jyviä ja viiniä yllin kyllin.’” Nämä olivat ajallisia lahjoja. Niillä oli hyvin suuri merkitys siinä maassa, joka Jaakobin ja hänen lastensa oli määrä omistaa. Kasteen määrä, erityisesti kuivana aikana, määräsi maan hedelmällisyyden. Lihavat, hedelmälliset maat tulisivat kuulumaan hänelle. Seurauksena olisi runsas sato jyviä ja uutta viiniä.

27:29: ”’Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa.’” Tämä osa siunausta kuvaa sitä vaikutusvaltaista asemaa, jonka Jaakobin jälkeläiset tulisivat saamaan. Hän ei olisi ainoastaan veljiensä, oman kansansa – mukaan lukien veljensä – vaan myös vieraiden kansojen ja kansakuntien herra. Siten on tuotu esille ajatus maailman herruudesta, mikä huipentuu lupaukseen, että ihmiset tuomittaisiin sen mukaan miten he suhtautuvat häneen ja hänen jälkeläisiinsä. Näin tämä siunaus tähtää Messiaaseen, kaikkien aikojen koetinkiveen. Tänäkin päivänä näet oikea vastaus kysymykseen: Mitä sinä ajattelet Kristuksesta? määrää jokaisen ihmisen kohtalon maailmassa.

Eesau palaa ja saa nuoremman pojan siunauksen

27:30: Kun Iisak oli ehtinyt siunata Jaakobin ja tämä juuri oli lähtenyt isänsä Iisakin luota, niin hänen veljensä Eesau tuli kotiin metsästämästä.” Juuri kun Iisak oli lakannut siunaamasta Jaakobia ja tämä oli hädin tuskin poistunut huoneesta, palasi Eesau metsästämästä.

27:31: Ja hänkin laittoi herkkuruuan, vei sen isälleen ja sanoi isälleen: ’Nouse, isäni, ja syö poikasi riistaa, siunataksesi minut’.” Eesau oli kerrankin vakavissaan eikä sen vuoksi hukannut aikaa valmistaessaan riistan, jonka hän oli ampunut ja viedessään sen isälleen nöyrästi pyytäen luvattua siunausta.

27:32–33: Hänen isänsä Iisak kysyi häneltä: ’Kuka olet?’ Hän vastasi: ’Minä olen poikasi Eesau, sinun esikoisesi’. 33. Silloin Iisak säikähtyi kovin ja sanoi: ’Kuka sitten oli se metsästäjä, joka toi minulle riistaa, niin että minä, ennen kuin sinä tulit, söin kaikkea ja siunasin hänet? Siunattu hän myös on oleva.’” Eesaun yksinkertainen toteamus, joka oli niin ilmeisesti totuus, sai Iisakin käytöksessä aikaan mitä suurimman kuohunnan. Hän sanatarkasti ottaen vapisi valtavasti suurella vapinalla. Sitten hän alkoi esittää kysymyksiä siitä, kuka se henkilö oli ollut, joka oli niin nokkelasti hankkinut häneltä tärkeimmän siunauksen. Mutta jopa ennen kuin Iisak lausuu Jaakobin nimen, hänen täytyy sanoa, että Herran siunaus tulee pysymään hänen kanssaan. Ei ollut hänen asiansa vetää pois siunausta, joka tosiasiallisesti oli Herran. Iisak oivalsi nyt, ettei hän voinut puolustaa lihallista Eesaun suosikkina pitämistään Jumalan edessä. Siitä huolimatta, miten Jaakob oli siunauksen hankkinut, Jumala oli ohjannut asian niin, että Jaakob oli nyt sen saanut isältään.

27:34: Kun Eesau kuuli isänsä sanat, puhkesi hän valittamaan äänekkäästi ja haikeasti ja sanoi isälleen: ’Siunaa minutkin, isäni!’” Hän tajusi nyt, kun se oli liian myöhäistä, mitä hän oli menettänyt aiemmin sitä typerästi halveksiessaan. Hänen sanansa tuntuvat osoittavan hänen ajatelleen, että siunaus voitaisiin yhä jakaa.

27:35: Mutta hän vastasi: ’Veljesi tuli kavalasti ja riisti sinulta siunauksen’.” Tämä oli tapahtuman inhimillinen puoli – petos, harhautus ja synti, joka oli hiipinyt asiaan.

27:36: Niin hän sanoi: ’Oikeinpa häntä kutsutaankin Jaakobiksi (kantapäähän tarttuja, toisen paikan viekkaudella ottaja). Sillä hän on nyt kahdesti minut pettänyt: esikoisuuteni hän on minulta vienyt, ja katso, nyt hän riisti minulta myöskin siunauksen.’ Eesau oli nyt mielentilassa, joka esti häneltä varsinaisen katumuksen, sillä hän ei voinut puolustella esikoisoikeuden myymistään.  Ja hän kysyi: ’Eikö sinulla ole mitään siunausta minun varalleni?’” Aivan kuin Iisak olisi voinut panna syrjään sellaisia siunauksia oman tahtonsa mukaan.

27:37: Ja Iisak vastasi ja sanoi Eesaulle: ’Katso, minä olen asettanut hänet sinun herraksesi ja antanut kaikki hänen veljensä hänelle palvelijoiksi sekä varustanut hänet jyvillä ja viinillä; mitä voisin enää tehdä sinun hyväksesi, poikani?’” Tämä oli yritys selittää tilanne Eesaulle, tehdä hänelle selväksi, että oli olemassa vain yksi isän siunaus. Siihen sisältyi sekä lupaus Kanaanin maasta sen kaikkein hedelmällisimmässä muodossa että erityinen herruus, joka huipentuu Messiaaseen.

27:38: Eesau sanoi isällensä: ’Tuo yksi ainoa siunausko sinulla vain onkin, isäni? Siunaa myöskin minut, isäni!’ Ja Eesau korotti äänensä ja itki.” Tähän näkymään Hepr. 12:17 viittaa (”Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.”). Eesau ei näet kyennyt taivuttelemaan isäänsä harkitsemaan uudelleen päätöstään, vaikka hän yritti sitä kyynelin. Hänen kyyneleensä eivät tässä tapauksessa olleet todellisen katumuksen kyyneleitä synnistä, vaan pelkästään katkeruuden kyyneliä hänen typeryytensä vuoksi. Iisak ymmärsi nyt tämän seikan.

27:39: Niin hänen isänsä Iisak vastasi ja sanoi hänelle: ’Katso, sinun asuinsijasi on oleva kaukana lihavasta maasta ja vailla taivaan kastetta ylhäältä.’” Eesaun asuinpaikka tulisi olemaan kaukana maan lihavuudesta ja taivaan kasteesta, ts. Kanaanin hedelmällisistä ja lihavista maista. Idumean koillisosassa, jossa Eesau ja hänen jälkeläisensä elivät, on joitakin hedelmällisiä laaksoja, mutta suurin osa Idumeaa on yksi kuivimmista ja hedelmättömimmistä autiomaista maailmassa.

27:40: ”’Miekkasi varassa sinä olet elävä” – sota, ryöstely ja rosvous ovat lähes välttämättömiä karussa maassa, joka hänen asuinpaikkansa tulisi olemaan – ”ja palveleva veljeäsi. Mutta valtoimena kierrellen sinä riisut hänen ikeensä niskaltasi.’” Historia osoittaa, että tämä ennustus toteutui. ”Eedom oli ensin vahva ja itsenäinen Israeliin verrattuna, hitaampi kehityksessään (4. Moos. 20:14). Saul taisteli sitä vastaan ensin voitollisesti (1. Sam. 14:47). Daavid valloitti sen (2. Sam. 8:14). Sitten seurasi salaliitto Salomon aikana (1. Kun. 11:14), kun taas Jooramin aikana tapahtui tosiasiallinen luopuminen. Toisaalta Amasja taas alisti edomilaiset (2. Kun. 14:7; 2. Aik. 25:11) ja he pysyivät Ussian ja Jootamin aikana alistettuina (2. Kun. 14:22; 2. Aik. 26:2). Mutta Aahaan aikana he vapauttivat itsensä kokonaan Juudasta (2. Kun. 16:6; 2. Aik. 28:17). Lopulta kuitenkin Johannes Hyrkanus alisti heidät täydellisesti ja yhdisti heidät juutalaisten valtioon ja kansaan. Mutta juutalaiset joutuivat vuorostaan itse Antipaterin jälkeen idumealaisen hallitussuvun vallan alaisiksi heidän valtionsa kukistumiseen saakka.”

Eesaun viha Jaakobia kohtaan  

27:41: Ja Eesau alkoi vihata Jaakobia siunauksen tähden, jolla hänen isänsä oli hänet siunannut; ja Eesau ajatteli itsekseen: ’Pian tulee aika, jolloin suremme isäämme; silloin minä tapan veljeni Jaakobin’.” Epäonnistuttuaan pyrkimyksessään muuttaa isänsä mieli isän siunauksen suhteen, Eesaun viha kääntyi Jaakobia vastaan. Hän suunnitteli kostavansa murhaamalla veljensä. Isänsä eläessä hän ei tahtonut panna tätä uhkausta toimeen, ettei hän tuottaisi murhetta Iisakille. Mutta Iisakin kuoleman jälkeen, mikä näytti olevan lähellä, ja kun suruaika olisi ohitse, hän ei empisi toteuttaa suunnitelmaansa.

27:42: Mutta Rebekalle ilmoitettiin hänen vanhemman poikansa Eesaun aikeista; ja hän kutsutti luokseen nuoremman poikansa Jaakobin ja sanoi hänelle: ’Katso, veljesi Eesau uhkaa kostaa sinulle ja tappaa sinut.’” Näin Eesau, toteuttaessaan kostoaiettaan, suunnitteli saavansa hyvityksen itselleen. Hän arveli, että hänestä tuntuisi paremmalta sen jälkeen, kun hän olisi murhannut veljensä.

27:43: ”’Kuule siis, mitä sanon, poikani: nouse ja pakene minun veljeni Laabanin luo Harraniin 44. ja jää hänen luokseen joksikin aikaa, kunnes veljesi kiukku asettuu, 45. kunnes veljesi lakkaa sinua vihaamasta ja unhottaa, mitä olet hänelle tehnyt. Sitten minä lähetän noutamaan sinut sieltä. Rebekka koettaa rohkaista Jaakobia ja lohduttaa itseään antamalla ymmärtää, että olisi kyse vain muutamasta päivästä, hyvin lyhyestä ajasta, kunnes Eesaun viha ja suuttumus sammuisi ja unohtuisi. Minkä tähden menettäisin teidät molemmat samana päivänä!’” Jos Jaakob murhattaisiin, verikostaja asetettaisiin Eesaun kannoille, ja niin äiti menettäisi hänetkin. Vrt. 1. Moos. 9:6; 2. Sam. 14:6.

27:46: Ja Rebekka sanoi Iisakille: ’Minä olen kyllästynyt elämääni Heetin tyttärien tähden. Jos Jaakobkin ottaa vaimon Heetin tyttäristä, tässä maassa syntyneen, sellaisen kuin nämä, niin mitä varten minä enää elän?’” Eesaun vaimot eivät tuottaneen katkeraa murhetta ainoastaan Rebekalle vaan myös Iisakille (1. Moos. 26: 35). Sen vuoksi maininta silloisesta sietämättömästä tilanteesta oli tarkoitettu raivaamaan tietä hänen suunnitelmalleen lähettää Jaakob Mesopotamiaan, vaaran ulottumattomille. On yleinen kokemus, että maailman lapset vainoavat Jumalan lapsia. Jumala kuitenkin pitää varjelevan ja suojelevan kätensä omiensa yllä.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
4/2013 Lehdet

Iisak filistealaisten maassa (1.Moos.26)

Paul Kretzmann, USA

Herra siunaa Iisakia

26:1: Mutta maahan tuli nälänhätä, toinen kuin se nälänhätä, joka oli ollut aikaisemmin, Aabrahamin päivinä. Silloin Iisak meni Abimelekin, filistealaisten kuninkaan, luo Gerariin.” Tässä luvussa kerrotuilla Iisakin seikkailuilla on vastineensa Aabrahamin elämässä. Ne osoittavat, ettei ihmisluonto muutu vaan pysyy itsekkäänä ja syntisenä sukupolvesta toiseen. Kun Kanaania oli kohdannut nälänhätä, Iisak piti viisaana matkustaa alas filistealaisten maahan, joiden kuninkaana oli Abimelek.

26:2: ”Ja Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: ’Älä mene Egyptiin’. Se oli ilmeisesti ollut Iisakin aikeena. Egypti oli näet kaikkien sen naapurimaiden vilja-aitta varsinkin laihoina vuosina. ”Vaan jää asumaan maahan, jonka minä sinulle sanon.”

 

26:3–5: Oleskele muukalaisena tässä maassa, ja minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Sillä sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä maat ja pidän valan, jonka minä olen vannonut sinun isällesi Aabrahamille. 4. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, 5. sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani.” Iisakin ei tullut muuttaa Egyptiin, koska koko Kanaanin maa, mukaan lukien filistealaisten maa, sisältyi Herran siunaukseen. Sen oli määrä lopulta olla Iisakin jälkeläisten omaisuutta, kuten Herra oli valan vannoen luvannut Aabrahamille (1. Moos. 22:16). Mutta näiden ajallisten siunausten lisäksi Iisakin jälkeläisistä tulisi lupauksen mukaan myös messiaanisen toivon kantajia. Sen mukaan kaikki kansakunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi yhdessä Siemenessä, Messiaassa. Kaikki tämä oli palkinto siitä uskon kuuliaisuudesta, jota Aabraham oli osoittanut noudattaessaan Jumalan käskyä.

Rebekka vaarassa

26:6–7: ”Niin Iisak asettui Gerariin.” 7. ”Ja kun sen paikkakunnan miehet kysyivät hänen vaimostansa, sanoi hän: ’Hän on minun sisareni’. Hän näet pelkäsi sanoa: ’Hän on minun vaimoni’, sillä hän ajatteli: ’Nuo miehet voivat tappaa minut Rebekan tähden, sillä hän on näöltään kaunis’.” Rebekka oli ollut naimisiin mennessään kaunis nainen (1. Moos. 24:16). Hän oli säilyttänyt kauneutensa. Iisak oli niin hyvin tietoinen tästä, että hän – tietoisesti tai tiedostamattaan – seurasi isänsä esimerkkiä (1. Moos. 12:11,12; 20). Hän vastasi kanssaan asuvaa naista koskeviin kysymyksiin, että tämä oli hänen sisarensa. Tämä oli tyhmää ja vaarallista totuuden vääristelyä, kuten tapahtumat osoittavat.

26:8: ”Kun hän oli viipynyt siellä jonkun aikaa, niin tapahtui, että Abimelek, filistealaisten kuningas, kerran katsellessaan ulos akkunasta näki Iisakin hyväilevän vaimoansa.” Katsellessaan ulos palatsinsa ikkunasta Abimelek näki sattumalta, että Iisak – joka luultavasti asui naapuritalossa, jossa oli avoin piha – hyväili vaimoaan tavalla, joka sopii täysin aviomiehen ja vaimon välille, mutta jota voitaisiin tuskin pitää luvallisena veljen ja siskon välillä.

26:9–10: ”Niin Abimelek kutsutti Iisakin ja sanoi: ’Katso, hänhän on sinun vaimosi! Miksi olet sanonut: Hän on minun sisareni?’ Iisak vastasi hänelle: ’Minä ajattelin, että minut muuten ehkä tapetaan hänen tähtensä’. 10 Abimelek sanoi: ’Mitä oletkaan meille tehnyt! Kuinka helposti olisikaan voinut tapahtua, että joku kansasta olisi maannut sinun vaimosi kanssa, ja niin sinä olisit saattanut meidät syyhyn!’” Iisak ansaitsi hyvin Abimelekin nuhteet. Hänen puolustelunsa, että hän pelkäsi tulevansa surmatuksi vaimonsa vuoksi, oli hyvin ontuva. Herra lupaa huolehtia niistä, jotka luottavat häneen, kaikilla heidän teillään, ts. niin kauan kuin he menettelevät sopusoinnussa hänen sanansa kanssa. Iisakin heikkous on kerrottu varoituksena meille.

26:11: ”Ja Abimelek antoi käskyn kaikelle kansalle, sanoen: ’Joka koskee tähän mieheen tai hänen vaimoonsa, se on kuolemalla rangaistava’.” Vaikka Aabrahamin oleskelusta Gerarissa oli kulunut 75 vuotta, kuninkaan huoneväen ikävä kokemus ei ollut unohtunut. Siksi Abimelekin käsky oli ankara. Se takasi sekä Iisakille että Rebekalle mitä suurimman turvallisuuden. Siten Herra piti suojelevan kätensä heidän päällään huolimatta heidän heikkoudestaan.

26:12: Ja Iisak kylvi siinä maassa ja sai sinä vuonna satakertaisesti, sillä Herra siunasi häntä.” Oli erikoinen Herran siunaus, että Iisak sai kirjaimellisesti satakertaisesti joka mitasta viljaa, jonka hän kylvi.

26:13–14: Ja hän rikastui ja hyötyi hyötymistään, kunnes hänestä tuli hyvin rikas.” Hänen vaurastumisensa ei loppunut eikä keskeytynyt. 14. ”Ja hänellä oli laumoittain sekä pikkukarjaa että raavaskarjaa ja paljon palvelijoita, niin että filistealaiset alkoivat kadehtia häntä.” He kadehtivat häntä siunauksen vuoksi, jonka Herra vuodatti hänen päällensä.

26:15: ”Ja filistealaiset tukkivat kaikki ne kaivot, jotka hänen isänsä palvelijat olivat kaivaneet hänen isänsä Aabrahamin päivinä, ja täyttivät ne mullalla.” Vihamielisyydet – jotka kumpusivat filistealaisten sydämissä olevasta kateudesta – alkoivat siten, että he täyttivät mullalla Gerarissa olevat kaivot, jotka kuuluivat Iisakille.

26:16: Silloin Abimelek sanoi Iisakille: ’Mene pois luotamme, sillä sinä olet tullut paljon väkevämmäksi meitä’.” Paitsi että filistealaiset tekivät Iisakille ilkeän teon, heidän kuninkaansa ajoi hänet suoraan pois. Syy oli se, että Iisakista oli tullut rikkaampi ja väkevämpi kuin mitä filistealaiset sietivät katsella. Samoin kaikkien aikojen uskovat joutuvat sietämään kateellisia tekoja ja avointa vihamielisyyttä sen siunauksen  tähden, jolla Herra siunaa heitä. Heidän täytyy oppia kärsimään iloisesti hänen tähtensä.

Filistealaisten vihamielisyys

26:17: ”Niin Iisak lähti sieltä ja leiriytyi Gerarin laaksoon ja asui siellä.” Hän lähti Gerarin kaupungista ja filistealaisten maa-alueelta sanan suppeammassa merkityksessä. Hän leiriytyi kauemmas länteen, kumpuilevaan maastoon vuoria kohti.

26:18: Ja Iisak kaivatti uudelleen auki ne vesikaivot, jotka hänen isänsä Aabrahamin päivinä olivat kaivetut, mutta jotka filistealaiset olivat Aabrahamin kuoltua tukkineet.” Siten he eivät piitanneet siitä liitosta, joka oli tehty heidän ja Aabrahamin välille (1. Moos. 21:22–30). ”Ja antoi niille jälleen ne nimet, jotka hänen isänsä oli niille antanut.” Koska Iisak oli isänsä vielä eläessä usein kulkenut maan poikki, koko maa oli hänelle tuttu.

26:19: ”Ja Iisakin palvelijat kaivoivat laaksossa ja löysivät sieltä kaivon, jossa oli juoksevaa vettä.” Se ei ollut pelkkä sadevesisäiliö, kuten useimmat kaivot. 20. ”Mutta Gerarin paimenet alkoivat riidellä Iisakin paimenten kanssa, sanoen: ’Vesi on meidän’. Niin hän kutsui kaivon Eesekiksi (riita), koska he olivat riidelleet hänen kanssaan. 21. Sen jälkeen he kaivoivat toisen kaivon ja joutuivat riitaan siitäkin; niin hän antoi sille nimen Sitna (viha).” Iisak kärsi kaiken tämän epäoikeudenmukaisuuden ja vahingon mitä suurimmalla kärsivällisyydellä ja pitkämielisyydellä. Hän piti parempana kärsiä kuin aiheuttaa vahinkoa, kuten hän luultavasti olisi voinut tehdä.

26:22: ”Sitten hän muutti sieltä pois ja kaivoi vielä yhden kaivon. Siitä ei syntynyt riitaa. Sentähden hän nimitti sen Rehobotiksi (leveydet, lakeudet) ja sanoi: ’Nyt Herra on antanut meille tilaa, niin että voimme lisääntyä maassa’.” Tämä leiri sijaitsi vielä lännempänä, kokonaan filistealaisten hallinto-alueen ulkopuolella aivan Kanaanin eteläisimmällä rajalla.

26:23–24: Sieltä hän meni Beersebaan.” Noin 20 mailia pohjoiseen. 24. ”Ja Herra ilmestyi hänelle sinä yönä ja sanoi: ’Minä olen sinun isäsi Aabrahamin Jumala; älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun suureksi palvelijani Aabrahamin tähden’.” Keskellä vainoa, jota Iisak tuolloin kärsi, tuli tämä rohkaisu kaikella ylösnostavalla voimalla. Uskovat ovat muukalaisia ja pyhiinvaeltajia maan päällä. Sellaisina he joutuvat kohtaamaan monia loukkauksia, mutta Herran lupaus hänen alituisesta läsnäolostaan on aina varma tukipilari heidän uskolleen.

26:25: ”Silloin hän rakensi sinne alttarin, huusi avuksi Herran nimeä ja pystytti sinne telttansa. Ja Iisakin palvelijat kaivoivat siihen kaivon.” Iisak seurasi tässä isänsä Aabrahamin tapaa rakentamalla alttarin ja julistamalla Herran nimeä. Hän asetti oikean jumalanpalveluksen paitsi kotiväelleen myös kaikille, joiden kanssa hän tuli tekemisiin. Aina kun uskovat kokevat Herran siunausta, varjelua ja apua, he kääntyvät sitä suuremmalla innolla ja rakkaudella hänen puoleensa ja ylistävät hänen pyhää nimeään.

Iisakin ja Abimelekin välinen liitto

26:26: ”Niin Abimelek lähti hänen luokseen Gerarista ystävänsä Ahusatin ja sotapäällikkönsä Piikolin seuraamana.” Tässä tapauksessa filistealaisten kuningas ei tuonut mukanaan ainoastaan armeijansa kenraalia vaan myös pääministerinsä eli yksityisen neuvonantajansa.

26:27–29: Mutta Iisak sanoi heille: ’Minkä tähden tulette minun luokseni, vaikka olette minulle vihamieliset ja karkoititte minut luotanne?’ 28. He vastasivat: ’Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sen tähden ajattelimme: ‘Olkoon sinun ja meidän välillämme valallinen sopimus; me tahdomme tehdä sinun kanssasi liiton, 29 ettet tee meille mitään pahaa, niinkuin emme mekään ole sinuun koskeneet, vaan olemme tehneet sinulle ainoastaan hyvää ja sallineet sinun lähteä rauhassa. Sinä olet nyt Herran siunattu.’” Heidän ehdotuksensa taustalla oli ilmiselvästi itsekkäitä motiiveja. Olihan heidän päähuolenaan saavuttaa Iisakin ystävyys ja taata turvallisuutensa. Silti Herra käytti näitä motiiveja turvatakseen ja suojellakseen palvelijaansa.

26:30: Silloin hän laittoi heille pidot, ja he söivät ja joivat.” Iisak oli täysin tietoinen vallastaan ja merkityksestään varakkaana paimentolaisruhtinaana. Hän käytti tilannetta hyödykseen antamatta asian näyttää siltä, että hän oli suosiollinen.

26:31: ”Varhain seuraavana aamuna he vannoivat valan toisillensa; senjälkeen Iisak päästi heidät menemään, ja he lähtivät hänen luotaan rauhassa.” Siten solmittiin uusi liitto, joka takasi Iisakin edun.

26:32–33a: ”Samana päivänä Iisakin palvelijat tulivat ja kertoivat hänelle kaivosta, jonka olivat kaivaneet, sanoen hänelle: 33a. ’Me löysimme vettä’.” Aabrahamin palvelijoiden kaivama kaivo (1. Moos. 21:30) ei selvästi enää ollut riittävä Iisakin valtavien laumojen tarpeisiin. Sen vuoksi se, mitä palvelijat kertoivat, oli erittäin tervetullut.

26:33b: ”Ja hän antoi sille nimen Siba (vala). Sen tähden on kaupungin nimi vielä tänäkin päivänä Beerseba.” Historia toisti tässä itseään. Kaupungin nimen antamiselle oli kaksi syytä, aivan kuten Bir-es-Seban kaksi kaivoa vahvistavat tänäkin päivänä sen, että kertomus pitää paikkansa.

Eesaun avioliitto

26:34: Kun Eesau oli neljänkymmenen vuoden vanha, otti hän vaimoikseen Jehuditin, heettiläisen Beerin tyttären, ja Baasematin, heettiläisen Eelonin tyttären.” Eesau osoitti, millainen hänen mielenlaatunsa oli hänen vanhempiaan kohtaan, ottamalla tämän tärkeän askeleen kysymättä sen paremmin heidän neuvoaan kuin suostumustaan. On ihme, jos tällä tavalla solmitut avioliitot kääntyvät hyväksi kaikille asianosaisille.

26:35: Näistä tuli Iisakille ja Rebekalle katkera suru.” Nämä vaimot olivat sanatarkasti otettuna hengen katkeruus heille. He aiheuttivat Iisakille ja Rebekalle monta katkeraa hetkeä. Heidän pakanallinen syntyperänsä oli itsessään kuolettava, ja heidän pakanallinen uskonsa ja käytöksensä piti yhtä heidän esivanhempiensa perinteiden kanssa. Siellä missä ajalliset, lihalliset tekijät ovat ratkaisevia avioasioissa, voi käydä niin, ettei todellinen onnellisuus asu sellaisessa kodissa. Kristityt nuoret eivät ajattelekaan ottaa tätä mitä merkittävintä askelta ilman, että heidän vanhempansa tietävät siitä ja suostuvat siihen.

Suomennos: Hannu Lehtonen