Kategoriat
5/2014 Joulu Lehdet

IDÄN VIISAAT MIEHET (Matt. 2:1–12)

Paul Kretzmann, USA

2:1: ”Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana.” Evankelistan käyttämä siirtyminen kytkee sopivasti yhteen kertomuksen Vapahtajan syntymää ympäröivistä tapahtumista kertomukseen tietäjien matkasta kumartamaan Jeesus-lasta. Se on kertomus siitä ”miten maailma otti äsken syntyneen messiaanisen kuninkaan vastaan. Kaukaa tulleet osoittivat kunnioitusta, oma kansa vihamielisyyttä. Tämä enteilee uuden uskon kohtaloa: pakanat ottavat sen vastaan, mutta juutalaiset hylkäävät sen.” (Schaller, Book of books, § 180)

Matteus ei määritä Jeesuksen syntymän ajankohtaa niin tarkasti kuin Luukas (Luuk. 2:1–2). Hän kuitenkin mainitsee hyvin tärkeän asian, joka vahvistaa Vanhan testamentin profetian mitä ihmeellisimmällä tavalla. Herodes oli näet kuninkaana tähän aikaan. Historia kutsuu häntä Herodes Suureksi, koska hän oli suuri poliittisessa älykkyydessä, diplomaattisessa nokkeluudessa ja hän uhrasi paljon voimavarojaan ulkonaisesti kauniiseen ja suureen. Mutta Herodes oli suuri, milteipä uskomattoman suuri, myös pahuudessa.

Hän oli idumealaisen Antipaterin, Juudean roomalaisen prokuraattorin, poika. Kunnianhimoisena hänen onnistui päästä Galilean käskynhaltijaksi, kun hän oli vain kahdenkymmenen viiden vuoden ikäinen. Sitten hänestä tuli käskynhaltija osaan Syyriaa (engl. Coele-Syria), Libanonin ja Libanonia vastapäätä olevien vuorijonojen väliselle hedelmälliselle laaksolle, johon kuuluu eteläinen Syyria ja Dekapolis ja jonka Rooman triumviri Antonius teki myöhemmin tetrarkiksi.   

Kun makkabealaiset olivat ajaneet Herodeksen maakunnasta, jossa hänen asemansa ihmisten keskuudessa oli aina ollut epävarma, hän pakeni Roomaan. Antoniuksen ja Augustuksen avustuksella Rooman senaatti julisti hänet Juudean kuninkaaksi 714 vuotta Rooman perustamisen jälkeen (37 eKr). Hänen täytyi hankkia valtakuntansa aseellisin voimin, mutta kun hän oli sen haltuunsa saanut, hän jatkoi valtansa kasvattamista julmalla ja häikäilemättömällä tavalla. Hän imarteli fariseusten vaikutusvaltaista puoluetta mahtavan temppelin pystyttämisellä ja muilla teeskennellyillä uskonnollisen kiivauden merkeillä. Hän tavoitteli Rooman suosiota liehittelevällä matelevaisuudella, erilaisilla myönnytyksillä pakanuudelle ja ottamalla käyttöön kreikkalaiset tavat. Kymmenestä vaimostaan hän teloitutti Hasmonealaisen Mariamnen, Hyrkanuksen tyttären. Pojistaan hän surmautti kolme, Antipaterin, Aleksanderin ja Aristobuluksen. Teloituksia oli paljon muitakin, ja ne olivat yhtä julmia kuin tuomittavia.

Hänen vallankäytölleen oli verenhimoisuus niin luonteenomaista, että historioitsijat ovat sivuuttaneet viattomien lasten surman Beetlehemissä merkityksettömänä tapahtumana. Sellainen oli Herodes Suuri. hänen valtansa lopullisessa ja ehdottomassa vakiinnuttamisessa täyttyi Herran sana: ”Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän (engl. Shiloh, hepr. shilo, Messiaan nimitys), jonka se on ja jota kansat tottelevat” (1. Moos. 49:10; vrt. 27:40). 

”Ensiksi evankelista esittää kuningas Herodeksen, muistuttaaksensa kantaisä Jaakobin ennustuksesta, hän kun oli – 1. Mooseksen Kirjan 49. luvussa (1. Moos. 49:10) – sanonut: ’Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän jonka se on’. Tämän ennustuksen valossa on selvää: Kristuksen täytyi olla saapuvilla silloin, kun valtakunta eli hallitus riistettiin juutalaisilta ja kun ketään Juudan heimosta syntyisin olevaa kuningasta tai päämiestä ei enää ollut hallitsijana. Näin kävi juuri tämän Herodeksen tullessa: hän ei ollut Juudan heimoa, ei edes juutalaissyntyinen, vaan Edomista tullut muukalainen, roomalaisten asettama juutalaisten kuninkaaksi, päälle päätteeksi herättäen niin suurta tyytymättömyyttä juutalaisissa, että hänen täytyi lähimain kolmenkymmenen vuoden ajan painiskella heidän kanssaan, vuodattaa sangen paljon verta ja surmata juutalaisten parhaimmistoa, ennen kuin pääsi heistä voitolle ja kukisti heidät.

Kun tämä ensimmäinen muukalainen oli hallinnut kolmekymmentä vuotta ja alistanut valtaansa kaiken siinä määrin, että rauhassa piti valtaa käsissään, ja kun juutalaiset olivat niin mukautuneet, ettei ollut olemassa enää mitään toivoa vapautua hänestä, ja kun näin Jaakobin ennustus oli toteutunut, silloin koitti ennustettu aika, silloin tuli Kristus, ensimmäisen muukalaisen hallitessa syntyen, ennustuksen mukaisesti saapuen, aivan kuin sanoen. Juudan valtikka on lakannut olemasta, muukalainen vallitsee minun kansaani, nyt on aika minun saapua; tuleepa minustakin kuningas, ja hallitus kuuluu nyt minulle.” (Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 555)

Jeesus syntyi Juudean Beetlehemissä, profeetallisen lausuman mukaisesti. Tämä Beetlehem erotetaan toisesta samannimisestä kylästä Galileassa, joka kuului aiemmin Sebulonin heimolle (Joos. 19:15). Kristuksen syntymäkaupunkia kutsutaan Juudan Beetlehemiksi (1. Sam. 17:12) ja Efrataksi (1. Moos. 48:7; Miik. 5:2). Se sijaitsee pienellä harjanteella tai rinteellä, josta on näkymä hedelmälliselle maanviljelysmaalle, josta voi olla peräisin sen ’leivän taloa’ merkitsevä nimi. Se on sopiva nimi kylälle, joka tuotti suurimpana poikanaan hänet, jota asianmukaisesti kutsutaan Elämän leiväksi (Joh. 6:35, 48). 

Ilmoitettuaan Jeesuksen syntymäpaikan ja -ajan evankelista jatkaa:

2:1b: ”Niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin.”

Hän esittelee uuden teeman elävästi. Hänen tarkoituksenaan on myös tuoda esille Juudeaa hallitsevan kuninkaan ja näiden pakanamailta peräisin olevien muukalaisten välinen ero. Hän kutsuu heitä viisaiksi miehiksi. Tarkemmin ottaen hän käyttää heistä nimitystä magi – hän ei kutsu heitä keskiaikaisen legendan tavoin kuninkaiksi, vaan sen ajan tiedemiehiksi, jotka monissa hoveissa muodostivat kuninkaan yksityisen neuvoston (Jer. 39:3; Dan. 2:48). He harrastivat pääasiassa lääketiedettä ja luonnontiedettä, varsinkin niiden salatieteellisiä sovellutuksia, unien selitystä, astronomiaa ja astrologiaa.

“Nämä magit eli ennustajat eivät siis olleet kuninkaita, vaan oppineita ja taitavia miehiä luonnonasioiden tuntemisessa… Nämä magit ovat siis olleet samanlaisia kuin Kreikanmaan filosofit ja Egyptin papit ja meikäläiset yliopistomiehet nykyisin; lyhyesti sanoen, magit ovat olleet rikkaan Arabian pappeja ja oppineita. Lähetetään nykyisistäkin yliopistoista hengellisiä, oppineita miehiä viemään lahjoja jollekulle ruhtinaalle.” (Luther, Kirkkopostilla I, 557)

He olivat tietäjiä itäisiltä mailta. Matteus käyttää luultavasti tarkoituksellisesti epämääräistä paikan ilmausta. On vähän merkitystä sillä, olivatko nämä miehet Arabiasta tai Persiasta tai Meediasta tai Babyloniasta tai Parttiasta. Juutalaisten keskuudessa on perinnäistieto, jonka mukaan Saban ja Arabian valtakunnassa olisi ollut profeettoja, jotka olivat Aabrahamin jälkeläisiä Keturan kautta, jotka olisivat välittäneet Jumalan Aabrahamille antaman lupauksen sukupolvesta toiseen. Kaikella tällä ei ole mitään merkitystä. Mutta sitäkin merkittävämpää on se, että nämä muukalaiset kaukaisesta maasta tulivat Jerusalemiin tällaisen epätavallisen asian tähden.

”Häntä, jota eivät tahtoneet etsiä hänen omaisensa, veriheimolaisensa ja kansalaisensa, häntä etsivät monen päivämatkan takaa saapuvat vieraan maan ihmiset; hänen luokseen, jonne eivät syvästioppineet eivätkä papit tahdo tulla kumartaen rukoilemaan, tulevat ennustajat ja tähtientarkkaajat. Olipa tuo varsin suureksi häpeäksi Juudan koko maalle ja kansalle: heillä on Kristus syntyneenä keskuudessaan, heillä olisi pitänyt kaikkein ensimmäiseksi, ennen muukalaisia, pakanallisia vierasmaalaisia, olla tämä tiedossa, ja ennen kaikkea pääkaupungin, Jerusalemin, asukkaiden olisi pitänyt tietää se. Todellakin ovat he täten saaneet voimakkaan kehoituksen Kristuksen tuntemiseen ja etsimiseen!” (Luther, Kirkkopostilla I, s. 558) 

Tietäjien lyhyt sanoma

2:2: ”Ja he sanoivat: ’Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan.’” Heidän kysymykseensä sisältyi väite. Heillä oli varma tieto juutalaisten kuninkaan syntymisestä. Siitä ei ollut kysymys eikä siitä ollut keskustelemista. Oli syntynyt lapsi, joka on juutalaisten kuningas. Hänen kuninkuudestaan ei ole nyt epäilystäkään. Todiste, jonka tietäjät tuovat esille heidän uskonsa puolesta, on sensaatiomainen. He olivat nähneet tähden, joka oli nousemassa – silloin kun tämä ilmiö tuli näkyväksi. Se ei ollut mikä tahansa tähti tai meteoriitti tai erityisen kirkas komeetta tai epätavalllinen planeettojen konjunktio, vaan hänen tähtensä, tähti, joka oli pantu taivaankanteen tai joka säteili juuri tähän aikaan epätavallisen kirkkaasti.

Tämän tähden ilmestyminen ja – jakeen 9 mukaan – sen antama opastus oli heille varma merkki. Se oli varma tunnusmerkki heidän tuntemansa profetian, perimätiedon tai ilmoituksen täyttymisestä. On mahdollista, että heidän opettajansa olivat selittäneet Balaamin ennustuksen (4. Moos. 24:17) viittaavan todelliseen, materiaaliseen tähteen. Asia voi olla myös siten, kuin keskiaikaisessa legendassa, joka on saanut ilmauksensa vanhassa saksilaisessa runossa Heiland ja jonka mukaan Daniel välitti idän oppineille miehille juuri tätä tähteä koskevan perimätiedon. He olivat joka tapauksessa tulleet kumartamaan häntä, jonka syntymän tähti ilmaisi. He olivat tulleet osoittamaan hänelle kunnioitusta ja palvomaan häntä alamaisesti kumartuen hänen edessään ja antaen itsensä ja kaiken omaisuutensa hänen käytettäväkseen.

Hämmästyttävän ilmoituksen vaikutus

2:3: ”Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan.” Herodeksen tyrmistys voidaan selittää kahdella tavalla. Herodes oli huolissaan kuninkaana, kuninkaan asemansa tähden. Hän oli saavuttanut itselleen suvereenin hallitsijan aseman menetelmillä, jotka eivät olleet ensinkään moitteettomia. Koska hän oli muukalainen ja vallananastaja, hän pelkäsi kilpailijaa, ja koska hän oli tyranni, hän pelkäsi, että kansa ottaa kilpailijan iloiten vastaan. Herodes tunsi pelkoa myös siksi, että oli ennustettu suuren ja merkittävän henkilön, Messiaan, juutalaisten kuninkaan, tuomitsevan sekä kansan että maailman – ja Herodeksen omatunto ei ollut puhdas. Ihmiset olivat toisaalta kiihdyksissään eri syistä. Paha omatunto ja syyllisyyden tunne huolestutti heitä heidän tekopyhyytensä ja itsekkyytensä tähden, jonka Messias varmasti havaitsisi. Tähän sekoittuneena oli kuitenkin Rooman ikeestä vapauttajan jännittynyt odotus. Tätä toivoa fariseukset olivat huolella vaalineet.

Herodeksen toimet hätätilanteen kohtaamiseksi

2:4: ”Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä.” Ei koko juutalaisen kansan suurta neuvostoa (Sanhedrin) – siihen kuuluivat myös vanhimmat, ja Herodes oli surmauttanut monia heistä – vaan ylipapit, sekä viran sen hetkinen haltija että aiemmat ylipapit, ja kirjanoppineet, jotka olivat myös poliittisia virkailijoita, jotka auttoivat maallisia viranomaisia yksityissihteereinä ja tilastotieteilijöinä. Kaikki nämä olivat oppineita miehiä. Tässäkin oli jälleen poliittinen siirto, joka oli suunniteltu vahvistamaan Herodeksen horjuvaa arvovaltaa: juutalaisten johtajat voisivat pitää kutsua salaiseen kokoukseen harvinaislaatuisena kunnianosoituksena. Herodes, joka oli tottunut käskemään, ilmaisi tässä tapauksessa hyvin huolella pyyntönsä kohteliain joskin vaativin sanoin. Hänen esittämänsä kysymys oli teologinen: missä Kristuksen syntymäpaikka perimätiedon mukaan on.

Juutalaisten johtajien vastaus kertoo salatusta tyytyväisyydestä

2:5–6a: ”He sanoivat hänelle: ’Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa.” He antoivat vastauksen viivyttelemättä. Se heijasti senaikaista käsitystä ja oli sopusoinnussa Talmudin tradition kanssa. Esittämässään Raamatun todistuksessa he eivät lainaa Vanhan testamentin kohtaa kirjaimellisesti vaan yhdistävät profeetan sanat Miik. 5:2 ja 2. Sam. 5:2. 

Heidän vastaukselleen antoi ohimennen sanottuna muodon tietty rabbiiniseen opetukseen perustuva tulkinta. ”Et suinkaan ole vähäisin”– teksti sanoo. Beetlehem voi olla pieni kooltaan ja vaikutukseltaan, erityisesti verrattuna sen naapurina olevaan suurkaupunkiin, mutta se ei suinkaan ole vähäisin arvossa ja kunniassa. Sitä on voitu pitää pienenä ja merkityksettömänä tuhansien keskuudessa Juudassa, kaupunkien, jotka saattoivat kerskata, että niissä asui tuhat tai yli tuhat perhettä. Tästä huolimatta se saattoi silti parhaiten perustella väitteensä erinomaisuudestaan Juudan ruhtinasten joukossa. Tässä on kiistaton todiste: 6b. ”’sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia.’” Halveksitusta kylästä tulisi Hän, joka pitäisi sitä kotikaupunkinaan ja jossa yhdistyisivät hallitsijalle tunnusomaiset ominaispiirteet lempeän, rakastavan ystävän ja valppaan vartijan ominaispiirteiden kanssa. Hän, jonka syntymä tekisi Juudan Beetlehemin tunnetuksi, olisi ruhtinas ja johtaja, jonka elämän tarkoituksena olisi väsymättömänä paimenena omistautua niille, jotka on hänen haltuunsa uskottu.

Herodes oli vakuuttunut saamansa informaation luotettavuudesta. Niinpä hän päätti poistaa mahdollisen kilpailijan nopealla ja perusteellisella, vaikkakin julmalla menettelyllä. Mutta hän tarvitsi lisää tietoa:

2:7. ”Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt.” Tämä oli salainen neuvottelu, joka vastasi hänen poliittista juonitteluaan. Jos hän olisi tehnyt tiedustelunsa julkisesti, hänen liehittelijänsä olisivat voineet käydä epäluuloisiksi. Mutta hyväuskoiset vierailijat voitiin suostutella puhumaan vapaasti yksityisessä tapaamisessa ilman että he pelästyisivät. Herodes oli kiinnostunut siitä, milloin tähti täsmälleen ottaen oli ilmestynyt näkyviin ensimmäisen kerran. Hän ilmeisesti otaksui, että lapsen syntymä oli tapahtunut samanaikaisesti. Kaikki tämä oli erityisen vastenmielistä tekopyhyyttä. Hän teeskenteli olevansa sydämellisesti kiinnostunut kaikesta siitä, mikä koski tätä lasta, jonka kohtaloihin tähdetkin näyttivät kuuluvan.

Herodes toteuttaa suunnitelmansa

2:8a. ”Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: ’Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle’.” Herodeksella oli kova halu saada toteutettua suunnitelmansa menestyksellisesti. Siitä huolimatta hän uskotteli vilpittömille vierailijoilleen, ettei hänellä ollut sydämellään mitään muuta kuin saada heidän etsintänsä onnistumaan. Teksti viittaa siihen ajatukseen, että oli hyvin kiire. Hän lähetti heidät heti pois luotaan hellittämättä vedoten heihin ja miltei käskien: menkää ja tiedustelkaa. Älkää jättäkö kiveäkään kääntämättä. Etsikää hyvin perusteellisesti, että lapsi löytyisi. Eikä ainoastaan tämä: 2:8b. ”Että minäkin tulisin häntä kumartamaan.” Hän kruunaa tekopyhyytensä lopuksi emävalheella. Ei hän näet tahtonut taipua lapsen edessä häntä kumartaen palvomaan, vaan hän aikoi taivuttaa lapsen sielun kuoleman pölyyn.

Tietäjät toimivat kuninkaan sanojen mukaan yksinkertaisessa luottamuksessa

2:9: ”Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen.” He lähtivät Jerusalemista, ilmeisesti täysin yksin opastuksenaan vain yleiset ohjeet. Herodes ei tahtonut juoruilijoita niiden keskuudesta, jotka toimivat kuten hän. Mutta tietäjät katsoivat ylös taivaalle ja näkivät jälleen oppaansa siellä. He tunnistivat taivaallisen merkin, joka ensin oli herättänyt heidän huomionsa ihmeen tapahtumisesta. Tämä tähti kulki heidän edellään koko matkan, kunnes heidän tultuaan Beetlehemiin se pysähtyi tiettyyn paikkaan suoraan sen talon päälle, jossa lapsi oli, sillä hän oli heidän etsintänsä kohde, hänen luokseen heidät ohjattiin. Toinen todistus siitä, että tässä tarkoitettu tähti oli tehty juuri tätä tarkoitusta varten, on se, että se kulki pohjoisesta etelään. Sen on täytynyt olla paljon alempana kuin muut tähdet, koska se ilmaisi tarkasti missä talossa lapsi oli. “Tämä tähti, koska se kulkee tietäjien mukana Jerusalemista Beetlehemiin, kulkee pohjoisesta etelään. Helposti on tästä todettavissa, että sillä oli toinen luonne, rata ja asema kuin muilla taivaalla kulkevilla tähdillä. Se ei ole ollut kiintotähti, niin kuin tähtitieteellinen nimitys kuuluu, vaan vapaa tähti, joka on voinut kohota ja laskea, kääntyen mihin suuntaan tahansa.” (Luther, Kirkkopostilla I, s. 582)

Tähden ilmestymisen vaikutus tietäjiin

2:10: ”Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti.” He olivat ilosta suunniltaan. Heidän pitkä matkansa oli menestyksellinen. Heidän vaivalloinen etsintänsä oli päättynyt. Mitä voimakkain riemu, milteipä haltioitunut ilo valtasi heidät, kuten evankelista asian ilmaisee.

Matkan tarkoitus toteutuu

2:11a. ”Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä.” Matteuksen kuvaus on niin elävä, että sanat kerta kaikkiaan pulppuavat iloisena virtana. Tietäjät näkivät omilla silmillään hänet, jota he olivat kaivanneet nähdä – lapsen, Messiaan, ennustetun Juudan tähden. Hänen äitinsä, Maria, ja hänen kasvatusisänsä, joka on tarkoituksellisesti sivuutettu, olivat nyt löytäneet suojan yhdestä kylän taloista. Tietäjät kumarsivat lasta itämaiseen tapaan lankeamalla polvilleen ja koskettamalla otsallaan maata. Täydellisesti antautuneina he V. 11b. ”avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa.” He tulivat kädet täynnä, kuten sopii sellaisille, jotka astuvat kuninkaan eteen. He avasivat aarrearkkunsa. He ottivat esille kultaa – mitä kallisarvoisinta metallia – suitsuketta ja mirhaa, joka on kallisarvoista, puista tiputettavaa aromaattista pihkaa, jota käytetään paljon uskonnollisissa seremonioissa (Ps. 72:10; Jes. 60:6).

Se, sisältyykö lahjoihin mitään erityistä, salaista merkitystä, on turhaa spekulointia, joka on kiehtonut monia Raamatun selittäjiä. Yleisesti on sanottu: kulta kuninkaalle, mirha sille, jonka on määrä kuolla. Keskiaikaisessa runossa sanotaan näin: ”Ensimmäinen oli kulta, niin kuin hyvin mahtavalle Kuninkaalle; toinen oli mirha, niin kuin pappien Papille; kolmas oli suitsuke olemaan merkkinä hautaamisesta.” Lutherin selitys on yksinkertainen: ”Vaikkakin he (tietäjät) siis käyvät sisälle köyhään majaan, tapaavat sieltä köyhän nuorikon ja hänen viereltänsä poloisen lapsen, ja vaikka siis toistamiseen näyttää aivan toisenlaiselta kuin jos olisi kysymyksessä kuningas – idän palvelijansakin ovat arvokkaampia ja kunnioitusta herättävämpiä – eivät he taivu kiusaukseen, vaan suuressa, vahvassa ja täydessä uskossa he siirtävät silmistänsä ja aistimistansa kaiken sen, minkä luonto pitää harhana ja josta se pysyy erillään; he yksinkertaisesti seuraavat profeetan sanaa ja tähden todistusta, pitäen lasta kuninkaana; he polvistuvat hänen eteensä, kumartavat häntä ja antavat hänelle lahjoja.” (Luther, Kirkkopostilla I, s. 585)

Kertomuksen päätös

2:12: ”Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.” Tässä on toinen esimerkki siitä, miten Jumala puuttui asioihin ja teki tyhjäksi Herodeksen verenhimoiset suunnitelmat Vapahtajaa kohtaan. Tekstistä ei käy ilmi, että tietäjien vilpitön luottamus kuningasta kohtaan olisi antanut sijaa epäilykselle tätä kohtaan, ja että he olisivat pyytäneet Jumalalta merkkiä. Matteus vain kertoo, että he saivat Jumalan käskynä vakavan kehotuksen, voimakkaan varoituksen siitä, etteivät palaisi takaisin Jerusalemiin. On merkityksetöntä, saiko jokainen näistä tietäjistä näyn vai saiko ainoastaan heidän johtajansa Jumalan käskyn. Riittää, että he tottelivat tätä käskyä. He lähtivät, he vetäytyivät ja siten pakenivat omaan maahansa ottaen toisen karavaanireitin, joka oli kaukana Herodeksen vaarallisesta läheisyydestä. He olivat saavuttaneet tavoitteensa. He olivat nähneet pakanoiden valkeuden. Heidän sydämensä olivat täynnä uskovan sielun tyytyväisyyttä, joka on nähnyt Herran pelastuksen.

Kategoriat
6/2011 Lehdet

Mitä Jeesuksen sukuluettelo kertoo meille?

Lassi Mattila, teol. yo, Helsinki

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

”Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea, ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.” (Matt 1:17)

Matteus aloittaa evankeliuminsa sukuluettelolla ja jakaa sen kolmeen osaan: Abrahamista Daavidiin, Daavidista pakkosiirtolaisuuteen ja pakkosiirtolaisuudesta Kristukseen. Mitä nämä vaiheet puhuvat meille?

Tämä sukuluettelo alkaa siis Abrahamista, Kaldean Uurissa asuneesta epäjumalanpalvelijasta, jonka Jumala armossaan valitsi ja teki kantaisäksi kansalleen. Abraham sai tulla fyysisesti kantaisäksi Israeliksi kutsutulle kansalle, mutta ennen kaikkea hän sai tulla hengelliseksi esi-isäksi Jumalan kansalle, joka koostuu jumalattomista ihmisistä, joille Jumala lukee heidän uskonsa Kristukseen vanhurskaudeksi. Abraham oli monella tapaa esimerkillinen mies – etenkin hänen kuuliaisuutensa Jumalan tahdolle hakee vertaistaan. Mutta suurinta tässä miehessä oli hänen uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan, joka kuolleet eläväksi tekee ja kutsuu olemattomat olemaan. Kaiken kuuliaisuutensa hän ammensi Jumalan lupauksesta, jossa hänellä oli elämä huolimatta hänen kuolleesta tilastaan.

Siirrytään sitten Abrahamista Daavidiin. Suuri sotasankari ja runoilija, kuningas, joka tulisi aina toimimaan ylittämättömänä esimerkkinä muille kuninkaille: vaella kuin Daavid vaelsi, niin olet hyvä kuningas. Daavid epäilemättä oli ihailtavan hyvä kuningas eikä toista hänen vertaistaan ole nähty. Kuitenkin suurin kunnia, minkä Uusi Testamentti Daavidille omistaa, on hänen palvova kumarruksensa Herransa edessä, joka lukee hänelle vanhurskauden ilman tekoja ja antaa hänen ylen raskaat syntivelkansa anteeksi.

Entäs sitten pakkosiirtolaisuus? Tästä en osaakaan enää sanoa mitään esimerkillistä – en ainakaan sinne joutumisesta. Täydellinen katastrofi, jonka syynä on aikalaisten ja heidän isiensä loppumaton epäjumalanpalvelus. Jumalan mitta täyttyy, ja niin luvattu maa oksentaa kuvottavat asukkaansa pois.

Abraham, Daavid ja pakkosiirtolaisuus: tässä on pala Jumalan kansan historiaa. Tämä historia on ollut uskon ja epäuskon välistä taistelua, jossa uskottomuudella tuntuu usein olevan paljon isompi rooli. Törmäämme uskottomuuteen jopa kaikkein suurimmissa jumalanmiehissä, joita meillä on esittää. Lisäksi se hyvä mihin törmäämme, ei ole lähtöisin ihmisistä vaan on Jumalan lupauksen vaikuttamaa uutta elämää muuten kuolleessa, vihaa ja rakkaudettomuutta kasvavassa maaperässä. Ja sitten on vielä tämä pakkosiirtolaisuuden syvä aallonpohja, jossa Jumalan kansan syvä lankeemus piirtyy karmealla tavalla esiin.

Viimeisenä nimenä meillä on Kristus, joka syntyy neitsyt Mariasta kaikkien näiden nimien ja vaiheiden jälkeen. Jos sinun eteesi olisi laitettu kaikki nämä nimet ja vaiheet ilman tätä viimeistä nimeä, niin olisitko osannut kertoa, mihin tämä sukuluettelo johtaa? Niin, et varmaankaan olisi. Ja miksi et? Koska tässä sukuluettelossa ei olisi mitään tarkoitusta eikä mieltä ilman tätä viimeistä nimeä. Vain tämän viimeisen nimen tuntemalla voit löytää yhtenäisyyden Jumalan kansan historialle. Jumalan antama lupaus pelastuksesta tulevassa vaimon Siemenessä on se elämän lanka, joka yhdistää Jumalan kansan koko historian yhdeksi yhtenäiseksi Jumalan pelastussuunnitelmaksi. Tätä pelastussuunnitelmaa ei lopulta hallitsekaan synti ja epäusko vaan Jumalan pelastava vanhurskaus ja uskollisuus – siitä Matteuksen esittämä kaunis symmetria (sopusointu) muuten niin rumalta ja käsittämättömältä näyttävään sekasotkuun: neljätoista, neljätoista ja neljätoista.

Jos siis katsoessasi omaa elämänhistoriaasi et näe kaunista ja symmetristä (sopusointuista) järjestystä, vaan omiesi ja isiesi syntien aiheuttaman massiivisen sotkun, jota leimaa oma uskottomuutesi ja ehkä syvätkin lankeemukset, niin älä vaivu epätoivoon. On nimittäin vielä yksi nimi, joka voidaan lisätä epäonnistuneeseen elämänhistoriaasi. Tämä nimi on Jeesus Kristus, Abrahamin luvattu Poika, Daavidin täydellinen Poika ja Herra. Ja tämä nimi muuttaa kaiken. Tässä nimessä synnit pestään pois ja unohdetaan. Tässä nimessä luodaan järjestys epäjärjestykseen, tehdään kuolleet eläviksi, kutsutaan olemattomat olemaan ja julistetaan jumalattomat vanhurskaiksi. Saat siis tänäänkin rojahtaa kaiken syntisyytesi ja elämänhistoriasi painolastilla Vapahtajan syliin. Ja niin saat luottaa ja kerran viimeisenä päivänä nähdä, kuinka sinunkin elämääsi kaikesta huolimatta on hallinnut Jumalan pelastava vanhurskaus ja uskollisuus, luoden sinun elämästäsi kauniin ja symmetrisen punoksen, jonka halki kulkee yksi nimi: Jeesus Kristus, syntisten pelastaja.

Aamen.

Concordia-piirin hartaus 11.10.2011

Kategoriat
6/2011 Lehdet

Jeesuksen nimi

”Sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” (Matt. 1:21)

Jeesus-nimen tulee olla ahkeran tutkistelumme aiheena. Onhan hän Vapahtaja, joka auttaa kurjuuden syvimmästä kuilusta, synnistä, eikä vain arkisista mitättömistä vaikeuksista. Jokapäiväinen elämä tuo mukanaan monenlaista hätää ja onnettomuutta, joka koskettaa meitä tai omaisuuttamme. Jumala on uskonut maallisille vallanpitäjille huolenpidon niistä. Heidän tulee myös suojella kansaansa vihollisilta. Jeesus-lapsi taas tahtoo auttaa silloin, kun kukaan muu ei voi apua antaa, silloin, kun synti syyttää ja haluaa työntää meidät ikuiseen kuolemaan. Kaipaamme Vapahtajaa valitettavan vähän muulloin kuin hädässä ja onnettomuuksien aikana. Terveet ja rikkaat eivät tarvitse Jeesusta, he tulevat toimeen omilla rahoillaan. Sama pätee myös muihin ajallisiin lahjoihin. Järki, viisaus ja voima voivatkin olla meille hyödyllisiä. Kuitenkin silloin, kun tämä ajallinen elämä on kerran kulunut loppuun ja omatunto pelkää iankaikkista kadotustuomiota, koska ei voi kieltää syntejään Jumalan edessä, tarvitaan Jeesusta Vapahtajaksi. Silloin ei keisari, isä tai äiti, ei lääkäri tai lainoppinut, eivät enkelit tai muut luodut voi enää auttaa. Mistä etsit silloin neuvoa ja apua? Et mistään muualta kuin tämän lapsen luota. Juuri sitä hätää varten on hänen nimensä Jeesus. Silloin hän tahtoo olla läsnä auttamassa kaikkia, jotka etsivät synnin hädässään häneltä apua. — Sen tähden meidän on pidettävä Jeesus-nimi rakkaana ja kalliina ja pysyttävä kaikissa kiusauksissa siinä totuudessa, että Jumalan Pojan ja Herramme Kristuksen nimi on Jeesus ja että hän on Vapahtajamme. Jumala, kaiken lohdutuksen ja armon Isä, lisätköön meissä joka päivä tätä uskoa ja luottamusta ja pitäköön meidät siinä iankaikkisesti Poikansa, Jeesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme kautta. Amen.

Martti Luther, Matkaevästä, s. 7–8. Porvoo-Juva 1996. SLEY.