Kategoriat
3/2014 Lehdet Saarna

Meidän Veljemme istuu Jumalan oikealla puolella

Börre Knudsen, piispa, Norja

 

Julkaisemme hiljattain edesmenneen piispa Börre Knudsenin muistoa kunnioittaen hänen saarnansa, jonka hän piti vierailleensa Suomessa vuonna 1998. Teksti on julkaistu aiemmin Concordiassa.  

 

”Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle” (Mark. 16:19)

 

Rukous: Pyhä Isä, pyhitä meidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

 

Rakas Kristuksen seurakunta, te, jotka olette Kristuksen ruumis, jokainen teistä, joka on Kristuksen jäsen. Tänään juhlimme suurta iloa. Juhlimme lihamme ja veremme kirkastamista Kristuksessa. Tämä ruumis, jonka Kristus otti äidiltään Marialta, joka riippui ristillä puuhun naulittuna ja joka laskettiin hautaan – tämä ruumis on nyt kohotettu ylös Jumalan tykö. Meidän lihamme ja veremme on kohotettu Jumalan tykö. Meidän lihamme ja veremme on ikuisiksi ajoiksi yhdistynyt Jumalan kanssa. Kyse ei ole ainoastaan Kristuksen kirkastamisesta. Kyse on myös meidän kirkastamisemme hänen kanssaan, kuten Paavali sanoo: ”teidän elämämme on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa” (Kol. 3:3–4)

 

On suuri salaisuus, että meidän inhimillinen luontomme istuu Jumalan oikealla kädellä ja on osallinen Jumalan kunniasta ja kirkkaudesta. Meidän oma veljemme, Jeesus Kristus, Hän, joka kuoli meidän edestämme, istuu nyt kaiken kosmisen vallan ja voiman keskuksessa, sen vallan, joka johtaa kaikkea, ja tällä kaikkivaltiaalla voimalla on inhimilliset kasvot. Sillä on Jeesuksen Kristuksen kasvot. Kyseessä on kaikkivoipaisuus, jolla on ihmisen kasvot.

Meidän koko tulevaisuutemme on noissa käsissä, joissa on haavat ja jotka olivat ristiinnaulitut. Näissä käsissä, joissa on ristiinnaulitsemisen merkit, on kaiken ohjakset, ja hän (Kristus) myöskin tietää tulevaisuuden. Sillä tulevaisuudella on Hänen kasvonsa. Hän on myös se, joka on tuleva.

 

Mielestäni on hyvin tärkeää, että muistutamme itseämme tästä salaisuudesta ja voimme mennä siihen syvemmällekin. Jeesuksella, joka on Isän oikealla puolella, on viisi haavaa. Ne ovat hänen käsissään, kyljessään ja jaloissaan. Olen varma, että Hän kantaa näitä haavoja halki kaiken iankaikkisuuden. Kuten Luther sanoo, Hän näyttää haavojaan Isälleen ja joka hetki muistuttaa häntä uhristaan. Tämä on osa Hänen virkaansa Jumalan oikealla puolella. Mutta Hän kantaa vielä toistakin haavaa keskellä ruumistaan.

 

Nuo viisi edellistä haavaa olivat sellaisia, jotka meidän vihamme antoi Hänelle, kun me tapoimme Hänet, sillä me olemme kaikki Kristuksen murhaajia. Mutta tämän viimeisen haavan antoi Hänen äitinsä. Se on toisenlainen symboli. Puhun navasta keskellä Hänen ruumistaan. Se sitoo Hänet meihin eräänlaisessa iankaikkisessa solidaarisuudessa. Ajattelen, että Kristuksen napa on ikään kuin iankaikkisesti loistava timantti, joka kertoo Jumalalle, että Hän on yksi meistä. Hänkin on ollut pienokainen, joka oli vasten äitinsä rintaa.

 

Hän ei pudonnut taivaasta, niin että Hän yhtäkkiä vain oli keskellämme, vaan Hän tuli meidän luoksemme samalla tavalla kuin jokainen lapsi tulee tänne maailmaan. Hän ei ollut yksi meistä ainoastaan ristillä, vaan Hän oli yksi meistä aivan alusta saakka, sikiämisestä saakka, ja samalla hän oli yhtä Jumalan kanssa. Tämä on inkarnaation, lihaantulon, suuri salaisuus. Tavallaan se on salaisuus Kristuksesta Jumalan oikealla puolella, sillä jo Kristuksen sikiämisessä meidän inhimillinen luontomme kohotettiin ylös Jumalan tykö. Tässä vastasiinneessä ihmisessä oli jo kaikki. Jumala ja ihminen olivat Hänessä yhdistyneinä tässä persoonallisessa yhtymyksessä. Hän oli persoona alusta alkaen.

 

Muistattehan kertomuksen Johanneksesta ja Jeesuksesta, jotka molemmat olivat äitinsä kohdussa. Jeesus oli vastasiinnyt pieni ihmisenalku, ja tuo profeetta oli kuuden kuukauden ikäinen äitinsä kohdussa eikä kukaan voinut tuntea Jeesusta silloin – Hänen oma äitinsä ei Häntä tuntenut. Hän oli aivan liian kätkettynä. Mutta tuo profeetta (Johannes Kastaja) tunsi Hänet, ja sinä hetkenä, kun Hänen äitinsä meni Elisabetin kotiin ja tervehti Elisabetia rauhan sanoilla, Johannes alkoi karkeloida äitinsä kohdussa. Hän karkeloi kuin Daavid liiton arkin edessä. Hän profetoi äidilleen, ei sanoilla, mutta koko ruumiillaan ja Hänen äitinsä ymmärsi tuon profetian: ”Siunattu sinä vaimojen joukossa ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!”

 

Näin syvällisesti on Kristus yhdistynyt meidän kanssamme. Tällainen solidaarisuus Hänellä on jokaista vastasiinnyttä äidin kohdussa olevaa lasta kohtaan, kaikkea sitä kohtaan, mitä me sanomme ihmiseksi ja myös sellaista pientä ihmisenalkua kohtaa, jota me emme edes sano ihmiseksi, koska se on niin pieni – sellaiset pienet ihmisolennot me luulemme voivamme poistaa, koska ne eivät muka ole persoonia. Myös tällaiset pienet ihmisenalut ovat Hänen veljiään ja sisariaan, koska Kristuskin oli olemassa aivan sikiämisestä alkaen, alusta alkaen, Jumalana ja ihmisenä, ja profeetta tunsi Hänet.

 

Niinpä tämä ei ole ainoastaan kertomus Jumalasta, vaan se on kertomus, joka valaisee koko inhimillistä olemassaoloa, meidän iankaikkista arvoamme. Siitä lähtien kun tunnemme Kristuksen jo Hänen äitinsä kohdussa, me saamme kuin uudet silmät ja voimme nähdä Hänen äitinsä kohdun syvään pimeyteen. Voimme nähdä, hyvät veljet ja sisaret, näissä pienissä ihmisenaluissa – jotka tälle maailmalle ovat roskaa – veljemme ja sisaremme, ja tuo Kristuksen napa loistaa ikään kuin timanttina halki iankaikkisuuden.

 

Hän julistaa tällä siteellä keskellä ruumistaan, että me kaikki olemme Hänen veljiään ja sisariaan. Ja sitten Hän sanoo: ”Minkä te olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle näistä pienistä” – Hän puhuu meistä kaikista, myös noista pienistä äitiensä kohdussa. ”Minäkin olen ollut yksi heistä”, Hän sanoo, “ja mitä te olette heille tehneet, sen te olette tehneet minulle. Se on myös osa minun ristiäni. Tätä haavaa minä kannan todistuksena heistä.” Ja myös tällä tavalla meidän inhimillinen luontomme on kirkastettu. Näemme itsemme sellaisena kuin Jumala meidät näkee, kaikkien syntiemme kautta, kaikkien pahojen tekojemme kautta, jotka olemme tehneet. Hän näkee omaan kuvaansa, siihen iankaikkiseen kuvaan, jota me kannamme ja jota Hän rakastaa ja jonka Hän haluaa lunastaa. Me olemme Hänelle niin tärkeitä. Jokainen on Hänelle niin tärkeä, että Hän haluaa antaa oman elämänsä meidän edestämme Poikansa kautta. Me olemme lunastetut Jumalan verellä.

 

Syntinsä tunteminen ei ole itsensä halveksimista vaan sen tuntemista, mitä minä olen tehnyt omaa jumalallista arvoani vastaan. Kun näet Kristuksen ristillä, tämän Jumalan kunniakkaan Pojan, meidän vihamme ristiinnaulitsemana, niin näe siinä eräällä tavalla myös kuva siitä, mitä olet tehnyt itsellesi, mitä olet tehnyt Jumalalle syntiesi kautta. Sillä sinä olet luotu Jumalan kuvaksi, mutta sitten sinusta on tullutkin langenneen enkelin, perkeleen, kuva. Olet antanut tämän Jumalan kunnian temppelin epäpyhien henkien omaksi ja tällä tavalla olet tehnyt syntiä itse pyhää Jumalaa vastaan, koska Hän samaistaa itsensä kuvansa kanssa. Se on näin ollen kauhea pyhäinhäväistys. Jokainen synti on synti itse Jumalaa vastaan.

 

Me olemme veitsenterällä. Kristuksessa ristillä sinä näet, mitä syntisi on tehnyt Jumalan kuvalle, sillä Hän on Jumalan kuva, joka on ilmestynyt keskuuteemme ja ristillä Hän ensinnäkin paljastaa syntimme. Mutta toisaalta se on myös kuva siitä, miten Jumala ikään kuin menee meidän syntiimme ja Hän itse ottaa vastuun siitä. Hän ikään kuin nielee tai tuhoaa sen. Hän maksaa synnistä hinnan. Jotain kauheaa tapahtuu ja vain yksi mies tietää, millaista se oli Jumalalle. Tarkoitan Aabrahamia, uskon isää. Häntä kutsuttiin Jumalan ystäväksi. Hän tiesi Jumalan tuntemukset sillä kun hän yritti kulkea Jumalan tietä, niin silloin Jumala tavallaan johdatti hänet salaisuuteensa, kun Hän käski Aabrahamin uhrata oma poikansa Moorian vuorella. Tämä oli ilmestys. Aabrahamin piti tulla tuntemaan Jumalan mieli ja Jumalan suru, Jumalan, Isän, kärsimys, kun Hän antoi Poikansa tässä kauheassa ristin uhrissa.

 

Ainoa tosi ylimmäinen pappi on Jumala itse. Tekninen termi papille Vanhassa testamentissa on tämä: papit, jotka uhraavat Isänsä sijasta. Kristus sanoo: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”(Joh. 14:9). Tuossa kauheassa ristin uhrissa me voimme tuntea Isän sydämen. Me tiedämme, kuinka suuresti Hän rakasti meitä. Me tiedämme, kuinka suuresti Hän rakastaa meitä nyt. Ja nyt meidän lihamme ja veremme istuu Jumalan oikealla puolella. Hän ei sano vain iankaikkiselle Pojalleen, vaan meidän veljellemme, jolla on ristin haavat: ”Sinä olet minun rakas Poikani.” Ja näin Hänen kauttaan Hän sanoo nuo sanat myös meille, jotka olemme kastetut tähän salaisuuteen, Hänen ruumiinaan, Hänen jäseninään.

 

Olemme saaneet uudet silmät. Toivon, että meillä on uudet silmät, Kristuksen silmät, niin että voimme nähdä Jumalan rakkaudella jokaisen miehen ja jokaisen naisen, nähdä heidät sillä rakkaudella, joka ilmoitettiin ristillä, sillä rakkaudella, joka huusi: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Tuo rakkaus näkee Jumalan kuvan jokaisessa miehessä ja naisessa, jopa syntymättömissä lapsissa. Tämä on suuri salaisuus, että meidän oma luontomme on kohotettu ylös Jumalan tykö. Se ei ole ainoastaan hengellinen asia, kuten me ajattelemme hengellisistä asioista. Jokainen solu ruumiissamme on yhdistetty Kristukseen Jumalan oikealla puolella. Tämä salaisuus on ikään kuin laulu minun lihassani ja veressäni. Se on ikään kuin näkymätön side tai köysi minun ruumiistani Jumalan oikealle puolelle. Jokainen soluni iloitsee, koska myös tämä minun ruumiini on kätkettynä tähän salaisuuteen Kristuksen kanssa Jumalassa. Ja tämä ruumis tietää tässä hengessä, että se kohotetaan kerran konkreettisesti, fyysisesti, taivaaseen. Lihani on nouseva ylös haudasta. Aamen!

 

Missä on Isän oikea puoli? Me tiedämme että Jumala on meitä lähempänä kuin me itse olemme? Hän, joka istuu Jumalan oikealla puolella, on kaikkialla läsnä oleva Jumala. Hän ei ole lainkaan poissa. Hän asuu jumalallisessa läheisyydessä eikä Hän ole meitä läsnä vain sillä tavalla, vaan Hän tulee meitä lähelle sanassaan. Hän tulee meitä lähelle alttarin sakramentissa. Hänen lihansa ja verensä, joka on Isän Jumalan oikealla puolella, tulee meidän osaksemme pyhässä ehtoollisessa. Uskossa olemme täällä jo uskon taivaassa. Olemme Jumalan läheisyydessä sillä meillä on kaikilla pääsy Isän tykö yhdessä Hengessä. Evankeliumin läheisyydessä olemme Jumalan läheisyydessä. Tämä on tarpeeksi. Tätä läheisyyttä me saamme aina kokea ja kohdata leivässä ja viinissä, Hänen ruumiissaan ja veressään. Aamen.

 

Saarna Pyhän Sydämen kappelissa, Helsingissä 21.5.1998

Kategoriat
3/2014 Käsky Lehdet Pyhä Henki

Helluntaisaarna

19Risto Soramies, piispa

 

Jeesus sanoi:
”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.” (Joh. 14:15-21)

 

”Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.
Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: ’Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.’
He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: ’Mitä tämä oikein on?’ Mutta jotkut pilkkasivat: ’He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.’”
(Ap. t. 2:1–13)

 

Apostolit täytettiin Pyhällä Hengellä. Meitäkin kehotetaan täyttymään Hengellä. Mitä se merkitsee? Kristikunnassa puhutaan monenlaista Hengellä täyttymisestä, kielilläpuhumisesta, karismoista jne. Onko jokaisen koettava jotakin ihmeellistä todistukseksi siitä, että on hengellinen kristitty? Suuria joukkoja saadaan kokoon meidänkin maassamme, jos luvassa on jotakin ihmeellistä. Onko päivämme tekstin pääasia, että apostolit saivat kokea jotakin ihmeellistä? Mistä siinä oli kysymys?

Joitakin vuosia sitten, kun Suomessa Niilo Yli-Vainion kokouksissa alkoi kaatua ei vain helluntailaisia, vaan luterilaistakin kirkkokansaa, kuultiin kirkonpenkissä seuraava keskustelu: ”Olitkos eilen illalla kokkouksessa? Olihan mie? No, kaavuikkos sie? Kaavuin, kaavuinhan mie, jopa kahesti?”

 

Oliko tämä helluntain tarkoitus? Tähänkö apostolien toiminta tähtäsi? Kuulkaa, mitä Raamattu sanoo: Kun apostolit täytettiin Pyhällä Hengellä, tapahtui kyllä kieli-ihme. Apostolit todellakin saivat kyvyn puhua vieraita kieliä sillä tavalla, että eri maista Jerusalemiin tulleet juutalaiset ymmärsivät, mitä he puhuivat. Mutta MITÄ he sitten puhuivat? Kertoivatko he kummallisia asioita omista tunteistansa ja tuntemuksistansa?

 

Raamattua pidetään joskus hämäränä, monimutkaisena kirjana. Niin se onkin, jos sieltä etsii vääriä asioita. Mutta jos etsii Raamatusta sitä, mikä kestää Jumalan edessä viimeisellä tuomiolla, se alkaa puhua hämmästyttävän selvästi. Samoin: joka etsii hengellisiä kokemuksia ja ihmeellisiä elämyksiä, lukee myös helluntain tapausta toisin, kuin se joka tietää olevansa matkalla Jumalan tuomiolle.

 

Pietari puhui koko tuhatpäiselle joukolle, joka oli ihmetellyt apostolien saarnaa, ja sanoi: ”Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana!” Meidänkin sukupolvemme, kuten kaikki sukupolvet vuorollaan, kootaan Jumalan tuomiolle. Siellä meidän osamme on hukkua synteihimme, jollemme saa jostakin apua.

 

Luuletko, että tuomiopäivänä ihmiset toivovat kummallisia kokemuksia itselleen? Sanooko silloin joku: ”Onneksi kaaduin siellä kokouksessa, jopa kahdesti!” tai: ”Olenhan saanut puhua kielillä, kyllä minun käy varmasti hyvin!” Ei kukaan ole silloin niin mieletön, eivät edes ne meistä, jotka ovat käyttäneet paljon aikaa tällaisten kokemusten perässä juoksemiseen.

 

Jos me tiedämme olevamme matkalla Jumalan tuomioistuimen eteen, alamme ymmärtää helluntain uudella tavalla ja kuulemme helluntaikertomuksessa sellaista, mitä emme ehkä ennen kuulleet. Apostolit saivat julistettavakseen Jumalan tekoja. ”Me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja”, sanoivat ihmiset toisilleen. Jumalan suuria tekoja. Meidän tekomme ovat parhaimmillaankin epätäydellisiä. Meidän ajatuksemme ja sanamme, meidän tekomme ja laiminlyöntimme tuottavat meille kadotuksen tämän oman, valheellisen sukupolvemme kanssa. Me kuulumme samaan joukkoon, mekin olemme valheellisia ja samoihin synteihin syyllisiä kuin oma sukupolvemme. Tuomiolla ei auta mikään hengellinen kokemus, olkoon kuinka ihmeellinen tahansa. Eikäpä Pietari apostolitovereineen tarjonnutkaan semmoisia kokemuksia.

 

Vanhan testamentin yhä uudestaan toistuva teema ovat Jumalan suuret teot. Jo ensimmäinen käsky viittaa niihin: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, joka toin sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä!” Ps. 105:ssä sanotaan: ”Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan! Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä, kertokaa hänen ihmetöistään.” (Ps. 105:1–2)

 

Meidän pelastuksemme ja toivomme on Jumalan suurissa teoissa. Pyhä Henki johdattaa meitä kuulemaan ja ymmärtämään Jumalan pelastustekoja. VT:ssa Israelin uskon keskuksena olivat Jumalan ihmeelliset teot. Jumala valitsi Abrahamin, jolle Hän antoi lupauksen tulevasta Vapahtajasta. Jumala antoi Israelin kasvaa suureksi kansaksi. Hän pelasti sen Egyptistä väkevällä kädellään, kuten Raamattu sanoo. Hän vei sen luvattuun maahan ja voitti sen viholliset.

 

Uusi liitto, uusi testamentti kertoo meille vielä valtavammista teoista. Pyhä Henki johdattaa meidät aina Jumalan tekoihin, pois omista teoistamme. Mitä ne valtavat teot sitten ovat, ne jotka ovat valtavampia kuin VT:n ihmeet? Ne teot tuottavat meille iankaikkisen pelastuksen, päästävät meidät synneistämme ja Jumalan tuomiosta. Niitä Pyhä Henki tuo meidän silmiemme eteen ja korviemme kuultaviksi.

Ne ovat ne teot, jotka Jeesus Kristus teki meidän hyväksemme. Me uskomme siihen Jeesukseen, joka teki pelastuksemme valmiiksi. Meillä ei ole muuta Jeesusta, kuin se josta me tunnustamme: ”Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

 

Huomaa, mitä me tunnustamme! Me emme tunnusta niinkään Jumalan ominaisuuksia (hyvä, armollinen, pyhä jne.), vaan me tunnustamme teonsanoja, verbejä. Verbit ovat uskomme keskuksessa, mutta ne eivät ole imperatiivissa, eli käskymuodossa, vaan indikatiivissa, eli kertomus- tai toteamismuodossa. Näitä tekoja ei odoteta sinulta, vaan ne on tehty valmiiksi – ne ovat Jumalan suuria pelastustekoja.

Filip Melanchthon, Lutherin työtoveri, esittää asian hyvin: ”Tuntea Kristus on tuntea Hänen pelastustekonsa.”

 

Apostoli Paavali sanoo: ”Jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.” (2. Kor. 5:16) Ne, jotka olivat tunteneet Jeesuksen hänen maanpäällisen elämänsä aikana, tunsivat hänet lihan mukaan ja antoivat todistuksensa Jeesuksen elinpäivistä – mikä oli tietenkin tärkeätä. Hengen mukaan tunnetaan Kristus hänen pelastusteoistaan, siis evankeliumista. Siksi meillä on krusifiksi (ristiinnaulitun kuva). Se kertoo, mitä Jeesus on meidän hyväksemme tehnyt.

Parasta Jeesuksen teoissa on, että ne ovat tapahtuneet ”meidän hyväksemme”, ts. se on SINUN hyväksesi. Tässä on helluntain sanoma! Pyhä Henki vakuuttaa meille, että Jeesuksen valtavat teot tuottavat meille syntien anteeksiannon ja iankaikkisen elämän.

 

Sinusta tuntuu ehkä yllättävältä kuulla, että UT:ssa kerrottujen Jumalan tekojen sanotaan olevan paljon suurempia kuin VT:n valtavat ihmeet. Mutta mikä on Jumalan edessä suurta? Jeesuksen teot olivat sellaisia, jotka poistavat Jumalan vihan ja maksavat ihmisten syntivelan. Siihen ei pystynyt uhrieläinten veri eikä edes vedenpaisumus.

 

Vedenpaisumus oli valtava teko tietenkin, kun vesi peitti koko maan ja hukutti jumalattoman ihmiskunnan ja samalla pelasti arkissa Nooan perheineen. Mutta ajattelepa Pietarin sanaa siitä, että vedenpaisumus oli vain kasteen vertauskuva. Kaste on varsinainen asia ja vedenpaisumus vain sen varjo. Miksi? Siksi, että kasteeseen liitetyt lupaukset antavat meille kaiken, mitä Jumala on hyväksemme tehnyt. Kaste siirtää meidät uuteen ihmiskuntaan, jonka päämies on Jeesus Kristus itse. Kun ihminen kastetaan, hänet liitetään Jeesukseen. Kaikki se, mitä Jeesus on tehnyt, tulee hänen omaisuudekseen.

 

Helluntaina apostolit saarnasivat Jumalan suurista teoista meidän hyväksemme. Se on Pyhän Hengen alituinen kiinnostuksen kohde. Pyhä Henki vakuuttaa ja muistuttaa tänäänkin samoista pelastusteoista. Saamme muistaa omaa kastettamme, jossa meidät liitettiin Kristukseen. Pyhä Henki muistuttaa meitä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja siitä, että ne tapahtuivat meidän hyväksemme, kun saamme Kristuksen ruumiin ja veren konkreettisesti ehtoollisessa ja kuulemme sanat: sinun edestäsi annettu ja vuodatettu. Tästä Pyhä Henki iloitsee, sillä Hän on Totuuden Henki, Jeesuksen Henki.

 

Saarna Pyhän Markuksen luterilaisessa seurakunnassa Helsingissä 8.6.2014

Kategoriat
2/2013 Lehdet Lähetyshiippakunta

He menivät toista tietä takaisin omaan maahansa

Arne Olsson, piispa, Ruotsi

Raamatun tutkistelu Missionsprovinsenia perustettaessa 18.1.2003

”Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.” (Matt. 2:12)

Näin sanotaan tietäjistä sen jälkeen, kun he olivat käyneet pyhän perheen luona Beetlehemissä. He olivat lopulta löytäneet Jeesuksen, Kuninkaan, jolle he osoittivat kunnioitusta lahjoillaan. Nyt heidän piti palata takaisin. He tietysti ajattelivat mennä samaa tietä, jota he olivat tulleet. Mutta Herra ilmestyi heille unessa ja varoitti heitä. Heidän tuli mennä toista tietä takaisin. Se tie, jota he olivat tulleet, oli heille tuttu, ja se oli ehkä ollut heille turvallisempi. Mutta he noudattivat Herran käskyä.

He menivät toista tietä takaisin omaan maahansa Jeesus-lapsen tähden. Herodes, pahan vallan edustaja, aikoi tappaa Jumalan Pojan. Jeesus syntyi taistellakseen kärsimystä ja kuolemaa vastaan, mutta ei Jumalan vihollisen ehdoilla vaan Jumalan oman suunnitelman mukaan. Paljon piti tapahtua, ennen kuin oli Golgatan aika. He menivät toista tietä Vapahtajamme tähden. He uhmasivat Herodeksen kehotusta kertoa tälle, missä lapsi oli. Jumalan käsky sivuutti maallisen vallan käskyn. Voimme sanoa myös, että he menivät toista tietä meidän tähtemme, ihmisten pelastuksen tähden. Jeesuksesta piti tulla kaikkien Vapahtaja.

Tulee aikoja, jolloin meidän tulee tehdä samoin kuin tietäjät: mennä toista tietä takaisin omaan maahamme. Meidän kotimaamme on taivas, sanoo apostoli Paavali. Sinne me kaipaamme ja sinne me haluamme saada mukaamme niin monta kuin mahdollista. Sillä Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan Totuuden, Kristuksen. Ilman Jeesusta Kristusta se ei käy päinsä. Kukaan ei ole oikealla tiellä kotiin, jos Jeesus ei saa olla Vapahtaja ja Herra, jos hän ei saa olla se, joka hän itse sanassaan sanoo olevansa. Tässä tilanteessa Herra tulee joidenkin meidän luokse, jotka tahdomme olla kuuliaisia, ja antaa meille käskyn: Menkää toista tietä!

Tahdomme olla kuuliaisia Herraa kohtaan. Me menemme toista tietä, emme itsemme tähden vaan ihmisten tähden – ja niiden tähden, jotka Herra kutsuu olemaan pappeinaan ja julistajinaan. Varsinkin menemme toista tietä Jeesuksen tähden.

Kristusta tavoitellaan surmaamistarkoituksessa. Hänet tahdotaan pitää lapsena, joka ei loukkaa ketään. Julistetaan, että ihminen on Jumalan lapsi ilman kääntymystä ja uskoa Jeesukseen. Jumalan sanasta on laitettu sulkeisiin sangen paljon – varsinkin ne sanat, jotka sanovat, että jos ihminen ei uudestisynny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Samoin, että se, joka ei usko Poikaan, on tuomittu. Jeesuksen Kristuksen ei tahdota antaa olla Herra. Tällä tavalla Kristus halutaan surmata sellaisena, joka hän todellisuudessa on, Jumalan Poika ja ihmisten ainoa ja välttämätön Vapahtaja. Kukaan ei voi tappaa Kristusta. Mutta voidaan menetellä niin, ettei Kristusta julisteta sellaisena, joka hän todella on.

Että Jumalan sana julistettaisiin ihmisten pelastukseksi käy käsky: Menkää toista tietä kuin trendikästä laveaa tietä. Menkää sitä tietä, jolla Jumalan sana yksin on johtotähtenä. Menkää sitä tietä, jolla ollaan huolissaan omasta ja toisten ikuisesta hyvästä. Menkää sitä tietä, jolla vastataan myöntävästi niille, jotka Herra kutsuu julistamaan hänen sanaansa.

Joissain seurakunnissa ihmiset kohtaavat hyvän, raamatullisen julistuksen, niin että jokaisella, joka etsii Herraa, on mahdollisuus löytää hänet. Tästä kiitämme Herraa ja pyydämme häntä jatkuvasti antamaan kaiken sen armon ja rohkeuden, jota papit ja maallikot tarvitsevat myös näissä seurakunnissa.

Mutta se suuri lavea tie, jossa Jeesus ei saa olla Herra, kulkee monien seurakuntien kautta. Se kulkee hiippakuntien ja kirkon, kirkolliskokouksen ja monien kirkkoneuvostojen kautta. Sen seurauksena ihmiset eivät saa kuulla Jumalan sanaa, jonka välityksellä Pyhä Henki voi vaikuttaa kääntymyksen ja uskon ainoaan Vapahtajaamme, Jeesukseen Kristukseen. Uskovat, jotka tahtovat pitää kiinni Jeesuksesta Kristuksesta, eivät saa sitä sielun ruokaa, jota he tarvitsevat kestääkseen uskon kamppailussa. Sen tähden kuulevat jotkut meistä Herran varoittavan ja sanovan: Menkää toista tietä. Silloin on vain toteltava riippumatta siitä, kuinka epävarmalta tulevaisuus ikinä voi vaikuttaa.

Saamme rukoilla nöyrästi:

Herra, Sinun sanasi varassa me tahdomme mennä. Mutta silloin Sinun pitää antaa meille viisauden ja rohkeuden ja kestävyyden Henki. Ja sinun pitää opettaa alituisesti uudelleen meille, että jos Sinä et huonetta rakenna, on kaikki meidän oma vaivannäkömme turhaa. Koska Sinä, Jeesus Kristus, olet Herra, koska Sinä tahdot meidän ja kaikkien ihmisten pelastumista, koska Sinä yksin olet tie todelliseen kotimaahamme ja koska Sinä yhä tänä päivänä kutsut nuoria miehiä julistamaan Sinun sanaasi, niin emme voi tehdä mitään muuta kuin kiittää ja ylistää, totella ja palvella Sinua.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle niin kuin oli alusta, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Lyhennelmä. Suom. Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2013 Lehdet Pyhä Henki

Pyhä Henki näyttää toteen synnin, vanhurskauden ja tuomion.

Risto Soramies, piispa, Kerava

Jeesus puhuu: ”Tätä minä en ole sanonut teille alusta, koska minä olin teidän kansanne. 5. Mutta nyt minä menen hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt, eikä kukaan teistä kysy minulta: ’Mihin sinä menet?’ 6. Mutta koska minä olen tämän teille puhunut, täyttää murhe teidän sydämenne. 7. Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. 8. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: 9. synnin, koska he eivät usko minuun; 10. vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; 11. ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu. 12. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. 13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. 14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. 15. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sen tähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh. 16:4b–15)

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

 

Rakkaat kristityt!

Kaikki, minkä Jumala tekee, on parhaaksi Hänen omilleen. Jopa se, että Jeesus menee pois, on lopulta ilon aihe, vaikka opetuslapset eivät sitä vielä ymmärtäneet. Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat yhdessä meidän pelastukseksemme, mutta meille Jumalan toiminta jäisi arvoitukseksi, ellei Pyhä Henki selittäisi, kertoisi, raportoisi ja avaisi meille Jumalan pelastustekoja.

Siksipä on mitä suurimmassa määrin paikallaan, että me erityisesti tänä päivänä rukoilemme Pyhää Henkeä avuksemme, vihitäänhän tänään piispan virkaan syntinen mies, jonka ymmärrys ei koskaan voisi yltää siihen, mistä piispan, pastorin, paimenen virassa on varsinaisesti kysymys: Jumalan pyhän tahdon opettamisesta, niin että ihmiset heräävät näkemään omat syntinsä suurena syyllisyytenä, ja sitten saman Jumalan pelastustekojen julistamisesta niin, että samat ihmiset voivat uskoa syntinsä anteeksi.

Vain Pyhä Henki voi avata ihmisten silmät ja antaa heille pelastavan uskon.

 

Alban sanoma

Meitä on täällä tosin vaikuttava joukko valkopukuisia, papeiksi vihittyjä, teologiaa lukeneita sielunpaimenia. Jumalalle kiitos siitä! Mutta ei yksikään meistä voi omalla viisaudellaan auttaa ketään pelastukseen. Nämä veljet kantavatkin valkoista asuansa, albaa, juuri siksi, että heidän työnsä hedelmä ei ole heidän vallassaan, ei heitä ole asetettu julistamaan omia ajatuksiaan ja mielipiteitään, vaan heidät –meidät – on asetettu Jumalan Sanan palvelijoiksi. Kirkko on jo hyvin varhain pukenut paimenet erityiseen asuun – ei heitä korottaakseen, vaan kahdesta syystä: 1. Paimenet toimittavat toisen asiaa, ei omaansa. Alba on heidän uniformunsa: he hoitavat virkaa, heidän tehtävänsä on julistaa Jumalan suuria tekoja ihmisten pelastukseksi. 2. Itsessään hekin ovat syntisiä; heillä ei ole omaa pyhyyttä, siksi heidät on puettu Jeesuksen pyhyyteen, josta valkoinen vaate heitä muistuttaa.

 

Mitä Pyhä Henki opettaa?

Mitä sitten Pyhä Henki meille opettaa ja julistuttaa? Mitkä ovat ne asiat, jotka ovat niin tärkeitä, että Jeesus ottaa ne esille vielä muutamaa hetkeä ennen vangitsemistansa ja kuolemaansa?

 

Jeesus sanoi: ”Kun hän – Pyhä Henki – tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.”

 

Kyllä ihmiset tietävät paljon näistä asioista. Uskonnot puhuvat synneistä, ja jopa ateistien mielestä moni asia on ehdottomasti väärin, vaikka he eivät käytä sanaa synti. Synti ja tuomio kuuluvat tietysti yhteen: Sen, joka tekee väärin, kuuluu saada rangaistus. Joidenkin syntien rangaistavuudesta voivat uskonnot ja yksilötkin olla eri mieltä, mutta todella hirveitten rikoksien kohdalla on armollisimmankin ihmisen myönnettävä, että tuomio on paikallaan. Murhat, joukkomurhat, harkitut petokset talouselämässä, toisten ihmisten elinolosuhteitten hävittäminen, heikkojen sortaminen ja heitteille jättäminen, aviorikokset, perheitten hajottaminen, valan, avio-valan ja pappisvalan rikkominen, uskottomuus, vanhempien halveksiminen, törkeät kunnianloukkaukset – kun niitä ajatellaan konkreettisesti, saavat ne meiltäkin tuomionsa – samoin kuin niiden tekijät. Valheet, juorut, pahansuopuus, kateus saattavat jäädä huomaamatta jonkin aikaa, mutta kun niiden hedelmä paljastuu, tajuamme, että tuomio on tarpeellinen.

Tarvitaanko tähän Pyhää Henkeä? Pyhän Hengen työtä on jo se, että minä tajuan itse kuuluvani tuohon tuomion ansainneitten joukkoon. Omien syntien näkeminen on raskasta, jopa sietämätöntä, ja kuitenkin: autuas se, jolle oma pahuus on suurempi hätä, kuin maailman pahuus.

Alakoulun kolmannella luokalla opettajamme, kirkkoherramme rouva, opetti meille 8 – 9-vuotiaille kymmenen käskyä Lutherin lyhyin selityksin. Raittiisti, raikkaasti ja yksinkertaisesti saimme kuulla, mitä Jumala meiltä vaatii, mitä Hän pitää oikeana ja mikä on väärää, syntiä. Niistä päivistä lähtien minulla ei ollut epäilystä siitä, että olen syntinen – sen tiesin niinäkin vuosina, jolloin syntisyyteni ei minua suuremmin häirinnyt. Pyhä Henki oli yksinkertaisesti puhunut meille lapsille. Tiesin, että jos tuomio on todella olemassa, ainakin minun kävisi huonosti.

Jumala vihaa syntiä ja vaatii vanhurskautta. Vanhurskaus on toiselta nimeltään RAKKAUS: Rakasta Jumalaa kaikesta voimastasi ja lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi. Tässä Jumalan kohtuullinen vaatimus, joka kyllä on samalla raudan luja. Mittaa sillä itseäsi. Miten sinun käy? Eikö vanhurskaus, rakkaus tuomitse sinut?

Jeesus puhuu kuitenkin vielä toisella tavalla, suorastaan oudosti: ”Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi synnin, koska he eivät usko minuun.”Jumalan konkreettisten käskyjen rikkomisen voimme helposti ymmärtää synniksi – ja Pyhän Hengen avulla jopa omalla kohdallamme – mutta tässä Raamatun kohdassa synti onkin sitä, että ei uskota Jeesukseen!

Miten voimme ymmärtää tämän? Tähän sanaan sisältyy Jumalan tuomio, mutta samalla myös ilosanoma. Jeesus jatkaa nimittäin: ”Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö.”

Jeesus oli päättämässä maanpäällistä tehtäväänsä. Hän oli tehnyt kaiken Isän tahdon mukaan. ”Sinä olet minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.” Vielä oli tosin edessä Getsemanen taistelu, pilkkaamiset, häväistykset, ruoskinta ja Golgata kaikkine kauhuineen. Mutta Jeesus oli palaamassa Lähettäjänsä luo, Isän kirkkauteen, sen tehtävän täyttäneenä, jonka Isä oli hänelle antanut: Hänet oli Johanneksen kasteessa puettu ihmisten synteihin, hän oli tullut koko maailman syntipukiksi. ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Pian Jumala hylkäisi hänet ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Siinä hylättiin ihmiskunnan ainoa puhdas ja vanhurskas edustaja syntisenä, saastaisena. Miksi? Ettei sinua ja minua tarvitsisi hylätä.

Kun sitten Jeesus nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen ja istui Isän oikealle puolelle, oli Isän luo tullut mies, josta täydellä syyllä Jumalan tuomioistuimella sanotaan: Tämä on Jumalan Pyhä, Vanhurskas, Rakkaus.

Jeesus on vanhurskas myös sinua varten. Jos elämäsi onkin täynnä syntiä, sanoja, ajatuksia, tekoja ja laiminlyöntejä, joista tiedät ansainneesi Jumalan tuomion ajassa ja ikuisuudessa, niin tiedä se, että Jeesus on sinun syntiesi sovitus, eikä ainoastaan sinun, vaan koko maailman syntien.

Ruotsalainen Abraham Falk esittää asian hengellisessä laulussa näin:

Maailman synnit hän ristille kantoi,

Kaikkien puolesta kuollut hän on.

Myös sinun tähtes’ hän henkensä antoi;

Rakkautensa on loppumaton.

Velkamme raskaan on pois veri vienyt,

Sen yli risti jo piirretty on.

Luo Isän istuimen auki on tie nyt;

Armon nyt saa hältä ansioton.

 

Joutukaa syntiset, Jeesus kun teille

Armonsa suo sekä rakkauttaan.

Adam jos turmion tuonut on meille,

Kristushan poisti sen kuolemallaan.

Kuinka te kannatte kahlehianne,

Vaikka ne kaikki jo katkaistihin.

Rientäen käykää nyt luo Jumalanne

Nöyrtyvin mielin ja kiitollisin.

Jeesuksessa on se puhtaus, jota sinulla ei ole. Hän on tehnyt ne hyvät työt, jotka sinulta puuttuvat. Hänen sydämensä on täynnä puhtaita ajatuksia, hänen sanansa olivat ja ovat aina totta. Ja nyt Hän on mennyt Isän luo, istuu siellä Majesteetin oikealla puolella ja puhuu sinun puolestasi.

Nyt ymmärrät, miksi synti on siinä, että maailma ei usko Jeesukseen. Maailman synnit on kannettu, maksettu, kahleet on katkaistu. Mutta jos ei tämä kelpaa, jos ei Jumalan armo kelpaa, on vain syntiä ja synkkyyttä.

Tuomio on langetettu: Sen kärsi ensiksi Jeesus. Tämän maailman ruhtinas, sielunvihollinen luuli jo voittaneensa Kristuksen, Jumalan Pojan, mutta Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus olikin Perkeleen tuomio. Se pitää nimittäin valtaa syyttämällä ihmisiä Jumalan edessä. Nyt se ei voi enää syyttää ketään, jolla on Kristus edustajanaan Jumalan luona.

Isän suurin ilo on Hänen Poikansa ja se pelastustyö, jonka Jeesus suoritti loppuun. Se on varsinainen taivaan aarre, se on se armon runsaus ja rikkaus, josta Jeesus sanoi: ”Kaikki, mitä Isällä on, on minun”. Pyhä Henki kuulee, mitä Isä ja Poika puhuvat. He keskustelevat Jeesuksen pelastustyöstä. Tämän Pyhä Henki julistaa maailmalle, tästä aarteesta Hän ammentaa ja tekee syntiset vanhurskaiksi, kurjat onnenpojiksi, hengellisesti köyhät autuaiksi, kadotetut Jumalan lapsiksi.

Tätä Pyhän Hengen työtä varten mekin olemme täällä. Tätä varten vihitään pappeja paimeniksi seurakuntiin, lähetetään saarnaajia kaikkialle maailmaan. Tämä kaikki on myös Sinua varten: Maailman ruhtinas on tuomittu, hän ei voi syyttää Sinua mistään. Turvaa Jeesukseen. Hän on sinun pelastuksesi ja aarteesi taivaassa. Pyhä Henki tuo Hänet sinun ulottuvillesi konkreettisin välinein: saarnatun sanan ja tänään myös ehtoollisleivän ja –viinin muodossa. Jeesuksen valmis työ kuuluu juuri sinulle. Sinun velkasi on maksettu, sinun kahleesi on katkaistu.

Saarna pastori, TT, Risto Soramiehen piispan virkaan vihkimysmessussa 4.5.2013 Pyhän Sydämen kappelissa Helsingissä. Otsikko ja väliotsikot toimituksen.

Kategoriat
Lähetys

Minne menet Suomen Lähetysseura(SLS)?

Netissä on uutisoitu viime päivien aikana (ensin seurakuntalainen ja sitten kotimaa24), että Suomen Lähetysseura aikoo siunata rekisteröidyssä parisuhteessa olevan miesparin lähetystyöhön seuraavassa vuosijuhlassaan.

Mihin aikaan olemmekaan tulleet? Mitähän ne ihmiset, jotka aikoinaan olivat perustamassa Suomen Lähetysseuraa mahtaisivat ajatella tällaisesta? Tai mitä ajattelisivat ne lähetyssaarnaajat, jotka vaivojaan säästämättä menivät esimerkiksi silloiseen Ambomaahan? Mitä he ajattelisivat, kuullessaan, mitä lähetysseura nyt tekee?

Tekeekö Suomen lähetysseura juurikaan enää kristillistä lähetystyötä? Eräs kommentoija arvioi, että nykyisen johtajan aikana on otettu selvästi suunta kohti lähetysseuran työn painottamista kehitysyhteistyöhön. Pyrkiikö Suomen Lähetyseura em. parin lähettämisellä yms. varmistamaan ”hovikelpoisuutensa” ja rahahanojen pysymisen auki?

Suomen Lähetysseuran hallituksen puheenjohtajana on tällä hetkellä piispa Matti Repo.

Asia on vakava. Pastori Juha Saari tiivisti kommentissaan kotimaa24:ssä (29.5.) tärkeimmän: ”Piispa joka vihkii papiksi homosuhteessa elävän henkilön tai siunaa lähetystyöhön homosuhteessa elävän henkilön ei ehkä riko Suomen lakia, mutta Raamattua vastaan hän toimii. Samalla hän häpäisee kirkkonsa. Yhtä tyhmästi toimii SLS rekrytoidessaan, kouluttaessaan ja lähettäessään tällaisen henkilön. Raamattu nimittäin sanoo selvästi: “Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät aviorikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. 1 Kor 6.”

HL

Kategoriat
1/2011 Lehdet

JUMALA RANKAISEE LUOPUNEITA ANTAMALLA HEIDÄN KULKEA OMAA TIETÄÄN

Bo Giertz, piispa, Ruotsi

Sen tähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.” (Room. 1:26–32)

Ihmiset eivät siis ole tahtoneet tuntea Jumalaa oikealla tavalla. He tiesivät hänen olevan olemassa, mutta eivät tahtoneet etsiä häntä vakavissaan, vaan laativat itselleen sopivamman uskonnon. Jumala antoi heidän saada tahtonsa läpi. Juuri se on heitä kohdannut, Jumalan rangaistus. Jumalan hylkääminen merkitsee jättäytymistä sen henkivallan johdettavaksi, ”joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa” (Ef. 2:2). Jumalan vihollisella on kiinnitys ihmiseen. Meidän olemuksessamme on sellaista, mikä ”ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan” (Room. 8:7). Paavali sanoo sitä ”lihaksi” tai joskus ”vanhaksi ihmiseksi”. Ellei sitä pakoteta kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan, se murtautuu esiin ja määrää elämämme suunnan. Tämä voi tapahtua eri tavoin – karkeammin tai hienostuneemmin. Paavali antaa tässä pakanoiden elämästä hyvin synkän kuvan. Se perustuu siihen jokapäiväiseen kokemukseen, joka juutalaisella oli hellenististen kaupunkien elämästä. Tietenkään Paavali ei tarkoita, että kaikki hänen luettelemansa asiat esiintyisivät jokaisen pakanan elämässä. Hän tarkoittaa, että sitä kaikkea esiintyy pakanoiden keskuudessa, että se alituisesti murtautuu esiin ja että sitä pidetään luonnollisena. Pakanat hyväksyvät sen itsessään ja pitävät luonnollisena, että sitä esiintyy muissa. Ja se kuva antiikin arkipäivästä, jonka meille ovat välittäneet esim. sellaiset roomalaiset kirjailijat kuin Petronius ja Iuvenalis, vahvistaa pääosin Paavalin sanat. Tuhatvuotisessa kristillisessä ympäristössä kasvanut voi pitää kuvaa epäuskottavana. Mutta mitä enemmän länsimaiden maallistuminen saa vaikuttaa ihmisten elämänihanteisiin ja oikeustajuun – tai oikeustajun puuttumiseen – sitä uskottavammaksi kuva käy. Kun vanha ihminen ei enää ole Jumalan kurinpidon alaisena, alkaa kaikki se paha, mitä meissä on, murtautua esiin.

Paavali sanoo nyt, että tämä on Jumalan rangaistus. Ihminen luulee kulkevansa omaa tietään, olevansa vapaa, elävänsä niin kuin itse tahtoo. Todellisuudessa hän on Jumalan tuomion alainen. Kolme kertaa Paavali käyttää sanaa, joka on käännetty ”hylkäämiseksi”. Tämän käsityksen mukaan siis sukupuolinen holtittomuus, valloilleen päästetty pornografia, lisääntyvä väkivalta ja muut samantyyppiset ilmiöt voivat olla hylkäystuomion merkki: Jumalan viha on sellaisen kansan yllä, joka ei ole halunnut oppia tuntemaan häntä oikealla tavalla. Ja tilanne on tietenkin vielä vakavampi, jos se, mitä ei pidetty omistamisen arvoisena, oli itse evankeliumi eikä vain se epämääräinen Jumalan tunteminen, jonka pakanatkin voivat saavuttaa hänen tekojaan katselemalla.

Paavali mainitsee erityisesti homoseksuaalisuuden. Tämä johtunee siitä, että juutalaiset pitivät sitä poikkeuksellisen pöyristyttävänä. He tiesivät, että se oli Jumalan tahdon vastaista. Mutta joutuessaan elämään pakanoiden joukossa he kohtasivat sen niin laajassa mitassa, etteivät he olleet koskaan pitäneet sellaista mahdollisena.

On täysin selvää, että homoseksuaalisuus on Paavalinkin mielestä vastoin Jumalan tahtoa. Se on merkki siitä, että ihmisluonnossa on jokin epäkunnossa. On pantava merkille, että hän rinnastaa sen kaikkeen muuhun pahaan, mikä on lähtöisin ihmisluonnon synnynnäisestä turmeltuneisuudesta. Se kuuluu niihin kieroutuneisiin taipumuksiin, joita meissä voi olla – samalla tavoin kuin ahneus, kateus, riitaisuus, panettelu, väkivaltaisuus, kerskailu ja kaikki muu, mitä Paavali tässä luettelee. Nämä vietit voivat esiintyä eri tavoin ja eriasteisina eri yksilöillä. Mutta meillä kaikilla on osamme niistä. Ne kuuluvat meidän olemukseemme ja ovat synnynnäisiä. Paavali ei siis väitä, että ne ovat henkilökohtaisen, tietoisen pahuuden seurausta ja että me yksilöinä voisimme olla vapaat niistä, jos vain olisimme tahtoneet. Hän kuvaa tässä sellaista, mikä on tapahtunut koko ihmissuvulle. Se koskee myös homoseksuaalisuutta. Se voi kuulua kantamaamme perintöön ja olla osa vanhaa ihmistämme, sitä, joka on ”päivittäisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja kuoletettava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen”, kuten Vähässä Katekismuksessa sanotaan siinä luvussa, joka käsittelee kastetta. Kristityllä voi olla homoseksuaalinen vietti – aivan samoin kuin hän voi himoita toisen omaisuutta tai kostoa. Mutta hän tietää, että tällaista ei saa päästää irti, vaan se on ristiinnaulittava. Hän tietää myös, että siitä on olemassa täydellinen anteeksiantamus ja ettei se voi estää häntä olemasta Jumalan lapsi. Homoseksuaalinen kristitty luopuu siksi – aivan samoin kuin naimaton kristitty – omasta sukupuolielämästä ja luottaa siihen, että Jumala korvaa tämän puutteen hänelle moninkertaisesti muilla elämänalueilla. Sen Jeesus on luvannut jokaiselle, joka hänen vuokseen luopuu sellaisesta, mitä ilman maailma ei halua olla.

Bo Giertz, Roomalaiskirje, s. 19–21. Pieksämäki 1987. SLEY-kirjat. Lihavoinnit toimituksen.