Kategoriat
3/2013 Hauta Kuolema Lehdet Rukous

Aabrahamin viimeiset vuodet, hänen kuolemansa ja hautaamisensa. Iisakin pojat (1. Moos. 25)

Paul Kretzmann, USA

Aabrahamin toinen avioliitto

25:1: Ja Aabraham otti vielä vaimon, ja hänen nimensä oli Ketura. Tämä nainen ei ollut Aabrahamin sivuvaimo Saaran eläessä. Hänestä tuli Aabrahamin vaimo tämän avioituessa toisen kerran. Hänellä ei ollut kuitenkaan asemaa luvatun Siemenen äitinä. Hän ei kuulunut lupaukseen Messiaasta.

25:2–4: Ja hän synnytti hänelle Simranin ja Joksanin, Medanin ja Midianin, Jisbakin ja Suuahin. Mutta Joksanille syntyi Seba ja Dedan. Dedanin jälkeläisiä olivat: assurilaiset, letusilaiset ja leummilaiset. Ja Midianin pojat olivat Eefa, Eefer, Hanok, Abida ja Eldaa. Kaikki nämä ovat Keturan jälkeläisiä.” Jumalan rikas siunaus osoittaa, ettei tähän toiseen avioliittoon liittynyt mitään häpeällistä, vaan että siihen mentiin pyhityksessä ja kunniassa, keskinäistä huolenpitoa ja apua sekä lasten saamista varten. Aabrahamin voima oli säilynyt ihmeellisesti aina hyvin vanhaan ikään saakka. Keturan, samoin kuin Ismaelin, lapsista ja lastenlapsista tuli arabialaisten heimojen esivanhempia. He elivät pääasiallisesti Agaban lahden alueilla sekä siitä koilliseen (midianilaiset) ja pitkin Punaista merta ja Persian lahtea. Useimmat näistä olivat kauppaa käyviä heimoja.

25:5. Ja Aabraham antoi kaiken omaisuutensa Iisakille. Iisak oli tunnustettu laillinen perillinen, joka sai myös karjalaumat sekä olennaisen osan siitä, mitä Aabraham omisti. Tämän lisäksi Messiasta koskeva siunaus kuului hänelle.

25:6: Mutta sivuvaimojensa pojille Aabraham antoi lahjoja; ja hän lähetti heidät vielä eläessänsä pois poikansa Iisakin luota itään päin, Itäiselle maalle.” Ketura, samoin kuin Haagar, eivät olleet sivuvaimoja sanan myöhemmässä merkityksessä. Kuitenkin Saaraan verrattuna heillä ei ollut samaa asemaa. Saara oli valtiatar ja äiti erityisen jumalallisen asioihin puuttumisen ansiosta. Sen tähden heidän lapsensa eivät voineet vaatia, että he saisivat omaisuutta yhtä paljon kuin Iisak, lupauksen perillinen, jonka oli määrä periä Kanaanin maa. Aabraham antoi Ismaelin pojille ja kaikille Keturan pojille riittävästi omaisuutta – pieniä laumoja sekä tarvittavat palvelijat – niin että he tulivat toimeen. He muuttivat luoteiseen ja itäiseen maahan ja kasvoivat siellä heimoiksi. Näiden Aabrahamin jälkeläisten keskuudessa säilyi kauan tieto oikeasta Jumalasta. Heidän hengellinen perintönsä osoittautui siten arvokkaammaksi kuin ajalliset lahjat.

Aabrahamin kuolema ja hautaus

25:7: ”Tämä on Aabrahamin elinvuosien luku: sata seitsemänkymmentä viisi vuotta.” Hän eli siis täydet 75 vuotta Iisakin syntymän jälkeen ja näki lastenlastensa kasvamisen nuoriksi (j. 26). Se on Herran siunaus (Ps. 128:6).

25:8: ”Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” Vaikka Aabraham ei elänyt yhtä kauan kuin hänen esi-isänsä ennen häntä, silti hän oli saanut kyllänsä tästä elämästä, sekä mitä tuli hänen elämänsä pituuteen että sen vaikeuksiin ja koettelemuksiin. Hänen voimansa uupuivat, hän kuoli. Hänet otettiin heimonsa tykö. Hänen sielunsa otettiin taivaaseen ja liittyi niiden joukkoon, jotka olivat kuolleet uskossa Messiaaseen. Pane merkille, että Raamattu opettaa selvästi sielun olemassaolon jatkumista kuoleman jälkeen ja viittaa autuuden tilaan.

25:9–10: Ja hänen poikansa Iisak ja Ismael hautasivat hänet Makpelan luolaan, heettiläisen Efronin, Sooharin pojan, vainiolle, joka on itään päin Mamresta, 10 sille vainiolle, jonka Aabraham oli ostanut heettiläisiltä; siihen haudattiin Aabraham ja hänen vaimonsa Saara.” Kun Ismael oli saanut tiedon isänsä kuolemasta, tuli hän heti osoittaakseen tälle viimeisen kunnianosoituksen Iisakin rinnalla. Luonnollisesti ainoa kyseeseen tuleva hautapaikka oli se, jonka Aabraham itse oli ostanut niin vaivalloisilla seremonioilla Efronilta, heettiläiseltä. Sinne nuo kaksi poikaa laittoivat isänsä uupuneen ruumiin lepäämään Saaran ruumiin vierelle. Siellä heidän tomunsa odottaa lopullista ylösnousemusta. Sellainen hautaus, jossa hautaa pidetään makuuhuoneena, sopii hyvin yhteen kristillisen uskon kanssa ruumiin ylösnousemukseen.

 

25:11: ”Ja Aabrahamin kuoltua Jumala siunasi hänen poikaansa Iisakia. Ja Iisak asui Lahai-Roin kaivon tienoilla.” Iisak menestyi ja voi hyvin aivan kuten Aabraham. Hän muutti nyt, kuten kerran aiemmin, eteläiseen Kanaaniin ja teki pääpaikakseen Haagarin lähteen. Hän asui kuitenkin pääasiassa Hebronissa (1. Moos. 35:27).

 

Ismaelin suku

25:12: Ja tämä on kertomus Ismaelin suvusta, Aabrahamin pojan, jonka Saaran egyptiläinen orjatar Haagar synnytti Aabrahamille. Meillä on tässä viimeinen maininta Ismaelista ja lyhyt yhteenveto hänen sukunsa historiasta.

 

25:13: ”Nämä ovat Ismaelin poikien nimet heidän nimiensä ja polveutumisensa mukaan: Nebajot, Ismaelin esikoinen, Keedar, Adbeel, Mibsam, 14 Misma, Duuma, Massa, 15 Hadad, Teema, Jetur, Naafis ja Keedma. 16 Nämä ovat Ismaelin pojat ja nämä heidän nimensä heidän kyliensä ja leiripaikkojensa mukaan, kaksitoista ruhtinasta heimokuntineen.” Niin tapahtui kuin Herra oli Haagarille luvannut: Ismaelille syntyi kaksitoista ruhtinasta, mahtavien heimojen kaksitoista mahtavaa sheikkiä. Joidenkin ruhtinaiden nimet säilyivät monien vuosisatojen ajan. Niinpä Nebajotin ja Keedarin jälkeläiset elivät Arabian Petraessa, Siinain niemimaalla ja sen tuolla puolen (Jes. 60:7). Keedarin jälkeläiset levittäytyivät myöhemmin itään päin Babylonian suuntaan (Jes. 42:11; Ps. 120:5).  Muut ismaelilaiset heimot eivät näytä olleen niin suuria ja väkeviä. Mutta myös Raamatussa on viitteitä, jotka asettavat heidät suureen maahan Jordanin itäpuolelle. Kaksitoista ruhtinasta hallitsi ja edusti kahtatoista heimoa. Heillä oli pysyviä, valleilla varustettuja leirejä tai kaupunkeja sekä väliaikaisia leirejä kiinteine ja liikuteltavine asumuksineen.

25:17: Ja tämä on Ismaelin elinvuosien luku: sata kolmekymmentä seitsemän vuotta; ja hän vaipui kuolemaan ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” Vaikka Ismael, orjavaimon poika, esitetään Raamatussa esimerkkinä maailman ihmisestä, Jumalan Henki sai ja säilytti lopulta vallan hänessä. Hänkin kuoli uskossa ja liittyi niiden joukkoon, jotka luottivat Messiaaseen ja pelastukseen hänessä.

 

25:18: Ja he asuivat Havilasta aina Suuriin asti, joka on Egyptistä itään päin Assyriaan mentäessä. Hän kävi kaikkien veljiensä kimppuun. Ismaelilaisten alue ulottui myöhempinä vuosina Egyptin virrasta lounaassa ja Havilasta Arabian autiomaassa luoteessa Eufratille koillisessa. Näin Ismael, jälkeläisissään, otti haltuunsa ja asutti tämän maan veljiensä läheisyydessä ja naapurina luvatun maan rajalla.

 

Iisak rukoilee Rebekan puolesta

 

25:19–20: ”Ja tämä on kertomus Iisakin, Aabrahamin pojan, suvusta. Aabrahamille syntyi Iisak. 20 Ja Iisak oli neljänkymmenen vuoden vanha, kun hän otti vaimokseen Rebekan, joka oli aramilaisen Betuelin tytär Mesopotamiasta ja aramilaisen Laabanin sisar.” Iisakia käsittelevän kertomuksen langat kootaan tässä yhteen, että omistettaisiin luku hänen perheensä perustamista varten. Sitä osaa Mesopotamiasta, josta Rebekka oli kotoisin, kutsutaan Aramin tasangoiksi. Ne sijaitsivat länteen Eufratista.

 

25:21: ”Ja Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tämä oli hedelmätön. Ja Herra kuuli hänen rukouksensa, ja hänen vaimonsa Rebekka tuli raskaaksi.” Herra antaa jälkeläisiä aviopuolisoille, mutta lasten saamisen siunausta, kuten kaikkia muita siunauksia, täytyy rukoilla. Samoin kuin Iisak oli rukoillut hurskasta vaimoa, niin hän rukoili myös lapsia, epäilemättä hurskaita lapsia, kuten Luther opettaa Isä meidän – rukouksen neljännen pyynnön selityksessään.

25:22: Ja lapset sysäsivät toisiaan hänen kohdussansa. Niin hän sanoi: ’Jos näin käy, minkätähden minä elän?’ Ja hän meni kysymään Herralta.” Tämä tapahtui sen jälkeen kun raskaus oli edennyt siihen pisteeseen, että lasten liikehtimisen erotti selvästi. Rebekka pelkäsi, että hänen tilansa tuottaisi onnettomuuden hänelle itselleen ja luultavasti lupauksen lapselle. Niinpä hän, äkkipikaisena sanoissaan ja toimissaan ja helposti masentuvana, huudahti: Jos näin on, niin miksi olen yhä täällä. Miksi eläisin yhä, kun minussa käydään tätä raskasta ja outoa kamppailua? Hän meni kuitenkin kysymään Herralta, luultavasti Aabrahamin välityksellä.

25:23: ”Ja Herra sanoi hänelle: ’Kaksi kansaa on sinun kohdussasi, kaksi heimoa erkanee sinun ruumiistasi, toinen heimo on toista voimakkaampi, vanhempi palvelee nuorempaa’.” Vastaus annettiin rytmisissä rinnakkaissäkeissä, heprealaisen runouden muodossa. Siinä sanotaan, että vanhempi kaksosista, esikoinen, tulisi olemaan nuoremman palvelija (vrt. Room. 9:11–12). Nuorempi tulisi siis olemaan Messiasta koskevan lupauksen kantaja ja perillinen. Aabrahamin hengellinen isyys jatkuisi hänessä.

Kaksi poikaa, Eesau ja Jaakob

25:24–25: Kun hänen synnyttämisensä aika oli tullut, katso, hänen kohdussaan oli kaksoiset. 25 Joka ensiksi tuli hänen kohdustaan, oli ruskea ja yliyltään niinkuin karvainen vaippa; sentähden pantiin hänelle nimeksi Eesau.” Eesau syntyi ensin kaksosista. Hänen ruumistaan peitti jo silloin punertava, paksu karva kuin turkisvaate. Tähän viitaten hänelle annettiin nimi, joka merkitsee ’karvaista’.  Hänen aistillinen, kova ja villi luonteensa kävi siten ilmi.

25:26: ”Sen jälkeen tuli ulos hänen veljensä, ja hän piti kädellään Eesaun kantapäästä. Ja hänelle pantiin nimeksi Jaakob.” Nimi merkitsee ’sitä, joka pitää kiinni kantapäästä’, ’viekasta’, koska hänen arveltiin käyttäneen veljeään omaksi edukseen näin varhain elämässä. Iisak oli kuudenkymmenen vuoden vanha heidän syntyessänsä.”

 

25:27: ”Ja pojat kasvoivat suuriksi, ja Eesausta tuli taitava metsästäjä, aron mies; Jaakob sitä vastoin oli hiljainen mies, joka pysyi kotosalla.”  Eesaun synnynnäinen raju luonne ilmeni pian siinä, että hänestä tuli taitava metsästäjä. Hänen sydäntään lähellä oli vaeltelu ympäri maata. Hän rakasti metsästämistä. Jaakob oli täydellinen vastakohta. Hän oli hiljainen nuori mies, joka oli kaikkea väkivaltaa vastaan. Hän halusi mieluummin pysyä kotona. Häntä kiinnostivat kodin asiat.

 

25:28: ”Iisak rakasti enemmän Eesauta, sillä hän söi mielellänsä metsänriistaa.” Kirjaimellisesti: riista, metsästyksen tulos oli hänen suussaan. Hän piti kovasti riistan metsäisestä mausta. ”Mutta Rebekka rakasti enemmän Jaakobia”, osittain sen vuoksi, että hän muisti Herran lupauksen, osittain sen vuoksi, että tämä rakasti hiljaista elämää kodissa.

Eesau myy esikoisoikeutensa

25:29: ”Kerran, kun Jaakob oli keittänyt itselleen keiton”, hän keitti linssikeiton, ”tuli Eesau kedolta”, jossa hän oli mitä ilmeisimmin ollut paneutuneena työhön, josta hän niin kovasti piti, nälästä nääntyneenä – hänellä oli kova nälkä raskaiden ponnistelujensa jälkeen.

 

25:30: ”Ja Eesau sanoi Jaakobille: ’Anna minun särpiä tuota ruskeata, tuota ruskeata keittoa, sillä minä olen nälästä nääntynyt’. Sen tähden hän sai nimen Edom” (punainen). Hän halusi niin kiihkeästi ruokaa, että hän oli valmis nielaisemaan yhdellä kulauksella koko keiton. Hän ei edes saanut mieleensä niiden kasvisten nimeä, joiden näkeminen teki hänet niin nälkäiseksi, vaan hän ainoastaan mainitsi ruskean keiton.

25:31: ”Mutta Jaakob sanoi: ’Myy minulle ensin esikoisuutesi’.” Tämä ei ollut alhaisen viekkauden muoto, joka käyttää hyödykseen vastustajan heikkoutta, vaan uskova Jaakob hyödynsi tilaisuuden hankkia itselleen laillisesti se, mikä hänelle kuului Herran lupauksen nojalla.

25:32: ”Eesau vastasi: ’Katso, minä kuolen kuitenkin, mitä minä esikoisuudellani teen?’” Eesaun luonne oli ilmiselvästi sellainen, että se sai hänet väheksymään suurta etuoikeutta olla esikoinen, sillä hänen kysymykseensä sisältyy ajatus: minä kuolen nälkään ja miksi minun tulisi ylipäänsä huolehtia synnynnäisestä oikeudestani. Niinpä hän luopui kokonaan niistä suurista asioista, jotka hänellä olivat synnynnäisen oikeutensa perusteella: Aabrahamin erityinen siunaus, jälkeläistensä perintö, oikeus liittoon ja liittoon sisältyvä maa – kaikesta tästä hän luopui saadakseen hetkellisen tyydytyksen.

25:33: ”Jaakob sanoi: ’Vanno minulle ensin’. Ja hän vannoi hänelle ja myi esikoisuutensa Jaakobille.” Näin Jaakob käytti hyväkseen asemaansa, jonka hän oli saavuttanut, siihen pisteeseen saakka, että hän sai varmuuden menestyksestään, sillä Eesaun vala vahvisti hänen lupauksensa.

25:34: ”Ja Jaakob antoi Eesaulle leipää ja hernekeittoa. Ja hän söi ja joi, nousi ja meni matkoihinsa. Niin halpana Eesau piti esikoisuutensa.” Kyseessä ei ollut Eesaun pelkkä hetkellinen oikku. Hän halveksi synnynnäistä oikeuttaan myös syötyään ja juotuaan kyllikseen ja palattuaan normaaliin mielentilaan. Näin Jaakob täyttyi pyhällä vakavuudella synnynnäisen oikeuden suomista etuoikeuksista. Hän tajusi, miten paljon siitä riippui Aabrahamin perheessä, kun taas Eesau piti koko asiaa vitsinä ja toimi sen mukaisesti. Jaakob on niiden esikuva ja esimerkki, jotka etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, kun taas Eesau edustaa sellaisia, jotka hylkäävät ikuiset siunaukset ajallisen menestyksen ja nautinnon tähden.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2013 Lehdet Rukous

Rukouksen voima

”Ja hän sanoi: ’Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?’ Hän vastasi: ’Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä’.” (1. Moos. 18:32)

Me näemme Abrahamin esimerkistä miten hän on ollut täynnä Pyhää Henkeä ja uskon luottamusta sekä palavaa rakkautta. Tämä on kirjoitettu meille että menettelisimme hänen tavallaan kuten hän ottaa kurjat ihmiset hoivaansa ikään kuin olisi hän itse hädässä. Kuten kuulemme hänen tässä tulvimalla käyttävän kauniita sanoja voidakseen heidät pelastaa ja Jumalan vihan kääntää ja Jumala myös kuulee hänen rukouksensa, niin usein kuin hän rukoilee.

Lopuksi on tässä esitetty tapa jolla meidän tulee rukoilla. Sillä jokainen uskova kristitty voi rukoilla ja olla varma rukouksensa kuulemisesta. Katso, miten Abraham puhuu vaikuttavasti ja kaikki mitä hän sanoo, tapahtuu. Hän ei saa kieltävää vastausta, vaan pelkkiä myönnytyksiä, esimerkki, jota meidänkin tulisi noudattaa ettemme katsoisi yksin taivaassa olevia pyhiä, vaan myös niitä, jotka maan päällä ovat, kuten Abraham teki maan päällä eläessään. Sen tähden on tämä esimerkki meille annettu, että saisimme siitä lohtua. Kun me rukoilemme, on se samalla kuultu ja kun voit niin uskoa, tapahtuu se niin.

Niin sanoo Johannes epistolassaan: ”Ja tämä on se turva kuin meillä on häneen että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa jälkeen niin hän kuulee meitä”. Ja kun me uskomme, voimme olla iloiset ja huolettomat siitä, ettei Jumala meitä jätä. Abraham ei myöskään epäillyt. Jos hän olisi rukoillut edelleen, olisi Jumala ottanut senkin varteen. Jos joku kristitty rukoilee puolestani, en tarvitse olla murheissani ja peloissani.

Martti Luther, Saarnoja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, s. 194–195. Näköispainos vuoden 1915 painoksesta. Panelia 1989.

Kategoriat
1/2013 Avioliitto Lehdet

Elieserin matka mesopotamiaan (1. moos. 24)

Paul Kretzmann, Yhdysvallat

Valmistautuminen matkaa varten

24:1: ”Ja Aabraham oli vanha ja iälliseksi tullut, ja Herra oli siunannut Aabrahamia kaikessa.” Hän oli nyt 140 vuoden ikäinen ja tunsi vanhuuden heikkouden tulemisen. Hänen oli välttämätöntä huolehtia Iisakin avioitumisesta ennen kuin kuolema voittaisi hänet. Sitä paitsi lupaus Messiaasta tuli säilyttää hänen perheelleen Iisakin ja tämän jälkeläisten välityksellä. Herra oli siunannut Aabrahamia kaikissa asioissa vuodattaen hänen päällensä sekä ajallisia että hengellisiä siunauksia.

24:2: ”Niin Aabraham sanoi palvelijallensa, talonsa vanhimmalle, joka hallitsi kaikkea, mitä hänellä oli: ’Pane kätesi kupeeni alle’.” ”Pane kätesi kupeeni alle” – sinä ruumiinjäsenenä, joka symboloi jälkipolvia, tässä tapauksessa luvattua siementä, Aabrahamin ja Israelin saamaa lupausta ja toivoa.

24:3–4: ”Minä vannotan sinua Herran, taivaan ja maan Jumalan, kautta, ettet ota pojalleni vaimoa kanaanilaisten tyttäristä, joiden keskuudessa minä asun, 4. vaan menet minun omaan maahani ja sukuni luo ja otat sieltä vaimon pojalleni Iisakille.” Aabraham vaati juhlallisen valan Elieseriltä, jotta tämä erittäin tärkeä tehtävä suoritettaisiin, myös vaikka hän itse kuolisi pian. Hän vannotti palvelijaansa Herran, taivaan ja maan Jumalan kautta, sillä tämä suunniteltu avioliitto ei ollut tavallinen avioliitto, vaan sillä oli mitä suurin merkitys Jumalan valtakunnalle, koska Iisak oli Jumalan lupauksen perillinen. Tästä syystä ei myöskään pakananainen kanaanilaisten tyttärien joukosta olisi ollut hyväksyttävä, aivan kuten tänä päivänä kristityn avioliitto Kristuksen vihollisen kanssa on aina vähintäänkin epäviisasta.

24:5: ”Palvelija sanoi hänelle: ’Entä jos tyttö ei tahdo seurata minua tähän maahan, onko minun silloin vietävä poikasi takaisin siihen maahan, josta olet lähtenyt?’” Elieserin varovaisuutta siinä, ettei hän vannonut kevyesti, on suuresti kiitettävä, vaikkakaan hänellä ei ollut niin paljon uskoa kuin Aabrahamilla, joka luotti ehdottomasti Herran lupaukseen.

24:6–7: ”Aabraham vastasi hänelle: ’Varo, ettet vie poikaani takaisin sinne. 7 Herra, taivaan Jumala, joka otti minut pois isäni kodista ja synnyinmaastani, hän, joka puhui minulle ja vannoi minulle sanoen: Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, hän lähettää enkelinsä sinun edelläsi, niin että saat sieltä vaimon pojalleni.’” Tämä oli uskon perustelu: Herra oli tuonut Aabrahamin siihen maahan, jossa hän nyt oleskeli muukalaisena. Herra oli juhlallisella valalla luvannut tämän maan hänen jälkeläisilleen. Sen tähden Herra kruunaisi palvelijan Aabrahamin nimessä tapahtuvan hankkeen menestyksellä, johdattaen ja varjellen tätä enkelinsä välityksellä.

24:8: ”Mutta jos tyttö ei tahdo seurata sinua, niin olet tästä valasta vapaa. Älä vain vie poikaani sinne takaisin. ” Tämä oli epävarman palvelijan vakuuttamista varten. Jos uskovat ryhtyvätä Jumalan nimessä johonkin, joka miellyttää Jumalaa, niin silloin he voivat ja heidän tulee luottaa Herran apuun ja siunaukseen.

 24:9: ”Niin palvelija pani kätensä herransa Aabrahamin kupeen alle ja lupasi sen hänelle valalla vannoen.” Elieser tiesi nyt, ettei häntä pidettäisi vastuullisena, jos hänen valitsemansa nainen kieltäytyisi tulemasta, ja niinpä hän ei enää epäröinyt vannoa valaa tässä tärkeässä asiassa.

 

Saapuminen Harraniin ja rukous lähteellä

24:10: ”Ja palvelija otti herransa kameleista kymmenen sekä kaikkinaisia kalleuksia herransa tavaroista; ja hän nousi ja lähti Mesopotamiaan, Naahorin kaupunkiin.” Aabrahamin johtavana palvelijana Elieser huolehti kaikesta herransa omaisuudesta. Sen vuoksi, edustaakseen itseään arvokkaasti, hän ei ainoastaan lähtenyt matkaan kohtuullisen kokoisella karavaanilla, vaan hän otti myös mukaansa erilaisia arvoesineitä kallisarvoisten lahjojen muodossa mahdolliselle morsiamelle ja tämän vanhemmille. Ne hän saattoi ottaa varalle sillä asiamiehen valtuutuksella, joka ylsi kaikkiin hänen herransa tavaroihin. Niin hän matkusti Mesopotamiaan. Yleensä sen sanotaan olleen maa, joka sijaitsi Eufratin ja Tigriksen välissä. Mutta siihen sisältyi, tässä yhteydessä, kaikki maa Khabourista, Eufratin itäisestä haarasta, Orontesiin, Syyriassa. harran, niin tarkasti kuin voidaan päätellä, sijaitsi Khabourin alkulähteillä.

24:11: ”Ja hän antoi kamelien asettua kaupungin ulkopuolelle vesikaivon ääreen lepäämään, illan suussa, jolloin naiset tulivat vettä ammentamaan.” Elieser laati huolella suunnitelmansa. Sen sijaan että olisi mennyt sisälle kaupunkiin ja etsinyt herransa sukulaisten taloa, hän antoi kameliensa asettua joksikin aikaa lepäämään. Nyt oli näet ilta, aika, jolloin naiset, jotka ammentavat vettä, lähtivät liikkeelle. Tämä oli ja on idän naisten erityinen työ, noutaa vettä talon väkeä varten kylän tai kaupungin lähellä sijaitsevasta lähteestä. Elieser tiesi, että tääll olisi tilaisuus tarkkailla ja tutkia ihmisluonnetta, mikä paljastaisi enemmän kuin monen päivän kohtelias seurustelu.

24:12: ”Ja hän sanoi: ’Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, suo minulle tänään menestystä ja tee laupeus herralleni Aabrahamille’.” Rukous on kohdistettu Herralle, koska Elieser toimi herransa edustajana.

24:13–14: ”Katso, minä seison tässä lähteellä, ja kaupunkilaisten tyttäret tulevat ammentamaan vettä. 14. Niin tapahtukoon, että se tyttö, jolle minä sanon: ’Kallista tänne vesiastiaasi juodakseni’, ja joka vastaa: ’Juo, minä juotan kamelisikin’, on juuri se, jonka sinä olet määrännyt palvelijallesi Iisakille; ja siitä minä tiedän, että olet tehnyt laupeuden herralleni.” Elieserin Herralle osoittama rukous oli yksinkertainen, lapsenomainen. Hän pyysi menestystä itselleen, niin että Herra antaisi hänen suunnitelmansa onnistua osoittamalla hänelle sen nuoren naisen, jonka Herra oli määrännyt Iisakin vaimoksi. Elieserin suunnitelma tähtäsi erityisesti kaupungin tyttöjen nöyryyden, epäitsekkyyden ja palvelualttiuden koettelemiseen. Huomaa: oikeassa avioliitossa Jumala valitsee miehen ja vaimon toisilleen, ja tämän hän tekee hyvyydessään. Jos Herran siunausta ja johdatusta pyydettäisiin uutterammin ja hellittämättömämmin, kun on kyseessä avioliitto, maailmassa oli vähemmän onnettomia perheitä.

Kohtaaminen Rebekan kanssa

24:15: ”Tuskin hän oli lakannut puhumasta, niin tuli siihen Rebekka, joka oli Aabrahamin veljen Naahorin ja hänen vaimonsa Milkan pojan, Betuelin, tytär; ja hänellä oli vesiastia olallaan.” Koko painopiste on tässä pantuna siihen, miten nopeasti Herra kuuli Elieserin rukouksen. Hän ei ollut vielä lakannut rukoilemasta, kun Rebekka, Naahorin lapsenlapsi, Aabrahamin veljenpojan tytär, ilmestyi.

24:16: ”Ja tyttö oli näöltään hyvin ihana, neitsyt, johon ei mies ollut koskenut. Ja hän astui alas lähteelle, täytti astiansa ja tuli ylös.” Rebekka ei antanut kauneuden turmella häntä eikä liioin se, että hän oli rikkaan miehen tytär, saanut häntä halveksimaan käsillä tehtävää työtä. Hän laskeutui itse portaat alas lähteelle, täytti astiansa vedellä ja palasi sitten polun alkuun.

24:17–20: ”Silloin palvelija riensi häntä vastaan ja sanoi: “Anna minun juoda vähän vettä astiastasi”. 18. Hän vastasi: ’Juo, herrani’. Ja hän laski nopeasti astiansa alas kädelleen ja antoi hänen juoda. 19. Ja annettuaan hänen juoda hän sanoi: ’Minä ammennan vettä myös sinun kameleillesi, kunnes ne ovat juoneet kyllikseen’. 20. Niin hän tyhjensi nopeasti astiansa kaukaloon ja riensi jälleen kaivolle ammentamaan vettä ja ammensi kaikille hänen kameleilleen.” Tämä halukkuus palvella, joka ei lopahtanut edes sen näkymän edessä, että oli ammennettava vettä kymmenelle kamelille päivän matkan jälkeen, tuli kirjaimellisena täyttymyksenä Elieserin rukoukselle. Rebekan jokainen teko antoi todistuksen vieraanvaraisesta ystävällisyydestä, joka piti muukalaisen aulista palvelemista etuoikeutena. Tämä olosuhteiden ihmeellinen järjestely oli seurausta Jumalan kaitselmuksesta. Monilla uskovilla on sittemmin ollut sama kokemus, nimittäin että elävä Jumala kuulee rukoukset, usein ennen kuin he itse ovat lakanneet pyytämästä häneltä apua.

24:21: ”Ja mies katseli häntä ääneti saadakseen tietää, oliko Herra antanut hänen matkansa onnistua vai ei.” Mies ihmetteli häntä, katseli häntä tarkkaavaisesti ja oli lähes häkeltynyt siitä, miten täsmällisesti hänen rukouksensa oli toteutunut hänen silmiensä edessä. Hiljaisuudessa palvelija mietti sitä, mikä oli tapahtunut. Hän kyseli mielessään, kuuluiko tämän nuori nainen hänen herransa sukuun, oliko hän vielä naimaton ja olisiko hän halukas lähtemään hänen kanssansa, sanalla sanottuna: oliko Herra antanut hänen tiensä menestyä, oliko hän antanut hänen matkansa onnistua.

24:22: ”Kun kamelit olivat juoneet, otti mies kultaisen nenärenkaan, joka painoi puolen sekeliä, ja hänen käsiinsä kaksi rannerengasta, jotka painoivat kymmenen kultasekeliä.” Osoituksena siitä, että oli kiitollinen tytön auliudesta palvella, Elieser otti tuomistaan lahjoistaan kultaisen nenärenkaan, jollaista idän nainen pitää ripustettuna keskelle nenää, sekä kaksi kultaista rannerengasta, joita kannetaan ranteessa, ja jotka painoivat kumpikin viisi sekeliä (1 sekeli = 16,37 g, suom. huom.).

24:23: ”Ja hän kysyi: “Kenenkä tytär olet? Sano minulle. Onko isäsi talossa tilaa yötä ollaksemme?” Rebekan Elieseriltä saamien lahjojen tarkoitus oli myös tehdä tämä vielä halukkaammaksi vastaamaan hänen kysymyksiinsä, jotka koskivat Rebekan perhettä sekä mahdollisuutta saada yösija hänen isänsä talossa.

24:24–25: ”Hän vastasi hänelle: ’Olen Betuelin, Naahorin ja Milkan pojan, tytär’. 25. Ja hän sanoi hänelle vielä: ’Meillä on runsaasti olkia ja rehua; myöskin yösijaa on meillä antaa’.” Toiseen kysymykseen Rebekka vastasi sopivalla varauksella, sillä hän, talon tyttärenä, ei voinut suoraan esittää kutsua. Sen tähden hän pelkästään totesi tietävänsä, että hänen kotonaan oli hienonnettua olkea ja muuta ruokaa riittävästi.

24:26–27: ”Silloin mies kumartui maahan ja rukoili Herraa 27. ja sanoi: ’Kiitetty olkoon Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, joka ei ole ottanut pois armoansa ja totuuttansa minun herraltani. Herra on johdattanut minut tätä tietä herrani veljen kotiin’.” Herran ilmeinen johdatus ja kaitselmus tässä asiassa, kaikessa, mikä tätä matkaa koski, vaikutti niin syvästi Elieseriin, että hän puhkesi – vieläpä Rebekan läsnä ollessa – kiitosrukoukseen, joka osoitti jossain määrin, mistä hän oli tuli. Herra ei ollut vetänyt pois vapaata armoaan, uskollisuuttaan, laupeuttaan ja totuuttaan Aabrahamilta. Hän oli vain lähtenyt matkalleen, mutta se oli Herra, joka oli johdattanut hänet hänen määränpäähänsä ja matkansa kohteeseen niin ihmeellisellä tavalla.

24:28: ”Mutta tyttö riensi ilmoittamaan äitinsä perheelle, mitä oli tapahtunut.” Täynnä hämmästystä kiitosrukouksesta, jonka hän kuuli muukalaisen huulilta, hän juoksi kotiin, luonnollisesti etsien äitiään naisten osassa taloa. Kautta tämän luvun Rebekka on esimerkki Jumalaa pelkäävästä, hurskaasta neitsyestä, jonka naiselliset hyveet tulevat esille näkyvästi; aivan kuten Elieserissä kuvastuu hurskas, uskollinen palvelija.

Kategoriat
6/2012 Kuolema Kärsimys Lehdet Sana

Saaran kuolema ja hautaus

1. Moos. 23

Paul Kretzmann, USA

Saaran kuolema

23:1: ”Ja Saara eli sadan kahdenkymmenen seitsemän vuoden vanhaksi; niin vanhaksi eli Saara.” Siten hän eli kypsään vanhuuteen asti ja näki poikansa Iisakin varttuvan täyteen miehuuteen. Iisak oli nyt näet kolmenkymmenen seitsemän vuoden ikäinen. Tällä välin Aabraham oli muuttanut takaisin Hebroniin

23:2: ”Ja Saara kuoli Kirjat-Arbassa, se on Hebronissa, Kanaanin maassa. Ja Aabraham meni murehtimaan Saaraa ja itkemään häntä.” Joosuan kirjasta (Joos. 14:15) ja Tuomarien kirjasta (Tuom. 1:10) käy ilmi, että Hebron, joka oli yksi vanhimmista asutuista paikoista Kanaanin maassa, kantoi jonkin aikaa valloittajansa, anakilaisen Arban, mukaan nimeä, mutta Israelin lapset palauttivat alkuperäisen nimen. Täällä Saara kuoli, ja Aabraham meni, ts. hän ryhtyi tekemään valmisteluja tavanomaista suruaikaa, kuolleen valittajaisia varten.

Aabraham neuvottelee hautapaikasta

23:3–4: ”Sen jälkeen Aabraham nousi ja lähti vainajan luota ja puhui heettiläisille sanoen: 4. ’Minä olen muukalainen ja vieras teidän keskuudessanne; antakaa minulle perintöhauta maassanne, haudatakseni ja kätkeäkseni siihen vainajani.’” Se, että Aabraham noudatti tavanomaista suruaikaa, ei suinkaan ollut ristiriidassa hänen uskonsa kanssa. Saara oli ollut hänen vaimonsa, joka uskoi tosi Jumalaan kaikista heikkouksistaan huolimatta – hän on kaikkien uskovien naisten äiti. Aabraham oli rakastanut häntä syvästi, kuten uskollisen aviomiehen tulisi, ja Saara oli hänen myös kuolemassa. Hän lähti nyt teltasta, jossa Saaran ruumis oli, ja meni kaupungin porttiin, ihmisten tavalliseen kokoontumispaikkaan, jossa kaikki liiketoiminta tavallisesti hoidettiin. Heetin lapset, heettiläiset, elivät siellä, sillä Hebron sijaitsi heettiläisten maassa, vaikkakaan ei kaukana amorilaisten maasta, joka sijaitsi länteen päin. Muukalaisena ja paimentolaisena heidän keskuudessaan hän nyt neuvotteli hautapaikasta, ennen kaikkea Saaralle, vaimolleen.

23:5: ”Heettiläiset vastasivat Aabrahamille, sanoen hänelle: 6. ’Kuule meitä, herra. Sinä olet Jumalan ruhtinas meidän keskuudessamme; hautaa vainajasi parhaaseen hautaamme. Ei kukaan meistä kiellä sinua hautaamasta vainajaasi hautaansa.’” Tämä kertomus esittää kauniin näkymän kohteliaisuudesta, vaatimattomuudesta, ystävällisyydestä, vilpittömyydestä, nöyryydestä ja vaatimattomuudesta, johon ei ole sekoittuneena ahneuden varjoja, kuten eräs Raamatun selittäjä huomauttaa. Aabraham oli tullut ostamaan palan maata, mutta aidon itämaisen seremoniallisuuden mukaisesti kaupungin miehet pitkittivät neuvotteluja osoittaen Aabrahamille sen kohteliaisuuden, että he pitivät häntä Jumalan ruhtinaana keskuudessaan ja että hänen tarvitsi vain valita mikä tahansa hautapaikka, joka häntä miellyttäisi, ja he kokisivat kunniakseen, että hän ottaisi sen vastaan lahjana.

23:7: ”Niin Aabraham nousi ja kumarsi maan kansalle, heettiläisille.” Tämä Aabrahamin juhlallinen nouseminen ja kumartaminen tarkoitti, että hän antoi suuren arvon heidän kohteliaisuuksilleen ja heidän ystävällisyydelleen, kun he tekivät sellaisen anteliaan tarjouksen

23:8: ”[Ja] puhui heille sanoen: ’Jos teidän mieleenne on, että minä hautaan ja kätken vainajani, niin kuulkaa minua ja taivuttakaa Efron, Sooharin poika, 9. antamaan minulle Makpelan luola, joka on hänen omansa ja on hänen vainionsa perällä. Täydestä hinnasta hän antakoon sen minulle perintöhaudaksi teidän keskuudessanne.’ Aabraham jatkoi asiansa toimittamista hyvin huolellisesti ja kohteliaasti. Hän pyysi läsnäolevia miehiä toimimaan välittäjinä Efronin kanssa, joka oli varsin huomattava mies yhteisössä, jos se sopi heidän ajatuksiinsa. Tämä Efron omisti näet maapalan, johon sisältyi Makpelan nimellä tunnettu luola, jonka Aabraham arveli oikein hyvin sopivan hänen tarkoituksiinsa. Hän tahtoi ostaa sen täydestä hopeasta [alkutekstin mukainen sana, suom. huom.], ts. hän tahtoi maksaa maasta sen arvon mukaisen hinnan, sillä hän aikoi käyttää sitä pysyvänä hautapaikkana perheelleen. Uskovat menettelevät aina oikein, jos he eivät jää kiitollisuuden velkaan epäuskoisia kohtaan, koska se voi vuorostaan vaikuttaa heidän kristillisyyteensä.

Makpelan ostaminen

23:10–11: ”Mutta Efron istui siellä heettiläisten joukossa. Ja Efron, heettiläinen, vastasi Aabrahamille heettiläisten kuullen, kaikkien, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista, sanoen: 11. ’Ei, herrani, vaan kuule minua. Vainion minä lahjoitan sinulle ja myöskin luolan, joka siinä on, minä lahjoitan sinulle; kansalaisteni nähden minä sen sinulle lahjoitan. Hautaa vainajasi.’” Saman itämaisen kohteliaisuuden harjoittaminen jatkui loppuun saakka. Efron, heettiläinen, oli tuskin tarkoittanut vakavasti otettavaksi tarjoustansa, jonka hän esitti kaikkien heimonsa jäsenten ja samassa kaupungissa asuvien ihmisten korvien kuullen. Jos näet Aabraham olisi hyväksynyt hänen tarjouksensa, olisi hän, kuten tapana oli, odottanut hyvin runsasta vastalahjaa, ja jos Aabraham päättäisi ostaa maan, Efronin tarjous oli tarkoitettu estämään kaikki mielessään olevan hinnan alentaminen.

23:12–15: ”Ja Aabraham kumarsi maan kansalle 13. ja puhui Efronille, maan kansan kuullen, sanoen: ’Jospa kuitenkin – oi, kuule minua! Minä maksan vainion hinnan; ota se minulta ja anna minun haudata siihen vainajani.’ 14. Efron vastasi Aabrahamille, sanoen hänelle: 15. ’Herrani, kuule minua. Neljänsadan hopeasekelin maa, mitä se minulle ja sinulle merkitsee? Hautaa vainajasi.’” Efron mainitsi tässä hintapyyntönsä: ”Neljänsadan hopeasekelin maa, mitä se minulle ja sinulle merkitsee?” Se mainitaan kohteliain sanakääntein, ja se vihjaa vaatimuksen puolustamiseen, koska Aabraham vaatisi asian hoitamista siten, että hän maksaa hinnan. Koska hopeasekelin arvo oli noin 50 senttiä, maapala, johon sisältyi Makpelan luola, maksoi Aabrahamille kaksisataa dollaria. ”Niin arvoton maapala ei voinut vaatia kahdelta rikkaalta mieheltä pitkää neuvottelua.”

23:16: ”Kuultuaan Efronin sanat Aabraham punnitsi Efronille sen rahasumman, jonka tämä oli maininnut heettiläisten kuullen, neljäsataa hopeasekeliä, kaupassa käypää.” Tuohon aikaan Kanaanin maassa ei ollut leimattuja kolikkoja, joilla oli määrätty arvo, mutta siellä näyttää olleen tietyn painoisia hopean paloja, jotka voitiin helposti punnita. Tässä kerrotun kaltaisessa liiketoiminnassa nämä palat punnittiin sen osoittamiseksi, ettei mitään petosta ollut tarkoitus yrittää tehdä. Aabraham punnitsi täyden mitan, kuten kauppiailta vaadittiin. Kuten apostoli oikein sanoo, kristityt välttävät rehellisessä liiketoiminnassa vilpin häivähdystäkin. Aabraham osoitti uskonsa ostamalla pienen palan maata siitä maasta, joka oli luvattu hänen jälkeläisilleen ollen varma, että Herra pitäisi huolen lupauksestaan.

Saaran hautaus

23:17–18: ”Niin Efronin vainio, joka on Makpelassa itään päin Mamresta, sekä vainio että siellä oleva luola ynnä kaikki puut, jotka kasvoivat vainiolla, koko sillä alueella, 18. joutuivat Aabrahamin omaksi kaikkien heettiläisten nähden, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista.” Tämä on muodollisen asiakirjan kieltä, jota käytetään maan vaihtaessa omistajaa. Vainion sijaintipaikka annetaan: se sijaitsee ennen Mamrea, Mamren metsikköä vastapäätä, ja siihen kuuluu Makpelan luola, joka on yhdellä tämän maapalan laidalla. Maaomaisuus kuvataan tarkasti, ja siihen sisältyvät myös sekä itse maapalalla että sen rajoilla olevat puut. Vainio luovutettiin Aabrahamille siten kaikkineen, mitä siihen kuului. Luovutuksesta tehty muistiinpano on hyvin tarkka, ja todistajat mainitaan erikseen.

23:19: ”Sen jälkeen Aabraham hautasi vaimonsa Saaran luolaan, joka on Makpelan vainiolla, itään päin Mamresta, se on Hebronista, Kanaanin maassa.” Tämä oli vainion ja siihen sisältyvän luolan ostamisen tarkoitus. Nimen perusteella luolassa on saattanut olla kaksi sisäänkäyntiä tai se on ollut kaksiosainen [vrt. Biblia: Makpela, so. kaksikertainen, suom. huom.].

23:20: ”Niin vainio ja siellä oleva luola siirtyi heettiläisiltä Aabrahamille, perintöhaudaksi.” Hautaamalla vaimonsa Kanaanin maahan, luvattuun maahan, Aabraham tunnusti, että Saara oli osallinen luvatusta siunauksesta ja että hänen ruumiinsa haudattiin tulevan ylösnousemuksen varmassa toivossa Kristuksen lunastustyön perusteella. Tässä merkityksessä kristillisten seurakuntien hautausmaat ovat todella Jumalan peltoja, joista hän kokoaa rikashedelmäisen sadon viimeisenä päivänä.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
5/2012 Lehdet Sana

Iisakin uhraaminen(1.Moos.22)

Paul Kretzmann, USA

Matka Mooriaan

22:1: ”Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: ’Aabraham!’ Hän vastasi: ’Tässä olen.’” Näiden tapausten jälkeen Beersebassa Jumala koetteli tai testasi Aabrahamia – ei antamalla tälle tilaisuuden syntiin (Jaak. 1:13), vaan koettelemalla hänen uskonsa lujuutta ja vahvuutta. Kun Herra kutsui Aabrahamia – tämän luultavasti nukkuessa – tämä heti osoittaa innokkuutensa kuulla.

22:2: ”Ja hän sanoi: ’Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon.’” Herran käsky on harkittu, yksityiskohtia korostava. Aabrahamin tuli ottaa poikansa, ei Ismaelia vaan ainoa poikansa, hänen vanhuusiän lempilapsensa, se, jota Abraham hellästi rakasti, nimittäin Iisak. Hänet Aabrahamin tuli uhrata polttouhrina Moorian maassa – joka on vuorijono sittemmin Jerusalemina tunnetun paikan läheisyydessä – yhdellä vuorista, jonka Herra osoittaisi hänelle.

22:3: ”Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut.” Sanaakaan ei mainita kiihtymyksestä tai mielenkuohusta Aabrahamin sydämessä. Hän teki vaieten ja hätäilemättä valmistelunsa Jumalan käskyn toteuttamiseksi kirjaimellisesti. Hän satuloi juhdan, jonka tuli kantaa puut uhria varten sekä ruoka matkaa varten, ja määräsi kaksi nuorta miestään, luultavasti talon palvelijoita, seuraamaan häntä. Hän pilkkoi myös puut, joita hän tarvitsisi uhraamista varten, ja sitten hän lähti kohti Mooriaa. Hän ei kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä, sillä hänen uskonsa vaikutti kuuliaisuudessa.

22:4: ”Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa.” Beersebasta Jerusalemiin oli matkaa 70 – 80 kilometriä, ja sen tähden se vaati suunnilleen kahden ja puolen päivän matkustamisen

22:5: ”Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: ’Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne.’” Vaikka Aabrahamin palvelijat olivat uskollisia tälle, he olivat tuskin valmistautuneita todistamaan sitä, mikä tapahtuisi heidän edessään olevalla vuorella. Huolimatta siitä, että Aabrahamilta oli salattuna hänen jumalanpalveluksensa lopputulos, hänen uskonsa riippui Herran lupauksessa ottaen huomioon, että Jumala kykeni herättämään Iisakin jopa kuolleista (Hepr. 11:17–19). Siitä syystä hän sanoo luottavaisesti: ”me palaamme luoksenne.” Todellinen usko luottaa Jumalaan myös silloin, kun hän näyttää kovalta ja vihaiselta, silloin kun uskova kokee ainoastaan hänen epäsuosionsa sydämessään. Jumalalle on nimitäin helppo asia korvata kaikki se, minkä hän näkee hyväksi ottaa pois, ja jopa palauttaa se, mikä oli menetetty.

22:6: ”Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä.” Aabraham kantoi henkilökohtaisesti veitsen teurastamista varten sekä tulen – hehkuvan hiilen tai hiukan taulaa pannussa – samalla kun hän sälytti puut Iisakin päälle, josta siten tuli esikuva verrattomasti suuremmasta uhrista, Jeesuksesta Kristuksesta, joka samoin kantoi ristinsä puun auliisti ja kärsivällisesti ja joka kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristille.

 

22:7: ”Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: ’Isäni!’ Tämä vastasi: ’Tässä olen, poikani.’ Ja hän sanoi: ’Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?’” Iisak rikkoi painostavan hiljaisuuden kysyen lapsellisen uteliaasti. Hän oli pannut merkille, että kaikki muu oli hankittu, mutta se, että puuttui lammas, karitsa tai vohla, jonka piti toimia uhrina, sai hänet esittämään kysymyksen. Luonnollisesti viattoman kysymyksen on täytynyt lisätä Aabrahamin ahdinkoa huomattavasti, mutta hän kulki eteenpäin horjumattoman lujasti.

22:8: ”Aabraham vastasi: ’Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.’ Ja he astuivat molemmat yhdessä.”Aabrahamin tarkoitus ei ollut – kuten Luther huomauttaa – vaivata poikaansa jumalallisen käskyn yksityiskohdilla. Isän hiljainen vastaus riitti Iisakille.

Jumala puuttuu asioihin

22:9: ”Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle.” Yksityiskohtainen kertomus kiinnittää jälleen huomion Aabrahamin ehdottomaan kuuliaisuuteen: alttarin rakentaminen, sopivan puumäärän latominen uhrin polttamista varten, Iisakin sitominen, hänen, jota tässä jälleen kutsutaan hänen pojakseen, ja hänen panemisensa alttarille.

22:10: ”Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa.” Tämä on huippukohta, kertomuksen dramaattisin hetki: Iisak kärsivällisenä uhrina, joka tietää olevansa polttouhri, jonka Herra oli katsonut, ja isä valmiina teurastamaan poikansa.

22:11–12: ”Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: ’Aabraham, Aabraham!’ Hän vastasi: ’Tässä olen.’ 12. Niin hän sanoi: ’Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.’” Herran enkeli sanan erityisessä merkityksessä, Jumalan Poika, ilmaistaan tässä jälleen. Hän puuttuu asioihin juuri oikeaan aikaan pelastaakseen Iisakin hengen. Jumala oli nyt saanut kovimmalla ajateltavissa olevalla koettelemuksella osoituksen siitä, että Aabraham pelkäsi Jumalaa, että se oli hänen mielensä ja sydämensä asenne, koska hän ei ollut säästänyt ainoaa poikaansakaan kuuliaisuuden tähden Jumalaa kohtaan. Tämän ilmaisi selvä todistus, ja se havaittiin tosiasiallisella kokeella. Tässä korostetaan myös Iisakin esikuvaa, joka enteilee Uuden testamentin suurempaa uhria (Room. 8:32).

22:13: ”Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.” Jumala ohjasi Aabrahamin huomion tämän takana olevaan oinaaseen, joka oli siihen asti jäänyt häneltä huomaamatta ja joka oli takertunut vuorenrinteessä olevaan tiheikköön pitkillä, käyrillä sarvillaan. Hän toimi ehdotetun vihjeen mukaan ja teki oinaasta uhrieläimen poikansa Iisakin sijasta. Oinas oli siten, kuten monissa myöhemmissä uhreissa, vertauskuva. Se otti kuolemaan määrätyn paikan. Tämä antoi suuren arvon Kristuksen uhrille, sillä se annettiin meidän edestämme, meidän sijastamme.

22:14: ”Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi ’Herra näkee.’ Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: ’Vuorella, missä Herra ilmestyy.’” Aabraham antoi uhripaikalle nimen, joka merkitsee ’Herra näkee tai huolehtii’. Myöhemmin oli tähän tapahtumaan perustuva sanonta ”vuorella, missä Herra ilmestyy”, mistä on peräisin Mooria-nimi.

Herra toistaa siunauksensa

22:15–18: ”Ja Herran enkeli huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta 16. ja sanoi: ’Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sen tähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi, 17. minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. 18. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sen tähden että olit minun äänelleni kuuliainen.’” Juhlallinen julistus ja profetia, jota tukee vahvin vala, jonka Herra voi vannoa, se, että hän vannoo itse kauttansa. Lupauksen laajuus, joka tähtää kohti lukemattoman suurta jälkeläisten joukkoa, kaikkien vihollisten täydellistä kukistamista ja erityisesti siihen, että Aabrahamin Siemenessä, tuossa yhdessä suuressa vaimon Siemenessä, kaikki kansakunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi, sulkee pois sen, että tässä olisi kyse pelkästä ajallisesta siunauksesta. Pyhä Paavali viittaa pääasiassa tähän siunaukseen, kun hän kirjoittaa: ”Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: ’Ja siemenille’, ikään kuin monesta, vaan ikään kuin yhdestä: ’Ja sinun siemenellesi’, joka on Kristus” (Gal. 3:16). Kristuksessa kaikki maan sukukunnat ovat siunatut. Hänen voimassaan Jumalan kansa, Aabrahamin hengelliset jälkeläiset, kukistaa kaikki vihollisensa. Tämä on se voitto, joka voittaa maailman, meidän uskomme.

22:19: ”Sitten Aabraham palasi palvelijainsa luo, ja he nousivat ja kulkivat yhdessä Beersebaan. Ja Aabraham jäi asumaan Beersebaan.” Aabrahamin usko oli osoittautunut täysin oikeaksi. Hänen luottamuksensa oli palkittu mitä ihmeellisimmällä tavalla. Nyt hän palasi yhdessä Iisakin kanssa siihen paikkaan, jossa hänen palvelijansa olivat häntä odottamassa. Yhdessä he matkasivat takaisin Beersebaan.

Naahorin perhe

22:20: ”Näiden tapausten jälkeen ilmoitettiin Aabrahamille: “Katso, myöskin Milka on synnyttänyt poikia sinun veljellesi Naahorille.” 21. Nämä olivat Uus, hänen esikoisensa, tämän veli Buus, Kemuel, Aramin isä, 22. Kesed, Haso, Pildas, Jidlaf ja Betuel; 23. Ja Betuelille syntyi Rebekka. Nämä kahdeksan synnytti Milka Naahorille, Aabrahamin veljelle. 24. Ja hänen sivuvaimonsa, nimeltä Reuma, synnytti myös lapsia: Tebahin, Gahamin, Tahaan ja Maakan.” Näistä Naahorin lapsista Buus mainitaan kohdissa Jer. 25:23 ja Job 32:2 ja Maaka kohdissa 5. Moos. 3:14 sekä Joos. 12:5. Muut ovat saattaneet olla osittain niiden heimojen isiä, joita myöhemmin oli eteläisessä Mesopotamiassa ja Pohjois-Arabiassa, maassa, jossa Job ja hänen lapsensa sittemmin elivät. Mutta luettelon suurin merkitys on siinä, että se osoittaa Rebekan sukuperän, joka oli Naahorin laillinen pojantytär ja Iisakin serkun tytär.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
3/2012 Lehdet

Aabraham Gerarissa(1.Moos. 20)

Saaraa uhkaa jälleen vaara

20:1: ”Ja Aabraham siirtyi sieltä Etelämaahan ja asettui Kaadeksen ja Suurin välimaille; ja hän asui jonkun aikaa Gerarissa.” Mamren tammistosta Hebronissa tai lähellä sitä Aabraham matkasi vähitellen kaikkine omaisuuksineen Kanaanin kaikkein eteläisimpään osaan. Hyvin todennäköisesti hän etsi parempaa laidunmaata. Alue, jonne hän pystytti leirinsä, oli suunnilleen Kaadeksen ja Suurin välimailla. Vaeltaessaan hän asui myös Gerarissa, filistealaisten maassa.

20:2: ”Ja Aabraham sanoi vaimostansa Saarasta: ’Hän on minun sisareni’. Niin Abimelek, Gerarin kuningas, lähetti noutamaan Saaran luoksensa.” Kuten Egyptissä (1. Moos. 12 ja 13), Aabraham ei kertonut täsmällistä ja täydellistä totuutta, kun hän sanoi, että Saara oli hänen sisarensa. Niinpä Gerarin kuningas, jonka arvonimi oli Abimelek, toimi hyvässä uskossa lisätessään Saaran haaremiinsa. Joko Saarassa tapahtunut muutos, joka oli seurausta Jumalan lupauksesta, oli palauttanut hänen nuoruutensa tai Abimelek piti itselleen edullisena olla sukulaissuhteessa Aabrahamin kanssa avioliiton kautta.

20:3: ”Mutta Jumala tuli Abimelekin tykö yöllä unessa ja sanoi hänelle: ’Katso, sinun on kuoltava sen vaimon tähden, jonka olet ottanut, sillä hän on toisen miehen aviovaimo’.” Jumala estää suuremman synnin, joka olisi voinut tapahtua Aabrahamin heikkouden tähden. Herra ilmestyi Abimelekille yöllä unessa – ilmoituksen muoto, jota hän usein käytti – ja kertoi hänelle: Katso, sinun on kuoltava. Saara ei ollut vapaa menemään naimisiin. Hän oli kirjaimellisesti aviomiehensä, huonekunnan pään, alainen. Hän oli naimisissa oleva nainen.
20:4–5: ”Mutta Abimelek ei ollut ryhtynyt häneen, ja hän sanoi: ’Herra, surmaatko syyttömänkin?
5. Eikö hän itse sanonut minulle: Hän on minun sisareni? Ja samoin tämäkin sanoi: Hän on minun veljeni. Olen tehnyt tämän vilpittömin sydämin ja viattomin käsin’.” Ei ainoastaan rikkomus itse teossa tee ihmistä syylliseksi Jumalan edessä, vaan myös aikomus, josta voi seurata pahaa ilman, että ihminen sitä tietää. Suurin osa kristittyjen synneistä tehdään tietämättömyydestä. Abimelekin tapauksessa, jossa kuudetta käskyä ei ollut vielä rikottu itse teossa, hän puolustaa itseään vetoamalla siihen, mitä Aabraham ja Saara olivat selvästi lausuneet, ja joiden lausumien perusteella hän oli toiminut hyvässä uskossa. Eihän Herra tokikaan surmaisi ihmistä huolimatta tämän vanhurskaudesta, sillä hän oli toiminut viattomin sydämin ja puhtain käsin. Hän ei ollut tietoisesti saastuttanut sydäntään tai käsiään.

20:6: ”Ja Jumala sanoi hänelle unessa: ’Niin, minä tiedän, että sinä teit sen vilpittömin sydämin. Sentähden minä estinkin sinut tekemästä syntiä minua vastaan enkä sallinut sinun kajota häneen’.” Herra hyväksyi Abimelekin puolustelun, mutta sivumennen hän kertoi tälle, että sairaus, joka oli estänyt kuningasta täyttämästä ajateltua avioliittoa, oli tuotettu ylhäältä, jotta estettäisiin suuremman vääryyden tekeminen. Näin Herra käyttää jopa onnettomuutta ja ahdistusta pidättääkseen lapsiaan synnistä.
20:7: ”Niin anna nyt miehelle hänen vaimonsa takaisin, sillä hän on profeetta, ja hän on rukoileva sinun puolestasi, että saisit elää. Mutta jollet anna häntä takaisin, niin tiedä, että olet kuolemalla kuoleva, sinä ja kaikki sinun omaisesi.” Jos Abimelek olisi tämän ilmoituksen jälkeen edelleen pitänyt Saaran, hänen syntinsä olisi ollut tahallinen, ja sen varmana rangaistuksena olisi ollut kuolema – ei ainoastaan hänen itsensä, vaan koko hänen perheensä. Kertoessaan Abimelekille, että hän pysyisi elossa ainoastaan Aabrahamin – joka oli yksi Herran profeetoista – esirukouksen tähden, Herra osoitti tietävänsä, että kuningas kykeni käsittämään todellista siveellisyyttä. Viisas ihminen antaa Jumalan ohjeiden hallita itseään kompastuksen tai virheen jälkeen.
Abimelek moittii Aabrahamia
20:8: ”Niin Abimelek nousi varhain aamulla ja kutsui kaikki palvelijansa ja kertoi heille tämän kaiken; ja miehet olivat kovin peloissaan.” Abimelekin vilpittömyyden osoittaa se, ettei hän viivytellyt hetkeäkään korjatakseen sen vääryyden, jonka hän tietämättään oli tehnyt. Varhaisimmassa mahdollisessa tilaisuudessa hän ilmoitti palvelijoilleen asioiden todellisen tilanteen. Hänen oman kunnioittavan pelkonsa vaikutus välittyi heille.
20:9: ”Ja Abimelek kutsui Aabrahamin ja sanoi hänelle: ’Mitä oletkaan meille tehnyt! Mitä minä olen rikkonut sinua vastaan, koska olet saattanut minut ja minun valtakuntani syypääksi näin suureen rikokseen? Sinä olet tehnyt minulle, mitä ei sovi tehdä.’” Abimelek toimi hyvin ottaessaan suoraan ja päättäväisesti kantaa tässä asiassa, erityisesti siinä, että hän tiedusteli Aabrahamilta syytä ja tarkoitusta tämän käyttäytymiselle. Kuningas oli näet toiminut hyvässä uskossa, ja Aabraham ei voinut sitä kiistää.

20:10: ”Ja Abimelek sanoi vielä Aabrahamille: ’Mikä oli tarkoituksesi, kun tämän teit?’” Hän tahtoi tietää, mitä Aabrahamilla oli ollut silmiensä edessä, mihin hän oli pyrkinyt toimiessaan siten kuin hän toimi.
20:11–13: ”Aabraham vastasi: ’Minä ajattelin näin: Tällä paikkakunnalla ei varmaankaan peljätä Jumalaa; he surmaavat minut vaimoni tähden. 12. Ja hän onkin todella minun sisareni, isäni tytär, vaikkei olekaan äitini tytär; ja niin hänestä tuli minun vaimoni. 13. Mutta kun Jumala lähetti minut kulkemaan pois isäni kodista, sanoin minä hänelle: Osoita minulle se rakkaus, että, mihin paikkaan ikinä tulemmekin, sanot minusta: hän on minun veljeni.’” Tämä oli selitys, puolusteluyritys. Oli kuitenkin parhaimmillaankin kyseenalainen puolustus, että hän ei ollut otaksunut, että Abimelekin maassa pelätään Jumalaa. Samoin, että sen seurauksena hän pelkäsi henkensä edestä Saaran vuoksi niin että hän oli tehnyt sopimuksen vaimonsa kanssa, että tämä esiintyisi hänen sisarenaan. Herra olisi varsin hyvin voinut varjella hänet ja hänen vaimonsa ilman moisia kyseenalaisia keinoja. Raamattu ei salaa meiltä pyhien heikkouksia ja vikoja, vaan kertoo ne avoimesti varoitukseksemme. Jos olemme vilpittömästi antautuneet toimimaan kutsumuksessamme, meidän ei tarvitse turvautua salailuun henkemme pelastamiseksi. Jumalan sallimatta ei hiuskarvakaan putoa päästämme.
Vitsaus poistetaan Abimelekilta
20:14: ”Silloin Abimelek otti pikkukarjaa ja raavaskarjaa, palvelijoita ja palvelijattaria ja antoi ne Aabrahamille. Ja hän lähetti hänelle takaisin hänen vaimonsa Saaran.” Saaran palauttaminen maine tahrattoman oli itsestään selvä asia. Hyvin runsaiden lahjojen antaminen sitä vastoin oli Abimelekilta jalomielinen teko. Se osoitti, että hän ei kantanut kaunaa.

20:15: ”Ja Abimelek sanoi: ’Katso, minun maani on avoinna edessäsi; asu, missä mielesi tekee!’” Se, että Abimelek tarjosi Aabrahamille mahdollisuuden valita laidunmaa hänen maassansa näissä olosuhteissa, oli epäilemättä tulisten hiilten kokoamista tämän pään päälle.

20:16: ”Ja Saaralle hän sanoi: ’Katso, minä annan veljellesi tuhat sekeliä hopeata. Olkoot ne sinulle hyvitykseksi kaikkien niiden edessä, jotka sinun kanssasi ovat; niin olet kaikkien edessä todistettu viattomaksi.’” Se tavara, jonka Abimelek oli antanut Aabrahamille, arvioitiin tämän summan arvoiseksi. Nyt Saaran tuli tietää, että tämä (tai hän) oli hänelle sekä koko hänen huonekunnalleen ja kaikille ihmisille silmien sulkeminen. Se merkitsee – joidenkin selitysten mukaan – hänen tuli pitää lahjoja sovituslahjoina, myös silmällä pitäen niitä ihmisiä, joiden silmissä hän näyttäytyisi kunniattomana. Tai, jos viitataan Aabrahamiin, niin hän oli tietoisesti sokaissut Abimelekin ja kaiken hänen väkensä silmät tällä teollaan. Saaraa tuli nyt muistuttaa tämän lahjan välityksellä siitä, ettei hän ikinä enää suostuisi moiseen salailuun. Siten hänet todistettiin viattomaksi.

20:17–18: ”Mutta Aabraham rukoili Jumalaa, ja Jumala paransi Abimelekin ja hänen vaimonsa ja hänen orjattarensa, niin että he synnyttivät lapsia. 18. Sillä Herra oli sulkenut jokaisen kohdun Abimelekin huoneessa Saaran, Aabrahamin vaimon, tähden.” Jumalan rangaistus Abimelekille oli alkanut siten, että hän kielsi jälkeläiset koko hänen huonekunnaltaan. On näet hänen käsissään maailman Luojana antaa lapsien saamisen siunaus. Koko kertomus osoittaa, että Herra pitää suojelevan kätensä lastensa yllä kaikkien maailman kiusausten keskellä (Ps. 105:14–15).

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
1/2012 Lehdet

Herra vierailee Aabrahamin luona (1. Moos. 18)

Paul Kretzmann, USA

Aabraham tervehtii Herraa ja enkeleitä

18:1: ”Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren” amorilaisen ”tammistossa” Hebronissa, ”jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.” Tämä oli Herran kuudes vierailu palvelijansa luona tai ilmestyminen tälle. Aabraham istui telttamajansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan, vähän puolen päivän jälkeen.

18:2: ”Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan.” Kyseessä ei ollut hidas lähestyminen vaan äkillinen ilmestyminen. Hetki sitten ketään ei ollut näkynyt, mutta nyt kolme miestä seisoi hänen luonaan. Kun hän näki heidät, hän juoksi telttamajan ovelta kohtaamaan heitä ja polvistui maahan. Vieraiden ollessa vielä muutaman askeleen päässä Aabraham – aidon itämaisen vieraanvaraisuuden mukaisesti – riensi ottamaan heitä vastaan. Hän tunnisti yhden heistä Herraksi ja polvistui heidän edessään maahan palvoen heitä kunnioittavasti. Vieraista kaksi oli enkeleitä (1. Moos. 19:1). Kolmas oli itse Herra (Hepr. 13:2), Herran Enkeli sanan erityisessä merkityksessä, siten kuin sitä sovelletaan Jumalan Poikaan Vanhassa testamentissa.

18:3–5: ”ja sanoi: ’Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse. 4. Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun siimeksessä. 5. Minä tuon palasen leipää virkistääksenne itseänne, ennen kuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet palvelijanne luo.’ He sanoivat: ’Tee, niin kuin olet puhunut’.” Aabrahamin pyyntö osoittaa kauttaaltaan, että tässä ei ollut kysymys tavallisesta vieraanvaraisuudesta ohikulkevia muukalaisia kohtaan, vaan Herralle osoitettu rakkauden työ. Hän tahtoi, että Herran suosio, josta hän oli varma liiton perusteella, pysyisi hänen luonaan – siksi hän kiirehti rukoilemaan. Pyynnön sydämellisestä luonteesta ei puutu mitään: sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne. Kun matkaajien sandaalit oli otettu pois jaloista, kotiorjat toivat vettä pölyn poispesemistä varten. Sitten heidän tuli levätä puun alla käsivarsiinsa nojaten samalla kun Aabraham kiirehti saadakseen valmistetuksi päivällistä, joka oli puolen päivän aikaan syötävä pääateria (1. Kun. 20:16). Hän puhui valittaen sitä, että hän kykeni tarjoamaan heille vain pienen aterian: palan leipää. Hän toivoi kuitenkin, että se, mitä hänellä oli tarjottavana, riittäisi virkistämään heitä ennen matkan jatkamista. Niinpä varmuus siitä, että heidän kestityksensä ei aiheuttaisi heille vaivaa eikä kustannuksia, oli tarkoitettu poistamaan kaikki epäröinti hänen vieraanvaraisuutensa hyväksymisestä. He sanoivat: Tee, niin kuin olet puhunut. He eivät tahtoneet hänen näkevän mitään vaivaa ja hyväksyivät vieraanvaraisuuden vain sillä ehdolla, että hän tarjoaisi heille ainoastaan yksinkertaisen aterian.

18:6: ”Ja Aabraham kiiruhti majaan Saaran tykö ja sanoi: ’Hae joutuin kolme vakallista lestyjä jauhoja, sotke ja leivo kaltiaisia’.” Saaran tuli joutuin leipoa kolmesta sea-mitasta, kolmesta vakallisesta (30 litrasta), hienoja jauhoja happamattomia kakkuja tulisijan kuumien kivien päällä.

18:7: ”Sitten Aabraham riensi karjaan, otti nuoren ja kauniin vasikan ja antoi palvelijalle, joka ryhtyi nopeasti sitä valmistamaan.” Aabraham valitsi henkilökohtaisesti nuoren ja kauniin vasikan karja-aitauksesta ja luovutti sen palvelijalle, jonka tuli huolehtia sen valmistamisesta.

18:8: ”Ja hän otti voita ja maitoa sekä vasikan, jonka hän oli valmistuttanut, ja pani ne heidän eteensä; itse hän seisoi heidän luonansa puun alla sillä aikaa, kuin he söivät.” Vaikka ateria oli yksinkertainen, se oli yltäkylläinen. Aabraham ei itse istuutunut vieraidensa kanssa, vaan hän seisoi palvellakseen heitä ja toteuttaakseen heidän vähäisimmänkin toiveensa. Kun taivaalliset olennot söivät aineellista ruokaa, he tulivat todellisesti osallisiksi ateriasta, samalla tapaa kuin Kristus ylösnoustuaan (Luuk. 24:41ss.), mutta ymmärryksellemme se pysyy ihmeenä. Koko tapaus viittasi kohti sitä aikaa, jolloin Jumalan Poika vierailee kansansa luona, elää heidän keskuudessaan ja, ennen kaikkea, antaa heidän nähdä hänen hyvyytensä ja rakkautensa.

Erityinen lupaus Iisakin syntymisestä

18:9–10a: ”Ja he kysyivät häneltä: ’Missä vaimosi Saara on?’ Hän vastasi: ’Tuolla majassa’.10. Ja hän sanoi: ’Minä palaan luoksesi tulevana vuonna tähän aikaan, ja katso, vaimollasi Saaralla on silloin oleva poika’.” Herra itse, toimien puhemiehenä, avasi keskustelun kysellen Saarasta. Aabraham, ilman epäröintiä, jonka nykyinen vääristynyt elämä voisi saada hänet kokemaan, saattoi vastata, että hän oli telttamajassa. Silloin Herra ilmoitti tulevansa käymään samaan aikaan seuraavana vuonna ja sanoi, että tuolloin Saaralla olisi poika. ”Mutta Saara kuunteli majan ovella hänen takanansa.”

18:11: ”Mutta Aabraham ja Saara olivat iäkkäät, eikä Saaran enää ollut, niinkuin naisten tavallisesti on.” He olivat kumpikin ohi tavallisen iän, jolloin suvunjatkaminen on normaalisti mahdollista.

18:12: ”Sen tähden Saara naurahti itseksensä ja ajatteli: ’Heräisikö minussa, näin kuihduttuani, vielä halu?” – seurauksena paluusta nuoruuden elinvoimaan. ”Ja myös minun herrani” – joka on perhekunnan pää – ”on vanha.’” Tämä ei ollut uskon iloista naurua, kuten Aabrahamin tapauksessa, vaan epäuskoisuuden, epäilyksen ivanaurua.

18:13: ”Mutta Herra sanoi Aabrahamille: ’Miksi Saara nauroi ajatellen: Synnyttäisinkö minä todella, minä, joka olen näin vanha?’” Saara oli luullut, ettei häntä huomattu, koska hän oli telttamajan verhon takana ja hänen naurunsa oli ollut ainoastaan hänen sydämessään. Mutta kaikkitietävä Herra tunsi hänen ajatuksensa ja moitti hänen epäilyksiään.

18:14: ”’Onko mikään Herralle mahdotonta? Tähän aikaan minä palaan luoksesi tulevana vuonna, ja Saaralla on silloin poika.’” Herra, kaikkivaltias Jumala, on kuitenkin myös laupias Jumala, sillä Hän ei vetänyt takaisin lupaustaan, että hän palaa Aabrahamin ja Saaran luokse ja silloin heillä on poika, jota he olivat kauan odottaneet. Mikään ei ole liian vaikeaa Hänelle.

18:15: ”Ja Saara kielsi sanoen: ’En minä nauranut’; sillä hän pelkäsi. Mutta hän sanoi: ’Ei ole niin; sinä nauroit.’” Harmistuneena siitä, että hänet oli paljastettu, Saara kielsi kiireesti syytöksen, mutta Herra lisäsi toisen moitteen osoittaen hänen valehdelleen. Kuten seuraavat tapahtumat osoittivat, Saara otti vastaan moitteen ja kääntyi Herran puoleen oikeassa uskossa, sillä uskon välityksellä hän sai voiman tulla raskaaksi ja synnyttää lapsen (Hepr. 11:11). Myös nyt Jumalan sana nuhtelee uskovia heidän synneistään ja heikkouksistaan, erityisesti siitä, että heiltä puuttuu uskon luottamusta. Meidän tulisi aina ottaa vastaan Hänen moitteensa kaikella nöyryydellä.

Herra paljastaa suunnitelmansa Sodoman suhteen

18:16: ”Silloin miehet nousivat siitä ja kääntyivät Sodomaan päin, ja Aabraham kulki heidän kanssaan saattaaksensa heitä.” Se, että Herra ja hänen kaksi seuralaistaan nousivat ja loivat katseensa Sodoman suuntaan, oli Aabrahamille merkki siitä, että heidän tehtävänsä hänen kodissaan oli täytetty. Niinpä hän huomaavaisena isäntänä seurasi heitä jonkin matkaa.

18:17–19: ”Ja Herra sanoi: ’Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä? 18. Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki kansakunnat maan päällä tulevat hänessä siunatuiksi. 19. Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut.’” Nämä Herran sanat oli selvästi osoitettu enkeleille. Kysymys oli siitä, tulisiko hänen antaa Aabrahamin tietää heti, että Sodoman ja Gomorran tuho oli hänen rankaisevan vanhurskautensa teko. Hän oli määrännyt Aabrahamin olemaan paitsi suuren ja väkevän kansan, Israelin lasten, isä, myös kaikkien aikojen tosi Israelin hengellinen isä. Lisäksi, paitsi että Aabraham itse vietti Herran tahdon mukaista elämää, Herra tiesi ennättävässä rakkaudessaan ja oli valinnut tämän sitä tarkoitusta varten, että hän opettaisi lapsiaan ja kaikkia jälkeläisiään huolellisesti noudattamaan Herran tietä, oikeassa hurskaudessa, harjoittamaan vanhurskautta ja oikeudenmukaisuutta, ja siten Herra voisi täyttää kaikki lupauksensa heille. Niinpä Sodoman ja sitä ympäröivän seudun tuhon tulisi olla aina Israelin lasten silmien edessä muistomerkkinä Jumalan rankaisevasta vanhurskaudesta, esimerkkinä jumalattomien lopusta. Paljastaessaan Aabrahamille syyn jumalattomien kaupunkien tuhoamiseen Herra tahtoi Aabrahamin näkevän oikeudenmukaisuuden rangaistukselle, jota mikään esirukous ei voinut kääntää pois.

18:20–21: ”Niin Herra sanoi” – kääntyen nyt suoraan Aabrahamia kohti – ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.21. Sen tähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Sodoman ja Gomorran synnit olivat sen luonteisia, että ne huusivat taivasta kostamaan ja rankaisemaan: “Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden” – niin, se on suuri; ja heidän syntinsä – totisesti ne ovat hyvin raskaat! Herran tarkoitus oli siksi vakuuttautua siitä, olivatko näiden kaupunkien asukkaat saavuttaneet pahuuden huipun sen huudon mukaan, joka Hänen eteensä oli tullut. Kyseessä oli laupeuden kohtaaminen vanhurskauden kanssa.

18:22: ”Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen.” Kun enkelit jatkoivat matkaansa kohti Sodomaa, Aabraham jäi seisomaan Herran eteen. Hänen rohkea asenteensa osoitti, että hänellä oli tärkeää asiaa puhuttavana. Jumalan ystävänä – nimitys, joka on yhteinen kaikille uskoville (Jaak. 2:23) – hän uskaltautui esittämään rohkean vetoomuksen sellaisten Jumalan lasten puolesta, jotka mahdollisesti olisivat tuomituissa kaupungeissa.

Aabrahamin esirukous

18:23: ”Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: ’Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?’” Aabraham osoitti tässä pyhää rohkeutta sekä lähestyessään Herraa kunnes hän kohtasi hänet kasvokkain että puhuessaan kuten hän puhui: Sinä et varmastikaan tahdo hukuttaa vanhurskasta yhdessä jumalattoman kanssa!

18:24: ”Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? 25. Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Pyynnön muoto on lähes julkea, mutta se on uskon julkeutta. Aabrahamia ei ajanut sellaiseen rohkeuteen henkilökohtainen huoli veljenpojastaan Lootista, vaan usko Jumalan vanhurskauteen, joka varmasti ei sallisi, että vanhurskas surmataan yhdessä syntisen kanssa.

18:26: ”Ja Herra sanoi: ’Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan’.” Tämä Herran vakuutus rohkaisee Aabrahamia jatkamaan vetoamistaan, vaikkakin alhaisessa, nöyrässä muodossa.

18:27–28: ”Aabraham vastasi ja sanoi: ’Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. 28. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?’ Hän sanoi: ’En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi’.” Tämä on suurenmoinen esimerkki kaikkien aikojen uskoville. Hekin ovat näet tomua, mitä heidän alkuperäänsä tulee, ja tuhkaa, mitä heidän loppuunsa tulee, ja silti, Jumalan lapsina uskon kautta Kristukseen Jeesukseen, he voivat vapaasti ja rohkeasti puhua heidän taivaalliselle Isälleen ja rukoilla häntä mitä suurimmalla uskalluksella.

18:29–32: ”Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: ’Entä jos siellä on neljäkymmentä?’ Hän vastasi: ’Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä’. 30. Aabraham sanoi: ’Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?’ Hän vastasi: ’En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä’. 31. Mutta hän sanoi: ’Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?’ Hän vastasi: ’Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä’. 32. Ja hän sanoi: ’Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?’ Hän vastasi: ’Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä’.” Koko rukous on loistava esimerkki uskovan rukouksen tungettelevuudesta (vrt. Luuk. 11:8). Tämä on todellisen esirukouksen pääsisältö, nimittäin armon ja anteeksiantamuksen pyytäminen Herralta. Sellainen rukous miellyttää Herraa. Sen tähden Hän yhä pitää yllä syntistä maailmaa antaen epäuskoisille aikaa parannukseen. Todellisen rukouksen läksyä ei voi oppia liian hyvin.

18:33: ”Ja Herra lähti pois, sen jälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa.” Herra oli kärsivällisesti ja iloisin mielin kuunnellut Aabrahamin esirukousta. Hänen vuokseen Herra järjesti Lootin pakenemisen. Mutta mitä kaupunkeihin tuli, niiden syntien mitta oli täysi; niiden rangaistuksen täytyi tulla. Ja niin Herra suoritti järjestelyjä pannakseen toimeen aikomuksensa, kun taas Aabraham palasi kotiinsa Hebronin lähelle.

Kategoriat
6/2011 Lehdet

Jumalan liiton vahvistaminen(1. MOOS. 17)

Paul Kretzmann, USA

Lupaus uudistetaan

17:1: ”Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: ’Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton.’” Kaksikymmentä neljä vuotta Abram oli nyt ollut muukalaisena Kanaanissa, kolmetoista vuotta oli vierähtänyt Ismaelin syntymästä ja vielä Abramin ja Saarain kärsivällisyyttä koeteltiin kovasti; vieläkään ei lasta ollut tullut ilahduttamaan heidän sydämiään. Mutta Herra ilmestyi nyt uudelleen Abramille kutsuen itseään kaikkivaltiaaksi Jumalaksi ja käskien palvelijaansa vaeltamaan hänen edessään, viettämään koko elämänsä nuhteettomasti. Jokainen, joka on uskon kautta vanhurskautettu, käyttäytyy koko elämässään ja teoissaan siten, että hän antaa kaiken kunnian Jumalalle ja panee koko luottamuksensa Häneen, vaikka Hän viipyisi joidenkin lupaustensa täyttämisessä.

17:2: ”Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti.” Jumalan liittoon perustuva lupaus lukemattomista jälkeläisistä toistetaan tässä ja sitä vahvistetaan. Erityistä painoa pannaan jälkeläisten tavattoman suureen määrään.

17:3: ”Ja Abram lankesi kasvoilleen”, uskonsa nöyryydessä ja ylitsepursuavassa ilossa. ”Ja Jumala puhui hänelle sanoen: 4. ’Katso, tämä on minun liittoni sinun kanssasi: sinusta tulee kansojen paljouden isä.’” Liittoa ei tehty tässä, sillä se oli jo voimassa, mutta sen oli nyt määrä käydä toteen. Herra määräsi omalta osaltaan, että Abramista tulee kansojen paljouden isä. Kaikkivaltias Herra täyttää aina asianmukaisena ajankohtana, mitä Hän lupaa lapsilleen.

17:5: ”Niin älköön sinua enää kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon Aabraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän.” Näin Aabrahamille näytetään jälleen suuri kansakunta, joka hänen Siemenensä, Messiaan, välityksellä oli määrä koota kaikista kansakunnista, kaikkien uskovien suuri seurakunta (Room. 4:17). Tämän kaksinkertaisen lupauksen merkkinä Jumala muutti Abramin nimen (”ylhäinen isä”) Aabrahamiksi (”suuren joukon isä”). Jumala itse selitti, että Hän oli asettanut hänet kansakuntien paljouden isäksi.

17:6: ”Minä teen sinut sangen hedelmälliseksi ja annan sinusta tulla kansoja, ja sinusta on polveutuva kuninkaita.” Aabrahamin jälkeläisten joukossa oli heimoja ja kansoja, ylhäisiä, mahtavia ja rikkaita kuninkaita. Lupaus on jälleen niin laaja ja kaikenkattava, että sen täytyy katsoa sisältävän erityisesti ne hengelliset siunaukset, jotka on luvattu niille, jotka ovat Aabrahamin jälkeläisiä uskossa.

17:7: ”Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala.” Tässä painotetaan jälleen sitä seikkaa, että Jumala, pannessaan täytäntöön liiton, on oleva ikuinen hyvyyden ja laupeuden Lähde Aabrahamin todellisille jälkeläisille.

17:8: ”ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa.” Ikuista liittoa ja ikuista omistusta korostetaan toistamalla se yhä uudelleen. Tämä osoittaa, että liitto ja luvattu perintö sisälsi hengellisen siemenen – kaikki ne, jotka ottaisivat Jumalan vastaan Aabrahamin uskolla. Niihin sisältyi myös taivaallinen Kanaan kaikkine siunauksineen, jotka on luvattu meille Kristuksen ansioiden kautta, jossa yksin Jumala on meidän Jumalamme.

Ympärileikkaus säädetään

17:9: ”Ja Jumala sanoi Aabrahamille: “Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.” Lupaus hyvyydestä ja armosta Jumalan puolelta asettaa ihmiselle velvoituksen noudattaa Hänen liittonsa sopimusehtoja.

17:10: ”Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne.” Niinpä ympärileikkaus, operaatio, jolla lihan esinahka poistetaan, ei ole pelkkä hygieeninen toimenpide, vaan uskonnollinen toimitus, osa Jumalan liittoa, Hänen armonsa sakramentti.

17:11: ”Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi. 13. Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. 14. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni.” Ympärileikkaus oli siis sakramentti, armonväline, Vanhassa testamentissa, uskonnollinen toimitus, jonka välityksellä Herra välitti liittonsa siunaukset Aabrahamin lapsille. Sen sopimusehdot olivat yksinkertaiset toimituksen itsensä ollessa selvästi osoitettu: sen tarkoitus oli olla liiton merkki; sen toimittamisen aika oli kahdeksan päivää tai kahdeksas päivä syntymän jälkeen; se ei koskenut ainoastaan poikalapsia vaan myös orjia, sekä niitä lapsia, jotka olivat syntyneet herransa kotona että niitä, jotka oli ostettu muualta; toimitus oli loukkaamaton – jokainen miespuolinen henkilö, joka ei ollut alistunut tähän liiton sopimusehtoon, oli määrä leikata pois jumalallisella tuomiotoimella varhaisen kuoleman kautta. Tämän sakramentin merkitys oli se, että Aabrahamin jälkeläisten tuli ympärileikata sydäntensä esinahka, olla pyhä kansa Herralle (5. Moos. 10:16). Ennen kaikkea ympärileikkaus oli kuitenkin uskonvanhurskauden sinetti (Room. 4:11) ja pyhän kasteen, Uuden testamentin vastaavan sakramentin, esikuva. Kasteen veden – ulkonaisen merkin – välityksellä Jumalan vanhurskaus, syntien anteeksiantamus sinetöidään meille.

Saaralle luvataan lapsi

17:15: ”Ja Jumala sanoi Aabrahamille: “Älä kutsu vaimoasi Saaraita enää Saaraiksi, vaan Saara olkoon hänen nimensä.” Tämä nimen muutos on merkittävä, sillä Aabrahamin vaimoa, joka tähän asti tunnettiin Saaraina, ’ruhtinaallisena’, ’sankarillisena’, tuli tämän jälkeen kutsua Saaraksi, ’prinsessaksi’, prinssien ja kuninkaiden esiäitinä. Siten Jumalan lupaus rajoittui, ensin Aabrahamin perheen jäsenestä poikaan, joka on hänen ruumistaan lähtöisin, ja nyt hänen omaan poikaansa, joka on Saarasta, hänen vaimostaan, ei jostain orjanaisesta.

17:16: ”Ja minä siunaan häntä ja annan hänestäkin sinulle pojan; niin, minä siunaan häntä, ja hänestä tulee kansakuntia, polveutuu kansojen kuninkaita.” Korostus pannaan selvästi siihen seikkaan, että onnellinen pojan syntymistapahtuma Saaralle on seuraus Jumalan siunauksesta. Kun tämä näet on totta jokaisen vaimon kohdalla, oli se erityisen totta Saaran tapauksessa, jonka päälle Herra oli pannut hedelmättömyyden ristin.

17:17: ”Aabraham lankesi kasvoillensa ja naurahti, sillä hän ajatteli sydämessään: ’Voiko satavuotiaalle syntyä poika, ja voiko Saara, joka on yhdeksänkymmenen vuoden vanha, vielä synnyttää?’” Hämmästys sellaisesta lupauksesta niissä olosuhteissa, jollaisina Aabraham ne tunsi – hän itse oli 100-vuotias mies ja Saara 90-vuotias, ja silti heistä oli määrä tulla vanhemmat – tämä täytti hänet niin syvällä kunnioituksella, että hän lankesi kasvoillensa, ja niin suurella ilolla, että hänen täytyi naurahtaa. Hän sydämensä tuli täyteen Jumalan voiman ja laupeuden palvontaa ja ylistämistä.

17:18: ”’Ja Aabraham sanoi Jumalalle: ’Kunpa edes Ismael saisi elää sinun edessäsi!’” Tätä ei puhuttu pelosta, että Herra aiheuttaisi nyt Ismaelin kuoleman, vaan rukouksena, että Ismaelilla olisi osa liiton siunauksista.

17:19: ”Niin Jumala sanoi: ’Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä.’” Herra korostaa sitä, että Saaran poika olisi liiton kantaja, hän, jolle Aabraham antaisi nimen Iisak (’hän joka nauraa’); Iisakin tuli välittää Messiasta koskeva lupaus lapsilleen hänen jälkeensä. Se lupaus, joka ei niinkään koskisi heidän ajallista hyvinvointiaan kuin heidän hengellisiä siunauksiaan ja jolla sen vuoksi olisi merkitys myös Iisakin hengellisille jälkeläisille.

17:20: ”Mutta myös Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi; katso, minä siunaan häntä ja teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänen lisääntyä ylen runsaasti. Hänestä on polveutuva kaksitoista ruhtinasta, ja minä teen hänestä suuren kansan.” Ismael oli syntynyt lihan mukaan eikä sen vuoksi voinut olla lupauksen kantaja (Gal. 4:30). Hänet oli määrä siunata erittäin runsaasti tämän elämän siunauksilla: hänen jälkeläisissään tulisi olemaan kaksitoista ruhtinasta ja hänen jälkeläistensä lukumäärä olisi tavattoman suuri.

17:21: ”Mutta liittoni minä teen Iisakin kanssa, jonka Saara sinulle synnyttää tähän aikaan tulevana vuonna.” Jumala oli nyt myös asettanut määräajan, jolloin Iisak syntyisi. Ja tämä lupauksen lapsi olisi Messiasta koskevan lupauksen kantaja. On järkevää ja Raamatun kertomukseen selvästi perustuvaa, että Aabraham opetti kaikille lapsilleen tosi Jumalan pelkoa. Meidän täytyy tästä päätellä, että niiden erityisten Aabrahamin ja Iisakin jälkeläisten, joihin Herra tässä viittaa, täytyy tarkoittaa kaikkia hengellisiä jälkeläisiä, kaikkia niitä, jotka Aabrahamin uskon välityksellä tulevat Aabrahamin lapsiksi (Room. 4:11–17).

17:22: ”Kun Jumala oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, kohosi hän ylös hänen luotansa.” Kun Jumala oli antanut Aabrahamille kaikki välttämättömät määräykset, näky päättyi.

Aabrahamin kuuliaisuus

17:23: ”Ja Aabraham otti poikansa Ismaelin sekä kaikki kotona syntyneet ja kaikki rahalla ostamansa palvelijat, kaikki Aabrahamin perheen miehenpuolet, ja ympärileikkasi sinä samana päivänä heidän esinahkansa lihan, niin kuin Jumala oli hänelle sanonut.” Ripeä ja täsmällinen kuuliaisuus, jota Aabraham osoitti, on ilmaus hänen uskostaan. Tuona samana päivänä hän näet toimitti ympärileikkauksen toimituksen Ismaelille ja kaikille miehilleen – sekä ne, jotka olivat hänen kotonaan syntyneitä, että ne, jotka hän oli ostanut – sekä itselleen.

17:24: ”Aabraham oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, kun hänen esinahkansa liha ympärileikattiin. 25. Ja hänen poikansa Ismael oli kolmentoista vuoden vanha, kun hänen esinahkansa liha ympärileikattiin. 26. Aabraham ja hänen poikansa Ismael ympärileikattiin sinä samana päivänä; 27. ja kaikki hänen perheensä miehet, sekä kotona syntyneet että muukalaisilta rahalla ostetut, ympärileikattiin hänen kanssaan.” Siten järjestettiin ensimmäinen seurakunta Vanhan testamentin liiton aikana.

Suomennos: Hannu Lehtonen