Kategoriat
1/2015 Ehtoollinen Kristus

ELÄMÄN LEIPÄ

Juha Muukkonen, pastori, Tornio 

”Kun siis kansa näki, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensa, astuivat hekin venheisiin ja menivät Kapernaumiin ja etsivät Jeesusta. 25 Ja kun he löysivät hänet järven toiselta puolelta, sanoivat he hänelle: ’Rabbi, milloin tulit tänne?’ 26 Jeesus vastasi heille ja sanoi: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sen tähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. 27 Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut.’ 28 Niin he sanoivat hänelle: ’Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?’ 29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt’. 30 He sanoivat hänelle: ’Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? 31 Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niin kuin kirjoitettu on: ‘Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi’.’ 32 Niin Jeesus sanoi heille: ‘Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. 33 Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.’ 34 Niin he sanoivat hänelle: ’Herra, anna meille aina sitä leipää’. 35 Jeesus sanoi heille: ’Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. 36 Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.” (Joh. 6:24–36) 

Ruokaihme tunnustekona ja ehtoollisen esikuvana 

Jeesus teki maanpäällisen elämänsä aikana valtavan määrän erilaisia ihmeitä: Hän paransi sairaita, ajoi ulos riivaajia, muutti veden viiniksi, hallitsi luonnonvoimia ja herätti jopa kuolleita. Mutta mikä on se yksi ja ainoa Jeesuksen tekemä ihme, joka kerrotaan kaikissa neljässä evankeliumissa? Mikä oli niin tärkeä tunnusteko, että kaikki evankelistat, sekä Matteus, Markus, Luukas että Johannes, halusivat sen evankeliumikirjaansa tallettaa? Se on ensimmäinen ruokaihme, jossa Jeesus ruokkii viidellä leivällä ja kahdella kalalla 5000 miestä sekä heidän mukanaan olleet naiset ja lapset. Ja ruokaa jäi vielä niin paljon ylikin, että sitä kerättiin talteen 12 vakallista. 

Raamatun totuudellisuuteen epäilevästi suhtautuvat liberaaliteologit ovat yrittäneet järkeisuskoisesti selittää, että ihmiset tässä vain jakoivat keskenään mukanaan tuomansa eväät. Olisihan sekin toki jonkin sortin ihme, että nälkäiset ihmiset omastaan toisilleen vapaaehtoisesti antaisivat ja että niistä jäisi vielä ylikin ruoantähteitä niin paljon. Mutta Raamattu opettaa ja kertoo yksiselitteisesti, että kysymyksessä oli yliluonnollinen tapahtuma: viisi leipää ja kaksi kalaa lisääntyivät Herran Jeesuksen siunaavien käsien alla tuhatkertaisesti. Evankeliumin kertomus viestittää vastaansanomattomasti ihmeen tapahtumisen. Kyseessä oli ihmisjärjelle käsittämätön ihme – ei mikään yhteisvastuukeräys. 

Jeesus otti leivät, kiitti ja jakoi (Joh. 6:11). Ruokaihme on yksi monista alttarin sakramentin eli Herran Pyhän Ehtoollisen esikuvista. Apostoliseen paimenvirkaan kutsutun saarnamiehen käsien alla Herramme asetussanojen voimasta pieni leipäpalanen ja tilkka viiniä saavat sellaiset ominaisuudet ja mittasuhteet, että ne riittävät ja ravitsevat iankaikkiseen elämään asti. Tapahtuu ihmisjärjelle käsittämätön ihme: Siunatussa leivässä saamme nauttia Kristuksen tosi ruumiin ja pyhitetyssä viinissä Hänen puhtaan sovitusverensä. 

Maanpäällisen elämänsä aikana Jeesus ravitsi ihmeellä nälkäisiä ruumiita, jotka kuitenkin taas pian alkoivat isota uutta ruokaa ja lopulta muuttuivat maan tomuksi. Pyhän Ehtoollisen kautta Vapahtajamme antaa paljon parempaa ja kestävämpää: Hän tyydyttää taivasnälkää ja antaa iankaikkisen elämän ravintoa. 

Ajallinen leipä on monelle tärkeämpi kuin iankaikkinen ravinto 

Ruokaihmeen jälkeen Jeesus sanoo Häntä etsimään tulleille ihmisille: “Totisesti, totisesti Minä sanon teille: ette te Minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sen tähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi” (Joh. 6:26). 

Nämä Jeesuksen sanat johdattavat meidätkin tutkimaan itseämme: Miksi me etsimme Jeesusta? Mitä tarkoitusta varten me haluamme kohdata tänään Jumalan? Nuo Jeesusta etsineet ihmiset etsivät Häntä ruumiin ruoan, ajallisen elatuksen takia. He olivat kuitenkin juuri saaneet vastaansanomattoman todistuksen Nasaretin puusepän messiaanisuudesta. Israelin kansan autiomaavaelluksen aikainen mannaihme oli toistunut. Taivaalta oli satanut 1400 vuoden jälkeen taas enkelien leipää (Ps. 78:25). Messiaan käsissä pienen pojan matkaeväät, viisi leipää ja kaksi kalaa, olivat tuhatkertaistuneet; ne olivat riittäneet tuhansille ja taas tuhansille ihmisille. Mutta moni oli tämänkin jälkeen vain kiinnostunut oman vatsansa täyttämisestä! 

Minulta ajoittain kysytään, mitä mieltä olen kirkoissa järjestettävistä parantumiskokouksista, joita mainostetaan sairauksien puolesta rukoilemisella. Sinänsä rukoilemisessa, sen enempää sairaitten kuin terveittenkään puolesta, ei ole mitään pahaa. Mutta jos kirkossa järjestettävän tilaisuuden johtava teema on parantuminen ajallisista ahdingoista, niin silloin ollaan hengellis-teologisesti katsoen niitä, jotka etsivät Jeesusta vain ajallisen leivän vuoksi. Ei sellaisella toiminnalla ole pitkällä juoksulla siunausta. 

Jos keskuksena ja tähtäyspisteessä ei ole syntien anteeksisaaminen, iankaikkinen parantuminen, laki ja evankeliumi, Jumalan sana ja ehtoollinen, niin köykäiseksi se jää. Sairaiden ihmeenomaiset parantumiset sekä muu ajallinen apu ovat aina sivuteema. Pääasia, lopulta ainoa tärkeä ja merkittävä, on syntien anteeksisaaminen Golgatan ristin veressä. Näkyvät merkit ja ihmeet voivat olla vetämässä jotakuta Jumalan sanan puoleen tai uskon alkutaipaleella vahvistamassa luottamusta Jumalan sanaan. 

Mutta useimmat rukouksen kautta ajallisiin ahdinkoihin apua saaneet eivät enää jumalanpalveluksiin ja Jumalan sanan äärelle näytä palaavan. Jeesuksen parantamasta kymmenestä spitaalisesta miehestä vain yksi palasi kiittämään parantajaansa (Luuk. 17:11–19). Niistä tuhansista, jotka olivat nähneet ja kokeneet Jeesuksen ajallisia ihmeitä, ei Vapahtajaa ollut seuraamassa Golgatalle kuin ani harva. Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen joukkoon oli rohjennut tulla lopulta 120 sielua (Ap. t. 1:15), mutta tuhannet ja taas tuhannet ajallista apua saaneet olivat ristiinnaulitun hylänneet. 

Sen sijaan ne, jotka ovat tulleet lain ja evankeliumin julistuksen kautta herätetyksi synnin- ja armontuntoon, palaavat Jeesuksen jalkojen juurelle. Helluntaina Pietarin parannussaarna sai aikaan piston kuulijoittensa sydämeen (Ap. t. 2:37). Keskittykäämme siis Raamatun kokonaisen ja täyden sanan esillä pitämiseen. Ihmeet ja merkit seuraavat julis- tusta jos ovat seuratakseen, mutta noilla liitännäisillä sivuseikoilla ei ole lopulta pysyvää merkitystä. Sairaiden paraneminen, ihmeet ja merkit eivät lisää mitään varsinaiseen asiaan: so. uskonvanhurskauteen ja iankaikkiseen elämään Kristuksessa Jeesuksessa. 

Leipää ja sirkushuveja 

Mutta kansa juoksi silloin Jeesuksen aikana – kuten on juossut sen jälkeenkin – lihan perässä. ”Leipää ja sirkushuveja!” oli muinaisten roomalaisten vapaiden miesten eli äänioikeutettujen vaatimus niille, jotka halusivat tulla valituiksi valtion johtomiehiksi. Sitä miestä luvattiin äänestää vaalissa, joka lupasi ruokaa ja huvituksia. Vatsa täynnä katsomassa stadionilla kilpailuja, mikäs voisi olla ihmiselle parempaa ja mukavampaa! Tuo mielihyvää rakastava ja lihan nautintoja etsivä elämäntapa tuhosi aikanaan koko mahtavan Rooman maailmanvallan. 

Kun Rooman miljoonalukuista kansaa aikanaan uhkasi pohjoisesta päin muutamien tuhansien suuruinen sivistymättömien germaanien sotajoukko, niin Rooman miehet eivät viitsineet nousta maataan puolustamaan. Kun barbaarit riehuivat valtakunnan kaupunkien kaduilla tappaen ja ryöstäen, tuhoten ja raiskaten, niin miehet jatkoivat samaan aikaan istumistaan kilpa-areenoiden penkeillä huutaen viininhuuruisessa innossaan kannustusta kilpailijoille. Opittuaan ja totuttuaan siihen, että valtaapitävät tarjosivat äänestäjille helppohintaista huvitusta, ei noista miehistä tositoimiin enää ollut. 

Jeesus ei halunnut äänestäjiä ja kannattajia sen perusteella, että hän jakoi kansalle leipää. Tuo leipäihme oli tarkoitettu vain vahvistamaan Jeesuksen messiaanisuus ja todistamaan Hänen jumaluutensa, ei takaamaan kansalle helppoa ja laiskaa elämää. “Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi” – sanat (1. Moos. 3:19) ovat voimassa niin kauan kuin tämä langennut ja lankeemuksen tähden kirottu maailma pysyy. Kerran on koittava uusi maa ja uusi taivas – silloin ei leivän eteen enää tarvitse tehdä raskasta työtä. Silloin ei myöskään enää meissä, jotka olemme päässeet Jeesuksen uskossa uudessa taivasruumiissa tuohon uuteen maailmaan, ole enää pahuutta ja itsekkyyttä. Jeesuksen ruokaihme oli välähdys taivaasta. Ihmisen Pojan kautta synnin tähden langetettu kirous väistyy. 

Hankkikaa iankaikkisen elämän ruokaa 

Tärkein asia ihmeessä on se, että siinä Jeesus kirkastuu taivaasta maan päälle saapuneeksi Messiaaksi, Pelastajakuninkaaksi. Mutta me ihmiset käännämme asiat niin usein omaa itsekästä mieltämme palvelevaksi. Meidän mielemme on kiinni maallisissa, katoavan maailman hetkellisissä iloissa. Ihmiset alkoivat seurata Jeesusta sen tähden, että saisivat itselleen lisää, omia vatsan tarpeita tyydyttääkseen. Kaikkien läsnä olleiden vatsa kyllä täyttyi, mutta monen sydän jäi tyhjäksi. Jeesus haluaa ennen kaikkea täyttää meidän sydämemme, hän tahtoo kirkastaa itsensä – ei vain ajallisten tarpeidemme täyttäjänä – vaan ensisijaisesti ikuisen elämän, totuuden sekä todellisen rakkauden tuojana. 

“Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut” (Matt. 22:14). Monet ovat saaneet syödä Jeesuksen antamaa leipää, monet kuulla Jeesuksen puhetta, mutta eivät he kaikki ole oppineet tuntemaan Vapahtajaa oman sydämensä Herrana. Monen kohdalla tämän ajallisen elämän murheet ja huolet ohittavat sanoman ikuisesta ja pysyvästä, ohittavat viestin vielä meidän silmiltämme salatusta maailmasta. Jeesus sanoo: “Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava” (Joh. 6:27). 

Myös vuorisaarnassa Jeesus opettaa: “… etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan” (Matt. 6:33). Turhaa on ihmisen yrittää itse varmistaa omaa elämäänsä, viimeistään kuoleman hetkellä omat varastot ja vakuutukset osoittautuvat pettäviksi ja hyödyttömiksi. Vain ja ainoastaan Jeesuksen antama hengellinen ruoka ja juoma voi pitää ihmisen elävänä, ei mikään ihmistekoinen turva. 

Ihmisen teot ja Jumalan teot 

“Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?” (Joh. 6:28), kysyivät ihmiset Jeesukselta hänen moittiessaan heitä itsekkäästä ja lyhytnäköisestä leivän tavoittelusta. Mitä kysyjät tarkoittavat sanoilla “Jumalan teot”? Juutalainen tarkoittaa kysymyksellään sitä, mitkä ihmisen teoista olisivat Jumalalle mieluisia eli mitkä ihmisen teot kelpaisivat Jumalan edessä. Jeesuksen vastaus on kuitenkin yllättävä lakihurskauteen tottuneille ja opetetuille juutalaisille: “Se on Jumalan teko, että uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt” (j. 29). 

Jeesus ei ala luetella kymmentä käskyä tai edes niiden tiivistelmää eli rakkauden kaksoiskäskyä: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Jeesus porautuu vastauksessaan heti pohjaan asti, Jumalan evankeliumin suureen salaisuuteen asti. Tuo suuri salaisuus eli mysteeri on uskonvanhurskaus, joka on täydellinen vastakohta ihmisen järjelle ymmärrettävälle lakivanhurskaudelle. Uskonvanhurskaudessa saadaan kaikki alusta loppuun asti Jumalalta lahjana. 

Lakivanhurskaudessa on aina enemmän tai vähemmän kysymys ihmisestä itsestään: Ihmisen omasta kilvoituksesta tai laintäyttämisestä, ihmisen omasta valinnasta. Jeesukseen uskominen on tämän vastakohta: Siinä Jeesus tekee, tahtoo ja valitsee. Jeesuksen täytetty työ ja luottamus sen riittävyyteen on vanhurskauden ja Jumala-suhteen kaikkein tärkein ja luovuttamattomin asia. 

Viime vuosituhannen lopulla roomalaiskatoliset ja luterilaiset sorvasivat yhteistä julistusta vanhurskauttamisopista. Tuon julistuksen tavoitteena oli saada vanhurskauttamisoppia koskevat keskinäiset yli 400-vuoden takaiset, vielä voimassa olevat oppituomiot kumotuiksi. 

Taustalla on se, että paavin kirkon käsitys ihmisen kelpaamisesta Jumalalle perustuu ihmisen ja Jumalan väliseen yhteistyöhön. Latinaksi tuo asia ilmaistaan sanalla synenergismi. Rooman kirkon opetuksen mukaan ihmisellä on itse kyky vaikuttaa omaan pelastumiseensa, ottaa askelia kohti Jumalaa. Nuo ihmisen ottamat askeleet, hyvät teot, ovat tuon kirkon opetuksen mukaan edellytys ja peruste, Jeesuksen sovitustyön lisäksi ja sen rinnalla, ihmisen vanhurskauttamiselle eli pelastumiselle. 

Noin 500 vuotta sitten saksalainen augustinolaismunkki Martti Luther kuitenkin oman henkilökohtaisen uskonkriisin jälkeen totesi, että tuo paavin kirkon opetus ei ole sopusoinnussa Raamatun opetuksen kanssa. Ihminen vanhurskautetaan eli julistetaan ja luetaan Jumalalle kelpaavaksi taivaskansalaiseksi yksin Kristuksen tähden, yksin armosta ja yksin uskon kautta. 

Mitään ihmisen tekemiä ja vaatimia lisäyksiä ei tuohon voi eikä saa liittää. Muutoin Jumalan kertakaikkinen sovitustyö Golgatan ristillä turhennettaisiin ja ihminen jäisi riutumaan lain alle – tai vaihtoehtoisesti ylpistyisi pinnallisesta ja näennäisestä menestyksestään lain noudattamisessa. Jumala lahjoittaa itse meille evankeliumin kautta uskon. Evankeliumi tarkoittaa laajassa merkityksessään sekä omantunnon Jumalan edessä syylliseksi tekevää lakia että sovituksen riemusanomaa: Jeesus täytti lihassaan meidän puolestamme lain ja sijaiskärsijänä otti vastaan meille kuuluvan rangaistuksen ja tuomion. Kaikki pelastukseen kuuluva on Jumalan tekoa ja valintaa, ei meidän ihmisten. 

Jumalaton ja synteihinsä kuollut ihminen julistetaan taivaan torilla taivaskansalaiseksi ilman tuon ihmisen ainuttakaan omaa tekoa. Siinä on evankeliumi kuolleelle. Ei haudassa makaava mätänevä Lasarus voinut itse omasta tahdostaan totella Jeesuksen huutoa: “Lasarus, tule ulos!” (Joh. 11:43) Kuolleen on mahdotonta nousta itse haudastaan. Mutta Jumalan maailmassa onkin niin, että sen mitä Jumala vaatii ja käskee, sen hän itse myös täyttää. 

Jeesus kääntää ihmisten kysymyksen nurinniskoin. Ihminen kysyy, mitä hän itse voi tehdä Jumalaa miellyttääkseen ja pelastuakseen. Jeesus vastaa: Pelastus onkin Jumalan teko, ei ihmisen! Jumala vaikuttaa ihmisessä uskon, joka kohdistuu Jumalan työhön, Hänen aikaansaamaansa, tahtomaansa ja vaikuttamaansa. Uskokin on Jumalan vaikuttamaa ja synnyttämää, ei siis vähimmässäkään määrin ihmisen itse aikaansaamaa. Pelastuksessa tekijänä ja tahtojana, subjektina, on Jumala. Hän antaa sanansa ja armonvälineidensä kautta lahjaksi uskon synnit sovittaneeseen Jeesukseen. 

Sinäkin saat tänään, tässä ja nyt, uskoa tuon lahjavanhurskauden omalle kohdallesi. Siitä huolimatta, että et ole pystynyt ainoatakaan Jumalan lakia ja käskyä täyttämään. Olet rakastanut maailmaa ja itseäsi enemmän kuin Jumalaa, olet pitänyt vanhempasi halpana, olet vihannut veljeäsi ja siskoasi, syyllistynyt sydämessäsi murhaan, olet ollut haureellinen ja tehnyt huorin – vähintään sydämessäsi. Olet käyttänyt omaksi hyödyksesi toisille kuuluvaa omaisuutta, olet valehdellut ja himoinnut sydämessäsi sitä, mikä ei sinulle kuulu. 

Tällaisena, kaikki lait rikkoneena, saat uskoa Jeesukseen, joka sinun ja minun puolesta täytti tuon lain. Tällaisina Herra on jo ottanut meidät syliinsä ja pessyt pyhässä kasteessa verisen rääpäleen puhtaaksi omalla verellään.  

Rukoilemme: Pyhä Jumala, rakas Taivaan Isä. Kiitos, että saan varmasti luottaa rakkauteesi ja hyväksyntääsi Jeesuksen tähden. Vahvista ja lisää uskoani Sinuun ja Sanaasi. Aamen. 

Saarna neljäntenä paastonajan sunnuntaina  

Kategoriat
5/2013 Käsky Laki Lehdet

Yksi opettaja, Isä ja Mestari

Pastori Juha Muukkonen, Tornio
”Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: ’Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sen tähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä ‘rabbi’. Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.’” (Matt. 23:1–12)

1. LUONNOLLINEN IHMINEN YMMÄRTÄÄ LAIN

Päivän evankeliumissa (Matt. 23:1-12) Jeesus varoittaa opetuslapsiaan kirjanoppineista ja fariseuksista. Jeesus kuitenkin tunnustaa, että jotain hyvääkin noissa kansan uskonnollisissa johtajissa ja hurskaina pidetyissä kilvoittelijoissa oli. Tuo oikea asia oli lain opettaminen. Opettipa kuka tahansa Raamatun mukaista lakia, joka käskee rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja toista ihmistä niin kuin itseään, niin se on oikein. Luonnollinen, lihan vallassa elävä eli uudestisyntymättömässä tilassa oleva ihminen voi kyllä ymmärtää ja opettaa lakia.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen teologi huomatakseen ja uskoakseen, että on olemassa Jumala, joka vaatii ihmistä toimimaan oikein. Onhan jokaisen ihmisen omassatunnossa jo mittari, joka osoittaa oikean ja väärän rajaa vähintäänkin suhteessa toiseen ihmiseen. Jokainen tietää kyllä, miten toivoo lähimmäistensä käyttäytyvän suhteessa itseensä: Kukapa meistä haluaa tai sietää sitä, että meitä ei kunnioiteta, meitä pahoinpidellään tai jopa tapetaan, puolisomme vietellään, meiltä varastetaan, meille tai meistä valehdellaan tai meille kuuluvaa tavoitellaan ja himoitaan.

Ja jos on lukenut Raamattua, niin hyvin pian ilman Pyhän Hengen valoakin oivaltaa, että Raamatussa puhuva Jumala vaatii kunnioittamaan ja rakastamaan itseään. Mutta tähän se lihan tie sitten päättyykin. Tämän edemmäs ei ihminen pääse. Evankeliumi, ansioton armo, on järjelle ja ihmismielelle salattu ja mahdoton. Luonnollinen ihminen ajattelee syvimmältään aina niin, että pelastus on palkkaa hyvin eletystä elämästä. Omilla ansioilla ja teoilla pärjätään tässä ajallisessa elämässä. Ihminen luonnostaan kuvittelee näin olevan myös iankaikkisessa elämässä.

2. LAKI SITOO VALLAN ALLA OLEVIA – VALTAA KÄYTTÄVÄT ASETTUVAT LAIN YLÄPUOLELLE

Kirjanoppineet ja fariseukset olivat syvästi uskonnollisia ihmisiä. He olivat omistautuneet tutkimaan ja noudattamaan Jumalan lakia sekä ansaitsemaan hyvillä teoilla suosiota niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä. Mooseksen lakia ja arkipäivän elämän toimia sen valossa tutkittiin suurennuslasin kanssa. Mutta ihmisen perisyntinen kierous ja ulkokultaisuus perivät kuitenkin voiton. Toisiin ihmisiin pikkutarkkoihin yksityiskohtiin meneviä lain vaatimuksia kyllä haluttiin soveltaa, mutta tosiasiassa lain tutkijan ja opettajan omassa elämässä lain noudattaminen oli niin ja näin.

Näinhän se on ollut maailman sivu. Ne, jotka opettavat, tulkitsevat ja soveltavat lakia, kuvittelevat niin helposti itse olevansa sen yläpuolella. Se, jolla on valtaa, käyttää sitä lopulta aina omaksi edukseen ja samalla toisten vahingoksi. Laki koskee ja velvoittaa tosiasiassa vain sitä, joka on toisen vallan alla. Se, jolla on valta, asettuu aina lain yläpuolelle.

Helsingin yliopiston kurssikirjalainaamossa tehtiin tämän mukainen havainto. Tutkittaessa sitä, minkä alojen opiskelijat varastavat eniten kurssikirjoja, tuli vastaukseksi kaksi tieteen alaa: teologia ja oikeustiede. Olen itse opiskellut yliopistossa kumpaakin – kannattaa siis pitää minun läsnä ollessani kirjojaan tarkasti silmällä! En omien kokemusteni valossa ihmettele vähääkään tuota tulosta. Juristit lakia tutkiessaan, myös sitä eri toimielimissä valmistellessaan ja käytännössä hyvin pitkälle myös säätäessään, ja erityisesti lakia toisiin soveltaessaan kuvittelevat niin helposti vähintään alitajuisesti, että ovat itse lain yläpuolella. Itseään he eivät sen katso koskevan.

Samoin teologit järjen valossa Raamattua tutkiessaan asettuvat sen yläpuolelle itse määrittelemään, mikä Raamatussa on oikein ja mikä väärin, mikä totta ja mikä satua. Suomessa – niin kuin monessa muussakin maassa – teologit ovat pahimpia sielujen eksyttäjiä, juristit pahimpia rosvoja ja lääkärit pahimpia murhaajia – tappavathan lääkärit aborteissa kymmenen tuhatta lasta joka vuosi. Lääkärinvala, joka velvoittaa suojelemaan ja ylläpitämään elämää sekä kieltää sitä vahingoittamasta ja tappamasta, on monille tyhjä korulause.

3. JOKAINEN ON SYNNIN VALLASSA

Turha on kuitenkaan kenenkään osoittaa näitä tiettyjä ammattiryhmiä syyttävästi sormella: Jos Herra ei anna meille armosta uutta elämää, sydäntä ja mieltä, ja varjele meitä synnistä ja lankeemuksista, niin jokainen meistä olisi vallankahvaan päästessään ja tilaisuuden saatuaan samanlainen pahantekijä ja rikollinen. Moni ajattelee ja luulee, että jos minä olisin ollut paratiisissa, niin minä en olisi siitä kielletystä puusta syönyt! Höpö-höpö: Se olin juuri minä, joka siellä puutarhan keskellä hylkäsin Jumalan sanan ja uskoin Saatanan vietteleviin houkutuksiin.

Jokaisen meidän sydämessä asuu ylpeä ja ihmiskiitoksen kipeä fariseus, ahne varas, irstas huorintekijä ja syvimmiltään toisten ihmisten elämästä piittaamaton ammatinharjoittaja: kunhan vain minä itse sekä mahdollisesti minulle rakkaat ja läheiset hyvin voisivat, muusta ei lopulta niin väliä. Kuningas Daavid tunnustaa Herran edessä totuudenmukaisesti Psalmissa 143: ”Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas Sinun edessäsi.” (Ps. 143:2)

Ihmisen sisässä eli sydämessä asuu paha, ja sieltä se tulee ulos, niin kuin Jeesus rautalangasta vääntäen opettaa: “Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen.” (Mark. 7:20–23)

Kun kysellään sitä, miksi ihmiset tekevät pahaa ja tappavat toisiaan, niin vastaus on yksiselitteinen ja selvä: Ihmisen sydän on synnin vallassa. Ihmisen sisin on paha ja häijy. Mutta toisten ihmisten edessä halutaan pitää kaunista ja jopa hurskasta ulkokuorta. Ansioita, meriittejä ja ihmissuosiota rakastetaan yli kaiken. Jos tosiasiat eli faktat eivät tue omien itsekkäiden tavoitteiden saavuttamista, niin sen huonompi totuudelle! Raamatun sana on kuitenkin yksinkertainen ja koko ihmisvanhurskauden maahan polkeva: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.” (1. Joh. 1:8)

Jeesus antaa fariseuksista ja kirjanoppineista murskaavan arvioinnin, joka koskee samalla jokaista luonnollista ihmistä: ”Kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.” (Matt. 23:5) Näin on luonnostaan jokaisen ihmisen elämässä, niin minun kuin sinunkin. Emme pysty itsessämme irrottautumaan itsellemme tulevan ihmiskunnian etsimisestä. Joku toki voi kuvitella pääsevänsä vielä pidemmälle, eli saavansa kunniaa omilla teoillaan jopa Jumalan edessä.

Hurskas fariseus sanoo rukoillessaan: ”En minä ole niin kuin muut ihmiset.” (Luuk. 18:11) Tämä on suuri valhe ja itsepetos: Kaikki liha on Jumalan edessä mätää ja saastaista. Jokainen ihminen on hamasta sikiämisen hetkestä alkaen synnin vallassa ja taivaskelvoton. Olemme kaikki samassa veneessä, niin ihmisten silmissä hurskaat ja pyhät kuin julkisyntiset ja rikolliset.

4. UUSI ELÄMÄ

Alokas oli armeijassa. Kun esimies moitti rivissä seisovan miehen asentoa ja ryhtiä, niin alokas siitä kysymään: ”Herra alikersantti! Korjataanko vanhaa asentoa vai tehdäänkö kokonaan uusi?” Kristityn kohdalla vastaus on yksiselitteinen: Vanhaa ei korjailla ja paklailla, vaan tehdään kokonaan uusi. Ja miten tuon uuden tekeminen sitten tapahtuu?

Niin kuin lihallisen ihmisen syntyminen ei ole vähääkään syntyvän eli synnytettävän omassa varassa, niin ei myöskään uuden hengellisen ihmisen syntyminen eli synnyttäminen ole ihmisen omassa varassa. Uusi elämä tulee ja lahjoitetaan kokonaan meidän ulkopuoleltamme. Herra istuttaa sen meihin kasvamaan Pyhän Sanan siemenen kautta. Tuo uutta elämää luova Jumalan sana toimii niin julistettuna eli kirkossa saarnattuna tai teillä ja aitovierillä julistettuna, samoin kuin aineeseen liittyneenä erityisesti Herramme pelastuksen portiksi asettamassa pyhässä kasteessa.

Sanan siemenestä kasteen kautta meihin synnytetty uusi hengellinen ihminen kasvaa meissä siten, että kuulemme, luemme ja muistelemme Jumalan sanaa sekä käytämme Herramme apostoleille antamia armonvälineitä: rippiä ja Herran pyhää ehtoollista. Tällä tavoin vanha ihminen meissä kuolettuu ja vähenee sekä uusi ihminen kasvaa ja vahvistuu.

Kun kristitty keskittyy Jumalan sanaan ja Herramme asettamiin sakramentteihin, vaikuttaa Pyhä Henki niiden kautta niin synnin- kuin armontuntoa sekä kiitosmieltä ja iloa: Olisin ansainnut omilla valinnoillani ja elämälläni iankaikkisen helvetin, mutta pääsenkin Jeesuksen tekemän armovalinnan ja Hänen täydellisen elämänsä sekä ristinsä tähden kirkkauden taivaaseen! Kun tämä Jumalan sanan totuus saa läpäistä yhä syvemmin mielemme, emme enää voi jäädä paikallemme: Jumalan ylitsepursuava rakkaus – ei siis laki! – vaatii meitä toimimaan ja palvelemaan, rukoilemaan ja kiittämään.

Silloin Kristus saa meissä ja meidän kauttamme muodon. Paavali todistaa: ”minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal. 2:20)

5. YKSI OPETTAJA, ISÄ JA MESTARI
Kirjanoppineet halusivat ihmiskunniaa ja tulla kutsutuksi nimityksellä ’minun suureni’ eli hepreaksi ’rabbi’ tai arameaksi ’rabbuuni’. Herramme kuitenkin varoittaa sekä ihmiskunnian etsimisestä että sen antamisesta. Mitä tämä kielto kutsua ketään ihmistä rabbiksi – eli meikäläisittäin opettajaksi – tai isäksi tai mestariksi oikein tarkoittaa? Onko syntiä nimittää esimerkiksi koulussa tai seurakunnassa opetustyötä tekevää opettajaksi? Tai kutsua jotakuta nimellä ’isä’ tai ’mestari’? Tässä kohtaa käytetty mestari-sana on kreikaksi muuten katheegeetees, joka tarkoittaa sananmukaisesti ’johtajaa’. Meillä suomenkielessä on tästä sanasta johtunut nimitys katekeetta, joka tarkoittaa joko kiertokoulun opettajaa tai kristinuskon alkeiden opettajaa erityisesti lähetystilanteessa.

Ei ole syntiä kutsua tässä ajassa jotakuta ihmistä nimellä opettaja tai isä tai mestari. Kyllä me saamme näitä nimikkeitä käyttää. Esimerkkejä näistä on Raamatussa yllin kyllin. Esimerkiksi seurakunnan opettajista eli saarnavirkaan erotetuista puhutaan Paavalin kirjeissä moneen kertaan. Samoin isä-sanasta on esimerkiksi tämä Paavalin Efesolaiskirjeen kohta: ”Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä” (Ef. 3:14–15).

Mitä tämä Jeesuksen sana sitten tarkoittaa? Ensiksi kysymys on liioittelusta, jota Jeesus useinkin puheissaan käyttää. Hän kärjistää asiat niin pitkälle, että ei jää epäselvyyksiä – tyhmempikin ymmärtää, mihin suuntaan kellon viisari nyt näyttää. Toiseksi ja ennen kaikkea kysymys on siitä, että kenenkään maanpäällisen opettajan, isän tai mestarin arvo ei ole itsenäistä, vaan aina suhteellista ja muista riippuvaista. Samaan tapaan kuin on olemassa vain yksi, jonka olemassaolo on absoluuttista ja suvereenia eli toisista riippumatonta ja itsenäistä. Hänen nimensä on hepreaksi Jahve eli suomeksi: Hän on. Jos Herra ei sanallaan luo ja ylläpidä olemista, niin mitään ei olisi eikä mikään pysyisi olemassa. Hän on ainoa, joka on olemassa, vaikka koko näkyvä maailma ja näkymättömät henkivallat lakkaisivat olemasta.

Maalliset opettajat, isät ja mestarit pysyvät ja toimivat tehtävissään vain, jos Herra niin sallii. Maalliset opettajat, isät ja mestarit saavat lopulta arvonsa ja asemansa vain siinä määrin, kuin he sen yhden taivaallisen Opettajan, Isän ja Mestarin antamia tehtäviä täyttävät. Jos maallinen opettaja opettaa väärin, vastoin Herramme käskyä ja testamenttia, niin häntä ei tule enää opettajaksi kutsua eikä tietenkään hänen opetuksiaan uskoa. Jos maallinen isä vaatii tekemään sellaista, minkä Taivaallinen Isä on kieltänyt, tai kieltää sen, minkä Jumala on käskenyt, niin tällaista isää ei pidä tässä asiassa isänä totella. Enemmän on toteltava Jumalaa kuin ihmistä. Jos maallinen johtaja eli mestari on viemässä alaisiaan harhaan, niin tällaista ei kuulu enää seurata, vaan on hakeuduttava sinne, missä kuuluu oikean Mestarin ääni – Hänen, Jumalan teurastetun Karitsan, jota puhuu meille Raamatussa.

On olemassa vain yksi Opettaja, joka on aina opettaja, joka ei koskaan erehdy ja jonka opettajan virka säilyy silloinkin, kun muut jäävät eläkkeelle ja menettävät kykynsä opettaa. Se on Jeesus Kristus. On olemassa vain yksi Isä, Iankaikkinen Isä ja Herra, jonka isänä oleminen ja toimiminen kestää ja pysyy ruumiin kuoleman jälkeenkin. On olemassa vain yksi Mestari eli johtaja, rakas Vapahtajamme, joka johdattaa, auttaa, valvoo ja varjelee meitä silloinkin, kun kaikki maalliset johtajat ja mestarit vaipuvat pimeyteen, epätoivoon ja voimattomuuteen.

6. PALVELIJAN MIELENLAATU

Kristityn, Paimenensa ääntä kuulevan ja seuraavan karitsan ja lampaan tehtävänä on aina muistaa, että jokainen meistä on aina ja loppuun asti vain palvelija omalla paikallaan – oli tuo palveluspaikka tai -virka sitten ihmisten silmissä ja keskellä miten näyttävä tai kunnioitettavalta tuntuva tahansa. On vain yksi Herra, joka ansaitsee kaiken kiitoksen, palvonnan ja kunnian. On vain yksi, jonka elämä tuottaa ansioita ja kuolema sovituksen. Me ihmiset olemme jokainen alamaisia ja palvelijoita. Me olemme lähettiläitä ja viestinviejiä, joiden tehtävänä on kehua ja kiittää yksin Häntä, joka on meidät iankaikkisesta kuolemasta ja helvetin tulesta omalla ristinverellään pelastanut.

Raamatun lain kristitty tunnustaa oikeaksi ja itseään velvoittavaksi. Uskova ei asetu Jumalan sanan yläpuolelle herrana sitä hallitsemaan, vaan palvelijaksi sitä noudattamaan. Herramme opettaa palvelijan mielenlaadusta: “kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.” (Luuk. 17:10)

Omalla paikalla palvellessamme meidän on hyvä muistaa, että se kaikkein suurin ja antaumuksellisin Palvelija on Jesajan kirjan kuvaama Herran kärsivä Palvelija. Palvelija ei ole Raamatussa missään huonossa tai ala-arvoisessa seurassa, päinvastoin: Hän kulkee Vapahtajan askelissa ja Hänen seurassaan. Ja kerran Herramme palatessa ne, jotka tässä ajassa ovat tuon suurimman Palvelijan seurassa kulkeneet, saavat Hänen seurassaan myös ajan vaivoista vapaana riemuita päättymättömässä taivaan ilojuhlassa. Kiitos ja kunnia olkoon yksin Sinulle, Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa, joka ostit meidät verelläsi iankaikkisesti kanssasi elämään! Aamen.

Itsensä tutkiminen -sunnuntain (12. sunnuntai helluntaista) saarna

Kategoriat
4/2013 Lehdet Saarna

Lopunajat ja tuhatvuotinen valtakunta

Juha Muukkonen, pastori, Tornio

KUOLEMAN NELJÄ MERKITYSTÄ

Raamattu opettaa yksinkertaisesti, että maailmalla on tietty alkupiste, luominen, josta aika alkoi. Samoin nyt näkyvällä maailmalla ja myös ajalla on päätepiste. Jeesus tulee takaisin ja aika loppuu. Jokainen ihminen joutuu Ihmisen Pojan eteen tekemään tiliä kaikesta siitä, mitä on ajassa eläessään tehnyt ja sanonut, vieläpä ajatuksetkin tutkitaan. Aika on loppunut kuitenkin monelta ihmiseltä jo ennen tuota paruusian eli maailmanlopun hetkeä. Se, mitä tapahtuu koko maailmalle silloin, kun aika loppuu, tapahtuu yksittäiselle ihmiselle silloin, kun hän kuolee.

Koska tiedämme, että Aadam ja Eeva eivät kuol­leet sinä päi­vänä ruumiil­li­sesti, jolloin he söivät hyvän- ja pahantiedon puusta, niin kuole­ma-sa­nal­la on laajempi merki­tys. Kuolemalla on Raa­ma­tussa neljä eri merkitystä.

1) Aadam ja Eeva kuolivat lankeemuksensa hetkellä suhteessa Jumalaan. Kun he hylkäsivät Jumalan sanan, niin he samalla kuolivat hengellisesti. Tämä on kuoleman syvin olemus: Se on erossa olemista Jumalasta, joka on elämän lähde, itse Elämä isolla e-kirjaimella kirjoitettuna. Tämä alkulankeemus ja siihen liittyvä Jumalasta erossa oleminen on koko ihmiskunnan ratkaisu. Jokainen meistä hylkäsi Jumalan jo Aadamissa, hänen kupeissaan vielä ollessamme: hylkäsimme Luojan sanan eli Herran käskyn, ja siksi me kuolimme.

”Jumala on tehnyt eläviksi tei­dät, jotka olitte kuolleita rikko­mustenne ja syntienne tähden.” (Ef. 2:1)
”Synnin palkka on kuolema, mutta Ju­malan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, mei­dän Her­rassamme.” (Room. 6:23)
”Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Hän, jolla on Jumalan seitsemän henkeä ja seitse­män tähteä: – Minä tiedän sinun teko­si. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut.’” (Ilm. 3:1)

Luterilaisen regimenttiopin eli hallintajärjestyksen mukaan tun­nustamme, että ajallinen järki ja ym­märrys eivät ole hen­gellisesti kuolleilta sammu­neet. Uskosta osaton eli hengellisesti kuollut maailman ihminen saat­taa tietyissä tilanteissa ja tehtä­vissä toimia hy­vin, jopa kii­tettäväs­ti. Mutta suhteessa iankaikkiseen Jumalaan hengellisesti kuollut ihminen on eksyksissä ja avuton, syyllinen ja Jumalan vihan alla. Ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa uskoa eli uudestisyntymistä, syntien anteeksisaamista, kukaan vanhassa Aadamissa langennut ihminen ei voi tuntea oikein Luojaa tai Hänen kanssaan seurustella.

2) Konkreettisessa merkityksessä kuolema tarkoittaa ruumiin kuolemaa.

”Otsa hiessä pitää sinun leipäsi syömän, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1. Moos. 3:19)

Ruumiin kuolema ja sitä edeltävät sairaudet, ki­vut ja ahdistuk­set kuuluvat langenneen ihmisen elä­mään. Myös kaikenlainen itsetu­ho­käyt­täy­tyminen kuuluu tähän ryhmään. Mut­ta ruumiin kuolema ei ole uskovalle paha asia. Jeesuksen omalle ruumiin kuolema on kutsu kotiin, lähtö rie­mul­liseen taivaan hääjuhlaan, jossa saamme kat­sel­la Jeesusta suoraan kasvoista kas­voihin.

”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi.” (Fil. 1:21–23)

Jeesukseen uskovalle ruumiin kuolema on uneen nukkumista, josta Jeesus voi hänet milloin tahansa herättää. Ruumiin kuolema ei muuta ihmisen suhdetta Jumalaan, ihmisen kuolema ei myöskään sovita tai pyhitä mitään. Jumalaton ei muutu pyhäksi kuollessaan, hänelle kuolema ei ole mitään haudan lepoa eikä vapautusta tuskista ja kärsimyksistä. Toisaalta Jeesukseen uskova ja Hänessä elävä ei kuole suhteessa Jumalaan, vaikka ihmisten näkökulmasta aistein koettavaa yhteyttä häneen ei enää toistaiseksi olekaan.

”Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?’”  (Joh. 11:25–26)

3) Seuraava kuolema-sanan merkitys on iankaikkinen kuolema. Raamattu käyttää tästä myös ilmaisua ’toinen kuolema’. (Ilm. 20:11–15)

”Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.” (Ilm. 21:8)

Jos ihminen kohtaa fyysisen ruumiin kuoleman hengellisesti kuolleena, Herransa hyljänneenä eli ilman yhteyttä ja uskoa Jeesukseen, muuttuu hengellinen kuolema iankaikkiseksi kuolemaksi. Tämä on kadotus eli helvetti. Kysymys ei ole siis mistään tyhjiinraukeami­sesta, vaan paikasta ja olo­tilasta, missä elä­mänsä aikana Juma­lan hylänneet ihmiset saavat oikeu­denmukaisen rangaistuksen teoistaan.

”Silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.” (2. Tess. 2:8–12)

4) Neljäs asia, johon kuolema-sanalla Raamatussa viita­taan, on uskovan ih­misen kuoleminen syn­nille, oman syn­tiä rakastavan luontomme eli lan­gen­neen lihalli­sen ihmisen elämän kuo­letta­minen.

”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.  Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.” (Kol. 3:1-7)

KAIKKI TUTKITAAN RAAMATUN SANAN KAUTTA

Maailmanlopussa kaikki ihmiset tutkitaan ja tuomitaan. Uskovan kannalta tuomiopäivässä ei ole sinänsä mitään pelättävää, päinvastoin. Sinä päivänä­hän oikeus ja totuus voitta­vat. Uskovalle hänen syntiensä tähden kuuluva kado­tus­tuomio on siirre­tty Jeesuksen kär­sittäväksi.

Samalla meidän on muistettava, että pelkkä Jeesuksen nimen mainitseminen ei takaa sitä, että ihminen on oikeassa suhteessa Jumalaan.

Apostoli Paavali kirjoittaa korinttolaisille: “Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi.”  (1. Kor. 3:10–15)

Kysymys on siitä, että Herran Sanas­ta, Pyhästä Raamatusta ei tule luo­pua yhdessä­kään kohdassa. Jos me Jeesukseen uskovina alamme surutta elää ja opettaa toi­sin kuin Raamatussa opete­taan, emme tule siitä viimeisellä tuomiolla kii­tosta saamaan, päinvastoin.

Jeesus sanoo: “Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sen tähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Matt. 5:18–19)

Jokaisen Herran oman tulee valvoa itseään, sekä toisilta salassa olevaa yksityiselämää kuin toisille esimerkkinä olevaa julkista elämää. Erityisen tarkkaan meidän on tutkittava puheitamme. Opetusvirkaan asetettujen on valvottava myös opetustaan. Jo yhden – ihmissilmin mitattuna pienenkin – käskyn purkaminen on pahasta: Se tuottaa häpeää ja pilkkaa Herrallemme, jonka nimiin meidät on otettu. Jos alamme itse lihan mielellä mestaroimaan Jumalan ilmoitussanaa, Pyhää Raamattua, niin olemme heti kaltevalla pinnalla, joka viettää eroon Herrasta.

Vapahtajamme Jeesus Kristus on Jumalan Sana – se tarkoittaa sitä, että Raamattu eli Jumalan sana on pyhistä pyhin. Me emme voi erottaa Jeesusta ja Raamattua toisistaan. Jos joku sanoo uskovansa Jumalaan mutta ei Raamattuun, niin tällainen on tosiasiassa tehnyt itselleen epäjumalan, jota hän vain salakavalasti ja hämäävästi kutsuu samalla nimellä kuin me, jotka olemme omassatunnossamme ja elämässämme sidotut Raamatun Jeesukseen. Jos hylkäämme ja ohitamme Raamatun sanan ja kirjaimen, niin hylkäämme ja ohitamme samalla itsensä Kristuksen.

Uskovan elämän tärkein asia on pitää itsensä oikeassa suhteessa Jumalan Sanaan. Jatkuvasti lankeilevalle ja sydänjuuriaan myöten syntiselle ihmiselle se on mahdollista vain siten, että tunnustaa Raamatun edessä:  Tämä Raamatun ilmoitussana on totta. Minä kurja en vain ole kyennyt sitä noudattamaan. Pidä, Vapahtaja, sanasi kunniassa, äläkä anna minun vilpistellä sen edessä tai selitellä kelvottomuuttani. Herra, anna syntini anteeksi ja armahda minua! Vaikuta minussa uutta elämää, äläkä anna minun paatua pahuuteeni. Herätä minut päivä päivältä uskomaan ja kiittämään Sinun pyhää Nimeäsi!

TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA

Lopunajoista ja viimeisestä tuomiosta puhuttaessa on mainittava myös ns. tuhatvuotinen valtakunta. Ainoa kohta Raamatussa, jossa tämän 1000 vuoden aikakausi mainitaan, on Ilm. 20:1–8: “Minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.”

Muualla Raamatussa ei suoraan tästä tuhannen vuoden ajasta puhuta. Mi­tään ylei­ses­ti tunnustettua oppia ei kristil­li­sellä kir­kolla asiasta ole. Tuhatvuotista val­takun­taa ei ole otettu esille jakamattoman kristikunnan uskontunnustuksissa (apostolinen, Nikean, Athanasioksen). Kristikunta on selvinnyt ilman, että tuota Raamatun kohtaa olisi tarkasti ja sitovasti selitetty. Kysymyksessä ei voi olla silloin mikään keskeinen asia.

Erityisesti viimeisinä vuosisatoina tuosta tuhannen vuoden ajanjaksosta on kuitenkin paljon puhuttu. Syytä on tässäkin saarnassa siis siitä jotain sanoa. Kiliasmin eli tuhatvuotisen valtakunnan perus­ajatus on maanpäälli­sen onnen ja rau­han aikakausi ennen uuden maan ja uusien taivaitten luomista ja vii­meis­tä tuomiota. Se olisi siis jon­kinlai­nen välivaihe synnin hallitse­man nykyisen maailman ja kaiken lop­puna olevan viimeisen tuomion ja siitä alkavan iankaikkisuuden vä­lillä. Kiliastisen ajattelun mukaan kerran hyvä voittaa pa­han, jo täällä maan päällä eläes­säm­me.

Maanpäällisestä onnen ajasta on merkkejä myös kristinuskon ulkopuolelta, jopa ennen kristil­listä ai­kaa. Persialaisen uskon­non pe­rustaja, Za­rathustra (n. 630–553 eKr.) on esimerkiksi opettanut maanpääl­lisen täyttymyksen aikaa. Liekö hän saanut vaikutteita Israelin profeet­tojen, esim. Jesajan kirjoi­tuksista?
Juuta­laisuudessa toiveet maanpäällisestä rauhan ja onnen ajasta ovat elä­neet vahvasti aina näihin päiviin asti. ’Olam haze’ eli ’tämä aika­kausi’, joka on vajavuuden ja kärsi­myksen aikaa, saa vastakohdakseen käsit­teen ’olam haba’ eli ’tuleva aika­kau­si’. Tuleva ai­kakau­si liittyy mes­sias-kuninkaaseen, jonka johdolla Israelin kansan viholliset kukiste­taan ja maahan tulee rauha. Juuta­lai­sessa ei-ka­nonisoidussa apokalyp­ti­sessä kirjallisuudessa (n. 200 eKr. – 100 jKr.) kiliastinen tule­vai­suu­denusko on keskeisessä asemas­sa.

Nykyiset elämän lainalaisuudet mur­re­taan: Pyhä kaupunki Jerusalem puh­dis­te­taan pakanoista, ihmisten elin­aika lähenee tuhatta vuotta, ihmi­set pysy­vät nuorina koko elämänsä, vil­lieläi­met palvelevat ihmisiä, työn­tekijä ei väsy työs­sään, taivaasta sataa jäl­leen mannaa jne. Otak­sumat tällaisen aikakau­den pituu­desta vaihtele­vat suuresti; pisimmil­lään 365.000 vuot­ta, ly­hyim­millään 40 vuotta. Myös tuhat vuotta on mainittu. He­nokin kirja, Salomon psalttari, Juh­lien kirja, Baru­kin apokalypsi, 4. Esran kirja ja Sibyl­liinit kertovat tällaisesta. Mutta Pyhään Raamattuun mitään näistä kirjoista ei ole otettu.

VT:n monissa profeetallisissa näyis­sä puhutaan tulevasta rauhan ajasta, sapattilevosta. Moniin kohtiin liit­tyy, ei ainoastaan Israelin sorre­tun kansan vapautta­minen, vaan myös mui­ta (pa­ka­na)kansoja koskeva rauha. Je­rusalemista tulee kansakuntien pää­kaupun­ki, Siionin vuoresta siu­nauksen paikka ja kaikki kansat pal­velevat isi­en, Abrahamin, Iisakin ja Jaako­bin, Jumalaa. (Miika 4:1–4, Jes. 2:1–4, 9:1–6, 11:1–9, 25:6–8, 35:1–9, 43:19–21, luvut 60–66, Sef. 3:8–9, Sak.  8–14, Hes. 33–42, Dan. 7.)

JUMALAN SANAN LUPAUKSET OMISTETAAN NYT USKOLLA JA NÄHDÄÄN KERRAN TOTEUTUNEINA KIRKKAUDESSA

Mitä aikaa nuo profeettojen näyt koskevat: Tätä nykyistä kristil­listä aikakautta (jota mekin nyt elämme) vaiko jo lopullista pää­määrää, taivasta?

Kun lukee Jeesuksen ja apostolien opetuksia lopun ajoista, niin historian kulku on selvä: Herran takaisintulon jälkeen koittaa viipymättä viimeinen tuo­mio. ”Kun Ihmisen Poika tulee kirk­kaudes­saan ja kaikki enkelit Hänen kans­saan, silloin Hän istuu kirkkautensa val­taistuimel­le.” (Matt. 25:31) Evankeliumi pitää ensin julistaa kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu. Jeesuksen takaisintulemisen ja ajan loppumisen välissä ei ole enää mitään tuhannen vuoden jaksoa. Kun Jeesus tulee takaisin, niin silloin aika loppuu.

Mitä sitten tarkoittavat nuo profeettojen lupaukset yltäkylläisestä elämästä ja rauhasta? Ne avautuvat kahteen suuntaan: Ensiksi ne vahvistavat ja ilahduttavat meitä jo täällä ajan ahdingoissa eläessämme – kerran on Jumalan kansan sapattilepo alkava. Uskossa saamme tuon pahan vallan voittamisen jo nyt itsellemme omistaa. Näkyvällä tavalla, myös uskosta osattomalle havaittavalla tavalla, nuo lupaukset täyttyvät vasta taivaassa.

Profeetat kuvaavat taivasta ja Messiaan valtakuntaa sellaisin käsittein, jotka ovat konkreettisia tässä ajassa elävälle ihmiselle. Kirkkaudessa Jeesuksen luona elämä on lopulta kuitenkin vielä paljon parempaa ja ihanampaa, kuin mitä tässä ajassa voimme koskaan ajatella tai sanoiksi pukea.

Uskon silmin me näemme Jumalan kansalle kuuluvan kirkkauden ja kunnian, rauhan ja levon. Ihmissilmiin näemme täällä alhaalla lähinnä vain heikkoutta ja syntiä, sotaa ja vainoa. Uskossa Jumalaan sanaan me näemme ja tiedämme, että Jeesus on nyt saanut Isältään kaiken vallan taivaassa ja maan päällä – ja että Jeesuksessa kuolleet elävät ja hallitsevat Herran kanssa taivaassa. Ihmissilmin näemme vain haudat ja arkut, joissa ruumiit vielä makaavat odottamassa ylösnousemuksen aamua.

Tuhatvuotinen valtakunta on Kristuksen kirkon aikaa, jonka voi nähdä vain Jumalan sanan äärellä uskon silmin. Tuhatvuotista valtakuntaa on jo eletty lähes kaksi tuhatta vuotta – Kristuksessa kuolleet ovat jo perillä yhdessä Kristuksen kanssa hallitsemassa. Maailmassa on vielä Perkeleen väliaikaishallitus voimissaan, mutta sen loppu on jo lähellä. Ennen loppuaan se saa hetkeksi vielä suuren vallan, mutta sitä kestää vain lyhyen hetken. Se, joka uskoo Jumalan sanan, kestää tämän koettelemuksen. Joka ei usko, ei myöskään kestä vainojen ja ahdinkojen keskellä, vaan luopuu Raamatun Jeesuksesta.

Se, joka on tullut Jumalan sanan voimasta herätetyksi hengellisestä kuoleman tilasta Jeesuksen uskoon, on osallinen ensimmäisestä ylösnousemuksesta. Ilmestyskirjan kohta puhuu näistä hengellisestä kuolemasta ylösnousseista sieluista, jotka saavat elää, vaikka heidän ruumiinsa ovat kuolleet (Ilm. 20:4–6). Ensimmäinen ylösnousemus ei tarkoita uskovien ruumiiden ylösnousemusta, vaikka jotkut niin virheellisesti väittävätkin. Ensimmäinen ylösnousemus tarkoittaa ihmisen sielun hengellistä ylösnousemusta eli uskoon tulemista ja uudestisyntymistä seuraavaa taivaselämää Jeesuksen luona.

Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti Minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.” (Joh. 5:25) ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo Minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo Minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”  (Joh. 11:25–26)

Saarna 2. Adventtisunnuntaina

Kategoriat
4/2012 Lehdet Sana

Kristus kirkastuu ristillä

Matt. 17 – Mark. 9
Juha Muukkonen, pastori, Tornio

1. Pietarin Messias-tunnustus ja kirkastusvuori ovat Jeesuksen
julkisen toiminnan käännekohta

Opetuslapset näkivät kirkastuneen Vapahtajan keskustelemassa Mooseksen ja Elian kanssa
vuorella noin viikko sen jälkeen, kun Pietari oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi. Jeesus oli
puhunut tämän Pietarin tunnustuksen jälkeen ensimmäisen kerran myös tulevasta
kärsimyksestään. Nämä kolme asiaa: 1) Pietarin Messias–tunnustus, 2) Jeesuksen kärsimys ja
3) kirkastusvuori, kuuluvat kiinteästi yhteen. Voidaan perustellusti todeta, että tässä on Jeesuksen julkisen toiminnan käännekohta.

Tähän asti Jeesuksen toimintaan oli liittynyt paljon ihmeitä. Julkisen toimintansa alussa Hänen
kerrotaan parantaneen “kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta, mitä kansassa oli. […]
Hänen luoksensa tuotiin kaikki sairastavaiset, monenlaisten tautien ja vaivojen rasittamat,
riivatut, kuunvaihetautiset ja halvatut; ja Hän paransi heidät”, kirjoittaa Matteus (Matt. 4:23–24). Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen toiminnan alussa tapahtuneesta Kaanan häiden viini–ihmeestä (Joh. 2:1–12). Luukas puolestaan esimerkiksi kertoo, että saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. (Luuk. 6:18). Näiden ihmeiden tähden suuri kansanpaljous seurasi Jeesusta (Matt. 4:23–25).

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, miten Jeesus paransi spitaalisen, Kapernaumin
sadanpäämiehen palvelijan, Pietarin anopin ja kaikki muut Hänen luokseen tuodut sairaat ja
pahojen henkien riivaamat (Matt. 8:1–17). Sen jälkeen kerrotaan, miten Jeesus tyynnyttää
myrskyn järvellä (8:23–27), parantaa kaksi haudoissa raivonnutta riivattua antaen riivaajien
mennä sikalaumaan (8:28–34). Sitten kerrotaan, miten Jeesus parantaa ystäviensä kantaman
halvaantuneen miehen (9:2–8), herättää kuolleista synagogan esimiehen tyttären, parantaa
verenvuotoa sairastaneen naisen (9:18–26) ja kaksi sokeaa (9:27–31) sekä mykän (9:32–34).
Synagogassa Jeesus parantaa sapattina miehen, jolla oli kuivettunut käsi (12:9–14). Samoin
Jeesus parantaa riivatun miehen, joka oli sokea ja mykkä (12:22), ruokkii viidellä leivällä ja
kahdella kalalla viisituhatta miestä perheineen (14:13–21) ja kävelee veden päällä (14:22–33).
Gennesaretissa kaikki sairaat, jotka vain koskivat Jeesuksen viitan tupsuunkin, paranivat
(14:34–36).

Tyyron ja Siidonin seudulla Jeesus parantaa kanaanilaisen naisen tyttären. Sieltä Galileaan
palattuaan Hän parantaa vuorella paljon sairaita ja ruokkii seitsemällä leivällä ja muutamalla
kalasella neljätuhatta miestä perheineen (Matt. 15:21–39). Mutta tähän kertomukset Jeesuksen
tekemistä ihmeistä sitten loppuvatkin lähes seinään pysähtyen. Miksi?

2. Ihmeiden tarkoitus on osoittaa Kristus luvatuksi Messiaaksi

Syynä on se, että tässä kohtaa Pietari tunnistaa ja tunnustaa Jeesuksen Vanhan testamentin
lupaamaksi Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Tähän liittyen Jeesus puhuu siis myös
ensimmäistä kertaa tulevasta kärsimyksestään ja kuolemastaan (Matt. 16:13–23). Kirkastusvuori
oli viikko näiden tapahtumien jälkeen (17:1–8). Tästä lähin Jeesus ei enää juurikaan tee ihmeitä.
Erityisesti Matteuksen evankeliumissa mainitaan vain muutamia ihmetekoja Pietarin
tunnustuksen ja kirkastusvuoren jälkeen: Jeesus karkottaa kirkastusvuorelta alas
laskeutuessaan pojasta riivaajahengen (Matt. 17:14–21), käskee Pietaria maksamaan
temppeliveron kalan suusta löydettävällä hopearahalla (Matt. 17:27), parantaa säälistä kaksi
sokeaa Jerikon tiellä (Matt. 20:34), parantaa pyhäkössä sokeita ja rampoja (Matt. 21:14) ja
viimeiseksi kiroaa hedelmättömän viikunapuun, joka äkisti kuivettuu (Matt. 21:19–20).
Huomatkaa, vain nämä muutamat ihmeteot kerrotaan, kun aiemmin niitä oli raportoitu
kymmeniä ja kerrottu jopa moneen kertaan, miten kaikki Jeesuksen luo tuodut sairaat ja riivatut
paranivat.

Jeesuksen tekemien ihmeiden tarkoitus oli osoittaa Hänet Vanhan testamentin lupaamaksi
Messiaaksi, voidelluksi Kuninkaaksi, joka pelastaa Israelin kansan – ja ei vain Israelin kansaa,
vaan Herran armovalinnan mukaan ihmisiä kaikista maailman kansoista, heimoista ja kielistä.
Kun opetuslapset Pietarin suulla tunnistavat Jeesuksen Herraksi, niin Jeesus ei enää sen
jälkeen juurikaan tehnyt ihmeitä. Jeesuksen maailmaan tulon ensisijainen tarkoitus ei ollut se,
että taivas tulisi tänne maan päälle, sairaudet ja vaivat häviäisivät. Jeesus tuli siksi, että
Jumalan valitsemat Herraan kastetut uskovat pääsisivät ristin sovitusveren kautta taivaan
kirkkauteen. Jumalan Poika tuli ihmiseksi maailmaan, jotta Herran omat pelastuisivat tästä
synnin tähden kirotusta ja pian lopullisesti hävitettävästä maailmasta.

Meidän kotimme ei ole täällä maan päällä, vaan taivaassa. Täällä olemme muukalaisia ja
vieraita, jotka eivät koskaan voi saada kestävää rauhaa ja terveyttä tässä ajassa. ”Maailmassa
teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: Minä olen voittanut maailman”,
sanoo Jeesus (Joh. 16:33).

Jeesus kertoo heti Pietarin tunnustuksen jälkeen varsinaisen tehtävänsä, kärsimyksensä ja
syntien sovittamisen Golgatan ristillä. Tähän liittyy myös Jeesuksen kirkastuminen vuorella. Kun
näemme silmiemme edessä Mooseksen ja profeettojen (Elia) lupaaman ja ennustaman syntien
sovittajan, niin silloin näemme edessämme Jumalan kirkastaman Jeesuksen. Vapahtaja
osoittaa kirkkautensa sovitustyöllään ja viattomalla kärsimisellään, ei viime kädessä ihmeillä,
merkeillä ja voimallisilla teoilla.

Ihmeillä ja tunnusteoilla on oma paikkansa Jumalan valtakunnan työssä; erityisesti siinä, että
tunnistamme Jeesuksen Pelastajaksi. Mutta usko, vanhurskaus, pyhyys ja pelastus eivät synny
tai kestä ihmeiden ja merkkien varassa. Me emme pelastu näkemiemme ja kokemiemme
ihmeiden vaan kuulemamme Jumalan sanan varassa, Herran asettamien armonvälineiden
kautta. Usko tulee kuulemisesta (Room. 10:17) ja uudestisyntymisen vaikuttaa Jumalan sana
(1. Piet. 1:23) sekä Pyhä Kaste (Joh. 3:5, Tiit. 3:5). Ihminen ei uudestisynny ja pelastu ihmeiden
ja merkkien kautta, vaan Jumalan sanan voimasta.

3. Jeesus hoitaa seurakuntaansa ensisijaisesti sanalla ja
sakramenteilla, ei ihmeillä

Jeesus tuli ensisijaisesti parantamaan meidät synnin sairaudesta eli sovittamaan meidän pahat
ajatuksemme, sanamme ja tekomme, jotta pääsisimme tämän elämän perästä taivaaseen.
Meidän ei tarvitse ihmetellä sitä, miksi esimerkiksi kaikki sairaat eivät parane ihmeen kautta,
vaikka kuinka heidän puolestaan rukoillaan. Ja on muistettava, että Jumala parantaa myös
lääketieteen keinojen kautta. Yksikään lääke ei tehoaisi, yksikään hoito tai operaatio ei
parantaisi, jos Jumala ei sallisi niiden vaikuttavan.

Yhä edelleen Jeesus säälistä meitä kohtaan parantaa myös seurakunnan keskellä rukouksien
kautta ihmisiä ja tekee ihmetekoja, mutta eihän se niin tavallista ole. Monet kantavat
sairauksiaan ja vaivojaan vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, ennen kuin ruumiin kuolema heidät
vasta vapauttaa.

Yksi tärkeä syy siihen, miksi Jeesus ei paranna kaikkia, on myös se, että monet sairaat ja
ahdistetut seuraavat paljon kokosydämisemmin Jeesusta kuin useimmat terveet ja maailman
keskellä onnellisiksi kutsutut. Kovin moni terve, rikas ja elämässään onnistunut elää kuin rikas
mies, joka sai onnensa ja osansa jo tässä ajassa. Kuoleman rajan tuolla puolen hänelle oli enää
tarjolla vain tuska ja ahdistus. Sen sijaan vaivattu, köyhä ja sairas Lasarus pääsi Aabrahamin
helmaan (Luuk. 16). Paavalikin sai kantaa pistintä lihassaan ja tyytyä yksin armoon (2. Kor.
12.7–10).

Jumalan sana kuitenkin puhuu ihmeistä, merkeistä ja sairasten paranemisesta rukousten ja
kätten päälle panemisen kautta. Lähetystilanteeseen sairasten paraneminen ja muut ihmeet toki
vieläkin kuuluvat (Mark. 16:15–18). Kun Jumalan sana kohtaa pakanakansan, niin Herra voi
antaa sanan saarnaajien työkaluiksi myös erilaisia ihmelahjoja. Lähetyssaarnaajan sana
vahvistuu sitä seuraavien merkkien kautta (Mark. 16:20). Onkin sanottu, että kun Jumala antaa
myös Suomen kansan keskelle saarnaajia ja profeettoja, joiden kautta tapahtuu ihmeitä ja
merkkejä, niin silloin olemme siirtyneet takaisin lähetystyön aikakaudelle. Suomalaisista on
silloin Herran silmissä tullut pakanakansa, jota Hän ei voi enää kohdella ja kohdata Jumalan
kansana.

Omalle kansalleen Jeesus puhuu Pyhän Raamatun sanassa ja hoitaa sitä asettamiensa
armonvälineiden ja saarnaviran kautta. Omaa Seurakuntaansa eli Kirkkoansa Herra hoitaa
sanan saarnan, kasteen, ehtoollisen, ripin ja seurakuntayhteyden kautta. Pelastuksesta erossa
olevaa kansaa Herra voi kohdata myös ihmeillä ja merkeillä, jotta uskosta osattomat
kiinnostuisivat Jeesuksesta. Ihmeet ja merkit voivat herätellä uskosta osattomia, antaa
maailmassa eläville sysäyksen pysähtyä Jeesuksen eli Jumalan Sanan äärelle.
Erikoisten ja yliluonnollisten asioiden tarkoitus on pysäyttää ihminen, saattaa hänet Jumalan
sanan kuuloon, parannukseen ja Jeesuksen uskoon, synnin– ja armontuntoon, seurakunnan
keskelle kuulemaan Jumalan sanaa, elämään kasteen armossa ja nauttimaan syntinsä
tunnustaneena ja anteeksi uskoneena paimenen jakamaa ehtoollista. Ihmeet ja merkit eivät
kuulu seurakunnan arkielämään, eikä niitä missään seurakunnassa esiinny pysyvästi. Jos
jonkun usko elää näkyvien Pyhän Hengen antamien ihmeiden ja yliluonnollisten merkkien
varassa, joutuu hän väistämättä uskossaan haaksirikkoon. Ihmeet ja sairasten paranemiset
loppuvat aina enemmin tai myöhemmin. Sellainen opetus ja käsitys, jonka mukaan Pyhä Henki
on seurakunnan keskellä niin kauan kuin merkkejä ja ihmeitä tapahtuu, on vakava harhaoppi ja
eksytys.

Pyhä Henki toimii seurakunnassa Raamatun sanan ja sakramenttien kautta. Jumala ei hoida ja
ylläpidä Jeesuksen uskoa ihmelahjojen, vaan apostoliensa keskellä asettamiensa kasteen,
kokonaisen Jumalan sanan saarnan ja ripin sekä ehtoollisen kautta. Jumala on asettanut
apostolisen saarnaviran hoitamaan näitä armonvälineitä. Jos ihmeet ja merkit eivät johda
ihmistä Jumalan kokonaisen sanan ja apostolisen seurakuntajärjestyksen keskelle, on
kysymyksessä pikemminkin saatanan masinoima eksytys (Matt. 24:24).

Opetuslapset eivät voineet jäädä kirkastusvuorelle, koska tässä maailmassa meillä ei ole lepoa.
Jeesus ei tullut tuomaan meille maanpäällistä paratiisia ja ajallista ikiterveyttä, vaan syntien
anteeksiantamuksen ja taivastoivon. Meidän sapatinlepomme odottaa meitä Isän luona
kirkkaudessa. Pieniä välähdyksiä taivaasta, kirkastusvuorikokemuksia, saamme joskus kokea,
mutta miksikään pysyväksi olotilaksi rauha ja kirkkaus eivät tässä ajassa voi koskaan
Jeesuksen omille tulla.

Synti asuu lähtemättömästi minun ja sinun lihassa. Siksi uskovan elämä on jatkuvaa
sisällissotaa Herran meihin uudestisynnyttämän hengen ja oman lihan eli epäuskoisen
mielemme välillä. Tässä maailmassa uskovalla on ahdistus. On ahdistus omasta syntisyydestä
ja on ahdistus maailman riettaudesta. Juuri siksi me niin kipeästi tarvitsemme Jeesusta.
Tämän maailman upottavalla suolla eläessämme löydämme pelastuksen turvakallion vain
Jeesuksesta. Saamme avun oman syntiimme ja maailman pahuuteen vain Kristuksen
täydelliseen elämään, ristiin ja ylösnousemukseen katsomalla. Rauhan saamme vain Jumalan
sanoja kuuntelemalla ja niihin uskomalla. Meihin virtaa rakkautta, rauhaa, iloa, toivoa, uskoa,
kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja pitkämielisyyttä Herran sanasta, Golgatan rististä, tyhjästä
haudasta ja valtaistuimelta Isän oikealta puolelta.

Me emme saa ruumiillemme ja syntiselle lihallemme koskaan tässä ajassa lepoa. Rauha on
vain ja ainoastaan Jumalan sanassa ja armonvälineissä. Niiden kautta Jeesus toimii ja antaa
meille yli ihmisymmärryksen ja järjen käyvän rauhan: uskon, toivon ja rakkauden.
Sinä – niin monessa vaivattu ja niin monessa syntiin langennut veli tai sisar Herrassa
Jeesuksessa – juuri sinä saat uskoa omalle kohdallesi Jumalan sanan lupaaman täydellisen
armahduksen ja pelastuksen. Herra on kutsunut sinut jo Pyhän Kasteesi hetkellä omakseen.
Saat jättää kaikki vaivasi ja syntisi Jeesuksen ristin juurelle. Saat uskoa, että tulet saamaan
Jeesukseen kastettuna ja Hänet ehtoollispöydässä syövänä ja juovana ikuisen terveyden,
puhtaan ruumiin ja sielun. Pääset perille Isän kotiin, taivaalliselle kirkastusvuorelle katselemaan
Vapahtajaa. Eikä siihen hetkeen ole enää kauan. ”Pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin,
kun uskoon tulimme.” (Room. 13:11). Aamen.

Saarna 27.6.2012

Kategoriat
5/2011 Lehdet

Concordia 5/2011

Pääkirjoitus Hannu Lehtonen

Kuninkaan kolme valtaistuinta Lasse Räty

Viimeinen tuomio Juha Muukkonen

Kristuksen toinen tuleminen Hannu Lehtonen

Parannus Jukka ja Juha Huotari

Haagarin pako ja Ismaelin syntymä(1. Moos. 16) Paul Kretzmann

Muut lehdet:

Jouluiset terveiset Kanadasta Juhana Pohjola

Valvokaa   Teuvo Veikkola

Pekka Jaatisen muistoksi

Aabraham – hebrealainen Martti Luther

Kategoriat
5/2011 Lehdet

VIIMEINEN TUOMIO

Juha Muukkonen, pastori, Tornio

1. IKUISUUDESSA ON VAIN TAIVAS TAI HELVETTI

Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta! (Tiit. 1:3) Kun Jeesus palaa takaisin maan päälle, niin aika loppuu. Meidän täällä vielä ajassa elävien on äärimmäisen vaikea kuvitella tilaa, jossa aikaa ei enää ole. On vain ikuisuus, joka ei pääty koskaan. Ikuisuudessa on vain kaksi vaihtoehtoista olotilaa: taivas Jeesuksen luona tai helvetti Perkeleen seurassa ilman Jeesusta. Tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa, kadotusta – ikuisen ja loppumattoman piinan ja rangaistuksen, Jumalan kasvojen edestä poisheitettynä olemisen tilaa – on järkyttävä jo ajatellakin, sen todeksi elämisestä puhumattakaan.

Moni haluaisi siksi kieltää kadotuksen olemassaolon. Mutta jos ei ole kadotusta, niin silloin olisi rehellisintä ja viisainta lakkauttaa heti tältä seisomalta kristillinen kirkko niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Nimittäin jos kukaan ei kuoleman jälkeen joutuisi helvettiin – riippumatta siitä, mitä on täällä ajassa uskonut ja miten elänyt – niin silloin ei kirkkoa tarvittaisi. Jos helvettiä ei ole, niin ei ole silloin myöskään taivasta. Jos sellaisetkin ihmiset, jotka eivät rakasta ja kunnioita Jeesusta Jumalana – jotka eivät kadu ja murehdi syntejään – pääsisivät taivaaseen, ei taivas olisi enää taivas, vaan uusi murheen ja tuskankyynelten laakso. Taivas on taivas vain silloin, kun sinne eivät pääse kuin täydelliset ja synnittömät. Taivaaseen pääseekin siksi vain ja ainoastaan täydellinen ja synnitön Jeesus. Jos joku on Jeesuksen ulkopuolella, eivät taivaan portit hänelle avaudu.

Kuka sitten on Jeesuksessa? Se, joka on Hänen Golgatan ristillä vuodattaman uhriverensä kautta puhtaaksi pesty Pyhässä Kasteessa. Se on Jeesuksessa, joka elää tuossa uudestisyntymisen pesussa. Jeesuksessa elävä on yhtä lihaa Hänen kanssaan. Jumalan sana vaikuttaa uskoa Jeesukseen. Jumalan uutta luova sana toimii niin julistettuna, luettuna, kuultuna ja muisteltuna. Pyhissä sakramenteissa, Pyhässä Kasteessa ja Herran Pyhässä Ehtoollisessa, Jumalan sana toimii myös materiaan sitoutuneena, samoin kuin erityisesti myös Herran käskyn mukaan toimitetussa ripissä. Jumalan sana tuo mukanaan Pyhän Hengen ja osallisuuden Jeesuksesta. Jumalan sanan ulkopuolella ei ole Jeesusta eikä elämää. Jeesus on Jumalan Sana.

2. RUUMIIN KUOLEMA

Viimeinen tuomio tulee meitä jokaista vastaan kuolemassa. Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen joutui katoavaisuuden alle: ”Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1. Moos. 3:19) Fyysinen kuolema sairauksineen, kipuineen, tuskineen ja ahdistuksineen kuuluu langenneen ihmiskunnan elämään. Moni pelkää ruumiinsa kuolemaa ja erityisesti siihen liittyvää tuskaa ja eroon joutumista. Mutta fyysinen kuolema ei ole Jeesukseen uskovalle paha asia. Jeesukseen uskovalle ruumiin kuolema on kutsu kotiin, lähtö riemulliseen taivaan hääjuhlaan, jossa saamme katsella Jeesusta suoraan kasvoista kasvoihin.

Apostoli Paavali kirjoittaa Filippiläiskirjeessään: ”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. 22. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. 23. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi.” (Fil. 1:21–23)

Jeesukseen uskovalle ruumiin kuolema on uneen nukkumista, josta Jeesus voi hänet milloin tahansa herättää. Ruumiin kuolema ei muuta ihmisen suhdetta Jumalaan, ihmisen kuolema ei myöskään sovita tai pyhitä mitään. Jumalaton ei muutu pyhäksi kuollessaan, hänelle kuolema ei ole mitään haudan lepoa eikä vapautusta tuskista ja kärsimyksistä. Toisaalta Jeesukseen uskova ja Hänessä elävä ei kuole suhteessa Jumalaan, vaikka ihmisten näkökulmasta aistein koettavaa yhteyttä häneen ei enää toistaiseksi olekaan. ”Jeesus sanoi hänelle: Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. 26. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh. 11:25–26)

3. HENGELLINEN KUOLEMA

Kuolema ei tarkoita yksin ruumiin kuolemaa, vaan myös hengellistä kuolemaa. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne.” (Ef. 2:1). Ilmestyskirjasta luemme Herramme sanat: ”Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.’” (Ilm. 3:1) Ihminen voi olla fyysisesti elossa, mutta hengellisesti kuollut. Ihminen, joka ei tunnusta oma syntisyyttään eikä usko sitä Jeesuksen tähden anteeksiannetuksi, on hengellisesti kuollut. Anteeksisaamaton paha elämä erottaa ihmisen Elämän Lähteestä, Elävästä Jumalasta. Jos Jeesuksen omaksi kastettu ei usko ja halua kilvoitella Pyhän Kasteensa mukaisesti, on tällainen liukunut pois Herrasta Jeesuksesta ja joutunut kadotukseen joutuvien joukkoon.

4. ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS TARKOITTAA JEESUKSESSA KUOLLEIDEN TAIVASELÄMÄÄ

Se sitä vastoin, joka on tullut Jumalan sanan voimasta herätetyksi hengellisestä kuoleman tilasta Jeesuksen uskoon, on osallinen myös ensimmäisestä ylösnousemuksesta. Perille päässeet pyhät elävät taivaassa, vaikka heidän ruumiinsa vielä makaavat täällä maan päällä haudoissaan.

Ilmestyskirjan tuhatvuotisesta valtakunnasta kertova kohta puhuu näistä hengellisestä kuolemasta ylösnousseista sieluista, jotka saavat elää myös ruumiin kuoleman jälkeen: ”Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. 5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. 6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.” (Ilm. 20:4–6)

Ensimmäinen ylösnousemus ei tarkoita uskovien ruumiiden ylösnousemusta, vaikka jotkut niin virheellisesti väittävätkin. Ensimmäinen ylösnousemus tarkoittaa ihmisen sielun hengellistä ylösnousemusta eli uskoon tulemisesta ja uudestisyntymistä seuraavaa taivaselämää Jeesuksen luona, silloinkin kun ruumis on kuollut. Jeesus puhuu samasta asiasta myös seuraavasti: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.” (Joh. 5:25)

”Jeesus sanoi hänelle: Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. 26. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh. 11:25–26)

5. IANKAIKKINEN KUOLEMA ELI HELVETTI

Jos ihminen erkanee tästä ajasta hengellisesti kuolleena, ilman uskoa Jeesukseen, niin häntä odottaa iankaikkinen eli toinen kuolema. Johannes kirjoittaa Ilmestyskirjassa: ”Minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. 12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. 13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. 14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. 15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. 1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.” (Ilm. 20:11–15 – 21:1)

”Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.” (Ilm. 21:8) Jos ihminen kohtaa fyysisen ruumiin kuoleman hengellisesti kuolleena, Herransa hyljänneenä eli ilman yhteyttä ja uskoa Jeesukseen, muuttuu hengellinen kuolema iankaikkiseksi kuolemaksi.

”Silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, 9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 11. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.” (2. Tess. 2:8–12)

Tämä on kadotus eli helvetti. Jeesus puhuu samasta asiasta lainaamalla Jesajan kirjan loppujaetta: ”Jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, 48. jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.” (Mark. 9:47–48) Kysymys ei ole siis mistään tyhjiin raukeamisesta, vaan paikasta ja olotilasta, missä elämänsä aikana Jumalan hylänneet ihmiset saavat oikeudenmukaisen rangaistuksen teoistaan.

6. JOKAPÄIVÄINEN SYNTISEN LIHAN KUOLETTAMINEN

Neljäs asia, johon kuolema-sanalla Raamatussa viitataan, on uskovan ihmisen kuoleminen synnille, oman syntiä rakastavan luontomme eli langenneen lihamme kuolettaminen. ”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. 2. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. 3. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; 4. kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. 5. Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, 6. sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, 7. ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.” (Kol. 3:1–7)

7. USKO JA TEOT

Oikeudenmukaisuus ei useinkaan toteudu tässä maailmassa. Kuolemaansa asti monet saavat kärsiä epäoikeudenmukaisuutta, jota ei koskaan tässä maailmassa hyvitetä, ja toisaalta monet pystyvät välttämään heille kuuluvan rangaistuksen, säilyttämään valheellisesti hyvän maineensa vielä kuoltuaankin. Mutta kerran koittaa päivä, jolloin kaikki epäoikeudenmukaisuus hyvitetään ja paha saa palkkansa, oikeudenmukaisen tuomion.

Tuomiopäivä on Herran päivä, suuri ja julkinen, Jeesuksen takaisintulon päivä. Sinä päivänä ihmiset erotetaan toisistaan, uskovat uskomattomista. Jumalan edessä uskovaisuutta ei mitata sillä, miten usein lausuu – ”Herra, Herra” tai tekee kristillisiä tekoja, vieläpä ihme- tai voimatekoja Jeesuksen nimessä.

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. 22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ 23. Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” (Matt.7:21–23)

Hurskaimpienkaan tekojen tekijä ei voi piirun vertaa turvata Jumalan tuomioistuimen edessä näihin tekoihinsa. Ainoa, mikä kestää Herran edessä, on Jeesuksen sovitustyö Golgatan ristillä. Yhtään omaa tekoaan, uskonratkaisuaan tai mitään, mitä ihminen on itse tehnyt, hän ei voi asettaa esille Jumalan eteen. Sillä kaikki, mitä ihminen tekee, on enemmän tai vähemmän synnin saastuttamaa. Synti asuu uudestisyntyneessäkin ihmisessä lähtemättömästi ruumiin kuoleman hetkeen asti. ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. 20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.” (Room. 7:18–20)

Minun, Sinun ja jokaisen kohdalla pelastus on täysin ja sataprosenttisesti Jumalan lahja, Hänen armovalintansa mukainen Jumalan teko. Pelastuksen suhteen viimeisellä hengenvedollaan Jeesuksen puoleen kääntyvä massamurhaaja ja Herran rakastama apostoli Johannes ovat samassa veneessä. Kumpikin pelastuu vain ja ainoastaan Jeesuksen tähden, ei oman elämänsä hurskauden takia, joka ei koskaan ole ollut riittävän hyvää, jotta se kelpaisi taivaspaikan maksuksi. Vieläpä sekin, että käännymme Herran puoleen ja alamme Häneen uskoa, on viime kädessä Pyhän Hengen ja Sanan työtä meissä itsessämme kuolleissa ja kadotetuissa.

Kukaan meistä ei voi ylpeillä sillä, että minä olen tullut uskoon ja pääsen taivaaseen. Tosiasiassa kysymys on vain siitä, että Jeesus on Sanassaan ja asettamissaan sakramenteissaan vaikuttavan Pyhän Hengen voimalla herättänyt meidät synteihimme kuolleet eloon. Useimpien kohdalla tämä uudestisyntyminen on tapahtunut jo pienenä lapsena, sylivauvana, sillä kristillinen kaste on tuo uudestisyntymisen pesu. ”Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.” (1. Kor. 6:11)

”Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, 5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.” (Tiit. 3:4–5)

Ikävä kyllä monet meistä suomalaisista olemme jääneet lapsuudessamme ja nuoruudessamme vaille kastetulle kuuluvaa kristillistä opetusta ja kasvatusta sekä seurakuntayhteyttä. Itsekään en ole saanut lapsena sellaista kasvatusta ja opetusta, että olisin kasvaessani oppinut tuntemaan myös ymmärrykseni kautta Herramme Jeesuksen ja Jumalan Sanan eli Pyhän Raamatun. Mutta kiitos Jumalan suuren armon, yli kaksikymmentä vuotta sitten sain palata tuohon kasteen armoliittoon eli tulla uskoon. Sitä samaa paluuta Jumalan suuriin pelastustekoihin minä tarvitsen joka päivä, tänäänkin. Joka päivä minun on kuoletettava itsessäni asuvaa syntiä ja tehtävä siitä parannusta. Ja joka päivä saan yhä uudestaan uskoa kohdalleni omien syntieni anteeksiantamuksen Herramme kalliin ristinveren tähden.

Herra kutsuu sinuakin tekemään tänään parannusta synneistäsi ja uskomaan Jeesuksen ristillä täyttämään pelastustyöhön. Sillä ei ole merkitystä, oletko ollut uskon tiellä vaikka puoli vuosisataa tai onko tämä ensimmäinen päivä elämässäsi, jolloin tiedät kuulevasi Jumalan parannukseen ja uskoon kehottavan äänen sydämessäsi. Yhtälailla jokainen meistä tarvitsee juuri tänään anteeksiantamusta. Sillä, mitä eilen on tapahtunut, hyvää tai pahaa, ei lopulta ole mitään merkitystä. Vain sillä on merkitystä, oletko tänään Jumalan lapsi. Eilen uskossa ollut voi tänään luopua ja hengellisesti kuolla; ja eilen synteihinsä kuollut voi tänään Jumalan sanan voimasta herätä eloon.

Pyhä Henki sanoo: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, 8. älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa […] 12. Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, 13. vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: – tänä päivänä, ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi.” (Hebr. 3:7–8, 12–13)