Kategoriat
3/2025 Israel

Kristityt ja Israel

PÄÄKIRJOITUS * HANNU LEHTONEN

Israelin valtio perustettiin vuonna 1948. Tätä edelsi kauhistuttava juutalaisten joukkosurma toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan toimesta. Arviolta kuusi miljoonaa juutalaista sai surmansa.

Israelin valtion perustaminen on saanut monien kristittyjen parissa viriämään lopunajallisen odotuksen. Ajatuksena on se, että Israelin valtion perustaminen olisi ikään kuin odotettujen lopunajallisten tapahtumien ”alkusoitto”. Tämä on saanut aikaan suuren mielenkiinnon ja innostuksen Israelia kohtaan monien kristittyjen keskuudessa.

Kristittyjen perusasennoitumisen juutalaisia ja Israelia kohtaan tulisi olla myönteinen. Syntyihän Vapahtajamme, Jeesus Kristus, juutalaiseksi. ”Pelastus on juutalaisista”, hän itse sanoo (Joh. 4:22). Ja Paavali, joka itsekin oli juutalainen, huudahtaa, ajatellen monien heimoveljiensä epäuskoa: ”Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! (Room. 9:3–5)

Mutta samalla on asioita, jotka tulisi tarkkaan huomioida.

1. On vain yksi pelastuksen tie kaikille ihmisille, niin juutalaisille kuin muillekin, ja se on usko Kristukseen. ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.” (Room. 1:16) Tämä antaa voimakkaan motivaation juutalaislähetykselle.    

2. Vanhan liiton tilalle on Kristuksessa tullut uusi liitto, josta Vanhassa testamentissa ennustetaan. Vanha testamentti on täynnä Messiaaseen eli Kristukseen viittaavia esikuvia ja ennustuksia. Ensimmäinen ennustus on  vaimon siemenestä, joka polkee rikki käärmeen pään (1. Moos. 3:15). Tämä vaimon siemen on Kristus. Mooseksen lain yksityiskohtaiset uhrisäädökset ovat esikuvaa Kristuksen kertakaikkisesta uhrista (Heprealaiskirje).

Kerran keskustelin erään henkilön kanssa ja hän väitti, että sekä vanha liitto että uusi liitto olisivat voimassa yhtä aikaa. Tässä on kyseessä vakava harhaan meno, jossa ei ymmärretä Kristuksen lunastustyön merkitystä. Ortodoksijuutalaisten keskuudessa elää toive Jerusalemin temppelin uudelleen rakentamisesta ja sen myötä Mooseksen laissa säädetyn pappeuden ja uhrijärjestelmän virvoittamisesta eloon. Mutta näyttää siltä, että Jumala on ikään kuin asettanut lukon näiden toiveiden päälle, koska sillä paikalla, jossa temppeli aikoinaan oli, ovat nyt muslimien moskeijat.

3. Kristittyjen keskuudessa ilmenee ajatusta, jossa suhtautumisesta nykyiseen Israelin valtioon tehdään suorastaan autuuden asia. Tämä ei ole oikein. Meidän tulisi suhtautua Israelin valtioon aivan samalla tavalla kuin mihin tahansa muuhun valtioon. Sen toimia saa ja tulee tarvittaessa arvostella. On hyvä huomata, että, toisin kuin eräät naapurinsa, Israelin valtio on demokratia. Israelilaiset itse esittävät välillä hyvinkin kovaa kritiikkiä omaa hallintoaan kohtaan.

4. Monesti kuulee puhuttavan hyvin negatiivisessa mielessä ns. korvausteologiasta. Sillä tarkoitetaan ajatusta siitä, että kristillinen kirkko on tullut Israelin tilalle. Uudessa testamentissa näistä asioista puhutaan monissa kohdin. Apostoli Paavali huomauttaa Roomalaiskirjeessään, että ”eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel”. Ja apostoli sanoo sitten perusteluna: ”eivät kaikki ole lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: ’Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset’; se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.” (Room. 9:6–8) Efesolaiskirjeessään Paavali kuvaa efesolaisten pakanoiden menneisyyttä, jolloin he olivat ilman Kristusta, vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa (Ef. 2:12). Mutta kuultuaan ja vastaanotettuaan evankeliumin ja saatuaan kasteen heidän tilanteensa oli muuttunut ratkaisevasti: ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä.” (Ef. 2:19) He olivat saaneet kasteen ja uskon kautta Israelin kansalaisoikeuden. Tämä on se varsinainen Israel, hengellinen Israel, pyhä kristillinen kirkko. Kirkko ei ole niinkään korvannut vanhan liiton Israelia vaan paremminkin se, koostuen sekä uskovista juutalaisista että uskovista pakanoista, on sen täyttymys. Siksi Paavali Galatalaiskirjeessään toivottaa: ”Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!” (Gal. 6:16)   Ohessa Raamatun kohtia samasta asiasta: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä rankaisen kaikkia, jotka ovat ympärileikattuja, mutta kuitenkin ympärileikkaamattomia.” (Jer. 9:25) ”Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan.” (Fil. 3:3) ”Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.” (Room. 2:25) ”Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.” (Room. 2:28–29)

Pääkirjoitus 3/2025

Kategoriat
1/2015 Pääkirjoitus

PÄÄKIRJOITUS * HANNU LEHTONEN

Eräässä jokin aika sitten tehdyssä tutkimuksessa, joka oli teetetty ev. lut. kirkon papiston keskuudessa, esitettiin arvelu, että osa herätysliikkeistä saattaa erota kirkosta tulevaisuudessa. Tämä kysely oli tehty samoihin aikoihin, kun eduskunta päätti avioliittolain muuttamisesta.

Jos kuitenkin katsoo, millaisia kannanottoja herätysliikkeet ovat tosiasiallisesti viime aikoina ottaneet, eipä kirkon piispoilla ole pahemmin syytä huoleen. Eri asia on tietysti se, että herätysliikkeiden yksittäisiä kannattajia on varmasti eronnut kirkosta esimerkiksi arkkipiispan lausuntojen seurauksena.

Herätysliiketaustainen Perusta-lehti omisti tämän vuoden ensimmäisen numeronsa lähes kokonaan kirkkokysymyksen puimiseen. Perustassa annettiin ymmärtää, että tänne saattaisi kukaties lähitulevaisuudessa syntyä eräänlainen Missouri-synodin alaosasto, uusi kirkko. Amerikkalainen Missouri-synodi on kauan ollut jonkunlaisen peikon maineessa Suomen kirkollisessa elämässä. Yleensä sillä ovat pelotelleet liberaalit. On jotenkin erikoista, että Perusta ottaa tämän saman aseen käyttöönsä.

Perusta-lehti ei halua mitään uutta kirkkoa. Mutta miten pitäisi toimia näissä vaikeissa vaiheissa? Ei ole oikein vain arvostella toisia, jotka ovat jotakin yrittäneet vaikka sitten kuinka puutteellisestikin. Piispa Soramies tuo samassa Perustan numerossa olleessa haastattelussaan esille ajatuksia, joita kannattaisi kuunnella: ”Perinteinen herätysliikkeiden toimintamalli on syntynyt ympäristössä, jossa oli olemassa tunnustukseen pitäytyvä kirkko paikallisseurakuntineen ja pappeineen. Herätysliikkeiden roolina on ollut ravistella hereille ja samalla tukea sananjulistustyössä näitä seurakuntia. Tämä toimintaympäristö on kuitenkin katoamassa ja monin paikoin jo kadonnutkin. Muuttunut tilanne vaatii herätysliikkeitä ottamaan kokonaisvaltaisen vastuun kristittyjen hengellisestä elämästä varmistamalla heille pääsyn armonvälineitten äärelle.”

Kategoriat
5/2014 Lehdet Pääkirjoitus

PÄÄKIRJOITUS * HANNU LEHTONEN

Kristus Vanhassa testamentissa on hyvin mielenkiintoinen ja keskeinen kysymys. Kristillisen kirkon perinteessä on elänyt kauan vahvana tietoisuus siitä, että Vanha testamentti puhuu Kristuksesta ja toisin päinsanottuna: Kristus puhuu Vanhassa testamentissa. Silmäys suomalaisiin kirkkoraamattuihin todistaa tästä.

Pari esimerkkiä psalmien otsikoista Bibliassa (1776) ja nykyisessä kirkkoraamatussa: 1) Ps. 22: Ennustus Kristuksen katkerasta kärsimisestä, Kristuksen ansion julistamisesta ja osallisuudesta (Biblia) /Jumala, miksi olet minut hylännyt? (KR 92) 2) Ps. 31: Ennustus Kristuksesta: 1)Kuinka hän rukoilee Isäänsä suuressa kärsimisensä tuskassa, kiittää avun edestäja rohkaisee jumalisia (Biblia) / Herraan minä turvaan (KR 92).

Nämä esimerkit osoittavat, että nykyinen (ja sitä edeltävä) kirkkoraamattu eivät enää puhu Vanhan testamentin otsikoinneissa Kristuksesta.Tämä kertoo siitä, miten luterilaisesta ja vanhakirkollisesta Raamatuntulkinnasta poikkeava teologia on vaikuttanut voimakkaasti.

Kristus ja Vanha testamentti kuuluvat kuitenkin erottamattomasti yhteen. Tunnettu ja arvostettu ruotsalainen teologi HugoOdeberg lausuu teoksessaan Kristus Vanhassa testamentissa (Kristus i gamlatestamentet): ”Raamattua (Vanhaa testamenttia) ei voi ymmärtää ilman, että näkee siinä Kristuksen, ja Kristusta ei voi ymmärtää eikä häneen voi uskoa ilman, että ymmärtää ja uskoo Raamattuun (Vanhan testamentin ensi alusta saakka).”

Evankelista Luukas kuvaa ylösnousseen Jeesuksen raamattutuntia kahdelle opetuslapselleen Emmauksen tiellä: ”Ja hän alkoiMooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.” (Luuk. 24:27) Tässä Jeesus itse todistaa,että kaikki kirjoitukset eli koko Raamattu puhuu hänestä. Odeberg sanoo: ”Kunhän sanoo: ’Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä’(Joh. 6:63), on kysymys Herran sanoista, Kristuksen sanoista. ’Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut’ tarkoittaa siis Raamattua kokonaisuudessaan.

Hienolla tavalla Odeberg selittää Ps. 2:9 sanaa rautaisesta valtikasta: ”Rautainen valtikka on Herran Jeesuksen Kristuksen puinen risti.Sillä ristillä hän musertaa väkevät, kuten Paavali asian ilmaisee: ’Me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut – sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet’ (1. Kor. 2:7–8).”

Odeberg osoittaa, että Kristus löytyy myös ns.kostopsalmeista (esim. Ps. 94): ”Millä tavalla koston Jumala ilmestyi? Vastauslöytyy Uudesta testamentista, kuten Vanha testamentti siellä avataan: koston Jumala ilmestyy kunniassa ristillä. Hän ei ilmesty yhtenä maailman valtiaista, joka tuhoaa vihollisensa, vaan sellaisena, joka lunastaa kärsivät.”

Odeberg kokoaa jotakin hyvin olennaista seuraavaan lauseeseensa: ”Raamattu on näet yksi kokonaisuus, jossa jokainen kirja liittyy jokaiseen muuhun ja jokainen sana jokaiseen muuhun sanaan.”

Kategoriat
4/2014 Avioliitto Lehdet Pääkirjoitus

Pääkirjoitus – Hannu Lehtonen

Perjantai 28.11.2014 jää Suomessa historiankirjoihin mustana perjantaina (Black Friday). Tällöin eduskunta päätti äänin 105–92 luopua siitä ikivanhasta käsityksestä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Avioliittolain muutos vie vielä aikaa ja näillä näkymin se astuisi voimaan vuonna 2017. Periaatteessa lain muutos voi vielä kaatuakin.

Perinteistä avioliittokäsitystä luonnehtii hyvin Ryan T. Anderson: ”Avioliitto perustuu sille antropologiselle tosiasialle, että miehet ja naiset täydentävät toisiaan, sille biologiselle tosiasialle, että suvunjatkuminen on riippuvainen miehestä ja naisesta, ja sille sosiaaliselle realiteetille, että lapset tarvitsevat isää ja äitiä. Avioliitto on olemassa tuodakseen miehen ja naisen yhteen aviomiehenä ja aviovaimona olemaan isä ja äiti lapsille, joita heidän liittonsa tuottaa.” Yhteiskunta voi antaa homoseksuaalien suhteille avioliiton nimen, mutta se ei silti ole mikään avioliitto.

Millaisia seurauksia homoliittojen hyväksymisestä on? Videossa, jossa kerrotaan homoliittojen laillistamisen seurauksista Yhdysvaltojen Massachusettsin osavaltiossa, sanotaan hätkähdyttävästi: homoliittojen laillistamisella yhteiskunta pakotetaan hyväksymään homoseksuaalisuus kaikilla tasoilla. Sama asia tulee esille tässä lehdessä julkaistavassa apulaisprofessori Brendan Millerin kirjoituksessa, jossa hän kertoo tämän lakimuutoksen vaikutuksista Kanadassa. Logiikka on tässä aivan ilmeinen ja tähän suuntaan on nyt meidänkin maamme kulkemassa.

Kirkkoa tämä asia jakaa vielä enemmän kuin naispappeuskysymys konsanaan. Piispakunta on melko selvästi jakautuneena homoliberaaleihin ja maltillisempiin. On todennäköistä, että arkkipiispa Mäkinen tulee liputtamaan homo- ja lesboparien kirkollisen vihkimisen puolesta. Mitä maltillisemmat piispat tekevät, jää nähtäväksi.

Kristittyinä emme saa tyytyä siihen, että meillä on seurakunnassa oikea, raamatullinen käsitys avioliitosta, kun taas yhteiskunnassa on siitä poikettu pois. Avioliitto ei näet ole vain jotakin kirkolle annettua, vaan se on annettu myös koko maailmalle jo luomisessa. Avioliitto on osa luonnollista lakia, joka on kirjoitettu meihin ihmisiin luomisessa. On huomattava se yhteys, jonka apostoli Paavali osoittaa Roomalaiskirjeensä 1. luvussa. Siinä apostoli sanoo: ”sen tähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut” (Room. 1:19). Apostoli kuvaa sitten pakanoiden tilannetta: ”koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt” (j. 21). Epäjumalanpalveluksen seurauksena Paavali mainitsee luonnottomat sukupuolisuhteet samaa sukupuolta olevien välillä (j. 26–28).

 

Eduskunnan äänestyksen jälkeen ev. lut. kirkosta on eronnut iso joukko ihmisiä. Moni eronneista on ilmoittanut syyksi arkkipiispan lausunnot. On aivan oikein erottautua sellaisesta piispasta. Mutta nyt on tärkeää korostaa sitä, että elääksemme kristittyinä me tarvitsemme säännöllisesti sanan ja sakramenttien osallisuutta. Olemme sitten vielä ev.lut. kirkon jäseniä tai emme, tästä pitää huolehtia.

Ajatellen viimeisten kuukausien keskusteluja on hyvä noteerata yksi sinänsä hyvin positiivinen asia. Nimittäin avioliitosta ei ole pitkään aikaan puhuttu niin paljon kuin nyt.

Kategoriat
2/2014 Lehdet Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä” (1. Joh. 5:20).

Paljon puhutaan siitä, että meidän tulee ratkaista, valita jne. Jumalan sana opettaa meille kuitenkin, että usko Kristukseen voi syntyä vain siten, että Jumala itse antaa meille uskon sanansa kautta. Yllä olevassa kohdassa Johannes sanoo, että Jumalan Poika on antanut meille ymmärryksen tunteaksemme sen Totisen. Svebiliuksen katekismuksessa kysytään: ”Miksi sanot: minä uskon, että Jeesus on minun Herrani, joka minut lunasti? Vastaus: Sen tähden, etten minä uskonasioissa mitään pidä eli päätä omasta pimeästä järjestäni, vaan uskon yksinkertaisesti ja omistan itselleni Kristuksen yhteisen lunastuksen vahvalla toivolla, että Hän on myös minut lunastanut ja Jumalan tykö saattanut, kuolemasta elämään ja synnistä vanhurskauteen”. Jumalan lakia me voimme jossain määrin käsittää itsestämme, mutta evankeliumi Kristuksesta on meille salaisuus, jonka yksin Pyhä Henki voi meille avata. Evankeliumi ilmoittaa meille, että Jeesus on tullut ja lunastanut meidät vapaiksi kaikesta synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta.

Jeesusta ei voi nyt nähdä. Hän on astunut ylös taivaaseen. ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla (1. Piet.1:8)”. Ja kuitenkaan Jeesus ei ole kaukana. Lupaahan hän kaikille opetuslapsilleen: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt.28:20). Usko yhdistää meidät Jeesukseen. Johannes kirjoittaa: ”Ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa”. F.G. Hedberg sanoo: ”Usko käsittää ja omistaa Jeesuksen kokonaan. Se ei pysähdy matkan päähän eikä tyydy kaukana olevaan, etäällä taivaassa hallitsevaan Vapahtajaan, vaan se haluaa olla häntä lähellä, elää pysyvästi hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa, iankaikkisesti ylistetyssä Herrassa, joka on uskon oikea kohde”. Tämän yhteyden perusta on pantu jo pyhässä kasteessa, jossa me olemme päällemme pukeneet itse Kristuksen (Gal.3:27). Kasteen ja uskon kautta me olemme eläviä oksia Kristuksessa, totisessa viinipuussa. Hän on pää ja seurakunta on hänen ruumiinsa. Me olemme hänessä ja hän on meissä. Jeesuksessa meillä on omana kaikki, mitä hänellä on: täydellinen pyhyys ja vanhurskaus, iankaikkinen elämä. Vastaavasti Jeesus huolehtii siitä, mitä meillä on: pelkkää syntiä ja saastaa. Saamme tunnustaa: olen pyhä, sillä Jeesus itse on minun pyhyyteni.

Herran omat ovat myös Herran silmäterä. Seurakuntaa raatelevalle Saulukselle Jeesus sanoi: ”Miksi vainoat minua”. Jeesuksen omille tehdyt hyvät työt ovat kuin Jeesukselle itselle tehdyt, kuten hän sanoo puhuessaan viimeisestä tuomiosta: ”Kaikki, mitä te olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”.

Hannu Lehtonen

Kategoriat
1/2014 Lehdet

Pääkirjoitus – Hannu Lehtonen

Parhaillaan käydään paljon keskustelua avioliitosta ja erityisesti sitä koskevan lainsäädännön muuttamisesta. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa puhutaan useissa kohdissa avioliitosta ja sille annetaan erittäin suuri arvo ja merkitys.
Tunnustuskirjat muistuttavat hyvin painokkaasti siitä, että avioliitto on Jumalan säätämä: ”Jumala on vakavasti käskenyt, että miesten ja naisten on yleensä säädystä riippumatta suostuttava menemään naimisiin.” (Iso katekismus, TK 1990, s. 358) ”Kuinka paljon enemmän meidän tuleekaan kunnioittaa pyhää aviosäätyä! Se on paljon ihanammin kaunistettava siunauksin ja rukouksin. Vaikka se on maallinen sääty, sillä on puolellaan Jumalan sana.
Luther huomauttaa oman aikansa vääristyneitä ihanteita silmälläpitäen: Se (avioliitto) ei ole ihmisten keksimä eikä säätämä kuten munkkien ja nunnien sääty.” (Avioliittoon vihkiminen. TK 1990, s. 318)
Tunnustuskirjoissa opetetaan, että avioliitto perustuu luomiseen ja siten luonnonoikeuteen: ”Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen.” (Apologia, TK 1990, s. 212) Avioliitto on jotakin annettua, kuten useat kirjoittajat ovat aivan vastaavasti huomauttaneet ajankohtaisessa keskustelussa.
”Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota. Naurettava ja tyhjänpäiväinen on siis se vastustajien väite, että avioliittokäsky oli voimassa aluksi, mutta ei nyt enää. Tämähän on aivan samaa kuin jos he sanoisivat: Muinoin ihmiset syntyivät sukupuolisina olentoina, mutta eivät nyt enää.” (Apologia, TK 1990, s. 212)
Avioliitto on asetettu luomisessa erityisesti lasten synnyttämistä ja kasvattamista varten: ”Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi.” (Iso katekismus, TK 1990, s. 258)
Me elämme lopun aikaa. Tunnustuskirjoissa lausutaan: Luomakunta käy vanhaksi ja tulee vähitellen yhä heikommaksi, paheet yltyvät. Sitä enemmän tulisi käyttää niitä parannuskeinoja, joita Jumala on meille suonut. Me näemme, mistä paheesta Jumala syytti maailmaa ennen vedenpaisumusta ja mistä hän syyttää noita viittä kaupunkia ennen niiden myöhempää tuhoamista. Samalaisia paheita on esiintynyt monen muunkin kaupungin tuhon edellä, esimerkiksi Sybariksen ja Rooman. (1. Moos. 6:5 – 13; 1. Moos. 19:24–30) (5. Moos. 29:22) Näissä tapahtumissa meille on ennalta kuvattu lopun aikoja. (Apologia, TK 1990, s. 217)
Lutherin rukous on todella ajankohtainen: ”Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen.”

Kategoriat
4/2013 Lehdet Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

Hannu Lehtonen

Suomen evankelisluterilaisen Lähetyshiippakunnan perustamisen jälkeen ev. lut. kirkon tuomiokapitulit ovat alkaneet käydä läpi niitä ev. lut. kirkon pappeja, joilla on yhteyksiä Lähetyshiippakuntaan. Kuten tiedotusvälineissä on kerrottu, tuomiokapitulit ovat lähettäneet epäilyksenalaisille papeille kirjeitä, joissa vaaditaan selvitystä. Samoin ilmeisesti piispat ovat käyneet joidenkin tällaisten pappien kanssa keskusteluja.

Tuomiokapitulit soveltavat näihin pastoreihin kirkollisen lainsäädännön kohtaa, jossa puhutaan pappisviralle sopimattomasta käytöksestä. Tällaisesta käytöksestä on voinut seurata kirjallinen varoitus, määräaikainen virasta pidättäminen tai lopulta kokonaan virasta erottaminen.  Sopiva pykälä löydetään, kun sellaista tarvitaan! Toisen pykälän nojalla taas on jo muutamien vuosien ajan rankattu virkaa hakeneita pappeja, joilla on ollut ”väärä” näkemys.

Näitä edellä mainittuja pappeja ei epäillä siitä, että heidän opetuksessaan tai elämässään olisi moitittavaa. Heidän ”rikoksensa” on se, että he ovat esimerkiksi toimittaneet messuja Lähetyshiippakunnassa.

Samanaikaisesti kun tällainen ajojahti on käynnissä, saavat monet selkeästi harhaoppiset papit pitää kaikessa rauhassa pappisoikeutensa ev. lut. kirkossa. On todella nurinkurista, että uskontunnustuksen kieltäjät saavat olla kaikessa rauhassa, mutta siihen uskovat ja sen mukaan opettavat joutuvat tilille.

Elämme erikoisia aikoja. Ajassamme vaikuttaa eksytyksen henki voimakkaana. Voiko moni/enemmistö eksyä ja mennä harhaan? Voi: ”Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden.” (1. Kun. 22:22) Näitä valheprofeettoja oli 400. Samoin ajatelkaamme Eliaa, joka oli yksinään Karmel-vuorella. Baalin pappeja oli valtava määrä. Tai ajatelkaamme Lutherin tilannetta aikanaan.

Jeesus on sanonut myös tämän: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” (Matt. 7:13–14)

Jeesuksen omana on meidän hyvä olla. Hän pitää huolen jokaisesta lampaastaan! Siitä saamme olla varmat!  ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19–20)

Kategoriat
4/2013 Lehdet Pääkirjoitus

Pääkirjoitus – Hannu Lehtonen

Suomen Siioniin mahtuu monenlaisia ilmiöitä. Yksi tällainen hämmentävä ilmiö ovat ne kristityt, jotka enemmän tai vähemmän kiivaasti vaativat, että Jeesuksesta tulisi käyttää nimitystä Jeshua. Tämän opin edustajat jakaantuvat keskenään vielä erilaisiin koulukuntiin erilaisine vivahteineen. Tätä ilmiötä näyttää esiintyvän ainakin ns. vapaiden suuntien keskuudessa.

Tämän Jeshua-opin kannattajat ajattelevat jotenkin sillä tavalla, että tämä Jeshua-nimitys on alkuperäinen, hepreankielinen nimitys Vapahtajastamme, ja siksi meidän tulisi käyttää sitä. Eräs opin kannattaja perusteli kantaansa muun muassa sillä, ettemme me kutsu vaikkapa presidentti Niinistöä jollakin muulla nimityksellä.

On kuitenkin epävarmaa, mitä nimitystä Jeesuksesta alun perin käytettiin. Se saattoi olla juuri Jeshua, mutta se saattoi toisaalta olla Galilean murteen mukaisesti Jeshu jne. On asia niin taikka näin Uuteen testamenttiin Vapahtajamme nimi tuli kreikankielisessä muodossa Iesous. On sanottu, ja käsittääkseni hyvin perustellusti, että tämä on lähin mahdollinen kreikan muoto Jeesuksen nimestä. Aivan vastaavasti Jeesuksen nimi on tullut tästä meidän kieleemme.

Jeshua-opin kannattajat näyttävät ajattelevan, että heprean kieli on jotenkin pyhempi kieli kuin kreikan kieli. Kannattaa kuitenkin pitää tarkoin mielessä se, että Pyhä Henki on nähnyt hyväksi käyttää molempia kieliä antaessaan meille Raamatun. Hän itse on antanut luvan käyttää Jeesuksesta kreikkalaista nimen muotoa. Vastaavasti me saamme käyttää oman kielemme mukaista nimimuotoa Jeesus.

Jeshua-oppi tuntuu kummalliselta. Sen taustalla on selkeästi muutakin. Näyttää siltä, että osa tämän opin kannattajista kieltää Jumalan kolminaisuuden. Kristittyjen sitominen tällaisen nimimuodon käyttämiseen ei perustu Raamattuun vaan ihmisten omiin ajatuksiin, jota he luulevat kovinkin raamatulliseksi. Kristillinen kirkko ei ole koskaan tällaista oppia opettanut. Kirkon historia osoittaa, että uutuudet ovat pääsääntöisesti harhaa.