Kategoriat
4/2014 Lehdet

Jaakobin lähtö (1. Moos. 31)

Paul Kretzmann, USA

Pakosuunnitelma

31:1: ”Mutta hän sai kuulla, että Laabanin pojat puhuivat näin: ’Jaakob on anastanut kaikki, mitä isämme omisti; isämme omaisuudesta hän on hankkinut itselleen kaiken tämän rikkauden’.” Tässä puhui kateus, joka ei tahtonut suoda Jaakobille ilmeistä Jumalan siunausta. Siten se tuli paljastaneeksi hyvin pahan epäluulon, kuten on tavallista sellaisissa tapauksissa.

31:2: ”Ja Jaakob huomasi Laabanin kasvoista, ettei hän ollut häntä kohtaan niinkuin ennen.” Laaban ei enää salannut itsekkyyttään ja ahneuttaan, mistä seurasi pahantahtoisuus Jaakobia kohtaan.

31:3: ”Ja Herra sanoi Jaakobille: ’Palaja isiesi maahan ja sukusi tykö. Minä olen sinun kanssasi’.” Kanaan oli Jaakobin isien maa (1. Moos. 17:8; 26:3). Hänen lähimmät sukulaisensa asuivat siellä. Sen vuoksi Herra ei ainoastaan käskenyt hänen palata takaisin vaan lupasi myös varjella hänet.

31:4–5: ”Niin Jaakob kutsutti Raakelin ja Leean kedolle laumansa luo, 5. ja hän sanoi heille: ’Minä huomaan isänne kasvoista, ettei hän ole minua kohtaan niinkuin ennen’.” Aiempina aikoina, Jaakobin ensimmäisinä palvelusvuosina, Jaakobin Laabanille tuottama voitto oli saanut tämän suhtautumaan häneen sangen ystävällisesti, mutta nyt kateus ja ahneus olivat saaneet vallan Laabanin sydämessä.    ”Vaikka isäni Jumala on ollut minun kanssani’.” Jumala, jota hänen isänsä Iisak oli palvellut ja joka oli ilmoittanut itsensä armossa ja luvaten siunauksensa Jaakobille.

31:6: ”Te tiedätte, että minä olen palvellut isäänne kaikin voimin.” Jaakob oli korostanut uskollisuuttaan Laabania kohtaan (1. Moos. 30:30; 33). Samoin hän saattoi totuudellisesti viitata siihen Laabanin tyttärien, vaimojensa, edessä.

31:7: ”Mutta isänne on kohdellut minua petollisesti ja muuttanut palkkaani kymmenen kertaa.” Tämä on toinen likatahra Laabanin luonteeseen, sillä kun sopimus oli tehty (1. Moos. 30:34) ei siihen mitään muutoksia haettu. Silti Laaban muutti säännöllisesti ja mielivaltaisesti sen ehtoja omaksi edukseen. ”Jumala ei kuitenkaan ole sallinut hänen tehdä minulle mitään vahinkoa.” Ei ruumiin eikä omaisuuden suhteen.

31:8: ”Kun hän sanoi: ’Pilkulliset olkoot sinun palkkasi’, niin koko lauma kantoi pilkullisia; ja kun hän sanoi: ’Juovikkaat olkoot sinun palkkasi’, niin koko lauma kantoi juovikkaita.” Kun Laaban huomasi, että hänen karjansa sai jälkeläisiä Jaakobin eduksi alkuperäisen sopimuksen mukaan, hän muutti ajoittain ehtoja. Siten hän teki Jaakobille yhä vaikeammaksi saada voittoa, koska jokainen uusi sopimus tiukensi sopimusehtoja.

31:9: ”Niin on Jumala ottanut isänne omaisuuden ja antanut minulle.” Jaakob tunnustaa ja myöntää siten kiitollisena, että Herra oli pitänyt huolen hänen eduistaan. Herra oli kääntänyt pahan tarkoituksen hänen hyväkseen ja moninkertaistanut sen osan laumasta, joka oli pantu erilleen hänen palkkiokseen.

31:10: ”Mutta lauman pariutumisen aikana minä nostin silmäni ja näin unessa, että vuohipukit, jotka astuivat laumaa, olivat juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia.” Jumalan kaitselmus oli johtanut Jaakobin laumojen kasvamisen. Ilman sitä ei terävinkään liikemiesäly olisi häntä auttanut.

31:11: ”Ja Jumalan enkeli sanoi minulle unessa: ’Jaakob!’ Minä vastasin: ’Tässä olen’.” Tämä on jälleen Herran enkeli sanan erityisessä merkityksessä, Jahve, Jumalan Poika, kuten hän usein itsensä ilmoitti lapsilleen Vanhassa testamentissa.

31:12: ”Niin hän sanoi: ’Nosta silmäsi ja katso, kaikki vuohipukit, jotka astuvat laumaa, ovat juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia, sillä minä olen nähnyt kaiken, mitä Laaban sinulle tekee’.” Selvästi Jaakobilla oli ollut useita näkyjä kuuden vuoden aikana. Herra ilmaisi hänelle pitävänsä huolen hänen eduistaan. Huipentuma oli kuitenkin tullut äskettäisessä unessa.

31:13: ”’Minä olen Jumala, joka ilmestyin Beetelissä, jossa sinä voitelit patsaan ja jossa teit minulle lupauksen’.” Herran enkeli oli sama kuin Beetelin Jumala, se Jumala, joka ilmoitti itsensä Beetelissä enkelien yläpuolella olevana. Jaakob oli tunnustanut uskonsa tosi Jumalaan vihkimällä tuon paikan Beetelissä ja tekemällä hyvin vakavan valansa. ”Nouse nyt ja lähde tästä maasta ja palaja synnyinmaahasi.” Jaakobia ei siten hoputtanut heidän välittömälle paolleen ainoastaan Laabanin kateus ja epäoikeudenmukaisuus vaan myös Jumalan suora käsky.

31:14: ”Silloin Raakel ja Leea vastasivat ja sanoivat hänelle: ’Ei meillä ole enää osaa eikä perintöä isämme talossa’.” Se, miten Laaban kohteli tyttäriään, sai näyttämään että hän oli iloinen päästessään eroon heistä.

31:15: ”’Eikö hän pitänyt meitä kuin vieraita, koska myi meidät ja söi suuhunsa meistä saamansa hinnan’.” Laabanin menettely tyttäriänsä kohtaan sai näyttämään, että hän piti heitä Jaakobille myytyinä neljäntoista vuoden palvelusta. Eikä ainoastaan tämä, vaan hän piti itsellään sen hinnan, sen rahan, jonka arvoisia heidän palveluksensa olivat hänelle. Hän söi suuhunsa heidän omaisuutensa eivätkä he saaneet siitä mitään.

31:16: ”’Niin, koko se rikkaus, jonka Jumala on ottanut isältämme, meidän se on ja meidän lastemme. Tee siis nyt kaikki, mitä Jumala on sinulle sanonut’.” Laaban on esimerkki ahneesta, kovasydämisestä ja tyrannimaisesta miehestä, jolla on mielessään vain oma etunsa ja joka ei välitä kenenkään muun oikeuksista. Tämän kaltaisten ihmisten taholta hurskaiden, uskovien ihmisten täytyy kestää paljon kärsimyksiä. Mutta Jumala huolehtii lapsistaan eikä salli minkään vahingon kohdata heitä ilman hänen lupaansa.

 

Jaakobin pako ja Laabanin takaa-ajo

31:17–18: ”Silloin Jaakob nousi ja nosti lapsensa ja vaimonsa kamelien selkään 18. ja kuljetti pois kaiken karjansa ja kaiken omaisuutensa, jonka hän oli koonnut, kaiken omistamansa ja Mesopotamiassa hankkimansa karjan, mennäkseen isänsä Iisakin luo Kanaanin maahan.” Jaakob oli ilmiselvästi tehnyt suunnitelmansa ja kaikki järjestelynsä hyvin huolellisesti jo ennen kuin hän kutsui vaimonsa neuvotteluun, joka teki päätöksen välittömän paon puolesta. Teksti korostaa toistuvasti sitä seikkaa, että kaikki se varallisuus, karja ja omaisuus, jonka Jaakob oli koonnut ja jonka hän otti mukaansa paetessaan, oli hänen rehellisesti kokoamaansa.

31:19: ”Mutta Laaban oli mennyt keritsemään lampaitaan. Silloin Raakel varasti isänsä kotijumalat.” Se, että Laaban oli poikiensa kanssa pitämässä lampaan keritsijäisiä, jotka kestivät useita päiviä, antoi Jaakobille hänen hakemansa tilaisuuden. Laaban ei näet olisi ikinä sallinut hänen lähteä rauhassa. Ei ole mitään väärää siinä, että pakenee tyrannia ja etsii paikkaa, jossa voi elää rauhassa ja turvassa ja omistautua kutsumustyöhönsä ilman että sitä estetään. Raakel varasti kuvat, isänsä pienet kotijumalat, luultavasti sen vuoksi, että hän pelkäsi tämän ehkä kysyvän niiltä neuvoa kuin oraakkelilta. Tämä osoittaa, että vaikka Raakel uskoi tosi Jumalaan, hän ei ollut vielä täysin vapaa pakanallisesta taikauskosta.

31:20: ”Ja Jaakob lähti varkain aramilaisen Laabanin luota eikä ilmaissut hänelle pakenemisaiettaan.” Jaakob käytti tilaisuutta poistua omaisuuksineen Laabanin siitä tietämättä (2. Sam. 15:6). Siitä ei vanhemmalle miehelle myöskään kerrottu.

31:21: ”Niin hän pakeni kaikkinensa, lähti ja meni virran yli ja suuntasi kulkunsa Gileadin vuorille päin.” Hän kahlasi yli Eufratin ja kääntyi sitten suoraan lounaaseen kohti Gileadin vuorta, joka sijaitsee Jarmuk-joen kaukaisemmalla puolella, kaakkoon Gennesaretin järvestä.

31:22–23: ”Mutta kolmantena päivänä Laabanille ilmoitettiin, että Jaakob oli paennut. 23. Silloin hän otti mukaansa heimonsa miehet ja ajoi häntä takaa seitsemän päivänmatkaa ja saavutti hänet Gileadin vuorilla.” Jaakobilla oli kolmen päivän etumatka, mutta hänen suuret laumansa hidastivat kulkua, kun sitä vastoin Laaban kykeni matkaamaan heimonsa miesten kanssa hyvin nopeasti. Kaikesta huolimatta Jaakob oli edennyt hyvin kymmenpäiväisen matkansa aikana.

31:24: ”Mutta Jumala tuli aramilaisen Laabanin luo unessa yöllä ja sanoi hänelle: ’Varo, ettet puhu Jaakobille hyvää etkä pahaa’.” Tämä nimi (aramilainen) erottaa Laabanin Jumalan oman kansan jäsenistä. Kirjaimellisesti ottaen Laabanin ei tullut puhuessaan Jaakobille siirtyä hyvästä pahaan, kiireisestä tyttäriensä ja näiden lasten tervehtimisestä moitteisiin ja muihin suuttumuksen ilmauksiin. Jumala rajoittaa sallimuksessaan hänen vihollistensa valtaa hänen lapsiinsa.

 

Laaban haukkuu Jaakobia

31:25: ”Ja Laaban saavutti Jaakobin. Jaakob oli pystyttänyt telttansa vuorelle, Laaban taas pystytti telttansa Gileadin vuorelle.” Jaakob oli siis leiriytynyt sille vuorijonolle, jonka korkeimpana huippuna oli Gileadin vuori. Laaban pystytti myös telttansa saavuttaessaan hänet heimolaistensa kanssa.

31:26: ”Ja Laaban sanoi Jaakobille: ’Mitä oletkaan tehnyt? Sinä olet pettänyt minut ja kuljettanut pois minun tyttäreni niinkuin miekalla otetut!’.” Laaban uskoi, että hän tekisi suurimman vaikutuksen Jaakobiin teeskentelemällä rakastavaa isää, joka on järkyttynyt. Hän toimi sen mukaisesti ja syytti Jaakobia siitä, että tämä oli kuljettanut hänen tyttärensä pois vastoin näiden tahtoa, kuin sotavankeina.

31:27: ”’Minkätähden pakenit salaa, läksit luotani varkain? Et ilmoittanut minulle mitään, ja niin minä en saanut saattaa sinua matkalle iloiten ja laulaen, vaskirummuin ja kantelein.’” Laaban käyttää kiihkeissä moitteissaan ilmauksia, joiden tarkoituksena on saada Jaakob näyttämään luihulta pelkurilta. Itse hän sitä vastoi vihjaa, ettei hän jalomielisyydessään olisi jättänyt järjestämättä asianmukaista jäähyväisjuhlaa iloiten ja laulaen, rummuin ja kantelein.

31:28: ”’Etkä suonut minun suudella lasteni lapsia ja tyttäriäni. Tyhmästi sinä olet menetellyt.’” Laaban kutsuu kursailematta koko Jaakobin menettelyä mielettömäksi.

31:29: ”Minulla olisi valta tehdä teille pahaa, mutta teidän isänne Jumala sanoi minulle viime yönä näin: ’Varo, ettet puhu Jaakobille hyvää etkä pahaa’.” Laabanin mukanaan tuoma joukko oli kyllin iso aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Jaakobille. Vain pelko Jumalan rangaistuksesta esti Laabania seuraamasta haluaan. Tässä kohtaa Laabanin vihamielisyys selvästi sai hänet unohtamaan kaiken harkitsevaisuuden ja paljastamaan hänen katkeruutensa ja todellisen aikeensa.

31:30: ”’Olkoon: sinä olet nyt lähtenyt matkallesi, koska niin suuresti ikävöit isäsi kotiin, mutta minkätähden olet varastanut minun jumalani?’” Laaban tahtoo sanoa, että Jaakobin lähdölle on olemassa jotakin perusteita, vaikkakin se tapahtui salaa. Mutta hänen jumaliensa varastamiselle ei voitu löytää mitään puolustusta, ja siitä hän nyt syyttää suoraan Jaakobia.

31:31–32: ”Jaakob vastasi ja sanoi Laabanille: ’Minä pelkäsin, sillä ajattelin, että sinä riistäisit minulta tyttäresi’.” Tämä oli vastausta Laabanin ensimmäiseen kysymykseen, siihen miksi Jaakob oli lähtenyt Mesopotamiasta sillä tavalla kuin hän lähti. Se ei paljastanut Laabanin hyvin imartelevaa mielipidettä. Mitä syytökseen tuli, Jaakob sanoi: 32. ”Mutta se, jonka hallusta löydät jumalasi, menettäköön henkensä. Heimojemme miesten läsnäollessa tutki, mitä minulla on, ja ota pois, mikä on omaasi.” Tämä lausuma osoittaa, miten vihoissaan Jaakob oli siitä varkausepäilystä, josta häntä oli syytetty. Hän rohkeasti haastaa Laabanin tekemään tutkimuksen heimolaistensa nähden ja julistaa, että jos joltakulta löydetään kuvat, hän on ansainnut kuoleman. ”Sillä Jaakob ei tiennyt, että Raakel oli ne varastanut.”

31:33: ”Ja Laaban meni Jaakobin telttaan, Leean telttaan ja molempien orjatarten telttaan, mutta ei löytänyt mitään. Ja tultuaan ulos Leean teltasta hän meni Raakelin telttaan.” Niin varma Laaban oli asiastaan, että hän suoritti hyvin perusteellisen etsinnän. On ironiaa siinä, että epäjumalanpalvelija etsii jumaliaan eikä kykene niitä löytämään.

31:34: ”Mutta Raakel oli ottanut kotijumalat, pannut ne kamelin satulaan ja istunut niiden päälle. Ja Laaban penkoi koko teltan, mutta ei löytänyt mitään.” Laaban tarkasti kaiken teltassa perinpohjaisesti. Hän ei ainoastaan katsellut ympärilleen vaan myös koetteli käsillään.

31:35: ”Ja hän sanoi isällensä: ’Älä vihastu, herrani, siitä etten voi nousta sinun edessäsi” – kuten tyttären kunnioitus isäänsä kohtaan olisi edellyttänyt – ”sillä minun on, niinkuin naisten tavallisesti on’. Ja Laaban etsi, mutta ei löytänyt kotijumalia.” Riippumatta siitä oliko tämä totta vai ei, hän osoittautui ovelan isänsä veroiseksi tyttäreksi, sillä tämä juoni esti Laabania katsomasta satulan alle, jota Raakel käytti leposohvana. Myöhempänä aikana tämä asia säädettiin lailla (3. Moos. 15:19s). Siten Herra ei sallinut Jaakobin, joka ei tiennyt mitään Raakelin juonesta, joutua häpeään.

 

Jaakob ojentaa Laabania

31:36: ”Silloin Jaakob vihastui ja soimasi Laabania; Jaakob puhkesi puhumaan ja sanoi Laabanille: ”Mitä minä olen rikkonut, mitä pahaa minä olen tehnyt, että näin minua ahdistat?” Etu oli nyt kokonaan Jaakobin puolella eikä hän hukannut aikaa käyttääkseen sen hyödykseen. Hän vaati Laabania tilille sekä tämän asenteesta että hänen kaikista vääristä teoistaan – samoin siitä, että tämä oli ahdistellut häntä niin ylimielisesti.

31:37: ”Nyt olet penkonut kaikki minun tavarani; mitä olet löytänyt sellaista, joka olisi sinun talosi tavaraa? Tuo se tähän minun heimoni ja sinun heimosi miesten eteen, että he ratkaisisivat meidän molempien välin.” Etsiminen, johon Laaban oli ryhtynyt varmana epäilyksessään, ei tuottanut yhtään mitään tuloksia. Tämä sai hänet näyttämään hölmöltä molempien – sekä omiensa että Jaakobin kanssa olevien silmissä.

31:38–39: ”Jo kaksikymmentä vuotta minä olen ollut sinun luonasi; sinun uuhesi ja vuohesi eivät ole synnyttäneet keskoisia, enkä minä ole oinaita sinun laumastasi syönyt.” 39. ”Pedon haaskaamaa en ole sinulle tuonut, se oli minun itseni korvattava; minulta sinä sen vaadit, olipa se viety päivällä tai viety yöllä.” Jaakob ei ollut mennyt Laabanin luokse esittäen yksityiskohtaisen kertomuksen jokaisesta menetyksestä laumassa. Sen sijaan hän oli vapaaehtoisesti itse korvannut kaikki menetykset.

31:40: ”Päivällä vaivasi minua helle, yöllä vilu, ja uni pakeni silmistäni.” Lähi-idässä yön kylmyyttä vastaa polttava helle päiväsaikaan.

31:41: ”Jo kaksikymmentä vuotta minä olen ollut sinun talossasi; neljätoista vuotta minä palvelin sinua saadakseni molemmat tyttäresi ja kuusi vuotta saadakseni sinulta karjaa, mutta kymmenen kertaa sinä muutit minun palkkani.” Kuten yksi raamatunselittäjä sanoo: ”Voimakas tunne ja ylväs itsetietoisuus, jotka ilmenevät hänen puheessaan, antavat sille rytmikkään liikkeen ja runolliset muodot.”

31:42: Jos minun isäni Jumala, Aabrahamin Jumala, jota myöskin Iisak pelkää, ei olisi ollut minun puolellani, niin sinä olisit nyt lähettänyt minut tyhjänä tieheni. Jumala on nähnyt minun kurjuuteni ja kätteni vaivannäön, ja hän ratkaisi viime yönä asian.” Jaakobin palvelu Laabanin luona on esimerkki oikeasta uskollisuudesta, joka tässä asetetaan kauttaaltaan vastakohdaksi vanhemman miehen itsekkyydelle. Oikea uskova on valpas, uskollinen, tunnontarkka ja huolellinen siinä, ettei hän lyö laimin tai tuhlaa mitään hänelle uskotusta omaisuudesta. Hän palvelee innokkaasti Jumalaa ja lähimmäistään kättensä teoilla.

 

Liitto Gileadin vuorella

31:43: ”Niin Laaban vastasi ja sanoi Jaakobille: ’Tyttäret ovat minun tyttäriäni, ja lapset ovat minun lapsiani, ja karja on minun karjaani, ja kaikki, mitä näet, on minun omaani. Mutta minkä minä nyt mahdan näille tyttärilleni tai lapsille, jotka he ovat synnyttäneet!’” Laaban puhuu yhä perusteettomasti kerskuen viitaten ylenmääräiseen valtaansa ja väittäen omakseen sellaista, mikä ei hänelle enää kuulunut. Hänen sanansa osoittavat kuitenkin myös, että Jaakobin nuhteella oli ollut vaikutus. Hän tajuaa, että kaikki pyrkimykset Jaakobin henkeä tai hyvinvointia vastaan vahingoittaisivat myös hänen lapsiaan ja lastenlapsiaan. Samanaikaisesti hänessä herää pelko siitä, että jonakin päivänä Jaakob saattaisi palata Mesopotamiaan mahtavan joukon johtajana ja kostaa kokemansa vääryyden.

31:44: ”Tule siis, tehkäämme liitto keskenämme, ja olkoon se todistuksena meidän välillämme, minun ja sinun.” Tämä ehdotus oli suurelta osin itsekkyyden seurausta, mutta se palveli tarkoitusta.

31:45: ”Silloin Jaakob otti kiven ja nosti sen pystyyn patsaaksi.” Tämä kivi oli muistomerkki sopimuksesta, rauhanomaisesta erosta, johon hän suostui.

31:46: ”Ja Jaakob sanoi heimonsa miehille: ’Kootkaa kiviä’. Ja he ottivat kiviä ja rakensivat roukkion ja aterioivat siinä sen kiviroukkion päällä.” Aterioiminen osoitti ystävällismielistä kanssakäymistä.

31:47–49: ”Ja Laaban antoi sille nimen Jegar-Saahaduta, mutta Jaakob antoi sille nimen Galed.” Molemmat nimet, joista edellinen on kaldean (aramean) kieltä ja jälkimmäinen heprean kieltä, tarkoittavat samaa: todistuksen roukkio. 48 ”Ja Laaban sanoi: ’Tämä roukkio olkoon tänään todistajana meidän välillämme, minun ja sinun’; sen tähden hän antoi sille nimen Galed 49. ja myöskin nimen Mispa. Sillä hän sanoi: ’Herra olkoon vartija meidän välillämme, minun ja sinun, kun joudumme loitolle toistemme näkyvistä’.” Mispa on toinen nimi, joka paikalle annettiin myöhemmin Laabanin toisen huomautuksen tähden. Mispa merkitsee vartiotornia, sillä Herraa pyydettiin olemaan vartijana, valvomaan tarkoin, että sopimuksen ehtoja noudatettaisiin.

31:50: ”’Jos sinä kohtelet pahasti minun tyttäriäni tahi otat toisia vaimoja tyttärieni lisäksi, niin tiedä, että vaikkei ketään ihmistä olekaan läsnä, Jumala kuitenkin on todistajana meidän välillämme, minun ja sinun’.” Herra tiesi, mitä sopimukseen sisältyi ja hän valvoisi, ettei yhtään sen ehtoa vastaan rikottaisi.

31:51: ”Ja Laaban sanoi vielä Jaakobille: ’Katso, tämä roukkio ja tämä patsas, jonka minä olen pystyttänyt meidän välillemme, minun ja sinun 52. – tämä roukkio olkoon todistuksena, ja myöskin tämä patsas olkoon todistuksena siitä, etten minä kulje tämän roukkion ohi sinun luoksesi ja ettet sinäkään kulje tämän roukkion ja tämän patsaan ohi minun luokseni paha mielessä’.” Jos jommallakummalla olisi joskus koston ajatuksia, hänen tiensä toisen maahan veisi tämän paikan ohi ja kivinen muistomerkki muistuttaisi häntä liitosta.

31:53: ”’Aabrahamin Jumala ja Naahorin Jumala, heidän isiensä Jumala, olkoon tuomarina meidän välillämme’. Laaban, epäjumalanpalvelija, on aika epämääräinen mainitsemaan oman jumalansa nimeä, vaikkakin hän koettaa löytää yhteisen perustan. ”Ja Jaakob vannoi valansa Jumalan kautta, jota hänen isänsä Iisak pelkäsi.” Jumala, jonka Iisak tiesi olevan ainoan oikean Jumalan.

31:54: ”Ja Jaakob uhrasi vuorella teurasuhrin ja kutsui heimonsa miehet aterioimaan, ja he aterioivat ja olivat yötä vuorella.” Jaakob teurasti eläimiä uhriksi todelliselle Jumalalle. Hän kutsui veljensä syömään leipää ja siten sinetöimään liiton yhteisellä aterialla.

31:55: ”Mutta varhain seuraavana aamuna Laaban nousi, suuteli lastensa lapsia ja tyttäriään ja hyvästeli heidät; sitten hän lähti matkaan ja palasi kotiinsa.” Näin Laaban erosi heistä hyvin hellissä merkeissä vastakohtana hänen aiemmalle karkeudelleen. Tästä kertomuksesta liitosta me opimme, että uskovat koettavat pitää rauhan kaikkien ihmisten, myös epäuskoisten, kanssa, sikäli kuin se on mahdollista totuutta kieltämättä. Tämä ei muuta kuitenkaan sitä, että he käyvät alituista sotaa syntiä vastaan.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
3/2014 Lehdet

Jaakobin lapset ja vaurastuminen (1. Moos. 30)

Paul Kretzmann, USA

Bilhan ja Silpan lapset

30:1: ”Kun Raakel näki, ettei hän synnyttänyt Jaakobille, kadehti hän sisartaan ja sanoi Jaakobille: ’Hanki minulle lapsia, muuten minä kuolen’.” Hedelmättömyyttä pidettiin Vanhassa testamentissa Jumalan erityisenä rangaistuksena ja kirouksena varsinkin patriarkkojen (kantaisien) perheissä. Näiden tapauksessa Messiaan kaipaus lisäsi halua saada lapsia. Kun siis Raakel näki sisarensa Leean synnyttävän pojan toisensa jälkeen, tuli hän täyteen kateutta ja kärsimättömyyttä. Hän selvästikin uskoi, että kaikki hänen rukouksensa jälkeläisen saamisesta olivat turhia. Tämä selittää hänen kiukun purkauksensa. Se sai hänet lausumaan, että hän kuolisi masennuksesta ja surusta, ellei Jaakob onnistuisi hankkimaan hänelle lapsia.

30:2: ”Niin Jaakob vihastui Raakeliin ja sanoi: ’Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?’” Raakel ansaitsi täysin Jaakobin ankaran moitteen: ”Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?” Mitä Jaakobin omaan voimaan tuli, hän oli voimaton. Luultavasti hän, samoin kuin Raakel, ei myöskään turvautunut kylliksi rukoukseen voimana, joka valloittaa Jumalan sydämen.

30:3: ”Mutta Raakel sanoi: ’Tässä on orjattareni Bilha; yhdy häneen, että hän synnyttäisi minun helmaani ja minäkin siten saisin lapsia hänestä’.” Tämä ei ollut uskon tapa vaan lihan keino: Raakelin orjattaren lapset kuuluisivat tämän emännälle ja sitäkin enemmän, jos Jaakob – Raakelin ehdotuksesta – olisi heidän isänsä.

30:4: ”Ja hän antoi hänelle orjattarensa Bilhan vaimoksi ja Jaakob yhtyi häneen.” Jaakobin oma mielentila ajatellen hänen suosikkivaimonsa hedelmättömyyttä ja omaa ikääntymistään – hän oli nyt lähes yhdeksänkymmenen vuoden ikäinen – sai Jaakobin suostumaan vaimonsa suunnitelmaan.

30:5–6: ”Ja Bilha tuli raskaaksi ja synnytti Jaakobille pojan. 6 Niin Raakel sanoi: ’Jumala hankki minulle oikeuden, ja hän kuuli minun ääneni ja antoi minulle pojan’. Sen tähden hän antoi hänelle nimen Daan (tuomari).” Raakel siis piti tilannetta itsensä ja sisarensa välisenä kiistana, jossa Jumala oli nyt pannut syrjään vääryyden antaessaan hänelle pojan Raakelin edustajan välityksellä.

30:7–8: ”Ja Bilha, Raakelin orjatar, tuli jälleen raskaaksi ja synnytti Jaakobille toisen pojan. 8 Niin Raakel sanoi: ’Jumalan taisteluja minä olen taistellut sisareni kanssa ja olen voittanut’. Ja hän antoi hänelle nimen Naftali.” Raakel oli onnistunut saamaan myös tämän pojan kamppailtuaan Leean, niin vieläpä itse Jumalan kanssa. Hänen sanansa osoittavat kaipuuta olla osallinen patriarkaalisesta siunauksesta, vaikkakin siinä, mitä hän sanoo, on vielä tietty määrä itsepäisyyttä.

30:9: ”Kun Leea näki lakanneensa synnyttämästä, otti hän orjattarensa Silpan ja antoi hänet Jaakobille vaimoksi.” Siten hän seurasi sisarensa esimerkkiä. Tästä asiasta oli nyt tulossa varsinaisesti lihallinen kamppailu.

30:10–11: ”Ja Silpa, Leean orjatar, synnytti Jaakobille pojan. Niin Leea sanoi: ’Onneksi!’ Ja hän antoi hänelle nimen Gaad (hyvä onni).”  Hän katsoi, että tämän pojan syntymä oli hänelle onnekas tapahtuma.

30:12: ”Ja Silpa, Leean orjatar, synnytti Jaakobille toisen pojan. 13 Niin Leea sanoi: ’Onnellista minua! Niin, naiset ylistävät minua onnelliseksi.’ Ja hän antoi hänelle nimen Asser (onnellinen).” Hän uskoi, että tyttäret, naiset – olivat he missä tahansa – pitäisivät häntä onnekkaana, kun hän oli synnyttänyt miehelleen kuusi poikaa. Näyttää siltä, että Leea ei tähän aikaan ottanut laskelmissaan huomioon Herran siunausta. Kyseessä oli yksinkertaisesti hänen ja Raakelin välinen kilpailu.

 

Leean viimeiset lapset

30:14: ”Mutta Ruuben meni kerran ulos nisunleikkuun aikana ja löysi lemmenmarjoja vainiolta ja toi ne äidillensä Leealle.” Pikku Ruuben, joka oli tuohon aikaan neljän tai viiden vuoden ikäinen, löysi vainiolta lemmenmarjoja. Nämä marjat ovat keltaisia ja niissä on voimakas, hyvä tuoksu. Ne ovat suunnilleen muskottipähkinän kokoisia. Lemmenmarjojen uskottiin edistävän hedelmällisyyttä ja sopivan lemmenjuomaksi. ”Niin Raakel sanoi Leealle: ’Anna minulle poikasi lemmenmarjoja’.” Tämä osoittaa, mihin pisteeseen näiden kahden naisen välinen kateus oli kasvanut, kun he turvautuivat jopa tuollaisiin luuloteltuihin lääkkeisiin.

30:15: ”Leea vastasi hänelle: ’Eikö riitä, että olet vienyt minulta mieheni, koska tahdot ottaa vielä poikani lemmenmarjatkin?’ Siten Leea kärsi siitä tunteesta, että häntä ei rakastettu tai että häntä vain siedettiin vaimona. Raakel sanoi: ’Olkoon, maatkoon hän tämän yön sinun kanssasi, kunhan saan poikasi lemmenmarjat’.” Kaupan ehdot olivat siis nämä: Raakelin tuli saada lemmenmarjat ja hän vuorostaan luovutti Jaakobin Leealle tämän kerran.

30:16: Kun Jaakob illalla palasi vainiolta, meni Leea häntä vastaan ja sanoi: ’Minun luokseni sinun on tultava, sillä minä olen ostanut sinut poikani lemmenmarjoilla’.” Näin Leea piti kiinni siitä, mitä hänelle oli luvattu. ”Ja hän makasi sen yön hänen kanssaan. 17 Ja Jumala kuuli Leeaa, ja Leea tuli raskaaksi ja synnytti Jaakobille viidennen pojan.” Lemmenmarjat eivät siis sinänsä, luonnonlääkkeenä, vaikuttaneet hedelmällisyyttä, vaan Herran, luomakunnan Jumalan siunaus sen vaikutti.

30:18 ”Niin Leea sanoi: ’Jumala on palkinnut minulle sen, että annoin orjattareni miehelleni’. Ja hän antoi hänelle nimen Isaskar (hän joka tuo palkinnon). Hän uskoi, että tämä poika oli Jumalan palkinto hänelle siitä, että hän oli antanut orjattarensa miehelleen.

30:19: Ja Leea tuli jälleen raskaaksi ja synnytti Jaakobille kuudennen pojan. 20 Silloin Leea sanoi: ’Jumala on antanut minulle hyvän lahjan. Nyt mieheni on asuva minun luonani, sillä minä olen synnyttänyt hänelle kuusi poikaa.’ Ja hän antoi hänelle nimen Sebulon (asuminen).” Tämä yksityiskohtainen kertomus Jaakobin ja hänen vaimojensa välisistä hyvin intiimeistä suhteista osoittaa heidän luontojensa heikkouden ja syntisyyden. Heidän sydämiään ei silti täyttänyt pelkkä lihallinen halu ja kateus, vaan heillä oli aina mielessään – enemmän tai vähemmän selvästi – Messiasta koskeva lupaus ja sen merkitys.

30:21: ”Sitten hän synnytti tyttären ja antoi hänelle nimen Diina.” Tämä on mainittu tässä sen vuoksi, mitä Dinalle myöhemmin tapahtui (1. Moos. 34).

 

Joosefin syntymä

30:22: Mutta Jumala muisti Raakeliakin, ja Jumala kuuli häntä ja avasi hänen kohtunsa.” Näyttää siltä, että kun kaikki hänen suunnitelmansa ja sotajuonensa epäonnistuivat, hän kääntyi Jumalan puoleen rukoillen palavasti ja kärsivällisesti. Herra vastasi hänelle ja poisti hänen hedelmättömyytensä.

30:23: ”Niin hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Jumala on ottanut pois minun häpeäni’. 24 Ja hän antoi hänelle nimen Joosef (hän lisää), sanoen: ’Herra antakoon minulle vielä toisen pojan’.” Ottaessaan Raakelilta pois hänen hedelmättömyydestään koituneen moitteen Herra oli vahvistanut hänen toivoaan siitä, että hän antaisi tälle toisen pojan. Tämä toive toteutui myöhemmin (1. Moos. 35:16–18). On epäilemättä oikein olettaa tätä seuraavasta kertomuksesta, että Jaakobin yksitoista lasta, Ruubenista Joosefiin, syntyivät hänen avioitumistaan seuraavien seitsemän vuoden aikana. Nämä lapset eivät syntyneet täsmälleen kerrotussa aikajärjestyksessä, mutta siten, että Leea synnytti neljä poikaansa neljän ensimmäisen vuoden aikana. Daan ja Naftali syntyivät luultavasti myös tänä aikana. Silpan lapset syntyivät välittömästi sen jälkeen, kun Leea itse taas tuli äidiksi kuudentena ja seitsemäntenä vuotena. Joosef syntyi suunnilleen seitsemännen vuoden lopussa, kun Jaakob oli yhdeksänkymmenen yhden vuoden ikäinen. Koko kertomus osoittaa, että Herran pelko tekee kodista todellisesti onnellisen. Uskovat luottavat näet saavansa Herralta kaikki hyvät lahjat ja ottavat ne kiitollisina vastaan hänen kädestään.

 

Laabanin ja Jaakobin välinen sopimus

30:25: ”Ja kun Raakel oli synnyttänyt Joosefin, sanoi Jaakob Laabanille: ’Päästä minut menemään kotiini ja omaan maahani’.” Neljätoista Jaakobin palvelusvuotta olivat nyt tulleet päätökseen. Koska hän ei pitänyt Mesopotamiaa kotinaan vaan vieraana maana, halusi hän palata takaisin omaan maahansa, Kanaaniin. Sen vuoksi hän pyysi Laabanilta lupaa lähteä.

30:26: ”Anna minulle vaimoni ja lapseni, joiden vuoksi olen sinua palvellut, mennäkseni pois; sillä tiedäthän itse, kuinka olen sinua palvellut.” Laabanin täytyi myöntää Jaakobin uskollisuus kaikessa hänen työssään, erityisesti koska kauppa oli ollut hänelle tähän saakka hyvin edullinen.

30:27: ”Laaban vastasi hänelle: ’Jospa saisin armon silmiesi edessä! Merkkini ilmoittavat, että Herra sinun tähtesi on siunannut minua.’” Laaban ilmaisi pyyntönsä mitä kohteliaimmin sanoin, vaikka hänellä oli ainoastaan itsekkäitä syitä pyytää Jaakobia jäämään.

30:28: ”Ja hän sanoi vielä: ’Määrää palkka, joka minun on sinulle maksettava, niin minä sen annan’.” Näyttää siltä kuin hän taipuisi ehdoitta mihin tahansa vaatimukseen, jonka Jaakob ehkä esittäisi, mutta todellisuudessa hän perusti laskelmointinsa Jaakobin halukkuuden ja nöyryyden varaan.

30:29–30: ”Hän vastasi hänelle: ?’Itsehän tiedät, kuinka minä olen sinua palvellut ja millaiseksi karjasi on tullut minun hoidossani. 30 Sillä vähän sinulla oli ennen minun tuloani, mutta sitten se on karttunut suureksi, ja Herra on siunannut sinua, missä vain minä liikuin. Mutta milloin saan ruveta tekemään työtä minäkin oman perheeni hyväksi?’” Näissä sanoissa oli selvä vihje Laabanille siitä, että tämän kannattaisi tehdä Jaakobista itsenäinen karjataloudessa. Mutta Laaban toisti kysymyksensä.

30:31: ”Hän vastasi: ’Mitä minun on sinulle annettava?’ Jaakob sanoi: ’Ei sinun tarvitse antaa minulle mitään. Jos myönnät minulle tämän, niin minä yhä edelleen paimennan ja vartioitsen sinun laumojasi’.” Nyt pantiin oveluus oveluutta vastaan. Jaakob näet kieltäytyi luottamasta Laabanin anteliaisuuteen, sillä hän oli oppinut tuntemaan enonsa luonteen.

30:32: ”’Minä tarkastan tänään kaiken laumasi; erota siitä pois kaikki pilkulliset ja kirjavat lampaat sekä karitsoista kaikki mustat ja vuohista kirjavat ja pilkulliset. Ja minun palkkani on sitten oleva tämä.’ Tämän sopimuksen ehdot perustuivat siihen seikkaan, että idässä vuohet ovat yleensä mustia tai tumman ruskeita, harvoin valkoisia tai sellaisia, joissa on valkoisia pilkkuja. Lampaat sitä vastoin ovat yleensä valkoisia, harvoin mustia tai pilkullisia. Ehdotus näytti siitä syystä olevan hyvin yksipuolinen Laabanin eduksi.

 

30:33: ”’Ja siinä minun rehellisyyteni tulee toteennäytetyksi: kun vasta tulet omin silmin katsomaan minun palkkaani, niin kaikki vuohet, jotka eivät ole pilkullisia eivätkä kirjavia, ja kaikki karitsat, jotka eivät ole mustia, katsottakoon minun varastamikseni.’” Jos Laaban milloin tahansa löytäisi hänen laumoistaan sellaisia eläimiä, jotka eivät vastanneet tätä kuvausta, hän saisi syyttää Jaakobia varkaudesta.

30:34–35: ”Laaban vastasi: ’Hyvä, olkoon, niin kuin olet puhunut’.” Hän oli täysin tyytyväinen tähän suunnitelmaan, joka näytti täysin suosivan häntä. 35 ”Ja samana päivänä hän erotti pois juovikkaat ja kirjavat vuohipukit ja kaikki pilkulliset ja kirjavat vuohet – kaikki, joissa oli jotakin valkoista – sekä kaikki mustat karitsat ja jätti ne poikiensa hoitoon.” Laaban ryhtyi kaikkiin ajateltavissa oleviin varotoimiin. Hän valvoi itse henkilökohtaisesti kaikkien tummien ja pilkullisten lampaiden sekä valkoisten ja pilkullisten vuohien poistamisen.

30:36: ”Ja hän asetti niin, että oli kolmen päivän välimatka hänen ja Jaakobin välillä; ja Jaakob paimensi Laabanin muuta karjaa.” Asettamalla omat poikansa vastaamaan hänen laumoistaan ja erottamalla laumat hyvin kauas toisistaan Laaban ajatteli laittaneensa tehokkaasti Jaakobin kunnianhimon aisoihin. Kaikessa tässä Laaban osoitti olevansa itsekäs ja ahne mies, joka hyödynsi kaikki mahdolliset keinot minimoidakseen Jaakobin palkan.

 

Jaakobin suuri vauraus

30:37: ”Mutta Jaakob otti itselleen tuoreita haavan, mantelipuun ja plataanin oksia ja kuori niihin valkeita juovia, paljastaen oksien valkoisen rungon.” Koska itäisten puiden, mantelipuun tai vaahteran, kaarna on tumman väristä samalla kun niiden puuaines on häikäisevän valkoista, soveltuvat ne erittäin hyvin tähän tarkoitukseen.

30:38: ”Ja kuorimansa oksat hän pani eläinten eteen vesikaukaloihin eli juoma-astioihin, joista ne tulivat juomaan; ja ne olivat kiimallaan tullessansa juomaan.” Vaikutelma, jonka eläinten kiimallaan ollessaan oli määrä saada, tuli olla niin äkillinen, syvä ja kestävä, että se vaikuttaisi niiden jälkeläisten väriin.

30:39: ”Ja eläimet pariutuivat oksien edessä ja synnyttivät juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia karitsoita.” Jaakobin suunnitelma toimi hienosti. Se sai hänen laumansa kasvamaan hyvin nopeasti.

30:40: Sitten Jaakob erotti karitsat; ja hän asetti eläinten päät niihin päin, jotka olivat pilkullisia, ja kaikkiin niihin päin, jotka olivat mustia Laabanin laumassa; siten hän hankki itselleen eri laumansa eikä päästänyt niitä Laabanin laumaan.” Tällä toisella juonella mustat vuohet ja valkoiset lampaat pidettiin aina erillään eikä mikään niiden omassa laumassa kiinnittänyt niiden huomiota. Sitä vastoin täplikkäät ja pilkulliset eläimet oli selvästi määrätty tekemään vaikutus eläimiin niiden lisääntymisaikana.

30:41: ”Ja joka kerta kun voimakkaat eläimet olivat kiimallaan, pani Jaakob oksat eläinten silmien eteen vesikaukaloihin, niin että ne pariutuivat oksien edessä.” Tämä tapahtui keväällä sillä syksyllä syntyneitä lampaita ja kilejä pidettiin vahvempina ja parempina.

30:42: ”Mutta heikkojen eläinten eteen hän ei niitä pannut. Niin joutuivat heikot Laabanille ja voimakkaat Jaakobille.” Näin Jaakobin onnistui – Jumalan siunauksella (1. Moos. 31:12) – hankkia osa niistä palkoista, jotka niin runsaina kuuluivat hänelle monien vuosien uskollisesta palveluksesta. Hän käytti kaikkea liikemiehen älyään lyödessään ahneen enonsa tämän omassa pelissä, mutta samalla hän piti sanansa, ettei hän ominut itselleen yhtään eläintä, joka ei hänelle kuulunut.

30:43: ”Ja siten mies tuli ylen rikkaaksi; hän sai paljon pikkukarjaa sekä palvelijattaria, palvelijoita, kameleja ja aaseja.” Jumalan siunauksesta hän hankki kaiken tämän seuraavien kuuden vuoden aikana. Ilman Jumalan siunausta rikkaus on kirous.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2014 Avioliitto Lehdet

Jaakobin avioliitto (1. Moos. 29)

Paul Kretzmann, USA

Jaakob saapuu Mesopotamiaan

29:1: ”Ja Jaakob lähti matkaan – kirjaimellisesti: hän nosti jalkansa, ts. hän jatkoi matkaansa iloisin mielin – ja tuli Idän miesten maalle.” Hän tuli Eufratin tuolle puolen Mesopotamiaan, joka sijaitsee koilliseen Kanaanin maasta. Tämä matka poikkesi jonkin verran Elieserin matkasta lähes sata vuotta aiemmin, sillä Jaakob, joka oli nyt 77 vuotta vanha, kulki koko matkan jalkaisin.

29:2: ”Ja katso, hän huomasi kedolla kaivon, ja katso, sen ääressä makasi kolme lammaslaumaa, sillä siitä kaivosta oli tapana juottaa laumoja. Ja kaivon suulla oli suuri kivi.” Jaakob tiesi, että hänen täytyi olla lähellä määränpäätä. Sen tähden hän tarkasteli huolellisemmin ympäristöä. Hän huomasi vainiolla tämän kaivon tai vesisäiliön, jonka suuta peitti suuri kivi.

29:3: ”Sen tähden annettiin kaikkien laumojen kokoontua sinne (tiettyinä vuorokauden aikoina) ja sitten vieritettiin kivi kaivon suulta ja juotettiin lampaat, jonka jälkeen kivi taas pantiin paikoilleen kaivon suulle. Lähistöllä ei selvästikään ollut paljon vettä. Oli välttämätöntä noudattaa mitä suurinta huolellisuutta saatavissa olevan veden säilyttämiseksi puhtaana.

29:4–7: ”Ja Jaakob sanoi heille: ’Veljeni, mistä te olette?’ He vastasivat: ’Harranista olemme’.  5 Hän kysyi heiltä: ’Tunnetteko Laabanin, Naahorin pojan (sanan laajemmassa merkityksessä poika, sillä Laaban oli Naahorin pojanpoika)? He vastasivat: ”Tunnemme”. 6 Ja hän kysyi heiltä: ’Voiko hän hyvin?’ He vastasivat: ’Hyvin hän voi; ja katso, Raakel, hänen tyttärensä, tulee tuolla lammasten kanssa’. 7 Hän sanoi: ’Vielä on täysi päivä ja liian aikaista koota lauma (hän otaksui, että paimenet kokoaisivat ne myöhemmin heti aitaukseen tai karjapihaan yötä varten); juottakaa lampaat ja viekää ne takaisin laitumelle’.”

Tämä ei ollut Jaakobilta sopimatonta komentelua vaan ainoastaan järjestely paimenten saamiseksi pois. Hän olisi näet luonnollisesti halunnut mieluummin tavata serkkunsa, jota hän jo nyt piti todennäköisenä vaimonaan, yksin eikä palvelijoiden ollessa läsnä.

29:8: ”He vastasivat: ’Emme voi, ennen kuin kaikki laumat ovat koolla ja kivi on vieritetty kaivon suulta; sitten juotamme lampaat’.” Yleensä siis tarvittiin kaksi miestä tai vielä useampia vierittämään kivi pois vesisäiliön suulta. He olivat saaneet määräyksen tulla yhdessä tiettynä aikana, ettei laumojen hoitaminen viivästyisi ja ettei siinä olisi ongelmia.

 

Jaakob kohtaa Raakelin

29:9: ”Hänen vielä puhuessaan heidän kanssaan tuli Raakel isänsä lammasten kanssa, sillä hänen oli tapana olla paimenessa.” Raakel oli yksi isänsä paimenista, aivan kuten arabien naimattomat tyttäret ovat tänäkin päivänä.

29:10: ”Kun Jaakob näki Raakelin, enonsa Laabanin tyttären, ja enonsa Laabanin lampaat, astui hän esiin ja vieritti kiven kaivon suulta ja juotti enonsa Laabanin lampaat. Ilo, jota Jaakob koki saavutettuaan määränpäänsä turvallisesti pitkän, yksinäisen ja vaarallisen matkan jälkeen autiomaan halki ja hänen ilahtumisensa siitä, että hän kohtasi serkkunsa niin pian, antoi hänelle epätavallisen, sankarillisen voiman.

29:11: ”Ja Jaakob suuteli Raakelia ja korotti äänensä ja itki.” Hänen ikänsä ja sukulaisuussuhde teki tällaisen läheisen tervehtimisen aivan sopivaksi. Saattaa olla, että aviollinen kiintymys on herännyt jo tässä vaiheessa hänen sydämessään. Olihan yksi hänen matkansa tarkoituksista ottaa yksi Laabanin tyttäristä vaimokseen.

29:12: ”Niin Jaakob ilmoitti Raakelille, että hän oli hänen isänsä sukulainen ja Rebekan poika; ja Raakel riensi pois ja ilmoitti sen isällensä.” Raakel oli nyt vuorostaan ylitsepursuavan iloinen. Tämä sai hänet etsimään hyvin kiireesti isäänsä.

29:13: ”Kun Laaban kuuli kerrottavan Jaakobista, sisarensa pojasta, riensi hän häntä vastaan, syleili ja suuteli häntä ja toi hänet kotiinsa (siten tarjoten hänelle sydämellisen vastaanoton); ja hän kertoi Laabanille kaikki, mitä oli tapahtunut.” Hän kertoi kaiken sen, mikä oli tarpeellista hänen matkansa selittämiseksi.

29:14: ”Ja Laaban sanoi hänelle: ’Niin, sinä olet minun luutani ja lihaani’.” Jaakobin kertomus vakuutti hänet. Se osoitti näet lopullisesti, että Jaakob oli hänen sisarenpoikansa. ”Ja hän asui hänen luonaan kuukauden päivät.” Siten hän tutustui sekä tähän perheeseen että olosuhteisiin perheessä. Näin Herra oli johdattanut Jaakobin askeleet. Samoin hän valvoo kaikkien lastensa askelia maan päällä. Huolimatta monista vaivoista ja puutteista he yleensä onnistuvat löytämään kodin ja ystäviä. Siten Herra osoittaa isällisen huolenpitonsa.

 

Jaakob palvelee Laabania Raakelin tähden

29:15: ”Ja Laaban sanoi Jaakobille: ’Olet tosin sukulaiseni, mutta palvelisitko silti minua palkatta? Sano minulle, mikä on palkkasi oleva.’” Jaakob ei ollut ollut toimettomana saapumisensa jälkeisenä kuukautena. Hän oli osoittautunut niin alttiiksi ja niin taitavaksi, että Laaban palkkasi hänet ilomielin, kunhan ehdoista saatiin sovittua.

29:16: ”Mutta Laabanilla oli kaksi tytärtä; vanhemman nimi oli Leea, nuoremman nimi oli Raakel.” Laaban tiesi, että Jaakob anoisi lopulta toista ja hänen tarjouksensa tarkoitus oli raivata tietä sille.

29:17: ”Ja Leealla oli sameat silmät, mutta Raakelilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot.” Leean silmät olivat heikot ja sameat. Hän ei ollut kaunis itämaisessa mielessä. Raakel oli kaunis niin kasvoiltaan kuin koko olemukseltaan. Erityisesti hänen silmänsä olivat kirkkaat ja loistavat, mitä pidetään suuressa arvossa idässä.

29:18: Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi: ’Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi’. Tämän palvelun oli määrä tapahtua tavanomaisten myötäjäisten ja sukulaisille annettujen lahjojen sijasta.

29:19: ”Laaban vastasi: ’Parempi on, että annan hänet sinulle, kuin että antaisin hänet jollekin toiselle; jää luokseni’.” Laaban teeskenteli välinpitämätöntä. Itsekkyydessään ja ahneudessaan Laaban odotti suurta voittoa itselleen tällä järjestelyllä.

29:20: ”Jaakob palveli siis seitsemän vuotta saadakseen Raakelin, ja ne tuntuivat hänestä muutamilta päiviltä; niin hän rakasti häntä.” Verrattuna siihen palkintoon, joka hänelle oli tarjona seitsemän vuoden jälkeen, kaikki palvelun vaivat näyttivät merkityksettömiltä. Hänen rakkautensa Raakelia kohtaan teki hänet iloiseksi ja hilpeäksi, vaikka hän toki ikävöi seitsemän vuoden kulumista loppuun.

 

Jaakob nai Leean ja Raakelin

29:21: ”Sen jälkeen Jaakob sanoi Laabanille (seitsemän vuoden päätyttyä): ’Anna minulle vaimoni, sillä aikani on nyt kulunut umpeen, mennäkseni hänen tykönsä’.” Huomaa, että hän kutsuu Raakelia vaimokseen, vaikka hän oli ainoastaan kihlautunut hänen kanssaan. Lain mukainen kihlautuminen on näet Jumalan edessä yhtä sitova kuin avioliitto.

29:22: ”Silloin Laaban kutsui kokoon kaikki sen paikkakunnan asukkaat ja laittoi pidot.” Hän järjesti tavanomaisen hääjuhlan ja teki siitä niin loistavan kuin hänen varansa sallivat.

29:23: ”Mutta illalla hän otti tyttärensä Leean ja vei hänet hänen luokseen; ja hän yhtyi häneen.” Laabanin on mahdollista toteuttaa tämä petos sitäkin helpommin, koska tapa vaati, että morsian oli runsaasti verhottu, kun hänet vietiin sulhasen luokse makuuhuoneeseen.

29:24: ”Ja Laaban antoi orjattarensa Silpan tyttärellensä Leealle orjattareksi.” Tämä seikka kerrotaan tässä varta vasten myöhempiä tapahtumia silmällä pitäen.

29:25: ”Aamulla hän näki, että se oli Leea. Ja hän sanoi Laabanille: ’Mitä oletkaan minulle tehnyt? Olenhan palvellut sinua saadakseni Raakelin! Miksi petit minut?’” Vaikka Jaakobille tehtyä huijausta voidaan tietyssä mielessä pitää oikeudenmukaisena rangaistuksena, hänen syytöksensä Laabania kohtaan oli kuitenkin täysin oikeutettu. Hän olisi aivan hyvin voinut tekemäänsä sopimusta ajatellen hylätä Leean.

29:26: ”Laaban vastasi: ’Ei ole meidän maassamme tapana antaa nuorempaa ennen vanhempaa’.” Olkoonkin että tämä oli vakiintunut tapa sillä paikkakunnalla tai alueella, jossa Laaban eli, hänen puolustelunsa oli silti kehno veruke. Olisihan hänen kuulunut ilmoittaa Jaakobille tästä tavasta silloin kun sopimus tehtiin. Hänen itsekkäät motiivinsa, erityisesti hänen ahneutensa, tuli tässä näkyviin kuten se tulevina vuosina ilmeni yhä enemmän.

29:27: ”’Vietä nyt vain tämä hääviikko loppuun, niin annetaan sinulle toinenkin, kunhan olet palveluksessani vielä toiset seitsemän vuotta.’” Hääjuhla kesti seitsemän päivää. Sen aikana Jaakobin oli vahvistettava avioliitto Leean kanssa hyväksymällä tämä vaimokseen. Toisella viikolla hänelle annettiin sitten Raakel hänen vaimokseen sillä ehdolla, että hän palvelisi toiset seitsemän vuotta tätä varten. Näin hän maksoi todellisuudessa suuremman hinnan kuin hänen kuului.

29:28: ”Ja Jaakob suostui siihen, ja kun hän oli viettänyt sen viikon loppuun, antoi Laaban myöskin tyttärensä Raakelin hänelle vaimoksi.” Molemmin puolin syntiset heikkoudet olivat näytelleet osaansa ja sen vuoksi Jaakobin avioelämästä tuli enemmän kuin yhdessä suhteessa koetusten koulu.

29:29–30: ”Ja Laaban antoi orjattarensa Bilhan tyttärellensä Raakelille orjattareksi.” Tämä kerrotaan myös varta vasten tulevia tapahtumia silmällä pitäen. ”Ja hän yhtyi myös Raakeliin, ja Raakel oli hänelle rakkaampi kuin Leea; ja hän palveli Laabanin luona vielä toiset seitsemän vuotta.” Se, että kaksinnaiminen, polygamia, on Jumalan alkuperäisen asetuksen vääristämistä, koska avioliiton tulee olla monogamia, yhden miehen ja yhden naisen liitto, käy ilmi myös tässä. Jaakobin oli näet mahdotonta osoittaa kiintymystä puolueettomasti. Siksi huolimatta siitä, että Jumalan siunaus Aabrahamille hyödynsi myös näitä välikappaleita tehdäkseen Aabrahamin jälkeläisistä suuren kansakunnan, on kuitenkin selvää, että paljon myöhemmistä vaikeuksista oli seurausta tästä luonnonvastaisesta asioiden järjestelystä.

 

Leean ensimmäiset pojat

29:31: ”Ja kun Herra näki, että Leeaa hyljittiin, avasi hän hänen kohtunsa; mutta Raakel oli hedelmätön.” Herra näki, että Jaakob rakasti Leeaa vähemmän kuin Raakelia. ”Hän avasi hänen kohtunsa” – siten valmistaen hänet lasten synnyttämistä varten, jotka ovat hänen siunauksensa. Se, että Raakel oli hedelmätön, oli myös Jumalan sallimusta.

29:32: ”Niin Leea tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Ruuben (katso, poika!), sanoen: ’Herra on nähnyt minun kurjuuteni; nyt on mieheni rakastava minua’.” Lapset olivat erityisen kaivattuja patriarkkojen aikaan. Sen perusteella Leea, jonka rakkaus Jaakobia kohtaan oli niin syvä ja vahva, että hän oli jopa suostunut Laabanin petokseen, toivoi, että hänen miehensä alkaisi nyt rakastaa myös häntä.

29:33: ”Ja hän tuli jälleen raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Herra on kuullut, että minua hyljitään, ja on antanut minulle myös tämän’. Niin hän antoi hänelle nimen Simeon (kuuleminen).” Jumala oli kuullut hänen rukouksensa toisesta pojasta. Hän uskoi, että tämä takaisi sen, että hänen miehensä rakastaisi vihdoinkin myös häntä.

29:34: ”Ja hän tuli jälleen raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Nyt kai mieheni vihdoinkin kiintyy minuun, sillä olenhan synnyttänyt hänelle kolme poikaa’. Sen tähden hän antoi hänelle nimen Leevi (hän kiintyy).”  Aiemmin hän oli toivonut, että hän saavuttaisi miehensä täyden rakkauden ja olisi samanvertainen Raakelin kanssa hänen edessään. Nyt hän toivoi ainoastaan, että Jaakob ainakin kiintyisi häneen pysyvästi.

29:35: ”Ja hän tuli vieläkin raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Nyt minä kiitän Herraa’. Sen tähden hän antoi hänelle nimen Juuda (Jumalan kiitos; se, josta kiitetään Jumalaa). Sitten hän lakkasi synnyttämästä.” Leea kääntyi nyt kokonaan pois itsestään Herraan. Herra ei tietyn aikaa antanut hänen tulla raskaaksi, jottei hän alkaisi luottaa itseensä. Sitä läksyä, että kaikki hyvät lahjat tulevat Jumalalta ja että hän antaa ne armollisessa hyvyydessään, ei voi oppia liian hyvin.

Suomennos: Hannu Lehtonen

 

Kategoriat
1/2014 Lehdet Vanha Testamentti

Jaakobin pako ja uni (1.Moos. 28)

Paul Kretzmann, USA

Jaakob lähetetään rauhassa
28:1: ”Silloin Iisak kutsui Jaakobin ja siunasi hänet; hän käski häntä ja sanoi hänelle: ’Älä ota vaimoksesi ketään Kanaanin tyttäristä.’” Rebekan suunnitelma toteutui. Iisak näki hänen huomautuksensa tarkoituksen ja otti vaarin Rebekan sanoihin sisältyvästä vihjeestä. Iisak kutsui Jaakobin virallisesti, tervehti häntä mitä ystävällisimmin. Sitten hän antoi tälle ehdottoman määräyksen, ettei hän saanut ottaa vaimokseen kanaanilaista naista.
28:2: ”’Vaan nouse ja mene Mesopotamiaan, isoisäsi Betuelin kotiin, ja ota sieltä itsellesi vaimo enosi Laabanin tyttäristä.’” Näiden kahden sukulaisperheen välillä oli ainakin ajoittaista yhteydenpitoa, koska Iisak tiesi Laabanin tyttäristä.
28:3–4: ”Ja Jumala, Kaikkivaltias, siunatkoon sinua ja antakoon sinun tulla hedelmälliseksi ja lisääntyä, niin että sinusta tulee suuri kansojen joukko. 4. Ja hän suokoon sinulle Aabrahamin siunauksen, sinulle ynnä sinun jälkeläisillesi, että saisit omaksesi maan, jossa sinä muukalaisena asut ja jonka Jumala on antanut Aabrahamille.” Iisakin sanat viittaavat epäilyksettä siihen, että hän nyt tunnusti avoimesti Jaakobin valituksi perillisekseen. Tietoisuus patriarkan (kantaisän) kutsumuksesta oli herännyt hänessä. Hänellä oli voima antaa Aabrahamin siunaus, joka sisälsi lupauksen Messiaasta, pojalle, jonka hän olisi hylännyt mutta jonka Jumala oli valinnut.
28:5: ”Niin Iisak lähetti Jaakobin matkalle, ja hän lähti Mesopotamiaan Laabanin luo, joka oli aramilaisen Betuelin poika ja Rebekan, Jaakobin ja Eesaun äidin, veli.” Betuel oli tähän aikaan joko kuollut tai ei enää aktiivisesti hoitamassa asioita. Sen vuoksi Laabanista, Jaakobin enosta, puhutaan perheen päänä.
28:6: ”Kun Eesau näki, että Iisak oli siunannut Jaakobin ja lähettänyt hänet Mesopotamiaan ottamaan sieltä itselleen vaimoa-sillä hän oli siunannut hänet, käskenyt häntä ja sanonut: ’Älä ota vaimoa Kanaanin tyttäristä’ – 7. ja että Jaakob oli totellut isäänsä ja äitiänsä ja lähtenyt Mesopotamiaan, 8. silloin hän huomasi, että Kanaanin tyttäret olivat hänen isälleen Iisakille vastenmieliset; 9. ja niin Eesau meni Ismaelin luo ja otti Mahalatin, Aabrahamin pojan Ismaelin tyttären, Nebajotin sisaren, vaimokseen entisten lisäksi.” Tätä naista kutsutaan 1. Moos. 36:2:ssa Baasematiksi, Nebajotin sisareksi, koska tämä oli hänen vanhin veljensä. Luultavasti Eesaun tarkoituksena oli saada tällä teolla takaisin isänsä täysi arvostus, sillä tämä kolmas vaimo oli Aabrahamin jälkeläinen. Hän kuitenkin ainoastaan paljasti täydellisen ymmärryksen puutteensa sikäli kuin oli kyse patriarkkojen suhteesta Herran ennustuksiin tämän maan omistamisesta. Ismaelin ja hänen lastensa ei näet ollut määrä olla perillisiä Saaran pojan kanssa.

Jaakobin uni Beetelissä
28:10: ”Niin Jaakob lähti Beersebasta mennäksensä Harraniin.” Beerseba sijaitsi Kanaanin eteläisimmässä osassa, johon Iisak oli tuolloin leiriytyneenä. Jaakob matkasi ensin pohjoista kohti.
28:11: ”Ja hän osui erääseen paikkaan, johon yöpyi, sillä aurinko oli laskenut; ja hän otti sen paikan kivistä yhden, pani sen päänsä alaiseksi ja asettui nukkumaan siihen paikkaan.” Hän osui tähän paikkaan sattumalta, vaikkakin kyseessä oli Jumalan johdatus. Paikka, jossa tämä tapahtui, on ilmoitettu myös tässä siten, että sen myöhempään merkitykseen kiinnitetään huomiota.
28:12–14: ”Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas. 13 Ja katso, Herra seisoi hänen edessään ja sanoi: ’Minä olen Herra, sinun Isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. 14 Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.’” Tämä oli ihmeellinen Jumalan ilmoitus. Se vahvisti Messiasta koskevan lupauksen, jonka Iisak oli lausunut. Koko kuva osoittaa rikkoutumattoman yhteydenpidon, läheisen yhteyden Jumalan ja uskovien välillä maan päällä. Jumalan enkelit ovat uskovien seurassa ja suojelevat heitä kaikilla heidän teillään. Enkelit edustavat heitä heidän vaikeuksissaan ja ahdistuksissaan. He tuovat Jumalan avun ja suojeluksen alas taivaasta. Maan päällä, jossa Jaakob lepäsi, oli tikapuut. Hän näytti olevan yksin ja hylätty. Hänellä ei ollut edes maapalasta, jota hän olisi voinut kutsua omakseen. Mutta tikapuiden huipulla oli kaikkivaltias Jumala, jonka lupaukset eivät koskaan petä. Yhdessä ensimmäisistä puheistaan Jeesus viittasi tähän Jaakobin näkyyn (Joh. 1:51). Jeesuksen Kristuksen persoonassa ovat taivas ja maa, Jumala ja ihminen, yhdistyneinä ainutlaatuisella ja mitä ihmeellisimmällä tavalla. Kristuksen, lihaan tulleen Jumalan Pojan, välityksellä, me pääsemme yhteyteen Jumalan kanssa.
28:15: ”Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennen kuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut.” Messiasta koskevan lupauksen lisäksi, joka jälkeenpäin oli aina mitä suurin lohdutus Jaakobille – kuten se on kaikkien uskovien toivo – Herra vakuutti pitävänsä hänestä huolen hänen matkoillaan. Jaakob saattoi panna luottamuksensa Herran lupauksien ehdottomaan, pettämättömään täyttymiseen. Ne ovat yhtä varmat tänä päivänä kuin silloin. Sen tähden ne edellyttävät samaa luottavaista vastaanottamista.

Jaakobin lupaus
28:16: ”Silloin Jaakob heräsi unestansa ja sanoi: ’Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt?’.” Jumala oli läsnä tässä paikassa, vaikka se oli kaukana sieltä, missä oikeaa Jumalan palvelemista vaalittiin, nimittäin hänen isänsä kodissa. Hänellä ei ollut ollut mitään aavistusta siitä. Herra oli laupiaassa armossaan lähellä häntä ympäröiden hänet hyvyydellään jopa näin kaukana hänen kotoaan.
28:17: ”Ja pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: ’Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti.’” Vrt. 2. Moos. 3:5. Tähän paikkaan liittyvät mielleyhtymät täyttivät aina jälkeenpäinkin hänen mielensä pyhällä pelolla ja kunnioituksella, jota syntiset ihmiset välttämättä tuntevat Jumalan läheisyydessä. Siellä missä Jumala ilmoittaa itsensä joko näyssä tai sanassaan, siellä on paikka, jossa hän asuu. Siellä hänen armonsa avaa itse taivaan syntiselle, joka etsii vain hänen armoaan.
28:18: ”Ja Jaakob nousi varhain aamulla, otti kiven, jonka hän oli pannut päänsä alaiseksi, ja nosti sen pystyyn patsaaksi ja vuodatti öljyä sen päälle.” Hän noudatti tavanomaisia vihkimismenoja. Hän erotti tämän paikan Herran ilmestymisen pyhittämäksi ja pystytti kiven, joka oli ollut hänen päänsä alaisena ennakoimaan pyhäkköä, joka sinne rakennettaisiin myöhemmin.
28:19: ”Ja hän kutsui paikan Beeteliksi; mutta ennen oli kaupungin nimenä Luus.” Kanaanilaiset tarkoittivat käyttämällään nimellä Luus sekä kaupunkia että ympäröivää maaseutua. Israelin lapset antoivat alueelle sen valloittamisen jälkeen nimen Beetel, joka sillä oli tämän tapahtuman jälkeen.
28:20–22: ”Ja Jaakob teki lupauksen, sanoen: ’Jos Jumala on minun kanssani ja varjelee minut sillä tiellä, jota nyt kuljen, ja antaa minulle leipää syödäkseni ja vaatteita pukeutuakseni, 21 niin että saan palata rauhassa isäni kotiin, niin on Herra oleva minun Jumalani; 22 ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone, ja kaikesta, mitä minulle suot, minä totisesti annan sinulle kymmenykset.’” Jaakob ei tässä ilmaissut ehtoa vaan hän tunnusti kiitollisena sen, mitä Jumala oli luvannut. Tällä lupauksella Jaakob otti vastaan Herran lupauksen ja julisti, mitä siihen hänen käsityksensä mukaan sisältyi. Hänellä oli tietty tapahtuma silmiensä edessä, sillä se kivi, joka nyt ainoastaan muistutti ihmeellisestä näystä, korvattaisiin Jumalan läsnäolon ja asumisen muistomerkillä. Niistä Jumalan lahjoista, jotka hän saisi seurauksena tuosta lupauksesta, hän täten omisti kymmenennen osan Herralle. Oikeaa Herraan luottamista on ottaa vastaan hänen lupauksensa yksinkertaisella uskolla sekä palvoa ja palvella häntä.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
5/2013 Lehdet Siunaus Synti

Iisak siunaa poikansa (1.Moos.27)

Paul Kretzmann, USA

Iisak valmistautuu siunaamaan Eesaun

27:1: ”Kun Iisak oli tullut vanhaksi ja hänen silmänsä olivat hämärtyneet, niin ettei hän enää voinut nähdä, kutsui hän Eesaun, vanhemman poikansa, ja sanoi hänelle: ”Poikani!” Tämä vastasi hänelle: ’Tässä olen’.” Iisak oli tähän aikaan 137 vuoden ikäinen. Vanhuuden heikkoudet alkoivat näkyä näön heikkenemisenä. Sanatarkasti ottaen kohdassa sanotaan: hänen silmissään, jotka tulivat heikoiksi pois näkemisestä. Hän kutsui nyt muodollisella ja juhlallisella tavalla Eesauta, suosikkipoikaansa.

27:2: Niin hän sanoi: ’Katso, minä olen tullut vanhaksi enkä tiedä, milloin kuolen’.” Itse asiassa hän eli vielä 43 vuotta, mutta hänen tekemänsä valmistelut osoittivat kaukonäköisyyttä, joka oli hänelle luonteenomaista. Jokaisen uskovan tulisi panna asiansa järjestykseen ajoissa ja olla valmis kohtaamaan kuolema, kun se tulee.

27:3–4: ”’Ota siis aseesi, viinesi ja jousesi, ja mene kedolle ja pyydystä minulle riistaa. 4. Ja laita minulle herkkuruoka, minun mieliruokani, ja tuo se syödäkseni, että minä siunaisin sinut, ennen kuin kuolen.’” Tässä ei tullut näkyviin vanhan miehen äkillinen oikku, vaan huolellisesti valmisteltu suunnitelma. Sen mukaan Eesaun tuli metsästää riistaa ja sitten valmistaa siitä ruokaa tavalla, jonka hän tiesi miellyttävän isäänsä. Jumala oli antanut ennen lasten syntymää ilmoituksen, jonka Iisak epäilemättä tunsi. Eesau oli huolettomasti ja lähes halveksien luopunut esikoisoikeudestaan. Hän oli myös solminut kyseenalaisen avioliiton kanaanilaisen naisen kanssa. Silti Iisak piti Eesauta suosikkinaan, myös erittäin tärkeän, Messiasta koskevan lupauksen, välittämisessä. Uskovissakin lihan heikkous kasvaa usein mököttäväksi itsepintaisuudeksi Jumalan ilmeisen johdatuksen sivuuttamisessa.

Rebekka järjestää, että Jaakob siunataan ensin

27:5–7: Mutta Rebekka kuuli, kuinka Iisak puhui pojallensa Eesaulle.” Tämä, että Rebekka kuuli Iisakin suunnitelman, perustui Jumalan kaitselmukseen. ”Ja kun Eesau oli lähtenyt kedolle pyydystämään riistaa, tuodakseen isällensä, 6. puhui Rebekka pojalleen Jaakobille sanoen: ’Katso, minä kuulin sinun isäsi puhuvan veljellesi Eesaulle ja sanovan: 7 Tuo minulle riistaa ja laita minulle herkkuruoka syödäkseni, että siunaisin sinut Herran edessä, ennen kuin kuolen.’” Rebekka teki Jaakobista liittolaisensa kertomalla hänelle kaiken, mitä hän oli saanut tietää.

27:8: ”’Kuule siis, poikani, mitä sanon, ja tee, mitä minä käsken: 9. mene laumaan ja ota sieltä minulle kaksi hyvää vohlaa” – riittävä määrä, joka tarvittiin riistan sijasta – ”laittaakseni niistä isällesi herkkuruuan, hänen mieliruokansa.’” Rebekka tunsi näet myös Iisakin mieltymykset ja tiesi, missä muodossa hän piti eniten paistetusta lihasta.

27:10: ”’Ja sinun on vietävä se isäsi syödä, että hän siunaisi sinut, ennen kuin kuolee.’” Näin Jaakobin annettiin ymmärtää, mitä osaa hänen oli määrä näytellä Rebekan suunnitelmassa.

27:11: Mutta Jaakob sanoi äidillensä Rebekalle: ’Katso, veljeni Eesau on karvainen, mutta minä olen sileäihoinen. 12 Entä jos isäni tunnustelee minua? Silloin minä joudun hänen silmissään pilkkaajaksi ja hankin itselleni kirouksen enkä siunausta.’” Tämä oli osittain harkitsevaisuutta, osittain omantunnon ääni, joka kertoi hänelle, että hän tekisi itsestään pilkkaajan vanhan, sokean isänsä silmissä ivatessaan tämän heikkoutta. Kun isä tämän havaitsisi, tuottaisi se hänelle seurauksena siunauksen sijaan kirouksen. Kunnioituksesta äitiään kohtaan Jaakob ei viittaa itse vääryyteen, vaan sen vaarallisiin seurauksiin.

27:13: Hänen äitinsä sanoi hänelle: ’Kohdatkoon se kirous minua, poikani; kuule vain, mitä minä sanon, mene ja nouda’.” Rebekka oli halukas kantamaan sekä syytöksen että kirouksen, joka voisi kohdata Jaakobia. Hänelle suunnitteleminen merkitsi samaa kuin toimiminen, kurssin noudattaminen loppuun saakka.

27:14–15: Niin hän meni noutamaan ne ja toi ne äidilleen; ja hänen äitinsä laittoi herkkuruuan, hänen isänsä mieliruuan. 15. Ja Rebekka otti vanhemman poikansa Eesaun parhaat vaatteet, jotka olivat hänen hallussaan talossa, ja puki ne nuoremman poikansa Jaakobin ylle.” Nämä vaatteet olivat hienot. Rebekan suunnitelmaan kuului saada sekä vaatteiden tuntu että tuoksu Iisakin pettämiseksi.

27:16: Mutta vohlain nahat hän kääri hänen käsiinsä ja paljaaseen kaulaansa.” Näyttää siltä, että tässä viitataan angoravuohiin, joiden pitkä, silkkinen villa muistuttaa ihmisen tukkaa.

27:17: Sitten hän antoi herkkuruuan ynnä leipomansa leivän poikansa Jaakobin käteen.” Siten Rebekka oli ottanut isän siunauksen omiin käsiinsä. Hänellä oli tietysti mielessään lupaus, jonka hän oli saanut, mutta hänen äkkipikaisuutensa sai aikaan, että hän piti omaa suunnitelmaansa Jumalan suunnitelmana. Hän tunsi, että hänen täytyi tulla jumalallisen kaitselmuksen avuksi, mutta hänen toimintatapansa ei perustunut Jumalan käskyyn eikä hänen lupaukseensa. Jumalan laupeus käänsi jälkeenpäin hänen vehkeilynsä parhain päin.

Iisak siunaa Jaakobin

27:18: Ja Jaakob meni isänsä luo ja sanoi: ’Isäni!’ Hän vastasi: ’Tässä olen; kuka sinä olet, poikani?’ 19. Jaakob sanoi isällensä: ’Minä olen Eesau, esikoisesi. Olen tehnyt, niin kuin käskit minun tehdä; nouse istumaan ja syö riistaani, siunataksesi minut.’” Jaakob tuli tässä syylliseksi äitinsä petokseen niin teossa kuin sanoissa ja tarkoituksessa. Hän ei näet ollut Eesau eikä se ruoka, jonka hän toi, ollut riistaa. Mitä häneen tuli, hän koetti hankkia isänsä siunauksen valheellisilla vaateilla.

27:20: Mutta Iisak sanoi pojalleen: ’Kuinka olet, poikani, niin pian löytänyt?’ Hän vastasi: ’Herra, sinun Jumalasi, johdatti sen minun eteeni’.” Kun Iisak hämmästyneenä kysyy: ”Kuinka olet niin pian löytänyt?”, Jaakob hurskaasti sanoo oletetun metsästysonnensa perustuvan Herran erityiseen siunaukseen.

27:21: Niin Iisak sanoi Jaakobille: ’Tulehan lähemmä, poikani, tunnustellakseni, oletko sinä poikani Eesau vai etkö’.” Iisakin hämmästys vaihtuu epäilykseksi hänen kuullessaan Jaakobin äänen ja epämääräisen vastauksen, joka oli niin toisenlainen kuin Eesaun suora tapa. Mutta tässä Rebekan juoni osoitti arvonsa.

27:22: Ja Jaakob astui isänsä Iisakin luo, ja tämä tunnusteli häntä ja sanoi: ’Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet’.” Iisak oli paljon lähempänä vakuuttuneisuutta, mutta hänen epäluulonsa eivät olleet kokonaan hälvenneet.

27:23: Eikä Iisak tuntenut häntä, sillä hänen kätensä olivat karvaiset, niinkuin hänen veljensä Eesaun kädet, ja hän siunasi hänet.” Iisak ei tuntenut ja tunnistanut Jaakobia siksi, joka hän todellisuudessa oli. Jaakobin ranteiden karvaisuus sai hänet taipuvaiseksi ajattelemaan Eesauta. Niinpä hän valmistautui siunaamaan hänet. Tämän teon kirjoittaja kertoo ennakolta.

27:24: Vielä hän kysyi: ’Oletko sinä todella minun poikani Eesau?’ Hän vastasi: ’Olen’.” Tämä selvä vastaus tyynnytti Iisakin epäilykset siinä määrin, että hän oli valmis aterioimaan.

27:25: Silloin hän sanoi: ’Tuo ruoka minulle, syödäkseni poikani riistaa, että siunaisin sinut’. Niin hän toi hänelle sen, ja hän söi; ja hän tarjosi hänelle viiniä, ja hän joi.” Siten Jaakob oli ottanut ensimmäisen askeleen.

27:26: Sen jälkeen hänen isänsä Iisak sanoi hänelle: ’Tule tänne ja suutele minua, poikani’.” Isän suudelman tuli edeltää siunausta.

27:27: Hän astui hänen luokseen ja suuteli häntä. Niin Iisak tunsi hänen vaatteidensa hajun – jonka Rebekan juoni oli häneen laittanut, koska ne haisivat metsälle ja riistalle – ja siunasi hänet, sanoen: ’Katso, minun poikani tuoksu on kuin kedon tuoksu, jonka Herra on siunannut.’” Iisakin siunaukseen kuului Jumalan antamat tulevaisuutta koskevat sanat sekä Herran erityisen siunauksen välittäminen Jaakobille.

27:28: ”’Jumala antakoon sinulle taivaan kastetta ja maan lihavuutta, jyviä ja viiniä yllin kyllin.’” Nämä olivat ajallisia lahjoja. Niillä oli hyvin suuri merkitys siinä maassa, joka Jaakobin ja hänen lastensa oli määrä omistaa. Kasteen määrä, erityisesti kuivana aikana, määräsi maan hedelmällisyyden. Lihavat, hedelmälliset maat tulisivat kuulumaan hänelle. Seurauksena olisi runsas sato jyviä ja uutta viiniä.

27:29: ”’Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa.’” Tämä osa siunausta kuvaa sitä vaikutusvaltaista asemaa, jonka Jaakobin jälkeläiset tulisivat saamaan. Hän ei olisi ainoastaan veljiensä, oman kansansa – mukaan lukien veljensä – vaan myös vieraiden kansojen ja kansakuntien herra. Siten on tuotu esille ajatus maailman herruudesta, mikä huipentuu lupaukseen, että ihmiset tuomittaisiin sen mukaan miten he suhtautuvat häneen ja hänen jälkeläisiinsä. Näin tämä siunaus tähtää Messiaaseen, kaikkien aikojen koetinkiveen. Tänäkin päivänä näet oikea vastaus kysymykseen: Mitä sinä ajattelet Kristuksesta? määrää jokaisen ihmisen kohtalon maailmassa.

Eesau palaa ja saa nuoremman pojan siunauksen

27:30: Kun Iisak oli ehtinyt siunata Jaakobin ja tämä juuri oli lähtenyt isänsä Iisakin luota, niin hänen veljensä Eesau tuli kotiin metsästämästä.” Juuri kun Iisak oli lakannut siunaamasta Jaakobia ja tämä oli hädin tuskin poistunut huoneesta, palasi Eesau metsästämästä.

27:31: Ja hänkin laittoi herkkuruuan, vei sen isälleen ja sanoi isälleen: ’Nouse, isäni, ja syö poikasi riistaa, siunataksesi minut’.” Eesau oli kerrankin vakavissaan eikä sen vuoksi hukannut aikaa valmistaessaan riistan, jonka hän oli ampunut ja viedessään sen isälleen nöyrästi pyytäen luvattua siunausta.

27:32–33: Hänen isänsä Iisak kysyi häneltä: ’Kuka olet?’ Hän vastasi: ’Minä olen poikasi Eesau, sinun esikoisesi’. 33. Silloin Iisak säikähtyi kovin ja sanoi: ’Kuka sitten oli se metsästäjä, joka toi minulle riistaa, niin että minä, ennen kuin sinä tulit, söin kaikkea ja siunasin hänet? Siunattu hän myös on oleva.’” Eesaun yksinkertainen toteamus, joka oli niin ilmeisesti totuus, sai Iisakin käytöksessä aikaan mitä suurimman kuohunnan. Hän sanatarkasti ottaen vapisi valtavasti suurella vapinalla. Sitten hän alkoi esittää kysymyksiä siitä, kuka se henkilö oli ollut, joka oli niin nokkelasti hankkinut häneltä tärkeimmän siunauksen. Mutta jopa ennen kuin Iisak lausuu Jaakobin nimen, hänen täytyy sanoa, että Herran siunaus tulee pysymään hänen kanssaan. Ei ollut hänen asiansa vetää pois siunausta, joka tosiasiallisesti oli Herran. Iisak oivalsi nyt, ettei hän voinut puolustaa lihallista Eesaun suosikkina pitämistään Jumalan edessä. Siitä huolimatta, miten Jaakob oli siunauksen hankkinut, Jumala oli ohjannut asian niin, että Jaakob oli nyt sen saanut isältään.

27:34: Kun Eesau kuuli isänsä sanat, puhkesi hän valittamaan äänekkäästi ja haikeasti ja sanoi isälleen: ’Siunaa minutkin, isäni!’” Hän tajusi nyt, kun se oli liian myöhäistä, mitä hän oli menettänyt aiemmin sitä typerästi halveksiessaan. Hänen sanansa tuntuvat osoittavan hänen ajatelleen, että siunaus voitaisiin yhä jakaa.

27:35: Mutta hän vastasi: ’Veljesi tuli kavalasti ja riisti sinulta siunauksen’.” Tämä oli tapahtuman inhimillinen puoli – petos, harhautus ja synti, joka oli hiipinyt asiaan.

27:36: Niin hän sanoi: ’Oikeinpa häntä kutsutaankin Jaakobiksi (kantapäähän tarttuja, toisen paikan viekkaudella ottaja). Sillä hän on nyt kahdesti minut pettänyt: esikoisuuteni hän on minulta vienyt, ja katso, nyt hän riisti minulta myöskin siunauksen.’ Eesau oli nyt mielentilassa, joka esti häneltä varsinaisen katumuksen, sillä hän ei voinut puolustella esikoisoikeuden myymistään.  Ja hän kysyi: ’Eikö sinulla ole mitään siunausta minun varalleni?’” Aivan kuin Iisak olisi voinut panna syrjään sellaisia siunauksia oman tahtonsa mukaan.

27:37: Ja Iisak vastasi ja sanoi Eesaulle: ’Katso, minä olen asettanut hänet sinun herraksesi ja antanut kaikki hänen veljensä hänelle palvelijoiksi sekä varustanut hänet jyvillä ja viinillä; mitä voisin enää tehdä sinun hyväksesi, poikani?’” Tämä oli yritys selittää tilanne Eesaulle, tehdä hänelle selväksi, että oli olemassa vain yksi isän siunaus. Siihen sisältyi sekä lupaus Kanaanin maasta sen kaikkein hedelmällisimmässä muodossa että erityinen herruus, joka huipentuu Messiaaseen.

27:38: Eesau sanoi isällensä: ’Tuo yksi ainoa siunausko sinulla vain onkin, isäni? Siunaa myöskin minut, isäni!’ Ja Eesau korotti äänensä ja itki.” Tähän näkymään Hepr. 12:17 viittaa (”Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.”). Eesau ei näet kyennyt taivuttelemaan isäänsä harkitsemaan uudelleen päätöstään, vaikka hän yritti sitä kyynelin. Hänen kyyneleensä eivät tässä tapauksessa olleet todellisen katumuksen kyyneleitä synnistä, vaan pelkästään katkeruuden kyyneliä hänen typeryytensä vuoksi. Iisak ymmärsi nyt tämän seikan.

27:39: Niin hänen isänsä Iisak vastasi ja sanoi hänelle: ’Katso, sinun asuinsijasi on oleva kaukana lihavasta maasta ja vailla taivaan kastetta ylhäältä.’” Eesaun asuinpaikka tulisi olemaan kaukana maan lihavuudesta ja taivaan kasteesta, ts. Kanaanin hedelmällisistä ja lihavista maista. Idumean koillisosassa, jossa Eesau ja hänen jälkeläisensä elivät, on joitakin hedelmällisiä laaksoja, mutta suurin osa Idumeaa on yksi kuivimmista ja hedelmättömimmistä autiomaista maailmassa.

27:40: ”’Miekkasi varassa sinä olet elävä” – sota, ryöstely ja rosvous ovat lähes välttämättömiä karussa maassa, joka hänen asuinpaikkansa tulisi olemaan – ”ja palveleva veljeäsi. Mutta valtoimena kierrellen sinä riisut hänen ikeensä niskaltasi.’” Historia osoittaa, että tämä ennustus toteutui. ”Eedom oli ensin vahva ja itsenäinen Israeliin verrattuna, hitaampi kehityksessään (4. Moos. 20:14). Saul taisteli sitä vastaan ensin voitollisesti (1. Sam. 14:47). Daavid valloitti sen (2. Sam. 8:14). Sitten seurasi salaliitto Salomon aikana (1. Kun. 11:14), kun taas Jooramin aikana tapahtui tosiasiallinen luopuminen. Toisaalta Amasja taas alisti edomilaiset (2. Kun. 14:7; 2. Aik. 25:11) ja he pysyivät Ussian ja Jootamin aikana alistettuina (2. Kun. 14:22; 2. Aik. 26:2). Mutta Aahaan aikana he vapauttivat itsensä kokonaan Juudasta (2. Kun. 16:6; 2. Aik. 28:17). Lopulta kuitenkin Johannes Hyrkanus alisti heidät täydellisesti ja yhdisti heidät juutalaisten valtioon ja kansaan. Mutta juutalaiset joutuivat vuorostaan itse Antipaterin jälkeen idumealaisen hallitussuvun vallan alaisiksi heidän valtionsa kukistumiseen saakka.”

Eesaun viha Jaakobia kohtaan  

27:41: Ja Eesau alkoi vihata Jaakobia siunauksen tähden, jolla hänen isänsä oli hänet siunannut; ja Eesau ajatteli itsekseen: ’Pian tulee aika, jolloin suremme isäämme; silloin minä tapan veljeni Jaakobin’.” Epäonnistuttuaan pyrkimyksessään muuttaa isänsä mieli isän siunauksen suhteen, Eesaun viha kääntyi Jaakobia vastaan. Hän suunnitteli kostavansa murhaamalla veljensä. Isänsä eläessä hän ei tahtonut panna tätä uhkausta toimeen, ettei hän tuottaisi murhetta Iisakille. Mutta Iisakin kuoleman jälkeen, mikä näytti olevan lähellä, ja kun suruaika olisi ohitse, hän ei empisi toteuttaa suunnitelmaansa.

27:42: Mutta Rebekalle ilmoitettiin hänen vanhemman poikansa Eesaun aikeista; ja hän kutsutti luokseen nuoremman poikansa Jaakobin ja sanoi hänelle: ’Katso, veljesi Eesau uhkaa kostaa sinulle ja tappaa sinut.’” Näin Eesau, toteuttaessaan kostoaiettaan, suunnitteli saavansa hyvityksen itselleen. Hän arveli, että hänestä tuntuisi paremmalta sen jälkeen, kun hän olisi murhannut veljensä.

27:43: ”’Kuule siis, mitä sanon, poikani: nouse ja pakene minun veljeni Laabanin luo Harraniin 44. ja jää hänen luokseen joksikin aikaa, kunnes veljesi kiukku asettuu, 45. kunnes veljesi lakkaa sinua vihaamasta ja unhottaa, mitä olet hänelle tehnyt. Sitten minä lähetän noutamaan sinut sieltä. Rebekka koettaa rohkaista Jaakobia ja lohduttaa itseään antamalla ymmärtää, että olisi kyse vain muutamasta päivästä, hyvin lyhyestä ajasta, kunnes Eesaun viha ja suuttumus sammuisi ja unohtuisi. Minkä tähden menettäisin teidät molemmat samana päivänä!’” Jos Jaakob murhattaisiin, verikostaja asetettaisiin Eesaun kannoille, ja niin äiti menettäisi hänetkin. Vrt. 1. Moos. 9:6; 2. Sam. 14:6.

27:46: Ja Rebekka sanoi Iisakille: ’Minä olen kyllästynyt elämääni Heetin tyttärien tähden. Jos Jaakobkin ottaa vaimon Heetin tyttäristä, tässä maassa syntyneen, sellaisen kuin nämä, niin mitä varten minä enää elän?’” Eesaun vaimot eivät tuottaneen katkeraa murhetta ainoastaan Rebekalle vaan myös Iisakille (1. Moos. 26: 35). Sen vuoksi maininta silloisesta sietämättömästä tilanteesta oli tarkoitettu raivaamaan tietä hänen suunnitelmalleen lähettää Jaakob Mesopotamiaan, vaaran ulottumattomille. On yleinen kokemus, että maailman lapset vainoavat Jumalan lapsia. Jumala kuitenkin pitää varjelevan ja suojelevan kätensä omiensa yllä.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
3/2013 Hauta Kuolema Lehdet Rukous

Aabrahamin viimeiset vuodet, hänen kuolemansa ja hautaamisensa. Iisakin pojat (1. Moos. 25)

Paul Kretzmann, USA

Aabrahamin toinen avioliitto

25:1: Ja Aabraham otti vielä vaimon, ja hänen nimensä oli Ketura. Tämä nainen ei ollut Aabrahamin sivuvaimo Saaran eläessä. Hänestä tuli Aabrahamin vaimo tämän avioituessa toisen kerran. Hänellä ei ollut kuitenkaan asemaa luvatun Siemenen äitinä. Hän ei kuulunut lupaukseen Messiaasta.

25:2–4: Ja hän synnytti hänelle Simranin ja Joksanin, Medanin ja Midianin, Jisbakin ja Suuahin. Mutta Joksanille syntyi Seba ja Dedan. Dedanin jälkeläisiä olivat: assurilaiset, letusilaiset ja leummilaiset. Ja Midianin pojat olivat Eefa, Eefer, Hanok, Abida ja Eldaa. Kaikki nämä ovat Keturan jälkeläisiä.” Jumalan rikas siunaus osoittaa, ettei tähän toiseen avioliittoon liittynyt mitään häpeällistä, vaan että siihen mentiin pyhityksessä ja kunniassa, keskinäistä huolenpitoa ja apua sekä lasten saamista varten. Aabrahamin voima oli säilynyt ihmeellisesti aina hyvin vanhaan ikään saakka. Keturan, samoin kuin Ismaelin, lapsista ja lastenlapsista tuli arabialaisten heimojen esivanhempia. He elivät pääasiallisesti Agaban lahden alueilla sekä siitä koilliseen (midianilaiset) ja pitkin Punaista merta ja Persian lahtea. Useimmat näistä olivat kauppaa käyviä heimoja.

25:5. Ja Aabraham antoi kaiken omaisuutensa Iisakille. Iisak oli tunnustettu laillinen perillinen, joka sai myös karjalaumat sekä olennaisen osan siitä, mitä Aabraham omisti. Tämän lisäksi Messiasta koskeva siunaus kuului hänelle.

25:6: Mutta sivuvaimojensa pojille Aabraham antoi lahjoja; ja hän lähetti heidät vielä eläessänsä pois poikansa Iisakin luota itään päin, Itäiselle maalle.” Ketura, samoin kuin Haagar, eivät olleet sivuvaimoja sanan myöhemmässä merkityksessä. Kuitenkin Saaraan verrattuna heillä ei ollut samaa asemaa. Saara oli valtiatar ja äiti erityisen jumalallisen asioihin puuttumisen ansiosta. Sen tähden heidän lapsensa eivät voineet vaatia, että he saisivat omaisuutta yhtä paljon kuin Iisak, lupauksen perillinen, jonka oli määrä periä Kanaanin maa. Aabraham antoi Ismaelin pojille ja kaikille Keturan pojille riittävästi omaisuutta – pieniä laumoja sekä tarvittavat palvelijat – niin että he tulivat toimeen. He muuttivat luoteiseen ja itäiseen maahan ja kasvoivat siellä heimoiksi. Näiden Aabrahamin jälkeläisten keskuudessa säilyi kauan tieto oikeasta Jumalasta. Heidän hengellinen perintönsä osoittautui siten arvokkaammaksi kuin ajalliset lahjat.

Aabrahamin kuolema ja hautaus

25:7: ”Tämä on Aabrahamin elinvuosien luku: sata seitsemänkymmentä viisi vuotta.” Hän eli siis täydet 75 vuotta Iisakin syntymän jälkeen ja näki lastenlastensa kasvamisen nuoriksi (j. 26). Se on Herran siunaus (Ps. 128:6).

25:8: ”Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” Vaikka Aabraham ei elänyt yhtä kauan kuin hänen esi-isänsä ennen häntä, silti hän oli saanut kyllänsä tästä elämästä, sekä mitä tuli hänen elämänsä pituuteen että sen vaikeuksiin ja koettelemuksiin. Hänen voimansa uupuivat, hän kuoli. Hänet otettiin heimonsa tykö. Hänen sielunsa otettiin taivaaseen ja liittyi niiden joukkoon, jotka olivat kuolleet uskossa Messiaaseen. Pane merkille, että Raamattu opettaa selvästi sielun olemassaolon jatkumista kuoleman jälkeen ja viittaa autuuden tilaan.

25:9–10: Ja hänen poikansa Iisak ja Ismael hautasivat hänet Makpelan luolaan, heettiläisen Efronin, Sooharin pojan, vainiolle, joka on itään päin Mamresta, 10 sille vainiolle, jonka Aabraham oli ostanut heettiläisiltä; siihen haudattiin Aabraham ja hänen vaimonsa Saara.” Kun Ismael oli saanut tiedon isänsä kuolemasta, tuli hän heti osoittaakseen tälle viimeisen kunnianosoituksen Iisakin rinnalla. Luonnollisesti ainoa kyseeseen tuleva hautapaikka oli se, jonka Aabraham itse oli ostanut niin vaivalloisilla seremonioilla Efronilta, heettiläiseltä. Sinne nuo kaksi poikaa laittoivat isänsä uupuneen ruumiin lepäämään Saaran ruumiin vierelle. Siellä heidän tomunsa odottaa lopullista ylösnousemusta. Sellainen hautaus, jossa hautaa pidetään makuuhuoneena, sopii hyvin yhteen kristillisen uskon kanssa ruumiin ylösnousemukseen.

 

25:11: ”Ja Aabrahamin kuoltua Jumala siunasi hänen poikaansa Iisakia. Ja Iisak asui Lahai-Roin kaivon tienoilla.” Iisak menestyi ja voi hyvin aivan kuten Aabraham. Hän muutti nyt, kuten kerran aiemmin, eteläiseen Kanaaniin ja teki pääpaikakseen Haagarin lähteen. Hän asui kuitenkin pääasiassa Hebronissa (1. Moos. 35:27).

 

Ismaelin suku

25:12: Ja tämä on kertomus Ismaelin suvusta, Aabrahamin pojan, jonka Saaran egyptiläinen orjatar Haagar synnytti Aabrahamille. Meillä on tässä viimeinen maininta Ismaelista ja lyhyt yhteenveto hänen sukunsa historiasta.

 

25:13: ”Nämä ovat Ismaelin poikien nimet heidän nimiensä ja polveutumisensa mukaan: Nebajot, Ismaelin esikoinen, Keedar, Adbeel, Mibsam, 14 Misma, Duuma, Massa, 15 Hadad, Teema, Jetur, Naafis ja Keedma. 16 Nämä ovat Ismaelin pojat ja nämä heidän nimensä heidän kyliensä ja leiripaikkojensa mukaan, kaksitoista ruhtinasta heimokuntineen.” Niin tapahtui kuin Herra oli Haagarille luvannut: Ismaelille syntyi kaksitoista ruhtinasta, mahtavien heimojen kaksitoista mahtavaa sheikkiä. Joidenkin ruhtinaiden nimet säilyivät monien vuosisatojen ajan. Niinpä Nebajotin ja Keedarin jälkeläiset elivät Arabian Petraessa, Siinain niemimaalla ja sen tuolla puolen (Jes. 60:7). Keedarin jälkeläiset levittäytyivät myöhemmin itään päin Babylonian suuntaan (Jes. 42:11; Ps. 120:5).  Muut ismaelilaiset heimot eivät näytä olleen niin suuria ja väkeviä. Mutta myös Raamatussa on viitteitä, jotka asettavat heidät suureen maahan Jordanin itäpuolelle. Kaksitoista ruhtinasta hallitsi ja edusti kahtatoista heimoa. Heillä oli pysyviä, valleilla varustettuja leirejä tai kaupunkeja sekä väliaikaisia leirejä kiinteine ja liikuteltavine asumuksineen.

25:17: Ja tämä on Ismaelin elinvuosien luku: sata kolmekymmentä seitsemän vuotta; ja hän vaipui kuolemaan ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” Vaikka Ismael, orjavaimon poika, esitetään Raamatussa esimerkkinä maailman ihmisestä, Jumalan Henki sai ja säilytti lopulta vallan hänessä. Hänkin kuoli uskossa ja liittyi niiden joukkoon, jotka luottivat Messiaaseen ja pelastukseen hänessä.

 

25:18: Ja he asuivat Havilasta aina Suuriin asti, joka on Egyptistä itään päin Assyriaan mentäessä. Hän kävi kaikkien veljiensä kimppuun. Ismaelilaisten alue ulottui myöhempinä vuosina Egyptin virrasta lounaassa ja Havilasta Arabian autiomaassa luoteessa Eufratille koillisessa. Näin Ismael, jälkeläisissään, otti haltuunsa ja asutti tämän maan veljiensä läheisyydessä ja naapurina luvatun maan rajalla.

 

Iisak rukoilee Rebekan puolesta

 

25:19–20: ”Ja tämä on kertomus Iisakin, Aabrahamin pojan, suvusta. Aabrahamille syntyi Iisak. 20 Ja Iisak oli neljänkymmenen vuoden vanha, kun hän otti vaimokseen Rebekan, joka oli aramilaisen Betuelin tytär Mesopotamiasta ja aramilaisen Laabanin sisar.” Iisakia käsittelevän kertomuksen langat kootaan tässä yhteen, että omistettaisiin luku hänen perheensä perustamista varten. Sitä osaa Mesopotamiasta, josta Rebekka oli kotoisin, kutsutaan Aramin tasangoiksi. Ne sijaitsivat länteen Eufratista.

 

25:21: ”Ja Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tämä oli hedelmätön. Ja Herra kuuli hänen rukouksensa, ja hänen vaimonsa Rebekka tuli raskaaksi.” Herra antaa jälkeläisiä aviopuolisoille, mutta lasten saamisen siunausta, kuten kaikkia muita siunauksia, täytyy rukoilla. Samoin kuin Iisak oli rukoillut hurskasta vaimoa, niin hän rukoili myös lapsia, epäilemättä hurskaita lapsia, kuten Luther opettaa Isä meidän – rukouksen neljännen pyynnön selityksessään.

25:22: Ja lapset sysäsivät toisiaan hänen kohdussansa. Niin hän sanoi: ’Jos näin käy, minkätähden minä elän?’ Ja hän meni kysymään Herralta.” Tämä tapahtui sen jälkeen kun raskaus oli edennyt siihen pisteeseen, että lasten liikehtimisen erotti selvästi. Rebekka pelkäsi, että hänen tilansa tuottaisi onnettomuuden hänelle itselleen ja luultavasti lupauksen lapselle. Niinpä hän, äkkipikaisena sanoissaan ja toimissaan ja helposti masentuvana, huudahti: Jos näin on, niin miksi olen yhä täällä. Miksi eläisin yhä, kun minussa käydään tätä raskasta ja outoa kamppailua? Hän meni kuitenkin kysymään Herralta, luultavasti Aabrahamin välityksellä.

25:23: ”Ja Herra sanoi hänelle: ’Kaksi kansaa on sinun kohdussasi, kaksi heimoa erkanee sinun ruumiistasi, toinen heimo on toista voimakkaampi, vanhempi palvelee nuorempaa’.” Vastaus annettiin rytmisissä rinnakkaissäkeissä, heprealaisen runouden muodossa. Siinä sanotaan, että vanhempi kaksosista, esikoinen, tulisi olemaan nuoremman palvelija (vrt. Room. 9:11–12). Nuorempi tulisi siis olemaan Messiasta koskevan lupauksen kantaja ja perillinen. Aabrahamin hengellinen isyys jatkuisi hänessä.

Kaksi poikaa, Eesau ja Jaakob

25:24–25: Kun hänen synnyttämisensä aika oli tullut, katso, hänen kohdussaan oli kaksoiset. 25 Joka ensiksi tuli hänen kohdustaan, oli ruskea ja yliyltään niinkuin karvainen vaippa; sentähden pantiin hänelle nimeksi Eesau.” Eesau syntyi ensin kaksosista. Hänen ruumistaan peitti jo silloin punertava, paksu karva kuin turkisvaate. Tähän viitaten hänelle annettiin nimi, joka merkitsee ’karvaista’.  Hänen aistillinen, kova ja villi luonteensa kävi siten ilmi.

25:26: ”Sen jälkeen tuli ulos hänen veljensä, ja hän piti kädellään Eesaun kantapäästä. Ja hänelle pantiin nimeksi Jaakob.” Nimi merkitsee ’sitä, joka pitää kiinni kantapäästä’, ’viekasta’, koska hänen arveltiin käyttäneen veljeään omaksi edukseen näin varhain elämässä. Iisak oli kuudenkymmenen vuoden vanha heidän syntyessänsä.”

 

25:27: ”Ja pojat kasvoivat suuriksi, ja Eesausta tuli taitava metsästäjä, aron mies; Jaakob sitä vastoin oli hiljainen mies, joka pysyi kotosalla.”  Eesaun synnynnäinen raju luonne ilmeni pian siinä, että hänestä tuli taitava metsästäjä. Hänen sydäntään lähellä oli vaeltelu ympäri maata. Hän rakasti metsästämistä. Jaakob oli täydellinen vastakohta. Hän oli hiljainen nuori mies, joka oli kaikkea väkivaltaa vastaan. Hän halusi mieluummin pysyä kotona. Häntä kiinnostivat kodin asiat.

 

25:28: ”Iisak rakasti enemmän Eesauta, sillä hän söi mielellänsä metsänriistaa.” Kirjaimellisesti: riista, metsästyksen tulos oli hänen suussaan. Hän piti kovasti riistan metsäisestä mausta. ”Mutta Rebekka rakasti enemmän Jaakobia”, osittain sen vuoksi, että hän muisti Herran lupauksen, osittain sen vuoksi, että tämä rakasti hiljaista elämää kodissa.

Eesau myy esikoisoikeutensa

25:29: ”Kerran, kun Jaakob oli keittänyt itselleen keiton”, hän keitti linssikeiton, ”tuli Eesau kedolta”, jossa hän oli mitä ilmeisimmin ollut paneutuneena työhön, josta hän niin kovasti piti, nälästä nääntyneenä – hänellä oli kova nälkä raskaiden ponnistelujensa jälkeen.

 

25:30: ”Ja Eesau sanoi Jaakobille: ’Anna minun särpiä tuota ruskeata, tuota ruskeata keittoa, sillä minä olen nälästä nääntynyt’. Sen tähden hän sai nimen Edom” (punainen). Hän halusi niin kiihkeästi ruokaa, että hän oli valmis nielaisemaan yhdellä kulauksella koko keiton. Hän ei edes saanut mieleensä niiden kasvisten nimeä, joiden näkeminen teki hänet niin nälkäiseksi, vaan hän ainoastaan mainitsi ruskean keiton.

25:31: ”Mutta Jaakob sanoi: ’Myy minulle ensin esikoisuutesi’.” Tämä ei ollut alhaisen viekkauden muoto, joka käyttää hyödykseen vastustajan heikkoutta, vaan uskova Jaakob hyödynsi tilaisuuden hankkia itselleen laillisesti se, mikä hänelle kuului Herran lupauksen nojalla.

25:32: ”Eesau vastasi: ’Katso, minä kuolen kuitenkin, mitä minä esikoisuudellani teen?’” Eesaun luonne oli ilmiselvästi sellainen, että se sai hänet väheksymään suurta etuoikeutta olla esikoinen, sillä hänen kysymykseensä sisältyy ajatus: minä kuolen nälkään ja miksi minun tulisi ylipäänsä huolehtia synnynnäisestä oikeudestani. Niinpä hän luopui kokonaan niistä suurista asioista, jotka hänellä olivat synnynnäisen oikeutensa perusteella: Aabrahamin erityinen siunaus, jälkeläistensä perintö, oikeus liittoon ja liittoon sisältyvä maa – kaikesta tästä hän luopui saadakseen hetkellisen tyydytyksen.

25:33: ”Jaakob sanoi: ’Vanno minulle ensin’. Ja hän vannoi hänelle ja myi esikoisuutensa Jaakobille.” Näin Jaakob käytti hyväkseen asemaansa, jonka hän oli saavuttanut, siihen pisteeseen saakka, että hän sai varmuuden menestyksestään, sillä Eesaun vala vahvisti hänen lupauksensa.

25:34: ”Ja Jaakob antoi Eesaulle leipää ja hernekeittoa. Ja hän söi ja joi, nousi ja meni matkoihinsa. Niin halpana Eesau piti esikoisuutensa.” Kyseessä ei ollut Eesaun pelkkä hetkellinen oikku. Hän halveksi synnynnäistä oikeuttaan myös syötyään ja juotuaan kyllikseen ja palattuaan normaaliin mielentilaan. Näin Jaakob täyttyi pyhällä vakavuudella synnynnäisen oikeuden suomista etuoikeuksista. Hän tajusi, miten paljon siitä riippui Aabrahamin perheessä, kun taas Eesau piti koko asiaa vitsinä ja toimi sen mukaisesti. Jaakob on niiden esikuva ja esimerkki, jotka etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, kun taas Eesau edustaa sellaisia, jotka hylkäävät ikuiset siunaukset ajallisen menestyksen ja nautinnon tähden.

Suomennos: Hannu Lehtonen