Kategoriat
5/2013 Lehdet Siunaus Synti

Iisak siunaa poikansa (1.Moos.27)

Paul Kretzmann, USA

Iisak valmistautuu siunaamaan Eesaun

27:1: ”Kun Iisak oli tullut vanhaksi ja hänen silmänsä olivat hämärtyneet, niin ettei hän enää voinut nähdä, kutsui hän Eesaun, vanhemman poikansa, ja sanoi hänelle: “Poikani!” Tämä vastasi hänelle: ’Tässä olen’.” Iisak oli tähän aikaan 137 vuoden ikäinen. Vanhuuden heikkoudet alkoivat näkyä näön heikkenemisenä. Sanatarkasti ottaen kohdassa sanotaan: hänen silmissään, jotka tulivat heikoiksi pois näkemisestä. Hän kutsui nyt muodollisella ja juhlallisella tavalla Eesauta, suosikkipoikaansa.

27:2: Niin hän sanoi: ’Katso, minä olen tullut vanhaksi enkä tiedä, milloin kuolen’.” Itse asiassa hän eli vielä 43 vuotta, mutta hänen tekemänsä valmistelut osoittivat kaukonäköisyyttä, joka oli hänelle luonteenomaista. Jokaisen uskovan tulisi panna asiansa järjestykseen ajoissa ja olla valmis kohtaamaan kuolema, kun se tulee.

27:3–4: ”’Ota siis aseesi, viinesi ja jousesi, ja mene kedolle ja pyydystä minulle riistaa. 4. Ja laita minulle herkkuruoka, minun mieliruokani, ja tuo se syödäkseni, että minä siunaisin sinut, ennen kuin kuolen.’” Tässä ei tullut näkyviin vanhan miehen äkillinen oikku, vaan huolellisesti valmisteltu suunnitelma. Sen mukaan Eesaun tuli metsästää riistaa ja sitten valmistaa siitä ruokaa tavalla, jonka hän tiesi miellyttävän isäänsä. Jumala oli antanut ennen lasten syntymää ilmoituksen, jonka Iisak epäilemättä tunsi. Eesau oli huolettomasti ja lähes halveksien luopunut esikoisoikeudestaan. Hän oli myös solminut kyseenalaisen avioliiton kanaanilaisen naisen kanssa. Silti Iisak piti Eesauta suosikkinaan, myös erittäin tärkeän, Messiasta koskevan lupauksen, välittämisessä. Uskovissakin lihan heikkous kasvaa usein mököttäväksi itsepintaisuudeksi Jumalan ilmeisen johdatuksen sivuuttamisessa.

Rebekka järjestää, että Jaakob siunataan ensin

27:5–7: Mutta Rebekka kuuli, kuinka Iisak puhui pojallensa Eesaulle.” Tämä, että Rebekka kuuli Iisakin suunnitelman, perustui Jumalan kaitselmukseen. ”Ja kun Eesau oli lähtenyt kedolle pyydystämään riistaa, tuodakseen isällensä, 6. puhui Rebekka pojalleen Jaakobille sanoen: ’Katso, minä kuulin sinun isäsi puhuvan veljellesi Eesaulle ja sanovan: 7 Tuo minulle riistaa ja laita minulle herkkuruoka syödäkseni, että siunaisin sinut Herran edessä, ennen kuin kuolen.’” Rebekka teki Jaakobista liittolaisensa kertomalla hänelle kaiken, mitä hän oli saanut tietää.

27:8: ”’Kuule siis, poikani, mitä sanon, ja tee, mitä minä käsken: 9. mene laumaan ja ota sieltä minulle kaksi hyvää vohlaa” – riittävä määrä, joka tarvittiin riistan sijasta – ”laittaakseni niistä isällesi herkkuruuan, hänen mieliruokansa.’” Rebekka tunsi näet myös Iisakin mieltymykset ja tiesi, missä muodossa hän piti eniten paistetusta lihasta.

27:10: ”’Ja sinun on vietävä se isäsi syödä, että hän siunaisi sinut, ennen kuin kuolee.’” Näin Jaakobin annettiin ymmärtää, mitä osaa hänen oli määrä näytellä Rebekan suunnitelmassa.

27:11: Mutta Jaakob sanoi äidillensä Rebekalle: ’Katso, veljeni Eesau on karvainen, mutta minä olen sileäihoinen. 12 Entä jos isäni tunnustelee minua? Silloin minä joudun hänen silmissään pilkkaajaksi ja hankin itselleni kirouksen enkä siunausta.’” Tämä oli osittain harkitsevaisuutta, osittain omantunnon ääni, joka kertoi hänelle, että hän tekisi itsestään pilkkaajan vanhan, sokean isänsä silmissä ivatessaan tämän heikkoutta. Kun isä tämän havaitsisi, tuottaisi se hänelle seurauksena siunauksen sijaan kirouksen. Kunnioituksesta äitiään kohtaan Jaakob ei viittaa itse vääryyteen, vaan sen vaarallisiin seurauksiin.

27:13: Hänen äitinsä sanoi hänelle: ’Kohdatkoon se kirous minua, poikani; kuule vain, mitä minä sanon, mene ja nouda’.” Rebekka oli halukas kantamaan sekä syytöksen että kirouksen, joka voisi kohdata Jaakobia. Hänelle suunnitteleminen merkitsi samaa kuin toimiminen, kurssin noudattaminen loppuun saakka.

27:14–15: Niin hän meni noutamaan ne ja toi ne äidilleen; ja hänen äitinsä laittoi herkkuruuan, hänen isänsä mieliruuan. 15. Ja Rebekka otti vanhemman poikansa Eesaun parhaat vaatteet, jotka olivat hänen hallussaan talossa, ja puki ne nuoremman poikansa Jaakobin ylle.” Nämä vaatteet olivat hienot. Rebekan suunnitelmaan kuului saada sekä vaatteiden tuntu että tuoksu Iisakin pettämiseksi.

27:16: Mutta vohlain nahat hän kääri hänen käsiinsä ja paljaaseen kaulaansa.” Näyttää siltä, että tässä viitataan angoravuohiin, joiden pitkä, silkkinen villa muistuttaa ihmisen tukkaa.

27:17: Sitten hän antoi herkkuruuan ynnä leipomansa leivän poikansa Jaakobin käteen.” Siten Rebekka oli ottanut isän siunauksen omiin käsiinsä. Hänellä oli tietysti mielessään lupaus, jonka hän oli saanut, mutta hänen äkkipikaisuutensa sai aikaan, että hän piti omaa suunnitelmaansa Jumalan suunnitelmana. Hän tunsi, että hänen täytyi tulla jumalallisen kaitselmuksen avuksi, mutta hänen toimintatapansa ei perustunut Jumalan käskyyn eikä hänen lupaukseensa. Jumalan laupeus käänsi jälkeenpäin hänen vehkeilynsä parhain päin.

Iisak siunaa Jaakobin

27:18: Ja Jaakob meni isänsä luo ja sanoi: ’Isäni!’ Hän vastasi: ’Tässä olen; kuka sinä olet, poikani?’ 19. Jaakob sanoi isällensä: ’Minä olen Eesau, esikoisesi. Olen tehnyt, niin kuin käskit minun tehdä; nouse istumaan ja syö riistaani, siunataksesi minut.’” Jaakob tuli tässä syylliseksi äitinsä petokseen niin teossa kuin sanoissa ja tarkoituksessa. Hän ei näet ollut Eesau eikä se ruoka, jonka hän toi, ollut riistaa. Mitä häneen tuli, hän koetti hankkia isänsä siunauksen valheellisilla vaateilla.

27:20: Mutta Iisak sanoi pojalleen: ’Kuinka olet, poikani, niin pian löytänyt?’ Hän vastasi: ’Herra, sinun Jumalasi, johdatti sen minun eteeni’.” Kun Iisak hämmästyneenä kysyy: ”Kuinka olet niin pian löytänyt?”, Jaakob hurskaasti sanoo oletetun metsästysonnensa perustuvan Herran erityiseen siunaukseen.

27:21: Niin Iisak sanoi Jaakobille: ’Tulehan lähemmä, poikani, tunnustellakseni, oletko sinä poikani Eesau vai etkö’.” Iisakin hämmästys vaihtuu epäilykseksi hänen kuullessaan Jaakobin äänen ja epämääräisen vastauksen, joka oli niin toisenlainen kuin Eesaun suora tapa. Mutta tässä Rebekan juoni osoitti arvonsa.

27:22: Ja Jaakob astui isänsä Iisakin luo, ja tämä tunnusteli häntä ja sanoi: ’Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet’.” Iisak oli paljon lähempänä vakuuttuneisuutta, mutta hänen epäluulonsa eivät olleet kokonaan hälvenneet.

27:23: Eikä Iisak tuntenut häntä, sillä hänen kätensä olivat karvaiset, niinkuin hänen veljensä Eesaun kädet, ja hän siunasi hänet.” Iisak ei tuntenut ja tunnistanut Jaakobia siksi, joka hän todellisuudessa oli. Jaakobin ranteiden karvaisuus sai hänet taipuvaiseksi ajattelemaan Eesauta. Niinpä hän valmistautui siunaamaan hänet. Tämän teon kirjoittaja kertoo ennakolta.

27:24: Vielä hän kysyi: ’Oletko sinä todella minun poikani Eesau?’ Hän vastasi: ’Olen’.” Tämä selvä vastaus tyynnytti Iisakin epäilykset siinä määrin, että hän oli valmis aterioimaan.

27:25: Silloin hän sanoi: ’Tuo ruoka minulle, syödäkseni poikani riistaa, että siunaisin sinut’. Niin hän toi hänelle sen, ja hän söi; ja hän tarjosi hänelle viiniä, ja hän joi.” Siten Jaakob oli ottanut ensimmäisen askeleen.

27:26: Sen jälkeen hänen isänsä Iisak sanoi hänelle: ’Tule tänne ja suutele minua, poikani’.” Isän suudelman tuli edeltää siunausta.

27:27: Hän astui hänen luokseen ja suuteli häntä. Niin Iisak tunsi hänen vaatteidensa hajun – jonka Rebekan juoni oli häneen laittanut, koska ne haisivat metsälle ja riistalle – ja siunasi hänet, sanoen: ’Katso, minun poikani tuoksu on kuin kedon tuoksu, jonka Herra on siunannut.’” Iisakin siunaukseen kuului Jumalan antamat tulevaisuutta koskevat sanat sekä Herran erityisen siunauksen välittäminen Jaakobille.

27:28: ”’Jumala antakoon sinulle taivaan kastetta ja maan lihavuutta, jyviä ja viiniä yllin kyllin.’” Nämä olivat ajallisia lahjoja. Niillä oli hyvin suuri merkitys siinä maassa, joka Jaakobin ja hänen lastensa oli määrä omistaa. Kasteen määrä, erityisesti kuivana aikana, määräsi maan hedelmällisyyden. Lihavat, hedelmälliset maat tulisivat kuulumaan hänelle. Seurauksena olisi runsas sato jyviä ja uutta viiniä.

27:29: ”’Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa.’” Tämä osa siunausta kuvaa sitä vaikutusvaltaista asemaa, jonka Jaakobin jälkeläiset tulisivat saamaan. Hän ei olisi ainoastaan veljiensä, oman kansansa – mukaan lukien veljensä – vaan myös vieraiden kansojen ja kansakuntien herra. Siten on tuotu esille ajatus maailman herruudesta, mikä huipentuu lupaukseen, että ihmiset tuomittaisiin sen mukaan miten he suhtautuvat häneen ja hänen jälkeläisiinsä. Näin tämä siunaus tähtää Messiaaseen, kaikkien aikojen koetinkiveen. Tänäkin päivänä näet oikea vastaus kysymykseen: Mitä sinä ajattelet Kristuksesta? määrää jokaisen ihmisen kohtalon maailmassa.

Eesau palaa ja saa nuoremman pojan siunauksen

27:30: Kun Iisak oli ehtinyt siunata Jaakobin ja tämä juuri oli lähtenyt isänsä Iisakin luota, niin hänen veljensä Eesau tuli kotiin metsästämästä.” Juuri kun Iisak oli lakannut siunaamasta Jaakobia ja tämä oli hädin tuskin poistunut huoneesta, palasi Eesau metsästämästä.

27:31: Ja hänkin laittoi herkkuruuan, vei sen isälleen ja sanoi isälleen: ’Nouse, isäni, ja syö poikasi riistaa, siunataksesi minut’.” Eesau oli kerrankin vakavissaan eikä sen vuoksi hukannut aikaa valmistaessaan riistan, jonka hän oli ampunut ja viedessään sen isälleen nöyrästi pyytäen luvattua siunausta.

27:32–33: Hänen isänsä Iisak kysyi häneltä: ’Kuka olet?’ Hän vastasi: ’Minä olen poikasi Eesau, sinun esikoisesi’. 33. Silloin Iisak säikähtyi kovin ja sanoi: ’Kuka sitten oli se metsästäjä, joka toi minulle riistaa, niin että minä, ennen kuin sinä tulit, söin kaikkea ja siunasin hänet? Siunattu hän myös on oleva.’” Eesaun yksinkertainen toteamus, joka oli niin ilmeisesti totuus, sai Iisakin käytöksessä aikaan mitä suurimman kuohunnan. Hän sanatarkasti ottaen vapisi valtavasti suurella vapinalla. Sitten hän alkoi esittää kysymyksiä siitä, kuka se henkilö oli ollut, joka oli niin nokkelasti hankkinut häneltä tärkeimmän siunauksen. Mutta jopa ennen kuin Iisak lausuu Jaakobin nimen, hänen täytyy sanoa, että Herran siunaus tulee pysymään hänen kanssaan. Ei ollut hänen asiansa vetää pois siunausta, joka tosiasiallisesti oli Herran. Iisak oivalsi nyt, ettei hän voinut puolustaa lihallista Eesaun suosikkina pitämistään Jumalan edessä. Siitä huolimatta, miten Jaakob oli siunauksen hankkinut, Jumala oli ohjannut asian niin, että Jaakob oli nyt sen saanut isältään.

27:34: Kun Eesau kuuli isänsä sanat, puhkesi hän valittamaan äänekkäästi ja haikeasti ja sanoi isälleen: ’Siunaa minutkin, isäni!’” Hän tajusi nyt, kun se oli liian myöhäistä, mitä hän oli menettänyt aiemmin sitä typerästi halveksiessaan. Hänen sanansa tuntuvat osoittavan hänen ajatelleen, että siunaus voitaisiin yhä jakaa.

27:35: Mutta hän vastasi: ’Veljesi tuli kavalasti ja riisti sinulta siunauksen’.” Tämä oli tapahtuman inhimillinen puoli – petos, harhautus ja synti, joka oli hiipinyt asiaan.

27:36: Niin hän sanoi: ’Oikeinpa häntä kutsutaankin Jaakobiksi (kantapäähän tarttuja, toisen paikan viekkaudella ottaja). Sillä hän on nyt kahdesti minut pettänyt: esikoisuuteni hän on minulta vienyt, ja katso, nyt hän riisti minulta myöskin siunauksen.’ Eesau oli nyt mielentilassa, joka esti häneltä varsinaisen katumuksen, sillä hän ei voinut puolustella esikoisoikeuden myymistään.  Ja hän kysyi: ’Eikö sinulla ole mitään siunausta minun varalleni?’” Aivan kuin Iisak olisi voinut panna syrjään sellaisia siunauksia oman tahtonsa mukaan.

27:37: Ja Iisak vastasi ja sanoi Eesaulle: ’Katso, minä olen asettanut hänet sinun herraksesi ja antanut kaikki hänen veljensä hänelle palvelijoiksi sekä varustanut hänet jyvillä ja viinillä; mitä voisin enää tehdä sinun hyväksesi, poikani?’” Tämä oli yritys selittää tilanne Eesaulle, tehdä hänelle selväksi, että oli olemassa vain yksi isän siunaus. Siihen sisältyi sekä lupaus Kanaanin maasta sen kaikkein hedelmällisimmässä muodossa että erityinen herruus, joka huipentuu Messiaaseen.

27:38: Eesau sanoi isällensä: ’Tuo yksi ainoa siunausko sinulla vain onkin, isäni? Siunaa myöskin minut, isäni!’ Ja Eesau korotti äänensä ja itki.” Tähän näkymään Hepr. 12:17 viittaa (”Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.”). Eesau ei näet kyennyt taivuttelemaan isäänsä harkitsemaan uudelleen päätöstään, vaikka hän yritti sitä kyynelin. Hänen kyyneleensä eivät tässä tapauksessa olleet todellisen katumuksen kyyneleitä synnistä, vaan pelkästään katkeruuden kyyneliä hänen typeryytensä vuoksi. Iisak ymmärsi nyt tämän seikan.

27:39: Niin hänen isänsä Iisak vastasi ja sanoi hänelle: ’Katso, sinun asuinsijasi on oleva kaukana lihavasta maasta ja vailla taivaan kastetta ylhäältä.’” Eesaun asuinpaikka tulisi olemaan kaukana maan lihavuudesta ja taivaan kasteesta, ts. Kanaanin hedelmällisistä ja lihavista maista. Idumean koillisosassa, jossa Eesau ja hänen jälkeläisensä elivät, on joitakin hedelmällisiä laaksoja, mutta suurin osa Idumeaa on yksi kuivimmista ja hedelmättömimmistä autiomaista maailmassa.

27:40: ”’Miekkasi varassa sinä olet elävä” – sota, ryöstely ja rosvous ovat lähes välttämättömiä karussa maassa, joka hänen asuinpaikkansa tulisi olemaan – ”ja palveleva veljeäsi. Mutta valtoimena kierrellen sinä riisut hänen ikeensä niskaltasi.’” Historia osoittaa, että tämä ennustus toteutui. ”Eedom oli ensin vahva ja itsenäinen Israeliin verrattuna, hitaampi kehityksessään (4. Moos. 20:14). Saul taisteli sitä vastaan ensin voitollisesti (1. Sam. 14:47). Daavid valloitti sen (2. Sam. 8:14). Sitten seurasi salaliitto Salomon aikana (1. Kun. 11:14), kun taas Jooramin aikana tapahtui tosiasiallinen luopuminen. Toisaalta Amasja taas alisti edomilaiset (2. Kun. 14:7; 2. Aik. 25:11) ja he pysyivät Ussian ja Jootamin aikana alistettuina (2. Kun. 14:22; 2. Aik. 26:2). Mutta Aahaan aikana he vapauttivat itsensä kokonaan Juudasta (2. Kun. 16:6; 2. Aik. 28:17). Lopulta kuitenkin Johannes Hyrkanus alisti heidät täydellisesti ja yhdisti heidät juutalaisten valtioon ja kansaan. Mutta juutalaiset joutuivat vuorostaan itse Antipaterin jälkeen idumealaisen hallitussuvun vallan alaisiksi heidän valtionsa kukistumiseen saakka.”

Eesaun viha Jaakobia kohtaan  

27:41: Ja Eesau alkoi vihata Jaakobia siunauksen tähden, jolla hänen isänsä oli hänet siunannut; ja Eesau ajatteli itsekseen: ’Pian tulee aika, jolloin suremme isäämme; silloin minä tapan veljeni Jaakobin’.” Epäonnistuttuaan pyrkimyksessään muuttaa isänsä mieli isän siunauksen suhteen, Eesaun viha kääntyi Jaakobia vastaan. Hän suunnitteli kostavansa murhaamalla veljensä. Isänsä eläessä hän ei tahtonut panna tätä uhkausta toimeen, ettei hän tuottaisi murhetta Iisakille. Mutta Iisakin kuoleman jälkeen, mikä näytti olevan lähellä, ja kun suruaika olisi ohitse, hän ei empisi toteuttaa suunnitelmaansa.

27:42: Mutta Rebekalle ilmoitettiin hänen vanhemman poikansa Eesaun aikeista; ja hän kutsutti luokseen nuoremman poikansa Jaakobin ja sanoi hänelle: ’Katso, veljesi Eesau uhkaa kostaa sinulle ja tappaa sinut.’” Näin Eesau, toteuttaessaan kostoaiettaan, suunnitteli saavansa hyvityksen itselleen. Hän arveli, että hänestä tuntuisi paremmalta sen jälkeen, kun hän olisi murhannut veljensä.

27:43: ”’Kuule siis, mitä sanon, poikani: nouse ja pakene minun veljeni Laabanin luo Harraniin 44. ja jää hänen luokseen joksikin aikaa, kunnes veljesi kiukku asettuu, 45. kunnes veljesi lakkaa sinua vihaamasta ja unhottaa, mitä olet hänelle tehnyt. Sitten minä lähetän noutamaan sinut sieltä. Rebekka koettaa rohkaista Jaakobia ja lohduttaa itseään antamalla ymmärtää, että olisi kyse vain muutamasta päivästä, hyvin lyhyestä ajasta, kunnes Eesaun viha ja suuttumus sammuisi ja unohtuisi. Minkä tähden menettäisin teidät molemmat samana päivänä!’” Jos Jaakob murhattaisiin, verikostaja asetettaisiin Eesaun kannoille, ja niin äiti menettäisi hänetkin. Vrt. 1. Moos. 9:6; 2. Sam. 14:6.

27:46: Ja Rebekka sanoi Iisakille: ’Minä olen kyllästynyt elämääni Heetin tyttärien tähden. Jos Jaakobkin ottaa vaimon Heetin tyttäristä, tässä maassa syntyneen, sellaisen kuin nämä, niin mitä varten minä enää elän?’” Eesaun vaimot eivät tuottaneen katkeraa murhetta ainoastaan Rebekalle vaan myös Iisakille (1. Moos. 26: 35). Sen vuoksi maininta silloisesta sietämättömästä tilanteesta oli tarkoitettu raivaamaan tietä hänen suunnitelmalleen lähettää Jaakob Mesopotamiaan, vaaran ulottumattomille. On yleinen kokemus, että maailman lapset vainoavat Jumalan lapsia. Jumala kuitenkin pitää varjelevan ja suojelevan kätensä omiensa yllä.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
4/2013 Lehdet

Iisak filistealaisten maassa (1.Moos.26)

Paul Kretzmann, USA

Herra siunaa Iisakia

26:1: Mutta maahan tuli nälänhätä, toinen kuin se nälänhätä, joka oli ollut aikaisemmin, Aabrahamin päivinä. Silloin Iisak meni Abimelekin, filistealaisten kuninkaan, luo Gerariin.” Tässä luvussa kerrotuilla Iisakin seikkailuilla on vastineensa Aabrahamin elämässä. Ne osoittavat, ettei ihmisluonto muutu vaan pysyy itsekkäänä ja syntisenä sukupolvesta toiseen. Kun Kanaania oli kohdannut nälänhätä, Iisak piti viisaana matkustaa alas filistealaisten maahan, joiden kuninkaana oli Abimelek.

26:2: ”Ja Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: ’Älä mene Egyptiin’. Se oli ilmeisesti ollut Iisakin aikeena. Egypti oli näet kaikkien sen naapurimaiden vilja-aitta varsinkin laihoina vuosina. ”Vaan jää asumaan maahan, jonka minä sinulle sanon.”

 

26:3–5: Oleskele muukalaisena tässä maassa, ja minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Sillä sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä maat ja pidän valan, jonka minä olen vannonut sinun isällesi Aabrahamille. 4. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, 5. sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani.” Iisakin ei tullut muuttaa Egyptiin, koska koko Kanaanin maa, mukaan lukien filistealaisten maa, sisältyi Herran siunaukseen. Sen oli määrä lopulta olla Iisakin jälkeläisten omaisuutta, kuten Herra oli valan vannoen luvannut Aabrahamille (1. Moos. 22:16). Mutta näiden ajallisten siunausten lisäksi Iisakin jälkeläisistä tulisi lupauksen mukaan myös messiaanisen toivon kantajia. Sen mukaan kaikki kansakunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi yhdessä Siemenessä, Messiaassa. Kaikki tämä oli palkinto siitä uskon kuuliaisuudesta, jota Aabraham oli osoittanut noudattaessaan Jumalan käskyä.

Rebekka vaarassa

26:6–7: ”Niin Iisak asettui Gerariin.” 7. ”Ja kun sen paikkakunnan miehet kysyivät hänen vaimostansa, sanoi hän: ’Hän on minun sisareni’. Hän näet pelkäsi sanoa: ’Hän on minun vaimoni’, sillä hän ajatteli: ’Nuo miehet voivat tappaa minut Rebekan tähden, sillä hän on näöltään kaunis’.” Rebekka oli ollut naimisiin mennessään kaunis nainen (1. Moos. 24:16). Hän oli säilyttänyt kauneutensa. Iisak oli niin hyvin tietoinen tästä, että hän – tietoisesti tai tiedostamattaan – seurasi isänsä esimerkkiä (1. Moos. 12:11,12; 20). Hän vastasi kanssaan asuvaa naista koskeviin kysymyksiin, että tämä oli hänen sisarensa. Tämä oli tyhmää ja vaarallista totuuden vääristelyä, kuten tapahtumat osoittavat.

26:8: ”Kun hän oli viipynyt siellä jonkun aikaa, niin tapahtui, että Abimelek, filistealaisten kuningas, kerran katsellessaan ulos akkunasta näki Iisakin hyväilevän vaimoansa.” Katsellessaan ulos palatsinsa ikkunasta Abimelek näki sattumalta, että Iisak – joka luultavasti asui naapuritalossa, jossa oli avoin piha – hyväili vaimoaan tavalla, joka sopii täysin aviomiehen ja vaimon välille, mutta jota voitaisiin tuskin pitää luvallisena veljen ja siskon välillä.

26:9–10: ”Niin Abimelek kutsutti Iisakin ja sanoi: ’Katso, hänhän on sinun vaimosi! Miksi olet sanonut: Hän on minun sisareni?’ Iisak vastasi hänelle: ’Minä ajattelin, että minut muuten ehkä tapetaan hänen tähtensä’. 10 Abimelek sanoi: ’Mitä oletkaan meille tehnyt! Kuinka helposti olisikaan voinut tapahtua, että joku kansasta olisi maannut sinun vaimosi kanssa, ja niin sinä olisit saattanut meidät syyhyn!’” Iisak ansaitsi hyvin Abimelekin nuhteet. Hänen puolustelunsa, että hän pelkäsi tulevansa surmatuksi vaimonsa vuoksi, oli hyvin ontuva. Herra lupaa huolehtia niistä, jotka luottavat häneen, kaikilla heidän teillään, ts. niin kauan kuin he menettelevät sopusoinnussa hänen sanansa kanssa. Iisakin heikkous on kerrottu varoituksena meille.

26:11: ”Ja Abimelek antoi käskyn kaikelle kansalle, sanoen: ’Joka koskee tähän mieheen tai hänen vaimoonsa, se on kuolemalla rangaistava’.” Vaikka Aabrahamin oleskelusta Gerarissa oli kulunut 75 vuotta, kuninkaan huoneväen ikävä kokemus ei ollut unohtunut. Siksi Abimelekin käsky oli ankara. Se takasi sekä Iisakille että Rebekalle mitä suurimman turvallisuuden. Siten Herra piti suojelevan kätensä heidän päällään huolimatta heidän heikkoudestaan.

26:12: Ja Iisak kylvi siinä maassa ja sai sinä vuonna satakertaisesti, sillä Herra siunasi häntä.” Oli erikoinen Herran siunaus, että Iisak sai kirjaimellisesti satakertaisesti joka mitasta viljaa, jonka hän kylvi.

26:13–14: Ja hän rikastui ja hyötyi hyötymistään, kunnes hänestä tuli hyvin rikas.” Hänen vaurastumisensa ei loppunut eikä keskeytynyt. 14. ”Ja hänellä oli laumoittain sekä pikkukarjaa että raavaskarjaa ja paljon palvelijoita, niin että filistealaiset alkoivat kadehtia häntä.” He kadehtivat häntä siunauksen vuoksi, jonka Herra vuodatti hänen päällensä.

26:15: ”Ja filistealaiset tukkivat kaikki ne kaivot, jotka hänen isänsä palvelijat olivat kaivaneet hänen isänsä Aabrahamin päivinä, ja täyttivät ne mullalla.” Vihamielisyydet – jotka kumpusivat filistealaisten sydämissä olevasta kateudesta – alkoivat siten, että he täyttivät mullalla Gerarissa olevat kaivot, jotka kuuluivat Iisakille.

26:16: Silloin Abimelek sanoi Iisakille: ’Mene pois luotamme, sillä sinä olet tullut paljon väkevämmäksi meitä’.” Paitsi että filistealaiset tekivät Iisakille ilkeän teon, heidän kuninkaansa ajoi hänet suoraan pois. Syy oli se, että Iisakista oli tullut rikkaampi ja väkevämpi kuin mitä filistealaiset sietivät katsella. Samoin kaikkien aikojen uskovat joutuvat sietämään kateellisia tekoja ja avointa vihamielisyyttä sen siunauksen  tähden, jolla Herra siunaa heitä. Heidän täytyy oppia kärsimään iloisesti hänen tähtensä.

Filistealaisten vihamielisyys

26:17: ”Niin Iisak lähti sieltä ja leiriytyi Gerarin laaksoon ja asui siellä.” Hän lähti Gerarin kaupungista ja filistealaisten maa-alueelta sanan suppeammassa merkityksessä. Hän leiriytyi kauemmas länteen, kumpuilevaan maastoon vuoria kohti.

26:18: Ja Iisak kaivatti uudelleen auki ne vesikaivot, jotka hänen isänsä Aabrahamin päivinä olivat kaivetut, mutta jotka filistealaiset olivat Aabrahamin kuoltua tukkineet.” Siten he eivät piitanneet siitä liitosta, joka oli tehty heidän ja Aabrahamin välille (1. Moos. 21:22–30). ”Ja antoi niille jälleen ne nimet, jotka hänen isänsä oli niille antanut.” Koska Iisak oli isänsä vielä eläessä usein kulkenut maan poikki, koko maa oli hänelle tuttu.

26:19: ”Ja Iisakin palvelijat kaivoivat laaksossa ja löysivät sieltä kaivon, jossa oli juoksevaa vettä.” Se ei ollut pelkkä sadevesisäiliö, kuten useimmat kaivot. 20. ”Mutta Gerarin paimenet alkoivat riidellä Iisakin paimenten kanssa, sanoen: ’Vesi on meidän’. Niin hän kutsui kaivon Eesekiksi (riita), koska he olivat riidelleet hänen kanssaan. 21. Sen jälkeen he kaivoivat toisen kaivon ja joutuivat riitaan siitäkin; niin hän antoi sille nimen Sitna (viha).” Iisak kärsi kaiken tämän epäoikeudenmukaisuuden ja vahingon mitä suurimmalla kärsivällisyydellä ja pitkämielisyydellä. Hän piti parempana kärsiä kuin aiheuttaa vahinkoa, kuten hän luultavasti olisi voinut tehdä.

26:22: ”Sitten hän muutti sieltä pois ja kaivoi vielä yhden kaivon. Siitä ei syntynyt riitaa. Sentähden hän nimitti sen Rehobotiksi (leveydet, lakeudet) ja sanoi: ’Nyt Herra on antanut meille tilaa, niin että voimme lisääntyä maassa’.” Tämä leiri sijaitsi vielä lännempänä, kokonaan filistealaisten hallinto-alueen ulkopuolella aivan Kanaanin eteläisimmällä rajalla.

26:23–24: Sieltä hän meni Beersebaan.” Noin 20 mailia pohjoiseen. 24. ”Ja Herra ilmestyi hänelle sinä yönä ja sanoi: ’Minä olen sinun isäsi Aabrahamin Jumala; älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun suureksi palvelijani Aabrahamin tähden’.” Keskellä vainoa, jota Iisak tuolloin kärsi, tuli tämä rohkaisu kaikella ylösnostavalla voimalla. Uskovat ovat muukalaisia ja pyhiinvaeltajia maan päällä. Sellaisina he joutuvat kohtaamaan monia loukkauksia, mutta Herran lupaus hänen alituisesta läsnäolostaan on aina varma tukipilari heidän uskolleen.

26:25: ”Silloin hän rakensi sinne alttarin, huusi avuksi Herran nimeä ja pystytti sinne telttansa. Ja Iisakin palvelijat kaivoivat siihen kaivon.” Iisak seurasi tässä isänsä Aabrahamin tapaa rakentamalla alttarin ja julistamalla Herran nimeä. Hän asetti oikean jumalanpalveluksen paitsi kotiväelleen myös kaikille, joiden kanssa hän tuli tekemisiin. Aina kun uskovat kokevat Herran siunausta, varjelua ja apua, he kääntyvät sitä suuremmalla innolla ja rakkaudella hänen puoleensa ja ylistävät hänen pyhää nimeään.

Iisakin ja Abimelekin välinen liitto

26:26: ”Niin Abimelek lähti hänen luokseen Gerarista ystävänsä Ahusatin ja sotapäällikkönsä Piikolin seuraamana.” Tässä tapauksessa filistealaisten kuningas ei tuonut mukanaan ainoastaan armeijansa kenraalia vaan myös pääministerinsä eli yksityisen neuvonantajansa.

26:27–29: Mutta Iisak sanoi heille: ’Minkä tähden tulette minun luokseni, vaikka olette minulle vihamieliset ja karkoititte minut luotanne?’ 28. He vastasivat: ’Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sen tähden ajattelimme: ‘Olkoon sinun ja meidän välillämme valallinen sopimus; me tahdomme tehdä sinun kanssasi liiton, 29 ettet tee meille mitään pahaa, niinkuin emme mekään ole sinuun koskeneet, vaan olemme tehneet sinulle ainoastaan hyvää ja sallineet sinun lähteä rauhassa. Sinä olet nyt Herran siunattu.’” Heidän ehdotuksensa taustalla oli ilmiselvästi itsekkäitä motiiveja. Olihan heidän päähuolenaan saavuttaa Iisakin ystävyys ja taata turvallisuutensa. Silti Herra käytti näitä motiiveja turvatakseen ja suojellakseen palvelijaansa.

26:30: Silloin hän laittoi heille pidot, ja he söivät ja joivat.” Iisak oli täysin tietoinen vallastaan ja merkityksestään varakkaana paimentolaisruhtinaana. Hän käytti tilannetta hyödykseen antamatta asian näyttää siltä, että hän oli suosiollinen.

26:31: ”Varhain seuraavana aamuna he vannoivat valan toisillensa; senjälkeen Iisak päästi heidät menemään, ja he lähtivät hänen luotaan rauhassa.” Siten solmittiin uusi liitto, joka takasi Iisakin edun.

26:32–33a: ”Samana päivänä Iisakin palvelijat tulivat ja kertoivat hänelle kaivosta, jonka olivat kaivaneet, sanoen hänelle: 33a. ’Me löysimme vettä’.” Aabrahamin palvelijoiden kaivama kaivo (1. Moos. 21:30) ei selvästi enää ollut riittävä Iisakin valtavien laumojen tarpeisiin. Sen vuoksi se, mitä palvelijat kertoivat, oli erittäin tervetullut.

26:33b: ”Ja hän antoi sille nimen Siba (vala). Sen tähden on kaupungin nimi vielä tänäkin päivänä Beerseba.” Historia toisti tässä itseään. Kaupungin nimen antamiselle oli kaksi syytä, aivan kuten Bir-es-Seban kaksi kaivoa vahvistavat tänäkin päivänä sen, että kertomus pitää paikkansa.

Eesaun avioliitto

26:34: Kun Eesau oli neljänkymmenen vuoden vanha, otti hän vaimoikseen Jehuditin, heettiläisen Beerin tyttären, ja Baasematin, heettiläisen Eelonin tyttären.” Eesau osoitti, millainen hänen mielenlaatunsa oli hänen vanhempiaan kohtaan, ottamalla tämän tärkeän askeleen kysymättä sen paremmin heidän neuvoaan kuin suostumustaan. On ihme, jos tällä tavalla solmitut avioliitot kääntyvät hyväksi kaikille asianosaisille.

26:35: Näistä tuli Iisakille ja Rebekalle katkera suru.” Nämä vaimot olivat sanatarkasti otettuna hengen katkeruus heille. He aiheuttivat Iisakille ja Rebekalle monta katkeraa hetkeä. Heidän pakanallinen syntyperänsä oli itsessään kuolettava, ja heidän pakanallinen uskonsa ja käytöksensä piti yhtä heidän esivanhempiensa perinteiden kanssa. Siellä missä ajalliset, lihalliset tekijät ovat ratkaisevia avioasioissa, voi käydä niin, ettei todellinen onnellisuus asu sellaisessa kodissa. Kristityt nuoret eivät ajattelekaan ottaa tätä mitä merkittävintä askelta ilman, että heidän vanhempansa tietävät siitä ja suostuvat siihen.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2013 Avioliitto Lehdet

Elieserin matka Mesopotamiaan (1.Moos.24:29–67)

Paul Kretzmann, USA

Elieser Betuelin kodissa

24:29–30: ”Rebekalla oli veli, jonka nimi oli Laaban; ja Laaban riensi ulos miehen luo lähteelle. 30 Sillä kun hän näki nenärenkaan ja rannerenkaat sisarensa käsissä ja kuuli sisarensa Rebekan kertovan ja sanovan: ’Näin mies puhui minulle’, meni hän miehen luo; ja katso, hän seisoi vielä kamelien luona lähteellä.” Niiden joukossa, jotka kuulivat Rebekan jännittävän kertomuksen, oli hänen veljensä Laaban. Hänen sisarensa näyttämien kallisarvoisten lahjojen silmäily sai Laabanin – jonka myöhempään petollisuuteen viitataan myös tässä – rientämään lähteelle. Hän tuskin malttoi odottaa riittävän kauan kuullakseen Rebekan kertoman keskustelun yksityiskohdat. Hän juoksi nopeasti ulos kaupungista ja löysi muukalaisen seisomassa lähteellä lepäävien kameliensa luona.

24:31: ”Ja hän sanoi hänelle: ’Tule sisään, sinä Herran siunattu. Minkä tähden seisot ulkona? Minä olen valmistanut tilaa talossa ja sijaa kameleille.’” Osoittaen aitoa itämaista vieraanvaraisuutta, vaikka siihen sekaantuikin joitakin itsekkäitä motiiveja, Laaban kutsui Elieserin astumaan sisälle kutsuen tätä Herran siunatuksi, sellaiseksi, jonka päällä lepää Herran suosio.

24:32: ”Niin mies tuli taloon, ja Laaban riisui kamelit ja antoi kameleille olkia ja rehua sekä hänelle ja hänen seuralaisilleen vettä jalkojen pesemiseksi.” Elieser otti viivyttelemättä vastaan Laabanin kutsun. Hän tuli Betuelin taloon ja piti huolen siitä, että hihnat, jotka pitivät kamelien kuormia kiinni, irrotettiin asianmukaisesti. Laaban toimitti sillä välin ruokaa ja makuupaikan kameleille sekä vettä tapana olevaa jalkojen pesua varten ennen talon asuintiloihin astumista.

24:33: ”Sitten pantiin ruokaa hänen eteensä, mutta hän sanoi: ’En syö, ennenkuin olen puhunut asiani’. Laaban vastasi: ’Puhu’. ”Itämainen tapa kielsi kaiken viittaamisen matkan tarkoitukseen, ennen kuin matkalaisen kaikki ruumiilliset tarpeet oli tyydytetty. Mutta Elieser tässä ilmoitti isännälleen, ettei hän voinut ajatella syömistä, ennen kuin hän oli kirjaimellisesti ’sanonut sanottavansa’, ennen kuin hän oli kertonut matkansa tarkoituksen. Hänen epäitsekäs uskollisuutensa sai hänet asettamaan oman mukavuutensa isäntänsä asian jälkeen.

Elieser kertoo asiansa

24:34–35: ”Hän sanoi: ’Minä olen Aabrahamin palvelija. 35 Herra on suuresti siunannut minun herraani, niin että hänestä on tullut mahtava mies; hän on antanut hänelle pikkukarjaa ja raavaskarjaa, hopeata ja kultaa, palvelijoita ja palvelijattaria, kameleja ja aaseja.’” Näennäisen huoleton omaisuuden luetteleminen auttaa kasvattamaan vaikutelmaa suuresta vauraudesta ja vallasta.

24:36: ”Ja Saara, herrani vaimo, on vanhalla iällänsä synnyttänyt herralleni pojan; ja tälle hän on antanut kaiken omaisuutensa.” Iisak oli kaiken tämän suuren varallisuuden perillinen.

24: 37–44: ”Ja herrani vannotti minua sanoen: ’Älä ota pojalleni vaimoa kanaanilaisten tyttäristä, joiden maassa minä asun, 38 vaan mene minun isäni kotiin ja sukuni luo ja ota sieltä pojalleni vaimo’. 39 Silloin minä sanoin herralleni: ’Entä jos tyttö ei seuraa minua?’ 40 Hän vastasi minulle: ’Herra, jonka edessä minä olen vaeltanut, lähettää enkelinsä sinun kanssasi ja antaa matkasi onnistua, niin että saat pojalleni vaimon minun suvustani ja isäni perheestä. 41 Silloin, kun saavut sukuni luo, olet vapaa valasta, jonka minulle vannoit; jos he eivät häntä sinulle anna, olet valasta vapaa’. 42 Niin minä tänään tulin lähteelle ja sanoin: ’Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, jos annat onnistua sen matkan, jolla olen, 43 salli tapahtua niin, että se neitonen, joka minun seisoessani tässä vesilähteellä tulee ammentamaan vettä ja sanoessani hänelle: Anna minun juoda vähän vettä astiastasi, 44 vastaa minulle: Juo itse, ja minä ammennan myös sinun kameleillesi – että hän on se vaimo, jonka Herra on määrännyt minun herrani pojalle’.” Myös tässä puheensa osassa, viitatessaan yksikössä siihen neitoon, jonka hän odotti tulevan lähteelle, palvelija suuntaa kuulijoidensa huomion Rebekkaan.

24:45–46: ”Tuskin olin lakannut näin puhumasta itsekseni, niin katso, Rebekka tuli sinne, vesiastia olallansa, astui alas lähteelle ja ammensi. Ja minä sanoin hänelle: ‘Anna minun juoda’. 46 Hän laski nopeasti astian alas olaltansa ja sanoi: ‘Juo, minä juotan myös sinun kamelisi’. Niin minä join, ja hän juotti myös kamelit.”

24:47–48: ”Ja minä kysyin häneltä sanoen: ’Kenenkä tytär sinä olet?’ Hän vastasi: ’Olen Betuelin, Naahorin ja Milkan pojan, tytär’. Niin minä panin nenärenkaan hänen nenäänsä ja rannerenkaat hänen käsiinsä. 48 Ja minä kumarruin maahan ja rukoilin Herraa, kiittäen Herraa, minun herrani Aabrahamin Jumalaa, joka oli johdattanut minut oikeata tietä saamaan herrani veljen tyttären (sanan laajemmassa merkityksessä, sillä Rebekka oli Naahorin lapsenlapsi) hänen pojalleen.” Olosuhteisiin perustuva kertomus, johon sisältyi täysi kertomus rukouksesta, oli tarkoitettu osoittamaan, että Herra oli todella jo ottanut asian Elieserin käsistä. Tämä kuulijoiden epäilemättä täytyisi tunnustaa.

24:49: ”’Ja jos nyt tahdotte osoittaa suosiota ja uskollisuutta minun herralleni, niin ilmoittakaa se minulle; jollette, niin ilmoittakaa minulle sekin, kääntyäkseni toisaalle, oikealle tai vasemmalle.’” Elieser vetoaa suoraan siihen ystävällisyyteen ja uskollisuuteen, jota Aabrahamin tulisi saada osakseen sukulaisiltaan. Joka tapauksessa hän odotti heidän antavan hänelle selvän tiedon kannastaan asiaan, jotta hän voisi tietää tarkasti, mitä tehdä seuraavaksi. Pane merkille, että asianmukaisessa ja pätevässä kihlauksessa, kuten Luther tässä huomauttaa, kosinta suunnataan ensin nuoren naisen vanhemmille, eikä salaisella kihlauksella ole mitään pätevyyttä Jumalan edessä.

Rebekka suostuu Iisakin morsiameksi

24:50: ”Laaban ja Betuel vastasivat sanoen: ’Herralta tämä on tullut; emme voi tässä asiassa puhua sinulle hyvää emmekä pahaa’.” Koko asia oli edennyt tähän pisteeseen niin selvästi Herran välittömän johdatuksen alaisena, etteivät Betuel, Rebekan isä, ja Laaban, hänen veljensä, voineet muuta kuin tunnustaa Herran tahdon. Heillä ei ollut mitään sanottavana, ei mitään muutosta ehdotettavana (4. Moos. 24:13; 2. Sam. 13:22).

24:51: ”’Katso, siinä on Rebekka edessäsi, ota hänet ja mene. Tulkoon hän herrasi pojan vaimoksi, niinkuin Herra on sanonut.’” Näin oli otettu ensimmäinen askel pätevään kihlaukseen: Elieser oli pyytänyt Rebekkaa puolisoksi isännällensä Iisakille ja siihen oli suostuttu. Vanhemmat antavat lapsensa avioliittoon. Laaban lasketaan tässä kuuluvaksi Rebekan synnynnäisiin suojelijoihin perheen vanhempana poikana, jolle isä oli uskonut käytännössä kaikkien asioidensa hoidon.

24:52: ”Kuultuaan heidän sanansa Aabrahamin palvelija kumartui maahan Herran eteen.” Hänen ensimmäiset ajatuksensa olivat siten kiitollisuus Herraa kohtaan, joka oli antanut hänen matkalleen niin hyvän menestyksen sallien hänen saada päätökseen sen tarkoitus jo saapumisiltana. Kun näemme Herran armollisen käden johdattavan asioita elämässämme, meidän tulisi tehdä käytännöksi kiittää Herraa kaikesta hänen hyvyydestään meitä kohtaan.

24:53: ”Sitten palvelija otti esille hopea- ja kultakaluja sekä vaatteita ja antoi ne Rebekalle.” Nämä olivat tavanmukaisia lahjoja tulevalle morsiamelle: erilaisia kulta- ja hopeakoruja sekä kallisarvoisia vaatteita. Myöskin hänen veljelleen ja äidilleen hän antoi kallisarvoisia lahjoja.” Perheelle annettiin kihlajaislahjoja, kalliita tavaroita, jotka oli ehkä ostettu kalliilla hinnalla foinikialaisilta tai arabialaisilta kauppiailta.

24:54: ”Ja he söivät ja joivat, hän ja hänen seuralaisensa, ja olivat siellä yötä.” Kun Elieser oli nyt suorittanut menestyksellisesti sen tehtävän, jonka hänen herransa oli hänelle uskonut, oli hän vapaa nauttimaan isäntiensä vieraanvaraisuudesta miestensä kanssa. ”Mutta kun he olivat nousseet seuraavana aamuna, sanoi hän: ’Päästäkää minut menemään herrani luo’.” Nainen, jonka Jumala oli määrännyt Iisakin vaimoksi, oli nyt löydetty, mutta Elieser, uskollisena palvelijana, jolle hänen herransa etu oli aina tärkein, kiirehti toimittamaan tulevan morsiamen Iisakille ja siten saattamaan tehtävänsä päätökseen.

24:55: ”Tytön veli ja äiti vastasivat: ’Anna tytön viipyä luonamme vielä joku aika, edes kymmenen päivää. Sitten saat lähteä.’” He rakastivat Rebekkaa ja halusivat kovasti, että hän viipyisi heidän luonaan ainakin kymmenen päivää.

24:56: ”Mutta hän sanoi heille: ’Älkää viivyttäkö minua, koska Herra on antanut matkani onnistua. Päästäkää minut menemään, tahdon lähteä herrani luo’.” Elieser, onnellisena hankkeensa menestymisestä, tunsi, ettei hän voinut tietoisesti suostua viivytykseen, vaan että hänen täytyi palata heti takaisin.

24:57: ”He vastasivat: ’Kutsukaamme tänne tyttö ja kysykäämme häneltä itseltään’.” Asian oli määrä riippua Rebekan päätöksestä.

24:58: ”Ja he kutsuivat Rebekan ja sanoivat hänelle: ’Tahdotko lähteä tämän miehen kanssa?’ Hän vastasi: ’Tahdon’.” Yksinkertainen, Rebekalle luonteenomainen, ponteva vastaus sisälsi sekä hänen suostumisensa avioliittoon Iisakin kanssa että hänen päätöksensä lähteä välittömästi. Vaikka antaminen avioliittoon on vanhempien etuoikeus, niin silti tyttöä ei pitäisi pakottaa avioliittoon ilman hänen suostumustaan, kuten Luther huomauttaa.

24:59: ”Niin he lähettivät sisarensa Rebekan imettäjineen matkalle Aabrahamin palvelijan ja hänen miestensä mukana.” Laaban esitetään jälleen päähenkilönä, joka toimii Betuelin ja tämän vaimon puolesta, ja Rebekan annetaan virallisesti tulla Iisakin morsiameksi, jonka omaksi hän oli nyt sitoutunut sanallaan.

24:60: ”Ja he siunasivat Rebekan ja lausuivat hänelle: ’Oi sisaremme, tulkoon sinusta tuhat kertaa kymmenentuhatta, ja vallatkoot sinun jälkeläisesi vihamiestensä portit!’” Että Rebekan jälkeläisten määrä olisi lukematon joukko ja että kaikki hänen jälkeläisensä olisivat aina voitokkaita kaikkia vihollisiaan vastaan, oli vilpitön ja rakkaudellinen siunaus, jolla hänen sukulaisensa raskain sydämin siunasivat hänet päästäessään hänet menemään. Elieserin työ Rebekan kosinnassa oli alkanut hyvin suotuisasti. Jumala itse oli ilmiselvästi siunannut kihlauksen. Niinpä oli paras kiiruhtaa eteenpäin avioliiton täyttymiseen, etteivät pahat kielet kylväisi epäsopua.

 

Iisakin ja Rebekan avioliitto

 

24:61: ”Ja Rebekka nousi palvelijattarineen, ja he istuivat kamelien selkään ja seurasivat miestä. Niin palvelija otti Rebekan mukaansa ja lähti matkalle.” Niin Elieser lähti Rebekan kanssa. Rebekka otti mukaansa vanhan imettäjänsä, Deboran (1. Moos. 35:8) sekä lisäksi joukon palvelijattaria, seuralaisiaan.

24:62: ”Ja Iisak oli tulossa Lahai-Roin kaivon tienoilta; hän asui näet Etelämaassa.” Tästä huomautuksesta käy ilmi, että ainakin Iisak, ellei hänen isänsäkin, oli siirtynyt Kanaanin eteläiseen osaan, lähelle Haagarin lähdettä (1. Moos. 16:14), luultavasti tarkastaakseen laumoja tässä osassa maata.

24:63: ”Ja Iisak oli illan suussa lähtenyt kedolle käyskentelemään.” Iisak meni illan suussa kedolle mietiskelemään, pohdiskelemaan ja rukoilemaan, hyvin todennäköisesti myös ajatellen hyvin tärkeää askelta, hänen lähestyvää avioliittoaan. ”Ja kun hän nosti silmänsä, näki hän kamelien lähestyvän.” Hän luultavasti tunnisti ne heti niiksi, jotka kuuluivat hänen talouteensa.

24:64: ”Kun Rebekka nosti silmänsä ja näki Iisakin, laskeutui hän nopeasti maahan kamelin selästä.” Hän pudottautui tai hyppäsi alas kamelin selästä, jolla hän ratsasti. Tämä toiminta kuvasti hänen tarmoaan ja nopeaa päätöksen tekoaan. Oli tapana, että ratsastaja laskeutui eläimen selästä, jolla hän oli ratsastamassa, kun hän tapasi jonkun huomattavan henkilön.

24:65: ”Ja kysyi palvelijalta: ’Kuka on tuo mies, joka tulee kedolla meitä vastaan?’” Nämä sanat Rebekka osoitti Elieserille sen jälkeen, kun hän oli laskeutunut kamelin selästä. ”Palvelija vastasi: ’Hän on minun herrani’. Niin hän otti hunnun ja verhoutui siihen.” Hän veti alas viitan tapaisen verhon, joka peitti hänen päänsä, sillä oli tapana, että morsian näyttäytyi sulhasen edessä verhottuna.

24:66: ”Ja palvelija kertoi Iisakille kaikki, mitä hän oli toimittanut.” Hän antoi lyhyen raportin matkastaan ja sen menestyksestä.

24:67: ”Ja Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran majaan ja otti hänet luokseen, ja hänestä tuli hänen vaimonsa, ja hän rakasti häntä. Niin Iisak sai lohdutuksen äitinsä kuoltua.” Herra itse vaikutti Iisakin sydämessä todellisen miehen rakkauden naista kohtaan, joka niin selvästi oli määrätty hänen vaimokseen. Niin hän vei hänet Hebroniin, Saaran telttaan, jossa Aabrahamin pääpaikka oli sijainnut. Tällä tavalla suru, joka oli vallannut Iisakin hänen äitinsä kuoleman jälkeen, lievittyi vähitellen. Siten avioliitto, joka oli alkanut Jumalaan luottaen, vietiin eteenpäin hänen siunaamanaan.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
1/2013 Avioliitto Lehdet

Elieserin matka mesopotamiaan (1. moos. 24)

Paul Kretzmann, Yhdysvallat

Valmistautuminen matkaa varten

24:1: ”Ja Aabraham oli vanha ja iälliseksi tullut, ja Herra oli siunannut Aabrahamia kaikessa.” Hän oli nyt 140 vuoden ikäinen ja tunsi vanhuuden heikkouden tulemisen. Hänen oli välttämätöntä huolehtia Iisakin avioitumisesta ennen kuin kuolema voittaisi hänet. Sitä paitsi lupaus Messiaasta tuli säilyttää hänen perheelleen Iisakin ja tämän jälkeläisten välityksellä. Herra oli siunannut Aabrahamia kaikissa asioissa vuodattaen hänen päällensä sekä ajallisia että hengellisiä siunauksia.

24:2: ”Niin Aabraham sanoi palvelijallensa, talonsa vanhimmalle, joka hallitsi kaikkea, mitä hänellä oli: ’Pane kätesi kupeeni alle’.” ”Pane kätesi kupeeni alle” – sinä ruumiinjäsenenä, joka symboloi jälkipolvia, tässä tapauksessa luvattua siementä, Aabrahamin ja Israelin saamaa lupausta ja toivoa.

24:3–4: ”Minä vannotan sinua Herran, taivaan ja maan Jumalan, kautta, ettet ota pojalleni vaimoa kanaanilaisten tyttäristä, joiden keskuudessa minä asun, 4. vaan menet minun omaan maahani ja sukuni luo ja otat sieltä vaimon pojalleni Iisakille.” Aabraham vaati juhlallisen valan Elieseriltä, jotta tämä erittäin tärkeä tehtävä suoritettaisiin, myös vaikka hän itse kuolisi pian. Hän vannotti palvelijaansa Herran, taivaan ja maan Jumalan kautta, sillä tämä suunniteltu avioliitto ei ollut tavallinen avioliitto, vaan sillä oli mitä suurin merkitys Jumalan valtakunnalle, koska Iisak oli Jumalan lupauksen perillinen. Tästä syystä ei myöskään pakananainen kanaanilaisten tyttärien joukosta olisi ollut hyväksyttävä, aivan kuten tänä päivänä kristityn avioliitto Kristuksen vihollisen kanssa on aina vähintäänkin epäviisasta.

24:5: ”Palvelija sanoi hänelle: ’Entä jos tyttö ei tahdo seurata minua tähän maahan, onko minun silloin vietävä poikasi takaisin siihen maahan, josta olet lähtenyt?’” Elieserin varovaisuutta siinä, ettei hän vannonut kevyesti, on suuresti kiitettävä, vaikkakaan hänellä ei ollut niin paljon uskoa kuin Aabrahamilla, joka luotti ehdottomasti Herran lupaukseen.

24:6–7: ”Aabraham vastasi hänelle: ’Varo, ettet vie poikaani takaisin sinne. 7 Herra, taivaan Jumala, joka otti minut pois isäni kodista ja synnyinmaastani, hän, joka puhui minulle ja vannoi minulle sanoen: Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, hän lähettää enkelinsä sinun edelläsi, niin että saat sieltä vaimon pojalleni.’” Tämä oli uskon perustelu: Herra oli tuonut Aabrahamin siihen maahan, jossa hän nyt oleskeli muukalaisena. Herra oli juhlallisella valalla luvannut tämän maan hänen jälkeläisilleen. Sen tähden Herra kruunaisi palvelijan Aabrahamin nimessä tapahtuvan hankkeen menestyksellä, johdattaen ja varjellen tätä enkelinsä välityksellä.

24:8: ”Mutta jos tyttö ei tahdo seurata sinua, niin olet tästä valasta vapaa. Älä vain vie poikaani sinne takaisin. ” Tämä oli epävarman palvelijan vakuuttamista varten. Jos uskovat ryhtyvätä Jumalan nimessä johonkin, joka miellyttää Jumalaa, niin silloin he voivat ja heidän tulee luottaa Herran apuun ja siunaukseen.

 24:9: ”Niin palvelija pani kätensä herransa Aabrahamin kupeen alle ja lupasi sen hänelle valalla vannoen.” Elieser tiesi nyt, ettei häntä pidettäisi vastuullisena, jos hänen valitsemansa nainen kieltäytyisi tulemasta, ja niinpä hän ei enää epäröinyt vannoa valaa tässä tärkeässä asiassa.

 

Saapuminen Harraniin ja rukous lähteellä

24:10: ”Ja palvelija otti herransa kameleista kymmenen sekä kaikkinaisia kalleuksia herransa tavaroista; ja hän nousi ja lähti Mesopotamiaan, Naahorin kaupunkiin.” Aabrahamin johtavana palvelijana Elieser huolehti kaikesta herransa omaisuudesta. Sen vuoksi, edustaakseen itseään arvokkaasti, hän ei ainoastaan lähtenyt matkaan kohtuullisen kokoisella karavaanilla, vaan hän otti myös mukaansa erilaisia arvoesineitä kallisarvoisten lahjojen muodossa mahdolliselle morsiamelle ja tämän vanhemmille. Ne hän saattoi ottaa varalle sillä asiamiehen valtuutuksella, joka ylsi kaikkiin hänen herransa tavaroihin. Niin hän matkusti Mesopotamiaan. Yleensä sen sanotaan olleen maa, joka sijaitsi Eufratin ja Tigriksen välissä. Mutta siihen sisältyi, tässä yhteydessä, kaikki maa Khabourista, Eufratin itäisestä haarasta, Orontesiin, Syyriassa. harran, niin tarkasti kuin voidaan päätellä, sijaitsi Khabourin alkulähteillä.

24:11: ”Ja hän antoi kamelien asettua kaupungin ulkopuolelle vesikaivon ääreen lepäämään, illan suussa, jolloin naiset tulivat vettä ammentamaan.” Elieser laati huolella suunnitelmansa. Sen sijaan että olisi mennyt sisälle kaupunkiin ja etsinyt herransa sukulaisten taloa, hän antoi kameliensa asettua joksikin aikaa lepäämään. Nyt oli näet ilta, aika, jolloin naiset, jotka ammentavat vettä, lähtivät liikkeelle. Tämä oli ja on idän naisten erityinen työ, noutaa vettä talon väkeä varten kylän tai kaupungin lähellä sijaitsevasta lähteestä. Elieser tiesi, että tääll olisi tilaisuus tarkkailla ja tutkia ihmisluonnetta, mikä paljastaisi enemmän kuin monen päivän kohtelias seurustelu.

24:12: ”Ja hän sanoi: ’Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, suo minulle tänään menestystä ja tee laupeus herralleni Aabrahamille’.” Rukous on kohdistettu Herralle, koska Elieser toimi herransa edustajana.

24:13–14: ”Katso, minä seison tässä lähteellä, ja kaupunkilaisten tyttäret tulevat ammentamaan vettä. 14. Niin tapahtukoon, että se tyttö, jolle minä sanon: ’Kallista tänne vesiastiaasi juodakseni’, ja joka vastaa: ’Juo, minä juotan kamelisikin’, on juuri se, jonka sinä olet määrännyt palvelijallesi Iisakille; ja siitä minä tiedän, että olet tehnyt laupeuden herralleni.” Elieserin Herralle osoittama rukous oli yksinkertainen, lapsenomainen. Hän pyysi menestystä itselleen, niin että Herra antaisi hänen suunnitelmansa onnistua osoittamalla hänelle sen nuoren naisen, jonka Herra oli määrännyt Iisakin vaimoksi. Elieserin suunnitelma tähtäsi erityisesti kaupungin tyttöjen nöyryyden, epäitsekkyyden ja palvelualttiuden koettelemiseen. Huomaa: oikeassa avioliitossa Jumala valitsee miehen ja vaimon toisilleen, ja tämän hän tekee hyvyydessään. Jos Herran siunausta ja johdatusta pyydettäisiin uutterammin ja hellittämättömämmin, kun on kyseessä avioliitto, maailmassa oli vähemmän onnettomia perheitä.

Kohtaaminen Rebekan kanssa

24:15: ”Tuskin hän oli lakannut puhumasta, niin tuli siihen Rebekka, joka oli Aabrahamin veljen Naahorin ja hänen vaimonsa Milkan pojan, Betuelin, tytär; ja hänellä oli vesiastia olallaan.” Koko painopiste on tässä pantuna siihen, miten nopeasti Herra kuuli Elieserin rukouksen. Hän ei ollut vielä lakannut rukoilemasta, kun Rebekka, Naahorin lapsenlapsi, Aabrahamin veljenpojan tytär, ilmestyi.

24:16: ”Ja tyttö oli näöltään hyvin ihana, neitsyt, johon ei mies ollut koskenut. Ja hän astui alas lähteelle, täytti astiansa ja tuli ylös.” Rebekka ei antanut kauneuden turmella häntä eikä liioin se, että hän oli rikkaan miehen tytär, saanut häntä halveksimaan käsillä tehtävää työtä. Hän laskeutui itse portaat alas lähteelle, täytti astiansa vedellä ja palasi sitten polun alkuun.

24:17–20: ”Silloin palvelija riensi häntä vastaan ja sanoi: “Anna minun juoda vähän vettä astiastasi”. 18. Hän vastasi: ’Juo, herrani’. Ja hän laski nopeasti astiansa alas kädelleen ja antoi hänen juoda. 19. Ja annettuaan hänen juoda hän sanoi: ’Minä ammennan vettä myös sinun kameleillesi, kunnes ne ovat juoneet kyllikseen’. 20. Niin hän tyhjensi nopeasti astiansa kaukaloon ja riensi jälleen kaivolle ammentamaan vettä ja ammensi kaikille hänen kameleilleen.” Tämä halukkuus palvella, joka ei lopahtanut edes sen näkymän edessä, että oli ammennettava vettä kymmenelle kamelille päivän matkan jälkeen, tuli kirjaimellisena täyttymyksenä Elieserin rukoukselle. Rebekan jokainen teko antoi todistuksen vieraanvaraisesta ystävällisyydestä, joka piti muukalaisen aulista palvelemista etuoikeutena. Tämä olosuhteiden ihmeellinen järjestely oli seurausta Jumalan kaitselmuksesta. Monilla uskovilla on sittemmin ollut sama kokemus, nimittäin että elävä Jumala kuulee rukoukset, usein ennen kuin he itse ovat lakanneet pyytämästä häneltä apua.

24:21: ”Ja mies katseli häntä ääneti saadakseen tietää, oliko Herra antanut hänen matkansa onnistua vai ei.” Mies ihmetteli häntä, katseli häntä tarkkaavaisesti ja oli lähes häkeltynyt siitä, miten täsmällisesti hänen rukouksensa oli toteutunut hänen silmiensä edessä. Hiljaisuudessa palvelija mietti sitä, mikä oli tapahtunut. Hän kyseli mielessään, kuuluiko tämän nuori nainen hänen herransa sukuun, oliko hän vielä naimaton ja olisiko hän halukas lähtemään hänen kanssansa, sanalla sanottuna: oliko Herra antanut hänen tiensä menestyä, oliko hän antanut hänen matkansa onnistua.

24:22: ”Kun kamelit olivat juoneet, otti mies kultaisen nenärenkaan, joka painoi puolen sekeliä, ja hänen käsiinsä kaksi rannerengasta, jotka painoivat kymmenen kultasekeliä.” Osoituksena siitä, että oli kiitollinen tytön auliudesta palvella, Elieser otti tuomistaan lahjoistaan kultaisen nenärenkaan, jollaista idän nainen pitää ripustettuna keskelle nenää, sekä kaksi kultaista rannerengasta, joita kannetaan ranteessa, ja jotka painoivat kumpikin viisi sekeliä (1 sekeli = 16,37 g, suom. huom.).

24:23: ”Ja hän kysyi: “Kenenkä tytär olet? Sano minulle. Onko isäsi talossa tilaa yötä ollaksemme?” Rebekan Elieseriltä saamien lahjojen tarkoitus oli myös tehdä tämä vielä halukkaammaksi vastaamaan hänen kysymyksiinsä, jotka koskivat Rebekan perhettä sekä mahdollisuutta saada yösija hänen isänsä talossa.

24:24–25: ”Hän vastasi hänelle: ’Olen Betuelin, Naahorin ja Milkan pojan, tytär’. 25. Ja hän sanoi hänelle vielä: ’Meillä on runsaasti olkia ja rehua; myöskin yösijaa on meillä antaa’.” Toiseen kysymykseen Rebekka vastasi sopivalla varauksella, sillä hän, talon tyttärenä, ei voinut suoraan esittää kutsua. Sen tähden hän pelkästään totesi tietävänsä, että hänen kotonaan oli hienonnettua olkea ja muuta ruokaa riittävästi.

24:26–27: ”Silloin mies kumartui maahan ja rukoili Herraa 27. ja sanoi: ’Kiitetty olkoon Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, joka ei ole ottanut pois armoansa ja totuuttansa minun herraltani. Herra on johdattanut minut tätä tietä herrani veljen kotiin’.” Herran ilmeinen johdatus ja kaitselmus tässä asiassa, kaikessa, mikä tätä matkaa koski, vaikutti niin syvästi Elieseriin, että hän puhkesi – vieläpä Rebekan läsnä ollessa – kiitosrukoukseen, joka osoitti jossain määrin, mistä hän oli tuli. Herra ei ollut vetänyt pois vapaata armoaan, uskollisuuttaan, laupeuttaan ja totuuttaan Aabrahamilta. Hän oli vain lähtenyt matkalleen, mutta se oli Herra, joka oli johdattanut hänet hänen määränpäähänsä ja matkansa kohteeseen niin ihmeellisellä tavalla.

24:28: ”Mutta tyttö riensi ilmoittamaan äitinsä perheelle, mitä oli tapahtunut.” Täynnä hämmästystä kiitosrukouksesta, jonka hän kuuli muukalaisen huulilta, hän juoksi kotiin, luonnollisesti etsien äitiään naisten osassa taloa. Kautta tämän luvun Rebekka on esimerkki Jumalaa pelkäävästä, hurskaasta neitsyestä, jonka naiselliset hyveet tulevat esille näkyvästi; aivan kuten Elieserissä kuvastuu hurskas, uskollinen palvelija.

Kategoriat
5/2012 Lehdet Sana

Iisakin uhraaminen(1.Moos.22)

Paul Kretzmann, USA

Matka Mooriaan

22:1: ”Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: ’Aabraham!’ Hän vastasi: ’Tässä olen.’” Näiden tapausten jälkeen Beersebassa Jumala koetteli tai testasi Aabrahamia – ei antamalla tälle tilaisuuden syntiin (Jaak. 1:13), vaan koettelemalla hänen uskonsa lujuutta ja vahvuutta. Kun Herra kutsui Aabrahamia – tämän luultavasti nukkuessa – tämä heti osoittaa innokkuutensa kuulla.

22:2: ”Ja hän sanoi: ’Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon.’” Herran käsky on harkittu, yksityiskohtia korostava. Aabrahamin tuli ottaa poikansa, ei Ismaelia vaan ainoa poikansa, hänen vanhuusiän lempilapsensa, se, jota Abraham hellästi rakasti, nimittäin Iisak. Hänet Aabrahamin tuli uhrata polttouhrina Moorian maassa – joka on vuorijono sittemmin Jerusalemina tunnetun paikan läheisyydessä – yhdellä vuorista, jonka Herra osoittaisi hänelle.

22:3: ”Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut.” Sanaakaan ei mainita kiihtymyksestä tai mielenkuohusta Aabrahamin sydämessä. Hän teki vaieten ja hätäilemättä valmistelunsa Jumalan käskyn toteuttamiseksi kirjaimellisesti. Hän satuloi juhdan, jonka tuli kantaa puut uhria varten sekä ruoka matkaa varten, ja määräsi kaksi nuorta miestään, luultavasti talon palvelijoita, seuraamaan häntä. Hän pilkkoi myös puut, joita hän tarvitsisi uhraamista varten, ja sitten hän lähti kohti Mooriaa. Hän ei kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä, sillä hänen uskonsa vaikutti kuuliaisuudessa.

22:4: ”Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa.” Beersebasta Jerusalemiin oli matkaa 70 – 80 kilometriä, ja sen tähden se vaati suunnilleen kahden ja puolen päivän matkustamisen

22:5: ”Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: ’Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne.’” Vaikka Aabrahamin palvelijat olivat uskollisia tälle, he olivat tuskin valmistautuneita todistamaan sitä, mikä tapahtuisi heidän edessään olevalla vuorella. Huolimatta siitä, että Aabrahamilta oli salattuna hänen jumalanpalveluksensa lopputulos, hänen uskonsa riippui Herran lupauksessa ottaen huomioon, että Jumala kykeni herättämään Iisakin jopa kuolleista (Hepr. 11:17–19). Siitä syystä hän sanoo luottavaisesti: ”me palaamme luoksenne.” Todellinen usko luottaa Jumalaan myös silloin, kun hän näyttää kovalta ja vihaiselta, silloin kun uskova kokee ainoastaan hänen epäsuosionsa sydämessään. Jumalalle on nimitäin helppo asia korvata kaikki se, minkä hän näkee hyväksi ottaa pois, ja jopa palauttaa se, mikä oli menetetty.

22:6: ”Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä.” Aabraham kantoi henkilökohtaisesti veitsen teurastamista varten sekä tulen – hehkuvan hiilen tai hiukan taulaa pannussa – samalla kun hän sälytti puut Iisakin päälle, josta siten tuli esikuva verrattomasti suuremmasta uhrista, Jeesuksesta Kristuksesta, joka samoin kantoi ristinsä puun auliisti ja kärsivällisesti ja joka kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristille.

 

22:7: ”Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: ’Isäni!’ Tämä vastasi: ’Tässä olen, poikani.’ Ja hän sanoi: ’Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?’” Iisak rikkoi painostavan hiljaisuuden kysyen lapsellisen uteliaasti. Hän oli pannut merkille, että kaikki muu oli hankittu, mutta se, että puuttui lammas, karitsa tai vohla, jonka piti toimia uhrina, sai hänet esittämään kysymyksen. Luonnollisesti viattoman kysymyksen on täytynyt lisätä Aabrahamin ahdinkoa huomattavasti, mutta hän kulki eteenpäin horjumattoman lujasti.

22:8: ”Aabraham vastasi: ’Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.’ Ja he astuivat molemmat yhdessä.”Aabrahamin tarkoitus ei ollut – kuten Luther huomauttaa – vaivata poikaansa jumalallisen käskyn yksityiskohdilla. Isän hiljainen vastaus riitti Iisakille.

Jumala puuttuu asioihin

22:9: ”Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle.” Yksityiskohtainen kertomus kiinnittää jälleen huomion Aabrahamin ehdottomaan kuuliaisuuteen: alttarin rakentaminen, sopivan puumäärän latominen uhrin polttamista varten, Iisakin sitominen, hänen, jota tässä jälleen kutsutaan hänen pojakseen, ja hänen panemisensa alttarille.

22:10: ”Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa.” Tämä on huippukohta, kertomuksen dramaattisin hetki: Iisak kärsivällisenä uhrina, joka tietää olevansa polttouhri, jonka Herra oli katsonut, ja isä valmiina teurastamaan poikansa.

22:11–12: ”Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: ’Aabraham, Aabraham!’ Hän vastasi: ’Tässä olen.’ 12. Niin hän sanoi: ’Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.’” Herran enkeli sanan erityisessä merkityksessä, Jumalan Poika, ilmaistaan tässä jälleen. Hän puuttuu asioihin juuri oikeaan aikaan pelastaakseen Iisakin hengen. Jumala oli nyt saanut kovimmalla ajateltavissa olevalla koettelemuksella osoituksen siitä, että Aabraham pelkäsi Jumalaa, että se oli hänen mielensä ja sydämensä asenne, koska hän ei ollut säästänyt ainoaa poikaansakaan kuuliaisuuden tähden Jumalaa kohtaan. Tämän ilmaisi selvä todistus, ja se havaittiin tosiasiallisella kokeella. Tässä korostetaan myös Iisakin esikuvaa, joka enteilee Uuden testamentin suurempaa uhria (Room. 8:32).

22:13: ”Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.” Jumala ohjasi Aabrahamin huomion tämän takana olevaan oinaaseen, joka oli siihen asti jäänyt häneltä huomaamatta ja joka oli takertunut vuorenrinteessä olevaan tiheikköön pitkillä, käyrillä sarvillaan. Hän toimi ehdotetun vihjeen mukaan ja teki oinaasta uhrieläimen poikansa Iisakin sijasta. Oinas oli siten, kuten monissa myöhemmissä uhreissa, vertauskuva. Se otti kuolemaan määrätyn paikan. Tämä antoi suuren arvon Kristuksen uhrille, sillä se annettiin meidän edestämme, meidän sijastamme.

22:14: ”Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi ’Herra näkee.’ Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: ’Vuorella, missä Herra ilmestyy.’” Aabraham antoi uhripaikalle nimen, joka merkitsee ’Herra näkee tai huolehtii’. Myöhemmin oli tähän tapahtumaan perustuva sanonta ”vuorella, missä Herra ilmestyy”, mistä on peräisin Mooria-nimi.

Herra toistaa siunauksensa

22:15–18: ”Ja Herran enkeli huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta 16. ja sanoi: ’Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sen tähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi, 17. minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. 18. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sen tähden että olit minun äänelleni kuuliainen.’” Juhlallinen julistus ja profetia, jota tukee vahvin vala, jonka Herra voi vannoa, se, että hän vannoo itse kauttansa. Lupauksen laajuus, joka tähtää kohti lukemattoman suurta jälkeläisten joukkoa, kaikkien vihollisten täydellistä kukistamista ja erityisesti siihen, että Aabrahamin Siemenessä, tuossa yhdessä suuressa vaimon Siemenessä, kaikki kansakunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi, sulkee pois sen, että tässä olisi kyse pelkästä ajallisesta siunauksesta. Pyhä Paavali viittaa pääasiassa tähän siunaukseen, kun hän kirjoittaa: ”Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: ’Ja siemenille’, ikään kuin monesta, vaan ikään kuin yhdestä: ’Ja sinun siemenellesi’, joka on Kristus” (Gal. 3:16). Kristuksessa kaikki maan sukukunnat ovat siunatut. Hänen voimassaan Jumalan kansa, Aabrahamin hengelliset jälkeläiset, kukistaa kaikki vihollisensa. Tämä on se voitto, joka voittaa maailman, meidän uskomme.

22:19: ”Sitten Aabraham palasi palvelijainsa luo, ja he nousivat ja kulkivat yhdessä Beersebaan. Ja Aabraham jäi asumaan Beersebaan.” Aabrahamin usko oli osoittautunut täysin oikeaksi. Hänen luottamuksensa oli palkittu mitä ihmeellisimmällä tavalla. Nyt hän palasi yhdessä Iisakin kanssa siihen paikkaan, jossa hänen palvelijansa olivat häntä odottamassa. Yhdessä he matkasivat takaisin Beersebaan.

Naahorin perhe

22:20: ”Näiden tapausten jälkeen ilmoitettiin Aabrahamille: “Katso, myöskin Milka on synnyttänyt poikia sinun veljellesi Naahorille.” 21. Nämä olivat Uus, hänen esikoisensa, tämän veli Buus, Kemuel, Aramin isä, 22. Kesed, Haso, Pildas, Jidlaf ja Betuel; 23. Ja Betuelille syntyi Rebekka. Nämä kahdeksan synnytti Milka Naahorille, Aabrahamin veljelle. 24. Ja hänen sivuvaimonsa, nimeltä Reuma, synnytti myös lapsia: Tebahin, Gahamin, Tahaan ja Maakan.” Näistä Naahorin lapsista Buus mainitaan kohdissa Jer. 25:23 ja Job 32:2 ja Maaka kohdissa 5. Moos. 3:14 sekä Joos. 12:5. Muut ovat saattaneet olla osittain niiden heimojen isiä, joita myöhemmin oli eteläisessä Mesopotamiassa ja Pohjois-Arabiassa, maassa, jossa Job ja hänen lapsensa sittemmin elivät. Mutta luettelon suurin merkitys on siinä, että se osoittaa Rebekan sukuperän, joka oli Naahorin laillinen pojantytär ja Iisakin serkun tytär.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
4/2012 Lehdet

Iisakin syntymä ja Ismaelin karkottaminen (1.Moos.21)

Paul Kretzmann, USA

Iisakin syntymä, ympärileikkaus ja vieroittaminen
21:1: ”Ja Herra piti Saarasta huolen, niin kuin oli luvannut; ja Herra teki Saaralle, niin kuin oli puhunut.” Herra piti Saarasta huolen tekemällä hänelle lupauksensa mukaan. Hän antoi Saaralle sen, mitä tämä oli monta vuotta kaivannut, oman lapsen. Lapset ovat hyvän Jumalan lahja.
21:2: ”Ja Saara tuli raskaaksi ja synnytti Aabrahamille pojan hänen vanhoilla päivillään, juuri sinä aikana, jonka Jumala oli hänelle sanonut.” Jumalan lupaus täyttyi kirjaimellisesti, sillä juuri sinä ajankohtana, jonka hän oli maininnut viimeisen vierailunsa aikana, lupauksen lapsi syntyi – muukalaisena itse asiassa, koska Aabraham oleskeli yhä filistealaisten maassa. Iisakin syntymä oli Saaralta uskon teko. Kaikista inhimillistä heikkouksistaan huolimatta hän oli oikea Herran lapsi (Hepr. 11:11).
21:3: ”Ja Aabraham nimitti poikansa, joka hänelle oli syntynyt, sen, jonka Saara oli hänelle synnyttänyt, Iisakiksi.” Painopiste on jälleen siinä seikassa, että tämä oli lupauksen lapsi, Aabrahamin lapsi, ei orjattaren, vaan Saaran, hänen vaimonsa lapsi. Hän suostui Jumalan käskyyn antamalla pojalleen nimeksi Iisak (’hän joka nauraa’), 1.Moos. 17:19. Kuten Aabrahamin iloisen naurun oli aiheuttanut suuri ristiriita ajatuksen ja todellisuuden välillä, niin Iisakin syntymä oli Jumalan laupeuden ihme, josta syystä poika oli aina oleva iloisen ja kiitollisen mietiskelyn kohde.
21:4: ”Ja Aabraham ympärileikkasi poikansa Iisakin, tämän ollessa kahdeksan päivän vanha, niin kuin Jumala oli hänen käskenyt tehdä. (1. Moos. 17: 11, 12) 5. Aabraham oli sadan vuoden vanha, kun hänen poikansa Iisak syntyi hänelle. 6. Ja Saara sanoi: ’Jumala on saattanut minut naurunalaiseksi; kuka ikinä saa tämän kuulla, se nauraa minulle.’ (KR 92: ”Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani.”) 7. Ja hän sanoi vielä: ’Kuka olisi tiennyt sanoa Aabrahamille: Saara on imettävä lapsia? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt hänelle pojan hänen vanhoilla päivillään.’” Se oli suuren ilon aihe, sillä – viitaten nimeen, jonka Herra oli lapselle valinnut – Saara huudahti: ”Jumala on valmistanut minulle naurun; kaikki, jotka sen kuulevat, iloitsevat minun kanssani” (huom. KR 38 kääntää tässä toisin, KR 92 vastaa tässä kohdassa Kretzmannin käyttämää käännöstä). Hän oli täynnä hämmästystä ihmeenomaisesti annetusta lapsesta. Kuka olisi ikinä ajatellut tai rohjennut ilmaista ajatuksen, että hänellä tulisi vielä olemaan oma lapsi hyväiltäväksi ja hoidettavaksi?
21:8: ”Ja poika kasvoi, ja hänet vieroitettiin. Ja Aabraham laittoi suuret pidot siksi päiväksi, jona Iisak vieroitettiin.” Aabraham jakoi vaimonsa kiitollisuuden täyteisen ilon ja teki poikansa vieroittamisesta suuren juhlapäivän asiaankuuluvin pidoin. Tämä tapahtui Iisakin ollessa suunnilleen kolmen vuoden ikäinen. Tämä kertomus muistuttaa meitä suuremmasta ihmeestä, Jeesuksen syntymästä, joka myös, joskin paljon ihmeellisemmällä tavalla, syntyi vastoin normaalia luonnon järjestystä. Iisak on myös kaikkien aikojen uskovien esikuva. Sillä samoin kuin hän syntyi Jumalan lupauksen voimasta, niin mekin olemme lupauksen hengellisiä lapsia (Room. 9:8; Gal. 4:28; 1. Piet. 1:23).
Haagar ja Ismael karkotetaan
21:9: ”Ja Saara näki egyptiläisen Haagarin pojan, jonka tämä oli Aabrahamille synnyttänyt, ilvehtivän.” Ismael toi ilmi tunteensa ivallisena pilkkanauruna, ehkä jo Iisakin vieroituksen juhlapäivänä. Epäusko, kateus ja ylpeys oli herännyt Ismaelissa sen tähden, että yksin Iisak oli talon perillinen. Se, että Ismael matki Iisakia sekä ivasi ja teki hänet naurunalaiseksi, ei voinut kauan jäädä salatuksi Saaralta.
21:10: ”[Ja] sanoi Aabrahamille: ’Aja pois tuo orjatar poikinensa, sillä ei tuon orjattaren poika saa periä minun poikani, Iisakin, kanssa.’” Tässä ei ollut kysymys mitättömästä kateudesta, vaan se, mitä Saara sanoi, piti yhtä Herran lupauksen kanssa. Tähän asti Haagaria oli suvaittu Aabrahamin talossa, mutta nyt Saara vaati, että orjatar oli ajettava pois, että Aabrahamin oli katkaistava kaikki yhteys häneen ja hänen poikaansa.
21:11: ”Aabraham pahastui suuresti tästä puheesta poikansa tähden.” Hänen henkilökohtainen kiintymyksensä omaan lihaansa ja vereensä ja se seikka, että Jumala oli antanut hänelle erityisiä, Ismaelia koskevia lupauksia (1. Moos. 17:18, 20), sai hänet epäröimään sellaisen askeleen ottamista.
21:12: ”Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: ’Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.’” Jumala ratkaisi asian Saaran eduksi. Aabrahamin tuli panna syrjään henkilökohtaiset tunteensa ja ajatuksensa, sekä Ismaelin että Haagarin suhteen, ja kuulla vaimonsa ääntä. Sillä Iisakin oli määrä olla Messiasta koskevan lupauksen kantaja; hänen jälkeläistensä välityksellä Herran siunauksen oli määrä tulla kansoille, Messiaan persoonassa. Vrt. Room. 9:7, 8; Hebr. 11:18. Saaran sanoilla on erityinen hengellinen merkitys, kuten pyhä Paavali osoittaa Gal. 4:29:ssä: ”Mutta niin kuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.” Lihallismieliset maailmanlapset ivaavat ja vainoavat hengellismielisiä Jumalan lapsia. Herran tahto on, että hänen lastensa tulee erottautua kaikissa hengellisissä asioissa maailman lapsista ja välttää kaikkia ansoja, jotka on asetettu niitä varomattomia varten, jotka etsivät hänen vihollistensa ystävyyttä.
21:13: ”Mutta myöskin orjattaren pojasta minä teen suuren kansan, koska hän on sinun jälkeläisesi.” Aabrahamin tähden myös orjattaren poika oli saava suuren osuuden tämän maailman hyvyyksistä.
21:14: ”Varhain seuraavana aamuna Aabraham otti leipää ja vesileilin ja antoi ne Haagarille, pannen ne hänen olalleen, sekä pojan, ja lähetti hänet menemään. Hän lähti ja harhaili Beerseban erämaassa.” Kuten tavallista, Aabraham ei hukannut aikaa suorittaessaan velvollisuutensa, niin epämieluisaa kuin se olikin. Varhain seuraavana aamuna hän varusti Haagarin leivällä ja vesileilillä ja kutsui sitten Ismaelin, joka oli tuolloin lähes seitsemäntoista vuoden ikäinen nuorukainen. Kun nämä kaksi oli lähetetty pois, he vaelsivat lounaaseen, luultavasti aikomuksena päästä tärkeimmälle karavaanitielle kohti Egyptiä. Näin tapahtui ero, jonka täytyi tulla ennemmin tai myöhemmin.
Ismael pelastuu hengissä
21:15: ”Mutta kun vesi loppui leilistä, heitti hän pojan pensaan alle.” Ilmeisesti Haagar eksyi tieltä tai hänelle sattui jokin virhearvio, sillä vesi loppui leilistä ennen kuin hän pääsi lähteelle. Tästä aiheutuva kärsimys tuli pian niin suureksi, että poika ei kyennyt pysyttelemään pystyssä. Jonkin aikaa hänen äitinsä kannatteli häntä, vetäen häntä ja puolittain kantaen häntä veden löytämisen toivossa. Mutta lopulta hänen oli pakko antaa tämän vajota maahan. Äidin rakkaudessaan hän kuitenkin valitsi varjoisan paikan pensaan alla.
21:16: ”[Meni] ja istui syrjään jousenkantaman päähän, sillä hän ajatteli: ’En voi nähdä pojan kuolevan.’ Ja istuessaan siinä syrjässä hän korotti äänensä ja itki.” Tässä on lisäpiirteitä äidin sammumattomasta rakkaudesta. Hän ei voinut hylätä poikaa kokonaan, vaikka hän olisi ehkä saanut apua. Hän ei voinut kestää sitä, että hän näkisi tämän kärsivän ja luultavasti kuolevan janoon hänen silmiensä edessä. Niinpä hän istuutui sellaisen matkan päähän, jolta jousimies yleensä ampuu maaliin, ja hän itki äänekkäästi antautuen täysin surunsa valtaan.
21:17–18: ”Silloin Jumala kuuli pojan valituksen, ja Jumalan enkeli huusi taivaasta Haagarille sanoen: ’Mikä sinun on, Haagar? Älä pelkää, sillä Jumala on kuullut pojan valituksen, siinä missä hän makaa. 18. Nouse, nosta poika maasta ja tartu hänen käteensä, sillä minä teen hänestä suuren kansan.’” Tässä äärimmäisessä hädässä Ismael unohti kaiken ivailunsa ja kääntyi rukoilemaan niitä rukouksia, jotka hän oli oppinut isänsä talossa. Vastauksena tähän rukoukseen Jumalan Enkeli sanan erityisessä merkityksessä, Jumalan Poika, joka oli ilmestynyt hänelle kerran aiemmin (1. Moos. 16:9,13) käski, ettei hänen tullut pelätä vaan nousta, nostaa poikansa ja tukea häntä. Pojan ei näet ollut määrä kuolla vaan elää ja tulla suuren kansan esi-isäksi.
21:19: ”Ja Jumala avasi hänen silmänsä, niin että hän huomasi vesikaivon. Ja hän meni ja täytti leilin vedellä ja antoi pojan juoda.” Apu oli ollut tarjolla niin lähellä, mutta koska Haagar oli ollut nääntymyksen vallassa, ei hän huomannut lähistöllä pulppuavaa lähdettä. Nyt hän täytti kantamansa leilin ja antoi pojalleen juotavaa pelastaen siten tämän hengen.
21:20–21. ”Ja Jumala oli pojan kanssa, ja hän kasvoi ja asui erämaassa, ja hänestä tuli jousimies. 21. Ja hän asui Paaranin erämaassa; ja hänen äitinsä otti hänelle vaimon Egyptin maasta.” Ismael kasvoi todellisena erämaan poikana eläen suuressa autiomaassa, joka ulottuu Kanaanin eteläisellä rajalla Egyptistä Arabiaan. Jumalan siunaus lepäsi hänen päällään. Hänestä tuli hyvin taitava jousimies, ja hän meni naimisiin egyptiläisen naisen kanssa, jonka hänen äitinsä oli hänelle valinnut. Valitettavasti tämä seikka vahvisti pakanallista ainesta Ismaelin jälkeläisissä, ja se luultavasti sai aikaan, että he hyvin pian hylkäsivät todellisen Jumalan.
Aabrahamin ja Abimelekin välinen liitto
21:22–23: ”Siihen aikaan puhui Abimelek ja hänen sotapäällikkönsä Piikol Aabrahamille sanoen: ’Jumala on sinun kanssasi kaikessa, mitä teet. 23. Vanno nyt tässä minulle Jumalan kautta, ettet ole oleva petollinen minulle etkä minun suvulleni etkä jälkeläisilleni, vaan tee sinäkin laupeus minulle ja sille maalle, jossa muukalaisena asut, niin kuin minä olen sinulle tehnyt.’” Aabraham asui yhä filistealaisten maassa ja nämä eivät voineet kieltää sitä, että Aabrahamin yllä lepäsi erityinen siunaus. Tämä sai Abimelekin lopulta ehdottamaan hänen ja Aabrahamin välistä liittoa, jotta hän varmistaisi tämän miehen ystävyyden itselleen ja lapsilleen. Huomattavin ehto oli, ettei olisi mitään väärää tai petollista toimintaa. Abimelek muistuttaa Aabrahamia siitä, että hän oli osoittanut tälle armeliasta ystävällisyyttä sinä aikana, kun tämä eli Gerarissa (1. Moos. 20:15). Hän vetosi Aabrahamin jalomielisyyteen, kiitollisuuteen ja uskollisuuteen.
21:24: ”Aabraham sanoi: ’Minä vannon.’” Hän oli valmis tekemään sellaisen liiton. Hänellä ei ollut toivetta siitä, että hän henkilökohtaisesti omistaisi Kanaanin. Mutta ennen kuin hän antoi mitään muita lupauksia, hän teki eron yhteiskunnallisten ja yksityisten oikeuksien välillä.
21:25: ”Aabraham nuhteli kuitenkin Abimelekia vesikaivon tähden, jonka Abimelekin palvelijat olivat vallanneet.” Tämä oli epäkohta, joka vaati sovittelua, ennen kuin mitään sopimusta voitiin tehdä.
21:26: ”Mutta Abimelek vastasi: ’En tiedä, kuka sen on tehnyt; et ole itse minulle mitään ilmoittanut, enkä ole siitä kuullut ennen kuin tänään.’” Tämä selitys, jota seurasi määräys palauttaa kaivo sen lailliselle omistajalle, oli riittävä. Se osoitti Abimelekin rehellisyyden kaikessa hänen toiminnassaan.
21:27: ”Silloin Aabraham otti pikkukarjaa ja raavaskarjaa ja antoi Abimelekille; ja he tekivät molemmat keskenänsä liiton.” Aabrahamin lahjat olivat merkki liitosta, jonka molemmat nyt virallisesti solmivat.
21:28–30: ”Ja Aabraham asetti laumasta seitsemän uuhikaritsaa erilleen muista. 29. Silloin Abimelek sanoi Aabrahamille: ’Mitä tarkoittavat nuo seitsemän karitsaa, jotka olet asettanut tuonne erilleen?’ 30. Hän vastasi: ’Nämä seitsemän karitsaa on sinun otettava minun kädestäni, todistukseksi minulle siitä, että tämä kaivo on minun kaivamani.’” Tämä oli erityinen toimitus sen kaivon suhteen, jonka Abimelekin palvelijat olivat anastaneet Aabrahamilta. Kun Abimelek yllättyneenä kysyi tämän toimituksen tarkoitusta, hän sai vastaukseksi, että kuninkaan tuli ottaa ne Aabrahamin kädestä todistukseksi Aabrahamille, että hän oli kaivauttanut tämän kaivon. Aabraham asetti siis seitsemän uuhikaritsaa erilleen muista, ei kaivon lunastamiseksi vaan turvatakseen omaisuutensa kaikkia mahdollisia tulevia vaatimuksia vastaan.
21:31: ”Siitä kutsuttiin paikkaa Beersebaksi, koska he molemmat vannoivat siinä toisilleen valan.” He vahvistivat liittonsa valalla, ja sen vuoksi paikkaa kutsuttiin sen jälkeen aina Beersebaksi, ’valakaivoksi’. Se sijaitsee noin 40 kilometriä Hebronista, Egyptiin menevällä tiellä. Siellä on tänäkin päivänä kaksi kaivoa.
21:32: ”Niin he tekivät liiton Beersebassa. Ja Abimelek nousi ja Piikol, hänen sotapäällikkönsä, ja he palasivat filistealaisten maahan.” Se on: varsinaiseen Filisteaan, joka sijaitsi Välimeren rannikolla.
21:33–34: ”Ja Aabraham istutti tamariskipuun Beersebaan ja huusi siinä avuksi Herran, iankaikkisen Jumalan nimeä. 34. Ja Aabraham asui kauan muukalaisena filistealaisten maassa.” Aabraham menetteli täällä samalla tavalla kuin hän oli menetellyt muissa paikoissa (1. Moos. 12:8; 13:18). Kun hän oli istuttanut tamariskipuun, puun, joka kasvaa huomattavan korkeaksi ja tarjoaa paljon varjoa, hän julisti siellä ikuisen Jumalan nimeä, pääasiallisesti omalle huonekunnalleen, mutta myös muille, jotka mahdollisesti tulivat tätä tietä pitkin. Hän jatkoi tätä niin kauan kuin hän eli paimentolaiselämää filistealaisten alueella, sillä näiden mielestä tämä osa maata kuului heidän hallintavaltansa alaisuuteen. Uskovien tärkein tehtävä maan päällä on ylistää Jumalan nimeä, armoa ja uskollisuutta ja julistaa hänen sanaansa. Siten he tekevät voitavansa saattaakseen kaikki ihmiset tuntemaan totuuden.
Suomennos: Hannu Lehtonen