Kategoriat
5/2014 Evankeliumi

MITÄ EVANKELIUMI ON?

Mutta enkeli sanoi heille: “Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.”

Tästä nyt näet, mitä evankeliumi on; se on nimittäin iloinen julistus Kristuksesta, autuaaksitekijästämme. Se joka häntä oikein julistaa, julistaa evankeliumia ja pelkkää iloa. Saattaako sydän enää kuulla suurempaa iloa kuin sen, että Kristus annetaan hänen omaksensa? Enkeli ei sano ainoastaan: ”Kristus on syntynyt”, vaan hän omistaa Kristuksen syntymän meille sanoen: ”Teidän Vapahtajanne!”.

Evankeliumi ei siis ainoastaan tuo esiin kertomuksia Kristuksesta, vaan se omistaa ja antaa ne kaikille, jotka ne uskovat, ja se onkin, niin kuin yllä sanoimme, evankeliumin oikea luonne. Mitä auttaa minua, vaikka hän olisi syntynyt tuhannen kertaa, ja vaikka siitä minulle joka päivä mitä suloisimmin veisaeltaisiin, ellen minä saa kuulla sen koskevan minua ja kuuluvan minulle? Kun se ääni kaikuu, kaikukoon sitten kuinka hiljaisesti ja kehnosti tahansa, kuuntelee sydämeni sitä kuitenkin riemuiten; se saavuttaa tarkoituksensa ja kaikuu niin pohjattoman hyvältä. Jos jotakin muutakin olisi julistettava, olisi tämä evankelinen enkeli ja enkelievankelista siitä kyllä maininnut.

Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 298. Helsinki 1941. SLEY

Kategoriat
3/2014 Lehdet Luopumus

Älä koskaan totu Kristuksen evankeliumiin

Sakari Korpinen, pastori, TL, Perniö

”Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä: Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi; ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.’” (Ilm. 2:1–7)

Vapahtajamme Jeesus Kristus puhuu seurakunnista lampunjalkoina tai lamppuina. Hänen seurakuntiensa keskuudessa loistaa Jumalan sanan valo. On kysymys sisävalaistuksesta, mutta valovoimaa on ulos asti.  Seurakuntalaiset saavat oikeiden alttareiden ja saarnastuolien yhteydessä taivaallista ruokaa ja taivaallista opetusta, että he säilyvät uskossa. Ja tällaiset seurakunnat ja ihmiset toteuttavat tavalla tai toisella pyhän apostolin sanaa: ”Te loistatte niin kuin tähdet, tarjolla pitäessänne elämän sanaa” (Fil 2:15).

Kristus lähettää kirjeensä Efeson seurakunnan enkelille eli pastorille. Todennäköisesti hän oli piispa, jolla oli apunaan useitakin pastoreita. Hänen päätehtävänsä oli Jumalan sanan ja evankeliumin saarnaaminen ja sakramenttien toimittaminen Kristuksen asetuksen mukaan. Siihen liittyi huolehtiminen, että kaikki pastorit toimivat myös niin. Efeso oli Rooman valtakunnan loistelias kaupunki, neljänneksi suurin. Luemme muualta Uudesta Testamentista, miten vaikeaa olikaan seurakunnan rakentaminen ja pyhän evankeliumin juurruttaminen kansainvälisessä metropolissa. Apostoli Paavali sanoo kyynelin neuvoneensa yksittäin ihmisiä (Ap. t. 20:27–31). Yli kolme vuotta oli apostoli tehnyt siellä töitä ja kouluttanut pastoreita. Timoteus tuli  jatkamaan hänen työtään ja sitten Johannes Jerusalemin hävityksen jälkeen. Sitä, kuka siellä Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan oli, emme tiedä nimeltä. Efesosta tuli idän kirkon keskus ja siellä pidettiin myös tärkeä kirkolliskokous. Konstantinopoli meni kuitenkin pian kärkeen.

Tämä on Kristuksen seitsemästä lähetyskirjeestä ensimmäinen. ’Kristuksen oikea käsi’ on raamatullinen kuva siitä, miten Jumala vie Kirkkoaan eteenpäin. Emme opeta mitään pönäkkää pappiskeskeisyyttä, mutta näemme Efeson lähetyskirjeestäkin, että pastorit ovat avainasemassa. ’Kristuksen kädessä’ oleminen sisältää myös toisen asian, nimittäin pelastuksen varmuuden, esimerkiksi: ”Minä annan heille iankaikkisen elämän ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni” (Joh 10:28).

  1. Kiitollinen apostoli Paavali

Apostoli Paavalihan oli jo aiemmin kirjoittanut kirjeen Efeson seurakunnalle. Sydämellisen kirjeen alussa kerrotaan: Kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikki pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani” (Ef 1:15–16).  Efeson seurakunta uskoi Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen, ja tämä usko vaikutti hedelmää, rakkautta.

Otamme esiin myös pyhän uskomme aivan keskeisiä totuuksia, joita Efeson seurakunta oli oppinut ja jotka apostoli tässä kirjeessä tuo esiin: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi” (Ef 1:8–9). Seurakunta osasi ehkä unissaankin sanoa tärkeimmän: pelastumme yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden.

Ja vielä kirkko-opillisestikin tärkeä on Ef. 2:19–20: Niin ette ole siis vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus.”  Apostoli ei kannata kymmenien tuhansien ihmisten seurakuntia, vaan hän puhuu ’perheväestä’. Tämä on yksi Raamatun solukkokuvista.

  1. Kristuskin kehuu Efeson seurakuntaa

Vuosia myöhemmin Efeson seurakunnalle Ylösnoussut ja taivaaseen astunut sielujemme Piispa lähettää itse kaksiosaisen pettämättömän piispantarkastuspöytäkirjan. Hän kehuu seurakuntaa. Se on torjunut väärien paimenten tulon seurakuntaan ja näin Jumalan sanan vastaiset opit. Luemme pyhästä Raamatusta jatkuvasti, että Jeesus kävi kovaa rajankäyntiä vääriä opettajia vastaan, ja niin myös hänen apostolinsa ovat käyneet.  Tunnustuskirjamme eivät tunne sääliä sanoessaan eri yhteyksissä ”tämän me hylkäämme”. On vaikeaa oppia tinkimätöntä pysymistä Jumalan sanassa ja kristillistä kärsivällisyyttä ahdistuksissa. Vielä vaikeampaa on sanoa jyrkkä Ei Jumalan sanan vastaisille opeille.  Kärsivällisyys ei merkitse väärien piispojen ja pappien sietämistä ja hengellisen yhteistyön jatkamista ’kun nyt muuta ei nykytilanteessa voida’. Termi ’yhteistyökykyinen’ on aikamme muotisanoja.  Siksi olemme jopa hävenneet ajankohtaisissa kysymyksissä pyhän Raamatun selviä opastuksia. Julkisuuskuvan kiillottaminen tuntuu tärkeämmältä kuin sen tunnustaminen ”mitä kirjoitettu on”.

Kristuksen kirkko kulkee voittosaatossa, mutta ei riemusaatossa. Kristuksen opissa pysyminen merkitsee taistelua. Joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Tämä koskee niin seurakuntaa kuin yksityistä kristittyä. Mutta Kristuksen evankeliumi, paikalliskirkko tai yksittäinen seurakunta ei menesty, jos emme uskalla sanoa: Tämän me hylkäämme! Se on totuuden tunnustamisen toinen puoli. Se on lausuttava, vaikka siitä seuraisi vainoa. Efesossa uskaltauduttiin tähän.

  1. Eikä sittenkään seurakunta voinut hyvin

Vapahtaja alkaa moittia seurakuntaa kehujen jälkeen ensimmäisen rakkauden hylkäämisestä. He olivat hengellisesti vaarallisessa tilanteessa. Heidän oli tehtävä parannus! Ilmeisesti Herramme ei tarvinnut selittää näille tarkemmin, mikä oli vialla. Heidän piti itse tehdä johtopäätökset.

Olenko hylännyt ”ensimmäisen rakkauden”?  Menen itseeni: Minut on pysäytetty monesti kysymään itseltäni, olenko jotenkin tottunut evankeliumiin?  Kyllähän jo tunnen evankeliumin! Mutta elänkö todella siitä tänäkin päivänä? Iloinen varmuus autuudesta Jeesuksen Kristuksen ansion tähden ei saa viedä itsetyytyväisyyteen tai farisealaisuuteen, vaan yhtenään omistamaan armoa armon päälle. Varmaan Efeson seurakunnan kirkkokahveilla oli puheensorinaa ja iloakin. Mutta Hän, joka näki ja näkee sydämeen, tiesi, ettei siellä iloittu sillä ilolla, joka on syntinsä anteeksisaaneella syntisellä, vaan siellä oli vajottu itsetyytyväisyyden tilaan (Keep smiling!).

Monissa kirjoissa sanotaan, että Efeson seurakunnan usko oli muuttunut ’totena pitämiseksi’. Tämä termi johtaa harhaan. Jos meille jokin asia on ’tosi’, se sävyttää koko elämäämme. Mistä siis oli Efeson seurakunnan ongelmassa kysymys?

Seurakuntakin voi kovista taisteluista selviydyttyään tottua niin, ettei se enää ole nöyrällä mielellä Jumalan sanan edessä. Kuullaan, mutta ei oteta sydämelle. Ei olekaan enää tunnolla tuo Jumalan lasten olotila: olen vaivainen syntinen ja tarvitsen joka hetki täyttä Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Tänään on minun turvattava siihen, että minulla on syntien anteeksiantamus omista synneistäni Kristuksen ansion tähden. Tämä on katumuksessa ja uskossa elämistä, se on parannuksessa elämistä. Se on Kristuksen omana, kasteen armossa taivaan tiellä kulkemista.

Minua sävähdytti Norjan TV:n näyttämä filmi Parkinsonin tautia sairastavasta piispa Börre Knudsenista. Hän kuolikin aika pian tuon filmin näyttämisen jälkeen. Filmissä näytetään piispan ja piispattaren aamuhartaus. Piispa veisaa tuttua virttä ulkoa ja aloittaa rukouksen: ’Minä vaivainen syntinen ihminen…’

Ensi rakkauden väljähtyminen on yksi vaarallisimmista Perkeleen keksinnöistä.  Se on salakavalaa. Näemme, että hengellinen sairaus alkoi kuin syöpä jäytää Efeson seurakuntaa, kunnes se kuoli. Turisteille näytetään tänään kivikasoja.

  1. Sielujemme piispa tietää elvytystoimenpiteet

Seurakunnan tuli palauttaa ensiksikin alkuajat mieliin. Siellä oli n. 40 vuotta sitten kastettuja seurakunnan jäseniä.  Kun myöhemmin sanotaan Ilm. 3:3: ”Muista siis, mitä olet saanut”, se pätee aina ja kaikkialla. Mitä Sinä olet siis saanut? Mene nyt läpi uskonkappaleita selityksineen: Kristus on lunastanut Sinut kadotetun ja tuomitun ihmisen omalla verellään. Sinut on pyhässä kasteessa, uudestisyntymisen pesossa otettu Kristuksen omaksi ja Sinulle on julistettu ja julistetaan nytkin täysi syntien anteeksiantamus! Moni on saanut elää suuren luopumuksen ja kansankirkkomme hengellisen rappion keskellä kuitenkin oikeiden saarnastuolien ja oikeiden alttareiden yhteydessä, josta on saanut hengellistä ruokaa. Sinulla on ehkä jo moniakin uskonystäviä. Ehkä olet saanut kokea myös rukousvastauksia? Tämä tosin on alue, josta puhumme mieluummin arasti. Ei ainakaan rehennellen.

  1. Tarvitsemme myös uhkauksen herättämää pelkoa

Efeson seurakunnan saama kirje päättyy: ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen joka voittaa minä annan syödä elämän puusta, joka on paratiisissa” (Ilm. 2:7).

Professori Jukka Thurenin Ilmestyskirjan selitysteoksessa sanotaan jotakin tärkeää Efeson seurakunnan lähetyskirjeen lopusta: Jumalan ”Pyhä Henki auttaa heikkoja myös uhkauksen herättämällä pelolla ja palkinnon toivolla, ei yksin muistuttamalla siitä, kehen he uskovat ja kuinka he ovat häntä rakastaneet”. Tarvitaan siis myös pysäyttävää uhkausta!

Kuka siis voittaa? Me voitamme Herrassa! Ja siksi veisaamme Lutherin opettamina:

”Nyt siihen, mitä anomme, uskossa aamen sanomme luottaen, että kuulet sen, nimessä Herran Jeesuksen. Ylistys, kiitos, kunnia sinulle, Isä taivaassa!”

Kesän päätösseurat Lindilässä 30.8.2014

 

 

 

 

Kategoriat
2/2014 Evankeliumi Kirjat Lehdet

Evankeliumi

Evankeliumi ei ole mitään muuta kuin saarna siitä ainoasta, Kristuksesta. Siellä täällä on tosin kirjoitettu moniaita kirjoja ja pidetty paljon saarnoja moninaisista ihmisistä, niin pakanoista kuin kristityistäkin, vieläpä Jumalan äidistäkin, pyhästä Pietarista, enkeleistä ja monista pyhimyksistä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään evankeliumeita. Ainoa tosi evankeliumi on se, joka näyttää meille Kristuksen ja opettaa, mitä hyvää meillä on häneltä odotettavana.

Sillä Jumala on tahtonut päättää, että kaikkien ihmisten on oltava tämän yhden ihmisen, Kristuksen varassa, pantava häneen toivonsa (“Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa.” (Matt. 12:21, Room. 15:12 ja Jes. 11:1,10). Vanhassa Testamentissa kehotetaan usein panemaan toivo Herraan ja hänen laupeuteensa, sanoihinsa, oikeuteensa ja käsivarteensa ja tarttumaan häneen kiinni (“Tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu” (1 Tim. 6:12), ks. myös Joh. 17:3, “Minä (Jeesus) olen ylösnousemus ja elämä” (Joh. 11:25)), jos mielivät pelastua. Heidän ei pidä tietää kenestäkään muusta kuin Kristuksesta, jonka ainoan “Jumala on asettanut armoistuimeksi”, kuten pyhä Paavali sanoo (Room. 3:25).

F. G. Hedberg “Ainoa autuuden tie”, s. 36 – 37, SLEY-Kirjat, 1987.

Toimitukselle lähetti Mika Rantanen, joka on myös lisännyt suluissa olevat Raamatun kohdat.

Ainoa autuuden tie- Fredrig Gabriel Hedberg
Ainoa autuuden tie- Fredrig Gabriel Hedberg

Kategoriat
3/2012 Lehdet Marttyyri

Antonio Paleario – Evankeliumin todistaja ja marttyyri

Viime vuonna ilmestyi Perusanoma Oy:n kustantamana erikoinen teos. Kyseessä on italialaisen humanistin ja reformaattorin, Antonio Palearion, kirja Ristiinnaulittu Kristus ja Hänen armotyönsä. Paleario eli vuosina n. 1500–1570. Hän eli ja vaikutti uskonpuhdistuksen aikakautena paavin välittömässä läheisyydessä.
Nyt julkaistun suomennoksen sisäkannessa kerrotaan Palearion elämästä. Hän toimi mm. kreikan ja heprean opettajana Sienassa sekä kreikan ja latinan professorina Milanossa. Eräässä vaiheessa hän kuului paavi Leo X:n lähipiiriin. Paleario harjoitti kirjallista toimintaa. Hänen vuonna 1542 kirjoittamansa ”Traktaatti Kristuksen kuolemasta” oli liikaa silloiselle paavin kirkolle. Se aiheutti Paleariolle inkvisition harhaoppisyytteen. Paleario tuomittiin Roomassa 1569 ja teloitettiin hirttämällä ja polttamalla heinäkuussa 1570.
Palearion teoksen varsinaisessa johdannossa kerrotaan mielenkiintoisia ja puhuttelevia asioita Paleariosta ja hänen kirjastaan. Siinä sanotaan mm.: ”Paleario kirjoitti ja painatti tämän pienen kirjan ristiinnaulitusta Jeesuksesta ja hänen armotyöstään. Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä omalla nimellään. Näin arvokasta lohdutusta sieluille kaivattiin kovasti. Niinpä yksinomaan Venetsiassa kirjaa painettiin vuonna 1542 peräti 40000 kappaletta. Ilmeisesti lähes yhtä monta kappaletta ilmestyi Modenassa. Tämän lisäksi kirja käännettiin ranskaksi ja monelle muulle kielelle.” (em. teos, s. 12)
Kirjan johdannossa kerrotaan myös siitä, miten paavinvalta havahtui siihen, mitä oli tapahtumassa. Kirjan kirjoittajaa, Paleariota, alettiin etsiä ja kirjaa alettiin tuhota. Tämä johti Palearion vangitsemiseen, tuomitsemiseen ja kuolemaan sekä hänen kirjansa lähes täydelliseen hävittämiseen. Kuitenkin, kuten kirjan johdanto sanoo, ”kävi kuitenkin niin, että Paleario nousi haudastaan, saarnasi vielä kerran Jeesuksesta ja hänen armotyöstään ja todisti vanhurskauttamisesta uskon kautta” (s. 13). Paleario saarnaa meillekin suomen kielellä samasta kallisarvoisesta totuudesta.
Miksi Paleario joutui kokemaan näin kovan kohtalon ja miksi hänen kirjansa yritettiin hävittää maan päältä? Yksin sen tähden, että hän julisti ja opetti evankeliumia Kristuksesta, sitä oppia, että syntinen pelastuu yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta. Sitä ei Rooman Antikristus voinut sietää vaan surmasi jalon Kristuksen todistajan. Mutta tässäkin toteutuu: ” ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.” (Hepr. 11:4)
Näin Paleario evankeliumia julisti:
”Nämä Paavalin sanat (Room. 5:12–21) kertovat meille selkeästi, että laki on annettu, jotta tuntisimme synnin. Opimme niistä kuitenkin myös sen, ettei lailla suinkaan ole suurempaa voimaa kuin Kristuksen vanhurskaudella. Sen kautta olemme vanhurskaita Jumalan edessä. Niin kuin Kristus on voimakkaampi kuin Aadam, niin myös Kristuksen vanhurskaus on voimakkaampi kuin Aadamin synti. Aadamin synti oli riittävän suuri tekemään meistä syntisiä ja vihan lapsia ilman, että olisimme itse tehneet tahallamme syntiä. Kristuksen vanhurskaus on vielä riittävämpi tekemään meistä armon lapsia ilman omia hyviä tekojamme. Varsinkin, kun mitkään hyvät tekomme eivät voi olla hyviä, ellei meistä jo ennen niiden tekemistä ole tullut vanhurskaita ja hyviä uskon kautta.
Ne ihmiset erehtyvät, jotka eivät uskalla luottaa Jumalan armoon syntiensä vuoksi sekä epäilevät hänen kykyään ja haluaan antaa anteeksi näin suuria syntejä. Onhan Jumala jo rankaissut ainoaa Poikaansa meidän syntiemme ja rikostemme vuoksi. Hän on samalla antanut koko ihmiskunnalle yleisen syntien anteeksiantamuksen. Jokainen voi iloita siitä uskomalla evankeliumin, tuon iloisen sanoman, jota apostolit ovat julistaneet koko maailmalle.”
Hannu Lehtonen

Kategoriat
Luennot Sana

EVANKELIUMIN JULISTUSTYÖ?

Kirjoittaja on professorina amerikkalaisen tunnustuksellisen (vielä) luterilaisen kirkon Missouri-synodin (LC-MS) pappisseminaarissa Fort Wayne, Indianassa. Artikkeli on katkelma monografiasta: “‘Church Growth” As Mission Paradigm, A Lutheran Assessment’, jonka on julkaissut Our Savior Lutheran Church Houston, Teksasissa (1994), jossa kirjottaja käsittelee Kirkon kasvu-liikettä ja ajattelua Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen lähtökohdista. Tämä liike on myös levinnyt Suomen kirkkoon.

EVANKELIUMIN JULISTUSTYÖ VAI MAALLIKKOJEN ITSEPALVELU-HENKILAHJOILLA HÖYSTETTYNÄ?

 

Kurt Marquart Professori, Fort Wayne, Indiana, USA

Helluntailaisten erikoistarjouksia

Katsokaamme tekstiä 1. Kor. 12, joka käsittelee ‘hengellisiä ihmisiä’ tai ‘hengellisiä asioita’ (sana pneumatikoon 1. jakeessa voidaan kääntää kummallakin tavalla). Eri lahjat, tehtävät ja toiminta, joita kuvaillaan yksityiskohtaisesti jakeissa 4-10, laitetaan oikealle paikalleen jakeessa 28: “Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä [kolmanneksi] jotkut opettajiksi. Muutamilla on [sitten] voima tehdä ihmeitä, toisilla [sitten] parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä.” [Suomalainen käännös jättää pois sanat kolmanneksi sekä Sanat sitten ja sitten: suom. huom.] Nämä viimeksi mainitut numeroimattomat kohdat todellakin käsittävät erityisiä kykyjä, kuten parantamisia tai kieliä. Mutta numeroidut virat, siis ensimmäisestä kolmanteen, taas käsittävät vain julkisen evankeliumin julistamistoiminnan, aivan kuten Efesolaiskirje 4:11 sanoo.

Keskeinen kysymys 1. Kor. 12:n tulkinnassa on epätavallisten lahjojen asema, joihin kuuluvat ihmeet (kuten parantaminen), kielet ja niiden tulkitseminen, sekä profetoiminen, johon vastaavasti liittyy henkien erottaminen. Tuleeko näitä pitää “erikoistehosteina”, jotka liittyvät kirkon perustamiseen (perinteinen katsantokanta), vai tarkoitetaanko niitä kristillisen uskon normaaleiksi lisiksi, jotka ovat olleet kadoksissa tai “tukahdutettuina” lähes koko kirkon historian ajan, mutta jotka helluntailaisuus on meidän aikanamme “palauttanut” käyttöön. Irvingiläiset1 ja mormonit ovat toimineet tämän “kielilläpuhumisen” suunnan näyttäjinä ja tienraivaajina 1800-luvulla.

Uusi Testamentti sulkee täysin pois helluntailaisen vaihtoehdon. Otan esille vain muutaman kaikkein selvimmistä teksteistä. Vaikka evankelista Filippus pystyi tekemään ihmeitä (Ap.t. 8:6), on selvää, ettei hän pystynyt välittämään Pyhän Hengen näkyvää merkkiä: apostolien oli tehtävä se rukouksin ja kättensä päällepanemisin (j. 14-19). Samoin pystyivät Pietarin ja Paavalin, eivät kenen tahansa matti ja maija meikäläisen, varjo tai liinat parantamaan (Ap.t. 5:12-16). Paavali kutsuu sellaisia ihmeilmentymiä “apostolin merkiksi” (2. Kor. 12:12). Se, että tehdään jyrkkä ero toisaalta apostolien ja profeettojen välillä rakennuksen perustuksena ja toisaalta muun rakennuksen välillä (Ef. 2:20-22), ei ole “dispensationalismia” (kuten helluntailaiset kuvittelevat) vaan Paavalin itse opettamaa apostolista oppia. Huolimatta niistä täysin mielettömistä nykyajan “armolahjalaareista”, joista kesäleirien nuoret2 saavat “löytää” itsessään mm. apostolin ja profeetan lahjat, käy Ef. 2:20:sta ilmi se tosiseikka, että apostolis-profeetallinen perusta luotiin kertakaikkisesti valmiiksi, eikä sitä voi uusia yhtään enempää kuin sen kulmakiveä itse Jeesusta Kristusta voisi toistaa (Room. 6:10; Hebr. 10:10). “Muuta perustusta ei kukaan voi panna” (1. Kor.3:11) – ja Herran valitsemat apostolit (Ap.t. 1:21-26) ovat erottamaton osa tätä ainutkertaista peruskalliota (Matt.16:18).

Apostoleissa (myös Paavalissa!) ja profeetoissa Korintin kirkolla oli koko Kristuksen täyteys, joka näkyi sellaisissa Hänen Henkensä erityisissä ilmenemismuodoissa (phan eroosis, 1.Kor.12:7), joita Hän oli halunnut antaa. Tänäänkään ei Jumalan käsi tietenkään ole lyhentynyt (Jes. 59:1). Hän voi toimia ja toimiikin viisaassa ja armollisessa sallimuksessaan ihmeellisesti milloin ja missä Hän haluaa, varsinkin vastauksena omiensa rukouksiin. Mutta sitä erityistä merkkien saattoa, joka seurasi kirkon apostolisprofeetallisen perustuksen laskemista – ja mitä Saatana yrittää jäljitellä (2. Tess. 2:9) – ei voida odottaa tänään sen enempää kuin uusia apostoleja ja profeettoja (kts. myös Hebr. 1:1-4; 2:1-4). Eikä sellaisia asioita voida “palauttaa” tai järjestää “uudistus” liikkeeksi, kuten myös esim. Missouri-synodin karismaatikot kuvittelevat.4 Pikemminkin, se mikä on pysyvää, kaikkia aikoja varten, on “Hengen, veden ja veren” todistus (1. Joh. 5:6-8). Se, jolla on Kristus tämän armovälineissä, on täydellinen Hänessä (Kol.2:9). Täysi evankeliumi ei merkitse saarnaamista plus ihmeitä (helluntailaisten unelma) tai saarnaamista plus armolahjoja (karismaatikkojen ja Kirkon Kasvuliikkeen haave), vaan saarnaamista plus sakramenttejä. Sanan ja sakramenttien virka, jonka Kristus perusti apostolin viran erityisessä muodossa, jatkuu tänään tavallisena evankeliumin saarnavirkana (1. Kor. 4:1). Kirja Paavin valta ja johtoasema sanoo: Saarnavirka pohjautuu apostolien yleiseen kutsumukseen.5 Juuri tästä Jumalan asettamasta evankeliumin saarnavirasta helluntailainen Kirkon kasvu-ajattelu on päättänyt päästä eroon: “Ennen kuin me pidämme pyhäkouluopettajien ja kirkon kukkien jakajien [erikoisjuhlina, toim. huom.] ‘ordinaatiota’ ihan saman arvoisena kuin kirkon vanhimman tai piispan virkaan ‘ordinaatio’, emme voi väittää toimivamme Kristuksen ruumiina.”6

 

Epäraamatullinen systemaattinen teologia

Selvä varoitusmerkki siitä, että Raamattu on hylätty väärän systemaattisen teologian vuoksi, on oppiväite siitä, että “Hengen lahjat” ovat yksi asia (oikealla nimellä kutsuttuna kharismata) ja Hengen hedelmät (Gal. 5:22, 23) taas aivan toinen asia. Hunter, Werning sekä Missouri-synodin julkaisema opettajien käsikirja7 seuraavat kaikki C. Peter Wagneria tässä kohden.8 Vaikkakin käsikirjassa His Love – Our Response myönnetäänkin, että ‘jossakin mielessä Hengen hedelmä on lahja”, lisätään siinä heti: “Mutta hedelmä ei ole kharismata”. Mutta miksi ei? Tämä karismaatikkojen lempiväite, että kharismata on tekninen termi lahjoille vaan ei Hengen hedelmille, on täysin perusteeton. Ensinnäkin, termiä kharismata (lahja) käytetään yleisessä merkityksessä, esim. Room. 5:15, l6 ja 6:23 (“Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä”). Toiseksi, sanaa kharismata ei käytetä ollenkaan yhdessä Raamatun kolmesta lahjaluettelosta, nimittäin Efesolaiskirjeen 4:ssa luvussa! Tässä lahjaa merkitsevät sanat ovat kharis (yleinen sana, joka merkitsee armo) doorea, doma ja verbina didoomi (j. 7-11). Kolmanneksi, sana pistis (‘usko’ tai ‘uskollisuus’) esiintyy sekä väitetyssä lahjalistassa 1. Kor. 12:9:ssä, ja Hengen hedelminä Gal. 5:22:ssa yhdessä sanan ‘rakkaus’ kanssa (vrt. 1. Kor. 13:13). Ja vielä lopuksi, Jaakob kirjoittaa, että “jokainen hyvä anti (dosis) ja täydellinen lahja (dooreema) tulee ylhäältä…” (1:17).

On tietysti ero kirkon virkojen (ja niitä vastaavien taitojen) ja henkilökohtaisen pyhityksen välillä, ja kuitenkin kaikki nämä ovat hyviä lahjoja ‘ylhäältä’. Hengen hedelmien poistaminen Hengen lahjoista tarkoittaa Raamatun vääristämistä ja muuntelemista vieraan ja oudon opin hyväksi.

Tämä outo oppi (armo)lahjoista Hengen hedelmien ‘vastakohtana on yhtä epätunnustuksellinen kuin se on epäraamatullinen. Vaikka Tunnustuskirjat tuntevatkin erilaisia lahjoja evankeliumin palvelijoiden joukosta, 1. Kor. 12:n hengessä (kts. Schmalkaldenin opinkohdat IIIIV/9), pääpaino on täsmälleen Pyhän Hengen lahjoissa, kuten vanhurskauttavassa ja pyhittävässä uskossa, rakkaudessa ja muissa hyveissä (kts. erityisesti Iso katekismus: Uskontunnustus, Kolmas uskonkohta ja Sovinnon kaava II). Luterilaiset uushelluntailaiset sen tähden turhaan vetoavat Vahan katekismuksen kolmannen uskonkohdan selityksessä olevaan lauseeseen: “Pyhä Henki on… valaissut minut lahjoillaan.” Tällä kielenkäytöllä ei ole mitään tekemistä lahjojen kanssa helluntailaisten tai uushelluntailaisten ja Kirkon kasvuliikkeen väittämässä merkityksessä, vaan se nousee siitä syvällisestä ymmärryksestä, että Kristuksena (kr. Voideltu ja hebr. Messias) Herramme olu saanut Hengen lahjat ei vain jossain määrissä, kuten muut pyhät, vaan koko Jumalan täyteydessä (Yksimiehisyyden ohje VIII, 72-74, toim. käänn.). Tässä viitataan Jesaja 11:2:een ja 61:1:een. Siksi kirkossa lauletaan, kuten on jo laulettu yli vuosituhannen ajan, ei vain joistakin kuvitelluista määrista, vaan hengen seitsenkertaisista armolahjoista [Veni, Creator Spiritus].

1 Irvingiläiset olivat Edward Irvingin perustama ryhmä, joka oli alunperin Skotlannin presbyteerikirkosta. Irving ihastui sekä katolisuuteen että eräänlaiseen helluntailaisuuteen ja tunsi erityistä vetovoimaa lopunajan pohdinnoille. Järjestöllä oli omat “apostolit”. Irvingiläiset näivettyi ryhmänä 1900-luvun alussa, kun heidän ennustustensa vastaisesti kirkon viimeinenkin apostoli kuoli ennen Jeesuksen toista tulemista. Pieper mainitsee Dogmatiikassaan s. 70 uskonpuhdistuksen ajan ryhmistä, jotka hylkäävät Lutherin vaatimuksen Raamatun yksinomaisesta määräämisvallasta kirjaimen orjuutena ja tahtovat rinnastaa ns. sisäisen sanan Raamatun ulkonaiseen sanaan muka korkeampana ilmoituksena. 1800-luvulta hänen luettelossaan ovat mm. myös irvingiläiset ja mormonit: toim. huom.]

2 Sanottakoon kuitenkin rehellisesti, että C. Peter Wagner (Kirkon Kasvuliikkeen johtajia) pitää ”tunne-elämän kypsyyttä” ennakkoedellytyksenä: “Nyrkkisääntöni on, että jos olet 18-vuotias etkä tiedä, mitkä ovat omia lahjojasi, ala ole huolissasi; olet todennäköisesti liian nuori. Kuitenkin, jos olet 25-vuotias etkä vieläkään tiedä lahjojasi, sinun on aika alkaa olla huolissasi.” (Your Spiritual Gifts Can Help Your Church Grow. Glendale, California.1979. Regal Books. s. 254)

3 Seuraten Raphael Gassonia (1966), joka väittää olleensa silminnäkijänä erilaisissa esimerkkitilanteissa, Wagner varoittaa väärennetyistä “uskon, ihmeitten, parantamisen ja kielillä puhumisen ja niiden tulkitsemisen lahjoista, joita Saatana parhaillaan tuottaa” (Ed. teos. s. 100).

4 L. Christensonin kirjassa Welcome, Holy Spirit, jota säännöllisesti suositellaan Missourin uudistuksen nk. RIM-raportissa, todetaan: “jos karismaattinen uudistus kiinnittää erityistä huomiota hengellisiin lahjoihin, johtuu se siitä, että me uskomme, että hengellisten lahjojen koko skaalan palauttaminen kirkolle on osa Herran tämänhetkistä suunnitelmaa” (s. 25). Ja edelleen: “Karismaattinen herätys on noussut vastauksena Jumalan Hengen majesteettiseen liikkumiseen 1900-luvun loppupuoliskolla” (s. 23).

5 Marquartin oma käännös saksasta.

6 Karismaattisen uudistusliikkeen jäsen James Dunn, jota siteerataan Greg

Ogdenin kirjassa The New Reformation: Returning the Ministry to the People of

God. Grand Rapids. 1990. Zondervan. s. 212.

7 Hunter (s. 180; Gifted for Growth, 1985), Werning (s. 38; Vision and Strategy for Church Growth, 1977) sekä His Love – Our Response (opettajien käsikirja, s. 7) kaikki seuraavat C. Peter Wagneria tässä kohden. (s. 88; Your Spiritual Gifts Can Help Your Church Grow).

8 On tietenkin henkilökohtaisia eroja. Kun Wagner pitää Hengen hedelmiä ennakkovaatimuksena hengellisten lahjojen tehokkaalle harjoittamiselle (s. 89), Hunter puolestaan näkee Hengen hedelmät hengellisten lahjojen käyttöä seuranneina tuloshedelminä. Werningin lyhyt asiankäsittely perustuu ilmeisesti Wagnerin aiempaan artikkeliin. (1976).