Kategoriat
5/2013 Lehdet Siunaus Synti

Iisak siunaa poikansa (1.Moos.27)

Paul Kretzmann, USA

Iisak valmistautuu siunaamaan Eesaun

27:1: ”Kun Iisak oli tullut vanhaksi ja hänen silmänsä olivat hämärtyneet, niin ettei hän enää voinut nähdä, kutsui hän Eesaun, vanhemman poikansa, ja sanoi hänelle: “Poikani!” Tämä vastasi hänelle: ’Tässä olen’.” Iisak oli tähän aikaan 137 vuoden ikäinen. Vanhuuden heikkoudet alkoivat näkyä näön heikkenemisenä. Sanatarkasti ottaen kohdassa sanotaan: hänen silmissään, jotka tulivat heikoiksi pois näkemisestä. Hän kutsui nyt muodollisella ja juhlallisella tavalla Eesauta, suosikkipoikaansa.

27:2: Niin hän sanoi: ’Katso, minä olen tullut vanhaksi enkä tiedä, milloin kuolen’.” Itse asiassa hän eli vielä 43 vuotta, mutta hänen tekemänsä valmistelut osoittivat kaukonäköisyyttä, joka oli hänelle luonteenomaista. Jokaisen uskovan tulisi panna asiansa järjestykseen ajoissa ja olla valmis kohtaamaan kuolema, kun se tulee.

27:3–4: ”’Ota siis aseesi, viinesi ja jousesi, ja mene kedolle ja pyydystä minulle riistaa. 4. Ja laita minulle herkkuruoka, minun mieliruokani, ja tuo se syödäkseni, että minä siunaisin sinut, ennen kuin kuolen.’” Tässä ei tullut näkyviin vanhan miehen äkillinen oikku, vaan huolellisesti valmisteltu suunnitelma. Sen mukaan Eesaun tuli metsästää riistaa ja sitten valmistaa siitä ruokaa tavalla, jonka hän tiesi miellyttävän isäänsä. Jumala oli antanut ennen lasten syntymää ilmoituksen, jonka Iisak epäilemättä tunsi. Eesau oli huolettomasti ja lähes halveksien luopunut esikoisoikeudestaan. Hän oli myös solminut kyseenalaisen avioliiton kanaanilaisen naisen kanssa. Silti Iisak piti Eesauta suosikkinaan, myös erittäin tärkeän, Messiasta koskevan lupauksen, välittämisessä. Uskovissakin lihan heikkous kasvaa usein mököttäväksi itsepintaisuudeksi Jumalan ilmeisen johdatuksen sivuuttamisessa.

Rebekka järjestää, että Jaakob siunataan ensin

27:5–7: Mutta Rebekka kuuli, kuinka Iisak puhui pojallensa Eesaulle.” Tämä, että Rebekka kuuli Iisakin suunnitelman, perustui Jumalan kaitselmukseen. ”Ja kun Eesau oli lähtenyt kedolle pyydystämään riistaa, tuodakseen isällensä, 6. puhui Rebekka pojalleen Jaakobille sanoen: ’Katso, minä kuulin sinun isäsi puhuvan veljellesi Eesaulle ja sanovan: 7 Tuo minulle riistaa ja laita minulle herkkuruoka syödäkseni, että siunaisin sinut Herran edessä, ennen kuin kuolen.’” Rebekka teki Jaakobista liittolaisensa kertomalla hänelle kaiken, mitä hän oli saanut tietää.

27:8: ”’Kuule siis, poikani, mitä sanon, ja tee, mitä minä käsken: 9. mene laumaan ja ota sieltä minulle kaksi hyvää vohlaa” – riittävä määrä, joka tarvittiin riistan sijasta – ”laittaakseni niistä isällesi herkkuruuan, hänen mieliruokansa.’” Rebekka tunsi näet myös Iisakin mieltymykset ja tiesi, missä muodossa hän piti eniten paistetusta lihasta.

27:10: ”’Ja sinun on vietävä se isäsi syödä, että hän siunaisi sinut, ennen kuin kuolee.’” Näin Jaakobin annettiin ymmärtää, mitä osaa hänen oli määrä näytellä Rebekan suunnitelmassa.

27:11: Mutta Jaakob sanoi äidillensä Rebekalle: ’Katso, veljeni Eesau on karvainen, mutta minä olen sileäihoinen. 12 Entä jos isäni tunnustelee minua? Silloin minä joudun hänen silmissään pilkkaajaksi ja hankin itselleni kirouksen enkä siunausta.’” Tämä oli osittain harkitsevaisuutta, osittain omantunnon ääni, joka kertoi hänelle, että hän tekisi itsestään pilkkaajan vanhan, sokean isänsä silmissä ivatessaan tämän heikkoutta. Kun isä tämän havaitsisi, tuottaisi se hänelle seurauksena siunauksen sijaan kirouksen. Kunnioituksesta äitiään kohtaan Jaakob ei viittaa itse vääryyteen, vaan sen vaarallisiin seurauksiin.

27:13: Hänen äitinsä sanoi hänelle: ’Kohdatkoon se kirous minua, poikani; kuule vain, mitä minä sanon, mene ja nouda’.” Rebekka oli halukas kantamaan sekä syytöksen että kirouksen, joka voisi kohdata Jaakobia. Hänelle suunnitteleminen merkitsi samaa kuin toimiminen, kurssin noudattaminen loppuun saakka.

27:14–15: Niin hän meni noutamaan ne ja toi ne äidilleen; ja hänen äitinsä laittoi herkkuruuan, hänen isänsä mieliruuan. 15. Ja Rebekka otti vanhemman poikansa Eesaun parhaat vaatteet, jotka olivat hänen hallussaan talossa, ja puki ne nuoremman poikansa Jaakobin ylle.” Nämä vaatteet olivat hienot. Rebekan suunnitelmaan kuului saada sekä vaatteiden tuntu että tuoksu Iisakin pettämiseksi.

27:16: Mutta vohlain nahat hän kääri hänen käsiinsä ja paljaaseen kaulaansa.” Näyttää siltä, että tässä viitataan angoravuohiin, joiden pitkä, silkkinen villa muistuttaa ihmisen tukkaa.

27:17: Sitten hän antoi herkkuruuan ynnä leipomansa leivän poikansa Jaakobin käteen.” Siten Rebekka oli ottanut isän siunauksen omiin käsiinsä. Hänellä oli tietysti mielessään lupaus, jonka hän oli saanut, mutta hänen äkkipikaisuutensa sai aikaan, että hän piti omaa suunnitelmaansa Jumalan suunnitelmana. Hän tunsi, että hänen täytyi tulla jumalallisen kaitselmuksen avuksi, mutta hänen toimintatapansa ei perustunut Jumalan käskyyn eikä hänen lupaukseensa. Jumalan laupeus käänsi jälkeenpäin hänen vehkeilynsä parhain päin.

Iisak siunaa Jaakobin

27:18: Ja Jaakob meni isänsä luo ja sanoi: ’Isäni!’ Hän vastasi: ’Tässä olen; kuka sinä olet, poikani?’ 19. Jaakob sanoi isällensä: ’Minä olen Eesau, esikoisesi. Olen tehnyt, niin kuin käskit minun tehdä; nouse istumaan ja syö riistaani, siunataksesi minut.’” Jaakob tuli tässä syylliseksi äitinsä petokseen niin teossa kuin sanoissa ja tarkoituksessa. Hän ei näet ollut Eesau eikä se ruoka, jonka hän toi, ollut riistaa. Mitä häneen tuli, hän koetti hankkia isänsä siunauksen valheellisilla vaateilla.

27:20: Mutta Iisak sanoi pojalleen: ’Kuinka olet, poikani, niin pian löytänyt?’ Hän vastasi: ’Herra, sinun Jumalasi, johdatti sen minun eteeni’.” Kun Iisak hämmästyneenä kysyy: ”Kuinka olet niin pian löytänyt?”, Jaakob hurskaasti sanoo oletetun metsästysonnensa perustuvan Herran erityiseen siunaukseen.

27:21: Niin Iisak sanoi Jaakobille: ’Tulehan lähemmä, poikani, tunnustellakseni, oletko sinä poikani Eesau vai etkö’.” Iisakin hämmästys vaihtuu epäilykseksi hänen kuullessaan Jaakobin äänen ja epämääräisen vastauksen, joka oli niin toisenlainen kuin Eesaun suora tapa. Mutta tässä Rebekan juoni osoitti arvonsa.

27:22: Ja Jaakob astui isänsä Iisakin luo, ja tämä tunnusteli häntä ja sanoi: ’Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet’.” Iisak oli paljon lähempänä vakuuttuneisuutta, mutta hänen epäluulonsa eivät olleet kokonaan hälvenneet.

27:23: Eikä Iisak tuntenut häntä, sillä hänen kätensä olivat karvaiset, niinkuin hänen veljensä Eesaun kädet, ja hän siunasi hänet.” Iisak ei tuntenut ja tunnistanut Jaakobia siksi, joka hän todellisuudessa oli. Jaakobin ranteiden karvaisuus sai hänet taipuvaiseksi ajattelemaan Eesauta. Niinpä hän valmistautui siunaamaan hänet. Tämän teon kirjoittaja kertoo ennakolta.

27:24: Vielä hän kysyi: ’Oletko sinä todella minun poikani Eesau?’ Hän vastasi: ’Olen’.” Tämä selvä vastaus tyynnytti Iisakin epäilykset siinä määrin, että hän oli valmis aterioimaan.

27:25: Silloin hän sanoi: ’Tuo ruoka minulle, syödäkseni poikani riistaa, että siunaisin sinut’. Niin hän toi hänelle sen, ja hän söi; ja hän tarjosi hänelle viiniä, ja hän joi.” Siten Jaakob oli ottanut ensimmäisen askeleen.

27:26: Sen jälkeen hänen isänsä Iisak sanoi hänelle: ’Tule tänne ja suutele minua, poikani’.” Isän suudelman tuli edeltää siunausta.

27:27: Hän astui hänen luokseen ja suuteli häntä. Niin Iisak tunsi hänen vaatteidensa hajun – jonka Rebekan juoni oli häneen laittanut, koska ne haisivat metsälle ja riistalle – ja siunasi hänet, sanoen: ’Katso, minun poikani tuoksu on kuin kedon tuoksu, jonka Herra on siunannut.’” Iisakin siunaukseen kuului Jumalan antamat tulevaisuutta koskevat sanat sekä Herran erityisen siunauksen välittäminen Jaakobille.

27:28: ”’Jumala antakoon sinulle taivaan kastetta ja maan lihavuutta, jyviä ja viiniä yllin kyllin.’” Nämä olivat ajallisia lahjoja. Niillä oli hyvin suuri merkitys siinä maassa, joka Jaakobin ja hänen lastensa oli määrä omistaa. Kasteen määrä, erityisesti kuivana aikana, määräsi maan hedelmällisyyden. Lihavat, hedelmälliset maat tulisivat kuulumaan hänelle. Seurauksena olisi runsas sato jyviä ja uutta viiniä.

27:29: ”’Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa.’” Tämä osa siunausta kuvaa sitä vaikutusvaltaista asemaa, jonka Jaakobin jälkeläiset tulisivat saamaan. Hän ei olisi ainoastaan veljiensä, oman kansansa – mukaan lukien veljensä – vaan myös vieraiden kansojen ja kansakuntien herra. Siten on tuotu esille ajatus maailman herruudesta, mikä huipentuu lupaukseen, että ihmiset tuomittaisiin sen mukaan miten he suhtautuvat häneen ja hänen jälkeläisiinsä. Näin tämä siunaus tähtää Messiaaseen, kaikkien aikojen koetinkiveen. Tänäkin päivänä näet oikea vastaus kysymykseen: Mitä sinä ajattelet Kristuksesta? määrää jokaisen ihmisen kohtalon maailmassa.

Eesau palaa ja saa nuoremman pojan siunauksen

27:30: Kun Iisak oli ehtinyt siunata Jaakobin ja tämä juuri oli lähtenyt isänsä Iisakin luota, niin hänen veljensä Eesau tuli kotiin metsästämästä.” Juuri kun Iisak oli lakannut siunaamasta Jaakobia ja tämä oli hädin tuskin poistunut huoneesta, palasi Eesau metsästämästä.

27:31: Ja hänkin laittoi herkkuruuan, vei sen isälleen ja sanoi isälleen: ’Nouse, isäni, ja syö poikasi riistaa, siunataksesi minut’.” Eesau oli kerrankin vakavissaan eikä sen vuoksi hukannut aikaa valmistaessaan riistan, jonka hän oli ampunut ja viedessään sen isälleen nöyrästi pyytäen luvattua siunausta.

27:32–33: Hänen isänsä Iisak kysyi häneltä: ’Kuka olet?’ Hän vastasi: ’Minä olen poikasi Eesau, sinun esikoisesi’. 33. Silloin Iisak säikähtyi kovin ja sanoi: ’Kuka sitten oli se metsästäjä, joka toi minulle riistaa, niin että minä, ennen kuin sinä tulit, söin kaikkea ja siunasin hänet? Siunattu hän myös on oleva.’” Eesaun yksinkertainen toteamus, joka oli niin ilmeisesti totuus, sai Iisakin käytöksessä aikaan mitä suurimman kuohunnan. Hän sanatarkasti ottaen vapisi valtavasti suurella vapinalla. Sitten hän alkoi esittää kysymyksiä siitä, kuka se henkilö oli ollut, joka oli niin nokkelasti hankkinut häneltä tärkeimmän siunauksen. Mutta jopa ennen kuin Iisak lausuu Jaakobin nimen, hänen täytyy sanoa, että Herran siunaus tulee pysymään hänen kanssaan. Ei ollut hänen asiansa vetää pois siunausta, joka tosiasiallisesti oli Herran. Iisak oivalsi nyt, ettei hän voinut puolustaa lihallista Eesaun suosikkina pitämistään Jumalan edessä. Siitä huolimatta, miten Jaakob oli siunauksen hankkinut, Jumala oli ohjannut asian niin, että Jaakob oli nyt sen saanut isältään.

27:34: Kun Eesau kuuli isänsä sanat, puhkesi hän valittamaan äänekkäästi ja haikeasti ja sanoi isälleen: ’Siunaa minutkin, isäni!’” Hän tajusi nyt, kun se oli liian myöhäistä, mitä hän oli menettänyt aiemmin sitä typerästi halveksiessaan. Hänen sanansa tuntuvat osoittavan hänen ajatelleen, että siunaus voitaisiin yhä jakaa.

27:35: Mutta hän vastasi: ’Veljesi tuli kavalasti ja riisti sinulta siunauksen’.” Tämä oli tapahtuman inhimillinen puoli – petos, harhautus ja synti, joka oli hiipinyt asiaan.

27:36: Niin hän sanoi: ’Oikeinpa häntä kutsutaankin Jaakobiksi (kantapäähän tarttuja, toisen paikan viekkaudella ottaja). Sillä hän on nyt kahdesti minut pettänyt: esikoisuuteni hän on minulta vienyt, ja katso, nyt hän riisti minulta myöskin siunauksen.’ Eesau oli nyt mielentilassa, joka esti häneltä varsinaisen katumuksen, sillä hän ei voinut puolustella esikoisoikeuden myymistään.  Ja hän kysyi: ’Eikö sinulla ole mitään siunausta minun varalleni?’” Aivan kuin Iisak olisi voinut panna syrjään sellaisia siunauksia oman tahtonsa mukaan.

27:37: Ja Iisak vastasi ja sanoi Eesaulle: ’Katso, minä olen asettanut hänet sinun herraksesi ja antanut kaikki hänen veljensä hänelle palvelijoiksi sekä varustanut hänet jyvillä ja viinillä; mitä voisin enää tehdä sinun hyväksesi, poikani?’” Tämä oli yritys selittää tilanne Eesaulle, tehdä hänelle selväksi, että oli olemassa vain yksi isän siunaus. Siihen sisältyi sekä lupaus Kanaanin maasta sen kaikkein hedelmällisimmässä muodossa että erityinen herruus, joka huipentuu Messiaaseen.

27:38: Eesau sanoi isällensä: ’Tuo yksi ainoa siunausko sinulla vain onkin, isäni? Siunaa myöskin minut, isäni!’ Ja Eesau korotti äänensä ja itki.” Tähän näkymään Hepr. 12:17 viittaa (”Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.”). Eesau ei näet kyennyt taivuttelemaan isäänsä harkitsemaan uudelleen päätöstään, vaikka hän yritti sitä kyynelin. Hänen kyyneleensä eivät tässä tapauksessa olleet todellisen katumuksen kyyneleitä synnistä, vaan pelkästään katkeruuden kyyneliä hänen typeryytensä vuoksi. Iisak ymmärsi nyt tämän seikan.

27:39: Niin hänen isänsä Iisak vastasi ja sanoi hänelle: ’Katso, sinun asuinsijasi on oleva kaukana lihavasta maasta ja vailla taivaan kastetta ylhäältä.’” Eesaun asuinpaikka tulisi olemaan kaukana maan lihavuudesta ja taivaan kasteesta, ts. Kanaanin hedelmällisistä ja lihavista maista. Idumean koillisosassa, jossa Eesau ja hänen jälkeläisensä elivät, on joitakin hedelmällisiä laaksoja, mutta suurin osa Idumeaa on yksi kuivimmista ja hedelmättömimmistä autiomaista maailmassa.

27:40: ”’Miekkasi varassa sinä olet elävä” – sota, ryöstely ja rosvous ovat lähes välttämättömiä karussa maassa, joka hänen asuinpaikkansa tulisi olemaan – ”ja palveleva veljeäsi. Mutta valtoimena kierrellen sinä riisut hänen ikeensä niskaltasi.’” Historia osoittaa, että tämä ennustus toteutui. ”Eedom oli ensin vahva ja itsenäinen Israeliin verrattuna, hitaampi kehityksessään (4. Moos. 20:14). Saul taisteli sitä vastaan ensin voitollisesti (1. Sam. 14:47). Daavid valloitti sen (2. Sam. 8:14). Sitten seurasi salaliitto Salomon aikana (1. Kun. 11:14), kun taas Jooramin aikana tapahtui tosiasiallinen luopuminen. Toisaalta Amasja taas alisti edomilaiset (2. Kun. 14:7; 2. Aik. 25:11) ja he pysyivät Ussian ja Jootamin aikana alistettuina (2. Kun. 14:22; 2. Aik. 26:2). Mutta Aahaan aikana he vapauttivat itsensä kokonaan Juudasta (2. Kun. 16:6; 2. Aik. 28:17). Lopulta kuitenkin Johannes Hyrkanus alisti heidät täydellisesti ja yhdisti heidät juutalaisten valtioon ja kansaan. Mutta juutalaiset joutuivat vuorostaan itse Antipaterin jälkeen idumealaisen hallitussuvun vallan alaisiksi heidän valtionsa kukistumiseen saakka.”

Eesaun viha Jaakobia kohtaan  

27:41: Ja Eesau alkoi vihata Jaakobia siunauksen tähden, jolla hänen isänsä oli hänet siunannut; ja Eesau ajatteli itsekseen: ’Pian tulee aika, jolloin suremme isäämme; silloin minä tapan veljeni Jaakobin’.” Epäonnistuttuaan pyrkimyksessään muuttaa isänsä mieli isän siunauksen suhteen, Eesaun viha kääntyi Jaakobia vastaan. Hän suunnitteli kostavansa murhaamalla veljensä. Isänsä eläessä hän ei tahtonut panna tätä uhkausta toimeen, ettei hän tuottaisi murhetta Iisakille. Mutta Iisakin kuoleman jälkeen, mikä näytti olevan lähellä, ja kun suruaika olisi ohitse, hän ei empisi toteuttaa suunnitelmaansa.

27:42: Mutta Rebekalle ilmoitettiin hänen vanhemman poikansa Eesaun aikeista; ja hän kutsutti luokseen nuoremman poikansa Jaakobin ja sanoi hänelle: ’Katso, veljesi Eesau uhkaa kostaa sinulle ja tappaa sinut.’” Näin Eesau, toteuttaessaan kostoaiettaan, suunnitteli saavansa hyvityksen itselleen. Hän arveli, että hänestä tuntuisi paremmalta sen jälkeen, kun hän olisi murhannut veljensä.

27:43: ”’Kuule siis, mitä sanon, poikani: nouse ja pakene minun veljeni Laabanin luo Harraniin 44. ja jää hänen luokseen joksikin aikaa, kunnes veljesi kiukku asettuu, 45. kunnes veljesi lakkaa sinua vihaamasta ja unhottaa, mitä olet hänelle tehnyt. Sitten minä lähetän noutamaan sinut sieltä. Rebekka koettaa rohkaista Jaakobia ja lohduttaa itseään antamalla ymmärtää, että olisi kyse vain muutamasta päivästä, hyvin lyhyestä ajasta, kunnes Eesaun viha ja suuttumus sammuisi ja unohtuisi. Minkä tähden menettäisin teidät molemmat samana päivänä!’” Jos Jaakob murhattaisiin, verikostaja asetettaisiin Eesaun kannoille, ja niin äiti menettäisi hänetkin. Vrt. 1. Moos. 9:6; 2. Sam. 14:6.

27:46: Ja Rebekka sanoi Iisakille: ’Minä olen kyllästynyt elämääni Heetin tyttärien tähden. Jos Jaakobkin ottaa vaimon Heetin tyttäristä, tässä maassa syntyneen, sellaisen kuin nämä, niin mitä varten minä enää elän?’” Eesaun vaimot eivät tuottaneen katkeraa murhetta ainoastaan Rebekalle vaan myös Iisakille (1. Moos. 26: 35). Sen vuoksi maininta silloisesta sietämättömästä tilanteesta oli tarkoitettu raivaamaan tietä hänen suunnitelmalleen lähettää Jaakob Mesopotamiaan, vaaran ulottumattomille. On yleinen kokemus, että maailman lapset vainoavat Jumalan lapsia. Jumala kuitenkin pitää varjelevan ja suojelevan kätensä omiensa yllä.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
4/2013 Lehdet

Iisak filistealaisten maassa (1.Moos.26)

Paul Kretzmann, USA

Herra siunaa Iisakia

26:1: Mutta maahan tuli nälänhätä, toinen kuin se nälänhätä, joka oli ollut aikaisemmin, Aabrahamin päivinä. Silloin Iisak meni Abimelekin, filistealaisten kuninkaan, luo Gerariin.” Tässä luvussa kerrotuilla Iisakin seikkailuilla on vastineensa Aabrahamin elämässä. Ne osoittavat, ettei ihmisluonto muutu vaan pysyy itsekkäänä ja syntisenä sukupolvesta toiseen. Kun Kanaania oli kohdannut nälänhätä, Iisak piti viisaana matkustaa alas filistealaisten maahan, joiden kuninkaana oli Abimelek.

26:2: ”Ja Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: ’Älä mene Egyptiin’. Se oli ilmeisesti ollut Iisakin aikeena. Egypti oli näet kaikkien sen naapurimaiden vilja-aitta varsinkin laihoina vuosina. ”Vaan jää asumaan maahan, jonka minä sinulle sanon.”

 

26:3–5: Oleskele muukalaisena tässä maassa, ja minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Sillä sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä maat ja pidän valan, jonka minä olen vannonut sinun isällesi Aabrahamille. 4. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, 5. sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani.” Iisakin ei tullut muuttaa Egyptiin, koska koko Kanaanin maa, mukaan lukien filistealaisten maa, sisältyi Herran siunaukseen. Sen oli määrä lopulta olla Iisakin jälkeläisten omaisuutta, kuten Herra oli valan vannoen luvannut Aabrahamille (1. Moos. 22:16). Mutta näiden ajallisten siunausten lisäksi Iisakin jälkeläisistä tulisi lupauksen mukaan myös messiaanisen toivon kantajia. Sen mukaan kaikki kansakunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi yhdessä Siemenessä, Messiaassa. Kaikki tämä oli palkinto siitä uskon kuuliaisuudesta, jota Aabraham oli osoittanut noudattaessaan Jumalan käskyä.

Rebekka vaarassa

26:6–7: ”Niin Iisak asettui Gerariin.” 7. ”Ja kun sen paikkakunnan miehet kysyivät hänen vaimostansa, sanoi hän: ’Hän on minun sisareni’. Hän näet pelkäsi sanoa: ’Hän on minun vaimoni’, sillä hän ajatteli: ’Nuo miehet voivat tappaa minut Rebekan tähden, sillä hän on näöltään kaunis’.” Rebekka oli ollut naimisiin mennessään kaunis nainen (1. Moos. 24:16). Hän oli säilyttänyt kauneutensa. Iisak oli niin hyvin tietoinen tästä, että hän – tietoisesti tai tiedostamattaan – seurasi isänsä esimerkkiä (1. Moos. 12:11,12; 20). Hän vastasi kanssaan asuvaa naista koskeviin kysymyksiin, että tämä oli hänen sisarensa. Tämä oli tyhmää ja vaarallista totuuden vääristelyä, kuten tapahtumat osoittavat.

26:8: ”Kun hän oli viipynyt siellä jonkun aikaa, niin tapahtui, että Abimelek, filistealaisten kuningas, kerran katsellessaan ulos akkunasta näki Iisakin hyväilevän vaimoansa.” Katsellessaan ulos palatsinsa ikkunasta Abimelek näki sattumalta, että Iisak – joka luultavasti asui naapuritalossa, jossa oli avoin piha – hyväili vaimoaan tavalla, joka sopii täysin aviomiehen ja vaimon välille, mutta jota voitaisiin tuskin pitää luvallisena veljen ja siskon välillä.

26:9–10: ”Niin Abimelek kutsutti Iisakin ja sanoi: ’Katso, hänhän on sinun vaimosi! Miksi olet sanonut: Hän on minun sisareni?’ Iisak vastasi hänelle: ’Minä ajattelin, että minut muuten ehkä tapetaan hänen tähtensä’. 10 Abimelek sanoi: ’Mitä oletkaan meille tehnyt! Kuinka helposti olisikaan voinut tapahtua, että joku kansasta olisi maannut sinun vaimosi kanssa, ja niin sinä olisit saattanut meidät syyhyn!’” Iisak ansaitsi hyvin Abimelekin nuhteet. Hänen puolustelunsa, että hän pelkäsi tulevansa surmatuksi vaimonsa vuoksi, oli hyvin ontuva. Herra lupaa huolehtia niistä, jotka luottavat häneen, kaikilla heidän teillään, ts. niin kauan kuin he menettelevät sopusoinnussa hänen sanansa kanssa. Iisakin heikkous on kerrottu varoituksena meille.

26:11: ”Ja Abimelek antoi käskyn kaikelle kansalle, sanoen: ’Joka koskee tähän mieheen tai hänen vaimoonsa, se on kuolemalla rangaistava’.” Vaikka Aabrahamin oleskelusta Gerarissa oli kulunut 75 vuotta, kuninkaan huoneväen ikävä kokemus ei ollut unohtunut. Siksi Abimelekin käsky oli ankara. Se takasi sekä Iisakille että Rebekalle mitä suurimman turvallisuuden. Siten Herra piti suojelevan kätensä heidän päällään huolimatta heidän heikkoudestaan.

26:12: Ja Iisak kylvi siinä maassa ja sai sinä vuonna satakertaisesti, sillä Herra siunasi häntä.” Oli erikoinen Herran siunaus, että Iisak sai kirjaimellisesti satakertaisesti joka mitasta viljaa, jonka hän kylvi.

26:13–14: Ja hän rikastui ja hyötyi hyötymistään, kunnes hänestä tuli hyvin rikas.” Hänen vaurastumisensa ei loppunut eikä keskeytynyt. 14. ”Ja hänellä oli laumoittain sekä pikkukarjaa että raavaskarjaa ja paljon palvelijoita, niin että filistealaiset alkoivat kadehtia häntä.” He kadehtivat häntä siunauksen vuoksi, jonka Herra vuodatti hänen päällensä.

26:15: ”Ja filistealaiset tukkivat kaikki ne kaivot, jotka hänen isänsä palvelijat olivat kaivaneet hänen isänsä Aabrahamin päivinä, ja täyttivät ne mullalla.” Vihamielisyydet – jotka kumpusivat filistealaisten sydämissä olevasta kateudesta – alkoivat siten, että he täyttivät mullalla Gerarissa olevat kaivot, jotka kuuluivat Iisakille.

26:16: Silloin Abimelek sanoi Iisakille: ’Mene pois luotamme, sillä sinä olet tullut paljon väkevämmäksi meitä’.” Paitsi että filistealaiset tekivät Iisakille ilkeän teon, heidän kuninkaansa ajoi hänet suoraan pois. Syy oli se, että Iisakista oli tullut rikkaampi ja väkevämpi kuin mitä filistealaiset sietivät katsella. Samoin kaikkien aikojen uskovat joutuvat sietämään kateellisia tekoja ja avointa vihamielisyyttä sen siunauksen  tähden, jolla Herra siunaa heitä. Heidän täytyy oppia kärsimään iloisesti hänen tähtensä.

Filistealaisten vihamielisyys

26:17: ”Niin Iisak lähti sieltä ja leiriytyi Gerarin laaksoon ja asui siellä.” Hän lähti Gerarin kaupungista ja filistealaisten maa-alueelta sanan suppeammassa merkityksessä. Hän leiriytyi kauemmas länteen, kumpuilevaan maastoon vuoria kohti.

26:18: Ja Iisak kaivatti uudelleen auki ne vesikaivot, jotka hänen isänsä Aabrahamin päivinä olivat kaivetut, mutta jotka filistealaiset olivat Aabrahamin kuoltua tukkineet.” Siten he eivät piitanneet siitä liitosta, joka oli tehty heidän ja Aabrahamin välille (1. Moos. 21:22–30). ”Ja antoi niille jälleen ne nimet, jotka hänen isänsä oli niille antanut.” Koska Iisak oli isänsä vielä eläessä usein kulkenut maan poikki, koko maa oli hänelle tuttu.

26:19: ”Ja Iisakin palvelijat kaivoivat laaksossa ja löysivät sieltä kaivon, jossa oli juoksevaa vettä.” Se ei ollut pelkkä sadevesisäiliö, kuten useimmat kaivot. 20. ”Mutta Gerarin paimenet alkoivat riidellä Iisakin paimenten kanssa, sanoen: ’Vesi on meidän’. Niin hän kutsui kaivon Eesekiksi (riita), koska he olivat riidelleet hänen kanssaan. 21. Sen jälkeen he kaivoivat toisen kaivon ja joutuivat riitaan siitäkin; niin hän antoi sille nimen Sitna (viha).” Iisak kärsi kaiken tämän epäoikeudenmukaisuuden ja vahingon mitä suurimmalla kärsivällisyydellä ja pitkämielisyydellä. Hän piti parempana kärsiä kuin aiheuttaa vahinkoa, kuten hän luultavasti olisi voinut tehdä.

26:22: ”Sitten hän muutti sieltä pois ja kaivoi vielä yhden kaivon. Siitä ei syntynyt riitaa. Sentähden hän nimitti sen Rehobotiksi (leveydet, lakeudet) ja sanoi: ’Nyt Herra on antanut meille tilaa, niin että voimme lisääntyä maassa’.” Tämä leiri sijaitsi vielä lännempänä, kokonaan filistealaisten hallinto-alueen ulkopuolella aivan Kanaanin eteläisimmällä rajalla.

26:23–24: Sieltä hän meni Beersebaan.” Noin 20 mailia pohjoiseen. 24. ”Ja Herra ilmestyi hänelle sinä yönä ja sanoi: ’Minä olen sinun isäsi Aabrahamin Jumala; älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun suureksi palvelijani Aabrahamin tähden’.” Keskellä vainoa, jota Iisak tuolloin kärsi, tuli tämä rohkaisu kaikella ylösnostavalla voimalla. Uskovat ovat muukalaisia ja pyhiinvaeltajia maan päällä. Sellaisina he joutuvat kohtaamaan monia loukkauksia, mutta Herran lupaus hänen alituisesta läsnäolostaan on aina varma tukipilari heidän uskolleen.

26:25: ”Silloin hän rakensi sinne alttarin, huusi avuksi Herran nimeä ja pystytti sinne telttansa. Ja Iisakin palvelijat kaivoivat siihen kaivon.” Iisak seurasi tässä isänsä Aabrahamin tapaa rakentamalla alttarin ja julistamalla Herran nimeä. Hän asetti oikean jumalanpalveluksen paitsi kotiväelleen myös kaikille, joiden kanssa hän tuli tekemisiin. Aina kun uskovat kokevat Herran siunausta, varjelua ja apua, he kääntyvät sitä suuremmalla innolla ja rakkaudella hänen puoleensa ja ylistävät hänen pyhää nimeään.

Iisakin ja Abimelekin välinen liitto

26:26: ”Niin Abimelek lähti hänen luokseen Gerarista ystävänsä Ahusatin ja sotapäällikkönsä Piikolin seuraamana.” Tässä tapauksessa filistealaisten kuningas ei tuonut mukanaan ainoastaan armeijansa kenraalia vaan myös pääministerinsä eli yksityisen neuvonantajansa.

26:27–29: Mutta Iisak sanoi heille: ’Minkä tähden tulette minun luokseni, vaikka olette minulle vihamieliset ja karkoititte minut luotanne?’ 28. He vastasivat: ’Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sen tähden ajattelimme: ‘Olkoon sinun ja meidän välillämme valallinen sopimus; me tahdomme tehdä sinun kanssasi liiton, 29 ettet tee meille mitään pahaa, niinkuin emme mekään ole sinuun koskeneet, vaan olemme tehneet sinulle ainoastaan hyvää ja sallineet sinun lähteä rauhassa. Sinä olet nyt Herran siunattu.’” Heidän ehdotuksensa taustalla oli ilmiselvästi itsekkäitä motiiveja. Olihan heidän päähuolenaan saavuttaa Iisakin ystävyys ja taata turvallisuutensa. Silti Herra käytti näitä motiiveja turvatakseen ja suojellakseen palvelijaansa.

26:30: Silloin hän laittoi heille pidot, ja he söivät ja joivat.” Iisak oli täysin tietoinen vallastaan ja merkityksestään varakkaana paimentolaisruhtinaana. Hän käytti tilannetta hyödykseen antamatta asian näyttää siltä, että hän oli suosiollinen.

26:31: ”Varhain seuraavana aamuna he vannoivat valan toisillensa; senjälkeen Iisak päästi heidät menemään, ja he lähtivät hänen luotaan rauhassa.” Siten solmittiin uusi liitto, joka takasi Iisakin edun.

26:32–33a: ”Samana päivänä Iisakin palvelijat tulivat ja kertoivat hänelle kaivosta, jonka olivat kaivaneet, sanoen hänelle: 33a. ’Me löysimme vettä’.” Aabrahamin palvelijoiden kaivama kaivo (1. Moos. 21:30) ei selvästi enää ollut riittävä Iisakin valtavien laumojen tarpeisiin. Sen vuoksi se, mitä palvelijat kertoivat, oli erittäin tervetullut.

26:33b: ”Ja hän antoi sille nimen Siba (vala). Sen tähden on kaupungin nimi vielä tänäkin päivänä Beerseba.” Historia toisti tässä itseään. Kaupungin nimen antamiselle oli kaksi syytä, aivan kuten Bir-es-Seban kaksi kaivoa vahvistavat tänäkin päivänä sen, että kertomus pitää paikkansa.

Eesaun avioliitto

26:34: Kun Eesau oli neljänkymmenen vuoden vanha, otti hän vaimoikseen Jehuditin, heettiläisen Beerin tyttären, ja Baasematin, heettiläisen Eelonin tyttären.” Eesau osoitti, millainen hänen mielenlaatunsa oli hänen vanhempiaan kohtaan, ottamalla tämän tärkeän askeleen kysymättä sen paremmin heidän neuvoaan kuin suostumustaan. On ihme, jos tällä tavalla solmitut avioliitot kääntyvät hyväksi kaikille asianosaisille.

26:35: Näistä tuli Iisakille ja Rebekalle katkera suru.” Nämä vaimot olivat sanatarkasti otettuna hengen katkeruus heille. He aiheuttivat Iisakille ja Rebekalle monta katkeraa hetkeä. Heidän pakanallinen syntyperänsä oli itsessään kuolettava, ja heidän pakanallinen uskonsa ja käytöksensä piti yhtä heidän esivanhempiensa perinteiden kanssa. Siellä missä ajalliset, lihalliset tekijät ovat ratkaisevia avioasioissa, voi käydä niin, ettei todellinen onnellisuus asu sellaisessa kodissa. Kristityt nuoret eivät ajattelekaan ottaa tätä mitä merkittävintä askelta ilman, että heidän vanhempansa tietävät siitä ja suostuvat siihen.

Suomennos: Hannu Lehtonen