Kategoria: 3/2013

Kategoriat
3/2013 Käsky Laki Lehdet Sana Synti

Älä tee huorin!

Martti Luther

Seuraavat käskyt ovat edellisen perusteella helppotajuisia jo sellaisinaan, sillä niiden yhteinen tavoite on varjella lähimmäistä kaikelta mahdolliselta vahingolta. Ne on asetettu erittäin onnistuneeseen järjestykseen. Ensiksi puhuttiin lähimmäisestä itsestään. Nyt siirrytään henkilöön, joka on aivan hänen vierellään, siihen hyvään, joka on häntä itseään kaikkein lähinnä, yhtä lihaa ja verta hänen kanssaan, nimittäin hänen aviopuolisoonsa. Mihinkään muuhun hänen omaansa koskeminen ei vahingoita häntä niin paljon kuin tähän. Siksi tässä käskyssä lausutaan selvästi, ettei ketään saa häväistä kajoamalla hänen aviopuolisoonsa. Kuten sanat kuuluvat, kysymys on ensisijaisesti aviorikoksesta. Tähän on syynä se, että kaikkia juutalaisia velvoitti määräys solmia avioliitto. Nuoret naitettiin sen vuoksi mahdollisimman aikaisin eikä naimattomuutta pidetty arvossa. Silloin ei myöskään sallittu julkisia porttoloita, niin kuin nyt. Aviorikos oli sen vuoksi heidän keskuudessaan yleisin siveettömyyden laji.

Mutta koska meidän keskuudessamme on kaikenlaista pahaa tapaa ja rietastelua yhtenä häpeällisenä ja kuohuvana pohjasakkana, tämä käsky suuntautuu kaikkea muutakin siveettömyyttä vastaan, mitä se sitten nimeltään onkin. Kielto ei ole vain ulkonainen. Se ei kohdistu vain tekoon, vaan myös kaikenlaisiin syihin, kiihokkeisiin ja välineisiin. Sydämen, suun ja koko ruumiin on siis pysyttävä puhtaana, eivätkä ne saa antaa siveettömyydelle minkäänlaista sijaa, tukea eikä apua. Tämäkään ei vielä riitä, vaan milloin lähimmäinen on vaarassa ja hädässä, häntä on käytävä puolustamaan, suojelemaan ja pelastamaan. Toisaalta häntä on autettava ja ohjattava säilyttämään kunniansa. Sillä jos olet piittaamaton etkä varjele häntä, vaikka siihen pystyisit, tai katsot asiaa sormien lävitse aivan kuin se ei sinua koskisikaan, olet yhtä syyllinen kuin teon tekijä. Lyhyesti sanoen käsky vaatii jokaiselta kahta asiaa. Kunkin on itse elettävä siveästi ja autettava myös lähimmäistään samaan. Jumala siis tahtoo varjella jokaisen aviopuolisoa asettamalla tämän käskyn hänelle suojaksi ja rajaksi, joka estää häneen kajoamasta.

Koska tämä käsky kuitenkin on osoitettu erityisesti juuri avioväelle ja antaa aihetta puhua avioliitosta, niin huomaa ja pidä tarkasti mielessäsi ensinnäkin se, miten ihanasti Jumala kunnioittaa ja ylistää aviosäätyä. Käskyillään hän sekä vahvistaa sen että suojelee sitä. Hän on vahvistanut sen edellä neljännessä käskyssä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Tämän kuudennen käskyn hän taas, kuten sanottu, on antanut sitä varjelemaan ja suojelemaan. Siksi hän tahtoo, että myös me kunnioittamme avioliittoa, pidämme sen arvossa ja elämme siinä kuin autuaassa, Jumalan säätämässä elämänosassa. Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. Siksi Jumala onkin siunannut avioliittoa mitä runsaimmin, enemmän kuin mitään muuta säätyä. Lisäksi hän on lahjoittanut aviosäädyn menestykseksi kaiken, mitä maailmassa on, jotta se saisi todella hyvän ja runsaan huolenpidon. Avioelämä ei siis ole mitään intohimon leikkiä, vaan se on suuri ja jumalallisen vakava asia. Siinä on nimittäin ennen kaikkea kysymys sellaisten ihmisten kasvattamisesta, jotka palvelevat maailmaa ja auttavat sitä Jumalan tuntemiseen, autuuttavaan elämään ja kaikkiin hyveisiin, taistelemaan pahuutta ja Perkelettä vastaan.

Olen sen vuoksi aina opettanut, ettei aviosäätyä saa halveksia eikä väheksyä, niin kuin sokea maailmaa ja väärät hengenmiehemme tekevät, vaan että meidän on pidettävä sitä Jumalan sanan mukaisessa arvossa. Silloin se osoittautuu ihanaksi ja pyhäksi, niin ettei sitä pidetä vain muiden säätyjen veroisena, vaan kaikki ne ylittävänä, olipa sitten kysymys keisarista, ruhtinaasta, piispasta tai mistä muusta säädystä tahansa. Sillä säätyjen, sekä hengellisten että maallisten, on nöyrryttävä ja suostuttava aviosäätyyn, niin kuin kohta kuulemme. Sen vuoksi avioliitto ei ole mikään erityinen elämänmuoto, vaan mitä yleisin ja jaloin, ja se sulkee piiriinsä kaikki kristityt, jopa koko maailman.

Toiseksi sinun on tiedettävä, ettei avioliitto ole pelkästään kunniallinen, vaan myös välttämätön elämänmuoto. Jumala on vakavasti käskenyt, että miesten ja naisten on yleensä säädystä riippumatta suostuttava menemään naimisiin. Siihen he ovat luodut lukuun ottamatta joitakin aivan harvoja Jumalan valitsemia poikkeuksia. Joko nämä eivät ole avioliittoon kelpaavia tai sitten Jumala on yliluonnollisen suurella lahjallaan vapauttanut heidät, niin että he pystyvät elämään siveellisesti puhtaina olematta avioliitossa. Sillä jos luonto toimii sillä tavalla kuin Jumala on sen ihmiseen istuttanut, on mahdotonta pysyä puhtaana avioliiton ulkopuolella. Liha ja veri väet pysyy lihana ja verenä; luonnollinen taipumus ja vietti vievät mukanaan. Jokainen näkee ja tuntee, miten mahdotonta sitä on vastustaa ja pidellä. Koska asia on näin, Jumala on asettanut avioliiton myös siksi, että olisi helpompi edes jonkin verran välttää siveettömyyttä. Tarkoitus on, että kukin saa oman osansa ja tyytyy siihen. Jumalan armoa tosin tarvitaan vielä siihen, että sydänkin pysyisi puhtaana.

Evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjat, s. 357–8. Jyväskylä 1990. SLEY.

Kategoriat
3/2013 Hauta Kuolema Lehdet Rukous

Aabrahamin viimeiset vuodet, hänen kuolemansa ja hautaamisensa. Iisakin pojat (1. Moos. 25)

Paul Kretzmann, USA

Aabrahamin toinen avioliitto

25:1: ”Ja Aabraham otti vielä vaimon, ja hänen nimensä oli Ketura. Tämä nainen ei ollut Aabrahamin sivuvaimo Saaran eläessä. Hänestä tuli Aabrahamin vaimo tämän avioituessa toisen kerran. Hänellä ei ollut kuitenkaan asemaa luvatun Siemenen äitinä. Hän ei kuulunut lupaukseen Messiaasta.

25:2–4: ”Ja hän synnytti hänelle Simranin ja Joksanin, Medanin ja Midianin, Jisbakin ja Suuahin. Mutta Joksanille syntyi Seba ja Dedan. Dedanin jälkeläisiä olivat: assurilaiset, letusilaiset ja leummilaiset. Ja Midianin pojat olivat Eefa, Eefer, Hanok, Abida ja Eldaa. Kaikki nämä ovat Keturan jälkeläisiä.” Jumalan rikas siunaus osoittaa, ettei tähän toiseen avioliittoon liittynyt mitään häpeällistä, vaan että siihen mentiin pyhityksessä ja kunniassa, keskinäistä huolenpitoa ja apua sekä lasten saamista varten. Aabrahamin voima oli säilynyt ihmeellisesti aina hyvin vanhaan ikään saakka. Keturan, samoin kuin Ismaelin, lapsista ja lastenlapsista tuli arabialaisten heimojen esivanhempia. He elivät pääasiallisesti Agaban lahden alueilla sekä siitä koilliseen (midianilaiset) ja pitkin Punaista merta ja Persian lahtea. Useimmat näistä olivat kauppaa käyviä heimoja.

25:5. ”Ja Aabraham antoi kaiken omaisuutensa Iisakille.” Iisak oli tunnustettu laillinen perillinen, joka sai myös karjalaumat sekä olennaisen osan siitä, mitä Aabraham omisti. Tämän lisäksi Messiasta koskeva siunaus kuului hänelle.

25:6: ”Mutta sivuvaimojensa pojille Aabraham antoi lahjoja; ja hän lähetti heidät vielä eläessänsä pois poikansa Iisakin luota itään päin, Itäiselle maalle.” Ketura, samoin kuin Haagar, eivät olleet sivuvaimoja sanan myöhemmässä merkityksessä. Kuitenkin Saaraan verrattuna heillä ei ollut samaa asemaa. Saara oli valtiatar ja äiti erityisen jumalallisen asioihin puuttumisen ansiosta. Sen tähden heidän lapsensa eivät voineet vaatia, että he saisivat omaisuutta yhtä paljon kuin Iisak, lupauksen perillinen, jonka oli määrä periä Kanaanin maa. Aabraham antoi Ismaelin pojille ja kaikille Keturan pojille riittävästi omaisuutta – pieniä laumoja sekä tarvittavat palvelijat – niin että he tulivat toimeen. He muuttivat luoteiseen ja itäiseen maahan ja kasvoivat siellä heimoiksi. Näiden Aabrahamin jälkeläisten keskuudessa säilyi kauan tieto oikeasta Jumalasta. Heidän hengellinen perintönsä osoittautui siten arvokkaammaksi kuin ajalliset lahjat.

Aabrahamin kuolema ja hautaus

25:7: ”Tämä on Aabrahamin elinvuosien luku: sata seitsemänkymmentä viisi vuotta.” Hän eli siis täydet 75 vuotta Iisakin syntymän jälkeen ja näki lastenlastensa kasvamisen nuoriksi (j. 26). Se on Herran siunaus (Ps. 128:6).

25:8: ”Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” Vaikka Aabraham ei elänyt yhtä kauan kuin hänen esi-isänsä ennen häntä, silti hän oli saanut kyllänsä tästä elämästä, sekä mitä tuli hänen elämänsä pituuteen että sen vaikeuksiin ja koettelemuksiin. Hänen voimansa uupuivat, hän kuoli. Hänet otettiin heimonsa tykö. Hänen sielunsa otettiin taivaaseen ja liittyi niiden joukkoon, jotka olivat kuolleet uskossa Messiaaseen. Pane merkille, että Raamattu opettaa selvästi sielun olemassaolon jatkumista kuoleman jälkeen ja viittaa autuuden tilaan.

25:9–10: ”Ja hänen poikansa Iisak ja Ismael hautasivat hänet Makpelan luolaan, heettiläisen Efronin, Sooharin pojan, vainiolle, joka on itään päin Mamresta, 10 sille vainiolle, jonka Aabraham oli ostanut heettiläisiltä; siihen haudattiin Aabraham ja hänen vaimonsa Saara.” Kun Ismael oli saanut tiedon isänsä kuolemasta, tuli hän heti osoittaakseen tälle viimeisen kunnianosoituksen Iisakin rinnalla. Luonnollisesti ainoa kyseeseen tuleva hautapaikka oli se, jonka Aabraham itse oli ostanut niin vaivalloisilla seremonioilla Efronilta, heettiläiseltä. Sinne nuo kaksi poikaa laittoivat isänsä uupuneen ruumiin lepäämään Saaran ruumiin vierelle. Siellä heidän tomunsa odottaa lopullista ylösnousemusta. Sellainen hautaus, jossa hautaa pidetään makuuhuoneena, sopii hyvin yhteen kristillisen uskon kanssa ruumiin ylösnousemukseen.

 

25:11: ”Ja Aabrahamin kuoltua Jumala siunasi hänen poikaansa Iisakia. Ja Iisak asui Lahai-Roin kaivon tienoilla.” Iisak menestyi ja voi hyvin aivan kuten Aabraham. Hän muutti nyt, kuten kerran aiemmin, eteläiseen Kanaaniin ja teki pääpaikakseen Haagarin lähteen. Hän asui kuitenkin pääasiassa Hebronissa (1. Moos. 35:27).

 

Ismaelin suku

25:12: ”Ja tämä on kertomus Ismaelin suvusta, Aabrahamin pojan, jonka Saaran egyptiläinen orjatar Haagar synnytti Aabrahamille.” Meillä on tässä viimeinen maininta Ismaelista ja lyhyt yhteenveto hänen sukunsa historiasta.

 

25:13: ”Nämä ovat Ismaelin poikien nimet heidän nimiensä ja polveutumisensa mukaan: Nebajot, Ismaelin esikoinen, Keedar, Adbeel, Mibsam, 14 Misma, Duuma, Massa, 15 Hadad, Teema, Jetur, Naafis ja Keedma. 16 Nämä ovat Ismaelin pojat ja nämä heidän nimensä heidän kyliensä ja leiripaikkojensa mukaan, kaksitoista ruhtinasta heimokuntineen.” Niin tapahtui kuin Herra oli Haagarille luvannut: Ismaelille syntyi kaksitoista ruhtinasta, mahtavien heimojen kaksitoista mahtavaa sheikkiä. Joidenkin ruhtinaiden nimet säilyivät monien vuosisatojen ajan. Niinpä Nebajotin ja Keedarin jälkeläiset elivät Arabian Petraessa, Siinain niemimaalla ja sen tuolla puolen (Jes. 60:7). Keedarin jälkeläiset levittäytyivät myöhemmin itään päin Babylonian suuntaan (Jes. 42:11; Ps. 120:5).  Muut ismaelilaiset heimot eivät näytä olleen niin suuria ja väkeviä. Mutta myös Raamatussa on viitteitä, jotka asettavat heidät suureen maahan Jordanin itäpuolelle. Kaksitoista ruhtinasta hallitsi ja edusti kahtatoista heimoa. Heillä oli pysyviä, valleilla varustettuja leirejä tai kaupunkeja sekä väliaikaisia leirejä kiinteine ja liikuteltavine asumuksineen.

25:17: ”Ja tämä on Ismaelin elinvuosien luku: sata kolmekymmentä seitsemän vuotta; ja hän vaipui kuolemaan ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” Vaikka Ismael, orjavaimon poika, esitetään Raamatussa esimerkkinä maailman ihmisestä, Jumalan Henki sai ja säilytti lopulta vallan hänessä. Hänkin kuoli uskossa ja liittyi niiden joukkoon, jotka luottivat Messiaaseen ja pelastukseen hänessä.

 

25:18: ”Ja he asuivat Havilasta aina Suuriin asti, joka on Egyptistä itään päin Assyriaan mentäessä. Hän kävi kaikkien veljiensä kimppuun.” Ismaelilaisten alue ulottui myöhempinä vuosina Egyptin virrasta lounaassa ja Havilasta Arabian autiomaassa luoteessa Eufratille koillisessa. Näin Ismael, jälkeläisissään, otti haltuunsa ja asutti tämän maan veljiensä läheisyydessä ja naapurina luvatun maan rajalla.

 

Iisak rukoilee Rebekan puolesta

 

25:19–20: ”Ja tämä on kertomus Iisakin, Aabrahamin pojan, suvusta. Aabrahamille syntyi Iisak. 20 Ja Iisak oli neljänkymmenen vuoden vanha, kun hän otti vaimokseen Rebekan, joka oli aramilaisen Betuelin tytär Mesopotamiasta ja aramilaisen Laabanin sisar.” Iisakia käsittelevän kertomuksen langat kootaan tässä yhteen, että omistettaisiin luku hänen perheensä perustamista varten. Sitä osaa Mesopotamiasta, josta Rebekka oli kotoisin, kutsutaan Aramin tasangoiksi. Ne sijaitsivat länteen Eufratista.

 

25:21: ”Ja Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tämä oli hedelmätön. Ja Herra kuuli hänen rukouksensa, ja hänen vaimonsa Rebekka tuli raskaaksi.” Herra antaa jälkeläisiä aviopuolisoille, mutta lasten saamisen siunausta, kuten kaikkia muita siunauksia, täytyy rukoilla. Samoin kuin Iisak oli rukoillut hurskasta vaimoa, niin hän rukoili myös lapsia, epäilemättä hurskaita lapsia, kuten Luther opettaa Isä meidän – rukouksen neljännen pyynnön selityksessään.

25:22: ”Ja lapset sysäsivät toisiaan hänen kohdussansa. Niin hän sanoi: ’Jos näin käy, minkätähden minä elän?’ Ja hän meni kysymään Herralta.” Tämä tapahtui sen jälkeen kun raskaus oli edennyt siihen pisteeseen, että lasten liikehtimisen erotti selvästi. Rebekka pelkäsi, että hänen tilansa tuottaisi onnettomuuden hänelle itselleen ja luultavasti lupauksen lapselle. Niinpä hän, äkkipikaisena sanoissaan ja toimissaan ja helposti masentuvana, huudahti: Jos näin on, niin miksi olen yhä täällä. Miksi eläisin yhä, kun minussa käydään tätä raskasta ja outoa kamppailua? Hän meni kuitenkin kysymään Herralta, luultavasti Aabrahamin välityksellä.

25:23: ”Ja Herra sanoi hänelle: ’Kaksi kansaa on sinun kohdussasi, kaksi heimoa erkanee sinun ruumiistasi, toinen heimo on toista voimakkaampi, vanhempi palvelee nuorempaa’.” Vastaus annettiin rytmisissä rinnakkaissäkeissä, heprealaisen runouden muodossa. Siinä sanotaan, että vanhempi kaksosista, esikoinen, tulisi olemaan nuoremman palvelija (vrt. Room. 9:11–12). Nuorempi tulisi siis olemaan Messiasta koskevan lupauksen kantaja ja perillinen. Aabrahamin hengellinen isyys jatkuisi hänessä.

Kaksi poikaa, Eesau ja Jaakob

25:24–25: ”Kun hänen synnyttämisensä aika oli tullut, katso, hänen kohdussaan oli kaksoiset. 25 Joka ensiksi tuli hänen kohdustaan, oli ruskea ja yliyltään niinkuin karvainen vaippa; sentähden pantiin hänelle nimeksi Eesau.” Eesau syntyi ensin kaksosista. Hänen ruumistaan peitti jo silloin punertava, paksu karva kuin turkisvaate. Tähän viitaten hänelle annettiin nimi, joka merkitsee ’karvaista’.  Hänen aistillinen, kova ja villi luonteensa kävi siten ilmi.

25:26: ”Sen jälkeen tuli ulos hänen veljensä, ja hän piti kädellään Eesaun kantapäästä. Ja hänelle pantiin nimeksi Jaakob.” Nimi merkitsee ’sitä, joka pitää kiinni kantapäästä’, ’viekasta’, koska hänen arveltiin käyttäneen veljeään omaksi edukseen näin varhain elämässä. ”Iisak oli kuudenkymmenen vuoden vanha heidän syntyessänsä.”

 

25:27: ”Ja pojat kasvoivat suuriksi, ja Eesausta tuli taitava metsästäjä, aron mies; Jaakob sitä vastoin oli hiljainen mies, joka pysyi kotosalla.”  Eesaun synnynnäinen raju luonne ilmeni pian siinä, että hänestä tuli taitava metsästäjä. Hänen sydäntään lähellä oli vaeltelu ympäri maata. Hän rakasti metsästämistä. Jaakob oli täydellinen vastakohta. Hän oli hiljainen nuori mies, joka oli kaikkea väkivaltaa vastaan. Hän halusi mieluummin pysyä kotona. Häntä kiinnostivat kodin asiat.

 

25:28: ”Iisak rakasti enemmän Eesauta, sillä hän söi mielellänsä metsänriistaa.” Kirjaimellisesti: riista, metsästyksen tulos oli hänen suussaan. Hän piti kovasti riistan metsäisestä mausta. ”Mutta Rebekka rakasti enemmän Jaakobia”, osittain sen vuoksi, että hän muisti Herran lupauksen, osittain sen vuoksi, että tämä rakasti hiljaista elämää kodissa.

Eesau myy esikoisoikeutensa

25:29: ”Kerran, kun Jaakob oli keittänyt itselleen keiton”, hän keitti linssikeiton, ”tuli Eesau kedolta”, jossa hän oli mitä ilmeisimmin ollut paneutuneena työhön, josta hän niin kovasti piti, nälästä nääntyneenä – hänellä oli kova nälkä raskaiden ponnistelujensa jälkeen.

 

25:30: ”Ja Eesau sanoi Jaakobille: ’Anna minun särpiä tuota ruskeata, tuota ruskeata keittoa, sillä minä olen nälästä nääntynyt’. Sen tähden hän sai nimen Edom” (punainen). Hän halusi niin kiihkeästi ruokaa, että hän oli valmis nielaisemaan yhdellä kulauksella koko keiton. Hän ei edes saanut mieleensä niiden kasvisten nimeä, joiden näkeminen teki hänet niin nälkäiseksi, vaan hän ainoastaan mainitsi ruskean keiton.

25:31: ”Mutta Jaakob sanoi: ’Myy minulle ensin esikoisuutesi’.” Tämä ei ollut alhaisen viekkauden muoto, joka käyttää hyödykseen vastustajan heikkoutta, vaan uskova Jaakob hyödynsi tilaisuuden hankkia itselleen laillisesti se, mikä hänelle kuului Herran lupauksen nojalla.

25:32: ”Eesau vastasi: ’Katso, minä kuolen kuitenkin, mitä minä esikoisuudellani teen?’” Eesaun luonne oli ilmiselvästi sellainen, että se sai hänet väheksymään suurta etuoikeutta olla esikoinen, sillä hänen kysymykseensä sisältyy ajatus: minä kuolen nälkään ja miksi minun tulisi ylipäänsä huolehtia synnynnäisestä oikeudestani. Niinpä hän luopui kokonaan niistä suurista asioista, jotka hänellä olivat synnynnäisen oikeutensa perusteella: Aabrahamin erityinen siunaus, jälkeläistensä perintö, oikeus liittoon ja liittoon sisältyvä maa – kaikesta tästä hän luopui saadakseen hetkellisen tyydytyksen.

25:33: ”Jaakob sanoi: ’Vanno minulle ensin’. Ja hän vannoi hänelle ja myi esikoisuutensa Jaakobille.” Näin Jaakob käytti hyväkseen asemaansa, jonka hän oli saavuttanut, siihen pisteeseen saakka, että hän sai varmuuden menestyksestään, sillä Eesaun vala vahvisti hänen lupauksensa.

25:34: ”Ja Jaakob antoi Eesaulle leipää ja hernekeittoa. Ja hän söi ja joi, nousi ja meni matkoihinsa. Niin halpana Eesau piti esikoisuutensa.” Kyseessä ei ollut Eesaun pelkkä hetkellinen oikku. Hän halveksi synnynnäistä oikeuttaan myös syötyään ja juotuaan kyllikseen ja palattuaan normaaliin mielentilaan. Näin Jaakob täyttyi pyhällä vakavuudella synnynnäisen oikeuden suomista etuoikeuksista. Hän tajusi, miten paljon siitä riippui Aabrahamin perheessä, kun taas Eesau piti koko asiaa vitsinä ja toimi sen mukaisesti. Jaakob on niiden esikuva ja esimerkki, jotka etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, kun taas Eesau edustaa sellaisia, jotka hylkäävät ikuiset siunaukset ajallisen menestyksen ja nautinnon tähden.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
3/2013 Lehdet

Mistä kesän Räsäs-kohussa olikaan kyse?

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 9.1.2015

Kimmo Jaatila, pastori, apulaisrehtori, Savonlinna

Sisäministeri, Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen piti heinäkuun alussa puheen Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kesäjuhlassa eli Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä. Puheen (tarkemmin seminaarin) aiheena oli ”Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa”. Kyseessä oli hengellis-teologinen puhe, mutta koska Räsänen on sisäministeri, hänen puheensa on tulkittu olevan myös poliittinen puhe. Räsäsen puheessa oli myös seuraavanlainen kohta:

”Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.’ (Ap. t. 5:29). He jatkoivat työtään kielloista huolimatta.” (Päivi Räsänen: Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa – kristillinen ihmiskuva haastettuna. 6.7.2013)

 

Tästä nimenomaisesta kappaleesta nousi kohu, vaikkakin puheesta nostettiin esille myös muita esimerkiksi aborttiin tai homoseksuaalisuuteen liittyviä pieniä yksityiskohtia. Ensimmäisenä Räsäsen puheesta nosti yllä olevasta lainauksesta otsikoita Kankaanpään seutu. Siellä uutisoitiin asiasta näin:

”Sisäministeri Päivi Räsänen kehotti kuulijoitaan seuraamaan elämässään Raamattua, vaikka laki sanoisi vastaan. Räsänen vieraili Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä lauantaina.

– Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Näin sanoo Raamattukin, Räsänen sanoi. Räsänen löytää Raamatusta ohjeita ja kannan ajankohtaisiin kysymyksiin. Lait löytyvät sieltä. (Räsänen: Mielihyvä on aikamme epäjumala, 7.7.2013.)

Jo tässä uutisoinnissa, josta lähti liikkeelle asian valtakunnallinen käsittely eri medioissa, on nähtävissä argumentaatiovirhe. Tuota argumentaatiovirhettä voisi kutsua sanojen laittamiseksi proponentin suuhun ja ylianalysoinniksi. Jos luetaan tarkkaan Päivi Räsäsen puheesta lainattu katkelma, hän ei siinä suoranaisesti kehota ketään seuraamaan Raamattua, vaikka laki sanoisi vastaan. Hän toteaa, että kaikilla (kuulijoilla) on varmasti mielessään tilanne, jossa joutuu miettimään, rohkeneeko toimimaan vastoin yleistä mielipidettä tai normia tai porukan painetta. Nämä voidaan nähdä Räsäsen argumentaatiossa ensisijaisina asioina, jotka hän tahtoo kuulijoilleen viestittää ja jotka ovat lähellä kuulijoiden elämäntilannetta. Sitten ikään kuin lisänä Räsänen toteaa ” tai joskus jopa lakia”. Nuo sanat ”joskus jopa” viestittävät, että kyse on poikkeustilanteesta, ei tavoiteltavasta tai yleisestä asiasta. Räsäsen puheessa siteerattu raamatunkohta sitten kertoo esimerkin siitä, miten kristitty joutuu joskus rikkomaan lakia. Kyse on tilanteesta Palestiinassa 2000 vuotta sitten, ei nykypäivän Suomessa.

Jaana Hallamaan mukaan moraalisessa argumentaatiossa käytetään tosiasiaväitteitä kuten muussakin väittelyssä. Nämä faktat saattavat olla kuitenkin esittäjänsä moraalista näkökulmaa voimakkaasti heijastavia. Silloin näitä asioita on vaikea arvioida irrallaan esittäjänsä moraalisesta tulkinnasta. Usein argumenteissa ilmaistujen arvojen lisäksi keskustelu heijastelee vielä laajempia arvokysymyksiä. Siksi taustaoletuksilla on moraalisessa argumentaatiossa vieläkin suurempi rooli kuin argumentaatiossa yleensä, koska se saattaa kytkeytyä myös metafyysisiin ja eksistentialistisiin kehyksiin. Myös normit vaikuttavat moraalisessa argumentaatiossa joko suoraan tai sitten niihin voidaan vedota suoraan. Moraalinormeilla on eri eettisissä teorioissa erilainen asema. Räsäsen puhetta voidaan pitää lähinnä deontologisena eli sääntöeettisenä puheena. Kun sitä kuuntelee tai lukee joku, jonka moraali perustuu vaikkapa oikeuksille tai hyveille, ei Räsäsen puhetta välttämättä osaa tulkita oikein. (Hallamaa 1998, 226-229.)

Kankaanpään seutu oli nostanut Räsäsen puheesta hänen esittämänsä esimerkin (raamattusitaatti Apostolien teoista) kaikkia koskevan normin asemaan. Räsäsen puheessa ei itse asiassa tarkalleen ottaen sanota, että ”ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmistä” olisi yleisöä aina ja kaikkialla koskeva normi. Sehän on apostoli Pietarin historian lehdille jäänyt repliikki. Kuitenkin kun Räsänen puhuu siitä, kuinka joskus voi tulla tilanne, jossa kristityn tulee toimia jopa vastoin lakia ja kertoo, kuinka apostolit jatkoivat työtä kiellosta huolimatta, voidaan mainittua sitaattia pitää myös esimerkkinä tai periaatteena nykyihmiselle. Sitä voidaan pitää myös taustaoletuksena, jonka puheen kuulijat ovat ymmärtäneet ilman perustelujakin.

Sen sijaan Räsänen ei missään kohtaa puheessaan sanonut, että lait löytyisivät (pelkästään) Raamatusta, niin kuin Kankaanpään seutu antaa ymmärtää. Tässä on kyse ylitulkinnasta ja sanojen suuhun laittamisesta. Tätä voidaan pitää myös vääränä dilemmana, jollaiseksi kutsutaan harhauttavan johtopäätöksen virhettä, joka perustuu vaihtoehtojen väärälle rajaamiselle. (Ylikoski 1998, 166.)

Kankaanpään seudun uutisoinnista voi saada seuraavanlaisen käsityksen:

– Raamattua tulee noudattaa elämässä, vaikka laki sanoisi vastaan.

– Lait löytyvät Raamatusta.

 

Tällainen argumentaatio ei kuitenkaan perustu Räsäsen puheeseen, vaan toimittajan omaan tulkintaan asiasta. Se antaa myös vääränlaisen kuvan kristillisestä esivaltakäsityksestä, jonka lähtökohtana on, että esivalta on Jumalan asettama ja kristityn tulee sitä lähtökohtaisesti noudattaa.

Miten tiedotusvälineet alkoivat käsitellä asiaa välittömästi Kankaanpään sanomien jälkeen?

Useissa tiedotusvälineissä Räsäsen puheesta nostettiin esiin juuri ajatus, että Raamattua tulee totella enemmän kuin lakia. Esimerkiksi Kaleva uutisoi asiasta otsikolla:

”Räsänen kehotti noudattamaan Raamattua, vaikka laki sanoisi vastaan” (Kaleva 10.7.2013)

Kalevassa Räsäsen puhetta oli siteerattu Kankaanpään sanomien sanamuodolla lehden tekemien lisäysten kera. Kalevassa ei kuitenkaan ollut laitettu lisäystä, jonka mukaan lait löytyvät Raamatusta.

Iltalehti puolestaan tekee jo tulkintaa Räsäsen puheesta ja vetoaa hänen tehtäväänsä ministerinä: ”Päivi Räsänen: Raamattu lain yläpuolella. Poliisiministeri rohkaisi toimimaan vastoin lakia.” (Iltalehti 10.7.2013) Samoin tekee Yleisradio uutisoidessaan Räsäsen puhetta: ”Poliisiministeri antaa puheessaan myös ymmärtää, että Raamattu ajaisi vaikeissa ristiriitatilanteissa lakikirjan edelle.” (Päivi Räsänen vertaa aborttia eläinten teurastukseen 10.7.2013.) Näissä Iltalehden ja Yleisradion uutisoinneissa vedotaan Päivi Räsäsen toimintaan poliisiministerinä eli poliisin toiminnasta vastaavana sisäministerinä. Tällainen perustelu on argumentum ad hominem, koska siinä vedotaan Räsäsen asemaan ministerinä, vaikka tällä ominaisuudella ei ole mitään tekemistä Räsäsen pitämän puheen kanssa. Rakenne tällaisessa argumentissa on seuraavanlainen:

– Räsänen on sanonut, että Raamattu voi mennä lainsäädännön edelle.

– Räsänen on poliisiministeri.

– Johtopäätös: Räsänen ei ole sopiva esittämään tällaista argumenttia.

Yleisradio vetoaa samassa uutisessa myös Räsäsen asemaan kirkollisasioista vastaavana ministerinä, kun se uutisoi Räsäsen siteeranneen kohtaa Apostolien teoista ja sillä perustelleen, että Raamattu ajaa joskus lain ohi. En tiedä, miksi Räsäsen asema kirkollisministerinä on tässä yhteydessä pitänyt erikseen mainita. Räsäsen asemalla kirkollisministerinä kun ei ole tekemistä sen kanssa, että hän siteeraa puheessaan Raamattua. Toisaalta Yleisradion otsikointi asiassa on tunnelatautunut: ”Päivi Räsänen vertaa aborttia eläinten teurastukseen” Otsikolla viitataan Räsäsen puheessa kohtaan, jossa hän sanoi, että teurastettavilla eläimillä on paremmat oikeudet kuin abortoitavilla lapsilla, koska teurastettaville eläimille ei saa tuottaa toimenpiteessä kipua, mutta abortoitavan sikiön kivusta ei saa keskustellakaan.

Tällaisella otsikoinnilla pyritään retoriseen tehokkuuteen eli pathokseen (tunteisiin vetoaminen). Kun otsikon lukijassa herää mielikuva abortista teurastustilanteena (vaikka Räsänen ei puheessaan tällaista tarkoittanut), on helppoa itse uutisessa antaa ymmärtää, että Räsänen ei sovellu poliisi- ja kirkollisasioista vastaavaksi ministeriksi. Jo antiikin aikana ymmärrettiin, miten suurta osaa tunteet ihmisen ajattelussa esittävät. Ihminen ei ole kone, joka laskelmoi kantaansa loogisesti asioihin, vaan hän on sitä mieltä, mitä haluaakin olla. Tässä suhteessa Yleisradioon onnistunut saamaan uutisen lukijoiden tunteet palvelemaan tällaista tavoitetta – edellyttäen, että se on ollut Yleisradion tehtävä. Tällaista negatiivista tehtävää osaltaan puoltaa se, että Yleisradio esitti 11.7.2013 Räsäsen puheesta tulkinnan, jonka mukaan ”Kirkko- ja poliisiasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen herätti kohun toteamalla kansanlähetyspäivillä pitämässään puheessa muun muassa, että Raamattu ajaa joissain tilanteissa lain ohitse.”. Näin Räsänen ei puheessaan todennut, vaan kyse on ylitulkinnasta.

(Torkki 2006, 214–215; Kirkko ei tuomitse Päivi Räsäsen Raamattu-kommentteja 11.7.2013.)

Miten Räsänen täsmensi puhettaan kohun alkaessa?

Samana päivänä kun tiedotusvälineet käsittelivät Räsäsen puhetta edellä kuvatulla tavalla nostaen sieltä esiin lähinnä Räsäsen laki vs. Raamattu – argumentin, täsmensi Räsänen puhettaan tiedotteella. Hän aloitti tiedotteensa seuraavalla argumentilla:

”Kristityn on noudatettava lakia ja kunnioitettava esivaltaa, tämä on myös selkeä Raamatun ohje. Mutta joskus voidaan olla tilanteessa, jossa esivalta määrää esimerkiksi tappamaan viattomia lähimmäisiä. Näissä tilanteissa kristityillä on ohje: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Otin puheessani esimerkin tästä, kun Raamatussa kuvataan tilanne, jossa Egyptin faarao Mooseksen syntymän aikaan synnytti vainon juutalaista vähemmistöä kohtaan ja määräsi kätilöt surmaamaan vastasyntyneet poikalapset. Kaksi kätilöä Sifra ja Pua harjoittivat kansalaistottelemattomuutta ja antoivat poikienkin salaa jäädä eloon. Natsi-Saksan aikana oli myös näitä tilanteita. Huomautan että käsittelen puheessani kirkkohistoriaa pitkässä perspektiivissä, lähtien alkuseurakunnan ajoista aina tähän päivään.” (Suomen lakia on noudatettava 10.7.2013.)

Räsäsen tiedotteesta käy ilmi, että hänen puheensa taustaoletuksena oli tieto siitä, missä historiallisessa tilanteessa kristitty on velvoitettu toimimaan vastaan lakia. Räsänen olettaa, että hänen kuulijansa tuntevat nämä tilanteet. Räsänen ei kuitenkaan tuo näitä tilanteita suoraan esille puheessaan. Ehkä Räsäsen kuulijoilla, jotka ovat herätysliikkeeseen kuuluvia hurskaita uskovia, onkin ollut tällainen taustaoletus puhetta kuunnellessaan. Sen sijaan valtaosalla suomalaisista ei tällaista ymmärrystä ole. Siksi Räsäsen argumentointi tältä osin epäonnistui. Se lähenee argumentaatiovirhettä, jota kutsutaan kokonaisuuden ja osien summaksi. (Ylikoski 1998, 170–171.) Sen mukaisesti voidaan analysoida Räsäsen argumentointia seuraavasti:

– Kansanlähetyksen kannattajilla on kirkkohistoriallinen tieto siitä, milloin Raamattu ajaa lain ohi.

– Johtopäätös: Koko Suomen kansa tietää, milloin Raamattu ajaa lainsäädännön ohi.

Tältä osin Räsäsen puheen ethos oli epäonnistunutta, kun se levisi suuren yleisön tietoisuuteen. Se oli tarkoitettu rajatulle ja valikoidulle kuulijakunnalle, mutta ansaitusti herätti kummastusta suuressa yleisössä. Sekä puheen että täsmennetyn tiedotteen logos oli kyllä kunnossa, puhe oli selkeästi etenevä ja asiantuntevasti kirjoitettua. Mutta se ei yksistään riitä tekemään puheesta ymmärrettävää ja vastaanotettavaa. Tämän päivä retoriikan tutkimuksessa puhutaan myös yleisökäsityksestä. Koska ethos suhteessa suureen yleisöön epäonnistui ja media vielä omalla otsikoinnillaan vahvisti negatiivista pathosta, ei Suomen kansa tahtonut ottaa Räsäsen logokseltaan erinomaista puhetta vastaan. Alkuperäiselle kohdeyleisölle Räsäsen ethos ja pathos olivat sen sijaan varmasti kunnossa. Kansanlähetyspäivien järjestäjä oli valinnut oikeaoppisesti puhetilaisuuteen parhaan puhujan, jolla kaikki retoriset tehokeinot olivat kohdallaan. Mutta levitessään kohderyhmän ulkopuolelle Räsäsen retoriikka ei enää toiminut. (Kakkuri-Knuuttila 1998, 233; Torkki 2006, 163.)

Samassa tiedotteessa Räsänen täsmentää puhettaan myös näin: ”Suomen lakia on aina noudatettava, meillä ei ole sellaista tilannetta, jossa ihminen pakotettaisiin rangaistuksen uhalla toimimaan vastoin omaa tuntoaan. Suomalainen samoin kuin muu länsimainen lainsäädäntö on rakentunut pitkälti kristillisen arvomaailman pohjalle, jossa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioitetaan.” (Suomen lakia on noudatettava 10.7.2013.)

 

Räsänen oli alkuperäisessä puheessaan todennut, että ”Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia.” Nyt hän täsmentää, että Suomen lakia on aina noudatettava. Tästä on muodostettavissa argumentti:
– Kaikilla kuulijoilla on mielessä tilanne, jossa pitää rohjeta toimia vastoin lakia.

– Suomen lakia on aina noudatettava.

– Johtopäätös: Räsänen ei kehottanut rikkoman Suomen lakia, vaan viittasi muihin tilanteisiin.

Koska tätä ei alun perin ollut kirjoitettu puheessa auki, useat tiedotusvälineet otsikoivat kuten otsikoivat. Koska Räsänen oletti, että hänen kuulijansa tietävät hänen viittaavan muihin kuin Suomen lain rikkomiseen, syntyi väärinymmärrys. On myös todettava, että Räsäsen täsmentäessä puhettaan, hän tyytyi jälleen pelkkään logokseen. Hänen tiedotteensa oli selkeästi laadittu ja asiapitoinen, mutta se jätti jälleen ethoksen ja pathoksen huomiotta. Ehkä myös siksi Räsäsen täsmennys sai yhtä tylyn vastaanoton kuin alkuperäinen puhe – tai sitten tiedotusvälineet pyrkivät tietoisesti vahvistamaan Räsäsen vastaista pathosta omalla argumentoinnillaan.

Miten kohu eteni tiedotusvälineissä?

Kun Päivi Räsäsen puhe oli noussut kohun keskelle, sen herättämä keskustelu on erinomainen esimerkki monesta erilaisesta argumentaatiovirheestä. Tuoreeltaan kohua kommentoi arkkipiispa Kari Mäkinen lausumalla tällä tavoin:

”Sisäministeri Räsäsellä on oikeus puheisiinsa ja mielipiteisiinsä. Niistä voi olla eri mieltä tai samaa mieltä, mutta kirkon kannanotoiksi niitä ei tule sotkea. Ei enempää kuin kenen tahansa kadulla vastaan tulevan kirkon jäsenen puheita.”

Arkkipiispan lausuma on lausuttu tilanteessa, jossa ihmisiä oli alkanut erota kirkosta isolla joukolla Räsäsen puheen tultua julkisuuteen. Arkkipiispan lausumassa on useita argumentaatiovirheitä. (Ylikoski 1998, 162–166.) Ensinnäkin se ei vastaa Räsäsen esittämiin argumentteihin, vaikka arkkipiispalla on ollut ne käytettävissään. Arkkipiispan käyttämä argumentaatiovirhe on ns. savusilli (red herring), koska hän harhauttaa keskustelun pois alkuperäisestä aiheesta vetoamalla siihen, että Räsäsen puheet eivät ole kirkon kannanotto, vaan kenen tahansa kadunmiehen mielipide. Itse Räsäsen esittämiin argumentteihin hän ei ota kantaa eikä esitä vasta-argumenttia, vaikka antaa ymmärtää, että Räsäsen argumentit eivät edusta kirkon kannanottoa. Toiseksi Mäkinen vetoaa auktoriteettiin eli kirkkoon. Arkkipiispan kannanotto voidaan purkaa muotoon:
– Räsänen on esittänyt argumentin.

– Räsäsen argumentti ei edusta auktoriteetin (kirkon) mielipidettä.

– Johtopäätös: Räsäsen argumentti ei ole pätevä.

Kolmanneksi arkkipiispa vetoaa siihen, että Räsäsen puheet eivät ole muuta kuin tavallisen kirkon jäsenen mielipiteitä. Tätä voidaan pitää argumentum ad hominem – argumenttivirheenä, koska arkkipiispa tuo keskusteluun irrelevantin piirteen eli kadulla kävelevän kirkon jäsenen mielipiteet. Tämä arkkipiispan kannanotto voidaan purkaa tähän muotoon:

– Kadulla vastaantulevan kirkon jäsenen mielipiteet eivät edusta kirkon kantaa.

– Räsänen on kadulla vastaantuleva kirkon jäsen.

– Johtopäätös: Räsäsen mielipiteet eivät edusta kirkon kantaa.

Sekä Räsänen itse että Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman haastoivat tämän jälkeen arkkipiispaa ja muita kirkon johtajia, jotka olivat tyytyneet sanoutumaan Räsäsen puheesta irti, täsmentämään, mitkä kohdat Räsäsen puheessa eivät edusta kirkon kantaa. (Östman: Arkkipiispa luonnehti Räsästä halveksivasti 18.7.2013; Räsänen: En ole kirkon virallinen tiedottaja 12.7.2013). Arkkipiispa ei missään vaiheessa haasteeseen vastannut. Sen sijaan Turun piispa Kaarlo Kalliala argumentatiivisella tavalla osallistui keskusteluun. Piispa Kalliala totesi asiasta näin: ”Meillä luterilaisessa kirkossa on ollut jopa rasitteena se, että perinteemme on erittäin lakiuskollinen. Oli esivalta millainen tahansa, sen käskyjä pitää noudattaa. Kriittinen keskustelu nousi vasta Kolmannen valtakunnan [natsi-Saksan] tapahtumien jälkeen. Lait mahdollistivat kansanryhmän vainoamisen. Eihän sellainen peli vetele. On selvää, että on olemassa alue, jossa laki voi olla huonosti kirjoitettu. Käsittääkseni ministeri Räsänen totesi, että Suomessa lainsäädäntö on hyvällä tolalla.” (Kirkko ei tuomitse Päivi Räsäsen Raamattu-kommentteja. 11.7.2013.)

Piispa Kalliala ei puheenvuorossaan esitä minkäänlaista vasta-argumenttia Räsäsen puheessa (ja täsmennyksessä) esitettyä argumenttia vastaan. Sen sijaan Kalliala näyttää tuntevan taustaoletuksen, johon Räsäsen argumentti perustuu eli sen, että Natsi-Saksassa osa kristityistä oli uskollisia esivallalle, mutta osa toteutti kansalaistottelemattomuutta.

Useat lehdet ottivat pääkirjoituksissaan kantaa Räsäsen puheeseen. Esimerkiksi Etelä-Saimaan pääkirjoituksessa todetaan tällä tavoin: ”Ministeri Räsäseltä pääsi suusta sammakko. Vaikka yksityishenkilönä Räsänen ajattelee, kuten puhui, pitää yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa olevan ihmisen ymmärtää puolustaa lakia ja säännöksiä. Räsänen rapautti puheellaan merkittävän määrän poliittista uskottavuuttaan. Samalla roiskui koko suomalaisen demokratian päälle.” (Räsänen puhui kirkkoa vastaan. 12.7.2013)

Pääkirjoitus pitää retoriikaltaan sisällään suuren määrän pathosta. Se sisältää metaforan (”suusta sammakko”) ja värittäviä ilmaisuja (”rapautti merkittävän määrän – samalla roiskui”). Pääkirjoitus myös sivuuttaa Räsäsen esittämän täsmennyksen täysin. Täsmennyksessään Räsänen nimenomaan puolusti Suomen lakia ja säädöksiä. (Kakkuri-Knuuttila 1998, 256–258)

Voimakkain sanakääntein vaatii sanomalehti Karjalainen Päivi Räsäsen eroa. Lehti kirjoittaa näin:

”Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on viikonvaihteessa Kansanlähetyspäivillä pitämässään puheessa ylittänyt kaikki hyvän tavan, poliittisen harkinnan ja laillisuuden rajat kehottamalla kansalaisia nousemaan Suomen lakia vastaan, jos se on Jumalan sanan vastainen. – Räsänen ei ole mikä tahansa ministeri, vaan hän on poliisiasioista vastaava ministeri. On täysin ennen kuulumatonta, että tässä tehtävässä oleva poliitikko tai korkea virkamies asettaa Suomen lain alisteiseksi jollekin muulle, tässä tapauksessa kristittyjen Jumalalle. Räsäsellä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin erota, tai ellei hän niin tee, pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) tehtäväksi jää vaihtaa sisäministeri. Räsänen ei voi jatkaa tämän jälkeen muun muassa yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta sekä rikostorjunnasta vastaavana ministerinä. – Suomalaisista maallisen ja uskonnollisen lain erottaminen on itsestään selvää, kun puhutaan islamista ja shariasta. Päivi Räsäsen vaatimus on rinnastettavissa fundamentalisti-islamistien vaatimuksiin sharia-lain käyttöön ottamiseksi.” (Päivi Räsäsen on syytä jättää ministerin tehtävä 11.7.2013)

Myös tässä pääkirjoituksessa on useita argumentaatiovirheitä. Ensinnäkin pääkirjoitus ei ota huomioon Räsäsen täsmennystä puheeseensa. Toiseksi siinä vedotaan jälleen Räsäsen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin (”ei mikä tahansa ministeri, vaan poliisiasioista vastaava ministeri”) ja käytetään prudentaalisia perusteita eli pyritään saamaan lukijat vakuuttuneiksi muilla kuin kyseisen väitteet oikeuttavilla perusteilla (”jos Räsänen ei eroa, jää pääministeri Kataisen tehtäväksi vaihtaa sisäministeri”). Lisäksi Karjalaisen pääkirjoituksessa käytetään retorista tehokeinoa nimeltä takaus, jota käytetään usein, kun perustelu puuttuu tai se on kiistanalainen tai heikko (”on täysin ennenkuulumatonta – on ylittänyt kaikki hyvän tavan, laillisuuden ja poliittisen harkinnan rajat”). Lopuksi Karjalaisen pääkirjoituksessa rakennetaan olkiukko rinnastamalla Räsänen islamin sharia-lakia kannattavaan fundamentalistiin, vaikka Räsänen ei suinkaan ole esittänyt uskonnollisen lain saattamista Suomeen, vaan todennut, että joskus kristitty ei voi noudattaa maallista lakia. (Ylikoski 1998, 162–165; Kakkuri-Knuuttila 1998, 256.)

Joissakin kirjoituksissa nähtiin myös tunneilmaisujen sekä argumentum ad hominenmin yhdistelmiä. Esimerkkinä toimikoon Sirkka-Liisa Anttilan kolumni Forssan lehdessä: ”Lieneekö helteen vai minkä syytä se, että ministeri toisensa jälkeen puhuu pehmoisia. – Viimeisimpänä sisäministeri Räsänen unohti olevansa samalla kirkollisasioista vastaava ministeri. Hän ei kykene pitämään erillään oman uskonlahkonsa asioita valtioneuvoston jäsenen tehtävistä. Voiko kirkollisasioista vastaava ministeri olla uskonnollisen ääriliikkeen edustaja? Hänen puheidensa seuraukset ovat järkyttäviä, tuhannet ihmiset ovat jättäneet evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyden vastalauseena ministerin puheille.” (Anttila: Päivi Räsäsen puheen seuraukset ovat järkyttäviä. 14.7.2013.)

Näillä perusteilla Sirkka-Liisa Anttila vaatii, että Räsäsen tulee jättää kirkollisista asioista vastaavan ministerin tehtävät. Anttila käyttää puheessaan voimakkaasti latautuneita ilmauksia, jotka voidaan tulkita mustamaalaamiseksi (”puhuu pehmoisia – oman uskonlahkonsa – uskonnollisen ääriliikkeen edustaja”). Joka tapauksessa kyseessä on argumentum ad hominem, koska Räsäsen kuulumisella uskonnolliseen liikkeeseen ei sinänsä ole mitään tekemistä hänen ministerin tehtävän hoitamisen kannalta eikä myöskään Räsäsen pitämän puheen sisällön kannalta. Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, jonka kesäpäivillä Räsänen piti puheensa, on Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike, joka on myös kirkon virallinen lähetysjärjestö. Edellä mainittu piispa Kalliala oli samassa tapahtumassa toimittamassa lähetystyöntekijöiden matkaan siunaamisen. Mikäli Anttila ei ole tiennyt tätä, hänen argumentaatioltaan Räsäsen erottamiseksi putoaa pohja pois. Mikäli hän on tiennyt, millaisen järjestön tilaisuudessa Räsänen on puhunut, hänen argumentaatiovirheensä on mustamaalaaminen. (Ylikoski 1998, 162.) Anttilan käyttämät ilmaukset ovat kyllä runsaasti pathosta sisältäviä, mutta logos niistä puuttuu kokonaan. Kuitenkin juuri tällaiset ilmaukset ovat usein tehokkaampia kuin tiukan asialliset ja rationaaliset ilmaukset. Kuitenkin kun Anttilan ilmaukset ovat vailla totuuspohjaa, on niitä pidettävä lähinnä tunneilmauksina eivätkä ne näin ollen ole argumentaatiota laisinkaan.

Vielä kärjistetympi esimerkki tunneilmausten ja argumentum ad hominem – argumentaatiovirheestä antaa Seppo Simolan pääkirjoitus Kirkko ja kaupunki -lehdessä:

”Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen päästelee suustaan ajoittain niin sanottuja aivopieruja eli sammakoita. Lausahduksia, jotka pilaavat ilmapiiriä ja saavat ihmiset voimaan pahoin. Hän osaa hyvin ärsyttävällä tavalla ilmaista tunkkaisia konservatiivisia käsityksiään.” (Räsäsen sammakko. 15.7.2013.)

Varsinaiseen Räsäsen esittämään argumenttiin Simola ei ota millään tapaa kantaa. Toisin sanoen hän vain tyytyy hyökkäämään Räsäsen persoonaa kohtaan ja tunneilmauksilla muodostaa savusillin, joka vie huomion Räsäsen puheen sisällöstä sivuraiteille. Simolan pääkirjoitus ei näin ollen ole millään tavalla argumentatiivinen. Runsaasti pathosta sekin sisältää kuten Anttilan kolumnikin, mutta Anttilan kolumni edes yritti olla argumentatiivinen, mitä taas Simolan pääkirjoitus pelkillä tunneilmauksilla ei ole.

Yhteenvetoa

Räsäsen puhe oli laadittu tietylle kohdeyleisölle ja se oli selkeästi argumentoitu eli puheen logos oli kunnossa. Kohderyhmälle Kansanlähetyspäivillä myös Räsäsen ethos ja pathos toimivat hyvin, koska puhe otettiin innostuneesti vastaan. Ongelmaksi muodostui puheen leviäminen laajemmalle vastaanottajajoukolle tiedotusvälineiden kautta. Puhetta ylitulkittiin alusta saakka ja Räsäsen suuhun laitettiin ajatuksia, joita hän ei ollut tarkoittanut. Tämä tapahtui jo uutisoinnissa, mutta erityisesti lehtien pääkirjoituksissa ja muissa asiaa käsitelleissä artikkeleissa, jotka sisältävät runsaasti argumentaatiovirheitä.

Räsänen täsmeni puhettaan, mutta hänen pelkkää asiatekstiään sisältänyt täsmennyksensä sivuutettiin lähes täysin varsinkin viikkolehdissä. Koska tiedotusvälineet olivat pathoksen avulla saaneet kansan puolelleen, ei Räsänen pärjännyt näitä vastaan pelkkää logosta sisältäneellä täsmennyksellään. Ongelmana oli myös se, että Räsäsen puheen alkuperäisellä kuulijakunnalla oli laajempi taustaoletus Räsäsen argumenteille kuin laajemmalla yleisöllä. Todennäköisesti myös erilaiset eettiset ajattelutavat törmäsivät tässä yhteen.

Jos kohusta jotakin voi oppia, niin sen, että retorisilla tehokeinoilla on yllättävän suuri teho.

Kimmo Jaatila: Räsäs-kohussa käytetty argumentointi ja retoriikka tiedotusvälineissä

Kirjoitus on seminaarityö argumentaation ja retoriikan kurssilla Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Kategoriat
3/2013 Kirkko Lehdet Luopumus Maallinen valta

Päivi Räsänen, minkä teit?

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 2.1.2015

Kalle Väätäinen, pastori, Kuopio

Päivi Räsänen piti Kansanlähetyspäivillä luennon, jonka sisältöä riepoteltiin valtakunnan medioissa. Eniten kohua herätti sisäministerin lausumana Apostolien tekojen pätkä: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”(Apt 5:29) Asian sanomista ääneen pidetään hämmästyttävänä. Asiasta on tehty kanteluita eduskunnan oikeusasiamiehelle ja oikeuskanslerille. Asian tultua julkisuuteen yli 700 ihmistä on eronnut samana päivänä kirkosta. Facebookissa ihmiset käyvät kuumana ja vihaavat yhdessä Päivi Räsästä. Kollektiivinen kivittäminen on jälleen alkanut. Erilaiset alatyylin ilmaukset saavat iloisesti olla viestiketjuissa, kun sisäministeriä haukutaan julkisesti.

Mitä Räsänen sitten sanoi? Itse asiassa hän vain sanoi ääneen Suomen evankelisluterilaisen kansankirkon käsityksen ja tunnustuksen asiasta. Niin. Suomen ev.lut. kirkko opettaa virallisesti juuri niin kuin Päivi Räsänen sanoi asiasta. Lue vaikka lopussa olevat suorat lainaukset Tunnustuskirjoista. Luterilaisen kristityn tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Jos laki on ristiriidassa Raamatun kanssa, silloin kristitty tottelee Jumalan sanaa, Raamattua. Räsänen siis sanoi ääneen 4,2 miljoonan kirkkoon kuuluvan ihmisen oman tunnustuksen asiasta! Kirkkoon kuuluminen tarkoittaa sen tunnustukseen sitoutumista. Aivan samalla tavalla kävi ”homoillassa” Räsänen sanoi silloinkin kirkon virallisen tunnustuksen mukaisen opin asiasta ja ihmiset suuttuivat.

Ihmiset ovat tainneet unohtaa (tai he eivät ole koskaan kuulleet), että Suomen eduskunta on hyväksynyt kirkkolain ja hyväksyy sen muutokset. Kirkkolaki puolestaan kertoo, että kirkon tunnustus löytyy luterilaisista Tunnustuskirjoista. Sama eduskunta osallistuu valtiopäiväjumalanpalveluksiin. Jos kerran eduskunta on hyväksynyt kirkon tunnustuksen ja myös sen sisällön, miksi sisäministeri ei saisi sanoa sitä ääneen? Jos kerran valtiopäivät avataan tuon tunnustuksen nimissä tapahtuvalla jumalanpalveluksella, eivätkö kansanedustajat silloin tunnusta uskoaan tuohon tunnustukseen? Asettuvatko valtiopäiväjumalanpalveluksia pitäneet piispat kiireesti puolustamaan sisäministeriä?

Päivi Räsänen saa kokea ikävällä tavalla pienen mutta äänekkään joukon vihan. Saman vihan kohteeksi näyttävät joutuvan kaikki, jotka pysyvät luterilaisessa tunnustuksessa. On kummallista, etteivät ihmiset näe. He luulevat vihaavansa Päivi Räsästä, mutta vihaavatkin Isiensä ja äitiensä kirkkoa. He vihaavat Kristinuskoa.

Luterilainen tunnustus suorastaan korostaa sitä, mitä Räsänen asiasta sanoi. Uskonpuhdistuksen aikaan, kun kirkkomme tunnustus kirjoitettiin, elettiin jatkuvassa jännitteessä vallitsevien kirkkovaltion lakien ja Raamatun sanan kanssa. Paavin kirkon määräykset ja valta olivat rinnasteiset yhteiskunnallisten lakien kanssa. Niitä suorastaan piti vastustaa jos ne sotivat evankeliumin oppia vastaan. Niin tärkeä asia oli silloinkin ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta syntiemme sovittajana.

Otteita Suomen ev.lut. kirkon Tunnustuskirjoista:

Se (Evankeliumi) ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Apt. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5:29). (Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustus XVI, Yhteiskunnallinen elämä r. 4-7)

Ellei kuitenkaan päästä siihen, että lievennettäisiin määräyksiä, joita ei voi noudattaa syntiä tekemättä, tulee meidän seurata apostolista sääntöä, joka sanoo: Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.”

(Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustus, päätössanat, r. 75)

Piispojen ei kuulu laatia perinnäissääntöjä vastoin evankeliumia eikä tulkita perinnäissääntöjään evankeliumin vastaisesti. Jos he näin menettelevät, ei heitä ole lupa totella, tämän sanan mukaisesti: (Gal. 1:8) ”Jos joku opettaa muuta evankeliumia, olkoon kirottu.” (Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustuksen puolustus, XXVIII, Kirkollinen valta r. 20)

Onhan selvää, ettei meille tässä anneta mitään yleisohjetta hyväksyä kaikki, koska Raamattu toisaalla käskee (Ap.t. 5:29) kuulla enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Piispoja ei ole siis kuultava, milloin heidän opetuksena on jumalatonta. (Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustuksen puolustus, XXVIII, Kirkollinen valta r. 21)

Vaikka primaatti ja ylivalta kuuluisikin Rooman piispalle jure divino, silti ei olla velvoitettuja kuuliaisuuteen niitä paaveja kohtaan, jotka puolustavat jumalattomia kultteja, epäjumalanpalvelusta ja evankeliumia vastaan sotivaa oppia. Sellaisia paaveja ja sitä vallankäyttöä on pidettävä kirouksen alaisina, sillä Paavali opettaa selkeästi: (Gal. 1:8) ”Vaikka enkeli taivaasta saarnaisi muuta evankeliumia kuin sitä, mitä minä olen saarnannut, hän on anathema, kirottu.” Apostolien teoissa sanotaan: (Ap.t. 5:29) ”Jumalaa on toteltava enemmän kuin ihmisiä.” Kirkkosäännötkin opettavat selkeästi, että harhaoppista paavia ei pidä totella. (Tunnustuskirjat, Paavin valta ja johtoasema, Historiallinen perustelu r.38)

Kirjoittaja toimii Suomen evankelisluterilaisen Lähetyshiippakunnan pastorina Kuopiossa

Kategoriat
3/2013 Lehdet Luopumus Maallinen valta

Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa –

KRISTITTYNÄ MAALLISTUNEESSA YHTEISKUNNASSA

– KRISTILLINEN IHMISKUVA HAASTETTUNA

Päivi Räsänen, ministeri, Riihimäki

 

Päivi Räsäsen kesällä Kansanlähetyspäivillä pitämä alustus herätti tiedotusvälineissä valtavan mylläkän. Media tarttui muutamiin alustuksessa olleisiin lausumiin ja niiden perusteella koetti laittaa Räsäsen hyvin ikävään valoon. Todennäköisesti moni ei koskaan ollut edes tutustunut siihen, mitä Räsänen todella sanoi. Räsäsen alla oleva alustus tuo esille monia huomionarvoisia seikkoja siitä, mikä on yhteiskunnan tilanne nykyään ja mitä haasteita se asettaa kristityille.

Seurakunnat myyvät kirkkoja! Eilisen päivän Iltalehden kansi ja pääjuttu kertoi samasta kehityksestä, jota olemme viime vuosina nähneet muissa Euroopan maissa. Viime kesänä olin juhlapuhujana tilaisuudessa, jossa vihittiin entisen Konnunsuon keskusvankilan tilat turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen käyttöön. Tilaisuus kosketti minua erityisellä tavalla, sillä olen elänyt lapsuuteni tuolla kylällä ja juhla järjestettiin entisessä lapsuudenkodissani.

Vankilan museoitu kirkko oli muuten entisellään, saarnatuoli ja kirkonpenkit paikoillaan ja hyvässä maalissa, mutta alttarilta oli poistettu risti. Poistetun ristin jälki näkyi muuta pintaa vaaleampana.

Mieleeni nousivat lapsuuteni jumalanpalvelukset, joissa vangit ja henkilökunta olivat Jumalan sanan äärellä. Poistettu risti museoidussa kirkossa nosti esiin ajatuksia niistä varhaisen kristillisen seurakunnan vahvoista alueista, joissa nyt kaupunkikuvaa hallitsevat minareetit kirkon tornien sijaan – tai ne ateistiset valtiot, joissa kirkot on muutettu uimahalleiksi tai teattereiksi. Tuo sama keskitys on nyt menossa Euroopassa ja Suomessa, jossa kirkkojen käyttöaste laskee ja kirkkoja myydään talousvaikeuksissa.

Dramaattinen romahdus

Reilun kymmenen vuoden sisällä on tapahtunut dramaattinen romahdus suomalaisten uskossa kristinuskon perusnäkemyksiin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 1999 Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi 69 prosenttia suomalaisista, vuonna 2011 enää 36 prosenttia. Vuonna 1999 77 % suomalaisista uskoi, että Jeesus on Jumalan poika, 2011 41 %. Väitteen ”Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita” allekirjoitti vuonna 1999 60 % suomalaista, kaksi vuotta sitten 28 %. Nämä luvut kertovat siitä, että joudumme yhä enemmän uimaan vastavirtaan. Vaikka kirkkomme on yhä enemmistökirkko, kristillisen uskon perusopetukset eivät enää ole enemmistönäkemyksiä.

Kirkoilla ja kristillisillä järjestöillä on ollut paljon suurempi vaikutus yhteiskunnan vakauteen, turvallisuuteen ja talouteen kuin usein osataan ajatella. Lastensuojelu, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus samoin kuin muu lainsäädäntömme ja sivistyksemme perusta on nojannut vahvasti kristinuskon mukanaan tuomaan ihmiskuvaan.  Rehellisyys, työmoraali ja esivallan kunnioitus ovat edellytyksenä sille, että saamme verotuloja, joilla hyvinvointia voidaan ylläpitää. Tasapainoiset perheet, kestävät avioliitot ja vastuullinen vanhemmuus ovat edellytyksiä lasten ja nuorten kehitykselle.

Tällä hetkellä elämme Suomessa ja Euroopassa sellaista historian vaihetta, jossa paine kristillisen uskon vaikutuspiiristä irrottautumiseen kasvaa.

Kun apostoli Paavali toisessa kirjeessään Timoteukselle kuvaa viimeisten päivien vaikeita aikoja, sanat sopivat hyvin tähän aikaan. 2. Tim. 3:1-5. Ihmiset ovat silloin nautintoa eli mielihyvää enemmän kuin Jumalaa rakastavia, vaikka heissä on jumalisuuden ulkokuori.

Hedonismi

Mielihyväkulttuuri normittaa seksuaalietiikkaa ja viihdemaailmaa ja hedonismin huipennus on huumeriippuvuus, joka lopulta tuhoaa monen nuoren elämän. Mielihyvästä on tullut aikamme suosituimpia epäjumalia, jonka eteen ollaan valmiit uhraamaan jopa oma terveys ja henki. Mielihyvän asettaminen korkeimmaksi arvoksi ja elämän tarkoitukseksi ei kuitenkaan tuota hyvinvointia, vaan suunnattomasti pahoinvointia yhteiskuntaamme.

Hedonismin perusviesti on se, että sinun pitää kuunnella omia tunteitasi ja toimia niiden mukaan. Hedonismi on erityisen tuhoisa perheiden ja avioliiton kannalta. Avioliiton asemaa kuvastaa se, että tällä hetkellä jo yli puolet äitien esikoisista ja 40 % kaikista lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella, pääasiassa avosuhteissa. Kun maassamme solmitaan vuodessa 24 000 avioliittoa, niin samassa ajassa eroaa 14 000 avioparia.

Lapset ja nuoret ovat yhteiskunnan arvojen seurausten tehokkain mittari. Arvomurroksen myötä olemme niin Suomessa kuin koko Euroopassa todistamassa tilannetta, jossa ennätyksellisen taloudellisen hyvinvoinnin keskellä pesii ennen näkemätön henkinen pahoinvointi. Lasten psykiatrisen hoidon tarve, etenkin masentuneisuus on lisääntynyt. Huostaanottoa ja kodin ulkopuolelle sijoitusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa jatkuvasti. Asiantuntija valiokunnassa totesi nykylapsen hyvinvointia eivät uhkaa niinkään vanhempien työelämän vaatimukset, vaan vapaa-ajan hedonistiset valinnat.

Lutherin terävät sanat osuvat myös meidän ajallemme: ”Mitä hyötyä olisi siitä, että omistaisimme ja tekisimme kaiken muun ja olisimme kuin pelkkiä pyhimyksiä, jos jättäisimme suorittamatta sen, minkä vuoksi pääasiallisesti elämme, nimittäin nuorison hoidon? Luulen myös, ettei mikään ulkonainen synti paina maailmaa Jumalan edessä niin raskaana ja ansaitse niin hirveää rangaistusta kuin juuri se, jonka teemme jättäessämme lapset vaille kasvatusta.”

Arvojen välistä taistelua käydään hyvin pitkälti kielen avulla, kaappaamalla käsitteet, esimerkiksi rakkaus, vapaus tai tasa-arvo uusiin tulkintoihin. Onko rakkaus omista mielihaluista luopumista toisen hyväksi vai omien mielihalujen noudattamista silloin kun se tarkoittaisi vaikkapa puolison hylkäämistä?

Ihmiskuva

Kristillisen ihmiskuvan perusta löytyy Raamatun alkulehdiltä, luomiskertomuksesta. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen, mikä merkitsee jokaisen ihmisen ainutkertaista ja jakamatonta ihmisarvoa ja oikeutta elämään. Siihen perustuu myös ihmisen elämän erityinen arvo, elämän pyhyys, muun luomakunnan keskuudessa. Toiseksi Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asetti avioliiton, mikä merkitsee perustaa sivilisaatiolle, yhteiskunnan jatkuvuudelle ja uusiutuvuudelle. Kolmanneksi luomiskertomus kertoo raadollisesta todellisuudesta, syntiinlankeemuksesta, mikä on oleellinen osa Raamatun ihmiskuvaa. Elämme sellaista aikaa, jossa kaikki nämä kristillisen ihmiskuvan lähtökohdat on kyseenalaistettu, ihmisen elämän erityinen arvo ja pyhyys, avioliiton asema naisen ja miehen välisenä liittona ja synnin todellisuus ihmisen elämässä. Luomiskertomuksen ihmiskuva ulottuu läpi Raamatun ja avautuu ristin sanomassa. Jumala antoi oman Poikansa kuolemaan ristillä puolestamme sen tähden, että olemme Jumalan kuvina arvokkaita hänen silmissään ja siksi että olemme syntisiä.

Viidennen, nuorimman lapsemme synnyttyä ja uutta perheenjäsentä koko perheen kesken ihastellessamme parin vuoden vanha tyttäremme esitti toiveen, voisinko seuraavaksi synnyttää perheeseemme kissan. Vastasin, että se ei valitettavasti äidiltä onnistu, jolloin hän kysyi, että voisiko sitten isi synnyttää kissan.

Tyttö ei taida olla ainoa, jolla ihmiskuva on hämärän peitossa. Raamatun kuvauksen mukaan ihminen ei ole syntynyt sattumalta, Jumala on luonut hänet.  Muun luomakunnan keskellä juuri ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ainutkertaisen arvokkaaksi, ja siksi ihmisen elämä on pyhää.

Elämä arvo ja samalla oikeus elämään kyseenalaistetaan useimmiten silloin, kun ihminen on heikoimmillaan, elämän alku- tai loppupäässä.

Abortti – vaiettu tabu

Abortti on Suomessa vaiettu tabu, Pandoran lipas, jonka avaamisen seurauksia pelätään.  Aihe koskettaa kuitenkin paljon laajempaa joukkoa kuin ajattelemme. Aborttilain säätämisestä lähtien on tehty yli puoli miljoonaa aborttia. Tällä hetkellä keskeytetään noin 10 000 raskautta vuodessa eli yli 30 joka päivä. Keskuudessamme on satoja tuhansia naisia, jotka ovat omassa kehossaan kokeneet abortin, saman verran isiä, kymmeniä tuhansia abortteihin osallistuneita terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja satoja lakien säätämisestä vastuullisia päättäjiä.

Aiheeseen liittyy vastuun siirtelyä, mutta myös vaiettua surua ja syyllisyyttä. Vastaanotollani 80-vuotias nainen kertoi riipaisevasti kantaneensa yksin syyllisyyden taakkaa ja sen raskaita seurauksia nuoruudestaan saakka. Lääkärit ja hoitajat tietävät, mitä abortissa tapahtuu ja monet suorittavat työtään rikki revityllä omallatunnolla.

Elämän hintaa arvioidaan rahassa, kun sikiöseulontojen kustannuksia verrataan vammaisten ihmisten elinkustannuksiin. Löydettyihin sairauksiin ei ole tarjolla parantavaa hoitoa vaan jo alkaneen elämän lopettaminen. Vaikka sikiödiagnostiikan yhteydessä korostetaan perheen omaa valintaa, seulontaohjelman järjestämisellä viestitään, etteivät vammaiset ole varauksetta tervetulleita keskuuteemme.

Kun maahamme ajettiin sallivaa aborttilakia, abortin puolesta argumentoitiin sikiön olevan vain umpilisäkkeeseen verrattava kudoskappale naisen ruumiissa. Naiselle tuli saada oikeus päättää oman kehonsa käytöstä.

Hedelmöityksen jälkeen ihmisen kehityksessä ei ole mitään ratkaisevaa käännekohtaa, jossa sikiön voitaisiin katsoa saavuttaneen ihmisyyden. Ensimmäiset merkit kehittyvästä keskushermostosta nähdään alkion kolmannen elinviikon alussa ja viikon kuluttua sydän aloittaa toimintansa, siis kauan ennen aborttirajoja. Seitsemän viikon ikäisen alkion keskushermoston on todettu lähettävän impulsseja elimistöön. Kahdeksannella viikolla on voitu rekisteröidä sikiön EEG eli aivosähkökäyrä.

Abortti-ikäinen lapsi ei ole tunnoton kudoskappale, vaan yksilö, joka kykenee tuntemaan kipua. Eläinsuojelulaki antaa paremman suojan lopetettavalle eläimelle kuin aborttilaki syntymättömälle lapselle. Eläimelle ei saa teurastettaessa tuottaa kipua, mutta abortin kivuliaisuudesta ei uskalleta edes keskustella.

Aborttia puolustetaan sillä, että sikiö ei ole ihmispersoona, vaikka onkin hedelmöityksestä lähtien biologinen ihmisyksilö. Persoonan kriteereiksi on asetettu tietoisuus itsestä, tulevaisuuden ja menneisyyden tajuaminen ja kommunikointikyky. Ominaisuudet kuvaavat ihmislajille ominaisia piirteitä mutta ovat ihmisyyden ehdoiksi mielivaltaisia. Kriteereitä eivät täytä vastasyntyneet tai muutaman kuukauden ikäiset lapset, eivätkä syvästi kehitysvammaiset tai dementoituneet aikuiset.

Läntisen Euroopan maista ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa terveydenhuollon henkilöstöllä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta kieltäytyä vakaumuksen perusteella suorittamasta abortteja tai laatimasta niihin liittyviä lausuntoja. On kestämätöntä puolustaa omantunnon vapauden puutetta sillä, että näin vaikeutettaisiin aborttioikeuden toteutumista. Missään muussa maassa näin ei ole käynyt.

Euroopan neuvosto edellytti vuonna 2010, että kaikkien jäsenmaiden tulee turvata hoitohenkilökunnalle omantunnonvapaus kieltäytyä abortin tai eutanasian suorittamisesta. Sekä Maailman että Suomen lääkäriliitot ovat saman vaatimuksen takana.

Kysymys elämän alkamisesta on myös kristillisen ihmiskuvan näkökulmasta vakava, koska ihmisen elämän pyhyys perustuu siihen, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jumalan pojan ihmisyys ei alkanut siitä, kun hän syntyi Beetlehemin seimeen, vaan siitä, kun hän yhdeksän kuukautta aiemmin sikisi Marian kohtuun. Jos Jumala katsoi pienen ihmisalkion riittävän ihmiseksi tullakseen siihen muotoon, miten me voisimme kyseenalaistaa syntymättömän lapsen oikeuden elämään?

Sifra ja Pua, kaksi rohkeaa israelilaista naista harjoittivat kätilön tointa Mooseksen syntymän aikoihin Egyptissä. Egyptin kuningas yritti valjastaa heidät toteuttamaan suunnitelmaansa surmauttaa kaikki israelilaiset poikalapset. Kätilöt kuitenkin pelkäsivät Jumalaa ja jättivät pojatkin eloon.

Abortista ei pidä vaieta, mutta siitä puhuttaessa tarvitaan ennen muuta kuoleman rajan ylittävää anteeksiantamisen ja armon sanomaa. Tässä kristityillä on etuoikeus rohkeasti pitää esillä lain ja evankeliumin sanomaa ja samalla puolustaa jokaisen Jumalan kuvaksi luodun elämää.

”Olenko jo tarpeeton?”

Lähes 80 % suomalaisista on ilmaissut kannattavansa eutanasialakia. Olisiko nyt tilausta viidennen käskyn selitykselle? Eutanasia ei tarkoita tarpeettomien hoitojen riisumista vaan potilaan elämän lopettamista esimerkiksi myrkkyruiskeella.

Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan historiassamme. Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan tarvittaessa sedatoida, vaivuttaa uneen. Kuolemaa ei voi tarkastella vain yksilön oman valinnan näkökulmasta. Kuolema on mitä suurimmassa määrin yhteisöllinen asia. Itsemurha koskettaa kipeästi kymmenien, jopa satojen ihmisten elämää. Sama koskee eutanasiaa, jota puolustetaan sillä perusteella, että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää omasta kuolinhetkestään.

Lääkäriharjoittelussa kohtasin vanhuksen, joka kertoi halvaannuttuaan masentuneena kyselleensä lääkäriltään: “Mitä hyötyä meistä raihnaisista vanhuksista kenellekään on? Joutaisimme kuolla pois.“ Hän sai vastauksen: ”Te suoritatte yhteiskunnan tärkeintä tehtävää, sillä te opetatte meille, mitä on lähimmäisen rakkaus.” Ymmärsin viestin. Huolenpidosta riippuvat lähimmäisemme voivat avuttomuudellaan nostaa yhteisöstämme esiin arvot, jotka lopulta ovat menestyksemme kannalta avaintekijöitä. Yhteiskunta, joka rakentuu lähimmäisen rakkauden, ihmisarvon kunnioituksen ja keskinäisen huolenpidon varaan, kestää vaikeinakin aikoina. Historiakin osoittaa, että yhteiskunta, joka menettää nämä arvot, luhistuu – ajatellaanpa vaikka natsien hallitsemaa Saksaa.

Eutanasialailla viestittäisiin vammaisten ja sairaiden elämän arvottomuutta. Hollannissa merkittävin syy eutanasian pyytämiseen ei ole kipu, vaan yksinäisyys ja riippuvuuden pelko muiden avusta. Kuolemantoive sisältää usein kysymyksen: ”Olenko jo tarpeeton?” Kyselyyn ei tule vastata kuolinpiikillä, vaan välittämisellä ja tasokkaalla saattohoidolla.

Eutanasiavaatimukset ovat aikamme arvomurroksen hedelmää. Pinnallinen mielihyväkulttuuri ajaa ihmiset pakenemaan elämän rajallisuutta kuolemaan. Jos elämän tarkoitus määrittyy mielihyvän tavoittelun kautta, sairauden tai vammaisuuden tuomat rajoitteet näyttävät tuhoavan elämän mielekkyyden tyystin. Nykyihmisen on vaikea hyväksyä, että heikkous ja kärsimykset kuuluvat elämään.

”Jos Jumala on kuollut, silloin kaikki on sallittua.” Tällä lauseella kirjailija Dostojevski ilmaisi Jumalasuhteen ja moraalin välisen yhteyden. Todellinen etiikka, oikean ja väärän erottaminen nousee siitä, että ihminen on teoistaan vastuullinen itsensä yläpuolella olevan auktoriteetin, Luojansa edessä. Jos Jumalaa ei ole olemassa, ihminen itse jää oman moraalinsa mitaksi ja määrittäjäksi. Etiikasta tulee suhteellista ja tilannesidonnaista. Kuka voi silloin lopulta sanoa, onko toisen ihmisen elämän lopettaminen väärin, ajatellaanpa sitten terrori-iskuja, etnisiä puhdistuksia tai raskaudenkeskeytyksiä?

Johdonmukaisimmillaan tässä ajattelussa ihmisellä ei ole sinänsä mitään moraalista erityisasemaa tai hänen elämällään mitään erityistä arvoa oman lajinsa perusteella eläinkunnan keskellä. Ihmisen arvo määräytyy lähinnä sen perusteella, miten laadukasta ja kehittynyttä hänen elämänsä on ja miten paljon hänellä on arvoa muille ihmisille.

Eläinoikeusaktivistien Raamatussa, ympäri maailmaa bestsellerinä myydyssä australialaisen Peter Singerin teoksessa ”Oikeutta eläimille” todetaan: ”On olemassa eläimiä, joiden henki on millä kriteerillä tahansa arvokkaampi kuin joidenkin ihmisten. Simpanssilla, koiralla tai sialla esimerkiksi on kehittyneempi tietoisuus itsestään kuin vaikeasti kehitysvammaisella lapsella tai erittäin seniiliin tilaan päätyneellä vanhuksella.“ Singer löytää samoista ajatuksista moraalisen oikeutuksen vastasyntyneiden vammaisten lasten surmaamiselle, raskaudenkeskeytykselle ja eutanasialle, vähemmän arvokkaana pitämänsä ihmiselämän lopettamiselle.

Ihmisen elämä on pyhää ja sen tulee olla koskematonta, koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen. Maailmankaikkeuden Luoja on antanut jokaisen ihmisen elämälle huikean arvon. Kukaan ei ole ansainnut omaa elämäänsä. Elämä on lahja. Vain Jumalalla, elämän antajalla, on oikeus ottaa tämä lahja pois.

Elämän pyhyys avaa syvimmiltään näkymän koko kristinuskon ydinsanomaan. Sanoma rististä on mieletön, jos ihmisen elämä ei ole pyhä ja ihmisarvo ehdoton. Jumala ei antanut omaa poikaansa, kalleintaan kuolemaan sattumanvaraisen kehityksen seurauksena syntyneiden olioiden vuoksi, vaan ainutkertaisen arvokkaiden, Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten vuoksi.

Ihmisen oma sisäinen kokemus todellisuuden mittarina

Syksyllä eduskunta saa todennäköisesti käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen ns tasa-arvoisesta avioliitosta. Sukupuolineutraalin avioliittolain merkittävin käytännön seuraus olisi adoptio-oikeuden salliminen samaa sukupuolta oleville pareille. Elämme merkillistä aikaa, kun ihmiskunnan historian luonnollisinta asiaa, äitiyttä ja isyyttä, joudutaan puolustamaan ikään kuin se olisi jonkun uskonnollisen ääriryhmän keksintö.

Kun eduskunnassa käytiin keskustelua yksinäisten naisten ja naisparien oikeudesta hedelmöityshoitoihin, mieleeni jäi hanketta puoltava kysymys: ”Miksi naisen äitiys pitäisi määrittyä miehen kautta?” Äitiyden ja isyyden välinen yhteys on ollut itsestään selvyys, biologinen fakta ihmiskunnan historian alusta lähtien. Mies ja nainen ovat toisistaan riippuvia monessa suhteessa enemmän tai vähemmän, mutta lisääntymisessä tämä riippuvuus on 100%:sta.

Miehen ja naisen välisestä avioliitosta on tullut poliittisesti epäkorrekti käsite. Sukupuolinen erityisyys, miehisyys ja naiseus ovat kuitenkin oleellinen osa kristillistä ihmiskuvaa. Avioliitolla on kristillisessä ihmiskuvassa ainutlaatuinen asema, se on ainoa ihmisten välinen liitto, joka on asetettu luomisessa. Tässä suhteessa läntinen, jälkikristillinen maailma elää kristillisen seurakunnan historiaan suhteutettuna nopeassa arvomurroksessa.

Osallistuin vastavalittuna kansanedustajana v. -95 SETA:n (Seksuaalinen tasavertaisuus) keskustelutilaisuuteen eduskunnassa. Järjestön edustaja kertoi strategian, jolla yhteiskunnallinen sukupuolineutraali avioliitto-ohjelma pystytään toteuttamaan askel askeleelta. Tavoitteena oli edetä samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta hedelmöityshoitojen hyväksymisen kautta ensin perheensisäiseen ja sitten ulkoiseen adoptioon, jonka jälkeen voidaan toteuttaa sukupuolineutraali avioliitto. Ohjelma on edennyt suunnitelman mukaan.

Jokaisen askeleen välttämättömyyttä on perusteltu edellisellä. Virallistetun parisuhdelain puolesta äänestäessään useat kansanedustajat kertoivat hyväksyvänsä esityksen vain sillä edellytyksellä, että se ei tule koskemaan lapsia. Naisparien hedelmöityshoito-oikeutta vaadittiin siksi, että meillä jo on virallistettuja pareja, jotka toivovat lasta. Perheen sisäinen adoptio taas katsottiin välttämättömäksi, koska naisparit voivat nyt yhdessä hankkia hedelmöityshoidoilla lapsen, jolla ei ole juridista isää.

Parisuhdelain, homoadoptiolain ja sukupuolineutraalin avioliiton perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin, jotta homoseksuaalinen suuntautuneisuus tunnustettaisiin heteroseksuaalisuuden rinnalle tasavertaiseksi tavaksi toteuttaa seksuaalisuutta. Sillä pyritään poistamaan ympäristön syyllistävät asenteet ja homosuhteisiin liittyvä syyllisyys.

Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliumin. Jumala rakastaa homoseksuaaleja ihmisiä niin paljon, että hän haluaa myös heitä vetää Sanansa kautta Kristuksen yhteyteen ja osallisiksi evankeliumista. Samalla seurakunnissa tulisi löytyä enemmän tilaa ja rakkautta niille ihmisille, joiden kipuna on homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus.

Keskustelussa on korostettu eroa sosiaalisen ja biologisen sukupuolen (engl. gender ja sex) – koetun ja juridisen sukupuolen välillä. Sisäistä kokemista korostamalla on irrottauduttu biologisesta todellisuudesta.

Ihmisen omasta sisäisestä kokemuksesta on tullut todellisuuden mittari tänä aikana. Ihmisiä neuvotaan seuraamaan omaa sisäistä kokemusmaailmaansa, sydämen ääntä. Oikean ja väärän rajoja vedetään subjektiivisten kokemusten pohjalta. Ihmisen sisäinen kokemus toimisi oikean ja väärän mittarina, jos ihmiskuvastamme unohdettaisiin yksi keskeinen tosiasia – syntiinlankeemus.

Sana rististä on Jumalan voima

Kristilliseen ihmiskuvaan kuuluu oleellisesti se, että ihminen on perin pohjin langennut. Olemme arvokkaita Jumalan kuvina, mutta myös pahoja ja syntisiä. Tämä on kristillisen ihmiskuvan markkinoinnin suurin ongelma. Ihminen ei halua kuulla tai myöntää olevansa syntinen ja langennut.

Mieleeni tulee prostituutiota käsittelevä paneelikeskustelu muutaman vuoden takaa kalliolaisessa kapakassa. Olin kutsuttu paikalle ainoana prostituution vastustajana. Puhetta johti mediapersoona Wallu Valpio ja muut keskustelijat olivat laillisen prostituution kannattajia tavalla tai toisella. Paikalla oli paljon mediaa. Etukäteen ilmoitettu alan ammattilainen, katuprostituoitu ei päässyt kuitenkaan vankilasta ajoissa lomalle ja häntä tuurasi pikavauhtia paikalle kutsuttu kollega Iiris. Kallion kaduilla seksillä leipäänsä parin kymmenen vuoden ajan tienannut Iiris löi meidät panelistit ja yleisön ällikällä. Hän ei ryhtynytkään puoltamaan prostituoitujen oikeuksia ammattiinsa, vaan kertoi lopettaneensa huoraamisen, jonka hän kertoi alusta lähtien ymmärtäneensä Jumalan tahdon vastaiseksi. Hän kertoi tulleensa uskoon hiljattain ja sanoi: ”Mutta irti prostituutiosta en päässyt Mooseksen lain vaan Jeesuksen veren avulla.”

Iiris kertoi kyynel silmässä surevansa sitä, että oli vietellyt monta aviomiestä ja perheenisää ja tiivisti sanomansa: ”Ainoa oikea paikka seksille on avioliitto, johon mennään neitsyenä ja jossa pysytään uskollisena kuolemaan asti.”

Iiriksen puheenvuoro vei paneelin järjestäjiltä konseptit täysin sekaisin. Tuli hiljaisuus ja puheenjohtaja Wallu Valpio totesi, että tähän ei voi muuta kuin sanoa ”amen”. Kukaan ei oikeastaan enää puolustanut oikeutta prostituutioon. Iiriksen sanomana tämä väite, kristillisen avioliittoetiikan perusteesi oli sata kertaa vakuuttavampi kuin minun suussani. Iiris nimittäin paljasti sen tosiasian, että jokaisen ihmisen omatunto lopulta ja pohjimmiltaan todistaa kristillisen ihmiskuvan puolesta. Nekin, jotka itse käyttävät tai myyvät seksipalveluja, tietävät syvimmiltään tekevänsä väärin, vaikka voivatkin omantunnon äänen paaduttaa. Ja toisaalta, vasta ristiltä avautuvasta evankeliumista, armon sanomasta käsin uskallamme kohdata ja tunnustaa syntisyytemme.

”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän teki meidän tähtemme synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:21) Ristillä tapahtuneessa autuaassa vaihtokaupassa Kristus otti vastuulleen kaikki syntimme ja kaiken pahuutemme sekä niiden rangaistuksen, kuoleman. Samalla hän lahjoitti meille oman synnittömyytensä, pyhyytensä ja vanhurskautensa, jonka palkkana on iankaikkinen elämä.

Sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta on voima, joka on kantanut kristikansaa halki vuosisatojen, vaikeiden aikojen ja vainojen läpi. Sana rististä on motivoinut monet lähtemään kauas, vaikeisiin ja vaarallisiin olosuhteisiin viemään evankeliumia eteenpäin. Sana rististä on ollut niin rakas, että monet ovat olleet valmiit jopa ennemmin kuolemaan sitä tunnustaen kuin sen kieltämään. Jos kristillisyys museoidaan niin että risti poistetaan, tulevaisuuteen kantavaa sanomaa ei enää ole. Apostoli Paavalin sanoin: ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”

Room. 12:2 apostoli Paavali kehottaa: ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, otollista ja täydellistä.”  On hyvä tutkia ja tiedostaa, mitkä arvot ovat kulloisenakin aikana ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, sillä niin helposti menemme vain virran mukana. Kristillinen seurakunta on kaikkina aikoina joutunut elämään ristiriidassa ajan henkeä vastaan tavalla tai toisella.

”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”

Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap. t. 5:29). He jatkoivat työtään kielloista huolimatta.

Martti Luther selitti Huonepostillassa Jeesuksen opetusta siitä, että keisarille tulee antaa se mikä keisarin on ja Jumalalle se, mikä Jumalan on: ”Keisari ja maallinen esivalta on tosin meidän hallitsijamme, mutta se ei ole ainoa herramme; meillä on toinenkin Herra, joka on suurempi, nimittäin Herra Jumalamme taivaissa. Jos siis jompikumpi näistä herroista on vihoitettava, jos on oltava tottelematon joko Jumalalle taikka keisarille, niin on parempi, että keisari vihastuu tottelemattomuuteemme, kuin että Jumala meihin vihastuu. Keisarilla en tässä tarkoita erikoista henkilöä, vaan yleensä kaikkea esivaltaa.” Näin siis Luther.

Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Osta totuutta, älä myy!” Tämä kertoo siitä, että totuudella on yleensä hinta. Totuuden seuraamisesta, totuuden tunnustamisesta ja puhumisesta joutuu usein maksamaan. Sen sijaan ihmisellä on kiusaus myydä totuutta, hankkia jotakin etua itselle sillä, että taipuu suosittuun harhaan tai vääristelee totuutta. Mutta Raamattu kehottaa: ”Osta totuutta, älä myy!”

Martti Luther käsitteli aihetta ”Seuraus uskosta” osuvin sanoin: ”Jos uskot, niin puhut. Jos puhut, niin sinun täytyy kärsiä. Sillä usko, tunnustus ja risti kuuluvat yhteen ja ovat oikean kristityn osa.”

Sanomisen tila kapenee, jos emme tätä oikeuttamme käytä. Mitä enemmän vaikenemme Raamatun opetuksesta kipeisiin ajankohtaisiin kysymyksiin, sitä voimakkaampi on torjunta. Jos lumituiskussa ladulla ei ole riittävästi hiihtäjiä, umpihankeen hiihtäminen käy raskaaksi. Edellä hiihtäjiä tarvitaan.

Varottaessaan tessalonikalaisia vaikeista ajoista ja eksytyksistä apostoli Paavali antoi hänelle samassa luvussa kehotuksen: 2. Tess 2:15: ”Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.” Tämä aika haastaa meidät sitoutumaan Jumalan Sanaan, sen lain tuomittaviksi ja toisaalta sen ihanan evankeliumin vapautettaviksi. Erityisesti meitä kutsutaan seisomaan lujina niissä Sanan kohdissa, jotka ovat ristiriidassa ajan hengen kanssa.

Tiedotusvälineissä kerrottiin vankilavirkailijasta, joka oli unohtanut kertoa vangille tämän saamasta armahduspäätöksestä. Virkailija sai syytteen sen vuoksi, että vanki joutui viettämään kiven sisällä muutaman ylimääräisen päivän, vaikka oli jo armahdettu. Miten paljon merkittävämpi tehtävä jokaisella Jeesuksen omalla onkaan tavalla tai toisella viedä eteenpäin viestiä siitä, että synnit on sovitettu, armahduspäätös on tehty! Niin kaukana lähetysmaissa kuin lähellä naapurissa tai työpaikalla monet elävät syyllisyyden vankeudessa, vailla evankeliumin vapautta ja iankaikkisen elämän toivoa.

Apostoli Paavali haastaa meidät pitämään esillä evankeliumin sanaa. Hän jopa rohkenee ottaa esiin vertauksen pimeässä loistavista tähdistä puhuessaan elämästämme ”kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa” (Fil. 2:16)  Ei meissä kristityissä itsessämme ole mitään valoa, mutta muuttumaton Jumalan Sana on valo, joka loistaa pimeässä.

Presidentti Kyösti Kallio kehotti raskaalla hetkellä jouluna 1939 suomalaisia: ”Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. ”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä”.

Tämä sama haaste on meille, hyvät ystävät, ajankohtainen myös tänään. Toivotan teille rohkeutta ja viisautta pitää esillä muuttumatonta sanomaa Jeesuksesta, joka vaikuttaa ja muuttaa niin yksilöiden kuin kokonaisten yhteisöiden elämää.

6.7.2013 Kansanlähetyspäivät, seminaari. Väliotsikot toimituksen.

Kategoriat
3/2013 Lehdet Pääkirjoitus

Pääkirjoitus – Hannu Lehtonen

”Niin käärme sanoi vaimolle: ’Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan’.” (1. Moos. 3:4–5)

Raamattu tuo meille esille sen suuren totuuden, että Jumala on ilmoittanut meille sanansa. Jumala ilmoitti jo Aadamille ja Eevalle sanansa, ja ihmisten asiana oli pysyä siinä sanassa. Aadamin ja Eevan Raamattu ei ollut laaja – vain muutama sana, yksi käsky.

Ikävä kyllä, kiusaaja eli perkele kylvää täällä maailmassa myös omaa sanaansa. Jeesus kuvaa tätä toimintaa näin: ”Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.” (Matt. 13:25) Perustavasti tämä valheen sanan kylvö tapahtui jo paratiisissa. Kiusaaja sanoi: ”Onko Jumala todellakin sanonut…” Tällä tavalla hän taitavasti sai ihmisen epäilemään Jumalan sanaa ja sitä kautta hän lopulta otti häneltä sanan pois.

Paratiisin kiusaus huipentuu sanoihin: ”te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”. Kaiken synnin ydintä on epäilemättä ihmisen ylpeä itsensä korottaminen, halu nousta Jumalan vertaiseksi.

Tänäkin päivänä me kuulemme jatkuvasti tuon saman äänen kuin kerran paratiisissa: ”Onko Jumala todellakin sanonut?” Onko Jumala sanonut, ettei aviopuolisoa saa hylätä? Onko Jumala sanonut, että seurakunnan kaitsijan virka on miehen virka? Onko Jumala sanonut, että homoseksuaalisuutta harjoittava ei peri taivasten valtakuntaa? Onko usko Jeesukseen ainoa tie pelastukseen? jne.

Ihminen luulee asiakseen määrätä, mitä mieltä Jumala saa ja voi olla. Syntiinlankeemuksesta lähtien ihmisen yksi suuri kiusaus on tehdä itsellensä epäjumala. Helposti lähdetään tekemään omia jumalia, ’minun jumalani’, joka sitten on täydellisesti ihmisajatuksen ja ihmismieltymysten mukainen. Mutta oikea, elävä Jumala on jotakin muuta. Hän on pyhä ja vanhurskas Jumala. Hän on se, joka sanoi kerran Moosekselle: ”Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa.” (2. Moos. 3:5) Ja kuitenkin juuri tämä oikea Jumala, Raamatun Jumala, on meidän pelastuksemme Jumala.

Kategoriat
3/2013 Lehdet

Todellinen tietäminen

’Minä opetan sinua’, sanoo Herra, ’minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.’” (Ps. 32:8)

Herra sanoo: Pyydät, että lunastaisin sinut. Älä ole huolissasi siitä. Älä opeta minua äläkä itseäsi, vaan jättäydy minun haltuuni. Minä tahdon olla sinun opettajasi, minä tahdon johdattaa sinua, niin että vaelluksesi on minulle mieluista. Sinä luulet kaiken olevan hukassa, elleivät sinun ajatuksesi toteudu, mutta sinun ajatuksesi ovat vahingollisia ja minulle vain esteeksi. Ei käy sinun ymmärryksesi mukaan vaan yli sen. Olla ymmärtämättä (oman mielensä mukaan) on todellista ymmärtämistä, ja minä tahdon antaa sinulle minun viisauteni. Olla tietämättä, mihin on mentävä, merkitsee juuri todellista tietämistä. Minun ymmärrykseni tekee tyhjäksi sinun ymmärryksesi. Niin lähti Abraham isänmaastaan tietämättä mihin (1. Moos. 12:1). Hän alistui seuraamaan minun ajatuksiani ja hylkäsi omansa, mutta hän pääsi oikeata tietä oikeaan päämäärään.

Martti Luther, Matkaevästä, s. 252. Porvoo/Juva 1996. SLEY

Kategoriat
3/2013 Kuolema Lehdet Lohdutus

Heikki Koskenniemi in memoriam

Heikki Koskenniemi
Heikki Koskenniemi

Professori, pastori, Heikki Koskenniemi on kuollut. Hän oli syntynyt 27.9.1919 ja kuoli 26.9.2013. Koskenniemen isä oli Anton Einar Koskenniemi, evankelinen pastori ja arvostettu Luther-kääntäjä. Heikki Koskeniemi teki myös mittavan elämäntyön kielitieteen ja kääntämisen alalla. Hän toimi klassisen filologian professorina Turussa 1964–86. Hänen erikoisalaansa oli papyrus-tutkimus.
Suomen kristikansaa Heikki Koskenniemi on palvellut erityisesti monilla arvokkailla suomennostöillään. Näistä mainittakoon muun muassa C. F. W. Waltherin Laki ja evankeliumi, Franz Pieperin Kristillinen dogmatiikka, varhaiskristillinen Apostoliset isät, Johann Gerhardin Jumalan sana sekä Uskon pyhä salaisuus, Augustinuksen Jumalan valtio sekä Martti Lutherin Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys
”Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.” (Sananl. 30:5)

”Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti – sanoo Henki – he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.” (Ilm. 14:13)