Kategoriat
5/2017 Ilmestyskirja Lehdet Martti Luther

Lutherin esipuhe pyhän Johanneksen Ilmestykseen vuodelta 1545

 

 

Kääntäjän alkusanat

Kun puhutaan Lutherista ja Ilmestyskirjasta, monelle tulevat mieleen Lutherin sanat hänen esipuheestaan Ilmestyskirjaan vuodelta 1522: ”Minun henkeni ei mukaudu tähän kirjaan.” Joku oppineempi osaa lisätä tähän, että Luther epäili Ilmestyskirjan arvovaltaa, koska jo jotkut vanhan kirkon opettajat olivat epäilleet, onko kirja lähtenyt Johannes Sebedeuksen pojan, Jeesuksen apostolin kynästä. Harva nykyään muistaa, että Luther kirjoitti Ilmestyskirjaan toisenkin esipuheen vuonna 1545, siis vuotta ennen kuolemaansa. Tämä esipuhe löytyy vanhalla kirjasuomella vuoden 1776 Bibliasta, josta kääntäjäkin on oppinut sen tuntemaan. Vuoden 1545 esipuheessa kuulemme vanhan ja kypsän Lutherin äänen. Hän oppi vanhalla iällään arvostamaan Johanneksen Ilmestystä, koska hän löysi siitä Jumalan kirkon historian, seurakunnan, jota Herra Jeesus itse pitää halki vuosituhansien puhtaan evankeliumin sanan varassa pystyssä kaikista harhaopeista, lahkoista, vainoista, synneistä, Antikristuksesta ja Perkeleestä huolimatta.

”Niin anna siis pahennuksen, lahkojen, harhaoppien ja heikkouksien olla ja tehdä, minkä pystyvät; kunhan vain evankeliumin sana pysyy luonamme puhtaana ja me pidämme sitä rakkaana ja arvossa, niin meidän ei tarvitse epäillä, etteikö Kristus ole luonamme ja kanssamme, vaikka kaikessa kävisi pahimmin päin.”

Lutherin esipuhe kumoaa myös selvästi sen harhakäsityksen, että Raamattunsa kirjaimellisesti ottavan kristityn olisi uskottava tulevaan Kristuksen näkyvän hallintavallan ja onnen aikaan maan päällä, ns. tuhatvuotiseen valtakuntaan. ”Sillä me olemme sitä mieltä, … että ne tuhat vuotta ovat alkaneet silloin, kuin tämä kirja kirjoitettiin, ja että Perkelekin sidottiin silloin. Mutta luvun tuhat ei ole pakko kuvata niin tarkasti jok’ikistä minuuttia.”

Kääntänyt Walchin edition (osa XIV,palstat 131—139) pohjalta ja varustanut selityksillä Juuso Mäkinen.

Kristikunnassa esiintyy monenlaista ennustamista. Jotkut ennustavat selittämällä profeettojen Kirjoituksia, mistä Paavali puhuu ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvuissa 12 ja 14 ja muissakin kohdissa. Tämä on kaikkein tarpeellisinta ennustamista, ja sitä tarvitaankin päivittäin. Sillä se opettaa Jumalan sanaa, perustaa kristikunnan ja puolustaa uskoa. Mutta ennen kaikkea se hallitsee saarnavirkaa, pitää sitä voimassa, asettaa sen ja vaikuttaa siinä.

Jotkut taas ennustavat tulevista asioista, joista Raamattu ei aiemmin ole kertonut. Tämä tapahtuu kolmella tavalla. Ensiksi selvin sanoin, ilman kuvia ja vertauksia, niin kuin Mooses, Daavid ja muut samanlaiset profeetat ennustavat Kristuksesta, ja niin kuin Kristus ja apostolit ennustavat Antikristuksesta ja vääristä opettajista jne. Toiseksi kuvin, mutta lisäten siihen selväsanaisen selityksen, niin kuin Joosef selittää unet ja Daniel sekä unet että näyt. Kolmanneksi ilman sanoja ja selityksiä pelkästään kuvin ja vertauksin, niin kuin tapahtuu tässä Ilmestyskirjassa ja monien pyhien ihmisten unissa, näyissä ja kuvissa, jotka he ovat saaneet Pyhältä Hengeltä, niin kuin Pietari saarnaa Jooelin pohjalta Ap. t. 2:17: ”Teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.” Niin kauan kuin tällaista ennustusta ei tulkita eikä se saa varmaa selitystä, se jää salatuksi, mykäksi ennustukseksi, eikä ole vielä tuottanut sitä hyötyä ja hedelmää, jonka sen on määrä kristikunnalle antaa.

Näin on tähän asti käynyt tällekin kirjalle. Moni on kylläkin koettanut mutta ei ole tähän päivään asti onnistunut esittämään mitään varmaa. Monet ovat omasta päästään sotkeneet tähän kirjaan monia taitamattomia käsityksiä. Tällaisten epävarmojen selitysten ja salatun merkityksen tähden mekin olemme tähän asti jättäneet tämän kirjan sikseen, erityisesti koska monet vanhat isätkin ovat olleet sitä mieltä, ettei tämä kirja ole P. apostoli Johanneksen laatima, niin kuin Eusebioksen[1] Kirkkohistoriassa kolmannessa kirjassa luvussa 25 sanotaan. Tähän epäilykseen me myös omasta puolestamme jäämme. Emme näin kuitenkaan tahdo estää ketään pitämästä tätä kirjaa P. apostoli Johanneksen laatimana, tai mitä mieltä sitten ikinä onkin.

Koska kuitenkin mielellämme saisimme varman tulkinnan tai selityksen, tahdomme antaa toisille ja korkeammille hengille ajattelemisen aihetta ja tuoda ilmi omatkin ajatuksemme, jotka ovat seuraavanlaiset. Koska kyseessä on ilmestys tulevasta historiasta ja erityisesti kristikunnan tulevista ahdistuksista ja onnettomuuksista, pidämme parhaana ja varmimpana tapana saada selitys, että kerätään historiankirjoista tähänastinen kristikunnan historia ja onnettomuudet ja yhdistetään ne näihin kuviin sekä verrataan niitä näihin sanoihin. Jos ne sopivat hyvin toisiinsa ja käyvät yksiin, niin voimme rakentaa tämän varman tai ainakin vastaansanomattoman selityksen varaan.

Niinpä olemme sitä mieltä, että ensimmäiset kolme lukua, jotka kertovat Aasian seitsemästä seurakunnasta ja niiden enkeleistä, eivät pyri muuhun kuin yksinkertaisesti kuvaamaan, millainen näiden seurakuntien ja enkelien tila tuohon aikaan oli, niin kuin itse tekstikin sanoo. Seurakuntia ja enkeleitä kehotetaan myös pysymään ja vahvistumaan tai tekemään parannuksen. Lisäksi opimme samassa yhteydessä, että sana enkeli tarkoittaa tästä eteenpäin muissakin kuvissa ja näyissä kristikunnan piispoja ja opettajia. Jotkut ovat hyviä, niin kuin pyhät isät ja piispat, jotkut ovat pahoja, niin kuin harhaoppiset ja väärät piispat. Tämä kirja puhuu kylläkin enemmän jälkimmäisistä kuin edellisistä.

Neljännessä ja viidennessä luvussa kuvataan koko kristikuntaa, jonka on määrä kärsiä tulevista ahdistuksista ja vitsauksista. Siellä on Jumalan edessä 24 vanhinta (eli kaikki piispat ja opettajat yksimielisyydessä), jotka on kruunattu uskolla ja jotka ylistävät Kristusta, Jumalan Karitsaa harpuilla eli saarnaavat. He palvelevat suitsutusastioilla eli rukoilevat hartaasti. Tämä kaikki näytetään kristityille lohdutukseksi, jotta he tietäisivät, että kristikunta kuitenkin kestää kaikissa tulevissa vitsauksissa.

Kuudennessa luvussa alkavat tulevat ahdistukset ja ensin ruumiilliset ahdistukset, nimittäin vaino maallisen esivallan taholta eli kruunattu ratsastaja jousineen valkoisen hevosen selässä. Sitten sota ja verenvuodatus eli ratsastaja miekkoineen punaisen hevosen selässä. Sitten puute ja nälänhätä eli ratsastaja vaakoineen mustan hevosen selässä. Sitten rutto ja paiseet eli kuolemaksi kuvattu ratsastaja hallavan hevosen selässä. Sillä nämä neljä vitsausta ja monet muutkin, kuten hävitys ja mullistukset esivallassa, seuraavat varmasti aina kiittämättömiä ja Jumalan sanan halveksijoita viimeiseen päivään asti, niin kuin kuudennen luvun lopussa jakeessa 13 näytetään. Tätä myös marttyyrien sielut huutaen vaativat.

Seitsemännessä ja kahdeksannessa luvussa alkaa ilmestys hengellisistä ahdistuksista eli monenlaisista harhaopeista. Sitä ennen näytetään jälleen lohdutukseksi kuva,jossa enkeli sinetöi kristityt ja estää neljää pahaa enkeliä, jotta voisimme jälleen olla varmoja siitä, että kristikunnalla on oleva harhaopettajienkin alaisuudessa hurskaita enkeleitä ja puhdas sana. Sen osoittaa myös enkeli,jolla on suitsutusastia eli rukous. Tällaisia enkeleitä ovat pyhät isät, kuten Spyridon[2],Athanasius[3], Hilarius[4] ja Nikean kirkolliskokous[5] sekä muut samanlaiset.

Ensimmäinen paha enkeli on Tatianos enkratiitteineen[6], jotka kielsivät avioliiton ja tahtoivat juutalaisten tavoin tulla vanhurskaiksi teoista. Sillä opin tekojen vanhurskaudesta täytyi olla ensimmäinen, joka nousi evankeliumia vastaan, ja sen täytynee jäädä myös viimeiseksi. Se saa vain aina uusia opettajia ja erilaisia nimiä, kuten pelagiolaiset[7] jne.

Toinen enkeli on Markion[8] katafrygialaisineen[9], manikealaisineen[10], montanolaisineen jne., jotka kerskuvat hengellisyydestään yli koko Raamatun ja lentelevät tämän palavan vuoren tavoin taivaan ja maan välillä, niin kuin meidän keskuudessamme Müntzer[11] ja hurmahenget.

Kolmas on Origenes[12], joka filosofian ja järjen kautta on tehnyt Raamatun karvaaksi ja saastaiseksi, niin kuin meidän keskuudessamme korkeakoulut ovat tähän saakka tehneet.

Neljäs on Novatus kathareineen[13], jotka kielsivät parannuksen ja olivat olevinaan puhtaampia kuin muut. Samanlaisia olivat myöhemmin donatolaiset[14]. Mutta meidän hengellisemme ovat suorastaan kaikkia näitä neljää. Oppineet, jotka tuntevat historiat, osaavat nämä kyllä sovittaa yhteen, sillä kävisi liian pitkälliseksi luetella ja todistaa kaikki.

Yhdeksännessä ja kymmenennessä luvussa vasta todellinen surkeus alkaakin, sillä näihin tuleviin vitsauksiin verrattuna tähänastiset ruumiilliset ja hengelliset ahdistukset ovat olleet miltei leikinlaskua, kuten enkelikin[15] kahdeksannen luvun lopussa jakeessa 13 osoittaa, että on tulossa kolme voi-huutoa. Viimeiset kolme enkeliä eli viides, kuudes ja seitsemäs tuovat voi-huudot ja lopulta maailmanlopun. Näissä yhdistyy hengellinen ja ruumiillinen vaino. Voi-huutoja on kolme; ensimmäinen on suuri, toinen on suurempi ja kolmas on kaikkein suurin.

Ensimmäinen voi-huuto eli viides enkeli on suuri harhaopettaja Areios[16] seuraajineen, jotka ovat karmealla tavalla rääkänneet koko kristikuntaa koko maailmassa, niin että teksti sanoo tässä kohden, että hurskaat olisivat mieluummin kuolleet kuin joutuneet sellaista näkemään, vaikka ovatkin joutuneet sitä näkemään eivätkä kuolleet. Niin, teksti sanoo, että enkeli helvetistä, nimeltään tuhoaja, on heidän kuninkaansa, aivan kuin haluttaisiin sanoa itse Perkeleen ajavan heitä. Areiolaiset eivät nimittäin vainonneet oikeita kristittyjä ainoastaan hengellisesti vaan myös ruumiillisesti miekalla. Lue areiolaisten historiasta, niin ymmärrät kyllä tämän näyn ja nämä sanat.

Toinen voi-huuto on kuudes enkeli, häpeällinen Muhammed seuraajinaan saraseenit[17], jotka ovat suuresti vaivanneet kristikuntaa sekä opeilla että miekalla. Tämän enkelin vierellä ja kanssa tulee lisäksi väkevä enkeli, jolla on sateenkaari ja katkera kirja, tehdäkseen tämän voi-huudon sitä pahemmaksi. Tämä on pyhä paavikunta suurine hengellisine loistoineen eli messuineen. Se valtaa säädöksillään temppelin, erottaa pois esipihan ja pystyttää sen sijaan valekirkon eli ulkonaisen pyhyyden.

Yhdennessätoista ja kahdennessatoista luvussa tuodaan pahojen voi-huutojen ja vitsausten välissä esiin kaksi lohdullista kuvaa: yksi kahdesta saarnaajasta ja toinen raskaana olevasta naisesta, joka synnyttää pienen Pojan, vaikkei lohikäärme sitä arvostakaan. Nämä osoittavat, että joitain hurskaita opettajia ja kristittyjä jää kuin jääkin jäljelle sekä edellisen kahden voi-huudon että myös kolmannen tulevan voi-huudon aikana. Nyt kaksi viimeistä voi-huutoa yhdistyy ja käy samanaikaisesti kristikunnan kimppuun, niin että Perkele lyö viimeisetkin ilmat pihalle.

Viimeistä seitsemästä enkelistä, joka puhaltaa luvun 11 lopussa[18], seuraavat sitten luvussa 13 tämän seitsemännen enkelin toimet eli kolmas voi-huuto, nimittäin paavillinen keisarikunta ja keisarillinen paavikunta. Nyt saa paavikunta valtaansa myös maallisen miekan eikä enää hallitse ainoastaan kirjan avulla toisessa voi-huudossa vaan myös miekan avulla kolmannessa voi-huudossa. Näinhän he kerskaavatkin, nimittäin että paavilla on vallassaan sekä hengellinen että maallinen miekka.

Tässä ovat nyt ne kaksi petoa. Ensimmäinen on keisarikunta, jälkimmäinen kaksisarvinen on paavikunta, josta on nyt tullut myös maallinen valtakunta, tosin Kristuksen nimen varjolla. Sillä paavi on pystyttänyt jälleen tuhoutuneen Rooman valtakunnan ja siirtänyt sen kreikkalaisilta saksa-laisille. Tästä huolimatta se on pikemminkin Rooman valtakunnan kuva kuin valtakunta itse sellaisena kuin se on ollut. Paavi kuitenkin antaa kuvalle hengen ja elämän, niin että sillä on omat säätynsä, oikeutensa, jäsenensä ja virkansa ja pysyy jollain tavalla yllä. Tämä on kuva, joka oli haavoi-tettu ja jälleen parani.

Mutta mitä iljetyksiä, valitusta ja vahinkoa keisarillinen paavikunta on saanut aikaan, sitä ei voi edes luetella. Sillä ensiksi maailma on hänen kirjasensa kautta tullut täyteen epäjumalanpalvelusta luostareineen, hiippakuntineen, pyhimyksineen, pyhiinvaelluksineen, kiirastulineen, aneineen, naimattomuuksineen ja lukemattomine ihmisoppeineen ja -tekoineen jne. Kuka voi toiseksi luetella, kuinka paljon verenvuodatusta, murhaa, sotaa ja kurjuutta paavit ovat saaneet aikaan sekä sotimalla että usuttamalla keisarin, kuninkaat ja ruhtinaat toistensa kimppuun?

Tässä Perkeleen viimeinen viha yhdistyy ja saa vallan: tuolla auringonnousun puolella toinen voi-huuto, Muhammed ja saraseenit; täällä auringonlaskun puolella paavikunta ja keisarikunta ja kolmas voi-huuto. Näihin yhtyy ikään kuin lisukkeeksi vielä Turkki, Goog ja Maagog, niin kuin luvussa 20 kerrotaan. Näin kristikuntaa rääkätään mitä kauheimmalla ja surkeimmalla tavalla kaikkialla maailmassa ja kaikilta puolilta väärillä opeilla ja sodilla, kirjalla ja miekalla. Tämä on kitkerää pohjasakkaa ja viimeinen vitsaus. Sitä seuraa lähes yksinomaan lohdullisia kuvia kaikkien voi-huutojen ja kauheuksien päättymisestä.

Luvussa 14 Kristus alkaa ensin suunsa Hengellä surmata Antikristustaan, niin kuin P. Paavali 2. Tess. 2:8 sanoo, ja enkeli, jolla on evankeliumi, astuu väkevän enkelin katkeraa kirjaa vastaan. Myös pyhiä ja neitsyitä seisoo Karitsan ympärillä, ja he saarnaavat oikein. Evankeliumia puolestaan seuraa toisen enkelin huuto, että Babylon on kukistuva ja hengellinen paavikunta sortuva.

Sitten seuraa elonleikkuu, ja ne, jotka evankeliumin vastaisesti pitäytyvät paavikuntaan, heitetään Kristuksen kaupungin ulkopuolelle jumalallisen vihan viinikuurnaan eli evankeliumin kautta heidät ikään kuin erotetaan kristikunnasta ja tuomitaan Jumalan vihaan. Tämä viha on suuri, ja kuurnasta vuotaa paljon verta. Taitaapa olla niinkin, että myös meidän mittaamattoman runsaita ja ylikypsiä syntejämme odottaa vielä kunnollinen rangaistus ja tuomio.

Sen jälkeen tulee 15. ja 16. luvussa seitsemän enkeliä seitsemän maljan kanssa. Silloin evankeliumi leviää ja karkaa monien oppineiden ja hurskaiden saarnaajien kautta kaikilta suunnilta paavikunnan kimppuun, ja niin pedon valtaistuimesta eli paavin vallasta tulee pimeää, kurjaa[19] ja halveksittua. Mutta he kaikki suuttuvat ja puolustautuvat rohkeasti. Sillä pedon kidasta lähtee kolme sammakkoa eli kolme saastaista henkeä, jotka kiihottavat kuninkaita ja ruhtinaita evankeliumia vastaan. Mutta siitä ei ole apua; sillä heidän taistelunsa käydään Harmageddonissa.[20] Sammakot ovat sofistit, sellaiset kuin Faber, Eck, Emser[21] ym., jotka kurnuttavat kovaan ääneen evankeliumia vastaan eivätkä kuitenkaan saa mitään aikaan, vaan pysyvät sammakkoina.

Luvussa 17 koko keisarillinen paavikunta ja paavillinen keisarikunta kootaan aivan alusta aina loppuun asti yhdeksi kuvaksi. Kooten kerrotaan, ettei sitä enää ole (sillä muinainen Rooman valtakunta on ajat sitten hävinnyt) ja on kuitenkin (sillä moni valtakunta ja myös itse Rooman kau-punki ovat vielä olemassa). Tässä tuodaan esiin sellainen kuva, jossa ri-kollinen ikään kuin saatetaan julkisesti tuomioistuimen eteen tuomittavaksi, jotta saisimme tietää, että petokin kohta tuomitaan ja tuhotaan Her-ramme tulemuksen ilmestyksellä, niin kuin P. Paavali 2. Tess. 2:8 sanoo. Tätä tuomiota alkavat paavikunnan suojelijatkin panna täytäntöön, niin kuin teksti sanoo, siis ne, jotka sitä nyt suojelevat, niin että hengelliset joutuvat lopulta istumaan ilkosen alastomina.

Luvussa 18 tämä hävitys alkaa, loistava ja suuri komeus kukistuu ja hiippakuntien riistäjistä, prebendavarkaista[22] ja hoviväestä tulee loppu. Siksi Roomakin on rosvottu ja joutu-nut oman suojelijansa valloittamaksi lopullisen hävityksen alkuna.[23]

Mutta vielä he eivät luovuta, vaan yrittävät, lohduttavat, varustautuvat ja puolustautuvat. Ja, niin kuin luvussa 19 sanotaan, kun he eivät enää pärjää Raamatulla ja kirjoituksillaan ja sammakotkin ovat kurnutuksensa kurnuttaneet, he tarttuvat tosissaan toimeen ja koettavat tehdä sen väkivallalla: he kokoavat kuninkaita ja ruhtinaita sotaan. Mutta he kompastuvat. Sillä Hän, jonka nimi on Jumalan Sana, voittaa, kunnes sekä peto että väärä profeetta otetaan kiinni ja heitetään helvettiin.

Kaiken tämän tapahtuessa koittaa nyt luvussa 20 vielä lähtömalja, Goog ja Maagog, Turkki, punaiset juutalaiset, jotka Saatana, joka on tuhat vuotta ollut sidottuna ja tuhannen vuoden kuluttua jälleen päästetään irti, tuo mukanaan. Mutta hekin joutuvat pian hänen kanssaan tuliseen järveen. Sillä me olemme sitä mieltä, että tämä edellisistä erillinen kuva on annettu Turkin tähden, ja että ne tuhat vuotta ovat alkaneet silloin, kuin tämä kirja kirjoitettiin, ja että Perkelekin sidottiin silloin. Mutta luvun tuhat ei ole pakko kuvata niin tarkasti jok’ikistä minuuttia. Turkkilaisia seuraa sitten saman tien viimeinen tuomio tämän luvun lopulla, niin kuin Dan. 7[24] myös osoittaa.

Lopuksi 21. luvussa kuvataan lopullista lohdutusta, nimittäin että pyhä kaupunki on täydellisesti valmistettu ja saatetaan morsiamen tavoin ikuisiin häihin, että Kristus yksin on Herra, että kaikki jumalattomat tuomitaan ja joutuvat Perkeleen kanssa helvettiin.

Tämän selityksen jälkeen voimme saada tästä kirjasta hyötyä ja käyttää sitä oikein. Ensiksi lohdutukseksi tietääksemme, ettei väkivalta, eivät valheet, ei viisaus eikä pyhyys, ei ahdistus eikä kärsimys voi kristikuntaa musertaa, vaan se saa lopulta voiton ja pysyy vahvana.

Toiseksi varoitukseksi siitä suuresta, vaarallisesta, moninaisesta pahennuksesta, jota kristikunnassa tapahtuu. Sillä koska niin valtava voima ja loisto taistelevat kristikuntaa vastaan ja koska se on aivan hahmottomana kätketty niin monien ahdistusten, harhaoppien ja muiden heikkouksien alle, on järjelle ja luonnolle mahdotonta tuntea kristikuntaa. Sen sijaan ne lankeavat ja loukkaantuvat siihen ja kutsuvat kristilliseksi kirkoksi niitä, jotka ovat kristillisen kirkon pahimpia vihollisia, ja kutsuvat puolestaan niitä kirotuiksi harhaoppisiksi, jotka oikeasti ovat oikea kristillinen kirkko. Näin on tähän asti käynyt paavikunnan, Muhammedin ja kaikkien harhaoppisten keskuudessa, ja näin he hukkaavat tämän uskonkohdan: ”Minä uskon yhden pyhän kristillisen kirkon.”

Näin tekevät monet viisastelijat nytkin: koska he näkevät harhaoppeja, eripuraa ja monenlaisia puutteita sekä monia vääriä ja suruttomia kristittyjä, he päättelevät muitta mutkitta, ettei kristittyjä ole olemassakaan. He ovat näet kuulleet, että kristittyjen on määrä olla pyhä, rauhallinen, yksimielinen, ystävällinen ja hyveellinen kansa. Siksi he kuvittelevat, ettei mitään pahennusta, mitään harhaoppia, mitään puutetta pitäisi olla olemassakaan, vaan pelkkää rauhaa ja hyvettä.

Tuollaisten pitäisi lukea tämä kirja ja oppia katselemaan kristikuntaa toisin silmin eikä järjellä. Sillä tämä kirjahan näyttää, niin ajattelen, aivan riittävästi hirvittäviä ja pelottavia petoja, iljettäviä ja vihamielisiä enkeleitä sekä tuhoisia ja kauheita vitsauksia. Jätän mainitsematta ne muut suuret heikkoudet ja puutteet, joita kuitenkin aina on ollut kristikunnassa ja kristittyjen keskuudessa, niin että järjen on tietenkin täytynyt tällaisen menon keskellä lopulta hukata koko kristikunta. Tässähän me näemme selvästi, millaisia hirvittäviä pahennuksia ja puutteita ennen meidän aikaamme on ollut, vaikka noista ajoista ajatellaan, että kristikunnan tila on ollut silloin parhaimmillaan, niin että meidän aikaamme voitaisiin melkein pitää kultavuotena[25] niihin verrattuna. Etkö uskokin myös pakanoiden loukkaantuneen näihin asioihin ja pitäneen kristittyjä itsepäisenä, suruttomana ja riitaisana joukkona?

Lause ”Minä uskon yhden pyhän kristillisen kirkon” on uskonkohta siinä missä muutkin. Siksi järki ei voi mitenkään sitä käsittää, vaikka se laittaisi päähän kaikki maailman silmälasit. Perkele osaa kyllä peittää kirkon pahennuksilla ja lahkoilla, niin että sinä siihen loukkaannut. Jumalakin osaa kätkeä kirkon heikkouksilla ja kaikenlaisilla puutteilla, niin että sinä joudut houkaksi ja muodostat siitä väärän tuomion. Kirkko ei halua tulla nähdyksi vaan uskotuksi; mutta usko koskee sitä, mitä ei nähdä, Hepr. 11:1.

Kirkko laulaakin Herransa kanssa tätä laulua: ”Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun.” Kristitty on kätketty itseltäänkin, niin ettei hän näe pyhyyttään eikä hyveellisyyttään, vaan näkee itsessään pelkkää pahetta ja epäpyhyyttä. Ja sinä kömpelö viisastelija tahdot nähdä kristikunnan sokealla järjelläsi ja saastaisilla silmilläsi?

Kooten: pyhyytemme on taivaassa, missä Kristus on, eikä maailmassa silmien nähtävissä niin kuin tavara toreilla. Niin anna siis pahennuksen, lahkojen, harhaoppien ja heikkouksien olla ja tehdä, minkä pystyvät; kunhan vain evankeliumin sana pysyy luonamme puhtaana ja me pidämme sitä rakkaana ja arvossa, niin meidän ei tarvitse epäillä, etteikö Kristus ole luonamme ja kanssamme, vaikka kaikessa kävisi pahimmin päin. Niin me näemme tästäkin kirjasta, että Kristus on kaikesta huolimatta kaikkien vitsausten, petojen ja pahojen enkelien aikana ja yläpuolella pyhiensä luona ja kanssa ja viimein voittaa.


[1] Eusebios (k. 339/340), Kesarean piispa, laati ensimmäisen meidän päiviimme säilyneen kirkkohistorian, joka on vanhan kirkon historian tuntemisen kannalta erittäin merkittävä.

[2] Spyridon (k. 348), Kyproksella sijainneen Trimythouksen piispa, joka osallistui Nikean kirkollis-kokoukseen.

[3] Athanasios (k. 373), Aleksandrian patriarkka, joka oli Kristuksen jumaluuden kieltävän areiolaisen harhaopin innokkaimpia vastustajia ja opetti kirkkaasti Jumalan tulemisesta ihmiseksi Jeesuksen Kristuksen persoonassa. Hänet ajettiin elämänsä aikana viidesti maanpakoon piispanistuimeltaan, kun areiolaisuutta kannattavat keisarit panit hänet toistuvasti viralta.

[4] Hilarius Poitierslainen (k. n. 367), kutsuttu ”Lännen Athanasiukseksi”, koska hän oli tunnettu kolminaisuusopin ja Kristuksen ihmiseksitulon opettaja.

[5] Ensimmäinen seitsemästä ns. ekumeenisesta eli yleisestä kirkolliskokouksesta. Nikean kirkolliskokous pidettiin nykyisessä Luoteis-Turkissa Nikean kaupungissa vuonna 325. Kirkolliskokouksessa tuomittiin areiolaisuus, joka kielsi Kristuksen todellisen jumaluuden. Kirkolliskokouksessa laadittua areiolaisuuden vastaista tunnustusta laajennettiin seuraavassa, vuonna 381 Konstantinopolissa (nyk. Istanbul) pidetyssä kirkolliskokouksessa. Tämä tunnustus tunnetaan nimellä Nikean tai Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus, ja se on edelleen käytössä niin idän kuin lännenkin kirkoissa. Se on myös osa luterilaista Tunnustusta.

[6] Tatianos (k. n. 180), syyrialainen kristitty ja Justinos Marttyyrin (k. 165) oppilas, joka poikkesi opettajansa oikeasta opetuksesta. Tatianos suhtautui eräissä kirjoituksissaan halveksivasti avioelämään pitäen sitä lankeemuksen seurauksena ja Perkeleen keksintönä. Enkratiitit (kr. enkratein = pidättyä, elää itsehillinnässä) olivat lahko, jonka Tatianos oli kirkkohistorioitsija Eusebioksen mukaan perustanut. Enkratiitit kielsivät seuraajiaan syömästä lihaa ja menemästä naimisiin.

[7] Irlantilaisen munkki Pelagiuksen (k. 418) mukaan nimitetty lahko. Pelagius opetti Roomassa, että Jumalan armo on vapauttanut ihmisen tahdon, niin että hän voi pitää täydellisesti Jumalan lain ja näin ansaita iankaikkisen elämän. Lännen merkittävin kirkkoisä Augustinus (k. 430) oli Pelagiuksen lannistumaton vastustaja. Hän korosti Pelagiusta vastaan ihmisen täydellistä langenneisuutta ja sitä, että pelastus on alusta loppuun Jumalan armon lahja Jeesuksessa Kristuksessa.

[8] Markion (k. n. 160) opetti, että Uuden testamentin rakkauden Jumala, Jeesuksen Isä, on joku aivan toinen kuin Vanhan testamentin verenhimoinen Herra. Hän kielsi koko Vanhan testamentin arvon ja hyväksyi Pyhiksi Kirjoituksiksi vain Luukkaan evankeliumin ja osan Paavalin kirjeistä ja nekin vain itse muuttamassaan muodossa.

[9] Katafryygialaset eli montanolaiset olivat Montanuksen (eli toisella vuosisadalla) perustama karismaattinen lahko, jota sen kannattajat kutsuivat ”uudeksi profetiaksi”. He olivat sitä mieltä, ettei Pyhä Henki toimi enää opetusvirkaa ja apostolista oppia korostavassa katolisessa kirkossa, vaan vaikuttaa vain heidän oman, hurmoksellisen lahkonsa parissa. Montanuksen ennustukseen liittyi myös vahva vaatimus kristittyjen moraalisesta parannuksesta ja odotus, että uusi Jerusalem laskeutuisi minä hetkenä hyvänsä Montanuksen kotimaakuntaan Fryygiaan (mistä nimi ”katafryygialaiset”). Montanolaisuuden levitessä katoliset piispat ajoivat monin paikoin pahoja henkiä montanolaisista.

[10] Manikealaisuus oli 200-luvulla Persiassa eläneen profeetta Manin perustama uskonto, joka sekoitti elementtejä kristinuskosta, zarathustralaisuudesta ja buddhalaisuudesta. Manikealaiset eivät hyväksyneet Raamatun arvovaltaa ja olettivat, että maailmaa hallitsee kaksi yhtä vahvaa keskenään taistelevaa voimaa, hyvä ja paha. Kirkkoisä Augustinus oli ennen kääntymystään manikealainen.

[11] Thomas Müntzer (k. 1525) oli saksalainen pappi, joka väitti elävänsä Jumalan erityisessä johdatuksessa, niin että hänen saarnojaan piti arvostaa Jumalan erehtymättömänä puheena. Hän julisti, että uskovien oli kukistettava sodassa vallanpitäjät, jotta Kristuksen ”tuhatvuotinen valtakunta” voisi toteutua maan päällä. Müntzer asettui Saksaa 1520-luvulla repineen talonpoikaissodan johtajaksi ja sai sen aikana surmansa.

[12] Origenes Aleksandrialainen (k. 254) oli oppinut teologi, joka loi kirjoituksissaan synteesiä kristillisen uskon ja kreikkalaisen filosofian välille. Hän eteni teoksissaan paikoin niin spekulatiivisiin johtopäätöksiin, että useat niistä tuomittiin kirkossa myöhemmin syystä harhaoppisiksi.

[13] Novatus (k. 258) oli roomalainen pappi, joka alkoi opettaa, ettei vainossa uskonsa kieltäneitä kristittyjä voida ottaa parannuksenkaan kautta enää kirkon ja pelastuksen yhteyteen. Hänen seuraajansa kutsuivat itseään nimellä cathari (kr.katharoi = puhtaat).

[14] Donatolaiset olivat piispa Donatuksen (k.355) mukaan nimensä saanut pohjoisafrikkalainen kirkko, joka opetti, etteivät vainoissa kompromisseja (esim. uskon kieltäminen, epäjumalille uhraaminen, pyhien kirjojen tai kirkon omaisuuden luovuttaminen viranomaisille) tehneen papin toimittamat sakramentit ole päteviä.

[15] Lutherin aikaan käytetyssä kreikankielisessä Uuden testamentin editiossa Textus Receptuksessa puhuttiin tässä kohtaa ”enkelistä”, kun taas 1900- ja 2000-luvulla tehdyt käännökset puhuvat luotettavimpien käsikirjoitusten tavoin ”kotkasta”, mikä varmasti on oikea lukutapa.

[16] Areios (k. 336) oli aleksandrialainen pappi, joka alkoi opettaa, että Kristus ei ole iankaikkinen tosi Jumala vaan Jumalan luoma jumalolento, jonka kautta maailma on luotu. Areioksen harhaoppi tuomittiin Nikean kirkollis-kokouksessa vuonna 325, mutta se sai vahvan jalansijan erityisesti Välimeren itäosissa ja levisi myöhemmin kansainvaellusten germaaniheimojen pariin, jotka olivat areiolaisia keskiajalle saakka.

[17] Muhammed (k. 632), islamin tärkein profeetta ja perustaja. Saraseeni on vanha nimitys arabeille.

[18] Luther kirjoittaa oikeastaan ”luvun 12 alussa”, mutta seitsemännen enkelin merkkisoitto on jo Ilm. 11:15.

[19] Lutherin käyttämä sana unselig on negaatio sanalle selig eli onnellinen, autuas, pelastettu. Unselig on siis kurja, onneton, epäautuas, pelastusta vailla oleva.

[20] Eräs Lutherin selitystä seuraava Ilmestyskirjan kommentaattori selittää sanan Harmageddon tulevan heprean sanoista ?erem geduud eli sotajoukon tuho. Carl Mathey-Zorn, Die Offenbarung St. Johannis, Verlag und Druck von Johannes Herrmann, Zwickau 1910, s. 241. Tämä käsitys sopii hyvin yhteen sen kanssa, miten Luther nimeä Harmageddon tässä käyttää. Uudemmat selittäjät selittävät yleensä nimen Harmageddon tulevan heprean sanoista har megiddoo eli Megiddon vuori.

[21] Johann Faber (k. 1541), Johannes Eck (k. 1543) ja Hieronymus Emser (k. 1527) olivat Lutherin paavilaisia teologisia vastustajia. Sofisti tarkoittaa viisastelijaa, spekulatiivisen filosofian tai teologian kannattajaa.

[22] Prebenda tarkoitti kirkolle lahjoitetusta maatilasta saatua palkkatuloa, joka käytettiin esimerkiksi pappien ja messujen ylläpitämiseen tai kirkollisia virkoja varten opiskelevien nuorten miesten opintojen kustantamiseen.

[23] Luther tarkoittaa Rooman valloitusta ja ryöstöä vuonna 1527. Pyhän saksalais-roomalaisen

keisarikunnan keisari Kaarle V (k. 1558) oli roomalaiskatolisen uskon puolustaja. Hänen joukkonsa kävivät Italiassa sotaa Ranskaa vastaan. Kun keisarin komentajilla ei ollut maksaa palkkasoturiarmeijalleen palkkoja, nämä kääntyivät kohti Roomaa, valloittivat kaupungin ja ryöstivät, polt-tivat ja hävittivät sitä monen päivän ajan. Monet aikalaiset pitivät Lut-herin tavoin Rooman hävitystä lopunajallisena merkkinä paavikunnan tuhosta.

[24] Lutherin aikaan Raamatuissa ei käytetty vielä jaenumeroita, joten raamatunkohtiin voitiin viitata vain luvun tarkkuudella. Lutherin teosten editoijat ovat usein lisänneet oman käsityksensä mukaisen jaenumeron raamattuviitteen yhteyteen. Niinpä Biblia ajattelee Lutherin viittaavan erityisesti jakeeseen Dan. 7:26, kun taas Walch ajattelee jakeita Dan. 7:7, 8.

[25] Kultavuosi oli Lutherin ensimmäisille lukijoille tuttu käsite paavilaisesta teologiasta, missä se tarkoittaa sellaista vuotta, jona paavi lupaa täydellisen eli kaikki synnit kattavan aneen niille, jotka katuvat syntejään, ripittäytyvät ja tekevät pyhiinvaelluksen Roomaan. Ensimmäinen kultavuosi pidettiin vuonna 1300. Kultavuosi on edelleen käytössä Rooman kirkossa. Ne toistuvat säännöllisesti joka 25. vuosi, mutta paavit julistavat myös ylimääräisiä kultavuosia, viimeksi vuosiksi 2015—2016. Lutherin aikalaisille kultavuosi edusti rauhan ja erityisen hengellisen siunauksen aikaa.

Kategoriat
hartaus Päivän teksti Vanhurskauttaminen

Uusi osio sivuillemme

Alamme julkaista yhdistyksemme sivuilla valikoituja kohtia Arvid Hydénin hartauskirjasta Armoa armosta. Tämä pieni kirja tuo evankeliumin sanan jokaiseen päivään. Kirja julkaistiin alunperin ruotsiksi nimellä Nåd för nåd: betraktelser för hvar dag i året ur 100 olika författares skrifter. Lutherska Evangeliföreningen, Helsingfors 1906, 5. painos 1946. Suomeksi kirja julkaistiin em. nimellä Armoa armosta: tutkisteluja vuoden jokaiselle päivälle 100 eri tekijän kirjoituksista. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Helsinki 1908 (tiedot: Wikipedia).

Sivuillamme julkaistavat tekstit on kirjoittanut ylös TM Mika Rantanen. Hän on myös lisännyt teksteihin joitakin Raamatun kohtia sekä tietoja kirjoittajista.

Ohessa Hydénin johdanto, jossa hän kertoo kirjan tarkoituksesta:

“Usko on kristittyjen ainoa taito ja siinä heidän on joka päivä harjaannuttava”, on Luther aivan oikein ja sattuvasti sanonut. Jokainen muu kristityn osaama taito johtuu juuri uskosta. Taito palvella, kärsiä, olla kärsivällinen, sietää, rakastaa, toivoa, elää, kuolla – kaikki se perustuu uskoon. Usko on se voitto, joka maailman voittaa (1. Joh. 5:4). Eikä Jeesukseen uskova joudu häpeään (Ps. 25:3, Jes. 49:23, Room. 9:33, Room. 10:11). Kuinka tärkeä onkaan sen tähden uskon taito, ja mikä onni omistaa se!

Mutta kun nyt ei kukaan ole tässä taidossa täysoppinut, tarvitaan siinä alituista harjoitusta. Harjoituksen tarkoituksena on osaksi ylläpitää uskoa, osaksi lisätä sitä. (Ks. esim. Luuk. 17:5, Joh. 3.30, Room. 4:20, sulku allekirjoittaneen lisäys.) – Mutta koska uskon kohteena, elämänä ja voimana on Kristus ja iankaikkinen armo hänessä, on sen harjoitus siinä, että se joka päivä löytää Kristuksen ja tietoisesti omistaa hänet. Sen tähden on yhä uudestaan tartuttava evankeliumin sanaan. Sillä siinä on ilmoitettu Kristus sekä kaikki, mitä hän on tehnyt.

Eikä usko tyydy pelkkään Kristus-nimeen, vaan se sanoo sokeana syntyneen kanssa: “Kuka hän on, että minä häneen uskoisin?” (Ks. Joh. 9:35-38) Kun tämä kysymys on evankeliumista löytänyt vastauksensa, silloin usko on myös löytänyt Kristuksen. Silloin tapahtuu, mitä Luther taas on sanonut: ”Kun omattunnot havaitsevat evankeliumin, niin ne tunkeutuvat sen luo, niin ettei mikään voi estää niitä.”

Uskon vakuutus täydellisestä autuudesta Jeesuksessa hänen verisen kuolemansa ja voitollisen ylösnousemisensa perustuksella tuo omaantuntoon ja sieluun rauhan. Silloin voi Paavalin kanssa tunnustaa: ”Minä tunnen hänet, johon minä uskon” (2. Tim. 1:12). Ja taas: ”Kristus on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni” (Gal. 2:20).

Että tämä usko tuottaa hyvän hedelmän, on yhtä luonnollista kuin se, että hyvä puu hyvin hoidettuna ei voi muuta kantaa kuin hyvää hedelmää. Mutta samoin kuin taitava puutarhuri kaikella huolella hoitaa puuta tietäen siten saavansa hedelmän, (”Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois, ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.” Joh. 15:2) samoin on kaikella huolella vaalittava kristillistä uskoa, jotta se säilyisi ja pysyisi puhtaana ja terveenä.

Älköön siis kukaan kristitty laiminlyökö tämän tärkeän taitonsa harjoitusta.

Arvid Hydén (12.2.1864 Bellö, Småland, Ruotsi – 7.2.1930 Helsinki), Alkulauseesta kirjaan ARMOA ARMOSTA, s. 3–5, Sley, 1966.

 

Kategoriat
Hallitus Joulu Kristus

Riemullista joulua!

“Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” (Jes. 9:5)

“Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14)

Riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja siunattua uutta vuotta!

Concordia ry

Kategoriat
Avioliitto Kansalaisaloite

Kansalaisaloitteena lakiehdotus

 

Kansanäänestyksessä esitetään vastattavaksi seuraavat kysymykset: 1. ”Tuleeko samaa sukupuolta olevilla henkilöillä olla oikeus solmia avioliitto?” 2. ”Tuleeko samaa sukupuolta olevilla aviopuolisoilla olla oikeus hakea perheen ulkopuolista adoptiota?”

Tutustu ja allekirjoita! Vaatii vahvan tunnistautumisen (esimerkiksi pankkitunnuksilla).

Linkki kansalaisaloitteeseen: Kansalaisaloite laiksi neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta ja heidän oikeudestaan hakea perheen ulkopuolista adoptioita

Kannatusilmoitus: Väylänvarrentie 189 A, 95720 Jarhoinen

Vastuuhenkilöt ja vireillepanijat: Jyrki Kullervo Anttinen, Pello, Pekka Juhani Lahdenperä, Oulu.

Edustajat: Pekka Juhani Lahdenperä, Oulu Satulavyöntie 2 B 8, 90540 Oulu +358400687201. Varaedustajat: Jyrki Kullervo Anttinen, Pello Väylänvarrentie 189 A 95720 Jarhoinen 040 5838042

 

Aloitteen sisältö

LAKIEHDOTUS Laki neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta ja heidän oikeudestaan hakea perheen ulkopuolista adoptiota

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 § Kansanäänestyksen toimittamisaika ja -menettely Samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta ja heidän oikeudestaan hakea perheen ulkopuolista adoptiota järjestetään neuvoa-antava kansanäänestys 29.11.2015. Kansanäänestyksessä noudatetaan menettelystä neuvoa-antavissa kansanäänestyksissä annettua lakia (571/1987).

2 § Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys aloitetaan 11. päivänä ennen äänestyspäivää ja lopetetaan ulkomailla 8. päivänä ja kotimaassa 5. päivänä ennen äänestyspäivää. Kotiäänestys tulee toimittaa aikaisintaan 11. päivänä ja viimeistään 5. päivänä ennen äänestyspäivää. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava viimeistään 12. päivänä ennen äänestyspäivää.

3 § Kysymyksenasettelu ja vastausvaihtoehdot Kansanäänestyksessä esitetään äänestäjien vastattavaksi seuraavat kysymykset: 1. ”Tuleeko samaa sukupuolta olevilla henkilöillä olla oikeus solmia avioliitto?” ja ”2. ”Tuleeko samaa sukupuolta olevilla aviopuolisoilla olla oikeus hakea perheen ulkopuolista adoptiota?” Äänestäjän tulee vastata kumpaankin kysymykseen joko ”KYLLÄ” tai ”EI” tai ”EN OTA KANTAA”

4 § Äänestyslippu Kansanäänestyksessä käytetään yhtä äänestyslippua. Se painetaan valkealle paperille, sen on oltava vakiokokoa 148 x 210 mm, siitä on selvästi käytävä ilmi, miten se taitetaan kokoon, ja sen on turvattava äänestyssalaisuuden säilyminen. Äänestyslipun sisäpuolelle painetaan otsikko, jossa mainitaan, että äänestyslippua käytetään neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta ja samaa sukupuolta olevien aviopuolisoiden oikeudesta hakea perheen ulkopuolista adoptioita. Äänestyslipun taitekohdan oikealle puolelle painetaan 3 §:ssä mainitut kysymykset ja kummankin kysymyksen alle sanat ”KYLLÄ” ja ”EI” ja ”EN OTA KANTAA” sekä vastausvaihtoehtoja varten ruudut siten sijoitettuna, että ruudun sijoituksesta käy selväsi ilmi, mitä vastausvaihtoehtoa se tarkoittaa. Äänestyslippuun painetaan vielä ohje äänestysmerkinnän tekemisestä. Äänestyslipussa käytetään suomen ja ruotsin kieltä.

5 § Äänestäminen Äänestäminen tapahtuu merkitsemällä rasti (X) kummankin kysymyksen kohdalla olevaan johonkin ruutuun.

6 § Äänestyslipun mitättömyys Sen lisäksi, mitä vaalilain (714/1998) 85 §:n 1- 4 ja 6 kohdassa säädetään, on äänestyslippu mitätön, jos äänestysmerkinnät on tehty jommassakummassa kysymyksessä useampaan äänestyslipussa olevaan ruutuun tai jos niitä ei ole tehty lainkaan taikka jos merkintä on niin epäselvä, että siitä ei käy ilmi mitä vaihtoehtoa äänestäjä on kannattanut. Äänestyslippuun rastin lisäksi tai sen sijasta tehtyä merkintää, joka ainoastaan selventää, kumpaa vaihtoehtoa äänestäjä on kannattanut, ei ole pidettävä asiattomana eikä äänestyslippua tällaisen merkinnän johdosta mitättömänä.

7 § Äänestyksen tuloksen vahvistaminen Vaalipiirilautakunnan tulee vahvistaa äänestyksen tuloksen vaalipiirissään 3. päivänä äänestyksen jälkeen pidettävässä kello 18 alkavassa kokouksessa ja ilmoittaa tuloksen heti Helsingin kaupungin vaalipiirin keskuslautakunnalle. Saatuaan kaikkien vaalipiirilautakuntien tiedon äänestyksen tuloksesta vaalipiirissä Helsingin kaupungin vaalipiirilautakunta vahvistaa äänestyksen tuloksen koko maassa 4. päivänä äänestyksen jälkeen pidettävässä kello 12 alkavassa kokouksessa.

8 § Tiedottaminen Valtioneuvosto hyväksyy oikeusministeriön esittelystä yleisistunnossaan tiedotteen, jossa selostetaan hyväksytyn avioliittolain muutoksen sisältöä ja merkitystä ja jossa todetaan mistä kansanäänestyksessä on kysymys. Tiedote toimitetaan niille, joille lähetetään ilmoitus äänestysoikeudesta, sekä saatetaan muullakin tavoin kansalaisten tiedoksi ja saataville. Tiedote voidaan toimittaa ilmoituskortin ja -kirjeen yhteydessä.

9 § Voimaantulo Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Perustelut KANSALAISALOITE Kansalaisaloite laiksi neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta ja heidän oikeudestaan hakea perheen ulkopuolista adoptiota ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta ja samaa sukupuolta olevien avioparien oikeudesta hakea perheen ulkopuolista adoptiota. Perustuslain mukaan kansanäänestys on neuvoa-antava. Äänestys ehdotetaan toimitettavaksi 29.11.2015 tai joka tapauksessa ennen Eduskunnan 12.12.2014 hyväksymän avioliittolain muutosta koskevan lain voimaantuloa. Äänestäjien vastattavaksi esitetään kysymykset: 1.”Tuleeko samaa sukupuolta olevilla henkilöillä olla oikeus solmia avioliitto?” ja 2.”Tuleeko samaa sukupuolta olevilla aviopuolisoilla olla oikeus perheen ulkopuoliseen adoptioon?” Äänestäjän tulisi vasta kysymyksiin joko ”KYLLÄ” tai ”EI” tai ”EN OTA KANTAA”. Äänestyksen tulos vahvistettaisiin 4. päivänä äänestyksen jälkeen. Oikeusministeriön valmistelemassa tiedotteessa selostettaisiin avioliitolain muutosta ja merkitystä sekä todettaisiin, mistä kansanäänestyksessä on kysymys. Tiedote toimitettaisiin kaikille, joille toimitetaan ilmoitus äänioikeudesta, sekä saatettaisiin muullakin tavoin kansalaisten tiedoksi ja saataville. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

 

S I S Ä L L Y S

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ SISÄLLYS YLEISPERUSTELUT 1. Nykytila 2. Kansanäänestyksestä 3. Kansanäänestyksen järjestämisestä 4. Kansanäänestyksen järjestämisessä tarvittavat säännökset 5. Esityksen taloudelliset vaikutukset YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut 2. Voimaantulo

LAKIEHDOTUS YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila Eduskunta on 12.12.2014 hyväksynyt kansalaisaloitteen (KAA 3/2013 vp) pohjalta ehdotetun lain avioliittolain muuttamisesta. Lain vahvistamisen ja voimaantulon jälkeen samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus solmia avioliitto ja puolisoilla on sukupuolesta riippumatta aviopareja koskevat kaikki oikeudet kuten esimerkiksi oikeus yhteiseen perheen ulkopuoliseen adoptioon (vieraslapsiadoptio). Lakimuutoksella ei ole tarkoitettu puuttua uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen vihkiä avioliittoon eikä avioliiton määrittelemiseen oman oppinsa mukaisesti. Avioliittolain muutosta koskevassa aloitteessa pidettiin tärkeänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella vähemmistöön kuuluvien yhdenvertaisen aseman tunnustamista ja sen toteuttamista lainsäädännöllisesti niin, että samaa sukupuolta olevat parit saisivat myös kaikki aviopareille kuuluvat oikeudet. Aloitteessa pidettiin epäkohtana muun muassa sitä, että rekisteröidyssä parisuhteessa puolisolla ei ole suoraan lain nojalla oikeutta yhteiseen sukunimeen eikä pariskunnalla ole mahdollisuutta hakea yhdessä adoptiota. Lakivaliokunnan mietinnössä (14/2014 vp) todettiin, että voimassa olevan avioliittolain (234/1929) mukaan avioliiton voivat solmia mies ja nainen. Samaa sukupuolta olevilla on mahdollisuus rekisteröidä parisuhteensa rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain (950/2001) mukaisesti. Parisuhteen rekisteröinnillä on lähtökohtaisesti samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton solmimisella ja että myös laissa ja asetuksessa olevaa avioliittoa tai aviopuolisoa koskevaa säännöstä sovelletaan lähtökohtaisesti rekisteröityyn parisuhteeseen tai parisuhteen osapuoleen. Lakivaliokunnan mietinnön mukaan parisuhteen rekisteröinnin oikeusvaikutukset eroavat avioliiton solmimisesta siinä, että rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta isyyslain (700/1975) säännöksiä isyyden toteamisesta avioliiton perusteella eikä muitakaan sellaisia säännöksiä, jotka koskevat aviopuolisoa yksinomaan hänen sukupuolensa perusteella. Rekisteröityyn parisuhteeseen ei myöskään sovelleta nimilain (694/1985) säännöksiä puolison sukunimestä eikä adoptiolain (22/2012) säännöksiä, jotka koskevat puolison oikeutta ottaa ottolapsi. Nämä viimeksi mainitut seikat tarkoittavat sitä, että rekisteröidyn parisuhteen osapuolet eivät voi asianomaiselle viranomaiselle tekemällä ilmoituksella ottaa käyttöön yhteistä sukunimeä eikä toinen heistä kaksoisnimeä eivätkä osapuolet voi adoptoida yhdessä. Vuodesta 2009 rekisteröidyn parisuhteen osapuolet ovat voineet adoptoida perheen sisäisesti, joka mahdollistaa toisen osapuolen lapsen adoptoimisen.

2. Kansanäänestyksestä Perustuslain 53 §:n mukaan neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä päätetään lailla, jossa on säädettävä äänestyksen ajankohdasta ja äänestäjille esitettävistä vaihtoehdoista. Tämän säännöksen taustalla on aikaisemmin voimassa olleen hallitusmuodon 22 a § (570/1987), jossa kansalaisten yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi säädettiin neuvoa-antavasta valtiollisesta kansanäänestyksestä. Tuon valmistelun yhteydessä selvitettiin perusteellisesti erilaisia kansanäänestysmalleja ja niiden soveltuvuutta suomalaiseen kansanvaltaan. Neuvoa-antavan kansanäänestyksen mahdollisuus on tarkoitettu edustuksellista demokratiaa täydentäväksi suoran kansanvallan keinoksi. Vaikka kansanäänestystä ei ole laissa rajattu tiettyihin kysymyksiin, niin on selvää, että asian tulee olla laajakantoinen ja yhteiskunnallisesti merkittävä. Äänestyksen kohteena voi olla niin periaatekysymys kuin lakiehdotus. Aikaisemmin on vuonna 1931 järjestetty kansanäänestys kieltolain kumoamisesta, josta säädettiin sitä koskeva erillislaki (340/1931). Hallitusmuodon 22 a §.n voimassaoloaikana on kansanäänestys järjestetty yhden kerran, kun äänestettiin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin vuonna 1994. Kansanäänestyksen toteuttamiseksi säädettiin laki neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi (578/1994). Kansaninvälistä valtiosääntövertailua ei tämän esityksen yhteydessä ole tehty. Samaa sukupuolta olevien oikeudesta avioliittoon ja heidän oikeuksistaan ollaan järjestämässä kansanäänestys Slovakiassa tammikuussa 2015 ja Irlannissa maaliskuussa 2015. Kansanäänestyksiä on järjestetty Kroatiassa vuonna 2013 ja eräisssä Yhdysvaltojen osavaltioissa vuosina 2009 ja 2012 (Maine, Maryland, Pohjois-Carolina, Washington).

3. Kansanäänestyksen järjestämisestä Avioliiton muuttaminen myös samaa sukupuolta olevien liitoksi on periaatteellinen ja merkityksellinen sekä historiallinen muutos. Lakivaliokunnan mietinnössä katsottiin, että avioliitto on vanha, perinteinen perheoikeudellinen instituutio ja parisuhdemuoto, jolla on suuri merkitys ihmisille ja yhteiskunnalle. Avioliiton muuttaminen miehen ja naisen välisestä liitosta sukupuolineutraaliksi johtaisi perinteisen avioliittokäsitteen sisällön ja merkityksen muuttumiseen. Muutos koskettaisi perhelainsäädännön perusteita ja sillä olisi huomattavaa periaatteellista merkitystä. Avioliittolain muuttamista kannattavat ovat kokeneet nykyisen oikeustilan epätasa-arvoiseksi ja perustelleet muutosvaatimuksen tarpeellisuutta perus- ja ihmisoikeusnäkökohdilla. Lakivaliokunta ei pitänyt nykytilaa perustuslain tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisena, vaan katsoi, että avioliitosta ja yhteisadoptiosta päättäminen on kunkin valtion harkintavaltaan kuuluva. Lakivaliokunta kuitenkin muistutti, että lakien tulkinta saattaa ajan kuluessa muuttua ja perustuslain tulkinta muuttaa aktiivisesti arvokäsityksiä. Toisaalta lakivaliokunta katsoi, että kansalaisaloitteessa ehdotettujen muutosten säätämiselle ei ole perustuslaista tai Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johtuvaa estettä edellyttäen, että uskonnollisten yhdyskuntien asema huomioidaan. Edustuksellisen demokratian näkökulmasta katsottuna on mahdollista, että nyt hyväksytyn avioliittolain muutoksen jälkeen voi nousta tähän asiakokonaisuuteen liittyviä vastakkaisia laki- tai kansalaisaloitteita. Tämän suuntaista liikehdintää on jo ollut havaittavissa julkisessa keskustelussa. Tällainen edestakainen muutosliike näin periaatteellisesti merkittävässä asiassa on paitsi yksittäisten kansalaisten näkökulmasta niin myös edustuksellisen demokratian arvovallan kannalta ongelmallista. Joka tapauksessa ja koska tämä kysymys avioliiton muuttamisesta tulee vaikuttamaan pitkälle yhteiskunnan tulevaisuuteen ja arvoihin olisi tärkeää selvittää luotettavalla tavalla kansan kanta tähän asiaan järjestämällä neuvoa-antava kansanäänestys. Silloin kansalaisilla on välitön mahdollisuus vaikuttaa jokaista koskettavaan ratkaisuun. Kun kansanäänestysmahdollisuutta valmisteltiin, niin sitä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 251/1984 vp) todettiin, että mielipidetiedustelut eivät tarjoa samanlaista vaikutuskanavaa ja että kansanäänestys voi myös edistää tehtävien päätösten ja koko valtiojärjestelmän yleistä hyväksyttävyyttä. Kansanäänestyksessä noudatettavasta menettelystä säädetään laissa menettelystä neuvoa-antavissa kansanäänestyksissä (571/1987), jäljempänä menettelylaki. Kansanäänestyksen järjestämisestä tulee säätää erillinen toimeenpanolaki.

4. Kansanäänestyksen järjestämisessä tarvittavat säännökset Kansanäänestyksen toimeenpano edellyttää tätä koskevan erityisen lain säätämistä. Toimeenpanolaissa on oltava säännökset -äänestyksen ajankohdasta -kansanäänestyksen aiheesta -äänestäjille esitettävistä vaihtoehdoista -siitä, käytetäänkö yhtä tai useampaa äänestyslippua -äänestyslipun ulkomuodosta -äänestyslippujen sisällöstä -äänestyslippujen mitättömyydestä -äänestämisestä Nämä säännökset ehdotetaan sisällytettäväksi lakiin neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta ja heidän oikeudestaan hakea perheen ulkopuolista adoptiota. Muilta osin kansanäänestyksessä sovellettaisiin siitä perustuslaissa olevia säännöksiä sekä menettelylakia ja sen nojalla soveltuvin osin vaalilakia (714/1998). Koska kansanäänestyksen tiedottamisesta ei ole säännöksiä perustuslaissa eikä kansanäänestyksen järjestämistä koskevassa menettelylaissa tai vaalilaissa, niin ehdotetaan myös tiedottamista koskevien säännösten sisällyttämistä tähän lakiin. 5. Esityksen taloudelliset vaikutukset Menettelylain 8 §:n 2 momentin mukaan jos kansanäänestys toimitetaan vaaleista erillisenä, niin sen lisäksi mitä vaalilain 188 §:ssä säädetään, vastaa valtio kuntien keskusvaalilautakuntien, vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien menoista. Oikeusministeriö antaa tarkemmat määräykset perusteista, joiden mukaan menot korvataan. Valtion talousarviossa on vuoden 2015 eduskuntavaaleihin, vaalitietojärjestelmään ja muihin vaalimenoihin varattu 8,3 milj. euroa sekä kertakorvauksiin kunnille 9,3 milj. euroa. Talousarvion perustelujen mukaan määrärahaa voidaan käyttää myös neuvoa-antavan valtiollisen kansanäänestyksen toimittamiseen ja siihen liittyvien menojen maksamiseen. Tätä esitystä laadittaessa ei ole arvioitu sitä, kuinka suuri osuus määrärahasta käytetään kevään 2015 eduskuntavaalien järjestämiseen ja kuinka paljon vaaleista erillisen kansanäänestyksen järjestäminen tulee kokonaisuudessaan valtiolle maksamaan. Toisaalta kustannukset tulisivat olemaan alhaisemmat, jos kansanäänestys järjestettäisiin vuonna 2016 pidettävien kuntavaalien yhteydessä.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Lakiehdotuksen perustelut

1 §. Kansanäänestyksen toimittamisaika ja –menettely. Kansanäänestyksen toimittamisen ajankohtaan vaikuttaa olennaisesti se, kuinka paljon aikaa katsotaan tarvittavan äänestysorganisaatioiden ja äänestyksen toimittamista koskevien seikkojen järjestämiseksi sekä äänestyksen kohteena olevasta asiasta tiedottamiseen. Tiedottamiseen puolestaan vaikuttaa olennaisesti se, kuinka vaikeasti hahmotettavasta asiasta on kysymys ja miten selkeäksi kysymyksenasettelu on äänestyksessä muotoiltu. Lähtökohtana on äänestyksen järjestäminen valtiollisista ja kunnallisista vaaleista erillisenä. Toisaalta taloudelliset seikat puoltaisivat neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä vasta vuonna 2016 pidettävien kuntavaalien yhteydessä. Koska äänestyksen kohteena oleva asiaa on jo pohdittu laajasti julkisessa keskustelussa eri tiedotusvälineissä ehdotetaan neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä jo vuoden 2015 loppupuolella.

2 §. Ennakkoäänestyksestä. Kansanäänestyksessä järjestettäisiin ennakkoäänestys noudattaen vaalilain (714/1998) ennakkoäänestysmenettelyä.

3 §. Kysymyksenasettelu ja vastausvaihtoehdot. Kansanäänestyksen kysymyksenasettelusta on säädettävä kansanäänestyksen toimeenpanolaissa. Kysymyksenasettelu ei saa olla epäselvä eikä johdatteleva eivätkä vastausvaihtoehdot saa antaa aihetta erilaisiin tulkintoihin. Äänestäjän käsitys kansanäänestyksen kohteena olevasta kysymyksestä tulee voida selvittää mahdollisimman luotettavasti. Kysymys tulisi voida esittää lyhyesti ja turvautumatta äänestäjälle vieraisiin sanontoihin. Neuvoa-antavaa kansanäänestystä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 251/1984 vp) on katsottu, että äänestyksen kohteena voi olla niin periaatekysymys kuin lakiehdotuskin. Tässä lakiehdotuksessa kansanäänestyksen kohteena on paitsi periaatteellinen niin myös oikeudellinen kysymys, jolla on vaikutusta perheoikeudellisiin lainsäädäntöhankkeisiin. Kansanäänestyksen aiheena on kansan kannan selvittäminen samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoon ja heidän oikeuteen hakea yhdessä perheen ulkoista adoptiota (vieraslapsiadoptio). Eduskunta on 12.12.2014 hyväksynyt kansalaisaloitteen pohjalta tehdyn lakiehdotuksen avioliittolain muuttamiseksi niin, että samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton. Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä (14/2014 vp) todettiin, että tämä muutoksen myötä muuttuu adoptiolainsäädännön soveltaminen niin, että myös samaa sukupuolta olevilla pareilla on mahdollisuus ulkoiseen adoptioon.

Kansanäänestyksessä esitetään vastattavaksi seuraavat kysymykset: 1. ”Tuleeko samaa sukupuolta olevilla henkilöillä olla oikeus solmia avioliitto?” 2. ”Tuleeko samaa sukupuolta olevilla aviopuolisoilla olla oikeus hakea perheen ulkopuolista adoptiota?” Kansanäänestykseen ehdotetaan kahta kysymystä sen vuoksi, että vaikka molemmilla kysymyksillä on samansuuntainen perhepoliittinen ja perheoikeudellinen ulottuvuus, niin jälkimmäinen kysymys on edelliseen kysymykseen liittyvä jatkokysymys, joka sisältää erillisen näkökulman lapsen oikeudesta isään ja äitiin. Kumpaankin kysymykseen annetaan äänestäjille kolme vaihtoehtoa: ”KYLLÄ” tai ”EI” tai ”EN OTA KANTAA”. Kolmea vaihtoehtoa ehdotetaan sen vuoksi, koska menettelylain 5 §:n 1 momentin mukaan äänestäjällä tulee aina olla mahdollisuus ilmaista, ettei hän kannata mitään esitetyistä vaihtoehdoista.

4 §. Äänestyslippu. Kansanäänestyksessä ehdotetaan käytettäväksi yhtä vaalilippua, joka olisi väriltään valkoinen ja kooltaan vakiokokoa 148 x 210 mm. Jos kansanäänestys toteutettaisiin kuntavaalien yhteydessä, tulisi äänestyslippujen poiketa selvästi toisistaan myös värin suhteen. Äänestyslipusta tulisi käydä selvästi ilmi miten se tulee taittaa kokoon. Lisäksi äänestyslippu on laadittava niin, että äänestyssalaisuus ei vaarannu. Paperin tulee olla sellaista, että äänestysmerkintä ei näy siitä läpi. Äänestyslipussa olisi sisäpuolella otsikkoteksti, mistä ilmenee missä kansanäänestyksessä lippua käytetään, sekä äänestyslipun taitekohdan oikealla puolella vastattavaksi esitetyt kysymykset sekä kummankin kysymyksen alla sitä koskevat vastausvaihtoehdot. Kutakin vastausvaihtoehtoa varten äänestyslipussa olisi ruutu ja sanat ”KYLLÄ” ja ”EI” ja ”EN OTA KANTAA”. Lisäksi äänestyslipussa olisi ohje äänestysmerkinnän tekemisestä. Äänestyslippu laadittaisiin suomeksi ja ruotsiksi.

5 §. Äänestäminen. Äänestettäessä merkittäisiin rasti (X) johonkin kummankin kysymysvaihtoehdon kohdalla olevista ruuduista, mikä merkitsee kunkin kysymyksen kohdalla vastausta joko ”KYLLÄ” tai ”EI” tai ”EN OTA KANTAA”. Ehdotuksen perustelujen osalta viitataan siihen, mitä edellä kohdassa Kysymyksenasettelu ja vastausvaihtoehdot (3 §) on lausuttu.

6 §. Äänestyslipun mitättömyys. Kansanäänestyksessä jätettyjen äänestyslippujen mitättömyyden arvioinnissa sovellettaisiin vaalilain (714/1998) 85 §:n 1 momentin 1-4 ja 6 kohdan mitättömyysperusteita. Äänestyslippu olisi sen mukaan mitätön, jos ennakkoäänestyksessä käytettävässä vaalikuoressa olisi useampia äänestyslippuja tai muutakin kuin äänestyslippu tai jos vaalikuori olisi avonainen tai jos kuoreen tai äänestyslippuun olisi kirjoitettu äänestäjän nimi tai erityinen tuntomerkki tai siihen olisi tehty muunlainen asiaton merkintä. Äänestyslippu olisi myös mitätön, jos se olisi leimaamaton tai jos äänestettäessä olisi käytetty muuta kuin oikeusministeriön painattamaa äänestyslippua. Äänestyslippu olisi mitätön, jos äänestäjä ei tekisi äänestysmerkintää kumpaankin kysymykseen tai jos äänestysmerkintä tehtäisiin jommankumman tai molempien kysymysten kohdalla useampaan vastausvaihtoehtoon. Edelleen äänestyslippu olisi mitätön, jos äänestysmerkintä olisi jommankumman tai molemman kysymyksen kohdalla niin epäselvä, ettei siitä kävisi ilmi mitä vaihtoehtoa äänestäjä on kannattanut. Koska äänestyslipun hyväksyttävyyttä arvioitaessa on tärkeää saada selville äänestäjän tarkoitus, niin lakiehdotukseen sisältyy säännös siitä, että rastin sijasta tai sen lisäksi tehtyä merkintää, joka selventää äänestäjän tarkoitusta, ei voida pitää sisällöltään tai merkitsemistavaltaan asiattomana ja siten mitättömänä.

7 §. Äänestyksen tuloksen vahvistaminen. Menettelylain 6 §:n mukaan vaalipiirilautakuntien tulee heti äänestyksen tuloksen vahvistettuaan antaa tuloksesta tieto Helsingin kaupungin vaalipiirilautakunnalle, joka vahvistaa äänestyksen tuloksen koko maassa. Tämän tulisi tapahtua vaalipiireissä 3. päivänä äänestyksen jälkeen pidettävässä klo 18 alkavassa kokouksessa. Helsingin kaupungin vaalipiiri puolestaan vahvistaisi äänestyksen valtakunnallisen tuloksen vaalipiireissä vahvistettujen tulosten pohjalta seuraavan päivänä klo 12 alkavassa kokouksessaan. Koko maan tuloksen julkaisemisesta huolehtii oikeusministeriö saatuaan ilmoituksen tuloksen vahvistamisesta.

8 §. Tiedottaminen. Kansanäänestyksen tiedottamisen tavoitteena on antaa kansalaisille kuva siitä, mistä kansanäänestyksessä on kysymys. Kansanäänestyksen tarkoituksen saavuttamisen kannalta on tärkeää, että kansalaisilla olisi riittävä tieto kansanäänestyksen kohteena olevasta kysymyksestä. Tiedottaminen on tärkeää myös arvioitaessa kansanäänestyksen lopputuloksen hyväksyttävyyttä. Valtaosa tiedottamisesta tapahtuu valtaosin television, radion, lehdistön sekä internetsivustojen kautta. Nämä tiedotusvälineet ovat kansalaisten laajasti saavutettavissa. Tiedottamisen vähimmäistason saavuttamiseksi laadittaisiin virallinen tiedote, jossa selostettaisiin mistä kansanäänestyksessä on kysymys. Valtioneuvosto hyväksyisi tiedotteen oikeusministeriön esittelystä. Tämä tiedote toimitettaisiin ilmoituskortin tai -kirjeen yhteydessä taikka muulla tavoin kaikille niille, joille lähetetään ilmoitus äänioikeudesta, sekä saatettaisiin muullakin tavoin yleisesti tiedoksi. Tiedottamisen tukemiseen ei tässä ehdoteta varattavaksi valtion varoja sillä eri käsityskantojen edustajilla on käytettävissään tiedottamiseen omia kanaviaan ja muita varoja.

2. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Aloitteen taloudellinen tuki Ei ole Kannatusilmoitusten keräystavat Kansalaisaloite.fi Paperilomakkeet Tähän mennessä muualla kerättyjen kannatusilmoitusten yhteismäärä Kerääjän ilmoittama arvio: 0 kpl Esitäytetty kannatusilmoituslomake tulostettavana PDF-lomakkeena Vastuuhenkilöt keräävät kannatusilmoituksia aloitteeseensa paperilomakkeella. Jos haluat tehdä kannatusilmoituksen paperilomakkeella verkkopalvelun sijaan, tulosta alla oleva PDF-lomake, täytä siihen tietosi ja lähetä se oheiseen postiosoitteeseen. Postittaminen tapahtuu kannattajan kustannuksella ja vastuulla.

 

Kategoriat
Ehtoollinen Jumalanpalvelus Kaste Kokous Messu Seurakunta

Missä käydä messussa?

Viime aikoina on ev. lut. kirkosta eronnut paljon ihmisiä. Eräs tällainen henkilö kirjoitti meille hiljattain seuraavan sisältöisen viestin: “Erosin kirkosta koska en voi hyväksyä kirkon johdon Raamatun sanan vastaisia kannanottoja. Voinko käydä messussanne ja saanko ehtoollisen kun en ole enää kirkon jäsen?”

Kysyjä tarttuu tärkeään asiaan. Kirkosta eroaminen ei saa olla mikään itsetarkoitus ja pelkkä protesti. Kristityllä tulisi olla paikka, seurakunta, jossa hän saa kuulla Jumalan sanaa julistettavan puhtaasti ja jossa hän saa vastaanottaa ehtoollisen, Kristuksen asetuksen mukaisesti toimitettuna. On siis erinomainen asia, että kysyjälle messu on selvästikin tärkeä asia.

Concordia ry ei järjestä (ainakaan tällä hetkellä) säännöllistä jumalanpalvelustoimintaa. Kysyjän kaltaista henkilöä kehotan kääntymään esimerkiksi jonkun asuinpaikkakuntaa lähellä olevan Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan pastorin puoleen. Hänen kanssaan voi sitten jutella lisää näistä asioista.

Hannu Lehtonen

Kategoriat
Abortti Kansalaisaloite

ALLEKIRJOITA KANSALAISALOITE!

Aloitteen takaraja oli 23.11.2014.

NIMIÄ KERTYI 68654 TÄRKEÄN ASIAN PUOLESTA!

Terveydenhuollon henkilökunnalle lakisääteinen oikeus kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä
Lisätään Lakiin raskauden keskeyttämisestä (239/1970) uusi pykälä:
Terveydenhuollon henkilökunnalla on oikeus eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella kieltäytyä suorittamasta raskaudenkeskeytystä, ellei naisen henki ole vaarassa. Vakaumuksen perusteella lääkärillä on oikeus kieltäytyä laatimasta raskaudenkeskeytykseen johtavaa lausuntoa.
Nämä oikeudet koskevat myös kyseisten alojen opiskelijoita.
Raskaana olevien naisten lakisääteiset oikeudet taataan alueellisin järjestelyin.

Perustelut
Tällä hetkellä Suomessa terveydenhuollon henkilökunnalla ei ole lakisääteistä oikeutta kieltäytyä suorittamasta raskaudenkeskeytystä vakaumuksen perusteella. Eettinen ristiriita raskaudenkeskeytysten ja elämän suojelun välillä on terveydenhuollon työntekijöille psyykkisesti raskas. Erityisen raskas se on työntekijöille, jotka henkilökohtaisen vakaumuksensa perusteella kokevat toiminnallaan päättävänsä ihmiselämän. Jos työntekijä painostetaan toimimaan vastoin syvää vakaumustaan, hänen henkinen terveytensä vaarantuu.
Lähes kaikissa Euroopan maissa terveydenhuollon henkilökunnalla on lakisääteinen oikeus eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin. Tarvitsemme myös Suomessa vastaavaa lainsäädäntöä, joka poistaa vakaumukseen perustuvan syrjinnän ja takaa yhtäläiset oikeudet opiskeluun ja ammatin harjoittamiseen vakaumuksesta riippumatta myös kätilöille ja gynekologeille.

Vastuuhenkilöt: Jemina Ahola, Tampere ja Sari Tanus, Tampere

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/860

Kategoriat
Pietismi Spiritualiteetti

NELA 2014 Göteborgissa

NELA – Pohjois-Euroopan Luther-Akatemia
4.–7.8.2014 Göteborgissa
Teema: Luterilainen spiritualiteetti ortodoksian ja pietismin jännitteessä
Puhujina mm. Scott Murray, Leif Jensen, Anssi Simojoki, Rune Söderlund, Torbjörn Johansson ym.

Lisätietoa: Halvar Sandell, p. 050-3803920

Kategoriat
Hallitus Kristus Martti Luther

Lutherin Invocavit-saarnat alati ajankohtaisia

Aikamme kannanottoja ja mielipiteitä seuratessa huomaa, miten paljon on sekaannusta hyvin perustavien kristillisten oppien kohdalla. Näyttää siltä, että moni ihminen ei käsitä esimerkiksi vanhan ja uuden liiton välistä eroa Raamatussa.

Uskonpuhdistuksen alkuvaiheissa nousi henkilöitä, jotka näyttivät kannattavan Lutheria, mutta sitten kävi ilmi, että heillä oli olennaisesti erilainen käsitys kristillisestä opista. Nämä henkilöt, mm. Karlstadt, joka oli teologian tohtori, olivat sitä mieltä, että Luther ei ollut mennyt tarpeeksi pitkälle uskonpuhdistuksessa. Luther oli tässä vaiheessa Wartburgin linnassa henkipattona. Kuullessaan huolestuttavia uutisia Wittenbergistä hän lopulta päätti lähteä salaa sinne.

Wittenbergissä Luther piti ns. Invocavit-saarnat, joiden avulla hän sai hillittyä em. hurmahenkien turmiollisen vaikutuksen. Näissä saarnoissa Luther osoittaa Raamatun perusteella, mikä on puhdas evankeliumin oppi. Luther varoittaa siitä, että Karlstadtin kaltaiset henget kieltävät tosiasiallisesti Kristuksen ja evankeliumin.

Luther käsittelee näitä kysymyksiä myös eräissä muissa teoksissaan, kuten teoksessaan Taivaallisia profeettoja vastaan (ei toistaiseksi suomennettu).

Ohessa näyte Invocavit-viikon saarnoista. Siinä Luther puhuu kuvista. Innostakoon tämä lukemaan lisää.

“Nyt siirrymme puhumaan kuvista. Niistä sanomme, ettei asian tarvitse olla tietyllä tavalla, vaan vapauden on vallittava. Me voimme pitää kuvia tai olla pitämättä, vaikka olisi tosin parempi olla ilman niitä. En suosi kuvia. Aikanaan syntyi ankara riita kuvista keisarin ja paavin kesken. Keisari katsoi, että hänellä oli valta kieltää kuvat kokonaan, mutta paavi tahtoi, että niitä piti olla. Molemmat erehtyivät. Sen vuoksi on myös vuotanut paljon verta. Paavi pääsi voitolle ja keisarin täytyi kärsiä tappio. Miksi tämä riita syntyi? Koska he tekivät vapaudesta asian, jonka piti olla juuri tietyllä tavalla. Sitä Jumala ei voi sietää. Tahtoisitko sinä tehdä toisin kuin korkea Majesteetti on päättänyt? Et mitenkään, vaan sinä annat periksi. Te luette (2. Moos. 20:4): “Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.” Tällä pohjalla te seisotte ja tämä on teidän perustanne. Nyt katsomme, miten vastustajamme sanovat: Ensimmäinen käsky vaatii palvomaan vain yhtä Jumalaa eikä kuvaa, kuten sen jälkeen sanotaan: “Älä näitä palvo.” Tässä on kielletty palvominen mutta ei tekemistä. Näin tulee perusta horjuvaksi ja epävarmaksi. Niinpä niin, sinä tuumit, tekstissä sanotaan: “Älä tee itsellesi kuvaa.” Sanotaan kuitenkin myös: “Älä niitä palvo.” Kuka uskaltaa noin epävarman käskyn perusteella hävittää kuvat? En ainakaan minä. Eivätkö edelleen Nooa, Aabraham ja Jaakob rakentaneet alttareita? Kuka sen voi kieltää? Meidän on se myönnettävä. Korottihan vielä Mooses vaskikäärmeen, kuten 4. Mooseksen kirjassa (4. Moos. 21:9) luemme. Mitä voit tähän sanoa? Mooses itse oli kieltänyt tekemästä kuvia ja kuitenkin hän itse teki kuvan. Onhan näet käärmekin kuva. Mitä tähän sanomme? Edelleen: olihan temppeliin tehty kaksi siivellistä kerubia armoistuimen yläpuolelle (2. Moos. 37:7). Ajatella! Juuri siihen, missä Jumala tahtoi häntä palvottavan! Meidän on siis tunnustettava, että saamme tehdä ja pitää kuvia, mutta emme palvoa niitä. Jos niitä kuitenkin palvotaan, ne täytyy lyödä rikki ja poistaa. Niin teki kuningas Hiskia, kun hän löi rikki Mooseksen pystyttämän vaskikäärmeen (2. Kun. 18:4).

Kuka nyt olisi niin rohkea että sanoisi, kun häneltä vaaditaan vastausta: “Onhan kuvia palvottukin.” Hänelle sanottaisiin: “Mikä sinä olet syyttämään meitä siitä, että olemme palvoneet kuvia?” Luuletteko heidän myöntävän sen, vaikka se kuitenkin on totta? Emme voisi silti heitä pakottaa tunnustamaan. Katsokaa, kuinka he ovat menetelleet, kun minä hylkään teot, jotka eivät perustu uskoon. He sanovat: Luuletko, että meiltä puuttuu usko tai että teemme tekoja ilman uskoa? Silloin en voi heitä enempää pakottaa, vaan minun on pantava taas pillit pussiin, sillä jos he saavat hiuksen leveyden verran, he tekevät siitä satoja kilometrejä. Sen vuoksi olisi pitänyt saarnata, etteivät kuvat ole mitään ja ettei Jumalalle tehdä sillä mitään palvelusta, kun pystytetään kuvia. Kun niin olisi menetelty tässä asiassa, kuvat olisivat itsestään hävinneet.

Niin kuin minä olen tehnyt, teki Paavali Ateenassa. Hän meni heidän kirkkoihinsa ja näki kaiken heidän epäjumalanpalveluksensa, mutta hän ei lyönyt ketään päin naamaa vaan astui keskelle toria ja sanoi: “Te Ateenan miehet olette kaikki epäjumalanpalvelijoita”(Ap. t. 17:22). Hän saarnasi epäjumalia vastaan, mutta ei väkivalloin repinyt ketään niistä irti. Sinä sen sijaan tahdot tehdä sillä tavalla ja saada aikaan mellakoita, särkeä alttarit ja repiä kuvat. Luuletko siten hävittäväsi kuvat? Ei siitä mitään tule. Sinä saat ne vain varmemmin pysymään paikallaan. Jos sinä täällä kaadat kuvat, arveletko tehneesi saman Nürnbergissä ja kaikkialla maailmassa. Et suinkaan. Pyhä Paavali istuutui laivaan, kuten me luemme Apostolien teoista (Ap. t. 28:11). Laivaan oli maalattu tai veistetty kaksoisjumalien kuvat. Hän antoi viedä itsensä laivaan eikä kysellyt mitään. Hän ei repinyt niitä irti. Onko sitten Luukkaalla jokin tähdellinen syy kuvailla noita kaksoisjumalia? Epäilemättä. Hän on siten tahtonut osoittaa, etteivät ulkonaiset asiat tee uskolle mitään vahinkoa. Sydän ei saa riippua niissä kiinni eikä rohkeus olla niistä riippuvainen. Näin meidän tulee saarnata ja puhua ja antaa yksin sanan vaikuttaa, kuten sanoin. Sen täytyy ensin ottaa ihmisten sydämet vangeikseen ja valaista ne. Me emme ole niitä, jotka sen tekevät. Sen takia apostolit kerskuvat olevansa sanan palveluksessa (Room. 11:13). He on sanan palvelijan virka (ministerium verbi), mutta heillä ei ole toimeenpanovaltaa (ministerium executionis). Tästä asiasta on nyt puhuttu kylliksi.”

Miten Jumala uudistaa kirkkoa. Invocavit-saarnat v. 1522, s. 36–38. Pieksämäki 1996 (SLEY). Nämä saarnat on julkaistu aiemmin Lutherin Valituissa teoksissa, osa III