Kategoriat
Pietismi Spiritualiteetti

NELA 2014 Göteborgissa

NELA – Pohjois-Euroopan Luther-Akatemia
4.–7.8.2014 Göteborgissa
Teema: Luterilainen spiritualiteetti ortodoksian ja pietismin jännitteessä
Puhujina mm. Scott Murray, Leif Jensen, Anssi Simojoki, Rune Söderlund, Torbjörn Johansson ym.

Lisätietoa: Halvar Sandell, p. 050-3803920

Kategoriat
Hallitus Kristus Martti Luther

Lutherin Invocavit-saarnat alati ajankohtaisia

Aikamme kannanottoja ja mielipiteitä seuratessa huomaa, miten paljon on sekaannusta hyvin perustavien kristillisten oppien kohdalla. Näyttää siltä, että moni ihminen ei käsitä esimerkiksi vanhan ja uuden liiton välistä eroa Raamatussa.

Uskonpuhdistuksen alkuvaiheissa nousi henkilöitä, jotka näyttivät kannattavan Lutheria, mutta sitten kävi ilmi, että heillä oli olennaisesti erilainen käsitys kristillisestä opista. Nämä henkilöt, mm. Karlstadt, joka oli teologian tohtori, olivat sitä mieltä, että Luther ei ollut mennyt tarpeeksi pitkälle uskonpuhdistuksessa. Luther oli tässä vaiheessa Wartburgin linnassa henkipattona. Kuullessaan huolestuttavia uutisia Wittenbergistä hän lopulta päätti lähteä salaa sinne.

Wittenbergissä Luther piti ns. Invocavit-saarnat, joiden avulla hän sai hillittyä em. hurmahenkien turmiollisen vaikutuksen. Näissä saarnoissa Luther osoittaa Raamatun perusteella, mikä on puhdas evankeliumin oppi. Luther varoittaa siitä, että Karlstadtin kaltaiset henget kieltävät tosiasiallisesti Kristuksen ja evankeliumin.

Luther käsittelee näitä kysymyksiä myös eräissä muissa teoksissaan, kuten teoksessaan Taivaallisia profeettoja vastaan (ei toistaiseksi suomennettu).

Ohessa näyte Invocavit-viikon saarnoista. Siinä Luther puhuu kuvista. Innostakoon tämä lukemaan lisää.

”Nyt siirrymme puhumaan kuvista. Niistä sanomme, ettei asian tarvitse olla tietyllä tavalla, vaan vapauden on vallittava. Me voimme pitää kuvia tai olla pitämättä, vaikka olisi tosin parempi olla ilman niitä. En suosi kuvia. Aikanaan syntyi ankara riita kuvista keisarin ja paavin kesken. Keisari katsoi, että hänellä oli valta kieltää kuvat kokonaan, mutta paavi tahtoi, että niitä piti olla. Molemmat erehtyivät. Sen vuoksi on myös vuotanut paljon verta. Paavi pääsi voitolle ja keisarin täytyi kärsiä tappio. Miksi tämä riita syntyi? Koska he tekivät vapaudesta asian, jonka piti olla juuri tietyllä tavalla. Sitä Jumala ei voi sietää. Tahtoisitko sinä tehdä toisin kuin korkea Majesteetti on päättänyt? Et mitenkään, vaan sinä annat periksi. Te luette (2. Moos. 20:4): ”Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.” Tällä pohjalla te seisotte ja tämä on teidän perustanne. Nyt katsomme, miten vastustajamme sanovat: Ensimmäinen käsky vaatii palvomaan vain yhtä Jumalaa eikä kuvaa, kuten sen jälkeen sanotaan: ”Älä näitä palvo.” Tässä on kielletty palvominen mutta ei tekemistä. Näin tulee perusta horjuvaksi ja epävarmaksi. Niinpä niin, sinä tuumit, tekstissä sanotaan: ”Älä tee itsellesi kuvaa.” Sanotaan kuitenkin myös: ”Älä niitä palvo.” Kuka uskaltaa noin epävarman käskyn perusteella hävittää kuvat? En ainakaan minä. Eivätkö edelleen Nooa, Aabraham ja Jaakob rakentaneet alttareita? Kuka sen voi kieltää? Meidän on se myönnettävä. Korottihan vielä Mooses vaskikäärmeen, kuten 4. Mooseksen kirjassa (4. Moos. 21:9) luemme. Mitä voit tähän sanoa? Mooses itse oli kieltänyt tekemästä kuvia ja kuitenkin hän itse teki kuvan. Onhan näet käärmekin kuva. Mitä tähän sanomme? Edelleen: olihan temppeliin tehty kaksi siivellistä kerubia armoistuimen yläpuolelle (2. Moos. 37:7). Ajatella! Juuri siihen, missä Jumala tahtoi häntä palvottavan! Meidän on siis tunnustettava, että saamme tehdä ja pitää kuvia, mutta emme palvoa niitä. Jos niitä kuitenkin palvotaan, ne täytyy lyödä rikki ja poistaa. Niin teki kuningas Hiskia, kun hän löi rikki Mooseksen pystyttämän vaskikäärmeen (2. Kun. 18:4).

Kuka nyt olisi niin rohkea että sanoisi, kun häneltä vaaditaan vastausta: ”Onhan kuvia palvottukin.” Hänelle sanottaisiin: ”Mikä sinä olet syyttämään meitä siitä, että olemme palvoneet kuvia?” Luuletteko heidän myöntävän sen, vaikka se kuitenkin on totta? Emme voisi silti heitä pakottaa tunnustamaan. Katsokaa, kuinka he ovat menetelleet, kun minä hylkään teot, jotka eivät perustu uskoon. He sanovat: Luuletko, että meiltä puuttuu usko tai että teemme tekoja ilman uskoa? Silloin en voi heitä enempää pakottaa, vaan minun on pantava taas pillit pussiin, sillä jos he saavat hiuksen leveyden verran, he tekevät siitä satoja kilometrejä. Sen vuoksi olisi pitänyt saarnata, etteivät kuvat ole mitään ja ettei Jumalalle tehdä sillä mitään palvelusta, kun pystytetään kuvia. Kun niin olisi menetelty tässä asiassa, kuvat olisivat itsestään hävinneet.

Niin kuin minä olen tehnyt, teki Paavali Ateenassa. Hän meni heidän kirkkoihinsa ja näki kaiken heidän epäjumalanpalveluksensa, mutta hän ei lyönyt ketään päin naamaa vaan astui keskelle toria ja sanoi: ”Te Ateenan miehet olette kaikki epäjumalanpalvelijoita”(Ap. t. 17:22). Hän saarnasi epäjumalia vastaan, mutta ei väkivalloin repinyt ketään niistä irti. Sinä sen sijaan tahdot tehdä sillä tavalla ja saada aikaan mellakoita, särkeä alttarit ja repiä kuvat. Luuletko siten hävittäväsi kuvat? Ei siitä mitään tule. Sinä saat ne vain varmemmin pysymään paikallaan. Jos sinä täällä kaadat kuvat, arveletko tehneesi saman Nürnbergissä ja kaikkialla maailmassa. Et suinkaan. Pyhä Paavali istuutui laivaan, kuten me luemme Apostolien teoista (Ap. t. 28:11). Laivaan oli maalattu tai veistetty kaksoisjumalien kuvat. Hän antoi viedä itsensä laivaan eikä kysellyt mitään. Hän ei repinyt niitä irti. Onko sitten Luukkaalla jokin tähdellinen syy kuvailla noita kaksoisjumalia? Epäilemättä. Hän on siten tahtonut osoittaa, etteivät ulkonaiset asiat tee uskolle mitään vahinkoa. Sydän ei saa riippua niissä kiinni eikä rohkeus olla niistä riippuvainen. Näin meidän tulee saarnata ja puhua ja antaa yksin sanan vaikuttaa, kuten sanoin. Sen täytyy ensin ottaa ihmisten sydämet vangeikseen ja valaista ne. Me emme ole niitä, jotka sen tekevät. Sen takia apostolit kerskuvat olevansa sanan palveluksessa (Room. 11:13). He on sanan palvelijan virka (ministerium verbi), mutta heillä ei ole toimeenpanovaltaa (ministerium executionis). Tästä asiasta on nyt puhuttu kylliksi.”

Miten Jumala uudistaa kirkkoa. Invocavit-saarnat v. 1522, s. 36–38. Pieksämäki 1996 (SLEY). Nämä saarnat on julkaistu aiemmin Lutherin Valituissa teoksissa, osa III

Kategoriat
Hallitus Kirkko Maallinen valta

Hengellinen ja maallinen regimentti luterilaisen opin mukaan

Kyrka och Folk -lehdessä (www.kyrkaochfolk.se) on julkaistu 2013-2014 useassa osassa ruotsinkielisenä käännöksenä Hermann Sassen kirjaa, joka käsittelee hengellisen ja maallisen vallan välistä suhdetta luterilaisen opin mukaan (ruots. Andligt och världsligt regemente enligt luthersk lära; Sassen kirjoituksen osat löytyvät Kyrka och Folk –lehden nettisivuilta esim. hakusanalla Sasse). Hän kirjoitti tämän tekstin vuonna 1935 eli aikana, jolloin Hitler ja natsit olivat nousseet valtaan Saksassa.

Tämä kirjoitus oli tuolloin erittäin ajankohtainen ja se on sitä myös tänä päivänä. Sasse alleviivaa kirjoituksessaan luterilaisen tunnustuksen linjausta, jonka mukaan hengellisellä ja maallisella vallalla on kummallakin oma alansa eivätkä ne saa sekaantua toistensa tehtäviin: ”Sen takia kirkollista ja maallista valtaa ei pidä sekoittaa toisiinsa” (Augsburgin tunnustus XXVIII,12).

Sassen mukaan hengellisen ja maallisen vallan välisen suhteen ratkaisemiseen ei ole olemassa mitään kertakaikkista ”patenttiratkaisua”. Hän kirjoittaa: ”Se, missä laajuudessa tänä päivänä kansamme keskuudessa on aito valtio ja aito kirkko sekä onko niiden välillä oikea suhde vai ei, riippuu loppujen lopuksi siitä, missä määrin kansassamme on elävä kunnioitus Jumalan lahjomattomia käskyjä kohtaan sekä missä määrin usko pelastavaan evankeliumiin syntien anteeksisaamisesta Kristuksen tähden on todellisuutta.”

Sassen kirjoituksen syntyaikana natsihallinto pyrki alistamaan kirkot omiin tarkoitusperiinsä ja siten se rikkoi karkeasti edellä esitettyä luterilaisen tunnustuksen linjausta vastaan. Luterilaisen tunnustuksen takana seisseet teologit ja maallikot eivät voineet suostua tällaiseen. Sasse näki vastaavan tilanteen myöhemmin esimerkiksi Ruotsin kirkossa, jossa valtiovalta pakotti kirkon avaamaan pappisviran naisille.

Olisi mielenkiintoista kuulla Sassen arvio meidän tilanteestamme. Meillä ev. lut. kirkkoa ei suoraan pakotettu naispappeuteen. Mutta kun ehkä vastoin odotuksia naispappeuden vastustus ei ole loppunut kirkossa, laati piispainkokous syksyllä vuonna 2006 selonteon, jossa se mm. torjui pappien työvuorojärjestelyt tasa-arvolain vastaisena.

Varatuomari ja pastori Jyrki Anttinen kirjoittaa tähän piispainkokouksen selontekoon liittyen hiljaittain julkaistussa Matti Väisäsen Yhdeksi ruumiiksi kastettuna -juhlakirjassa otsikolla Kun oikeudettomuus sai vallan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa: ”Piispainkokouksen selonteko sai aikaan perustavaa laatua olevan muutoksen pitkään jatkuneeseen eli vakiintuneeseen käytäntöön. Erikoista tässä on vielä se, että tämä linjaus tehtiin kokonaan kirkon omaan lakiin perustuvan päätöksentekojärjestelmän ulkopuolella. Näin piispainkokous – harmaalla alueella toimien – antoi juridiikalle vallan määrittää kirkon teologiaa ja palvella näin kirkkopolitiikkaa sekä uusia aatevirtauksia. Tällä oven avauksella oli ja tulee varmasti jatkossakin olemaan ratkaiseva vaikutus teologisissa kiistoissa opillisen auktoriteetin horjuessa.” (Yhdeksi ruumiiksi kastettuna, s. 60. Toim. Petri Hiltunen, Esko Murto ja Juhana Pohjola. Suomen evankelis-luterilainen lähetyshiippakunta ja Suomen Luther-säätiö. Porvoo 2014.)

Anttinen on laittanut kirjoituksensa yhden kappaleen väliotsikoksi sanat: ”Meidän tärkein tehtävämme on noudattaa Suomen lakia” (emt. s. 61, kurs. HL). Hän kertoo, että nämä sanat lausui Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi puheessaan hiippakuntavaltuustolle keväällä 2006. Ne olivat osa Salmen terveisiä piispainkokouksesta.

Anttinen kirjoittaa: ”Tuo näin jälkikäteen ajateltuna ehkä hieman koominenkin lausuma kertoo osaltaan siitä hengestä, millä tätä virkakysymyskiistaa olivat ainakin valmistelusta vastaavat lähteneet ajamaan. Kun apostolisen viran muuttamisen teologia ei kaikkia vakuuttanut, otetaan avuksi yhteiskunnallinen lainsäädäntö, tosin valikoituna sellaisella juridiikalla, jossa kirkon omalle autonomialle ja teologialle ei anneta sitä erityisasemaa, joka sille uskonnollisena yhdyskuntana ja uskonnollisena työnantajana valtiosääntömme ja voimassa olevan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädännön mukaan voisi kuulua. Kun näin oikaistaan mutkat suoriksi, niin päästään helpommin tarkastelemaan papin työtä pelkästään virkamiesoikeudellisesti ilman hankalia tunnustuksellisia ja teologisia sisältökysymyksiä.” (emt. s. 61)

Vielä siteeraus Anttiselta: ”Todettakoon, että piispa Salmen johtamassa tuomiokapitulissa tämä virkamiesoikeudellinen teologian puhdistaminen juridiikasta vietiin huippuunsa erään virkateologiseen kiistaan liittyneen kurinpitoasian yhteydessä syksyllä 2008. Kun kantelun kohteena ollut pappi vetosi tuomiokapitulissa omantunnon vapauteen tai itse asiassa Jumalan sanaan sidotun omantunnon syyhyn kieltäytyessään alttariyhteistyöstä naispuolisen kollegan kanssa, niin tuomiokapituli ohitti ongelman omastatunnosta toteamalla, että pappi voi toimittaa jumalanpalveluksen osallistumatta itse lainkaan uskonnonharjoittamiseen.” (emt. s. 61, kursivointi HL)

On puhuttelevaa, että viime vuonna aiheutti suurta kohua ministeri Päivi Räsäsen hengellisessä kesäjuhlassa pitämä puhe, jossa hän toi esille mm. Raamatun kohdan, jossa sanotaan: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap. t. 5:29)

Sassen tekstiin kannattaa tutustua ja olisi hyvä, jos se saataisiin myös suomen kielellä luettavaksi. Hän tuo esille monia mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä asioita tästä ajankohtaisesta aihepiiristä.

Hannu Lehtonen

Ohessa toinen edellä sanottuun liittyvä Sassen teksti, joka on aikoinaan julkaistu Concordia-lehdessä. Tässä tekstissä Sasse kuvaa sitä, miten tällaisen regimenttien sekoittamisen välityksellä kirkkoon tuotu institutionaalinen valhe laillistaa väärän opin. Tämä estää puhtaan evankeliumin julistamisen ja tekee kirkosta lopulta vain ihmisten uskonnollisia tarpeita tyydyttävän instituution, uskontohuoltolaitoksen.

VALHEEN VOIMA
Hermann Sasse (1895-1976), prof., Australia

Valhe on ihmisen kuolema, hänen ajallinen ja ikuinen kuolemansa. Valhe tappaa kansakuntia. Mitä väkevimmät maailman valtakunnat ovat tuhoutuneet valheisiinsa. Historia ei tunne hämmentävämpää spektaakkelia (joukkokohtaus) kuin tuomion, joka toteutuu, kun edistyneen kulttuurin ihmiset hylkäävät totuuden ja valheiden meri nielee heidät. Näin tapahtui kuihtuvan pakanallisen antiikin aikana. Uskonto ja laki, runous ja filosofia, elämä avioliitossa ja perheessä, valtiossa ja yhteiskunnassa, lyhyesti sanottuna, yksi elämän alue toisensa jälkeen joutui valheen voiman ja kirouksen uhriksi. Siellä missä ihminen ei enää voi sietää totuutta, hän ei voi elää ilman valhetta. Siellä missä ihminen kuollessaankin valehtelee itselleen ja muille, pidetään hänen kulttuurinsa hirvittävää hajoamista suurenmoisena edistymisenä ja alaspäin meneminen nähdään ennen kokemattomana etenemisenä.

Jos – historian kumoamattoman todistuksen mukaan – tämä on Jumalan tuomio valheelle, eikö Jumala sitten rankaisisi valhetta myös kirkossaan? Totisesti hän, joka on koko maailman Tuomari, tekee sen! Sillä valheen valta yltää myös kirkkoon. Apostolien päivistä saakka kirkossa on ollut valehtelua aivan kuten muussakin maailmassa. Kirkon ihmisetkin näet ovat ja pysyvät köyhinä syntisinä kuolemaansa saakka.

Valheita on kerrottu kirkossa pelkuruuden ja heikkouden, turhamaisuuden ja ahneuden takia. Mutta kaikkien näiden ohella kirkossa on valheiden puun laajassa latvustossa yksi erityisen makea hedelmä. Se on hurskas valhe. Se on tekopyhyys, jolla ihminen valehtelee toisille, ja älyllinen itsepetos, jolla hän valehtelee itselleen, että hän uskoo. ”Meidänkään aikanamme sanan julistaminen luulotellussa puhdasoppisuudessa ei valitettavasti ole tämän valheen harvinainen ilmentymä.” Näin kirkkomme suurin eetikko kerran lausui, varoittaen oman aikansa ja meidän aikamme teologeja mitä vakavimmasta synnistä, valehtelemisesta Jumalalle.

Pelottavin asia hurskaassa valehtelemisessa on, että se ei ole valehtelemista vain ihmisille vaan myös Jumalalle rukouksessa, tunnustuksessa, pyhässä ehtoollisessa, saarnassa ja teologiassa. Hurskaalla valheella on aina taipumus tulla rakentavaksi valheeksi. Se karkotettiin aikoinaan kirkosta, kun se esiintyi pyhimyslegendojen ja pyhäinjäännöksillä tapahtuvan huijauksen muodossa. Sitten suoraan hurskaiden silmien edessä se palasi uudessa muodossa, kuten Luther-legendoissa tai pietistisinä aikoina almanakkojen ja traktaattien muodossa. Nämä sisälsivät kertomuksia ihmeellisistä rukousvastauksista ja yhtä ihmeellisistä kääntymyksistä, joita joko ei koskaan tapahtunut tai joissa historiallisen totuuden ydin ei enää ollut havaittavissa. Tämä ”rakentava” valhe myös raivaa tiensä kirkon alueelle, joka opettaa ilmoitettuja totuuksia. Tarpeellisen valmistuksen jälkeen se voi saavuttaa ”opillisen kypsyyden” aseman. Siten siitä tulee dogmaattinen valhe.

Pyydämme roomalaiskatolisia kristittyjä uskomaan, että meidän on todella vaikea käyttää tässä sanaa ”valhe” ja että me emme tee niin loukataksemme heitä. Me tiedämme, että he tunnustavat syvästä uskon vakaumuksesta esimerkiksi opin Marian saastattomasta sikiämisestä, ja samalla vilpittömyydellä he vastaanottavat vielä odotetun Maria-dogmin laajennuksen kirkollisen opetusviran kädestä [kirjoitettu ennen vuoden 1950 Marian taivaaseen ottamis -dogmia, suom. huom.]. Mutta tämä ei muuta mitään siitä tosiasiasta, että näillä dogmeilla luodaan vääriä oppeja.

Raamatullinen ja teologinen määritelmä valheesta on tämä: vaikka se syyllistyy epätotuuteen, se pettää totuuden ja julistaa sitä, mikä ei ole totta. Se salaa tämän syyllisyytensä Jumalan edessä inhimillisen hyväuskoisuuden taakse. Tässä teologinen määritelmä valheesta eroaa filosofisen etiikan vastaavasta määritelmästä. Teologia tietää, että kaikkein vaarallisimpia valheita ovat ne, jotka julistetaan ”hyvällä omallatunnolla”, kuten maailma sanoo.

Kun puhumme dogmaattisesta valheesta, meillä ei ole kuitenkaan mielessämme vain ne juhlitut opit, jotka katolinen kirkko on julistanut. Niiden välityksellä teorioita on korotettu kirkollisen opin tasolle, niillä ei ole mitään perustaa pyhässä Raamatussa eivätkä ne ole tosia. Me sisällytämme tähän myös nimenomaan ne opit, joiden kanssa moderni protestantismi on ponnistellut korjatakseen, täydentääkseen tai korvatakseen evankelisen kirkon opin. Näitä ovat esimerkiksi pietismin väärä kirkko-oppi tai rationalismin väärä oppi Jeesuksen Kristuksen persoonasta.

Kuinka pelottavaa on ajatella, että kirkossa opetetaan asioita, jotka eivät ole tosia, verhottuna sille uskottuun ikuiseen totuuteen. Mikään ateismi tai bolshevismi ei voi saada aikaan yhtä paljon vahinkoa ja tuhoa kuin hurskas valhe, valhe kirkossa. Tässä valheessa tulee ilmeiseksi sen voima, jota Kristus itse kutsuu valehtelijaksi ja valheiden isäksi (Joh. 8:44). Eikä tämä toden totta ole enää yllättävää. Kuinka hän, joka itse olemukseltaan on valehtelija, voi passiivisesti katsoa sitä seikkaa, että tässä valheellisuuden ja harhan maailmassa, suhteellisuuden maailman häilyvässä ytimessä, voisi olla ”Jumalan huone, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus” (1. Tim. 3:15). Mutta koska hän ei voi rynnätä avoimessa taistelussa tätä pylvästä vastaan, jonka Jumala itse on perustanut ”totuuden pylvääksi ja perustukseksi” (columna et firmamentum veritatis), hän hiipii hurskauden naamion alla ja valloittaa aseman tehdäkseen siitä käsin valloituksensa. Hän pyrkii kaatamaan totuuden pylvään hurskaan valheen voimalla.

Mutta ajatteleeko kukaan, että Kristus, joka on personoitunut Totuus, sallisi valheen tulla kirkkoonsa rankaisematta? Ei. Se tuomio, jonka hän, joka on Pyhä ja Totinen, langettaa maailman kaikille valheille, alkaa jokaisen tuomion tavoin Jumalan huoneesta.

Institutionaalinen valhe

Kirkkoa tuhoavien valheiden joukossa on yksi, jota emme ole vielä maininneet. Hurskaan ja dogmaattisen valheen ohella on olemassa yksi erityisen vaarallinen valheen muoto, jota voidaan kutsua institutionaaliseksi valheeksi. Me tarkoitamme tällä valhetta, joka kehittyy kirkon instituutioissa, sen hallinnossa ja organisaatiossa. Se on niin vaarallinen, koska se laillistaa muut valheet kirkossa ja tekee niiden poistamisen mahdottomaksi. Sellainen valhe on olemassa esimerkiksi siellä, missä kirkon hallinto takaa yhtäläiset oikeudet kirkossa niille, jotka tunnustavat Kolminaisuuden ja Kristuksen kaksi luontoa, ja niille, jotka kieltävät nämä. Samoin siellä, missä evankeliumin saarna uskonpuhdistuksen tarkoittamassa mielessä nauttii samaa oikeutta kuin opittoman valistususkonnon julistus, niin kauan kuin jälkimmäinen vetoaa vain Raamattuun. Samoin siellä, missä on sääntönä, että seurakunnassa, jossa on kaksi pastorin virkaa, toinen täytyy täyttää ”vapaamielisellä” pastorilla, niin että seurakunnan ”liberaalien” jäsenten ei tarvitse mennä ”puhdasoppisen” pastorin luo.

Tällainen kirkollinen laki tekee täysin mahdottomaksi erottaa totuus harhasta, oikea oppi väärästä opista. Näin muodostettu kirkko ei voi enää huolehtia siitä, että evankeliumi saarnataan selvästi ja puhtaasti ja harhaoppia vastustetaan. Sen täytyy suojella julkisia harhaoppisia, kun ”puhdasoppinen” puoli kiistää näiltä yhtäläisen olemassaolon oikeuden kirkossa. Sellaisen kirkon seurakuntien, siinä kasvatettavan nuorison, ihmisten, joille se yrittää saarnata evankeliumin totuutta, täytyy tulla siihen käsitykseen, että se ei paljoakaan piittaa siitä, mitä joku uskoo tai ei usko. Koska se, mitä saarnassa on uskottava tai ei uskottava, on jätetty yksilön käsiin, niin se, mikä häntä miellyttää tai ei miellytä, hänen maailmankatsomuksensa ja pian myös hänen epäuskoisuutensa tulee kirkon julistuksen normiksi. Saarnan olennaisen sisällön muodostavat pian subjektiiviset uskonnolliset kokemukset ja käsitykset objektiivisen sanoman sijasta siitä, mitä Jumala on tehnyt Kristuksessa. Siten kirkko vajoaa tasolle, jossa se on instituutio ihmisten moninaisten uskonnollisten tarpeiden tyydyttämistä varten, ja se lakkaa olemasta Kristuksen kirkko, totuuden pylväs ja perustus.

On itsestään selvää, että tämä kirkon lankeaminen evankeliumista voi tapahtua myös siellä, missä sen organisaatio näyttää vielä olevan järjestyksessä. Sillä mikään asetus, mikään laki, mikään tunnustuksellisen kannan juridinen lukkoon lyöminen ei voi varjella kirkkoa oikeasta uskosta luopumisesta. Luterilainen kirkko – erotuksena muista tunnustuksista – ei ole koskaan opettanut, että Jumala olisi antanut kirkolleen tietyn organisaatiomuodon puhtaan opin takaamiseksi. Meidän tietääksemme kukaan luterilainen teologi ei ole opettanut koskaan mitään muuta.

Mutta sinä hetkenä, jona kirkon lankeaminen evankeliumista ilmaistaan myös kirkon laissa ja siten laillistetaan, on institutionaalisen valheen koko kauheus voimassa. Sillä tämä valhe tekee totuuteen palaamisen mahdottomaksi. Kirkko voi langeta kauhistuttavaan opilliseen harhaan, se voi avata portin ja oven harhaopille suvaitsemalla sitä ja tekemättä mitään sille. Pyhän Hengen avulla sellainen kirkko voi myöhemmin katua, palata puhtaaseen Jumalan sanaan ja ryhtyä tämän sanan käskemään taisteluun väärää oppia vastaan. Mutta jos se on juhlallisesti tunnustanut harhan oikeuden keskuudessaan, silloin harhasta itsestään on tullut kyseisen kirkon elimellinen osatekijä. Se ei silloin voi enää taistella harhaa vastaan, ja kiivas taistelu väärää oppia vastaan sen keskuudessa olisi tämän kirkon yhden siiven täysin laiton taistelu toista vastaan.

Miten tästä sairaudesta kärsivä kirkko voi jälleen tulla terveeksi? Miten sellainen kirkko voi erottaa oikean kirkon harhasta? Kukaan ei ole niin typerä luullakseen, että harha luopuu koskaan omasta tahdostaan siitä oikeudesta, joka sille on kirkossa myönnetty. Se on osa sen olemusta, ettei se voi tehdä tätä. Se näet elää siitä väitteestä, että se on aito kirkko. Se voi elää vain kirkon varjossa, ei itsenäisenä uskontona tai filosofiana. Toisinaan jokin tietty harha pakotetaan syrjään muuttuneen filosofisen tilanteen ja (hallitsevan) teologisen järjestelmän muutoksen seurauksena. Se ei silloinkaan poistu kirkon historian näkyvästä keskuksesta jättämättä muille harhoille perustavia ajatuksiaan, puoleensa vetävää voimaansa ja kovalla vaivalla ansaittua olemassaolon oikeuttaan.

Suuret harhaopit kuolevat yhtä vähän kuin perkele. Ne palaavat yhä uusissa hahmoissa – kuinka monta hahmoa areiolaisuus ja pelagiolaisuus ovatkaan jo ottaneet! Ne seuraavat kirkkoa sen historiassa kautta vuosisatojen ja valmistavat sitä suurina viettelyksinä lopun aikoja varten (1. Kor. 11:19; 2. Piet. 2:1). Varhaiskirkko tiesi tämän, ja meidän täytyy oppia se siltä jälleen. Niinpä täytyy luopua typerästä ja yksinkertaisesta toivosta, että väärä oppi, joka on modernissa kirkkohallinnossa tunnustettu yhtä lailliseksi puhtaan opin kanssa, häviää lopulta itsestään. Mutta siellä, missä jokin kirkko on tehnyt sopimuksen väärän opin kanssa ja laskenut maahan ne aseet, joilla se voi ja sen täytyy taistella harhaa vastaan, jää jäljelle vain viimeinen mahdollisuus erottaa kirkko harhasta: puhdasoppisen kirkon erottaminen kuvasta, joka ainoastaan kantaa nimeä ”kirkko”, mutta jolla todellisuudessa ei ole mitään tekemistä Kristuksen kirkon kanssa.

Katkelma Herman Sassen teoksesta Union and Confession. Suomennos ja otsikot: Hannu Lehtonen. Julkaistu Concordiassa vuonna 2005

sasse01

Kategoriat
Avioliitto Hallitus Mielipide

Mozilla-pomon pikasavustus

Suomessakin eräät mediat ovat kertoneet amerikkalaisen Mozilla-yhtiön (mm. Firefox-selain ja Thunderbird-sähköpostiohjelma) tuoreen toimitusjohtajan, Brendan Eichin, erosta. Hänestä tuli yhtiön toimitusjohtaja 24.3.2014. Vain puolitoista viikkoa myöhemmin (3.4.) hän joutui eroamaan tehtävästään. Eichiin kohdistettiin erittäin kova painostus, jonka aiheena oli se, että hän oli vuonna 2008 lahjoittanut 1000 dollaria järjestölle, joka toimii perinteisen avioliittonäkemyksen puolesta.
Nettijulkaisu First Things kuvaa tapahtumaa seuraavasti:
”Perinteisen avioliiton kannattajat haluaisivat vakuuttaa maailman siitä, että he ovat oikeassa. Pian he voivat kuitenkin havaita kyllin vaikeaksi osoittaa sitäkään, etteivät he ole hirviöitä. On varmaa, ettei tämä ole viimeinen kerta, kun uudesta moraalijärjestyksestä poikkeavasta henkilöstä tehdään varoittava esimerkki.” Koko artikkelin voi lukea tästä.
Ks. myös: Millaisia vaikutuksia ns. tasa-arvoisen avioliiton laillistamisella tulee olemaan?

Kategoriat
Abortti Kirkko Kärsimys

En prest og en plage – Børre Knudsenista elokuva

Norjalaisen piispa Børre Knudsenin (s. 1937) elämästä on valmistunut elokuva. Toivottavasti se saadaan nähtäväksi meilläkin. Elokuvasta on katsottavissa parin minuutin näyte ainakin Facebook-sivujen kautta, joihin pääsee tästä
Knudsen on Norjan tunnetuin abortin vastustaja. Kun Norjassa astui vuonna 1978 voimaan vapaa abortti, nousi Knudsen vastustamaan sitä. Tämä johti oikeudenkäynteihin ja lopulta hänet erotettiin papinvirasta 1983. Vuonna 1997 Knudsen vihittiin piispaksi (Strandebarm prosti/ Den Norske kirke i eksil).
Elokuva valottaa Knudsenin elämäntaivalta ja kertoo myös siitä, miten hänen taistelunsa on merkinnyt hänen perheelleen.

Kategoriat
Avioliitto Eksytys Synti

Mikä on homoaktivistien lopullinen tavoite?

Lausumassa, jonka ei pitäisi tulla shokkina oikeastaan kenellekään, joka ymmärtää homoliittojen takana olevan todellisen agendan, julkilesbo kirjoittaja, journalisti ja homoaktivisti Masha Gessen paljastaa suunnitelman, minkä vuoksi tasa-arvoista avioliittoa varsinaisesti ajetaan.

”On selviö, että (homoaktivisteilla) tulisi olla oikeus mennä naimisiin. Pidän kuitenkin yhtä lailla selviönä, että avioliittoinstituutiota ei tulisi olla olemassa… Taisteluun homoliittojen puolesta kuuluu yleensä valehtelu siitä, mitä me teemme avioliitolle, kun tämä oikeus on saavutettu. Sillä me valehtelemme, ettei avioliittoinstituutio tule muuttumaan. Se on valhe.”

”Avioliittoinstituutio tulee muuttumaan ja sen tulisi muuttua. Ja jälleen: minun mielestäni sen ei tulisi olla olemassa. En halua ottaa osaa siihen, että luodaan kuvitelmia elämästäni. Se ei ole jotakin sellaista, mitä minulla oli mielessäni kun tulin esille kolmekymmentä vuotta sitten.”

”Minulla on kolme lasta, joilla on ainakin viisi vanhempaa. En näe, miksi heillä ei tulisi olla laillisesti viittä vanhempaa… Tapasin uuden kumppanini. Hän oli juuri saanut vauvan. Tuon vauvan biologinen isä on minun veljeni. Tyttäreni biologinen isä on eräs mies, joka elää Venäjällä. Adoptoitu poikani pitää häntä myös isänään. Niinpä nämä viisi vanhempaa jakautuvat kahteen kolmen henkilön ryhmään… Haluaisin toden totta elää laillisessa systeemissä, joka kykenee heijastamaan tätä todellisuutta. En usko sen olevan mahdollista avioliittoinstituution puitteissa.”

Tämä on aika shokeeraava vaatimus. Se ei ole shokeeraava sen vuoksi, mitä hän sanoo – se kaikki on ilmeistä – vaan siksi, että on harvinaista rehellisyyttä, että joku tahtoo sanoa sen. Siksi se tukahdutetaan. Se kielletään. Jos Gessenin liike ei hylkää häntä, hänet marginalisoidaan tai sivuutetaan.

Olemme nähneet tämän kaltaista aiemmin. Oletko tietoinen – monet eivät ole – siitä, että aborttia kannattavat feministit kuten Camile Paglia, Judith Arcana, Naomi Wolf ja muut ovat myöntäneet, että abortti merkitsee ihmishengen riistämistä? Heidän avoimuutensa on vastoin sitä kielellistä hämärtämistä, joka ajaa pro-aborttiliikettä, aivan kuten Gosnellin oikeudenkäynti nostaa voimakkaasti esille abortin todellisuuden.

Sallikaa minun lainata heitä (lihavointi minun) ja miettikää, oletteko kuulleet tästä mitään valtavirran aborttidebateissa.
Näistä kolmesta Paglia oli ehkä kaikkein tylyin, kun hän kirjoitti: ”Olen aina suoraan myöntänyt, että abortti on murha, jossa voimakas lopettaa voimattoman. Liberaalit ovat suurimmaksi osaksi kaihtaneet kohdata eettisiä seurauksia abortin hyväksymisestään, sitä että sen seurauksena tuhotaan konkreettisia yksilöitä eikä ainoastaan tunnottomia kudosmöhkäleitä. Minun mielestäni valtiolla ei ole mitään valtaa sekaantua kenenkään naisen biologisiin prosesseihin, jotka luonto on sinne laittanut ennen syntymää, ja siksi ennen kuin tuo nainen astuu yhteiskuntaan ja tulee kansalaiseksi.”

Arcana, itse aborttien suorittaja, oli samalla tavalla rehellinen: ”Suoritin abortteja. Minulla on itselläni ollut abortti ja kannatan naisten oikeutta tehdä abortti, jos me niin valitsemme. Mutta meidän ei koskaan tulisi jättää huomiotta sitä seikkaa, että raskaana oleminen merkitsee sitä, että naisen sisällä on kasvava vauva, vauva, jonka elämä lopetetaan. Meidän ei pitäisi teeskennellä, ettei näin tapahdu.”

Wolf, vaikka hän koetti vähentää lausumansa vaikutusta vetoamalla tunteeseen ja välttämättömään pahaan, oli myös aivan suora: ”Sota on laillista. Joskus se on jopa välttämätöntä. Se, että kuolevan annetaan kuolla rauhassa, on usein laillista ja joskus jopa välttämätöntä. Abortin tulisi olla laillista. Se on joskus jopa välttämätöntä. Äidin täytyy joskus voida kyetä päättämään, että sikiön, sen täydessä ihmisyydessä, täytyy kuolla.”

Wolf antoi tämän lausunnon 1995. Arcanan lausunto oli vuodelta 1999 ja Paglian 2008. Internetiä tutkimalla voit löytää lisää tällaisia lausuntoja menneiltä vuosilta.

Mutta onko tämä muuttanut debattia abortista? Ei. Onko enemmistö abortin kannattajista ollut yhtä rehellisiä siitä, mitä he ajavat – että kyseessä on ihmishengen riistäminen? Ehdottomasti ei. Edelleen, neljäkymmentä vuotta myöhemmin, me väittelemme ihmisten kanssa siitä, onko syntymätön lapsi edes ihminen.

Näin tulee käymään myös homoliittojen kanssa. Se tosiasia, että joku tässä liikkeessä on halukas myöntämään heidän todellisen agendansa, viestittää – kuten abortin kannattajien kohdalla tätä ennen – että he tuntevat voiton häämöttävän horisontissa. Asiat ovat saavuttaneet käännekohdan, jossa yleinen tuki homoliitoille on alkanut painaa enemmän kuin järki tai kriittinen ajattelu.

Jos kyllin moni ihminen kannattaa heidän asiaansa, mitä merkitystä sillä on, jos ihmiset tietävät totuuden? Gessenin kaltaiset ihmiset katsovat, että salaisuus on jo paljastettu.

Minun mielestäni totuudella on kuitenkin väliä. Minun mielestäni on sitä parempi mitä useampi ihminen tietää, mistä tässä on todellisuudessa kysymys. Älköön petos saako pysyä.

Levitä sanaa.

Steve Skojec
Englanninkielinen teksti tästä
Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
Avioliitto Eksytys Synti

Millaisia vaikutuksia ns. tasa-arvoisen avioliiton laillistamisella tulee olemaan?

Maassamme käsitellään parhaillaan aloitetta ns. tasa-arvoisesta avioliitosta. Yhdysvaltojen Massachusettsin osavaltiossa avioliittolaki muutettiin vuonna 2004 siten, että siellä laillistettiin homoliitot. Siellä on nyt kokemusta yhden vuosikymmenen ajalta siitä, mitä vaikutuksia tällä lainmuutoksella on ollut. Ohessa linkki videoon, jossa näistä kokemuksista kerrotaan (video löytyy sivulta http://www.massresistance.org/). Tämän videon sanoma voidaan tiivistää seuraavasti: 1) Homoliitot sallivan lain avulla yhteiskunta pakotetaan hyväksymään homoseksuaalisuus, 2) avioliittolain muutos on vasta alkua!
Tuore esimerkki: Mozilla-pomon pikasavustus

Kategoriat
Luther-divari Teologia

Concordia ry:n vuosikokous

Concordia ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään to 12.9. klo 17. Paikka: Luther-divari, Mechelinkatu 49, Helsinki. Kokous on avoin kaikille yhdistyksen jäsenille. Kokouksen jälkeen kahvit ja Concordia-piiri n. klo 18, joka on kaikille avoin. Aihe: Yksimielisyyden ohje, alustaja: H. Lehtonen. Tervetuloa!


Näytä suurempi kartta