Kategoriat
1/2015 Pääkirjoitus

PÄÄKIRJOITUS * HANNU LEHTONEN

Eräässä jokin aika sitten tehdyssä tutkimuksessa, joka oli teetetty ev. lut. kirkon papiston keskuudessa, esitettiin arvelu, että osa herätysliikkeistä saattaa erota kirkosta tulevaisuudessa. Tämä kysely oli tehty samoihin aikoihin, kun eduskunta päätti avioliittolain muuttamisesta.

Jos kuitenkin katsoo, millaisia kannanottoja herätysliikkeet ovat tosiasiallisesti viime aikoina ottaneet, eipä kirkon piispoilla ole pahemmin syytä huoleen. Eri asia on tietysti se, että herätysliikkeiden yksittäisiä kannattajia on varmasti eronnut kirkosta esimerkiksi arkkipiispan lausuntojen seurauksena.

Herätysliiketaustainen Perusta-lehti omisti tämän vuoden ensimmäisen numeronsa lähes kokonaan kirkkokysymyksen puimiseen. Perustassa annettiin ymmärtää, että tänne saattaisi kukaties lähitulevaisuudessa syntyä eräänlainen Missouri-synodin alaosasto, uusi kirkko. Amerikkalainen Missouri-synodi on kauan ollut jonkunlaisen peikon maineessa Suomen kirkollisessa elämässä. Yleensä sillä ovat pelotelleet liberaalit. On jotenkin erikoista, että Perusta ottaa tämän saman aseen käyttöönsä.

Perusta-lehti ei halua mitään uutta kirkkoa. Mutta miten pitäisi toimia näissä vaikeissa vaiheissa? Ei ole oikein vain arvostella toisia, jotka ovat jotakin yrittäneet vaikka sitten kuinka puutteellisestikin. Piispa Soramies tuo samassa Perustan numerossa olleessa haastattelussaan esille ajatuksia, joita kannattaisi kuunnella: “Perinteinen herätysliikkeiden toimintamalli on syntynyt ympäristössä, jossa oli olemassa tunnustukseen pitäytyvä kirkko paikallisseurakuntineen ja pappeineen. Herätysliikkeiden roolina on ollut ravistella hereille ja samalla tukea sananjulistustyössä näitä seurakuntia. Tämä toimintaympäristö on kuitenkin katoamassa ja monin paikoin jo kadonnutkin. Muuttunut tilanne vaatii herätysliikkeitä ottamaan kokonaisvaltaisen vastuun kristittyjen hengellisestä elämästä varmistamalla heille pääsyn armonvälineitten äärelle.”

Kategoriat
5/2014 Evankeliumi

MITÄ EVANKELIUMI ON?

Mutta enkeli sanoi heille: “Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.”

Tästä nyt näet, mitä evankeliumi on; se on nimittäin iloinen julistus Kristuksesta, autuaaksitekijästämme. Se joka häntä oikein julistaa, julistaa evankeliumia ja pelkkää iloa. Saattaako sydän enää kuulla suurempaa iloa kuin sen, että Kristus annetaan hänen omaksensa? Enkeli ei sano ainoastaan: ”Kristus on syntynyt”, vaan hän omistaa Kristuksen syntymän meille sanoen: ”Teidän Vapahtajanne!”.

Evankeliumi ei siis ainoastaan tuo esiin kertomuksia Kristuksesta, vaan se omistaa ja antaa ne kaikille, jotka ne uskovat, ja se onkin, niin kuin yllä sanoimme, evankeliumin oikea luonne. Mitä auttaa minua, vaikka hän olisi syntynyt tuhannen kertaa, ja vaikka siitä minulle joka päivä mitä suloisimmin veisaeltaisiin, ellen minä saa kuulla sen koskevan minua ja kuuluvan minulle? Kun se ääni kaikuu, kaikukoon sitten kuinka hiljaisesti ja kehnosti tahansa, kuuntelee sydämeni sitä kuitenkin riemuiten; se saavuttaa tarkoituksensa ja kaikuu niin pohjattoman hyvältä. Jos jotakin muutakin olisi julistettava, olisi tämä evankelinen enkeli ja enkelievankelista siitä kyllä maininnut.

Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 298. Helsinki 1941. SLEY

Kategoriat
4/2014 Lehdet Rukous Vapaus

Kristityn vapaus

Aili Väisänen, Kiuruvesi

”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” (Gal.5:1)

Rukous: Jumala, Isämme, sinä olet vapauttanut meidät lain orjuudesta. Auta pysymään tässä vapaudessa. Varjele meitä sitomasta itseämme tapoihin ja tottumuksiin, jotka estävät rakastamasta sinua ja lähimmäisiämme. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Itken. Tuo pieni, Kotimaa–lehdestä leikattu rukous kotimme seinällä, ajan saatossa kellastunut paperi, kuinka syvästi sinä puhut. Kuinka ihmeellinen sinä olet Jumala.

Ajatukset palaavat aikaan yli vuosikymmen sitten. Koin syvästi ja voimakkaasti, että kaikki ei ole kohdallaan. Olin kuin loukussa. Rukoilin ja rukoilin, itkin ja kyselin: osoita Herra, miksi, mistä on kysymys?

Aika kului, rukous jatkui. Kunnes eräänä sunnuntaina, iltapäivällä, ovikello soi. Itkun jälkiä silmistäni pyyhkien menin avaamaan. Siellä sinä ystävämme olit, viimeisestä näkemisestämme oli kulunut useita vuosia. Kerroit, kuinka sinulle oli tullut pakottava tarve tulla käymään. Siinä kahvipöydässä yllättäen kysyit, muistitko sinä pyytää ”X– liikkeestä” pois lapun, johon olit laittanut nimesi?

Olin totisesti unohtanut, mutta ystävämme neuvoi: ”Se lappu täytyy sinun itse sieltä huolehtia pois. Valvo, että nimesi poistetaan myös tietokoneelta.” Pari kuukautta siinä meni ja monta kyyneltä vuoti, kunnes vihdoin sain kirjatun, kahden henkilön allekirjoittaman kirjeen vahvistuksena nimeni poistamisesta.

Virsi 215: Siinä se on: ”Oi armon merta ihmeellistä, sen vesi voimallinen on.” Kiitos Jeesus! Se sanoin kuvaamaton riemu ja vapauden tunne sen jälkeen oli valtava. Loukusta vapauteen päässyt lintu kuvaa sitä parhaiten. Mieleeni nousevat Raamatun sanat Jes. 43:1: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”

Totisesti, kun muu horjuu, kasteen armo, hyvän omantunnon liitto pysyy (1. Piet. 3:21–22).

Jeesus, sinä sanoit opetuslapsillesi: ”Älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan” (Luuk. 10:20).

Rakas Jumala, kirkasta sanasi sydämissämme, anna sen loistaa ja lämmittää niin kuumana, että saamme siitä lohdutuksen, ilon ja vapauden. Kiitos!

Kategoriat
4/2014 Lehdet Luominen Tiede

Raamatun oppi luomisesta on yhteensopimaton evoluution kanssa.

Pekka Nisula, Teuva

”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte Minua; sillä Minusta hän on kirjoittanut” (Joh. 5:46)

Raamatun alussa on Kaikkitietävän Jumalan ihmisille antama sana maailman luomisesta ja lajien synnystä. Kehitysideologian hyväksyminen on syrjäyttänyt Raamatun ja pakottanut etsimään maailman synnylle kehitysajatukseen perustuvia syitä. Niinpä Raamatun kuutta 24–tuntista luomisen päivää on alettu selittää pitkiksi kehitysjaksoiksi.

Teologiassa Raamatun luomisen ja evoluution yhteensovittamista nimitetään teistiseksi evoluutioksi. Se omaksuu darwinistisen kuvan biologiasta samaistaen tämän kuvan Jumalan luomistapaan. Evoluution mukaisesti se hyväksyy ainoastaan luonnon lakien ohjaamattomat aineelliset prosessit elämän alkuperästä ja sen kehittymisestä. Koska kehitysopissa Raamattu on ihmissyntyinen, katsotaan sen tulkinnankin olevan muutettavissa ihmisten tarpeiden mukaan.

Kehitysopin ytimessä ei ole olemassa tämän maailman todellisuuden rajat ylittävää merkitysaluetta, johon sanat voitaisiin kiinnittää. Kielemme käyttöä kontrolloivat ainoastaan tämänpuoleisen aineelliseen todellisuuteen sidotut käytännölliset näkökohdat. Avainsana on tarkoituksenmukaisuus eikä Jumalan totuus (Joh. 17:17).

Tarkoituksenmukaisuuden määrätessä merkityksen, sanat voivat merkitä mitä tahansa. Raamatussa sanat ankkuroituvat Jumalan antamaan merkitykseen eivätkä ne ole merkityksiltään vapaita kellumaan mielivaltaisesti. Jumalan luomisessa päivä-sanalle antama tarkoitus synnyttää sen merkityksen. Kun Jumala sanoo ’kuusi päivää’, ei Hän tarkoita sillä 13,7 miljardia vuotta. Raamattu edellyttää pysymistä sanojen kirjaimellisessa merkityksessä, mistä ei poiketa, ellei Raamattu itse pakota sitä tekemään (1. Kor. 4:6; Luuk. 10:26).

Kirjaimellisen merkityksen sitovuudesta irtautumisella tähdätään Raamatun koko merkityksen purkamiseen. Luomiskertomuksessa päivä koostuu normaaliin tapaan valoisasta ja pimeästä ajanjaksosta, päivästä ja yöstä (1. Moos. 1:5) jakautuen ehtooseen ja aamuun, jotka yhdessä ovat yksi päivä (1. Moos. 1:5; Jer. 33:25–26). Jos päivän merkitys 1. Moos. 1:14:ssa ei ole kirjaimellinen, niin samassa jakeessa sana “vuosi” on merkityksetön.

Aadam eli kuudennesta päivästä eteenpäin yhteensä 930 vuotta (1. Moos 5:5). Päivän pituus jo tuhannenkin vuoden pituiseksi “venytettynä” on järjetön Aadamin elinikään verrattuna. Jumalan käskyn mukaan työtä tuli tehdä kuusi päivää, ei kuutta epämääräistä ajanjaksoa. Levätä tuli päivä eikä aikakautta (2. Moos. 20:9–10).

Raamatussa luomisen eteneminen ei ole sama kuin evoluution. Raamatussa maakasvit luotiin ensin ja vesieliöt myöhemmin. Kehitysopissa merieliöt ja selkärangattomat (trilobiitit) olivat ensin ja kasvillisuus myöhemmin. Raamatussa linnut ovat ennen matelijoita mutta kehitysopissa matelijat olivat ennen lintuja. Kasvit olivat ennen siemeniä, koska Jumalan käskystä kasvanut kasvillisuus vasta tuotti siemenen (1. Moos. 1:11–12).

Kehitysopillinen lajirunsauden johtaminen luonnonvalinnasta ja perinnöllisyydestä ei ole Raamatun lajinsa mukaisesti luomista. Raamatussa ihmistä ei luotu eläimeksi, vaan Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:27). Ihminen sai järjellisen ja kuolemattoman sielun, jota häviämään luoduilla (2. Piet. 2:12) eläimillä ei ole. Ihminen on tietoinen omasta kuolemastaan ja tajuaa aikansa rajallisuuden. Kehityksessä ihminen on vain yksi eläinlajeista vailla sielua, tarkoitusta ja ikuisuutta (1. Tim 2:13). Koska evoluutiossa oli vain suuri määrä eläimiä, joista kehittyi miljardien vuosien aikana yhä enemmän ihminen, ei ihmisen lähtökohtana voi olla todelliset Aadam ja Eeva. Kuolema evoluutiossa ei ole tullut maailmaan synnin seurauksena (Room. 5:12), vaan on alusta pitäen ollut edellytys, jota ilman koko kehitysprosessi ei voisi toimia. Ihmisen kehittyminen miljardien vuosien kuluessa alempiasteisesta korkeamman asteen eläimeksi poistaa syntiinlankeemuksen todellisena tapahtumana. Jumalan syytös ja rangaistuksen alaisuus sanan rikkomisen synnistä ja sen sovittamisesta raukeaa.

Pelastus Kristuksessa on sidottu historiallisesti todellisiin Aadamiin ja Eevaan, joiden synti teki pelastuksen välttämättömäksi (Matt. 19:4 Mark. 10:6). Jeesuksen sukuluettelo (Luuk. 3:23–38) käsittelee Aadamia Jeesuksen todellisena esi-isänä. Raamatun rinnastuksessa, Jumalan syyttäessä Aadamin synnistä koko ihmiskuntaa ja siinä, että Jumala lukee Kristuksen syntien sovitustyön, lain täyttämisen ja vanhurskauden ihmiskunnan hyväksi (Room. 5:19; 1. Kor. 15:21–22), edellytetään molemmissa tapahtumien historiallista todellisuutta. Kun kirkko kehitysopin hyväksymällä kieltää Raamatun luomisen ja lankeemuksen todellisina tapahtumina saadakseen sanomansa maailmalle hyväksyttäväksi, tulee Raamatun tarkoituksesta, Kristuksen Golgatan vanhurskauttamistyöstä (Joh. 20:31) pelkkä kuvitelma.