Eräässä jokin aika sitten tehdyssä tutkimuksessa, joka oli teetetty ev. lut. kirkon papiston keskuudessa, esitettiin arvelu, että osa herätysliikkeistä saattaa erota kirkosta tulevaisuudessa. Tämä kysely oli tehty samoihin aikoihin, kun eduskunta päätti avioliittolain muuttamisesta.

Jos kuitenkin katsoo, millaisia kannanottoja herätysliikkeet ovat tosiasiallisesti viime aikoina ottaneet, eipä kirkon piispoilla ole pahemmin syytä huoleen. Eri asia on tietysti se, että herätysliikkeiden yksittäisiä kannattajia on varmasti eronnut kirkosta esimerkiksi arkkipiispan lausuntojen seurauksena.

Herätysliiketaustainen Perusta-lehti omisti tämän vuoden ensimmäisen numeronsa lähes kokonaan kirkkokysymyksen puimiseen. Perustassa annettiin ymmärtää, että tänne saattaisi kukaties lähitulevaisuudessa syntyä eräänlainen Missouri-synodin alaosasto, uusi kirkko. Amerikkalainen Missouri-synodi on kauan ollut jonkunlaisen peikon maineessa Suomen kirkollisessa elämässä. Yleensä sillä ovat pelotelleet liberaalit. On jotenkin erikoista, että Perusta ottaa tämän saman aseen käyttöönsä.

Perusta-lehti ei halua mitään uutta kirkkoa. Mutta miten pitäisi toimia näissä vaikeissa vaiheissa? Ei ole oikein vain arvostella toisia, jotka ovat jotakin yrittäneet vaikka sitten kuinka puutteellisestikin. Piispa Soramies tuo samassa Perustan numerossa olleessa haastattelussaan esille ajatuksia, joita kannattaisi kuunnella: “Perinteinen herätysliikkeiden toimintamalli on syntynyt ympäristössä, jossa oli olemassa tunnustukseen pitäytyvä kirkko paikallisseurakuntineen ja pappeineen. Herätysliikkeiden roolina on ollut ravistella hereille ja samalla tukea sananjulistustyössä näitä seurakuntia. Tämä toimintaympäristö on kuitenkin katoamassa ja monin paikoin jo kadonnutkin. Muuttunut tilanne vaatii herätysliikkeitä ottamaan kokonaisvaltaisen vastuun kristittyjen hengellisestä elämästä varmistamalla heille pääsyn armonvälineitten äärelle.”