Paul Kretzmann, USA

Matka Mooriaan

22:1: ”Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: ’Aabraham!’ Hän vastasi: ’Tässä olen.’” Näiden tapausten jälkeen Beersebassa Jumala koetteli tai testasi Aabrahamia – ei antamalla tälle tilaisuuden syntiin (Jaak. 1:13), vaan koettelemalla hänen uskonsa lujuutta ja vahvuutta. Kun Herra kutsui Aabrahamia – tämän luultavasti nukkuessa – tämä heti osoittaa innokkuutensa kuulla.

22:2: ”Ja hän sanoi: ’Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon.’” Herran käsky on harkittu, yksityiskohtia korostava. Aabrahamin tuli ottaa poikansa, ei Ismaelia vaan ainoa poikansa, hänen vanhuusiän lempilapsensa, se, jota Abraham hellästi rakasti, nimittäin Iisak. Hänet Aabrahamin tuli uhrata polttouhrina Moorian maassa – joka on vuorijono sittemmin Jerusalemina tunnetun paikan läheisyydessä – yhdellä vuorista, jonka Herra osoittaisi hänelle.

22:3: ”Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut.” Sanaakaan ei mainita kiihtymyksestä tai mielenkuohusta Aabrahamin sydämessä. Hän teki vaieten ja hätäilemättä valmistelunsa Jumalan käskyn toteuttamiseksi kirjaimellisesti. Hän satuloi juhdan, jonka tuli kantaa puut uhria varten sekä ruoka matkaa varten, ja määräsi kaksi nuorta miestään, luultavasti talon palvelijoita, seuraamaan häntä. Hän pilkkoi myös puut, joita hän tarvitsisi uhraamista varten, ja sitten hän lähti kohti Mooriaa. Hän ei kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä, sillä hänen uskonsa vaikutti kuuliaisuudessa.

22:4: ”Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa.” Beersebasta Jerusalemiin oli matkaa 70 – 80 kilometriä, ja sen tähden se vaati suunnilleen kahden ja puolen päivän matkustamisen

22:5: ”Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: ’Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne.’” Vaikka Aabrahamin palvelijat olivat uskollisia tälle, he olivat tuskin valmistautuneita todistamaan sitä, mikä tapahtuisi heidän edessään olevalla vuorella. Huolimatta siitä, että Aabrahamilta oli salattuna hänen jumalanpalveluksensa lopputulos, hänen uskonsa riippui Herran lupauksessa ottaen huomioon, että Jumala kykeni herättämään Iisakin jopa kuolleista (Hepr. 11:17–19). Siitä syystä hän sanoo luottavaisesti: ”me palaamme luoksenne.” Todellinen usko luottaa Jumalaan myös silloin, kun hän näyttää kovalta ja vihaiselta, silloin kun uskova kokee ainoastaan hänen epäsuosionsa sydämessään. Jumalalle on nimitäin helppo asia korvata kaikki se, minkä hän näkee hyväksi ottaa pois, ja jopa palauttaa se, mikä oli menetetty.

22:6: ”Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä.” Aabraham kantoi henkilökohtaisesti veitsen teurastamista varten sekä tulen – hehkuvan hiilen tai hiukan taulaa pannussa – samalla kun hän sälytti puut Iisakin päälle, josta siten tuli esikuva verrattomasti suuremmasta uhrista, Jeesuksesta Kristuksesta, joka samoin kantoi ristinsä puun auliisti ja kärsivällisesti ja joka kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristille.

 

22:7: ”Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: ’Isäni!’ Tämä vastasi: ’Tässä olen, poikani.’ Ja hän sanoi: ’Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?’” Iisak rikkoi painostavan hiljaisuuden kysyen lapsellisen uteliaasti. Hän oli pannut merkille, että kaikki muu oli hankittu, mutta se, että puuttui lammas, karitsa tai vohla, jonka piti toimia uhrina, sai hänet esittämään kysymyksen. Luonnollisesti viattoman kysymyksen on täytynyt lisätä Aabrahamin ahdinkoa huomattavasti, mutta hän kulki eteenpäin horjumattoman lujasti.

22:8: ”Aabraham vastasi: ’Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.’ Ja he astuivat molemmat yhdessä.”Aabrahamin tarkoitus ei ollut – kuten Luther huomauttaa – vaivata poikaansa jumalallisen käskyn yksityiskohdilla. Isän hiljainen vastaus riitti Iisakille.

Jumala puuttuu asioihin

22:9: ”Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle.” Yksityiskohtainen kertomus kiinnittää jälleen huomion Aabrahamin ehdottomaan kuuliaisuuteen: alttarin rakentaminen, sopivan puumäärän latominen uhrin polttamista varten, Iisakin sitominen, hänen, jota tässä jälleen kutsutaan hänen pojakseen, ja hänen panemisensa alttarille.

22:10: ”Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa.” Tämä on huippukohta, kertomuksen dramaattisin hetki: Iisak kärsivällisenä uhrina, joka tietää olevansa polttouhri, jonka Herra oli katsonut, ja isä valmiina teurastamaan poikansa.

22:11–12: ”Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: ’Aabraham, Aabraham!’ Hän vastasi: ’Tässä olen.’ 12. Niin hän sanoi: ’Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.’” Herran enkeli sanan erityisessä merkityksessä, Jumalan Poika, ilmaistaan tässä jälleen. Hän puuttuu asioihin juuri oikeaan aikaan pelastaakseen Iisakin hengen. Jumala oli nyt saanut kovimmalla ajateltavissa olevalla koettelemuksella osoituksen siitä, että Aabraham pelkäsi Jumalaa, että se oli hänen mielensä ja sydämensä asenne, koska hän ei ollut säästänyt ainoaa poikaansakaan kuuliaisuuden tähden Jumalaa kohtaan. Tämän ilmaisi selvä todistus, ja se havaittiin tosiasiallisella kokeella. Tässä korostetaan myös Iisakin esikuvaa, joka enteilee Uuden testamentin suurempaa uhria (Room. 8:32).

22:13: ”Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.” Jumala ohjasi Aabrahamin huomion tämän takana olevaan oinaaseen, joka oli siihen asti jäänyt häneltä huomaamatta ja joka oli takertunut vuorenrinteessä olevaan tiheikköön pitkillä, käyrillä sarvillaan. Hän toimi ehdotetun vihjeen mukaan ja teki oinaasta uhrieläimen poikansa Iisakin sijasta. Oinas oli siten, kuten monissa myöhemmissä uhreissa, vertauskuva. Se otti kuolemaan määrätyn paikan. Tämä antoi suuren arvon Kristuksen uhrille, sillä se annettiin meidän edestämme, meidän sijastamme.

22:14: ”Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi ’Herra näkee.’ Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: ’Vuorella, missä Herra ilmestyy.’” Aabraham antoi uhripaikalle nimen, joka merkitsee ’Herra näkee tai huolehtii’. Myöhemmin oli tähän tapahtumaan perustuva sanonta ”vuorella, missä Herra ilmestyy”, mistä on peräisin Mooria-nimi.

Herra toistaa siunauksensa

22:15–18: ”Ja Herran enkeli huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta 16. ja sanoi: ’Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sen tähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi, 17. minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. 18. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sen tähden että olit minun äänelleni kuuliainen.’” Juhlallinen julistus ja profetia, jota tukee vahvin vala, jonka Herra voi vannoa, se, että hän vannoo itse kauttansa. Lupauksen laajuus, joka tähtää kohti lukemattoman suurta jälkeläisten joukkoa, kaikkien vihollisten täydellistä kukistamista ja erityisesti siihen, että Aabrahamin Siemenessä, tuossa yhdessä suuressa vaimon Siemenessä, kaikki kansakunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi, sulkee pois sen, että tässä olisi kyse pelkästä ajallisesta siunauksesta. Pyhä Paavali viittaa pääasiassa tähän siunaukseen, kun hän kirjoittaa: ”Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: ’Ja siemenille’, ikään kuin monesta, vaan ikään kuin yhdestä: ’Ja sinun siemenellesi’, joka on Kristus” (Gal. 3:16). Kristuksessa kaikki maan sukukunnat ovat siunatut. Hänen voimassaan Jumalan kansa, Aabrahamin hengelliset jälkeläiset, kukistaa kaikki vihollisensa. Tämä on se voitto, joka voittaa maailman, meidän uskomme.

22:19: ”Sitten Aabraham palasi palvelijainsa luo, ja he nousivat ja kulkivat yhdessä Beersebaan. Ja Aabraham jäi asumaan Beersebaan.” Aabrahamin usko oli osoittautunut täysin oikeaksi. Hänen luottamuksensa oli palkittu mitä ihmeellisimmällä tavalla. Nyt hän palasi yhdessä Iisakin kanssa siihen paikkaan, jossa hänen palvelijansa olivat häntä odottamassa. Yhdessä he matkasivat takaisin Beersebaan.

Naahorin perhe

22:20: ”Näiden tapausten jälkeen ilmoitettiin Aabrahamille: “Katso, myöskin Milka on synnyttänyt poikia sinun veljellesi Naahorille.” 21. Nämä olivat Uus, hänen esikoisensa, tämän veli Buus, Kemuel, Aramin isä, 22. Kesed, Haso, Pildas, Jidlaf ja Betuel; 23. Ja Betuelille syntyi Rebekka. Nämä kahdeksan synnytti Milka Naahorille, Aabrahamin veljelle. 24. Ja hänen sivuvaimonsa, nimeltä Reuma, synnytti myös lapsia: Tebahin, Gahamin, Tahaan ja Maakan.” Näistä Naahorin lapsista Buus mainitaan kohdissa Jer. 25:23 ja Job 32:2 ja Maaka kohdissa 5. Moos. 3:14 sekä Joos. 12:5. Muut ovat saattaneet olla osittain niiden heimojen isiä, joita myöhemmin oli eteläisessä Mesopotamiassa ja Pohjois-Arabiassa, maassa, jossa Job ja hänen lapsensa sittemmin elivät. Mutta luettelon suurin merkitys on siinä, että se osoittaa Rebekan sukuperän, joka oli Naahorin laillinen pojantytär ja Iisakin serkun tytär.

Suomennos: Hannu Lehtonen