Kategoriat
2/2013 Lehdet Rukous

Rukouksen voima

”Ja hän sanoi: ’Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?’ Hän vastasi: ’Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä’.” (1. Moos. 18:32)

Me näemme Abrahamin esimerkistä miten hän on ollut täynnä Pyhää Henkeä ja uskon luottamusta sekä palavaa rakkautta. Tämä on kirjoitettu meille että menettelisimme hänen tavallaan kuten hän ottaa kurjat ihmiset hoivaansa ikään kuin olisi hän itse hädässä. Kuten kuulemme hänen tässä tulvimalla käyttävän kauniita sanoja voidakseen heidät pelastaa ja Jumalan vihan kääntää ja Jumala myös kuulee hänen rukouksensa, niin usein kuin hän rukoilee.

Lopuksi on tässä esitetty tapa jolla meidän tulee rukoilla. Sillä jokainen uskova kristitty voi rukoilla ja olla varma rukouksensa kuulemisesta. Katso, miten Abraham puhuu vaikuttavasti ja kaikki mitä hän sanoo, tapahtuu. Hän ei saa kieltävää vastausta, vaan pelkkiä myönnytyksiä, esimerkki, jota meidänkin tulisi noudattaa ettemme katsoisi yksin taivaassa olevia pyhiä, vaan myös niitä, jotka maan päällä ovat, kuten Abraham teki maan päällä eläessään. Sen tähden on tämä esimerkki meille annettu, että saisimme siitä lohtua. Kun me rukoilemme, on se samalla kuultu ja kun voit niin uskoa, tapahtuu se niin.

Niin sanoo Johannes epistolassaan: ”Ja tämä on se turva kuin meillä on häneen että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa jälkeen niin hän kuulee meitä”. Ja kun me uskomme, voimme olla iloiset ja huolettomat siitä, ettei Jumala meitä jätä. Abraham ei myöskään epäillyt. Jos hän olisi rukoillut edelleen, olisi Jumala ottanut senkin varteen. Jos joku kristitty rukoilee puolestani, en tarvitse olla murheissani ja peloissani.

Martti Luther, Saarnoja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, s. 194–195. Näköispainos vuoden 1915 painoksesta. Panelia 1989.

Kategoriat
2/2013 Avioliitto Lehdet

Elieserin matka Mesopotamiaan (1.Moos.24:29–67)

Paul Kretzmann, USA

Elieser Betuelin kodissa

24:29–30: ”Rebekalla oli veli, jonka nimi oli Laaban; ja Laaban riensi ulos miehen luo lähteelle. 30 Sillä kun hän näki nenärenkaan ja rannerenkaat sisarensa käsissä ja kuuli sisarensa Rebekan kertovan ja sanovan: ’Näin mies puhui minulle’, meni hän miehen luo; ja katso, hän seisoi vielä kamelien luona lähteellä.” Niiden joukossa, jotka kuulivat Rebekan jännittävän kertomuksen, oli hänen veljensä Laaban. Hänen sisarensa näyttämien kallisarvoisten lahjojen silmäily sai Laabanin – jonka myöhempään petollisuuteen viitataan myös tässä – rientämään lähteelle. Hän tuskin malttoi odottaa riittävän kauan kuullakseen Rebekan kertoman keskustelun yksityiskohdat. Hän juoksi nopeasti ulos kaupungista ja löysi muukalaisen seisomassa lähteellä lepäävien kameliensa luona.

24:31: ”Ja hän sanoi hänelle: ’Tule sisään, sinä Herran siunattu. Minkä tähden seisot ulkona? Minä olen valmistanut tilaa talossa ja sijaa kameleille.’” Osoittaen aitoa itämaista vieraanvaraisuutta, vaikka siihen sekaantuikin joitakin itsekkäitä motiiveja, Laaban kutsui Elieserin astumaan sisälle kutsuen tätä Herran siunatuksi, sellaiseksi, jonka päällä lepää Herran suosio.

24:32: ”Niin mies tuli taloon, ja Laaban riisui kamelit ja antoi kameleille olkia ja rehua sekä hänelle ja hänen seuralaisilleen vettä jalkojen pesemiseksi.” Elieser otti viivyttelemättä vastaan Laabanin kutsun. Hän tuli Betuelin taloon ja piti huolen siitä, että hihnat, jotka pitivät kamelien kuormia kiinni, irrotettiin asianmukaisesti. Laaban toimitti sillä välin ruokaa ja makuupaikan kameleille sekä vettä tapana olevaa jalkojen pesua varten ennen talon asuintiloihin astumista.

24:33: ”Sitten pantiin ruokaa hänen eteensä, mutta hän sanoi: ’En syö, ennenkuin olen puhunut asiani’. Laaban vastasi: ’Puhu’. ”Itämainen tapa kielsi kaiken viittaamisen matkan tarkoitukseen, ennen kuin matkalaisen kaikki ruumiilliset tarpeet oli tyydytetty. Mutta Elieser tässä ilmoitti isännälleen, ettei hän voinut ajatella syömistä, ennen kuin hän oli kirjaimellisesti ’sanonut sanottavansa’, ennen kuin hän oli kertonut matkansa tarkoituksen. Hänen epäitsekäs uskollisuutensa sai hänet asettamaan oman mukavuutensa isäntänsä asian jälkeen.

Elieser kertoo asiansa

24:34–35: ”Hän sanoi: ’Minä olen Aabrahamin palvelija. 35 Herra on suuresti siunannut minun herraani, niin että hänestä on tullut mahtava mies; hän on antanut hänelle pikkukarjaa ja raavaskarjaa, hopeata ja kultaa, palvelijoita ja palvelijattaria, kameleja ja aaseja.’” Näennäisen huoleton omaisuuden luetteleminen auttaa kasvattamaan vaikutelmaa suuresta vauraudesta ja vallasta.

24:36: ”Ja Saara, herrani vaimo, on vanhalla iällänsä synnyttänyt herralleni pojan; ja tälle hän on antanut kaiken omaisuutensa.” Iisak oli kaiken tämän suuren varallisuuden perillinen.

24: 37–44: ”Ja herrani vannotti minua sanoen: ’Älä ota pojalleni vaimoa kanaanilaisten tyttäristä, joiden maassa minä asun, 38 vaan mene minun isäni kotiin ja sukuni luo ja ota sieltä pojalleni vaimo’. 39 Silloin minä sanoin herralleni: ’Entä jos tyttö ei seuraa minua?’ 40 Hän vastasi minulle: ’Herra, jonka edessä minä olen vaeltanut, lähettää enkelinsä sinun kanssasi ja antaa matkasi onnistua, niin että saat pojalleni vaimon minun suvustani ja isäni perheestä. 41 Silloin, kun saavut sukuni luo, olet vapaa valasta, jonka minulle vannoit; jos he eivät häntä sinulle anna, olet valasta vapaa’. 42 Niin minä tänään tulin lähteelle ja sanoin: ’Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, jos annat onnistua sen matkan, jolla olen, 43 salli tapahtua niin, että se neitonen, joka minun seisoessani tässä vesilähteellä tulee ammentamaan vettä ja sanoessani hänelle: Anna minun juoda vähän vettä astiastasi, 44 vastaa minulle: Juo itse, ja minä ammennan myös sinun kameleillesi – että hän on se vaimo, jonka Herra on määrännyt minun herrani pojalle’.” Myös tässä puheensa osassa, viitatessaan yksikössä siihen neitoon, jonka hän odotti tulevan lähteelle, palvelija suuntaa kuulijoidensa huomion Rebekkaan.

24:45–46: ”Tuskin olin lakannut näin puhumasta itsekseni, niin katso, Rebekka tuli sinne, vesiastia olallansa, astui alas lähteelle ja ammensi. Ja minä sanoin hänelle: ‘Anna minun juoda’. 46 Hän laski nopeasti astian alas olaltansa ja sanoi: ‘Juo, minä juotan myös sinun kamelisi’. Niin minä join, ja hän juotti myös kamelit.”

24:47–48: ”Ja minä kysyin häneltä sanoen: ’Kenenkä tytär sinä olet?’ Hän vastasi: ’Olen Betuelin, Naahorin ja Milkan pojan, tytär’. Niin minä panin nenärenkaan hänen nenäänsä ja rannerenkaat hänen käsiinsä. 48 Ja minä kumarruin maahan ja rukoilin Herraa, kiittäen Herraa, minun herrani Aabrahamin Jumalaa, joka oli johdattanut minut oikeata tietä saamaan herrani veljen tyttären (sanan laajemmassa merkityksessä, sillä Rebekka oli Naahorin lapsenlapsi) hänen pojalleen.” Olosuhteisiin perustuva kertomus, johon sisältyi täysi kertomus rukouksesta, oli tarkoitettu osoittamaan, että Herra oli todella jo ottanut asian Elieserin käsistä. Tämä kuulijoiden epäilemättä täytyisi tunnustaa.

24:49: ”’Ja jos nyt tahdotte osoittaa suosiota ja uskollisuutta minun herralleni, niin ilmoittakaa se minulle; jollette, niin ilmoittakaa minulle sekin, kääntyäkseni toisaalle, oikealle tai vasemmalle.’” Elieser vetoaa suoraan siihen ystävällisyyteen ja uskollisuuteen, jota Aabrahamin tulisi saada osakseen sukulaisiltaan. Joka tapauksessa hän odotti heidän antavan hänelle selvän tiedon kannastaan asiaan, jotta hän voisi tietää tarkasti, mitä tehdä seuraavaksi. Pane merkille, että asianmukaisessa ja pätevässä kihlauksessa, kuten Luther tässä huomauttaa, kosinta suunnataan ensin nuoren naisen vanhemmille, eikä salaisella kihlauksella ole mitään pätevyyttä Jumalan edessä.

Rebekka suostuu Iisakin morsiameksi

24:50: ”Laaban ja Betuel vastasivat sanoen: ’Herralta tämä on tullut; emme voi tässä asiassa puhua sinulle hyvää emmekä pahaa’.” Koko asia oli edennyt tähän pisteeseen niin selvästi Herran välittömän johdatuksen alaisena, etteivät Betuel, Rebekan isä, ja Laaban, hänen veljensä, voineet muuta kuin tunnustaa Herran tahdon. Heillä ei ollut mitään sanottavana, ei mitään muutosta ehdotettavana (4. Moos. 24:13; 2. Sam. 13:22).

24:51: ”’Katso, siinä on Rebekka edessäsi, ota hänet ja mene. Tulkoon hän herrasi pojan vaimoksi, niinkuin Herra on sanonut.’” Näin oli otettu ensimmäinen askel pätevään kihlaukseen: Elieser oli pyytänyt Rebekkaa puolisoksi isännällensä Iisakille ja siihen oli suostuttu. Vanhemmat antavat lapsensa avioliittoon. Laaban lasketaan tässä kuuluvaksi Rebekan synnynnäisiin suojelijoihin perheen vanhempana poikana, jolle isä oli uskonut käytännössä kaikkien asioidensa hoidon.

24:52: ”Kuultuaan heidän sanansa Aabrahamin palvelija kumartui maahan Herran eteen.” Hänen ensimmäiset ajatuksensa olivat siten kiitollisuus Herraa kohtaan, joka oli antanut hänen matkalleen niin hyvän menestyksen sallien hänen saada päätökseen sen tarkoitus jo saapumisiltana. Kun näemme Herran armollisen käden johdattavan asioita elämässämme, meidän tulisi tehdä käytännöksi kiittää Herraa kaikesta hänen hyvyydestään meitä kohtaan.

24:53: ”Sitten palvelija otti esille hopea- ja kultakaluja sekä vaatteita ja antoi ne Rebekalle.” Nämä olivat tavanmukaisia lahjoja tulevalle morsiamelle: erilaisia kulta- ja hopeakoruja sekä kallisarvoisia vaatteita. Myöskin hänen veljelleen ja äidilleen hän antoi kallisarvoisia lahjoja.” Perheelle annettiin kihlajaislahjoja, kalliita tavaroita, jotka oli ehkä ostettu kalliilla hinnalla foinikialaisilta tai arabialaisilta kauppiailta.

24:54: ”Ja he söivät ja joivat, hän ja hänen seuralaisensa, ja olivat siellä yötä.” Kun Elieser oli nyt suorittanut menestyksellisesti sen tehtävän, jonka hänen herransa oli hänelle uskonut, oli hän vapaa nauttimaan isäntiensä vieraanvaraisuudesta miestensä kanssa. ”Mutta kun he olivat nousseet seuraavana aamuna, sanoi hän: ’Päästäkää minut menemään herrani luo’.” Nainen, jonka Jumala oli määrännyt Iisakin vaimoksi, oli nyt löydetty, mutta Elieser, uskollisena palvelijana, jolle hänen herransa etu oli aina tärkein, kiirehti toimittamaan tulevan morsiamen Iisakille ja siten saattamaan tehtävänsä päätökseen.

24:55: ”Tytön veli ja äiti vastasivat: ’Anna tytön viipyä luonamme vielä joku aika, edes kymmenen päivää. Sitten saat lähteä.’” He rakastivat Rebekkaa ja halusivat kovasti, että hän viipyisi heidän luonaan ainakin kymmenen päivää.

24:56: ”Mutta hän sanoi heille: ’Älkää viivyttäkö minua, koska Herra on antanut matkani onnistua. Päästäkää minut menemään, tahdon lähteä herrani luo’.” Elieser, onnellisena hankkeensa menestymisestä, tunsi, ettei hän voinut tietoisesti suostua viivytykseen, vaan että hänen täytyi palata heti takaisin.

24:57: ”He vastasivat: ’Kutsukaamme tänne tyttö ja kysykäämme häneltä itseltään’.” Asian oli määrä riippua Rebekan päätöksestä.

24:58: ”Ja he kutsuivat Rebekan ja sanoivat hänelle: ’Tahdotko lähteä tämän miehen kanssa?’ Hän vastasi: ’Tahdon’.” Yksinkertainen, Rebekalle luonteenomainen, ponteva vastaus sisälsi sekä hänen suostumisensa avioliittoon Iisakin kanssa että hänen päätöksensä lähteä välittömästi. Vaikka antaminen avioliittoon on vanhempien etuoikeus, niin silti tyttöä ei pitäisi pakottaa avioliittoon ilman hänen suostumustaan, kuten Luther huomauttaa.

24:59: ”Niin he lähettivät sisarensa Rebekan imettäjineen matkalle Aabrahamin palvelijan ja hänen miestensä mukana.” Laaban esitetään jälleen päähenkilönä, joka toimii Betuelin ja tämän vaimon puolesta, ja Rebekan annetaan virallisesti tulla Iisakin morsiameksi, jonka omaksi hän oli nyt sitoutunut sanallaan.

24:60: ”Ja he siunasivat Rebekan ja lausuivat hänelle: ’Oi sisaremme, tulkoon sinusta tuhat kertaa kymmenentuhatta, ja vallatkoot sinun jälkeläisesi vihamiestensä portit!’” Että Rebekan jälkeläisten määrä olisi lukematon joukko ja että kaikki hänen jälkeläisensä olisivat aina voitokkaita kaikkia vihollisiaan vastaan, oli vilpitön ja rakkaudellinen siunaus, jolla hänen sukulaisensa raskain sydämin siunasivat hänet päästäessään hänet menemään. Elieserin työ Rebekan kosinnassa oli alkanut hyvin suotuisasti. Jumala itse oli ilmiselvästi siunannut kihlauksen. Niinpä oli paras kiiruhtaa eteenpäin avioliiton täyttymiseen, etteivät pahat kielet kylväisi epäsopua.

 

Iisakin ja Rebekan avioliitto

 

24:61: ”Ja Rebekka nousi palvelijattarineen, ja he istuivat kamelien selkään ja seurasivat miestä. Niin palvelija otti Rebekan mukaansa ja lähti matkalle.” Niin Elieser lähti Rebekan kanssa. Rebekka otti mukaansa vanhan imettäjänsä, Deboran (1. Moos. 35:8) sekä lisäksi joukon palvelijattaria, seuralaisiaan.

24:62: ”Ja Iisak oli tulossa Lahai-Roin kaivon tienoilta; hän asui näet Etelämaassa.” Tästä huomautuksesta käy ilmi, että ainakin Iisak, ellei hänen isänsäkin, oli siirtynyt Kanaanin eteläiseen osaan, lähelle Haagarin lähdettä (1. Moos. 16:14), luultavasti tarkastaakseen laumoja tässä osassa maata.

24:63: ”Ja Iisak oli illan suussa lähtenyt kedolle käyskentelemään.” Iisak meni illan suussa kedolle mietiskelemään, pohdiskelemaan ja rukoilemaan, hyvin todennäköisesti myös ajatellen hyvin tärkeää askelta, hänen lähestyvää avioliittoaan. ”Ja kun hän nosti silmänsä, näki hän kamelien lähestyvän.” Hän luultavasti tunnisti ne heti niiksi, jotka kuuluivat hänen talouteensa.

24:64: ”Kun Rebekka nosti silmänsä ja näki Iisakin, laskeutui hän nopeasti maahan kamelin selästä.” Hän pudottautui tai hyppäsi alas kamelin selästä, jolla hän ratsasti. Tämä toiminta kuvasti hänen tarmoaan ja nopeaa päätöksen tekoaan. Oli tapana, että ratsastaja laskeutui eläimen selästä, jolla hän oli ratsastamassa, kun hän tapasi jonkun huomattavan henkilön.

24:65: ”Ja kysyi palvelijalta: ’Kuka on tuo mies, joka tulee kedolla meitä vastaan?’” Nämä sanat Rebekka osoitti Elieserille sen jälkeen, kun hän oli laskeutunut kamelin selästä. ”Palvelija vastasi: ’Hän on minun herrani’. Niin hän otti hunnun ja verhoutui siihen.” Hän veti alas viitan tapaisen verhon, joka peitti hänen päänsä, sillä oli tapana, että morsian näyttäytyi sulhasen edessä verhottuna.

24:66: ”Ja palvelija kertoi Iisakille kaikki, mitä hän oli toimittanut.” Hän antoi lyhyen raportin matkastaan ja sen menestyksestä.

24:67: ”Ja Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran majaan ja otti hänet luokseen, ja hänestä tuli hänen vaimonsa, ja hän rakasti häntä. Niin Iisak sai lohdutuksen äitinsä kuoltua.” Herra itse vaikutti Iisakin sydämessä todellisen miehen rakkauden naista kohtaan, joka niin selvästi oli määrätty hänen vaimokseen. Niin hän vei hänet Hebroniin, Saaran telttaan, jossa Aabrahamin pääpaikka oli sijainnut. Tällä tavalla suru, joka oli vallannut Iisakin hänen äitinsä kuoleman jälkeen, lievittyi vähitellen. Siten avioliitto, joka oli alkanut Jumalaan luottaen, vietiin eteenpäin hänen siunaamanaan.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2013 Lehdet Seurat

Jeesus Kristus -Hyvä Paimen

PUHE HANNU HALOSEN SYNTYMÄPÄIVÄSEUROISSA

Halvar Sandell, kappalainen, Helsinki

Concordia-lehden toimitussihteerin, Hannu Halosen, 50-vuotispäiviä vietettiin 20. huhtikuuta Pyhän Sydämen kappelissa, Helsingissä, syntymäpäiväseurojen merkeissä. Seuroissa puhuivat Ilpo Sinkko, Hannu Lehtonen, Halvar Sandell, Thomas Garaisi, Esko Murto sekä Markku Niemelä, joka myös juonsi tilaisuuden. Lisäksi kuultiin Miikkael Halosen ja Markus Tienhaaran musiikkiesityksiä. Yhteislauluina laulettiin Halosten valitsemia Siionin kanteleen lauluja. Ohessa julkaisemme Concordia-yhdistyksen puheenjohtajan, Halvar Sandellin, puheen näissä syntymäpäiväseuroissa.

 

Jeesuksen nimeen.

Rakas Hannu-ystävä, joka olet nyt tullut miehen ikään, sekä sinun rakkaasi, Ullamaaria ja Miikkael! Hyvät juhlavieraat!

Kirkossa on kuluneen viikon aikana ollut aiheena ”Hyvä Paimen”. Tunnemme Hyvän Paimenen psalmin 23: ”Herra on minun paimeneni – ei minulta mitään puutu.” Tällä viikolla meitä on puhuttanut se, miten Jeesus samaistaa itsensä tämän hyvän paimenen kanssa, kun hän sanoo: ”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut.” (Joh 10:11–14)

Puhe Paimenesta ei merkitse pelkkää paimenidylliä viheriäisillä niityillä kauniin puron reunalla. Se voi merkitä pimeää laaksoa ja vaarallisia vihollisia, joita vastaan me ehdottomasti tarvitsemme Hyvän Paimenen suojan. Jeesus puhuu sudesta. Susi on yksi niistä termeistä, joita Pyhä Raamattu käyttää tarkoittaessaan itse Saatana – hän tulee ryöstämään ja hajottamaan. Tarvitsemme sen vuoksi yhtenäisyyttä Hyvän Paimenen alaisuudessa. Yhtenäisyys, yksimielisyys on latinaksi concordia, mikä on myös yhdistyksemme nimi. Juuri inhimillisessä vajavaisuudessamme, synnin ja puoluehengen pyrkiessä valtaan, saamme muistuttaa toinen toisiamme siitä yhtenäisyydestä, siitä concordiasta, johon Hyvä Paimen haluaa meidät kaikki johdattaa.

Perkele etsii aina tilaisuutta päästä tunkeutumaan sisälle maanpäälliseen ulkonaiseen kirkkoon. Pyhä Paavali opettaa 2. Kor. 11:ssä, että Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi (2. Kor. 11:14). Niinpä hänen palvelijansa puhuvat kauniimmin rakkaudesta ja rauhasta kuin oikeat palvelijat, jotka puhuvat oikein. Kun tämä suuri vihollinen on päässyt sisään, niin hän palvelijoittensa toimesta vaatii uutta uskon oppia ja uutta opetusta eettisissä kysymyksissä.

Kristuksen palvelija on kutsuttu pitäytymään siihen, mitä apostolisessa sanassa on kirjoitettu. Hän ei saa pelästyä eikä vetäytyä, vaikka susi ulvoo ja näyttää hampaitaan. Sen vuoksi jatkamme rohkeasti niin kauan kun Jumala meille aikaa suo. Kristus – Hyvä Paimen – on tänään itse läsnä sen toimeksiannon kautta, jonka hän on Kirkolleen antanut. Saamme tulla tähän mukaan kiitollisin ja nöyrin mielin.

Tänään kiitämme yhdessä Taivaallista Isää siitä siunatusta kolportööritoiminnasta, jolla meidän Hannumme on palvellut ja palvelee luterilaisilla kirjoilla Suomen Siionia, monia kristittyjä eri herätysliikkeissä ja paikallisseurakunnissa. Rukoilemme tämän työn puolesta ja liitämme hänen rakkaansa, Ullamaarian ja Miikkaelin, tähän mukaan.

Kiitos Jeesuksen nimeen, rakas Taivaallinen Isä, sinun hyvistä lahjoistasi. Suo meille rohkeutta ja sitkeyttä sinun valtakuntasi työssä. Anna voimia ja suo terveyttä Hannu Halosen perheelle, ja siunaa kaikkea hyvää työtä, missä tämä meidän yhteinen ystävämme, Hannu, palvelee.

Kategoriat
2/2013 Lehdet Luther-säätiö

Jeesus – pahan vallan voittaja

Jouni Anttila, pastori, Helsinki

”Ja hän ajoi ulos riivaajan, ja se oli mykkä; ja kun riivaaja oli lähtenyt, niin tapahtui, että mykkä mies puhui; ja kansa ihmetteli. 15. Mutta muutamat heistä sanoivat: “Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän ajaa ulos riivaajia.” 16. Toiset taas kiusasivat häntä ja pyysivät häneltä merkkiä taivaasta. 17. Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: “Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, ja talo kaatuu talon päälle. 18. Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia. 19. Mutta jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne. 20. Mutta jos minä Jumalan sormella ajan ulos riivaajia, niin onhan Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne. 21. Kun väkevä aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa. 22. Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin. 23. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. (Luuk. 11:14–23)

Päivän evankeliumi alkaa, kuten niin useasti, Jeesuksen tekemällä voimateolla. Kansa oli tästä ihmeissään, mutta muutamat alkoivat syyttää Jeesusta suorastaan mustasta magiasta. Eivät he ihmettä sinänsä kieltäneet, vaan heidän syytöksensä osui siihen, millä voimalla Jeesus ihmeensä teki. Beelsebul tarkoitti juutalaisille Saatanaa, Perkelettä, siis pääpaholaista. Jeesusta syytettiin siitä, mihin Hän ei ollut langennut, sillä erämaan kiusauksista yksi oli ollut se, että Häntä maaniteltiin lyöttäytymään yhteen Saatanan kanssa. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt. Toisaalta, jos Jeesus Beelsebubin voimalla olisi tehnyt näitä tekoja, se olisi tarkoittanut sitä, että Paha olisi alkanut toimia itseään vastaan. Jokainen hyvä teko on tappio pahan vallalle. Näin syytös osui myös syyttäjiin itseensä, jos heidän lapsensa tekivät samalla tavalla hyvää, vapauttaen ihmisiä riivaajista.

Jeesus vastaa syyttäjilleen: ”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.” Jeesus kääntää kuulijansa ajatukset nyt siihen, mitä oli tapahtumassa. Ne ihmeteot, joita Jeesus teki, ja pahat henget, jotka olivat Hänelle alamaiset, ennakoivat sitä mitä oli tulossa. Kansan täytyi huomata kokonaiskuva. Eivät Jeesuksen teot olleet yksittäisiä ihmeitä, vaan missä ikinä Hän kulki, siellä nähtiin Hänen tekevän voimallisia tekoja. Kuluvan paastonajan evankeliumeissa olemme saaneet kuulla Jeesuksen ja pahan kohtaamisista; on Jeesuksen ja Paholaisen kohtaaminen erämaassa, Kanaanilaisen naisen tytär, jota paha henki vaivasi kauheasti, ja päivän evankeliumitekstin alussa Jeesus ajaa miehestä mykän pahan hengen. Päivän evankeliumissa Jeesus avaa kuulijoilleen, mistä tarkalleen ottaen on kysymys.

 

Jumalan sormi

Jeesus puhuu Jumalan sormesta. Äkkiseltään tekstiä lukiessa tuo ilmaisu saattaa jäädä huomaamatta, jolloin väkevästä ja vielä väkevämmästä kertova vertaus ei tule niin kirkkaana esille. Vanha testamentti puhuu usein Jumalan käsivarresta tai Jumalan väkevästä kädestä, mutta Jumalan sormesta ei puhuta kuin yhdessä Vanhan testamentin kohdassa. Tuo tapaus olikin esikuvaa tulevasta todellisuudesta.

Israelilaiset olivat alun alkaen tulleet Egyptiin siirtolaisiksi, ja silloinen farao oli antanut heille luvan asua Egyptin maassa vapaasti. Ajan kuluessa israelilaiset joutivat kuitenkin faraon orjiksi ja huusivat Jumalaa avuksi. Hän lähetti kansan avuksi Mooseksen ja Aaronin. Farao ei suostunut luopumaan omaisuudestaan, israelilaisista orjista, ja niin Jumala lähetti vitsauksia, jotka pakottivat faaraon lopulta päästämään Jumalan kansan vapaaksi.

Toisen Mooseksen kirjan 8. luvun jakeissa 12–15 kerrotaan: ”Herra sanoi Moosekselle: ’Käske Aaronin ojentaa sauvansa ja lyödä maata, niin sen tomusta tulee syöpäläisiä kaikkialle Egyptiin.’ 13. He tekivät näin. Aaron ojensi kätensä ja löi sauvallaan maata, ja syöpäläisiä tuli sekä ihmisiin että karjaan. Maan tomu muuttui syöpäläisiksi kaikkialla Egyptissä. 14. Myös loitsijat koettivat taioillaan saada aikaan syöpäläisiä, mutta eivät osanneet. Ja kun syöpäläiset vaivasivat ihmisiä ja karjaa, 15. loitsijat sanoivat faraolle: ’Yksin Jumalan sormi voi tehdä tämän.’ Mutta farao pysyi kovana eikä kuunnellut heitä, niin kuin Herra oli sanonutkin.” Kahteen ensimmäiseen vitsaukseen olivat faraon tietäjät pystyneet vastaamaan, mutta jo kolmannen vitsauksen kohdalla heidän oli todettava, että vain Jumalan sormi pystyy tekemään tämän.

Puhuessaan Jumalan sormesta, Jeesus viittaa siis aiemmin tapahtuneeseen Jumalan kansan vapautumiseen orjuudesta, Egyptin orjuudesta. Jumala oli kerran, kauan aikaa sitten vapauttanut kansansa vihollisen vallan alta, tehden ihmeitä ja tunnustekoja. Lopulta faraon oli ollut pakko vapauttaa Jumalan oma kansa orjuuden ikeen alta. Ensimmäisenä pääsiäisenä karitsan veri suojasi Jumalan kansan niin, että tuhooja kulki veren suojassa olleiden kotien ohi. Niin väkevämpi otti väkevältä pois hänen saaliinsa ja ne aseet, joihin hän luotti.

Eikä Jumalalle riittänyt vain se, että Hän vapautti kansansa orjuudesta, vaan Hän halusi antaa heille oman valtakunnan, Luvatun maan. Jumalan kansa vietiin pois orjuuden pesästä. Tämä oli konkreettinen tapahtuma historiassa, mutta puhuessaan kansalle Jeesus antaa ymmärtää, että samanlainen tapahtuma olisi tulossa. Tämä olisi kuitenkin huomattavasti merkittävämpi tapahtuma, kuin Egyptin orjuudesta vapautuminen. Vanhan testamentin viittauksellaan Jeesus luo perustaa sille sanomalle, jota Hän seuraavaksi kansalle julistaa. Niin Hän alkaa kertoa vertausta väkevästä, joka vartioitsee omaisuuttaan ja vielä väkevämmästä, joka tulee ja vie väkevältä hänen saaliinsa ja aseensa.

 

Väkevä ja vielä väkevämpi

Jeesus sanoo Saatanaa väkeväksi, joka vartioi kartanoaan. Kartanon sijaan voitaisiin puhua jopa palatsista, sillä puhuuhan Jeesus tämän maailman ruhtinaasta. Tämä ruhtinas ei kuitenkaan omista valtakuntaansa niin kuin hän toivoisi, sillä Jumala yksin on maailman oikea Herra. Saatana on oikeastaan vallan anastaja, vihollinen, joka on tunkeutunut sisään ja asettunut hallitsemaan toisen omaisuutta. Toisen omaisuudella hän on rakentanut valta-asemaansa ja valtakuntaansa. Lopultakaan Saatanan omaisuus ei ole hänen omaansa, vaan se on vääryydellä ja viekkaudella toiselta hankittua.

Ihminen ei ole alun perin ollut saatanan omaisuutta, vaan Jumalan. Ennen syntiinlankeemusta ihminen eli täydellisessä yhteydessä Jumalan ja kaiken muun luomakunnan kanssa. Syntiinlankeemuksessa ihminen joutui synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan alle. Synnin, lain syytösten ja kuoleman avulla Saatana hallitsi hirmuhallitsijana omaisuuttaan. Hänellä oli oikeus syyttää ihmistä Jumalan edessä, kuten tämänpäiväisestä Sakarjan kirjan kohdasta saimme kuulla. Niin ihminen oli orja, niin kuin Israelin kansa oli orja Egyptissä.

Jumala ei kuitenkaan halunnut jättää ihmistä orjuuteen, kuten hän ei halunnut jättää Israelin kansaakaan orjuuteen Egyptiin, vaan jo syntiinlankeemuksen jälkeen Hän lupasi itse korjata ihmisen surkean tilan. Jeesuksen julkinen toiminta oli jo varoitus pahan vallalle, että sen aika tulisi päättymään, sen viekkaudella ja vääryydellä hankittu omaisuus tultaisiin ottamaan siltä pois. Tähän Jeesus viittaa sanomalla jakeessa 22: ”Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.”

Jeesus itse on tuo vielä väkevämpi, joka karkaa väkevän päälle, voittaen hänet ja ottaen häneltä hänen aseensa ja hänen vääryydellä viemänsä saaliin. Saatanan aseet ovat synti, lain syytökset ja kuolema. Israelin kansan vapautuminen Egyptistä jo ennakoi Saatanan aseiden mitätöimistä. Kun karitsan veri siveltiin oven pihtipieliin, se kertoi sijaisuhrista, joka oli kuollut ihmisten puolesta. Pihtipieliin sivelty veri ennakoi jo sitä, kuinka sovitusveri siveltiin lain vaatimusten päälle. Jumala näet antoi myöhemmin säädöksen, jossa lain säädökset tuli kirjoittaa oven pihtipieliin. Uhrin veri pirskotettiin myöhemmin myös ilmestysmajassa liitonarkin kannelle, ja silloinkin uhriveri piirrettiin lain vaatimusten päälle, sillä liiton arkissa säilytettiin lain tauluja. Nämä vanhan testamentin uhrit katsoivat jo tulevaan täydelliseen uhriin.

Jeesus Kristus oli Jumalan uhrikaritsa, joka pois otti maailman synnin. Kristus herätettiin kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Kuolema sai alkunsa ihmisestä ja samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Perkele saattaessaan Jeesuksen ristille luuli voittavansa, mutta hän tuhosi näin oman valtansa, sillä hän saattoi ristille uhriksi juuri sen ainoan ihmisen, johon synnillä ja kuolemalla ei ollut valtaa. Niin on siis väkevä voitettu ja hänen aseensa viety. Paha näyttää olevan vielä voitolla, mutta se on todella alas syösty ja lyöty vihollinen. Ilmestyskirjan luvussa 12 sanotaan: ”Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ’Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. 11. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. 12. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!’” Sen ajan minkä syyttäjällä vielä on, se pyrkii erottamaan ihmisen viimeiseen asti pois Jumalasta.

Saatanalta on otettu siis pois ne aseet joihin hän luotti. Saatana on valehtelija, valheen isä ja hengellinen huijari. Hänelle jäi valheen valta. Hän pyrkii vielä uskottelemaan, että häntä ei ole lyöty. Mielellään hän esittäytyy myös hengellisyyden asiantuntijana ja lupaa hengellistä täyttymystä, voittoja ja kunniaa, mutta ei milloinkaan ristin kantamista ja Herran seuraamista. Hän valheillaan mielellään edistää hengellistä hurmiota ja suuria kokemuksia yksinkertaisen Sanan saarnan ja sakramenttien sijaan. Selvän Jumalan sanan sijaan hän valheillaan tarjoaa ihmisviisautta ja ääniä pään sisässä. Hänen käsittelyssään rukouksesta ”tapahtukoon sinun tahtosi” tulee ”tapahtukoon minun tahtoni”. Monin monituisin valhein ja puolitotuuksin hän pyrkii eksyttämään ja heittämään ihmisen eroon Jumalasta. Jumala ei ole kuitenkaan jättänyt meitä yksin Saatanan valheiden kanssa. Hän on antanut meille Pyhän Sanansa, joka on lamppu ja valkeus tiellämme. Saatana yrittää valehtelemalla saada meidät lankeamaan, mutta Jumalan sanassa meillä on totuus valhetta vastaan. Jumala itse vaikuttaa sanansa kautta.

Tämän elämän ajan joudumme kärsimään myös syntiin langenneen maailman ongelmia. Ihmistä vaivaa hänen oma lihansa, synti ja sen seuraukset sekä hiljalleen lähestyvä kuolema. Kyllä, nämä ihmiselämän vaivat kuuluvat myös kristitylle. Herra sallii näiden turmiovaltojen työn, koska ne painavat kristittyä lähemmäs Herraansa, joka todella on synnin, kuoleman ja Perkeleen voittaja.

Mitä kaikkeen on siis sanottava? Mitä tämä merkitsee meille tänään? Paavali opettaa meitä Roomalaiskirjeen 6. luvussa: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. 4. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. 5. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” Kuolemalla ei siis ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

Jeesus Kristus on sanonut, että sillä, joka syö hänen lihansa ja juo hänen verensä on ikuinen elämä ja viimeisenä päivänä Hän on herättävä hänet (Joh. 6.). Ehtoollispöydässä näet leivän ja viinin, mutta siinä sinulle annetaan Kristus. Saat luottaa, että siinä sinulle annetaan syntien anteeksiantamus ja elämä. Synnillä ei ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

Saamme luottaa ja uskoa levossa ja rauhassa siihen, että vaikka paha näyttäisi olevan vielä voitolla tänään ja huomenna, niin se ei enää ole sitä kolmantena päivänä. Jeesuksen tyhjä hauta on merkki siitä, että synti, kuolema ja Perkele on voitettu. Perkeleellä ei ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, 39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38–39)

Aamen.

Saarna Markus-yhteisössä Helsingissä 3.3.2013.

Kategoriat
2/2013 Lehdet Lähetyshiippakunta

He menivät toista tietä takaisin omaan maahansa

Arne Olsson, piispa, Ruotsi

Raamatun tutkistelu Missionsprovinsenia perustettaessa 18.1.2003

”Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.” (Matt. 2:12)

Näin sanotaan tietäjistä sen jälkeen, kun he olivat käyneet pyhän perheen luona Beetlehemissä. He olivat lopulta löytäneet Jeesuksen, Kuninkaan, jolle he osoittivat kunnioitusta lahjoillaan. Nyt heidän piti palata takaisin. He tietysti ajattelivat mennä samaa tietä, jota he olivat tulleet. Mutta Herra ilmestyi heille unessa ja varoitti heitä. Heidän tuli mennä toista tietä takaisin. Se tie, jota he olivat tulleet, oli heille tuttu, ja se oli ehkä ollut heille turvallisempi. Mutta he noudattivat Herran käskyä.

He menivät toista tietä takaisin omaan maahansa Jeesus-lapsen tähden. Herodes, pahan vallan edustaja, aikoi tappaa Jumalan Pojan. Jeesus syntyi taistellakseen kärsimystä ja kuolemaa vastaan, mutta ei Jumalan vihollisen ehdoilla vaan Jumalan oman suunnitelman mukaan. Paljon piti tapahtua, ennen kuin oli Golgatan aika. He menivät toista tietä Vapahtajamme tähden. He uhmasivat Herodeksen kehotusta kertoa tälle, missä lapsi oli. Jumalan käsky sivuutti maallisen vallan käskyn. Voimme sanoa myös, että he menivät toista tietä meidän tähtemme, ihmisten pelastuksen tähden. Jeesuksesta piti tulla kaikkien Vapahtaja.

Tulee aikoja, jolloin meidän tulee tehdä samoin kuin tietäjät: mennä toista tietä takaisin omaan maahamme. Meidän kotimaamme on taivas, sanoo apostoli Paavali. Sinne me kaipaamme ja sinne me haluamme saada mukaamme niin monta kuin mahdollista. Sillä Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan Totuuden, Kristuksen. Ilman Jeesusta Kristusta se ei käy päinsä. Kukaan ei ole oikealla tiellä kotiin, jos Jeesus ei saa olla Vapahtaja ja Herra, jos hän ei saa olla se, joka hän itse sanassaan sanoo olevansa. Tässä tilanteessa Herra tulee joidenkin meidän luokse, jotka tahdomme olla kuuliaisia, ja antaa meille käskyn: Menkää toista tietä!

Tahdomme olla kuuliaisia Herraa kohtaan. Me menemme toista tietä, emme itsemme tähden vaan ihmisten tähden – ja niiden tähden, jotka Herra kutsuu olemaan pappeinaan ja julistajinaan. Varsinkin menemme toista tietä Jeesuksen tähden.

Kristusta tavoitellaan surmaamistarkoituksessa. Hänet tahdotaan pitää lapsena, joka ei loukkaa ketään. Julistetaan, että ihminen on Jumalan lapsi ilman kääntymystä ja uskoa Jeesukseen. Jumalan sanasta on laitettu sulkeisiin sangen paljon – varsinkin ne sanat, jotka sanovat, että jos ihminen ei uudestisynny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Samoin, että se, joka ei usko Poikaan, on tuomittu. Jeesuksen Kristuksen ei tahdota antaa olla Herra. Tällä tavalla Kristus halutaan surmata sellaisena, joka hän todellisuudessa on, Jumalan Poika ja ihmisten ainoa ja välttämätön Vapahtaja. Kukaan ei voi tappaa Kristusta. Mutta voidaan menetellä niin, ettei Kristusta julisteta sellaisena, joka hän todella on.

Että Jumalan sana julistettaisiin ihmisten pelastukseksi käy käsky: Menkää toista tietä kuin trendikästä laveaa tietä. Menkää sitä tietä, jolla Jumalan sana yksin on johtotähtenä. Menkää sitä tietä, jolla ollaan huolissaan omasta ja toisten ikuisesta hyvästä. Menkää sitä tietä, jolla vastataan myöntävästi niille, jotka Herra kutsuu julistamaan hänen sanaansa.

Joissain seurakunnissa ihmiset kohtaavat hyvän, raamatullisen julistuksen, niin että jokaisella, joka etsii Herraa, on mahdollisuus löytää hänet. Tästä kiitämme Herraa ja pyydämme häntä jatkuvasti antamaan kaiken sen armon ja rohkeuden, jota papit ja maallikot tarvitsevat myös näissä seurakunnissa.

Mutta se suuri lavea tie, jossa Jeesus ei saa olla Herra, kulkee monien seurakuntien kautta. Se kulkee hiippakuntien ja kirkon, kirkolliskokouksen ja monien kirkkoneuvostojen kautta. Sen seurauksena ihmiset eivät saa kuulla Jumalan sanaa, jonka välityksellä Pyhä Henki voi vaikuttaa kääntymyksen ja uskon ainoaan Vapahtajaamme, Jeesukseen Kristukseen. Uskovat, jotka tahtovat pitää kiinni Jeesuksesta Kristuksesta, eivät saa sitä sielun ruokaa, jota he tarvitsevat kestääkseen uskon kamppailussa. Sen tähden kuulevat jotkut meistä Herran varoittavan ja sanovan: Menkää toista tietä. Silloin on vain toteltava riippumatta siitä, kuinka epävarmalta tulevaisuus ikinä voi vaikuttaa.

Saamme rukoilla nöyrästi:

Herra, Sinun sanasi varassa me tahdomme mennä. Mutta silloin Sinun pitää antaa meille viisauden ja rohkeuden ja kestävyyden Henki. Ja sinun pitää opettaa alituisesti uudelleen meille, että jos Sinä et huonetta rakenna, on kaikki meidän oma vaivannäkömme turhaa. Koska Sinä, Jeesus Kristus, olet Herra, koska Sinä tahdot meidän ja kaikkien ihmisten pelastumista, koska Sinä yksin olet tie todelliseen kotimaahamme ja koska Sinä yhä tänä päivänä kutsut nuoria miehiä julistamaan Sinun sanaasi, niin emme voi tehdä mitään muuta kuin kiittää ja ylistää, totella ja palvella Sinua.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle niin kuin oli alusta, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Lyhennelmä. Suom. Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2013 Lehdet Lähetyshiippakunta

Miksi lähetyshiippakunta perustettiin?

Juhana Pohjola, hiippakuntadekaani, Helsinki

Kaksikymmentäviisi henkilöseurakuntaa on perustanut 16.3.2013 Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan. Maantieteellisesti nämä yhteisöt sijoittuvat Helsingistä Sodankylään ja Vaasasta Kiteelle saakka. Suomenkielisten seurakuntien lisäksi mukana on kaksi ruotsinkielistä ja yksi englanninkielinen. Näitä seurakuntia palvelee 37 paimenen pappiskollegion lisäksi myös muita ystäväpappeja. Valitun piispan johdolla uusia seurakuntia on syntymässä ja uusia pappisvihkimyksiä on edessäpäin. Lähetyshiippakunta on lähetetty liikkeelle!

Miksi tällainen hiippakunta? Eikö ole epänormaalia sanoa olevansa oma kirkollinen rakenne mutta edustavansa osaltaan Suomen ev.lut. kirkon jatkumoa? Eikö ole outoa valita oma piispa, joka on samanaikaisesti Suomen ev. lut. kirkon pappi? Eikö ole kummallista perustaa omia seurakuntia, joiden jäsenistä monet kuuluvat Suomen ev. lut. kirkon seurakuntiin? Kyllä on. Mutta niin on myös tilanne poikkeuksellinen Suomen ev. lut. kirkossa.

Lähetyshiippakunnan perustaneiden seurakuntien synnyn taustalla on ennen muuta kolme tekijää. Ensinnäkin viime vuosina on syntynyt erilaisia messuyhteisöjä ev.lut. kirkon piirissä. Niitä ovat järjestäneet herätysliikkeiden lisäksi monet yhdistykset. Motiivina on ollut tarjota läheinen ilmapiiri, jossa niin pappia kuin seurakuntalaista voidaan kutsua etunimellä. Yhteisöllisyyden korostus on luonnollinen reaktio kaupunkien paikallisseurakuntien kolossaalisuudelle ja virkamiesmäisyydelle. Kun suomalaisista käy säännöllisesti messussa enää vain prosentteja tai promilleja, tarve tavoittaville messuyhteisöille on ilmeinen.

Toiseksi seurakuntien perustamiselle on hengellinen tarve. Kyse on ollut ravintopaikan etsimisestä. Moni on kokenut vähän samanlaisen pettymyksen paikallisseurakunnassaan, kuin ruokakohun seurauksena lihapiirakoita analysoinut tutkija Tanskassa. Lihapiirakasta ei nimestä huolimatta löytynyt lainkaan lihaa. Kristillisen julistuksen ja sakramenttien toimittamisen pihvi tulee aina olla siinä, että se antaa kirkkovieraalle Kristuksen ja hänen pelastavat lahjansa. Tämä taas edellyttää sitä, että Raamattua pidetään ja sitä julistetaan Jumalan sanana. Näin myös seurakunta syntyy ja elää. Lutherin sanoin, kirkko on aina sanan tytär, ei sen äiti.

Kolmanneksi seurakuntien syntyyn on vaikuttanut teologinen muutos Suomen ev.lut. kirkossa. Tämä murtuma ei koske vain avioliittoetiikkaa vaan laajemmin Raamatun asemaa kirkon elämässä. Näkyvin käytännön seuraus on ollut kysymys pappisvirasta. Seurakunta tarvitsee paimenia julistuksen, sakramenttien jakamisen ja yhteisöllisen rakentumisen tähden. Piispa Olavi Rimpiläisen jäätyä eläkkeelle 2001 ev.-lut. kirkossa on ollut käytännössä ordinaatiosulku ja viranhakuesto niille, jotka pitäytyvät Raamatun, kirkon tradition ja suurimman osan kristikunnan yhteiseen opetukseen siitä, että pappisvirka seurakuntaperheen isän virkana on tarkoitettu vain miehille. Kun seurakunnalla on tarve ja myös oikeus saada pastoreita, Ruotsissa perustetussa Missionsprovinsenissa on vuodesta 2005 alkaen vihitty pappeja Suomen Luther-säätiön yhteydessä toimiville henkilöseurakunnille. Näitä pappeja on vihitty jo kaksikymmentä.

Näin Suomen ev. lut. kirkko on mammuttirakenteidensa, väljähtyneen sanomansa, murtuneen tunnustuksellisuutensa ja valikoidusti kiristetyn järjestyksensä vuoksi pakottanut etsimään uusia uomia seurakunnalliselle elämälle. Tällaisessa poikkeustilanteessa uusia seurakuntia ja niiden paimenien tukemista varten on perustettu Lähetyshiippakunta. Se toimii itsenäisesti seurakuntiensa hyväksi samalla kantaen vastuuta monista kodittomiksi jääneistä ev. lut. kirkon jäsenistä. Sen tarkoitus ei ole olla kirkollinen barrikadi, vaan Kristuksen evankeliumin työväline Suomessa.

http://www.lhpk.fi/blogi/miksi-lahetyshiippakunta-perustettiin/

Kategoriat
2/2013 Kirkkopäivä Kuolema Lehdet

Kristuksen kirkko on kuolemaakin vahvempi

Sakari Korpinen, pastori, teol. lis., Perniö

Olemme siirtyneet ”neljännen Suomen aikaan”

”Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” (Matt 16:18).

O, Auta Kolminaisuus pyhä, Ett armon aamen kuuluu yhä. Aamen

Kristuksen kirkko, hänen armonvaltakuntansa, on rakennettu sille apostoliselle tunnustukselle, jonka lyhyesti lausui julki apostoli Pietari (ks. myös Ef 2:20). Kirkon perustuksena ovat Kristuksen valitsemat ja Pyhän Hengen kaikkeen totuuteen johtamat apostolit ja tämä perustus on niin luja, etteivät mitkään vihollisvoimat voi sitä voittaa. Ei milloinkaan eikä missään olosuhteissa! (CA VII) Tuonelan portit on vertauskuvallinen sanonta kuoleman ja vihollisen mahdista. Elämä voittaa! Oikea Kristuksen kirkko on siis kaikkea syntiä ja kuolemaa vahvempi! Tämä on Vapahtajamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen järkähtämätön sana ja lupaus.

Samanaikaisesti muistamme Jumalan sanasta, että Kainin kirkko ja sen kautta itse Saatana ei koskaan lakkaa taistelemasta Aabelin eli Kristuksen kirkkoa vastaan. Voiko siis paikalliskirkko kuolla? Onko Suomen ev.lut. kirkko jo kuolemassa? Kirkossammehan on uudistettu nyt lähes kaikki. Hikihatussa on rasvattu myös hallintoa mahdollisimman hyvin toimivaksi. Konsultit ovat kirjoittaneet ennätysmäisiä laskuja toimistaan suurseurakuntien muodostamiseksi ja kirkon modernisoimiseksi. Mutta näkyykö hengellisen kevään merkkejä? Iloitseeko taivas? Onko tällä toiminnalla ollut Jumalan Pyhän Hengen siunaus?

Tiedämme, mitä tapahtui Kristuksen varoituksista välinpitämättömille Vähän Aasian seurakunnille, jota selvitetään Johanneksen Ilmestyskirjassa. Turisteille näytetään tänään kivikasoja, jotka kertovat entisistä kukoistavista seurakunnista ja niiden Herran huoneista. Kun olemme käyneet vaikkapa vain Ruotsissa, saatamme jo kysyä: myydäänkö jossain vaiheessa Lohjan historiallinen kirkko ravintolaksi tai yhtä kaunis Perniön Herran huone moskeijaksi? Vauhti on kova, sillä esim. Helsingissä kastetaan enää alle 50 % lapsista. Museovirasto ei Suomessa voi ottaa kaikkia kirkkotiloja harteilleen. Tosiasia on kirkon oman tutkimuslaitoksenkin tilastoja katsottaessa se, että vain pieni joukko on enää veisaamassa Malmivaaran tavoin: ”Oi ethän sä kuoleman valtojen nyt sallinne Suomea voittaa…” Tähän palaan myöhemmin.

Kymmenen vuotta sitten

Huittisten kirkossa Rukoilevaisten kesäseuroissa puhuin kymmenen vuotta sitten siitä, miten olemme tulleet pyhän kristillisen uskomme kannalta ’kolmannen Suomen aikaan’. Mitä tällä tarkoitin? Menen lyhyesti läpi esitykseni:

’Ensimmäinen Suomi’ alkoi hahmottua Henrik-piispan lähetysmatkan, lähetyshiippakunnan ja sittemmin Ruotsin vallan alaisuudessa. Keskenään taistelevat heimot yhdistyivät Karitsan lipun alle. Tämä ensimmäinen Suomi oli kylläkin roomalaiskatolinen, mutta harhoistaan huolimatta se piti esillä koko ajan iankaikkisuusnäkökulmaa. Se muistutti: On taivas, mutta on myös helvetti. Se pani ihmiset kysymään tosissaan: mihin olen matkalla?

’Toisen Suomen’ aika alkoi Upsalan kokouksesta 1593. Siunattu uskonpuhdistus ja sitten ns. oikeaoppisuuden aika vaikutti kaikkeen elämään. Se loi kansanopetuksen, hallintojärjestelmän, suuren hartauskirjallisuuden, oppilaitokset, kaunisti kirkot jne. Olen kuin aitajuoksija ja hyppään yli monien tärkeiden historiallisten tapahtumien, joista sanon, että vain pyhän kristillisen uskon vuoksi kansamme pääsi eteenpäin. Me emme olisi saaneet valtiollista itsenäisyyttä ja sinivalkoista ristilippuamme, jos meillä ei olisi ollut Jumalan sanaan ankkuroitua uskoa ja oppia. Meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia viime sodissakaan säilyä itsenäisenä, jos meillä ei olisi ollut Jumalan armosta eläviä rukoilevia ihmisiä. Ja kuinka siunattuja olivatkaan kaiken kauheuden jälkeen siellä täällä tapahtuneet kansanherätykset.

’Kolmannen Suomen’ aika alkoi arkkipiispa John Vikströmin nuijan kopautuksella 1986. Tätä aikaa voisi nimittää yleisuskonnollisuuden ajaksi. Pitkään vallalla ollut raamattukriisi vei ensiksi pohjan pois papiston koulutukselta ja sitten yleisesti luottamuksen pyhään Raamattuun. Rivien kokoamista siitä huolimatta kyllä tapahtui. Innostuin itsekin nähdessäni, miten kirkossamme alkoi tunnustusrintaman työ ja sen lippulaivana Paavalin synodi. Mutta se oli vain hetken kevättuuli. Nimittäin uudella kirkkomme kasvatusohjelmalla, joka maksoi miljoonia, tahdottiin kääntää ihmisten mielenkiinto erilaisiin mukaviin aktiviteetteihin. Messut ja kotiseurat saivat jäädä sivuosiin. Tämä oli opittu Ruotsista. Eräs havainnoitsija kertoi, että ennen laulettiin Jumalalle kiitosvirttä: ”Helig, helig, helig” (ruots. helig = pyhä), mutta nyt monitoimikirkossa: ”Trevlig, trevlig, trevlig!” (ruots. trevlig = hauska) Tätä leppoistamisen vaihetta ei kestänyt kauan. Pian alkoi okkupaatio (miehitys, valtaus), joka vähitellen on vienyt virkakieltoihin, pappisvihkimyssulkuihin, kirkkotilojen sulkemisiin, epäoikeudenmukaisiin kurinpitorangaistuksiin sekä opillisten kysymysten käsittelyyn maallisissa oikeusistuimissa. Hengellinen opettajani, Simo Kiviranta, kirjoitti vähän ennen kuolemaansa: ”Ne jotka muistavat kirkkomme muutaman vuosikymmenen takaa, eivät voi uskoa, millaisia linjauksia tehdään niin kirkossa kuin osin herätysliikkeissä.”

Nyt siirrymme jo ’Neljännen Suomen aikaan’

Kymmenen vuotta sitten, kun näin selvitin tapahtumien kulkua Huittisissa, emme vielä eläneet sitä vaihetta, joka tänään on totta. Olemme siirtymässä ’Neljännen Suomen’ aikaan, joka on kääntänyt yhä avoimemmin selkänsä Jumalan sanalle ja kovettanut sydämensä. Hallintofundamentalismi jyrää. Jumalan sanan hylkääminen ajankohtaisissa kysymyksissä, väkevä suruttomuuden unitauti, välinpitämättömyys omasta ja lähimmäisen iankaikkisuudesta on askele askeleelta johtanut jo suoranaiseen hyökkäävään ateismiin. Muutama kuukausi sitten julisti Helsingin Sanomien toimittaja isossa artikkelissaan, että hän oli kirkkovaltuutettuna valitsemassa Helsinkiin uutta piispaakin, mutta ei hän mihinkään Jumalaan usko. Suun tunnustus ja vielä valtalehteen kirjoitettuna oli selvä, mutta se oli Saatanasta.

Pankkimaailmasta aikoinaan tutuksi tullut Jukka Keitele kirjoitti jokin aika sitten: ”Demokratissa saa valita mihin uskoo, mutta ei käskeä toisten vakaumuksia omansa kaltaisiksi.” Saatana ei kuitenkaan tyydy pikkunaposteluun. Se haluaa vallata kaikki kirkkokunnat ja seurakunnat. Se on valmis kansalaisaloitteiden ja uusien lakien avulla eli totalitaristisen demokratian keinoin pakottamaan kaikki uskomaan ja toimimaan niin kuin se itse haluaa.  Sillä on pyhän Raamatun ilmoittama lopunaikojen kiihkeä missio hyvässä vauhdissa, ja se on valmis vainon tielle. Kirkkomme piispojen hoitaessa virkaansa kanslioistaan median avulla yritettiin aluksi kohteliailla lepyttelyillä, viroilla, titteleillä eli sopeuttamisella (prof. Heikki Koskenniemen ennustus) hoitaa asia, mutta kun se ei enää purrut, alkoi piispa Heikan junailema käräjäsalien tie. Nämä kuoleman merkit Suomen ev. lut. kirkossa näkyvät kuin loppuvaiheessa oleva vakava syöpä ihmisessä. Neljännen Suomen aluillaan olevissa vainoissa kuulemme Herramme rohkaisun omilleen: ”Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin” (Matt 10:28). Siksi myös Psalmiin 46 pohjaavassa virressä veisataan:

Jos veis he henkemme, osamme, onnemme,

ne heidän olkohon, vaan meidän iät on Jumalan valtakunta.”

Mutta elämä voittaa

Iankaikkisesti kestävässä ja aina erehtymättömässä Kristuksen kirkossa meidän on turvaaminen vain siihen, mikä meille on lahjoitettu pyhässä Raamatussa ja Kirkon tunnustuksessa. Jokaisella kristityllä on oikeus ja jopa velvollisuus tutkia piispojemme käskykirjeitä, ovatko ne Kristuksen opin mukaisia. Jos ne eivät ole, niille kuuluu hylkäystuomio tai jopa anathema (kiroustuomion). Rovasti Eero Parvio, Paavalin synodin perustajaisiä, lainasi erääseen kirjaansa runoa, joka oli syntynyt sotien jälkeisessä yhteiskunnallisessa kriisissä, mutta se sopii myös meille:

Älä hämmenny: Maailmaa radaltaan ei peukalopihdit suista.

Pidä kompassi kunnossa, veljeni, ja tuulessa, tuiskussa muista:

Jos kieltäisi kunnian Galilei, se kunniaks silti jäisi.

Jos kiittäisi vääryyttä Galilei, se vääryydeks silti jäisi.

 

Jumalan armoa on se, että vielä on maassamme joitakin seurakuntia, jotka ”eivät ole tahranneet vaatteitaan” (Ilm 3:4). Näillä on Kristuksen kirkon iäti kestävät tuntomerkit. Oikeita alttareita ja saarnastuoleja löytyy. Syöpä ei ole vielä ehtinyt tuhota kaikkea solukkoa. Tälle Kristuksen kirkon jäännökselle Suomessamme Herra sanoo aivan samaa tänään kuin vainojen ajan Vähässä Aasiassa: ”Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä oli jo kuolemaisillaan” (Ilm. 3:2). Siksi on myös syntynyt Lähetyshiippakunta. Siksi on perustettu maamme suurimpiin keskuksiin henkilöseurakuntia, siksi on vaivaa nähden rakennettu Jumalan sanan mukaisia alttareita ja saarnastuoleja. Tämä on ollut herätyksen aikaa! Mutta mikään paikalliskirkko tai seurakunta ei elä, ellei Kristus itse anna elävää vettä ja taivaan mannaa.

Onko kirkossamme vaikuttava Paavalin synodi jo siis hävinnyt taistelun? Kuulutko sinäkin häviäjiin? Arkkipiispan kansliassakin on todettu, että olemme enää marginaaliryhmä. Totta. Ja kuitenkaan tässä ei ole lainkaan koko totuus! Olemme seuranneet Suomessamme pienenä joukkona, mutta edesmenneiden miljoonien ja vielä matkaa tekevien miljoonien kristittyjen tavoin Jumalan sanan opettamina Ristiinnaulittua ja eläneet Jumalan armon kaikkeinpyhimmästä evankeliumista.  Näin kuljemme kyllä ristin kantamisen tiellä, mutta synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan Voittajan joukoissa. ”Joka kätkee minun sanani, ei hänen pidä maistaman kuolemaa iankaikkisesti.” (Joh 8:52)

 

Puhe Paastonajan kirkkopäivillä Karjalohjalla 24.3.2013

Kategoriat
2/2013 Lehdet Pyhä Henki

Pyhä Henki näyttää toteen synnin, vanhurskauden ja tuomion.

Risto Soramies, piispa, Kerava

Jeesus puhuu: ”Tätä minä en ole sanonut teille alusta, koska minä olin teidän kansanne. 5. Mutta nyt minä menen hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt, eikä kukaan teistä kysy minulta: ’Mihin sinä menet?’ 6. Mutta koska minä olen tämän teille puhunut, täyttää murhe teidän sydämenne. 7. Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. 8. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: 9. synnin, koska he eivät usko minuun; 10. vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; 11. ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu. 12. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. 13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. 14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. 15. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sen tähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh. 16:4b–15)

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

 

Rakkaat kristityt!

Kaikki, minkä Jumala tekee, on parhaaksi Hänen omilleen. Jopa se, että Jeesus menee pois, on lopulta ilon aihe, vaikka opetuslapset eivät sitä vielä ymmärtäneet. Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat yhdessä meidän pelastukseksemme, mutta meille Jumalan toiminta jäisi arvoitukseksi, ellei Pyhä Henki selittäisi, kertoisi, raportoisi ja avaisi meille Jumalan pelastustekoja.

Siksipä on mitä suurimmassa määrin paikallaan, että me erityisesti tänä päivänä rukoilemme Pyhää Henkeä avuksemme, vihitäänhän tänään piispan virkaan syntinen mies, jonka ymmärrys ei koskaan voisi yltää siihen, mistä piispan, pastorin, paimenen virassa on varsinaisesti kysymys: Jumalan pyhän tahdon opettamisesta, niin että ihmiset heräävät näkemään omat syntinsä suurena syyllisyytenä, ja sitten saman Jumalan pelastustekojen julistamisesta niin, että samat ihmiset voivat uskoa syntinsä anteeksi.

Vain Pyhä Henki voi avata ihmisten silmät ja antaa heille pelastavan uskon.

 

Alban sanoma

Meitä on täällä tosin vaikuttava joukko valkopukuisia, papeiksi vihittyjä, teologiaa lukeneita sielunpaimenia. Jumalalle kiitos siitä! Mutta ei yksikään meistä voi omalla viisaudellaan auttaa ketään pelastukseen. Nämä veljet kantavatkin valkoista asuansa, albaa, juuri siksi, että heidän työnsä hedelmä ei ole heidän vallassaan, ei heitä ole asetettu julistamaan omia ajatuksiaan ja mielipiteitään, vaan heidät –meidät – on asetettu Jumalan Sanan palvelijoiksi. Kirkko on jo hyvin varhain pukenut paimenet erityiseen asuun – ei heitä korottaakseen, vaan kahdesta syystä: 1. Paimenet toimittavat toisen asiaa, ei omaansa. Alba on heidän uniformunsa: he hoitavat virkaa, heidän tehtävänsä on julistaa Jumalan suuria tekoja ihmisten pelastukseksi. 2. Itsessään hekin ovat syntisiä; heillä ei ole omaa pyhyyttä, siksi heidät on puettu Jeesuksen pyhyyteen, josta valkoinen vaate heitä muistuttaa.

 

Mitä Pyhä Henki opettaa?

Mitä sitten Pyhä Henki meille opettaa ja julistuttaa? Mitkä ovat ne asiat, jotka ovat niin tärkeitä, että Jeesus ottaa ne esille vielä muutamaa hetkeä ennen vangitsemistansa ja kuolemaansa?

 

Jeesus sanoi: ”Kun hän – Pyhä Henki – tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.”

 

Kyllä ihmiset tietävät paljon näistä asioista. Uskonnot puhuvat synneistä, ja jopa ateistien mielestä moni asia on ehdottomasti väärin, vaikka he eivät käytä sanaa synti. Synti ja tuomio kuuluvat tietysti yhteen: Sen, joka tekee väärin, kuuluu saada rangaistus. Joidenkin syntien rangaistavuudesta voivat uskonnot ja yksilötkin olla eri mieltä, mutta todella hirveitten rikoksien kohdalla on armollisimmankin ihmisen myönnettävä, että tuomio on paikallaan. Murhat, joukkomurhat, harkitut petokset talouselämässä, toisten ihmisten elinolosuhteitten hävittäminen, heikkojen sortaminen ja heitteille jättäminen, aviorikokset, perheitten hajottaminen, valan, avio-valan ja pappisvalan rikkominen, uskottomuus, vanhempien halveksiminen, törkeät kunnianloukkaukset – kun niitä ajatellaan konkreettisesti, saavat ne meiltäkin tuomionsa – samoin kuin niiden tekijät. Valheet, juorut, pahansuopuus, kateus saattavat jäädä huomaamatta jonkin aikaa, mutta kun niiden hedelmä paljastuu, tajuamme, että tuomio on tarpeellinen.

Tarvitaanko tähän Pyhää Henkeä? Pyhän Hengen työtä on jo se, että minä tajuan itse kuuluvani tuohon tuomion ansainneitten joukkoon. Omien syntien näkeminen on raskasta, jopa sietämätöntä, ja kuitenkin: autuas se, jolle oma pahuus on suurempi hätä, kuin maailman pahuus.

Alakoulun kolmannella luokalla opettajamme, kirkkoherramme rouva, opetti meille 8 – 9-vuotiaille kymmenen käskyä Lutherin lyhyin selityksin. Raittiisti, raikkaasti ja yksinkertaisesti saimme kuulla, mitä Jumala meiltä vaatii, mitä Hän pitää oikeana ja mikä on väärää, syntiä. Niistä päivistä lähtien minulla ei ollut epäilystä siitä, että olen syntinen – sen tiesin niinäkin vuosina, jolloin syntisyyteni ei minua suuremmin häirinnyt. Pyhä Henki oli yksinkertaisesti puhunut meille lapsille. Tiesin, että jos tuomio on todella olemassa, ainakin minun kävisi huonosti.

Jumala vihaa syntiä ja vaatii vanhurskautta. Vanhurskaus on toiselta nimeltään RAKKAUS: Rakasta Jumalaa kaikesta voimastasi ja lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi. Tässä Jumalan kohtuullinen vaatimus, joka kyllä on samalla raudan luja. Mittaa sillä itseäsi. Miten sinun käy? Eikö vanhurskaus, rakkaus tuomitse sinut?

Jeesus puhuu kuitenkin vielä toisella tavalla, suorastaan oudosti: ”Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi synnin, koska he eivät usko minuun.”Jumalan konkreettisten käskyjen rikkomisen voimme helposti ymmärtää synniksi – ja Pyhän Hengen avulla jopa omalla kohdallamme – mutta tässä Raamatun kohdassa synti onkin sitä, että ei uskota Jeesukseen!

Miten voimme ymmärtää tämän? Tähän sanaan sisältyy Jumalan tuomio, mutta samalla myös ilosanoma. Jeesus jatkaa nimittäin: ”Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö.”

Jeesus oli päättämässä maanpäällistä tehtäväänsä. Hän oli tehnyt kaiken Isän tahdon mukaan. ”Sinä olet minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.” Vielä oli tosin edessä Getsemanen taistelu, pilkkaamiset, häväistykset, ruoskinta ja Golgata kaikkine kauhuineen. Mutta Jeesus oli palaamassa Lähettäjänsä luo, Isän kirkkauteen, sen tehtävän täyttäneenä, jonka Isä oli hänelle antanut: Hänet oli Johanneksen kasteessa puettu ihmisten synteihin, hän oli tullut koko maailman syntipukiksi. ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Pian Jumala hylkäisi hänet ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Siinä hylättiin ihmiskunnan ainoa puhdas ja vanhurskas edustaja syntisenä, saastaisena. Miksi? Ettei sinua ja minua tarvitsisi hylätä.

Kun sitten Jeesus nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen ja istui Isän oikealle puolelle, oli Isän luo tullut mies, josta täydellä syyllä Jumalan tuomioistuimella sanotaan: Tämä on Jumalan Pyhä, Vanhurskas, Rakkaus.

Jeesus on vanhurskas myös sinua varten. Jos elämäsi onkin täynnä syntiä, sanoja, ajatuksia, tekoja ja laiminlyöntejä, joista tiedät ansainneesi Jumalan tuomion ajassa ja ikuisuudessa, niin tiedä se, että Jeesus on sinun syntiesi sovitus, eikä ainoastaan sinun, vaan koko maailman syntien.

Ruotsalainen Abraham Falk esittää asian hengellisessä laulussa näin:

Maailman synnit hän ristille kantoi,

Kaikkien puolesta kuollut hän on.

Myös sinun tähtes’ hän henkensä antoi;

Rakkautensa on loppumaton.

Velkamme raskaan on pois veri vienyt,

Sen yli risti jo piirretty on.

Luo Isän istuimen auki on tie nyt;

Armon nyt saa hältä ansioton.

 

Joutukaa syntiset, Jeesus kun teille

Armonsa suo sekä rakkauttaan.

Adam jos turmion tuonut on meille,

Kristushan poisti sen kuolemallaan.

Kuinka te kannatte kahlehianne,

Vaikka ne kaikki jo katkaistihin.

Rientäen käykää nyt luo Jumalanne

Nöyrtyvin mielin ja kiitollisin.

Jeesuksessa on se puhtaus, jota sinulla ei ole. Hän on tehnyt ne hyvät työt, jotka sinulta puuttuvat. Hänen sydämensä on täynnä puhtaita ajatuksia, hänen sanansa olivat ja ovat aina totta. Ja nyt Hän on mennyt Isän luo, istuu siellä Majesteetin oikealla puolella ja puhuu sinun puolestasi.

Nyt ymmärrät, miksi synti on siinä, että maailma ei usko Jeesukseen. Maailman synnit on kannettu, maksettu, kahleet on katkaistu. Mutta jos ei tämä kelpaa, jos ei Jumalan armo kelpaa, on vain syntiä ja synkkyyttä.

Tuomio on langetettu: Sen kärsi ensiksi Jeesus. Tämän maailman ruhtinas, sielunvihollinen luuli jo voittaneensa Kristuksen, Jumalan Pojan, mutta Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus olikin Perkeleen tuomio. Se pitää nimittäin valtaa syyttämällä ihmisiä Jumalan edessä. Nyt se ei voi enää syyttää ketään, jolla on Kristus edustajanaan Jumalan luona.

Isän suurin ilo on Hänen Poikansa ja se pelastustyö, jonka Jeesus suoritti loppuun. Se on varsinainen taivaan aarre, se on se armon runsaus ja rikkaus, josta Jeesus sanoi: ”Kaikki, mitä Isällä on, on minun”. Pyhä Henki kuulee, mitä Isä ja Poika puhuvat. He keskustelevat Jeesuksen pelastustyöstä. Tämän Pyhä Henki julistaa maailmalle, tästä aarteesta Hän ammentaa ja tekee syntiset vanhurskaiksi, kurjat onnenpojiksi, hengellisesti köyhät autuaiksi, kadotetut Jumalan lapsiksi.

Tätä Pyhän Hengen työtä varten mekin olemme täällä. Tätä varten vihitään pappeja paimeniksi seurakuntiin, lähetetään saarnaajia kaikkialle maailmaan. Tämä kaikki on myös Sinua varten: Maailman ruhtinas on tuomittu, hän ei voi syyttää Sinua mistään. Turvaa Jeesukseen. Hän on sinun pelastuksesi ja aarteesi taivaassa. Pyhä Henki tuo Hänet sinun ulottuvillesi konkreettisin välinein: saarnatun sanan ja tänään myös ehtoollisleivän ja –viinin muodossa. Jeesuksen valmis työ kuuluu juuri sinulle. Sinun velkasi on maksettu, sinun kahleesi on katkaistu.

Saarna pastori, TT, Risto Soramiehen piispan virkaan vihkimysmessussa 4.5.2013 Pyhän Sydämen kappelissa Helsingissä. Otsikko ja väliotsikot toimituksen.