Kategoriat
4/2014 Lehdet Luominen Tiede

Raamatun oppi luomisesta on yhteensopimaton evoluution kanssa.

Pekka Nisula, Teuva

”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte Minua; sillä Minusta hän on kirjoittanut” (Joh. 5:46)

Raamatun alussa on Kaikkitietävän Jumalan ihmisille antama sana maailman luomisesta ja lajien synnystä. Kehitysideologian hyväksyminen on syrjäyttänyt Raamatun ja pakottanut etsimään maailman synnylle kehitysajatukseen perustuvia syitä. Niinpä Raamatun kuutta 24–tuntista luomisen päivää on alettu selittää pitkiksi kehitysjaksoiksi.

Teologiassa Raamatun luomisen ja evoluution yhteensovittamista nimitetään teistiseksi evoluutioksi. Se omaksuu darwinistisen kuvan biologiasta samaistaen tämän kuvan Jumalan luomistapaan. Evoluution mukaisesti se hyväksyy ainoastaan luonnon lakien ohjaamattomat aineelliset prosessit elämän alkuperästä ja sen kehittymisestä. Koska kehitysopissa Raamattu on ihmissyntyinen, katsotaan sen tulkinnankin olevan muutettavissa ihmisten tarpeiden mukaan.

Kehitysopin ytimessä ei ole olemassa tämän maailman todellisuuden rajat ylittävää merkitysaluetta, johon sanat voitaisiin kiinnittää. Kielemme käyttöä kontrolloivat ainoastaan tämänpuoleisen aineelliseen todellisuuteen sidotut käytännölliset näkökohdat. Avainsana on tarkoituksenmukaisuus eikä Jumalan totuus (Joh. 17:17).

Tarkoituksenmukaisuuden määrätessä merkityksen, sanat voivat merkitä mitä tahansa. Raamatussa sanat ankkuroituvat Jumalan antamaan merkitykseen eivätkä ne ole merkityksiltään vapaita kellumaan mielivaltaisesti. Jumalan luomisessa päivä-sanalle antama tarkoitus synnyttää sen merkityksen. Kun Jumala sanoo ’kuusi päivää’, ei Hän tarkoita sillä 13,7 miljardia vuotta. Raamattu edellyttää pysymistä sanojen kirjaimellisessa merkityksessä, mistä ei poiketa, ellei Raamattu itse pakota sitä tekemään (1. Kor. 4:6; Luuk. 10:26).

Kirjaimellisen merkityksen sitovuudesta irtautumisella tähdätään Raamatun koko merkityksen purkamiseen. Luomiskertomuksessa päivä koostuu normaaliin tapaan valoisasta ja pimeästä ajanjaksosta, päivästä ja yöstä (1. Moos. 1:5) jakautuen ehtooseen ja aamuun, jotka yhdessä ovat yksi päivä (1. Moos. 1:5; Jer. 33:25–26). Jos päivän merkitys 1. Moos. 1:14:ssa ei ole kirjaimellinen, niin samassa jakeessa sana “vuosi” on merkityksetön.

Aadam eli kuudennesta päivästä eteenpäin yhteensä 930 vuotta (1. Moos 5:5). Päivän pituus jo tuhannenkin vuoden pituiseksi “venytettynä” on järjetön Aadamin elinikään verrattuna. Jumalan käskyn mukaan työtä tuli tehdä kuusi päivää, ei kuutta epämääräistä ajanjaksoa. Levätä tuli päivä eikä aikakautta (2. Moos. 20:9–10).

Raamatussa luomisen eteneminen ei ole sama kuin evoluution. Raamatussa maakasvit luotiin ensin ja vesieliöt myöhemmin. Kehitysopissa merieliöt ja selkärangattomat (trilobiitit) olivat ensin ja kasvillisuus myöhemmin. Raamatussa linnut ovat ennen matelijoita mutta kehitysopissa matelijat olivat ennen lintuja. Kasvit olivat ennen siemeniä, koska Jumalan käskystä kasvanut kasvillisuus vasta tuotti siemenen (1. Moos. 1:11–12).

Kehitysopillinen lajirunsauden johtaminen luonnonvalinnasta ja perinnöllisyydestä ei ole Raamatun lajinsa mukaisesti luomista. Raamatussa ihmistä ei luotu eläimeksi, vaan Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:27). Ihminen sai järjellisen ja kuolemattoman sielun, jota häviämään luoduilla (2. Piet. 2:12) eläimillä ei ole. Ihminen on tietoinen omasta kuolemastaan ja tajuaa aikansa rajallisuuden. Kehityksessä ihminen on vain yksi eläinlajeista vailla sielua, tarkoitusta ja ikuisuutta (1. Tim 2:13). Koska evoluutiossa oli vain suuri määrä eläimiä, joista kehittyi miljardien vuosien aikana yhä enemmän ihminen, ei ihmisen lähtökohtana voi olla todelliset Aadam ja Eeva. Kuolema evoluutiossa ei ole tullut maailmaan synnin seurauksena (Room. 5:12), vaan on alusta pitäen ollut edellytys, jota ilman koko kehitysprosessi ei voisi toimia. Ihmisen kehittyminen miljardien vuosien kuluessa alempiasteisesta korkeamman asteen eläimeksi poistaa syntiinlankeemuksen todellisena tapahtumana. Jumalan syytös ja rangaistuksen alaisuus sanan rikkomisen synnistä ja sen sovittamisesta raukeaa.

Pelastus Kristuksessa on sidottu historiallisesti todellisiin Aadamiin ja Eevaan, joiden synti teki pelastuksen välttämättömäksi (Matt. 19:4 Mark. 10:6). Jeesuksen sukuluettelo (Luuk. 3:23–38) käsittelee Aadamia Jeesuksen todellisena esi-isänä. Raamatun rinnastuksessa, Jumalan syyttäessä Aadamin synnistä koko ihmiskuntaa ja siinä, että Jumala lukee Kristuksen syntien sovitustyön, lain täyttämisen ja vanhurskauden ihmiskunnan hyväksi (Room. 5:19; 1. Kor. 15:21–22), edellytetään molemmissa tapahtumien historiallista todellisuutta. Kun kirkko kehitysopin hyväksymällä kieltää Raamatun luomisen ja lankeemuksen todellisina tapahtumina saadakseen sanomansa maailmalle hyväksyttäväksi, tulee Raamatun tarkoituksesta, Kristuksen Golgatan vanhurskauttamistyöstä (Joh. 20:31) pelkkä kuvitelma.

Kategoriat
Luennot Tiede

Kehitysoppi ei mahdu Raamattuun

JUMALA LOI TAIVAAN JA MAAN

Pekka Nisula, Teuva

“Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä” (Hebr.11:3)

Professori Osmo Tiililä totesi aikoinaan, että niin kauan kuin teologia pitäytyy esittämään yleistä luomisuskoa, sillä on työrauha, mutta kun teologia astuu askeleenkin pidemmälle yrittäen perustautua 1.Moos.1:een, on jouduttu vaaravyöhykkeelle. Hengellisessä sodankäynnissä erästä päätaistelua käydään tänä päivänä luomiskäsityksen ja kehitysopin välillä. Useimmat ihmiset eivät edes ole kuulleet tai tulleet ajatelleeksi, että vallitsevassa tilanteessa voisi olla jotain ristiriitaista – kun esim. luopunut teologia perääntyy jatkuvasti luonnontieteiden edeltä tällä alueella. Kysymys maailmankaikkeuden sekä elämän ja ihmisen alkuperästä on kristinuskon kannalta elämän ja kuoleman kysymys. Luomisusko muodostaa perustan sekä lupauksen. Sille rakentuu kaikki, mitä Jumala myöhemmin luoduileen tekee. Jos Aadamin syntiinlankeemusta ei ole tapahtunut, niin ihmistä ei tarvitse pelastaa mistään ja Kristus vuodatti ristillä verensä turhaan. Jos Mooseksen kirjoituksia ei uskota, niin Kristuksen sanoilla ei ole merkitystä. Ilman luomista ei ole kristinuskoa. Emme voi missään tapauksessa syrjäyttää 1.Moos.1:tä, herättipä se tutkimukselle miten vaikeita ongelmia tahansa. Luomisoppi ei ole vain helluntailaisten kannattama oppi, vaan Raamatun arvovaltaan pitäytyvien kristittyjen hyväksymä, siis tunnustuksellisten luterilaisten kannattama oppi. Luonnontiede on nähnyt paljon vaivaa osoittaakseen luomisopin arvottomuuden luonnon selityksenä. Kehitysopin vaiheilla käyty kädenvääntö on osoittanut sen, että asiatodisteiden loppuessa turvaudutaan propagandistisiin hyökkäyksiin. Luomisuskon edustajat kyltitetään epätieteellisiksi fundamentalisteiksi ja reaganilaisiksi tai USA:n äärikristittyihin verrattaviksi puuhailijoiksi.

Historiallista taustaa

Ajatus evoluutiosta ei ollut Darwinin keksintö, vaan monet tiedemiehet ja filosofit uskoivat siihen jo ennen hänen aikaansa. Muinainen kreikkalainen Anaximandres opetti ihmisen kehittyneen kalasta. Empedokles esitti ihmisen polveutuvan kasveista. He eivät kuitenkaan saavuttaneet yleistä hyväksyntää, koska jatkuvan alkusynnyn arveltiin selittävän elämän synty (mudasta ja limasta syntyy jatkuvasti uutta elämää – Aristoteles). Tämän vasta viime vuosisadalla Pasteur osoitti mahdottomaksi. Kehitysoppi jäi vuosisadoiksi alkusyntyteorian varjoon. 1700-luvun lopulla kehitysajatukset nousivat uudestaan pinnalle. Darwinin isoisä, Erasmus Darwin, ja Jean Baptiste de Lamarckin ottivat evoluutioajatuksen uudelleen esille. Lamarckinin mukaan kaikki elämässä tapahtuva on liikettä. Sen avulla edistyy kehitys yksilöissä ja näissä saavutetut ominaisuudet periytyvät jälkeläisille. Georges Cuvier vastusti heidän teorioitaan katastrofioppinsa perusteella, minkä on katsottu kuitenkin edistäneen darwinismia. Hänen ansiostaan evoluutioteoria pysyi kuitenkin syrjässä vuosikymmeniä. James Hutton ja sir Charles Lyell esittivät upouusia ajatuksia maan kehityksestä. Lisäksi Hutton opetti, ettei elollinen kehitys ole vielä loppunut. Em. vaikutuksesta evoluutioteoria on saanut alkunsa ja muodostunut jo satoja vuosia ennen Darwinia – hän vain kokosi teorian osat ja keräsi todistusaineistoa ajatuksiaan tukemaan. Vuonna 1859 julkaistu Lajien synty meni hyvin kaupaksi. Vielä vuosi jälkeenpäin koko tieteen maailma kuitenkin vastusti Darwinia. Hänen ajatuksensa tulivat yleisesti hyväksyttäviksi vasta Thomas Henry Huxleyn kautta, joka otti tehtäväkseen Darwinin teorian puolustamisen. Darwin sai teoksensa ilmestymisen jälkeen paljon sekä puoltajia että vastustajia. Evoluutio-opin leviämiseen maanvyöryn tavoin vaikuttivat mm. seuraavat seikat: 1) Darwinin esittämä todistusaineisto näytti tukevan alkuvaiheessa hänen ajatuksiaan, 2) huomattava osa kristillistä kirkkoa antoi heti periksi ja julisti, että luomiskertomuksen ja kehitysopin välillä ei ole ristiriitaa. Darwinismin vyörytys ei kuitenkaan saanut temmattua kaikkia tiedemiehiä luonnontieteen alalta mukaansa.

Tulo Suomeen

Maassamme kehitysajatuksia esiintyi jo 1869, jolloin F.L.Schaumann kirjoitti darwinismin tieteelliset perusteet (kylläkin huonot). Vuonna 1872 luonnontieteilijä A.J.Melan esitelmä ihmisen synnystä kannatti myös darwinismin oppeja. Hän kuului niihin ylioppilaspiireihin, jotka taistelivat uskonnollisia arvoja vastaan. Historian professori E.G.Palmenin mukaan olisi nyt ollut helppo hävittää uskonto, mutta vaikea rakentaa korvaavaa uutta moraalista katsomustapaa. Eläintieteen professori J.A.Palmenilta (evoluutioteorian suomalainen edustaja) ilmestyi runsaasti darwinismia puolustavia kirjoituksia. Muista evoluution puolustajista 1880-luvulla mainittakoon kasvitieteilijä F.R.Elfing (Raamatun ivaaja), R.Tigerstedt ja Minna Canth. E.Erkko hyökkäsi erityisesti luomisoppia vastaan. Luomisuskoa maassamme puolustivat S.Topelius, J.V.Snellman, E.Lönnroth ja Y.Yrjö-Koskinen. Mutta koska heidän työnsä painopiste ei ollut luonnontieteessä, he eivät pystyneet muodostamaan kovinkaan suurta vastapainoa kehitysfilosofialle ja voitto oli maassamme helposti saavutettu. Pitäytyminen Raamattuun tarjosi tehokkaimman vastuksen tätä kielteistä virtausta vastaan.

Kehitysoppi ja kansallissosialismin rotupolitiikka

Kehitysteorioiden avulla on pyritty selittämään mm. uskonnon alkuperää eli uskonnon kehitys on selvitettävä psykologian laeilla, sillä kehitysajattelussa uskonto on kehityksen lakien alainen siinä missä muutkin. Kristinuskokaan ei ole ehdotonta. Teologiaan tätä sovellettiin alkamalla puhua monijumalaisuudesta lähtökohtana kristinuskossa. Freud katsoi syyllisyyden tunteen periytyneen ihmiselle apinalauman kieroonkasvaneista perhesuhteista. Filosofiassa kehitysoppi on vaikuttanut ajatteluun ja etiikkaan. zsche julisti aineellista elinvoimaa ja hengissäselviytymistä ainoina merkittävinä arvoina ja syytti kristinuskoa kehityksen jarruttamisesta. Marx näki Darwinin kirjassa kuoliniskun Jumalalle. Marxilainen biologia perustui hankittujen ominaisuuksien periytymiseen. Natsien evoluutioerehdykset on jo yleensä tajuttu, kommunismin evolutionistinen pesänselvitys on vasta alkuvaiheissaan.

“Darwin selittää korkeimman kehityksen kasvi-ja eläinmaailmassa siten, että ns. olemassaolon taistelussa elolliset olennot säilyvät ja niiden ominaisuudet voivat periytyä jälkeläisille, jotka parhaiten soveltuvat siihen ympäristöön, jossa ne elävät. Tätä nimitetään luonnon valinnaksi vastakohtana sivistyneen yhteiskunnan keinotekoiselle valinnalle. Milloin on kysymys ihmisen kehityksestä, inhimillisen hengen kehitys kahlehtii yhä keinotekoisemmin luonnon elinehdot perinnöllisyyteen nähden. Sopimattomat ja sairaalloiset yksilöt, jotka luonnossa tuhoutuisivat olemassaolon taistelussa, säilyvät ja vieläpä saavat hoitoa lääkäreiden taitojen ja helpottuneiden elinehtojen ansiosta. Luonnossa luonnonkansojen keskuudessa joutuu kaikki sairaalloinen ja elämään kelpaamaton perikatoon. Emme voi palauttaa luonnollisia elinehtojamme, mutta voimme vastustaa keinotekoisen ympäristön vaikutusta keinotekoisella valinnalla harjoittamalla rotuhuoltoa, joka lopulta johtaa samaan tulokseen, esim. hedelmättömäksi tekeminen voi tapahtua röntgen-ja radiumsäteillä sekä myös raskauden keskeyttämisellä. Ihmisrodut ovat luonnolliselta muuttumattomalta olemukseltaan niin erilaisia, että alin rotu on lähempänä kehittynyttä eläinrotua kuin ihmisroduista ylintä. Rodun ja veren puhtautta on säilytettävä ja kehitettävä kaikin mahdollisin keinoin. Kaikki, mikä johtaa tähän tulokseen, on sallittavaa” ((Saksan) valtakunnan ja Preussin sisäasiainministeriön terveydenhoito-osaston ent. johtaja lääketieteen tohtori Arthur Gütt).

“Uskonto on riippuvainen laeista ja se on muokattava niiden mukaisesti”. “On olemassa vain elävien elimistöjen maailma, kaikki olennot, myöskin ihminen, ovat elimellisen maailman ajoittaisia ilmenemismuotoja”, kuuluivat myös heidän (kansallissosialistien eli natsien) väittämiinsä.

Ihmisen ihannointia korkeimpana edustavat kompastuivat siihen, että ihminen ei ole ollut niin ihailtava kuin on ajateltu eivätkä kansat niihin kiinnitettyjen toiveiden mukaisia. Tämä sai Nietschen rajoittamaan ihannoinnin muutamaan valioyksilöön – loput olivat halveksittavia ja olivat olemassa vain valmistaakseen tietä valioyksilöille, joissa ihmisyyden korkeus tulee näkyviin. Kansallissosialistit edustivat tätä käytännössä, kansallissosialismin romahdus merkitsi sitten idealistisen ajattelun loppua.

Antikristillisyys

Evoluutio ei ole yksinomaan darwinismia, vaan se on aina ollut keskeinen osa sitä ajatusmaailmaa, joka pyrkii torjumaan persoonallisen Jumalan. Kristillisen kirkon ja teologian lähtökohtana ei saa olla kulloinenkin tieteen filosofia, vaan Jumalan ilmoitus Raamatussa. Kirkon tehtävänä on osoittaa Raamatun ehdottomasta auktoriteetista käsin, missä tieteellinen maailmankuva on pielessä ja selittää Raamattua luterialaisen Raamattu-periaatteen pohjalta, että kaiken lähtökohtana on Kolmiyhteisen Jumalan luomistyö ja lähtien siitä, että kaikki luotiin tyhjästä, ei tapahtunut ikuisen materian hahmottumista Jumalan vaikutuksesta (materia ei ole ikuinen). Se sulkee pois spekuloinnin kaaoksesta, aineesta, jonka olisi täytynyt olla olemassa ennen kuin Jumala loi (kaaos-teoria on muinaisegyptiläinen uskomus). Ei ollut alkumateriaa eikä alkuräjähdystä (räjähdys synnyttää epäjärjestystä!). Luominen tyhjästä torjuu myös evolutionismin, joka noudattaa periaatetta, että tyhjästä ei tule mitään.

Evoluutio sulkee pois Raamatun ajatuksen, että Jumala on ennen kaikkea ja että Hän on luonut kaiken tyhjästä sanallaan. Luominen tyhjästä torjuu myös Aristoteleen käsityksen materian ikuisuudesta. Maailma ei olem myöskään vuotanut Jumalasta (uusplatonismi). Eikä se ole myöskään syntynyt sattumalta, kuten Epikuros esittää. Evoluutio on paluuta kreikkalaiseen luonnonfilosofiaan. Se, että tyhjästä ei tule mitään, on näennäistieteellisiin vaatteisiin puettua metafysiikkaan. Luomisen väline oli sana, syy oli Jumalan vapaa rakkaus sekä tarkoitus Jumalan kunnia. Jumalalla ei ollut mitään luomisen pakkoa, sillä Jumala ei tarvinnut maailmaa. Maailman alku on ajassa ja se ei ole ikuinen. Ikuisen luomisen ajatus merkitsee kristillisen ajattelun itämaistamista, on hylätty ilmoituksesta saatu rajoitus, alku ja loppu, ja siirrytty intialaisiin ajatusmalleihin. Kehitysopillisella meliorismilla (ajattelu, jonka mukaan maailmaa ei pidetä hyvänä eikä pahana, vaan sellaisena, jota voidaan ihmisen toiminnalla parantaa) ei ole juurta luomakunnan alkujärjestyksenä. Se julistaa maailman ainaista välttämätöntä paremmaksi kehittymistä. Raamatun luomisen eteneminen alemmasta ihmiseen ei ole sama kuin evoluution. Raamattu ei tunne Jumalan passiivisen läsnäolon prosessia, vaan Jumalan, joka toimii. Teistinen evoluutio (Jumala loi kehityksen kautta) ei ole Raamatun mukainen. Kasvienhan olisi pitänyt olla olemassa kauan ennen aurinkoa. Raamatun oppi on luominen kuudessa päivässä. Jumala loi kasvit ja eläimet lajinsa mukaan. Jumala antaa jokaiselle siemenelle sellaisen ruumiin kuin tahtoo. Ihmistä ei luotu eläimeksi,vaan Jumalan kuvaksi, vallitsemaan eläinmaailmaa. Ihmisen luomista edelsi Kolmiyhteisen Jumalan neuvonpito ja luomisessa hänen sieraimiinsa puhallettiin elämän henki. Ihmisestä tehtiin lähes jumalallinen olento, joka seppelöitiin kunnialla ja kirkkaudella. Hän oli kuolematon. Luotujen synty, olemassaolon jatkuminen perustuu yksinomaan Jumalan herkeämättömään vaikutukseen, ei luotujen omavaraiseen toimintaan, Kol.1:17. Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkien joukkoinensa, eikä esim. mitään yli-ihmistä ole odotettavissa.

Kehitysopin läpäisyvoima teologiassa

Liberaali kristinusko on myös täysin omaksunut kehitysajattelun kuten käy ilmi esim. lukion uskonnon oppikirjasta: “Uskonnon avulla ihminen mieltää paikkansa maailmankaikkeudessa. Ainoana lajina juuri ihminen kykenee oivaltamaan oman olemassaolonsa ja esittämään näitä kysymyksiä. Tämä erottaa ihmisen kaikista muista evoluution, lajien kehityksen, luomista olennoista”. Evoluutioteoria ja liberaaliteologit ovat onnistuneet tuhoamaan Raamatun arvovallan tavallisen ihmisen silmissä. Näin Raamatulta riistetään sen arvo historian kuvauksena. Tämä on seurausta kehitysopin hengessä tapahtuvasta eksegeesistä. Ihmisen kuvittelevat saaneensa evoluutioteoriasta tieteellisen oikeuden kapinoida Jumalaa vastaan. Teologian luopumuksen kasvot esiintyvät paljolti tällä alueella – selitetään luomiskertomus itämaiseksi myytiksi, kuten E.G.Gulin (ent. Tampereen piispa). Emil Brunner ja Paul Tillich lisäävät siihen vielä syntiinlankeemuskertomuksen. A.Hjelt (ent. eksegetiikan professori Helsingissä) menee vielä pitemmälle selittäessään patriarkkakertomusten olevan totuuden ja tarujen sekoitusta. Erityisen vaikea on luominen kuudessa päivässä. Esimerkiksi prof. Aapeli Saarisalo kirjoittaa: “Sana ´päivä´ merkitsee muuallakin Raamatussa aikakautta tai ajanjaksoa. Aamusta ja illasta puhuttaessa voidaan tarkoittaa vain sitä, että kullakin aikakaudella on selvä alkunsa ja loppunsa”. Bo Giertz sanoo: “Seitsemän luomispäivää on mitattu Jumalan eikä meidän aikamittojemme mukaan”. Aksel Valen-Sendstad taas lausuu: “On todennäköistä, että kuusi päivää on kirjallinen tyylikeino. Ensimmäisen Mooseksen kirjan lukujen 1-2 luomiskertomukset eivät ole pyrkineetkään tyydyttämään luonnontieteen vaatimuksia vaan toteamaan Jumalan luomistyön ja sen olemuksen. Antti Pietilä sanoo: “Luomiskertomus voi aatteellisesti, ei yksityiskohdin, lähestyä luonnontiedettä sen ponnistellessa täydelliseen tietoon. Luomiskertomus on määrätyn maailmankuvan pohjalta syntynyt”. J.R.W.Stott sanoo: “Harvat kristityt enää kuvittelevat, että luomispäivät olisi tarkoitettu täsmällisiksi 24 tunnin jaksoiksi. Omasta puolestani en näe missään kohdin voittamatonta ristiriitaa kehitysopin ja luomiskertomuksen välillä”. Teististä evoluutiota edustava Bengt Hägglund sanoo: “Itse asiassa ei ole mitään estettä sille, että kehitysajatus yhdistetään Raamatun luomiskäsitykseen; missään kohdassa ei väitetä, että lajit luotiin yhdellä kertaa. Päinvastoin jo kuuden päivän työn kuvauksessa on aikajärjestys, joka jossain määrin vastaa sitä elävien olentojen kehityksen sukupuuta, joka kehityshistoriasta on tiedossamme”. Lennart Pinomaa: “Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja. Oppi Raamatun erehtymättömyydestä asetttaa nykypäivän kristityn sovittamattomaan ristiriitaan luonnonlakien kanssa ja rikkoo siten hänen elämänsä eheyden”.

Kehitysopin savijalat

Termi biologinen evoluutio sisältää seuraavaa: 1) aine järjestäytyi itsestään (kemiallinen evoluutio) tasolle, joka riittää pitämään elämää yllä, 2) alkusolut kehittyivät edelleen nykyisen kehitysopin mukaiseen sukupuuhun – aikaa tähän katsotaan kuluneen miljoonia vuosia, 3) kaikki on tapahtunut sattuman ja luonnonlakien vaikutuksesta, se “vain tapahtui”, 4) elämän muodot kehittyivät alkusolusta spontaanisti luonnonvalinnan auttamana, 5) sattumanvaraiset mutaatiot tai kemialliset muutokset geneettisen koodin rakenteessa ovat käyttövoimana orgaaniselle evoluutiolle kaikilla elämän tasoilla, 6) evoluutio pyrkii selittämään geneettisen koodin muodostumisen DNA:n kemiallisista osista ilman kromosomin molekyylin ulkopuolella olevaa geneettistä ajatusta eli informaatiota (esim. kirjan teksti syntyisi paperimolekyyleistä). Käsitteistä ´mikroevoluutio´ tarkoittaa lajin sisällä tapahtuvia muutoksia ja ´makroevoluution´ otaksutaan johtavan lajien välisten rajojen ylittämiseen, mikä tarkoittaa geneettisen informaation laadullista ja määrällistä kasvua SATTUMAN ja valinnan avulla.

Kehitysoppiin uskotaan siitäkin huolimatta, vaikka luonto ei siihen mukaudu. Tiedetään, että sen testattavuus on olematon ja että siinä turvaudutaan sekä perustaudutaan loputtomille olettamuksille. Syyksi ei riitä se, että siitä saadaan ainakin näennäinen viitekehys muuten hajanaisiksi jääviin fysiikan, kemian ja biologian havaintoihin. Yleisesti on tiedossa, että esim. fossiililöydöt (muinoin eläneiden otusten kivettyneitä jäännöksiä) eivät tue asteittaista, hidasta lajista toiseen tapahtunutta kehitystä – puuttuvat renkaat todella puuttuvat. Eläinten peruslajit eivät ole muuttuneet. Kasvien pääryhmät ilmaantuivat äkkiä ja ilman välimuotoja, pysyivät erillisinä ja hävisivät kerroksista suurin piirtein samannäköisinä kuin ne niihin ilmestyivät. Fossiileja ei nykyään juurikaan muodostu. Fossiileista ei ole löytynyt ainoatakaan selvää näyttöä kehittymässä olevasta uudesta rakenteesta eikä fossiilien sijainti kerrostumissa ole aina sama (välivaiheet selkärangattomista selkärankaisiin puuttuvat tyystin).

Todisteena oleva luonnonvalinta ei tuota yhä korkeampia elämän muotoja, vaan se sallii jo voimassaolevista kulloinkin vallitsevissa oloissa voimakkaimman menestymisen. Se ei luo uusia muotoja, vaan pyrkii estämään vanhojen katomista. Evoluutiota ei voi kuvailla sopeutumismekanismiksi, sillä eliöt ovat jo sopeutuneita. Perimässä olemassa olevien sopeutumismahdollisuuksien kirjo antaa luonnonvalinnalle olosuhteiden mukaan sopeutumismahdollisuudet. Näiden mahdollisuuksien täytyy jo olla olemassa geenivarastossa ennen kuin luonnonvalinta valitsee niistä sopivimman. Se ei selitä uusien ominaisuuksien alkuperää, koska niiden täytyy olla jo olemassa ennen kuin luonnonvalinta valitsee niistä sopivimman. Tätä sanotaan lajin puitteissa tapahtuvaksi muunteluksi. Jalostus on älyn ohjaamaa toimintaa, mitä luonnonvalinta ei ole. Jotta luonnonvalinta toimisi kuten jalostus, sitä ohjaamassa pitäisi olla äly. Se ei pysty selittämään, miksi esim. koiran geenit sisältävät huomattavan rotuvalikoiman.

Elävän järjestelmän kaksi perusosaa ovat valkuaisaine- ja perimämolekyylit – perimämolekyyli siirtyy polvesta toiseen. Siihen on kirjattu kaikki erityispiirteemme. Ne muodostavat elämän perusrakenteen. Kaikkea säätelee siis tämä DNA-molekyyli, joka muistuttaa rakenteeltaan helminauhaa. Jokaisessa solussa on 2 metriä tätä nauhaa, ja se kertaa ihmisen solujen määrä, satoja miljoonia kappaleita, niiin saadaan kokonaispituus ihmistä kohden. Informaation luonteeseen kuuluu, että se sisältää lähettäjän, vastaanottajan ja mielekkään sanoman. Se välitetään sopimuksenvaraisten merkkien avulla, ja siksi sen täytyy olla älyn tuottamaa. Aine itsessään ei sisällä taipumusta tuottaa informaatiota. Luonnontiede ei ole osoittanut, että sattuma kykenisi suunnittelemaan ja rakentamaan uusia, monimutkaisia elimiä sekä fysiologisia toimintoja. Evoluution kannalta ongelma on myös se, että kromosomien lukumäärä on eräällä sammakkoeläimellä suurempi kuin ihmisellä. Geneettisen koodin alkuperä on muna vai kana-ongelma, sillä proteiinien muodostus riippuu DNA:sta. DNA:ta ei voi kuitenkaan valmistua ilman jo olemassaolevia valkuaisaineita. Ei ole selitetty, miten DNA voi syntyä itsestään eikä tiedetä, mistä tämä (informaatio)kieli on tullut.

Mutaatiot (geenien sattumanvaraiset muutokset, jotka aiheutuvat säteilystä ja kemiallisista vaikuttajista) ovat pääasiassa haitallisia, sairauksia ja epämuodostumia aiheuttavia. Vain perimämolekyylissä tapahtunut muutos periytyy ja jos se on liian suuri, ei jälkeläisiä tule. (Lisääntyminen ei onnistu eri lajien välillä). Ne ovat harvinaisia eivätkä ne tuota uusia elinvoimaisia geenejä. Geenimutaatiot ovat olemassaolevan aineiston uudelleensekoittumista.

Kehitysopin kannalta maapallon on oltava vähintään miljardeja vuosia vanha. Kaikki maapallon iän mittaukset perustuvat ajatteluun, jonka mukaan kaikki on aina tapahtunut nykyisellä nopeudella eikä ole ollut suuria luonnonmullistuksia. Radioaktiivisissa menetelmissä käytetään hyväksi ko. aineiden puoliintumisaikoja, joka tarkoittaa aikaa, jonka kuluessa puolet lähtöaineesta on muuttunut toiseksi aineeksi. Tällä perusteella on sitten yritetty määrittää radioaktiivisen aineen ikää. Siinä ei kuitenkaan voida varmasti tietää lähtötilannetta ainemäärien osalta, eikä sitä, kuinka paljon aineiden määrä on aikojen kuluessa kivessä muuttunut. Radioaktiivisen mittauksen tulos syntyy siitä, että aikamäärät, joita menetelmä antaa, sopivat yhteen muilla tavoilla varmistettujen aikamäärien kanssa (johtofossiilit). Esimerkiksi tutkitaan, millaisia fossiileja kerrostuma sisältää, sitten määritellään kerrostuman ikä näiden avulla. Se perustuu kehäpäätelmänä sille olettamukselle, että evoluutio on totta.

Meteoriitti-ja avaruuspölyn sataminen on vakio. Ennakkolaskelma pölyn määrästä kuun pinnalla oli 60 metriä, mutta todellisuudessa määrä oli vain muutamia senttejä. Maapallon pinnan eroosio olisi miljoonassa vuodessa huuhtonut mantereet mereen jne. Ei siis ole mitään ehdotonta keinoa määritellä maan ikää. Evoluutioteoria tarvitsee myös hypoteesin alkusynnystä. Fysiikka ja kemia eivät kuitenkaan pysty selittämään alkusyntyä elottomasta aineesta, valtavin aukko onkin elottoman aineen ja elävän solun välillä. Ihminen ei kykene tekemään elävää solua eikä entsyymejä. Solussa niitä tunnetaan yli tuhat. Soluissa on em. geneettinen kieli järjestelmä, joka lukee, muistaa ja tulkitsee tätä kieltä. Solussa on ohjausjärjestelmä, automaattiset kokoonpanolinjat, laadun valvonta; siinä korjataan virheitä, siinä on voimalaitos, naapurisolujen tunnistus, jätteiden käsittely, kellokoneisto, vihollisen tunnistus ja puolustusvoimat. Kaiken kaikkiaan solu on äärettömän monimutkainen rakenteeltaan ja toiminnaltaan. Tiede voi vain kuvailla solun toimintaa. Koska tieteen tulokset täytyy tulkita, välittyy tulkitsijan maailmankuva automaattisesti tuoden mukanaan subjektiivisen elementin. Luonnontieteitä kiusaa se, että väitetään tiedettävän asioita, joita ei tiedetä. Vaarana on, että tieteen filosofisessa ja ideologisoivassa ylärakenteessa käytetään tutkimustuloksia enempään kuin ne on tarkoitettu; juuri tästä on kyse kehitysopissakin. Se ei ole itsessään luonnontieteen tulos, vaan se on maailmankatsomus, elämän tarkoituksen filosofia, joka pyrkii selittämään kaiken alkuperän ilman Jumalaa. Kristinuskossa lähdetään taas siitä, että luomistapahtuma on yliluonnollinen Jumalan suorittama kertakaikkinen teko.

Lähteet:

Dosentti Matti Leisolan esitelmät ja haastattelut

A.E.Wilder Smith: Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota. WSOY 1981.

LL Pekka Reinikaisen kirjallinen tuotanto

– Pekka Nisula: Jumala loi taivaan ja maan – kehitysoppi ei mahdu Raamattuun (4/96)

Kategoriat
Luennot Tiede

EVOLUUTIOAJATTELUN HISTORIAA

Lennart Saari, dosentti, Turku

Evoluutio ajatuksena ei suinkaan ole mikään uusi. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että evoluutioajatus on lähes yhtä vanha kuin ihmiskuntakin. Ilmeisesti jo “alusta” lähtien on elämän synnylle ollut kaksi rinnakkaista selitysmallia: erityinen kertakaikkinen luominen tai hidas asteittainen kehitys. Vanhimmat meidän päiviimme säilyneet tekstit ovat evolutionistisia: niissä kuvataan alkuperäinen kaaos tai jonkinlainen alkuperäinen järjestelmä, johon “jumalat” tai luonnonvoimat alkoivat vaikuttaa saattaakseen maailman asukkaineen nykyiseen tilaansa. Näitä tarustoja on esimerkiksi Babyloniasta, Kreikasta, Egyptistä tai Intiasta, mutta myös oma Kalevalamme on evolutionistinen. Käsitys, että maailmankaikkeus on Jumalan tyhjästä luoma, oli täysin vieras antiikin kansoille heprealaisia lukuun ottamatta. Uskonnoista vain juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat luomisuskontoja. Vielä nykyäänkin ovat lähes kaikki liikuttavan yksimielisiä siitä, että nämä ovat edelleenkin ainoat vaihtoehdot: asteittainen kehitys tai kertakaikkinen luominen. Yritykset sovittaa nämä näkemykset ovat järjestään epäonnistuneet.

Antiikin filosofit esittivät joukon evolutionistia ajatuksia kuten Anaksimandos, Empedokles, Thales, Epikuros, Lukretius ja Aristoteles. Viimeksi mainittu esitti, että eliöt muodostavat jatkuvan sarjan alemmista korkeampiin päätyen ihmiseen ja että tämä evolutiivinen järjestys syntyi sisäisen täydellistymispyrkimyksen kautta.

Renessanssin aikana kiinnostus antiikin aikaan heräsi uudestaan ja evolutionistiset ajatukset saivat uutta vauhtia. Euroopassa oli vallalla kristinuskon mukainen luomiskäsitys, vaikka kirkonkin piirissä esiintyi evolutionistisia ajatuksia.

Varhaisimpia evoluutioajattelijoita uuden ajan aikana olivat mm. G.W. Leibniz, Immanuel Kant, F.W. von Schelling, G.W.F. Hegel, J. Swammerdam, D. Diderot ja P.L. Moreau de Mapertius. Benoit de Maillet oli laatinut kehitysopin joka muistutti Lamarckin oppia. Myös Erasmus Darwin ja Georges Buffon kannattivat (rajoitetusti) kehitysoppia. Kuitenkin vasta Jean Babtiste de Lamarck (1744-1829) esitti kokonaisvaltaisen kehitysteorian (hankitut ominaisuudet periytyvät).

Varsinaisesti evoluutioteorian läpimurtoon johti Charles Darwinin kirja Lajien synty vuodelta 1859. Kuitenkin jo A.R. Wallace kehitti samanlaisen teorian samoihin aikoihin (1858). Sosiaalidarvinismin perustaja Herbert Spencer oli jo ennen Lajien syntyä soveltanut evoluutioajatusta yhteiskunnallisen elämän alueella ja Robert Malthus oli julkaissut teoksen, jonka mukaan väestö kasvaa geometrisessa sarjassa, mutta elintarviketuotanto aritmeettisessa. Myös geologi Charles Lyell oli esittänyt ajatuksia, joiden mukaan ainoa avain muinaisuuden ymmärtämiseen on nykyisin vaikuttavat voimat ja nopeudet.

Darwinin ajatuksille tuntui olevan sosiaalinen tilaus ja ne levisivät hyvin nopeasti kirkon katkerasta vastustuksesta huolimatta. Darwinilla oli lisäksi vahvoja puolestapuhujia kuten Ernest Haeckel, T.H.Huxley ja Asa Grey.

On kuitenkin syytä muistaa, että suuri osa ns. modernin tieteen perustajista uskoivat erityiseen luomiseen kuten Newton, Faraday, Maxwell, Kelvin, Boyle, Pascal, Ray, Linné, Mendel, Pasteur, Steno, Woodward, Brewster, Herschel ja Maunder. Yleisesti hyväksytty ajatus on myös Whiteheadin ja Oppenheimerin esittämä teoria, ettei moderni tiede olisi voinut syntyä muualla kuin kristinuskon ilmapiirissä, koska vain täältä löytyi “rationaalinen” Jumala, jonka tekoja voitiin järjen avulla tutkia.

Yhdysvalloissa evoluutioajatus levisi hitaammin kuin Euroopassa. Ratkaiseva käänne oli ns. Scopes-oikeudenkäynti vuonna 1925 Daytonissa Tennesseen osavaltiossa, jossa eräs jalkapallovalmentaja tunnusti (totuuden vastaisesti) opettaneensa evoluutiota vastoin lakia. Tästä seuranneesta vähintäänkin värikkäästä oikeudenkäynnistä evoluution vastaiset lait kumottiin asteittain Yhdysvalloissa (viimeisenä Mississippi vuonna 1970).

Noin 100 vuotta Darwinin Lajien synty -kirjan jälkeen luomiskäsitys näytti kärsineen tappion toisensa jälkeen ja alettiin puhua ivalliseen sävyyn “aukkojen Jumalasta”, joka sijoitettiin niihin aukkoihin, joita tiedossa vielä oli, kunnes nekin täytettiin. Käänteen tekevänä tapauksena voitaneen pitää Morrisin ja Whitcombin kirjaa The Genesis Flood vuodelta 1961, jossa esitettiin, että fossiiliaineisto pikemminkin viittaa maailmanlaajuiseen katastrofiin kuin hitaaseen kehitykseen. Ennen evoluutioteorian valtaantuloa katastrofismi oli yleisesti hyväksytty periaate. Takaa-ajajan ja takaa ajettavan roolit olivat vaihtumassa.

Suomessa etenkin Yhdysvalloissa virinnyttä evoluutiokeskustelua luonnehdittiin lähinnä uskonnollisten piirien katalaksi yritykseksi saada uskonnonopetusta kouluihin ja konservatiivipoliitikkojen (mm. eräs R. Reagan) vaalipropagandaksi. Historian ivana voidaan pitää, että paikoin Yhdysvalloissa evoluution opettaminen biologian tunneilla on nykyisin kielletty (sitä saa opettaa esim. filosofiana).

Suomessa evoluutioteoria oli tieteessä ja uskonnossa vallitseva käsitys aina 1970-luvulle saakka. Ainoastaan Uuras Saarnivaara tuntui ennen tätä olevan toista mieltä. Keskustelu leimattiin täälläkin lähinnä uskonnolliseksi propagandaksi. Merkittävänä tapauksena oli A.E. Wilder-Smithin vierailu Suomessa vuonna 1980, jolloin jopa kirkon piiristä keskustelua pyrittiin vaimentamaan ns. ulkopolitiikan kortilla. Keskustelun laineet kävivät tuolloin korkeina, sen sijaan Pekka Reinikaisen kirja Unohdettu Genesis vuodelta 1991 herätti yllättäen paljon vähemmän (ainakaan julkisia) intohimoja. Kritiikki tuntuu vihdoinkin saavuttaneen hovikelpoisuuden, josta Helsingin yliopistolla keväällä 1999 järjestetty seminaari ’Evoluutio ja maailmankatsomus’ on osoituksena. Kritiikkiä ei enää voi olankohautuksella sivuuttaa.

Darwinin teorian läpimurrolla on monta selitystä. Eräs tärkeimmistä lienee se, että hänen kirjansa vetosi haluun selittää kaikki asiat luonnollisella tavalla. Samaan aikaan monet vaikutusvaltaiset liikkeet vaativat, että tieteen tulee vedota vain fysikaalisiin syihin, eikä yliluonnollisiin voimiin. Myös 1800-luvun edistysajatukset, joiden mukaan vain vapaassa kilpailussa – kaikilla mahdollisilla alueilla – syntyvät parhaat tulokset. Mutta nämä eivät yksin riitä selittämään evoluution läpimurtoa. Darwin pystyi, toisin kuin edeltäjänsä, perustelemaan teoriansa monin esimerkein. Hän kykeni esittämään yksinkertaisen mekanismin: valintateorian. Lähtiessään Beagle-laivalla 1831-1836 Darwin itse ilmeisesti uskoi lajien muuttumattomuuteen. Tämä usko häneltä tuhoutui ja hän ajautui toiseen äärimmäisyyteen, että lajit voivat muuttua ilman rajoja. Tätä helpotti se, että perinnöllisyystieteen mekanismit olivat täysin tuntemattomia. Darwin havaitsi vähäistä muuntelua, josta hän teki johtopäätöksen, että mikä tahansa muutos on mahdollista. Mendelin (1865) perinnöllisyyssäännöt jäivät 1900-luvun alkuun lähes huomiotta. Darwinin valintateoria joutui silloin kriisiin, vaikka itse evoluutioteoriaa ei enää kyseenalaistettu.

Evolutionististen ajatusten juuret ovat esikristillisissä filosofioissa ja uskonnoissa. Evolutionismin läpimurtoon vaikutti kaksi päätekijää: erilaisten filosofioiden läpitunkema henkinen ilmapiiri, sekä Darwinin että muiden luonnontutkijoiden rikas, vaikkakin yksipuolisesti tulkitsema havaintoaineisto. Luonnontieteelliset tulokset eivät pakottaneet evoluutio-opin muodostamista. Väärä on myös käsitys, että Darwinin havainnot johtivat luomisopin kumoamiseen. Kuitenkin tietyt luomisteoreettiset näkemykset (lajien muuttumattomuus) osoitettiin vääriksi.

Evoluutio ja maailmankatsomus -seminaari. Helsinki 29.5.1999

Lennart Saari: Evoluutioajattelun historiaa (4/99)

Kategoriat
Julkaisu Kirjat Tiede

Kristuksen kirkon usko ja nykyajan Raamatuntutkimus – Robert D. Preus

Kristillisen teologian ainoana lähteenä ja ojennusnuorana on Pyhän Raamatun sana. Jeesus Kristus itse vakuuttaa, etta Raamatun sanassa pysyminen on hänen opetuslapsenaan pysymisen ehto: “Jos te pysytte minun sanassani, niin to totisesti olette minun opetuslapsiani; ja to tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi”, Joh. 8: 31:32.

Kristikunta elää kuitenkin tänään suuressa raamattukriisissa. Valistuksen ajasta lähtöisin oleva tiedekäsityksemme on tehnyt sen, etta jumaluusopillista eksegetiikkaa ei juurikaan harjoiteta. Papistomme on opiskellut eksegetiikkaa, joka ei edes metodissaan voi ottaa huomioon Jumalaa, jumalallista vaikutusta historiassa, “Jumalan ilmoitusta”. Siksi saarnalta ja opetukselta on kadonnut kristilliselle kirkolle olennainen lähtokohta: Haec dixit Dominus, näin sanoi Herra. Vain sellainen kirkko, joka puhuu ja toimii vakaumuksesta ja arvovallalla sekä kykenee tarkoin erottamaan toisistaan totuuden ja harhan, saa kokea myös Jumalan siunausta työssään.

Omassa tilanteessamme olemme jo niin suurissa vaikeuksissa, että eräät papistomme opettajat puhuvat joko rehellisesti Raamatun “ateistisesta tutkimusmetodista” tai sitten nimeämättä linjaansa opettavat ateistisen metodin mukaisesti. Suomen kirkon piirissa vaikuttavan tunnustusrintaman taholta on jo pitempään etsitty toista tietä.

Pidamme tärkeanä, että 1ähinnä teologian opiskelijoiden pyynnöstä voimme nyt saada suomeksi Lutherin ja Tunnustuskirjojen raamattukäsitystä selvittävän kirjasen.

Tämän kirjasen tekija Robert D. Preus, Th.D., Ph.D. toimi pitkään systemaattisen teologian professorina sekä Concordia?seminaarissa (St. Louis, MO, USA) että Fort Wayne?seminaarissa (Illinois, USA). Samalla hän oli suuren amerikkalaisen luterilaisen kirkon johtohenkiloitä (Lutheran Church?Missouri Synod). Robert Preus on yksi maailman tunnetuimmista luterilaisen ortodoksian tutkijoista. Monet suomalaiset teologit ja saamaajat ovat saaneet henkilokohtaista tukea tohtori Preusilta, joka Suomen ystävänä on usein vieraillut maassamme.

Tätä kirjasta opiskellessamme huomaamme liikkuvamme tutulla maaperällä. Emme kohtaa mitään uutuuksia. Näinhän juuri opettivat pyhästä Raamatusta apostoleista alkaen kirkkoisät, Martti Luther, heratysliikkeittemme pioneerit ja paimenet, Lutherin suuri suomentaja rovasti A.E. Koskenniemi jne. Huomaamme myös tätä kirjasta lukiessamme, mikä suuri ero on luterilaisen raamattuopin ja reformoidun fundamentalismin välilla. Näemme välttämättömäksi myös taistelun viimeksi mainittuun suuntaan.

Jos Jumala antaa viela kirkollemme uudistuksen ajat, Hän antaa silloin mitään pelkäämättömiä paimenia ja saarnaajia, jotka eivät pimitä pyhän Raamatun totuuksia. Ja Hän antaa myös pappien ja saamaajien kouluttajia, jotka lähtevat kaikessa toiminnassaan Tunnustuskirjojemme raamattuopista kohdatessaan nykyajan raamattutieteen “tuloksia”.

“Jumalan tahdosta ei voida mitään varmaa väittää ilman Jumalan sanaa”,

Apol. 191:17.

Kristuksen kirkon usko ja nykyajan Raamatuntukimus - Robert D. Preus
Kristuksen kirkon usko ja nykyajan Raamatuntukimus – Robert D. Preus