Kategoriat
4/2014 Lehdet Luominen Tiede

Raamatun oppi luomisesta on yhteensopimaton evoluution kanssa.

Pekka Nisula, Teuva

”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte Minua; sillä Minusta hän on kirjoittanut” (Joh. 5:46)

Raamatun alussa on Kaikkitietävän Jumalan ihmisille antama sana maailman luomisesta ja lajien synnystä. Kehitysideologian hyväksyminen on syrjäyttänyt Raamatun ja pakottanut etsimään maailman synnylle kehitysajatukseen perustuvia syitä. Niinpä Raamatun kuutta 24–tuntista luomisen päivää on alettu selittää pitkiksi kehitysjaksoiksi.

Teologiassa Raamatun luomisen ja evoluution yhteensovittamista nimitetään teistiseksi evoluutioksi. Se omaksuu darwinistisen kuvan biologiasta samaistaen tämän kuvan Jumalan luomistapaan. Evoluution mukaisesti se hyväksyy ainoastaan luonnon lakien ohjaamattomat aineelliset prosessit elämän alkuperästä ja sen kehittymisestä. Koska kehitysopissa Raamattu on ihmissyntyinen, katsotaan sen tulkinnankin olevan muutettavissa ihmisten tarpeiden mukaan.

Kehitysopin ytimessä ei ole olemassa tämän maailman todellisuuden rajat ylittävää merkitysaluetta, johon sanat voitaisiin kiinnittää. Kielemme käyttöä kontrolloivat ainoastaan tämänpuoleisen aineelliseen todellisuuteen sidotut käytännölliset näkökohdat. Avainsana on tarkoituksenmukaisuus eikä Jumalan totuus (Joh. 17:17).

Tarkoituksenmukaisuuden määrätessä merkityksen, sanat voivat merkitä mitä tahansa. Raamatussa sanat ankkuroituvat Jumalan antamaan merkitykseen eivätkä ne ole merkityksiltään vapaita kellumaan mielivaltaisesti. Jumalan luomisessa päivä-sanalle antama tarkoitus synnyttää sen merkityksen. Kun Jumala sanoo ’kuusi päivää’, ei Hän tarkoita sillä 13,7 miljardia vuotta. Raamattu edellyttää pysymistä sanojen kirjaimellisessa merkityksessä, mistä ei poiketa, ellei Raamattu itse pakota sitä tekemään (1. Kor. 4:6; Luuk. 10:26).

Kirjaimellisen merkityksen sitovuudesta irtautumisella tähdätään Raamatun koko merkityksen purkamiseen. Luomiskertomuksessa päivä koostuu normaaliin tapaan valoisasta ja pimeästä ajanjaksosta, päivästä ja yöstä (1. Moos. 1:5) jakautuen ehtooseen ja aamuun, jotka yhdessä ovat yksi päivä (1. Moos. 1:5; Jer. 33:25–26). Jos päivän merkitys 1. Moos. 1:14:ssa ei ole kirjaimellinen, niin samassa jakeessa sana ”vuosi” on merkityksetön.

Aadam eli kuudennesta päivästä eteenpäin yhteensä 930 vuotta (1. Moos 5:5). Päivän pituus jo tuhannenkin vuoden pituiseksi ”venytettynä” on järjetön Aadamin elinikään verrattuna. Jumalan käskyn mukaan työtä tuli tehdä kuusi päivää, ei kuutta epämääräistä ajanjaksoa. Levätä tuli päivä eikä aikakautta (2. Moos. 20:9–10).

Raamatussa luomisen eteneminen ei ole sama kuin evoluution. Raamatussa maakasvit luotiin ensin ja vesieliöt myöhemmin. Kehitysopissa merieliöt ja selkärangattomat (trilobiitit) olivat ensin ja kasvillisuus myöhemmin. Raamatussa linnut ovat ennen matelijoita mutta kehitysopissa matelijat olivat ennen lintuja. Kasvit olivat ennen siemeniä, koska Jumalan käskystä kasvanut kasvillisuus vasta tuotti siemenen (1. Moos. 1:11–12).

Kehitysopillinen lajirunsauden johtaminen luonnonvalinnasta ja perinnöllisyydestä ei ole Raamatun lajinsa mukaisesti luomista. Raamatussa ihmistä ei luotu eläimeksi, vaan Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:27). Ihminen sai järjellisen ja kuolemattoman sielun, jota häviämään luoduilla (2. Piet. 2:12) eläimillä ei ole. Ihminen on tietoinen omasta kuolemastaan ja tajuaa aikansa rajallisuuden. Kehityksessä ihminen on vain yksi eläinlajeista vailla sielua, tarkoitusta ja ikuisuutta (1. Tim 2:13). Koska evoluutiossa oli vain suuri määrä eläimiä, joista kehittyi miljardien vuosien aikana yhä enemmän ihminen, ei ihmisen lähtökohtana voi olla todelliset Aadam ja Eeva. Kuolema evoluutiossa ei ole tullut maailmaan synnin seurauksena (Room. 5:12), vaan on alusta pitäen ollut edellytys, jota ilman koko kehitysprosessi ei voisi toimia. Ihmisen kehittyminen miljardien vuosien kuluessa alempiasteisesta korkeamman asteen eläimeksi poistaa syntiinlankeemuksen todellisena tapahtumana. Jumalan syytös ja rangaistuksen alaisuus sanan rikkomisen synnistä ja sen sovittamisesta raukeaa.

Pelastus Kristuksessa on sidottu historiallisesti todellisiin Aadamiin ja Eevaan, joiden synti teki pelastuksen välttämättömäksi (Matt. 19:4 Mark. 10:6). Jeesuksen sukuluettelo (Luuk. 3:23–38) käsittelee Aadamia Jeesuksen todellisena esi-isänä. Raamatun rinnastuksessa, Jumalan syyttäessä Aadamin synnistä koko ihmiskuntaa ja siinä, että Jumala lukee Kristuksen syntien sovitustyön, lain täyttämisen ja vanhurskauden ihmiskunnan hyväksi (Room. 5:19; 1. Kor. 15:21–22), edellytetään molemmissa tapahtumien historiallista todellisuutta. Kun kirkko kehitysopin hyväksymällä kieltää Raamatun luomisen ja lankeemuksen todellisina tapahtumina saadakseen sanomansa maailmalle hyväksyttäväksi, tulee Raamatun tarkoituksesta, Kristuksen Golgatan vanhurskauttamistyöstä (Joh. 20:31) pelkkä kuvitelma.