Kategoriat
5/2013 Käsky Laki Lehdet

Yksi opettaja, Isä ja Mestari

Pastori Juha Muukkonen, Tornio
”Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: ’Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sen tähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä ’rabbi’. Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.’” (Matt. 23:1–12)

1. LUONNOLLINEN IHMINEN YMMÄRTÄÄ LAIN

Päivän evankeliumissa (Matt. 23:1-12) Jeesus varoittaa opetuslapsiaan kirjanoppineista ja fariseuksista. Jeesus kuitenkin tunnustaa, että jotain hyvääkin noissa kansan uskonnollisissa johtajissa ja hurskaina pidetyissä kilvoittelijoissa oli. Tuo oikea asia oli lain opettaminen. Opettipa kuka tahansa Raamatun mukaista lakia, joka käskee rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja toista ihmistä niin kuin itseään, niin se on oikein. Luonnollinen, lihan vallassa elävä eli uudestisyntymättömässä tilassa oleva ihminen voi kyllä ymmärtää ja opettaa lakia.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen teologi huomatakseen ja uskoakseen, että on olemassa Jumala, joka vaatii ihmistä toimimaan oikein. Onhan jokaisen ihmisen omassatunnossa jo mittari, joka osoittaa oikean ja väärän rajaa vähintäänkin suhteessa toiseen ihmiseen. Jokainen tietää kyllä, miten toivoo lähimmäistensä käyttäytyvän suhteessa itseensä: Kukapa meistä haluaa tai sietää sitä, että meitä ei kunnioiteta, meitä pahoinpidellään tai jopa tapetaan, puolisomme vietellään, meiltä varastetaan, meille tai meistä valehdellaan tai meille kuuluvaa tavoitellaan ja himoitaan.

Ja jos on lukenut Raamattua, niin hyvin pian ilman Pyhän Hengen valoakin oivaltaa, että Raamatussa puhuva Jumala vaatii kunnioittamaan ja rakastamaan itseään. Mutta tähän se lihan tie sitten päättyykin. Tämän edemmäs ei ihminen pääse. Evankeliumi, ansioton armo, on järjelle ja ihmismielelle salattu ja mahdoton. Luonnollinen ihminen ajattelee syvimmältään aina niin, että pelastus on palkkaa hyvin eletystä elämästä. Omilla ansioilla ja teoilla pärjätään tässä ajallisessa elämässä. Ihminen luonnostaan kuvittelee näin olevan myös iankaikkisessa elämässä.

2. LAKI SITOO VALLAN ALLA OLEVIA – VALTAA KÄYTTÄVÄT ASETTUVAT LAIN YLÄPUOLELLE

Kirjanoppineet ja fariseukset olivat syvästi uskonnollisia ihmisiä. He olivat omistautuneet tutkimaan ja noudattamaan Jumalan lakia sekä ansaitsemaan hyvillä teoilla suosiota niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä. Mooseksen lakia ja arkipäivän elämän toimia sen valossa tutkittiin suurennuslasin kanssa. Mutta ihmisen perisyntinen kierous ja ulkokultaisuus perivät kuitenkin voiton. Toisiin ihmisiin pikkutarkkoihin yksityiskohtiin meneviä lain vaatimuksia kyllä haluttiin soveltaa, mutta tosiasiassa lain tutkijan ja opettajan omassa elämässä lain noudattaminen oli niin ja näin.

Näinhän se on ollut maailman sivu. Ne, jotka opettavat, tulkitsevat ja soveltavat lakia, kuvittelevat niin helposti itse olevansa sen yläpuolella. Se, jolla on valtaa, käyttää sitä lopulta aina omaksi edukseen ja samalla toisten vahingoksi. Laki koskee ja velvoittaa tosiasiassa vain sitä, joka on toisen vallan alla. Se, jolla on valta, asettuu aina lain yläpuolelle.

Helsingin yliopiston kurssikirjalainaamossa tehtiin tämän mukainen havainto. Tutkittaessa sitä, minkä alojen opiskelijat varastavat eniten kurssikirjoja, tuli vastaukseksi kaksi tieteen alaa: teologia ja oikeustiede. Olen itse opiskellut yliopistossa kumpaakin – kannattaa siis pitää minun läsnä ollessani kirjojaan tarkasti silmällä! En omien kokemusteni valossa ihmettele vähääkään tuota tulosta. Juristit lakia tutkiessaan, myös sitä eri toimielimissä valmistellessaan ja käytännössä hyvin pitkälle myös säätäessään, ja erityisesti lakia toisiin soveltaessaan kuvittelevat niin helposti vähintään alitajuisesti, että ovat itse lain yläpuolella. Itseään he eivät sen katso koskevan.

Samoin teologit järjen valossa Raamattua tutkiessaan asettuvat sen yläpuolelle itse määrittelemään, mikä Raamatussa on oikein ja mikä väärin, mikä totta ja mikä satua. Suomessa – niin kuin monessa muussakin maassa – teologit ovat pahimpia sielujen eksyttäjiä, juristit pahimpia rosvoja ja lääkärit pahimpia murhaajia – tappavathan lääkärit aborteissa kymmenen tuhatta lasta joka vuosi. Lääkärinvala, joka velvoittaa suojelemaan ja ylläpitämään elämää sekä kieltää sitä vahingoittamasta ja tappamasta, on monille tyhjä korulause.

3. JOKAINEN ON SYNNIN VALLASSA

Turha on kuitenkaan kenenkään osoittaa näitä tiettyjä ammattiryhmiä syyttävästi sormella: Jos Herra ei anna meille armosta uutta elämää, sydäntä ja mieltä, ja varjele meitä synnistä ja lankeemuksista, niin jokainen meistä olisi vallankahvaan päästessään ja tilaisuuden saatuaan samanlainen pahantekijä ja rikollinen. Moni ajattelee ja luulee, että jos minä olisin ollut paratiisissa, niin minä en olisi siitä kielletystä puusta syönyt! Höpö-höpö: Se olin juuri minä, joka siellä puutarhan keskellä hylkäsin Jumalan sanan ja uskoin Saatanan vietteleviin houkutuksiin.

Jokaisen meidän sydämessä asuu ylpeä ja ihmiskiitoksen kipeä fariseus, ahne varas, irstas huorintekijä ja syvimmiltään toisten ihmisten elämästä piittaamaton ammatinharjoittaja: kunhan vain minä itse sekä mahdollisesti minulle rakkaat ja läheiset hyvin voisivat, muusta ei lopulta niin väliä. Kuningas Daavid tunnustaa Herran edessä totuudenmukaisesti Psalmissa 143: ”Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas Sinun edessäsi.” (Ps. 143:2)

Ihmisen sisässä eli sydämessä asuu paha, ja sieltä se tulee ulos, niin kuin Jeesus rautalangasta vääntäen opettaa: ”Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen.” (Mark. 7:20–23)

Kun kysellään sitä, miksi ihmiset tekevät pahaa ja tappavat toisiaan, niin vastaus on yksiselitteinen ja selvä: Ihmisen sydän on synnin vallassa. Ihmisen sisin on paha ja häijy. Mutta toisten ihmisten edessä halutaan pitää kaunista ja jopa hurskasta ulkokuorta. Ansioita, meriittejä ja ihmissuosiota rakastetaan yli kaiken. Jos tosiasiat eli faktat eivät tue omien itsekkäiden tavoitteiden saavuttamista, niin sen huonompi totuudelle! Raamatun sana on kuitenkin yksinkertainen ja koko ihmisvanhurskauden maahan polkeva: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.” (1. Joh. 1:8)

Jeesus antaa fariseuksista ja kirjanoppineista murskaavan arvioinnin, joka koskee samalla jokaista luonnollista ihmistä: ”Kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.” (Matt. 23:5) Näin on luonnostaan jokaisen ihmisen elämässä, niin minun kuin sinunkin. Emme pysty itsessämme irrottautumaan itsellemme tulevan ihmiskunnian etsimisestä. Joku toki voi kuvitella pääsevänsä vielä pidemmälle, eli saavansa kunniaa omilla teoillaan jopa Jumalan edessä.

Hurskas fariseus sanoo rukoillessaan: ”En minä ole niin kuin muut ihmiset.” (Luuk. 18:11) Tämä on suuri valhe ja itsepetos: Kaikki liha on Jumalan edessä mätää ja saastaista. Jokainen ihminen on hamasta sikiämisen hetkestä alkaen synnin vallassa ja taivaskelvoton. Olemme kaikki samassa veneessä, niin ihmisten silmissä hurskaat ja pyhät kuin julkisyntiset ja rikolliset.

4. UUSI ELÄMÄ

Alokas oli armeijassa. Kun esimies moitti rivissä seisovan miehen asentoa ja ryhtiä, niin alokas siitä kysymään: ”Herra alikersantti! Korjataanko vanhaa asentoa vai tehdäänkö kokonaan uusi?” Kristityn kohdalla vastaus on yksiselitteinen: Vanhaa ei korjailla ja paklailla, vaan tehdään kokonaan uusi. Ja miten tuon uuden tekeminen sitten tapahtuu?

Niin kuin lihallisen ihmisen syntyminen ei ole vähääkään syntyvän eli synnytettävän omassa varassa, niin ei myöskään uuden hengellisen ihmisen syntyminen eli synnyttäminen ole ihmisen omassa varassa. Uusi elämä tulee ja lahjoitetaan kokonaan meidän ulkopuoleltamme. Herra istuttaa sen meihin kasvamaan Pyhän Sanan siemenen kautta. Tuo uutta elämää luova Jumalan sana toimii niin julistettuna eli kirkossa saarnattuna tai teillä ja aitovierillä julistettuna, samoin kuin aineeseen liittyneenä erityisesti Herramme pelastuksen portiksi asettamassa pyhässä kasteessa.

Sanan siemenestä kasteen kautta meihin synnytetty uusi hengellinen ihminen kasvaa meissä siten, että kuulemme, luemme ja muistelemme Jumalan sanaa sekä käytämme Herramme apostoleille antamia armonvälineitä: rippiä ja Herran pyhää ehtoollista. Tällä tavoin vanha ihminen meissä kuolettuu ja vähenee sekä uusi ihminen kasvaa ja vahvistuu.

Kun kristitty keskittyy Jumalan sanaan ja Herramme asettamiin sakramentteihin, vaikuttaa Pyhä Henki niiden kautta niin synnin- kuin armontuntoa sekä kiitosmieltä ja iloa: Olisin ansainnut omilla valinnoillani ja elämälläni iankaikkisen helvetin, mutta pääsenkin Jeesuksen tekemän armovalinnan ja Hänen täydellisen elämänsä sekä ristinsä tähden kirkkauden taivaaseen! Kun tämä Jumalan sanan totuus saa läpäistä yhä syvemmin mielemme, emme enää voi jäädä paikallemme: Jumalan ylitsepursuava rakkaus – ei siis laki! – vaatii meitä toimimaan ja palvelemaan, rukoilemaan ja kiittämään.

Silloin Kristus saa meissä ja meidän kauttamme muodon. Paavali todistaa: ”minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal. 2:20)

5. YKSI OPETTAJA, ISÄ JA MESTARI
Kirjanoppineet halusivat ihmiskunniaa ja tulla kutsutuksi nimityksellä ’minun suureni’ eli hepreaksi ’rabbi’ tai arameaksi ’rabbuuni’. Herramme kuitenkin varoittaa sekä ihmiskunnian etsimisestä että sen antamisesta. Mitä tämä kielto kutsua ketään ihmistä rabbiksi – eli meikäläisittäin opettajaksi – tai isäksi tai mestariksi oikein tarkoittaa? Onko syntiä nimittää esimerkiksi koulussa tai seurakunnassa opetustyötä tekevää opettajaksi? Tai kutsua jotakuta nimellä ’isä’ tai ’mestari’? Tässä kohtaa käytetty mestari-sana on kreikaksi muuten katheegeetees, joka tarkoittaa sananmukaisesti ’johtajaa’. Meillä suomenkielessä on tästä sanasta johtunut nimitys katekeetta, joka tarkoittaa joko kiertokoulun opettajaa tai kristinuskon alkeiden opettajaa erityisesti lähetystilanteessa.

Ei ole syntiä kutsua tässä ajassa jotakuta ihmistä nimellä opettaja tai isä tai mestari. Kyllä me saamme näitä nimikkeitä käyttää. Esimerkkejä näistä on Raamatussa yllin kyllin. Esimerkiksi seurakunnan opettajista eli saarnavirkaan erotetuista puhutaan Paavalin kirjeissä moneen kertaan. Samoin isä-sanasta on esimerkiksi tämä Paavalin Efesolaiskirjeen kohta: ”Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä” (Ef. 3:14–15).

Mitä tämä Jeesuksen sana sitten tarkoittaa? Ensiksi kysymys on liioittelusta, jota Jeesus useinkin puheissaan käyttää. Hän kärjistää asiat niin pitkälle, että ei jää epäselvyyksiä – tyhmempikin ymmärtää, mihin suuntaan kellon viisari nyt näyttää. Toiseksi ja ennen kaikkea kysymys on siitä, että kenenkään maanpäällisen opettajan, isän tai mestarin arvo ei ole itsenäistä, vaan aina suhteellista ja muista riippuvaista. Samaan tapaan kuin on olemassa vain yksi, jonka olemassaolo on absoluuttista ja suvereenia eli toisista riippumatonta ja itsenäistä. Hänen nimensä on hepreaksi Jahve eli suomeksi: Hän on. Jos Herra ei sanallaan luo ja ylläpidä olemista, niin mitään ei olisi eikä mikään pysyisi olemassa. Hän on ainoa, joka on olemassa, vaikka koko näkyvä maailma ja näkymättömät henkivallat lakkaisivat olemasta.

Maalliset opettajat, isät ja mestarit pysyvät ja toimivat tehtävissään vain, jos Herra niin sallii. Maalliset opettajat, isät ja mestarit saavat lopulta arvonsa ja asemansa vain siinä määrin, kuin he sen yhden taivaallisen Opettajan, Isän ja Mestarin antamia tehtäviä täyttävät. Jos maallinen opettaja opettaa väärin, vastoin Herramme käskyä ja testamenttia, niin häntä ei tule enää opettajaksi kutsua eikä tietenkään hänen opetuksiaan uskoa. Jos maallinen isä vaatii tekemään sellaista, minkä Taivaallinen Isä on kieltänyt, tai kieltää sen, minkä Jumala on käskenyt, niin tällaista isää ei pidä tässä asiassa isänä totella. Enemmän on toteltava Jumalaa kuin ihmistä. Jos maallinen johtaja eli mestari on viemässä alaisiaan harhaan, niin tällaista ei kuulu enää seurata, vaan on hakeuduttava sinne, missä kuuluu oikean Mestarin ääni – Hänen, Jumalan teurastetun Karitsan, jota puhuu meille Raamatussa.

On olemassa vain yksi Opettaja, joka on aina opettaja, joka ei koskaan erehdy ja jonka opettajan virka säilyy silloinkin, kun muut jäävät eläkkeelle ja menettävät kykynsä opettaa. Se on Jeesus Kristus. On olemassa vain yksi Isä, Iankaikkinen Isä ja Herra, jonka isänä oleminen ja toimiminen kestää ja pysyy ruumiin kuoleman jälkeenkin. On olemassa vain yksi Mestari eli johtaja, rakas Vapahtajamme, joka johdattaa, auttaa, valvoo ja varjelee meitä silloinkin, kun kaikki maalliset johtajat ja mestarit vaipuvat pimeyteen, epätoivoon ja voimattomuuteen.

6. PALVELIJAN MIELENLAATU

Kristityn, Paimenensa ääntä kuulevan ja seuraavan karitsan ja lampaan tehtävänä on aina muistaa, että jokainen meistä on aina ja loppuun asti vain palvelija omalla paikallaan – oli tuo palveluspaikka tai -virka sitten ihmisten silmissä ja keskellä miten näyttävä tai kunnioitettavalta tuntuva tahansa. On vain yksi Herra, joka ansaitsee kaiken kiitoksen, palvonnan ja kunnian. On vain yksi, jonka elämä tuottaa ansioita ja kuolema sovituksen. Me ihmiset olemme jokainen alamaisia ja palvelijoita. Me olemme lähettiläitä ja viestinviejiä, joiden tehtävänä on kehua ja kiittää yksin Häntä, joka on meidät iankaikkisesta kuolemasta ja helvetin tulesta omalla ristinverellään pelastanut.

Raamatun lain kristitty tunnustaa oikeaksi ja itseään velvoittavaksi. Uskova ei asetu Jumalan sanan yläpuolelle herrana sitä hallitsemaan, vaan palvelijaksi sitä noudattamaan. Herramme opettaa palvelijan mielenlaadusta: ”kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.” (Luuk. 17:10)

Omalla paikalla palvellessamme meidän on hyvä muistaa, että se kaikkein suurin ja antaumuksellisin Palvelija on Jesajan kirjan kuvaama Herran kärsivä Palvelija. Palvelija ei ole Raamatussa missään huonossa tai ala-arvoisessa seurassa, päinvastoin: Hän kulkee Vapahtajan askelissa ja Hänen seurassaan. Ja kerran Herramme palatessa ne, jotka tässä ajassa ovat tuon suurimman Palvelijan seurassa kulkeneet, saavat Hänen seurassaan myös ajan vaivoista vapaana riemuita päättymättömässä taivaan ilojuhlassa. Kiitos ja kunnia olkoon yksin Sinulle, Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa, joka ostit meidät verelläsi iankaikkisesti kanssasi elämään! Aamen.

Itsensä tutkiminen -sunnuntain (12. sunnuntai helluntaista) saarna

Kategoriat
3/2013 Käsky Laki Lehdet Sana Synti

Älä tee huorin!

Martti Luther

Seuraavat käskyt ovat edellisen perusteella helppotajuisia jo sellaisinaan, sillä niiden yhteinen tavoite on varjella lähimmäistä kaikelta mahdolliselta vahingolta. Ne on asetettu erittäin onnistuneeseen järjestykseen. Ensiksi puhuttiin lähimmäisestä itsestään. Nyt siirrytään henkilöön, joka on aivan hänen vierellään, siihen hyvään, joka on häntä itseään kaikkein lähinnä, yhtä lihaa ja verta hänen kanssaan, nimittäin hänen aviopuolisoonsa. Mihinkään muuhun hänen omaansa koskeminen ei vahingoita häntä niin paljon kuin tähän. Siksi tässä käskyssä lausutaan selvästi, ettei ketään saa häväistä kajoamalla hänen aviopuolisoonsa. Kuten sanat kuuluvat, kysymys on ensisijaisesti aviorikoksesta. Tähän on syynä se, että kaikkia juutalaisia velvoitti määräys solmia avioliitto. Nuoret naitettiin sen vuoksi mahdollisimman aikaisin eikä naimattomuutta pidetty arvossa. Silloin ei myöskään sallittu julkisia porttoloita, niin kuin nyt. Aviorikos oli sen vuoksi heidän keskuudessaan yleisin siveettömyyden laji.

Mutta koska meidän keskuudessamme on kaikenlaista pahaa tapaa ja rietastelua yhtenä häpeällisenä ja kuohuvana pohjasakkana, tämä käsky suuntautuu kaikkea muutakin siveettömyyttä vastaan, mitä se sitten nimeltään onkin. Kielto ei ole vain ulkonainen. Se ei kohdistu vain tekoon, vaan myös kaikenlaisiin syihin, kiihokkeisiin ja välineisiin. Sydämen, suun ja koko ruumiin on siis pysyttävä puhtaana, eivätkä ne saa antaa siveettömyydelle minkäänlaista sijaa, tukea eikä apua. Tämäkään ei vielä riitä, vaan milloin lähimmäinen on vaarassa ja hädässä, häntä on käytävä puolustamaan, suojelemaan ja pelastamaan. Toisaalta häntä on autettava ja ohjattava säilyttämään kunniansa. Sillä jos olet piittaamaton etkä varjele häntä, vaikka siihen pystyisit, tai katsot asiaa sormien lävitse aivan kuin se ei sinua koskisikaan, olet yhtä syyllinen kuin teon tekijä. Lyhyesti sanoen käsky vaatii jokaiselta kahta asiaa. Kunkin on itse elettävä siveästi ja autettava myös lähimmäistään samaan. Jumala siis tahtoo varjella jokaisen aviopuolisoa asettamalla tämän käskyn hänelle suojaksi ja rajaksi, joka estää häneen kajoamasta.

Koska tämä käsky kuitenkin on osoitettu erityisesti juuri avioväelle ja antaa aihetta puhua avioliitosta, niin huomaa ja pidä tarkasti mielessäsi ensinnäkin se, miten ihanasti Jumala kunnioittaa ja ylistää aviosäätyä. Käskyillään hän sekä vahvistaa sen että suojelee sitä. Hän on vahvistanut sen edellä neljännessä käskyssä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Tämän kuudennen käskyn hän taas, kuten sanottu, on antanut sitä varjelemaan ja suojelemaan. Siksi hän tahtoo, että myös me kunnioittamme avioliittoa, pidämme sen arvossa ja elämme siinä kuin autuaassa, Jumalan säätämässä elämänosassa. Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. Siksi Jumala onkin siunannut avioliittoa mitä runsaimmin, enemmän kuin mitään muuta säätyä. Lisäksi hän on lahjoittanut aviosäädyn menestykseksi kaiken, mitä maailmassa on, jotta se saisi todella hyvän ja runsaan huolenpidon. Avioelämä ei siis ole mitään intohimon leikkiä, vaan se on suuri ja jumalallisen vakava asia. Siinä on nimittäin ennen kaikkea kysymys sellaisten ihmisten kasvattamisesta, jotka palvelevat maailmaa ja auttavat sitä Jumalan tuntemiseen, autuuttavaan elämään ja kaikkiin hyveisiin, taistelemaan pahuutta ja Perkelettä vastaan.

Olen sen vuoksi aina opettanut, ettei aviosäätyä saa halveksia eikä väheksyä, niin kuin sokea maailmaa ja väärät hengenmiehemme tekevät, vaan että meidän on pidettävä sitä Jumalan sanan mukaisessa arvossa. Silloin se osoittautuu ihanaksi ja pyhäksi, niin ettei sitä pidetä vain muiden säätyjen veroisena, vaan kaikki ne ylittävänä, olipa sitten kysymys keisarista, ruhtinaasta, piispasta tai mistä muusta säädystä tahansa. Sillä säätyjen, sekä hengellisten että maallisten, on nöyrryttävä ja suostuttava aviosäätyyn, niin kuin kohta kuulemme. Sen vuoksi avioliitto ei ole mikään erityinen elämänmuoto, vaan mitä yleisin ja jaloin, ja se sulkee piiriinsä kaikki kristityt, jopa koko maailman.

Toiseksi sinun on tiedettävä, ettei avioliitto ole pelkästään kunniallinen, vaan myös välttämätön elämänmuoto. Jumala on vakavasti käskenyt, että miesten ja naisten on yleensä säädystä riippumatta suostuttava menemään naimisiin. Siihen he ovat luodut lukuun ottamatta joitakin aivan harvoja Jumalan valitsemia poikkeuksia. Joko nämä eivät ole avioliittoon kelpaavia tai sitten Jumala on yliluonnollisen suurella lahjallaan vapauttanut heidät, niin että he pystyvät elämään siveellisesti puhtaina olematta avioliitossa. Sillä jos luonto toimii sillä tavalla kuin Jumala on sen ihmiseen istuttanut, on mahdotonta pysyä puhtaana avioliiton ulkopuolella. Liha ja veri väet pysyy lihana ja verenä; luonnollinen taipumus ja vietti vievät mukanaan. Jokainen näkee ja tuntee, miten mahdotonta sitä on vastustaa ja pidellä. Koska asia on näin, Jumala on asettanut avioliiton myös siksi, että olisi helpompi edes jonkin verran välttää siveettömyyttä. Tarkoitus on, että kukin saa oman osansa ja tyytyy siihen. Jumalan armoa tosin tarvitaan vielä siihen, että sydänkin pysyisi puhtaana.

Evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjat, s. 357–8. Jyväskylä 1990. SLEY.