Pekka Jaatinen
”Iloitkaa aina Herrassa. Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” (Fil. 4:4–6)
Me tarvitsemme valoa ja lämpöä täällä. Vain Jumala voi antaa sitä sanansa ja lastensa välityksellä. Kun Paavali kehottaa iloitsemaan, niin se on samaa kuin hän sanoisi: Antakaa Jumalan auringon paistaa sieluunne ja ympäristöönne.
Jumala tahtoo, että jokainen hänen luoduistaan on onnellinen ja iloinen. Jumalan tarkoitus ihmisen suhteen on suurempi kuin iloiseksi tekeminen. Hän tekee ihmisen iankaikkisesti autuaaksi. Mutta autuas ihminen on myös iloinen. Autuus ja ilo kuuluvat yhteen.
”Iloitkaa Herrassa.” Jumalan lapsen ilo ei ole iloa näistä maallisista. Jos se perustuisi johonkin ajalliseen, sitä ei olisi kaikilla uskovilla, eikä se olisi pysyvä ilo. Jumalan lapsen ilo on iloa Herrassa.
Jumala tekee iloiseksi. Ihmisen onnen ja ilon salaisuus on siinä, että hän on läheisessä yhteydessä Jumalan kanssa. Se yhteys on mahdollinen siten, että Jumala tulee luoksemme ja antaa itsensä meille. Sen hän on tehnytkin. Hän on antanut itsensä meille Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalan lahja on syntisen autuus. Siihen lahjaan sisältyy syntien anteeksiantamus, lapsenoikeus, vanhurskaus jne. Kaikki nämä annettiin meille henkilökohtaisesti kasteessa. Siinä saimme Jumalan koko lahjan.
Ainoa oikea suhde Jumalan lahjaan on sen vastaanottaminen ja käyttäminen. Se, mitä Jumala pitää antamisen arvoisena, on myös vastaanottamisen arvoinen. Ei ole oikein sanoa, että lahja on liian suuri näin huonolle syntiselle. Jos katsotaan meidän ansiotamme, niin jokainen lahja on meille liian suuri. Mutta jos katsotaan Kristuksen työtä, ei mikään lahja ole liian suuri niille, joiden edestä hän on kuollut.
Jumalan lapsen ilon tulee olla sopusoinnussa sydämen todellisen tilan kanssa. Me emme saa teeskennellä iloa, jota meillä ei ole. Paavalin kehotuksen tarkoituksena on, että syventyisimme Jumalan armon tuntemisessa niin, että tulisimme iloisiksi. Me emme voi määrätä tunteitamme. Mutta me voimme suunnata ajatuksemme siihen, mikä vaikuttaa tunteisiimme. Jos ajattelemme Jumalan suuria hyviä tekoja meitä kohtaan, tulee mielemme iloiseksi.
Johanneksen evankeliumin 16. luvussa Jeesus sanoo: ”Minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota iloanne teiltä pois.” On sanottu, että uskovan elämässä ilo ja suru vaihtelevat. Se ei ole totta. Autuuden ilo on pysyvä, vaikka se ei ilmene aina samalla tavalla.
Jumalan lapsen iloa häiritsevät monet surut, jotka johtuvat ihmisen turmeluksesta ja epäsuotuisista olosuhteista. Paavali on vankina kirjoittaessaan alussa merkityt sanat. Hän valitti, ettei hänellä ollut ketään samanmielistä, joka olisi ottanut osaa hänen kohtaloonsa. Seuraava päivä saattoi olla hänen marttyyripäivänsä. Mutta sittenkin hänen sydämensä oli täynnä iloa ja riemua. Paavali tiesi, mitä uskovan tulee tehdä murheellisena. ”Älkää mistään murehtiko.” Myös Jeesus kielsi murehtimasta. Hän sanoo vuorisaarnassaan: ”Älkää siis murehtiko sanoen: Mitä me syömme? tahi: Mitä me juomme? Tahi: Millä me itsemme vaatetamme?” (Matt. 7:31) Murheet sekottavat koko hengellisen elämän. Ne himmentävät silmän, niin ette voi nähdä selvästi ja tylsistyttävät korvan, niin ettei voi kuulla Jumalan ääntä. Maalliset murheet eivät sovi ollenkaan Jumalan valtakunnan piiriin. Ne ovat syntiä ja ristiriidassa Jumalan lupausten ja isällisen huolenpidon kanssa. Meissä oleva pakana koettaa alituisesti kääntää mielemme näihin ajallisiin. Me otamme kantaaksemme ei vain tämän päivän surut, vaan myös huomisen päivän murheet. ”Me emme voi murehtimisellamme tyhjentää huomista päivää suruista, mutta me riistämme sillä siunauksen ja voiman tältä päivältä.”
Taivaallinen Isä vapauttaa lapsensa murheista kokonaan. Jeesus kuittaa ne tällä ihanalla sanalla: ”Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.” Pietari kirjoittaa kirjeessään: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:7) Herralle annettu kuorma ei ole enää mikään kuorma. Jumala on meidän Isämme. Hän tietää, mitä hänen lapsensa tarvitsevat. Jumalan rakkaus ulottuu sinne, mihin hänen tietämisensäkin ulottuu. Taivaallinen Isä on ainoa, joka voi ottaa meiltä surut pois.
Ilolla on suuri merkitys uskovan elämässä. ”Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme.” (Neh. 8:10) Uskova, jonka sydän on iloa täynnä, on innostunut toimimaan, ja hän jaksaa tehdä työtä. Hän on väkevä murheissa. Ei mikään kuorma paina. Jeesuksen seurassa raskaskin on keveä ja karvaskin makea. Iloinen Jumalan lapsi on voimakas kiusauksissa.
Iloa vailla ollut puhkeaa kiitokseen sanoen: ”Minä kiitän sinua, Herra, sillä sinä olit minuun vihastunut, mutta sinun vihasi asettui, ja sinä lohdutit minua…” ”Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.” (Jes. 12:1, 3)
Jumalan lapset pääsevät kerran sinne, missä Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa enää ole oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt (Ilm. 21:4).
