Kategoriat
2/2012 Lehdet

Pääkirjoitus 2/2012 – Hannu Lehtonen

Viime aikoina on jälleen esitetty maassamme vaatimuksia eutanasian laillistamisesta. Näiden vaatimusten esittäjien joukossa on mm. entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen. Hänen puolestaan voitaisiin laillistaa avustettu itsemurha.

Eutanasian puolestapuhujat viittaavat muun muassa Hollantiin, jossa eutanasia on ollut laillistettuna kymmenkunta vuotta. Heidän mukaansa kaikki tapaukset tutkitaan tarkoin, ettei väärinkäytöksiä ilmenisi. Uutiset Hollannista kertovat kuitenkin eräitä hälyttäviä asioita. Muun muassa eräässä Daily Telegraphin julkaisemassa jutussa (21.4.2011) kerrotaan: ”monet vanhemmat ihmiset Hollannissa pelkäävät niin paljon eutanasiaa, että he kantavat mukanaan kortteja, joissa sanotaan, etteivät he tahdo eutanasiaa.”

Eutanasian kannattajat koettavat äänekkäästi kiistää kaiken yhteyden natsien ideologiaan. Historia kertoo, että natsit alkoivat valtaannousunsa jälkeen surmata esimerkiksi vammaisia sillä perusteella, että nämä olivat elinkelvottomia. Kristillinen opetus ihmiselämän pyhyydestä oli kuitenkin edelleen niin vaikuttavana, etteivät natsit saaneet laillistettua tätä ihmisten surmaamista, vaan nämä teot tehtiin salaa.

Kristittyjen tärkeänä ja arvokkaana tehtävänä on puolustaa ihmiselämän arvoa. Jumala on suojannut käskyillään meidän elämämme. Näissä käskyissä sanotaan myös: ”Älä tapa.” On sitten kysymys elämän alkupuolesta tai sen loppupuolesta, tämä käsky kieltää meiltä oikeuden ottaa omiin käsiimme elämän lopettaminen. Se oikeus kuuluu yksin Luojallemme.

Toivottavasti eutanasiaa ei koskaan maassamme laillisteta. Jos niin kävisi, pelkään, että ennen pitkää moni, varsinkin vanha tai sairas, saa pelätä henkensä edestä. Sitä vastoin työkenttää riittää siinä, että vanhuksista, kroonisesti sairaista jne. pidetään huolta.