Kategoriat
Kristus Teologia

Martti Vaahtorannan outo teoria

Pastori Martti Vaahtoranta, Pyhän Marian seurakunnan paimen, tuo joulun jälkeisen sunnuntain saarnassaan (30.12.2012) oudon teorian:

”Voimme ehkä kuvitella Herran ihmiseksi tulemisen ikään kuin unena, johon Hänet matkansa aluksi nukutettiin ja johon Hän myös vapaaehtoisesti suostui silti jumaluudestaan luopumatta. Ehkä oli ennalta sovittu, milloin, missä vaiheessa, millä tavoin ja millä voimalla Jeesuksen jumaluus, Hänen persoonansa todellinen salaisuus, alkaisi nousta kirkkaudestaan luopuneen Jumalan ja Marian Pojan tajuntaan ja lopulta muidenkin nähtäväksi.” (koko saarna luettavissa: http://marttivaahtoranta.omasivu.fi/joulun-jalkeinen-sunnuntai-30-12-2012/ sekä kuunneltavissa: http://www.marianseurakunta.fi/saarnat)

Pääasiallisesti kyseinen saarna on hyvä, mutta tämä teoria särähtää siinä pahasti. Vaahtoranta tietää varsin hyvin, ettei hänen ajatuksilleen löydy yhtään mitään Raamatun suoraa tukea. Ensimmäinen kohta, jossa Jeesus lausuu jotakin itsestään, on Luuk. 2:48–49: ”Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: ’Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.’ Niin hän sanoi heille: ’Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?’” Ks. myös Joh. 3:13: ”Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.”

Vaahtoranta viittaa jatkossa juuri em. keskusteluun, jonka tapahtumahetkellä Vapahtajamme oli 12-vuotias. Huomatkaamme, että jo ensimmäisessä lausumassaan Jeesus oli täysin tietoinen erikoislaatuisesta kutsumuksestaan, siitä, kuka hän on ja mitä varten hän on tänne tullut!

On mielestäni perusteltua päätellä seuraavasti: koska Jeesus oli tosi Jumala, joka tietää kaiken, on hänen täytynyt syntyä sellaisena, joka tietää kaiken, mukaan lukien sen, että hän on Jumala. Jos hän syntyi tietämättä sitä, silloin hän ei voinut olla Jumala.

Ikävä kyllä, vaikka Vaahtoranta tahtoo pitää kiinni oikeaoppisesta kristologiasta, todellisuudessa tämä teoria sotii sitä vastaan.

HL

Kategoriat
Kirkko Yhteys

NELA 2013 Turussa

flags

SANA JA LIHA
SIELU JA RUUMIS
Pohjois-Euroopan Luther-Akatemia (NELA)
kutsuu symposiumiin Turkuun

24-26.6 2013


Näytä suurempi kartta
Symposiumin osoite: Puutarhankatu 19 B, Turku

 

Maanantai 24.6.
Saapuminen aamupäivällä
11.30  Lounas

13.00  Symposiumin avaus Anssi Simojoki y.m.

13.30  Hartaus yhdessä Corpus Christi konferenssin kanssa.

14.15  Anssi Simojoki, Suomi: Kristologia Sanan ja lihan yhdistäjänä

16.15 Omenahotelli avautuu (hotelliin majoittuvat voivat ottaa huoneensa)

17.00 Päivällinen

18.00Vesper

18.45 Knut Alfsvåg, Norja: Mellom gnostisisme og materialisme – om kroppens betydning i kristen etikk

20.00 Kompletorio

21.00 Illallinen

Tiistai 25.6.
8.00  Aamiainen

9.00  Laudes

9.30  Fredrik Sidenvall, Ruotsi:  Grunddrag till en verbal intersubjektivism -bryggan mellan kött och ande hos J G Hamann och aktuell neurologi

10.45 Jan Bygstad, Norja: Kjød og ånd, – Antropologien i GT

12.00 Ad sextam

12.30 Lounas

Lounaan jälkeen Turkuun tutustuminen (mm. Tuomiokirkko, Turun linna)

17.00  Päivällinen
18.00   Paneelikeskustelu, miten ruumiillinen ja luotu nähdään tämän päivän kristillisyydessä.
Alfsvåg, Bygstad, Sidenvall,  Sandell (moderator)

20.00 Iltamessu

21.15 Illallinen

Keskiviikko 26.6.
8.00 Aamiainen

9.00 Laudes

9.30  Hans Olav Okkels, Tanska:  Sakramentit ja ihmisen pelastuminen.

11.00 Halvar Sandell, Finland:  Dietrich Bonhoefferin hyvästijättö Saksan idealismille.

12.00  Ad sextam

12.30 Lounas

14.00 Pohjolan symposiumeja teologiasta kiinnoistuneille.  Ajatuksia NELAn roolista ja tehtävästä.  Sebastian Grünbaum, Suomi.

NELAn vuosikokous.

Symposiumin päätös: Anssi Simojoki.

Ilmoittautuminen ja maksut:

Ilmoittautuminen – ensi tilassa Halvar Sandellille: halvar.sandell@gmail.com  puh. : +358-503803920
Ilmoittautumisessa:

Nimi:
Ilmoita, moneksiko yöksi tarvitset majoituksen: 0/1/2/3
NELAn puolesta ei voida tarjota yöpymistä sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi

Koko majoituspaketin hinta on yhteensä 150 € / henkilö
Siihen sisältyy: 2 yötä Omenahotellissa 73 € / 2 henkilöä huonetta kohti (hotellihuone ma-ti ja ti-ke) + 50 € ruoka  + ylim. kulut = 150 €

On mahdollista yöpyä halvemmalla jakamalla huoneen kahden tai kolmen henkilön kanssa. Kaikissa huoneissa on 2 + 2 vuodetta. Huoneisiin voi tutustua osoitteessa:http://www.omenahotels.com/fi/huoneet/
Jos joku haluaa, on mahdollista päästä joukkomajoitukseen samaan aikaan kokoontuvan Corpus Christi -konferenssiväen kanssa.
Simultaanitulkkaus suomen kielellä.
Simultaneous interpretation into English

 

ORD OCH KÖTT
SJÄL OCH KROPP
Nordeuropeiska Luther Akademin
inbjuder till symposium i Åbo, Finland
24-26.6 2013
Pohjois-Europan Luther-AkatemiaThe North European Luther-Academy (NELA)

Adress för symposium:  Trädgårdsgatan 19 B, Åbo

 

Måndag 24 juni
Ankomst under förmiddagen
11.30  Lunch

13.00  Symposiet inleds. Anssi Simojoki m.fl.

13.30  Andakt med Corpus Christi konferensen, som samtidigt pågår.

14.15  Anssi Simojoki, Finland: Kristologin mellan Ord och Kött

16.15 Omenahotellet öppnar (de som bor där kan ta sitt hotellrum i bruk)

17.00 Middag.

18.00 Vesper

18.45 Knut Alfsvåg, Norge: Mellom gnostisisme og materialisme – om kroppens betydning i kristen etikk

20.00 Completorium

21.00 Kvällsmål.

Tisdag  25 juni
8.00  Frukost

9.00  Laudes

9.30  Fredrik Sidenvall, Sverige: Grunddrag till en verbal intersubjektivism -bryggan mellan kött och ande hos J G Hamann och aktuell neurologi

10.45 Jan Bygstad, Norge: Kjød og ånd, – Antropologien i GT

12.00 Ad sextam

12.30 Lunch

Efter lunch sightseeing tur i Åbo (Domkyrkan, Slottet bl.a.)

17.00  Middag

18.00   Panelsamtal angående synen på det kroppsliga och det skapade i dagens kristenhet.
Alfsvåg, Bygstad, Sidenvall,  Sandell (moderator)

20.00 Kvällsmässa

21.15 Kvällsmål

Onsdag 26 juni
8.00  Frukost

9.00   Laudes

9.30   Hans Olav Okkels, Danmark: Sakramenten och människans frälsning.

11.00 Halvar Sandell, Finland. Dietrich Bonhoeffers avsked från den tyska idealismen.

12.00  Ad sextam

12.30 Lunch

14.00 Symposier för teologiskt intresserade i Norden. Nelas roll och uppgift. Några tankar. Sebastian Grünbaum, Finland

NELAs årsmöte.

Avslutning: Anssi Simojoki.

Anmälan och avgifter:

Anmälan – så omedelbart som möjligt till Halvar Sandell: halvar.sandell@gmail.com  tfn: +358-503803920
I anmälan ingår:

Namn:
Ange för hur många nätter nattlogi behövs. 0/1/2/3
Från NELA:s sida erbjuds inget nattlogi sönd-månd.

Prisuppgifter

Hotellet kostar 73 €/ per natt. 2 Nätter = 146 €
Om rum delas 36,50 € /per natt 2 nätter = 73 €
Mat för hela tiden kostar: 50 €  ). Dvs 2 nätter i delat rum + mat + serviceavgift=150 €. (I tidigare uppgifter finns ett fel. Detta är det korrekta) Hotellet på nätet: http://www.omenahotels.com/se/our-hotels/finland/aabo/

Ifall  någon vill ha massinkvartering tillsammans med konferensen Corpus Christi som samtidigt pågår är det också möjligt.
Simultaanitulkkaus suomen kieleen.
Simultaneous interpretation into english

 

 

a href=”http://concordia.fi/second/ajankohtaista/flags/” rel=”attachment wp-att-1515″/p/smallem

/span