Kategoria: Lähetyshiippakunta

Kategoriat
4/2014 Kirkko Lehdet Lähetyshiippakunta Sana

Jumalan sana pysyy ikuisesti, eikä muutu aikojen muuttuessa

Risto Soramies
Risto Soramies

Risto Soramies, Lähetyshiippakunnan piispa

”He väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi… ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen.” (Room. 1:22, 26)

Suomen eduskunta on päättänyt uudesta avioliittolaista, ja osa kansasta juhlii, vaikka ei tiedä, mihin tämä ihmiskunnan historiassa ainutlaatuinen ratkaisu lopulta johtaa. Kansamme on tehnyt ajattelemattoman, sivistymättömän virheen unohtaen historian opetuksen, Jumalan sanasta puhumattakaan. Eduskunta oli 28.11.2014 valinnan edessä ja se valitsi väärin.

 

Kristillinen kirkko ei ole valinnan edessä

Jumalan kansalla on vain yksi tapa suhtautua Jumalan sanaan ja asetuksiin: se kiittää Jumalaa ikuisesta sanasta ja ojentautuu edelleenkin sen mukaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kosiskellessaan maailmaa vetää ylleen Jumalan vihan ja rangaistuksen. Jumala ei salli itseään pilkattavan. Arkkipiispa Mäkinen on osoittaessaan julkisesti suosiota synnille viitoittanut tien ikuiseen kadotukseen, sillä eivät pilkkaajat eivätkä avionrikkojat peri Jumalan valtakuntaa. Jos Suomen kirkko ei kieltäydy seuraamasta arkkipiispaansa, se lakkaa olemasta kristillinen kirkko. Mikkelin piispa Häkkinen on julkisesti tunnustautunut raamatulliseen avioliittokäsitykseen. Suokoon Jumala, että kirkko tunnustaa totuudeksi Mikkelin piispan äänen tässä asiassa.

 

Mitä Lähetyshiippakunta tässä tilanteessa uskoo, opettaa ja tunnustaa?

Me tunnustamme nyt ja tahdomme vastakin tunnustaa kaikkien kristittyjen kanssa, että:

…Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Siksi Jumalan silmissä on vain syntiin langenneita miehiä ja naisia, joille Jumala on valmistanut pelastuksen Poikansa kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Kaikki kärsivät erilaisista synnin seurauksista, joihin kirkko suhtautuu armeliaasti, koska se on itsekin armon tarpeessa.

Homoseksuaalisuuteen taipuva ja sen harjoittamiseen syyllistynyt ihminen on edelleen mies tai nainen. Kun hän ”huutaa avuksi Herran nimeä”, kuten Raamattu sanoo, hän pelastuu Jeesuksen Kristuksen tähden. Sama armo on varattuna hänelle, kuin heteroseksuaalisiinkin synteihin syyllistyneille. ”Kääntykää ja uskokaa evankeliumi, ilosanoma Jeesuksesta!” on edelleen kristillisen kirkon sanoma.

…Jumala on asettanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi, heidän onneksensa ja lasten kasvuympäristöksi. Me opetamme edelleen avioliiton koskemattomuutta ja uskollisuuden tarpeellisuutta. Avioliitto on elinikäinen: ”Kunnes kuolema meidät erottaa…”

…Jumalan hyvän, elämää ylläpitävän ja pyhän lain käskyihin kuuluu kuudes käsky: ”Älä tee huorin!” Se käskee ja ohjaa uskollisuuteen ja kieltää kaikki esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet ja kaiken, mikä sotii avioliiton pyhyyttä vastaan. Tämänkin käskyn rikkominen tuottaa Jumalan vihan, sillä Jumala on pyhä.

 

Mitä on edessämme?

Jumalan kansan edessä on iankaikkinen taivas Jumalan luona. Sinne mennään ”monen ahdistuksen kautta”. Ei tule pettää itseänsä: tämä maailma ei ole paratiisi, vaikka Jumala on suonut meille paljon kiitoksen aiheita ja nautittavaa. Uusi avioliittolaki tekee kyllä elämämme vaikeammaksi. Kun synti tehdään oikeaksi, muuttuu hyväkin pahaksi ja paha hyväksi. Ihmiset sokaistuvat ja menettävät jopa yksinkertaisen terveen järjen.

Jumalan armosta ovat kristityt saaneet elää maassamme rauhassa pitkään. Maan lait ja kirkon opetus ovat olleet sopusoinnussa. Kristittyjä ei ole syrjitty systemaattisesti. Nyt olemme siirtyneet uuteen aikaan – ehkäpä sitä voi pitää normaalina tilanteena. Niin ovat kristityt maailmassa eläneet ja elävät monin paikoin tälläkin hetkellä.

Me rukoilemme edelleen isänmaamme puolesta ja rakastamme sitä ja sen kansaa. Mutta emme saa olla naiiveja sen suhteen. Suomi ei ole Jumalan kansa, vaan Jumalaa vastaan kapinoiva, kiittämätön kansa, joka tarvitsee julistusta Jumalan tuomiosta ja anteeksiantamuksesta Kristuksessa.

 

Siksi

…Lähetyshiippakunnan seurakunnat ovat sitoutuneet Jumalan sanaan ja pitäytyvät siihen iloiten. Seurakuntiemme ovet ovat auki kaikille taustasta ja menneisyydestä riippumatta. Seurakunta on armahdettujen syntisten paikka, muunlaisia jäseniä sillä ei voi ollakaan. Me iloitsemme kaikista seurakunnista, omistamme ja toisten, joissa pysytään Jumalan sanassa ja evankelisessa tunnustuksessa!

…käyttäkää armonvälineitä runsaasti ja usein. Ruokkikaa itseänne Jumalan sanalla. Se sana kestää ja vie perille. Se ei petä eikä valehtele. Siinä on myös pelastus pahimmallekin syntiselle. Kuunnelkaa saarnaa, veisatkaa hyväksi koettuja virsiä, kehottakaa toisianne.

…muistakaa kastettanne, jossa teidät puettiin Kristukseen. Kristuksen vanhurskauden vaatteessa on meidän itsessämme saastaisten puhtaus.

…nauttikaa pyhää ehtoollista, jossa Jeesus Kristus antaa itsensä meille konkreettisesti.

…älkää siis unohtako seurakunnan kokousta, messua, ettette kärsisi uskossanne haaksirikkoa. Oikea seurakunta elää Jumalan sanasta, jota väärentämättömästi opetetaan, ja sakramenteista, jotka toimitetaan Kristuksen asetuksen mukaan.

…opettakaa lapsillenne ja lastenlapsillenne Jumalan sanaa ja ottakaa heidät mukaan kirkkoon. Ei nuoria voi, ei tarvitse eikä saakaan eristää tästä maailmasta, mutta on pidettävä huolta, että heidän juurensa ovat Jumalan maailmassa. Älkää luulko, että joku toinen hoitaa lastenne hengellisen kasvun. Siitä on teidän pidettävä huoli. Eikä se ole vaikeata, kun käytätte niitä välineitä, jotka Jumala on meille antanut.

Kristus on perustanut kirkkonsa, eivätkä sitä voita helvetin portitkaan. Sen, joka pysyy totuudessa, ei tarvitse pelätä.

Kategoriat
2/2014 herätysliikkeet Kirkko Lehdet LHPK Lähetyshiippakunta Teologia

Muut lehdet: Lähetyshiippakunta ja herätysliikkeet

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 1.1.2016
Juhana Pohjola
Juhana Pohjola

Juhana Pohjola

Juhana Pohjola, hiippakuntadekaani, pastori, Helsinki

Voisiko Lähetyshiippakunta tehdä enemmän yhteistyötä herätysliikkeiden kanssa? Hyvän kysymyksen kuulemme usein. Läheiset yhteydet olisivat luonnollisia. Piispamme ovat palvelleet Kansanlähetyksessä, useat pappimme Opiskelija- ja koululaislähetyksessä ja monen vastuunkantajan taustalta löytyy evankelisuus, rukoilevaisuus tai lestadiolaisuus. Samaa hengellistä maapohjaa on siis olemassa. Sama huoli Suomen ev.lut. kirkon tilasta on monen kanssa yhteinen. Sama näky uskon yhteyden syntymisestä Kristukseen motivoi työtä. Miksi sitten yhteistyötä on niin vähän järjestöjen kanssa? Vastaus koskee ainakin kolmea eri kysymystä.

 

Erilainen työnäky

Monet herätysliikkeet ovat tarjonneet ihmisille paikallisseurakunnan rinnalla uskon yhteyden ja hyvää opetusta sekä sisä- ja ulkolähetyksen kanavan. Vaikka liikkeet ovat syntyneetkin jännitteessä valtiokirkkoon, niiden toimintamalli on edellyttänyt sitä. Valtio ja kirkko tarjoavat hengelliset raiteet, matkustuspalvelut ja junaletkan, josta voi valita oman liikkeen vaunun. Sakramentit, virka ja jumalanpalvelus kuuluvat kirkolle, mutta julistus, veisuu ja sielunhoito omiin seuroihin ja piireihin. Tämä historiallinen perusasetelma kuitenkin nykyään horjuu. Yhteiskunta on moniarvoinen, kirkko teologisesti rapautunut ja liikkuva yksilö valintatietoinen.

Lähetyshiippakunnan synty ilmentää muuttunutta toimintaympäristöä. Näkymme on rakentaa seurakuntia. Tarjoamme vaihtoehdon paikallisseurakunnille. Järjestöissäkin pohditaan miten päivittää oma työnäky, kun perinteinen yhdistysmalli ei enää vastaa tämän hetken tarpeita. Kaikista ev.lut. kirkon seurakunnista ei tee mieli hakea palveluja ja ihmiset usein haluavat yhdestä osoitteesta opetuksen, sakramentit ja yhteisön. Järjestöissä kysellään, ohjatako ihmisiä paikallisseurakuntiin vai rakentaako omia messuyhteisöjä?

 

Teologiset erot

Jokaisessa maamme herätysliikkeessä on sellaista syvää ja koeteltua hengellistä perintöä, jonka soisin rikastuttavan myös Lähetyshiippakuntaa. Kaikki teologisetkaan näkemyserot eivät ole erottavia. Lähetyshiippakunnan kannalta keskeistä yhteyttä haettaessa on, että armon evankeliumin saarna on kirkas ja ristin lahjoja ei eroteta sakramenteista ja jumalanpalveluksesta. Monessa liikkeessä hyvästäkin teologiasta huolimatta on toiminnan kautta opetettu, että jumalanpalvelus ei ole hengellisen elämän keskus. Tämä on johtanut siihen kummallisuuteen, että kysyttäessä ihmisen hengellistä kotia, harva sanoo sen olevan oma seurakuntansa. Se on ymmärrettävää, koska kaikki eivät ole tulleet ruokituksi omassa seurakunnassaan. Jeesus on kuitenkin tarkoittanut, että ensisijaisesti elämme sanan ja sakramentin äärellä kokoontuvan seurakunnan yhteydessä.

 

Suhde Suomen ev.lut. kirkkoon

Herätysliikkeiden toiminta on ollut sidottu valtiokirkon rakenteisiin. Syntyneet siteet seurakuntiin ja kristittyihin eri puolilla ovat lujat. Vastuu ystävistä, nuorisotyöstä, lähetyksestä ja ykseydestä painavat. Näin kirkkokriittisyydestä huolimatta toimitaan piispojen ja kirkkojärjestyksen ehdoin. Kirkon tarjoama asema, toimintamahdollisuudet, tilat ja tuki ovat olleet pitkään läsnä järjestöjen toimintasuunnitelmaa ja budjettia laadittaessa. Mitä näkyvä ja toiminnallinen yhteistyö Lähetyshiippakunnan kanssa merkitsisi? Vaikka teologiasta yhteispohjaa ja ystävyyttä löytyisikin, niin yhdessä kulkeminen on vaikeaa. Hyväksyvätkö liikkeet Lähetyshiippakunnan papit tilaisuuksiinsa? Voivatko järjestöt järjestää messuja kanssamme ilman kirkkoherran lupaa ei-sakraalissa tilassa? Rakentavatko ne järjestäytyneitä seurakuntia? Kyllä-vastaus taitaisi suistaa ne nykyisiltä raiteiltaan. Lähetyshiippakunta ei ole yksi Turun arkkipiispan ohjaaman junan vaunu toisten joukossa vaan se kulkee samalla ratapihalla, mutta rinnakkaisraiteella.

Tilanteet voivat muuttua. Vaunuja voi irrota ja raiteet yhdistyä. Tärkeätä tässä hetkessä on, että ynseyden sijaan voisimme toteuttaa YYY-ohjelmaa. Ymmärrystä toisen lähtökohdista ja tavoitteista voi lisätä monitasoisella kanssakäymisellä. Yhteistyötä voi tehdä siellä, missä se on mahdollista. Yksituumaisuutta voi etsiä teologisella keskustelulla ja rukouksella. Ohjelmaa voivat toteuttaa niin seurakuntalaiset kuin työntekijätkin. Tällöin voisi toteutua myös Herran armosta se, että yhdessä kulkeminen tulee kerran vielä näkyvämmäksi.

Pääkirjoitus, Pyhäkön lamppu 2/2014

Kategoriat
2/2013 Lehdet Lähetyshiippakunta

He menivät toista tietä takaisin omaan maahansa

Lähetyshiippakunta
Lähetyshiippakunta

Arne Olsson, piispa, Ruotsi

Raamatun tutkistelu Missionsprovinsenia perustettaessa 18.1.2003

”Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.” (Matt. 2:12)

Näin sanotaan tietäjistä sen jälkeen, kun he olivat käyneet pyhän perheen luona Beetlehemissä. He olivat lopulta löytäneet Jeesuksen, Kuninkaan, jolle he osoittivat kunnioitusta lahjoillaan. Nyt heidän piti palata takaisin. He tietysti ajattelivat mennä samaa tietä, jota he olivat tulleet. Mutta Herra ilmestyi heille unessa ja varoitti heitä. Heidän tuli mennä toista tietä takaisin. Se tie, jota he olivat tulleet, oli heille tuttu, ja se oli ehkä ollut heille turvallisempi. Mutta he noudattivat Herran käskyä.

He menivät toista tietä takaisin omaan maahansa Jeesus-lapsen tähden. Herodes, pahan vallan edustaja, aikoi tappaa Jumalan Pojan. Jeesus syntyi taistellakseen kärsimystä ja kuolemaa vastaan, mutta ei Jumalan vihollisen ehdoilla vaan Jumalan oman suunnitelman mukaan. Paljon piti tapahtua, ennen kuin oli Golgatan aika. He menivät toista tietä Vapahtajamme tähden. He uhmasivat Herodeksen kehotusta kertoa tälle, missä lapsi oli. Jumalan käsky sivuutti maallisen vallan käskyn. Voimme sanoa myös, että he menivät toista tietä meidän tähtemme, ihmisten pelastuksen tähden. Jeesuksesta piti tulla kaikkien Vapahtaja.

Tulee aikoja, jolloin meidän tulee tehdä samoin kuin tietäjät: mennä toista tietä takaisin omaan maahamme. Meidän kotimaamme on taivas, sanoo apostoli Paavali. Sinne me kaipaamme ja sinne me haluamme saada mukaamme niin monta kuin mahdollista. Sillä Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan Totuuden, Kristuksen. Ilman Jeesusta Kristusta se ei käy päinsä. Kukaan ei ole oikealla tiellä kotiin, jos Jeesus ei saa olla Vapahtaja ja Herra, jos hän ei saa olla se, joka hän itse sanassaan sanoo olevansa. Tässä tilanteessa Herra tulee joidenkin meidän luokse, jotka tahdomme olla kuuliaisia, ja antaa meille käskyn: Menkää toista tietä!

Tahdomme olla kuuliaisia Herraa kohtaan. Me menemme toista tietä, emme itsemme tähden vaan ihmisten tähden – ja niiden tähden, jotka Herra kutsuu olemaan pappeinaan ja julistajinaan. Varsinkin menemme toista tietä Jeesuksen tähden.

Kristusta tavoitellaan surmaamistarkoituksessa. Hänet tahdotaan pitää lapsena, joka ei loukkaa ketään. Julistetaan, että ihminen on Jumalan lapsi ilman kääntymystä ja uskoa Jeesukseen. Jumalan sanasta on laitettu sulkeisiin sangen paljon – varsinkin ne sanat, jotka sanovat, että jos ihminen ei uudestisynny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Samoin, että se, joka ei usko Poikaan, on tuomittu. Jeesuksen Kristuksen ei tahdota antaa olla Herra. Tällä tavalla Kristus halutaan surmata sellaisena, joka hän todellisuudessa on, Jumalan Poika ja ihmisten ainoa ja välttämätön Vapahtaja. Kukaan ei voi tappaa Kristusta. Mutta voidaan menetellä niin, ettei Kristusta julisteta sellaisena, joka hän todella on.

Että Jumalan sana julistettaisiin ihmisten pelastukseksi käy käsky: Menkää toista tietä kuin trendikästä laveaa tietä. Menkää sitä tietä, jolla Jumalan sana yksin on johtotähtenä. Menkää sitä tietä, jolla ollaan huolissaan omasta ja toisten ikuisesta hyvästä. Menkää sitä tietä, jolla vastataan myöntävästi niille, jotka Herra kutsuu julistamaan hänen sanaansa.

Joissain seurakunnissa ihmiset kohtaavat hyvän, raamatullisen julistuksen, niin että jokaisella, joka etsii Herraa, on mahdollisuus löytää hänet. Tästä kiitämme Herraa ja pyydämme häntä jatkuvasti antamaan kaiken sen armon ja rohkeuden, jota papit ja maallikot tarvitsevat myös näissä seurakunnissa.

Mutta se suuri lavea tie, jossa Jeesus ei saa olla Herra, kulkee monien seurakuntien kautta. Se kulkee hiippakuntien ja kirkon, kirkolliskokouksen ja monien kirkkoneuvostojen kautta. Sen seurauksena ihmiset eivät saa kuulla Jumalan sanaa, jonka välityksellä Pyhä Henki voi vaikuttaa kääntymyksen ja uskon ainoaan Vapahtajaamme, Jeesukseen Kristukseen. Uskovat, jotka tahtovat pitää kiinni Jeesuksesta Kristuksesta, eivät saa sitä sielun ruokaa, jota he tarvitsevat kestääkseen uskon kamppailussa. Sen tähden kuulevat jotkut meistä Herran varoittavan ja sanovan: Menkää toista tietä. Silloin on vain toteltava riippumatta siitä, kuinka epävarmalta tulevaisuus ikinä voi vaikuttaa.

Saamme rukoilla nöyrästi:

Herra, Sinun sanasi varassa me tahdomme mennä. Mutta silloin Sinun pitää antaa meille viisauden ja rohkeuden ja kestävyyden Henki. Ja sinun pitää opettaa alituisesti uudelleen meille, että jos Sinä et huonetta rakenna, on kaikki meidän oma vaivannäkömme turhaa. Koska Sinä, Jeesus Kristus, olet Herra, koska Sinä tahdot meidän ja kaikkien ihmisten pelastumista, koska Sinä yksin olet tie todelliseen kotimaahamme ja koska Sinä yhä tänä päivänä kutsut nuoria miehiä julistamaan Sinun sanaasi, niin emme voi tehdä mitään muuta kuin kiittää ja ylistää, totella ja palvella Sinua.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle niin kuin oli alusta, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Lyhennelmä. Suom. Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2013 Lehdet Lähetyshiippakunta

Miksi lähetyshiippakunta perustettiin?

Lähetyshiippakunta
Lähetyshiippakunta

Juhana Pohjola, hiippakuntadekaani, Helsinki

Kaksikymmentäviisi henkilöseurakuntaa on perustanut 16.3.2013 Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan. Maantieteellisesti nämä yhteisöt sijoittuvat Helsingistä Sodankylään ja Vaasasta Kiteelle saakka. Suomenkielisten seurakuntien lisäksi mukana on kaksi ruotsinkielistä ja yksi englanninkielinen. Näitä seurakuntia palvelee 37 paimenen pappiskollegion lisäksi myös muita ystäväpappeja. Valitun piispan johdolla uusia seurakuntia on syntymässä ja uusia pappisvihkimyksiä on edessäpäin. Lähetyshiippakunta on lähetetty liikkeelle!

Miksi tällainen hiippakunta? Eikö ole epänormaalia sanoa olevansa oma kirkollinen rakenne mutta edustavansa osaltaan Suomen ev.lut. kirkon jatkumoa? Eikö ole outoa valita oma piispa, joka on samanaikaisesti Suomen ev. lut. kirkon pappi? Eikö ole kummallista perustaa omia seurakuntia, joiden jäsenistä monet kuuluvat Suomen ev. lut. kirkon seurakuntiin? Kyllä on. Mutta niin on myös tilanne poikkeuksellinen Suomen ev. lut. kirkossa.

Lähetyshiippakunnan perustaneiden seurakuntien synnyn taustalla on ennen muuta kolme tekijää. Ensinnäkin viime vuosina on syntynyt erilaisia messuyhteisöjä ev.lut. kirkon piirissä. Niitä ovat järjestäneet herätysliikkeiden lisäksi monet yhdistykset. Motiivina on ollut tarjota läheinen ilmapiiri, jossa niin pappia kuin seurakuntalaista voidaan kutsua etunimellä. Yhteisöllisyyden korostus on luonnollinen reaktio kaupunkien paikallisseurakuntien kolossaalisuudelle ja virkamiesmäisyydelle. Kun suomalaisista käy säännöllisesti messussa enää vain prosentteja tai promilleja, tarve tavoittaville messuyhteisöille on ilmeinen.

Toiseksi seurakuntien perustamiselle on hengellinen tarve. Kyse on ollut ravintopaikan etsimisestä. Moni on kokenut vähän samanlaisen pettymyksen paikallisseurakunnassaan, kuin ruokakohun seurauksena lihapiirakoita analysoinut tutkija Tanskassa. Lihapiirakasta ei nimestä huolimatta löytynyt lainkaan lihaa. Kristillisen julistuksen ja sakramenttien toimittamisen pihvi tulee aina olla siinä, että se antaa kirkkovieraalle Kristuksen ja hänen pelastavat lahjansa. Tämä taas edellyttää sitä, että Raamattua pidetään ja sitä julistetaan Jumalan sanana. Näin myös seurakunta syntyy ja elää. Lutherin sanoin, kirkko on aina sanan tytär, ei sen äiti.

Kolmanneksi seurakuntien syntyyn on vaikuttanut teologinen muutos Suomen ev.lut. kirkossa. Tämä murtuma ei koske vain avioliittoetiikkaa vaan laajemmin Raamatun asemaa kirkon elämässä. Näkyvin käytännön seuraus on ollut kysymys pappisvirasta. Seurakunta tarvitsee paimenia julistuksen, sakramenttien jakamisen ja yhteisöllisen rakentumisen tähden. Piispa Olavi Rimpiläisen jäätyä eläkkeelle 2001 ev.-lut. kirkossa on ollut käytännössä ordinaatiosulku ja viranhakuesto niille, jotka pitäytyvät Raamatun, kirkon tradition ja suurimman osan kristikunnan yhteiseen opetukseen siitä, että pappisvirka seurakuntaperheen isän virkana on tarkoitettu vain miehille. Kun seurakunnalla on tarve ja myös oikeus saada pastoreita, Ruotsissa perustetussa Missionsprovinsenissa on vuodesta 2005 alkaen vihitty pappeja Suomen Luther-säätiön yhteydessä toimiville henkilöseurakunnille. Näitä pappeja on vihitty jo kaksikymmentä.

Näin Suomen ev. lut. kirkko on mammuttirakenteidensa, väljähtyneen sanomansa, murtuneen tunnustuksellisuutensa ja valikoidusti kiristetyn järjestyksensä vuoksi pakottanut etsimään uusia uomia seurakunnalliselle elämälle. Tällaisessa poikkeustilanteessa uusia seurakuntia ja niiden paimenien tukemista varten on perustettu Lähetyshiippakunta. Se toimii itsenäisesti seurakuntiensa hyväksi samalla kantaen vastuuta monista kodittomiksi jääneistä ev. lut. kirkon jäsenistä. Sen tarkoitus ei ole olla kirkollinen barrikadi, vaan Kristuksen evankeliumin työväline Suomessa.

http://www.lhpk.fi/blogi/miksi-lahetyshiippakunta-perustettiin/