Kategoriat
5/2012 Lehdet Sana

Jeesuksen lähettiläät

Jukka Niemelä, aluejohtaja, Lohja

 

Jeesus puhui opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.

Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 13: 16 – 20)

 

”Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.”

– Mitä pitää tietää ja myös toimia sen mukaisesti, niin että olisi autuas? Autuas, pelastettu Taivaaseen, jonne ei pääse mitään epäpyhää.

 

Luvun 13 ensimmäisissä jakeissa Johannes asettaa vastakohdikseen Jeesuksen rakkauden ja Juudaksen ajatuksen kavaltaa mestarinsa. Johannes kertoo, että Jeesus ”osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.” Ja Juudaksen sydämestä kerrotaan: ”Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen.”Jeesus oli kuuliainen loppuun asti – rakkaudessa.

Myös Juudas oli kuuliainen – loppuun asti.

 

Edelleen ennen evankeliumitekstiämme kerrotaan siitä kuinka Jeesus samastui orjan osaan ja pesi opetuslastensa likaiset jalat ennakkokuvana ristin tapahtumista. ”Jalkojen pesun tarkoituksena on etukäteen kuvata Jeesuksen kuoleman merkitystä.” (J. Thurén) Kirjoitukset tulivat täyttymään Jeesuksen elämässä ja Golgatan kummulla Jeesuksen häpeällisessä ristinkuolemassa. Jeesus tuli voittamaan kuoleman kuolemalla: alentumalla kaiken alapuolelle. Siinä tuli loistamaan Jumalan kirkkaus. Miten?

 

Evankeliumi tuli olemaan tuomio synnillemme – Jeesuksen tuli kuolla, sillä synnin palkka on kuolema – Jumala on pyhä. Syntiselle evankeliumi tuli olemaan armahdus Jumalalta itseltään: Isän tahdosta Jeesus tuli voittamaan synnin, kuoleman ja perkeleen vallan alentumalla kaiken alapuolelle – synniksi tehtynä, jokaista ihmistä, koko maailmaa, varten. Jeesuksen sovintokuolemassa oli kyse Jumalan vihan sovittamisesta.

Jeesuksen suorittamassa jalkojen pesussa on nähty siis ennakkokuva ”Jeesuksen veressä tapahtuvasta puhdistuksesta, joka otetaan vastaan uskolla ja joka kristityille on itsestään selvästi yhteydessä kasteeseen.” (Bo Giertz)

 

Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus oli tapahtunut ylöspäin – ihminen tahtoi olla kuin Jumala.

Jeesus tuli lunastamaan ihmisen takaisin sille paikalle, josta hän oli langennut: takaisin Jumalan yhteyteen – ihmiseksi. Kun yhteys Jumalaan on kunnossa, silloin Jumala saa olla Jumala ja ihminen saa olla ihminen. Myös näin toteutuu tuo Jeesuksen sana: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.”

 

”Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.” Eli kun ymmärrätte, miksi teidän Herranne kuolee teidän puolestanne ja myös toimitte sen mukaan – elätte anteeksiantamuksessa, armossa – kokonaan vanhurskaana Kristuksessa, Taivaan kansalaisena, ja kuitenkin samaan aikaan (simul) itsessään kokonaan syntisenä, joka tarvitsee joka päivä anteeksiantamusta Jeesukselta. Armosta autuas, pelastettu. Jo nyt – ei vielä. Vielä matkalla Taivaan kotiin. Näkemiseen. Autuas on se, joka uskoo näkemättä, sanoo Jeesus Johanneksen evankeliumin luvussa 20 jakeessa 29. Autuas uskosta – ei teoista. Jo nyt, ei vielä.

 

Apostolien joukossa oli myös eräs, joka ei osoittautunut uskovaksi, vaikka nauttikin Jeesuksen seurassa läheistä ateriayhteyttä. Ja kuitenkin Juudas oli Jeesuksen oma valinta. Jeesus sanoo, että hän tietää kyllä, ketkä hän on valinnut. Hän on tietoisesti valinnut opetuslasten joukkoon myös tulevan kavaltajan. Jeesus kyllä tiesi, mitä Juudas tulee tekemään, mutta teki tästä siitä huolimatta luotetun, rahastonhoitajan. Jeesuksen toiminta tähtää tässäkin ristille. Näin tuli tapahtua. Kaikki kerrotaan etukäteen ”jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen”, sanoo Jeesus.

 

Arvoitukselliselta kuulostava ”minä olen se joka olen” on Jumalan nimi. ”Minä olen se joka olen” lähetti Mooseksen vapauttamaan valitun kansan Egyptin orjuudesta ja nyt ”Minä olen se joka olen” kertoo, että Juudas pettää hänet ja pian Messias tuomitaan Jumalan pilkasta ristille. Pahuus pannaan näin palvelemaan Jumalaa, niin että Karitsa lopulta voittaa.

 

On ihmetelty sitä, miksi Jeesus tässä yhteydessä puhuu lähetettyjen valtuuksista? Ehkäpä syynä on juuri tapaus Juudas Iskariot? Jeesus puhuu Juudaksen kavalluksesta samaan tapaan kuin ”Minä olen” – Jumala – omista suurista teoistaan. ”Kummassakin tapauksessa tuloksena on oleva sama oivallus: se, joka näin puhuu, on ainoa Jumala ja kaikkien pelastaja!” (JT) Suuri salaisuus on ilmoitettu Raamatussa: alttiiksi annettu, kavallettu, häpäisty ja poljettu Ristin mies on Immanuel, Jumala kanssamme.

 

Vaikka apostolien joukossa on petturi, se ei saa yhtäältä vaikuttaa sitä, että toiset apostolit alkaisivat epäillä valintaansa. Eikä se toisaalta saa mitätöidä sitä tehtävää, joka apostoleille on kerta kaikkiaan annettu: Apostolit puhuvat Jeesuksen nimissä ja hänen tahdostaan. Valtuutus tulee Jumalalta. ”Joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut” sanoo Jeesus. Tämä toteutuu myös tänään. Tänään meille – nyt – Jeesus itse on edelleen sanansa kautta ainoa opettaja Kirkossaan. Kaikkia inhimillisiä opettajia on pidettävä vain välineinä, jotka opettavat Jumalan sanaa. Jumala ei anna kunniaansa ihmiselle. Mutta Jeesus – Minä olen se joka olen – kertoo Juudaksesta siis myös meidän tähtemme. Jumala tekee yhä työtään sanansa kautta. ”Jos uskomme Jeesukseen, uskomme myös apostoleja”, kiteyttää Bo Giertz oivallisesti.

Me uskomme ja tunnustamme uskontunnustuksessamme lausuttavat sanat: Me ”uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja – – apostolisen kirkon.” Uskomme rakentuu apostolien sanan varaan, se on apostolinen usko. Mutta kyseessä ei tässäkään ole vannominen tai vahvatahtoisuus. Evankeliumi on Jumalan voima ja saa aikaan uskon siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa, eikä ainoastaan sanaa Jumalasta. Sana saa aikaan ihmeen: omantunnon vapautumisen.

 

Jumalan Henki on Jumalan sanassa. Jumalan Henki käyttää sanaa toimintansa välineenä. Pyhän Hengen työ ei ole ”jotakin enemmän” kuin Isän työ, tai ”jotakin enemmän” kuin Pojan työ.

 

Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen ja Jeesuksessa saamme oppia tuntemaan Isän. Sana riisuu ja pukee: Jeesukseen uskova osoittautuukin itsessään vajaamittaiseksi: Hän ei ole vahva omassa uskossaan. Hän on itsessään epäuskoinen, Jumalan vastustaja. Siksi ainoa mahdollisuus on anteeksiantamus,

turvautuminen Jeesukseen. Armonvälineitten kautta ylhäältä lahjaksi saatu usko pitää Jeesusta aarteenaan. Hän on minun Herrani ja Vapahtajani! Vanhurskaus on lahja!

 

Yhtä vähän kuin usko, on kristillinen toivokaan ihmisen suoritus. Samoin kuin usko, myös toivo on lahjaa Jumalalta. Toivo ei perustaudu uskovan ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, vaan Jumalan sanan lupauksiin. Tästä toivosta Pietari puhuu kirjeessään (1. Piet. 3:15): olkaa alttiita vastaamaan, kun joku kysyy toivonne perustaa – mutta ei ”korkealta ja kovaa”.

 

Usko, toivo ja rakkaus kuuluvat yhteen, eikä niitä voi olla ilman toisiaan. Usko on lahjaa, toivo lahjoitetaan uskon myötä ja myös rakkaus on lahjaa – miksi? Siksi, että Jeesuksen oma on tässäkin velassa. Itsessään hän on rakkaudeton, joka tarvitsee rakkaudettomuuteensa apua ulkopuoleltaan: en ole rakastanut Jumalaa yli kaiken enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni. ”Lisää meille uskoa”, joutuivat opetuslapset tunnustamaan Jeesukselle – yhtä hyvin he olisivat voineet rukoilla: lisää meille rakkautena vaikuttavaa uskoa.

 

Silloin tällöin kuuluu ehdotuksia, että kristittyjen tulisi alkaa rakastaa enemmän – kuin ’tosta noin vaan’ – tai enemmän antautuneena. Rakkauden vaatimus on kovin vaatimus, mitä keneltäkään ihmiseltä voidaan vaatia. Kymmenen käskyä tähtää juuri rakkauteen. Totisesti tarvitsemme apua ulkopuoleltamme.

Tämän sunnuntain aiheeksi on siis annettu Jeesuksen lähettiläät. Jokainen Jeesuksen oma on Kristuksen hajuna tai tuoksuna maailmassa – toisille kalman haju, toisille elämän tuoksu, kirjoittaa Paavali korinttilaisille (2. Kor. 2:15–16). Jeesus sanoo: ”te olette maailman valo”. ”Te olette maan suola.” Hän EI sano: yrittäkää olla tai että teidän tulisi olla, vaan: te olette. Mutta kuka voi ajatella itsestään näin ylevästi? Tavallinen kristitty arkisessa elämässään. Se, joka elää anteeksiantamuksessa, uskon yhteydessä Jeesukseen.

 

Silloin tällöin kuuluu myös ehdotuksia siitä, että kristittyjen tulisi elää evankeliumi todeksi toiselle ihmiselle. Kun olen kysynyt miten se tapahtuu, en ole saanut vastausta. Ajattelen niin, että kukaan ei voi ”elää evankeliumia todeksi” toiselle ihmiselle. Siitä seuraa munkkilaitos legalistisine (lainomaisine) uskonkäsityksineen – uskosta tulee teko, suoritus. Todistuksena toki kristityt ovat, mutta evankeliumi löytyy vain Jumalan sydämestä, ja sen ilmoittaa meille sana.

 

Jumala on mielellään tekemisissä kanssamme sanansa ja sakramenttiensa välityksellä, ja sana tuo meille Kristuksen, joka on elänyt evankeliumin todeksi meille! Hän on täyttänyt Jumalan lain vaatimuksen ja onpa vielä synnittömänä kantanut sen osan, joka kuuluu lain rikkojalle.

 

Saarna Pyhän Sydämen Kappelissa 21.10.2012

Kategoriat
4/2012 Lehdet Sana

Kristus kirkastuu ristillä

Matt. 17 – Mark. 9
Juha Muukkonen, pastori, Tornio

1. Pietarin Messias-tunnustus ja kirkastusvuori ovat Jeesuksen
julkisen toiminnan käännekohta

Opetuslapset näkivät kirkastuneen Vapahtajan keskustelemassa Mooseksen ja Elian kanssa
vuorella noin viikko sen jälkeen, kun Pietari oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi. Jeesus oli
puhunut tämän Pietarin tunnustuksen jälkeen ensimmäisen kerran myös tulevasta
kärsimyksestään. Nämä kolme asiaa: 1) Pietarin Messias–tunnustus, 2) Jeesuksen kärsimys ja
3) kirkastusvuori, kuuluvat kiinteästi yhteen. Voidaan perustellusti todeta, että tässä on Jeesuksen julkisen toiminnan käännekohta.

Tähän asti Jeesuksen toimintaan oli liittynyt paljon ihmeitä. Julkisen toimintansa alussa Hänen
kerrotaan parantaneen “kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta, mitä kansassa oli. […]
Hänen luoksensa tuotiin kaikki sairastavaiset, monenlaisten tautien ja vaivojen rasittamat,
riivatut, kuunvaihetautiset ja halvatut; ja Hän paransi heidät”, kirjoittaa Matteus (Matt. 4:23–24). Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen toiminnan alussa tapahtuneesta Kaanan häiden viini–ihmeestä (Joh. 2:1–12). Luukas puolestaan esimerkiksi kertoo, että saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. (Luuk. 6:18). Näiden ihmeiden tähden suuri kansanpaljous seurasi Jeesusta (Matt. 4:23–25).

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, miten Jeesus paransi spitaalisen, Kapernaumin
sadanpäämiehen palvelijan, Pietarin anopin ja kaikki muut Hänen luokseen tuodut sairaat ja
pahojen henkien riivaamat (Matt. 8:1–17). Sen jälkeen kerrotaan, miten Jeesus tyynnyttää
myrskyn järvellä (8:23–27), parantaa kaksi haudoissa raivonnutta riivattua antaen riivaajien
mennä sikalaumaan (8:28–34). Sitten kerrotaan, miten Jeesus parantaa ystäviensä kantaman
halvaantuneen miehen (9:2–8), herättää kuolleista synagogan esimiehen tyttären, parantaa
verenvuotoa sairastaneen naisen (9:18–26) ja kaksi sokeaa (9:27–31) sekä mykän (9:32–34).
Synagogassa Jeesus parantaa sapattina miehen, jolla oli kuivettunut käsi (12:9–14). Samoin
Jeesus parantaa riivatun miehen, joka oli sokea ja mykkä (12:22), ruokkii viidellä leivällä ja
kahdella kalalla viisituhatta miestä perheineen (14:13–21) ja kävelee veden päällä (14:22–33).
Gennesaretissa kaikki sairaat, jotka vain koskivat Jeesuksen viitan tupsuunkin, paranivat
(14:34–36).

Tyyron ja Siidonin seudulla Jeesus parantaa kanaanilaisen naisen tyttären. Sieltä Galileaan
palattuaan Hän parantaa vuorella paljon sairaita ja ruokkii seitsemällä leivällä ja muutamalla
kalasella neljätuhatta miestä perheineen (Matt. 15:21–39). Mutta tähän kertomukset Jeesuksen
tekemistä ihmeistä sitten loppuvatkin lähes seinään pysähtyen. Miksi?

2. Ihmeiden tarkoitus on osoittaa Kristus luvatuksi Messiaaksi

Syynä on se, että tässä kohtaa Pietari tunnistaa ja tunnustaa Jeesuksen Vanhan testamentin
lupaamaksi Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Tähän liittyen Jeesus puhuu siis myös
ensimmäistä kertaa tulevasta kärsimyksestään ja kuolemastaan (Matt. 16:13–23). Kirkastusvuori
oli viikko näiden tapahtumien jälkeen (17:1–8). Tästä lähin Jeesus ei enää juurikaan tee ihmeitä.
Erityisesti Matteuksen evankeliumissa mainitaan vain muutamia ihmetekoja Pietarin
tunnustuksen ja kirkastusvuoren jälkeen: Jeesus karkottaa kirkastusvuorelta alas
laskeutuessaan pojasta riivaajahengen (Matt. 17:14–21), käskee Pietaria maksamaan
temppeliveron kalan suusta löydettävällä hopearahalla (Matt. 17:27), parantaa säälistä kaksi
sokeaa Jerikon tiellä (Matt. 20:34), parantaa pyhäkössä sokeita ja rampoja (Matt. 21:14) ja
viimeiseksi kiroaa hedelmättömän viikunapuun, joka äkisti kuivettuu (Matt. 21:19–20).
Huomatkaa, vain nämä muutamat ihmeteot kerrotaan, kun aiemmin niitä oli raportoitu
kymmeniä ja kerrottu jopa moneen kertaan, miten kaikki Jeesuksen luo tuodut sairaat ja riivatut
paranivat.

Jeesuksen tekemien ihmeiden tarkoitus oli osoittaa Hänet Vanhan testamentin lupaamaksi
Messiaaksi, voidelluksi Kuninkaaksi, joka pelastaa Israelin kansan – ja ei vain Israelin kansaa,
vaan Herran armovalinnan mukaan ihmisiä kaikista maailman kansoista, heimoista ja kielistä.
Kun opetuslapset Pietarin suulla tunnistavat Jeesuksen Herraksi, niin Jeesus ei enää sen
jälkeen juurikaan tehnyt ihmeitä. Jeesuksen maailmaan tulon ensisijainen tarkoitus ei ollut se,
että taivas tulisi tänne maan päälle, sairaudet ja vaivat häviäisivät. Jeesus tuli siksi, että
Jumalan valitsemat Herraan kastetut uskovat pääsisivät ristin sovitusveren kautta taivaan
kirkkauteen. Jumalan Poika tuli ihmiseksi maailmaan, jotta Herran omat pelastuisivat tästä
synnin tähden kirotusta ja pian lopullisesti hävitettävästä maailmasta.

Meidän kotimme ei ole täällä maan päällä, vaan taivaassa. Täällä olemme muukalaisia ja
vieraita, jotka eivät koskaan voi saada kestävää rauhaa ja terveyttä tässä ajassa. ”Maailmassa
teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: Minä olen voittanut maailman”,
sanoo Jeesus (Joh. 16:33).

Jeesus kertoo heti Pietarin tunnustuksen jälkeen varsinaisen tehtävänsä, kärsimyksensä ja
syntien sovittamisen Golgatan ristillä. Tähän liittyy myös Jeesuksen kirkastuminen vuorella. Kun
näemme silmiemme edessä Mooseksen ja profeettojen (Elia) lupaaman ja ennustaman syntien
sovittajan, niin silloin näemme edessämme Jumalan kirkastaman Jeesuksen. Vapahtaja
osoittaa kirkkautensa sovitustyöllään ja viattomalla kärsimisellään, ei viime kädessä ihmeillä,
merkeillä ja voimallisilla teoilla.

Ihmeillä ja tunnusteoilla on oma paikkansa Jumalan valtakunnan työssä; erityisesti siinä, että
tunnistamme Jeesuksen Pelastajaksi. Mutta usko, vanhurskaus, pyhyys ja pelastus eivät synny
tai kestä ihmeiden ja merkkien varassa. Me emme pelastu näkemiemme ja kokemiemme
ihmeiden vaan kuulemamme Jumalan sanan varassa, Herran asettamien armonvälineiden
kautta. Usko tulee kuulemisesta (Room. 10:17) ja uudestisyntymisen vaikuttaa Jumalan sana
(1. Piet. 1:23) sekä Pyhä Kaste (Joh. 3:5, Tiit. 3:5). Ihminen ei uudestisynny ja pelastu ihmeiden
ja merkkien kautta, vaan Jumalan sanan voimasta.

3. Jeesus hoitaa seurakuntaansa ensisijaisesti sanalla ja
sakramenteilla, ei ihmeillä

Jeesus tuli ensisijaisesti parantamaan meidät synnin sairaudesta eli sovittamaan meidän pahat
ajatuksemme, sanamme ja tekomme, jotta pääsisimme tämän elämän perästä taivaaseen.
Meidän ei tarvitse ihmetellä sitä, miksi esimerkiksi kaikki sairaat eivät parane ihmeen kautta,
vaikka kuinka heidän puolestaan rukoillaan. Ja on muistettava, että Jumala parantaa myös
lääketieteen keinojen kautta. Yksikään lääke ei tehoaisi, yksikään hoito tai operaatio ei
parantaisi, jos Jumala ei sallisi niiden vaikuttavan.

Yhä edelleen Jeesus säälistä meitä kohtaan parantaa myös seurakunnan keskellä rukouksien
kautta ihmisiä ja tekee ihmetekoja, mutta eihän se niin tavallista ole. Monet kantavat
sairauksiaan ja vaivojaan vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, ennen kuin ruumiin kuolema heidät
vasta vapauttaa.

Yksi tärkeä syy siihen, miksi Jeesus ei paranna kaikkia, on myös se, että monet sairaat ja
ahdistetut seuraavat paljon kokosydämisemmin Jeesusta kuin useimmat terveet ja maailman
keskellä onnellisiksi kutsutut. Kovin moni terve, rikas ja elämässään onnistunut elää kuin rikas
mies, joka sai onnensa ja osansa jo tässä ajassa. Kuoleman rajan tuolla puolen hänelle oli enää
tarjolla vain tuska ja ahdistus. Sen sijaan vaivattu, köyhä ja sairas Lasarus pääsi Aabrahamin
helmaan (Luuk. 16). Paavalikin sai kantaa pistintä lihassaan ja tyytyä yksin armoon (2. Kor.
12.7–10).

Jumalan sana kuitenkin puhuu ihmeistä, merkeistä ja sairasten paranemisesta rukousten ja
kätten päälle panemisen kautta. Lähetystilanteeseen sairasten paraneminen ja muut ihmeet toki
vieläkin kuuluvat (Mark. 16:15–18). Kun Jumalan sana kohtaa pakanakansan, niin Herra voi
antaa sanan saarnaajien työkaluiksi myös erilaisia ihmelahjoja. Lähetyssaarnaajan sana
vahvistuu sitä seuraavien merkkien kautta (Mark. 16:20). Onkin sanottu, että kun Jumala antaa
myös Suomen kansan keskelle saarnaajia ja profeettoja, joiden kautta tapahtuu ihmeitä ja
merkkejä, niin silloin olemme siirtyneet takaisin lähetystyön aikakaudelle. Suomalaisista on
silloin Herran silmissä tullut pakanakansa, jota Hän ei voi enää kohdella ja kohdata Jumalan
kansana.

Omalle kansalleen Jeesus puhuu Pyhän Raamatun sanassa ja hoitaa sitä asettamiensa
armonvälineiden ja saarnaviran kautta. Omaa Seurakuntaansa eli Kirkkoansa Herra hoitaa
sanan saarnan, kasteen, ehtoollisen, ripin ja seurakuntayhteyden kautta. Pelastuksesta erossa
olevaa kansaa Herra voi kohdata myös ihmeillä ja merkeillä, jotta uskosta osattomat
kiinnostuisivat Jeesuksesta. Ihmeet ja merkit voivat herätellä uskosta osattomia, antaa
maailmassa eläville sysäyksen pysähtyä Jeesuksen eli Jumalan Sanan äärelle.
Erikoisten ja yliluonnollisten asioiden tarkoitus on pysäyttää ihminen, saattaa hänet Jumalan
sanan kuuloon, parannukseen ja Jeesuksen uskoon, synnin– ja armontuntoon, seurakunnan
keskelle kuulemaan Jumalan sanaa, elämään kasteen armossa ja nauttimaan syntinsä
tunnustaneena ja anteeksi uskoneena paimenen jakamaa ehtoollista. Ihmeet ja merkit eivät
kuulu seurakunnan arkielämään, eikä niitä missään seurakunnassa esiinny pysyvästi. Jos
jonkun usko elää näkyvien Pyhän Hengen antamien ihmeiden ja yliluonnollisten merkkien
varassa, joutuu hän väistämättä uskossaan haaksirikkoon. Ihmeet ja sairasten paranemiset
loppuvat aina enemmin tai myöhemmin. Sellainen opetus ja käsitys, jonka mukaan Pyhä Henki
on seurakunnan keskellä niin kauan kuin merkkejä ja ihmeitä tapahtuu, on vakava harhaoppi ja
eksytys.

Pyhä Henki toimii seurakunnassa Raamatun sanan ja sakramenttien kautta. Jumala ei hoida ja
ylläpidä Jeesuksen uskoa ihmelahjojen, vaan apostoliensa keskellä asettamiensa kasteen,
kokonaisen Jumalan sanan saarnan ja ripin sekä ehtoollisen kautta. Jumala on asettanut
apostolisen saarnaviran hoitamaan näitä armonvälineitä. Jos ihmeet ja merkit eivät johda
ihmistä Jumalan kokonaisen sanan ja apostolisen seurakuntajärjestyksen keskelle, on
kysymyksessä pikemminkin saatanan masinoima eksytys (Matt. 24:24).

Opetuslapset eivät voineet jäädä kirkastusvuorelle, koska tässä maailmassa meillä ei ole lepoa.
Jeesus ei tullut tuomaan meille maanpäällistä paratiisia ja ajallista ikiterveyttä, vaan syntien
anteeksiantamuksen ja taivastoivon. Meidän sapatinlepomme odottaa meitä Isän luona
kirkkaudessa. Pieniä välähdyksiä taivaasta, kirkastusvuorikokemuksia, saamme joskus kokea,
mutta miksikään pysyväksi olotilaksi rauha ja kirkkaus eivät tässä ajassa voi koskaan
Jeesuksen omille tulla.

Synti asuu lähtemättömästi minun ja sinun lihassa. Siksi uskovan elämä on jatkuvaa
sisällissotaa Herran meihin uudestisynnyttämän hengen ja oman lihan eli epäuskoisen
mielemme välillä. Tässä maailmassa uskovalla on ahdistus. On ahdistus omasta syntisyydestä
ja on ahdistus maailman riettaudesta. Juuri siksi me niin kipeästi tarvitsemme Jeesusta.
Tämän maailman upottavalla suolla eläessämme löydämme pelastuksen turvakallion vain
Jeesuksesta. Saamme avun oman syntiimme ja maailman pahuuteen vain Kristuksen
täydelliseen elämään, ristiin ja ylösnousemukseen katsomalla. Rauhan saamme vain Jumalan
sanoja kuuntelemalla ja niihin uskomalla. Meihin virtaa rakkautta, rauhaa, iloa, toivoa, uskoa,
kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja pitkämielisyyttä Herran sanasta, Golgatan rististä, tyhjästä
haudasta ja valtaistuimelta Isän oikealta puolelta.

Me emme saa ruumiillemme ja syntiselle lihallemme koskaan tässä ajassa lepoa. Rauha on
vain ja ainoastaan Jumalan sanassa ja armonvälineissä. Niiden kautta Jeesus toimii ja antaa
meille yli ihmisymmärryksen ja järjen käyvän rauhan: uskon, toivon ja rakkauden.
Sinä – niin monessa vaivattu ja niin monessa syntiin langennut veli tai sisar Herrassa
Jeesuksessa – juuri sinä saat uskoa omalle kohdallesi Jumalan sanan lupaaman täydellisen
armahduksen ja pelastuksen. Herra on kutsunut sinut jo Pyhän Kasteesi hetkellä omakseen.
Saat jättää kaikki vaivasi ja syntisi Jeesuksen ristin juurelle. Saat uskoa, että tulet saamaan
Jeesukseen kastettuna ja Hänet ehtoollispöydässä syövänä ja juovana ikuisen terveyden,
puhtaan ruumiin ja sielun. Pääset perille Isän kotiin, taivaalliselle kirkastusvuorelle katselemaan
Vapahtajaa. Eikä siihen hetkeen ole enää kauan. ”Pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin,
kun uskoon tulimme.” (Room. 13:11). Aamen.

Saarna 27.6.2012

Kategoriat
6/2011 Lehdet

Kristuksen kasteen merkitys

Saarna loppiaisena

Martti Luther

Matt. 3:13-17

”Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen. 14. Mutta tämä esteli häntä sanoen: ’Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!’ 15. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus’. Silloin hän salli sen hänelle. 16. Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. 17. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt’.”

Korkein ja suurin ihmeteko, josta tänä juhlapäivänä tulee saarnata, on se, että Johannes kastoi Jeesuksen Jordanilla. Mutta teidän nuorten tulee tänä päivänä oppia myös kiittämään Jumalaa tästä armosta, että Kristus, joka syntyi Beetlehemissä, on ilmoittanut itsensä pakanoille.

Pakanat eivät kuuluneet juutalaiskansaan vaan olivat muukalaisia. Siitä huolimatta Jumala alkoi houkutella luoksensa tätä kansaa, joka ei ollut hänen kansansa, nimittäin pakanoita, ettei heidän tulisi epäillä Herraa Jumalaamme, ikään kuin he eivät kuuluisi hänelle. Tähän houkutteluun kuuluu myös se, että Kristus ilmaisee syntymänsä pakanoille. Siten pakanat saavat lohduttautua sillä, että Kristus kuuluu heille ja että heidän tulee ottaa hänet vastaan aivan kuten juutalaistenkin, vaikka he eivät ole hänen kansansa kuten juutalaiset.

Nämä viisaathan [itämaan tietäjät, suom. huom.] olivat näet pakanoita, joilla ei – kuten juutalaisilla – ollut mitään pappia, jumalanpalvelusta eikä Jumalan sanaa. He olivat ympärileikkaamattomia, ilman temppeliä, ilman kirkkoja, ilman profeettoja; silti kaikesta tästä huolimatta he tulevat muukalaisina, sokeina ja aivan ansiottomana kansana Valon, Herran Kristuksen luokse ja ottavat hänet vastaan, lankeavat polvilleen, palvovat häntä ja antavat hänelle lahjoja. Hän ottaa heidät vastaan ja antaa heidän palvontansa ja lahjansa miellyttää itseään.

Tämä on kirjoitettu meille lohdutukseksi. Meidän tulee kiittää Jumalaa siitä, että Jumalan Poika ei ole hylännyt meitä pakanoita. Meidät otetaan vastaan aivan kuten juutalaiset. Jumala on perustanut maan päälle sellaisen valtakunnan, jossa meitä ei kohdella ansion vaan armon mukaan.

Mutta korkein, huomattavin ja lohdullisin kohta, josta tänä juhlapäivänä tulee saarnata, on se ilmestys, joka tapahtui Jordanilla Kristuksen kasteessa. Ja minä soisin, että tätä päivää kutsuttaisiin meidän Herramme Kristuksen kastepäiväksi tai juhlaksi, jolloin Herra kastettiin ja ilmoitettiin, kun hän oli kolmekymmentävuotias.

Evankelista kertoo hyvin tarkasti, miten tämä tapahtui. Kristus, joka tähän saakka oli pysytellyt hiljaa eikä ollut vielä astunut virkaansa, nousi Galileasta ja tuli Johanneksen luokse Jordanille antaakseen kastaa itsensä, kuten muut syntiset, jotka tunnustivat syntinsä ja kaipasivat niiden anteeksiantamista. Johannes kauhistuu tätä ja pitää itseään arvottomana Kristusta kastamaan. ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!” Mutta Kristus lausuu: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. Se on: sinun täytyy kastaa minut, että köyhät syntiset voisivat tulla vanhurskaiksi ja autuaiksi. Minä olen näet tullut syntiseksi kaikkien syntisten tähden. Minun täytyy sen vuoksi tehdä se, mitä Jumala on pannut syntisten tehtäväksi, että he tulisivat minun kauttani vanhurskaiksi.

Tämä on kirjoitettu meille lohdutukseksi ja esimerkiksi, että Jumalan Poika antoi kastaa itsensä, vaikka hänellä ei ollut mitään syntiä, ja että hän tekee, mitä hän ei ollut velvollinen tekemään. Milloin me pääsemme siihen saakka, että teemme sellaista, mihin meitä ei ole velvoitettu? Olemmehan me niin kurjia konnia ettemme tee sitäkään, mikä meidän kuuluu tehdä? Kristus, Jumalan Poika, on pyhempi kuin kaste itse. Siitä huolimatta hän antaa kastaa itsensä ja on säätänyt ja asettanut pyhän kasteen. Lisäksi hän on määrännyt, että kasteen tulee jatkuvasti pysyä kristikunnassa ja kaikkien, jotka tahtovat tulla autuaiksi, tulee myös antaa kastaa itsensä.

Sen tähden täytyy niiden ihmisten olla syvällä helvetissä, jotka joko halveksivat kastetta tai puhuvat siitä ivallisesti. Perkele on eksyttänyt ja sokaissut heidät niin, ettei heillä ole sen vertaa korvia ja silmiä, että he voivat kuulla ja nähdä, mitä tässä tapahtuu. Miksi et tahdo antaa kastaa itseäsi tai lapsiasi? Antaahan Jumalan Poika kastaa itsensä. Miten sinä voit sitten olla niin kopea, vieläpä sokea ja mieletön, että halveksit pyhää kastetta? Vaikka kaste ei antaisi eikä hyödyttäisi mitään, niin eikö sinun tulisi antaa sille kaikki kunnia yksin sen vuoksi, että tässä kuulet, että itse Jumalan Poika on antanut kastaa itsensä. Hänen kunniakseen sinun myös tulisi antaa kastaa itsesi, vaikka kaste ei muuten olisi sinulle miksikään hyödyksi.

Mutta lisäksi tässä sanotaan myös, mitä meillä on tästä kasteesta odotettavissa ja miten se on meille hyödyksi. Siinä nähdään nimittäin, että taivaan Jumala vuodattaa itsensä tämän Poikansa kasteen ylitse kaiken armonsa kanssa. Taivas, joka ennen oli suljettu, avautuu, ja Kristuksen kasteen ylitse tulee ovi ja ikkuna, niin että sisälle taivaaseen voi nähdä. Tästedes ei ole enää eroa Jumalan ja meidän välillä, sillä itse Jumala laskeutuu Jordanille. Isä antaa kuulla itsensä äänessä, Poika pyhittää kasteen ruumiillaan, Pyhä Henki tulee alas kyyhkysen hahmossa. Eikö tämä nyt ole suuri ilmoitus ja varma, suuri merkki siitä, että kaste on Jumalalle rakas eikä hän voi jäädä siitä pois.

Sen vuoksi tätä päivää kutsutaan Epifaniaksi, ilmestyksen juhlaksi, koska Jumala – Isä ja Poika ja Pyhä Henki – ilmoittaa itsensä tällä tavalla. Pyhä Henki tulee herttaisessa hahmossa, kuin viaton kyyhkyinen. Kyyhkysellä on ystävällisin sydän kaikista linnuista. Siinä ei ole ensinkään vihaa eikä kiukkua. Sen tähden Pyhä Henki ilmestyy kaikkein ystävällisimmässä hahmossa mitä herttaisimmin merkiksi siitä, että hän ei tahdo olla meille vihainen, vaan että hän tahtoo auttaa meitä Kristuksen kautta tulemaan hurskaiksi ja autuaiksi.

Poika, joka oman persoonansa puolesta ei tarvitse kastetta, on henkilökohtaisesti tässä. Hän antaa kastaa itsensä ja ilmoittaa itsensä meille paitsi esimerkiksi myös armoksi, että meidän tulee käyttää hyväksemme tätä kastetta ja uskoa, että meillä sen välityksellä on armollinen Jumala, kun me tätä Kristuksen esimerkkiä seuraamme ja annamme sen mukaisesti kastaa myös itsemme.

Isä antaa kuulla itsensä tällä äänellä: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.” Tämä on uusi ääni, jonkalaista ei kukaan ole koskaan aiemmin taivaasta kuullut. Ei olisi ihme, jos taivas ja maa vapisisivat Jumalan äänen edessä, kun hän puhuu. Lankeaisin kasvoilleni, jos kuulisin Jumalan äänen. Mutta tämä on eri ääni kuin Siinain vuorella, jolloin Jumala myös puhui taivaasta. Siellä hän antoi kuulla itseään niin kauhistuttavalla äänellä, että maanpiiri vapisi sen edessä ja vuoret tärisivät ja ihmiset pelkäsivät kuollakseen. Mutta tässä on pelkkää ystävällisyyttä, armoa ja laupeutta.

Ikään kuin Jumala tahtoisi sanoa näin: ihmiset, kääntäkää silmänne ja korvanne tännepäin ja pankaa tarkoin merkille. Tuossa teillä on ihminen, joka on kastettu. Tahdotteko tietää, kuka hän on? Hän on minun rakas Poikani, jossa minulla on kaikki iloni ja sydämellinen mielisuosioni. Teidän ei tarvitse pelätä hänen edessään. Sillä tuossa hän seisoo alastomana kuten kuka tahansa ihminen. Hän ei kanna miekkaa eikä hänellä ole maallista valtaa. Minunkaan edessäni teidän ei tarvitse pelätä. Sillä minä en nyt tule ukkosen ja salaman, pyssyjen ja pasuunoiden kanssa, kuten Siinain vuorella, vaan ystävällisessä hahmossa ja hyväntahtoisena.

Mitä epäystävällistä tässä on? Jumalan Poika, joka on synnitön ja täysin viaton, seisoo Jordanissa ja antaa kastaa itsensä; hän tekee enemmän kuin hän on velvollinen tekemään. Pyhä Henki tulee ystävällisessä hahmossa, kuin kyyhkynen, hänen päälleen, niin että Johannes näkee hänet silmillään. Isä puhuu meidän kanssamme mitä ystävällisimmin ja julistaa meille, että hän ei lähetä meille profeettaa, apostolia eikä enkeliä vaan oman ainosyntyisen Poikansa, johon hänen kaikki mielisuosionsa on.

Tämähän merkitsee minun mielestäni sitä, että meidän käsketään katsoa Poikaan, koskapa Jumala itse on viivytyksettä julistanut ja sanonut meille kaikille: Kuulkaa kaikki, jotka ihmisiä olette! Tämä on minun rakas Poikani, johon minun mielisuosioni on ja josta iloitsen. Jos te tahdotte, että minä olen teidän armollinen Isänne, niin te voitte saada sen helposti aikaan. Pitäytykää vain minun Poikaani, jolle en voi olla vihainen. Silloin, jos te olette kuuliaisia hänen äänelleen, olette tekin hänen tähtensä minulle rakkaita. Kuulkaa siis häntä ja tehkää, mitä hän teille sanoo.

Tätä ääntä tulisi seurata mitään vaivoja säästämättä eikä ikinä laskea tätä ihanaa ilmestystä pois silmistä ja sydämistä, että Herra, meidän Jumalamme, repäisee taivaan auki, lähettää Pyhän Hengen alas kyyhkysen muodossa ja itse puhuu suloisella äänellä lausuen: Tässä teillä on minun Poikani, minun rakkaani ja kallein aarteeni, ja kaikki, mitä minulla on. Ja Poika asettuu köyhäksi syntiseksi ja antaa Johanneksen kastaa itsensä Jordanilla.

Tänä päivänä on siis koko jumaluus – Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki – ilmoittanut itsensä mitä armollisimmin ja ystävällisimmin, persoonien eron mukaan kolmenlaisessa hahmossa, että jokainen tietäisi, miten hän tuntee Jumalan ja mitä hänen on Jumalasta uskottava ja erityisesti, miten hänen tulee suhtautua Kristukseen, nimittäin, että Jumala ei voi eikä tahdo olla vihainen sellaiselle ihmiselle, joka pitäytyy Kristukseen, ottaa vastaan hänen sanansa ja lohduttautuu hänen teoillaan. Sillä tässä sanotaan, että Isällä on sydämellinen mielisuosio kaikkeen siihen, mitä Poika tarkoittaa, sanoo tai tekee.

Miten autuaita me olisimmekaan, jos vain tahtoisimme tehdä tämän ja pitäytyä sydämissämme Poikaan. Toisaalta, ne ihmiset ovat onnettomia ja kirottuja, jotka antavat tämän äänen kaikua ja kulkevat ohi ikään kuin he eivät kuulisi sitä. Kirottu paavin roskaväki pilkkaa ja vainoaa yhä tätä ääntä. Paavi sanoo, ettei Isä ole mielistynyt yksin Poikaan. Hän on mielistynyt myös munkkeihin, pappeihin, messuihin, pyhiinvaelluksiin jne. Se, joka nyt oikein harkitsisi sitä, että eikö Jumalan ystävällisyyttä ja isällistä sydäntä tulisi korkeammin kunnioittaa kuin tällä tavalla, kuolisi mieluummin kymmenesti kuin eläisi moisten pilkallisten, onnettomien ihmisten luona.

Oppikaa siis, rakkaat lapset, niin kauan kuin voitte oppia ja kuulette tämän äänen kaikuvan. Muutama vuosi sitten me emme tienneet siitä mitään. Silloin taivas oli kiinni ja meidän täytyi perkeleen nimessä kuunnella, mitä munkit saarnasivat kiirastulesta, kummituksista ja muista valheista. Nyt saarnataan, Jumalan kiitos, tätä sanomatonta Jumalan armoa eikä puutu muuta kuin että sitä kuullaan ja opitaan. Maailmaa ei mikään voi auttaa vaan se pysyy kiittämättömänä ja sokeana. Kiittäkäämme kuitenkin Herraa Jumalaamme tästä hyvästä teosta, että hän on tänä päivänä ilmoittanut meille rakkaimpansa ja aarteensa, Pyhän Hengen kyyhkysen hahmossa, Poikansa Jordanilla kasteessa ja itsensä ihanassa, suloisessa äänessä.

Kuka ei nyt kiroaisi sitä, joka ei tässä tahtoisi kiittää, olla iloinen ja ottaa sydämestään vastaan Pojan, joka seisoo Jordanissa ja antaa kastaa itsensä syntisenä, johon Pyhä Henki asettautuu kyyhkysen hahmossa ja jossa Isän ääni on yhtä lähellä kuin seinä [Luther tarkoittaa ilmeisesti huoneen seinää, jonka lähellä hän oli, suom. huom.]. Siellä on epäilemättä ollut myös lukematon joukko pyhiä enkeleitä. Siellä näet, missä Isä ja Poika ja Pyhä Henki näin ilmoittaa itsensä, täytyy myös koko taivaallisen sotajoukon ja kaiken olla.

Oppikaa siis pitämään tätä juhlapäivää suuressa arvossa. Sekin on kyllä ilmoitus, että Kristus ilmoitti itsensä viisaille tähden välityksellä, mutta tämä tässä on paljon ylhäisempi. Sillä nämä ovat ne kolme oikeaa kuningasta, Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, jotka kaikki kolme tavataan lähekkäin, kun Kristus antaa kastaa itsensä. On suuri ihme, että tämä ihana ilmestys tapahtui juuri Kristuksen kasteen yllä Jordanilla. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi tämä ilmestys tapahtunut autiomaassa tai Jerusalemin temppelissä. Mutta sen tuli tapahtua kasteen yhteydessä meille opiksi, että meidän tulee pitää kastetta suuressa arvossa ja kun meidät on kastettu, ei meidän tule pitää eikä arvostella itseämme miksikään muuksi kuin sellaisiksi, jotka on tehty pyhiksi, vieläpä uudesti luotu sellaisiksi.

Pilkkaavat uudestikastajat ja lahkohenget sanovat nykyään, että kaste on vain pelkkää vettä. Noutakoon perkele moiset rääväsuut! Arvostelkoon siten koira, sika tai lehmä, joka ei tajua vedestä muuta kuin sen maun. Mutta kristityn ei tule arvostella maun vaan Jumalan sanan mukaan. Sillä siinä ei ole ainoastaan vettä vaan myös Jumalan sana ja voima. Kuten tässä nähdään Kristuksen kasteessa, että siinä on Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja kaikki pyhät enkelit. Sen tähden se ei ole pelkkää vettä vaan armorikas vesi, jonka Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki on vihkinyt ja pyhittänyt. Tämän todistavat myös ne sanat, joilla Kristus on käskenyt kastaa lausuessaan: ”Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.” Vesi ilman näitä sanoja on pelkkää vettä, mutta kun nämä sanat, ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä”, tulevat veteen, niin se ei ole pelkkää vettä vaan kaste.

Sen vuoksi kun tänä päivänä kastan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on siinä Poika, joka pyhittää ruumiillaan, Pyhä Henki, joka pyhittää läsnäolollaan ja Jumala, Isä, joka pyhittää äänellään kasteen. Siksi ei voida sanoa, että se on vain pelkkää vettä, sillä koko jumaluus on siinä läsnä. Kastetta ei sen tähden tule myöskään pitää ihmistekona. Vaikka näet ihminen kastaa, ei hän kasta omassa nimessään vaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. He tulevat itsestään ja ovat tässä työssä; muuten kaste tuskin saisi aikaan sitä, mitä sen on määrä saada aikaan.

Kuka tahtoo nyt halveksia Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen sanaa? Kuka tahtoo kutsua Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kastetta pelkäksi vedeksi? Emmekö näe, minkälaista maustetta Jumala tähän veteen heittää? Kun veteen heitetään sokeria, niin se ei ole enää vettä vaan kallisarvoista kirkastettua mausteviiniä tai jotain muuta. Miksi me sitten tahdomme tässä erottaa sanan vedestä ja sanoa, että se on pelkkää vettä? Ikään kuin Jumalan sana, vieläpä Jumala itse, ei olisi tässä vedessä läsnä. Ei näin, sillä Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki on tässä vedessä läsnä, kuten siellä Jordanilla, jossa Kristus seisoi vedessä, Pyhä Henki liikkui sen yläpuolella ja Jumala, Isä, saarnasi siinä.

Kaste on sen vuoksi sellainen vesi, joka ottaa pois synnit, kuoleman ja kaiken onnettomuuden, auttaa meidät taivaaseen ja ikuiseen elämään. Näin kallisarvoinen sokerivesi, mauste ja lääkevarasto (apteekki) on siitä tullut, kun Jumala on sekoittanut itsensä siihen. Mutta Jumala on elämän Jumala ja kykenee tekemään eläväksi. Koska hän nyt on tässä vedessä, niin sen täytyy olla oikea elämän vesi (Aqua vitae), joka ajaa pois kuoleman ja helvetin ja tekee ikuisesti eläväksi.

Meidän tulee siis oppia tuntemaan kaste oikein ja pitämään sitä suuressa arvossa, sillä kaste ei tapahdu jonkin enkelin tai ihmisen nimessä vaan Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä tai, kuten Ap. t. 2:38:ssa sanotaan, Jeesuksen nimessä, mikä merkitsee samaa [Cyprianus Jubaianumille: Jesu Christi mentionem facit Petrus, non quasi Pater omitteretur, sed ut Patri quoque Filius adjungeretur etc. (Cyprianus Jubaianumille: Pietari ei mainitse Jeesusta Kristusta, jotta Isä suljettaisiin pois, vaan jotta Poika liitettäisiin yhteen Isän kanssa). Walchin laitoksen toimittajan alanootti.]. Se näet, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi täytyy tunnustaa myös Isä Jumala ja Pyhä Henki, sillä Kristus sanoo selvästi, että hän tulee Isästä ja lähettää Pyhän Hengen. Se, joka nyt tunnustaa Kristuksen sydämestään, ei moiti hänen sanaansa valheeksi. Sitä vastoin hän uskoo, ettei Poika ole yksin, vaan Isä ja Pyhä Henki ovat hänen luonaan, vaikkei Isää ja Pyhää Henkeä mainita nimeltä.

Tämä tulee meidän hyvin oppia eikä erottaa sanaa pyhästä kasteesta tai vedestä, jolla kastetaan, vaan tunnustaa ja sanoa, että Jumala on säätänyt sen sitä varten, että se Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden Pyhän Hengen kautta puhdistaa meitä synneistä ja auttaa ikuisesta kuolemasta. Sillä mitä tekemistä Jumalalla, Isällä ja Pojalla ja Pyhällä Hengellä muutoin siinä olisi? Se, joka nyt on synneissä, pantakoon kasteeseen, niin on synti pois pyyhitty. Se, joka on kuolemassa, pantakoon kasteeseen, niin on kuolema nielty. Kasteella on näet jumalallinen voima, niin että se pesee synnit pois ja hävittää kuoleman.

Tätä varten me olemme kastetut, mutta jos me olemme langenneet syntiin ja tehneet vääryyttä, niin kaste, ja mitä siinä on meille luvattu, pysyy silti varmana ja lujana. Tulee vain palata takaisin eikä pysytellä synneissä. Sillä se ei käy päinsä, että kun haluat saada syntisi anteeksi, niin pysyt synneissä etkä tahdo tulla niistä irti päästetyksi. Sinun tulee muuttaa mielesi ja sanoa oikeassa uskossa: ”Jumala on pannut minut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kasteeseen. Siihen minä palaan takaisin ja luotan siihen, että syntini ovat minulta pois otetut, ei minun tai jonkin ihmisen tai luodun tähden, vaan tämän miehen, Kristuksen, tähden, joka on kasteen määrännyt ja asettanut, ja joka on antanut kastaa itsensä kuin syntinen.

Tämä ilmestys ylittää siis suuresti sen, kun tähti ilmestyi (itämaan) viisaille. Paavikunnassa vähäisempää pidetään suurimpana ja sitä juhlitaan kahdeksan päivän ajan. Mutta olisi oikein, että tämä päivä saisi nimensä kasteesta ja että sitä kutsuttaisiin päiväksi, jona Kristus kastettiin. Niin meillä olisi syy saarnata kasteesta lahkohenkiä ja perkelettä vastaan, joka mielellään antaa meidän nähdä kaikkia muita asioita paitsi varsinaista aarrettamme. Sen hän tempaisisi mielellään pois silmistämme ja käsistämme, kuten paavikunnassa on tapahtunut, jossa tästä ilmestyksestä Jordanilla on saarnattu vähän tai ei yhtään.

Sen vuoksi teidän tulee oppia ja ahkerasti tarkata, miten tänä päivänä Jumala on ilmoittanut itsensä kauniilla saarnalla Pojastaan – kaikki se, mitä hän tekee meidän kanssamme ja mitä me teemme hänen kanssaan, on hänelle mieleen. Se näet joka seuraa Poikaa ja pitäytyy hänen sanaansa, on myös Jumalan rakas lapsi. Poika on ilmoittanut itsensä hauraassa ihmisyydessään, kun hän antoi Johanneksen kastaa itsensä. Pyhä Henki on ilmoittanut itsensä kyyhkysen hahmossa. Näin Herra, meidän Jumalamme, on antanut itsensä kaikella ystävällisyydellä ja armolla. Erityisesti Isä puhuu mitä ystävällisimmin ja lausuu: Tässä teillä ei ole enkeliä, profeettaa tai apostolia vaan minun Poikani ja minä itse. Kuinka Jumala voisi enemmän itsensä ilmoittaa? Kun hän näet itse saarnaa, ei hänellä voi olla saarnaajana ketään suurempaa palvelijaa. Miten me voisimme häntä enemmän palvella, kuin että kuulemme hänen Poikaansa, Vapahtajaamme, ja ojentaudumme sen mukaan, mitä hän meille saarnaa ja sanoo? Se, joka ei tätä usko autuudekseen, ei ole arvollinen sitä kuulemaan, vaan hän joutuu kuulemaan perkelettä ja hänen apostoleitaan ikuiseksi turmiokseen. Jumala suokoon meille armonsa, että kiittäisimme häntä siitä ja rukoilisimme, että hän säilyttäisi meidät siinä ja tekisi autuaiksi. Aamen.

W2 XIII,b, 1574–1583. Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
6/2011 Lehdet

Lääkärin vastaanotolla

Augustinus (354–430)

Saarna 17687 on ajoitettu vuoteen 414. Se sisältää monia sellaisia teemoja, joita Augustinus suosi polemiikissaan pelagiolaista liikettä vastaan. Pelagiuskiista leimasi voimakkaasti Augustinuksen uran jälkipuoliskoa (410–430). Irlantilaissyntyisen Pelagiuksen mukaan nimetty suuntaus opetti ihmisen tahdon vapautta, kielsi perisynnin ja piti mahdollisena kristillisen elämän täydellisyyttä jo tässä ajassa.

Augustinus korostaa saarnassaan, että myös vastasyntyneet lapset ovat perisynnin saastuttamia ja tarvitsevat kastetta. Lisäksi hän tähdentää, että usko on alusta loppuun Jumalan lahja. Ihminen ei voi millään tavalla sanoa vaikuttaneensa omaan pelastumiseensa. Myös kuva Kristuksesta lääkärinä (Christus medicus humilis) esiintyy usein Augustinuksen pelagiolaisvastaisissa teoksissa.

1. Veljet, kuunnelkaa tarkkaan, mitä Herra tahtoo opettaa tänään luetuissa lukukappaleissa. Hän antaa sanat, ja minä saan jakaa ne. Ensimmäisen lukukappaleen kuulimme apostolilta: Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen ensimmäinen. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. (Vrt. 1. Tim. 1:15–16. ”Ensimmäinen” lat. primus).

Tällaista saimme oppia apostolin tekstistä. Sitten lauloimme psalmin. Kehotimme toisiamme yhteen ääneen ja yksimielisin sydämin: Tulkaa, palvokaa ja polvistukaa, itkekää Herran edessä, joka on tehnyt meidät. Käykäämme tunnustaen hänen eteensä ja veisatkaamme hänelle ilolauluja. (Ps. 95:6, 2 LXX) Tämän jälkeen luettiin evankeliumi kymmenestä spitaalisesta, ja kuulimme miten vain yksi heistä, sekakansaan kuuluva, tuli kiittämään puhdistajaansa (Luuk. 17:11–19). Käyn läpi nämä kolme tekstiä sen mukaan mitä aika antaa myöten ja puhun jotain kaikista. Yritän myös sinnikkäästi ja Herran avulla olla viivyttelemättä yhdessä kohtaa niin, että siitä muodostuisi este toisten käsittelylle.

2. Apostoli kuvaa meille syitä kiitokseen. Muistatte, miten viimeisessä lukukappaleessa, evankeliumissa, Herra Jeesus kehuu tuota yhtä kiittämään tullutta miestä ja soimaa niitä kiittämättömiä, joiden iho puhdistui, mutta sydän jäi spitaalin valtaan. Miten apostoli sanoikaan? Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen. Sanalla hän tarkoittaa Kristusta Jeesusta, joka on tullut maailmaan. Miksi Jeesus on tullut? Pelastamaan syntisiä. Entä Paavali itse? Hän sanoo: joista minä olen ensimmäinen. Jos sanot, että et ole syntinen etkä ole koskaan ollutkaan syntinen, olet kiittämätön Vapahtajaa kohtaan. Kuolevaisten ihmisten joukossa, joka virtaa Aadamista asti, ei ole ollut ainuttakaan ihmistä, joka olisi vailla sairautta, ei ainuttakaan joka olisi tullut terveeksi ilman Kristuksen armoa.

Miten on sitten aivan pienten lasten laita? Ovatko he saaneet Aadamin tartunnan? Kyllä, heidätkin kannetaan kirkkoon. Koska he eivät osaa juosta tänne omin jaloin, he juoksevat toisten jaloilla terveyden lähteelle. Kirkkoäiti lainaa heille lähimmäisten jalkoja kulkemiseen, toisten sydäntä uskomiseen, toisten kieltä tunnustamiseen. Heitä rasittaa toisen ihmisen tekemä synti, mutta heidän tervehtyneet lähimmäisensä tunnustavat uskon heidän puolestaan ja niin he paranevat. Älkää siis kuiskailko toisillenne mitään vieraita oppeja. Näin kirkko on aina opettanut ja pitänyt kiinni tästä opetuksesta, jonka se on saanut isien uskosta ja jonka se tulee säilyttämään sitkeästi loppuun saakka. Eiväthän terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

Mihin siis pikkulapsi välttämättä tarvitsisi Kristusta, ellei se olisi sairastunut syntiin? Jos lapsi olisi terve, miksi se pyytäisi lääkärin apua niiden välityksellä, jotka lasta rakastavat? Entä jos lapsen tuojat väittäisivät, että lapsella ei ole lainkaan perisyntiä, ja toisivat hänet silti Kristuksen luo. Sanoisimmeko kirkossa silloin, että viekää sitten nuo viattomat pois, eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat; ei Kristus tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä? Näin emme ole koskaan vanhemmille vastanneet emmekä vastaa.

Veljet, me tahdomme puhua lasten puolesta, jotka eivät vielä osaa puhua omasta puolestaan. Koska alaikäisen perintöä valvovan huoltajan tehtävää pidetään suurena vastuuna, niin eikö pienten lasten pääsy armon osallisuuteen ole vielä tärkeämpää? Huoltaja huolehtii alaikäisestä, etteivät ulkopuoliset pääse vanhempien kuoltua riistämään tätä. Vielä enemmän on syytä nostaa meteli lapsen puolesta, jos on pelättävissä, että vanhemmat jättävät tämän tuhon omaksi. Huudetaan apostolin kanssa, kun hän sanoo: Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen. Kristus Jeesus on tullut maailmaan vain siitä syystä, että voisi pelastaa syntisiä.

Kristuksen luokse tulevalla on varmasti aina jokin sairaus, josta hän tahtoo parantua. Ellei sitä ole, ei ole myöskään tarvetta tulla tapaamaan lääkäriä. Vanhempien täytyy valita. Joko heidän täytyy tunnustaa, että heidän lapsissaan parannetaan synnin sairaus tai sitten heidän täytyy luopua siitä, että tuovat lapsensa Kristus-lääkärin luokse. Eihän ole mitään järkeä tuoda tervettä lasta lääkärin vastaanotolle. Siellä käydään nyt tämmöinen keskustelu:

  • Miksi olet tullut?
  • Täytyisi saada kaste.
  • Ja kenelle?
  • Tuolle meidän lapselle.
  • No, kenen luokse olet tuomassa lastasi?
  • Kristuksen luo.
  • Ai sen Kristuksen, joka tuli tähän maailmaan?
  • Sama mies.
  • Miksi hän muuten tuli tähän maailmaan?
  • No, pelastamaan syntisiä.
  • Siis lapselle, jonka toit mukanasi, on jotain josta hänet täytyy parantaa? Jos myönnät, tunnustuksesi poistaa synnit. Jos kiellät, ne pysyvät.

3. Apostoli sanoo: Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen ensimmäinen. Eikö muka ennen Paavalia ollut syntisiä? Varmasti oli: ihan ensimmäinen oli Aadam. Koko maailma oli täynnä syntiä, kun vedenpaisumus tuhosi sen, ja sen jälkeen sitä on kyllä tehty paljon lisääkin. Mitä apostoli sitten tarkoittaa sanoessaan ”minä olen ensimmäinen syntinen”? Hän ei tässä puhukaan syntisten järjestyksestä vaan suuruudesta. Pohtiessaan syntiensä suuruutta hän nimittää itseään ensimmäiseksi synninteossa. Esimerkiksi asianajajista voidaan sanoa, että joku on ensimmäinen, ei siksi, että hänellä on eniten virkavuosia, vaan siksi, että hän voittaa järjestään kaikki juttunsa. Niinpä apostoli kertoo toisaalla, miksi hän on suurin syntinen: Olen apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa (1. Kor. 15:9). Hän oli vainoajista ankarin, ja siksi syntisistä suurin.

4. Mutta minut armahdettiin. Saman tien apostoli kertoo syyn armahdukseensa: Jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. Apostoli kertoo, että Kristus antaa anteeksi hänen puoleensa kääntyville syntisille ja jopa vihollisilleen. Hän valitsi vannoutuneen vihamiehensä, Paavalin, ja paransi hänet, niin että kukaan ei voisi ajatella olevansa toivoton tapaus.

Lääkäritkin muuten tekevät näin. Kun he tulevat paikkakunnalle, jonne heidän maineensa ei ole vielä kiirinyt, he valitsevat potilaikseen kaikki toivottomat tapaukset, ja parantavat heidät ensinnäkin hyvää hyvyyttään, mutta myös mainostaakseen osaamistaan. Silloin ihmiset alkavat kuhista naapureilleen:

  • Mene sille lääkärille, usko pois, hän parantaa sinut.
  • Parantaa minutkin. Etkö näe, millainen tauti minulla on?
  • Niin niin, minulla oli vähän samantyyppinen, sama tauti kuin sinullakin.

Tällä tavalla Paavali juttelee jokaiselle sairastavalle, joka pitää itseään toivottomana tapauksena: ”Lääkäri, joka paransi minut, lähetti minut sinun luoksesi ja sanoi: ’Mene tuon epätoivoisen luo, kerro mikä sinua vaivaa ja miten minä sain sinut terveeksi aivan alta aikayksikön. Huusin taivaasta, yhdellä sanalla murskasin ja kaadoin sinut, toisella nostin sinut pystyyn ja valitsin sinut, sitten täytin sinut voimalla ja lähetin työhöni, vapautin ja seppelöin sinut. Mene ja kerro sairaille, huuda epätoivoisille: Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä.’

”Miksi pelkäätte? Miksi vapisette? Paavali on syntisistä ensimmäinen. Puhun teille, sairaat, maahan kaatuneet ja epätoivoiset. Katsokaa, miten olen nyt terve, pystyssä ja turvallisin mielin. Minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Hän kantoi jo aikaa sitten minun sairauteni ja otti sen pois. Hän suhtautui minuun niin kuin hyvä lääkäri suhtautuu mielisairaaseen ja otti kärsivällisesti vastaan nyrkiniskujani. Sitten hän antoi minulle voiman kestää lyöntejä hänen puolestaan. Minussa hän osoitti kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.”

5. Älkää siis vajotko epätoivoon. Te, jotka sairastatte, menkää hänen vastaanotolleen niin tulette terveiksi. Te, jotka olette sokeita, menkää hänen luokseen, niin näette valon. Te, jotka olette parantuneet, tulkaa kiittämään häntä ja te, jotka olette kipeitä, juoskaa hänen luokseen parannettaviksi. Lausukaa yhdessä: Tulkaa, palvokaa ja polvistukaa, itkekää Herran edessä, joka on tehnyt meidät, terveiksi tulleet ihmiset.

Joku pohtii nyt mielessään: ”Ahaa, Jumala on kyllä tehnyt meidät ihmiset, mutta me ihmiset olemme tehneet itsemme terveiksi. Me olemme siis saaneet aikaan jotain parempaa kuin hän. Onhan terve ihminen parempi kuin ihmiset keskimäärin. Jos siis Jumala teki minusta ihmisen, mutta minä tein itsestäni hyvän ihmisen, niin se mitä minä tein on jotain parempaa!”

Älä korota itseäsi Jumalan yläpuolelle. Ole hänelle alamainen, palvo ja kumarra häntä. Tunnusta, että hän on sinut tehnyt. Vain Luoja voi luoda uudeksi. Vain tekijäsi voi sinut uudistaa. Psalmissa sanotaan: Hän on tehnyt meidät, emmekä me häntä (Ps. 100:3 LXX). Silloin kun hän loi sinut, sinulla ei ollut mitään omaa osuutta asiaan. Nyt kun olet olemassa, sinun osuutesi on vain juosta lääkärille ja pyytää häneltä apua.

Hän on kaikkialla läsnä. Sen ajatuksenkin, että pyydät häneltä apua, hän on laittanut liikkeelle sydämessäsi ja vieläpä kyvyn avunhuutoihinkin hän on lahjoittanut sinulle. Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa (Fil. 2:13). Jumalan kutsu on näin edeltänyt sitä, että teet niin kuin on hyvän tarkoituksen mukaista. Kutsu siis Jumalaa, sillä hänen laupeutensa kulkee edelläsi (Ps. 59:11 LXX). Hänen laupeutensa on edeltänyt sinun olemassaoloasi, tunteitasi, kuulemistasi ja myöntymistäsi. Hän on kaikessa kulkenut edelläsi: tee sinäkin jotain ennen kuin hänen vihansa koittaa.

”Mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi tehdä?”, sinä kyselet. Tunnusta, että kaikki hyvä, mitä sinulla on, on Jumalalta saatua ja kaikki paha on sinusta itsestäsi peräisin. Silloin et halveksi Jumalaa luetellessasi hyviä asioita elämässäsi, etkä kiittele niistä itseäsi. Silloin et myöskään syytä häntä siitä pahasta, mitä elämässä tapahtuu, etkä pysty sanoutumaan irti omasta vastuustasi. Tällainen tunnustus on oikea.

Jumala on kaikessa hyvässä ollut sinun edelläsi. Hän tulee kerran luoksesi ja tarkastaa lahjojensa kunnon ja sinun syntisi. Hän vie sinut tilille siitä, miten olet käyttänyt hänen hyvyyksiään. Koska hän on kulkenut sinun edelläsi ja jättänyt sinulle kaikki lahjansa, eikö sinun kannattaisi olla kiinnostunut siitä, miten aiot tulla kerran Jumalan eteen? Kuule psalmia: Käykäämme tunnustaen hänen eteensä (Ps. 95:2 LXX) Tee sovinto hänen kanssaan, ennen kuin hän tulee, ennen kuin hän on täällä. Sinullahan on ylipappi, jonka avulla voit korjata välisi Jumalan kanssa. Hän on Jumala niin kuin Isä, sinua varten ja sinun tähtesi ihmiseksi syntynyt. Laula siis kiitostasi ja käy tunnustaen hänen eteensä. Laula ja kiitä, käy tunnustaen hänen kasvojensa eteen, tunnusta syyllisyytesi. Laula ja kiitä häntä. Kun tunnustat syntisi ja kiität häntä, joka on sinut tehnyt, niin Herra, joka kuoli sinun puolestasi, tulee ja tekee sinut eläväksi.

6. Pidä tästä kiinni ja pysy tiukasti tässä uskossa. Älä vaihda ihonväriä, älä sairastu spitaaliin. Epävakaa usko, jolla on vaihtuvat värit, on merkki mielen spitaalista, mutta senkin Kristus voi puhdistaa. Ehkä olet ollut jossain uskonkohdassa vääränvärinen, olet tarkistanut asian ja vaihtanut kantasi parempaan. Näin se, mikä oli kirjavaa, on tullut taas yksiväriseksi. Älä ota siitä kuitenkaan itsellesi kunniaa, ettet osoittautuisi samanlaiseksi kuin nuo yhdeksän kiittämätöntä. Vain yksi palasi kiittämään. Muut olivat juutalaisia, mutta tuo yksi oli vieraasta kansasta ja edusti pakanakansoja. Hän suoritti Kristukselle kymmenykset. Mekin olemme Kristukselle velkaa sen, että olemme olemassa, elämme ja että meillä on ymmärrys. Olemme hänelle velkaa ihmisyytemme, hyvän elämämme ja oikean ymmärryksemme. Meidän omaa panostamme on vain synti. Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? (1. Kor. 4:7. Lat. Quid enim habes, quod non accepisti? Augustinus käytti usein tätä raamatunkohtaa pelagiolaisvastaisissa teoksissaan).

Niinpä te, jotka tiedätte, mistä puhun, ylentäkää sydämenne parannettavaksi sairaudesta ja puhdistettavaksi kirjavista synneistänne, ja tulkaa kiittämään Jumalaa.

Augustinus, Saarnoja, s. 69–78. Helsinki 2005. Kirjapaja. Latinankielestä suomentanut Timo Nisula. Johdanto ja selitykset suomentajan.

LXX = Septuaginta eli vanha kreikankielinen Vanhan Testamentin käännös

Kategoriat
5/2011 Lehdet

Kuninkaan kolme valtaistuinta

Matt. 25:31–46

Lasse Räty, pastori, Nokia

Rakkaat ystävät. Tahdon kulkea kanssanne tässä saarnassa kuninkaan kolmelle valtaistuimelle.

1. Kirkkauden valtaistuin

Ajattele, että sinun pitäisi sopia tapaaminen tietyn henkilön kanssa. Kaveri on kuitenkin tunnettu epäluotettavuudestaan ja siksi mietit mikä olisi mahdollisimman varma paikka. Mikä se paikka voisi olla?

Tämän päivän evankeliumi antaa vastauksen. Sovi treffit viimeiselle tuomiolle, kirkkauden valtaistuimen luokse. Sinne tulevat nimittäin kaikki, aivan jokainen. Kaikki kuolleetkin ihmiset herätetään ja kutsutaan sinne. Jumalan Sana sanoo: ”Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen.” (2. Kor. 5:10) Veikkaanpa tosin, että kaverin tapaaminen unohtuu sinne tultaessa. Kun olemme pyhän Jumalan edessä polvillamme, meillä on jotakin aivan muuta ajateltavaa.

The Road laulaa biisissään Tuomio: ”Uskallatko miettii miten sinun käy, kun Jeesus tulee takaisin?” Viimeisellä tuomiolla tapahtuu suuri ja lopullinen erottelu. Evankeliumissa se kerrotaan kuvalla lampaiden ja vuohien erottamisesta. Jeesus istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle ja kaikki kansat kootaan hänen eteensä. Koko ihmiskunta jaetaan kahteen joukkoon, niihin, jotka pääsevät iankaikkiseen elämään ja niihin, jotka joutuvat ikuiseen kadotukseen. Isän siunaamat kutsutaan taivaaseen ja kirotut lähtevät iankaikkiseen rangaistukseen.

Matteus kirjoittaa aiemmin evankeliumissaan: ”Ihmisen Poika” – se tarkoittaa Jeesusta – ”on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” (Matt. 16:27)

Sanat tekojen perusteella tapahtuvasta tuomiosta saattavat yllättää. Eikö pelastus tapahdukaan armosta? Missä on puhe rakastavasta Jumalasta?

Riittääkö kadotustuomion syyksi todella se, että on jättänyt tekemättä hyvää toiselle? Näinhän evankeliumissa annetaan ymmärtää. Ja kun evankeliumin mukaan toiset kuitenkin pelastuvat niin minne heidän pahat tekonsa ovat joutuneet, kai niitäkin sentään on ollut? Millä perusteella he ovat siunattuja ja toiset puolestaan kirottuja?

Niin, miten sinun ja miten minun käy, kun Jeesus tulee takaisin?

2. Golgatan valtaistuin

Saadaksemme vastauksia näihin kysymyksiin meidän on tutkittava Jeesusta toisella, kovin erilaisella valtaistuimella. Kyse on keskimmäisestä rististä, jolle Jeesus kerran naulittiin ja surmattiin. Siitä valtaistuimesta Jeesus sanoi etukäteen: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” (Joh. 12:32)

Viimeinen tuomio ei siis ole ensimmäinen kerta, kun Jeesus kokoaa kaikki ihmiset luoksensa. Hän on tehnyt sen jo kerran. Golgatalla pari tuhatta vuotta sitten kaikista maailman ihmisistä vain harvat olivat konkreettisesti paikalla. Ja kuitenkin jokainen meistä oli paikalla, sillä meidän syntimme olivat siellä. Jeesus veti syntisen ihmiskunnan yhteyteensä ottamalla kaikkien meidän syntimme omikseen. Hän kärsi Jumalan iankaikkisen rangaistuksen meidän rikkomuksistamme meidän sijaisenamme. Apostoli kirjoittaa: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” (2. Kor. 5:21)

‘Jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden’. Evankeliumin mukaan juuri vanhurskaat pääsevät ikuiseen elämään. Mitä se tarkoittaa?

Vanhurskas on sellainen, joka on kelvollinen ja puhdas Jumalan edessä. Me saamme olla vanhurskaita eli taivaaseen kelpaavia Jeesuksen tähden. Hän on tehnyt tavallisella järjellä ajatellen maailman typerimmän vaihtokaupan: hän otti meidän rikkomuksemme ja kaiken pahuutemme ja kuoli niiden takia. Vaihdossa hän antoi ihmiskunnalle täydellisen anteeksiantamuksen, oman puhtautensa ja pyhyytensä eli vanhurskautensa. Hän teki näin siksi, että rakastaa meitä niin äärettömästi.

Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room. 3:23-24)

Saamme siis vanhurskauden lahjaksi, armosta, Jeesuksen tähden. Se on valmistettu aivan kaikille – vaikka se kelpaakin vain harvoille. Tämä Jeesuksen koko maailmalle valmistama pelastus omistetaan henkilökohtaisesti uskomalla Jeesukseen. Miten se oikein tapahtuu käytännössä?

3. Sanan valtaistuin

Siihen tarvitaan kolmatta valtaistuinta, jolla Jeesus voidaan kohdata tänä päivänä. Kuninkaan kolmas valtaistuin on Jumalan Sana.

Jeesus kätki jumalallisen suuruutensa maan päällä eläessään. Erityisesti näin tapahtui hänen ristinkuolemassaan. Siinä ei ollut mitään kaunista, kirkasta tai muutenkaan jumalallista.

Jeesus lähestyy meitä yhä halpaan muotoon kätkeytyneenä. Kuinka halveksittu Raamattu onkaan nykyään. Sitä pidetään satukirjana tai vähintäänkin aikaansa sidottuna. Tai sitten sitä ei muuten vain lueta, emme edes me uskovat. Samoin aliarvostettuja ovat Sanan näkyvät muodot, Jeesuksen asettamat sakramentit eli kaste ja ehtoollinen.

Jumalan Sanaa ja sakramentteja kutsutaan yhteisellä nimellä armonvälineet. Raamattu, kaste ja ehtoollinen ovat siis välineitä, joiden kautta Jumala lahjoittaa meille armonsa. Ne ovat taivaaseen astuneen kuninkaan näkyvä ja konkreettinen valtaistuin täällä maan päällä.

Älä etsi Jeesusta Sanan ja sakramenttien ulkopuolelta, kokemuksistasi tai jostain muualta, sillä Jeesus tahtoo kohdata meidät juuri tältä valtaistuimeltaan. Muista, mitä olet saanut kasteessasi: Jumalan lapsen aseman. Tule usein ehtoolliselle. Se on todellinen armon istuin, jonne kutsutaan syntisiä ja monella tavalla epäonnistuneita. Käytä näitä välineitä Jeesukseen uskoen, mutta myös ja nimenomaan saadaksesi uskoa ja uskon vahvistusta häneen.

Taivaan ja maan kuningas tulee tässäkin jumalanpalveluksessa sanansa valtaistuimella sinun luoksesi. Jeesus ottaa sinut vastaan mielellään, sillä hän ei torju ketään, joka hänen luoksensa tulee. Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4:16)

Viimeisellä tuomiolla ei siis enää ratkaista mitään. Siellä julistetaan lopputulos siitä, mikä on ollut todellisuutta jo tämän elämän aikana.

Jeesukseen uskovat pääsevät taivaaseen, sillä he ovat saaneet Jeesuksen turvakseen. Heitä ei tuomita heidän pahojen tekojensa perusteella, vaan heille julistetaan vapauttava tuomio Kristuksen hyvän työn tähden. Heidän syntejänsä ei enää muisteta, sillä ne on jo heitetty syvälle armon mereen, Jeesuksen vereen. Heidän hyvät tekonsa puolestaan, ne joita he eivät evankeliumin mukaan edes muista tehneensä, ovat seurausta uskosta Jeesukseen. Niillä ei ansaita mitään, vaan ne kertovat uskosta, joka on ollut olemassa ensin. He ovat vanhurskaita ja siunattuja yksin uskon kautta Kristukseen.

Epäuskoinen sen sijaan jää kirouksen alle, sillä ilman Jeesusta ihminen jää omien pahojen tekojensa, tai kuten evankeliumissamme laiminlyöntiensä tuomittavaksi. Johanneksen evankeliumissa sanotaan: ”Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.” (Joh. 3:18)

Kolme kuninkaan valtaistuinta: kirkkauden, Golgatan ja armonvälineiden valtaistuin.

Rakas nuori ja vanhempikin ystävä. Muista, että sinut on kasteen ja uskon kautta pesty puhtaaksi Jeesuksen verellä ja puettu Kristuksen omaan vanhurskauteen. Varo, etteivät sielunvihollinen, maailma, syntinen sydämesi eikä mikään tai kukaan muu saa koskaan eksyttää sinua eroon hyvästä Vapahtajastamme.

Odota turvallisella mielellä Herrasi tuloa, sinä Isän siunattu. Elä rohkeasti Kristuksen omana. Tee vapain sydämin ja iloisesti hyvää lähimmäisillesi. Rukoile ja toimi uupumatta Jumalan valtakunnan eteenpäin menemiseksi. Sovi mahdollisimman monen kaverisi, myös sen epäluotettavan, kanssa treffit kirkkauden valtaistuimen äärellä. Tee niin siksi, että Jeesus rakastaa sinua ja aivan jokaista.

Saarna Maata näkyvissä -festareiden sanajumalanpalveluksessa Turussa 20.11.2011

Kategoriat
3/2011 Lehdet

MITÄ MARIAN TEKO KERTOO MEILLE?

Lasse Marjokorpi, kirkkoherra, Kemijärvi

”Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: ’Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?’ Mutta tätä hän ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Niin Jeesus sanoi: ’Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina.’” (Joh. 12:1-8)

Nyt on alkamassa maailmanhistorian merkittävin viikko. Ollaan koolla Betaniassa, puolentoista kilometrin päässä Jerusalemista, spitaalia sairastaneen Simonin talossa.

Paikalla olevat ihmiset eivät tämän maailman mitoin ole kovin merkittäviä. He kuuluvat Jeesuksen ystäväpiiriin ja opetuslapsiin. Kuitenkin jo tässä kokoontumisessa on mukana kaikki, mikä tekee nuo muutamat päivät kaikkia muita päiviä tärkeämmiksi, niin että voidaan sanoa: tähän viikkoon siihenastinen historia on tähdännyt. Ja tästä eteenpäin se muuttuu aivan toiseksi. Se mitä pian tapahtuu, antaa kaikille päiville uuden merkityksen ja sisällön.

Sen vuoksi noiden muutamien päivien tapahtumat on niin tarkkaan tallennettu evankeliumikirjoihin. Sen ajan ihmisten ajatukset, puheet, vastaväitteet, epäusko ja pelot, ylipappien juonet, maallisen vallan kylmäkiskoiset ratkaisut, Juudaksen petollisuus ja opetuslasten heikkous ja pelkuruus on kirjattu evankeliumien sivuille. Jopa sellaisella tavalla, että kun kuulemme ja luemme niitä, me hämmästymme, että ihmisten ajatukset ovat olleet kaikkialla samanlaisia. Ja vieläkin enemmän: me löydämme itsemme noiden kirjojen sivuilta.

Tuolla viikolla Jeesus piti temppelissä kaiken kansan läsnä ollessa julkisia ja selväsanaisia puheita, joissa hän etukäteen kertoi sen, mitä tulee tapahtumaan. Käy toteen se, minkä hän toimintansa alussa sanoi, ja mistä häntä syytettiin: ”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä rakennan sen kolmessa päivässä.” Vanhan liiton jumalanpalvelus oli loppumassa. Jeesus ilmoitti sen sanoen: ”Teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi. Tästedes ette näe minua, ennen kuin sanotte: Siunattu olkoon hän joka tulee Herran nimeen.”

Näissä pidoissa Betaniassa oli Jeesuksen lisäksi toinenkin kunniavieras, Lasarus, joka oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista. Aterialla oltaessa sattui kuitenkin jotain odottamatonta. Lasaruksen sisar Maria otti pullon kallista nardusöljyä ja voiteli sillä Jeesuksen jalkoja ja pyyhki ne hiuksillaan. Tämä teko aiheutti kiihkeitä vastaväitteitä. Juudas sanoi, että miksi tätä voidetta ei myyty 300 denaariin ja annettu köyhille.

Siellä, missä Kristus on läsnä, missä ihmiset ovat koolla meidän Herramme ja Vapahtajamme nimessä, käy joskus niin, että sinne tunkee myös mukaan tämän maailman vaativa läsnäolo. Se on aina tyytymätön siihen, että meidän Herramme saa sen kunnian ja ylistyksen, mikä hänelle kuuluu. Sen mielestä on aina jotakin tärkeämpää tehtävää.

Tässäkin paheksutaan Marian holtitonta käyttäytymistä, joka rikkoi sovinnaiset käytöstavat ja vallitsevan yhteiskunnan normit. Tapahtuihan valtava aineellinen tuhlaus – jos elettäisiin meidän maassamme, missä jopa kirkkoa myöten kaikkien asioiden lopullinen mittanuora on Jumalan sanan sijasta niiden yhteiskunnallinen merkitys, niin sanottaisiin, että tapahtui skandaali.

Evankeliumin julistaminen ihmisten pelastumiseksi ei enää ole tärkeintä, vaan sitä ovat maailmaa parantavat ja filantrooppiset toimet. Tosin Jeesus oli tehnyt juuri sellaisen. Hän oli herättänyt Lasaruksen kuolleista. Mutta sekään ei kelvannut ylipapeille ja fariseuksille. Tekstimme jatkuu näet sillä tavalla, että ylipapit olivat jo päättäneet tappaa Lasaruksenkin. Hänhän oli elävä todiste Kristuksen suuruudesta. Suuri neuvosto, jonka enemmistö oli saddukeuksia, jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen, ei suvainnut tällaista terapiaa – siinähän oli tehty uskonnollista väkivaltaa, kun kuolleen ei annettu rauhassa pysyä haudassaan.

Miksihän Maria nyt ryhtyi tähän tekoon, joka aiheutti närkästystä? Miksi tätä kallisarvoista voidetta ei todellakaan myyty ja jaettu köyhille? Tämä Juudaksen kysymys esitetään edelleen kaiken maailman suulla, silloin kun kootaan varoja evankeliumin julistamiseen – siihen on vaikea vastata oikein, kun kysymys on väärä. Kunakin aikana kirkon on valittava, antaako kunnia Jumalan maailmalle lähettämälle Vapahtajalle vai seuratako Juudaksen neuvoa.

Meidän aikamme suuri erehdys on siinä, että jumaluusoppi on muutettu sellaiseksi, että se näkee tehtäväkseen vain vastata ihmisten kysymyksiin ja siihen, mitä he pitävät tärkeänä. Kirkko tekee vain sitä, mitä ihmiset tahtovat, jotta me saisimme heidät tyytyväisiksi. Ja siitä ei tule koskaan mitään.

Jumalan sana asettaa oikeat kysymykset aina ja kaikille sukupolville. Sieltä löytyy vastaus kysymykseen, keitä me olemme ja mitä Jumala tahtoo elämästämme. Ja ennen kaikkea tuohon suurimpaan kysymykseen, miten me pääsemme eroon synnin, Saatanan ja kuoleman vallasta ja pelastumme iankaikkiseen elämään.

Niinpä Jeesus sanoi vain rauhallisesti Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän teki tämän minun hautaamistani varten.” Ja vielä lisäksi: ”Kaikkialla maailmassa missä evankeliumia saarnataan, on tämäkin mainittava hänen muistokseen.” Se mikä suututti fariseukset ja Juudaksen, olikin niin arvokasta, että se piti mainita kaikkialla maailmassa. Juudaksen ahne mieli oli kiinni rahassa, mutta Maria ymmärsi mitä nyt oli tapahtumassa.

Sen vuoksi tämä teko oli niin arvokas – se oli uskon teko. Siitä ilmeni, että Maria oli tuossa hetkessä se ihminen, joka käsitti että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika.

Paikalla oli myös muita, jotka varmasti sen tajusivat. Siellä oli talon isäntä Simon, joka oli aikaisemmin sairastanut spitaalia. Ilmeisesti Jeesus oli tehnyt hänet siitä terveeksi. Tiedämme suurin piirtein, millainen sairaus on spitaali. Se runtelee ihmisen ulkonäön, eristää hänet ihmisistä ja vie lopulta kuolemaan. Nyt kuitenkin saatetaan olla koolla tässä kodissa terveinä ja iloisina, kun Kristus on siellä läsnä.

Siellä on myös koolla samanlaista väkeä kuin Luukkaan evankeliumissa kerrotussa paljon tätä muistuttavassa tapauksessa fariseus Simonin kodissa, jonne tullut syntinen nainen voitelee Jeesuksen jalat ja Jeesus antaa hänelle hänen syntinsä anteeksi. Ajankohdasta ja paikasta johtuen se lienee eri tapaus kuin tämä, joka tapahtui nyt Betaniassa. Kuitenkin täälläkin oli varmasti näitä samoja ihmisiä, joiden paljot synnit Jeesus on antanut anteeksi.

Ja kolmanneksi. Tässä kodissa on nyt vieraana Lasarus, Marian veli, jonka Jeesus on herättänyt kuolleista. Jos jossakin kodissa joudutaan kokemaan, että sieltä noin kolmen – neljänkymmenen ikäinen mies otetaan pois, isä, veli tai poika, niin kyllä se on ankara ja raastava suru. Tämän Maria oli kokenut ja sitten Jeesus oli tullut ja herättänyt hänen veljensä kuolleista.

Nyt hän laski yhteen nämä kolme seikkaa jotka olivat tuoreina kokemuksina hänen mielessään – nuo kolme mahdottomuutta, jotka Kristus kumoaa, kun hän antaa synnit anteeksi suurten syntien painamille ihmisille, niin että heille ei enää ole mitään kadotustuomiota, ja kun hän tekee spitaalisen miehen terveeksi, ja kun hän vähän aikaa sitten oli herättänyt hänen veljensä Lasaruksen kuolleista. Mitä nyt on nyt yksi pullo parfyymia kaiken tämän rinnalla! Menkööt vaikka kaikki maailman hajuvesitehtaat, jos vain tuo rakas perheenjäsen herätetään kuolleista.

Kaiken tämän johdosta Maria, joka kuunteli tarkkaan Jeesuksen opetuksia, oli päätynyt sydämessään siihen lujaan ja varmaan käsitykseen, että tämä heidän tuntemansa Jeesus ei ole vain ihminen, pelkkä Nasaretilainen, miksi maailma hänet ymmärsi ja ymmärtää edelleen, vaan hän on Jumalan Poika. Hänellä on valta päästää ihmiset synneistä, puhdistaa heidät spitaalista, herättää heidät kuolleista ja antaa heille iankaikkinen elämä valtakunnassaan.

Sen vuoksi Maria oli paikalla olevista ainoa, joka tajusi, mitä nyt oli tapahtumassa. Hän tajusi, että heidän keskellään on Vanhan testamentin lupaama Messias eli Kristus. Tuossa on Jumala ihmiseksi tulleena heidän keskellään. Tuossa on hän, joka kohta antaa vuodattaa verensä maailman syntien sovittamiseksi. Tuossa on hän, joka kohta nousee kuolleista ja kukistaa Saatanan ja helvetin vallan. Sanoihan Jeesus hetken päästä: nyt tämän maailman ruhtinas heitetään ulos.

Sen vuoksi, kun nyt hänen rakas Herransa on heidän keskellään, ei ole mitään niin arvokasta, mitä ei voisi vuodattaa hänen kunniakseen. Onhan hän syntien sovittaja, sairauksien parantaja, kuoleman voittaja, iankaikkisen elämän tuoja.

Tuo voiteleminen – se muuten esitetään vähän eri tavalla toisissa evankeliumeissa – tapahtui se nyt sitten päähän tai jalkoihin tai molempiin, se tarkoitti Jeesuksen voitelemista hänen kuolemaansa maailman syntien tähden, kun hän antaa lihansa maailman elämän puolesta. Mutta se tarkoitti myös muuta – hänen voitelemistaan kuninkaaksi, joka kohta astuu valtakuntaansa. Siihenhän hän hetkeä myöhemmin ratsastaa aasilla pitkin Öljymäen rinnettä ja kansa ottaa hänet riemuiten vastaan viskellen oksia tielle ja huutaen Hoosianna.

Näin tuo Kristuksen läsnäolo, hänen tuntemisensa, hänen uhrinsa ja ylösnousemuksensa – sen tajuaminen, uskominen ja vastaanottaminen – on syy siihen, miksi tämäkin tapaus on kaikkialla maailmassa mainittava hänen kunniakseen. Sen vuoksi tämä viikko on kaikkein ratkaisevin viikko, mitä maailmassa on eletty?

Tällä viikolla Jumalan Poika annetaan uhriksi maailman syntien tähden. Ihmiskunnan synti sovitetaan. Nyt avautuu pääsy Jumalan yhteyteen, syntien anteeksiantamukseen ja rauhaan kaikille sukupolville. Nyt saa täyttymyksensä tuo uhri, johon kaikki Vanhan liiton uhripalvelus tähtäsi. Nyt uhrataan Jumalan Karitsa, hän joka oli kaikessa viaton, mutta jota ihmiset eivät voineet sietää, vaan naulitsivat hänet ristille.

Nyt tuodaan iankaikkinen vanhurskaus maailmalle, joka syntiinlankeemuksesta lähtien on pyrkinyt vanhurskauteen ainakin puheissaan, mutta ei ole koskaan voinut löytää Jumalan edessä kelpaavaa vanhurskautta.

Mutta sen jälkeen kun Kristus on kuollut ja noussut ylös kuolleista ja ilmestynyt taivaallisen Isän eteen meidän vanhurskautenamme, on mahdollista, että kasteen ja evankeliumin välityksellä häneen uskoessamme meillekin lahjoitetaan se vanhurskaus joka ei ole omaamme. Kasteessahan meidät haudattiin hänen kanssaan ja herätettiin kuolleista uuteen elämään hänen kanssaan. Ja näin on mahdollista, että maan päällä on Jumalan kansa, Kristuksen ruumis, kun olemme hänessä.

Nyt kuolema, Saatana ja helvetti on kukistettu ja tie taivaaseen on avattu kaikille katuville syntisille, jotka kääntyvät, nöyrtyvät parannukseen ja uskovat häneen. Ja nyt meidän ylösnoussut Herramme, joka on taivaassa, hän tulee luoksemme täällä maan päällä kasteen vedessä, pyhässä evankeliumissa ja alttarin leivässä ja viinissä ja antaa itsensä meille. Ja kun me uskon kautta olemme hänessä, me olemme autuaita, pyhiä ja Jumalan perhettä.

Näin tämä Marian teko kertoo meille, mitä on todellinen kristillisyys. Se on sitä että Marian tavoin saamme vaipua Kristuksen jalkojen juureen ajatellen, että tuossa on hän, joka on ottanut päälleen minun kauheat, syyttävät ja ylipääsemättömät syntini. Hän on ottanut ne päälleen ja lahjoittaa minulle puhtautensa ja pyhyytensä. Sinä Herrani Jeesus olet minun vanhurskauteni ja minä olen sinun syntisi. Se on osallisuutta häneen, hänessä olemista.

Samoin saamme tunnustaa hänet kuninkaaksi, joka pian astuu valtakuntaansa temppeliinsä, jonka hän on kolmessa päivässä kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan rakentanut ja johon saamme kasteen ja evankeliumin kautta kuulua ja olla hänen ruumiinsa maan päällä, tuo corpus Christi mysticum, Kristuksen salattu ruumis, joka jo täällä maan päällä evankeliumin välityksellä levittää paratiisin tuoksua ja tulevan maailmanajan toivoa.

Nyt tämä sanoma on saarnattava kaikille sukupolville maailmassa, että me siihen uskoisimme ja perisimme ikuisen elämän.

Kategoriat
3/2011 Lehdet

Jumalan nimeen kätketyt

Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen. Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään. Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

Viimeiset sanat

Armo ja rauha lisääntyköön keskellämme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Valtava pääsiäisenjuhla on takana. Evankeliumiteksteissä on sen jälkeen kuvattu, kuinka opetuslapset saivat kohdata ylösnousseen Jeesuksen Tiberiaan järvellä, mutta nyt palaamme hetkeksi aivan pääsiäisen huipentuman kynnykselle, Jeesuksen jäähyväisrukoukseen. On viimeisen aterian hetki, kavaltaja on jo poistunut paikalta. Aterioimassa on yksitoista epätietoisuuden vallassa olevaa opetuslasta ja Jeesus. Voitko nähdä hämmentyneet opetuslapset, jotka eivät tiedä miten kaikkeen jo nyt tapahtuneeseen pitäisi reagoida. Ja suuremmat tapahtumat olisi vasta edessäpäin. Jeesus on opettanut poismenostansa ja epätietoisuus on vallannut opetuslapset. Johannes Jeesusta vasten nojatessaan yrittää vielä rauhoittaa itsensä, vaikka mieli on täynnä kysymyksiä ja levottomuutta. ”Jeesus mitä oikein tapahtuu? Mihin sinä oikein olet menossa? Emme me Jeesus selviä ilman sinua?”

Kyseessä on Jeesuksen aivan viimeisimpiä opetuksia jotka hän halusi antaa ennen Golgatan kärsimyksiä. Opetuslapset tulisivat saamaan hirvittävän iskun kun he joutuisivat näkemään mestarin kärsimyksen ja alennuksen. Tulevaa shokkia ei voisi välttää, mutta Jeesus voisi antaa kuitenkin sanan ja lupauksen heidän matkaansa, jotta kun Jumalan hetki koittaisi, he voisivat herätä ylösnousemuksen riemuun. Hän menisi pois, mutta olisi kuitenkin läsnä.

Eikö maailma ole erilaisia sitaattikirjoja pullollaan, joissa on historian kuuluisien miesten ja naisten ajatuksia ja eikö yksi tällainen sitaattien osa-alue ole juuri viimeiset sanat. Ajatellaan, että henkilön viimeiset sanat ovat jotakin erityisen tärkeää ja merkityksellistä. Jotain jota kuoleva henkilö on erityisesti halunnut jättää rakkailleen. Ajattelen, että myös tässä jäähyväisrukouksessaan Jeesus haluaa jättää opetuslapsien sydämeen jotakin aivan erityisen tärkeää. Hän ei jätä vain yhtä monitulkintaista sitaattia, vaan hän antaa koko testamentin. Hän haluaa rohkaista ja opettaa rakkaitaan ennen poismenoaan. Ja saamme nähdä miten juuri rakkaita opetuslapset Jeesuksen silmissä ovat. Yksikään ei saa hukkua. Kaikki hän haluaa varjella ja kaikista hän kantaa huolta ennen tulevia myllerryksiä. Sinulle joka tunnet usein rukousväsymystä on aina hyvä muistaa, että sinulla on myös taivaallinen esirukoilija. Ja mitä meidän taivaallinen esirukoilijamme oikein rukoileekaan meidän kaikkien puolesta?

Pyhä, kirkas ja salattu

”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.” Jumala varjelee meidät nimessään. Eikö se palauta meidät aina Mooseksen kanssa palavan pensaan äärelle jossa Jumalan ilmoittaa nimensä: Minä olen se joka olen. Jahve. Jumala sanoo millä tavalla häntä on puhuteltava. Nimi on samaan aikaan selvä ja kirkas, mutta salaisuudenomainen. Samaan aikaan ikään kuin ilmoitettu ja jätetty ilmoittamatta. Jumalassa ja hänen nimessään on aina jotakin mysteerinomaista. Kuitenkin Jumalan nimi tuo ilmi, miten hän on aina enemmän kuin voimme ymmärtää. Salattu Jumala, niin kuin Herran enkeli vastasi Tuomarien kirjassa maahan vaipuneelle Maanoahille: ”Minkä tähden kysyt nimeäni, se on ihmeellinen.” On ikään kuin pimeyden kieli: niin kuin Mooseksen kerrotaan astuneen sisälle sankkaan pimeyteen Siinain vuorella. Pimeyteen jossa Jumala oli. Ei sanota, että Jumala on pimeys, vaan että hän asuu pimeydessä. Se ei merkitse Jumalan poissaoloa, eikä epätodellisuutta, vaan ihmismielen kykenemättömyyttä käsittää Jumalan sisäistä luontoa. Pimeys on meissä, eikä hänessä. Mutta eikö ole tänäänkin lohdullista kuulla: Jumala asuu pimeydessä. Siksi meidän Jumalan lapsien ei tarvitse pelätä pimeää. Sillä siellä sinunkin elämän pimeässä ja kipeässä Jumala on kanssasi.

Silmämme samaan aikaan avataan ja suljetaan. Samaan aikaan salattu Jumala, mutta kuitenkin Jumala, joka nimessään tulee ihmisen luokse ja lahjoittaa läsnäolonsa. ”Minä olen” on nimi, joka on aina ollut, ja joka tulee aina olemaan. Siksi Jumalan nimi on aina jotakin pysyvää, ikuisesti uskollinen nimi. Minä olen, ilmoittaa itsensä Jumalana joka on ollut, joka on aina ja ei vain ole, vaan on aina kansansa luona pelastaaksensa sen. Jumalan nimi kantaa Jumalan läsnäoloa ja siksi Jumalan nimi on myös pyhä. Siksi se kutsuu meidät aina riisumaan sandaalit jaloistamme palavan pensaan edessä ja peittämään kasvomme Jumalan kirkkaudelta. Ja siksi me myös joudumme Jesajan kanssa huutamaan yhä uudestaan Jumalan nimen pyhyyden äärellä ”Voi minua, minä hukun”. Ja emmekö me sentähden tänäänkin rukoile yhdessä että ”pyhitetty olkoon sinun nimesi”. Siis että tuo Jumalan pyhä nimi voisi säilyä pyhänä myös meidän keskellämme. Että me emme olisi Jumalan nimen väärinkäyttäjiä, vaan voisimme pitää Jumalan nimeä meille pyhänä ja kalliina ja häntä avuksemme huutaisimme. Siksi kun me puhumme Jumalan nimestä, niin joudumme aina kysymään itseltämme onko pyhä saanut olla meillekin pyhää?

Jeesuksessa tämä Jumalan nimi, Jumalan läsnäolo tuli maailmaan. Jeesus sanoo että hän maailmassa ollessaan varjeli opetuslapset tässä Jumalan nimessä. Jeesuksessa ”Minä olen” tulee läsnäolevaksi. Jumalan nimi konkreettisessa läsnäolossaan varjeli opetuslapset. Ja nyt tässä ylimmäispapillisessa rukouksessa ikään kuin kaari eräällä tavalla sulkeutuu; Jeesus jättäisi maailman. Muistatko kuinka Johanneksen evankeliumin alussa kuvataan kuinka sana oli Jumalan luona ja Jeesus on opettanut kirkkaudestaan, joka hänellä oli Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Sana tuli lihaksi ja tulisi toteuttamaan Jumalan pelastussuunnitelman maanpäällä. Nyt tuo kaari joka alkaa Jumalan luota ikuisuudesta päättyy, kun sana palaan taivaaseenastumisessa ikuisuuteen Jumalan luokse.

Mutta opetuslapset jäisivät vielä maailmaan. Heitä olisi rohkaistava. Nyt Jeesus rukoilee varjelusta rakkailleen. Eikö tämä ole vähän kummallista; Jeesus on lähdössä pois, mutta hän sanoo puhuvansa, jotta opetuslasten ilo olisi täydellinen. Mistä tässä voi olla kysymys?

 

”Että he olisivat yhtä”

Jeesus rukoilee, että varjele heidät nimessäsi, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.. Yhtä niin kuin Isä ja Poika. Niin kuin Isä ja Poika ovat yhtä rakkaudessa ja totuudessa, yksimielisyydessä ja tehtävässä, niin tulisi myös Jumalan lapsien olla. Ja tästä nousee myös esiin kysymys kristittyjen yhteydestä. Jeesuksen sanat on otettava vakavasti. Kaikki ovat saaneet saman Jumalan lapsen nimen, kaikki ovat saaneet ottaa vastaan saman lahjan ja nyt kristittyjä kutsutaan ykseyteen. Me uskomme yhden pyhän seurakunnan. Siksi me tänäänkin tunnustamme uskovamme pyhien yhteyden ja yhden, pyhän, yhteisen kirkon. Nyt Jeesus rukoilee, että se yhteys ja ykseys, joka hänen opetuslapsillaan on, ei hajoaisi, vaan se ykseys voisi pysyä koko kirkon historian ajan.

Miltä näyttää tänään? Miten tämä ykseys pysyy ja mihin se perustuu? Emmekö ja jälleen palaa siihen, että kun Jeesus rukoilee, että me varjeltuisimme Jumalan nimessä. Jumala on se joka varjelee. Jumala oli varjellut opetuslapsia Jeesuksessa, Sanassa, nyt he saisivat elää sanaa seuraten ja sen varjelemina, Jumalan nimessä. Sillä ykseys ei rakennu koskaan meidän varaamme, vaan se rakentuu Jumalan nimen varaan, se rakentuu Jumalan sanan varaan. Ja tämän opettaakseen Jeesus pyytää muutakin. Hän rukoilee: ”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.” Jumala on se, joka pyhittää. Ja hän haluaa pyhittää meidän sanassaan, totuudessaan. Totuus ei ole enää vieras opetuslapsille. He ovat saaneet Jeesuksessa kohdata tämän. Totuus ympäröi heidän koko olemuksensa ja kutsuu heitä olemaan tässä maailmassa tämän totuuden palvelijoita. Opetuslapsia ei vedetä Jeesuksen mukana pois tästä maailmasta, vaan asetetaan olemaan tämän totuuden palvelijoita: tästä totuudesta itse eläen ja sitä muille julistaen. Ja lopullinen maali olisi, että kaikki olisivat yhtä Kristuksessa, totuudessa ja rakkaudessa. Totuus ja rakkaus iloitsevat aina yhdessä. Ne kuuluvat Jumalan olemukseen ja ne hän haluaa meille yhä uudestaan väärille teille lankeaville ja rakkaudettomille lahjoittaa. Ja nyt Jeesus yhdistää totuuden Jumalan sanaan. Totuus on hänen sana. Eikö hän siis sano, ”Minun sanani on jotakin niin varmaa, että sinä voit rakentaa elämäsi sen varaan. Minun sanani pitää, se on sinun voimasi hädässä ja turvasi ahdistuksen aikoina. Pidä rakas lapseni siitä kiinni. Kun te pysytte tässä sanassa, te pysytte minun nimessäni ja minun nimeni siunauksessa.” Siksi tämä totuus ei ole meille lakia, vaan ihana evankeliumi, siitä mitä Jumala rakkaudessaan tekee.

Haluan vielä sanoa, että kun Raamattu käyttää sana totuus, niin se ei tarkoita vain jonkinlaista muodollista jonkun lausuman yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa. Mehän käytämme sanaa tyyliin ”se mitä sanon on totta”. Ja toki Raamatulla on myös tällainen merkitys, mutta sillä on myös ikään kuin syvempi todellisuus, joka koko ajan kytkeytyy ja viittaa Jumalaan ja hänen olemukseensa ja hänen toimintaansa. Se että Jumala on totuus, tarkoittaa että hän on yhtä totuuden kanssa. Muistatko Johanneksen alusta: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Ja tämän vuoksi me voimme luottaa häneen. Jumalan sanat ja teot ovat aina sopusoinnussa hänen olemuksensa kanssa. Hän on yhtä totuuden kanssa. Ja tämä on se yhteys ja ykseys, johon meitä kutsutaan, kun Jeesus sanoo ”että he yhtä olisivat”. Välillä tämä Johanneksen kohta luetaan, ”että he olisivat yhdessä”. Ei, vaan yhtä, ja tämä ykseys voi rakentua ainoastaan Jumalan totuuden varaan. Hän on se joka meidät yhdistää toinen toisiimme. Siksi myöskään ilman tätä totuutta ei ole mitään yhteyttä. Mikään kirkko ei ole koskaan kirkko siksi, että se sanoo olevansa kirkko, vaan jos se pitää kiinni tästä Jeesuksen testamentista, Jeesuksen totuudesta, jonka hän on meille antanut. Kun olemme puhuneet Jumalan olemuksesta, hänen nimestään ja totuudesta, niin tähän yhteyteen kuuluu erottamattomasti myös se, mistä Luther alinomaa muistuttaa, että oikea, Raamatusta ammennettava oppi antaa kunnian Jumalan nimelle ja rakentaa Kirkkoa, kun taas väärä, omista ajatuksista lähtevä oppi häpäisee lopulta Jumalan nimen ja hävittää hänen kirkkoansa. Siksikin meidänkin rukouksemme täytyy olla yhä uudestaan: ”pyhitä meidät totuudessa, sinun sanasi on totuus”.

 

Kaksi nimeä

Kun apostolit olisivat totuudessa pyhitettyjä he voisivat lähteä julistamaan maailmalle pelastavaa evankeliumia, jossa kohtaa totuus ja armo. Mutta miten on meidän laita tänään? Miettiikö joku nyt ehkä, ”mikä on totta mikä ei, enhän minä tiedä sitä ja sitä asiaa, ei kai kaikki voi siitä kiinni miten minä oikein ymmärrän tämän ja tuon? Mitä jos minä olen väärä kirkon rakentaja. Varjeleeko Jeesus minut Jumalan nimessä?” Kun Jeesus nousee Isän tykö, ei hän kuitenkaan jätä meitä yksin. Hän on edelleen se paimen joka johtaa ja antaa itsensä. Ja emmekö me tässä saa palata jälleen armonvälineisiin. Siis ystävä kuinka tässä kohtaa voisi olla saarnaamatta kasteesta. Muistatko mitä ilmestyskirjassa sanotaan tulevasta kaupungista: ”Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.” Kasteessa sinut on merkitty kolmiyhteisen Jumalan nimellä, nimellä joka kantaa Jumalan läsnäoloa. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi on syntisiä kohtaan armollisen Jumalan nimi. Näin ollen kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen on aina kaste syntien anteeksiantamiseksi.

Nykyään monille kaste tuntuu muuttuvan vain nimenantojuhlaksi, mutta on hyvä varoa myös liian vahvaa vastareaktiota nimenantamiseen kasteen yhteydessä. Sillä kasteeseen liitetty nimenanto kuvaa hienosti myös hengellistä todellisuutta. Kasteeseen liitetty nimen antaminen muistuttaa siitä, että Kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastetulla kasteessaan on armonlupaus, joka on nyt liitetty hänen omaan nimeensä ja näin annettu hänelle omakohtaiseksi ja koko elämän ajan voimassa olevaksi. Kasteessa tämä Jumalan nimi on läsnä vedessä ja siellä missä on Jumalan nimi, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Kasteessasi kirjoitetiin kaksi nimeä: Ensinnäkin, Kolmiyhteisen Jumalan nimi kirjoitettiin sinun otsaasi. Se on ensimmäinen nimi. Ja se toinen nimi on sinun nimesi. Siis kasteessa sinun nimesi kirjoitettiin Karitsan elämänkirjaan.

Siksi tässä nimessä sinut on kätketty pelastukseen ja tässä Kolmiyhteisen Jumalan nimessä me yhä uudestaan kokoonnumme yhteen. Siinä nimessä sinut on jo täydellisesti pyhitetty ja nyt kristityn vaelluksellasi saat elää todeksi sitä mitä sinä jo olet.

Jumala on täynnä armoa ja totuutta. Hän on kätkenyt sinut itseensä ja siksi meillä ei ole mitään pelättävää. Jumala on antanut sinut Jeesukselle ja hän ei päästä sinusta irti. Jo silloin sinä olet saanut omistaa Jeesuksen omaksesi. Nyt Jumala myös uskon kautta asuu sinussa, kun sinut on vanhurskautettu ja sovitettu Jumalan kanssa. Kaikki kristityt ovat Isän, ja Pojan ja Pyhän Hengen temppeleitä ja Pyhä Henki sinussa haluaa ohjata sinua kulkemaan Jumalan ennalta valmistamissa askeleissa tekemään sitä mikä on oikein, että se mitä sinä jo Kristuksessa olet saisi säteillä myös maailmaan.

”Mutta kuinka minä voisin olla Jumalan oma ja hänelle pyhitetty, minä joka teen pimeyden tekoja, enkä tunne Jeesusta itsessäni.” Siksi on tärkeää muistaa missä katseen tulee olla, eikä se koskaan voi olla oma sydämesi. Sinun sydämessäsi on mittaamattomat syvyydet. Se on vain pieni astia, mutta sinne mahtuu kuitenkin lohikäärmeitä ja leijonia ja kaikenlaisia myrkyllisiä olioita. Siellä on karkeita ja epätasaisia polkuja ja ammottavia syviä kuiluja. Itse sinä ne tiedät. Mutta kun Jeesus on kanssasi, siellä on myös Jumala, siellä on myös enkelit, siellä on elämä ja valtakunta, siellä valo ja apostolit, taivaalliset kaupungit ja armon aarteet. Siellä on toivo tulevasta maailmasta. Sinun sydämesi on kyllä heikko, mutta Kristus yhä uudestaan tulee sanalla sinun luoksesi. Siksi vaikka sinulla on Jeesus sydämessäsi, niin älä ystävä laita turvaasi siihen, vaan aina sen ulkopuolelle ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen, sillä veljen tai sisaren sanassa asuva Kristus, on aina vahvempi kuin omassa sydämessä asuva Kristus. Siksi sinä myös masennuksen ja epätoivon hetkillä saat palata siihen, että kun Jumala tekee jotain, hän tekee sen oikein. Hän on sinut omakseen ottanut, nimellään sinut pyhittänyt ja hän sinut varjelee. Meidän autuutemme perusta on aina Jumalan sydämen tunteet, ei koskaan meidän tunteemme. Autuutesi perusta on Jumalan nimi, jonka hän on sinun otsaasi kirjoittanut.

Jeesus ei jätä vain yhtä sitaattia vaan hän antaa koko testamentin. Testamentissaan hän haluaa antaa rakkailleen valtavia lahjoja ja hän kertoo miten hän haluaa meidän niitä nauttivan. Kun me pysymme testamentin antajan tahdossa, niin silloin meillä on myös hänen valtuutuksensa. Meille ei ole oikeutta muuttaa tuota testamenttia, vaikka jostain syystä niin haluaisimmekin. Vaikka joku testamentin kohta tai säädös tuntuisi sinusta ihmeelliseltä ja kipeältäkin, niin saamme luottaa, että sen on antanut hyvä Vapahtaja, joka haluaa sinun parastasi.

Viime sunnuntaina vietettiin hyvän paimenen sunnuntaita, myös tämän teksti kuvaa millainen on hyvä paimen. Hän haluaa varjella jokaisen, ja jokaisen hän kantaa Jumalan eteen rukouksessa. Siten voimme ymmärtää myös sen pienen jännitteen joka liittyy tämän sunnuntain nimeen, sillä nimeltään se on Jumalan kansan koti-ikävä, mutta toiselta nimeltään jubilate, riemuitkaa. Vaikka maailman viha välillä leiskahtaisi ja sanan seuraaminen varmasti tuo omat murheensa tässä maailmassa, ja usein tämän murheen keskellä me ikävöitsemme jo Jumalan kotiin. Niin silti päällimmäisenä meillä saa olla valtava riemu siitä, että me saamme kulkea Jumalan nimen pyhittäminä tässä maailmassa, Kristuksen voittosaatossa kohti kirkkautta ja iankaikkista elämää. Tänäänkin Jeesuksen testamentin kalliit aarteet ovat täällä alttarilla tarjolla. Amen.

Teol.kand. yht.yo Joel Kerosuo

Saarna pidetty Luther-säätiön messussa Joensuussa 15.5.2011

Kategoriat
1/2011 Lehdet

VUOSISADAN RAKKAUSTARINA

Eero Pihlava, pastori, Helsinki

 

Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: ’Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?’” (Joh. 4:28)

 

Vuosisadan rakkaustarina-nimisessä laulussa lauletaan ”Tää on vuosisadan rakkaustarina, ainakin uskon niin, tää säilyy ja kestää päiviin tuleviin.” Jeesuksen kohtaama nainen Sykarin kaivolla oli elänyt läpi laulun sanojen kuvaamaa todellisuutta useita kertoja elämässään. Vuosisadan rakkaustarina oli syttynyt, joka säilyy ja kestäisi päiviin tuleviin. Tai – ainakin hän oli uskonut niin. Jeesuksen halutessa puhua hänen miehensä kanssa, vaimon särkynyt perhe-elämä ja sydän paljastuvat. Mooseksen laki salli erokirjan kirjoittamisen ja uudelleen naimisiin menemisen tietyissä tilanteissa. Viisi avioeroa olivat kuitenkin suuri häpeä niin samarialaisten kuin juutalaistenkin keskuudessa. Johtuiko se naisen kykenemättömyydestä uskollisuuteen, yhteisestä sopimuksesta vai puolison varovaisuudesta, nyt nainen kuitenkin eli avoliitossa, kuudennen miehen kanssa.

 

Tyhjä vesiastia

 

Nainen tuli tyhjän vesiastiansa kanssa Jaakobin lähteelle ja kaivolle päivän kuudennella hetkellä, eli puolenpäivän aikaan. Muut kylän ihmiset olivat täyttäneet astiansa normaalisti aamulla tai edellisenä iltana. Todennäköisesti he lepäsivät varjossa askareiltaan. Naisen epänormaaliin aikaan tapahtuva veden hakuretki johtui ehkä siitä, että muiden syyttävien katseiden vastaanottamisen vesiastia oli tyhjentynyt jo aikaa sitten. Puolentoista kilometrin matka kylästä Jaakobin kaivolle onnistui kyllä auringon paahteessa keskipäivälläkin, mutta lähimmäisten katseiden, kuiskuttelun tai oman epäonnen auringon alla, tyhjä saviastia vain mureni. On ahdistavaa olla epäonnistuja, yhteisön normien, tooran rikkoja. Toisen silmät näkevät naisen sijaan uskottomuuden, kurjan naisen, joka on rikkonut perheensä ja ehkä myös muidenkin perheitä teoillaan. Naisen sydän on tyhjä kuin hänen vesiastiansa. Hän oli etsinyt rakkautta ja hyväksyntää, mutta oli saanut ja aiheuttanut kipua. Enää ei uskaltanut rakastaa, sitoutua ja uskaltaa toiseen ihmiseen. Kuka täyttäisi tämän nääntyneen, tyhjän astian kanssa kaivolle tulevan naisen rakkauden janon. Onko sellaista aviorakkautta, joka ei vaihda kohdetta tuulen mukana, vaan joka uskollisuudellaan kaiken peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo ja kaikki kärsii (1. Kor. 13)?

 

Kaivo, jolla Jeesus ja nainen juttelivat, oli Johanneksen mukaan Sykarin kaupungissa, ”joka on lähellä sitä maa-aluetta, jonka Jaakob on pojalleen Joosefille antanut” (4:5). Vanhassa testamentissa kerrotaan kuinka Jaakob ostaa maapalstan Sikemin seudulta, joka sijaitsi Sykarin vieressä (33:19). Myöhemmin Jaakob valloittaa seudulta lisää maata ja antaa Sikemin, joka tarkoittaa vuorenharjannetta, pojalleen Joosefille (48:22). Ennen kuolemaansa Jaakob siunaa Joosefin sanoin ”Kaikkivaltiaan avulla, joka sinua siunatkoon, antakoon siunauksia taivaasta ylhäältä, siunauksia syvyydestä alhaalta, siunauksia nisistä ja kohdusta.” Kaivoa on siis kutsuttu Jaakobin kaivoksi alueen historian vuoksi. Kaivo on Jaakobin maalla, jonka hän antoi Joosefille. Yhä se siunaa kansaa maan syvyyksistä, nykyään Nablus-nimisen kaupungin pyhiinvaelluskohteena. Ajattelen kuitenkin, pastorikollegoiltani oppineena, että Johannes viittaa tekstin asetelmalla myös toisenlaiseen Mooseksen kirjoista nousevaan historialliseen taustakertomukseen? Mitä vanha testamentti kertoo kaivosta, siitä vettä ammentamaan tulleesta naisesta ja kaivolla odottavasta miehestä? Mikä tulee mieleen Tooraa tuntevalle samarialaiselle, Jaakobin kaivosta ja mainitusta asetelmasta? Vuosisadan rakkaustarina: Jaakob ja Raakel! Mooseksen kirjoissa kerrotaan, että Iisak oli lähettänyt poikansa enonsa Laabanin tykö, jotta hän löytäisi uskovan vaimon Israelilaisten joukosta. Pitkänmatkan kuljettuaan hän tapaa enonsa tyttären Raakelin kaivolla 1. Moos. 29:10: Kun Jaakob näki Raakelin, enonsa Laabanin tyttären, ja enonsa Laabanin lampaat, astui hän esiin ja vieritti kiven kaivon suulta ja juotti enonsa Laabanin lampaat. Ja Jaakob suuteli Raakelia ja korotti äänensä ja itki. Niin Jaakob ilmoitti Raakelille, että hän oli hänen isänsä sukulainen ja Rebekan poika; ja Raakel riensi pois ja ilmoitti sen isällensä.” Tämän jälkeen kerrotaan, että Jaakob suostuu palvelemaan enoaan seitsemän vuotta palkatta päästäkseen Raakelin kanssa naimisiin. ”Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi Laabanille: ’Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi.’”(29:8).Tekstimme asetelma tuo siis mieleen Jaakobin ja Raakelin tapaamisen, sekä myös Iisakin ja Rebekan rakkaustarinat, joissa parien ensitapaaminen tapahtuu kaivolla naisen tullessa ammentamaan vettä. Tämä on taustana tekstiimme, ja sitä vasten se on myös ymmärrettävä.

 

Vesiastia täytetään

 

Jos nainen tuli kaivolle tyhjän vesiastian kanssa, niin hän lähtee sieltä täynnä elämän vettä. Johannes kirjoittaa Jeesuksen reittivalinnasta ”hänen oli kuljettava0 Samarian kautta”. Teksti ilmaisee pakkoa, mutta ei selitä mikä pakotti Jeesusta? Päätie Jerusalemista Galileaan kulki Samarian kautta, mutta tämä ei ollut suorin reitti Galileaan Jordanin kastepaikalta, jossa hän Johanneksen mukaan nyt oli. Miksi hän ei kulkenut Perean tai Jordanin tuonpuoleisen maan, Dekapoliksen kautta niin kuin muulloinkin. Miksi Jeesuksen täytyi kulkea Samarian kautta? Mooseksen kirjojen rakkaustarinoiden tapaan, tavatakseen tuon Sykarin kylästä olevan naisen ja antaakseen hänelle elämän vettä Jaakobin kaivolla ja hänen kauttaan koko Sykarin kylälle. Jumalan rakkaus naista kohtaan pakottaa Jeesuksen kohtaamaan tämän henkilön Sykarin kaivolla.

 

Johannes jatkaa rakkaustarinaa kertoen naisen kuivuudesta ja paahteesta halkeilevan vesiastian täyttymisestä elämän vedellä. Jeesus sanoo (4:13-14): ”Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”Nainen oli nääntymykseen ja elämän rikkinäisyyteen saakka etsinyt rakkautta ja onnea kuin sateenkaaren päätä, mutta se oli paennut häntä. Nyt kaivolla istuva mies oli ajan tapojen vastaisesti alkanut puhumaan naiselle hänen perhettään ja miestänsä koskevista asioista. Tämä mies ei kuitenkaan lähestynyt häntä ilkeässä mielessä, vaan kaivon mies pyysi kohteliaasti myös saada puhua hänen miehensä kanssa. Hän ei myöskään puhunut naiselle useiden muiden kehotuksen tavoin: sinun täytyy muuttua! Sellaiseen ei ihminen pysty. Jeesus paljastaa sanallaan naisen menneisyyden ja nykytilan. Siinä paljastuvat kivut, häpeä, synti ja lika. Mutta Kristuksen sanan äärellä paljastuu myös naisen sanaton, kaiken kivun alle painautunut kaipuu puhtauteen, hyväksyntään ja toisenlaiseen elämään. Hän vastaa Jeesukselle: ”Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa.”

 

Jeesuksen sanat herättävät uskon, joka parantaa, pelastaa ja muuttaa elämän. On riemullista lukea naisen reaktio käydyn keskustelun jälkeen. Nainen menee kaupunkiin ja kertoo kaikille: ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt?” Ihmisarvomme perustuessa Kristuksen sanaan meistä, rikkinäisestä elämästä ja sen Herrasta on helppo kertoa. Uskon, että kylässä tiedettiin, kaikki mitä nainen oli tehnyt. Mutta hänen avoimuutensa, häpeällisistä asioista puhuminen ja ilo oli uutta. Sen saa uskonlahja ja Kristuksen kyljestä virtaava elämänvesi aikaan. Herra täyttää meidän astiamme, hän virvoittaa janoon nääntyneen. Herra parantaa syntisairauden, ja tänäkin päivänä hän sanansa kautta meitä muuttaa.

 

Vesiastia jää Jeesuksen luo

 

Johannes kertoo tekstissä erikoisen yksityiskohdan. Nainen tulee kaivolle ”ammentamaan vettä” janoonsa, mutta hänen lähtiessään evankelioimaan kylää hän lähtee ilman vesiastiaa ja vettä. ”Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin.” Elämän tarpeet, jano, ja tyhjä leili jäivät Jeesuksen luo kaivolle. Tässä rakkaustarinassa nainen saa jättää vanhan tyhjän astiansa, häpeänsä ja syntinsä kaivolle. Ei ole enää salaisuuksia, joita ei olisi julkituotu. Avosuhteen epävarmuus saa jäädä, sillä nyt hänellä on mies, joka kihlaa hänet omalla uskollisuudellaan. Tämän miehen rakkaus on uskollisuutta, joka kaiken peittää, kaikessa kärsii ja kaikessa toivoo. Tässä rakkaustarinassa, nainen saa jättää vesiastiansa, elämän tarpeensa sulhasensa hoiviin. Hiuskarvakaan ei putoa päästä hänen tietämättään, ja hän saa ruokansa ja juomansa ajallaan. Morsiamen ei tarvitse enää kulkea tuota jokapäiväistä häpeämailia kaivolle toisten tuijotellessa. Totuus on tehnyt vapaaksi, ja kaiken peittävä, ristillä kärsivä rakkaus on tullut tilalle. Naisen vesiastiaa ei enää tarvita, sillä uskon lahja on tullut hänessä ”sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” Tekstin lopussa Johannes todistaa tästä lähteestä kertoessaan Sykarin kylän samarialaisista: ”Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: ’Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt’. Kun nyt samarialaiset tulivat hänen luoksensa, pyysivät he häntä viipymään heidän luonaan; ja hän viipyi siellä kaksi päivää.”

 

Missä me olemme tässä tekstissä?

 

Missä sinä olet tänään tekstissämme? Olet ehkä tuon savisen vesiruukun kantaja, joka laulaa Herralle: ”anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku, rakkautesi nyt näytä murtunutta käytä. Tahdon kertoa särkyneille ettei siruja heitetä pois. Kallista halpa savikin Mestarin kädessä ois.” Tai ehkä olet yksi opetuslapsista, joka ei ymmärrä Herransa teitä, ei ymmärrä, miksi hän puhuu tuolle naiselle tai miksi hän ei halua syödä. Tai yksi Sykarin kylän samarialaisista, joka oli ehkä parjannut tuota naista tai juutalaista vihamiehiä, jotka pitivät heidän jumalanpalveluksiaan epäjumalanpalvontana. Sana ohjaa sinua tänään jättämään tyhjä astiasi Jeesuksen luo. Vielä tänäänkin paratiisia kastellut joki virtaa vuolaana Ristinmiehen kyljestä syntien anteeksiantamiseksi. Tuo virta on tehnyt uoman synnin esteistä huolimatta sinun luoksesi tänään, aivan kuten Jeesuksen täytyi kohdata Sykarin kaivon nainen. Elämänveden virta muuttaa meitä ja vie mukanaan vanhan, elämän rikkinäisyyden, avosuhteet, kansojen väliset raja-aidat ja veriset taistelut, sillä enää ei rukoilla Garissim-vuorella tai Jerusalemissa, vaan totuudessa ja Hengessä, siellä missä Kristus on sanan totuudessa ja Hengen sakramenteissa. Jeesus sanoo tekstissä ”senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo”. Tämän taivaan Isän tahdon rukouksen hengessä ja totuudessa, sekä sen rukoilijoiden tyhjät astiat Jeesus on lupautunut ylläpitämään ja täyttämään aina taivaankirkkauteen asti. ”Sillävälin opetuslapset pyysivät häntä sanoen: ’Rabbi, syö!’ Mutta hän sanoi heille: ’Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä’. Niin opetuslapset sanoivat keskenään: ’Lieneekö joku tuonut hänelle syötävää?’ Jeesus sanoi heille: ’Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.’ Jätä vesiastiasi Jeesuksen luo, omista tänäänkin Johanneksen rakkaustarina itsellesi. Herra on uskollinen, hän ei näänny janoon, eikä rakkaudessansa horju. ”Tää on vuosisadan rakkaustarina, kaunis ja todellinen, tää säilyy ja kestää mä tunnen sen.”

 

Saarna 16.1.2010 Suomen Luther-säätiön Markus-yhteisössä ja Keravalla. Teksti: Joh. 4:5-30