Eero Pihlava, pastori, Helsinki

 

Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: ’Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?’” (Joh. 4:28)

 

Vuosisadan rakkaustarina-nimisessä laulussa lauletaan ”Tää on vuosisadan rakkaustarina, ainakin uskon niin, tää säilyy ja kestää päiviin tuleviin.” Jeesuksen kohtaama nainen Sykarin kaivolla oli elänyt läpi laulun sanojen kuvaamaa todellisuutta useita kertoja elämässään. Vuosisadan rakkaustarina oli syttynyt, joka säilyy ja kestäisi päiviin tuleviin. Tai – ainakin hän oli uskonut niin. Jeesuksen halutessa puhua hänen miehensä kanssa, vaimon särkynyt perhe-elämä ja sydän paljastuvat. Mooseksen laki salli erokirjan kirjoittamisen ja uudelleen naimisiin menemisen tietyissä tilanteissa. Viisi avioeroa olivat kuitenkin suuri häpeä niin samarialaisten kuin juutalaistenkin keskuudessa. Johtuiko se naisen kykenemättömyydestä uskollisuuteen, yhteisestä sopimuksesta vai puolison varovaisuudesta, nyt nainen kuitenkin eli avoliitossa, kuudennen miehen kanssa.

 

Tyhjä vesiastia

 

Nainen tuli tyhjän vesiastiansa kanssa Jaakobin lähteelle ja kaivolle päivän kuudennella hetkellä, eli puolenpäivän aikaan. Muut kylän ihmiset olivat täyttäneet astiansa normaalisti aamulla tai edellisenä iltana. Todennäköisesti he lepäsivät varjossa askareiltaan. Naisen epänormaaliin aikaan tapahtuva veden hakuretki johtui ehkä siitä, että muiden syyttävien katseiden vastaanottamisen vesiastia oli tyhjentynyt jo aikaa sitten. Puolentoista kilometrin matka kylästä Jaakobin kaivolle onnistui kyllä auringon paahteessa keskipäivälläkin, mutta lähimmäisten katseiden, kuiskuttelun tai oman epäonnen auringon alla, tyhjä saviastia vain mureni. On ahdistavaa olla epäonnistuja, yhteisön normien, tooran rikkoja. Toisen silmät näkevät naisen sijaan uskottomuuden, kurjan naisen, joka on rikkonut perheensä ja ehkä myös muidenkin perheitä teoillaan. Naisen sydän on tyhjä kuin hänen vesiastiansa. Hän oli etsinyt rakkautta ja hyväksyntää, mutta oli saanut ja aiheuttanut kipua. Enää ei uskaltanut rakastaa, sitoutua ja uskaltaa toiseen ihmiseen. Kuka täyttäisi tämän nääntyneen, tyhjän astian kanssa kaivolle tulevan naisen rakkauden janon. Onko sellaista aviorakkautta, joka ei vaihda kohdetta tuulen mukana, vaan joka uskollisuudellaan kaiken peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo ja kaikki kärsii (1. Kor. 13)?

 

Kaivo, jolla Jeesus ja nainen juttelivat, oli Johanneksen mukaan Sykarin kaupungissa, ”joka on lähellä sitä maa-aluetta, jonka Jaakob on pojalleen Joosefille antanut” (4:5). Vanhassa testamentissa kerrotaan kuinka Jaakob ostaa maapalstan Sikemin seudulta, joka sijaitsi Sykarin vieressä (33:19). Myöhemmin Jaakob valloittaa seudulta lisää maata ja antaa Sikemin, joka tarkoittaa vuorenharjannetta, pojalleen Joosefille (48:22). Ennen kuolemaansa Jaakob siunaa Joosefin sanoin ”Kaikkivaltiaan avulla, joka sinua siunatkoon, antakoon siunauksia taivaasta ylhäältä, siunauksia syvyydestä alhaalta, siunauksia nisistä ja kohdusta.” Kaivoa on siis kutsuttu Jaakobin kaivoksi alueen historian vuoksi. Kaivo on Jaakobin maalla, jonka hän antoi Joosefille. Yhä se siunaa kansaa maan syvyyksistä, nykyään Nablus-nimisen kaupungin pyhiinvaelluskohteena. Ajattelen kuitenkin, pastorikollegoiltani oppineena, että Johannes viittaa tekstin asetelmalla myös toisenlaiseen Mooseksen kirjoista nousevaan historialliseen taustakertomukseen? Mitä vanha testamentti kertoo kaivosta, siitä vettä ammentamaan tulleesta naisesta ja kaivolla odottavasta miehestä? Mikä tulee mieleen Tooraa tuntevalle samarialaiselle, Jaakobin kaivosta ja mainitusta asetelmasta? Vuosisadan rakkaustarina: Jaakob ja Raakel! Mooseksen kirjoissa kerrotaan, että Iisak oli lähettänyt poikansa enonsa Laabanin tykö, jotta hän löytäisi uskovan vaimon Israelilaisten joukosta. Pitkänmatkan kuljettuaan hän tapaa enonsa tyttären Raakelin kaivolla 1. Moos. 29:10: Kun Jaakob näki Raakelin, enonsa Laabanin tyttären, ja enonsa Laabanin lampaat, astui hän esiin ja vieritti kiven kaivon suulta ja juotti enonsa Laabanin lampaat. Ja Jaakob suuteli Raakelia ja korotti äänensä ja itki. Niin Jaakob ilmoitti Raakelille, että hän oli hänen isänsä sukulainen ja Rebekan poika; ja Raakel riensi pois ja ilmoitti sen isällensä.” Tämän jälkeen kerrotaan, että Jaakob suostuu palvelemaan enoaan seitsemän vuotta palkatta päästäkseen Raakelin kanssa naimisiin. ”Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi Laabanille: ’Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi.’”(29:8).Tekstimme asetelma tuo siis mieleen Jaakobin ja Raakelin tapaamisen, sekä myös Iisakin ja Rebekan rakkaustarinat, joissa parien ensitapaaminen tapahtuu kaivolla naisen tullessa ammentamaan vettä. Tämä on taustana tekstiimme, ja sitä vasten se on myös ymmärrettävä.

 

Vesiastia täytetään

 

Jos nainen tuli kaivolle tyhjän vesiastian kanssa, niin hän lähtee sieltä täynnä elämän vettä. Johannes kirjoittaa Jeesuksen reittivalinnasta ”hänen oli kuljettava0 Samarian kautta”. Teksti ilmaisee pakkoa, mutta ei selitä mikä pakotti Jeesusta? Päätie Jerusalemista Galileaan kulki Samarian kautta, mutta tämä ei ollut suorin reitti Galileaan Jordanin kastepaikalta, jossa hän Johanneksen mukaan nyt oli. Miksi hän ei kulkenut Perean tai Jordanin tuonpuoleisen maan, Dekapoliksen kautta niin kuin muulloinkin. Miksi Jeesuksen täytyi kulkea Samarian kautta? Mooseksen kirjojen rakkaustarinoiden tapaan, tavatakseen tuon Sykarin kylästä olevan naisen ja antaakseen hänelle elämän vettä Jaakobin kaivolla ja hänen kauttaan koko Sykarin kylälle. Jumalan rakkaus naista kohtaan pakottaa Jeesuksen kohtaamaan tämän henkilön Sykarin kaivolla.

 

Johannes jatkaa rakkaustarinaa kertoen naisen kuivuudesta ja paahteesta halkeilevan vesiastian täyttymisestä elämän vedellä. Jeesus sanoo (4:13-14): ”Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”Nainen oli nääntymykseen ja elämän rikkinäisyyteen saakka etsinyt rakkautta ja onnea kuin sateenkaaren päätä, mutta se oli paennut häntä. Nyt kaivolla istuva mies oli ajan tapojen vastaisesti alkanut puhumaan naiselle hänen perhettään ja miestänsä koskevista asioista. Tämä mies ei kuitenkaan lähestynyt häntä ilkeässä mielessä, vaan kaivon mies pyysi kohteliaasti myös saada puhua hänen miehensä kanssa. Hän ei myöskään puhunut naiselle useiden muiden kehotuksen tavoin: sinun täytyy muuttua! Sellaiseen ei ihminen pysty. Jeesus paljastaa sanallaan naisen menneisyyden ja nykytilan. Siinä paljastuvat kivut, häpeä, synti ja lika. Mutta Kristuksen sanan äärellä paljastuu myös naisen sanaton, kaiken kivun alle painautunut kaipuu puhtauteen, hyväksyntään ja toisenlaiseen elämään. Hän vastaa Jeesukselle: ”Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa.”

 

Jeesuksen sanat herättävät uskon, joka parantaa, pelastaa ja muuttaa elämän. On riemullista lukea naisen reaktio käydyn keskustelun jälkeen. Nainen menee kaupunkiin ja kertoo kaikille: ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt?” Ihmisarvomme perustuessa Kristuksen sanaan meistä, rikkinäisestä elämästä ja sen Herrasta on helppo kertoa. Uskon, että kylässä tiedettiin, kaikki mitä nainen oli tehnyt. Mutta hänen avoimuutensa, häpeällisistä asioista puhuminen ja ilo oli uutta. Sen saa uskonlahja ja Kristuksen kyljestä virtaava elämänvesi aikaan. Herra täyttää meidän astiamme, hän virvoittaa janoon nääntyneen. Herra parantaa syntisairauden, ja tänäkin päivänä hän sanansa kautta meitä muuttaa.

 

Vesiastia jää Jeesuksen luo

 

Johannes kertoo tekstissä erikoisen yksityiskohdan. Nainen tulee kaivolle ”ammentamaan vettä” janoonsa, mutta hänen lähtiessään evankelioimaan kylää hän lähtee ilman vesiastiaa ja vettä. ”Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin.” Elämän tarpeet, jano, ja tyhjä leili jäivät Jeesuksen luo kaivolle. Tässä rakkaustarinassa nainen saa jättää vanhan tyhjän astiansa, häpeänsä ja syntinsä kaivolle. Ei ole enää salaisuuksia, joita ei olisi julkituotu. Avosuhteen epävarmuus saa jäädä, sillä nyt hänellä on mies, joka kihlaa hänet omalla uskollisuudellaan. Tämän miehen rakkaus on uskollisuutta, joka kaiken peittää, kaikessa kärsii ja kaikessa toivoo. Tässä rakkaustarinassa, nainen saa jättää vesiastiansa, elämän tarpeensa sulhasensa hoiviin. Hiuskarvakaan ei putoa päästä hänen tietämättään, ja hän saa ruokansa ja juomansa ajallaan. Morsiamen ei tarvitse enää kulkea tuota jokapäiväistä häpeämailia kaivolle toisten tuijotellessa. Totuus on tehnyt vapaaksi, ja kaiken peittävä, ristillä kärsivä rakkaus on tullut tilalle. Naisen vesiastiaa ei enää tarvita, sillä uskon lahja on tullut hänessä ”sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” Tekstin lopussa Johannes todistaa tästä lähteestä kertoessaan Sykarin kylän samarialaisista: ”Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: ’Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt’. Kun nyt samarialaiset tulivat hänen luoksensa, pyysivät he häntä viipymään heidän luonaan; ja hän viipyi siellä kaksi päivää.”

 

Missä me olemme tässä tekstissä?

 

Missä sinä olet tänään tekstissämme? Olet ehkä tuon savisen vesiruukun kantaja, joka laulaa Herralle: ”anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku, rakkautesi nyt näytä murtunutta käytä. Tahdon kertoa särkyneille ettei siruja heitetä pois. Kallista halpa savikin Mestarin kädessä ois.” Tai ehkä olet yksi opetuslapsista, joka ei ymmärrä Herransa teitä, ei ymmärrä, miksi hän puhuu tuolle naiselle tai miksi hän ei halua syödä. Tai yksi Sykarin kylän samarialaisista, joka oli ehkä parjannut tuota naista tai juutalaista vihamiehiä, jotka pitivät heidän jumalanpalveluksiaan epäjumalanpalvontana. Sana ohjaa sinua tänään jättämään tyhjä astiasi Jeesuksen luo. Vielä tänäänkin paratiisia kastellut joki virtaa vuolaana Ristinmiehen kyljestä syntien anteeksiantamiseksi. Tuo virta on tehnyt uoman synnin esteistä huolimatta sinun luoksesi tänään, aivan kuten Jeesuksen täytyi kohdata Sykarin kaivon nainen. Elämänveden virta muuttaa meitä ja vie mukanaan vanhan, elämän rikkinäisyyden, avosuhteet, kansojen väliset raja-aidat ja veriset taistelut, sillä enää ei rukoilla Garissim-vuorella tai Jerusalemissa, vaan totuudessa ja Hengessä, siellä missä Kristus on sanan totuudessa ja Hengen sakramenteissa. Jeesus sanoo tekstissä ”senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo”. Tämän taivaan Isän tahdon rukouksen hengessä ja totuudessa, sekä sen rukoilijoiden tyhjät astiat Jeesus on lupautunut ylläpitämään ja täyttämään aina taivaankirkkauteen asti. ”Sillävälin opetuslapset pyysivät häntä sanoen: ’Rabbi, syö!’ Mutta hän sanoi heille: ’Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä’. Niin opetuslapset sanoivat keskenään: ’Lieneekö joku tuonut hänelle syötävää?’ Jeesus sanoi heille: ’Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.’ Jätä vesiastiasi Jeesuksen luo, omista tänäänkin Johanneksen rakkaustarina itsellesi. Herra on uskollinen, hän ei näänny janoon, eikä rakkaudessansa horju. ”Tää on vuosisadan rakkaustarina, kaunis ja todellinen, tää säilyy ja kestää mä tunnen sen.”

 

Saarna 16.1.2010 Suomen Luther-säätiön Markus-yhteisössä ja Keravalla. Teksti: Joh. 4:5-30