Kategoriat
5/2012 Lehdet Muualta

Muut lehdet: Teko-opin uusi tuleminen

Lasse Marjokorpi, khra, Kemijärvi

Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan lähestyessä teoista saatu vanhurskaus on nousemassa jälleen kunniaan. Luterilainen vanhurskauttamisoppi, joka on uskomme varsinainen aarre, on jäämässä pimentoon. Nyt pelastutaan taas teoilla.

Kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan monien ihmisten syynä kuulua kirkkoon on sen tarjoama mahdollisuus tehdä hyvää. Ihme, ettei kukaan ole päättävästi torjunut tätä farisealaista perustetta. Uudessa testamentissa ei tunneta sellaisia henkilöitä, jotka olisivat tulleet kristityiksi voidakseen antaa oman erinomaisuutensa Jumalan käyttöön. Tällaista syytä kristityksi tulemiseen ei siellä esiinny. Paavalinkin kääntyminen merkitsi, että hänen piti hylätä roskana siihenastinen nuhteeton vaelluksensa fariseuksena.

Kenties kirkon nykyisen kriisin varsinainen syy onkin siinä, mitä se opettaa vanhurskauttamisesta. Tai paremminkin siinä, ettei siitä enää opeteta lainkaan.

Roomalaiskatolisen kirkon kanssa tehdyn Yhteisen julistuksen jälkeen kirkon opetus vanhurskauttamisesta on muuttunut siihen suuntaan, että vanhurskauttamisesta voidaan puhua vain jos samalla mainitaan ihmisen muuttuminen ja rakkaus. Myös kirkkokäsikirjoihin on tunkeutunut useissa kohdin muotoilu, jonka mukaan kirkon jäseneltä odotetaan “uskoa Jumalaan ja rakkautta lähimmäiseen”.

Nämä ilmaukset yksinkertaistavat kysymyksen ihmisen Jumala-suhteesta ja siirtävät sen inhimilliselle ja yleisuskonnolliselle tasolle tehden siitä helposti toteutettavaa kuin partiolupauksesta. Siitä puuttuu tietoisuus mahdottomuudesta, jonka eteen syntinen ihminen joutuu Jumalan sanan edessä. Paradoksin puuttuessa katoaa myös yllättävä ja käsittämätön ilo, minkä evankeliumi tuo syntiselle.

Vanhurskauttamiselle on käynyt samoin kuin eräille muille kristillisen opin ja tradition kohdille, jotka nykyaika on ottanut haltuun. Puhutaanhan kirkon nykyisestä virkakäsityksestä niin kuin apostolien opetus olisi kirkon historiallisin äänestyspäätöksin muutettavissa. Uuden testamentin eettisiä opetuksia pidetään myös sellaisina, että nykyään elävät kristityt voisivat Apostolien kokouksen tapaan itse päättää, mitä niistä on noudatettava. Raamatulliseen etiikkaan suhtaudutaan muutenkin kummallisesti. Nykyteologien opetuksen mukaan Raamatusta ei löydy mitään etiikkaa, kun on puhe oikeista synneistä. Hyveistä ja lähimmäisenrakkaudesta puhuttaessa se astuu yllättäen voimaan.

Irtauduttaessa kirkon vuosituhantisesta traditiosta käy kuitenkin niin, että kadotamme itse evankeliumin. Siitä tulee latteaa olemassa olevan todellisuuden vanhurskauttamista, jonka perimmäisenä sanomana lopulta on: hyväksymme kaiken mitä teette, kunhan pysytte kirkon jäseninä. Vanhurskauttamisen uudet tulkinnat nousevat tästä kansankirkon sosiologisesta todellisuudesta ja ovat sen vuoksi tarpeetonta olemassaolon selitystä.

Hyvä esimerkki tästä tekovanhurskauden paluusta on Jeesuksen viimeisen tuomion kuvauksen ymmärtäminen. Vallitsevan selityksen mukaan pelastuksen perusteeksi tulee se, mitä ihminen on tehnyt vähimmille veljilleen. Viimeksihän näin teki arkkipiispa kirkolliskokouksen avajaispuheessa.

Outoa muuten, että sisäministerin muistutus siitä, mitä me olemme tehneet niille Jeesuksen vähimmille veljille, jotka eivät vielä olleet syntyneetkään, sai syksyn kirkolliskokouksen jälkeen niinkin yrmeän vastaanoton lehdistössä.

Epäilemättä näiden Kristuksen sanojen edessä joudumme ylivoimaisen ristiriidan eteen. Viimeisen tuomion kuvauksessa kerrotaan, että vanhurskaat vastaavat hänelle: “Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoisena ja annoimme sinulle juotavaa?” Siihen he saavat vastaukseksi: “Kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

Selitys lienee siinä, että tämä kohta muun Jumalan sanan tavoin ylittää inhimillisen käsityskyvyn. Se sisältää sekä hänen armonsa että vaatimuksensa ihmisiä kohtaan. Kumpikin on suuruudessaan ylivoimainen. Kukaan ei voi väittää toimineensa näin elämässään. Kukaan ei voi käsittää, että häntä toimintansa perusteella voitaisiin kutsua vanhurskaaksi.

Tämä Kristuksen sana on sellainen, että sen tulisi joka päivä valaista elämäämme. Sen valossa sitten jokainen ihminen tulee syylliseksi. Sitä tuskin on tarkoitettu tietoiseksi tieksi pelastukseen. Päinvastoin se sulkee tien taivaaseen kaikilta, jotka tekojen avulla kuvittelevat pelastuvansa. Nekään, jotka pelastuvat, eivät tienneet tehneensä mitään hyvää. Vain kadotukseen joutuvat ajattelivat niin toimineensa.

Roomalaiskirjeen mukaan Jumalan puhe tukkii jokaisen vastaväittäjän suun ja tekee koko maailman syylliseksi hänen edessään. Kuitenkin sama kohta tuo niille, jotka uskovat, suurenmoisen uutisen: “He saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.”

Salaisuus on Kristuksen vanhurskaudessa, joka lahjoitetaan jokaiselle syntiselle, joka uskoo häneen. Jumalan sana sulkee tien hänen yhteyteensä sekä niiltä, jotka ovat mielestään hyviä ja kuin myös niiltä, jotka ovat mielestään pahoja. Evankeliumi opettaa lahjaksi saatavaa vanhurskautta. Taivaallisiin juhliin kutsutaan sekä hyvät että pahat – heille annetaan juhlapuku talon puolesta.

Vanhastaan luterilaiset teologit ovat opettaneet, että Kristuksen pelastustyö sisältää sekä aktiivisen että passiivisen kuuliaisuuden. Edellinen tarkoittaa hänen pyhää elämäänsä ja jälkimmäinen hänen viatonta kärsimystään ristillä. Molemmat hän on antanut meidän puolestamme uhriksi.

Kristuksen lunastustyö ei tarkoita vain syntien anteeksisaamista, vaan samalla vanhurskaaksi julistamista. Jumalalle kelpaaminen ei siis jää ihmisen hyvien tekojen tai kuuliaisuuden varaan, vaan lahjoitetaan meille Kristuksessa.

Kristukseen kastettuina ja häneen uskovina olemme kuolleet ja hän on antanut elämänsä meille. On tapahtunut autuas vaihtokauppa, josta Luther sanoi: “Sinä Jeesus, olet minun vanhurskauteni, mutta minä olen sinun syntisi.”

Syntinen, joka turvautuu Kristukseen, tulee osalliseksi lahjavanhurskaudesta, kun hänelle luetaan Kristuksen ansiot. Paavali osoittaa tämän Roomalaiskirjeessä (4:25): “Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikostemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.”

Tämä on kristityn vapauden perusta. Hänen ei enää tarvitse yrittää tehdä jotakin hyvää pelastuakseen, kun hänet on jo julistettu Jumalalle kelpaavaksi Kristuksen tähden. Kristus on jo ilmestynyt taivaaseen meidän hyväksemme. Niinpä kristitty on nyt vapaa toimimaan tässä maailmassa. Hän voi vapautua itsekeskeisyydestään ja nähdä toisessa Kristuksen lunastaman ihmisen.

www.seurakuntalainen.fi

Kategoriat
3/2011 Lehdet

Concordia 3/2011

Pääkirjoitus Hannu Lehtonen

Mitä Marian teko kertoo meille? Lasse Marjokorpi

Jumalan nimeen kätketyt Joel Kerosuo

Saarnaajan tehtävä C. F. W. Walther

Mihin pappisvalani velvoittaa minua ajankohtaisissa kysymyksissä? Sakari Korpinen

Kuninkaiden sota ja Lootin pelastaminen (1. Moos. 14) Paul Kretzmann

Mihin äärikristillisyys johtaa? Soili Haverinen

Muut lehdet

Minä tahdon olla sinun opettajasi Martti Luther


Kategoriat
3/2011 Lehdet

MITÄ MARIAN TEKO KERTOO MEILLE?

Lasse Marjokorpi, kirkkoherra, Kemijärvi

”Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: ’Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?’ Mutta tätä hän ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Niin Jeesus sanoi: ’Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina.’” (Joh. 12:1-8)

Nyt on alkamassa maailmanhistorian merkittävin viikko. Ollaan koolla Betaniassa, puolentoista kilometrin päässä Jerusalemista, spitaalia sairastaneen Simonin talossa.

Paikalla olevat ihmiset eivät tämän maailman mitoin ole kovin merkittäviä. He kuuluvat Jeesuksen ystäväpiiriin ja opetuslapsiin. Kuitenkin jo tässä kokoontumisessa on mukana kaikki, mikä tekee nuo muutamat päivät kaikkia muita päiviä tärkeämmiksi, niin että voidaan sanoa: tähän viikkoon siihenastinen historia on tähdännyt. Ja tästä eteenpäin se muuttuu aivan toiseksi. Se mitä pian tapahtuu, antaa kaikille päiville uuden merkityksen ja sisällön.

Sen vuoksi noiden muutamien päivien tapahtumat on niin tarkkaan tallennettu evankeliumikirjoihin. Sen ajan ihmisten ajatukset, puheet, vastaväitteet, epäusko ja pelot, ylipappien juonet, maallisen vallan kylmäkiskoiset ratkaisut, Juudaksen petollisuus ja opetuslasten heikkous ja pelkuruus on kirjattu evankeliumien sivuille. Jopa sellaisella tavalla, että kun kuulemme ja luemme niitä, me hämmästymme, että ihmisten ajatukset ovat olleet kaikkialla samanlaisia. Ja vieläkin enemmän: me löydämme itsemme noiden kirjojen sivuilta.

Tuolla viikolla Jeesus piti temppelissä kaiken kansan läsnä ollessa julkisia ja selväsanaisia puheita, joissa hän etukäteen kertoi sen, mitä tulee tapahtumaan. Käy toteen se, minkä hän toimintansa alussa sanoi, ja mistä häntä syytettiin: ”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä rakennan sen kolmessa päivässä.” Vanhan liiton jumalanpalvelus oli loppumassa. Jeesus ilmoitti sen sanoen: ”Teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi. Tästedes ette näe minua, ennen kuin sanotte: Siunattu olkoon hän joka tulee Herran nimeen.”

Näissä pidoissa Betaniassa oli Jeesuksen lisäksi toinenkin kunniavieras, Lasarus, joka oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista. Aterialla oltaessa sattui kuitenkin jotain odottamatonta. Lasaruksen sisar Maria otti pullon kallista nardusöljyä ja voiteli sillä Jeesuksen jalkoja ja pyyhki ne hiuksillaan. Tämä teko aiheutti kiihkeitä vastaväitteitä. Juudas sanoi, että miksi tätä voidetta ei myyty 300 denaariin ja annettu köyhille.

Siellä, missä Kristus on läsnä, missä ihmiset ovat koolla meidän Herramme ja Vapahtajamme nimessä, käy joskus niin, että sinne tunkee myös mukaan tämän maailman vaativa läsnäolo. Se on aina tyytymätön siihen, että meidän Herramme saa sen kunnian ja ylistyksen, mikä hänelle kuuluu. Sen mielestä on aina jotakin tärkeämpää tehtävää.

Tässäkin paheksutaan Marian holtitonta käyttäytymistä, joka rikkoi sovinnaiset käytöstavat ja vallitsevan yhteiskunnan normit. Tapahtuihan valtava aineellinen tuhlaus – jos elettäisiin meidän maassamme, missä jopa kirkkoa myöten kaikkien asioiden lopullinen mittanuora on Jumalan sanan sijasta niiden yhteiskunnallinen merkitys, niin sanottaisiin, että tapahtui skandaali.

Evankeliumin julistaminen ihmisten pelastumiseksi ei enää ole tärkeintä, vaan sitä ovat maailmaa parantavat ja filantrooppiset toimet. Tosin Jeesus oli tehnyt juuri sellaisen. Hän oli herättänyt Lasaruksen kuolleista. Mutta sekään ei kelvannut ylipapeille ja fariseuksille. Tekstimme jatkuu näet sillä tavalla, että ylipapit olivat jo päättäneet tappaa Lasaruksenkin. Hänhän oli elävä todiste Kristuksen suuruudesta. Suuri neuvosto, jonka enemmistö oli saddukeuksia, jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen, ei suvainnut tällaista terapiaa – siinähän oli tehty uskonnollista väkivaltaa, kun kuolleen ei annettu rauhassa pysyä haudassaan.

Miksihän Maria nyt ryhtyi tähän tekoon, joka aiheutti närkästystä? Miksi tätä kallisarvoista voidetta ei todellakaan myyty ja jaettu köyhille? Tämä Juudaksen kysymys esitetään edelleen kaiken maailman suulla, silloin kun kootaan varoja evankeliumin julistamiseen – siihen on vaikea vastata oikein, kun kysymys on väärä. Kunakin aikana kirkon on valittava, antaako kunnia Jumalan maailmalle lähettämälle Vapahtajalle vai seuratako Juudaksen neuvoa.

Meidän aikamme suuri erehdys on siinä, että jumaluusoppi on muutettu sellaiseksi, että se näkee tehtäväkseen vain vastata ihmisten kysymyksiin ja siihen, mitä he pitävät tärkeänä. Kirkko tekee vain sitä, mitä ihmiset tahtovat, jotta me saisimme heidät tyytyväisiksi. Ja siitä ei tule koskaan mitään.

Jumalan sana asettaa oikeat kysymykset aina ja kaikille sukupolville. Sieltä löytyy vastaus kysymykseen, keitä me olemme ja mitä Jumala tahtoo elämästämme. Ja ennen kaikkea tuohon suurimpaan kysymykseen, miten me pääsemme eroon synnin, Saatanan ja kuoleman vallasta ja pelastumme iankaikkiseen elämään.

Niinpä Jeesus sanoi vain rauhallisesti Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän teki tämän minun hautaamistani varten.” Ja vielä lisäksi: ”Kaikkialla maailmassa missä evankeliumia saarnataan, on tämäkin mainittava hänen muistokseen.” Se mikä suututti fariseukset ja Juudaksen, olikin niin arvokasta, että se piti mainita kaikkialla maailmassa. Juudaksen ahne mieli oli kiinni rahassa, mutta Maria ymmärsi mitä nyt oli tapahtumassa.

Sen vuoksi tämä teko oli niin arvokas – se oli uskon teko. Siitä ilmeni, että Maria oli tuossa hetkessä se ihminen, joka käsitti että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika.

Paikalla oli myös muita, jotka varmasti sen tajusivat. Siellä oli talon isäntä Simon, joka oli aikaisemmin sairastanut spitaalia. Ilmeisesti Jeesus oli tehnyt hänet siitä terveeksi. Tiedämme suurin piirtein, millainen sairaus on spitaali. Se runtelee ihmisen ulkonäön, eristää hänet ihmisistä ja vie lopulta kuolemaan. Nyt kuitenkin saatetaan olla koolla tässä kodissa terveinä ja iloisina, kun Kristus on siellä läsnä.

Siellä on myös koolla samanlaista väkeä kuin Luukkaan evankeliumissa kerrotussa paljon tätä muistuttavassa tapauksessa fariseus Simonin kodissa, jonne tullut syntinen nainen voitelee Jeesuksen jalat ja Jeesus antaa hänelle hänen syntinsä anteeksi. Ajankohdasta ja paikasta johtuen se lienee eri tapaus kuin tämä, joka tapahtui nyt Betaniassa. Kuitenkin täälläkin oli varmasti näitä samoja ihmisiä, joiden paljot synnit Jeesus on antanut anteeksi.

Ja kolmanneksi. Tässä kodissa on nyt vieraana Lasarus, Marian veli, jonka Jeesus on herättänyt kuolleista. Jos jossakin kodissa joudutaan kokemaan, että sieltä noin kolmen – neljänkymmenen ikäinen mies otetaan pois, isä, veli tai poika, niin kyllä se on ankara ja raastava suru. Tämän Maria oli kokenut ja sitten Jeesus oli tullut ja herättänyt hänen veljensä kuolleista.

Nyt hän laski yhteen nämä kolme seikkaa jotka olivat tuoreina kokemuksina hänen mielessään – nuo kolme mahdottomuutta, jotka Kristus kumoaa, kun hän antaa synnit anteeksi suurten syntien painamille ihmisille, niin että heille ei enää ole mitään kadotustuomiota, ja kun hän tekee spitaalisen miehen terveeksi, ja kun hän vähän aikaa sitten oli herättänyt hänen veljensä Lasaruksen kuolleista. Mitä nyt on nyt yksi pullo parfyymia kaiken tämän rinnalla! Menkööt vaikka kaikki maailman hajuvesitehtaat, jos vain tuo rakas perheenjäsen herätetään kuolleista.

Kaiken tämän johdosta Maria, joka kuunteli tarkkaan Jeesuksen opetuksia, oli päätynyt sydämessään siihen lujaan ja varmaan käsitykseen, että tämä heidän tuntemansa Jeesus ei ole vain ihminen, pelkkä Nasaretilainen, miksi maailma hänet ymmärsi ja ymmärtää edelleen, vaan hän on Jumalan Poika. Hänellä on valta päästää ihmiset synneistä, puhdistaa heidät spitaalista, herättää heidät kuolleista ja antaa heille iankaikkinen elämä valtakunnassaan.

Sen vuoksi Maria oli paikalla olevista ainoa, joka tajusi, mitä nyt oli tapahtumassa. Hän tajusi, että heidän keskellään on Vanhan testamentin lupaama Messias eli Kristus. Tuossa on Jumala ihmiseksi tulleena heidän keskellään. Tuossa on hän, joka kohta antaa vuodattaa verensä maailman syntien sovittamiseksi. Tuossa on hän, joka kohta nousee kuolleista ja kukistaa Saatanan ja helvetin vallan. Sanoihan Jeesus hetken päästä: nyt tämän maailman ruhtinas heitetään ulos.

Sen vuoksi, kun nyt hänen rakas Herransa on heidän keskellään, ei ole mitään niin arvokasta, mitä ei voisi vuodattaa hänen kunniakseen. Onhan hän syntien sovittaja, sairauksien parantaja, kuoleman voittaja, iankaikkisen elämän tuoja.

Tuo voiteleminen – se muuten esitetään vähän eri tavalla toisissa evankeliumeissa – tapahtui se nyt sitten päähän tai jalkoihin tai molempiin, se tarkoitti Jeesuksen voitelemista hänen kuolemaansa maailman syntien tähden, kun hän antaa lihansa maailman elämän puolesta. Mutta se tarkoitti myös muuta – hänen voitelemistaan kuninkaaksi, joka kohta astuu valtakuntaansa. Siihenhän hän hetkeä myöhemmin ratsastaa aasilla pitkin Öljymäen rinnettä ja kansa ottaa hänet riemuiten vastaan viskellen oksia tielle ja huutaen Hoosianna.

Näin tuo Kristuksen läsnäolo, hänen tuntemisensa, hänen uhrinsa ja ylösnousemuksensa – sen tajuaminen, uskominen ja vastaanottaminen – on syy siihen, miksi tämäkin tapaus on kaikkialla maailmassa mainittava hänen kunniakseen. Sen vuoksi tämä viikko on kaikkein ratkaisevin viikko, mitä maailmassa on eletty?

Tällä viikolla Jumalan Poika annetaan uhriksi maailman syntien tähden. Ihmiskunnan synti sovitetaan. Nyt avautuu pääsy Jumalan yhteyteen, syntien anteeksiantamukseen ja rauhaan kaikille sukupolville. Nyt saa täyttymyksensä tuo uhri, johon kaikki Vanhan liiton uhripalvelus tähtäsi. Nyt uhrataan Jumalan Karitsa, hän joka oli kaikessa viaton, mutta jota ihmiset eivät voineet sietää, vaan naulitsivat hänet ristille.

Nyt tuodaan iankaikkinen vanhurskaus maailmalle, joka syntiinlankeemuksesta lähtien on pyrkinyt vanhurskauteen ainakin puheissaan, mutta ei ole koskaan voinut löytää Jumalan edessä kelpaavaa vanhurskautta.

Mutta sen jälkeen kun Kristus on kuollut ja noussut ylös kuolleista ja ilmestynyt taivaallisen Isän eteen meidän vanhurskautenamme, on mahdollista, että kasteen ja evankeliumin välityksellä häneen uskoessamme meillekin lahjoitetaan se vanhurskaus joka ei ole omaamme. Kasteessahan meidät haudattiin hänen kanssaan ja herätettiin kuolleista uuteen elämään hänen kanssaan. Ja näin on mahdollista, että maan päällä on Jumalan kansa, Kristuksen ruumis, kun olemme hänessä.

Nyt kuolema, Saatana ja helvetti on kukistettu ja tie taivaaseen on avattu kaikille katuville syntisille, jotka kääntyvät, nöyrtyvät parannukseen ja uskovat häneen. Ja nyt meidän ylösnoussut Herramme, joka on taivaassa, hän tulee luoksemme täällä maan päällä kasteen vedessä, pyhässä evankeliumissa ja alttarin leivässä ja viinissä ja antaa itsensä meille. Ja kun me uskon kautta olemme hänessä, me olemme autuaita, pyhiä ja Jumalan perhettä.

Näin tämä Marian teko kertoo meille, mitä on todellinen kristillisyys. Se on sitä että Marian tavoin saamme vaipua Kristuksen jalkojen juureen ajatellen, että tuossa on hän, joka on ottanut päälleen minun kauheat, syyttävät ja ylipääsemättömät syntini. Hän on ottanut ne päälleen ja lahjoittaa minulle puhtautensa ja pyhyytensä. Sinä Herrani Jeesus olet minun vanhurskauteni ja minä olen sinun syntisi. Se on osallisuutta häneen, hänessä olemista.

Samoin saamme tunnustaa hänet kuninkaaksi, joka pian astuu valtakuntaansa temppeliinsä, jonka hän on kolmessa päivässä kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan rakentanut ja johon saamme kasteen ja evankeliumin kautta kuulua ja olla hänen ruumiinsa maan päällä, tuo corpus Christi mysticum, Kristuksen salattu ruumis, joka jo täällä maan päällä evankeliumin välityksellä levittää paratiisin tuoksua ja tulevan maailmanajan toivoa.

Nyt tämä sanoma on saarnattava kaikille sukupolville maailmassa, että me siihen uskoisimme ja perisimme ikuisen elämän.