Kategoriat
5/2013 Kirkko Lehdet Saarna Vanhurskauttaminen Virka

Saarnavirka

Otto Granlund, teol. yo, Turku

 

Johdanto

 

Olen saanut tehtäväkseni pitää esitelmän Confessio Augustanan viidennestä uskonkohdasta, joka ainakin siinä suomenkielisessä versiossa tunnustuskirjoista, jota olen käyttänyt, on saanut otsikokseen sanat Kirkon virka. Ruotsinkielisessä versiossa sama artikla on saanut nimen Om predikoämbetet eli Saarnavirasta. Yhtä kaikki, kyse on siis evankeliumin opettamisen ja sakramenttien toimittamisen virasta, pappisvirasta.

 

Kuten tiedämme, aihe on erittäin ajankohtainen. Keskustelu naispappeudesta alkaa ehkä pikku hiljaa hiljentyä mediassa, kun valtaosa niin kutsutuista konservatiiveista perääntyy keskittyäkseen esimerkiksi kysymykseen homoseksuaalisuudesta ja sukupuolineutraalista avioliittolaista. Mutta uskon, että tämä kysymys pappisvirasta joka tapauksessa ei ole voinut mennä ohitsemme aivan huomaamatta. Ilman tätä kysymystä meillä olisi tuskin tänään esimerkiksi juuri Concordia-yhdistyksen tai Lähetyshiippakunnan kaltaisia järjestöjä. Kysymys on ollut ajankohtainen ja se vaikuttaa meihin. Tästä syystä on myös tärkeää, että käsittelemme pappisvirkaa ja tutkimme siihen liittyviä asioita.

 

Virka on ajettu alas siinä, mitä kutsutaan kirkoksi Suomessa. Tunnemme päällimmäiset näkyvät syyt tähän alasajoon, mutta pappisviran avaaminen naisille Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei ole ongelman perusta ja ydin, vaan pikemminkin ongelman seuraus. Ongelma on syvempi ja paljon levittäytyneempi kuin se kanta, joka hyväksyy pappisviran avaamisen naisille. Ymmärrys siitä, mitä pappisvirka on, on harvinaista. Tieto siitä, mihin pappisvirkaa tarvitaan, on harvinaista. Sinänsä naispappeuden vastustus on kohtalaisen yleistä, tästähän meitä aina silloin tällöin muistutetaankin medioiden kautta, mutta ne, jotka puolustavat ja pitävät esillä oikeaa pappisvirkaa, ovat harvassa. Näin on tuskin siksi, että niin moni haluaisi vastustaa oikeaa virkaa – sitä emme voi tietää – mutta ehkä ennen kaikkea siksi, että epätietoisuus on niin yleistä. Kirkkokansa ei vain tiedä, mikä pappisvirka on ja mihin sitä tarvitaan, eivätkä papitkaan tiedä, mihin virkaan heidät on asetettu.

 

Naispappeuden vastustus on – kuten sanottu – suhteellisen yleistä, mutta virkakantamme ei saa perustua siihen, että vastustamme jotakin pahaa, vaan sen on perustuttava johonkin hyvään. Tästä syystä keskitymme nyt hetkisen aikaa siihen, minkälaisen lahjan Jumala on antanut meille antaessaan viran ja miksi tästä lahjan hyvyydestä johtuen sitä on myös puolustettava väärinkäytöksiltä.

 

Keskitymme Augustanan viidenteen uskonkohtaan, se antaa nimittäin varsin selkeät vastaukset kun kysymme, mitä pappisvirka on ja miksi se on tärkeä. Luen nyt teille tämän uskonkohdan, mutta luen ennen sitä myös sitä edeltävän uskonkohdan, koska nämä artiklat ovat niin tiiviisti sidoksissa toisiinsa.

 

IV Vanhurskautus

 

Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4).

 

V Kirkon virka

 

Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidät Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta saisimme luvatun Hengen (Gal. 3).

 

Neljäs uskonkohta

 

Mistä neljännessä uskonkohdassa puhutaan? Tekstistä käy selväksi, mikä työnjako ihmisen ja Jumalan välillä on kun on kyse vanhurskauttamisesta. Omat voimamme, ansiomme ja tekomme eivät riitä eivätkä edes auta, vaan synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden. Hän on kuolemallaan antanut hyvityksen synneistämme. Uskon kautta, kun uskomme, meidät otetaan armoon.

 

Jos otamme tämän uskonkohdan pois asiayhteydestään ja tarkastelemme sitä erillään muista Augustanan osista, voimme olettaa, että monet protestantit voisivat yhtyä sen sanoihin. Jeesus on tehnyt kaiken ja minun on vain uskottava. Ongelmia tosin ilmenee kun alamme asettaa kriittisiä kysymyksiä tälle uskolle: Mistä voin tietää, että uskon ihan oikeasti? Mistä tämä usko on tullut? Mihinkä tämä usko nojaa? Valitettavasti ehkä tavallisin lopputulos näiden kysymysten kysymisestä on se, että ihmisellä syntyy usko omaan uskoon, omaan ymmärrykseen Raamatusta, omaan uskonratkaisuun, ja niin edelleen. Uskosta tulee teko ja Augustanan neljännestä uskonkohdasta täysin merkityksetön, koska se nimenomaan sanoo, että tekomme eivät kelpaa. Mikään tekomme ei kelpaa, oli se kuinka hurskas tahansa, ei vaikka olisi kyse jaloimmasta mahdollisesta teosta, eli uskosta. Jos on kyse ihmisen teosta ja ihmisen uskosta, niin se ei vain kelpaa.

 

Viides uskonkohta

 

Augustanan viidennen uskonkohdan otsikko on Kirkon virka. Joku ehkä haluaisi huomauttaa, että otsikko ei ole kovin osuva. Eihän siinä ensisijaisesti käsitellä pappisvirkaa. Virka mainitaan ensimmäisessä virkkeessä, mutta sen jälkeen huomio keskittyy muihin asioihin: Sanaan, sakramentteihin, mitenkä Pyhä Henki lahjoitetaan, kuinka hän vaikuttaa uskon, ja niin edelleen.

 

Artiklan otsikko on Kirkon virka, mutta artiklassa käsitellään oikeastaan enimmäkseen muita asioita. Tavallaan tämä on aika kuvaavaa. Ei ainoastaan tässä artiklassa, vaan myös itse virassa, on kyse ensisijaisesti muista asioista kuin virasta. Eihän pappi ole olemassa oman itsensä tähden. Näkemykset pappisvirasta ja sen tarpeellisuudesta vaihtelevat suuresti niin kutsutussa kirkossa, ja välillä saattaa saada sen vaikutelman, että pappeja on olemassa vain siksi, että näin nyt vain sattuu olemaan.

 

Pappisvirassa ei myöskään ole kyse esimerkiksi mistään suuremmasta hurskaudesta, jota maallikon olisi mahdoton saavuttaa. Siinä ei saa olla kyse jonkinlaisesta valta-asemasta, että pappi asetettaisiin jonkinlaiselle valtaistuimelle. Papin ei tule olla pappi pelkän pappeuden vuoksi, vaan viidennessä artiklassa mainittujen asioiden vuoksi. Sanan vuoksi, sakramenttien vuoksi, ja jotta saisimme uskon.

 

Mistä usko on tullut? Se on tullut Jumalalta. Pyhä Henki lahjoittaa uskon. Hän vaikuttaa uskon heissä, jotka kuulevat evankeliumin, ja tämän hän tekee missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Kukaan ei voi itsessään tuottaa pelastavaa uskoa. Kukaan ei voi niin vankkumattomasti päättää uskovansa, että hän sen ansiosta tulisi vanhurskautetuksi. Kukaan ei voi lukea Raamattua ja rukoilla saadakseen siten niin paljon tietoa, että hän voisi tehdä uskonratkaisun. Kun kysymme mistä usko tulee, vastaus on yksiselitteinen. Se tulee meille meidän ulkopuoleltamme, se tulee meille lahjana Jumalalta.

 

Mihinkä uskomme nojaa? ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Sana ja sakramentit, Jumalan armonvälineet, seisovat uskomme vankkana perustana. Niihin meidän tulee pitäytyä, niiden vaikutusalueella meidän tulee elää.

 

Seurakunta

 

Miten pystymme pitäytymään sanan ja sakramenttien ulottuvilla? Yksityisuskonnollisuus on tänä päivänä erittäin suosittua ja yleistä. Ajatellaan, että voi olla kristitty itsekseen, voi lukea Raamattua, voi lukea hyviä hartauskirjoja itsekseen ja voi rukoilla itsekseen. Silloin tällöin voi ehkä myös osallistua johonkin hyvään kristilliseen tapahtumaan, jos sellainen mahdollisuus ilmaantuu.

 

Emme saa kiistää tai vähätellä sitä, että Jumalan sanalla on mahdollisuus vaikuttaa – ja se myös vaikuttaa – yksityisessä Raamatun lukemisessa ja rukouksessa. Emme saa kiistää tai vähätellä sitä, että kun ihminen kristinuskosta tietämättömässä ympäristössä saa Raamatun käteensä, niin sanan on mahdollista viedä hänet kuolemasta elämään. Mutta emme voi myöskään kiistää sitä, että maassamme hyvin tavallinen ajatus siitä, että juuri yksityinen uskonnonharjoitus olisi uskonelämän keskeisin asia, ei ole raamatullinen. Toki löydämme Matteuksen evankeliumista kehotuksen mennä sisään kammariinsa rukoilemaan. Toki löydämme sieltä myös lupaukset siitä, että missä kaksi tai kolme on kokoontuneena, siellä on myös Jeesus heidän mukanansa. Nämä ovat tärkeitä lupauksia ja käskyjä, mutta valitettavaa on, että kristittyjen parissa nämä asiat on usein erotettu asiayhteydestään.

 

Kristityn tulee elää seurakunnan yhteydessä. Jumalan sana ja sakramentit on annettu seurakunnalle. Jos tarkastelemme Vanhan testamentin profeettoja, huomaamme että profetioissa on useimmiten kyse siitä, että Jumala haluaa välittää sanomansa koko kansalle. Samoin on Uuden testamentin tekstien laita. Kenelle ne on suunnattu? Useimmissa tapauksissa juuri seurakunnille tai heidän paimenilleen. On vaikeaa – melkein mahdotonta – olla kristitty ilman seurakuntaa. Sitä meidän tosin ei tule epäillä, etteikö Herra pitäisi huolta omistansa myös kun he joutuvat tilanteisiin, joissa heidän on mahdoton olla yhteydessä muihin kristittyihin. Mutta: ”Älkäämme jättäkö omaa seurakunnan-kokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. (Hepr 10:25)

Näin Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa meitä elämään seurakunnan yhteydessä. Jumala on kutsunut meidät kristityt seurakuntaan ja kutsuu edelleen. Tulisi olla täysin luonnollista, että paikkakunnalla, jolla on useampia kristittyjä, he myös kokoontuisivat yhteiseen jumalanpalvelukseen seurakuntana.

 

Papin tehtävä

 

Pappisvirka ei seiso tyhjiössä. Yksittäisen papinkaan ei tule seistä itsekseen tyhjiössä ja olla pappi vain jonkinlaisessa yleisessä merkityksessä. Papin tulee olla seurakunnassa ja seurakunnan palvelijana, ja hänen tulee palvella seurakuntaa ainoalla tavalla, jolla hän ylipäänsä voi palvella Jumalan seurakuntaa: saarnaamalla Jumalan sanaa. Hänen tulee saarnata lakia, jotta seurakunta voisi nähdä syntinsä. Hänen tulee saarnata evankeliumia, jotta seurakunta voisi uskoa syntiensä anteeksiantamukseen, missä ja milloin Jumala näkee hyväksi lahjoittaa uskon. Hänen tulee kuunnella rippiä ja antaa synninpäästö, Jeesuksen omalla valtuutuksella. Hänen tulee kastaa ihmisiä Jeesukseen Kristukseen ja jakaa Herran ruumista ja verta ehtoollisella, jotta seurakunta voisi myös fyysisesti nähdä ja tuntea, kuinka Herra tulee heidän luokseen ja haluaa puhdistaa heidät kaikesta synnistä ja saastaisuudesta. Tähän pappeja tarvitaan. Tätä tehtävää varten Jumala on asettanut paimenviran, ja jotta seurakunta voisi elää elämäänsä hyvässä järjestyksessä.

 

Papin tehtävä on elää Jumalan sanasta, syventyä siihen ja sitä käyttäen myös johtaa Jumalan lampaita, olla paimen, mihin myös latinasta lainattu sana pastor viittaa. Kysyessämme minkälainen pappi tulisi valita seurakunnan paimeneksi, tärkeimmän kysymyksen tuleekin siksi olla, pitäytyykö ehdokas Jumalan sanaan. Monia heikkouksia saamme papeissammekin sietää, mutta jos he eivät pitäydy Jumalan sanaan palvellessaan seurakuntaa, ovat asiat erittäin huonosti. Ei sellainen pappi voi suorittaa tehtäväänsä. Ei sellainen pappi voi suorittaa pappisviran tehtävää. Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Jotta saisimme tämän uskon! Mitä tapahtuu, jos evankeliumia ei saarnata puhtaasti ja jos sakramentteja ei toimiteta oikein? Pitäytyykö pappi siihen, mikä on oikein? Pitäytyykö hän Jumalan sanaan?

 

Niin kutsutussa kirkossa rimaa on laskettu reippaasti sen suhteen, mitä papistolta vaaditaan. Hyvin pitkälti kirkkopoliittisesta tilanteesta johtuen meistä on tullut huolimattomia näiden asioiden suhteen. Aikaisemmin raja vedettiin naispappeuden kohdalla. Jos miespuolinen pappi vastusti naispappeutta, ajateltiin, että asiat ovat hyvin. Missä raja menee nykyään? Homoseksuaalisten suhteiden siunaamisen kohdalla, kenties? Hyvä, jos pappi vastustaa sentään sitä, ajatellaan.

 

Voi vastustaa homoseksuaalisten parisuhteiden siunaamista ilman, että on tajunnut Jumalan sanasta yhtään mitään. Tämä lieneekin yleisin yhdistelmä ympäri maailman. Voi myös vastustaa naispappeutta ilman, että ymmärtää papin tehtävää. Voi olla naispappeuden vastustaja myös aivan vääristä syistä, esimerkiksi siksi, että väheksyy naisia.

 

On hengenvaarallista alentaa rimaa tällä tavalla. Osaltaan on olemassa riski, että me itse ja muut katsovat meidän kuuluvan samaan ryhmään niiden kanssa, jotka halveksuvat naisia tai vihaavat homoseksuaaleja. Mutta vieläkin suurempi on riski, että evankeliumi sumentuu sekä meille, että muille, jos annamme naispappeuskysymyksen tai kysymyksen homosuhteiden siunaamisesta määrätä esimerkiksi sen, missä seurakunnassa vietämme jumalanpalvelusta. Rimaa täytyy korottaa. Meidän on kysyttävä, pitäytyykö pappi Jumalan Sanaan vai ei. Ei rimaa tule korottaa siksi, että me haluaisimme olla ilkeitä tai koska haluaisimme olla epävieraanvaraisia. Ei siitä ole kyse. Mutta kristitty ei elä konservatismista. Seurakunta ei elä konservatismista. Sen sijaan me elämme puhtaasta evankeliumista ja oikeista sakramenteista. Emme enemmästä, emmekä vähemmästä. Emme voi elää ilman näitä. Emme me, eivät pappimme, eivätkä muut seurakuntalaiset.

 

Alustus Concordia-piirissä 22.5.2013

Kategoriat
5/2011 Lehdet

Kuninkaan kolme valtaistuinta

Matt. 25:31–46

Lasse Räty, pastori, Nokia

Rakkaat ystävät. Tahdon kulkea kanssanne tässä saarnassa kuninkaan kolmelle valtaistuimelle.

1. Kirkkauden valtaistuin

Ajattele, että sinun pitäisi sopia tapaaminen tietyn henkilön kanssa. Kaveri on kuitenkin tunnettu epäluotettavuudestaan ja siksi mietit mikä olisi mahdollisimman varma paikka. Mikä se paikka voisi olla?

Tämän päivän evankeliumi antaa vastauksen. Sovi treffit viimeiselle tuomiolle, kirkkauden valtaistuimen luokse. Sinne tulevat nimittäin kaikki, aivan jokainen. Kaikki kuolleetkin ihmiset herätetään ja kutsutaan sinne. Jumalan Sana sanoo: ”Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen.” (2. Kor. 5:10) Veikkaanpa tosin, että kaverin tapaaminen unohtuu sinne tultaessa. Kun olemme pyhän Jumalan edessä polvillamme, meillä on jotakin aivan muuta ajateltavaa.

The Road laulaa biisissään Tuomio: ”Uskallatko miettii miten sinun käy, kun Jeesus tulee takaisin?” Viimeisellä tuomiolla tapahtuu suuri ja lopullinen erottelu. Evankeliumissa se kerrotaan kuvalla lampaiden ja vuohien erottamisesta. Jeesus istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle ja kaikki kansat kootaan hänen eteensä. Koko ihmiskunta jaetaan kahteen joukkoon, niihin, jotka pääsevät iankaikkiseen elämään ja niihin, jotka joutuvat ikuiseen kadotukseen. Isän siunaamat kutsutaan taivaaseen ja kirotut lähtevät iankaikkiseen rangaistukseen.

Matteus kirjoittaa aiemmin evankeliumissaan: ”Ihmisen Poika” – se tarkoittaa Jeesusta – ”on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” (Matt. 16:27)

Sanat tekojen perusteella tapahtuvasta tuomiosta saattavat yllättää. Eikö pelastus tapahdukaan armosta? Missä on puhe rakastavasta Jumalasta?

Riittääkö kadotustuomion syyksi todella se, että on jättänyt tekemättä hyvää toiselle? Näinhän evankeliumissa annetaan ymmärtää. Ja kun evankeliumin mukaan toiset kuitenkin pelastuvat niin minne heidän pahat tekonsa ovat joutuneet, kai niitäkin sentään on ollut? Millä perusteella he ovat siunattuja ja toiset puolestaan kirottuja?

Niin, miten sinun ja miten minun käy, kun Jeesus tulee takaisin?

2. Golgatan valtaistuin

Saadaksemme vastauksia näihin kysymyksiin meidän on tutkittava Jeesusta toisella, kovin erilaisella valtaistuimella. Kyse on keskimmäisestä rististä, jolle Jeesus kerran naulittiin ja surmattiin. Siitä valtaistuimesta Jeesus sanoi etukäteen: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” (Joh. 12:32)

Viimeinen tuomio ei siis ole ensimmäinen kerta, kun Jeesus kokoaa kaikki ihmiset luoksensa. Hän on tehnyt sen jo kerran. Golgatalla pari tuhatta vuotta sitten kaikista maailman ihmisistä vain harvat olivat konkreettisesti paikalla. Ja kuitenkin jokainen meistä oli paikalla, sillä meidän syntimme olivat siellä. Jeesus veti syntisen ihmiskunnan yhteyteensä ottamalla kaikkien meidän syntimme omikseen. Hän kärsi Jumalan iankaikkisen rangaistuksen meidän rikkomuksistamme meidän sijaisenamme. Apostoli kirjoittaa: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” (2. Kor. 5:21)

‘Jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden’. Evankeliumin mukaan juuri vanhurskaat pääsevät ikuiseen elämään. Mitä se tarkoittaa?

Vanhurskas on sellainen, joka on kelvollinen ja puhdas Jumalan edessä. Me saamme olla vanhurskaita eli taivaaseen kelpaavia Jeesuksen tähden. Hän on tehnyt tavallisella järjellä ajatellen maailman typerimmän vaihtokaupan: hän otti meidän rikkomuksemme ja kaiken pahuutemme ja kuoli niiden takia. Vaihdossa hän antoi ihmiskunnalle täydellisen anteeksiantamuksen, oman puhtautensa ja pyhyytensä eli vanhurskautensa. Hän teki näin siksi, että rakastaa meitä niin äärettömästi.

Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room. 3:23-24)

Saamme siis vanhurskauden lahjaksi, armosta, Jeesuksen tähden. Se on valmistettu aivan kaikille – vaikka se kelpaakin vain harvoille. Tämä Jeesuksen koko maailmalle valmistama pelastus omistetaan henkilökohtaisesti uskomalla Jeesukseen. Miten se oikein tapahtuu käytännössä?

3. Sanan valtaistuin

Siihen tarvitaan kolmatta valtaistuinta, jolla Jeesus voidaan kohdata tänä päivänä. Kuninkaan kolmas valtaistuin on Jumalan Sana.

Jeesus kätki jumalallisen suuruutensa maan päällä eläessään. Erityisesti näin tapahtui hänen ristinkuolemassaan. Siinä ei ollut mitään kaunista, kirkasta tai muutenkaan jumalallista.

Jeesus lähestyy meitä yhä halpaan muotoon kätkeytyneenä. Kuinka halveksittu Raamattu onkaan nykyään. Sitä pidetään satukirjana tai vähintäänkin aikaansa sidottuna. Tai sitten sitä ei muuten vain lueta, emme edes me uskovat. Samoin aliarvostettuja ovat Sanan näkyvät muodot, Jeesuksen asettamat sakramentit eli kaste ja ehtoollinen.

Jumalan Sanaa ja sakramentteja kutsutaan yhteisellä nimellä armonvälineet. Raamattu, kaste ja ehtoollinen ovat siis välineitä, joiden kautta Jumala lahjoittaa meille armonsa. Ne ovat taivaaseen astuneen kuninkaan näkyvä ja konkreettinen valtaistuin täällä maan päällä.

Älä etsi Jeesusta Sanan ja sakramenttien ulkopuolelta, kokemuksistasi tai jostain muualta, sillä Jeesus tahtoo kohdata meidät juuri tältä valtaistuimeltaan. Muista, mitä olet saanut kasteessasi: Jumalan lapsen aseman. Tule usein ehtoolliselle. Se on todellinen armon istuin, jonne kutsutaan syntisiä ja monella tavalla epäonnistuneita. Käytä näitä välineitä Jeesukseen uskoen, mutta myös ja nimenomaan saadaksesi uskoa ja uskon vahvistusta häneen.

Taivaan ja maan kuningas tulee tässäkin jumalanpalveluksessa sanansa valtaistuimella sinun luoksesi. Jeesus ottaa sinut vastaan mielellään, sillä hän ei torju ketään, joka hänen luoksensa tulee. Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4:16)

Viimeisellä tuomiolla ei siis enää ratkaista mitään. Siellä julistetaan lopputulos siitä, mikä on ollut todellisuutta jo tämän elämän aikana.

Jeesukseen uskovat pääsevät taivaaseen, sillä he ovat saaneet Jeesuksen turvakseen. Heitä ei tuomita heidän pahojen tekojensa perusteella, vaan heille julistetaan vapauttava tuomio Kristuksen hyvän työn tähden. Heidän syntejänsä ei enää muisteta, sillä ne on jo heitetty syvälle armon mereen, Jeesuksen vereen. Heidän hyvät tekonsa puolestaan, ne joita he eivät evankeliumin mukaan edes muista tehneensä, ovat seurausta uskosta Jeesukseen. Niillä ei ansaita mitään, vaan ne kertovat uskosta, joka on ollut olemassa ensin. He ovat vanhurskaita ja siunattuja yksin uskon kautta Kristukseen.

Epäuskoinen sen sijaan jää kirouksen alle, sillä ilman Jeesusta ihminen jää omien pahojen tekojensa, tai kuten evankeliumissamme laiminlyöntiensä tuomittavaksi. Johanneksen evankeliumissa sanotaan: ”Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.” (Joh. 3:18)

Kolme kuninkaan valtaistuinta: kirkkauden, Golgatan ja armonvälineiden valtaistuin.

Rakas nuori ja vanhempikin ystävä. Muista, että sinut on kasteen ja uskon kautta pesty puhtaaksi Jeesuksen verellä ja puettu Kristuksen omaan vanhurskauteen. Varo, etteivät sielunvihollinen, maailma, syntinen sydämesi eikä mikään tai kukaan muu saa koskaan eksyttää sinua eroon hyvästä Vapahtajastamme.

Odota turvallisella mielellä Herrasi tuloa, sinä Isän siunattu. Elä rohkeasti Kristuksen omana. Tee vapain sydämin ja iloisesti hyvää lähimmäisillesi. Rukoile ja toimi uupumatta Jumalan valtakunnan eteenpäin menemiseksi. Sovi mahdollisimman monen kaverisi, myös sen epäluotettavan, kanssa treffit kirkkauden valtaistuimen äärellä. Tee niin siksi, että Jeesus rakastaa sinua ja aivan jokaista.

Saarna Maata näkyvissä -festareiden sanajumalanpalveluksessa Turussa 20.11.2011