Avainsana: saarna

Kategoriat
5/2014 Joulu Lehdet Saarna

JOULUSAARNA

Tom G. A. Hardt, khra, Tukholma, Ruotsi (1934–1998)

Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, nimeen. Aamen.

Saarnateksti: Matt. 1:18–24:

”Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: ’Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.’ Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ’Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel’, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niin kuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä.”

Samalla kun juhlapäivän evankeliumi on kuvannut meille varsinaisen Jeesuksen syntymisen Beetlehemissä, paimenet ja enkelien laulun, saarnateksti on esittänyt meille myös edeltäneen tapahtuman, kuinka Joosef ottaa vastaan ilmestyksen vaimonsa kohdun hedelmästä: ”se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä”. Samalla meille avataan paljon kaukaisempi esihistoria: ”Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ’Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel’, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme”.

Se, mitä me tänään juhlimme, ei ole mitenkään odottamatta ja varoittamatta murtautunut inhimilliseen historiaan. Se arvaamattomuus ja satunnaisuus, mikä liian helposti leimaa nykyisiä esityksiä Jumalan ihmiseksi tulemisesta, katoaa, kun otamme vakavasti Jeesuksen sanat viime sunnuntain saarnatekstissä: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta” (Joh. 5:39). Joulun pyhä lapsi astuu näyttämölle profetioiden saattelemana. Ne ovat vanhimmista ajoista asti tervehtineet häntä hänen oikealla nimellään, jonka olemme kuulleet päivän tekstissä Jesajan kirjasta: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas” (Jes. 9:5).

Lupaus Jumalan tulemisesta ihmiseksi on jo syntiinlankeemuksesta lähtien ollut Jumalan uskollisilla. Koska Joosefia niin selvästi sanotaan Daavidin pojaksi ja hänen sukuluettelonsa esitetään juuri ennen saarnatekstiä, saamme muistutuksen siitä, kuinka lupaukset Daavidin suvun suurimmasta nyt täyttyvät: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: ’Herra on meidän vanhurskautemme’”(Jer. 23:5, 6).

Nämä lupauksensa Jumala on lunastanut, kun ”aika oli täytetty” (Gal. 4:4), sillä hetkellä, siinä silmänräpäyksessä, jonka hän yksin on tiennyt ja määrännyt. Jumalalla on kaikki ohjakset käsissään, hän toteuttaa kaikki lupauksensa eikä anna minkään estää itseään. Kaiken on pakko palvella häntä. Myös Augustus, Kyrenius (Quirinius) ja koko Rooman valtakunnan hallinto ovat hänen vallassaan, kun Augustus käskee Joosefin ja Marian Beetlehemiin, jotta profeetan sanat toteutuisivat: ”Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista” (Miika 5:1).

Tässä kaikki odottaa, että ”synnyttäjä synnyttää” (Miika 5:2), jotta seimi saisi ottaa vastaan hänet, jonka pitää tulla. Tämä kaikki julistaa meille Jumalan kaikkitietävyyttä ja kaikkivaltiutta, joissa mekin saamme levätä. Tässä pätee yhä tämä sana: ”sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret” (5. Moos. 33:27). Ikiaikaisella Jumalalla, jonka ”alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista” on sama voima nyt kuin silloin, ja hän on yhä luotettava ja pitää sanansa. Kenenkään ei tule menettää toivoaan ollessaan näkyvän sekasorron keskellä. Jumala toteuttaa suunnitelmansa, vaikka joskus solmittavia langanpäitä on hämmentävän monta. Jotta pysyisimme lujasti tässä luottamuksessa, vahvistakaamme uskoamme tämän juhlapäivän suurilla ja pyhillä opinkohdilla:

  1. Tänään ihmissuvulla on sellainen kunnia, jota ei ole enkeleillä.
  2. Tänään on ihmissuvulla sellainen pelastus, jota enkelit eivät tarvinneet.
  3. Tänään ihmisiä kutsutaan yhtymään enkelien kanssa ylistyslauluun.

1. Tänään ihmissuvulla on sellainen kunnia, jota ei ole enkeleillä

Kaikkialla pyhissä Kirjoituksissa sanotaan enkeleitä paljon ihmisiä mahtavammiksi. Ne ympäröivät Jumalan valtaistuinta ja laulavat lakkaamatta kolminkertaista Pyhä-hymniä. Niistä sanotaan: ”te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte” (Ps. 103:20). Ne esiintyvät myös päivän molemmissa teksteissä. Kaikessa loistossaan ne eivät voi kuitenkaan väittää itsestään sitä, mitä me ihmiseksitulemisopin (inkarnaatio-opin) perusteella voimme sanoa itsestämme: Me olemme Jumalan veljiä. Hän on liha meidän lihastamme, luu meidän luistamme (vertaa 1 Moos. 2:23).

On kristillisen uskon suuri ja ihana salaisuus, jota ei voida koskaan riittävästi mietiskellä ja palvoa, että meidän lihamme ja veremme istuu Pyhässä Kolmiykseydessä valtaistuimella, että Herra, HERRA, Luoja ja Kaikkivaltias on iankaikkisesti puettu inhimilliseen luontoon, ruumiiseen ja sieluun, että hän on ikuisuuksien ikuisuuksiin yksi meistä. Kruunu, jonka Jumala luomisessa lahjoitti suvullemme luomalle meidät Jumalan kuvaksi, on saanut vielä syvemmän ja ihanamman kirkkauden: nyt meitä ei ole ainoastaan luotu hänen kuvakseen, vaan hän on yksi meistä. Hänellä, jota ruumiittomat henget, kerubit ja serafit palvelevat, joka istuu valtaistuimella kaiken keskellä ja joka johtaa tähdet yli taivaankannen vahvuuden, on ihmisen kasvot, ruumis ja sielu. Hän on syntynyt Neitsyestä, syönyt ja juonut kuten me ja kuollut meidän kuolemamme. Meidän tulee saada suuri ilo ja usko siitä, että Jumala on meidän kanssamme, Immanuel.

2. Tänään on ihmissuvulla sellainen pelastus, jota enkelit eivät tarvinneet

Tämän päivän evankeliumissa enkeli julistaa sanoilla: ”teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja” (Luuk. 2:11), että joulun lahja annetaan teille, ihmisille, ei enkeleille. Se on vapautus synnin syyllisyydestä ja Jumalan vihasta, joka on ollut päällämme aina syntiinlankeemuksen päivästä asti. Ihmiseksi tulemisen koko merkitys on siinä, minkä enkeli ilmaisee saarnatekstissä näin: ”sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä”. Kaikilla profeettojen lupauksilla siunauksesta tulevan Herran kautta on taustanaan, että muutoin siunaus ei olisi maan yllä ja kaikki julistaisi synnin ja kirouksen hallintavaltaa. Ellemme ole tätä ymmärtäneet oikein, tulee kaikista Kirjoitusten lupauksista meille merkityksettömiä profetioita maanpäällisestä onnesta.

Nyt on jälleen kerran niin, että juuri meidän oma syntimme ja syyllisyytemme on pantu tämän pyhän lapsen kannettavaksi ja hänen vanhurskautensa voittaa meidän epävanhurskautemme. Tässä on kirjaimellisesti totta, mitä kirkkoisä Hieronymus on kerran keksimässään keskustelussa pannut Kristuksen sanomaan hänelle, kun hän halusi antaa tälle jotain: ”Rakas Hieronymus, koska olet niin antelias, sanon sinulle, mitä sinun pitää minulle antaa. Anna minulle syntisi, huono omatuntosi ja kadotuksesi.” Minä vastaan: ”Mitä sinä noilla asioilla teet?” Kristus vastaa minulle: ”Minä otan ne olalleni, ne ovat minun ihanuuteni ja minun valtani. Jesaja on ennustanut, että minä kannan ja otan pois sinun syntisi.”

3. Tänään ihmisiä kutsutaan yhtymään enkelien kanssa ylistyslauluun

Vaikka pelastussanoma sivuuttaa enkelit, sehän ei koske heitä vaan meitä, halu mietiskellä sitä täyttää heidät. Pyhä Pietarihan kirjoittaa: ”siihen enkelitkin halajavat katsahtaa” (1. Piet. 1:12). Enkelit iloitsevat evankeliumin menestyksestä: ”Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen” (Luuk. 15:10). Tänään kuulemme niiden myös ylistävän Jumalaa enkelilaululla, joka on välitetty messussa heiltä meille: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” (Luuk. 2: 14).

Siellä missä sanoma Jumalan ihmiseksi tulosta meidän ja meidän pelastuksemme vuoksi on todella ymmärretty, maasta kohoaa välttämättä vastauslaulu, tuki ja osanotto enkelilauluun. Paimenistahan sanotaan tänään: ”Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu” (Luuk. 2:20). Niinpä ei myöskään päivän messumme ole hiljainen vaan täynnä riemua, joka tulee Jumalan ilmestymisestä maan päälle. Sen tähden antakaamme ylistyslaulumme nousta suitsukkeineen kohti korkeutta ja kohti Jumalaa hänen pyhässä sakramentissaan: Kyllä, tulkaa, riemuitkaamme Herrassa ja julistakaamme läsnä olevaa salaisuutta! Erottava muuri on purettu, leimuava miekka väistyy ja Kerubit jättävät elämän puun. Sillä Isän olemuksen kuva, iankaikkinen Herra ottaa ihmishahmon.

Aamen.

Saarna on pidetty Tukholman vapaan evankelis-luterilaisen Pyhän Martin seurakunnan (Sankt Martins församling) jumalanpalveluksessa 25.12.1980. Suomennos: Isto Vuorio

Kategoriat
5/2014 Joulu Lehdet Saarna

JOULUSAARNA

Tom G. A. Hardt, khra, Tukholma, Ruotsi (1934–1998)

Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, nimeen. Aamen.

Saarnateksti: Matt. 1:18–24:

”Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: ’Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä. ’Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ’Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel’, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niin kuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä.”

Samalla kun juhlapäivän evankeliumi on kuvannut meille varsinaisen Jeesuksen syntymisen Beetlehemissä, paimenet ja enkelien laulun, saarnateksti on esittänyt meille myös edeltäneen tapahtuman, kuinka Joosef ottaa vastaan ilmestyksen vaimonsa kohdun hedelmästä: ”se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä”. Samalla meille avataan paljon kaukaisempi esihistoria: ”Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ’Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel’, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme”.

Se, mitä me tänään juhlimme, ei ole mitenkään odottamatta ja varoittamatta murtautunut inhimilliseen historiaan. Se arvaamattomuus ja satunnaisuus, mikä liian helposti leimaa nykyisiä esityksiä Jumalan ihmiseksi tulemisesta, katoaa, kun otamme vakavasti Jeesuksen sanat viime sunnuntain saarnatekstissä: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta” (Joh. 5:39).Joulun pyhä lapsi astuu näyttämölle profetioiden saattelemana. Ne ovat vanhimmista ajoista asti tervehtineet häntä hänen oikealla nimellään, jonka olemme kuulleet päivän tekstissä Jesajan kirjasta: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas” (Jes. 9:5).

Lupaus Jumalan tulemisesta ihmiseksi on jo syntiinlankeemuksesta lähtien ollut Jumalan uskollisilla. Koska Joosefia niin selvästi sanotaan Daavidin pojaksi ja hänen sukuluettelonsa esitetään juuri ennen saarnatekstiä, saamme muistutuksen siitä, kuinka lupaukset Daavidin suvun suurimmasta nyt täyttyvät: ”Katso,päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: ’Herra on meidän vanhurskautemme’”(Jer.23:5, 6).

Nämä lupauksensa Jumala on lunastanut, kun ”aika oli täytetty” (Gal. 4:4), sillä hetkellä, siinä silmänräpäyksessä, jonka hän yksin on tiennyt ja määrännyt. Jumalalla on kaikki ohjakset käsissään, hän toteuttaa kaikki lupauksensa eikä anna minkään estää itseään. Kaiken on pakko palvella häntä. Myös Augustus, Kyrenius (Quirinius) ja koko Rooman valtakunnan hallinto ovat hänen vallassaan, kun Augustus käskee Joosefin ja Marian Beetlehemiin, jotta profeetan sanat toteutuisivat: ”Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista” (Miika 5:1).

Tässä kaikki odottaa, että ”synnyttäjä synnyttää”(Miika 5:2), jotta seimi saisi ottaa vastaan hänet, jonka pitää tulla. Tämä kaikki julistaa meille Jumalan kaikkitietävyyttä ja kaikkivaltiutta, joissa mekin saamme levätä. Tässä pätee yhä tämä sana: ”sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret” (5. Moos. 33:27). Ikiaikaisella Jumalalla, jonka ”alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista” on sama voima nyt kuin silloin, ja hän on yhä luotettava ja pitää sanansa. Kenenkään ei tule menettää toivoaan ollessaan näkyvän sekasorron keskellä. Jumala toteuttaa suunnitelmansa, vaikka joskus solmittavia langanpäitä on hämmentävän monta. Jotta pysyisimme lujasti tässä luottamuksessa, vahvistakaamme uskoamme tämän juhlapäivän suurilla ja pyhillä opinkohdilla:

  1. Tänään ihmissuvulla on sellainen kunnia, jota ei ole enkeleillä.
  2. Tänään on ihmissuvulla sellainen pelastus, jota enkelit eivät tarvinneet.
  3. Tänään ihmisiä kutsutaan yhtymään enkelien kanssa ylistyslauluun.

1. Tänään ihmissuvulla on sellainen kunnia, jota ei ole enkeleillä

Kaikkialla pyhissä Kirjoituksissa sanotaan enkeleitä paljon ihmisiä mahtavammiksi. Ne ympäröivät Jumalan valtaistuinta ja laulavat lakkaamatta kolminkertaista Pyhä-hymniä. Niistä sanotaan: ”te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte” (Ps. 103:20). Ne esiintyvät myös päivän molemmissa teksteissä. Kaikessa loistossaan ne eivät voi kuitenkaan väittää itsestään sitä, mitä me ihmiseksitulemisopin (inkarnaatio-opin) perusteella voimme sanoa itsestämme: Me olemme Jumalan veljiä. Hän on liha meidän lihastamme, luu meidän luistamme (vertaa 1 Moos. 2:23).

On kristillisen uskon suuri ja ihana salaisuus, jota ei voida koskaan riittävästi mietiskellä ja palvoa, että meidän lihamme ja veremme istuu Pyhässä Kolmiykseydessä valtaistuimella, että Herra, HERRA, Luoja ja Kaikkivaltias on iankaikkisesti puettu inhimilliseen luontoon, ruumiiseen ja sieluun, että hän on ikuisuuksien ikuisuuksiin yksi meistä. Kruunu, jonka Jumala luomisessa lahjoitti suvullemme luomalle meidät Jumalan kuvaksi, on saanut vielä syvemmän ja ihanamman kirkkauden: nyt meitä ei ole ainoastaan luotu hänen kuvakseen, vaan hän on yksi meistä. Hänellä, jota ruumiittomat henget, kerubit ja serafit palvelevat, joka istuu valtaistuimella kaiken keskellä ja joka johtaa tähdet yli taivaankannen vahvuuden, on ihmisen kasvot, ruumis ja sielu. Hän on syntynyt Neitsyestä, syönyt ja juonut kuten me ja kuollut meidän kuolemamme. Meidän tulee saada suuri ilo ja usko siitä, että Jumala on meidän kanssamme, Immanuel.

2. Tänään on ihmissuvulla sellainen pelastus, jota enkelit eivät tarvinneet

Tämän päivän evankeliumissa enkeli julistaa sanoilla: ”teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja”(Luuk. 2:11), että joulun lahja annetaan teille, ihmisille, ei enkeleille. Se on vapautus synnin syyllisyydestä ja Jumalan vihasta, joka on ollut päällämme aina syntiinlankeemuksen päivästä asti. Ihmiseksi tulemisen koko merkitys on siinä, minkä enkeli ilmaisee saarnatekstissä näin: ”sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä”. Kaikilla profeettojen lupauksilla siunauksesta tulevan Herran kautta on taustanaan, että muutoin siunaus ei olisi maan yllä jakaikki julistaisi synnin ja kirouksen hallintavaltaa. Ellemme ole tätä ymmärtäneet oikein, tulee kaikista Kirjoitusten lupauksista meille merkityksettömiä profetioita maanpäällisestä onnesta.

Nyt on jälleen kerran niin, että juuri meidän oma syntimme ja syyllisyytemme on pantu tämän pyhän lapsen kannettavaksi ja hänen vanhurskautensa voittaa meidän epävanhurskautemme. Tässä on kirjaimellisesti totta, mitä kirkkoisä Hieronymus on kerran keksimässään keskustelussa pannut Kristuksen sanomaan hänelle, kun hän halusi antaa tälle jotain: ”Rakas Hieronymus, koska olet niin antelias, sanon sinulle, mitä sinun pitää minulle antaa. Anna minulle syntisi, huono omatuntosi ja kadotuksesi.” Minä vastaan: ”Mitä sinä noilla asioilla teet?” Kristus vastaa minulle: ”Minä otan ne olalleni, ne ovat minun ihanuuteni ja minun valtani. Jesaja on ennustanut, että minä kannan ja otan pois sinun syntisi.”

3. Tänään ihmisiä kutsutaan yhtymään enkelien kanssa ylistyslauluun

Vaikka pelastussanoma sivuuttaa enkelit, sehän ei koske heitä vaan meitä, halu mietiskellä sitä täyttää heidät. Pyhä Pietarihan kirjoittaa: ”siihen enkelitkin halajavat katsahtaa” (1. Piet. 1:12). Enkelit iloitsevat evankeliumin menestyksestä: ”Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen”(Luuk. 15:10). Tänään kuulemme niiden myös ylistävän Jumalaa enkelilaululla, joka on välitetty messussa heiltä meille: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” (Luuk.2: 14).

Siellä missä sanoma Jumalan ihmiseksi tulosta meidän ja meidän pelastuksemme vuoksi on todella ymmärretty, maasta kohoaa välttämättä vastauslaulu, tuki ja osanotto enkelilauluun. Paimenistahan sanotaan tänään: ”Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu” (Luuk. 2:20). Niinpä ei myöskään päivän messumme ole hiljainen vaan täynnä riemua, joka tulee Jumalan ilmestymisestä maan päälle. Sen tähden antakaamme ylistyslaulumme nousta suitsukkeineen kohti korkeutta ja kohti Jumalaa hänen pyhässä sakramentissaan: Kyllä, tulkaa, riemuitkaamme Herrassa ja julistakaamme läsnä olevaa salaisuutta! Erottava muuri on purettu, leimuava miekka väistyy ja Kerubit jättävät elämän puun. Sillä Isän olemuksen kuva, iankaikkinen Herra ottaa ihmishahmon.

Aamen. 

Saarna on pidetty
Tukholman vapaan evankelis-luterilaisen Pyhän Martin seurakunnan (Sankt Martins
församling) jumalanpalveluksessa 25.12.1980. Suomennos: Isto Vuorio
Kategoriat
3/2014 Lehdet Saarna

Meidän Veljemme istuu Jumalan oikealla puolella

Börre Knudsen, piispa, Norja

 

Julkaisemme hiljattain edesmenneen piispa Börre Knudsenin muistoa kunnioittaen hänen saarnansa, jonka hän piti vierailleensa Suomessa vuonna 1998. Teksti on julkaistu aiemmin Concordiassa.  

 

”Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle” (Mark. 16:19)

 

Rukous: Pyhä Isä, pyhitä meidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

 

Rakas Kristuksen seurakunta, te, jotka olette Kristuksen ruumis, jokainen teistä, joka on Kristuksen jäsen. Tänään juhlimme suurta iloa. Juhlimme lihamme ja veremme kirkastamista Kristuksessa. Tämä ruumis, jonka Kristus otti äidiltään Marialta, joka riippui ristillä puuhun naulittuna ja joka laskettiin hautaan – tämä ruumis on nyt kohotettu ylös Jumalan tykö. Meidän lihamme ja veremme on kohotettu Jumalan tykö. Meidän lihamme ja veremme on ikuisiksi ajoiksi yhdistynyt Jumalan kanssa. Kyse ei ole ainoastaan Kristuksen kirkastamisesta. Kyse on myös meidän kirkastamisemme hänen kanssaan, kuten Paavali sanoo: ”teidän elämämme on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa” (Kol. 3:3–4)

 

On suuri salaisuus, että meidän inhimillinen luontomme istuu Jumalan oikealla kädellä ja on osallinen Jumalan kunniasta ja kirkkaudesta. Meidän oma veljemme, Jeesus Kristus, Hän, joka kuoli meidän edestämme, istuu nyt kaiken kosmisen vallan ja voiman keskuksessa, sen vallan, joka johtaa kaikkea, ja tällä kaikkivaltiaalla voimalla on inhimilliset kasvot. Sillä on Jeesuksen Kristuksen kasvot. Kyseessä on kaikkivoipaisuus, jolla on ihmisen kasvot.

Meidän koko tulevaisuutemme on noissa käsissä, joissa on haavat ja jotka olivat ristiinnaulitut. Näissä käsissä, joissa on ristiinnaulitsemisen merkit, on kaiken ohjakset, ja hän (Kristus) myöskin tietää tulevaisuuden. Sillä tulevaisuudella on Hänen kasvonsa. Hän on myös se, joka on tuleva.

 

Mielestäni on hyvin tärkeää, että muistutamme itseämme tästä salaisuudesta ja voimme mennä siihen syvemmällekin. Jeesuksella, joka on Isän oikealla puolella, on viisi haavaa. Ne ovat hänen käsissään, kyljessään ja jaloissaan. Olen varma, että Hän kantaa näitä haavoja halki kaiken iankaikkisuuden. Kuten Luther sanoo, Hän näyttää haavojaan Isälleen ja joka hetki muistuttaa häntä uhristaan. Tämä on osa Hänen virkaansa Jumalan oikealla puolella. Mutta Hän kantaa vielä toistakin haavaa keskellä ruumistaan.

 

Nuo viisi edellistä haavaa olivat sellaisia, jotka meidän vihamme antoi Hänelle, kun me tapoimme Hänet, sillä me olemme kaikki Kristuksen murhaajia. Mutta tämän viimeisen haavan antoi Hänen äitinsä. Se on toisenlainen symboli. Puhun navasta keskellä Hänen ruumistaan. Se sitoo Hänet meihin eräänlaisessa iankaikkisessa solidaarisuudessa. Ajattelen, että Kristuksen napa on ikään kuin iankaikkisesti loistava timantti, joka kertoo Jumalalle, että Hän on yksi meistä. Hänkin on ollut pienokainen, joka oli vasten äitinsä rintaa.

 

Hän ei pudonnut taivaasta, niin että Hän yhtäkkiä vain oli keskellämme, vaan Hän tuli meidän luoksemme samalla tavalla kuin jokainen lapsi tulee tänne maailmaan. Hän ei ollut yksi meistä ainoastaan ristillä, vaan Hän oli yksi meistä aivan alusta saakka, sikiämisestä saakka, ja samalla hän oli yhtä Jumalan kanssa. Tämä on inkarnaation, lihaantulon, suuri salaisuus. Tavallaan se on salaisuus Kristuksesta Jumalan oikealla puolella, sillä jo Kristuksen sikiämisessä meidän inhimillinen luontomme kohotettiin ylös Jumalan tykö. Tässä vastasiinneessä ihmisessä oli jo kaikki. Jumala ja ihminen olivat Hänessä yhdistyneinä tässä persoonallisessa yhtymyksessä. Hän oli persoona alusta alkaen.

 

Muistattehan kertomuksen Johanneksesta ja Jeesuksesta, jotka molemmat olivat äitinsä kohdussa. Jeesus oli vastasiinnyt pieni ihmisenalku, ja tuo profeetta oli kuuden kuukauden ikäinen äitinsä kohdussa eikä kukaan voinut tuntea Jeesusta silloin – Hänen oma äitinsä ei Häntä tuntenut. Hän oli aivan liian kätkettynä. Mutta tuo profeetta (Johannes Kastaja) tunsi Hänet, ja sinä hetkenä, kun Hänen äitinsä meni Elisabetin kotiin ja tervehti Elisabetia rauhan sanoilla, Johannes alkoi karkeloida äitinsä kohdussa. Hän karkeloi kuin Daavid liiton arkin edessä. Hän profetoi äidilleen, ei sanoilla, mutta koko ruumiillaan ja Hänen äitinsä ymmärsi tuon profetian: ”Siunattu sinä vaimojen joukossa ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!”

 

Näin syvällisesti on Kristus yhdistynyt meidän kanssamme. Tällainen solidaarisuus Hänellä on jokaista vastasiinnyttä äidin kohdussa olevaa lasta kohtaan, kaikkea sitä kohtaan, mitä me sanomme ihmiseksi ja myös sellaista pientä ihmisenalkua kohtaa, jota me emme edes sano ihmiseksi, koska se on niin pieni – sellaiset pienet ihmisolennot me luulemme voivamme poistaa, koska ne eivät muka ole persoonia. Myös tällaiset pienet ihmisenalut ovat Hänen veljiään ja sisariaan, koska Kristuskin oli olemassa aivan sikiämisestä alkaen, alusta alkaen, Jumalana ja ihmisenä, ja profeetta tunsi Hänet.

 

Niinpä tämä ei ole ainoastaan kertomus Jumalasta, vaan se on kertomus, joka valaisee koko inhimillistä olemassaoloa, meidän iankaikkista arvoamme. Siitä lähtien kun tunnemme Kristuksen jo Hänen äitinsä kohdussa, me saamme kuin uudet silmät ja voimme nähdä Hänen äitinsä kohdun syvään pimeyteen. Voimme nähdä, hyvät veljet ja sisaret, näissä pienissä ihmisenaluissa – jotka tälle maailmalle ovat roskaa – veljemme ja sisaremme, ja tuo Kristuksen napa loistaa ikään kuin timanttina halki iankaikkisuuden.

 

Hän julistaa tällä siteellä keskellä ruumistaan, että me kaikki olemme Hänen veljiään ja sisariaan. Ja sitten Hän sanoo: ”Minkä te olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle näistä pienistä” – Hän puhuu meistä kaikista, myös noista pienistä äitiensä kohdussa. ”Minäkin olen ollut yksi heistä”, Hän sanoo, “ja mitä te olette heille tehneet, sen te olette tehneet minulle. Se on myös osa minun ristiäni. Tätä haavaa minä kannan todistuksena heistä.” Ja myös tällä tavalla meidän inhimillinen luontomme on kirkastettu. Näemme itsemme sellaisena kuin Jumala meidät näkee, kaikkien syntiemme kautta, kaikkien pahojen tekojemme kautta, jotka olemme tehneet. Hän näkee omaan kuvaansa, siihen iankaikkiseen kuvaan, jota me kannamme ja jota Hän rakastaa ja jonka Hän haluaa lunastaa. Me olemme Hänelle niin tärkeitä. Jokainen on Hänelle niin tärkeä, että Hän haluaa antaa oman elämänsä meidän edestämme Poikansa kautta. Me olemme lunastetut Jumalan verellä.

 

Syntinsä tunteminen ei ole itsensä halveksimista vaan sen tuntemista, mitä minä olen tehnyt omaa jumalallista arvoani vastaan. Kun näet Kristuksen ristillä, tämän Jumalan kunniakkaan Pojan, meidän vihamme ristiinnaulitsemana, niin näe siinä eräällä tavalla myös kuva siitä, mitä olet tehnyt itsellesi, mitä olet tehnyt Jumalalle syntiesi kautta. Sillä sinä olet luotu Jumalan kuvaksi, mutta sitten sinusta on tullutkin langenneen enkelin, perkeleen, kuva. Olet antanut tämän Jumalan kunnian temppelin epäpyhien henkien omaksi ja tällä tavalla olet tehnyt syntiä itse pyhää Jumalaa vastaan, koska Hän samaistaa itsensä kuvansa kanssa. Se on näin ollen kauhea pyhäinhäväistys. Jokainen synti on synti itse Jumalaa vastaan.

 

Me olemme veitsenterällä. Kristuksessa ristillä sinä näet, mitä syntisi on tehnyt Jumalan kuvalle, sillä Hän on Jumalan kuva, joka on ilmestynyt keskuuteemme ja ristillä Hän ensinnäkin paljastaa syntimme. Mutta toisaalta se on myös kuva siitä, miten Jumala ikään kuin menee meidän syntiimme ja Hän itse ottaa vastuun siitä. Hän ikään kuin nielee tai tuhoaa sen. Hän maksaa synnistä hinnan. Jotain kauheaa tapahtuu ja vain yksi mies tietää, millaista se oli Jumalalle. Tarkoitan Aabrahamia, uskon isää. Häntä kutsuttiin Jumalan ystäväksi. Hän tiesi Jumalan tuntemukset sillä kun hän yritti kulkea Jumalan tietä, niin silloin Jumala tavallaan johdatti hänet salaisuuteensa, kun Hän käski Aabrahamin uhrata oma poikansa Moorian vuorella. Tämä oli ilmestys. Aabrahamin piti tulla tuntemaan Jumalan mieli ja Jumalan suru, Jumalan, Isän, kärsimys, kun Hän antoi Poikansa tässä kauheassa ristin uhrissa.

 

Ainoa tosi ylimmäinen pappi on Jumala itse. Tekninen termi papille Vanhassa testamentissa on tämä: papit, jotka uhraavat Isänsä sijasta. Kristus sanoo: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”(Joh. 14:9). Tuossa kauheassa ristin uhrissa me voimme tuntea Isän sydämen. Me tiedämme, kuinka suuresti Hän rakasti meitä. Me tiedämme, kuinka suuresti Hän rakastaa meitä nyt. Ja nyt meidän lihamme ja veremme istuu Jumalan oikealla puolella. Hän ei sano vain iankaikkiselle Pojalleen, vaan meidän veljellemme, jolla on ristin haavat: ”Sinä olet minun rakas Poikani.” Ja näin Hänen kauttaan Hän sanoo nuo sanat myös meille, jotka olemme kastetut tähän salaisuuteen, Hänen ruumiinaan, Hänen jäseninään.

 

Olemme saaneet uudet silmät. Toivon, että meillä on uudet silmät, Kristuksen silmät, niin että voimme nähdä Jumalan rakkaudella jokaisen miehen ja jokaisen naisen, nähdä heidät sillä rakkaudella, joka ilmoitettiin ristillä, sillä rakkaudella, joka huusi: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Tuo rakkaus näkee Jumalan kuvan jokaisessa miehessä ja naisessa, jopa syntymättömissä lapsissa. Tämä on suuri salaisuus, että meidän oma luontomme on kohotettu ylös Jumalan tykö. Se ei ole ainoastaan hengellinen asia, kuten me ajattelemme hengellisistä asioista. Jokainen solu ruumiissamme on yhdistetty Kristukseen Jumalan oikealla puolella. Tämä salaisuus on ikään kuin laulu minun lihassani ja veressäni. Se on ikään kuin näkymätön side tai köysi minun ruumiistani Jumalan oikealle puolelle. Jokainen soluni iloitsee, koska myös tämä minun ruumiini on kätkettynä tähän salaisuuteen Kristuksen kanssa Jumalassa. Ja tämä ruumis tietää tässä hengessä, että se kohotetaan kerran konkreettisesti, fyysisesti, taivaaseen. Lihani on nouseva ylös haudasta. Aamen!

 

Missä on Isän oikea puoli? Me tiedämme että Jumala on meitä lähempänä kuin me itse olemme? Hän, joka istuu Jumalan oikealla puolella, on kaikkialla läsnä oleva Jumala. Hän ei ole lainkaan poissa. Hän asuu jumalallisessa läheisyydessä eikä Hän ole meitä läsnä vain sillä tavalla, vaan Hän tulee meitä lähelle sanassaan. Hän tulee meitä lähelle alttarin sakramentissa. Hänen lihansa ja verensä, joka on Isän Jumalan oikealla puolella, tulee meidän osaksemme pyhässä ehtoollisessa. Uskossa olemme täällä jo uskon taivaassa. Olemme Jumalan läheisyydessä sillä meillä on kaikilla pääsy Isän tykö yhdessä Hengessä. Evankeliumin läheisyydessä olemme Jumalan läheisyydessä. Tämä on tarpeeksi. Tätä läheisyyttä me saamme aina kokea ja kohdata leivässä ja viinissä, Hänen ruumiissaan ja veressään. Aamen.

 

Saarna Pyhän Sydämen kappelissa, Helsingissä 21.5.1998

Kategoriat
5/2013 Käsky Laki Lehdet

Yksi opettaja, Isä ja Mestari

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 4.7.2015

Pastori Juha Muukkonen, Tornio
”Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: ’Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sen tähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä ’rabbi’. Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.’” (Matt. 23:1–12)

1. LUONNOLLINEN IHMINEN YMMÄRTÄÄ LAIN

Päivän evankeliumissa (Matt. 23:1-12) Jeesus varoittaa opetuslapsiaan kirjanoppineista ja fariseuksista. Jeesus kuitenkin tunnustaa, että jotain hyvääkin noissa kansan uskonnollisissa johtajissa ja hurskaina pidetyissä kilvoittelijoissa oli. Tuo oikea asia oli lain opettaminen. Opettipa kuka tahansa Raamatun mukaista lakia, joka käskee rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja toista ihmistä niin kuin itseään, niin se on oikein. Luonnollinen, lihan vallassa elävä eli uudestisyntymättömässä tilassa oleva ihminen voi kyllä ymmärtää ja opettaa lakia.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen teologi huomatakseen ja uskoakseen, että on olemassa Jumala, joka vaatii ihmistä toimimaan oikein. Onhan jokaisen ihmisen omassatunnossa jo mittari, joka osoittaa oikean ja väärän rajaa vähintäänkin suhteessa toiseen ihmiseen. Jokainen tietää kyllä, miten toivoo lähimmäistensä käyttäytyvän suhteessa itseensä: Kukapa meistä haluaa tai sietää sitä, että meitä ei kunnioiteta, meitä pahoinpidellään tai jopa tapetaan, puolisomme vietellään, meiltä varastetaan, meille tai meistä valehdellaan tai meille kuuluvaa tavoitellaan ja himoitaan.

Ja jos on lukenut Raamattua, niin hyvin pian ilman Pyhän Hengen valoakin oivaltaa, että Raamatussa puhuva Jumala vaatii kunnioittamaan ja rakastamaan itseään. Mutta tähän se lihan tie sitten päättyykin. Tämän edemmäs ei ihminen pääse. Evankeliumi, ansioton armo, on järjelle ja ihmismielelle salattu ja mahdoton. Luonnollinen ihminen ajattelee syvimmältään aina niin, että pelastus on palkkaa hyvin eletystä elämästä. Omilla ansioilla ja teoilla pärjätään tässä ajallisessa elämässä. Ihminen luonnostaan kuvittelee näin olevan myös iankaikkisessa elämässä.

2. LAKI SITOO VALLAN ALLA OLEVIA – VALTAA KÄYTTÄVÄT ASETTUVAT LAIN YLÄPUOLELLE

Kirjanoppineet ja fariseukset olivat syvästi uskonnollisia ihmisiä. He olivat omistautuneet tutkimaan ja noudattamaan Jumalan lakia sekä ansaitsemaan hyvillä teoilla suosiota niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä. Mooseksen lakia ja arkipäivän elämän toimia sen valossa tutkittiin suurennuslasin kanssa. Mutta ihmisen perisyntinen kierous ja ulkokultaisuus perivät kuitenkin voiton. Toisiin ihmisiin pikkutarkkoihin yksityiskohtiin meneviä lain vaatimuksia kyllä haluttiin soveltaa, mutta tosiasiassa lain tutkijan ja opettajan omassa elämässä lain noudattaminen oli niin ja näin.

Näinhän se on ollut maailman sivu. Ne, jotka opettavat, tulkitsevat ja soveltavat lakia, kuvittelevat niin helposti itse olevansa sen yläpuolella. Se, jolla on valtaa, käyttää sitä lopulta aina omaksi edukseen ja samalla toisten vahingoksi. Laki koskee ja velvoittaa tosiasiassa vain sitä, joka on toisen vallan alla. Se, jolla on valta, asettuu aina lain yläpuolelle.

Helsingin yliopiston kurssikirjalainaamossa tehtiin tämän mukainen havainto. Tutkittaessa sitä, minkä alojen opiskelijat varastavat eniten kurssikirjoja, tuli vastaukseksi kaksi tieteen alaa: teologia ja oikeustiede. Olen itse opiskellut yliopistossa kumpaakin – kannattaa siis pitää minun läsnä ollessani kirjojaan tarkasti silmällä! En omien kokemusteni valossa ihmettele vähääkään tuota tulosta. Juristit lakia tutkiessaan, myös sitä eri toimielimissä valmistellessaan ja käytännössä hyvin pitkälle myös säätäessään, ja erityisesti lakia toisiin soveltaessaan kuvittelevat niin helposti vähintään alitajuisesti, että ovat itse lain yläpuolella. Itseään he eivät sen katso koskevan.

Samoin teologit järjen valossa Raamattua tutkiessaan asettuvat sen yläpuolelle itse määrittelemään, mikä Raamatussa on oikein ja mikä väärin, mikä totta ja mikä satua. Suomessa – niin kuin monessa muussakin maassa – teologit ovat pahimpia sielujen eksyttäjiä, juristit pahimpia rosvoja ja lääkärit pahimpia murhaajia – tappavathan lääkärit aborteissa kymmenen tuhatta lasta joka vuosi. Lääkärinvala, joka velvoittaa suojelemaan ja ylläpitämään elämää sekä kieltää sitä vahingoittamasta ja tappamasta, on monille tyhjä korulause.

3. JOKAINEN ON SYNNIN VALLASSA

Turha on kuitenkaan kenenkään osoittaa näitä tiettyjä ammattiryhmiä syyttävästi sormella: Jos Herra ei anna meille armosta uutta elämää, sydäntä ja mieltä, ja varjele meitä synnistä ja lankeemuksista, niin jokainen meistä olisi vallankahvaan päästessään ja tilaisuuden saatuaan samanlainen pahantekijä ja rikollinen. Moni ajattelee ja luulee, että jos minä olisin ollut paratiisissa, niin minä en olisi siitä kielletystä puusta syönyt! Höpö-höpö: Se olin juuri minä, joka siellä puutarhan keskellä hylkäsin Jumalan sanan ja uskoin Saatanan vietteleviin houkutuksiin.

Jokaisen meidän sydämessä asuu ylpeä ja ihmiskiitoksen kipeä fariseus, ahne varas, irstas huorintekijä ja syvimmiltään toisten ihmisten elämästä piittaamaton ammatinharjoittaja: kunhan vain minä itse sekä mahdollisesti minulle rakkaat ja läheiset hyvin voisivat, muusta ei lopulta niin väliä. Kuningas Daavid tunnustaa Herran edessä totuudenmukaisesti Psalmissa 143: ”Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas Sinun edessäsi.” (Ps. 143:2)

Ihmisen sisässä eli sydämessä asuu paha, ja sieltä se tulee ulos, niin kuin Jeesus rautalangasta vääntäen opettaa: ”Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen.” (Mark. 7:20–23)

Kun kysellään sitä, miksi ihmiset tekevät pahaa ja tappavat toisiaan, niin vastaus on yksiselitteinen ja selvä: Ihmisen sydän on synnin vallassa. Ihmisen sisin on paha ja häijy. Mutta toisten ihmisten edessä halutaan pitää kaunista ja jopa hurskasta ulkokuorta. Ansioita, meriittejä ja ihmissuosiota rakastetaan yli kaiken. Jos tosiasiat eli faktat eivät tue omien itsekkäiden tavoitteiden saavuttamista, niin sen huonompi totuudelle! Raamatun sana on kuitenkin yksinkertainen ja koko ihmisvanhurskauden maahan polkeva: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.” (1. Joh. 1:8)

Jeesus antaa fariseuksista ja kirjanoppineista murskaavan arvioinnin, joka koskee samalla jokaista luonnollista ihmistä: ”Kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.” (Matt. 23:5) Näin on luonnostaan jokaisen ihmisen elämässä, niin minun kuin sinunkin. Emme pysty itsessämme irrottautumaan itsellemme tulevan ihmiskunnian etsimisestä. Joku toki voi kuvitella pääsevänsä vielä pidemmälle, eli saavansa kunniaa omilla teoillaan jopa Jumalan edessä.

Hurskas fariseus sanoo rukoillessaan: ”En minä ole niin kuin muut ihmiset.” (Luuk. 18:11) Tämä on suuri valhe ja itsepetos: Kaikki liha on Jumalan edessä mätää ja saastaista. Jokainen ihminen on hamasta sikiämisen hetkestä alkaen synnin vallassa ja taivaskelvoton. Olemme kaikki samassa veneessä, niin ihmisten silmissä hurskaat ja pyhät kuin julkisyntiset ja rikolliset.

4. UUSI ELÄMÄ

Alokas oli armeijassa. Kun esimies moitti rivissä seisovan miehen asentoa ja ryhtiä, niin alokas siitä kysymään: ”Herra alikersantti! Korjataanko vanhaa asentoa vai tehdäänkö kokonaan uusi?” Kristityn kohdalla vastaus on yksiselitteinen: Vanhaa ei korjailla ja paklailla, vaan tehdään kokonaan uusi. Ja miten tuon uuden tekeminen sitten tapahtuu?

Niin kuin lihallisen ihmisen syntyminen ei ole vähääkään syntyvän eli synnytettävän omassa varassa, niin ei myöskään uuden hengellisen ihmisen syntyminen eli synnyttäminen ole ihmisen omassa varassa. Uusi elämä tulee ja lahjoitetaan kokonaan meidän ulkopuoleltamme. Herra istuttaa sen meihin kasvamaan Pyhän Sanan siemenen kautta. Tuo uutta elämää luova Jumalan sana toimii niin julistettuna eli kirkossa saarnattuna tai teillä ja aitovierillä julistettuna, samoin kuin aineeseen liittyneenä erityisesti Herramme pelastuksen portiksi asettamassa pyhässä kasteessa.

Sanan siemenestä kasteen kautta meihin synnytetty uusi hengellinen ihminen kasvaa meissä siten, että kuulemme, luemme ja muistelemme Jumalan sanaa sekä käytämme Herramme apostoleille antamia armonvälineitä: rippiä ja Herran pyhää ehtoollista. Tällä tavoin vanha ihminen meissä kuolettuu ja vähenee sekä uusi ihminen kasvaa ja vahvistuu.

Kun kristitty keskittyy Jumalan sanaan ja Herramme asettamiin sakramentteihin, vaikuttaa Pyhä Henki niiden kautta niin synnin- kuin armontuntoa sekä kiitosmieltä ja iloa: Olisin ansainnut omilla valinnoillani ja elämälläni iankaikkisen helvetin, mutta pääsenkin Jeesuksen tekemän armovalinnan ja Hänen täydellisen elämänsä sekä ristinsä tähden kirkkauden taivaaseen! Kun tämä Jumalan sanan totuus saa läpäistä yhä syvemmin mielemme, emme enää voi jäädä paikallemme: Jumalan ylitsepursuava rakkaus – ei siis laki! – vaatii meitä toimimaan ja palvelemaan, rukoilemaan ja kiittämään.

Silloin Kristus saa meissä ja meidän kauttamme muodon. Paavali todistaa: ”minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal. 2:20)

5. YKSI OPETTAJA, ISÄ JA MESTARI
Kirjanoppineet halusivat ihmiskunniaa ja tulla kutsutuksi nimityksellä ’minun suureni’ eli hepreaksi ’rabbi’ tai arameaksi ’rabbuuni’. Herramme kuitenkin varoittaa sekä ihmiskunnian etsimisestä että sen antamisesta. Mitä tämä kielto kutsua ketään ihmistä rabbiksi – eli meikäläisittäin opettajaksi – tai isäksi tai mestariksi oikein tarkoittaa? Onko syntiä nimittää esimerkiksi koulussa tai seurakunnassa opetustyötä tekevää opettajaksi? Tai kutsua jotakuta nimellä ’isä’ tai ’mestari’? Tässä kohtaa käytetty mestari-sana on kreikaksi muuten katheegeetees, joka tarkoittaa sananmukaisesti ’johtajaa’. Meillä suomenkielessä on tästä sanasta johtunut nimitys katekeetta, joka tarkoittaa joko kiertokoulun opettajaa tai kristinuskon alkeiden opettajaa erityisesti lähetystilanteessa.

Ei ole syntiä kutsua tässä ajassa jotakuta ihmistä nimellä opettaja tai isä tai mestari. Kyllä me saamme näitä nimikkeitä käyttää. Esimerkkejä näistä on Raamatussa yllin kyllin. Esimerkiksi seurakunnan opettajista eli saarnavirkaan erotetuista puhutaan Paavalin kirjeissä moneen kertaan. Samoin isä-sanasta on esimerkiksi tämä Paavalin Efesolaiskirjeen kohta: ”Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä” (Ef. 3:14–15).

Mitä tämä Jeesuksen sana sitten tarkoittaa? Ensiksi kysymys on liioittelusta, jota Jeesus useinkin puheissaan käyttää. Hän kärjistää asiat niin pitkälle, että ei jää epäselvyyksiä – tyhmempikin ymmärtää, mihin suuntaan kellon viisari nyt näyttää. Toiseksi ja ennen kaikkea kysymys on siitä, että kenenkään maanpäällisen opettajan, isän tai mestarin arvo ei ole itsenäistä, vaan aina suhteellista ja muista riippuvaista. Samaan tapaan kuin on olemassa vain yksi, jonka olemassaolo on absoluuttista ja suvereenia eli toisista riippumatonta ja itsenäistä. Hänen nimensä on hepreaksi Jahve eli suomeksi: Hän on. Jos Herra ei sanallaan luo ja ylläpidä olemista, niin mitään ei olisi eikä mikään pysyisi olemassa. Hän on ainoa, joka on olemassa, vaikka koko näkyvä maailma ja näkymättömät henkivallat lakkaisivat olemasta.

Maalliset opettajat, isät ja mestarit pysyvät ja toimivat tehtävissään vain, jos Herra niin sallii. Maalliset opettajat, isät ja mestarit saavat lopulta arvonsa ja asemansa vain siinä määrin, kuin he sen yhden taivaallisen Opettajan, Isän ja Mestarin antamia tehtäviä täyttävät. Jos maallinen opettaja opettaa väärin, vastoin Herramme käskyä ja testamenttia, niin häntä ei tule enää opettajaksi kutsua eikä tietenkään hänen opetuksiaan uskoa. Jos maallinen isä vaatii tekemään sellaista, minkä Taivaallinen Isä on kieltänyt, tai kieltää sen, minkä Jumala on käskenyt, niin tällaista isää ei pidä tässä asiassa isänä totella. Enemmän on toteltava Jumalaa kuin ihmistä. Jos maallinen johtaja eli mestari on viemässä alaisiaan harhaan, niin tällaista ei kuulu enää seurata, vaan on hakeuduttava sinne, missä kuuluu oikean Mestarin ääni – Hänen, Jumalan teurastetun Karitsan, jota puhuu meille Raamatussa.

On olemassa vain yksi Opettaja, joka on aina opettaja, joka ei koskaan erehdy ja jonka opettajan virka säilyy silloinkin, kun muut jäävät eläkkeelle ja menettävät kykynsä opettaa. Se on Jeesus Kristus. On olemassa vain yksi Isä, Iankaikkinen Isä ja Herra, jonka isänä oleminen ja toimiminen kestää ja pysyy ruumiin kuoleman jälkeenkin. On olemassa vain yksi Mestari eli johtaja, rakas Vapahtajamme, joka johdattaa, auttaa, valvoo ja varjelee meitä silloinkin, kun kaikki maalliset johtajat ja mestarit vaipuvat pimeyteen, epätoivoon ja voimattomuuteen.

6. PALVELIJAN MIELENLAATU

Kristityn, Paimenensa ääntä kuulevan ja seuraavan karitsan ja lampaan tehtävänä on aina muistaa, että jokainen meistä on aina ja loppuun asti vain palvelija omalla paikallaan – oli tuo palveluspaikka tai -virka sitten ihmisten silmissä ja keskellä miten näyttävä tai kunnioitettavalta tuntuva tahansa. On vain yksi Herra, joka ansaitsee kaiken kiitoksen, palvonnan ja kunnian. On vain yksi, jonka elämä tuottaa ansioita ja kuolema sovituksen. Me ihmiset olemme jokainen alamaisia ja palvelijoita. Me olemme lähettiläitä ja viestinviejiä, joiden tehtävänä on kehua ja kiittää yksin Häntä, joka on meidät iankaikkisesta kuolemasta ja helvetin tulesta omalla ristinverellään pelastanut.

Raamatun lain kristitty tunnustaa oikeaksi ja itseään velvoittavaksi. Uskova ei asetu Jumalan sanan yläpuolelle herrana sitä hallitsemaan, vaan palvelijaksi sitä noudattamaan. Herramme opettaa palvelijan mielenlaadusta: ”kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.” (Luuk. 17:10)

Omalla paikalla palvellessamme meidän on hyvä muistaa, että se kaikkein suurin ja antaumuksellisin Palvelija on Jesajan kirjan kuvaama Herran kärsivä Palvelija. Palvelija ei ole Raamatussa missään huonossa tai ala-arvoisessa seurassa, päinvastoin: Hän kulkee Vapahtajan askelissa ja Hänen seurassaan. Ja kerran Herramme palatessa ne, jotka tässä ajassa ovat tuon suurimman Palvelijan seurassa kulkeneet, saavat Hänen seurassaan myös ajan vaivoista vapaana riemuita päättymättömässä taivaan ilojuhlassa. Kiitos ja kunnia olkoon yksin Sinulle, Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa, joka ostit meidät verelläsi iankaikkisesti kanssasi elämään! Aamen.

Itsensä tutkiminen -sunnuntain (12. sunnuntai helluntaista) saarna

Kategoriat
4/2013 Lehdet Saarna

Lopunajat ja tuhatvuotinen valtakunta

Juha Muukkonen, pastori, Tornio

KUOLEMAN NELJÄ MERKITYSTÄ

Raamattu opettaa yksinkertaisesti, että maailmalla on tietty alkupiste, luominen, josta aika alkoi. Samoin nyt näkyvällä maailmalla ja myös ajalla on päätepiste. Jeesus tulee takaisin ja aika loppuu. Jokainen ihminen joutuu Ihmisen Pojan eteen tekemään tiliä kaikesta siitä, mitä on ajassa eläessään tehnyt ja sanonut, vieläpä ajatuksetkin tutkitaan. Aika on loppunut kuitenkin monelta ihmiseltä jo ennen tuota paruusian eli maailmanlopun hetkeä. Se, mitä tapahtuu koko maailmalle silloin, kun aika loppuu, tapahtuu yksittäiselle ihmiselle silloin, kun hän kuolee.

Koska tiedämme, että Aadam ja Eeva eivät kuol­leet sinä päi­vänä ruumiil­li­sesti, jolloin he söivät hyvän- ja pahantiedon puusta, niin kuole­ma-sa­nal­la on laajempi merki­tys. Kuolemalla on Raa­ma­tussa neljä eri merkitystä.

1) Aadam ja Eeva kuolivat lankeemuksensa hetkellä suhteessa Jumalaan. Kun he hylkäsivät Jumalan sanan, niin he samalla kuolivat hengellisesti. Tämä on kuoleman syvin olemus: Se on erossa olemista Jumalasta, joka on elämän lähde, itse Elämä isolla e-kirjaimella kirjoitettuna. Tämä alkulankeemus ja siihen liittyvä Jumalasta erossa oleminen on koko ihmiskunnan ratkaisu. Jokainen meistä hylkäsi Jumalan jo Aadamissa, hänen kupeissaan vielä ollessamme: hylkäsimme Luojan sanan eli Herran käskyn, ja siksi me kuolimme.

”Jumala on tehnyt eläviksi tei­dät, jotka olitte kuolleita rikko­mustenne ja syntienne tähden.” (Ef. 2:1)
”Synnin palkka on kuolema, mutta Ju­malan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, mei­dän Her­rassamme.” (Room. 6:23)
”Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Hän, jolla on Jumalan seitsemän henkeä ja seitse­män tähteä: – Minä tiedän sinun teko­si. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut.’” (Ilm. 3:1)

Luterilaisen regimenttiopin eli hallintajärjestyksen mukaan tun­nustamme, että ajallinen järki ja ym­märrys eivät ole hen­gellisesti kuolleilta sammu­neet. Uskosta osaton eli hengellisesti kuollut maailman ihminen saat­taa tietyissä tilanteissa ja tehtä­vissä toimia hy­vin, jopa kii­tettäväs­ti. Mutta suhteessa iankaikkiseen Jumalaan hengellisesti kuollut ihminen on eksyksissä ja avuton, syyllinen ja Jumalan vihan alla. Ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa uskoa eli uudestisyntymistä, syntien anteeksisaamista, kukaan vanhassa Aadamissa langennut ihminen ei voi tuntea oikein Luojaa tai Hänen kanssaan seurustella.

2) Konkreettisessa merkityksessä kuolema tarkoittaa ruumiin kuolemaa.

”Otsa hiessä pitää sinun leipäsi syömän, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1. Moos. 3:19)

Ruumiin kuolema ja sitä edeltävät sairaudet, ki­vut ja ahdistuk­set kuuluvat langenneen ihmisen elä­mään. Myös kaikenlainen itsetu­ho­käyt­täy­tyminen kuuluu tähän ryhmään. Mut­ta ruumiin kuolema ei ole uskovalle paha asia. Jeesuksen omalle ruumiin kuolema on kutsu kotiin, lähtö rie­mul­liseen taivaan hääjuhlaan, jossa saamme kat­sel­la Jeesusta suoraan kasvoista kas­voihin.

”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi.” (Fil. 1:21–23)

Jeesukseen uskovalle ruumiin kuolema on uneen nukkumista, josta Jeesus voi hänet milloin tahansa herättää. Ruumiin kuolema ei muuta ihmisen suhdetta Jumalaan, ihmisen kuolema ei myöskään sovita tai pyhitä mitään. Jumalaton ei muutu pyhäksi kuollessaan, hänelle kuolema ei ole mitään haudan lepoa eikä vapautusta tuskista ja kärsimyksistä. Toisaalta Jeesukseen uskova ja Hänessä elävä ei kuole suhteessa Jumalaan, vaikka ihmisten näkökulmasta aistein koettavaa yhteyttä häneen ei enää toistaiseksi olekaan.

”Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?’”  (Joh. 11:25–26)

3) Seuraava kuolema-sanan merkitys on iankaikkinen kuolema. Raamattu käyttää tästä myös ilmaisua ’toinen kuolema’. (Ilm. 20:11–15)

”Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.” (Ilm. 21:8)

Jos ihminen kohtaa fyysisen ruumiin kuoleman hengellisesti kuolleena, Herransa hyljänneenä eli ilman yhteyttä ja uskoa Jeesukseen, muuttuu hengellinen kuolema iankaikkiseksi kuolemaksi. Tämä on kadotus eli helvetti. Kysymys ei ole siis mistään tyhjiinraukeami­sesta, vaan paikasta ja olo­tilasta, missä elä­mänsä aikana Juma­lan hylänneet ihmiset saavat oikeu­denmukaisen rangaistuksen teoistaan.

”Silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.” (2. Tess. 2:8–12)

4) Neljäs asia, johon kuolema-sanalla Raamatussa viita­taan, on uskovan ih­misen kuoleminen syn­nille, oman syn­tiä rakastavan luontomme eli lan­gen­neen lihalli­sen ihmisen elämän kuo­letta­minen.

”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.  Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.” (Kol. 3:1-7)

KAIKKI TUTKITAAN RAAMATUN SANAN KAUTTA

Maailmanlopussa kaikki ihmiset tutkitaan ja tuomitaan. Uskovan kannalta tuomiopäivässä ei ole sinänsä mitään pelättävää, päinvastoin. Sinä päivänä­hän oikeus ja totuus voitta­vat. Uskovalle hänen syntiensä tähden kuuluva kado­tus­tuomio on siirre­tty Jeesuksen kär­sittäväksi.

Samalla meidän on muistettava, että pelkkä Jeesuksen nimen mainitseminen ei takaa sitä, että ihminen on oikeassa suhteessa Jumalaan.

Apostoli Paavali kirjoittaa korinttolaisille: ”Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi.”  (1. Kor. 3:10–15)

Kysymys on siitä, että Herran Sanas­ta, Pyhästä Raamatusta ei tule luo­pua yhdessä­kään kohdassa. Jos me Jeesukseen uskovina alamme surutta elää ja opettaa toi­sin kuin Raamatussa opete­taan, emme tule siitä viimeisellä tuomiolla kii­tosta saamaan, päinvastoin.

Jeesus sanoo: ”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sen tähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Matt. 5:18–19)

Jokaisen Herran oman tulee valvoa itseään, sekä toisilta salassa olevaa yksityiselämää kuin toisille esimerkkinä olevaa julkista elämää. Erityisen tarkkaan meidän on tutkittava puheitamme. Opetusvirkaan asetettujen on valvottava myös opetustaan. Jo yhden – ihmissilmin mitattuna pienenkin – käskyn purkaminen on pahasta: Se tuottaa häpeää ja pilkkaa Herrallemme, jonka nimiin meidät on otettu. Jos alamme itse lihan mielellä mestaroimaan Jumalan ilmoitussanaa, Pyhää Raamattua, niin olemme heti kaltevalla pinnalla, joka viettää eroon Herrasta.

Vapahtajamme Jeesus Kristus on Jumalan Sana – se tarkoittaa sitä, että Raamattu eli Jumalan sana on pyhistä pyhin. Me emme voi erottaa Jeesusta ja Raamattua toisistaan. Jos joku sanoo uskovansa Jumalaan mutta ei Raamattuun, niin tällainen on tosiasiassa tehnyt itselleen epäjumalan, jota hän vain salakavalasti ja hämäävästi kutsuu samalla nimellä kuin me, jotka olemme omassatunnossamme ja elämässämme sidotut Raamatun Jeesukseen. Jos hylkäämme ja ohitamme Raamatun sanan ja kirjaimen, niin hylkäämme ja ohitamme samalla itsensä Kristuksen.

Uskovan elämän tärkein asia on pitää itsensä oikeassa suhteessa Jumalan Sanaan. Jatkuvasti lankeilevalle ja sydänjuuriaan myöten syntiselle ihmiselle se on mahdollista vain siten, että tunnustaa Raamatun edessä:  Tämä Raamatun ilmoitussana on totta. Minä kurja en vain ole kyennyt sitä noudattamaan. Pidä, Vapahtaja, sanasi kunniassa, äläkä anna minun vilpistellä sen edessä tai selitellä kelvottomuuttani. Herra, anna syntini anteeksi ja armahda minua! Vaikuta minussa uutta elämää, äläkä anna minun paatua pahuuteeni. Herätä minut päivä päivältä uskomaan ja kiittämään Sinun pyhää Nimeäsi!

TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA

Lopunajoista ja viimeisestä tuomiosta puhuttaessa on mainittava myös ns. tuhatvuotinen valtakunta. Ainoa kohta Raamatussa, jossa tämän 1000 vuoden aikakausi mainitaan, on Ilm. 20:1–8: ”Minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.”

Muualla Raamatussa ei suoraan tästä tuhannen vuoden ajasta puhuta. Mi­tään ylei­ses­ti tunnustettua oppia ei kristil­li­sellä kir­kolla asiasta ole. Tuhatvuotista val­takun­taa ei ole otettu esille jakamattoman kristikunnan uskontunnustuksissa (apostolinen, Nikean, Athanasioksen). Kristikunta on selvinnyt ilman, että tuota Raamatun kohtaa olisi tarkasti ja sitovasti selitetty. Kysymyksessä ei voi olla silloin mikään keskeinen asia.

Erityisesti viimeisinä vuosisatoina tuosta tuhannen vuoden ajanjaksosta on kuitenkin paljon puhuttu. Syytä on tässäkin saarnassa siis siitä jotain sanoa. Kiliasmin eli tuhatvuotisen valtakunnan perus­ajatus on maanpäälli­sen onnen ja rau­han aikakausi ennen uuden maan ja uusien taivaitten luomista ja vii­meis­tä tuomiota. Se olisi siis jon­kinlai­nen välivaihe synnin hallitse­man nykyisen maailman ja kaiken lop­puna olevan viimeisen tuomion ja siitä alkavan iankaikkisuuden vä­lillä. Kiliastisen ajattelun mukaan kerran hyvä voittaa pa­han, jo täällä maan päällä eläes­säm­me.

Maanpäällisestä onnen ajasta on merkkejä myös kristinuskon ulkopuolelta, jopa ennen kristil­listä ai­kaa. Persialaisen uskon­non pe­rustaja, Za­rathustra (n. 630–553 eKr.) on esimerkiksi opettanut maanpääl­lisen täyttymyksen aikaa. Liekö hän saanut vaikutteita Israelin profeet­tojen, esim. Jesajan kirjoi­tuksista?
Juuta­laisuudessa toiveet maanpäällisestä rauhan ja onnen ajasta ovat elä­neet vahvasti aina näihin päiviin asti. ’Olam haze’ eli ’tämä aika­kausi’, joka on vajavuuden ja kärsi­myksen aikaa, saa vastakohdakseen käsit­teen ’olam haba’ eli ’tuleva aika­kau­si’. Tuleva ai­kakau­si liittyy mes­sias-kuninkaaseen, jonka johdolla Israelin kansan viholliset kukiste­taan ja maahan tulee rauha. Juuta­lai­sessa ei-ka­nonisoidussa apokalyp­ti­sessä kirjallisuudessa (n. 200 eKr. – 100 jKr.) kiliastinen tule­vai­suu­denusko on keskeisessä asemas­sa.

Nykyiset elämän lainalaisuudet mur­re­taan: Pyhä kaupunki Jerusalem puh­dis­te­taan pakanoista, ihmisten elin­aika lähenee tuhatta vuotta, ihmi­set pysy­vät nuorina koko elämänsä, vil­lieläi­met palvelevat ihmisiä, työn­tekijä ei väsy työs­sään, taivaasta sataa jäl­leen mannaa jne. Otak­sumat tällaisen aikakau­den pituu­desta vaihtele­vat suuresti; pisimmil­lään 365.000 vuot­ta, ly­hyim­millään 40 vuotta. Myös tuhat vuotta on mainittu. He­nokin kirja, Salomon psalttari, Juh­lien kirja, Baru­kin apokalypsi, 4. Esran kirja ja Sibyl­liinit kertovat tällaisesta. Mutta Pyhään Raamattuun mitään näistä kirjoista ei ole otettu.

VT:n monissa profeetallisissa näyis­sä puhutaan tulevasta rauhan ajasta, sapattilevosta. Moniin kohtiin liit­tyy, ei ainoastaan Israelin sorre­tun kansan vapautta­minen, vaan myös mui­ta (pa­ka­na)kansoja koskeva rauha. Je­rusalemista tulee kansakuntien pää­kaupun­ki, Siionin vuoresta siu­nauksen paikka ja kaikki kansat pal­velevat isi­en, Abrahamin, Iisakin ja Jaako­bin, Jumalaa. (Miika 4:1–4, Jes. 2:1–4, 9:1–6, 11:1–9, 25:6–8, 35:1–9, 43:19–21, luvut 60–66, Sef. 3:8–9, Sak.  8–14, Hes. 33–42, Dan. 7.)

JUMALAN SANAN LUPAUKSET OMISTETAAN NYT USKOLLA JA NÄHDÄÄN KERRAN TOTEUTUNEINA KIRKKAUDESSA

Mitä aikaa nuo profeettojen näyt koskevat: Tätä nykyistä kristil­listä aikakautta (jota mekin nyt elämme) vaiko jo lopullista pää­määrää, taivasta?

Kun lukee Jeesuksen ja apostolien opetuksia lopun ajoista, niin historian kulku on selvä: Herran takaisintulon jälkeen koittaa viipymättä viimeinen tuo­mio. ”Kun Ihmisen Poika tulee kirk­kaudes­saan ja kaikki enkelit Hänen kans­saan, silloin Hän istuu kirkkautensa val­taistuimel­le.” (Matt. 25:31) Evankeliumi pitää ensin julistaa kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu. Jeesuksen takaisintulemisen ja ajan loppumisen välissä ei ole enää mitään tuhannen vuoden jaksoa. Kun Jeesus tulee takaisin, niin silloin aika loppuu.

Mitä sitten tarkoittavat nuo profeettojen lupaukset yltäkylläisestä elämästä ja rauhasta? Ne avautuvat kahteen suuntaan: Ensiksi ne vahvistavat ja ilahduttavat meitä jo täällä ajan ahdingoissa eläessämme – kerran on Jumalan kansan sapattilepo alkava. Uskossa saamme tuon pahan vallan voittamisen jo nyt itsellemme omistaa. Näkyvällä tavalla, myös uskosta osattomalle havaittavalla tavalla, nuo lupaukset täyttyvät vasta taivaassa.

Profeetat kuvaavat taivasta ja Messiaan valtakuntaa sellaisin käsittein, jotka ovat konkreettisia tässä ajassa elävälle ihmiselle. Kirkkaudessa Jeesuksen luona elämä on lopulta kuitenkin vielä paljon parempaa ja ihanampaa, kuin mitä tässä ajassa voimme koskaan ajatella tai sanoiksi pukea.

Uskon silmin me näemme Jumalan kansalle kuuluvan kirkkauden ja kunnian, rauhan ja levon. Ihmissilmiin näemme täällä alhaalla lähinnä vain heikkoutta ja syntiä, sotaa ja vainoa. Uskossa Jumalaan sanaan me näemme ja tiedämme, että Jeesus on nyt saanut Isältään kaiken vallan taivaassa ja maan päällä – ja että Jeesuksessa kuolleet elävät ja hallitsevat Herran kanssa taivaassa. Ihmissilmin näemme vain haudat ja arkut, joissa ruumiit vielä makaavat odottamassa ylösnousemuksen aamua.

Tuhatvuotinen valtakunta on Kristuksen kirkon aikaa, jonka voi nähdä vain Jumalan sanan äärellä uskon silmin. Tuhatvuotista valtakuntaa on jo eletty lähes kaksi tuhatta vuotta – Kristuksessa kuolleet ovat jo perillä yhdessä Kristuksen kanssa hallitsemassa. Maailmassa on vielä Perkeleen väliaikaishallitus voimissaan, mutta sen loppu on jo lähellä. Ennen loppuaan se saa hetkeksi vielä suuren vallan, mutta sitä kestää vain lyhyen hetken. Se, joka uskoo Jumalan sanan, kestää tämän koettelemuksen. Joka ei usko, ei myöskään kestä vainojen ja ahdinkojen keskellä, vaan luopuu Raamatun Jeesuksesta.

Se, joka on tullut Jumalan sanan voimasta herätetyksi hengellisestä kuoleman tilasta Jeesuksen uskoon, on osallinen ensimmäisestä ylösnousemuksesta. Ilmestyskirjan kohta puhuu näistä hengellisestä kuolemasta ylösnousseista sieluista, jotka saavat elää, vaikka heidän ruumiinsa ovat kuolleet (Ilm. 20:4–6). Ensimmäinen ylösnousemus ei tarkoita uskovien ruumiiden ylösnousemusta, vaikka jotkut niin virheellisesti väittävätkin. Ensimmäinen ylösnousemus tarkoittaa ihmisen sielun hengellistä ylösnousemusta eli uskoon tulemista ja uudestisyntymistä seuraavaa taivaselämää Jeesuksen luona.

Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti Minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.” (Joh. 5:25) ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo Minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo Minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”  (Joh. 11:25–26)

Saarna 2. Adventtisunnuntaina

Kategoriat
4/2013 Lehdet Saarna

Jumala johdattaa kansaansa ihmeellisesti

Ilpo Sinkko, pastori, Kokemäki

”Mutta kun Joosefin veljet näkivät, että heidän isänsä oli kuollut, ajattelivat he: ’Ehkä Joosef nyt alkaa vainota meitä ja kostaa meille kaiken sen pahan, mitä me olemme hänelle tehneet’. Niin he lähettivät Joosefille tämän sanan: ’Isäsi käski ennen kuolemaansa ja sanoi: Sanokaa Joosefille näin: Oi, anna anteeksi veljiesi rikos ja synti, sillä pahasti he ovat menetelleet sinua kohtaan. Anna siis isäsi Jumalan palvelijoille anteeksi heidän rikoksensa.’ Ja Joosef itki kuullessaan nämä heidän sanansa.  Sitten tulivat Joosefin veljet itse, lankesivat maahan hänen eteensä ja sanoivat: ’Katso, me olemme sinun orjiasi!’ Mutta Joosef vastasi heille: ’Älkää peljätkö, olenko minä Jumalan sijassa? Te tosin hankitsitte minua vastaan pahaa, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa. Älkää siis peljätkö; minä elätän teidät ja teidän vaimonne ja lapsenne.’ Ja hän lohdutti ja rauhoitti heitä.” (1. Moos. 50:15-21)

Jumalan kansa on säilynyt näihin päiviin saakka. Kun katsoo maailmanhistoriaa ja arvioi Jumalan kansan eri vaiheita, voi todeta, että vaikeista ajoista huolimatta Jumalan kansa on säilynyt, ja se säilyy loppuun asti. Hyvin monet vallat ja voimat ovat sotineet Jumalan kansaa vastaan. Se on valloitettu, ajettu maanpakoon ja hajotettu. Vanhan Testamentin mukaan Jumalan kansa on Israel. Kun seuraamme tuon kansan vaiheita, huomaamme miten Jumala on pitänyt huolen kansastaan. Israel on ollut Jumalan kansa, mutta myös me kristityt olemme Jumalan kansa. Usko ja luottamus Jumalan lupauksiin on se perusta, minkä pohjalta olemme Jumalan kansa. Aabraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet sen tähden itselleen kelpaavaksi. Kun me kristittyinä uskomme Jumalan lupauksiin Kristuksessa, kuulumme me samaan kansaan kuin Aabrahamkin. Aabrahamista on tullut meille uskon isä.

Raamatussa kerrotaan paljon Jumalan kansan vaiheista. Varsinkin Vanhassa Testamentissa me näemme, miten Jumala johdatti kansansa läpi monenlaisten vaiheitten. Se ei ole pelkästään Israelin kansan historiaa. Kertomukset Israelista ja Jumalan johdatuksesta kuuluvat myös meille. Samalla tavalla kuin Jumala johdatti kerran kansaansa, hän nykyään johdattaa kristittyjänsä. Sen takia Vanhan Testamentin lukeminen ja tuntemus on meille tärkeää. Opimme sieltä Jumalan tavan toimia ja muuttaa pahakin hyväksi. Jumala voi käyttää myös vihollisiaan toimimaan oman tahtonsa toteutumiseksi.

Pyhässä maassa eli pieni suku, jonka tulevaisuus oli vaakalaudalla. Tuon suvun vanhalla isällä oli monta poikaa. Jaakob, vanha isä, rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan ja veljekset huomasivat tämän selvästi. Joosef oli myös itse tietoinen erityisasemastaan ja isänsä mielisuosiosta. Hän oli ylpeä ja rohkea mies. Hän oli nähnyt unen, että hänestä tulisi veljessarjan johtaja. Tämän hän kertoi veljilleen. ”Me olimme pellolla lyhteitä sitomassa ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumartuivat maahan minun lyhteeni eteen.” (1. Moos. 37:7). Tämä oli liikaa muille veljille, jotka jo ennestään vihasivat Joosefia. He aikoivat murhata veljensä. Mutta vanhin veljeksistä, Ruuben, esti muiden aikeen. Joka tapauksessa he heittivät Joosefin kaivoon ja myivät hänet orjaksi orjakauppiaille. Isälle ei asiasta tietenkään hiiskuttu sanaakaan. Isälle vietiin Joosefin vaate, joka oli kastettu vuohen vereen. Vereen kastettu vaate oli muka todiste siitä, että villipeto oli raadellut Joosefin. Isän sydän murtui, kun hän kuuli asiasta. Joosefin matka jatkui kohti Egyptiä.

Vanha Testamentti on täynnä totuutta

Vanha Testamentti on täynnä totuutta. Raamatun teksteissä yleensäkin tutkistellaan ihmisen vaikuttimia. Ihminen on pohjimmiltaan sellainen, joka tarvitsee toisten hyväksyntää, varsinkin vanhempiensa rakkautta. Kertomuksissa näkyy myös, miten helposti ihmiset vihastuvat ja vihassaan suunnittelevat jopa vastustajiensa surmaamista. Raamattu on realistinen kirja. Se kertoo ihmisten todellisesta elämästä, heidän vaikuttimistaan, juonitteluistaan, kostonhimostaan ja rahanhimostaan. Toisaalta Raamatun kirjoituksista luemme Jumalan tutkimattomista suunnitelmista, jotka toteutuvat yksittäisten ihmisten ja kokonaisten sukujenkin elämässä. Jumala osaa kääntää ihmisten heikkouden ja pahuudenkin palvelemaan omia suunnitelmiaan. Jumala osaa kääntää pahan hyväksi. Siihen on meidän uskominen ja luottaminen vaikeina aikoina. Kun omassa elämässämme on vaikeaa, kun olemme kohdanneet jonkun ylivoimaiselta tuntuvan haasteen, meidän tulee uskoa, että Jumala tietää asiamme ja on meitä valmis auttamaan. Jumala ei ehkä heti vastaa rukouksiimme ja avunpyyntöihimme. Hän saattaa meidän mielestämme viivyttää armahdustaan. Mutta koko ajan Jumalan suunnitelma toteutuu myös meidän kohdallamme.

Johdatettiinhan Joosefiakin siellä Egyptin orjuudessa. Hänestä tuli eri vaiheiden kautta faaraon luotettu. Hyvin Joosef tehtävänsä hoitikin. Hän keräsi runsaasti viljaa varastoihinsa välttääkseen huonojen satojen tuoman nälänhädän. Nälänhätä alkoi vaivata monia kansoja, myös Israelia. Niinpä Jaakob lähetti poikansa Egyptiin ostamaan viljaa, jotta nälkäkuolemalta vältyttäisiin. Näin myös tapahtui ja veljekset lähtivät Egyptiin viljaa ostamaan. Siellä oli vastassa heidän hylkäämänsä veli Joosef, joka oli kohonnut huomattavaan asemaan. Hän laittoi veljensä koetukselle. Veljekset kuitenkin saivat viljansa ja palasivat Pyhään maahan.

Jumala johdatti asiat niin, että Jaakob sukulaisineen jäi henkiin suuresta nälänhädästä huolimatta. Olihan tällä suvulla korkea-arvoinen edustaja Egyptin rikkaassa hovissa. Tällä tavalla Jumala johdattaa monenlaisten vaiheitten kautta kansaansa. Välillä hän käyttää vitsaa ja sauvaa rangaistakseen, ja taas hän tarjoaa kansalleen mannaa ruuaksi. Kun luemme Israelin kansan vaiheista, tulee meidän ymmärtää, että näin Jumala kohtelee meitä kristittyjäkin. Vanha Testamentti on annettu ja kirjoitettu siksi, että me kristityt siitä myös oppisimme jotain Jumalan viisaudesta. Koettelemuksissa meidän tulee olla kärsivälliset luottaen Jumalaan ja uskoen siihen, että Jumala viisasti johtaa vaiheitamme ja sittenkin kääntää pahan hyväksi.

Vanhan Testamentin teksti puhuu myös anteeksiantamuksesta

Tämän päivän aihe on ”Antakaa toisillenne anteeksi”. Puhuuko tämä kertomus Jaakobin suvun vaiheista myös anteeksiantamuksesta? Kyllä se puhuu. Joosef antoi veljilleen anteeksi, kun nämä tulivat hänen luokseen. Veljekset myös katuivat sitä pahaa, mitä he olivat Joosefille aiheuttaneet. Ja kyllä siinä niin kävi, että veljet kumarsivat Joosefia. Joosefin uni siis kävi toteen ja Jumala johdatti koko ajan asioita monenlaisten vaiheitten kautta.

Niinhän sanoo Pyhä Paavali Roomalaiskirjeessään: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen” (Room. 8:28).

Sinullakin saattaa elämässäsi olla vaikeita asioita, sairauksia, ikäviä sattumuksia, ihmisten pilkkaa tai väheksyntää. Kun näitä asioita tapahtuu, on joskus vaikeaa luottaa Jumalan johdatukseen. Joidenkin vaikeiden kysymysten äärellä joudumme nöyrästi myöntämään, että tämän elämän aikana emme saa vastauksia joihinkin meille vaikeimpiin asioihin. Silloin meidän täytyy vain luottaa, että Jumala tietää tarpeemme ja ahdinkomme ja osaa oikeaan aikaan auttaa. Joihinkin kysymyksiin saamme vastauksen vasta kuoleman rajan tuolla puolen, iankaikkisessa elämässä. Sinne on meidän tähdättävä. Sitä varten Jumala on meitä kutsunut ja tällä tiellä johdattanut, että me perille pääsisimme. Kristityt eivät niinkään halua keskittyä tähän ajalliseen. Totta kai meidän on tehtävä työmme ja hoidettava velvollisuutemme, toimittava kutsumuksessamme. Mutta keskeisintä on se, että meillä on lyhyet tilivälit Jumalan kanssa. Olemme syntisiä ja tarvitsemme syntien anteeksiantamusta. Eivät ainoastaan toiset ihmiset ole meitä vastaan rikkoneet, vaan myös me olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan. Siksi saamme uskoa anteeksi – Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin tähden – ja antaa myös niille anteeksi, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Kun on itse saanut monet raskaat syntinsä anteeksi Jumalalta, on myös helpompi antaa anteeksi lähimmäisillemme, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Joka paljon saa anteeksi, hän myös paljon rakastaa. Raamatusta me näemme, millaisia ihmisiä liikkui Jeesuksen ympärillä. Usein he olivat muiden halveksimia ja alistettuja ihmisiä, syntisiä, porttoja ja publikaaneja. Jeesus joutui taisteluihin pikemmin aikansa pappisjohdon ja ns. hyvien ihmisten kanssa. Rikkaat ja viisaat häntä karttoivat ja syntiset saivat armon. Kristinusko on monellakin tavalla heikkojen ihmisten uskonto, niiden uskonto, jotka haluavat saada syntinsä anteeksi. Armo kelpaa niille, jotka Jumalan Henki on herättänyt syntejänsä katumaan. Pyhä Henki myös todistaa meille, että syntimme ovat anteeksiannetut Jeesuksen Kristuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Tällaisina aikoina me murehdimme sitä, miten Jumala kansaansa ruokkii. Keitä hän käyttää välikappaleinaan sanomansa eteenpäinviemiseksi? On niin paljon väärää sanomaa ja väärin julistettua sanaa, ja taas toisaalta nykyajan ihmiset eivät halua kuulla oikeaa Jumalan Sanaa julistettavan. Kansassamme ja maassamme on paljon välinpitämättömyyttä Kristusta kohtaan, ja kirkoissa julistettava sanoma ei enää ruoki kansaa sillä tavalla kuin ennen. Kuitenkin on niin, että Jumala suunnitelmansa mukaan tänäkin päivänä ruokkii kansaansa aidolla sanallaan ja sakramenteillaan. Hän on luvannut pitää kansastaan huolen. Hän piti huolta Jaakobista ja Joosefin suvusta. Samalla tavalla hän pitää huolta kansastaan ja kristityistään. Tämä kirkollinen uudistus, mikä Suomessa on nyt tapahtunut, kun on syntynyt jumalanpalvelusyhteisöjä eri puolille maata, kertoo Jumalan suunnitelman toteutumisesta. Emme tarvitse loistavimpia kirkkoja tai vaikutusvaltaisimpia ihmisiä. Meille riittää se, että saamme kuulla aitoa Jumalan Sanan julistusta ja saamme osallistua sakramenttien osallisuuteen Kristuksen käskyn mukaisesti.

Kirkon kallein aarre on Jumalan Sana ja evankeliumi

Kirkon kallein aarre on Jumalan Sana ja siihen liittyvä evankeliumin julistus ja sakramentit. Kun nämä asiat täyttyvät, on Kristus itse läsnä sanassaan ja sakramenteissaan. Tämä maailma menee kohti omaa tuhoaan Jumalan säätämyksen ja tahdon mukaisesti. Kristityt ovat se joukko, joka tälle maailmalle vieraana kulkee kohti iankaikkista elämää. Iankaikkisesta elämästä on kalantilainen virsirunoilija Efraim Jaakola lausunut:”Se alkaa täällä jo maiden päällä ja jatkuu iäti taivaassa”. Täällä vaivaavat uskon heikkous ja syntisyys usein, mutta ajoittain kristitty saa täällä vaeltaessaan maistaa jotain Taivaan ihanuudesta. Kerran täydellisyydessä saamme iloita ja riemuita Jumalan kansan kanssa perillepääsystä. Mutta saamme varautua siihen, että matkamme sinne Taivaan ihanuuteen on jännittävä, vaikea, haastava ja ihana. Meitä johdattaa iankaikkisuuteen tutkimattomia teitä Jumalan Poika Jeesus Kristus.

Rukoilkaamme: Vapahtajamme Jeesus Kristus. Sinä johdatat kansaasi monenlaisten vaiheiden kautta. Sinä johdatat meitä vitsallasi ja sauvallasi tahtomaasi suuntaan. Anna meille uskoa, että kestämme kaikki ne koettelemukset, mitä näet hyväksi meille antaa. Johdata meidät kaikki pyhiesi kirkkauteen. Aamen!

Saarna Laitilassa 27.10.2013, 23. sunnuntai helluntaista.

Kategoriat
2/2013 Lehdet Luther-säätiö

Jeesus – pahan vallan voittaja

Jouni Anttila, pastori, Helsinki

”Ja hän ajoi ulos riivaajan, ja se oli mykkä; ja kun riivaaja oli lähtenyt, niin tapahtui, että mykkä mies puhui; ja kansa ihmetteli. 15. Mutta muutamat heistä sanoivat: ”Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän ajaa ulos riivaajia.” 16. Toiset taas kiusasivat häntä ja pyysivät häneltä merkkiä taivaasta. 17. Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: ”Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, ja talo kaatuu talon päälle. 18. Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia. 19. Mutta jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne. 20. Mutta jos minä Jumalan sormella ajan ulos riivaajia, niin onhan Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne. 21. Kun väkevä aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa. 22. Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin. 23. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. (Luuk. 11:14–23)

Päivän evankeliumi alkaa, kuten niin useasti, Jeesuksen tekemällä voimateolla. Kansa oli tästä ihmeissään, mutta muutamat alkoivat syyttää Jeesusta suorastaan mustasta magiasta. Eivät he ihmettä sinänsä kieltäneet, vaan heidän syytöksensä osui siihen, millä voimalla Jeesus ihmeensä teki. Beelsebul tarkoitti juutalaisille Saatanaa, Perkelettä, siis pääpaholaista. Jeesusta syytettiin siitä, mihin Hän ei ollut langennut, sillä erämaan kiusauksista yksi oli ollut se, että Häntä maaniteltiin lyöttäytymään yhteen Saatanan kanssa. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt. Toisaalta, jos Jeesus Beelsebubin voimalla olisi tehnyt näitä tekoja, se olisi tarkoittanut sitä, että Paha olisi alkanut toimia itseään vastaan. Jokainen hyvä teko on tappio pahan vallalle. Näin syytös osui myös syyttäjiin itseensä, jos heidän lapsensa tekivät samalla tavalla hyvää, vapauttaen ihmisiä riivaajista.

Jeesus vastaa syyttäjilleen: ”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.” Jeesus kääntää kuulijansa ajatukset nyt siihen, mitä oli tapahtumassa. Ne ihmeteot, joita Jeesus teki, ja pahat henget, jotka olivat Hänelle alamaiset, ennakoivat sitä mitä oli tulossa. Kansan täytyi huomata kokonaiskuva. Eivät Jeesuksen teot olleet yksittäisiä ihmeitä, vaan missä ikinä Hän kulki, siellä nähtiin Hänen tekevän voimallisia tekoja. Kuluvan paastonajan evankeliumeissa olemme saaneet kuulla Jeesuksen ja pahan kohtaamisista; on Jeesuksen ja Paholaisen kohtaaminen erämaassa, Kanaanilaisen naisen tytär, jota paha henki vaivasi kauheasti, ja päivän evankeliumitekstin alussa Jeesus ajaa miehestä mykän pahan hengen. Päivän evankeliumissa Jeesus avaa kuulijoilleen, mistä tarkalleen ottaen on kysymys.

 

Jumalan sormi

Jeesus puhuu Jumalan sormesta. Äkkiseltään tekstiä lukiessa tuo ilmaisu saattaa jäädä huomaamatta, jolloin väkevästä ja vielä väkevämmästä kertova vertaus ei tule niin kirkkaana esille. Vanha testamentti puhuu usein Jumalan käsivarresta tai Jumalan väkevästä kädestä, mutta Jumalan sormesta ei puhuta kuin yhdessä Vanhan testamentin kohdassa. Tuo tapaus olikin esikuvaa tulevasta todellisuudesta.

Israelilaiset olivat alun alkaen tulleet Egyptiin siirtolaisiksi, ja silloinen farao oli antanut heille luvan asua Egyptin maassa vapaasti. Ajan kuluessa israelilaiset joutivat kuitenkin faraon orjiksi ja huusivat Jumalaa avuksi. Hän lähetti kansan avuksi Mooseksen ja Aaronin. Farao ei suostunut luopumaan omaisuudestaan, israelilaisista orjista, ja niin Jumala lähetti vitsauksia, jotka pakottivat faaraon lopulta päästämään Jumalan kansan vapaaksi.

Toisen Mooseksen kirjan 8. luvun jakeissa 12–15 kerrotaan: ”Herra sanoi Moosekselle: ’Käske Aaronin ojentaa sauvansa ja lyödä maata, niin sen tomusta tulee syöpäläisiä kaikkialle Egyptiin.’ 13. He tekivät näin. Aaron ojensi kätensä ja löi sauvallaan maata, ja syöpäläisiä tuli sekä ihmisiin että karjaan. Maan tomu muuttui syöpäläisiksi kaikkialla Egyptissä. 14. Myös loitsijat koettivat taioillaan saada aikaan syöpäläisiä, mutta eivät osanneet. Ja kun syöpäläiset vaivasivat ihmisiä ja karjaa, 15. loitsijat sanoivat faraolle: ’Yksin Jumalan sormi voi tehdä tämän.’ Mutta farao pysyi kovana eikä kuunnellut heitä, niin kuin Herra oli sanonutkin.” Kahteen ensimmäiseen vitsaukseen olivat faraon tietäjät pystyneet vastaamaan, mutta jo kolmannen vitsauksen kohdalla heidän oli todettava, että vain Jumalan sormi pystyy tekemään tämän.

Puhuessaan Jumalan sormesta, Jeesus viittaa siis aiemmin tapahtuneeseen Jumalan kansan vapautumiseen orjuudesta, Egyptin orjuudesta. Jumala oli kerran, kauan aikaa sitten vapauttanut kansansa vihollisen vallan alta, tehden ihmeitä ja tunnustekoja. Lopulta faraon oli ollut pakko vapauttaa Jumalan oma kansa orjuuden ikeen alta. Ensimmäisenä pääsiäisenä karitsan veri suojasi Jumalan kansan niin, että tuhooja kulki veren suojassa olleiden kotien ohi. Niin väkevämpi otti väkevältä pois hänen saaliinsa ja ne aseet, joihin hän luotti.

Eikä Jumalalle riittänyt vain se, että Hän vapautti kansansa orjuudesta, vaan Hän halusi antaa heille oman valtakunnan, Luvatun maan. Jumalan kansa vietiin pois orjuuden pesästä. Tämä oli konkreettinen tapahtuma historiassa, mutta puhuessaan kansalle Jeesus antaa ymmärtää, että samanlainen tapahtuma olisi tulossa. Tämä olisi kuitenkin huomattavasti merkittävämpi tapahtuma, kuin Egyptin orjuudesta vapautuminen. Vanhan testamentin viittauksellaan Jeesus luo perustaa sille sanomalle, jota Hän seuraavaksi kansalle julistaa. Niin Hän alkaa kertoa vertausta väkevästä, joka vartioitsee omaisuuttaan ja vielä väkevämmästä, joka tulee ja vie väkevältä hänen saaliinsa ja aseensa.

 

Väkevä ja vielä väkevämpi

Jeesus sanoo Saatanaa väkeväksi, joka vartioi kartanoaan. Kartanon sijaan voitaisiin puhua jopa palatsista, sillä puhuuhan Jeesus tämän maailman ruhtinaasta. Tämä ruhtinas ei kuitenkaan omista valtakuntaansa niin kuin hän toivoisi, sillä Jumala yksin on maailman oikea Herra. Saatana on oikeastaan vallan anastaja, vihollinen, joka on tunkeutunut sisään ja asettunut hallitsemaan toisen omaisuutta. Toisen omaisuudella hän on rakentanut valta-asemaansa ja valtakuntaansa. Lopultakaan Saatanan omaisuus ei ole hänen omaansa, vaan se on vääryydellä ja viekkaudella toiselta hankittua.

Ihminen ei ole alun perin ollut saatanan omaisuutta, vaan Jumalan. Ennen syntiinlankeemusta ihminen eli täydellisessä yhteydessä Jumalan ja kaiken muun luomakunnan kanssa. Syntiinlankeemuksessa ihminen joutui synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan alle. Synnin, lain syytösten ja kuoleman avulla Saatana hallitsi hirmuhallitsijana omaisuuttaan. Hänellä oli oikeus syyttää ihmistä Jumalan edessä, kuten tämänpäiväisestä Sakarjan kirjan kohdasta saimme kuulla. Niin ihminen oli orja, niin kuin Israelin kansa oli orja Egyptissä.

Jumala ei kuitenkaan halunnut jättää ihmistä orjuuteen, kuten hän ei halunnut jättää Israelin kansaakaan orjuuteen Egyptiin, vaan jo syntiinlankeemuksen jälkeen Hän lupasi itse korjata ihmisen surkean tilan. Jeesuksen julkinen toiminta oli jo varoitus pahan vallalle, että sen aika tulisi päättymään, sen viekkaudella ja vääryydellä hankittu omaisuus tultaisiin ottamaan siltä pois. Tähän Jeesus viittaa sanomalla jakeessa 22: ”Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.”

Jeesus itse on tuo vielä väkevämpi, joka karkaa väkevän päälle, voittaen hänet ja ottaen häneltä hänen aseensa ja hänen vääryydellä viemänsä saaliin. Saatanan aseet ovat synti, lain syytökset ja kuolema. Israelin kansan vapautuminen Egyptistä jo ennakoi Saatanan aseiden mitätöimistä. Kun karitsan veri siveltiin oven pihtipieliin, se kertoi sijaisuhrista, joka oli kuollut ihmisten puolesta. Pihtipieliin sivelty veri ennakoi jo sitä, kuinka sovitusveri siveltiin lain vaatimusten päälle. Jumala näet antoi myöhemmin säädöksen, jossa lain säädökset tuli kirjoittaa oven pihtipieliin. Uhrin veri pirskotettiin myöhemmin myös ilmestysmajassa liitonarkin kannelle, ja silloinkin uhriveri piirrettiin lain vaatimusten päälle, sillä liiton arkissa säilytettiin lain tauluja. Nämä vanhan testamentin uhrit katsoivat jo tulevaan täydelliseen uhriin.

Jeesus Kristus oli Jumalan uhrikaritsa, joka pois otti maailman synnin. Kristus herätettiin kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Kuolema sai alkunsa ihmisestä ja samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Perkele saattaessaan Jeesuksen ristille luuli voittavansa, mutta hän tuhosi näin oman valtansa, sillä hän saattoi ristille uhriksi juuri sen ainoan ihmisen, johon synnillä ja kuolemalla ei ollut valtaa. Niin on siis väkevä voitettu ja hänen aseensa viety. Paha näyttää olevan vielä voitolla, mutta se on todella alas syösty ja lyöty vihollinen. Ilmestyskirjan luvussa 12 sanotaan: ”Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ’Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. 11. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. 12. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!’” Sen ajan minkä syyttäjällä vielä on, se pyrkii erottamaan ihmisen viimeiseen asti pois Jumalasta.

Saatanalta on otettu siis pois ne aseet joihin hän luotti. Saatana on valehtelija, valheen isä ja hengellinen huijari. Hänelle jäi valheen valta. Hän pyrkii vielä uskottelemaan, että häntä ei ole lyöty. Mielellään hän esittäytyy myös hengellisyyden asiantuntijana ja lupaa hengellistä täyttymystä, voittoja ja kunniaa, mutta ei milloinkaan ristin kantamista ja Herran seuraamista. Hän valheillaan mielellään edistää hengellistä hurmiota ja suuria kokemuksia yksinkertaisen Sanan saarnan ja sakramenttien sijaan. Selvän Jumalan sanan sijaan hän valheillaan tarjoaa ihmisviisautta ja ääniä pään sisässä. Hänen käsittelyssään rukouksesta ”tapahtukoon sinun tahtosi” tulee ”tapahtukoon minun tahtoni”. Monin monituisin valhein ja puolitotuuksin hän pyrkii eksyttämään ja heittämään ihmisen eroon Jumalasta. Jumala ei ole kuitenkaan jättänyt meitä yksin Saatanan valheiden kanssa. Hän on antanut meille Pyhän Sanansa, joka on lamppu ja valkeus tiellämme. Saatana yrittää valehtelemalla saada meidät lankeamaan, mutta Jumalan sanassa meillä on totuus valhetta vastaan. Jumala itse vaikuttaa sanansa kautta.

Tämän elämän ajan joudumme kärsimään myös syntiin langenneen maailman ongelmia. Ihmistä vaivaa hänen oma lihansa, synti ja sen seuraukset sekä hiljalleen lähestyvä kuolema. Kyllä, nämä ihmiselämän vaivat kuuluvat myös kristitylle. Herra sallii näiden turmiovaltojen työn, koska ne painavat kristittyä lähemmäs Herraansa, joka todella on synnin, kuoleman ja Perkeleen voittaja.

Mitä kaikkeen on siis sanottava? Mitä tämä merkitsee meille tänään? Paavali opettaa meitä Roomalaiskirjeen 6. luvussa: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. 4. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. 5. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” Kuolemalla ei siis ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

Jeesus Kristus on sanonut, että sillä, joka syö hänen lihansa ja juo hänen verensä on ikuinen elämä ja viimeisenä päivänä Hän on herättävä hänet (Joh. 6.). Ehtoollispöydässä näet leivän ja viinin, mutta siinä sinulle annetaan Kristus. Saat luottaa, että siinä sinulle annetaan syntien anteeksiantamus ja elämä. Synnillä ei ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

Saamme luottaa ja uskoa levossa ja rauhassa siihen, että vaikka paha näyttäisi olevan vielä voitolla tänään ja huomenna, niin se ei enää ole sitä kolmantena päivänä. Jeesuksen tyhjä hauta on merkki siitä, että synti, kuolema ja Perkele on voitettu. Perkeleellä ei ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, 39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38–39)

Aamen.

Saarna Markus-yhteisössä Helsingissä 3.3.2013.

Kategoriat
2/2013 Lehdet Pyhä Henki

Pyhä Henki näyttää toteen synnin, vanhurskauden ja tuomion.

Lähetyshiippakunta
Lähetyshiippakunta

Risto Soramies, piispa, Kerava

Jeesus puhuu: ”Tätä minä en ole sanonut teille alusta, koska minä olin teidän kansanne. 5. Mutta nyt minä menen hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt, eikä kukaan teistä kysy minulta: ’Mihin sinä menet?’ 6. Mutta koska minä olen tämän teille puhunut, täyttää murhe teidän sydämenne. 7. Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. 8. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: 9. synnin, koska he eivät usko minuun; 10. vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; 11. ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu. 12. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. 13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. 14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. 15. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sen tähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh. 16:4b–15)

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

 

Rakkaat kristityt!

Kaikki, minkä Jumala tekee, on parhaaksi Hänen omilleen. Jopa se, että Jeesus menee pois, on lopulta ilon aihe, vaikka opetuslapset eivät sitä vielä ymmärtäneet. Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat yhdessä meidän pelastukseksemme, mutta meille Jumalan toiminta jäisi arvoitukseksi, ellei Pyhä Henki selittäisi, kertoisi, raportoisi ja avaisi meille Jumalan pelastustekoja.

Siksipä on mitä suurimmassa määrin paikallaan, että me erityisesti tänä päivänä rukoilemme Pyhää Henkeä avuksemme, vihitäänhän tänään piispan virkaan syntinen mies, jonka ymmärrys ei koskaan voisi yltää siihen, mistä piispan, pastorin, paimenen virassa on varsinaisesti kysymys: Jumalan pyhän tahdon opettamisesta, niin että ihmiset heräävät näkemään omat syntinsä suurena syyllisyytenä, ja sitten saman Jumalan pelastustekojen julistamisesta niin, että samat ihmiset voivat uskoa syntinsä anteeksi.

Vain Pyhä Henki voi avata ihmisten silmät ja antaa heille pelastavan uskon.

 

Alban sanoma

Meitä on täällä tosin vaikuttava joukko valkopukuisia, papeiksi vihittyjä, teologiaa lukeneita sielunpaimenia. Jumalalle kiitos siitä! Mutta ei yksikään meistä voi omalla viisaudellaan auttaa ketään pelastukseen. Nämä veljet kantavatkin valkoista asuansa, albaa, juuri siksi, että heidän työnsä hedelmä ei ole heidän vallassaan, ei heitä ole asetettu julistamaan omia ajatuksiaan ja mielipiteitään, vaan heidät –meidät – on asetettu Jumalan Sanan palvelijoiksi. Kirkko on jo hyvin varhain pukenut paimenet erityiseen asuun – ei heitä korottaakseen, vaan kahdesta syystä: 1. Paimenet toimittavat toisen asiaa, ei omaansa. Alba on heidän uniformunsa: he hoitavat virkaa, heidän tehtävänsä on julistaa Jumalan suuria tekoja ihmisten pelastukseksi. 2. Itsessään hekin ovat syntisiä; heillä ei ole omaa pyhyyttä, siksi heidät on puettu Jeesuksen pyhyyteen, josta valkoinen vaate heitä muistuttaa.

 

Mitä Pyhä Henki opettaa?

Mitä sitten Pyhä Henki meille opettaa ja julistuttaa? Mitkä ovat ne asiat, jotka ovat niin tärkeitä, että Jeesus ottaa ne esille vielä muutamaa hetkeä ennen vangitsemistansa ja kuolemaansa?

 

Jeesus sanoi: ”Kun hän – Pyhä Henki – tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.”

 

Kyllä ihmiset tietävät paljon näistä asioista. Uskonnot puhuvat synneistä, ja jopa ateistien mielestä moni asia on ehdottomasti väärin, vaikka he eivät käytä sanaa synti. Synti ja tuomio kuuluvat tietysti yhteen: Sen, joka tekee väärin, kuuluu saada rangaistus. Joidenkin syntien rangaistavuudesta voivat uskonnot ja yksilötkin olla eri mieltä, mutta todella hirveitten rikoksien kohdalla on armollisimmankin ihmisen myönnettävä, että tuomio on paikallaan. Murhat, joukkomurhat, harkitut petokset talouselämässä, toisten ihmisten elinolosuhteitten hävittäminen, heikkojen sortaminen ja heitteille jättäminen, aviorikokset, perheitten hajottaminen, valan, avio-valan ja pappisvalan rikkominen, uskottomuus, vanhempien halveksiminen, törkeät kunnianloukkaukset – kun niitä ajatellaan konkreettisesti, saavat ne meiltäkin tuomionsa – samoin kuin niiden tekijät. Valheet, juorut, pahansuopuus, kateus saattavat jäädä huomaamatta jonkin aikaa, mutta kun niiden hedelmä paljastuu, tajuamme, että tuomio on tarpeellinen.

Tarvitaanko tähän Pyhää Henkeä? Pyhän Hengen työtä on jo se, että minä tajuan itse kuuluvani tuohon tuomion ansainneitten joukkoon. Omien syntien näkeminen on raskasta, jopa sietämätöntä, ja kuitenkin: autuas se, jolle oma pahuus on suurempi hätä, kuin maailman pahuus.

Alakoulun kolmannella luokalla opettajamme, kirkkoherramme rouva, opetti meille 8 – 9-vuotiaille kymmenen käskyä Lutherin lyhyin selityksin. Raittiisti, raikkaasti ja yksinkertaisesti saimme kuulla, mitä Jumala meiltä vaatii, mitä Hän pitää oikeana ja mikä on väärää, syntiä. Niistä päivistä lähtien minulla ei ollut epäilystä siitä, että olen syntinen – sen tiesin niinäkin vuosina, jolloin syntisyyteni ei minua suuremmin häirinnyt. Pyhä Henki oli yksinkertaisesti puhunut meille lapsille. Tiesin, että jos tuomio on todella olemassa, ainakin minun kävisi huonosti.

Jumala vihaa syntiä ja vaatii vanhurskautta. Vanhurskaus on toiselta nimeltään RAKKAUS: Rakasta Jumalaa kaikesta voimastasi ja lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi. Tässä Jumalan kohtuullinen vaatimus, joka kyllä on samalla raudan luja. Mittaa sillä itseäsi. Miten sinun käy? Eikö vanhurskaus, rakkaus tuomitse sinut?

Jeesus puhuu kuitenkin vielä toisella tavalla, suorastaan oudosti: ”Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi synnin, koska he eivät usko minuun.”Jumalan konkreettisten käskyjen rikkomisen voimme helposti ymmärtää synniksi – ja Pyhän Hengen avulla jopa omalla kohdallamme – mutta tässä Raamatun kohdassa synti onkin sitä, että ei uskota Jeesukseen!

Miten voimme ymmärtää tämän? Tähän sanaan sisältyy Jumalan tuomio, mutta samalla myös ilosanoma. Jeesus jatkaa nimittäin: ”Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö.”

Jeesus oli päättämässä maanpäällistä tehtäväänsä. Hän oli tehnyt kaiken Isän tahdon mukaan. ”Sinä olet minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.” Vielä oli tosin edessä Getsemanen taistelu, pilkkaamiset, häväistykset, ruoskinta ja Golgata kaikkine kauhuineen. Mutta Jeesus oli palaamassa Lähettäjänsä luo, Isän kirkkauteen, sen tehtävän täyttäneenä, jonka Isä oli hänelle antanut: Hänet oli Johanneksen kasteessa puettu ihmisten synteihin, hän oli tullut koko maailman syntipukiksi. ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Pian Jumala hylkäisi hänet ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Siinä hylättiin ihmiskunnan ainoa puhdas ja vanhurskas edustaja syntisenä, saastaisena. Miksi? Ettei sinua ja minua tarvitsisi hylätä.

Kun sitten Jeesus nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen ja istui Isän oikealle puolelle, oli Isän luo tullut mies, josta täydellä syyllä Jumalan tuomioistuimella sanotaan: Tämä on Jumalan Pyhä, Vanhurskas, Rakkaus.

Jeesus on vanhurskas myös sinua varten. Jos elämäsi onkin täynnä syntiä, sanoja, ajatuksia, tekoja ja laiminlyöntejä, joista tiedät ansainneesi Jumalan tuomion ajassa ja ikuisuudessa, niin tiedä se, että Jeesus on sinun syntiesi sovitus, eikä ainoastaan sinun, vaan koko maailman syntien.

Ruotsalainen Abraham Falk esittää asian hengellisessä laulussa näin:

Maailman synnit hän ristille kantoi,

Kaikkien puolesta kuollut hän on.

Myös sinun tähtes’ hän henkensä antoi;

Rakkautensa on loppumaton.

Velkamme raskaan on pois veri vienyt,

Sen yli risti jo piirretty on.

Luo Isän istuimen auki on tie nyt;

Armon nyt saa hältä ansioton.

 

Joutukaa syntiset, Jeesus kun teille

Armonsa suo sekä rakkauttaan.

Adam jos turmion tuonut on meille,

Kristushan poisti sen kuolemallaan.

Kuinka te kannatte kahlehianne,

Vaikka ne kaikki jo katkaistihin.

Rientäen käykää nyt luo Jumalanne

Nöyrtyvin mielin ja kiitollisin.

Jeesuksessa on se puhtaus, jota sinulla ei ole. Hän on tehnyt ne hyvät työt, jotka sinulta puuttuvat. Hänen sydämensä on täynnä puhtaita ajatuksia, hänen sanansa olivat ja ovat aina totta. Ja nyt Hän on mennyt Isän luo, istuu siellä Majesteetin oikealla puolella ja puhuu sinun puolestasi.

Nyt ymmärrät, miksi synti on siinä, että maailma ei usko Jeesukseen. Maailman synnit on kannettu, maksettu, kahleet on katkaistu. Mutta jos ei tämä kelpaa, jos ei Jumalan armo kelpaa, on vain syntiä ja synkkyyttä.

Tuomio on langetettu: Sen kärsi ensiksi Jeesus. Tämän maailman ruhtinas, sielunvihollinen luuli jo voittaneensa Kristuksen, Jumalan Pojan, mutta Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus olikin Perkeleen tuomio. Se pitää nimittäin valtaa syyttämällä ihmisiä Jumalan edessä. Nyt se ei voi enää syyttää ketään, jolla on Kristus edustajanaan Jumalan luona.

Isän suurin ilo on Hänen Poikansa ja se pelastustyö, jonka Jeesus suoritti loppuun. Se on varsinainen taivaan aarre, se on se armon runsaus ja rikkaus, josta Jeesus sanoi: ”Kaikki, mitä Isällä on, on minun”. Pyhä Henki kuulee, mitä Isä ja Poika puhuvat. He keskustelevat Jeesuksen pelastustyöstä. Tämän Pyhä Henki julistaa maailmalle, tästä aarteesta Hän ammentaa ja tekee syntiset vanhurskaiksi, kurjat onnenpojiksi, hengellisesti köyhät autuaiksi, kadotetut Jumalan lapsiksi.

Tätä Pyhän Hengen työtä varten mekin olemme täällä. Tätä varten vihitään pappeja paimeniksi seurakuntiin, lähetetään saarnaajia kaikkialle maailmaan. Tämä kaikki on myös Sinua varten: Maailman ruhtinas on tuomittu, hän ei voi syyttää Sinua mistään. Turvaa Jeesukseen. Hän on sinun pelastuksesi ja aarteesi taivaassa. Pyhä Henki tuo Hänet sinun ulottuvillesi konkreettisin välinein: saarnatun sanan ja tänään myös ehtoollisleivän ja –viinin muodossa. Jeesuksen valmis työ kuuluu juuri sinulle. Sinun velkasi on maksettu, sinun kahleesi on katkaistu.

Saarna pastori, TT, Risto Soramiehen piispan virkaan vihkimysmessussa 4.5.2013 Pyhän Sydämen kappelissa Helsingissä. Otsikko ja väliotsikot toimituksen.