Kimmo Jaatila, pastori, apulaisrehtori, Savonlinna

Sisäministeri, Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen piti heinäkuun alussa puheen Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kesäjuhlassa eli Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä. Puheen (tarkemmin seminaarin) aiheena oli ”Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa”. Kyseessä oli hengellis-teologinen puhe, mutta koska Räsänen on sisäministeri, hänen puheensa on tulkittu olevan myös poliittinen puhe. Räsäsen puheessa oli myös seuraavanlainen kohta:

”Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.’ (Ap. t. 5:29). He jatkoivat työtään kielloista huolimatta.” (Päivi Räsänen: Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa – kristillinen ihmiskuva haastettuna. 6.7.2013)

 

Tästä nimenomaisesta kappaleesta nousi kohu, vaikkakin puheesta nostettiin esille myös muita esimerkiksi aborttiin tai homoseksuaalisuuteen liittyviä pieniä yksityiskohtia. Ensimmäisenä Räsäsen puheesta nosti yllä olevasta lainauksesta otsikoita Kankaanpään seutu. Siellä uutisoitiin asiasta näin:

”Sisäministeri Päivi Räsänen kehotti kuulijoitaan seuraamaan elämässään Raamattua, vaikka laki sanoisi vastaan. Räsänen vieraili Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä lauantaina.

Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Näin sanoo Raamattukin, Räsänen sanoi. Räsänen löytää Raamatusta ohjeita ja kannan ajankohtaisiin kysymyksiin. Lait löytyvät sieltä. (Räsänen: Mielihyvä on aikamme epäjumala, 7.7.2013.)

Jo tässä uutisoinnissa, josta lähti liikkeelle asian valtakunnallinen käsittely eri medioissa, on nähtävissä argumentaatiovirhe. Tuota argumentaatiovirhettä voisi kutsua sanojen laittamiseksi proponentin suuhun ja ylianalysoinniksi. Jos luetaan tarkkaan Päivi Räsäsen puheesta lainattu katkelma, hän ei siinä suoranaisesti kehota ketään seuraamaan Raamattua, vaikka laki sanoisi vastaan. Hän toteaa, että kaikilla (kuulijoilla) on varmasti mielessään tilanne, jossa joutuu miettimään, rohkeneeko toimimaan vastoin yleistä mielipidettä tai normia tai porukan painetta. Nämä voidaan nähdä Räsäsen argumentaatiossa ensisijaisina asioina, jotka hän tahtoo kuulijoilleen viestittää ja jotka ovat lähellä kuulijoiden elämäntilannetta. Sitten ikään kuin lisänä Räsänen toteaa tai joskus jopa lakia”. Nuo sanat ”joskus jopa” viestittävät, että kyse on poikkeustilanteesta, ei tavoiteltavasta tai yleisestä asiasta. Räsäsen puheessa siteerattu raamatunkohta sitten kertoo esimerkin siitä, miten kristitty joutuu joskus rikkomaan lakia. Kyse on tilanteesta Palestiinassa 2000 vuotta sitten, ei nykypäivän Suomessa.

Jaana Hallamaan mukaan moraalisessa argumentaatiossa käytetään tosiasiaväitteitä kuten muussakin väittelyssä. Nämä faktat saattavat olla kuitenkin esittäjänsä moraalista näkökulmaa voimakkaasti heijastavia. Silloin näitä asioita on vaikea arvioida irrallaan esittäjänsä moraalisesta tulkinnasta. Usein argumenteissa ilmaistujen arvojen lisäksi keskustelu heijastelee vielä laajempia arvokysymyksiä. Siksi taustaoletuksilla on moraalisessa argumentaatiossa vieläkin suurempi rooli kuin argumentaatiossa yleensä, koska se saattaa kytkeytyä myös metafyysisiin ja eksistentialistisiin kehyksiin. Myös normit vaikuttavat moraalisessa argumentaatiossa joko suoraan tai sitten niihin voidaan vedota suoraan. Moraalinormeilla on eri eettisissä teorioissa erilainen asema. Räsäsen puhetta voidaan pitää lähinnä deontologisena eli sääntöeettisenä puheena. Kun sitä kuuntelee tai lukee joku, jonka moraali perustuu vaikkapa oikeuksille tai hyveille, ei Räsäsen puhetta välttämättä osaa tulkita oikein. (Hallamaa 1998, 226-229.)

Kankaanpään seutu oli nostanut Räsäsen puheesta hänen esittämänsä esimerkin (raamattusitaatti Apostolien teoista) kaikkia koskevan normin asemaan. Räsäsen puheessa ei itse asiassa tarkalleen ottaen sanota, että ”ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmistä” olisi yleisöä aina ja kaikkialla koskeva normi. Sehän on apostoli Pietarin historian lehdille jäänyt repliikki. Kuitenkin kun Räsänen puhuu siitä, kuinka joskus voi tulla tilanne, jossa kristityn tulee toimia jopa vastoin lakia ja kertoo, kuinka apostolit jatkoivat työtä kiellosta huolimatta, voidaan mainittua sitaattia pitää myös esimerkkinä tai periaatteena nykyihmiselle. Sitä voidaan pitää myös taustaoletuksena, jonka puheen kuulijat ovat ymmärtäneet ilman perustelujakin.

Sen sijaan Räsänen ei missään kohtaa puheessaan sanonut, että lait löytyisivät (pelkästään) Raamatusta, niin kuin Kankaanpään seutu antaa ymmärtää. Tässä on kyse ylitulkinnasta ja sanojen suuhun laittamisesta. Tätä voidaan pitää myös vääränä dilemmana, jollaiseksi kutsutaan harhauttavan johtopäätöksen virhettä, joka perustuu vaihtoehtojen väärälle rajaamiselle. (Ylikoski 1998, 166.)

Kankaanpään seudun uutisoinnista voi saada seuraavanlaisen käsityksen:

– Raamattua tulee noudattaa elämässä, vaikka laki sanoisi vastaan.

– Lait löytyvät Raamatusta.

 

Tällainen argumentaatio ei kuitenkaan perustu Räsäsen puheeseen, vaan toimittajan omaan tulkintaan asiasta. Se antaa myös vääränlaisen kuvan kristillisestä esivaltakäsityksestä, jonka lähtökohtana on, että esivalta on Jumalan asettama ja kristityn tulee sitä lähtökohtaisesti noudattaa.

Miten tiedotusvälineet alkoivat käsitellä asiaa välittömästi Kankaanpään sanomien jälkeen?

Useissa tiedotusvälineissä Räsäsen puheesta nostettiin esiin juuri ajatus, että Raamattua tulee totella enemmän kuin lakia. Esimerkiksi Kaleva uutisoi asiasta otsikolla:

”Räsänen kehotti noudattamaan Raamattua, vaikka laki sanoisi vastaan” (Kaleva 10.7.2013)

Kalevassa Räsäsen puhetta oli siteerattu Kankaanpään sanomien sanamuodolla lehden tekemien lisäysten kera. Kalevassa ei kuitenkaan ollut laitettu lisäystä, jonka mukaan lait löytyvät Raamatusta.

Iltalehti puolestaan tekee jo tulkintaa Räsäsen puheesta ja vetoaa hänen tehtäväänsä ministerinä: ”Päivi Räsänen: Raamattu lain yläpuolella. Poliisiministeri rohkaisi toimimaan vastoin lakia.” (Iltalehti 10.7.2013) Samoin tekee Yleisradio uutisoidessaan Räsäsen puhetta: ”Poliisiministeri antaa puheessaan myös ymmärtää, että Raamattu ajaisi vaikeissa ristiriitatilanteissa lakikirjan edelle.” (Päivi Räsänen vertaa aborttia eläinten teurastukseen 10.7.2013.) Näissä Iltalehden ja Yleisradion uutisoinneissa vedotaan Päivi Räsäsen toimintaan poliisiministerinä eli poliisin toiminnasta vastaavana sisäministerinä. Tällainen perustelu on argumentum ad hominem, koska siinä vedotaan Räsäsen asemaan ministerinä, vaikka tällä ominaisuudella ei ole mitään tekemistä Räsäsen pitämän puheen kanssa. Rakenne tällaisessa argumentissa on seuraavanlainen:

– Räsänen on sanonut, että Raamattu voi mennä lainsäädännön edelle.

– Räsänen on poliisiministeri.

– Johtopäätös: Räsänen ei ole sopiva esittämään tällaista argumenttia.

Yleisradio vetoaa samassa uutisessa myös Räsäsen asemaan kirkollisasioista vastaavana ministerinä, kun se uutisoi Räsäsen siteeranneen kohtaa Apostolien teoista ja sillä perustelleen, että Raamattu ajaa joskus lain ohi. En tiedä, miksi Räsäsen asema kirkollisministerinä on tässä yhteydessä pitänyt erikseen mainita. Räsäsen asemalla kirkollisministerinä kun ei ole tekemistä sen kanssa, että hän siteeraa puheessaan Raamattua. Toisaalta Yleisradion otsikointi asiassa on tunnelatautunut: ”Päivi Räsänen vertaa aborttia eläinten teurastukseen” Otsikolla viitataan Räsäsen puheessa kohtaan, jossa hän sanoi, että teurastettavilla eläimillä on paremmat oikeudet kuin abortoitavilla lapsilla, koska teurastettaville eläimille ei saa tuottaa toimenpiteessä kipua, mutta abortoitavan sikiön kivusta ei saa keskustellakaan.

Tällaisella otsikoinnilla pyritään retoriseen tehokkuuteen eli pathokseen (tunteisiin vetoaminen). Kun otsikon lukijassa herää mielikuva abortista teurastustilanteena (vaikka Räsänen ei puheessaan tällaista tarkoittanut), on helppoa itse uutisessa antaa ymmärtää, että Räsänen ei sovellu poliisi- ja kirkollisasioista vastaavaksi ministeriksi. Jo antiikin aikana ymmärrettiin, miten suurta osaa tunteet ihmisen ajattelussa esittävät. Ihminen ei ole kone, joka laskelmoi kantaansa loogisesti asioihin, vaan hän on sitä mieltä, mitä haluaakin olla. Tässä suhteessa Yleisradioon onnistunut saamaan uutisen lukijoiden tunteet palvelemaan tällaista tavoitetta – edellyttäen, että se on ollut Yleisradion tehtävä. Tällaista negatiivista tehtävää osaltaan puoltaa se, että Yleisradio esitti 11.7.2013 Räsäsen puheesta tulkinnan, jonka mukaan ”Kirkko- ja poliisiasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen herätti kohun toteamalla kansanlähetyspäivillä pitämässään puheessa muun muassa, että Raamattu ajaa joissain tilanteissa lain ohitse.”. Näin Räsänen ei puheessaan todennut, vaan kyse on ylitulkinnasta.

(Torkki 2006, 214–215; Kirkko ei tuomitse Päivi Räsäsen Raamattu-kommentteja 11.7.2013.)

Miten Räsänen täsmensi puhettaan kohun alkaessa?

Samana päivänä kun tiedotusvälineet käsittelivät Räsäsen puhetta edellä kuvatulla tavalla nostaen sieltä esiin lähinnä Räsäsen laki vs. Raamattu – argumentin, täsmensi Räsänen puhettaan tiedotteella. Hän aloitti tiedotteensa seuraavalla argumentilla:

”Kristityn on noudatettava lakia ja kunnioitettava esivaltaa, tämä on myös selkeä Raamatun ohje. Mutta joskus voidaan olla tilanteessa, jossa esivalta määrää esimerkiksi tappamaan viattomia lähimmäisiä. Näissä tilanteissa kristityillä on ohje: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Otin puheessani esimerkin tästä, kun Raamatussa kuvataan tilanne, jossa Egyptin faarao Mooseksen syntymän aikaan synnytti vainon juutalaista vähemmistöä kohtaan ja määräsi kätilöt surmaamaan vastasyntyneet poikalapset. Kaksi kätilöä Sifra ja Pua harjoittivat kansalaistottelemattomuutta ja antoivat poikienkin salaa jäädä eloon. Natsi-Saksan aikana oli myös näitä tilanteita. Huomautan että käsittelen puheessani kirkkohistoriaa pitkässä perspektiivissä, lähtien alkuseurakunnan ajoista aina tähän päivään.” (Suomen lakia on noudatettava 10.7.2013.)

Räsäsen tiedotteesta käy ilmi, että hänen puheensa taustaoletuksena oli tieto siitä, missä historiallisessa tilanteessa kristitty on velvoitettu toimimaan vastaan lakia. Räsänen olettaa, että hänen kuulijansa tuntevat nämä tilanteet. Räsänen ei kuitenkaan tuo näitä tilanteita suoraan esille puheessaan. Ehkä Räsäsen kuulijoilla, jotka ovat herätysliikkeeseen kuuluvia hurskaita uskovia, onkin ollut tällainen taustaoletus puhetta kuunnellessaan. Sen sijaan valtaosalla suomalaisista ei tällaista ymmärrystä ole. Siksi Räsäsen argumentointi tältä osin epäonnistui. Se lähenee argumentaatiovirhettä, jota kutsutaan kokonaisuuden ja osien summaksi. (Ylikoski 1998, 170–171.) Sen mukaisesti voidaan analysoida Räsäsen argumentointia seuraavasti:

– Kansanlähetyksen kannattajilla on kirkkohistoriallinen tieto siitä, milloin Raamattu ajaa lain ohi.

– Johtopäätös: Koko Suomen kansa tietää, milloin Raamattu ajaa lainsäädännön ohi.

Tältä osin Räsäsen puheen ethos oli epäonnistunutta, kun se levisi suuren yleisön tietoisuuteen. Se oli tarkoitettu rajatulle ja valikoidulle kuulijakunnalle, mutta ansaitusti herätti kummastusta suuressa yleisössä. Sekä puheen että täsmennetyn tiedotteen logos oli kyllä kunnossa, puhe oli selkeästi etenevä ja asiantuntevasti kirjoitettua. Mutta se ei yksistään riitä tekemään puheesta ymmärrettävää ja vastaanotettavaa. Tämän päivä retoriikan tutkimuksessa puhutaan myös yleisökäsityksestä. Koska ethos suhteessa suureen yleisöön epäonnistui ja media vielä omalla otsikoinnillaan vahvisti negatiivista pathosta, ei Suomen kansa tahtonut ottaa Räsäsen logokseltaan erinomaista puhetta vastaan. Alkuperäiselle kohdeyleisölle Räsäsen ethos ja pathos olivat sen sijaan varmasti kunnossa. Kansanlähetyspäivien järjestäjä oli valinnut oikeaoppisesti puhetilaisuuteen parhaan puhujan, jolla kaikki retoriset tehokeinot olivat kohdallaan. Mutta levitessään kohderyhmän ulkopuolelle Räsäsen retoriikka ei enää toiminut. (Kakkuri-Knuuttila 1998, 233; Torkki 2006, 163.)

Samassa tiedotteessa Räsänen täsmentää puhettaan myös näin: ”Suomen lakia on aina noudatettava, meillä ei ole sellaista tilannetta, jossa ihminen pakotettaisiin rangaistuksen uhalla toimimaan vastoin omaa tuntoaan. Suomalainen samoin kuin muu länsimainen lainsäädäntö on rakentunut pitkälti kristillisen arvomaailman pohjalle, jossa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioitetaan.” (Suomen lakia on noudatettava 10.7.2013.)

 

Räsänen oli alkuperäisessä puheessaan todennut, että ”Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia.” Nyt hän täsmentää, että Suomen lakia on aina noudatettava. Tästä on muodostettavissa argumentti:
– Kaikilla kuulijoilla on mielessä tilanne, jossa pitää rohjeta toimia vastoin lakia.

– Suomen lakia on aina noudatettava.

– Johtopäätös: Räsänen ei kehottanut rikkoman Suomen lakia, vaan viittasi muihin tilanteisiin.

Koska tätä ei alun perin ollut kirjoitettu puheessa auki, useat tiedotusvälineet otsikoivat kuten otsikoivat. Koska Räsänen oletti, että hänen kuulijansa tietävät hänen viittaavan muihin kuin Suomen lain rikkomiseen, syntyi väärinymmärrys. On myös todettava, että Räsäsen täsmentäessä puhettaan, hän tyytyi jälleen pelkkään logokseen. Hänen tiedotteensa oli selkeästi laadittu ja asiapitoinen, mutta se jätti jälleen ethoksen ja pathoksen huomiotta. Ehkä myös siksi Räsäsen täsmennys sai yhtä tylyn vastaanoton kuin alkuperäinen puhe – tai sitten tiedotusvälineet pyrkivät tietoisesti vahvistamaan Räsäsen vastaista pathosta omalla argumentoinnillaan.

Miten kohu eteni tiedotusvälineissä?

Kun Päivi Räsäsen puhe oli noussut kohun keskelle, sen herättämä keskustelu on erinomainen esimerkki monesta erilaisesta argumentaatiovirheestä. Tuoreeltaan kohua kommentoi arkkipiispa Kari Mäkinen lausumalla tällä tavoin:

”Sisäministeri Räsäsellä on oikeus puheisiinsa ja mielipiteisiinsä. Niistä voi olla eri mieltä tai samaa mieltä, mutta kirkon kannanotoiksi niitä ei tule sotkea. Ei enempää kuin kenen tahansa kadulla vastaan tulevan kirkon jäsenen puheita.”

Arkkipiispan lausuma on lausuttu tilanteessa, jossa ihmisiä oli alkanut erota kirkosta isolla joukolla Räsäsen puheen tultua julkisuuteen. Arkkipiispan lausumassa on useita argumentaatiovirheitä. (Ylikoski 1998, 162–166.) Ensinnäkin se ei vastaa Räsäsen esittämiin argumentteihin, vaikka arkkipiispalla on ollut ne käytettävissään. Arkkipiispan käyttämä argumentaatiovirhe on ns. savusilli (red herring), koska hän harhauttaa keskustelun pois alkuperäisestä aiheesta vetoamalla siihen, että Räsäsen puheet eivät ole kirkon kannanotto, vaan kenen tahansa kadunmiehen mielipide. Itse Räsäsen esittämiin argumentteihin hän ei ota kantaa eikä esitä vasta-argumenttia, vaikka antaa ymmärtää, että Räsäsen argumentit eivät edusta kirkon kannanottoa. Toiseksi Mäkinen vetoaa auktoriteettiin eli kirkkoon. Arkkipiispan kannanotto voidaan purkaa muotoon:
– Räsänen on esittänyt argumentin.

– Räsäsen argumentti ei edusta auktoriteetin (kirkon) mielipidettä.

– Johtopäätös: Räsäsen argumentti ei ole pätevä.

Kolmanneksi arkkipiispa vetoaa siihen, että Räsäsen puheet eivät ole muuta kuin tavallisen kirkon jäsenen mielipiteitä. Tätä voidaan pitää argumentum ad hominem – argumenttivirheenä, koska arkkipiispa tuo keskusteluun irrelevantin piirteen eli kadulla kävelevän kirkon jäsenen mielipiteet. Tämä arkkipiispan kannanotto voidaan purkaa tähän muotoon:

– Kadulla vastaantulevan kirkon jäsenen mielipiteet eivät edusta kirkon kantaa.

– Räsänen on kadulla vastaantuleva kirkon jäsen.

– Johtopäätös: Räsäsen mielipiteet eivät edusta kirkon kantaa.

Sekä Räsänen itse että Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman haastoivat tämän jälkeen arkkipiispaa ja muita kirkon johtajia, jotka olivat tyytyneet sanoutumaan Räsäsen puheesta irti, täsmentämään, mitkä kohdat Räsäsen puheessa eivät edusta kirkon kantaa. (Östman: Arkkipiispa luonnehti Räsästä halveksivasti 18.7.2013; Räsänen: En ole kirkon virallinen tiedottaja 12.7.2013). Arkkipiispa ei missään vaiheessa haasteeseen vastannut. Sen sijaan Turun piispa Kaarlo Kalliala argumentatiivisella tavalla osallistui keskusteluun. Piispa Kalliala totesi asiasta näin: Meillä luterilaisessa kirkossa on ollut jopa rasitteena se, että perinteemme on erittäin lakiuskollinen. Oli esivalta millainen tahansa, sen käskyjä pitää noudattaa. Kriittinen keskustelu nousi vasta Kolmannen valtakunnan [natsi-Saksan] tapahtumien jälkeen. Lait mahdollistivat kansanryhmän vainoamisen. Eihän sellainen peli vetele. On selvää, että on olemassa alue, jossa laki voi olla huonosti kirjoitettu. Käsittääkseni ministeri Räsänen totesi, että Suomessa lainsäädäntö on hyvällä tolalla.” (Kirkko ei tuomitse Päivi Räsäsen Raamattu-kommentteja. 11.7.2013.)

Piispa Kalliala ei puheenvuorossaan esitä minkäänlaista vasta-argumenttia Räsäsen puheessa (ja täsmennyksessä) esitettyä argumenttia vastaan. Sen sijaan Kalliala näyttää tuntevan taustaoletuksen, johon Räsäsen argumentti perustuu eli sen, että Natsi-Saksassa osa kristityistä oli uskollisia esivallalle, mutta osa toteutti kansalaistottelemattomuutta.

Useat lehdet ottivat pääkirjoituksissaan kantaa Räsäsen puheeseen. Esimerkiksi Etelä-Saimaan pääkirjoituksessa todetaan tällä tavoin: ”Ministeri Räsäseltä pääsi suusta sammakko. Vaikka yksityishenkilönä Räsänen ajattelee, kuten puhui, pitää yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa olevan ihmisen ymmärtää puolustaa lakia ja säännöksiä. Räsänen rapautti puheellaan merkittävän määrän poliittista uskottavuuttaan. Samalla roiskui koko suomalaisen demokratian päälle.” (Räsänen puhui kirkkoa vastaan. 12.7.2013)

Pääkirjoitus pitää retoriikaltaan sisällään suuren määrän pathosta. Se sisältää metaforan (”suusta sammakko”) ja värittäviä ilmaisuja (”rapautti merkittävän määrän – samalla roiskui”). Pääkirjoitus myös sivuuttaa Räsäsen esittämän täsmennyksen täysin. Täsmennyksessään Räsänen nimenomaan puolusti Suomen lakia ja säädöksiä. (Kakkuri-Knuuttila 1998, 256–258)

Voimakkain sanakääntein vaatii sanomalehti Karjalainen Päivi Räsäsen eroa. Lehti kirjoittaa näin:

”Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on viikonvaihteessa Kansanlähetyspäivillä pitämässään puheessa ylittänyt kaikki hyvän tavan, poliittisen harkinnan ja laillisuuden rajat kehottamalla kansalaisia nousemaan Suomen lakia vastaan, jos se on Jumalan sanan vastainen. – Räsänen ei ole mikä tahansa ministeri, vaan hän on poliisiasioista vastaava ministeri. On täysin ennen kuulumatonta, että tässä tehtävässä oleva poliitikko tai korkea virkamies asettaa Suomen lain alisteiseksi jollekin muulle, tässä tapauksessa kristittyjen Jumalalle. Räsäsellä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin erota, tai ellei hän niin tee, pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) tehtäväksi jää vaihtaa sisäministeri. Räsänen ei voi jatkaa tämän jälkeen muun muassa yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta sekä rikostorjunnasta vastaavana ministerinä. – Suomalaisista maallisen ja uskonnollisen lain erottaminen on itsestään selvää, kun puhutaan islamista ja shariasta. Päivi Räsäsen vaatimus on rinnastettavissa fundamentalisti-islamistien vaatimuksiin sharia-lain käyttöön ottamiseksi.” (Päivi Räsäsen on syytä jättää ministerin tehtävä 11.7.2013)

Myös tässä pääkirjoituksessa on useita argumentaatiovirheitä. Ensinnäkin pääkirjoitus ei ota huomioon Räsäsen täsmennystä puheeseensa. Toiseksi siinä vedotaan jälleen Räsäsen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin (”ei mikä tahansa ministeri, vaan poliisiasioista vastaava ministeri”) ja käytetään prudentaalisia perusteita eli pyritään saamaan lukijat vakuuttuneiksi muilla kuin kyseisen väitteet oikeuttavilla perusteilla (”jos Räsänen ei eroa, jää pääministeri Kataisen tehtäväksi vaihtaa sisäministeri”). Lisäksi Karjalaisen pääkirjoituksessa käytetään retorista tehokeinoa nimeltä takaus, jota käytetään usein, kun perustelu puuttuu tai se on kiistanalainen tai heikko (”on täysin ennenkuulumatonta – on ylittänyt kaikki hyvän tavan, laillisuuden ja poliittisen harkinnan rajat”). Lopuksi Karjalaisen pääkirjoituksessa rakennetaan olkiukko rinnastamalla Räsänen islamin sharia-lakia kannattavaan fundamentalistiin, vaikka Räsänen ei suinkaan ole esittänyt uskonnollisen lain saattamista Suomeen, vaan todennut, että joskus kristitty ei voi noudattaa maallista lakia. (Ylikoski 1998, 162–165; Kakkuri-Knuuttila 1998, 256.)

Joissakin kirjoituksissa nähtiin myös tunneilmaisujen sekä argumentum ad hominenmin yhdistelmiä. Esimerkkinä toimikoon Sirkka-Liisa Anttilan kolumni Forssan lehdessä: ”Lieneekö helteen vai minkä syytä se, että ministeri toisensa jälkeen puhuu pehmoisia. Viimeisimpänä sisäministeri Räsänen unohti olevansa samalla kirkollisasioista vastaava ministeri. Hän ei kykene pitämään erillään oman uskonlahkonsa asioita valtioneuvoston jäsenen tehtävistä. Voiko kirkollisasioista vastaava ministeri olla uskonnollisen ääriliikkeen edustaja? Hänen puheidensa seuraukset ovat järkyttäviä, tuhannet ihmiset ovat jättäneet evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyden vastalauseena ministerin puheille.” (Anttila: Päivi Räsäsen puheen seuraukset ovat järkyttäviä. 14.7.2013.)

Näillä perusteilla Sirkka-Liisa Anttila vaatii, että Räsäsen tulee jättää kirkollisista asioista vastaavan ministerin tehtävät. Anttila käyttää puheessaan voimakkaasti latautuneita ilmauksia, jotka voidaan tulkita mustamaalaamiseksi (”puhuu pehmoisia – oman uskonlahkonsa – uskonnollisen ääriliikkeen edustaja”). Joka tapauksessa kyseessä on argumentum ad hominem, koska Räsäsen kuulumisella uskonnolliseen liikkeeseen ei sinänsä ole mitään tekemistä hänen ministerin tehtävän hoitamisen kannalta eikä myöskään Räsäsen pitämän puheen sisällön kannalta. Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, jonka kesäpäivillä Räsänen piti puheensa, on Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike, joka on myös kirkon virallinen lähetysjärjestö. Edellä mainittu piispa Kalliala oli samassa tapahtumassa toimittamassa lähetystyöntekijöiden matkaan siunaamisen. Mikäli Anttila ei ole tiennyt tätä, hänen argumentaatioltaan Räsäsen erottamiseksi putoaa pohja pois. Mikäli hän on tiennyt, millaisen järjestön tilaisuudessa Räsänen on puhunut, hänen argumentaatiovirheensä on mustamaalaaminen. (Ylikoski 1998, 162.) Anttilan käyttämät ilmaukset ovat kyllä runsaasti pathosta sisältäviä, mutta logos niistä puuttuu kokonaan. Kuitenkin juuri tällaiset ilmaukset ovat usein tehokkaampia kuin tiukan asialliset ja rationaaliset ilmaukset. Kuitenkin kun Anttilan ilmaukset ovat vailla totuuspohjaa, on niitä pidettävä lähinnä tunneilmauksina eivätkä ne näin ollen ole argumentaatiota laisinkaan.

Vielä kärjistetympi esimerkki tunneilmausten ja argumentum ad hominem – argumentaatiovirheestä antaa Seppo Simolan pääkirjoitus Kirkko ja kaupunki -lehdessä:

”Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen päästelee suustaan ajoittain niin sanottuja aivopieruja eli sammakoita. Lausahduksia, jotka pilaavat ilmapiiriä ja saavat ihmiset voimaan pahoin. Hän osaa hyvin ärsyttävällä tavalla ilmaista tunkkaisia konservatiivisia käsityksiään.” (Räsäsen sammakko. 15.7.2013.)

Varsinaiseen Räsäsen esittämään argumenttiin Simola ei ota millään tapaa kantaa. Toisin sanoen hän vain tyytyy hyökkäämään Räsäsen persoonaa kohtaan ja tunneilmauksilla muodostaa savusillin, joka vie huomion Räsäsen puheen sisällöstä sivuraiteille. Simolan pääkirjoitus ei näin ollen ole millään tavalla argumentatiivinen. Runsaasti pathosta sekin sisältää kuten Anttilan kolumnikin, mutta Anttilan kolumni edes yritti olla argumentatiivinen, mitä taas Simolan pääkirjoitus pelkillä tunneilmauksilla ei ole.

Yhteenvetoa

Räsäsen puhe oli laadittu tietylle kohdeyleisölle ja se oli selkeästi argumentoitu eli puheen logos oli kunnossa. Kohderyhmälle Kansanlähetyspäivillä myös Räsäsen ethos ja pathos toimivat hyvin, koska puhe otettiin innostuneesti vastaan. Ongelmaksi muodostui puheen leviäminen laajemmalle vastaanottajajoukolle tiedotusvälineiden kautta. Puhetta ylitulkittiin alusta saakka ja Räsäsen suuhun laitettiin ajatuksia, joita hän ei ollut tarkoittanut. Tämä tapahtui jo uutisoinnissa, mutta erityisesti lehtien pääkirjoituksissa ja muissa asiaa käsitelleissä artikkeleissa, jotka sisältävät runsaasti argumentaatiovirheitä.

Räsänen täsmeni puhettaan, mutta hänen pelkkää asiatekstiään sisältänyt täsmennyksensä sivuutettiin lähes täysin varsinkin viikkolehdissä. Koska tiedotusvälineet olivat pathoksen avulla saaneet kansan puolelleen, ei Räsänen pärjännyt näitä vastaan pelkkää logosta sisältäneellä täsmennyksellään. Ongelmana oli myös se, että Räsäsen puheen alkuperäisellä kuulijakunnalla oli laajempi taustaoletus Räsäsen argumenteille kuin laajemmalla yleisöllä. Todennäköisesti myös erilaiset eettiset ajattelutavat törmäsivät tässä yhteen.

Jos kohusta jotakin voi oppia, niin sen, että retorisilla tehokeinoilla on yllättävän suuri teho.

Kimmo Jaatila: Räsäs-kohussa käytetty argumentointi ja retoriikka tiedotusvälineissä

Kirjoitus on seminaarityö argumentaation ja retoriikan kurssilla Jyväskylän avoimessa yliopistossa.