Kategoriat
3/2014 Lehdet Luopumus

Älä koskaan totu Kristuksen evankeliumiin

Sakari Korpinen, pastori, TL, Perniö

”Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä: Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi; ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.’” (Ilm. 2:1–7)

Vapahtajamme Jeesus Kristus puhuu seurakunnista lampunjalkoina tai lamppuina. Hänen seurakuntiensa keskuudessa loistaa Jumalan sanan valo. On kysymys sisävalaistuksesta, mutta valovoimaa on ulos asti.  Seurakuntalaiset saavat oikeiden alttareiden ja saarnastuolien yhteydessä taivaallista ruokaa ja taivaallista opetusta, että he säilyvät uskossa. Ja tällaiset seurakunnat ja ihmiset toteuttavat tavalla tai toisella pyhän apostolin sanaa: ”Te loistatte niin kuin tähdet, tarjolla pitäessänne elämän sanaa” (Fil 2:15).

Kristus lähettää kirjeensä Efeson seurakunnan enkelille eli pastorille. Todennäköisesti hän oli piispa, jolla oli apunaan useitakin pastoreita. Hänen päätehtävänsä oli Jumalan sanan ja evankeliumin saarnaaminen ja sakramenttien toimittaminen Kristuksen asetuksen mukaan. Siihen liittyi huolehtiminen, että kaikki pastorit toimivat myös niin. Efeso oli Rooman valtakunnan loistelias kaupunki, neljänneksi suurin. Luemme muualta Uudesta Testamentista, miten vaikeaa olikaan seurakunnan rakentaminen ja pyhän evankeliumin juurruttaminen kansainvälisessä metropolissa. Apostoli Paavali sanoo kyynelin neuvoneensa yksittäin ihmisiä (Ap. t. 20:27–31). Yli kolme vuotta oli apostoli tehnyt siellä töitä ja kouluttanut pastoreita. Timoteus tuli  jatkamaan hänen työtään ja sitten Johannes Jerusalemin hävityksen jälkeen. Sitä, kuka siellä Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan oli, emme tiedä nimeltä. Efesosta tuli idän kirkon keskus ja siellä pidettiin myös tärkeä kirkolliskokous. Konstantinopoli meni kuitenkin pian kärkeen.

Tämä on Kristuksen seitsemästä lähetyskirjeestä ensimmäinen. ’Kristuksen oikea käsi’ on raamatullinen kuva siitä, miten Jumala vie Kirkkoaan eteenpäin. Emme opeta mitään pönäkkää pappiskeskeisyyttä, mutta näemme Efeson lähetyskirjeestäkin, että pastorit ovat avainasemassa. ’Kristuksen kädessä’ oleminen sisältää myös toisen asian, nimittäin pelastuksen varmuuden, esimerkiksi: ”Minä annan heille iankaikkisen elämän ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni” (Joh 10:28).

  1. Kiitollinen apostoli Paavali

Apostoli Paavalihan oli jo aiemmin kirjoittanut kirjeen Efeson seurakunnalle. Sydämellisen kirjeen alussa kerrotaan: Kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikki pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani” (Ef 1:15–16).  Efeson seurakunta uskoi Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen, ja tämä usko vaikutti hedelmää, rakkautta.

Otamme esiin myös pyhän uskomme aivan keskeisiä totuuksia, joita Efeson seurakunta oli oppinut ja jotka apostoli tässä kirjeessä tuo esiin: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi” (Ef 1:8–9). Seurakunta osasi ehkä unissaankin sanoa tärkeimmän: pelastumme yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden.

Ja vielä kirkko-opillisestikin tärkeä on Ef. 2:19–20: Niin ette ole siis vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus.”  Apostoli ei kannata kymmenien tuhansien ihmisten seurakuntia, vaan hän puhuu ’perheväestä’. Tämä on yksi Raamatun solukkokuvista.

  1. Kristuskin kehuu Efeson seurakuntaa

Vuosia myöhemmin Efeson seurakunnalle Ylösnoussut ja taivaaseen astunut sielujemme Piispa lähettää itse kaksiosaisen pettämättömän piispantarkastuspöytäkirjan. Hän kehuu seurakuntaa. Se on torjunut väärien paimenten tulon seurakuntaan ja näin Jumalan sanan vastaiset opit. Luemme pyhästä Raamatusta jatkuvasti, että Jeesus kävi kovaa rajankäyntiä vääriä opettajia vastaan, ja niin myös hänen apostolinsa ovat käyneet.  Tunnustuskirjamme eivät tunne sääliä sanoessaan eri yhteyksissä ”tämän me hylkäämme”. On vaikeaa oppia tinkimätöntä pysymistä Jumalan sanassa ja kristillistä kärsivällisyyttä ahdistuksissa. Vielä vaikeampaa on sanoa jyrkkä Ei Jumalan sanan vastaisille opeille.  Kärsivällisyys ei merkitse väärien piispojen ja pappien sietämistä ja hengellisen yhteistyön jatkamista ’kun nyt muuta ei nykytilanteessa voida’. Termi ’yhteistyökykyinen’ on aikamme muotisanoja.  Siksi olemme jopa hävenneet ajankohtaisissa kysymyksissä pyhän Raamatun selviä opastuksia. Julkisuuskuvan kiillottaminen tuntuu tärkeämmältä kuin sen tunnustaminen ”mitä kirjoitettu on”.

Kristuksen kirkko kulkee voittosaatossa, mutta ei riemusaatossa. Kristuksen opissa pysyminen merkitsee taistelua. Joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Tämä koskee niin seurakuntaa kuin yksityistä kristittyä. Mutta Kristuksen evankeliumi, paikalliskirkko tai yksittäinen seurakunta ei menesty, jos emme uskalla sanoa: Tämän me hylkäämme! Se on totuuden tunnustamisen toinen puoli. Se on lausuttava, vaikka siitä seuraisi vainoa. Efesossa uskaltauduttiin tähän.

  1. Eikä sittenkään seurakunta voinut hyvin

Vapahtaja alkaa moittia seurakuntaa kehujen jälkeen ensimmäisen rakkauden hylkäämisestä. He olivat hengellisesti vaarallisessa tilanteessa. Heidän oli tehtävä parannus! Ilmeisesti Herramme ei tarvinnut selittää näille tarkemmin, mikä oli vialla. Heidän piti itse tehdä johtopäätökset.

Olenko hylännyt ”ensimmäisen rakkauden”?  Menen itseeni: Minut on pysäytetty monesti kysymään itseltäni, olenko jotenkin tottunut evankeliumiin?  Kyllähän jo tunnen evankeliumin! Mutta elänkö todella siitä tänäkin päivänä? Iloinen varmuus autuudesta Jeesuksen Kristuksen ansion tähden ei saa viedä itsetyytyväisyyteen tai farisealaisuuteen, vaan yhtenään omistamaan armoa armon päälle. Varmaan Efeson seurakunnan kirkkokahveilla oli puheensorinaa ja iloakin. Mutta Hän, joka näki ja näkee sydämeen, tiesi, ettei siellä iloittu sillä ilolla, joka on syntinsä anteeksisaaneella syntisellä, vaan siellä oli vajottu itsetyytyväisyyden tilaan (Keep smiling!).

Monissa kirjoissa sanotaan, että Efeson seurakunnan usko oli muuttunut ’totena pitämiseksi’. Tämä termi johtaa harhaan. Jos meille jokin asia on ’tosi’, se sävyttää koko elämäämme. Mistä siis oli Efeson seurakunnan ongelmassa kysymys?

Seurakuntakin voi kovista taisteluista selviydyttyään tottua niin, ettei se enää ole nöyrällä mielellä Jumalan sanan edessä. Kuullaan, mutta ei oteta sydämelle. Ei olekaan enää tunnolla tuo Jumalan lasten olotila: olen vaivainen syntinen ja tarvitsen joka hetki täyttä Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Tänään on minun turvattava siihen, että minulla on syntien anteeksiantamus omista synneistäni Kristuksen ansion tähden. Tämä on katumuksessa ja uskossa elämistä, se on parannuksessa elämistä. Se on Kristuksen omana, kasteen armossa taivaan tiellä kulkemista.

Minua sävähdytti Norjan TV:n näyttämä filmi Parkinsonin tautia sairastavasta piispa Börre Knudsenista. Hän kuolikin aika pian tuon filmin näyttämisen jälkeen. Filmissä näytetään piispan ja piispattaren aamuhartaus. Piispa veisaa tuttua virttä ulkoa ja aloittaa rukouksen: ’Minä vaivainen syntinen ihminen…’

Ensi rakkauden väljähtyminen on yksi vaarallisimmista Perkeleen keksinnöistä.  Se on salakavalaa. Näemme, että hengellinen sairaus alkoi kuin syöpä jäytää Efeson seurakuntaa, kunnes se kuoli. Turisteille näytetään tänään kivikasoja.

  1. Sielujemme piispa tietää elvytystoimenpiteet

Seurakunnan tuli palauttaa ensiksikin alkuajat mieliin. Siellä oli n. 40 vuotta sitten kastettuja seurakunnan jäseniä.  Kun myöhemmin sanotaan Ilm. 3:3: ”Muista siis, mitä olet saanut”, se pätee aina ja kaikkialla. Mitä Sinä olet siis saanut? Mene nyt läpi uskonkappaleita selityksineen: Kristus on lunastanut Sinut kadotetun ja tuomitun ihmisen omalla verellään. Sinut on pyhässä kasteessa, uudestisyntymisen pesossa otettu Kristuksen omaksi ja Sinulle on julistettu ja julistetaan nytkin täysi syntien anteeksiantamus! Moni on saanut elää suuren luopumuksen ja kansankirkkomme hengellisen rappion keskellä kuitenkin oikeiden saarnastuolien ja oikeiden alttareiden yhteydessä, josta on saanut hengellistä ruokaa. Sinulla on ehkä jo moniakin uskonystäviä. Ehkä olet saanut kokea myös rukousvastauksia? Tämä tosin on alue, josta puhumme mieluummin arasti. Ei ainakaan rehennellen.

  1. Tarvitsemme myös uhkauksen herättämää pelkoa

Efeson seurakunnan saama kirje päättyy: ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen joka voittaa minä annan syödä elämän puusta, joka on paratiisissa” (Ilm. 2:7).

Professori Jukka Thurenin Ilmestyskirjan selitysteoksessa sanotaan jotakin tärkeää Efeson seurakunnan lähetyskirjeen lopusta: Jumalan ”Pyhä Henki auttaa heikkoja myös uhkauksen herättämällä pelolla ja palkinnon toivolla, ei yksin muistuttamalla siitä, kehen he uskovat ja kuinka he ovat häntä rakastaneet”. Tarvitaan siis myös pysäyttävää uhkausta!

Kuka siis voittaa? Me voitamme Herrassa! Ja siksi veisaamme Lutherin opettamina:

”Nyt siihen, mitä anomme, uskossa aamen sanomme luottaen, että kuulet sen, nimessä Herran Jeesuksen. Ylistys, kiitos, kunnia sinulle, Isä taivaassa!”

Kesän päätösseurat Lindilässä 30.8.2014

 

 

 

 

Kategoriat
4/2013 Eksytys Lehdet Luopumus

Eksymys ja suuri luopumus

Halvar  Sandell, kappalainen, Helsinki

 

Langenneessa maailmassa on aina eksymystä ja harhaoppia

Saatana on astunut alas ihmisten maailmaan syntiinlankeemuksessa ja sen välityksellä (1. Moos. 3.; 1. Joh. 4:19). Hän ei tahdo käyttää vaikutusvaltaansa ainoastaan karkeana perkeleenä pahuudella ja väkivallalla, turmelemalla ihmiselämää kaikin tavoin, leimaamalla ihmisten välisen yhteyden valheilla jne. Hän tahtoo esiintyä myös valon ruhtinaana, Luciferina. Se on yksi hänen nimistään. Pyhä Paavali selittää tätä 2. Kor. 11:ssä. Kirkon piirissä olevat perkeleen palvelijat esiintyvät sellaisina. Se voi olla hetkellistä kuten silloin, kun Simon Pietari sanoi inhimillisesti ottaen kauniilta kuulostaen Jeesukselle: ”’Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko’. Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: ’Mene pois minun edestäni, saatana’.” (Matt. 16:22–23)  Pysyvästä tilanteesta on kysymys Paavalin kuvatessa näitä ”vääriksi apostoleiksi, vilpillisiksi työmiehiksi”, jotka esiintyvät Kristuksen apostoleina: ”Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.” (2. Kor. 11:13-14) Ulkonaisessa kristikunnassa saatana tahtoo siis ensisijaisesti esiintyä valkeuden enkelinä pettääkseen uskovat ja saadakseen nämä epäilemään Jumalan sanaa eksyttääkseen, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt. 24:24)

Kategoriat
3/2013 Kirkko Lehdet Luopumus Maallinen valta

Päivi Räsänen, minkä teit?

Kalle Väätäinen, pastori, Kuopio

Päivi Räsänen piti Kansanlähetyspäivillä luennon, jonka sisältöä riepoteltiin valtakunnan medioissa. Eniten kohua herätti sisäministerin lausumana Apostolien tekojen pätkä: “Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”(Apt 5:29) Asian sanomista ääneen pidetään hämmästyttävänä. Asiasta on tehty kanteluita eduskunnan oikeusasiamiehelle ja oikeuskanslerille. Asian tultua julkisuuteen yli 700 ihmistä on eronnut samana päivänä kirkosta. Facebookissa ihmiset käyvät kuumana ja vihaavat yhdessä Päivi Räsästä. Kollektiivinen kivittäminen on jälleen alkanut. Erilaiset alatyylin ilmaukset saavat iloisesti olla viestiketjuissa, kun sisäministeriä haukutaan julkisesti.

Mitä Räsänen sitten sanoi? Itse asiassa hän vain sanoi ääneen Suomen evankelisluterilaisen kansankirkon käsityksen ja tunnustuksen asiasta. Niin. Suomen ev.lut. kirkko opettaa virallisesti juuri niin kuin Päivi Räsänen sanoi asiasta. Lue vaikka lopussa olevat suorat lainaukset Tunnustuskirjoista. Luterilaisen kristityn tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Jos laki on ristiriidassa Raamatun kanssa, silloin kristitty tottelee Jumalan sanaa, Raamattua. Räsänen siis sanoi ääneen 4,2 miljoonan kirkkoon kuuluvan ihmisen oman tunnustuksen asiasta! Kirkkoon kuuluminen tarkoittaa sen tunnustukseen sitoutumista. Aivan samalla tavalla kävi “homoillassa” Räsänen sanoi silloinkin kirkon virallisen tunnustuksen mukaisen opin asiasta ja ihmiset suuttuivat.

Ihmiset ovat tainneet unohtaa (tai he eivät ole koskaan kuulleet), että Suomen eduskunta on hyväksynyt kirkkolain ja hyväksyy sen muutokset. Kirkkolaki puolestaan kertoo, että kirkon tunnustus löytyy luterilaisista Tunnustuskirjoista. Sama eduskunta osallistuu valtiopäiväjumalanpalveluksiin. Jos kerran eduskunta on hyväksynyt kirkon tunnustuksen ja myös sen sisällön, miksi sisäministeri ei saisi sanoa sitä ääneen? Jos kerran valtiopäivät avataan tuon tunnustuksen nimissä tapahtuvalla jumalanpalveluksella, eivätkö kansanedustajat silloin tunnusta uskoaan tuohon tunnustukseen? Asettuvatko valtiopäiväjumalanpalveluksia pitäneet piispat kiireesti puolustamaan sisäministeriä?

Päivi Räsänen saa kokea ikävällä tavalla pienen mutta äänekkään joukon vihan. Saman vihan kohteeksi näyttävät joutuvan kaikki, jotka pysyvät luterilaisessa tunnustuksessa. On kummallista, etteivät ihmiset näe. He luulevat vihaavansa Päivi Räsästä, mutta vihaavatkin Isiensä ja äitiensä kirkkoa. He vihaavat Kristinuskoa.

Luterilainen tunnustus suorastaan korostaa sitä, mitä Räsänen asiasta sanoi. Uskonpuhdistuksen aikaan, kun kirkkomme tunnustus kirjoitettiin, elettiin jatkuvassa jännitteessä vallitsevien kirkkovaltion lakien ja Raamatun sanan kanssa. Paavin kirkon määräykset ja valta olivat rinnasteiset yhteiskunnallisten lakien kanssa. Niitä suorastaan piti vastustaa jos ne sotivat evankeliumin oppia vastaan. Niin tärkeä asia oli silloinkin ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta syntiemme sovittajana.

Otteita Suomen ev.lut. kirkon Tunnustuskirjoista:

Se (Evankeliumi) ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Apt. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5:29). (Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustus XVI, Yhteiskunnallinen elämä r. 4-7)

Ellei kuitenkaan päästä siihen, että lievennettäisiin määräyksiä, joita ei voi noudattaa syntiä tekemättä, tulee meidän seurata apostolista sääntöä, joka sanoo: Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.”

(Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustus, päätössanat, r. 75)

Piispojen ei kuulu laatia perinnäissääntöjä vastoin evankeliumia eikä tulkita perinnäissääntöjään evankeliumin vastaisesti. Jos he näin menettelevät, ei heitä ole lupa totella, tämän sanan mukaisesti: (Gal. 1:8) “Jos joku opettaa muuta evankeliumia, olkoon kirottu.” (Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustuksen puolustus, XXVIII, Kirkollinen valta r. 20)

Onhan selvää, ettei meille tässä anneta mitään yleisohjetta hyväksyä kaikki, koska Raamattu toisaalla käskee (Ap.t. 5:29) kuulla enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Piispoja ei ole siis kuultava, milloin heidän opetuksena on jumalatonta. (Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustuksen puolustus, XXVIII, Kirkollinen valta r. 21)

Vaikka primaatti ja ylivalta kuuluisikin Rooman piispalle jure divino, silti ei olla velvoitettuja kuuliaisuuteen niitä paaveja kohtaan, jotka puolustavat jumalattomia kultteja, epäjumalanpalvelusta ja evankeliumia vastaan sotivaa oppia. Sellaisia paaveja ja sitä vallankäyttöä on pidettävä kirouksen alaisina, sillä Paavali opettaa selkeästi: (Gal. 1:8) “Vaikka enkeli taivaasta saarnaisi muuta evankeliumia kuin sitä, mitä minä olen saarnannut, hän on anathema, kirottu.” Apostolien teoissa sanotaan: (Ap.t. 5:29) “Jumalaa on toteltava enemmän kuin ihmisiä.” Kirkkosäännötkin opettavat selkeästi, että harhaoppista paavia ei pidä totella. (Tunnustuskirjat, Paavin valta ja johtoasema, Historiallinen perustelu r.38)

Kirjoittaja toimii Suomen evankelisluterilaisen Lähetyshiippakunnan pastorina Kuopiossa

Kategoriat
3/2013 Lehdet Luopumus Maallinen valta

Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa –

KRISTITTYNÄ MAALLISTUNEESSA YHTEISKUNNASSA

– KRISTILLINEN IHMISKUVA HAASTETTUNA

Päivi Räsänen, ministeri, Riihimäki

 

Päivi Räsäsen kesällä Kansanlähetyspäivillä pitämä alustus herätti tiedotusvälineissä valtavan mylläkän. Media tarttui muutamiin alustuksessa olleisiin lausumiin ja niiden perusteella koetti laittaa Räsäsen hyvin ikävään valoon. Todennäköisesti moni ei koskaan ollut edes tutustunut siihen, mitä Räsänen todella sanoi. Räsäsen alla oleva alustus tuo esille monia huomionarvoisia seikkoja siitä, mikä on yhteiskunnan tilanne nykyään ja mitä haasteita se asettaa kristityille.

Seurakunnat myyvät kirkkoja! Eilisen päivän Iltalehden kansi ja pääjuttu kertoi samasta kehityksestä, jota olemme viime vuosina nähneet muissa Euroopan maissa. Viime kesänä olin juhlapuhujana tilaisuudessa, jossa vihittiin entisen Konnunsuon keskusvankilan tilat turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen käyttöön. Tilaisuus kosketti minua erityisellä tavalla, sillä olen elänyt lapsuuteni tuolla kylällä ja juhla järjestettiin entisessä lapsuudenkodissani.

Vankilan museoitu kirkko oli muuten entisellään, saarnatuoli ja kirkonpenkit paikoillaan ja hyvässä maalissa, mutta alttarilta oli poistettu risti. Poistetun ristin jälki näkyi muuta pintaa vaaleampana.

Mieleeni nousivat lapsuuteni jumalanpalvelukset, joissa vangit ja henkilökunta olivat Jumalan sanan äärellä. Poistettu risti museoidussa kirkossa nosti esiin ajatuksia niistä varhaisen kristillisen seurakunnan vahvoista alueista, joissa nyt kaupunkikuvaa hallitsevat minareetit kirkon tornien sijaan – tai ne ateistiset valtiot, joissa kirkot on muutettu uimahalleiksi tai teattereiksi. Tuo sama keskitys on nyt menossa Euroopassa ja Suomessa, jossa kirkkojen käyttöaste laskee ja kirkkoja myydään talousvaikeuksissa.

Dramaattinen romahdus

Reilun kymmenen vuoden sisällä on tapahtunut dramaattinen romahdus suomalaisten uskossa kristinuskon perusnäkemyksiin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 1999 Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi 69 prosenttia suomalaisista, vuonna 2011 enää 36 prosenttia. Vuonna 1999 77 % suomalaisista uskoi, että Jeesus on Jumalan poika, 2011 41 %. Väitteen ”Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita” allekirjoitti vuonna 1999 60 % suomalaista, kaksi vuotta sitten 28 %. Nämä luvut kertovat siitä, että joudumme yhä enemmän uimaan vastavirtaan. Vaikka kirkkomme on yhä enemmistökirkko, kristillisen uskon perusopetukset eivät enää ole enemmistönäkemyksiä.

Kirkoilla ja kristillisillä järjestöillä on ollut paljon suurempi vaikutus yhteiskunnan vakauteen, turvallisuuteen ja talouteen kuin usein osataan ajatella. Lastensuojelu, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus samoin kuin muu lainsäädäntömme ja sivistyksemme perusta on nojannut vahvasti kristinuskon mukanaan tuomaan ihmiskuvaan.  Rehellisyys, työmoraali ja esivallan kunnioitus ovat edellytyksenä sille, että saamme verotuloja, joilla hyvinvointia voidaan ylläpitää. Tasapainoiset perheet, kestävät avioliitot ja vastuullinen vanhemmuus ovat edellytyksiä lasten ja nuorten kehitykselle.

Tällä hetkellä elämme Suomessa ja Euroopassa sellaista historian vaihetta, jossa paine kristillisen uskon vaikutuspiiristä irrottautumiseen kasvaa.

Kun apostoli Paavali toisessa kirjeessään Timoteukselle kuvaa viimeisten päivien vaikeita aikoja, sanat sopivat hyvin tähän aikaan. 2. Tim. 3:1-5. Ihmiset ovat silloin nautintoa eli mielihyvää enemmän kuin Jumalaa rakastavia, vaikka heissä on jumalisuuden ulkokuori.

Hedonismi

Mielihyväkulttuuri normittaa seksuaalietiikkaa ja viihdemaailmaa ja hedonismin huipennus on huumeriippuvuus, joka lopulta tuhoaa monen nuoren elämän. Mielihyvästä on tullut aikamme suosituimpia epäjumalia, jonka eteen ollaan valmiit uhraamaan jopa oma terveys ja henki. Mielihyvän asettaminen korkeimmaksi arvoksi ja elämän tarkoitukseksi ei kuitenkaan tuota hyvinvointia, vaan suunnattomasti pahoinvointia yhteiskuntaamme.

Hedonismin perusviesti on se, että sinun pitää kuunnella omia tunteitasi ja toimia niiden mukaan. Hedonismi on erityisen tuhoisa perheiden ja avioliiton kannalta. Avioliiton asemaa kuvastaa se, että tällä hetkellä jo yli puolet äitien esikoisista ja 40 % kaikista lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella, pääasiassa avosuhteissa. Kun maassamme solmitaan vuodessa 24 000 avioliittoa, niin samassa ajassa eroaa 14 000 avioparia.

Lapset ja nuoret ovat yhteiskunnan arvojen seurausten tehokkain mittari. Arvomurroksen myötä olemme niin Suomessa kuin koko Euroopassa todistamassa tilannetta, jossa ennätyksellisen taloudellisen hyvinvoinnin keskellä pesii ennen näkemätön henkinen pahoinvointi. Lasten psykiatrisen hoidon tarve, etenkin masentuneisuus on lisääntynyt. Huostaanottoa ja kodin ulkopuolelle sijoitusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa jatkuvasti. Asiantuntija valiokunnassa totesi nykylapsen hyvinvointia eivät uhkaa niinkään vanhempien työelämän vaatimukset, vaan vapaa-ajan hedonistiset valinnat.

Lutherin terävät sanat osuvat myös meidän ajallemme: “Mitä hyötyä olisi siitä, että omistaisimme ja tekisimme kaiken muun ja olisimme kuin pelkkiä pyhimyksiä, jos jättäisimme suorittamatta sen, minkä vuoksi pääasiallisesti elämme, nimittäin nuorison hoidon? Luulen myös, ettei mikään ulkonainen synti paina maailmaa Jumalan edessä niin raskaana ja ansaitse niin hirveää rangaistusta kuin juuri se, jonka teemme jättäessämme lapset vaille kasvatusta.”

Arvojen välistä taistelua käydään hyvin pitkälti kielen avulla, kaappaamalla käsitteet, esimerkiksi rakkaus, vapaus tai tasa-arvo uusiin tulkintoihin. Onko rakkaus omista mielihaluista luopumista toisen hyväksi vai omien mielihalujen noudattamista silloin kun se tarkoittaisi vaikkapa puolison hylkäämistä?

Ihmiskuva

Kristillisen ihmiskuvan perusta löytyy Raamatun alkulehdiltä, luomiskertomuksesta. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen, mikä merkitsee jokaisen ihmisen ainutkertaista ja jakamatonta ihmisarvoa ja oikeutta elämään. Siihen perustuu myös ihmisen elämän erityinen arvo, elämän pyhyys, muun luomakunnan keskuudessa. Toiseksi Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asetti avioliiton, mikä merkitsee perustaa sivilisaatiolle, yhteiskunnan jatkuvuudelle ja uusiutuvuudelle. Kolmanneksi luomiskertomus kertoo raadollisesta todellisuudesta, syntiinlankeemuksesta, mikä on oleellinen osa Raamatun ihmiskuvaa. Elämme sellaista aikaa, jossa kaikki nämä kristillisen ihmiskuvan lähtökohdat on kyseenalaistettu, ihmisen elämän erityinen arvo ja pyhyys, avioliiton asema naisen ja miehen välisenä liittona ja synnin todellisuus ihmisen elämässä. Luomiskertomuksen ihmiskuva ulottuu läpi Raamatun ja avautuu ristin sanomassa. Jumala antoi oman Poikansa kuolemaan ristillä puolestamme sen tähden, että olemme Jumalan kuvina arvokkaita hänen silmissään ja siksi että olemme syntisiä.

Viidennen, nuorimman lapsemme synnyttyä ja uutta perheenjäsentä koko perheen kesken ihastellessamme parin vuoden vanha tyttäremme esitti toiveen, voisinko seuraavaksi synnyttää perheeseemme kissan. Vastasin, että se ei valitettavasti äidiltä onnistu, jolloin hän kysyi, että voisiko sitten isi synnyttää kissan.

Tyttö ei taida olla ainoa, jolla ihmiskuva on hämärän peitossa. Raamatun kuvauksen mukaan ihminen ei ole syntynyt sattumalta, Jumala on luonut hänet.  Muun luomakunnan keskellä juuri ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ainutkertaisen arvokkaaksi, ja siksi ihmisen elämä on pyhää.

Elämä arvo ja samalla oikeus elämään kyseenalaistetaan useimmiten silloin, kun ihminen on heikoimmillaan, elämän alku- tai loppupäässä.

Abortti – vaiettu tabu

Abortti on Suomessa vaiettu tabu, Pandoran lipas, jonka avaamisen seurauksia pelätään.  Aihe koskettaa kuitenkin paljon laajempaa joukkoa kuin ajattelemme. Aborttilain säätämisestä lähtien on tehty yli puoli miljoonaa aborttia. Tällä hetkellä keskeytetään noin 10 000 raskautta vuodessa eli yli 30 joka päivä. Keskuudessamme on satoja tuhansia naisia, jotka ovat omassa kehossaan kokeneet abortin, saman verran isiä, kymmeniä tuhansia abortteihin osallistuneita terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja satoja lakien säätämisestä vastuullisia päättäjiä.

Aiheeseen liittyy vastuun siirtelyä, mutta myös vaiettua surua ja syyllisyyttä. Vastaanotollani 80-vuotias nainen kertoi riipaisevasti kantaneensa yksin syyllisyyden taakkaa ja sen raskaita seurauksia nuoruudestaan saakka. Lääkärit ja hoitajat tietävät, mitä abortissa tapahtuu ja monet suorittavat työtään rikki revityllä omallatunnolla.

Elämän hintaa arvioidaan rahassa, kun sikiöseulontojen kustannuksia verrataan vammaisten ihmisten elinkustannuksiin. Löydettyihin sairauksiin ei ole tarjolla parantavaa hoitoa vaan jo alkaneen elämän lopettaminen. Vaikka sikiödiagnostiikan yhteydessä korostetaan perheen omaa valintaa, seulontaohjelman järjestämisellä viestitään, etteivät vammaiset ole varauksetta tervetulleita keskuuteemme.

Kun maahamme ajettiin sallivaa aborttilakia, abortin puolesta argumentoitiin sikiön olevan vain umpilisäkkeeseen verrattava kudoskappale naisen ruumiissa. Naiselle tuli saada oikeus päättää oman kehonsa käytöstä.

Hedelmöityksen jälkeen ihmisen kehityksessä ei ole mitään ratkaisevaa käännekohtaa, jossa sikiön voitaisiin katsoa saavuttaneen ihmisyyden. Ensimmäiset merkit kehittyvästä keskushermostosta nähdään alkion kolmannen elinviikon alussa ja viikon kuluttua sydän aloittaa toimintansa, siis kauan ennen aborttirajoja. Seitsemän viikon ikäisen alkion keskushermoston on todettu lähettävän impulsseja elimistöön. Kahdeksannella viikolla on voitu rekisteröidä sikiön EEG eli aivosähkökäyrä.

Abortti-ikäinen lapsi ei ole tunnoton kudoskappale, vaan yksilö, joka kykenee tuntemaan kipua. Eläinsuojelulaki antaa paremman suojan lopetettavalle eläimelle kuin aborttilaki syntymättömälle lapselle. Eläimelle ei saa teurastettaessa tuottaa kipua, mutta abortin kivuliaisuudesta ei uskalleta edes keskustella.

Aborttia puolustetaan sillä, että sikiö ei ole ihmispersoona, vaikka onkin hedelmöityksestä lähtien biologinen ihmisyksilö. Persoonan kriteereiksi on asetettu tietoisuus itsestä, tulevaisuuden ja menneisyyden tajuaminen ja kommunikointikyky. Ominaisuudet kuvaavat ihmislajille ominaisia piirteitä mutta ovat ihmisyyden ehdoiksi mielivaltaisia. Kriteereitä eivät täytä vastasyntyneet tai muutaman kuukauden ikäiset lapset, eivätkä syvästi kehitysvammaiset tai dementoituneet aikuiset.

Läntisen Euroopan maista ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa terveydenhuollon henkilöstöllä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta kieltäytyä vakaumuksen perusteella suorittamasta abortteja tai laatimasta niihin liittyviä lausuntoja. On kestämätöntä puolustaa omantunnon vapauden puutetta sillä, että näin vaikeutettaisiin aborttioikeuden toteutumista. Missään muussa maassa näin ei ole käynyt.

Euroopan neuvosto edellytti vuonna 2010, että kaikkien jäsenmaiden tulee turvata hoitohenkilökunnalle omantunnonvapaus kieltäytyä abortin tai eutanasian suorittamisesta. Sekä Maailman että Suomen lääkäriliitot ovat saman vaatimuksen takana.

Kysymys elämän alkamisesta on myös kristillisen ihmiskuvan näkökulmasta vakava, koska ihmisen elämän pyhyys perustuu siihen, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jumalan pojan ihmisyys ei alkanut siitä, kun hän syntyi Beetlehemin seimeen, vaan siitä, kun hän yhdeksän kuukautta aiemmin sikisi Marian kohtuun. Jos Jumala katsoi pienen ihmisalkion riittävän ihmiseksi tullakseen siihen muotoon, miten me voisimme kyseenalaistaa syntymättömän lapsen oikeuden elämään?

Sifra ja Pua, kaksi rohkeaa israelilaista naista harjoittivat kätilön tointa Mooseksen syntymän aikoihin Egyptissä. Egyptin kuningas yritti valjastaa heidät toteuttamaan suunnitelmaansa surmauttaa kaikki israelilaiset poikalapset. Kätilöt kuitenkin pelkäsivät Jumalaa ja jättivät pojatkin eloon.

Abortista ei pidä vaieta, mutta siitä puhuttaessa tarvitaan ennen muuta kuoleman rajan ylittävää anteeksiantamisen ja armon sanomaa. Tässä kristityillä on etuoikeus rohkeasti pitää esillä lain ja evankeliumin sanomaa ja samalla puolustaa jokaisen Jumalan kuvaksi luodun elämää.

”Olenko jo tarpeeton?”

Lähes 80 % suomalaisista on ilmaissut kannattavansa eutanasialakia. Olisiko nyt tilausta viidennen käskyn selitykselle? Eutanasia ei tarkoita tarpeettomien hoitojen riisumista vaan potilaan elämän lopettamista esimerkiksi myrkkyruiskeella.

Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan historiassamme. Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan tarvittaessa sedatoida, vaivuttaa uneen. Kuolemaa ei voi tarkastella vain yksilön oman valinnan näkökulmasta. Kuolema on mitä suurimmassa määrin yhteisöllinen asia. Itsemurha koskettaa kipeästi kymmenien, jopa satojen ihmisten elämää. Sama koskee eutanasiaa, jota puolustetaan sillä perusteella, että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää omasta kuolinhetkestään.

Lääkäriharjoittelussa kohtasin vanhuksen, joka kertoi halvaannuttuaan masentuneena kyselleensä lääkäriltään: “Mitä hyötyä meistä raihnaisista vanhuksista kenellekään on? Joutaisimme kuolla pois.“ Hän sai vastauksen: ”Te suoritatte yhteiskunnan tärkeintä tehtävää, sillä te opetatte meille, mitä on lähimmäisen rakkaus.” Ymmärsin viestin. Huolenpidosta riippuvat lähimmäisemme voivat avuttomuudellaan nostaa yhteisöstämme esiin arvot, jotka lopulta ovat menestyksemme kannalta avaintekijöitä. Yhteiskunta, joka rakentuu lähimmäisen rakkauden, ihmisarvon kunnioituksen ja keskinäisen huolenpidon varaan, kestää vaikeinakin aikoina. Historiakin osoittaa, että yhteiskunta, joka menettää nämä arvot, luhistuu – ajatellaanpa vaikka natsien hallitsemaa Saksaa.

Eutanasialailla viestittäisiin vammaisten ja sairaiden elämän arvottomuutta. Hollannissa merkittävin syy eutanasian pyytämiseen ei ole kipu, vaan yksinäisyys ja riippuvuuden pelko muiden avusta. Kuolemantoive sisältää usein kysymyksen: ”Olenko jo tarpeeton?” Kyselyyn ei tule vastata kuolinpiikillä, vaan välittämisellä ja tasokkaalla saattohoidolla.

Eutanasiavaatimukset ovat aikamme arvomurroksen hedelmää. Pinnallinen mielihyväkulttuuri ajaa ihmiset pakenemaan elämän rajallisuutta kuolemaan. Jos elämän tarkoitus määrittyy mielihyvän tavoittelun kautta, sairauden tai vammaisuuden tuomat rajoitteet näyttävät tuhoavan elämän mielekkyyden tyystin. Nykyihmisen on vaikea hyväksyä, että heikkous ja kärsimykset kuuluvat elämään.

“Jos Jumala on kuollut, silloin kaikki on sallittua.” Tällä lauseella kirjailija Dostojevski ilmaisi Jumalasuhteen ja moraalin välisen yhteyden. Todellinen etiikka, oikean ja väärän erottaminen nousee siitä, että ihminen on teoistaan vastuullinen itsensä yläpuolella olevan auktoriteetin, Luojansa edessä. Jos Jumalaa ei ole olemassa, ihminen itse jää oman moraalinsa mitaksi ja määrittäjäksi. Etiikasta tulee suhteellista ja tilannesidonnaista. Kuka voi silloin lopulta sanoa, onko toisen ihmisen elämän lopettaminen väärin, ajatellaanpa sitten terrori-iskuja, etnisiä puhdistuksia tai raskaudenkeskeytyksiä?

Johdonmukaisimmillaan tässä ajattelussa ihmisellä ei ole sinänsä mitään moraalista erityisasemaa tai hänen elämällään mitään erityistä arvoa oman lajinsa perusteella eläinkunnan keskellä. Ihmisen arvo määräytyy lähinnä sen perusteella, miten laadukasta ja kehittynyttä hänen elämänsä on ja miten paljon hänellä on arvoa muille ihmisille.

Eläinoikeusaktivistien Raamatussa, ympäri maailmaa bestsellerinä myydyssä australialaisen Peter Singerin teoksessa “Oikeutta eläimille” todetaan: “On olemassa eläimiä, joiden henki on millä kriteerillä tahansa arvokkaampi kuin joidenkin ihmisten. Simpanssilla, koiralla tai sialla esimerkiksi on kehittyneempi tietoisuus itsestään kuin vaikeasti kehitysvammaisella lapsella tai erittäin seniiliin tilaan päätyneellä vanhuksella.“ Singer löytää samoista ajatuksista moraalisen oikeutuksen vastasyntyneiden vammaisten lasten surmaamiselle, raskaudenkeskeytykselle ja eutanasialle, vähemmän arvokkaana pitämänsä ihmiselämän lopettamiselle.

Ihmisen elämä on pyhää ja sen tulee olla koskematonta, koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen. Maailmankaikkeuden Luoja on antanut jokaisen ihmisen elämälle huikean arvon. Kukaan ei ole ansainnut omaa elämäänsä. Elämä on lahja. Vain Jumalalla, elämän antajalla, on oikeus ottaa tämä lahja pois.

Elämän pyhyys avaa syvimmiltään näkymän koko kristinuskon ydinsanomaan. Sanoma rististä on mieletön, jos ihmisen elämä ei ole pyhä ja ihmisarvo ehdoton. Jumala ei antanut omaa poikaansa, kalleintaan kuolemaan sattumanvaraisen kehityksen seurauksena syntyneiden olioiden vuoksi, vaan ainutkertaisen arvokkaiden, Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten vuoksi.

Ihmisen oma sisäinen kokemus todellisuuden mittarina

Syksyllä eduskunta saa todennäköisesti käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen ns tasa-arvoisesta avioliitosta. Sukupuolineutraalin avioliittolain merkittävin käytännön seuraus olisi adoptio-oikeuden salliminen samaa sukupuolta oleville pareille. Elämme merkillistä aikaa, kun ihmiskunnan historian luonnollisinta asiaa, äitiyttä ja isyyttä, joudutaan puolustamaan ikään kuin se olisi jonkun uskonnollisen ääriryhmän keksintö.

Kun eduskunnassa käytiin keskustelua yksinäisten naisten ja naisparien oikeudesta hedelmöityshoitoihin, mieleeni jäi hanketta puoltava kysymys: ”Miksi naisen äitiys pitäisi määrittyä miehen kautta?” Äitiyden ja isyyden välinen yhteys on ollut itsestään selvyys, biologinen fakta ihmiskunnan historian alusta lähtien. Mies ja nainen ovat toisistaan riippuvia monessa suhteessa enemmän tai vähemmän, mutta lisääntymisessä tämä riippuvuus on 100%:sta.

Miehen ja naisen välisestä avioliitosta on tullut poliittisesti epäkorrekti käsite. Sukupuolinen erityisyys, miehisyys ja naiseus ovat kuitenkin oleellinen osa kristillistä ihmiskuvaa. Avioliitolla on kristillisessä ihmiskuvassa ainutlaatuinen asema, se on ainoa ihmisten välinen liitto, joka on asetettu luomisessa. Tässä suhteessa läntinen, jälkikristillinen maailma elää kristillisen seurakunnan historiaan suhteutettuna nopeassa arvomurroksessa.

Osallistuin vastavalittuna kansanedustajana v. -95 SETA:n (Seksuaalinen tasavertaisuus) keskustelutilaisuuteen eduskunnassa. Järjestön edustaja kertoi strategian, jolla yhteiskunnallinen sukupuolineutraali avioliitto-ohjelma pystytään toteuttamaan askel askeleelta. Tavoitteena oli edetä samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta hedelmöityshoitojen hyväksymisen kautta ensin perheensisäiseen ja sitten ulkoiseen adoptioon, jonka jälkeen voidaan toteuttaa sukupuolineutraali avioliitto. Ohjelma on edennyt suunnitelman mukaan.

Jokaisen askeleen välttämättömyyttä on perusteltu edellisellä. Virallistetun parisuhdelain puolesta äänestäessään useat kansanedustajat kertoivat hyväksyvänsä esityksen vain sillä edellytyksellä, että se ei tule koskemaan lapsia. Naisparien hedelmöityshoito-oikeutta vaadittiin siksi, että meillä jo on virallistettuja pareja, jotka toivovat lasta. Perheen sisäinen adoptio taas katsottiin välttämättömäksi, koska naisparit voivat nyt yhdessä hankkia hedelmöityshoidoilla lapsen, jolla ei ole juridista isää.

Parisuhdelain, homoadoptiolain ja sukupuolineutraalin avioliiton perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin, jotta homoseksuaalinen suuntautuneisuus tunnustettaisiin heteroseksuaalisuuden rinnalle tasavertaiseksi tavaksi toteuttaa seksuaalisuutta. Sillä pyritään poistamaan ympäristön syyllistävät asenteet ja homosuhteisiin liittyvä syyllisyys.

Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliumin. Jumala rakastaa homoseksuaaleja ihmisiä niin paljon, että hän haluaa myös heitä vetää Sanansa kautta Kristuksen yhteyteen ja osallisiksi evankeliumista. Samalla seurakunnissa tulisi löytyä enemmän tilaa ja rakkautta niille ihmisille, joiden kipuna on homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus.

Keskustelussa on korostettu eroa sosiaalisen ja biologisen sukupuolen (engl. gender ja sex) – koetun ja juridisen sukupuolen välillä. Sisäistä kokemista korostamalla on irrottauduttu biologisesta todellisuudesta.

Ihmisen omasta sisäisestä kokemuksesta on tullut todellisuuden mittari tänä aikana. Ihmisiä neuvotaan seuraamaan omaa sisäistä kokemusmaailmaansa, sydämen ääntä. Oikean ja väärän rajoja vedetään subjektiivisten kokemusten pohjalta. Ihmisen sisäinen kokemus toimisi oikean ja väärän mittarina, jos ihmiskuvastamme unohdettaisiin yksi keskeinen tosiasia – syntiinlankeemus.

Sana rististä on Jumalan voima

Kristilliseen ihmiskuvaan kuuluu oleellisesti se, että ihminen on perin pohjin langennut. Olemme arvokkaita Jumalan kuvina, mutta myös pahoja ja syntisiä. Tämä on kristillisen ihmiskuvan markkinoinnin suurin ongelma. Ihminen ei halua kuulla tai myöntää olevansa syntinen ja langennut.

Mieleeni tulee prostituutiota käsittelevä paneelikeskustelu muutaman vuoden takaa kalliolaisessa kapakassa. Olin kutsuttu paikalle ainoana prostituution vastustajana. Puhetta johti mediapersoona Wallu Valpio ja muut keskustelijat olivat laillisen prostituution kannattajia tavalla tai toisella. Paikalla oli paljon mediaa. Etukäteen ilmoitettu alan ammattilainen, katuprostituoitu ei päässyt kuitenkaan vankilasta ajoissa lomalle ja häntä tuurasi pikavauhtia paikalle kutsuttu kollega Iiris. Kallion kaduilla seksillä leipäänsä parin kymmenen vuoden ajan tienannut Iiris löi meidät panelistit ja yleisön ällikällä. Hän ei ryhtynytkään puoltamaan prostituoitujen oikeuksia ammattiinsa, vaan kertoi lopettaneensa huoraamisen, jonka hän kertoi alusta lähtien ymmärtäneensä Jumalan tahdon vastaiseksi. Hän kertoi tulleensa uskoon hiljattain ja sanoi: “Mutta irti prostituutiosta en päässyt Mooseksen lain vaan Jeesuksen veren avulla.”

Iiris kertoi kyynel silmässä surevansa sitä, että oli vietellyt monta aviomiestä ja perheenisää ja tiivisti sanomansa: “Ainoa oikea paikka seksille on avioliitto, johon mennään neitsyenä ja jossa pysytään uskollisena kuolemaan asti.”

Iiriksen puheenvuoro vei paneelin järjestäjiltä konseptit täysin sekaisin. Tuli hiljaisuus ja puheenjohtaja Wallu Valpio totesi, että tähän ei voi muuta kuin sanoa “amen”. Kukaan ei oikeastaan enää puolustanut oikeutta prostituutioon. Iiriksen sanomana tämä väite, kristillisen avioliittoetiikan perusteesi oli sata kertaa vakuuttavampi kuin minun suussani. Iiris nimittäin paljasti sen tosiasian, että jokaisen ihmisen omatunto lopulta ja pohjimmiltaan todistaa kristillisen ihmiskuvan puolesta. Nekin, jotka itse käyttävät tai myyvät seksipalveluja, tietävät syvimmiltään tekevänsä väärin, vaikka voivatkin omantunnon äänen paaduttaa. Ja toisaalta, vasta ristiltä avautuvasta evankeliumista, armon sanomasta käsin uskallamme kohdata ja tunnustaa syntisyytemme.

“Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän teki meidän tähtemme synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:21) Ristillä tapahtuneessa autuaassa vaihtokaupassa Kristus otti vastuulleen kaikki syntimme ja kaiken pahuutemme sekä niiden rangaistuksen, kuoleman. Samalla hän lahjoitti meille oman synnittömyytensä, pyhyytensä ja vanhurskautensa, jonka palkkana on iankaikkinen elämä.

Sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta on voima, joka on kantanut kristikansaa halki vuosisatojen, vaikeiden aikojen ja vainojen läpi. Sana rististä on motivoinut monet lähtemään kauas, vaikeisiin ja vaarallisiin olosuhteisiin viemään evankeliumia eteenpäin. Sana rististä on ollut niin rakas, että monet ovat olleet valmiit jopa ennemmin kuolemaan sitä tunnustaen kuin sen kieltämään. Jos kristillisyys museoidaan niin että risti poistetaan, tulevaisuuteen kantavaa sanomaa ei enää ole. Apostoli Paavalin sanoin: “Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”

Room. 12:2 apostoli Paavali kehottaa: “Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, otollista ja täydellistä.”  On hyvä tutkia ja tiedostaa, mitkä arvot ovat kulloisenakin aikana ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, sillä niin helposti menemme vain virran mukana. Kristillinen seurakunta on kaikkina aikoina joutunut elämään ristiriidassa ajan henkeä vastaan tavalla tai toisella.

”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”

Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat: “Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap. t. 5:29). He jatkoivat työtään kielloista huolimatta.

Martti Luther selitti Huonepostillassa Jeesuksen opetusta siitä, että keisarille tulee antaa se mikä keisarin on ja Jumalalle se, mikä Jumalan on: ”Keisari ja maallinen esivalta on tosin meidän hallitsijamme, mutta se ei ole ainoa herramme; meillä on toinenkin Herra, joka on suurempi, nimittäin Herra Jumalamme taivaissa. Jos siis jompikumpi näistä herroista on vihoitettava, jos on oltava tottelematon joko Jumalalle taikka keisarille, niin on parempi, että keisari vihastuu tottelemattomuuteemme, kuin että Jumala meihin vihastuu. Keisarilla en tässä tarkoita erikoista henkilöä, vaan yleensä kaikkea esivaltaa.” Näin siis Luther.

Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Osta totuutta, älä myy!” Tämä kertoo siitä, että totuudella on yleensä hinta. Totuuden seuraamisesta, totuuden tunnustamisesta ja puhumisesta joutuu usein maksamaan. Sen sijaan ihmisellä on kiusaus myydä totuutta, hankkia jotakin etua itselle sillä, että taipuu suosittuun harhaan tai vääristelee totuutta. Mutta Raamattu kehottaa: ”Osta totuutta, älä myy!”

Martti Luther käsitteli aihetta ”Seuraus uskosta” osuvin sanoin: ”Jos uskot, niin puhut. Jos puhut, niin sinun täytyy kärsiä. Sillä usko, tunnustus ja risti kuuluvat yhteen ja ovat oikean kristityn osa.”

Sanomisen tila kapenee, jos emme tätä oikeuttamme käytä. Mitä enemmän vaikenemme Raamatun opetuksesta kipeisiin ajankohtaisiin kysymyksiin, sitä voimakkaampi on torjunta. Jos lumituiskussa ladulla ei ole riittävästi hiihtäjiä, umpihankeen hiihtäminen käy raskaaksi. Edellä hiihtäjiä tarvitaan.

Varottaessaan tessalonikalaisia vaikeista ajoista ja eksytyksistä apostoli Paavali antoi hänelle samassa luvussa kehotuksen: 2. Tess 2:15: “Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.” Tämä aika haastaa meidät sitoutumaan Jumalan Sanaan, sen lain tuomittaviksi ja toisaalta sen ihanan evankeliumin vapautettaviksi. Erityisesti meitä kutsutaan seisomaan lujina niissä Sanan kohdissa, jotka ovat ristiriidassa ajan hengen kanssa.

Tiedotusvälineissä kerrottiin vankilavirkailijasta, joka oli unohtanut kertoa vangille tämän saamasta armahduspäätöksestä. Virkailija sai syytteen sen vuoksi, että vanki joutui viettämään kiven sisällä muutaman ylimääräisen päivän, vaikka oli jo armahdettu. Miten paljon merkittävämpi tehtävä jokaisella Jeesuksen omalla onkaan tavalla tai toisella viedä eteenpäin viestiä siitä, että synnit on sovitettu, armahduspäätös on tehty! Niin kaukana lähetysmaissa kuin lähellä naapurissa tai työpaikalla monet elävät syyllisyyden vankeudessa, vailla evankeliumin vapautta ja iankaikkisen elämän toivoa.

Apostoli Paavali haastaa meidät pitämään esillä evankeliumin sanaa. Hän jopa rohkenee ottaa esiin vertauksen pimeässä loistavista tähdistä puhuessaan elämästämme ”kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa” (Fil. 2:16)  Ei meissä kristityissä itsessämme ole mitään valoa, mutta muuttumaton Jumalan Sana on valo, joka loistaa pimeässä.

Presidentti Kyösti Kallio kehotti raskaalla hetkellä jouluna 1939 suomalaisia: “Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. ”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä”.

Tämä sama haaste on meille, hyvät ystävät, ajankohtainen myös tänään. Toivotan teille rohkeutta ja viisautta pitää esillä muuttumatonta sanomaa Jeesuksesta, joka vaikuttaa ja muuttaa niin yksilöiden kuin kokonaisten yhteisöiden elämää.

6.7.2013 Kansanlähetyspäivät, seminaari. Väliotsikot toimituksen.