Pyhäkön lamppu – CONCORDIA

Juhana Pohjola, hiippakuntadekaani, pastori, Helsinki

Voisiko Lähetyshiippakunta tehdä enemmän yhteistyötä herätysliikkeiden kanssa? Hyvän kysymyksen kuulemme usein. Läheiset yhteydet olisivat luonnollisia. Piispamme ovat palvelleet Kansanlähetyksessä, useat pappimme Opiskelija- ja koululaislähetyksessä ja monen vastuunkantajan taustalta löytyy evankelisuus, rukoilevaisuus tai lestadiolaisuus. Samaa hengellistä maapohjaa on siis olemassa. Sama huoli Suomen ev.lut. kirkon tilasta on monen kanssa yhteinen. Sama näky uskon yhteyden syntymisestä Kristukseen motivoi työtä. Miksi sitten yhteistyötä on niin vähän järjestöjen kanssa? Vastaus koskee ainakin kolmea eri kysymystä.

Erilainen työnäky

Monet herätysliikkeet ovat tarjonneet ihmisille paikallisseurakunnan rinnalla uskon yhteyden ja hyvää opetusta sekä sisä- ja ulkolähetyksen kanavan. Vaikka liikkeet ovat syntyneetkin jännitteessä valtiokirkkoon, niiden toimintamalli on edellyttänyt sitä. Valtio ja kirkko tarjoavat hengelliset raiteet, matkustuspalvelut ja junaletkan, josta voi valita oman liikkeen vaunun. Sakramentit, virka ja jumalanpalvelus kuuluvat kirkolle, mutta julistus, veisuu ja sielunhoito omiin seuroihin ja piireihin. Tämä historiallinen perusasetelma kuitenkin nykyään horjuu. Yhteiskunta on moniarvoinen, kirkko teologisesti rapautunut ja liikkuva yksilö valintatietoinen.

Lähetyshiippakunnan synty ilmentää muuttunutta toimintaympäristöä. Näkymme on rakentaa seurakuntia. Tarjoamme vaihtoehdon paikallisseurakunnille. Järjestöissäkin pohditaan miten päivittää oma työnäky, kun perinteinen yhdistysmalli ei enää vastaa tämän hetken tarpeita. Kaikista ev.lut. kirkon seurakunnista ei tee mieli hakea palveluja ja ihmiset usein haluavat yhdestä osoitteesta opetuksen, sakramentit ja yhteisön. Järjestöissä kysellään, ohjatako ihmisiä paikallisseurakuntiin vai rakentaako omia messuyhteisöjä?

Teologiset erot

Jokaisessa maamme herätysliikkeessä on sellaista syvää ja koeteltua hengellistä perintöä, jonka soisin rikastuttavan myös Lähetyshiippakuntaa. Kaikki teologisetkaan näkemyserot eivät ole erottavia. Lähetyshiippakunnan kannalta keskeistä yhteyttä haettaessa on, että armon evankeliumin saarna on kirkas ja ristin lahjoja ei eroteta sakramenteista ja jumalanpalveluksesta. Monessa liikkeessä hyvästäkin teologiasta huolimatta on toiminnan kautta opetettu, että jumalanpalvelus ei ole hengellisen elämän keskus. Tämä on johtanut siihen kummallisuuteen, että kysyttäessä ihmisen hengellistä kotia, harva sanoo sen olevan oma seurakuntansa. Se on ymmärrettävää, koska kaikki eivät ole tulleet ruokituksi omassa seurakunnassaan. Jeesus on kuitenkin tarkoittanut, että ensisijaisesti elämme sanan ja sakramentin äärellä kokoontuvan seurakunnan yhteydessä.

Suhde Suomen ev.lut. kirkkoon

Herätysliikkeiden toiminta on ollut sidottu valtiokirkon rakenteisiin. Syntyneet siteet seurakuntiin ja kristittyihin eri puolilla ovat lujat. Vastuu ystävistä, nuorisotyöstä, lähetyksestä ja ykseydestä painavat. Näin kirkkokriittisyydestä huolimatta toimitaan piispojen ja kirkkojärjestyksen ehdoin. Kirkon tarjoama asema, toimintamahdollisuudet, tilat ja tuki ovat olleet pitkään läsnä järjestöjen toimintasuunnitelmaa ja budjettia laadittaessa. Mitä näkyvä ja toiminnallinen yhteistyö Lähetyshiippakunnan kanssa merkitsisi? Vaikka teologiasta yhteispohjaa ja ystävyyttä löytyisikin, niin yhdessä kulkeminen on vaikeaa. Hyväksyvätkö liikkeet Lähetyshiippakunnan papit tilaisuuksiinsa? Voivatko järjestöt järjestää messuja kanssamme ilman kirkkoherran lupaa ei-sakraalissa tilassa? Rakentavatko ne järjestäytyneitä seurakuntia? Kyllä-vastaus taitaisi suistaa ne nykyisiltä raiteiltaan. Lähetyshiippakunta ei ole yksi Turun arkkipiispan ohjaaman junan vaunu toisten joukossa vaan se kulkee samalla ratapihalla, mutta rinnakkaisraiteella.

Tilanteet voivat muuttua. Vaunuja voi irrota ja raiteet yhdistyä. Tärkeätä tässä hetkessä on, että ynseyden sijaan voisimme toteuttaa YYY-ohjelmaa. Ymmärrystä toisen lähtökohdista ja tavoitteista voi lisätä monitasoisella kanssakäymisellä. Yhteistyötä voi tehdä siellä, missä se on mahdollista. Yksituumaisuutta voi etsiä teologisella keskustelulla ja rukouksella. Ohjelmaa voivat toteuttaa niin seurakuntalaiset kuin työntekijätkin. Tällöin voisi toteutua myös Herran armosta se, että yhdessä kulkeminen tulee kerran vielä näkyvämmäksi.

Pääkirjoitus, Pyhäkön lamppu 2/2014

Me tiedämme, että kun joku lankeaa, hän lankeaa yksin, mutta kukaan ei pelastu yksin. Joka pelastuu, pelastuu kirkossa, sen jäsenenä ja yhteydessä sen kaikkiin jäseniin. Jos joku uskoo, hän on uskon yhteisössä; jos hän rakastaa, hän on rakkauden yhteisössä; jos hän rukoilee, hän on rukouksen yhteisössä.

Nämä venäläisen kristityn runoilijan Homjakovin tunnetut sanat ovat olleet mielessäni, kun vuosi Kanadassa on perheemme kohdalla pian täynnä. Opintovapaastani on siten jo yli puolet käytetty. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että olemme saaneet hyvin sopeutua maahan, kulttuuriin ja kieleen.

Alkuvaikeuksien jälkeen lapset viihtyvät koulussa. Lounaseväät repussa he kävelevät lähikouluun,

jossa päivä alkaa klo 8.50 kansallislaululla ja päättyy klo 15.15. Osallistuminen koulun eri urheilujoukkueisiin on tuonut lisäväriä ja yhteishenkeä koulupäiviin. Musiikki-ja urheiluharrastukset täydentävät kouluviikkoa.

Merkittävintä meille on ollut yhteys luterilaiseen seurakuntaan ja pappisseminaariin. Itse elän pienen ja kodikkaan Concordia Lutheran Theological Seminaryn yhteydessä tutkijana, oppilaana ja opettajana. Perheenä käymme luterilaisessa seurakunnassa joka pyhä (www. resurrectionlc.ca). Pyhäkoulut neljässä eri ikäryhmässä ja aikuisten raamattuopetus alkavat klo 9.30. Yhteistä messua vietetään klo 11 ja kirkkokahvit ovat joka toinen viikko. Päivi laulaa kirkkokuorossa ja minä kaikkien vuosien jälkeen saan opetella istumaan lasten kanssa penkissä. Kävijämäärä on noin 60–80. Seurakunta vastaa itse ainoan työntekijänsä, pappinsa palkasta ja kirkkorakennuksen ylläpidosta. Vapaaehtoistyö ja maallikoiden monenlaiset kyvyt ja lahjat ovat toiminnan kannatteleva runko. Monella tapaa siis niin tuttua! Suuri kysymys täällä on, miten seuraava sukupolvi säilyttää yhteyden seurakuntaan.

Täällä koetaan samoja kipuja kuin Suomessakin: yksinäisyyttä, masennusta, avioliittovaikeuksia, vanhuuden vaivoja… Ihmeellisintä kuitenkin on, että Kristus totuudessaan ja armossaan kokoaa yhä uudestaan laumansa koolle yhteiseen taivaallisen juhlapöytään. Hänellä riittää ehtymättömästi annettavaa!

Lotta-tyttäremme (3v.) ensimmäinen kysymys usein aamuisin on: Onko tänään kirkkopäivä? Välillä kyyneleetkin pienokaiselta valuvat, kun joutuu kuulemaan, että vielä pitää muutama päivä odottaa. Mitä olisikaan ollut tulla tänne ilman tietoa seurakunnasta? Mitä olisikaan tulla takaisin Suomeen ilman tietoa seurakunnasta? Kuinka arvokas siis onkaan Luther-säätiössä kutsumme rakentaa seurakuntia ehjästi luterilaiselle pohjalle!

Sain olla mukana Lutheran Church Canadan itäisen alueen pappeinkokouksessa. Mieleeni jäi erään sotilaspapin puhe. Tämä sissin näköinen jämäkkä pastori oli tullut juuri Afganistanista. Hän oli palvellut taistelujoukkoja läsnäolollaan, kuuntelemalla, sanalla ja rukouksella etummaisia pesäkkeitä myöten. Hän oli ollut useasti kranaattitulessa, lohduttanut haavoittuneita, kantanut ruumiita yhdessä ja monessa osassa, kuunnellut hermonsa menettäneitä. Tämän kerrottuaan hän kysyi: ”Tiedättekö mikä oli kuitenkin kaikkein raskainta?” Läsnä olleet sata pappia olivat aivan hiljaa. Sitten hän vastasi itse: ”Minulla ei ollut seurakuntayhteyttä. En saanut ehtoollista.” Suurimpia hetkiä hänelle oli ollut kerran tavata toinen tunnustuksellinen luterilainen, jonka kanssa he olivat yhdessä saaneet viettää ehtoollista teltan kamaralle polvistuneina. Ymmärrämmekö me, minkä lahjan äärellä saamme itse elää ja toisia kutsua?

Meidän perheemme kiittää täällä siitä uskon, rakkauden ja rukouksen yhteydestä, jota saamme lihaksi tulleen Sanan kautta teidän kanssanne jakaa. Kun taivas ja maa on yhdistetty Jumalan Pojan syntymisessä, ei valtamerikään voi erottaa siitä yhden ja pyhän seurakunnan yhteydestä, jossa saamme elää.

Juhani Pohjola

Pyhäkön Lamppu 6/2011