Kategoriat
1/2011 Lehdet

KRISTILLINEN VANHURSKAUTTAMISOPPI I

Roomalaiskirjeen mukaan

Matti Roininen, Lahti

Vanhurskaus tarkoittaa Jumalan ominaisuutena täydellistä pyhyyttä, totuutta, hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Jumalan vanhurskautta ei voida johtaa mistään yleiskäsitteestä, koska se on vain hänessä. Ihminen voi tietää Jumalan vanhurskaudesta vain hänen ilmoituksensa perusteella.

Ihmisellä oli Jumalan kuvaksi luotuna vanhurskaus, mutta se turmeltui syntiinlankeemuksessa (1. Moos. 3). Vanhurskauttamisopissa on kysymys siitä, että syntinen ihminen tulee Jumalan edessä vanhurskaaksi Kristuksen kautta.

Vaikka vanhurskauttaminen on luettavissa kaikista pyhistä kirjoituksista, voimme täydellä syyllä pitää sen varsinaisena ”oppikirjana” Paavalin kirjettä roomalaisille niin kuin hän kirjeensä alussa ilmoitti. ”Paavali Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia.” (Room. 1:1)

Paavali opetti Kristuksen lähettiläänä yhtäpitävästi Kristuksen sanaa toisten apostolien kanssa. Se, mitä yksi apostoli puhui ja kirjoitti, on samalla kaikkien apostolien oppi. Apostolien sana on Pyhän Hengen inspiroimaa eli vaikuttamaa Jumalan sanaa niin kuin profeettain kirjoitukset.

Tänä luopumuksen aikana on tullut suorastaan teologiseksi säännöksi alentaa pyhiä kirjoituksia tulkinnanvaraisten traditiotuotteiden tasolle (vrt. Matt. 15). Roomalaiskirjeen osalta voidaan todeta, että Tertius kirjoitti sen, minkä apostoli saneli (Room. 16:22). Ne, jotka eivät usko pyhiä kirjoituksia, eivät ole oikeutettuja ja soveliaita puhumaan Jumalan vanhurskaudesta (Room. 3:4). Historiallinen tieto ja usko eivät sellaisenaan vanhurskauta ihmistä saati sitten, jos tällä tiedolla ylitetään Jumalan sana (1. Kor. 4:6). Paavali ilmoitti kirjeensä sisällön johdantolauseessa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi… Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: ’Vanhurskas on elävä uskosta’. ” Ennen kuin hän johdattaa lukijan lähemmin evankeliumiin, hän kirjoittaa siitä vanhurskaudesta, joka ilmenee laissa ja Jumalan vihassa ”ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan” (Room. 1:18). ”Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.” (Room. 2:2)

Laki opettaa, mitä ihmisen tulee tehdä ja jättää tekemättä. Juutalaisten yleisimpiä virheitä oli se, että he pitivät lain tietämistä vanhurskautenaan. Paavali muistutti kuuliaisuudesta: ”… sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.” (Room. 2:13) Sen sijaan ”tuska ja ahdistus” tulee jokaiselle, joka pahaa tekee (2:9). Jumalan vanhurskauteen kuuluu se, ettei hän tuomitessaan katso henkilöön. Hän on vanhurskas tuomari, jonka päätöksistä ei voida vedota ylempään asteeseen. Hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.

Se, jolla on syvempää ymmärrystä, näkee Jumalan tuomioissa muistutuksen tulevasta tuomiopäivästä. Jumala on määrännyt, että kaikkien on kuoltava, mutta sen jälkeen tulee tuomio. Elävät ja kuolleet tuomitaan tekojen mukaan, toiset iankaikkiseen elämään ja toiset iankaikkiseen rangaistukseen.

Pahuus pääsisi valtaan maan päällä, ellei Jumala pitäisi kansojen tuomarina oikeutta yllä rangaistuksin (Ps. 58, Ps. 68).

Jumala on antanut Majesteetistaan ilmoituksen kaikille ihmisille luomisteoissa (Room. 1:19–20). ”Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä.” (Ps. 33:6) Hän jakaa hyvyyttään anteliaasti joka päivä niin pahoille kuin hyvillekin. Hän varjelee ihmisiä vaaroissa ja auttaa kuoleman hädässä. Toinen asia on se, kuinka he ottavat vastaan hänen hyvyytensä. Vanhurskaat kiittävät ja kunnioittavat häntä. Jumalattomat pitävät Herran antimia saaliinaan. He kiittävät onneaan ja palvelevat kuvittelemiaan jumalia. Sanalla sanoen he palvelevat luotua Luojan asemesta. Ihminen ei voi vapautua synnin ja tuomion alta sen perusteella, että Jumala on heitä kohtaan hyvä kaitselmuksessaan. ”Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan.” (Room. 2:12)

Kun apostoli on tuonut esille kuuliaisuuden vaatimuksen, hän osoittaa, miltä ihmiset näyttävät vanhurskaan Jumalan katseen alla. ”Ei ole ketään vanhurskasta… ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on… Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.” (Room. 3:10–18) Tämä tuntuu yllättävältä niiden mielestä, jotka ovat oman käsityksensä mukaan jumalisia ja suorastaan Jumalan valittuja.

Maailma on täynnänsä pahuutta, mutta kukaan ei ota syyllisyyttä henkilökohtaisesti. Meidän ei kuitenkaan tarvitse kauan etsiä syytä nykyajan suurille onnettomille ilmiöille. Ihmiset ovat itsekeskeisessä viisaudessaan hylänneet Jumalan. Toiset ovat jättäneet hänelle olemassaolon, mutta ovat riisuneet häneltä jumalalliset ominaisuudet siirtääkseen ne ihmiselle. Yhä enemmän karttuu niitä, jotka pitävät Jumalaa kuolleena ja ainakin heikkovointisena. Jumalan pelko ei ole heidän silmäinsä edessä. Maallisiin kääntyneet lukevat taloudellisen menestyksen vanhurskaudekseen (vrt. menestysteologia). Kun heillä on rahaa ja omaisuutta, heillä on kaikkea, mitä he tuntevat tarvitsevansa. He kuuluvat siihen suureen joukkoon, joka tahtoo löytää paratiisin maan päältä. Jumalan kaikkinäkevän katseen alla ei kuitenkaan löydy yhtään vanhurskasta, joka oman vanhurskautensa perusteella välttäisi kadotustuomion.

Apostoli päätyy siihen, ettei mikään ”liha” eli ihmisestä syntynyt ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain kautta. Syy ei ole laissa, vaan ihmisessä, joka ei lakia täytä. Samalla on huomioitava, ettei Jumalan edessä riitä mikään osittainen vanhurskaus (Gal. 5:3). Moni on tuomiopäivän pelossa tehnyt jotakin hyvää toivoen Jumalan lukevan sen vanhurskaudeksi. Tällöin onnettomin on se, jolla ei ole mitään hyvää tarjottavana sielunsa lunastukseksi. Oma vanhurskaus ja ulkokultaisuus ovat sokaisseet heidät niin, ettei heillä ole mitään kunnollista käsitystä sielun hinnasta (vrt. Matt. 16:26). Laki tuomitsee kaikkina aikoina ihmiskeskeiset vanhurskauttamisopit ja niiden tunnustajat. Jumalattomilla ei ole rauhaa. Monet ovat lukeneet Paavalin opetusta vanhurskaudesta vain tuomioon saakka.

Meidän tulee lukea Paavalin esitystä eteenpäin nähdäksemme, kuinka se, mikä ihmisille on mahdotonta, on kuitenkin Jumalalle mahdollista (vrt. Matt. 19:26). Kysymys ei ole teoreettisesta, vaan toteutuneesta mahdollisuudesta, josta ”laki ja profeetat” ovat ennalta todistaneet. Ne ovat todistaneet siitä Jumalan vanhurskaudesta, joka on ilmoitettu ”ilman lakia” (Room. 3:21).

Kysymys ei ole Jumalan olemuksellisen vanhurskauden siirtämisestä ihmiselle (vrt. Mannermaan tutkielma ”In ipsa fide…”). Jumala ei anna kunniaansa toiselle. Kysymys ei ole myöskään siitä uudistetusta lainvanhurskaudesta, jossa Jeesus nähdään uutena lainantajana (vrt. katolisuus). Kysymys on nyt siitä vanhurskaudesta, jonka Jumala on ilmoittanut pyhissä kirjoituksissa armolupausten kautta ja aikojen täytyttyä evankeliumissa. Sitä vanhurskautta ihminen ei voi saavuttaa ansioillaan, koska kyseessä on Kristuksen ansio meidän hyväksemme. Se omistetaan pelkästään uskomalla Kristuksen sanaan niin kuin apostolit ovat julistaneet. Sanomme sitä vanhurskautta uskonvanhurskaudeksi erottaen sen lainvanhurskaudesta.

Jeesus on Jumalan Poika, joka aikojen täytyttyä syntyi lain alaiseksi Ihmisen Pojaksi lunastaakseen Isän tahdon mukaan lain alaiset (Gal. 4:4,5). Hän täytti ihmisille annetun lain heidän puolestaan kuuliaisuudellaan, kärsimisellään ja kuolemallaan. Laki saavutti näin päämääränsä. ”Kristus on lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” (Room. 10:4)

Jumala on herättänyt Poikansa kuolleista ja korottanut hänet oikealle puolelleen ”armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä” (Room. 3:25).

Vanhan liiton jumalanpalvelus oli todistusta tulevasta Kristuksesta. Kaikkeinpyhimmässä oli liiton arkki lain tauluineen ja sen yläpuolella armoistuin. Kristuksen tultua vanha liitto väistyi uuden tieltä, joka perustuu syntien anteeksiantamukseen hänen nimessään. Mitään lakia tai seremoniaa ei saa liittää evankeliumiin vanhurskauttamisen edellytykseksi (vrt. kiista ympärileikkaamisesta, Gal. kirje).

Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa…” (1. Tim. 2:5ss.)

Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ’Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?’ se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: ’Kuka astuu alas syvyyteen?’ se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? ’Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi’; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.” (Room. 10:6–8)

Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.” (1. Tim. 1:15)

Jumala käski antaa Pojalleen nimen Jeesus, Vapahtaja (Matt. 1:20–21; Luuk. 2:10–11). Ihmiset saavat uskomalla tähän nimeen syntinsä anteeksi. Usko Jeesukseen vanhurskauttaa syntiset Jumalan edessä ilman tekoja. Usko omistaa sydämessä Kristuksen läsnä olevana vanhurskauttajana ja Vapahtajana niin kuin Paavali kirjoittaa: ”…sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi…” (Room. 10:10)

Kristus on vanhurskauttajamme ylhäällä Isän luona ja samaan aikaan uskossa läsnä olevana ja sydämessä asuvana. Hän on uskossa läsnä oleva vanhurskauttaja siten, että uskon kohteena on evankeliumi. ”Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon.” (Room. 1:17)

Paavali tekee esityksestään kokoavan yhteenvedon: ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.” (Room. 3:28). Passiivin käyttö on tällöin tarkoin huomioitava, sillä ihminen on vanhurskauttamisessa passiivinen Jumalan työn kohde. ”Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” (Room. 8:33) Jumala on vanhurskas ja ”vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen” (Room. 3:26; vrt. 4:1 ss.).

Esityksen toinen osa seuraavassa numerossa.

Kategoriat
1/2011 Lehdet

VUOSISADAN RAKKAUSTARINA

Eero Pihlava, pastori, Helsinki

 

Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: ’Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?’” (Joh. 4:28)

 

Vuosisadan rakkaustarina-nimisessä laulussa lauletaan ”Tää on vuosisadan rakkaustarina, ainakin uskon niin, tää säilyy ja kestää päiviin tuleviin.” Jeesuksen kohtaama nainen Sykarin kaivolla oli elänyt läpi laulun sanojen kuvaamaa todellisuutta useita kertoja elämässään. Vuosisadan rakkaustarina oli syttynyt, joka säilyy ja kestäisi päiviin tuleviin. Tai – ainakin hän oli uskonut niin. Jeesuksen halutessa puhua hänen miehensä kanssa, vaimon särkynyt perhe-elämä ja sydän paljastuvat. Mooseksen laki salli erokirjan kirjoittamisen ja uudelleen naimisiin menemisen tietyissä tilanteissa. Viisi avioeroa olivat kuitenkin suuri häpeä niin samarialaisten kuin juutalaistenkin keskuudessa. Johtuiko se naisen kykenemättömyydestä uskollisuuteen, yhteisestä sopimuksesta vai puolison varovaisuudesta, nyt nainen kuitenkin eli avoliitossa, kuudennen miehen kanssa.

 

Tyhjä vesiastia

 

Nainen tuli tyhjän vesiastiansa kanssa Jaakobin lähteelle ja kaivolle päivän kuudennella hetkellä, eli puolenpäivän aikaan. Muut kylän ihmiset olivat täyttäneet astiansa normaalisti aamulla tai edellisenä iltana. Todennäköisesti he lepäsivät varjossa askareiltaan. Naisen epänormaaliin aikaan tapahtuva veden hakuretki johtui ehkä siitä, että muiden syyttävien katseiden vastaanottamisen vesiastia oli tyhjentynyt jo aikaa sitten. Puolentoista kilometrin matka kylästä Jaakobin kaivolle onnistui kyllä auringon paahteessa keskipäivälläkin, mutta lähimmäisten katseiden, kuiskuttelun tai oman epäonnen auringon alla, tyhjä saviastia vain mureni. On ahdistavaa olla epäonnistuja, yhteisön normien, tooran rikkoja. Toisen silmät näkevät naisen sijaan uskottomuuden, kurjan naisen, joka on rikkonut perheensä ja ehkä myös muidenkin perheitä teoillaan. Naisen sydän on tyhjä kuin hänen vesiastiansa. Hän oli etsinyt rakkautta ja hyväksyntää, mutta oli saanut ja aiheuttanut kipua. Enää ei uskaltanut rakastaa, sitoutua ja uskaltaa toiseen ihmiseen. Kuka täyttäisi tämän nääntyneen, tyhjän astian kanssa kaivolle tulevan naisen rakkauden janon. Onko sellaista aviorakkautta, joka ei vaihda kohdetta tuulen mukana, vaan joka uskollisuudellaan kaiken peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo ja kaikki kärsii (1. Kor. 13)?

 

Kaivo, jolla Jeesus ja nainen juttelivat, oli Johanneksen mukaan Sykarin kaupungissa, ”joka on lähellä sitä maa-aluetta, jonka Jaakob on pojalleen Joosefille antanut” (4:5). Vanhassa testamentissa kerrotaan kuinka Jaakob ostaa maapalstan Sikemin seudulta, joka sijaitsi Sykarin vieressä (33:19). Myöhemmin Jaakob valloittaa seudulta lisää maata ja antaa Sikemin, joka tarkoittaa vuorenharjannetta, pojalleen Joosefille (48:22). Ennen kuolemaansa Jaakob siunaa Joosefin sanoin ”Kaikkivaltiaan avulla, joka sinua siunatkoon, antakoon siunauksia taivaasta ylhäältä, siunauksia syvyydestä alhaalta, siunauksia nisistä ja kohdusta.” Kaivoa on siis kutsuttu Jaakobin kaivoksi alueen historian vuoksi. Kaivo on Jaakobin maalla, jonka hän antoi Joosefille. Yhä se siunaa kansaa maan syvyyksistä, nykyään Nablus-nimisen kaupungin pyhiinvaelluskohteena. Ajattelen kuitenkin, pastorikollegoiltani oppineena, että Johannes viittaa tekstin asetelmalla myös toisenlaiseen Mooseksen kirjoista nousevaan historialliseen taustakertomukseen? Mitä vanha testamentti kertoo kaivosta, siitä vettä ammentamaan tulleesta naisesta ja kaivolla odottavasta miehestä? Mikä tulee mieleen Tooraa tuntevalle samarialaiselle, Jaakobin kaivosta ja mainitusta asetelmasta? Vuosisadan rakkaustarina: Jaakob ja Raakel! Mooseksen kirjoissa kerrotaan, että Iisak oli lähettänyt poikansa enonsa Laabanin tykö, jotta hän löytäisi uskovan vaimon Israelilaisten joukosta. Pitkänmatkan kuljettuaan hän tapaa enonsa tyttären Raakelin kaivolla 1. Moos. 29:10: Kun Jaakob näki Raakelin, enonsa Laabanin tyttären, ja enonsa Laabanin lampaat, astui hän esiin ja vieritti kiven kaivon suulta ja juotti enonsa Laabanin lampaat. Ja Jaakob suuteli Raakelia ja korotti äänensä ja itki. Niin Jaakob ilmoitti Raakelille, että hän oli hänen isänsä sukulainen ja Rebekan poika; ja Raakel riensi pois ja ilmoitti sen isällensä.” Tämän jälkeen kerrotaan, että Jaakob suostuu palvelemaan enoaan seitsemän vuotta palkatta päästäkseen Raakelin kanssa naimisiin. ”Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi Laabanille: ’Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi.’”(29:8).Tekstimme asetelma tuo siis mieleen Jaakobin ja Raakelin tapaamisen, sekä myös Iisakin ja Rebekan rakkaustarinat, joissa parien ensitapaaminen tapahtuu kaivolla naisen tullessa ammentamaan vettä. Tämä on taustana tekstiimme, ja sitä vasten se on myös ymmärrettävä.

 

Vesiastia täytetään

 

Jos nainen tuli kaivolle tyhjän vesiastian kanssa, niin hän lähtee sieltä täynnä elämän vettä. Johannes kirjoittaa Jeesuksen reittivalinnasta ”hänen oli kuljettava0 Samarian kautta”. Teksti ilmaisee pakkoa, mutta ei selitä mikä pakotti Jeesusta? Päätie Jerusalemista Galileaan kulki Samarian kautta, mutta tämä ei ollut suorin reitti Galileaan Jordanin kastepaikalta, jossa hän Johanneksen mukaan nyt oli. Miksi hän ei kulkenut Perean tai Jordanin tuonpuoleisen maan, Dekapoliksen kautta niin kuin muulloinkin. Miksi Jeesuksen täytyi kulkea Samarian kautta? Mooseksen kirjojen rakkaustarinoiden tapaan, tavatakseen tuon Sykarin kylästä olevan naisen ja antaakseen hänelle elämän vettä Jaakobin kaivolla ja hänen kauttaan koko Sykarin kylälle. Jumalan rakkaus naista kohtaan pakottaa Jeesuksen kohtaamaan tämän henkilön Sykarin kaivolla.

 

Johannes jatkaa rakkaustarinaa kertoen naisen kuivuudesta ja paahteesta halkeilevan vesiastian täyttymisestä elämän vedellä. Jeesus sanoo (4:13-14): ”Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”Nainen oli nääntymykseen ja elämän rikkinäisyyteen saakka etsinyt rakkautta ja onnea kuin sateenkaaren päätä, mutta se oli paennut häntä. Nyt kaivolla istuva mies oli ajan tapojen vastaisesti alkanut puhumaan naiselle hänen perhettään ja miestänsä koskevista asioista. Tämä mies ei kuitenkaan lähestynyt häntä ilkeässä mielessä, vaan kaivon mies pyysi kohteliaasti myös saada puhua hänen miehensä kanssa. Hän ei myöskään puhunut naiselle useiden muiden kehotuksen tavoin: sinun täytyy muuttua! Sellaiseen ei ihminen pysty. Jeesus paljastaa sanallaan naisen menneisyyden ja nykytilan. Siinä paljastuvat kivut, häpeä, synti ja lika. Mutta Kristuksen sanan äärellä paljastuu myös naisen sanaton, kaiken kivun alle painautunut kaipuu puhtauteen, hyväksyntään ja toisenlaiseen elämään. Hän vastaa Jeesukselle: ”Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa.”

 

Jeesuksen sanat herättävät uskon, joka parantaa, pelastaa ja muuttaa elämän. On riemullista lukea naisen reaktio käydyn keskustelun jälkeen. Nainen menee kaupunkiin ja kertoo kaikille: ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt?” Ihmisarvomme perustuessa Kristuksen sanaan meistä, rikkinäisestä elämästä ja sen Herrasta on helppo kertoa. Uskon, että kylässä tiedettiin, kaikki mitä nainen oli tehnyt. Mutta hänen avoimuutensa, häpeällisistä asioista puhuminen ja ilo oli uutta. Sen saa uskonlahja ja Kristuksen kyljestä virtaava elämänvesi aikaan. Herra täyttää meidän astiamme, hän virvoittaa janoon nääntyneen. Herra parantaa syntisairauden, ja tänäkin päivänä hän sanansa kautta meitä muuttaa.

 

Vesiastia jää Jeesuksen luo

 

Johannes kertoo tekstissä erikoisen yksityiskohdan. Nainen tulee kaivolle ”ammentamaan vettä” janoonsa, mutta hänen lähtiessään evankelioimaan kylää hän lähtee ilman vesiastiaa ja vettä. ”Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin.” Elämän tarpeet, jano, ja tyhjä leili jäivät Jeesuksen luo kaivolle. Tässä rakkaustarinassa nainen saa jättää vanhan tyhjän astiansa, häpeänsä ja syntinsä kaivolle. Ei ole enää salaisuuksia, joita ei olisi julkituotu. Avosuhteen epävarmuus saa jäädä, sillä nyt hänellä on mies, joka kihlaa hänet omalla uskollisuudellaan. Tämän miehen rakkaus on uskollisuutta, joka kaiken peittää, kaikessa kärsii ja kaikessa toivoo. Tässä rakkaustarinassa, nainen saa jättää vesiastiansa, elämän tarpeensa sulhasensa hoiviin. Hiuskarvakaan ei putoa päästä hänen tietämättään, ja hän saa ruokansa ja juomansa ajallaan. Morsiamen ei tarvitse enää kulkea tuota jokapäiväistä häpeämailia kaivolle toisten tuijotellessa. Totuus on tehnyt vapaaksi, ja kaiken peittävä, ristillä kärsivä rakkaus on tullut tilalle. Naisen vesiastiaa ei enää tarvita, sillä uskon lahja on tullut hänessä ”sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” Tekstin lopussa Johannes todistaa tästä lähteestä kertoessaan Sykarin kylän samarialaisista: ”Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: ’Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt’. Kun nyt samarialaiset tulivat hänen luoksensa, pyysivät he häntä viipymään heidän luonaan; ja hän viipyi siellä kaksi päivää.”

 

Missä me olemme tässä tekstissä?

 

Missä sinä olet tänään tekstissämme? Olet ehkä tuon savisen vesiruukun kantaja, joka laulaa Herralle: ”anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku, rakkautesi nyt näytä murtunutta käytä. Tahdon kertoa särkyneille ettei siruja heitetä pois. Kallista halpa savikin Mestarin kädessä ois.” Tai ehkä olet yksi opetuslapsista, joka ei ymmärrä Herransa teitä, ei ymmärrä, miksi hän puhuu tuolle naiselle tai miksi hän ei halua syödä. Tai yksi Sykarin kylän samarialaisista, joka oli ehkä parjannut tuota naista tai juutalaista vihamiehiä, jotka pitivät heidän jumalanpalveluksiaan epäjumalanpalvontana. Sana ohjaa sinua tänään jättämään tyhjä astiasi Jeesuksen luo. Vielä tänäänkin paratiisia kastellut joki virtaa vuolaana Ristinmiehen kyljestä syntien anteeksiantamiseksi. Tuo virta on tehnyt uoman synnin esteistä huolimatta sinun luoksesi tänään, aivan kuten Jeesuksen täytyi kohdata Sykarin kaivon nainen. Elämänveden virta muuttaa meitä ja vie mukanaan vanhan, elämän rikkinäisyyden, avosuhteet, kansojen väliset raja-aidat ja veriset taistelut, sillä enää ei rukoilla Garissim-vuorella tai Jerusalemissa, vaan totuudessa ja Hengessä, siellä missä Kristus on sanan totuudessa ja Hengen sakramenteissa. Jeesus sanoo tekstissä ”senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo”. Tämän taivaan Isän tahdon rukouksen hengessä ja totuudessa, sekä sen rukoilijoiden tyhjät astiat Jeesus on lupautunut ylläpitämään ja täyttämään aina taivaankirkkauteen asti. ”Sillävälin opetuslapset pyysivät häntä sanoen: ’Rabbi, syö!’ Mutta hän sanoi heille: ’Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä’. Niin opetuslapset sanoivat keskenään: ’Lieneekö joku tuonut hänelle syötävää?’ Jeesus sanoi heille: ’Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.’ Jätä vesiastiasi Jeesuksen luo, omista tänäänkin Johanneksen rakkaustarina itsellesi. Herra on uskollinen, hän ei näänny janoon, eikä rakkaudessansa horju. ”Tää on vuosisadan rakkaustarina, kaunis ja todellinen, tää säilyy ja kestää mä tunnen sen.”

 

Saarna 16.1.2010 Suomen Luther-säätiön Markus-yhteisössä ja Keravalla. Teksti: Joh. 4:5-30

Kategoriat
1/2011 Lehdet

VÄHÄN KATEKISMUKSEN ILTARUKOUS

Kategoriat
1/2011 Lehdet

OSTA KULTAA

F. G. Hedberg

Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit.” (Ilm. 3:18)

Joka uskoo Jumalan Poikaan ja on häneen kastettu, hän tulee varmasti tuomiopäivänä autuaaksi, sillä hän ei seiso tuomiolla oman hurskautensa repaleissa, vaan Jumalan Pojan vanhurskauden kuninkaallisessa puvussa (Jes. 61:10). Jeesus Kristus, elävien ja kuolleiden tuomari, on itse vakuuttanut sen: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (Mark. 16:16). Jos nyt tahdot kunnialla selviytyä viimeisellä tuomiolla sekä periä Jumalan valtakunnan, niin älä siis nuku omaan hurskauteesi luottaen äläkä suosi lihan tahraamaa ihokastakaan (Juud. 23), vaan pukeudu Herraan Jeesukseen Kristukseen. Mutta sanot ehkä: ”Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään tarvitse”, tietämättä, ”että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston” (j. 17). Kuule siis, minkä neuvon Herra antaa sinulle: ”Osta minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, jotta niihin pukeutuisit.” – Millä ostaa ”viheliäinen, kurja ja köyhä”, jolla ei ole rahaa eikä muutakaan? Hän ei voi millään muulla tavalla ostaa kuin ainoastaan ”ilman rahatta ja ilman hinnatta”, se on, armosta ja lahjaksi. Juuri semmoista ostamista Herra tässä tarkoittaakin, kuten hän (Jes. 55:1) itse selittää sanansa: ”Ostakaa ilman rahatta ja ilman hinnatta.” Jumalan sulasta armosta ja Jeesuksen Kristuksen ansiosta tulee viheliäinen, kurja , köyhä syntinen rikkaaksi uskon kullasta, joka on tulessa puhdistettu. Syvästi tuntien oman hengellisen köyhyytesi on sinun siis tarvis oppia uskolla vastaanottamaan armoa armon lisäksi Jeesuksen Kristuksen ansion täyteydestä. Sellainen usko on Jumalan silmissä kalliimpi kuin kulta; sen tähden se myös koetellaan ja puhdistetaan täällä murheen ja kiusausten tulessa.

Älä siis oudoksu sitä äläkä hämmästy. Vaikka ”kärsitkin murhetta moninaisissa kiusauksissa”, niin opi niissäkin luottamaan Herraan Jeesukseen Kristukseen; älä heitä pois uskallustasi, vaikka hänen armonsa sinun koetukseksesi toisinaan salataan sinulta. Herra on uskollinen ja täyttää totisesti lupauksensa, mutta hän koettelee sinua, uskotko tämän, vaikkakin tuntuu ja näyttää toiselta, jotta uskosi näin koeteltuna, ”havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.” (1. Piet. 1:7)

F. G. Hedberg, Elämän sanoja, s. 304. Helsinki 1960. SLEY.

Kategoriat
1/2011 Lehdet

11 TEOLOGIA LUOPUU PIISPOISTA

Yksitoista teologia julkaisi Aamulehdessä 17.2. kannanoton, jossa he ilmoittavat luopuvansa ev. lut. kirkon piispoista. He sanovat kannanotossa muun muassa:”Antamalla kysymyksessä olevan rukoushetkisuosituksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat astuneet ratkaisevalla tavalla Raamatun vastaisen opin ja elämän alueelle.” Kannanoton allekirjoittajat varoittavat kristittyjä Sodoman tiestä: ”Jo vuosia on ollut nähtävissä se, miten Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti Sodoman tielle. Tällä tiellä emme voi emmekä tahdo olla mukana.”

Yli sata maallikkoa on myös julkaissut kannanoton, jossa he irtisanoutuvat piispojen rukousohjeesta.

On syytä pitää mielessä se, mitä Luther opettaa Galatalaiskirjeen selityksessään: ”Jos näet vanhurskautusopista luovutaan, samalla silloin luovutaan koko kristillisestä opista.” ”Sen vuoksi minä usein sanon, että ei ole mitään muuta mahtia eikä keinoa lahkosuuntien torjumiseksi kuin yksinomaan tämä kristillinen vanhurskausoppi. Jos se päästetään käsistä, on mahdotonta torjua luotaan mitään harhoja ja lahkoja. Tämän saamme nykyään omin silmin todeta kiihkoilijoissa, kasteenuusijoissa ja sakramenttilaisissa, jotka luisuttuaan kauas pois tästä opista yhä luisumistaan luisuvat, harhautumistaan harhautuvat ja eksyttämistään eksyttävät loppumattomiin, epäilemättä nostattaen lukemattomia lahkoja ja keksien uusia tekoja.”

Maaliskuun loppupuolella alkoi intensiivinen keskustelu koko mediamaailmassa tästä samasta aiheesta. Taustana oli kristillisen nuorten lehti Nuotan 21.3. käynnistämä ”Älä alistu” – kampanja seksuaalietiikan alalla. Kampanjan sanoma oli nuorille rohkaiseva viesti siitä, että kannattaa ja on hyvä elää itsenäisesti ja hyvän moraalin mukaan. Ei pidä taipua sen seksikäsityksen edessä, joka tulee vastaan kaikilta suunnilta ja jonka mukaan ratkaisut tällä alalla tehdään ainoastaan yksilön halujen ja valintojen mukaan piittaamatta objektiivisesta moraalista. Tässä yhteydessä käsiteltiin myös tämän päivän homoseksuaaliliikehdinnän houkutuksia. Aiheesta esiintyi Nuotan internet-sivulla videossa tyttö, jota kutsuttiin Anniksi. Hän kertoi, miten hän löydettyään uskon Kristukseen jätti homoseksuaalisuuteen taipuvan elämäntapansa. Hän on nyt kihloissa pojan kanssa ja suunnittelee avioliittoa ja perheen perustamista.

Valtava kiihko ja kritiikki nousi tätä videota vastaan, joka vielä tätä kirjoitettaessa (3.4.) on nähtävissä YouTube’lla (http://www.youtube.com/user/nuottacom). Myös kirkon johto reagoi voimakkaasti arkkipiispa Mäkisen johdolla. Nuotta-lehden taustajärjestöjä (mm. SLEY, Kansanlähetys, Raamattuopisto ja OPKO) uhataan sillä, etteivät seurakunnat enää avusta niitä rahallisesti, ja että kirkkohallituksen näille järjestöille määräämät kolehdit voidaan evätä niiltä

Kaikkien kristittyjen on nyt huomattava, että kirkon nimeä käyttävä Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyväksynyt homoliberalismin siinä määrin, että sen piispat ovat antaneet ohjeet rukousaktien pitämisestä rekisteröidyille homopareille. Tämä on uusi askel suuressa luopumuksessa, koska nyt käytetään Jumalan pyhää nimeä väärin siunattaessa luonnonvastaisia suhteita. Tämä ei aiemmin piispakollegion suosituksella ole ollut mahdollista. Luonnonvastaisen synnin hyväksyminen Jumalan pyhässä nimessä on selvä apokalyptinen (lopunajallinen) merkki.

Piispainkokouksen ohjeet homoseksuaalisten parisuhteiden puolesta pidettävistä rukouksista on nyt julkistettu. Vaikka saivarrellen voidaan väittää, ettei tässä ole kysymys homoseksuaalisen käyttäytymisen hyväksymisestä, kirkon ja median keskustelukontekstissa ei asiaa voi muuksi ymmärtää. Ja näinhän ovat jotkut piispatkin asian tulkinneet.

Antamalla kysymyksessä olevan rukoushetkisuosituksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat astuneet ratkaisevalla tavalla Raamatun vastaisen opin ja elämän alueelle. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa miehen ja naisen välinen avioliitto ainoana Jumalan asettamana aviosäätynä on kirkon opin asia. Antamalla luvan ja suosittelemalla rukoushetken pitämistä sukupuolisuhteelle, joka yksiselitteisesti on Raamatun vastainen, piispat ovat antaneet luvan ja toisen käskyn vastaisesti kehottavat papistoa rukoilemaan Jumalan siunausta synnille. Jumalan Pojan veri vuoti ristillä synnin sovittamiseksi ja voittamiseksi, ei synnin tekemisen oikeuttamiseksi. Siksi piispojen ohje sotii itse evankeliumia vastaan.

Jo vuosia on ollut nähtävissä se, miten Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti Sodoman tielle. Tällä tiellä emme voi emmekä tahdo olla mukana. Allekirjoittaneista Anssi Simojoki ja Martti Vaahtoranta ovat aikanaan ilmoittaneet tämän myös Turun tuomiokapitulille. Nyt varoitamme myös jokaista kristittyä. Sodomaan ei pidä etsiytyä eikä antaa viedä sinne itseänsä. Päinvastoin, Sodomasta on paettava. Kirkon asioissa on aina kysymys iankaikkisuudesta. Antamalla synnille luvan ja kirkollisen muodon, piispat johtavat ihmisiä perässään iankaikkiseen kadotukseen.

Luterilainen päätunnustuksemme, Augsburgin tunnustus, sanoo yksiselitteisesti luvussaan kirkollisesta vallasta (CA 28:23-28):

Mutta kun piispat opettavat ja määräävät sellaista, mikä sotii evankeliumia vastaan, niin seurakunnalla on tukenaan Jumalan käsky, joka kieltää tottelemasta heitä: ’Kavahtakaa vääriä profeettoja’ (Matt. 7); ’Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille toista evankeliumia, hän olkoon kirottu’ (Gal. 1); ’Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta’ (2 Kor. 13). Edelleen on kirjoitettu. ’Meille on annettu valta rakentaa, ei hajottaa.’ Näin määräävät myös kirkkosäännöt (II quaest. VII, cap. Sacerdotes et cap. oves). Kirjeessään Petilianusta vastaan Augustinus huomauttaa: ’Katolisillekaan piispoille ei pidä antaa periksi, jos he erehtyvät ja opettavat mielipiteitä, jotka ovat ohjeellisen Jumalan sanan vastaisia.’”

Ilmoitamme täten, että luovumme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista yllä olevan Augsburgin tunnustuksen selvän kohdan vaatimuksesta. Harhaoppisen rukoushetkiohjeen antaneet piispat näemme lähinnä hengellisen elämän ulkopuolella oleviksi hallintovirkamiehiksi.

Luterilaisen uskon ja opin vaatimana 17. helmikuuta 2011

Anssi Simojoki, pastori, TT, Uusikaupunki

Risto Soramies, rovasti, Istanbul

Martti Vaahtoranta, pastori, TT, Pyhäranta

Juhana Pohjola, pastori, St. Catharines, Kanada

Sakari Korpinen, pastori, TL, Helsinki

Liisa Korpinen, lehtori, TM, Helsinki

Juha Santala, TM, Turku

Petri Hiltunen, pastori, TT, Kouvola

Heikki Jyväs, kappalainen, rovasti, Mynämäki

Juha Muukkonen, pastori, Tornio

Jaakko Lehtimäki, pastori, Huittinen

Kategoriat
1/2011 Lehdet

Concordian sisällysluettelo 2010

1

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 1/2

Aadamista Nooaan. Paul Kretzmann. 1/3–6

Jesaja 53 selityksin. Lasse Lappalainen. 1/6–10

Seuraa tähteä. Tom Säilä. 1/11–13

Totuuden sanan jakaminen ei ole helppoa. C. F. W. Walther. 1/14–24

Concordian sisällysluettelo. 1/25

Kristuksen tunteminen. Martti Luther. 1/27

 

2

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 2/2

Mikä uskossamme on luovuttamatonta? Ilpo Sinkko. 2/3–6

Yleinen vanhurskauttaminen. Robert Preus. 2/6–9

Vedenpaisumusta edeltävät tapahtumat (1. Moos. 6). Paul Kretzmann. 2/10–14

Lukijoilta: Osallisuus Kristukseen. Matti Roininen. 2/15

Kehotus oikeaan elämänvaellukseen. Mika Rantanen. 2/16–18

Jeftan tytär. Frans Kärki. 2/18–25

NELK-konferenssi 7.–9.5.2010 Vaasassa. 2/26

Pyhän Hengen työ seurakunnassa. Martti Luther. 2/27

 

3

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 3/2

Kuinka paljon on lesken ropo? G. A. Aho. 3/3–7

Missä Kristus siellä tulevaisuus. Vesa Pöyhtäri. 3/7–17

Roomalaiskirjeen 1:16–17 raamatullinen tausta. Lasse Lappalainen. 3/17–21

Kertomus vedenpaisumuksesta. (1. Moos. 7). Paul Kretzmann. 3/21–24

Vedenpaisumuksen loppu (1. Moos. 8). Paul Kretzmann. 3/25–28.

Kysymys lukijalta. Hannu Lehtonen. 3/29

Lohdutus koettelemuksissa. Martti Luther. 3/31

 

4

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 4/2

Jumalan liitto Nooan kanssa. Nooan synti. (1. Moos. 9). Paul Kretzmann. 4/3–7

Kristus-sairaala ja valelääkärit. Joel Kerosuo. 4/7–13

Kristuksen veri ja sikainfluenssa. Ville Melanen. 4/14-17

Käskyt. Juha Muukkonen. 4/17–20

Rippipuhe. Timo Hämäläinen. 4/20–22

Muut lehdet: Nyt on pelastuksen päivä. Vesa Hautala. 4/23–25

Muut lehdet: ”Se sana seisoo vahvana”. Heikki Haataja. 4/25–26

Jumala on ihmeellinen pyhissään. Martti Luther. 4/27

 

5

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 5/2

Raamattu ja traditio uskonpuhdistuksen näkökulmasta. Halvar Sandell. 5/3–12

Marttyyrius ja ihme – piispuus varhaiskirkossa. Christian Braw. 5/12–17

Seitsemänkymmenen huomattavimman kansan sukupuu vedenpaisumuksen jälkeen. Paul Kretzmann. 5/18–20

Kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen. Juhana Pohjola. 5/21–23

Muut lehdet: Raamatulla lyönti voi joskus estää suuremman onnettomuuden. Jukka Thurén. 5/24–25

Iankaikkisen elämä sanat. Martti Luther. 5/27

 

6

Pääkirjoitus Hannu Lehtonen. 6/2

Jeesus Kristus – tosi ihminen ja tosi Jumala Martti Luther. 6/3–9

Karitsa ja seurakunta – näkymiä Ilmestyskirjaan Markus Pöyry. 6/9–18

Jumala ilmoittaa itsensä Moosekselle (2. Moos. 3:1–15) Lasse Lappalainen. 6/18–24

Kielten sekoittaminen. Seemin jälkeläisten yksi linja(1. Moos. 11) Paul Kretzmann. 6/24–28

Mitä pyhitys on? Lassi Mattila. 6/28–30

Sana oli Jumalan tykönä Martti Luther. 6/31

 

Kategoriat
1/2011 Lehdet

SIUNAUS JA KIROUS

Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” (1. Moos. 12:3)

Näitä pyhän kantaisän ajatuksia tarkoitti Kristus epäilemättä, kun hän sanoi: ”Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi.” (Joh. 8:56) Kun hän siis sanoo ”kaikki maan sukukunnat”, sitä ei ole käsitettävä vain laajuudesta, siis tietyn ajankohdan kansakunnista, vaan ajan pituudesta, niin kauan kuin maailma seisoo, ja se täsmääkin Kristuksen sanan kanssa: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15) Näin ollen tämä siunaus on ollut voimassa tuhatviisisataa vuotta ja se on oleva voimassa hamaan maailman loppuun asti. Turhaan sitä vastaan raivokkaasti hyökkäävät helvetin portit, hirmuhallitsijat ja jumalattomat.

Ennen kaikkea on pantava merkille, ettei hän sano niin, että kaikki kansat kokoontuisivat juutalaisten tykö ja tulisivat juutalaisiksi, vaan niin, että siunaus, joka tämän kansan oli määrä saada, tulee siirretyksi tästä kansasta pakanoihin, toisin sanoen niihin, jotka eivät ole ympärileikattuja ja jotka eivät tunne Moosesta ja kaikkea, mitä hän on säätänyt.

Teemme siis oikein, kun asetamme vastakkain tässä kohdassa siunauksen ja kirouksen, jonka alaisia kaikki ihmiset ovat synnin tähden, joka Kristuksen ansiosta on kumottu ja siunaus siirretty kaikille, jotka sen ottavat vastaan ja uskovat hänen nimeensä. Tämä on ikimuistoinen hyvä teko, joka vapauttaa meidät synnistä, kuolemasta ja Perkeleen hirmuvallasta, liittää meidät Jumalan enkeleihin, ja näin me tulemme osallisiksi iankaikkisesta elämästä.

Tästä ovat saaneet alkunsa kaikki profeettojen saarnat Kristuksesta ja hänen valtakunnastaan, syntien anteeksiantamuksesta, Pyhän Hengen lahjoittamisesta, Kirkon säilymisestä ja hallitsemisesta, epäuskoisten rankaisemisesta jne. He ovat nimittäin nähneet tästä johtuvat varmat seuraamukset: Jos Aabrahamin siemen on tämän tekevä, hän on välttämättä luonnostaan todellinen ihminen; toisaalta taas, jos hän siunaa myös toisia, vieläpä koko maan sukukuntia, hänen on välttämättä oltava jotakin suurempaa kuin Aabrahamin siemen. Tarvitseehan Aabrahamin siemenkin synnin tähden tätä siunausta.

Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 8–17, s. 154. Hämeenlinnan 2004. Suomen Luther-säätiö.

Kategoriat
Seurakunta Ääni

Julkinen saarnavirka ja hengellinen pappeus

Julkinen saarnavirka ja hengellinen pappeus (7.2. 2001)

Luentojen äänitys SDG-Records(TM), kuvat J.Lammi.