Avainsana: lehti

Kategoriat
1/2011 Lehdet

OSTA KULTAA

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 4.5.2012

F. G. Hedberg

”Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit.” (Ilm. 3:18)

Joka uskoo Jumalan Poikaan ja on häneen kastettu, hän tulee varmasti tuomiopäivänä autuaaksi, sillä hän ei seiso tuomiolla oman hurskautensa repaleissa, vaan Jumalan Pojan vanhurskauden kuninkaallisessa puvussa (Jes. 61:10). Jeesus Kristus, elävien ja kuolleiden tuomari, on itse vakuuttanut sen: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (Mark. 16:16). Jos nyt tahdot kunnialla selviytyä viimeisellä tuomiolla sekä periä Jumalan valtakunnan, niin älä siis nuku omaan hurskauteesi luottaen äläkä suosi lihan tahraamaa ihokastakaan (Juud. 23), vaan pukeudu Herraan Jeesukseen Kristukseen. Mutta sanot ehkä: ”Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään tarvitse”, tietämättä, ”että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston” (j. 17). Kuule siis, minkä neuvon Herra antaa sinulle: ”Osta minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, jotta niihin pukeutuisit.” – Millä ostaa ”viheliäinen, kurja ja köyhä”, jolla ei ole rahaa eikä muutakaan? Hän ei voi millään muulla tavalla ostaa kuin ainoastaan ”ilman rahatta ja ilman hinnatta”, se on, armosta ja lahjaksi. Juuri semmoista ostamista Herra tässä tarkoittaakin, kuten hän (Jes. 55:1) itse selittää sanansa: ”Ostakaa ilman rahatta ja ilman hinnatta.” Jumalan sulasta armosta ja Jeesuksen Kristuksen ansiosta tulee viheliäinen, kurja , köyhä syntinen rikkaaksi uskon kullasta, joka on tulessa puhdistettu. Syvästi tuntien oman hengellisen köyhyytesi on sinun siis tarvis oppia uskolla vastaanottamaan armoa armon lisäksi Jeesuksen Kristuksen ansion täyteydestä. Sellainen usko on Jumalan silmissä kalliimpi kuin kulta; sen tähden se myös koetellaan ja puhdistetaan täällä murheen ja kiusausten tulessa.

Älä siis oudoksu sitä äläkä hämmästy. Vaikka ”kärsitkin murhetta moninaisissa kiusauksissa”, niin opi niissäkin luottamaan Herraan Jeesukseen Kristukseen; älä heitä pois uskallustasi, vaikka hänen armonsa sinun koetukseksesi toisinaan salataan sinulta. Herra on uskollinen ja täyttää totisesti lupauksensa, mutta hän koettelee sinua, uskotko tämän, vaikkakin tuntuu ja näyttää toiselta, jotta uskosi näin koeteltuna, ”havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.” (1. Piet. 1:7)

F. G. Hedberg, Elämän sanoja, s. 304. Helsinki 1960. SLEY.

Kategoriat
1/2011 Lehdet

11 TEOLOGIA LUOPUU PIISPOISTA

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 4.5.2012

Yksitoista teologia julkaisi Aamulehdessä 17.2. kannanoton, jossa he ilmoittavat luopuvansa ev. lut. kirkon piispoista. He sanovat kannanotossa muun muassa:”Antamalla kysymyksessä olevan rukoushetkisuosituksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat astuneet ratkaisevalla tavalla Raamatun vastaisen opin ja elämän alueelle.” Kannanoton allekirjoittajat varoittavat kristittyjä Sodoman tiestä: ”Jo vuosia on ollut nähtävissä se, miten Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti Sodoman tielle. Tällä tiellä emme voi emmekä tahdo olla mukana.”

Yli sata maallikkoa on myös julkaissut kannanoton, jossa he irtisanoutuvat piispojen rukousohjeesta.

On syytä pitää mielessä se, mitä Luther opettaa Galatalaiskirjeen selityksessään: ”Jos näet vanhurskautusopista luovutaan, samalla silloin luovutaan koko kristillisestä opista.” ”Sen vuoksi minä usein sanon, että ei ole mitään muuta mahtia eikä keinoa lahkosuuntien torjumiseksi kuin yksinomaan tämä kristillinen vanhurskausoppi. Jos se päästetään käsistä, on mahdotonta torjua luotaan mitään harhoja ja lahkoja. Tämän saamme nykyään omin silmin todeta kiihkoilijoissa, kasteenuusijoissa ja sakramenttilaisissa, jotka luisuttuaan kauas pois tästä opista yhä luisumistaan luisuvat, harhautumistaan harhautuvat ja eksyttämistään eksyttävät loppumattomiin, epäilemättä nostattaen lukemattomia lahkoja ja keksien uusia tekoja.”

Maaliskuun loppupuolella alkoi intensiivinen keskustelu koko mediamaailmassa tästä samasta aiheesta. Taustana oli kristillisen nuorten lehti Nuotan 21.3. käynnistämä ”Älä alistu” – kampanja seksuaalietiikan alalla. Kampanjan sanoma oli nuorille rohkaiseva viesti siitä, että kannattaa ja on hyvä elää itsenäisesti ja hyvän moraalin mukaan. Ei pidä taipua sen seksikäsityksen edessä, joka tulee vastaan kaikilta suunnilta ja jonka mukaan ratkaisut tällä alalla tehdään ainoastaan yksilön halujen ja valintojen mukaan piittaamatta objektiivisesta moraalista. Tässä yhteydessä käsiteltiin myös tämän päivän homoseksuaaliliikehdinnän houkutuksia. Aiheesta esiintyi Nuotan internet-sivulla videossa tyttö, jota kutsuttiin Anniksi. Hän kertoi, miten hän löydettyään uskon Kristukseen jätti homoseksuaalisuuteen taipuvan elämäntapansa. Hän on nyt kihloissa pojan kanssa ja suunnittelee avioliittoa ja perheen perustamista.

Valtava kiihko ja kritiikki nousi tätä videota vastaan, joka vielä tätä kirjoitettaessa (3.4.) on nähtävissä YouTube’lla (http://www.youtube.com/user/nuottacom). Myös kirkon johto reagoi voimakkaasti arkkipiispa Mäkisen johdolla. Nuotta-lehden taustajärjestöjä (mm. SLEY, Kansanlähetys, Raamattuopisto ja OPKO) uhataan sillä, etteivät seurakunnat enää avusta niitä rahallisesti, ja että kirkkohallituksen näille järjestöille määräämät kolehdit voidaan evätä niiltä

Kaikkien kristittyjen on nyt huomattava, että kirkon nimeä käyttävä Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyväksynyt homoliberalismin siinä määrin, että sen piispat ovat antaneet ohjeet rukousaktien pitämisestä rekisteröidyille homopareille. Tämä on uusi askel suuressa luopumuksessa, koska nyt käytetään Jumalan pyhää nimeä väärin siunattaessa luonnonvastaisia suhteita. Tämä ei aiemmin piispakollegion suosituksella ole ollut mahdollista. Luonnonvastaisen synnin hyväksyminen Jumalan pyhässä nimessä on selvä apokalyptinen (lopunajallinen) merkki.

Piispainkokouksen ohjeet homoseksuaalisten parisuhteiden puolesta pidettävistä rukouksista on nyt julkistettu. Vaikka saivarrellen voidaan väittää, ettei tässä ole kysymys homoseksuaalisen käyttäytymisen hyväksymisestä, kirkon ja median keskustelukontekstissa ei asiaa voi muuksi ymmärtää. Ja näinhän ovat jotkut piispatkin asian tulkinneet.

Antamalla kysymyksessä olevan rukoushetkisuosituksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat astuneet ratkaisevalla tavalla Raamatun vastaisen opin ja elämän alueelle. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa miehen ja naisen välinen avioliitto ainoana Jumalan asettamana aviosäätynä on kirkon opin asia. Antamalla luvan ja suosittelemalla rukoushetken pitämistä sukupuolisuhteelle, joka yksiselitteisesti on Raamatun vastainen, piispat ovat antaneet luvan ja toisen käskyn vastaisesti kehottavat papistoa rukoilemaan Jumalan siunausta synnille. Jumalan Pojan veri vuoti ristillä synnin sovittamiseksi ja voittamiseksi, ei synnin tekemisen oikeuttamiseksi. Siksi piispojen ohje sotii itse evankeliumia vastaan.

Jo vuosia on ollut nähtävissä se, miten Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti Sodoman tielle. Tällä tiellä emme voi emmekä tahdo olla mukana. Allekirjoittaneista Anssi Simojoki ja Martti Vaahtoranta ovat aikanaan ilmoittaneet tämän myös Turun tuomiokapitulille. Nyt varoitamme myös jokaista kristittyä. Sodomaan ei pidä etsiytyä eikä antaa viedä sinne itseänsä. Päinvastoin, Sodomasta on paettava. Kirkon asioissa on aina kysymys iankaikkisuudesta. Antamalla synnille luvan ja kirkollisen muodon, piispat johtavat ihmisiä perässään iankaikkiseen kadotukseen.

Luterilainen päätunnustuksemme, Augsburgin tunnustus, sanoo yksiselitteisesti luvussaan kirkollisesta vallasta (CA 28:23-28):

”Mutta kun piispat opettavat ja määräävät sellaista, mikä sotii evankeliumia vastaan, niin seurakunnalla on tukenaan Jumalan käsky, joka kieltää tottelemasta heitä: ’Kavahtakaa vääriä profeettoja’ (Matt. 7); ’Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille toista evankeliumia, hän olkoon kirottu’ (Gal. 1); ’Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta’ (2 Kor. 13). Edelleen on kirjoitettu. ’Meille on annettu valta rakentaa, ei hajottaa.’ Näin määräävät myös kirkkosäännöt (II quaest. VII, cap. Sacerdotes et cap. oves). Kirjeessään Petilianusta vastaan Augustinus huomauttaa: ’Katolisillekaan piispoille ei pidä antaa periksi, jos he erehtyvät ja opettavat mielipiteitä, jotka ovat ohjeellisen Jumalan sanan vastaisia.’”

Ilmoitamme täten, että luovumme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista yllä olevan Augsburgin tunnustuksen selvän kohdan vaatimuksesta. Harhaoppisen rukoushetkiohjeen antaneet piispat näemme lähinnä hengellisen elämän ulkopuolella oleviksi hallintovirkamiehiksi.

Luterilaisen uskon ja opin vaatimana 17. helmikuuta 2011

Anssi Simojoki, pastori, TT, Uusikaupunki

Risto Soramies, rovasti, Istanbul

Martti Vaahtoranta, pastori, TT, Pyhäranta

Juhana Pohjola, pastori, St. Catharines, Kanada

Sakari Korpinen, pastori, TL, Helsinki

Liisa Korpinen, lehtori, TM, Helsinki

Juha Santala, TM, Turku

Petri Hiltunen, pastori, TT, Kouvola

Heikki Jyväs, kappalainen, rovasti, Mynämäki

Juha Muukkonen, pastori, Tornio

Jaakko Lehtimäki, pastori, Huittinen

Kategoriat
1/2011 Lehdet

Concordian sisällysluettelo 2010

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 4.5.2012

1

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 1/2

Aadamista Nooaan. Paul Kretzmann. 1/3–6

Jesaja 53 selityksin. Lasse Lappalainen. 1/6–10

Seuraa tähteä. Tom Säilä. 1/11–13

Totuuden sanan jakaminen ei ole helppoa. C. F. W. Walther. 1/14–24

Concordian sisällysluettelo. 1/25

Kristuksen tunteminen. Martti Luther. 1/27

 

2

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 2/2

Mikä uskossamme on luovuttamatonta? Ilpo Sinkko. 2/3–6

Yleinen vanhurskauttaminen. Robert Preus. 2/6–9

Vedenpaisumusta edeltävät tapahtumat (1. Moos. 6). Paul Kretzmann. 2/10–14

Lukijoilta: Osallisuus Kristukseen. Matti Roininen. 2/15

Kehotus oikeaan elämänvaellukseen. Mika Rantanen. 2/16–18

Jeftan tytär. Frans Kärki. 2/18–25

NELK-konferenssi 7.–9.5.2010 Vaasassa. 2/26

Pyhän Hengen työ seurakunnassa. Martti Luther. 2/27

 

3

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 3/2

Kuinka paljon on lesken ropo? G. A. Aho. 3/3–7

Missä Kristus siellä tulevaisuus. Vesa Pöyhtäri. 3/7–17

Roomalaiskirjeen 1:16–17 raamatullinen tausta. Lasse Lappalainen. 3/17–21

Kertomus vedenpaisumuksesta. (1. Moos. 7). Paul Kretzmann. 3/21–24

Vedenpaisumuksen loppu (1. Moos. 8). Paul Kretzmann. 3/25–28.

Kysymys lukijalta. Hannu Lehtonen. 3/29

Lohdutus koettelemuksissa. Martti Luther. 3/31

 

4

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 4/2

Jumalan liitto Nooan kanssa. Nooan synti. (1. Moos. 9). Paul Kretzmann. 4/3–7

Kristus-sairaala ja valelääkärit. Joel Kerosuo. 4/7–13

Kristuksen veri ja sikainfluenssa. Ville Melanen. 4/14-17

Käskyt. Juha Muukkonen. 4/17–20

Rippipuhe. Timo Hämäläinen. 4/20–22

Muut lehdet: Nyt on pelastuksen päivä. Vesa Hautala. 4/23–25

Muut lehdet: ”Se sana seisoo vahvana”. Heikki Haataja. 4/25–26

Jumala on ihmeellinen pyhissään. Martti Luther. 4/27

 

5

Pääkirjoitus. Hannu Lehtonen. 5/2

Raamattu ja traditio uskonpuhdistuksen näkökulmasta. Halvar Sandell. 5/3–12

Marttyyrius ja ihme – piispuus varhaiskirkossa. Christian Braw. 5/12–17

Seitsemänkymmenen huomattavimman kansan sukupuu vedenpaisumuksen jälkeen. Paul Kretzmann. 5/18–20

Kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen. Juhana Pohjola. 5/21–23

Muut lehdet: Raamatulla lyönti voi joskus estää suuremman onnettomuuden. Jukka Thurén. 5/24–25

Iankaikkisen elämä sanat. Martti Luther. 5/27

 

6

Pääkirjoitus Hannu Lehtonen. 6/2

Jeesus Kristus – tosi ihminen ja tosi Jumala Martti Luther. 6/3–9

Karitsa ja seurakunta – näkymiä Ilmestyskirjaan Markus Pöyry. 6/9–18

Jumala ilmoittaa itsensä Moosekselle (2. Moos. 3:1–15) Lasse Lappalainen. 6/18–24

Kielten sekoittaminen. Seemin jälkeläisten yksi linja(1. Moos. 11) Paul Kretzmann. 6/24–28

Mitä pyhitys on? Lassi Mattila. 6/28–30

Sana oli Jumalan tykönä Martti Luther. 6/31

 

Kategoriat
1/2011 Lehdet

SIUNAUS JA KIROUS

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 4.5.2012

”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” (1. Moos. 12:3)

Näitä pyhän kantaisän ajatuksia tarkoitti Kristus epäilemättä, kun hän sanoi: ”Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi.” (Joh. 8:56) Kun hän siis sanoo ”kaikki maan sukukunnat”, sitä ei ole käsitettävä vain laajuudesta, siis tietyn ajankohdan kansakunnista, vaan ajan pituudesta, niin kauan kuin maailma seisoo, ja se täsmääkin Kristuksen sanan kanssa: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15) Näin ollen tämä siunaus on ollut voimassa tuhatviisisataa vuotta ja se on oleva voimassa hamaan maailman loppuun asti. Turhaan sitä vastaan raivokkaasti hyökkäävät helvetin portit, hirmuhallitsijat ja jumalattomat.

Ennen kaikkea on pantava merkille, ettei hän sano niin, että kaikki kansat kokoontuisivat juutalaisten tykö ja tulisivat juutalaisiksi, vaan niin, että siunaus, joka tämän kansan oli määrä saada, tulee siirretyksi tästä kansasta pakanoihin, toisin sanoen niihin, jotka eivät ole ympärileikattuja ja jotka eivät tunne Moosesta ja kaikkea, mitä hän on säätänyt.

Teemme siis oikein, kun asetamme vastakkain tässä kohdassa siunauksen ja kirouksen, jonka alaisia kaikki ihmiset ovat synnin tähden, joka Kristuksen ansiosta on kumottu ja siunaus siirretty kaikille, jotka sen ottavat vastaan ja uskovat hänen nimeensä. Tämä on ikimuistoinen hyvä teko, joka vapauttaa meidät synnistä, kuolemasta ja Perkeleen hirmuvallasta, liittää meidät Jumalan enkeleihin, ja näin me tulemme osallisiksi iankaikkisesta elämästä.

Tästä ovat saaneet alkunsa kaikki profeettojen saarnat Kristuksesta ja hänen valtakunnastaan, syntien anteeksiantamuksesta, Pyhän Hengen lahjoittamisesta, Kirkon säilymisestä ja hallitsemisesta, epäuskoisten rankaisemisesta jne. He ovat nimittäin nähneet tästä johtuvat varmat seuraamukset: Jos Aabrahamin siemen on tämän tekevä, hän on välttämättä luonnostaan todellinen ihminen; toisaalta taas, jos hän siunaa myös toisia, vieläpä koko maan sukukuntia, hänen on välttämättä oltava jotakin suurempaa kuin Aabrahamin siemen. Tarvitseehan Aabrahamin siemenkin synnin tähden tätä siunausta.

Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 8–17, s. 154. Hämeenlinnan 2004. Suomen Luther-säätiö.

Kategoriat
6/2010

MITÄ PYHITYS ON?

Lassi Mattila

Mitä pyhitys on? Me tiedämme, että meissä on liha ja henki ja että nämä ovat taistelussa toistensa kanssa. Onko pyhityksessä nyt kyse siitä, että liha tehdään siivommaksi, ettei se enää niin kovasti taistelisi henkeä vastaan? Onko pyhityksessä kyse siitä, että vanhan Aadamin jäsenet koristellaan pitsillä ja uskotaan lujasti, että se käyttäytyisi säädyllisesti?

Luther selittää Isossa Katekismuksessa, ettei pyhittäminen ole mitään muuta, kuin että Pyhä Henki vie meidät Kristuksen luokse. Pyhän Hengen pyhityksen viimeinen vaihe on iankaikkinen elämä Kristuksessa ja Kristuksen kanssa. Kysyn nyt: onko liha siis vielä sielläkin? Asteleeko vanha Aadam kirkkaissa vaatteissa uudessa paratiisissa? Ei! Vanhan Aadamin paikka ei ole koulussa, jossa sitä opetettaisiin käyttäytymään, eikä meikkistudiossa, jossa sen kaikkein pahimpia ja rumimpia jäseniä yritettäisiin peitellä, eikä sen paikka todellakaan ole uudessa kirkastetussa luomakunnassa.

Lihan paikka on haudassa. Ei sitä voi kouluttaa tai mitenkään yrittää parannella, vaan se täytyy tappaa. Ja onhan sitä yritetty tappaa. Niin yritti aikoinaan Lutherkin munkinkaavussaan, omin teoin – rukouksin, paastoin ja itsensäkiduttamisin – mutta ei onnistunut. Ei kai kukaan meistä kuvittele voivansa omin ponnistuksin surmata synnin, joka meissä asuu? Kyllä Herramme on meille kertonut, kuinka niin pahasti eksyneille ihmisille käy. Heillä ei ole sijaa Kuninkaan Pojan häissä, koska he eivät ole onnistuneet eivätkä voikaan onnistua lihaansa yltänsä riisumaan.

Ilman yhtä miestä me joutuisimme kärsimään syntiemme oikeudenmukaisen ja välttämättömän rangaistuksen, iankaikkisen kuoleman. Siellä lihamme ei kuitenkaan ikinä kuolisi, siellä tuli palaa, polttaa ja kärventää, muttei kuitenkaan koskaan hävitä ja sammu.

Mutta Jumalalle kiitos, on olemassa yksi Mies, joka on taistellut maailman, perkeleen ja jokaisen meidän lihamme pahuutta vastaan – ja on voittanut sen. Hänen nimensä on Kristus Jeesus, elävän Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen. Hän antautui taisteluun kaikkea pahuutta vastaan, taisteluun, jossa olivat vastakkain koko maailman pahuus, kaikkien ihmisten määrätön synti ja kapina, sekä toisella puolella Jumalan pyhä ja oikeudenmukainen tuomio syntiä vastaan. Ilman että se kenenkään luodun mieleen nousi tai että kukaan luotu sitä kysyi, astui Jumalan Poika Isän tahdosta alas taivaasta ja tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta, siis syntyi ja tuli keskelle taistelukenttää, suoraan vihollisten sekaan.

Ilman että pahuus siitä mitään tajusi, otti Jumalan Poika päälleen koko maailman synnin. Raskain, syvästi murheellisin ja vertavuotavin sydämin hän otti Isän kädestä Jumalan vihan maljan ja joi sen pisteleviä ja polttavia pohjasakkoja myöten, joka ainoan tipan. Perkele ja koko maailman pahuus näki hetkensä koittaneen, kun näki Jumalan Pojan laskevan Kaikkivaltiaan vihan maljan huulilleen ja alkavan juoda. Vaikka paha tiesi siitä jo Paratiisissa langetetun tuomion ? että vaimon Siemen tulee rikkipolkemaan käärmeen pään ? ei se kyennyt hillitsemään pahuuttaan, vaan astui Jerusalemin pääsiäisyöhön ja marssi joukkoineen Getsemanen puutarhaan.

Aluksi pelokkaina ja pahaa aavistaen ne luulivat herrojen Herran hyökkäävän Getsemanen yössä tuhansine enkelilegioonineen ja tuhoavan heidät sanansa hirmuisella miekalla. He pelkäsivät Jeesuksen miekkaa niin suuresti, että kaatuivat maahan, kun hän avasi suunsa ja lausui nimensä – mutta hän ei heitä tuhonnutkaan vaan ohjasi viimeisetkin joukkonsa pakenemaan. Ja kun perkele näki oman Luojansa, maailmankaikkeuden Herran, sotajoukkojen Jumalan, antautuvan eteensä lauhkeana karitsana, nosti se sotahuutonsa ja ryntäsi kaikkine joukkoineen tämän kimppuun, repi, raastoi, löi, herjasi kaiken pahan sydämensä voimalla ja – pisti tätä kantapäähän. Ja Jumala kuoli. Hän jäi muodottomaksi pahoin pideltynä, häpäistynä, alastomana ristille roikkumaan, ja lopulta hänet kannettiin elottomana hautaan.

Perkele enkeleineen ja kaikkine liittolaisineen paukutti rumpujaan ja huusi voittoaan pimeään maailmaan: Jumala oli tapettu ja hänen verensä vuodatettu Golgatan karuille kallioille ja pitkin Jerusalemin katuja, niin kuin profeettojenkin. Kuitenkin, koska paha tunsi Jumalan lupaukset ja Jumalan sanan mahdin, ei se kyennyt vapain mielin juhlimaan voittoaan, niin kuin ei koskaan paha voi, vaan pala kurkussa se määräsi vartion haudan suulle ja ison kiven esteeksi. Mutta alhaalta, syvältä perkeleen valtakunnasta kuului kummia: Jumalan Poika julisti siellä voittoansa kaikesta pahasta. Kaiut pahan tuomiosta kantautuivat myös perkeleen juhlapöytään masentaen juhlaväkeä.

Kolmannen päivän aamuna, vielä kun oli pimeää, oli Vanhurskauden Aurinko jo noussut ylös ja valaissut koko maailman kirkkaudellaan. Ja nyt tämä ylösnoussut, teurastettu ja voittanut Karitsa, elämän ja autuuden Herra, on täällä tänään keskuudessamme sanassaan. Tämän vanhurskauden auringon säteitä et silmilläsi näe, vaikka voit ne korvillasi kuulla, jopa käteesi ottaa, syödä ja juoda, ovatpa ne ruumiisi ylle valeltukin. Jeesus Kristus on nyt ja aina sanassaan läsnä ja julistaa meillekin voittoansa. Hän julistaa tuomionsa lihallemme: ”Minä olen voittanut sinut! Sinut on lihassani ristiinnaulittu!” Vaivatulle omalletunnollemme hän sanoo: ”Minä olen vapauttanut sinut! Olen kantanut sinun raskaat rikkomuksesi ruumiissani ja sielussani ristinpuulle Jumalan vihan hehkuvaan ja polttavaan tuleen – eikä niitä enää ole. Jumalalla ei ole enää mitään kadotustuomiota sinulle. Katso, minä kannan voitonmerkkejä käsissäni, jaloissani ja kyljessäni – ne ovat myös sinun voitonmerkkisi! Ja katso, minä elän ja siksi sinäkin saat elää iankaikkisesti ja juhlia voittoamme ikuisesti minun kanssani uudessa luomakunnassa! Tule Herrasi iloon!”

Ystävät, tätä on pyhitys: että Pyhä Henki vie meidät sanassaan Jeesuksen luokse. Että Jeesus totisesti sanassaan läsnä olevana ihmisenä ja Jumalana lausuu meidän lihallemme kuolemantuomion ja aloittaa sen surmaamisen, sekä että hän meille lausuu autuaat ja ihanat voiton sanat, jotka meidät luovat uudesti ja uutta elämää meissä vahvistavat: ”Sinä olet autuas minussa.” Tämä kaikki meillä on pyhässä kasteessamme, niin kuin Pyhä Henki Paavalin kautta opettaa: kasteen hautaan on vanha Aadam hukutettu kaikkinensa: kaikki menneet, nykyiset ja tulevat syntimme. Syntimme on jo Jeesuksessa tuhottu ja voitettu. Kasteen haudasta nousee uusi, Jumalan veren puhdistama, ihana ja täydellinen ihminen elämään Jumalan valtakunnassa, hänen ihanassa ja suloisessa alamaisuudessaan, palvellen Herraansa iankaikkisesti pyhyydessä, viattomuudessa ja autuudessa.

Kun siis maailma, Perkele ja oma lihasi sinua kiusaa ja ahdistaa, niin vastaa niille: ”Jumala on jo teidät tuominnut ja Sanallaan kaatanut. Ei teillä ole minuun enää mitään osaa eikä arpaa. Jeesus tuli, tempaisi minut kidastanne, paransi syntisairauteni ja vei turvaan omaan linnaansa. Täällä minä saan kaikessa rauhassa elää ja olla, odottaen lopullista parantumistani – silloin pääsen teistä ikuisesti eroon! Sillä kaikki nämä teidän herjauksenne, huutonne ja yrityksenne ovat minun kohdallani vain viimeisiä kuolon korahduksianne – Jumalan sanan miekka on jo teihin isketty. Minä olen Herrani kanssa jo kuollut teistä pois, ja ylösnousseessa Vapahtajassani elän uutta elämää Jumalalle, vapaana teidän ikeestänne. Minun lopullinen vapautuksen päiväni tulee olemaan teidän lopullisen tuhoamisenne ja tuomionne päivä. Herrani on voittanut, ja niin minäkin olen voittanut. Herrani elää, ja niin saan minäkin ikuisesti elää hänen kanssaan ja hänessä!”

Aamen.

Hartaus Concordia-piirissä 10.11.2010

Kategoriat
6/2010

SANA OLI JUMALAN TYKÖNÄ

Martti Luther

”Ja Sana oli Jumalan tykönä.”(Joh. 1:1)

Missä muualla? Eihän ulkopuolella Jumalaa ollut mitään olemassa! Saman sanoo Mooseskin kirjoittaessaan: ”Jumala sanoi: ’Tulkoon valkeus!’”. Jos hän kerran puhuu, täytynee kai Sanan olla hänen tykönänsä. Mutta tässä erotetaan selvästi persoonat toisistaan: Sana on toinen persoona kuin se Jumala jonka tykönä hän oli. Tämän Johanneksen lausuman mukaan on mahdotonta, että Jumala olisi ollut yksin, sillä Mooses sanoo, että Jumalan tykönä on ollut jotakin, nimittäin hänen Sanansa. Jos olisi ollut olemassa vain yksi ainut, niin mitä hänen tarvitsi sanoa: ”Sana oli Jumalan tykönä”; jos Jumalan tykönä on jotakin, on se toista kuin että hän on yksin, itsekseen. On vielä tarkkaan kiinnitettävä huomio siihen, että evankelista kovin tähdentää ”tykönä”-sanaa — hänhän kertaa sen kohta jälkeenpäin — hän tahtoo selvästi ilmaista persoonien erotuksen, näin vastustaakseen luonnollista järkeä ja vastaisia harhaopettajia. Kun luonnollinen järki nimittäin helpommin käsittää, että on olemassa ainoastaan yksi Jumala, ja kun useat Raamatun lausumat sitä tukevat — ja totuushan se onkin — niin se haraa hirmuisesti sitä vastaan, että samassa Jumalassa olisi useampia persoonia kuin yksi.
Tällaisin tunnuksin esiintyi harhauskoinen Sabellius: hän väitti, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi persoona. Ja sitten Areios vaikka myönsikin, että Sana oli Jumalan tykönä, hän kuitenkaan ei tahtonut tunnustaa Sanaa tosi Jumalaksi. Edellinen tunnustaa ja opettaa liian suurta ykseyttä Jumalassa, jälkimmäinen taas liian suurta hajanaisuutta; edellinen sekoittaa persoonat toisiinsa, jälkimmäinen erottaa luonnot toisistansa. Kristillisen uskon totuus sen sijaan kulkee keskiväliä: se opettaa ja tunnustaa persoonien sekoittamattomuutta ja luontojen hajoittamattomuutta: Isä on toinen persoona kuin Poika, mutta hän ei ole toinen Jumala. Näin on oikein, vaikka luonnollinen järki ei sitä käsitäkään; ainoastaan uskon pitääkin se käsittää. Luonnollinen järki synnyttää harhaoppia ja erehdyksiä; usko opettaa totuutta ja jää siihen, sillä se pitäytyy Raamattuun, joka ei petä eikä valehtele.

Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 322. Helsinki 1941. SLEY.

Kategoriat
6/2010

KIELTEN SEKOITTAMINEN. SEEMIN JÄLKELÄISTEN YKSI LINJA (1. MOOS. 11)

Paul Kretzmann, USA

Tornin rakentaminen

11:1: ”Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.” Sekä suuri osa edellisen luvun selittävästä aineksesta että maininta eri kielistä kuuluvat myöhempään historian aikakauteen. Se ilmaistaan siellä vain täydellisen kuvan antamiseksi. Tämän luvun kertomus kuuluu aikakauteen, joka oli ainoastaan noin sata vuotta vedenpaisumuksen jälkeen, jos voimme olettaa, että se tapahtui siihen aikaan, kun Peleg syntyi. Tuohon aikaan kaikilla maailman ihmisillä oli vain yksi kieli ja yksi puheenparsi.

11:2: ”Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.” Araratin vuorijonon ylängöiltä vedenpaisumuksesta selvinneet sekä heidän perheensä muuttivat vähitellen alaspäin itää kohti, kunnes he saavuttivat suuren tasangon, jossa Eufrat- ja Tigris-joet virtaavat. Se on rikas ja hedelmällinen tasanko – tai se oli sellainen noina aikoina – ja ihmisten oli pakko luopua paimentolaiselämästään ja asettua pysyvästi asumaan sinne.

11:3: ”Ja he sanoivat toisillensa: ’Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi’. Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.” Haamin ja Kanaanin lisäksi muutkin Nooan perheen jäsenet olivat tällä välin hylänneet hänen uskonsa. He olivat edellä mainittujen tavoin kääntyneet pois elävästä Jumalasta oman mielensä turhuuteen ja ylpeyteen. Tämä näkyy heidän puhetavassaan, kun he ehdottivat kaupungin ja tornin rakentamista.

11:4: ”Ja he sanoivat: ’Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan’.” He laativat suunnitelmansa huolellisesti. Tavallisten auringossa kuivattujen tiilien sijasta he ehdottivat poltettujen tiilien käyttämistä, jotka kykenisivät kestämään sään tuhoja paljon paremmin. Ja sen sijaan, että he laittaisivat tiilet irrallaan toisistaan, he suunnittelivat liittävänsä ne toisiinsa käyttämällä asfalttia, jota löytyy suurina määrinä Babylonian raunioiden läheltä. Se, mikä vaikutin täsmälleen ottaen sai heidät ryhtymään sellaisen suuren kaupungin ja tornin rakentamiseen, jonka huippu ulottuisi taivaaseen, osoitetaan heidän sanoissaan: ”ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan”. Pöyhkeä, rienaava ylpeys yhdistyi tässä matelevaan pelkoon Herran kostavaa vanhurskautta kohtaan. He olivat täynnä vihaa Jumalaa kohtaan. Heidän tarkoituksenaan oli uhmata hänen kaikkivaltiasta voimaansa ja tehdä tästä kaupungista ja sen tornista maailman keskus, johon he voisivat palata, vaikka kävisi niin, että Herra hajottaisi heidät joka suuntaan.

 

Eri kielten alku

11:5: ”Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.” Jumala ei voinut antaa tämän kaikkivaltiaan maailmanhallintansa uhmaamisen jäädä vastausta vaille. Hän teki järjestelyjä puuttuakseen asioihin. Sillä vaikkakin tämä kaupunki, jota ihmisten lapset olivat rakentamassa, oli mahtava – sen mittasuhteet hämmästyttävät tutkijaa yhä tänä päivänä ja sen tornin perustukset ja muut arkkitehtuuriin liittyvät koristeet ovat jatkuvan ihmettelyn aihe – se oli silti ainoastaan pölyhiukkanen kaikkivaltiaan Jumalan käsissä.

11:6–7: ”Ja Herra sanoi: ’Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. 7. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.’” Herra ilmaisee ensin tilanteen sellaisena kuin hän sen havaitsi olevan: Katso, he ovat yksi kansa, heillä kaikilla on yksi yhteys, yksi yhteenliittymä, yksi yhteisö ja yksi kieli. Nämä kaksi seikkaa (yksi kansa, yksi kieli) tekivät kansasta vahvan yhteisen edun ajamista varten. He työskentelisivät kaikin mahdollisin voimin sen hyväksi, mitä he olivat aloittaneet tehdä. Mikään ei olisi heille mahdotonta. Seurauksena olisi lopulta se, että todellinen vapaus, yksilöiden elämä ja Messiasta koskevat Jumalan suunnitelmat tuhoutuisivat. Sen vuoksi Jumala sekoitti heidän kielensä ja sotki heidän puheensa. Tämä ihme oli sisäinen prosessi, jossa se, miten ajatukset aiemmin yhdistyivät sanoihin, otettiin pois, ja niiden tilalle juurrutettiin välittömästi uusia, täysin erilaisia ilmaisumuotoja. Sekaannus oli niin täydellinen, että ihmiset eivät enää kyenneet ymmärtämään toinen toistaan ja kaikki yhteistyö oli mahdotonta.

11:8: ”Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.” Tämä oli ihmeen seuraus. Alkoi perheiden ja heimojen suuri muutto yli kaiken maan, joka hajotti ihmiset kaikkialle. Suunniteltu suuri projekti täytyi luonnollisesti hylätä. Vaikka kaupunkiin, jonka Nimrod myöhemmin valloitti, jäi joitakin ihmisiä, joita me voimme kutsua nyt termillä babylonialaiset, ihmissuvun aikomus sen Jumalaa pilkkaavassa ylpeydessä ei toteutunut.

11:9: ”Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.” Baabel merkitsee sekoittamista, ja kielten sekoittamisen seuraus on nähtävissämme tänäkin päivänä. Ihmissuku on jakautunut – yhtä kansaa erottaa toisesta kielen erilaisuus. Mutta tänäkin päivänä ihmiskunnan Jumalaa pilkkaava pöyhkeys on ilmeinen. Monien suurten rakennusten pystyttämisessä ja monien uusien taitojen keksimisessä ihminen ei etsi lähimmäisensä parasta ja Jumalan kunniaa, vaan omaa kunniaansa. Herran täytyy aina uudelleen puuttua asioihin väkevällä kädellään. ”Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu.” (Jes. 2:12).

 

Seemin suku

11:10: ”Tämä on kertomus Seemin suvusta. Kun Seem oli sadan vuoden vanha, syntyi hänelle Arpaksad kaksi vuotta vedenpaisumuksen jälkeen.” Seemin sukutaulu toistetaan nyt yksityiskohtaisesti, koska vähitellen käännytään kohti kertomusta Jumalan kansasta, jonka kantaisä oli Aabraham, Seemin jälkeläinen Eeberin kautta.

11:11–25: ”Ja Seem eli Arpaksadin syntymän jälkeen viisisataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 12. Kun Arpaksad oli kolmenkymmenen viiden vuoden vanha, syntyi hänelle Selah. 13. Ja Arpaksad eli Selahin syntymän jälkeen neljäsataa kolme vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 14. Kun Selah oli kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle Eeber. 15. Ja Selah eli Eeberin syntymän jälkeen neljäsataa kolme vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. Tähän pisteeseen saakka Joktanin ja Aabrahamin suvun esi-isät seuraavat samaa linjaa. 16. Kun Eeber oli kolmenkymmenen neljän vuoden vanha, syntyi hänelle Peleg. 17. Ja Eeber eli Pelegin syntymän jälkeen neljäsataa kolmekymmentä vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 18. Kun Peleg oli kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle Regu. 19. Ja Peleg eli Regun syntymän jälkeen kaksisataa yhdeksän vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 20. Kun Regu oli kolmenkymmenen kahden vuoden vanha, syntyi hänelle Serug. 21. Ja Regu eli Serugin syntymän jälkeen kaksisataa seitsemän vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 22. Kun Serug oli kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle Naahor. 23. Ja Serug eli Naahorin syntymän jälkeen kaksisataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 24. Kun Naahor oli kahdenkymmenen yhdeksän vuoden vanha, syntyi hänelle Terah. 25. Ja Naahor eli Terahin syntymän jälkeen sata yhdeksäntoista vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.” Tämän luettelon huolellinen vertaaminen viidennen luvun sukutauluun osoittaa, että ihmisen keskimääräinen elinikä lyheni hyvin selvästi vedenpaisumuksen jälkeen. Kun Nooa vielä saavutti 950 vuoden iän, ihmisen ikä laski Arpaksadin myötä alle 500 vuoden; Pelegin myötä se vuorostaan laski 239 vuoteen ja Naahorin myötä 148 vuoteen. Lyhyessä ajassa, kahdeksan sukupolven aikana, ihmisen keskimääräinen elinikä väheni lähes sille tasolle, jossa se on sittemmin pysynyt. Tämä oli toisaalta seuraus ilmaston muutoksesta maan päällä, toisaalta erilaisesta elintavasta.

11:26: ”Kun Terah oli seitsemänkymmenen vuoden vanha, syntyivät hänelle Abram, Naahor ja Haaran.” Se on: Kun Terah oli seitsemänkymmenen vuoden ikäinen, syntyi hänen vanhin poikansa. Tässä yhteydessä mainitaan kolme poikaa: Aabram, sittemmin Aabraham, juutalaisen suvun isä; Naahor, Rebekan isoisä; ja Haaran, Lootin isä.

 

Terahin suku

11:27: ”Ja tämä on kertomus Terahin suvusta. Terahille syntyivät Abram, Naahor ja Haaran. Ja Haaranille syntyi Loot.” Haaran oli ehkä vanhin poika, ja hänen poikansa, Loot, saattoi olla lähes Aabrahamin ikäinen.

11:28: ”Ja Haaran kuoli ennen”, ts. tämä eläessä, ”isäänsä Terahia synnyinmaassansa, Kaldean Uurissa.” Täältä siis tämä Seeminjälkeläisten perhe oli lähtöisin.

11:29: ”Ja Abram ja Naahor ottivat itsellensä vaimot; Abramin vaimon nimi oli Saarai, ja Naahorin vaimon nimi oli Milka, Haaranin tytär; Haaran oli Milkan ja Jiskan isä.” Avioliitot suhteellisen läheisten sukulaisten välillä olivat tuohon aikaan vielä sääntönä, sillä Naahor meni naimisiin veljentyttärensä ja Aabraham sisarpuolensa kanssa (1. Moos. 20:12).

11:30: ”Mutta Saarai oli hedelmätön, hänellä ei ollut lasta.” Lapsettomuutta pidettiin juutalaisten keskuudessa suurena onnettomuutena, lähes kirouksena, samoin kuin äidin hedelmällisyyttä pidettiin suurena siunauksena.

11:31: ”Ja Terah otti poikansa Abramin ja poikansa pojan Lootin, Haaranin pojan, ja miniänsä Saarain, poikansa Abramin vaimon, ja he lähtivät heidän kanssaan Kaldean Uurista mennäksensä Kanaanin maahan, ja he saapuivat Harraniin asti ja asuivat siellä.”

Nämä kaikki menivät yhdessä Terahin ja Abramin johdolla. Mitä Abramiin tulee, hän oli myös nyt saanut Jumalan käskyn matkata eteenpäin (Ap. t. 7:3), kun taas, mitä Terahiin tulee, muutto oli osa Jumalan kaitselmusta, ensimmäinen askel matkasta, joka toisi Abramin siihen maahan, jonka hän sai periä.

11:32: ”Ja Terahin ikä oli kaksisataa viisi vuotta; sitten Terah kuoli Harranissa.” Tämä ilmoitus päättää kertomuksen Terahista, sillä hän ilmeisesti kuoli sen jälkeen, kun Abram oli lähtenyt Kanaanin maahan. Siten vähemmän merkittävä henkilö häviää kuvasta, ennen kuin varsinainen kertomus jatkuu. Nyt seuraa kertomus Abrahamista, sillä Herra valitsi hänen sukunsa ja kansansa omakseen ja Aabrahamin siemenestä, ajan täyttyessä, oli määrä tulla koko maailmalle pelastus, joka oli luvattu kantaisille ennen vedenpaisumusta.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
6/2010

JUMALA ILMOITTAA ITSENSÄ MOOSEKSELLE (2. MOOS. 3:1-15)

Lasse Lappalainen, Helsinki

Vaikka tätä tekstiä luetaan kirkkovuodessa Kirkastussunnuntain 1. ja 2. vuosikerran 1. lukukappaleen raamatunteksteinä, niin asiasisältönsä puolesta se sivuaa myös joulun sanomaa Jes. 7:14 mukaan näin lehtemme joulunumerossa.

”Ja Mooses kaitsi appensa Jetron, Midianin papin, lampaita. Ja kun hän kerran ajoi lampaita erämaan tuolle puolen, tuli hän Jumalan vuoren, Hoorebin, juurelle. 2. Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta; ja hän näki, että pensas paloi ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut. 3. Niin Mooses sanoi: ’Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi’. 4. Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, huusi hän, Jumala, hänelle pensaasta ja sanoi: ’Mooses, Mooses!’ Hän vastasi: ”Tässä olen”. 5. Hän sanoi: ’Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa.’ 6. Ja hän sanoi vielä: ’Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala’. Ja Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. 7. Ja Herra sanoi: ’Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa. 8. Sen tähden minä olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten kädestä ja johdattamaan heidät siitä maasta hyvään ja tilavaan maahan, maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, sinne, missä kanaanilaiset, heettiläiset, amorilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset asuvat. 9. Ja nyt on israelilaisten huuto tullut minun kuuluviini, ja minä olen myös nähnyt sen sorron, jolla egyptiläiset heitä sortavat. 10. Niin mene nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja vie minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.’ 11. Mutta Mooses sanoi Jumalalle: ’Mikä minä olen menemään faraon tykö ja viemään israelilaisia pois Egyptistä?’ 12. Hän vastasi: ’Minä olen sinun kanssasi; ja tämä olkoon sinulle tunnusmerkkinä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansan pois Egyptistä, niin te palvelette Jumalaa tällä vuorella’. 13. Mooses sanoi Jumalalle: ’Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne, ja kun he kysyvät minulta: Mikä hänen nimensä on? niin mitä minä heille vastaan?’14. Jumala vastasi Moosekselle: ’Minä olen se, joka minä olen’. Ja hän sanoi vielä: ’Sano israelilaisille näin: Minä olen lähetti minut teidän luoksenne’. 15. Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: ’Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.’ (2. Moos. 3:1–15)

Nämä käsittelemämme jakeet ovat Uuden testamentin kannalta sikäli keskeisiä, että niihin viitataan yli 20 kertaa. Siksi niitä on hyvä tarkastella lähemmin päädyttäessä Jumalan Pyhän nimen ilmoittamiseen Moosekselle, joka on koko raamattuteologian syvemmän ymmärtämisen perusedellytys.

Mooseksen paimentaessa appensa Jetron lampaita erämaassa hän tuli Jumalan vuoren, Hoorebin, juurelle, jolloin Jahven enkeli näyttäytyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta, ja hän näki, ja katso, pensas paloi tulessa, ja pensas ei kulunut. Ja Mooses sanoi: Minä lähestyn ja katselen tätä suurta näkyä, miksi pensas ei pala. Kun Jahve näki, että hän tuli lähemmäs katsoakseen, silloin hän huusi hänelle: Jumala (kreikankielisessä Septuaginta-käännöksessä kuitenkin harmonisoiden kyrios, Herra. Latinalainen Vulgata-käännös ei mainitse Jumalaa) keskellä pensasta. Jumala ilmestyi aluksi nimellä Jahven enkeli, joka on Jahve itse samoin kuin 1. Moos. 16:7-13, jossa Haagar kutsuu Jahven enkeliä Jahven omalla nimellä: hän joka puhuu hänelle, sinä olet ilmestyksen Jumala. Samoin tässä Moosesta puhuttelee Jahve vaihtaen lopulta nimekseen Jumala jakeessa 4, jonka nimen uusi käännös (KR 1992) on poistanut.

Kyseessä on palavan pensaan muodossa kohdattu yliluonnollinen näky, jolloin Jumala ilmestyy tulessa niin kuin usein muuallakin (1. Moos. 15:17, 2. Moos. 13:21-22, 14:24, 19:18, 24:17, 4. Moos. 9:14-15, 11:1-3, 5. Moos. 33:2, Tuom. 6:21, 1. Kun. 18:24, 38, Ps. 78:14, 104:4, 148:8, Jes. 4:5, Hes. 1:4, 13). Se kuuluu Jumalan olemuksen pyhyyteen, hän joka on kuluttavainen tuli. Jumalan sanaa verrataan myös tuleen Jer. 23:29. Jumalan pyhyyden kohdatessa Mooseskin peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsella Jumalaa. Elia kohdatessaan Jahven peitti kasvonsa (1. Kun. 19:13) samoin kuin Jumalaa lähellä olevat serafit (Jes. 6:2).

Aikaisemmin Jaakob oli painiskellut miehen kanssa kysyen hänen nimeään saamatta suoraa vastausta. Paikan nimeksi hän antoi Penuel, joka merkitsee: ’Jumalan kasvot’. Jaakob sanoi: ”Sillä minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin ja henkeni on tullut pelastetuksi” (1. Moos. 32:31).

Jumala oli armossaan ja rakkaudessaan nähnyt Israelin sorron ja kärsimyksen sen ollessa Egyptin orjuudessa, ja siksi Mooses sai tehtävän Jumalan lähettämänä viedä kansa pois Egyptistä. Mooses kuitenkin vähätteli itseään huonon itsetunnon omaavana sanoen, mikä minä olen menemään faraon luo niin että vien ulos Israelin lapset Egyptistä? Jumala vastasi Moosekselle: ”Minä tulen olemaan sinun kanssasi. Ja tämä on sinulle merkkinä, että minä lähetän sinut viedessäsi ulos kansan Egyptistä palvelemaan Jumalaa tällä vuorella.” Heprealaisessa alkutekstissä käytetään ”merkistä” määrätyssä muodossa olevaa ilmaisua ha´oot, joka merkitsee myös ”ihmettä”. Arameankielinen targum Neofiti 1 kääntää sen kreikan lainasanalla siimaan, kreikaksi seemeionja latinaksi signum.

Mooses sanoi Jumalalle menevänsä israelilaisten luo lähetettynä, ”ja kun he silloin kysyvät minulta: Mikä on hänen nimensä? Mitä vastaan heille? Ja Jumala sanoi Moosekselle: ´Minä tulen olemaan joka minä tulen olemaan´. Ja hän sanoi: näin tulen sanomaan Israelin lapsille: ´Minä tulen olemaan´ lähetti minut teille.” Mooses sai tällaisen epäsuoran vastauksen kysymykseensä. Samoin Jahven enkeli vastasi Maanoahin kysymykseen hänen nimestään, että se on ihmeellinen (Tuom. 13:18). Tämä jae 14 on erittäin merkittävä ilmaus sisältäen Jumalan itse ilmoittaman täydellisen Pyhän nimensä, jonka olen tässä kääntänyt alkutekstin mukaisesti.

Heprean sanonta 2. Moos. 3:14 ´ähjä ´ashär ´ähjä ”minä tulen olemaan joka minä tulen olemaan” esiintyy ainoastaan tässä kohdassa. Näin sen kääntää myös juutalainen ajattelija Martin Buber. Esimerkiksi edellä mainittu targum Neofiti 1 kääntää sen arameaksi samalla tavoin. Kreikankielinen Septuaginta-käännös puolestaan kuuluu: Egoo eimi ho oon, ”minä olen joka on.” Latinalainen käännös on: Ego sum qui sum, ”minä olen joka olen”. Hepreaksi kirjoitettuna se pitää sisällään syvällisen salaisuuden:

??????? ????,´ähjä ´ashär ´ähjä. Siinä toistetaan alkukirjaimia aalef kolmesti luettuna oikealta vasemmalle. Mitä se merkitsee raamatullisessa kielenkäytössä?

Ensinnäkin sitä, että se viittaa kolme kertaa käytettynä Pyhään Kolminaisuuteen, jota ilmentää sen yhteenlaskettu lukuarvo kolme. Tämä ei ole suinkaan mitään turhanpäiväistä numeroilla spekulointia. Me tiedämme nyt Uudesta testamentista kreikaksi käytettynä vastaavasti sen ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen sanottaessa: ”Minä olen alfa ja oomega” (eräitten käsikirjoitusten mukaan lisäys ”alku ja loppu”, näin myös Ilm. 21:6, Ilm. 1:8 sekä Ilm. 22:13: ”Minä olen alfa ja oomega, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu”). Vrt. Ilm. 1:17, 2:8. Kyseiset lausumat toistuvat näin ollen kolme kertaa Uudessa testamentissa palauttaen mieliimme yhteyden mainittuun Pyhään Kolminaisuuteen.

Jo Uutta testamenttia varhaisemmassa Qumranin kirjallisuudessa Damaskon kirja CD XV:1 heprean aakkosten ensimmäistä kirjainta aalef käytetään alkukirjaimena viitattaessa sekä Jumalan nimeen Elohim että Adonaj. Tämä sopii hyvin yhteen niin 2. Moos. 3:14 kuin Ilm. 1:8, 21:6, 22:13 kanssa.

Edelleen toisena esimerkkinä mainittakoon Qumranin käsikirjoituksessa Yhdyskuntasääntö 1QS VIII:13 puhuttaessa tien valmistamisesta Hänelle Jes. 40:3 mukaisesti, jossa käytetään Jumalasta poikkeuksellista persoonapronominiyhdistelmää ?????, hw´h´, jolla on kaksoismerkitys: ensiksi neljä ensimmäistä kirjainta merkitsee samastumista tetragrammiin, Jumalan nimeen JHWH eli Jahve. Viimeinen kirjain aalef viittaa puolestaan Jumalan toiseen nimeen Elohim. Siinä meillä on Messiaan, Kristuksen, nimen ainutkertainen yhdistelmä. Tähän erikoisuuteen ovat suomalaiset Qumranin tutkijat Sarianna Metso ja Erkki Ranta kiinnittäneet väitöskirjoissaan aiheellista huomiota.

Sitten on vielä pantava merkille heprean sanonnan ´ähjä ´ashär ´ähjä toiseen merkitykseen luettaessa oikealta vasemmalle viimeiset kirjaimet he, resh, he, jolloin saamme heprean sanaksi adjektiivin hara ”raskaana oleva”. Mitä tämä sitten merkitsee? Se vie eittämättä ajatuksemme Jesajan kirjan 7:14 ennustukseen Messiaan yliluonnollisesta syntymästä, joka kuuluu Qumranin käsikirjoituksen mukaan käännettynä: ”Sen tähden Jahve tulee antamaan teille olevan merkin: Katso, neitsyt raskaana oleva ja synnyttää pojan, ja hän kutsuu häntä nimellä Immanuel.” Suomalaisen käännöksen pohjana olevan heprean masoreettisen tekstin Jumalan nimen Adonaj asemesta Qumranin teksti lukee kuitenkin JHWH eli Jahve, jonka yhteydessä on vain tässä Vanhassa testamentissa esiintyvä verbi howä ”oleva”. Tällä on erityisen suuri kielellinen merkitys siinä mielessä, että se pitää yhtä 2. Moos. 3:14 esiintyvän imperfektin´ähjä ”minä tulen olemaan” kanssa ja johtuu perusmuodosta qal haja tai sen vanhemmasta ja alkuperäisestä aramean vaikutuksesta hawa ”tulla”, ”olla”. Ks. Bauer-Leander § 2n. H. S. Nyberg näet mainitsee heprean kieliopissaan § 50y siitä, miten verbissä haja keskimmäinen radikaali oli alunperin waw: hawa, kuten arameassa, josta löytyy jälkiä vanhassa hepreassa.

Kiistellyn sanan `alma merkitys on juutalaisen Ernest Kleinin mukaan ”naimaikäinen tyttö”, ”neitsyt”, ”nuori nainen” ja Reuben Alcalayn mukaan ”nuori nainen”, ”neitsyt”, ”tyttö”, ”naimaikäinen tyttö”, ”neiti”, kun taas kristittyjen Koehler-Baumgartnerin mukaan ”naimaikäinen tyttö”, ”nuori nainen (kunnes hänen ensimmäinen lapsensa on syntynyt).” Eduard Königin mukaan voidaan Jes. 7:14 kääntää ”neitsyt” viitaten Sananl. 30:19. Gesenius-Tregelles ”naimaikäinen tyttö”, ”nuorekas puoliso, äskettäin naitu, Jes. 7:14.” Brown-Driver-Briggs-Gesenius ”nuori nainen (kypsä seksuaalisesti; neito tai äskettäin naitu).” Rationalistisen käsityksen omaksuneen Gesenius-Buhlin mukaan `alma merkitys ei ole neitsyt (betula). Kuitenkin Gesenius-Kautzsch-Cowley Hebrew Grammar § 126r antaa merkityksen ”neitsyt” (maiden). Meillä taas Antti Laato pitäytyy ruotsalaisten teologien tavoin (virheellisesti!) merkitykseen ”nuori nainen”. Ks. 1. Moos. 16:11, 24:43, Tuom. 13:3, Jes. 38:7, Matt. 1:21-23, Luuk. 1:31, Ilm. 12:1, 5.

Myöhemmissä kreikan kolmessa protestikäännöksessä Aqvila, Symmakhos ja Theodotion Jesajan neitsyt sai tulkinnan neanis, ”nuori nainen”, jota sittemmin käytettiin kristinuskon vastaisessa taistelussa esimerkiksi rabbi Tryfonin ja Justinos Marttyyrin välisessä keskustelussa (Dial. 67,1). Sanan käyttöä paheksuu Irenaeus (Eusebiuksen Kirkkohistoria V 8:10). Heprean sanan `alma Septuaginta (? ????????, hee parthenos) ja Vulgata (virgo) kääntävät ”neitsyeksi”, ja Matteus 1:23 lainaa kyseistä Septuaginta-käännöstä. Toinen liittymäkohta sisältyy sekin Jesajan kirjan jakeeseen 38:7: ”Ja tämä on sinulle merkkinä (ha ´oot) Jahvelta, joka tulee luomaan tämän sanan (´ät-haddaabaar hazzä), jonka hän on puhunut.” Myöhäisjuutalaisessa kirjallisuudessa sanotaan, ”ettäJumalan merkki on vanhurskaille pelastukseksi” (Salomon Psalmit 15:6). Tämä myös Salaisuuksien kirjan (1Q27 I, 1, 5 wezä lakäm ha ´oot, ”Ja tämä on teille merkkinä”) maininta yhdessä Jes. 38:7:n kanssa vastaa tarkoin Luukkaan syntymäkertomusta 2:12: ”Ja tämä on teille merkkinä (kai touto hymin to seemeion), te löydätte lapsen kapaloituna ja pantuna seimeen.” Ks. 1. Sam. 10:1 (LXX), Sananl. 14:3, Jes. 1:3.

Jesaja 7:14 käytetty ”merkki” sopii erinomaisesti siihen tekstiyhteyteen, mikä sillä on jo 2. Moos. 3:12 ja 3:14 sanonnalla ”minä tulen olemaan joka minä tulen olemaan”, jonka alkukirjain aalef siis viittaa Jumalaan ja loppukirjaimista muodostettu tuo termi ”raskaana oleva”. Nyt on huomattava, että nimen Jahve kreikankielinen käännös on useimmiten ??????, kyrios Herra, joka Uudessa testamentissa on omistettu Jumalalle tai Kristukselle. Ks. erityisesti Room. 10:9, 1. Kor. 12:3, 16:22, Fil. 2:9, 11! Syyrialainen käännös on marja ja latinalainen Dominus. Kyrios palautuu sanaan kyros valta, voima, väkevyys ja verbiin kyeooraskaana oleva, synnyttää. Luemme Jaak. 1:18: ”Tahtoen hän synnytti meidät totuuden sanalla meidät olemaan hänen luomistekojensa ensi hedelmä.” Näin ollen jo Mooseksen kirjasta muodostettu ilmaus ”raskaana oleva” pitää sattuvasti yhtä vastaavasti Jesajan sekä edellä lainatun Uuden testamentin jakeen kanssa. Jeesus käytti itsestään Jumalan pyhää nimeä ”minä olen” (Mark. 14:64, Joh. 10:33, 19:7. 3. Moos. 24:16) sanotaan: ”Ja Jahven nimen pilkkaaja, kuolemalla kuolkoon, rankaisemalla rangaistakoon häntä.”

Indikatiivi qal muoto Jahve (jussiivi Jahu, esiintyy 5. vuosisadan eKr. Egyptin arameankielisissä papyruksissa) on erittäin tärkeä, joka tulee juuresta hwj ja-prefiksillä muodostettu substantiivi merkiten ”joka on” (näin Viis. 13:1 ton onta, Hepr. 11:6 estin ”on”) tai ”joka tulee olemaan”, toisin sanoen absoluuttinen, joka pysyy aina samana, muuttumattomana (Mal. 3:6!), iankaikkisena (1. Moos. 21:33, 5. Moos. 32:40, 2. Aik. 7:16, 33:7, Jes. 40:28, 55:13, Jer. 10:10, Dan. 6:27). Verbi ei merkitse ainoastaan ”olla”, vaan useimmiten ”tapahtua”, ”syntyä”, ”osoittautua”, ”näyttäytyä”. Näin ollen Jahve on dynaaminen historian ja ilmoituksen Jumala olematta mitenkään liikkumaton, passiivinen. Jumalan olemus merkitsee menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Hepr. 13:8: ”Jeesus Kristus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti.” Edelleen Uusi testamentti antaa oikean tulkinnan Jumalasta Ilm. 1:4: ”joka on ja joka oli ja joka on tuleva”, 1:8: ”Minä olen alfa ja oomega, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka on tuleva, joka on kaikkivaltias”. Vastaavan ajatuksen tapaamme myös juutalaisen rukouskirjan, Sidduur, aamurukouksen alussa: ”Ja hän oli ja hän on oleva ja hän tulee olemaan ihanuudessa.”

Vanha testamentti selittää itse itseään muistuttaen tällä ”olla”-verbillä Jumalan nimeä JHWH (2. Moos. 3:15), jonka todennäköinen alkuperäinen lausunta on Jahve. Siitä tutkimuksessa ollaan yksimielisiä. Sanaa käytetään 6823 kertaa. Mooseksen kirjoissa 1788 kertaa. Ensimmäisen kerran sen esiintyy 1. Moos. 2:4, sitten palvonnassa 4:26! Ei esiinny Saarnaajan kirjassa ja Esterin kirjassa (kuitenkin 4:14 ”toisesta Paikasta!”). Vokalisointi Jehova vuodelta 1381 alkaen on kieliopillisesti mahdoton muoto, jota Jehovan todistajat käyttävät. Sanaan on näet otettu nimen Adonaj, Herrani, vokaalit. Kirkkoisien kirjoituksissa on sen sijaan säilynyt Jahve-nimen alkuperäinen ääntäminen Iaouai, Iaoue (Klemens Aleksadrialainen), Iabe (Theodoret, Epifanios). Vanhin ja mielestäni paras Raamatun antama kansanetymologia on imperfekti ´ähjä ”minä tulen olemaan” (2. Moos. 3:14, Hoos. 1:9, 11:4, 14:6; 2. Moos. 4:12, 15, Sananl. 8:30 (Viisaudesta!), Jer. 11:4, 24:7, 30:22, 31:1, 32:38, Hes. 11:20, 14:11, 34:27, 37:23, Sak. 8:8).

2. Moos. 3:15 vielä tähdentää Jumalan nimen merkitystä: ”Tämä on minun nimeni iankaikkisesti ja tämä on minun muistoni sukupolvesta sukupolveen.” Ks. näistä nimistä edelleen: Jes. 26:8, 42:8, Jer. 16:21, Hoos. 12:6, 14:8. Heprean sanonnan le`olam ”iankaikkisesti” eräät juutalaiset rabbit ja Rashi lukevatle`allem ”kätketty”. Tällä viitataan salattuun Jumalan nimeen, josta aiheutuu juutalaisten tuntema suuri kunnioitus ja pyhänä pitäminen (2. Moos. 20:7, 3. Moos. 19:12, 24:11, 16, 5. Moos. 28:58, Neh. 1:11, Jes. 29:23, Hes. 36:23 = Matt. 6:10, Luuk. 11:2, Mal. 1:11, 2:5, Siir. 23:9) myöhäisjuutalaisuudessa niin, ettei nimeä lausuttu ääneen. Tämä ilmenee esimerkiksi Qumranin kirjallisuudessa, jossa nimi on toisinaan kirjoitettu muinaishepreaksi, neljällä pisteellä tai muulla kiertoilmaisulla, kuten ”totuus” 4QSe. Juutalaisuudessa nimi on korvattu sanoilla Nimi, Paikka, Korkeus, Taivas jne. Nimestä Jahve käytetään juutalaisuudessa ilmaisuja hashshem (näin jo 3. Moos. 24:11! Mishna, Berakot IV:4) ja shem hameforash ”erotettava nimi”.

Lopuksi meidän on selvitettävä kysymys Jahven nimen alkuperästä, joka on hämärä ja riidanalainen. Siitä on tutkijoiden kesken esitetty erilaisia teorioita. Edellä olen kuitenkin vakuuttavasti esittänyt raamatullisen tulkinnan niin Vanhan kuin Uuden testamentin tekstien valossa. Tässä on silti lyhyesti otettava kantaa siitä poikkeaviin selitysyrityksiin. On esitetty teoria tulkita heprean verbimuoto transitiivisesti (kausatiivi hifil) ”kutsua olemaan”, ”luoda”, täyttää”. On totta, että tämän verbin hifil on kadonnut normaalista käytöstä klassisessa hepreassa, mutta aramean murteessa se esiintyy vielä sekä pael että afel kausatiivi merkityksessä. Siksi hifilin oletettu muoto on hylättävä, koska sille ei saada mitään tukea Raamatusta. Jotkut ovat yrittäneet selittää lähtemällä arabian kielen merkityksestä hawa ”pudota”, jolla tosin on vastineensa myös hepreassa hawa I (Job 37:6); ja ”tuulla”. Ajatuksena on tällöin yhdistää Jahve ukkosen ja tuulen jumalaan. Tulkinta ei kuitenkaan vakuuta. Tai sitten arabian hawija ”rakastaa”, ”kaivata”.