Avainsana: Laaban

Kategoriat
4/2014 Lehdet

Jaakobin lähtö (1. Moos. 31)

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 2.3.2017

Paul Kretzmann, USA

Pakosuunnitelma

31:1: ”Mutta hän sai kuulla, että Laabanin pojat puhuivat näin: ’Jaakob on anastanut kaikki, mitä isämme omisti; isämme omaisuudesta hän on hankkinut itselleen kaiken tämän rikkauden’.” Tässä puhui kateus, joka ei tahtonut suoda Jaakobille ilmeistä Jumalan siunausta. Siten se tuli paljastaneeksi hyvin pahan epäluulon, kuten on tavallista sellaisissa tapauksissa.

31:2: ”Ja Jaakob huomasi Laabanin kasvoista, ettei hän ollut häntä kohtaan niinkuin ennen.” Laaban ei enää salannut itsekkyyttään ja ahneuttaan, mistä seurasi pahantahtoisuus Jaakobia kohtaan.

31:3: ”Ja Herra sanoi Jaakobille: ’Palaja isiesi maahan ja sukusi tykö. Minä olen sinun kanssasi’.” Kanaan oli Jaakobin isien maa (1. Moos. 17:8; 26:3). Hänen lähimmät sukulaisensa asuivat siellä. Sen vuoksi Herra ei ainoastaan käskenyt hänen palata takaisin vaan lupasi myös varjella hänet.

31:4–5: ”Niin Jaakob kutsutti Raakelin ja Leean kedolle laumansa luo, 5. ja hän sanoi heille: ’Minä huomaan isänne kasvoista, ettei hän ole minua kohtaan niinkuin ennen’.” Aiempina aikoina, Jaakobin ensimmäisinä palvelusvuosina, Jaakobin Laabanille tuottama voitto oli saanut tämän suhtautumaan häneen sangen ystävällisesti, mutta nyt kateus ja ahneus olivat saaneet vallan Laabanin sydämessä.    ”Vaikka isäni Jumala on ollut minun kanssani’.” Jumala, jota hänen isänsä Iisak oli palvellut ja joka oli ilmoittanut itsensä armossa ja luvaten siunauksensa Jaakobille.

31:6: ”Te tiedätte, että minä olen palvellut isäänne kaikin voimin.” Jaakob oli korostanut uskollisuuttaan Laabania kohtaan (1. Moos. 30:30; 33). Samoin hän saattoi totuudellisesti viitata siihen Laabanin tyttärien, vaimojensa, edessä.

31:7: ”Mutta isänne on kohdellut minua petollisesti ja muuttanut palkkaani kymmenen kertaa.” Tämä on toinen likatahra Laabanin luonteeseen, sillä kun sopimus oli tehty (1. Moos. 30:34) ei siihen mitään muutoksia haettu. Silti Laaban muutti säännöllisesti ja mielivaltaisesti sen ehtoja omaksi edukseen. ”Jumala ei kuitenkaan ole sallinut hänen tehdä minulle mitään vahinkoa.” Ei ruumiin eikä omaisuuden suhteen.

31:8: ”Kun hän sanoi: ’Pilkulliset olkoot sinun palkkasi’, niin koko lauma kantoi pilkullisia; ja kun hän sanoi: ’Juovikkaat olkoot sinun palkkasi’, niin koko lauma kantoi juovikkaita.” Kun Laaban huomasi, että hänen karjansa sai jälkeläisiä Jaakobin eduksi alkuperäisen sopimuksen mukaan, hän muutti ajoittain ehtoja. Siten hän teki Jaakobille yhä vaikeammaksi saada voittoa, koska jokainen uusi sopimus tiukensi sopimusehtoja.

31:9: ”Niin on Jumala ottanut isänne omaisuuden ja antanut minulle.” Jaakob tunnustaa ja myöntää siten kiitollisena, että Herra oli pitänyt huolen hänen eduistaan. Herra oli kääntänyt pahan tarkoituksen hänen hyväkseen ja moninkertaistanut sen osan laumasta, joka oli pantu erilleen hänen palkkiokseen.

31:10: ”Mutta lauman pariutumisen aikana minä nostin silmäni ja näin unessa, että vuohipukit, jotka astuivat laumaa, olivat juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia.” Jumalan kaitselmus oli johtanut Jaakobin laumojen kasvamisen. Ilman sitä ei terävinkään liikemiesäly olisi häntä auttanut.

31:11: ”Ja Jumalan enkeli sanoi minulle unessa: ’Jaakob!’ Minä vastasin: ’Tässä olen’.” Tämä on jälleen Herran enkeli sanan erityisessä merkityksessä, Jahve, Jumalan Poika, kuten hän usein itsensä ilmoitti lapsilleen Vanhassa testamentissa.

31:12: ”Niin hän sanoi: ’Nosta silmäsi ja katso, kaikki vuohipukit, jotka astuvat laumaa, ovat juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia, sillä minä olen nähnyt kaiken, mitä Laaban sinulle tekee’.” Selvästi Jaakobilla oli ollut useita näkyjä kuuden vuoden aikana. Herra ilmaisi hänelle pitävänsä huolen hänen eduistaan. Huipentuma oli kuitenkin tullut äskettäisessä unessa.

31:13: ”’Minä olen Jumala, joka ilmestyin Beetelissä, jossa sinä voitelit patsaan ja jossa teit minulle lupauksen’.” Herran enkeli oli sama kuin Beetelin Jumala, se Jumala, joka ilmoitti itsensä Beetelissä enkelien yläpuolella olevana. Jaakob oli tunnustanut uskonsa tosi Jumalaan vihkimällä tuon paikan Beetelissä ja tekemällä hyvin vakavan valansa. ”Nouse nyt ja lähde tästä maasta ja palaja synnyinmaahasi.” Jaakobia ei siten hoputtanut heidän välittömälle paolleen ainoastaan Laabanin kateus ja epäoikeudenmukaisuus vaan myös Jumalan suora käsky.

31:14: ”Silloin Raakel ja Leea vastasivat ja sanoivat hänelle: ’Ei meillä ole enää osaa eikä perintöä isämme talossa’.” Se, miten Laaban kohteli tyttäriään, sai näyttämään että hän oli iloinen päästessään eroon heistä.

31:15: ”’Eikö hän pitänyt meitä kuin vieraita, koska myi meidät ja söi suuhunsa meistä saamansa hinnan’.” Laabanin menettely tyttäriänsä kohtaan sai näyttämään, että hän piti heitä Jaakobille myytyinä neljäntoista vuoden palvelusta. Eikä ainoastaan tämä, vaan hän piti itsellään sen hinnan, sen rahan, jonka arvoisia heidän palveluksensa olivat hänelle. Hän söi suuhunsa heidän omaisuutensa eivätkä he saaneet siitä mitään.

31:16: ”’Niin, koko se rikkaus, jonka Jumala on ottanut isältämme, meidän se on ja meidän lastemme. Tee siis nyt kaikki, mitä Jumala on sinulle sanonut’.” Laaban on esimerkki ahneesta, kovasydämisestä ja tyrannimaisesta miehestä, jolla on mielessään vain oma etunsa ja joka ei välitä kenenkään muun oikeuksista. Tämän kaltaisten ihmisten taholta hurskaiden, uskovien ihmisten täytyy kestää paljon kärsimyksiä. Mutta Jumala huolehtii lapsistaan eikä salli minkään vahingon kohdata heitä ilman hänen lupaansa.

 

Jaakobin pako ja Laabanin takaa-ajo

31:17–18: ”Silloin Jaakob nousi ja nosti lapsensa ja vaimonsa kamelien selkään 18. ja kuljetti pois kaiken karjansa ja kaiken omaisuutensa, jonka hän oli koonnut, kaiken omistamansa ja Mesopotamiassa hankkimansa karjan, mennäkseen isänsä Iisakin luo Kanaanin maahan.” Jaakob oli ilmiselvästi tehnyt suunnitelmansa ja kaikki järjestelynsä hyvin huolellisesti jo ennen kuin hän kutsui vaimonsa neuvotteluun, joka teki päätöksen välittömän paon puolesta. Teksti korostaa toistuvasti sitä seikkaa, että kaikki se varallisuus, karja ja omaisuus, jonka Jaakob oli koonnut ja jonka hän otti mukaansa paetessaan, oli hänen rehellisesti kokoamaansa.

31:19: ”Mutta Laaban oli mennyt keritsemään lampaitaan. Silloin Raakel varasti isänsä kotijumalat.” Se, että Laaban oli poikiensa kanssa pitämässä lampaan keritsijäisiä, jotka kestivät useita päiviä, antoi Jaakobille hänen hakemansa tilaisuuden. Laaban ei näet olisi ikinä sallinut hänen lähteä rauhassa. Ei ole mitään väärää siinä, että pakenee tyrannia ja etsii paikkaa, jossa voi elää rauhassa ja turvassa ja omistautua kutsumustyöhönsä ilman että sitä estetään. Raakel varasti kuvat, isänsä pienet kotijumalat, luultavasti sen vuoksi, että hän pelkäsi tämän ehkä kysyvän niiltä neuvoa kuin oraakkelilta. Tämä osoittaa, että vaikka Raakel uskoi tosi Jumalaan, hän ei ollut vielä täysin vapaa pakanallisesta taikauskosta.

31:20: ”Ja Jaakob lähti varkain aramilaisen Laabanin luota eikä ilmaissut hänelle pakenemisaiettaan.” Jaakob käytti tilaisuutta poistua omaisuuksineen Laabanin siitä tietämättä (2. Sam. 15:6). Siitä ei vanhemmalle miehelle myöskään kerrottu.

31:21: ”Niin hän pakeni kaikkinensa, lähti ja meni virran yli ja suuntasi kulkunsa Gileadin vuorille päin.” Hän kahlasi yli Eufratin ja kääntyi sitten suoraan lounaaseen kohti Gileadin vuorta, joka sijaitsee Jarmuk-joen kaukaisemmalla puolella, kaakkoon Gennesaretin järvestä.

31:22–23: ”Mutta kolmantena päivänä Laabanille ilmoitettiin, että Jaakob oli paennut. 23. Silloin hän otti mukaansa heimonsa miehet ja ajoi häntä takaa seitsemän päivänmatkaa ja saavutti hänet Gileadin vuorilla.” Jaakobilla oli kolmen päivän etumatka, mutta hänen suuret laumansa hidastivat kulkua, kun sitä vastoin Laaban kykeni matkaamaan heimonsa miesten kanssa hyvin nopeasti. Kaikesta huolimatta Jaakob oli edennyt hyvin kymmenpäiväisen matkansa aikana.

31:24: ”Mutta Jumala tuli aramilaisen Laabanin luo unessa yöllä ja sanoi hänelle: ’Varo, ettet puhu Jaakobille hyvää etkä pahaa’.” Tämä nimi (aramilainen) erottaa Laabanin Jumalan oman kansan jäsenistä. Kirjaimellisesti ottaen Laabanin ei tullut puhuessaan Jaakobille siirtyä hyvästä pahaan, kiireisestä tyttäriensä ja näiden lasten tervehtimisestä moitteisiin ja muihin suuttumuksen ilmauksiin. Jumala rajoittaa sallimuksessaan hänen vihollistensa valtaa hänen lapsiinsa.

 

Laaban haukkuu Jaakobia

31:25: ”Ja Laaban saavutti Jaakobin. Jaakob oli pystyttänyt telttansa vuorelle, Laaban taas pystytti telttansa Gileadin vuorelle.” Jaakob oli siis leiriytynyt sille vuorijonolle, jonka korkeimpana huippuna oli Gileadin vuori. Laaban pystytti myös telttansa saavuttaessaan hänet heimolaistensa kanssa.

31:26: ”Ja Laaban sanoi Jaakobille: ’Mitä oletkaan tehnyt? Sinä olet pettänyt minut ja kuljettanut pois minun tyttäreni niinkuin miekalla otetut!’.” Laaban uskoi, että hän tekisi suurimman vaikutuksen Jaakobiin teeskentelemällä rakastavaa isää, joka on järkyttynyt. Hän toimi sen mukaisesti ja syytti Jaakobia siitä, että tämä oli kuljettanut hänen tyttärensä pois vastoin näiden tahtoa, kuin sotavankeina.

31:27: ”’Minkätähden pakenit salaa, läksit luotani varkain? Et ilmoittanut minulle mitään, ja niin minä en saanut saattaa sinua matkalle iloiten ja laulaen, vaskirummuin ja kantelein.’” Laaban käyttää kiihkeissä moitteissaan ilmauksia, joiden tarkoituksena on saada Jaakob näyttämään luihulta pelkurilta. Itse hän sitä vastoi vihjaa, ettei hän jalomielisyydessään olisi jättänyt järjestämättä asianmukaista jäähyväisjuhlaa iloiten ja laulaen, rummuin ja kantelein.

31:28: ”’Etkä suonut minun suudella lasteni lapsia ja tyttäriäni. Tyhmästi sinä olet menetellyt.’” Laaban kutsuu kursailematta koko Jaakobin menettelyä mielettömäksi.

31:29: ”Minulla olisi valta tehdä teille pahaa, mutta teidän isänne Jumala sanoi minulle viime yönä näin: ’Varo, ettet puhu Jaakobille hyvää etkä pahaa’.” Laabanin mukanaan tuoma joukko oli kyllin iso aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Jaakobille. Vain pelko Jumalan rangaistuksesta esti Laabania seuraamasta haluaan. Tässä kohtaa Laabanin vihamielisyys selvästi sai hänet unohtamaan kaiken harkitsevaisuuden ja paljastamaan hänen katkeruutensa ja todellisen aikeensa.

31:30: ”’Olkoon: sinä olet nyt lähtenyt matkallesi, koska niin suuresti ikävöit isäsi kotiin, mutta minkätähden olet varastanut minun jumalani?’” Laaban tahtoo sanoa, että Jaakobin lähdölle on olemassa jotakin perusteita, vaikkakin se tapahtui salaa. Mutta hänen jumaliensa varastamiselle ei voitu löytää mitään puolustusta, ja siitä hän nyt syyttää suoraan Jaakobia.

31:31–32: ”Jaakob vastasi ja sanoi Laabanille: ’Minä pelkäsin, sillä ajattelin, että sinä riistäisit minulta tyttäresi’.” Tämä oli vastausta Laabanin ensimmäiseen kysymykseen, siihen miksi Jaakob oli lähtenyt Mesopotamiasta sillä tavalla kuin hän lähti. Se ei paljastanut Laabanin hyvin imartelevaa mielipidettä. Mitä syytökseen tuli, Jaakob sanoi: 32. ”Mutta se, jonka hallusta löydät jumalasi, menettäköön henkensä. Heimojemme miesten läsnäollessa tutki, mitä minulla on, ja ota pois, mikä on omaasi.” Tämä lausuma osoittaa, miten vihoissaan Jaakob oli siitä varkausepäilystä, josta häntä oli syytetty. Hän rohkeasti haastaa Laabanin tekemään tutkimuksen heimolaistensa nähden ja julistaa, että jos joltakulta löydetään kuvat, hän on ansainnut kuoleman. ”Sillä Jaakob ei tiennyt, että Raakel oli ne varastanut.”

31:33: ”Ja Laaban meni Jaakobin telttaan, Leean telttaan ja molempien orjatarten telttaan, mutta ei löytänyt mitään. Ja tultuaan ulos Leean teltasta hän meni Raakelin telttaan.” Niin varma Laaban oli asiastaan, että hän suoritti hyvin perusteellisen etsinnän. On ironiaa siinä, että epäjumalanpalvelija etsii jumaliaan eikä kykene niitä löytämään.

31:34: ”Mutta Raakel oli ottanut kotijumalat, pannut ne kamelin satulaan ja istunut niiden päälle. Ja Laaban penkoi koko teltan, mutta ei löytänyt mitään.” Laaban tarkasti kaiken teltassa perinpohjaisesti. Hän ei ainoastaan katsellut ympärilleen vaan myös koetteli käsillään.

31:35: ”Ja hän sanoi isällensä: ’Älä vihastu, herrani, siitä etten voi nousta sinun edessäsi” – kuten tyttären kunnioitus isäänsä kohtaan olisi edellyttänyt – ”sillä minun on, niinkuin naisten tavallisesti on’. Ja Laaban etsi, mutta ei löytänyt kotijumalia.” Riippumatta siitä oliko tämä totta vai ei, hän osoittautui ovelan isänsä veroiseksi tyttäreksi, sillä tämä juoni esti Laabania katsomasta satulan alle, jota Raakel käytti leposohvana. Myöhempänä aikana tämä asia säädettiin lailla (3. Moos. 15:19s). Siten Herra ei sallinut Jaakobin, joka ei tiennyt mitään Raakelin juonesta, joutua häpeään.

 

Jaakob ojentaa Laabania

31:36: ”Silloin Jaakob vihastui ja soimasi Laabania; Jaakob puhkesi puhumaan ja sanoi Laabanille: ”Mitä minä olen rikkonut, mitä pahaa minä olen tehnyt, että näin minua ahdistat?” Etu oli nyt kokonaan Jaakobin puolella eikä hän hukannut aikaa käyttääkseen sen hyödykseen. Hän vaati Laabania tilille sekä tämän asenteesta että hänen kaikista vääristä teoistaan – samoin siitä, että tämä oli ahdistellut häntä niin ylimielisesti.

31:37: ”Nyt olet penkonut kaikki minun tavarani; mitä olet löytänyt sellaista, joka olisi sinun talosi tavaraa? Tuo se tähän minun heimoni ja sinun heimosi miesten eteen, että he ratkaisisivat meidän molempien välin.” Etsiminen, johon Laaban oli ryhtynyt varmana epäilyksessään, ei tuottanut yhtään mitään tuloksia. Tämä sai hänet näyttämään hölmöltä molempien – sekä omiensa että Jaakobin kanssa olevien silmissä.

31:38–39: ”Jo kaksikymmentä vuotta minä olen ollut sinun luonasi; sinun uuhesi ja vuohesi eivät ole synnyttäneet keskoisia, enkä minä ole oinaita sinun laumastasi syönyt.” 39. ”Pedon haaskaamaa en ole sinulle tuonut, se oli minun itseni korvattava; minulta sinä sen vaadit, olipa se viety päivällä tai viety yöllä.” Jaakob ei ollut mennyt Laabanin luokse esittäen yksityiskohtaisen kertomuksen jokaisesta menetyksestä laumassa. Sen sijaan hän oli vapaaehtoisesti itse korvannut kaikki menetykset.

31:40: ”Päivällä vaivasi minua helle, yöllä vilu, ja uni pakeni silmistäni.” Lähi-idässä yön kylmyyttä vastaa polttava helle päiväsaikaan.

31:41: ”Jo kaksikymmentä vuotta minä olen ollut sinun talossasi; neljätoista vuotta minä palvelin sinua saadakseni molemmat tyttäresi ja kuusi vuotta saadakseni sinulta karjaa, mutta kymmenen kertaa sinä muutit minun palkkani.” Kuten yksi raamatunselittäjä sanoo: ”Voimakas tunne ja ylväs itsetietoisuus, jotka ilmenevät hänen puheessaan, antavat sille rytmikkään liikkeen ja runolliset muodot.”

31:42: ”Jos minun isäni Jumala, Aabrahamin Jumala, jota myöskin Iisak pelkää, ei olisi ollut minun puolellani, niin sinä olisit nyt lähettänyt minut tyhjänä tieheni. Jumala on nähnyt minun kurjuuteni ja kätteni vaivannäön, ja hän ratkaisi viime yönä asian.” Jaakobin palvelu Laabanin luona on esimerkki oikeasta uskollisuudesta, joka tässä asetetaan kauttaaltaan vastakohdaksi vanhemman miehen itsekkyydelle. Oikea uskova on valpas, uskollinen, tunnontarkka ja huolellinen siinä, ettei hän lyö laimin tai tuhlaa mitään hänelle uskotusta omaisuudesta. Hän palvelee innokkaasti Jumalaa ja lähimmäistään kättensä teoilla.

 

Liitto Gileadin vuorella

31:43: ”Niin Laaban vastasi ja sanoi Jaakobille: ’Tyttäret ovat minun tyttäriäni, ja lapset ovat minun lapsiani, ja karja on minun karjaani, ja kaikki, mitä näet, on minun omaani. Mutta minkä minä nyt mahdan näille tyttärilleni tai lapsille, jotka he ovat synnyttäneet!’” Laaban puhuu yhä perusteettomasti kerskuen viitaten ylenmääräiseen valtaansa ja väittäen omakseen sellaista, mikä ei hänelle enää kuulunut. Hänen sanansa osoittavat kuitenkin myös, että Jaakobin nuhteella oli ollut vaikutus. Hän tajuaa, että kaikki pyrkimykset Jaakobin henkeä tai hyvinvointia vastaan vahingoittaisivat myös hänen lapsiaan ja lastenlapsiaan. Samanaikaisesti hänessä herää pelko siitä, että jonakin päivänä Jaakob saattaisi palata Mesopotamiaan mahtavan joukon johtajana ja kostaa kokemansa vääryyden.

31:44: ”Tule siis, tehkäämme liitto keskenämme, ja olkoon se todistuksena meidän välillämme, minun ja sinun.” Tämä ehdotus oli suurelta osin itsekkyyden seurausta, mutta se palveli tarkoitusta.

31:45: ”Silloin Jaakob otti kiven ja nosti sen pystyyn patsaaksi.” Tämä kivi oli muistomerkki sopimuksesta, rauhanomaisesta erosta, johon hän suostui.

31:46: ”Ja Jaakob sanoi heimonsa miehille: ’Kootkaa kiviä’. Ja he ottivat kiviä ja rakensivat roukkion ja aterioivat siinä sen kiviroukkion päällä.” Aterioiminen osoitti ystävällismielistä kanssakäymistä.

31:47–49: ”Ja Laaban antoi sille nimen Jegar-Saahaduta, mutta Jaakob antoi sille nimen Galed.” Molemmat nimet, joista edellinen on kaldean (aramean) kieltä ja jälkimmäinen heprean kieltä, tarkoittavat samaa: todistuksen roukkio. 48 ”Ja Laaban sanoi: ’Tämä roukkio olkoon tänään todistajana meidän välillämme, minun ja sinun’; sen tähden hän antoi sille nimen Galed 49. ja myöskin nimen Mispa. Sillä hän sanoi: ’Herra olkoon vartija meidän välillämme, minun ja sinun, kun joudumme loitolle toistemme näkyvistä’.” Mispa on toinen nimi, joka paikalle annettiin myöhemmin Laabanin toisen huomautuksen tähden. Mispa merkitsee vartiotornia, sillä Herraa pyydettiin olemaan vartijana, valvomaan tarkoin, että sopimuksen ehtoja noudatettaisiin.

31:50: ”’Jos sinä kohtelet pahasti minun tyttäriäni tahi otat toisia vaimoja tyttärieni lisäksi, niin tiedä, että vaikkei ketään ihmistä olekaan läsnä, Jumala kuitenkin on todistajana meidän välillämme, minun ja sinun’.” Herra tiesi, mitä sopimukseen sisältyi ja hän valvoisi, ettei yhtään sen ehtoa vastaan rikottaisi.

31:51: ”Ja Laaban sanoi vielä Jaakobille: ’Katso, tämä roukkio ja tämä patsas, jonka minä olen pystyttänyt meidän välillemme, minun ja sinun 52. – tämä roukkio olkoon todistuksena, ja myöskin tämä patsas olkoon todistuksena siitä, etten minä kulje tämän roukkion ohi sinun luoksesi ja ettet sinäkään kulje tämän roukkion ja tämän patsaan ohi minun luokseni paha mielessä’.” Jos jommallakummalla olisi joskus koston ajatuksia, hänen tiensä toisen maahan veisi tämän paikan ohi ja kivinen muistomerkki muistuttaisi häntä liitosta.

31:53: ”’Aabrahamin Jumala ja Naahorin Jumala, heidän isiensä Jumala, olkoon tuomarina meidän välillämme’. Laaban, epäjumalanpalvelija, on aika epämääräinen mainitsemaan oman jumalansa nimeä, vaikkakin hän koettaa löytää yhteisen perustan. ”Ja Jaakob vannoi valansa Jumalan kautta, jota hänen isänsä Iisak pelkäsi.” Jumala, jonka Iisak tiesi olevan ainoan oikean Jumalan.

31:54: ”Ja Jaakob uhrasi vuorella teurasuhrin ja kutsui heimonsa miehet aterioimaan, ja he aterioivat ja olivat yötä vuorella.” Jaakob teurasti eläimiä uhriksi todelliselle Jumalalle. Hän kutsui veljensä syömään leipää ja siten sinetöimään liiton yhteisellä aterialla.

31:55: ”Mutta varhain seuraavana aamuna Laaban nousi, suuteli lastensa lapsia ja tyttäriään ja hyvästeli heidät; sitten hän lähti matkaan ja palasi kotiinsa.” Näin Laaban erosi heistä hyvin hellissä merkeissä vastakohtana hänen aiemmalle karkeudelleen. Tästä kertomuksesta liitosta me opimme, että uskovat koettavat pitää rauhan kaikkien ihmisten, myös epäuskoisten, kanssa, sikäli kuin se on mahdollista totuutta kieltämättä. Tämä ei muuta kuitenkaan sitä, että he käyvät alituista sotaa syntiä vastaan.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
3/2014 Lehdet

Jaakobin lapset ja vaurastuminen (1. Moos. 30)

Paul Kretzmann, USA

Bilhan ja Silpan lapset

30:1: ”Kun Raakel näki, ettei hän synnyttänyt Jaakobille, kadehti hän sisartaan ja sanoi Jaakobille: ’Hanki minulle lapsia, muuten minä kuolen’.” Hedelmättömyyttä pidettiin Vanhassa testamentissa Jumalan erityisenä rangaistuksena ja kirouksena varsinkin patriarkkojen (kantaisien) perheissä. Näiden tapauksessa Messiaan kaipaus lisäsi halua saada lapsia. Kun siis Raakel näki sisarensa Leean synnyttävän pojan toisensa jälkeen, tuli hän täyteen kateutta ja kärsimättömyyttä. Hän selvästikin uskoi, että kaikki hänen rukouksensa jälkeläisen saamisesta olivat turhia. Tämä selittää hänen kiukun purkauksensa. Se sai hänet lausumaan, että hän kuolisi masennuksesta ja surusta, ellei Jaakob onnistuisi hankkimaan hänelle lapsia.

30:2: ”Niin Jaakob vihastui Raakeliin ja sanoi: ’Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?’” Raakel ansaitsi täysin Jaakobin ankaran moitteen: ”Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?” Mitä Jaakobin omaan voimaan tuli, hän oli voimaton. Luultavasti hän, samoin kuin Raakel, ei myöskään turvautunut kylliksi rukoukseen voimana, joka valloittaa Jumalan sydämen.

30:3: ”Mutta Raakel sanoi: ’Tässä on orjattareni Bilha; yhdy häneen, että hän synnyttäisi minun helmaani ja minäkin siten saisin lapsia hänestä’.” Tämä ei ollut uskon tapa vaan lihan keino: Raakelin orjattaren lapset kuuluisivat tämän emännälle ja sitäkin enemmän, jos Jaakob – Raakelin ehdotuksesta – olisi heidän isänsä.

30:4: ”Ja hän antoi hänelle orjattarensa Bilhan vaimoksi ja Jaakob yhtyi häneen.” Jaakobin oma mielentila ajatellen hänen suosikkivaimonsa hedelmättömyyttä ja omaa ikääntymistään – hän oli nyt lähes yhdeksänkymmenen vuoden ikäinen – sai Jaakobin suostumaan vaimonsa suunnitelmaan.

30:5–6: ”Ja Bilha tuli raskaaksi ja synnytti Jaakobille pojan. 6 Niin Raakel sanoi: ’Jumala hankki minulle oikeuden, ja hän kuuli minun ääneni ja antoi minulle pojan’. Sen tähden hän antoi hänelle nimen Daan (tuomari).” Raakel siis piti tilannetta itsensä ja sisarensa välisenä kiistana, jossa Jumala oli nyt pannut syrjään vääryyden antaessaan hänelle pojan Raakelin edustajan välityksellä.

30:7–8: ”Ja Bilha, Raakelin orjatar, tuli jälleen raskaaksi ja synnytti Jaakobille toisen pojan. 8 Niin Raakel sanoi: ’Jumalan taisteluja minä olen taistellut sisareni kanssa ja olen voittanut’. Ja hän antoi hänelle nimen Naftali.” Raakel oli onnistunut saamaan myös tämän pojan kamppailtuaan Leean, niin vieläpä itse Jumalan kanssa. Hänen sanansa osoittavat kaipuuta olla osallinen patriarkaalisesta siunauksesta, vaikkakin siinä, mitä hän sanoo, on vielä tietty määrä itsepäisyyttä.

30:9: ”Kun Leea näki lakanneensa synnyttämästä, otti hän orjattarensa Silpan ja antoi hänet Jaakobille vaimoksi.” Siten hän seurasi sisarensa esimerkkiä. Tästä asiasta oli nyt tulossa varsinaisesti lihallinen kamppailu.

30:10–11: ”Ja Silpa, Leean orjatar, synnytti Jaakobille pojan. Niin Leea sanoi: ’Onneksi!’ Ja hän antoi hänelle nimen Gaad (hyvä onni).”  Hän katsoi, että tämän pojan syntymä oli hänelle onnekas tapahtuma.

30:12: ”Ja Silpa, Leean orjatar, synnytti Jaakobille toisen pojan. 13 Niin Leea sanoi: ’Onnellista minua! Niin, naiset ylistävät minua onnelliseksi.’ Ja hän antoi hänelle nimen Asser (onnellinen).” Hän uskoi, että tyttäret, naiset – olivat he missä tahansa – pitäisivät häntä onnekkaana, kun hän oli synnyttänyt miehelleen kuusi poikaa. Näyttää siltä, että Leea ei tähän aikaan ottanut laskelmissaan huomioon Herran siunausta. Kyseessä oli yksinkertaisesti hänen ja Raakelin välinen kilpailu.

 

Leean viimeiset lapset

30:14: ”Mutta Ruuben meni kerran ulos nisunleikkuun aikana ja löysi lemmenmarjoja vainiolta ja toi ne äidillensä Leealle.” Pikku Ruuben, joka oli tuohon aikaan neljän tai viiden vuoden ikäinen, löysi vainiolta lemmenmarjoja. Nämä marjat ovat keltaisia ja niissä on voimakas, hyvä tuoksu. Ne ovat suunnilleen muskottipähkinän kokoisia. Lemmenmarjojen uskottiin edistävän hedelmällisyyttä ja sopivan lemmenjuomaksi. ”Niin Raakel sanoi Leealle: ’Anna minulle poikasi lemmenmarjoja’.” Tämä osoittaa, mihin pisteeseen näiden kahden naisen välinen kateus oli kasvanut, kun he turvautuivat jopa tuollaisiin luuloteltuihin lääkkeisiin.

30:15: ”Leea vastasi hänelle: ’Eikö riitä, että olet vienyt minulta mieheni, koska tahdot ottaa vielä poikani lemmenmarjatkin?’ Siten Leea kärsi siitä tunteesta, että häntä ei rakastettu tai että häntä vain siedettiin vaimona. Raakel sanoi: ’Olkoon, maatkoon hän tämän yön sinun kanssasi, kunhan saan poikasi lemmenmarjat’.” Kaupan ehdot olivat siis nämä: Raakelin tuli saada lemmenmarjat ja hän vuorostaan luovutti Jaakobin Leealle tämän kerran.

30:16: ”Kun Jaakob illalla palasi vainiolta, meni Leea häntä vastaan ja sanoi: ’Minun luokseni sinun on tultava, sillä minä olen ostanut sinut poikani lemmenmarjoilla’.” Näin Leea piti kiinni siitä, mitä hänelle oli luvattu. ”Ja hän makasi sen yön hänen kanssaan. 17 Ja Jumala kuuli Leeaa, ja Leea tuli raskaaksi ja synnytti Jaakobille viidennen pojan.” Lemmenmarjat eivät siis sinänsä, luonnonlääkkeenä, vaikuttaneet hedelmällisyyttä, vaan Herran, luomakunnan Jumalan siunaus sen vaikutti.

30:18 ”Niin Leea sanoi: ’Jumala on palkinnut minulle sen, että annoin orjattareni miehelleni’. Ja hän antoi hänelle nimen Isaskar (hän joka tuo palkinnon). Hän uskoi, että tämä poika oli Jumalan palkinto hänelle siitä, että hän oli antanut orjattarensa miehelleen.

30:19: ”Ja Leea tuli jälleen raskaaksi ja synnytti Jaakobille kuudennen pojan. 20 Silloin Leea sanoi: ’Jumala on antanut minulle hyvän lahjan. Nyt mieheni on asuva minun luonani, sillä minä olen synnyttänyt hänelle kuusi poikaa.’ Ja hän antoi hänelle nimen Sebulon (asuminen).” Tämä yksityiskohtainen kertomus Jaakobin ja hänen vaimojensa välisistä hyvin intiimeistä suhteista osoittaa heidän luontojensa heikkouden ja syntisyyden. Heidän sydämiään ei silti täyttänyt pelkkä lihallinen halu ja kateus, vaan heillä oli aina mielessään – enemmän tai vähemmän selvästi – Messiasta koskeva lupaus ja sen merkitys.

30:21: ”Sitten hän synnytti tyttären ja antoi hänelle nimen Diina.” Tämä on mainittu tässä sen vuoksi, mitä Dinalle myöhemmin tapahtui (1. Moos. 34).

 

Joosefin syntymä

30:22: ”Mutta Jumala muisti Raakeliakin, ja Jumala kuuli häntä ja avasi hänen kohtunsa.” Näyttää siltä, että kun kaikki hänen suunnitelmansa ja sotajuonensa epäonnistuivat, hän kääntyi Jumalan puoleen rukoillen palavasti ja kärsivällisesti. Herra vastasi hänelle ja poisti hänen hedelmättömyytensä.

30:23: ”Niin hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Jumala on ottanut pois minun häpeäni’. 24 Ja hän antoi hänelle nimen Joosef (hän lisää), sanoen: ’Herra antakoon minulle vielä toisen pojan’.” Ottaessaan Raakelilta pois hänen hedelmättömyydestään koituneen moitteen Herra oli vahvistanut hänen toivoaan siitä, että hän antaisi tälle toisen pojan. Tämä toive toteutui myöhemmin (1. Moos. 35:16–18). On epäilemättä oikein olettaa tätä seuraavasta kertomuksesta, että Jaakobin yksitoista lasta, Ruubenista Joosefiin, syntyivät hänen avioitumistaan seuraavien seitsemän vuoden aikana. Nämä lapset eivät syntyneet täsmälleen kerrotussa aikajärjestyksessä, mutta siten, että Leea synnytti neljä poikaansa neljän ensimmäisen vuoden aikana. Daan ja Naftali syntyivät luultavasti myös tänä aikana. Silpan lapset syntyivät välittömästi sen jälkeen, kun Leea itse taas tuli äidiksi kuudentena ja seitsemäntenä vuotena. Joosef syntyi suunnilleen seitsemännen vuoden lopussa, kun Jaakob oli yhdeksänkymmenen yhden vuoden ikäinen. Koko kertomus osoittaa, että Herran pelko tekee kodista todellisesti onnellisen. Uskovat luottavat näet saavansa Herralta kaikki hyvät lahjat ja ottavat ne kiitollisina vastaan hänen kädestään.

 

Laabanin ja Jaakobin välinen sopimus

30:25: ”Ja kun Raakel oli synnyttänyt Joosefin, sanoi Jaakob Laabanille: ’Päästä minut menemään kotiini ja omaan maahani’.” Neljätoista Jaakobin palvelusvuotta olivat nyt tulleet päätökseen. Koska hän ei pitänyt Mesopotamiaa kotinaan vaan vieraana maana, halusi hän palata takaisin omaan maahansa, Kanaaniin. Sen vuoksi hän pyysi Laabanilta lupaa lähteä.

30:26: ”Anna minulle vaimoni ja lapseni, joiden vuoksi olen sinua palvellut, mennäkseni pois; sillä tiedäthän itse, kuinka olen sinua palvellut.” Laabanin täytyi myöntää Jaakobin uskollisuus kaikessa hänen työssään, erityisesti koska kauppa oli ollut hänelle tähän saakka hyvin edullinen.

30:27: ”Laaban vastasi hänelle: ’Jospa saisin armon silmiesi edessä! Merkkini ilmoittavat, että Herra sinun tähtesi on siunannut minua.’” Laaban ilmaisi pyyntönsä mitä kohteliaimmin sanoin, vaikka hänellä oli ainoastaan itsekkäitä syitä pyytää Jaakobia jäämään.

30:28: ”Ja hän sanoi vielä: ’Määrää palkka, joka minun on sinulle maksettava, niin minä sen annan’.” Näyttää siltä kuin hän taipuisi ehdoitta mihin tahansa vaatimukseen, jonka Jaakob ehkä esittäisi, mutta todellisuudessa hän perusti laskelmointinsa Jaakobin halukkuuden ja nöyryyden varaan.

30:29–30: ”Hän vastasi hänelle: ?’Itsehän tiedät, kuinka minä olen sinua palvellut ja millaiseksi karjasi on tullut minun hoidossani. 30 Sillä vähän sinulla oli ennen minun tuloani, mutta sitten se on karttunut suureksi, ja Herra on siunannut sinua, missä vain minä liikuin. Mutta milloin saan ruveta tekemään työtä minäkin oman perheeni hyväksi?’” Näissä sanoissa oli selvä vihje Laabanille siitä, että tämän kannattaisi tehdä Jaakobista itsenäinen karjataloudessa. Mutta Laaban toisti kysymyksensä.

30:31: ”Hän vastasi: ’Mitä minun on sinulle annettava?’ Jaakob sanoi: ’Ei sinun tarvitse antaa minulle mitään. Jos myönnät minulle tämän, niin minä yhä edelleen paimennan ja vartioitsen sinun laumojasi’.” Nyt pantiin oveluus oveluutta vastaan. Jaakob näet kieltäytyi luottamasta Laabanin anteliaisuuteen, sillä hän oli oppinut tuntemaan enonsa luonteen.

30:32: ”’Minä tarkastan tänään kaiken laumasi; erota siitä pois kaikki pilkulliset ja kirjavat lampaat sekä karitsoista kaikki mustat ja vuohista kirjavat ja pilkulliset. Ja minun palkkani on sitten oleva tämä.’” Tämän sopimuksen ehdot perustuivat siihen seikkaan, että idässä vuohet ovat yleensä mustia tai tumman ruskeita, harvoin valkoisia tai sellaisia, joissa on valkoisia pilkkuja. Lampaat sitä vastoin ovat yleensä valkoisia, harvoin mustia tai pilkullisia. Ehdotus näytti siitä syystä olevan hyvin yksipuolinen Laabanin eduksi.

 

30:33: ”’Ja siinä minun rehellisyyteni tulee toteennäytetyksi: kun vasta tulet omin silmin katsomaan minun palkkaani, niin kaikki vuohet, jotka eivät ole pilkullisia eivätkä kirjavia, ja kaikki karitsat, jotka eivät ole mustia, katsottakoon minun varastamikseni.’” Jos Laaban milloin tahansa löytäisi hänen laumoistaan sellaisia eläimiä, jotka eivät vastanneet tätä kuvausta, hän saisi syyttää Jaakobia varkaudesta.

30:34–35: ”Laaban vastasi: ’Hyvä, olkoon, niin kuin olet puhunut’.” Hän oli täysin tyytyväinen tähän suunnitelmaan, joka näytti täysin suosivan häntä. 35 ”Ja samana päivänä hän erotti pois juovikkaat ja kirjavat vuohipukit ja kaikki pilkulliset ja kirjavat vuohet – kaikki, joissa oli jotakin valkoista – sekä kaikki mustat karitsat ja jätti ne poikiensa hoitoon.” Laaban ryhtyi kaikkiin ajateltavissa oleviin varotoimiin. Hän valvoi itse henkilökohtaisesti kaikkien tummien ja pilkullisten lampaiden sekä valkoisten ja pilkullisten vuohien poistamisen.

30:36: ”Ja hän asetti niin, että oli kolmen päivän välimatka hänen ja Jaakobin välillä; ja Jaakob paimensi Laabanin muuta karjaa.” Asettamalla omat poikansa vastaamaan hänen laumoistaan ja erottamalla laumat hyvin kauas toisistaan Laaban ajatteli laittaneensa tehokkaasti Jaakobin kunnianhimon aisoihin. Kaikessa tässä Laaban osoitti olevansa itsekäs ja ahne mies, joka hyödynsi kaikki mahdolliset keinot minimoidakseen Jaakobin palkan.

 

Jaakobin suuri vauraus

30:37: ”Mutta Jaakob otti itselleen tuoreita haavan, mantelipuun ja plataanin oksia ja kuori niihin valkeita juovia, paljastaen oksien valkoisen rungon.” Koska itäisten puiden, mantelipuun tai vaahteran, kaarna on tumman väristä samalla kun niiden puuaines on häikäisevän valkoista, soveltuvat ne erittäin hyvin tähän tarkoitukseen.

30:38: ”Ja kuorimansa oksat hän pani eläinten eteen vesikaukaloihin eli juoma-astioihin, joista ne tulivat juomaan; ja ne olivat kiimallaan tullessansa juomaan.” Vaikutelma, jonka eläinten kiimallaan ollessaan oli määrä saada, tuli olla niin äkillinen, syvä ja kestävä, että se vaikuttaisi niiden jälkeläisten väriin.

30:39: ”Ja eläimet pariutuivat oksien edessä ja synnyttivät juovikkaita, pilkullisia ja kirjavia karitsoita.” Jaakobin suunnitelma toimi hienosti. Se sai hänen laumansa kasvamaan hyvin nopeasti.

30:40: ”Sitten Jaakob erotti karitsat; ja hän asetti eläinten päät niihin päin, jotka olivat pilkullisia, ja kaikkiin niihin päin, jotka olivat mustia Laabanin laumassa; siten hän hankki itselleen eri laumansa eikä päästänyt niitä Laabanin laumaan.” Tällä toisella juonella mustat vuohet ja valkoiset lampaat pidettiin aina erillään eikä mikään niiden omassa laumassa kiinnittänyt niiden huomiota. Sitä vastoin täplikkäät ja pilkulliset eläimet oli selvästi määrätty tekemään vaikutus eläimiin niiden lisääntymisaikana.

30:41: ”Ja joka kerta kun voimakkaat eläimet olivat kiimallaan, pani Jaakob oksat eläinten silmien eteen vesikaukaloihin, niin että ne pariutuivat oksien edessä.” Tämä tapahtui keväällä sillä syksyllä syntyneitä lampaita ja kilejä pidettiin vahvempina ja parempina.

30:42: ”Mutta heikkojen eläinten eteen hän ei niitä pannut. Niin joutuivat heikot Laabanille ja voimakkaat Jaakobille.” Näin Jaakobin onnistui – Jumalan siunauksella (1. Moos. 31:12) – hankkia osa niistä palkoista, jotka niin runsaina kuuluivat hänelle monien vuosien uskollisesta palveluksesta. Hän käytti kaikkea liikemiehen älyään lyödessään ahneen enonsa tämän omassa pelissä, mutta samalla hän piti sanansa, ettei hän ominut itselleen yhtään eläintä, joka ei hänelle kuulunut.

30:43: ”Ja siten mies tuli ylen rikkaaksi; hän sai paljon pikkukarjaa sekä palvelijattaria, palvelijoita, kameleja ja aaseja.” Jumalan siunauksesta hän hankki kaiken tämän seuraavien kuuden vuoden aikana. Ilman Jumalan siunausta rikkaus on kirous.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2014 Avioliitto Lehdet

Jaakobin avioliitto (1. Moos. 29)

Paul Kretzmann, USA

Jaakob saapuu Mesopotamiaan

29:1: ”Ja Jaakob lähti matkaan – kirjaimellisesti: hän nosti jalkansa, ts. hän jatkoi matkaansa iloisin mielin – ja tuli Idän miesten maalle.” Hän tuli Eufratin tuolle puolen Mesopotamiaan, joka sijaitsee koilliseen Kanaanin maasta. Tämä matka poikkesi jonkin verran Elieserin matkasta lähes sata vuotta aiemmin, sillä Jaakob, joka oli nyt 77 vuotta vanha, kulki koko matkan jalkaisin.

29:2: ”Ja katso, hän huomasi kedolla kaivon, ja katso, sen ääressä makasi kolme lammaslaumaa, sillä siitä kaivosta oli tapana juottaa laumoja. Ja kaivon suulla oli suuri kivi.” Jaakob tiesi, että hänen täytyi olla lähellä määränpäätä. Sen tähden hän tarkasteli huolellisemmin ympäristöä. Hän huomasi vainiolla tämän kaivon tai vesisäiliön, jonka suuta peitti suuri kivi.

29:3: ”Sen tähden annettiin kaikkien laumojen kokoontua sinne (tiettyinä vuorokauden aikoina) ja sitten vieritettiin kivi kaivon suulta ja juotettiin lampaat, jonka jälkeen kivi taas pantiin paikoilleen kaivon suulle. Lähistöllä ei selvästikään ollut paljon vettä. Oli välttämätöntä noudattaa mitä suurinta huolellisuutta saatavissa olevan veden säilyttämiseksi puhtaana.

29:4–7: ”Ja Jaakob sanoi heille: ’Veljeni, mistä te olette?’ He vastasivat: ’Harranista olemme’.  5 Hän kysyi heiltä: ’Tunnetteko Laabanin, Naahorin pojan’ (sanan laajemmassa merkityksessä poika, sillä Laaban oli Naahorin pojanpoika)? He vastasivat: ”Tunnemme”. 6 Ja hän kysyi heiltä: ’Voiko hän hyvin?’ He vastasivat: ’Hyvin hän voi; ja katso, Raakel, hänen tyttärensä, tulee tuolla lammasten kanssa’. 7 Hän sanoi: ’Vielä on täysi päivä ja liian aikaista koota lauma (hän otaksui, että paimenet kokoaisivat ne myöhemmin heti aitaukseen tai karjapihaan yötä varten); juottakaa lampaat ja viekää ne takaisin laitumelle’.”

Tämä ei ollut Jaakobilta sopimatonta komentelua vaan ainoastaan järjestely paimenten saamiseksi pois. Hän olisi näet luonnollisesti halunnut mieluummin tavata serkkunsa, jota hän jo nyt piti todennäköisenä vaimonaan, yksin eikä palvelijoiden ollessa läsnä.

29:8: ”He vastasivat: ’Emme voi, ennen kuin kaikki laumat ovat koolla ja kivi on vieritetty kaivon suulta; sitten juotamme lampaat’.” Yleensä siis tarvittiin kaksi miestä tai vielä useampia vierittämään kivi pois vesisäiliön suulta. He olivat saaneet määräyksen tulla yhdessä tiettynä aikana, ettei laumojen hoitaminen viivästyisi ja ettei siinä olisi ongelmia.

 

Jaakob kohtaa Raakelin

29:9: ”Hänen vielä puhuessaan heidän kanssaan tuli Raakel isänsä lammasten kanssa, sillä hänen oli tapana olla paimenessa.” Raakel oli yksi isänsä paimenista, aivan kuten arabien naimattomat tyttäret ovat tänäkin päivänä.

29:10: ”Kun Jaakob näki Raakelin, enonsa Laabanin tyttären, ja enonsa Laabanin lampaat, astui hän esiin ja vieritti kiven kaivon suulta ja juotti enonsa Laabanin lampaat.” Ilo, jota Jaakob koki saavutettuaan määränpäänsä turvallisesti pitkän, yksinäisen ja vaarallisen matkan jälkeen autiomaan halki ja hänen ilahtumisensa siitä, että hän kohtasi serkkunsa niin pian, antoi hänelle epätavallisen, sankarillisen voiman.

29:11: ”Ja Jaakob suuteli Raakelia ja korotti äänensä ja itki.” Hänen ikänsä ja sukulaisuussuhde teki tällaisen läheisen tervehtimisen aivan sopivaksi. Saattaa olla, että aviollinen kiintymys on herännyt jo tässä vaiheessa hänen sydämessään. Olihan yksi hänen matkansa tarkoituksista ottaa yksi Laabanin tyttäristä vaimokseen.

29:12: ”Niin Jaakob ilmoitti Raakelille, että hän oli hänen isänsä sukulainen ja Rebekan poika; ja Raakel riensi pois ja ilmoitti sen isällensä.” Raakel oli nyt vuorostaan ylitsepursuavan iloinen. Tämä sai hänet etsimään hyvin kiireesti isäänsä.

29:13: ”Kun Laaban kuuli kerrottavan Jaakobista, sisarensa pojasta, riensi hän häntä vastaan, syleili ja suuteli häntä ja toi hänet kotiinsa (siten tarjoten hänelle sydämellisen vastaanoton); ja hän kertoi Laabanille kaikki, mitä oli tapahtunut.” Hän kertoi kaiken sen, mikä oli tarpeellista hänen matkansa selittämiseksi.

29:14: ”Ja Laaban sanoi hänelle: ’Niin, sinä olet minun luutani ja lihaani’.” Jaakobin kertomus vakuutti hänet. Se osoitti näet lopullisesti, että Jaakob oli hänen sisarenpoikansa. ”Ja hän asui hänen luonaan kuukauden päivät.” Siten hän tutustui sekä tähän perheeseen että olosuhteisiin perheessä. Näin Herra oli johdattanut Jaakobin askeleet. Samoin hän valvoo kaikkien lastensa askelia maan päällä. Huolimatta monista vaivoista ja puutteista he yleensä onnistuvat löytämään kodin ja ystäviä. Siten Herra osoittaa isällisen huolenpitonsa.

 

Jaakob palvelee Laabania Raakelin tähden

29:15: ”Ja Laaban sanoi Jaakobille: ’Olet tosin sukulaiseni, mutta palvelisitko silti minua palkatta? Sano minulle, mikä on palkkasi oleva.’” Jaakob ei ollut ollut toimettomana saapumisensa jälkeisenä kuukautena. Hän oli osoittautunut niin alttiiksi ja niin taitavaksi, että Laaban palkkasi hänet ilomielin, kunhan ehdoista saatiin sovittua.

29:16: ”Mutta Laabanilla oli kaksi tytärtä; vanhemman nimi oli Leea, nuoremman nimi oli Raakel.” Laaban tiesi, että Jaakob anoisi lopulta toista ja hänen tarjouksensa tarkoitus oli raivata tietä sille.

29:17: ”Ja Leealla oli sameat silmät, mutta Raakelilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot.” Leean silmät olivat heikot ja sameat. Hän ei ollut kaunis itämaisessa mielessä. Raakel oli kaunis niin kasvoiltaan kuin koko olemukseltaan. Erityisesti hänen silmänsä olivat kirkkaat ja loistavat, mitä pidetään suuressa arvossa idässä.

29:18: ”Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi: ’Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi’.” Tämän palvelun oli määrä tapahtua tavanomaisten myötäjäisten ja sukulaisille annettujen lahjojen sijasta.

29:19: ”Laaban vastasi: ’Parempi on, että annan hänet sinulle, kuin että antaisin hänet jollekin toiselle; jää luokseni’.” Laaban teeskenteli välinpitämätöntä. Itsekkyydessään ja ahneudessaan Laaban odotti suurta voittoa itselleen tällä järjestelyllä.

29:20: ”Jaakob palveli siis seitsemän vuotta saadakseen Raakelin, ja ne tuntuivat hänestä muutamilta päiviltä; niin hän rakasti häntä.” Verrattuna siihen palkintoon, joka hänelle oli tarjona seitsemän vuoden jälkeen, kaikki palvelun vaivat näyttivät merkityksettömiltä. Hänen rakkautensa Raakelia kohtaan teki hänet iloiseksi ja hilpeäksi, vaikka hän toki ikävöi seitsemän vuoden kulumista loppuun.

 

Jaakob nai Leean ja Raakelin

29:21: ”Sen jälkeen Jaakob sanoi Laabanille (seitsemän vuoden päätyttyä): ’Anna minulle vaimoni, sillä aikani on nyt kulunut umpeen, mennäkseni hänen tykönsä’.” Huomaa, että hän kutsuu Raakelia vaimokseen, vaikka hän oli ainoastaan kihlautunut hänen kanssaan. Lain mukainen kihlautuminen on näet Jumalan edessä yhtä sitova kuin avioliitto.

29:22: ”Silloin Laaban kutsui kokoon kaikki sen paikkakunnan asukkaat ja laittoi pidot.” Hän järjesti tavanomaisen hääjuhlan ja teki siitä niin loistavan kuin hänen varansa sallivat.

29:23: ”Mutta illalla hän otti tyttärensä Leean ja vei hänet hänen luokseen; ja hän yhtyi häneen.” Laabanin on mahdollista toteuttaa tämä petos sitäkin helpommin, koska tapa vaati, että morsian oli runsaasti verhottu, kun hänet vietiin sulhasen luokse makuuhuoneeseen.

29:24: ”Ja Laaban antoi orjattarensa Silpan tyttärellensä Leealle orjattareksi.” Tämä seikka kerrotaan tässä varta vasten myöhempiä tapahtumia silmällä pitäen.

29:25: ”Aamulla hän näki, että se oli Leea. Ja hän sanoi Laabanille: ’Mitä oletkaan minulle tehnyt? Olenhan palvellut sinua saadakseni Raakelin! Miksi petit minut?’” Vaikka Jaakobille tehtyä huijausta voidaan tietyssä mielessä pitää oikeudenmukaisena rangaistuksena, hänen syytöksensä Laabania kohtaan oli kuitenkin täysin oikeutettu. Hän olisi aivan hyvin voinut tekemäänsä sopimusta ajatellen hylätä Leean.

29:26: ”Laaban vastasi: ’Ei ole meidän maassamme tapana antaa nuorempaa ennen vanhempaa’.” Olkoonkin että tämä oli vakiintunut tapa sillä paikkakunnalla tai alueella, jossa Laaban eli, hänen puolustelunsa oli silti kehno veruke. Olisihan hänen kuulunut ilmoittaa Jaakobille tästä tavasta silloin kun sopimus tehtiin. Hänen itsekkäät motiivinsa, erityisesti hänen ahneutensa, tuli tässä näkyviin kuten se tulevina vuosina ilmeni yhä enemmän.

29:27: ”’Vietä nyt vain tämä hääviikko loppuun, niin annetaan sinulle toinenkin, kunhan olet palveluksessani vielä toiset seitsemän vuotta.’” Hääjuhla kesti seitsemän päivää. Sen aikana Jaakobin oli vahvistettava avioliitto Leean kanssa hyväksymällä tämä vaimokseen. Toisella viikolla hänelle annettiin sitten Raakel hänen vaimokseen sillä ehdolla, että hän palvelisi toiset seitsemän vuotta tätä varten. Näin hän maksoi todellisuudessa suuremman hinnan kuin hänen kuului.

29:28: ”Ja Jaakob suostui siihen, ja kun hän oli viettänyt sen viikon loppuun, antoi Laaban myöskin tyttärensä Raakelin hänelle vaimoksi.” Molemmin puolin syntiset heikkoudet olivat näytelleet osaansa ja sen vuoksi Jaakobin avioelämästä tuli enemmän kuin yhdessä suhteessa koetusten koulu.

29:29–30: ”Ja Laaban antoi orjattarensa Bilhan tyttärellensä Raakelille orjattareksi.” Tämä kerrotaan myös varta vasten tulevia tapahtumia silmällä pitäen. ”Ja hän yhtyi myös Raakeliin, ja Raakel oli hänelle rakkaampi kuin Leea; ja hän palveli Laabanin luona vielä toiset seitsemän vuotta.” Se, että kaksinnaiminen, polygamia, on Jumalan alkuperäisen asetuksen vääristämistä, koska avioliiton tulee olla monogamia, yhden miehen ja yhden naisen liitto, käy ilmi myös tässä. Jaakobin oli näet mahdotonta osoittaa kiintymystä puolueettomasti. Siksi huolimatta siitä, että Jumalan siunaus Aabrahamille hyödynsi myös näitä välikappaleita tehdäkseen Aabrahamin jälkeläisistä suuren kansakunnan, on kuitenkin selvää, että paljon myöhemmistä vaikeuksista oli seurausta tästä luonnonvastaisesta asioiden järjestelystä.

 

Leean ensimmäiset pojat

29:31: ”Ja kun Herra näki, että Leeaa hyljittiin, avasi hän hänen kohtunsa; mutta Raakel oli hedelmätön.” Herra näki, että Jaakob rakasti Leeaa vähemmän kuin Raakelia. ”Hän avasi hänen kohtunsa” – siten valmistaen hänet lasten synnyttämistä varten, jotka ovat hänen siunauksensa. Se, että Raakel oli hedelmätön, oli myös Jumalan sallimusta.

29:32: ”Niin Leea tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Ruuben (katso, poika!), sanoen: ’Herra on nähnyt minun kurjuuteni; nyt on mieheni rakastava minua’.” Lapset olivat erityisen kaivattuja patriarkkojen aikaan. Sen perusteella Leea, jonka rakkaus Jaakobia kohtaan oli niin syvä ja vahva, että hän oli jopa suostunut Laabanin petokseen, toivoi, että hänen miehensä alkaisi nyt rakastaa myös häntä.

29:33: ”Ja hän tuli jälleen raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Herra on kuullut, että minua hyljitään, ja on antanut minulle myös tämän’. Niin hän antoi hänelle nimen Simeon (kuuleminen).” Jumala oli kuullut hänen rukouksensa toisesta pojasta. Hän uskoi, että tämä takaisi sen, että hänen miehensä rakastaisi vihdoinkin myös häntä.

29:34: ”Ja hän tuli jälleen raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Nyt kai mieheni vihdoinkin kiintyy minuun, sillä olenhan synnyttänyt hänelle kolme poikaa’. Sen tähden hän antoi hänelle nimen Leevi (hän kiintyy).”  Aiemmin hän oli toivonut, että hän saavuttaisi miehensä täyden rakkauden ja olisi samanvertainen Raakelin kanssa hänen edessään. Nyt hän toivoi ainoastaan, että Jaakob ainakin kiintyisi häneen pysyvästi.

29:35: ”Ja hän tuli vieläkin raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: ’Nyt minä kiitän Herraa’. Sen tähden hän antoi hänelle nimen Juuda (Jumalan kiitos; se, josta kiitetään Jumalaa). Sitten hän lakkasi synnyttämästä.” Leea kääntyi nyt kokonaan pois itsestään Herraan. Herra ei tietyn aikaa antanut hänen tulla raskaaksi, jottei hän alkaisi luottaa itseensä. Sitä läksyä, että kaikki hyvät lahjat tulevat Jumalalta ja että hän antaa ne armollisessa hyvyydessään, ei voi oppia liian hyvin.

Suomennos: Hannu Lehtonen

 

Kategoriat
2/2013 Avioliitto Lehdet

Elieserin matka Mesopotamiaan (1.Moos.24:29–67)

Paul Kretzmann, USA

Elieser Betuelin kodissa

24:29–30: ”Rebekalla oli veli, jonka nimi oli Laaban; ja Laaban riensi ulos miehen luo lähteelle. 30 Sillä kun hän näki nenärenkaan ja rannerenkaat sisarensa käsissä ja kuuli sisarensa Rebekan kertovan ja sanovan: ’Näin mies puhui minulle’, meni hän miehen luo; ja katso, hän seisoi vielä kamelien luona lähteellä.” Niiden joukossa, jotka kuulivat Rebekan jännittävän kertomuksen, oli hänen veljensä Laaban. Hänen sisarensa näyttämien kallisarvoisten lahjojen silmäily sai Laabanin – jonka myöhempään petollisuuteen viitataan myös tässä – rientämään lähteelle. Hän tuskin malttoi odottaa riittävän kauan kuullakseen Rebekan kertoman keskustelun yksityiskohdat. Hän juoksi nopeasti ulos kaupungista ja löysi muukalaisen seisomassa lähteellä lepäävien kameliensa luona.

24:31: ”Ja hän sanoi hänelle: ’Tule sisään, sinä Herran siunattu. Minkä tähden seisot ulkona? Minä olen valmistanut tilaa talossa ja sijaa kameleille.’” Osoittaen aitoa itämaista vieraanvaraisuutta, vaikka siihen sekaantuikin joitakin itsekkäitä motiiveja, Laaban kutsui Elieserin astumaan sisälle kutsuen tätä Herran siunatuksi, sellaiseksi, jonka päällä lepää Herran suosio.

24:32: ”Niin mies tuli taloon, ja Laaban riisui kamelit ja antoi kameleille olkia ja rehua sekä hänelle ja hänen seuralaisilleen vettä jalkojen pesemiseksi.” Elieser otti viivyttelemättä vastaan Laabanin kutsun. Hän tuli Betuelin taloon ja piti huolen siitä, että hihnat, jotka pitivät kamelien kuormia kiinni, irrotettiin asianmukaisesti. Laaban toimitti sillä välin ruokaa ja makuupaikan kameleille sekä vettä tapana olevaa jalkojen pesua varten ennen talon asuintiloihin astumista.

24:33: ”Sitten pantiin ruokaa hänen eteensä, mutta hän sanoi: ’En syö, ennenkuin olen puhunut asiani’. Laaban vastasi: ’Puhu’. ”Itämainen tapa kielsi kaiken viittaamisen matkan tarkoitukseen, ennen kuin matkalaisen kaikki ruumiilliset tarpeet oli tyydytetty. Mutta Elieser tässä ilmoitti isännälleen, ettei hän voinut ajatella syömistä, ennen kuin hän oli kirjaimellisesti ’sanonut sanottavansa’, ennen kuin hän oli kertonut matkansa tarkoituksen. Hänen epäitsekäs uskollisuutensa sai hänet asettamaan oman mukavuutensa isäntänsä asian jälkeen.

Elieser kertoo asiansa

24:34–35: ”Hän sanoi: ’Minä olen Aabrahamin palvelija. 35 Herra on suuresti siunannut minun herraani, niin että hänestä on tullut mahtava mies; hän on antanut hänelle pikkukarjaa ja raavaskarjaa, hopeata ja kultaa, palvelijoita ja palvelijattaria, kameleja ja aaseja.’” Näennäisen huoleton omaisuuden luetteleminen auttaa kasvattamaan vaikutelmaa suuresta vauraudesta ja vallasta.

24:36: ”Ja Saara, herrani vaimo, on vanhalla iällänsä synnyttänyt herralleni pojan; ja tälle hän on antanut kaiken omaisuutensa.” Iisak oli kaiken tämän suuren varallisuuden perillinen.

24: 37–44: ”Ja herrani vannotti minua sanoen: ’Älä ota pojalleni vaimoa kanaanilaisten tyttäristä, joiden maassa minä asun, 38 vaan mene minun isäni kotiin ja sukuni luo ja ota sieltä pojalleni vaimo’. 39 Silloin minä sanoin herralleni: ’Entä jos tyttö ei seuraa minua?’ 40 Hän vastasi minulle: ’Herra, jonka edessä minä olen vaeltanut, lähettää enkelinsä sinun kanssasi ja antaa matkasi onnistua, niin että saat pojalleni vaimon minun suvustani ja isäni perheestä. 41 Silloin, kun saavut sukuni luo, olet vapaa valasta, jonka minulle vannoit; jos he eivät häntä sinulle anna, olet valasta vapaa’. 42 Niin minä tänään tulin lähteelle ja sanoin: ’Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, jos annat onnistua sen matkan, jolla olen, 43 salli tapahtua niin, että se neitonen, joka minun seisoessani tässä vesilähteellä tulee ammentamaan vettä ja sanoessani hänelle: Anna minun juoda vähän vettä astiastasi, 44 vastaa minulle: Juo itse, ja minä ammennan myös sinun kameleillesi – että hän on se vaimo, jonka Herra on määrännyt minun herrani pojalle’.” Myös tässä puheensa osassa, viitatessaan yksikössä siihen neitoon, jonka hän odotti tulevan lähteelle, palvelija suuntaa kuulijoidensa huomion Rebekkaan.

24:45–46: ”Tuskin olin lakannut näin puhumasta itsekseni, niin katso, Rebekka tuli sinne, vesiastia olallansa, astui alas lähteelle ja ammensi. Ja minä sanoin hänelle: ’Anna minun juoda’. 46 Hän laski nopeasti astian alas olaltansa ja sanoi: ’Juo, minä juotan myös sinun kamelisi’. Niin minä join, ja hän juotti myös kamelit.”

24:47–48: ”Ja minä kysyin häneltä sanoen: ’Kenenkä tytär sinä olet?’ Hän vastasi: ’Olen Betuelin, Naahorin ja Milkan pojan, tytär’. Niin minä panin nenärenkaan hänen nenäänsä ja rannerenkaat hänen käsiinsä. 48 Ja minä kumarruin maahan ja rukoilin Herraa, kiittäen Herraa, minun herrani Aabrahamin Jumalaa, joka oli johdattanut minut oikeata tietä saamaan herrani veljen tyttären (sanan laajemmassa merkityksessä, sillä Rebekka oli Naahorin lapsenlapsi) hänen pojalleen.” Olosuhteisiin perustuva kertomus, johon sisältyi täysi kertomus rukouksesta, oli tarkoitettu osoittamaan, että Herra oli todella jo ottanut asian Elieserin käsistä. Tämä kuulijoiden epäilemättä täytyisi tunnustaa.

24:49: ”’Ja jos nyt tahdotte osoittaa suosiota ja uskollisuutta minun herralleni, niin ilmoittakaa se minulle; jollette, niin ilmoittakaa minulle sekin, kääntyäkseni toisaalle, oikealle tai vasemmalle.’” Elieser vetoaa suoraan siihen ystävällisyyteen ja uskollisuuteen, jota Aabrahamin tulisi saada osakseen sukulaisiltaan. Joka tapauksessa hän odotti heidän antavan hänelle selvän tiedon kannastaan asiaan, jotta hän voisi tietää tarkasti, mitä tehdä seuraavaksi. Pane merkille, että asianmukaisessa ja pätevässä kihlauksessa, kuten Luther tässä huomauttaa, kosinta suunnataan ensin nuoren naisen vanhemmille, eikä salaisella kihlauksella ole mitään pätevyyttä Jumalan edessä.

Rebekka suostuu Iisakin morsiameksi

24:50: ”Laaban ja Betuel vastasivat sanoen: ’Herralta tämä on tullut; emme voi tässä asiassa puhua sinulle hyvää emmekä pahaa’.” Koko asia oli edennyt tähän pisteeseen niin selvästi Herran välittömän johdatuksen alaisena, etteivät Betuel, Rebekan isä, ja Laaban, hänen veljensä, voineet muuta kuin tunnustaa Herran tahdon. Heillä ei ollut mitään sanottavana, ei mitään muutosta ehdotettavana (4. Moos. 24:13; 2. Sam. 13:22).

24:51: ”’Katso, siinä on Rebekka edessäsi, ota hänet ja mene. Tulkoon hän herrasi pojan vaimoksi, niinkuin Herra on sanonut.’” Näin oli otettu ensimmäinen askel pätevään kihlaukseen: Elieser oli pyytänyt Rebekkaa puolisoksi isännällensä Iisakille ja siihen oli suostuttu. Vanhemmat antavat lapsensa avioliittoon. Laaban lasketaan tässä kuuluvaksi Rebekan synnynnäisiin suojelijoihin perheen vanhempana poikana, jolle isä oli uskonut käytännössä kaikkien asioidensa hoidon.

24:52: ”Kuultuaan heidän sanansa Aabrahamin palvelija kumartui maahan Herran eteen.” Hänen ensimmäiset ajatuksensa olivat siten kiitollisuus Herraa kohtaan, joka oli antanut hänen matkalleen niin hyvän menestyksen sallien hänen saada päätökseen sen tarkoitus jo saapumisiltana. Kun näemme Herran armollisen käden johdattavan asioita elämässämme, meidän tulisi tehdä käytännöksi kiittää Herraa kaikesta hänen hyvyydestään meitä kohtaan.

24:53: ”Sitten palvelija otti esille hopea- ja kultakaluja sekä vaatteita ja antoi ne Rebekalle.” Nämä olivat tavanmukaisia lahjoja tulevalle morsiamelle: erilaisia kulta- ja hopeakoruja sekä kallisarvoisia vaatteita. Myöskin hänen veljelleen ja äidilleen hän antoi kallisarvoisia lahjoja.” Perheelle annettiin kihlajaislahjoja, kalliita tavaroita, jotka oli ehkä ostettu kalliilla hinnalla foinikialaisilta tai arabialaisilta kauppiailta.

24:54: ”Ja he söivät ja joivat, hän ja hänen seuralaisensa, ja olivat siellä yötä.” Kun Elieser oli nyt suorittanut menestyksellisesti sen tehtävän, jonka hänen herransa oli hänelle uskonut, oli hän vapaa nauttimaan isäntiensä vieraanvaraisuudesta miestensä kanssa. ”Mutta kun he olivat nousseet seuraavana aamuna, sanoi hän: ’Päästäkää minut menemään herrani luo’.” Nainen, jonka Jumala oli määrännyt Iisakin vaimoksi, oli nyt löydetty, mutta Elieser, uskollisena palvelijana, jolle hänen herransa etu oli aina tärkein, kiirehti toimittamaan tulevan morsiamen Iisakille ja siten saattamaan tehtävänsä päätökseen.

24:55: ”Tytön veli ja äiti vastasivat: ’Anna tytön viipyä luonamme vielä joku aika, edes kymmenen päivää. Sitten saat lähteä.’” He rakastivat Rebekkaa ja halusivat kovasti, että hän viipyisi heidän luonaan ainakin kymmenen päivää.

24:56: ”Mutta hän sanoi heille: ’Älkää viivyttäkö minua, koska Herra on antanut matkani onnistua. Päästäkää minut menemään, tahdon lähteä herrani luo’.” Elieser, onnellisena hankkeensa menestymisestä, tunsi, ettei hän voinut tietoisesti suostua viivytykseen, vaan että hänen täytyi palata heti takaisin.

24:57: ”He vastasivat: ’Kutsukaamme tänne tyttö ja kysykäämme häneltä itseltään’.” Asian oli määrä riippua Rebekan päätöksestä.

24:58: ”Ja he kutsuivat Rebekan ja sanoivat hänelle: ’Tahdotko lähteä tämän miehen kanssa?’ Hän vastasi: ’Tahdon’.” Yksinkertainen, Rebekalle luonteenomainen, ponteva vastaus sisälsi sekä hänen suostumisensa avioliittoon Iisakin kanssa että hänen päätöksensä lähteä välittömästi. Vaikka antaminen avioliittoon on vanhempien etuoikeus, niin silti tyttöä ei pitäisi pakottaa avioliittoon ilman hänen suostumustaan, kuten Luther huomauttaa.

24:59: ”Niin he lähettivät sisarensa Rebekan imettäjineen matkalle Aabrahamin palvelijan ja hänen miestensä mukana.” Laaban esitetään jälleen päähenkilönä, joka toimii Betuelin ja tämän vaimon puolesta, ja Rebekan annetaan virallisesti tulla Iisakin morsiameksi, jonka omaksi hän oli nyt sitoutunut sanallaan.

24:60: ”Ja he siunasivat Rebekan ja lausuivat hänelle: ’Oi sisaremme, tulkoon sinusta tuhat kertaa kymmenentuhatta, ja vallatkoot sinun jälkeläisesi vihamiestensä portit!’” Että Rebekan jälkeläisten määrä olisi lukematon joukko ja että kaikki hänen jälkeläisensä olisivat aina voitokkaita kaikkia vihollisiaan vastaan, oli vilpitön ja rakkaudellinen siunaus, jolla hänen sukulaisensa raskain sydämin siunasivat hänet päästäessään hänet menemään. Elieserin työ Rebekan kosinnassa oli alkanut hyvin suotuisasti. Jumala itse oli ilmiselvästi siunannut kihlauksen. Niinpä oli paras kiiruhtaa eteenpäin avioliiton täyttymiseen, etteivät pahat kielet kylväisi epäsopua.

 

Iisakin ja Rebekan avioliitto

 

24:61: ”Ja Rebekka nousi palvelijattarineen, ja he istuivat kamelien selkään ja seurasivat miestä. Niin palvelija otti Rebekan mukaansa ja lähti matkalle.” Niin Elieser lähti Rebekan kanssa. Rebekka otti mukaansa vanhan imettäjänsä, Deboran (1. Moos. 35:8) sekä lisäksi joukon palvelijattaria, seuralaisiaan.

24:62: ”Ja Iisak oli tulossa Lahai-Roin kaivon tienoilta; hän asui näet Etelämaassa.” Tästä huomautuksesta käy ilmi, että ainakin Iisak, ellei hänen isänsäkin, oli siirtynyt Kanaanin eteläiseen osaan, lähelle Haagarin lähdettä (1. Moos. 16:14), luultavasti tarkastaakseen laumoja tässä osassa maata.

24:63: ”Ja Iisak oli illan suussa lähtenyt kedolle käyskentelemään.” Iisak meni illan suussa kedolle mietiskelemään, pohdiskelemaan ja rukoilemaan, hyvin todennäköisesti myös ajatellen hyvin tärkeää askelta, hänen lähestyvää avioliittoaan. ”Ja kun hän nosti silmänsä, näki hän kamelien lähestyvän.” Hän luultavasti tunnisti ne heti niiksi, jotka kuuluivat hänen talouteensa.

24:64: ”Kun Rebekka nosti silmänsä ja näki Iisakin, laskeutui hän nopeasti maahan kamelin selästä.” Hän pudottautui tai hyppäsi alas kamelin selästä, jolla hän ratsasti. Tämä toiminta kuvasti hänen tarmoaan ja nopeaa päätöksen tekoaan. Oli tapana, että ratsastaja laskeutui eläimen selästä, jolla hän oli ratsastamassa, kun hän tapasi jonkun huomattavan henkilön.

24:65: ”Ja kysyi palvelijalta: ’Kuka on tuo mies, joka tulee kedolla meitä vastaan?’” Nämä sanat Rebekka osoitti Elieserille sen jälkeen, kun hän oli laskeutunut kamelin selästä. ”Palvelija vastasi: ’Hän on minun herrani’. Niin hän otti hunnun ja verhoutui siihen.” Hän veti alas viitan tapaisen verhon, joka peitti hänen päänsä, sillä oli tapana, että morsian näyttäytyi sulhasen edessä verhottuna.

24:66: ”Ja palvelija kertoi Iisakille kaikki, mitä hän oli toimittanut.” Hän antoi lyhyen raportin matkastaan ja sen menestyksestä.

24:67: ”Ja Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran majaan ja otti hänet luokseen, ja hänestä tuli hänen vaimonsa, ja hän rakasti häntä. Niin Iisak sai lohdutuksen äitinsä kuoltua.” Herra itse vaikutti Iisakin sydämessä todellisen miehen rakkauden naista kohtaan, joka niin selvästi oli määrätty hänen vaimokseen. Niin hän vei hänet Hebroniin, Saaran telttaan, jossa Aabrahamin pääpaikka oli sijainnut. Tällä tavalla suru, joka oli vallannut Iisakin hänen äitinsä kuoleman jälkeen, lievittyi vähitellen. Siten avioliitto, joka oli alkanut Jumalaan luottaen, vietiin eteenpäin hänen siunaamanaan.

Suomennos: Hannu Lehtonen