Paul Kretzmann, USA
Jumala kutsuu Aabrahamin
12:1: ”Ja Herra sanoi Abramille: ’Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.’” Tässä varsinaisesti alkaa kertomus Abramista eli Aabrahamista, johon kirjoittaja on tähdännyt hyvin taidokkaasti. Jumala antoi hänelle käskyn, joka vaati häneltä kolminkertaista luopumista. Abramin tuli jättää isänmaansa, sekä Kaldean Harran että Uur, jotka kuuluivat Mesopotamiaan. Hänen tuli hylätä heimonsa jäsenet, muut Seemin kaldealaiset jälkeläiset, jotka kaikki olivat antautuneet pakanuuteen. Hänen tuli lähteä myös isänsä Terahin ja tämän perheen kodista. Ilmauksia on tarkoituksellisesti käytetty runsaasti osoittamaan, että se merkitsi Abramille täydellistä perhesiteiden katkaisemista: kaiken sen jättämistä taakse, mitä hän ikinä oli pitänyt läheisenä ja rakkaana, vaimoaan lukuun ottamatta. Hänen täytyi matkata muukalaisena maahan, jonka hän ennen pitkää näkisi.
12:2–3: ”’Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. 3. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.’” Tässä on lupaukset sekä ajallisista että hengellisistä siunauksista. Edelliseen kuuluu se seikka, että Abramin jälkeläisiä oli määrä olla luvultaan suuri kansakunta. Mutta paljon tärkeämpiä ovat ne lupaukset, jotka viittaavat hengellisiin lahjoihin. Sillä että Abramin nimi olisi suuri, että Herran siunaus lepäisi hänen päällään, että hänestä tulisi niin huomattu ihmisten keskuudessa, että hän saisi ihmisten kiitollisen ylistyksen ja siunauksen ja hänet varjeltaisiin kaikelta kiroukselta, että hänessä siunattaisiin kaikki maan sukukunnat ja heimot, koko ihmiskunta – kaikki tämä ei viittaa mihinkään ulkonaiseen vaurauteen, jonka Herra aikoi vuodattaa Abramin päälle. Sitä vastoin siunaus ilmaisi, kuten toistot ja lisäykset osoittavat (1. Moos. 18:18; 22:18; 26:4), että Abramin (eli Abrahamin) oli määrä olla ikuisten hengellisten lahjojen ja siunausten lähde siemenensä välityksellä, yhden jälkeläisen välityksellä suuressa ja siunatussa kansakunnassa, joka kutsuisi häntä isäksi, nimittäin Messiaan, Jeesuksen Kristuksen välityksellä (Ap. t. 3:25–26; Gal. 3:16). Profetia vaimon Siemenestä, joka oli rajoittunut yleisellä tasolla siunaukseen Seemille, annettiin tässä selvästi Abramille sekä kansakunnalle, jonka oli määrä polveutua hänestä.
Aabrahamin matka Kanaaniin
12:4: ”Niin Abram lähti, niinkuin Herra oli hänelle puhunut, ja Loot meni hänen kanssansa. Abram oli Harranista lähtiessänsä seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha.” Abram pani luottamuksensa Herran lupaukseen. Hän oli kuuliainen Herran käskylle ja luopui isänmaastaan, tuttavistaan ja läheisimmistä sukulaisistaankin, matkatakseen vaimonsa ja veljenpoikansa kanssa uuteen maahan, josta Herra oli puhunut.
12:5: ”Ja Abram otti vaimonsa Saarain ja veljensä pojan Lootin sekä kaiken omaisuuden, jonka he olivat koonneet, ja ne palvelijat, jotka he olivat hankkineet Harranissa, ja he lähtivät menemään Kanaanin maahan. Ja he tulivat Kanaanin maahan.” He olivat tottuneita paimentolaiselämään ja matkustivat kiirettä pitämättä, kunnes he tulivat Kanaaniin. Koko matka tapahtui Jumalan johdatuksessa ja oli siksi menestyksellinen (Hepr. 11:8). Kaiken heidän vaurautensa, karjan ja palvelijat, jonka he olivat hankkineet Mesopotamiassa, he toivat mukanaan.
12:6: ”Ja Abram kulki maan läpi aina Sikemin paikkakunnalle, Mooren tammelle asti. Ja siihen aikaan kanaanilaiset asuivat siinä maassa.” Näin karavaani, jota Abram johti, saapui ilmeisesti Kanaanin maahan pohjoisesta, sen kautta, joka myöhemmin oli Galilea. Hän kulki maan halki, jossa hänen jälkeläisensä myöhemmin eläisivät, kunnes hän saavutti Sikemin (tai Shechemin), suunnilleen keskellä maata. Sinne hän pystytti telttansa metsikköön terebinth-puun alle – tammen kaltainen puu – joka kuului eräälle Moorelle (vrt. 5. Moos. 11:30). Ja siihen aikaan kanaanilaiset asuivat siinä maassa. Niinpä Abram ei voinut ottaa maata haltuunsa heti, vaan hänen sallittiin ainoastaan oleskella siellä muukalaisena (Hepr. 11:9).
12:7: ”Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: ’Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan’. Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt.” Vaikka Abram oli sukukunnan jäsen, joka oli hylännyt oikean Jumalan, Herran kutsu oli kääntänyt Abramin sydämen yksinkertaiseen uskoon. Kun siis Herra ilmestyi Abramille näyssä Sikemissä ja vakuutti hänelle, että koko maa kuuluisi kerran hänen jälkeläisilleen, hän uskoi Herraa ja palveli häntä pystyttämällä Hänelle alttarin.
12:8: ”Sieltä hän siirtyi edemmäksi vuoristoon, itään päin Beetelistä, ja pystytti telttansa, niin että Beetel oli lännessä ja Ai idässä, ja hän rakensi sinne alttarin Herralle ja huusi avuksi Herran nimeä.” Maantieteellinen nimistö on monessa tapauksessa myöhemmältä, kirjoittajan aikakaudelta, jotta teksti olisi helpompi ymmärtää. Abramin uusi leiripaikka oli vuoristossa, jota kutsuttiin myöhemmin Efraimiksi, niin että Beetel (Lus) oli lännessä ja Ai idässä. Täällä hän jälleen aloitti oikean Jumalan palvelemisen saarnaamisella ja rukoilemisella, sillä hän tunsi olevansa vastuussa koko perhekunnastaan, ja siksi hän opetti myös orjilleen ja palvelijoilleen pelastuksen tien.
12:9: ”Ja sieltä Abram lähti ja vaelsi yhä edemmäksi Etelämaahan päin.” Jälleen hän purki telttansa ja siirtyi kaikkine omaisuuksineen kaikkein eteläisimmälle alueelle Kanaanissa, jossa se rajoittuu Arabian autiomaahan.
Abraham teeskentelee Egyptissä
12:10: ”Niin tuli nälänhätä maahan, ja Abram meni Egyptiin, asuakseen siellä jonkun aikaa, sillä nälänhätä maassa oli kova.” Useat Abramin muutot, jotka teksti ilmaisee, viittaavat kasvavaan ruuan puutteeseen. Nälänhädästä tuli lopulta niin raskas, että hän siirtyi Egyptiin laumoineen.
12:11–13: ”Ja kun hän lähestyi Egyptiä, puhui hän vaimollensa Saaraille: ’Katso, minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen. 12. Kun egyptiläiset saavat nähdä sinut, niin he sanovat: Hän on hänen vaimonsa, ja tappavat minut, mutta antavat sinun elää. 13. Sano siis olevasi minun sisareni, että minun kävisi hyvin sinun tähtesi ja minä sinun takiasi saisin jäädä henkiin.’” Raamattu, meidän lohdutukseksemme ja varoitukseksemme, kertoo sekä pyhien heikkouksista että heidän uskon teoistaan. Vaikka Saarai oli nyt suunnilleen 65-vuotias, hän oli yhä nuorekkaan kukoistava ja kaunis. Koska naiset tuohon aikaan kulkivat Egyptissä hunnuttamattomina, Abram pelkäsi, että hänen vaimonsa kauneus houkuttelisi jotakuta egyptiläistä mahtimiestä himoitsemaan häntä itselleen, ja kun Abram olisi aviomiehenä tiellä, hänet raivattaisiin pois surmaamalla. Kun siis Abramin karavaani oli tulossa Egyptin alueelle, hän sopi vaimonsa kanssa, että heidät tunnettaisiin veljenä ja sisarena. Hän aavisti, että egyptiläiset saattaisivat ottaa Saarain häneltä, mutta että hänen oma henkensä säästyisi hänen juonensa avulla ja häntä vieläpä kohdeltaisiin hyvin Saarain tähden, jonka ihmiset uskoivat olevan hänen sisarensa. Tämä Abrahamin suunnitelma oli tulos inhimillisestä heikkoudesta ja Jumalan varjeluksen epäilemisestä. Se oli osoitus Abramin hetkellisestä horjumisesta, sillä vaikkakin se, mitä hän ilmoitti, ei ollut kokonaan valhetta, se ei ollut myöskään koko totuus (1. Moos. 20:12).
Aabrahamin juoni paljastuu
12:14–15: ”Kun Abram tuli Egyptiin, näkivät egyptiläiset, että Saarai oli hyvin kaunis nainen.15. Ja kun faraon ruhtinaat olivat nähneet hänet, ylistelivät he häntä faraolle; ja vaimo vietiin faraon hoviin.” Se, mitä Abram oli pelännyt, tapahtui, ja samanaikaisesti hänen suunnitelmansa heikkous kävi ilmi, sillä hän ei selvästikään ollut ottanut huomioon sitä, miten hän kykenisi pitämään vaimonsa itsellään ja pelastamaan hänen kunniansa. Huhut Saarain kauneudesta levisivät nopeasti. Egyptin ruhtinaat kehuivat häntä faaraon, Egyptin hallitsijan, läsnäollessa, ja kursailematta hänet vietiin faaraon haaremiin.
12:16: ”Ja Abramia hän kohteli hyvin hänen tähtensä. Ja hän sai pikkukarjaa, raavaskarjaa ja aaseja, palvelijoita ja palvelijattaria, aasintammoja ja kameleja.” Nämä olivat faaraon runsaat lahjat sen naisen oletetulle veljelle, jonka hän halusi vaimokseen, tai yhdeksi vaimoistaan. Nämä lahjat asettivat Abramin erityisen kiusallisen tilanteeseen, sillä hänen on täytynyt kokea, että hän sai ne epärehellisin keinoin, ja silti hän ei voinut kieltäytyä niistä paljastamatta suunnitelmaansa.
12:17: ”Mutta Herra antoi kovien vitsausten kohdata faraota ja hänen hoviansa Saarain, Abramin vaimon, tähden.” Herra antoi – sanatarkasti ottaen – kovia iskuja ja ilmiselvästi sen kaltaisia, että ne suojelivat Saarain kunniaa (vrt. 1. Moos. 20:4, 6). Jollain tavalla faaraolle myös paljastui todellinen tilanne.
12:18–19: ”Silloin farao kutsui Abramin luoksensa ja sanoi: ’Mitä olet minulle tehnyt? Miksi et ilmoittanut minulle, että hän on sinun vaimosi? 19. Miksi sanoit: Hän on minun sisareni, niin että minä otin hänet vaimokseni? Katso, tässä on vaimosi, ota hänet ja mene.’” Kun faarao kutsui Abramin luoksensa, syytökset, jotka hän kasasi tämän päälle, otettiin hyvin vastaan eikä Abram kyennyt sanomaan mitään puolustuksekseen. Viimeiset sanat kuningas puhui hyvin vihaisena: Ota hänet ja mene!
12:20: ”Ja farao antoi hänestä käskyn miehillensä, että he saattaisivat hänet pois, hänet ja hänen vaimonsa sekä kaiken, mitä hänellä oli.” Faaraon määräykset pantiin täytäntöön siinä merkityksessä, jossa ne oli annettu. Hänen miehensä pitivät huolen siitä, että Abram ja Saarai sekä kaikki, mitä heillä oli, saatettiin turvallisesti mutta varmasti maan rajalle. Luultavasti ainoastaan tietynlainen kunnioittava pelko Abramin Jumalaa kohtaan pidätti faaraota kostamasta Abramille muitta mutkitta. Mutta me näemme tässä, että Herra kääntää myös uskoviensa virheet ja heikkoudet heidän edukseen. Hän suojelee ja varjelee heitä erilaisia vaaroja vastaan, joihin heidän omalla tyhmyydellään on taipumus syöstä heidät. Tämä teksti opettaa meille, että meidän, Herran muukalaisina ja pyhiinvaeltajina, tulisi olla hyvin valppaita ja pitää alati edessämme se päämäärä, jonka hän tahtoo meidän saavuttavan.
Suomennos: Hannu Lehtonen
