Osa II

Ken Takaki, teol. maist., Helsinki

Jatkoa edellisessä numerossa olleeseen artikkeliin

 

TOTTELEMATTOMUUS VANHEMPIA KOHTAAN

– 5. Moos. 27:16: ”Kirottu on jokainen, joka ei kunnioita isäänsä ja äitiänsä. Ja koko kansa sanokoon: Aamen.”

– Room. 13:1: ”Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallan käyttäjät saaneet valtuutensa.”

– Luther1: ”Vuonna 1539 helmikuussa tohtori Luther näki siivottoman pojan, joka oli raaka ja kesyttömän näköinen, mutta muuten hyvänluontoinen. Silloin hän huokasi ja sanoi: Voi, mitä kurittomuus tekee, kuinka lapsia turmellaan, kun heidän sallitaan olla niin kuin tahtovat, eikä heitä kuriteta. Sen tähden minä tahdon, ettei minun Hannu-pojalleni pidä missään kohden myöntyä hänen mielivaltaansa; en myöskään puhu niin paljon leikkiä hänen kanssansa, kuin tyttäreni kanssa.

Lasten nykyään tavallinen tottelemattomuus ja ynseys vanhempiansa kohtaan tulevat siitä, etteivät kuule Jumalan sanaa taikka jos kuulevatkin sitä, eivät opi eivätkä kätke sitä sydämiinsä. Kun he nyt kerran vastoin Jumalan käskyä rupeavat katsomaan ylen isää ja äitiä, eivät he pysähdy tähän syntiin, vaan menevät edelleen, kiroavat vanhempia. Ja vaikkeivät kädellä lyö eivätkä tapa heitä, soisivat he kuitenkin heidän olevan kuolleina, taikka viettävät he häpeällistä elämää, niin että vanhempien täytyy sen tähden murheesta kuolla.”

 

MURHA

– Matt. 5:22: ”Jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.”

– 1. Moos. 9:6: ”Joka ihmisen veren vuodattaa hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä omaksi kuvakseen Jumala teki ihmisen.”

– Luther2: ”Ne (…) ovat perkeleen lapsia, jotka kun heitä heidän omaksi parannuksekseen nuhdellaan ja neuvotaan, uhmamielisten lasten tavalla vastaavat: mitä minä moisista? He siis jatkavat entistä menoansa, antamatta minkään itseänsä hillitä. Sellaiset ihmiset ovat perkeleestä ja he käyvät yhä vain pahemmiksi, sillä perkele ei anna heidän koskaan olla alallansa. Ensin he halveksivat sanaa, sitten he alkavat sitä pilkata, soimata ja kirota ja lopulta he juutalaisten tavalla poimivat kiviä, murha mielessä. Tämä on siis aitoa perkeleellisyyttä: ei kuulla Jumalan sanaa, vaan häväistään ja pilkataan sitä ja murhamielisinä tehdään lähimmäiselle pahaa. Siitä tunnetaan perkele ja hänen lapsensa, sillä hän on murhaaja ja valehtelija, Jumalan ja hänen sanansa pilkkaaja.”

 

EPÄSIVEELLISYYS

– Luther3: ”Siveä on se ihminen, joka ajatuksissa, sanoissa ja töissä välttää riettautta ja epäpuhtautta. Sen vuoksi ei ole kylliksi, että olet siveä, töissä, sanoissa ja käytöksessä, vaan sinun täytyy tulla puhtaaksi kaikista epäsiveellisistä haluista ja himoista, jotka liikkuvat sydämessäsi. (…) Älköön kukaan sen tähden pitäkö itseänsä liian siveellisenä, niin kauan kun epäpuhtaat ajatukset häntä huvittavat. Nämä kyllä tosin tulevat, mutta ne täytyy kohta karkottaa. Kristus sanoo: ’Jokainen, joka katsoo vaimon päälle, himoitaksensa häntä, hän teki jo huorin hänen kanssansa sydämessänsä’ (Matt. 5:28). josta selvästi näkee, että pahat ajatukset jo ovat syntiä, kun ne viekoittelevat meitä himoitsemaan. Epäsiveellisyyteen voi myös lukea hävyttömät sanat, kevytmielinen leikki ja säädyttömät kertomukset, kun tahtoo herättää naurua riettailla kujeilla ja niillä huvittelee itseänsä, niin kuin olisivat ne oivallisiakin asioita, joka paha tapa nykyään on tullut melkein yleiseksi seuroissa ja ravintoloissa, niin että rehellistä ihmistä hävettää sen kuuleminenkin.”

 

VARKAUS JA PETOS

– Luther4: ”Varkaaksi sanotaan sitä ihmistä, joka ottaa toisen omaisuutta, mikä ei hänelle kuulu. Mutta varkaita ja ryöväreitä eivät ole ainoastaan ne, jotka murtautuvat toisten huoneisiin ja varastavat tahi jotka yleisellä tiellä ryöstävät ja ahdistavat lähimmäistään, vaan myös ne, jotka vääryydellä anastavat itselleen toisen omaisuutta – tapahtukoon tämä sitten salaisesti ja viekkaudella tahi julkisella väkivallalla – tahi millä tavalla tahansa riistävät ja pidättävät lähimmäiseltään hänen omaansa tahi estävät häntä omistamasta sitä. Varkaita ovat myös ne, jotka sallivat petosta, eivät estä eivätkä torju sitä, kun he sen voisivat tehdä, eivät myöskään auta lähimmäistään omaisuuttaan ja tavaraansa kartuttumaan eivätkä auta häntä hädässä. Tähän paheeseen kuuluu siis kaikenlainen voitto, joka hankitaan missä kaupassa tahansa lähimmäisen vahingoksi.”

 

Seuraavaksi Schmalkaldenin opinkohdat (SA) tarkastelee väärän uskon eri ilmenemismuotoja.

(3) Perisynti on niin syvää ja pahanlaatuista luonnon turmeltumista, ettei sitä järki käsitä, vaan se on uskottava Raamatun ilmoituksen perusteella (Ps. 51:75, Room. 5:12, ss., 2. Moos. 33:206, 1. Moos. 3ss.7). Sen vuoksi skolastikkojen8 opetus sisältää pelkkää harhaa ja osoittaa täydellistä kykenemättömyyttä tajuta tätä opinkohtaa. He näet opettavat seuraavasti:

 

SKOLASTIKKOJEN OPETUS

Skolastikkojen opetus on teologisesti laaja käsite. Mutta mitä TK itse tarkoittaa tällä sanalla?

– Apologia9: ”he (skolastikot) (…) katsovat, että ihmisluonnossa on tallella sen alkuperäinen voima rakastaa Jumalaa yli kaiken ja täyttää Jumalan käskyjä niin, että niiden syvin sisältö toteutuu. He eivät huomaa, kuinka ristiriitainen heidän esityksensä on. Jos näet ihminen kykenee rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja täyttämään Jumalan käskyt, eikö hänessä silloin yhä ole alkuvanhurskaus?

Mutta jos ihmisluonnolla on niin vahvat voimat, että ihminen omassa varassaan voi rakastaa Jumalaa yli kaiken, niin kuin skolastikot rohkenevat vakuuttaa, mitä sitten on perisynti? Mihin sitten tarvitaan Kristuksen armoa, jos me voimme tulla vanhurskaiksi omassa varassamme? Mihin tarvitaan Pyhää Henkeä, jos ihmisvoimat itsessään riittävät Jumalan rakastamiseen yli kaiken ja Jumalan käskyjen täyttämiseen? (…) Ihmisluonnon lievemmät taudit he kyllä huomaavat, mutta eivät pahempia tauteja, joista kuitenkin Raamattu kaikkialla varoittaa ja joita profeetat yhtenään valittavat. Niitä ovat lihallinen suruttomuus, Jumalan halveksiminen, Jumalaan kohdistuva viha ja muut sen kaltaiset viat, jotka ovat meissä synnynnäisiä. Mutta sitten skolastikot alkoivat sekoittaa kristinuskoon filosofista käsitystä ihmisluonnon täydellisyydestä ja antoivat kohtuuttoman suuren merkityksen vapaalle ratkaisuvallalle ja sen herättämille teoille ja opettivat, että ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä filosofisella, yhteiskunnallisella vanhurskaudella, jonka mekin myönnämme olevan järjen hallinnassa ja jonkin verran meidän omassa vallassamme. Silloin he menettävät kaiken kyvyn nähdä ihmisluonnon sisäistä saastaisuutta. Eihän näitä asioita voida arvostella muuten kuin Jumalan sanan nojalla, mutta sitäpä skolastikot eivät esityksissään useinkaan käsittele.”

 

(4) 1. Aadamin lankeemuksen jälkeen ihmisen luonnolliset kyvyt ovat säilyneet ehyinä ja turmeltumattomina; ihmisellä on luonnostaan oikein toimiva järki ja hyvä tahto, niin kuin filosofit10 opettavat.

Tämä näkemys on perisyntiopin kieltämistä.

– Apologia11: ”Muutamat nimittäin selittävät, ettei perisynti ole mikään ihmisluonnon vika eikä turmelus, vaan ainoastaan orjuutta ja kuolevaisuutta, jota ihmiset saavat Aadamin jälkeläisinä kestää ilman mitään omaa syytään, toisen henkilön syynalaisuuden tähden. He lisäävät tähän vielä, ettei ketään tuomita iankaikkiseen kuolemaan perisynnin tähden. Syntyyhän orjattaresta orjia, ja nämä saavat kestää tämän yhteiskunnallisen asemansa ilman mitään omassa luonnossaan olevaa vikaa, äitinsä kovan osan tähden. Ilmaistaksemme nyt, ettei tämä epäkristillinen käsitys meitä tyydytä, olemme käyttäneet sanoja “paha himo”, parhaassa tarkoituksessa sanoneet perisyntiä taudiksi ja esittäneet, että ihmisluonto on syntymästä asti kokonaan synnin turmelema.

Me emme kuitenkaan maininneet ainoastaan pahaa himoa. Sanoimme, että ihmiseltä myös puuttuu jumalanpelko ja usko.”

– FC12 1. Perisynti (pelagiolaisuudesta): ”1. Ensiksi torjutaan ja hylätään vanha ja uusi pelagiolaisuus, ne väärät käsitykset ja opit, joiden mukaan perisynti on ainoastaan peritty, jonkun toisen teosta johtuva syyllisyys (reatus), johon ei liity luontomme turmeltumista.”

 

(5) 2. Ihmisellä on vapaa ratkaisuvalta, niin että hän voi tehdä hyvää ja olla tekemättä pahaa ja päin vastoin olla tekemättä hyvää ja tehdä pahaa.

– FC13: ”Pyhä Raamattu ei lue ihmisen luontaisen vapaan tahdon kykyjen vaikutuspiiriin kääntymistä, Kristukseen uskomista, uudestisyntymistä, uudistumista eikä mitään, mikä kuuluu tämän kaiken todelliseen alkamiseen ja loppuun saattamiseen: Sellainen ei ole vapaan tahdon asia, ei kokonaan, ei puoleksi eikä edes pienimmäksi, vähäisimmäksi osaksi, vaan se on in solidum (”täysin”), alusta loppuun, yksinomaan Jumalan vaikutuksen ja Pyhän Hengen tehtävä.”

 

(6) 3. Ihminen voi luonnollisilla kyvyillään täyttää ja pitää kaikki Jumalan käskyt.

Tämä väite on lain toisen käytön kieltämistä.

– FC14: ”Vielä siitäkin syystä lain täytyy opettaa uskoville hyviä tekoja, että ihminen muutoin kuvittelisi tekojaan ja elämäänsä puhtaiksi ja täydellisiksi. Antaessaan uskoville määräyksiä hyvistä teoista laki toimii samalla peilinä ja näyttää, kuinka vajavaisia ja epäpuhtaita tämän elämän aikana tekemämme teot ovat. Rakkaan Paavalin perässä meidän on pakko myöntää: (1. Kor. 4:4) ’Minulla ei tosin ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella ole vanhurskautettu.’ Kehottaessaan uudestisyntyneitä tekemään hyvää Paavali pitää heidän edessään kymmenen käskyn peiliä (Room. 13:9). Laista hän itsekin näkee hyvien tekojensa olevan vajavaisia ja epäpuhtaita (Room. 7). Daavid kyllä vakuuttaa toisaalta: Viam mandatorum tuorum cucurri, ’Olen vaeltanut sinun käskyjesi tietä.’ Mutta toisaalla hän rukoilee: ’Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi’ (Ps. 119:32 ja Ps. 143:2).

Mihin perustuu se, että uskovien hyvät teot kelpaavat Jumalalle ja miellyttävät häntä? Ovathan ne vajavaisia ja epäpuhtaita koko tämän elämän ajan, koska lihassamme asuu synti. Tähän kysymykseen ei löydy vastausta laista, joka vaatii täydellistä ja täysin puhdasta kuuliaisuutta; mikään muu ei sen mukaan kelpaa Jumalalle. Evankeliumi sitä vastoin opettaa, että meidän hengelliset uhrimme kelpaavat Jumalalle Kristuksen tähden, kun ne uhrataan Kristukseen uskoen (1. Piet. 2:5; Hepr. 11:4; Hepr. 13:15 s.). Näin kristityt eivät ole lain alla vaan armon alla. Usko Kristukseen on vapauttanut ihmisen itsensä lain kirouksesta ja kadotustuomiosta, ja hänen tekonsakin Jumala lukee Kristuksen tähden hyviksi, vaikka ne eivät ole täydellisiä eivätkä puhtaita. Uskova ei näet tee niitä lain pakosta, vaan hän tekee niitä Pyhän Hengen uudistamana, sydämestään asti halukkaana ja alttiina elämään kaikessa Jumalalle mieliksi. Tämä koskee uudestisyntynyttä sisällistä ihmistä; samalla uskova joutuu käymään alituista sotaa vanhaa Aadamia vastaan.”

 

(7) 4. Ihminen voi luonnollisilla kyvyillään rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään.

Käsittelimme tätä väitettä kohdassa SKOLASTIKKOJEN OPETUS. Lisäämme vielä todistuksia.

– 1. Kor. 2:14: ”Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.”

– Gal. 5:22: ”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.”

Yllä olevien Raamatun kohtien mukaan luonnollinen ihminen ei voi ymmärtää Hengen hedelmiä mm. rakkautta.

– Luther15: ”Jumalan ylenpalttisen hyvyyden ja armon rikkauden me taas näemme siitä, että hän ei armahtanut ainokaista Poikaansakaan, vaan antoi hänet ristinkuolemaan meidän edestämme, että me synnistä pelastettuina hänen kauttaan iankaikkisesti eläisimme. Tämä on iankaikkinen, ääretön ja pohjaton rakkaus ja armo. Sitä ei yksikään ihminen voi tietää, ellei tunne Kristusta; siis hän ei ikinä voi oikein rakastaa Jumalaa. Näemme siis, mitä fariseukset ja kirjanoppineet voittavat kysymyksellään ja kiusaamisellaan: eivät ole mitään muuta kuin sen, että Kristus suoraan ja julkisesti osoittaa heille kaikille, että he tosin osaavat paljon puhua rakkaudesta Jumalaa kohtaan mutta heillä ei ole siitä sydämessään rahtuakaan, koska eivät tunne Kristusta. Ja koska he eivät rakasta Jumalaa, joka on osoittanut heille niin suurta armoa ja hyvyyttä, kuinka voisivat ja tahtoisivat he rakastaa lähimmäistä, joka heidän apuansa tarvitsee mutta köyhyytensä tähden ei voi osoittaa heille mitään hyvää.”

(8) 5. Jos ihminen tekee voitavansa, Jumala antaa varmasti hänelle armonsa.

Palkitaanko ihmisen hyvä pyrkimys?

– Apologia16: ”Me opetamme, että uskovien hyvistä teoista on luvattu palkintoja. Me opetamme, että hyviä tekoja seuraa ansio, ei kuitenkaan syntien anteeksiantamus, armo eikä vanhurskautus, jotka me saavutamme ainoastaan uskolla, vaan muita ulkonaisia ja hengellisiä palkintoja tässä elämässä ja sen jälkeen, koskapa Paavali sanoo: (1. Kor. 3:8) ’Jokainen on saava oman palkkansa oman työnsä mukaan.’ On siis oleva erilaisia palkintoja erilaisista vaivannäöistä. Syntien anteeksiantamus sen sijaan on kaikille samanlainen ja yhtäläinen, samoin kuin Kristus on yksi, ja se tarjotaan lahjaksi kaikille, jotka uskovat, että synnit annetaan heille anteeksi Kristuksen tähden. Syntien anteeksiantamus ja vanhurskautus saadaan siis yksinomaan uskon kautta, ei minkään tekojen tähden. Tämähän koetaan todeksi omantunnon kauhuissa: Jumalan vihaa vastaan ei voida asettaa mitään meidän tekojamme, niin kuin Paavali selvästi sanoo: (Room. 5:1s.) ’Koska me olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon’ jne.”

 

(9) 6. Kun joku tahtoo mennä ehtoolliselle, hänellä ei välttämättä tarvitse olla hyvää aikomusta tehdä hyvää, vaan riittää, kun hänellä ei ole pahaa aikomusta tehdä pahaa; niin perin hyvä on ihmisluonto ja niin voimallinen ehtoollisen sakramentti.

Ihmisen oman kelvollisuutensa tarkkailu, jonka tarkoituksena on synnintunnon vaatimustason madaltaminen, muka tekee hänet kelvolliseksi ehtoolliselle. SA:n mukaan katolisilla oli samansuuntainen ohje ripistä.

– SA17: ”Jos joku sanoi, ettei kyennyt katumaan tai suremaan syntiään, kuten esimerkiksi luvatonta rakkautta tai kostonhimoa, he kysyivät, eikö hän edes toivonut tai halunnut katumusta. Jos ripittäytyvä antoi myöntävän vastauksen – ja kukapa vastaisi kieltävästi paitsi itse Perkele – he sallivat sen käydä katumuksesta ja antoivat tämän hyvän teon perusteella ihmiselle hänen syntinsä anteeksi. Tässä vedottiin mm. pyhän Bernhardin esimerkkiin18.”

– Iso katekismus19: ”(…) sakramentti ei ole meidän kelvollisuutemme varassa. Emmehän me sen vuoksi anna itseämme kastaa, että olemme kelvollisia ja pyhiä. Emme me myöskään sen vuoksi mene ripittäytymään, että olemme puhtaita ja synnittömiä. Päinvastoin, me teemme tämän kaiken juuri siksi, että olemme köyhiä, kurjia ja kelvottomia ihmisiä – olkoonkin että on myös niitä, jotka eivät kaipaa armoa eivätkä synninpäästöä ja joilla ei ole aikomustakaan parantaa tapojansa. Mutta sen, joka mielellään haluaisi osakseen armon ja lohdutuksen, tulee itse kiirehtää itseään ehtoolliselle. Hän ei saa säikähtää kenenkään pelottelua, vaan hänen pitää lausua näin: “Kovin mielelläni olisin kelvollinen. Ehtoolliselle en kuitenkaan tule kelvollisuuteni varassa, vaan sinun sanasi ja käskysi tähden, koska mielelläni olisin sinun opetuslapsesi. Kelvollisuuteni taas on mitä on.” Vaikeata tämä tosin on, sillä aina vain nousee esteeksi tiellemme se, että meillä on taipumus tarkkailla enemmän omaa itseämme kuin niitä sanoja, jotka tulevat Kristuksen suusta. Meidän luontomme näet mielellään haluaisi toimia tukevasti omaan itseensä nojaten ja suorana seisten. Mihinkään muuhun se ei halua ryhtyä.”

(10) 7. Raamattuun ei perustu opetus, että hyvään tekoon tarvitaan Pyhä Henki armolahjoineen (Gnaden).

Tämä opetus on Pyhän Hengen viran halveksimista ja ihmisen kyvyn yliarvioimista.

– FC20: ”Järki ja vapaa tahto kykenevät aikaansaamaan ’ulkonaista, jossakin määrin kunniallista elämää’, mutta yksin Pyhä Henki synnyttää uudesti ja vaikuttaa sisäiseen elämään: antaa uuden sydämen ja mielialan, avaa sydämen ja ymmärryksen käsittämään Raamattua ja tarkkaamaan sen sanaa.

– Luuk. 24:45: ”Hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.”

– Ap. t. 16:14: Lyydian kuunnellessa ”Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui”.

– Fil. 2:13: ”Hän vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen.” Hän antaa parannuksen eli mielenmuutoksen (Ap. t. 5:31, 2. Tim. 2:25). Hän vaikuttaa uskon: Fil. 1:29: ”Teidän on suotu uskoa häneen.” Usko on Jumalan lahja (Ef. 2:8); Joh. 6: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” Hän antaa ymmärtäväisen sydämen, näkevät silmät ja kuulevat korvat (5. Moos. 29:3, Matt. 13:15). Hän on uudestisyntymisen ja uudistuksen Henki (Tit. 3:5). Hän ottaa meistä pois kovan kivisydämen ja antaa meille uuden, pehmeän lihasydämen, niin että vaellamme hänen käskyjensä mukaisesti (Hes. 11:19, Hes. 36:26, 5. Moos. 30:6, Ps. 51:12). Hän luo meidät Kristuksessa hyviä tekoja varten (Ef. 2:10) ja uusiksi luomuksiksi (2. Kor. 5:17, Gal. 6:15). (…) 1. Kor. 12:3: ”Ei kukaan voi sanoa Kristusta Herraksi, paitsi Pyhässä Hengessä.” (…)”

(11) Nämä ja monet tällaiset väitteet johtuvat siitä, ettei tunneta eikä tiedetä mitään synnistä eikä Kristuksesta, meidän Vapahtajastamme. Tuo on pelkkää pakanallista oppia, jota me emme voi sietää. Sillä jos tuo oppi olisi oikea, niin Kristus olisi kuollut turhaan, koska ihmisessä ei sen mukaan ole mitään vammaa eikä syntiä, jonka vuoksi Kristuksen olisi täytynyt kuolla. Tai sitten hän olisi kuollut ainoastaan ruumiin tähden, ei sielun, jos kerran sielu on terve ja ainoastaan ruumis on kuoleman oma.

 

LOPPU

 

Lähteet

 

1990 Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat.

SLEY-KIRJAT: Jyväskylä.

 

1998 Die Bekenntnischriften der evangelisch-lutherischen Kirche.

Herrausgegeben im Gedenkjahr der Augsburgischen Konfession 1930

Zwölste Auflage. 47. – 49. Tausend. Vandenhoeck & Ruprecht: Göttingen.

 

Luther, Martti

 

1897 Kristityn vaellus Kristuksen jäljissä. Tohtori Martti Lutherin elämänohjeita kristitylle

SLS: Helsinki.

 

1902 Johanneksen ensimmäisen kirjeen selitys.

Suom. Juuso Hedberg. SLEY: Helsinki.

 

1924 Tohtori Martti Lutheruksen häälahja eli neuvoja pitämään Jumalalle otollista ja siunattua perhe- ja avioelämää. 6. p.

Helsinki.

 

1945 Huonepostilla. Martti Lutherin kotisaarnoja.

Suom. Niilo E. Wainio. 6. painos SLEY: Turku.

 

1952 Hengellinen virvoittaja. Jokapäiväisiä Jumalan sanan tutkisteluja,

3. painos toim. Heikki Koskenniemi. SLEY: Helsinki.

 

1963 Poimintoja pöytäpuheista. Syvyydestä minä huudan.

WSOY: Porvoo-Helsinki. s.7-15

 

1967 En minä kuole – vaan elän. Antologia. Uskonpuhdistuksen 450-vuotisjuhlavuoden julkaisu.

Toim. Ossi Kettunen. Suom. Ahti Hakamies ja Teivas Oksala. SLEY: Helsinki.

 

1986 Marian ylistyslaulu. Suom. Anja Ghiselli.

SLEY-kirjat.

 

Pieper, Franz

1995 Kristillinen Dogmatiikka. Lyhennetty laitos. Laatinut J.T. Müller,

suom. Heikki Koskenniemi. 2. uudistettu laitos. SLEY-kirjat.

1 Häälahja eli neuvoja pitämään Jumalalle otollista ja siunattua perhe- ja avioelämää. s. 218 – 219.

2 Huonepostilla. Viides paastonaikainen sunnuntai. s. 295.

3 Kristityn vaellus Kristuksen jäljissä. Tohtori Martti Lutherin elämän ohjeita kristityille 2. s. 62.

4 Kristityn vaellus Kristuksen jäljissä. Tohtori Martti Lutherin elämänohjeita kristitylle 3. XI. Varkaus, ryöväys ja petos.

5 ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.” (1938)

6 ”Ja hän sanoi vielä: “Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon.”” (1938)

7 Syntiinlankeemus.

8 BS: Schultheologen = Scholastiker. Thomas STh II, I. q. 82 a. I: Peccatum originale est — quaedam inordinata dispositio proveniens ex dissolutione illius harmoniae, in qua consistebat ratio originalis iustitiae. II, I. q. 85a. 3: Per iustitiam originalem perfecte ratio continebat inferiores animae vires.

9 II uskonkohta. Perisynti. kohdat 7 – 13.

10 BS:n alaviitteen mukaan Platon ja Aristoteles.

11 TK s. 85.

12 TK s. 467.

13 2. Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt. Kohta 25.

14 6. Jumalan lain kolmas käyttö. Kohdat 21 – 22.

15 Huonepostilla. Kahdeksastoista kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai. s. 656.

16 IV uskonkohta. Vanhurskautus. – Vastaus vastapuolen perusteluihin. Kohdista 194 – 195, 198 – 201.

17 PAAVILAISTEN VÄÄRÄ PARANNUS. Kohta 17.

18 BS:n alaviite: ”Vgl. dazu Bernhard, Tractatus de gratia et libero arbitrio IV 10 (MSL CLXXXII 1007).”

19 VIIDES OSA. ALTTARIN SAKRAMENTTI. Kohdista 61 – 63.

20 2. Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt. Kohta 26.