Kategoriat
2/2014 Eksytys Harhaopit Kolminaisuusoppi Lehdet

Vartiotornin varjossa

JtristiHannu Lehtonen, pastori, Soini

Jehovan todistajien historiaa

Jehovan todistajien historia alkaa 1800-luvun loppupuolelta. Liikkeen perustaja ja ensimmäinen johtaja oli Charles Taze Russell (1852–1916). Liikkeen alkuvuosikymmeninä puhuttiin russellilaisuudesta tarkoitettaessa Jehovan todistajia. Nimitys Jehovan todistajat otettiin käyttöön vasta paljon myöhemmin.

Russell oli lapsuudessaan presbyteerisen kirkon jäsen, mutta siirtyi siitä vapaakirkkoon. Nuoruuden vaiheissa hän sai merkittäviä vaikutteita adventisteilta. Hän tutustui Nelson Barbour-nimisen henkilön julkaisemaan Herald of the Morning -lehteen ja alkoi tukea tämän toimintaa taloudellisesti. He tekivät mm. monimutkaisia laskelmia Raamatun teksteistä ja tulivat siihen tulokseen, että kuolleiden ylösnousemus tapahtuisi 1878. Tällaiset laskelmat ovat olleet kiinteä osa Jehovan todistajien opetuksia myöhemminkin.

Russell ja Barbour riitautuivat varsin pian. Erottuaan Barbourista Russell perusti oman lehden, jolle hän antoi nimeksi “Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon Airut” (Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Precence). Tämä lehti alkoi ilmestyä 1879. Pian perustettiin myös Siionin Vartiotorni- ja traktaattiseura (1884). Russellin kannattajat alkoivat kokoontua itsenäisinä seurakuntina tutkistelemaan Raamattua. Alkuvuosikymmeninä nämä seurakunnat huolehtivat itse hallinnoinnistaan. Russellin perustama liike laajeni varsin nopeasti. 1900-luvulle tultaessa hän oli värvännyt tuhansia osa- tai kokopäivätoimisia kolportöörejä levittämään Vartiotorni-seuran julkaisemaa materiaalia. Russell siirsi Vartiotorni-seuran päämajan Brooklyniin, New Yorkiin 1909. Liikkeen jäseniä kutsuttiin tähän aikaan Raamatun opiskelijoiksi/tutkijoiksi (Bible Students). Liikkeen piiriin kuului vuoteen 1910 mennessä noin 50000 jäsentä.

Russellin kuoltua 1916 uudeksi johtajaksi tuli lakimies Joseph Franklin Rutherford (1869–1942). Hänen valintaansa eivät kaikki pitäneet hyvänä, koska hän oli tullut tunnetuksi omavaltaisista otteista. Rutherfordin aikana tapahtui tässä järjestössä monia muutoksia, jotka luonnehtivat sitä myös nykyään. Alkuaikojen seurakunnallisesta itsenäisyydestä siirryttiin yhä enemmän keskusjohtoisuuteen. Tästä esimerkkinä mm. se, että vuonna 1938 seuran keskusjohto otti haltuunsa seurakuntien johtajien nimittämisen. Rutherford kutsui tätä teokratiaksi (Jumalan hallinto). Jäsenet myös velvoitettiin raportoimaan viikoittain Brooklyniin Vartiotorniseuran johdolle. Rutherfordin aikana otettiin myös käyttöön nimitys Jehovan todistajat (1931).

Rutherfordin aikana järjestön keskuudessa esitettiin käsitystä, jonka mukaan Jumala asuisi Plejadien tähdistössä (Watchtower 1920). He uskoivat, että Kristus matkasi sinne ylösnousemisensa jälkeen ja että Jehovan todistajat siirrettäisiin sinne avaruuden halki. Jehovan todistajat ovat sittemmin (1953) luopuneet tästä opetuksesta.

Rutherfordin jälkeisestä kehityksestä voidaan todeta muun muassa, että Vartiotorniseuran johto on edelleen kasvattanut valtaansa tässä liikkeessä. Tästä on varsin tuoreena esimerkkinä seuran päätös vuodelta 2012, jonka mukaan ainoastaan seuran johtajistoa (the Governing Body) kutsutaan Jumalan/Jehovan ”uskolliseksi orjaksi”, jolla he uskovat olevan ”Jumalan antama tehtävä toimia uskonnollisten totuuksien ja oikeiden raamatuntulkintojen välittäjänä ihmiskunnalle” (Wikipedia). Tämä korostaa vielä enemmän sitä, että kaikki mitä tämä johtajisto opettaa ja määrää, tulee heidän käsityksensä mukaan suoraan Jumalalta! Tällöin tietysti minkäänlainen kritiikki ei voi tulla kysymykseen.

Jehovan todistajien toiminnassa liikkuu huomattavia rahasummia. Tästä on yhtenä osoituksena se, että amerikkalaisen Newsday-lehden mukaan Vartiotorniseura oli vuonna 2001 yksi New Yorkin neljästäkymmenestä varakkaimmasta yhtymästä yli 950 miljoonan dollarin tuloilla! Arvioiden mukaan seura saa pelkästään painamistaan ja julkaisemistaan lehdistä nykyään n. 3 miljoonaa dollaria viikossa (http://www.sixscreensofthewatchtower.com/6massivepublishingcompany.html).

 

Jehovan todistajien opillisia käsityksiä

Kolminaisuusopin kieltäminen

Jehovan todistajat eivät ole kristittyjä, koska he kieltävät kolmiyhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Vaikka Raamatussa ei käytetä sellaisia sanoja kuin kolminaisuus tai kolmiyhteinen Jumala, on itse asia siellä niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissa.

Raamatun todisteita kolminaisuusopista: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” (Matt. 28:19–20) ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.” (2. Kor. 13:13)

”Kristillinen Jumala-tuntemus ei tullut kirkon uskoksi vasta kirkolliskokousten kuten Nikaian tai Konstantinopolin kirkolliskokousten, päätösten kautta, vaan kolmiyhteisen Jumalan tuntemus oli alusta alkaen kristittyjen usko apostolien suullisesti julistaman ja kirjallisesti täsmälliseen muotoon tallettaman opin pohjalla (Ap. t. 2:42; Ef. 2:20; 2. Tess. 2:15). Luther osoittaa, että kaikki se, mitä kolme ensimmäistä pääkirkolliskokousta kristillisen opin puolustamiseksi Kristuksen persoonasta ja Pyhästä Kolminaisuudesta ovat päättäneet, on opetettuna pyhässä Raamatussa, ’vieläpä paljon runsaammin ja väkevämmin’.” (Franz Pieper, Kristillinen dogmatiikka, s. 141. Turku 1961)

 

Jeesuksen jumaluuden kieltäminen

Jehovan todistajat opettavat, että Jeesus on luotu olento, ei Jumala. Lainaus heidän teksteistään: ”On johdonmukaista päätellä, että Ilmestyksen 3:14:ssä mainittu persoona on luomus, ensimmäinen Jumalan luomistöistä, ja että hänellä oli alku.” (Puhu perustellen) ”Raamattu opettaa, että myös Jeesus on Jumalan luoma, ja siksi häntäkin kutsutaan ’Jumalan Pojaksi’” (Vartiotornin nettisivut) ”Jumalan Esikoispoikana Jeesus oli henkiluomus taivaassa ennen kuin syntyi ihmiseksi maan päälle.” (em. nettisivut)

On hämäävää, että Jehovan todistajat voivat käyttää Jeesuksesta nimityksiä Herra ja Jumalan Poika. Pahaa-aavistamaton henkilö voi erehtyä luulemaan, että he tarkoittavat samaa kuin kristilliset uskontunnustukset. Näin ei kuitenkaan ole. Jehovan todistajat eivät voi esimerkiksi allekirjoittaa Nikeian uskontunnustuksen sanaa, jonka mukaan Jeesus on samaa olemusta Isän kanssa. Varhaiskirkon ajan areiolaisten harhaoppisten tavoin he opettavat, että Jeesus on loppujen lopuksi luotu olento, korkeintaan jonkinlainen puolijumala. Näin he kieltävät kristillisen uskon perustavan totuuden ja – huomatkaamme – sen seurauksena lunastuksen, sillä pelkkä ihminen, olkoon hän kuinka jalo tahansa, ei voi toisia ihmisiä, veljiään, lunastaa, kuten Raamatussa sanotaan: ”Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.” (Ps. 49:7)

Raamatun todistuksia Jeesuksen jumaluudesta: ”Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ’Minun Herrani ja minun Jumalani!’” (Joh. 20:28) ”Heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!” (Room. 9:5) ”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.” (1. Joh. 5:20)

 

Jeesuksen ylösnousemisen kieltäminen

Jehovan todistajat eivät tunnusta Jeesuksen ruumiillista ylösnousemusta. Heidän nettijulkaisussaan sanotaan mm.: ”Hänen kuoltuaan Jumala palautti hänet eloon henkiolentona.” Ja: ”Tutkimalla Raamattua he ovat varmistuneet siitä, että Jumala herätti Jeesuksen elämään taivaassa loistavana henkiolentona.” (”Totisesti Herra on herätetty”).

Tämä on täysin vastoin Raamatun opetusta, joka todistaa Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta: ”Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulla olevan.” (Luuk. 24:39)

 

Jehovan todistajien mukaan Pyhä Henki ei ole persoona

Jehovan todistajat opettavat, että Pyhä Henki on persoonaton voima. Tästä syystä he aina kirjoittavat nimen Pyhä Henki pienellä.

Raamattu todistaa monin tavoin siitä, että Pyhä Henki on persoona. Jeesus sanoo Pyhästä Hengestä: ”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.” (Joh. 14:16–17) Samoin: ”Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.” (Joh. 15:27)

 

Jumalan nimi

Jehovan todistajat korostavat erittäin voimakkaasti sitä, että Jumalan alkuperäinen nimi on Jehova.  Meidän suomalaisissa Raamatun käännöksissämme käytetään monissa Vanhan testamentin kohdissa nimitystä Herra. Hepreankielisessä alkutekstissä on näissä kohdin JHWH. Heprean kielessä ei ole varsinaisia kirjaimia vokaaleille. Aikojen saatossa joutui hämärän peittoon kysymys siitä, mikä on oikea ääntämys Jumalan nimelle. Juutalaisessa perinteessä on kauan käytetty näissä kohdissa kiertoilmausta Adonai Jumalan nimen pyhyyden tähden. Nykyään vallitsevan käsityksen mukaan JHWH-nimi on alun perin äännetty Jahve, ei Jehova. Jehovan todistajat tietävät tämän, mutta pitävät silti sitkeästi kiinni Jehova-nimestä.

 

Tyhjiin raukeaminen

Jehovan todistajat opettavat, että kuollessaan ihminen raukeaa tyhjiin. Heidän mukaansa pahojen ihmisten rangaistuksena on olemassaolon lopullinen lakkaaminen.

Raamatun ja luterilaisen opetuksen mukaan ruumiillisessa kuolemassa ruumis kuolee mutta sielun olemassaolo jatkuu.

Raamatun todistuksia: ”Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.” (Luuk. 16:22–23) Jeesuksen lupaus katuvalle ryövärille ristillä: ”Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.’” (Luuk. 23:43)

 

Helvetin kieltäminen

Jehovan todistajat kieltävät ikuisen helvetin rangaistuksen. Tämä heijastuu heidän Raamatun käännöksessään. Esimerkiksi tunnetun kohdan Joh. 3:16 heidän Uuden maailman käännöksensä kääntää: ”…jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi”. Vrt. KR 38: ”ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi”; KR 92: ”jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen”.

Raamatun todistuksia: ”Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ‘Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.” (Matt. 25:41) ”Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta.” (2. Tess. 1:9)

 

144000

Jehovan todistajien opetuksen mukaan Jumala herättää kuolleet Jehovan todistajat. Muita ei herätetä. Taivaaseen pääsee kirjaimellisesti 144000. Muut Jehovan todistajat pääsevät maanpäälliseen paratiisiin.  Tämän käsityksen he perustavat Ilmestyskirjan kirjaimelliseen tulkintaan (Ilm.14:1). Jehovan todistajat ovat opettaneet, että em. luku on täyttynyt noin vuonna 1935. Vuonna 2007 he muuttivat opetustaan siten, että em. lukumäärän täyttyminen jätetään auki.

1) Jehovan todistajien edellä hahmoteltu jaottelu taivaaseen pääsevään ”eliittiin” ja maanpäälliseen paratiisiin pääsevään suurempaan joukkoon on Raamattuun perustumatonta harhaa. Jokaisella kastetulla ja Jeesukseen uskovalla ihmisellä on sama osa pelastuksesta.

2) Ilmestyskirjassa on paljon lukusymboliikkaa. On luontevaa ajatella, että luku 144000 (12 x 12 x 1000) on symbolinen luku. Yksin Jumala tietää pelastuvien kokonaismäärän.

3) Raamattu opettaa, että kaikki kuolleet herätetään kerran: ”Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.” (Dan. 12:3) ”Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.” (Joh. 5:28–29) ”Ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.” (Ap. t. 24:15)

Jehovan todistajien mukaan tämä maa ei tuhoudu viimeisenä päivänä. Se ainoastaan puhdistetaan jumalattomista, ts. niistä, jotka eivät kuulu Jehovan todistajiin.

Raamatussa sitä vastoin sanotaan selvästi: ”Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.” (2. Piet. 3:10)

 

Suhtautuminen esivaltaan

Jehovan todistajien opetus esivallasta on vaihdellut. He ovat mm. selittäneet välillä, että Roomalaiskirjeen 13 luvun opetus esivallasta tarkoittaisi Jumalaa ja Jeesusta Kristusta, ei maallisia hallituksia. Heidän nykyinen linjauksensa (vuodesta 1962) on se, että Room. 13 kuitenkin viittaa maallisiin hallituksiin. Tämä osoittaa, miten häilyvää järjestön opetus on muun muassa tässä kohdassa. Samalla se panee kysymään, mikä on heidän todellinen suhtautumisensa maalliseen valtaan.

 

Opin määrittäminen

Vuodesta 1976 alkaen opilliset muutokset on tehty Vartiotorniseuran johtajiston suljetuissa kokouksissa. Sen päätöksiä kuvataan ”Jumalan progressiivisiksi ilmoituksiksi”. Nämä päätökset levitetään heidän lehtiensä välityksellä sekä konventeissa ja seurakuntien kokouksissa.

 

Veren syömisen ja verensiirtojen kieltäminen

Jehovan todistajat kieltävät syömästä verta sekä suorittamasta verensiirtoja. Mitä tulee ensin mainittuun, on melkoisen suuri ristiriita siinä, että he toisaalta Raamatun perusteella kieltävät veren syömisen mutta toisaalta hyväksyvät rasvan syömisen, jotka molemmat kielletään Vanhassa testamentissa. Verensiirtojen kiellon perusteleminen Raamatulla on erittäin kyseenalaista. On huomattava, että ortodoksijuutalaisetkin hyväksyvät verensiirrot.

 

Eräitä käytäntöjä

Alkuvuosikymmeninä Jehovan todistajat viettivät joulua ja syntymäpäiviä sekä käyttivät tunnuksenaan ristiä. Vuoteen 1931 saakka järjestön lehden kannessa oli risti. Ristin käyttö kiellettiin 1936. Joulun ja syntymäpäivien vietto kiellettiin 1927 pakanallisina.

 

Ennustusten karilleajo

Jehovan todistajien historia on osaltaan paikkaansa pitämättömien ennustusten historiaa. He odottivat mm. maailmanloppua vuodelle 1914. Muita tällaisia liikkeen johdon ennustamia vuosia ovat olleet ainakin 1925 ja 1975. Ennustusten toteutumatta jääminen on aina osattu selittää parhain päin. Tällaiset väärät ennustelut kertovat paljon siitä, miten valheellista koko tämän järjestön opetus on.

Kaikkia tällaisia ennusteluja ajatellen on syytä pitää mielessä Jeesuksen sana: ”Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.” (Mark. 13:32)

 

Tekojen oppi

Jehovan todistajien oppi on kaiken kaikkiaan tekojen oppia, oman vanhurskauden pystyttämistä. Tämä on looginen seuraus heidän muusta opetuksestaan. On puhuttelevaa, että heidän lehtensä alkuvaiheen numerossa jo sanottiin: ”Usko yksin ei ole kylliksi, että ihmisestä tulee Kristuksen kanssaperillinen taivaassa. Siihen vaaditaan myös itsensä uhraava elämä totuuden palveluksessa.”

Kaikki väärä oppi on pahan hengen työtä. ”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.” (1. Tim. 4:1) Tämä on hyvin totta myös nimenomaan ajatellen Jehovan todistajien oppia. Ihmiset, jotka tähän verkkoon tarttuvat, joutuvat pahoihin kahleisiin, joista ei ole helppo päästä vapautumaan. Se on kuitenkin mahdollista. Apostoli Paavali lausuu tähänkin sopien: ”Ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.” (2. Tim. 2:24–25)

Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2:4)

Kategoriat
5/2011 Lehdet

KRISTUKSEN TOINEN TULEMINEN

Hannu Lehtonen, pastori, Soini

Ensimmäinen osa esityksestä on julkaistu aiemmin numerossa 4/2011

Jeesus tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita

Kun Jeesus tulee kirkkaudessaan, hän herättää kaikki kuolleet ja seuraa viimeinen tuomio. Apostolit saarnasivat: ”Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.” (Ap. t. 10:42) Tuomio koskee kaikkia ihmisiä ja tuomio on lopullinen, ikuinen. ”Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti’.” (Matt. 25:34) ”Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä’.” (Matt. 25:41) Ks. myös 1. Piet. 1:4-5, 7; 5:4; 1. John 3:2; Hepr. 9:28; 2. Kor. 5:10; 2. Tess. 1:6–10).

Kun Kristus tulee toisen kerran, ”luodaan uudet taivaat ja uusi maa” (Jes. 65:17; 66:22; 2. Piet. 3:13; Ilm. 21:1). Raamattu osoittaa, että nykyisen ja uuden maailman välillä on oleva sekä jatkuvuus että ei-jatkuvuus, samoin kuin kristityn nykyisen ruumiin ja ylösnousemusruumiin välillä.

 

Nykyään on levinnyt laajalle oppi ns. tuhatvuotisesta valtakunnasta (kiliasmi, millenialismi). Tämän opin mukaan Kristus tulee näkyvässä muodossa tänne maan päälle hallitsemaan tuhannen vuoden ajan ennen viimeistä tuomiota. Saman opin mukaan saatana päästetään tuhannen vuoden lopulla irti. Hän kokoaa suuren joukon ihmisiä taistelemaan Kristusta ja hänen omiaan vastaan, mutta kokee täydellisen tappion. Sen jälkeen seuraa viimeinen tuomio.

Kiliasmia perustellaan varsinkin eräillä VT:n profetioilla sekä Ilmestyskirjan 20. luvulla. Tässä yhteydessä ei ole mahdollisuuksia tutkistella seikkaperäisesti esimerkiksi Ilmestyskirjaa. Näissä lopunaikaa koskevissa kysymyksissä ja Ilmestyskirjasta esitetyissä tulkinnoissa kristitty voi sangen helposti joutua hämmennyksiin. On tärkeää pitäytyä Jeesuksen toista tulemista koskeviin perustaviin Raamatun kohtiin. Silloin pysymme selvillä vesillä emmekä joudu harhateille.

Kiliasmin mukaan Jeesuksen toinen tuleminen ei merkitsisi kaikkien kuolleiden välitöntä herättämistä sekä elävien ja kuolleiden tuomitsemista. Jeesus sanoo kuitenkin edellä lainaamassani Matteuksen evankeliumin 25. luvussa toisin: ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.” Jeesus ei puhu tässä mitään mistään tuhatvuotisesta valtakunnasta, vaan että hänen tulemistaan seuraa välittömästi viimeinen tuomio. Johanneksen evankeliumin viidennessä luvussa Jeesus sanoo vastaavasti: ”Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.” (Joh. 5:28–29).” Apostolisessa uskontunnustuksessa seurakunta tunnustaa tämän mukaisesti: ”…on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Saarnaaja Hans Wassermann sanoo artikkelissaan Väärä tuhatvuotinen valtakunta-oppi irrottaa meidät Kristuksesta: ”Ratkaiseva kysymys kuuluu, onko Jeesus Kristus voittanut ja sitonut perkeleen, hallitseeko hän jo kaikkea taivaassa ja maan päällä? Vastausta hakiessaan he (kiliastit) eivät katso Raamatun sanaan, vaan ympärillään olevaan maailmaan. Ja sitten meihin säälien. Kuitenkaan evankeliumin iankaikkisen elämän sanoma ei sitoudu ajan arviointeihin ja rajoituksiin, vaan se omistaa jo uskolla kaiken ja iloitsee katoamattomasta lahjasta, jolla on voiton lupaus.”

”Vaikka Jeesus torjuu mahdollisuuden tietää ajoista ja hetkistä, on apostolien ajoista saakka ihmisillä ollut valtava kiinnostus ja usko siihen, että nyt on päästy ihmislaskelmilla ja sensaatiomaisilla profetioilla Jumalan salaisuuksien jäljille (esim. laskettaessa Jeesuksen toista tulemusta ja tuhatvuotisen valtakunnan perustamista). Kuitenkin ne ovat toinen toisensa jälkeen osoittautuneet perusteettomiksi laskelmiksi.

Jeesus kääntääkin apostolien huomion pois heidän Israelin valtakuntaa kohtaan tuntemastaan uteliaisuudesta ja arvailuista ja kohdistaa sen luvattuun Pyhän Hengen voimaan ja lähetystehtävään. Pyhän Hengen voima on hänen kykynsä liittää ihmiset ylösnousseen Kristuksen voittoon, niin että he voivat olla hänen edustajiaan julistaen voittosanomaa syntinsä anteeksisaaneiden valtakunnasta, jossa on syntien anteeksisaaminen lahjana. Kasteemme on siitä konkreettisena muistutuksena. Kasteessa meidät tehtiin osallisiksi Kristuksen täydellisestä sovituksesta, voitosta ja hallinnasta. Tätä seurakunta nyt maailmassa julistaa.”

Luther sanoo: “Me jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme, ja elämme hänen suojeluksessaan ja turvissaan, myöskin me olemme nyt hänessä ja hänen kauttaan, perkeleen, synnin ja kuoleman valtiaita. Sillä Hän on tullut ihmiseksi meidän takiamme, saattaakseen meidät tähän herrauteen. Lunastanut meidät kalliilla verellään, pessyt ja puhdistanut meidät synneistämme ja antanut sydämeemme Pyhän Hengen takeeksi perinnöstämme ja autuudestamme, ja tehnyt meistä kuninkaita ja pappeja Jumalan edessä, siis Jumalan lapsia ja perillisiä ja kanssaperillisiään.” (Sana ja armo s. 49)

Franz Pieper sanoo Kristillisessa dogmatiikassaan: ”Mitä tuhatvuotisopin vaikutukseen kristittyjen hengelliseen elämään tulee, on sanottava, että tähän oppiin liittyvä kristillisen toivon vääristely on kristittyjen hengelliselle elämälle erittäin vahingollinen ja vaarallinen. Missä kiliasmiin suhtaudutaan vakavasti, toisin sanoen missä se saa sijansa sydämessä, siellä se ohjaa sydämen ja ajatukset sivuun kristityn elämän salatusta hengellisestä kirkkaudesta, joka on varmuus syntien anteeksiantamuksesta ja taivaallisesta perinnöstä, ja korvaa sen ulkonaisten ja maallisten asioiden odotuksella. Näin se tekee merkityksettömiksi sellaiset valtavat ja ihanat sanat kuin Joh. 14:27 ja 16:33. Kiliasmi ei tyydy Kristuksen sanaan: ’Katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä’, vaan tahtoo, että Jumalan valtakunta tulisi ulkonaisin merkein, niin että voitaisiin sanoa ’Katso, tuolla se on!’ Sanalla sanottuna Raamattu ei opeta tuhatvuotisoppia, vaan varoittaa siitä.” (Pieper, Kristillinen dogmatiikka s. 625, 1961 SLEY)

Kiliasmiin liittyy läheisesti myös ajatus juutalaisten yleisestä kääntymisestä Kristuksen puoleen lopun aikana. Tämä käsityskanta näkyy myös nykyisen Raamatun käännöksen eräissä käännösratkaisuissa (esim. Room. 11:25). Ns. tunnustuksellinen luterilaisuus torjuu ajatuksen juutalaisten yleisestä kääntymisestä lopun aikana.

”Kristittyjen tulee torjua antisemitismi (juutalaisvastaisuus) kaikissa muodoissa ja sen sijaan kirkon asennetta tulisi luonnehtia rakastava suhtautuminen juutalaiskansaan. – – Miten vaikeaa joidenkin juutalaisten onkin ymmärtää, kristillinen rakkaus velvoittaa Kirkkoa jakamaan pelastuksen evankeliumia heille. Martti Luther sanoi viimeisessä saarnassaan (v. 1546) kristittyjen suhtautumisesta juutalaisiin: ’Tahdomme kohdella heitä kristillisellä rakkaudella ja rukoilla heidän puolestaan, että he kääntyisivät ja vastaanottaisivat Herran.’ Kristityt uskovat, että epäuskoisilla juutalaisilla on yhä toivoa. ”Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.” (Room. 11:29) Jumala tarjoaa heille yhä pelastusta evankeliumin kautta. Sen tähden kirkon tulisi jatkaa evankeliumin ilmoittamista heille (Room. 1:16), sillä se on ainoa välikappale, jonka kautta he voivat pelastua (Ap. t. 4:12). Uskovat juutalaiset yhdessä pakanakristittyjen kanssa muodostavat uuden Israelin. Kristuksessa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista (Gal. 3:28).” (CTCR)

Mihin Raamatun opetus Jeesuksen toisesta tulemisesta meitä kehottaa?

Raamatun opetuksella Kristuksen toisesta tulemisesta on hyvin käytännöllinen tarkoitus. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset uskovat evankeliumin, viettävät pyhää elämää palvellen Kristusta ja innokkaasti odottavat viimeistä päivää kärsivällisyydessä (CTCR) (Room. 13:12–14; Tiit. 2:11–13; 1. Piet. 1:13–15; 2. Piet. 3:11–12; 1. Joh. 3:2–3; 1. Tim. 6:14; Matt. 25:14–30).

”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (Matt. 24:42)

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:28)

”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian’. Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.” (Ilm. 22:20–21)

Kategoriat
4/2011 Lehdet

KRISTUKSEN TOINEN TULEMINEN

Hannu Lehtonen, pastori, Soini

Jeesus tulee

Raamattu opettaa monin kohdin Jeesuksen toisesta tulemisesta. Tästä tapahtumasta ennustetaan jo VT:ssa. Danielin kirjan 7. luvussa kerrotaan näystä, jonka Daniel näki: ”Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.” (Dan. 7:13) Kun Jeesus oli ylipappien edessä kuulusteltavana, hän viittasi tähän ennustukseen: ”Niin ylimmäinen pappi sanoi hänelle: ’Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika’. Jeesus sanoi hänelle: ’Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.’” (Matt. 26:63–64) Kun Jeesus oli astunut ylös taivaaseen, enkelit sanoivat Jeesuksen perään katseleville opetuslapsille: ”Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.” (Ap. t. 1:11)

Hän, joka tulee, on Ihmisen Poika, tosi ihminen, joka sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Mutta hän on samassa persoonassa myös tosi Jumala, Herra. 1. Tessalonikalaiskirjeessä apostoli Paavali sanoo opettaessaan Kristuksen toisesta tulemisesta: ”Itse Herra on tuleva alas taivaasta…” (1. Tess. 4:16)

Raamatun alkukielessä käytetään Kristuksen toisesta tulemisesta puhuttaessa usein sanaa paruusia, johon sisältyy ajatus kuninkaan vierailusta. Tämä sana sopii erinomaisesti kuvaamaan Kristus-kuninkaan toista tulemista. Toisaalta monissa kohdissa käytetään myös sanaa ’ilmestyä’. Esimerkiksi apostoli Johannes sanoo: ”Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.” (1. Joh. 3:2) Vastaavasti apostoli Paavali kirjoittaa: ”kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” (Kol. 3:4)

Aina on ollut epäuskoisia pilkkaajia, jotka haluavat tehdä kristityt naurunalaisiksi. Apostoli Pietari ennustaa: ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ’Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niin kuin se on ollut luomakunnan alusta.’” (2. Piet. 3:3–4) ”Viimeisinä päivinä tulee pilkkaajia, irvailijoita, juuri ennen tuomiopäivää. Nämä miehet, joista monet ovat hyvin älykkäitä ja oppineita, tunnetaan siitä, että he pilkaten kieltävät tuomion tulemisen. Sellaiset henkilöt todistelevat kirjoilla, artikkeleilla ja luennoilla tyynesti ja hyvin viisailta näyttäen, että on vastoin tiedettä ja järkeä uskoa tuomiopäivän tulemiseen. He kohtelevat pilkaten ja ivaten itse sitä ajatustakin, että Raamattu voisi olla totta. Mitä lähemmäksi viimeinen päivä tulee, sitä nopeammin näiden pilkkaajien määrä kasvaa ja sitä röyhkeämmiksi he tulevat väitteissään. – – Kristittyjen tulisi panna merkille syy tähän asenteeseen, nimittäin se, että sellaiset ihmiset vaeltavat omien halujensa ja himojensa mukaan. Jumalasta ja Hänen pyhästä tahdostaan he eivät tahdo tietää mitään. Heidän ainoa päämääränsä elämässä on nauttia täysin voimin lihan himosta, silmien pyynnöstä ja elämän korskeudesta. Ja koska ajatus Herran paluusta tuomiolle häiritsee heitä heidän elämässään synnissä ja häpeässä, he koettavat tehdä naurunalaiseksi ajatuksen viimeisestä päivästä. Heidän omatuntonsa kertoo heille – riippumatta siitä, minkä muodon heidän itsekkyytensä ottaa – että heidän täytyy tehdä tili Herralle.” (Paul Kretzmann, The Popular Commentary of the Bible, suom. HL)

Milloin Jeesus tulee?

Ihmisuteliaisuutta on aina kiehtonut suuresti kysymys siitä, milloin Jeesus tulee takaisin, milloin tulee maailman loppu. On ollut monia ennustelijoita, jotka ovat arvelleet voivansa ennustaa tarkan ajankohdan. Mutta odotettu ajankohta on tullut ja mennyt ilman, että mitään olisi tapahtunut. Näin täytyykin olla, sillä Jeesuksen takaisin tulemisen ajankohtaa ei ole meille ilmoitettu. Markuksen evankeliumin 13. luvussa Jeesus sanoo: ”Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.” (Mark. 13:32) Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa ylösnoussut Jeesus huomauttaa aikamääriä uteleville opetuslapsilleen: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut.” (Ap. t. 1:7)

On siksi turhaa koettaa laskeskella päivää ja hetkeä. Sitä vastoin Jeesus mainitsee lopunajallisissa puheissaan monia merkkejä, jotka edeltävät hänen toista tulemistaan. Näitä merkkejä me voimme ja meidän pitääkin tarkata. Oheinen ryhmitys on tiivistelmä LC–MS:n (Luterilainen kirkko – Missourisynodi) oppikomitean asiaa koskevasta paperista (lyh. CTCR).

1) Tärkein lopunajallinen merkki on evankeliumin saarnaaminen kaikille kansoille. Matt. 24:14: ”Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” Se antaa Kristuksen lihaan tulemisen ja toisen tulemisen väliselle ajalle sen ensisijaisen merkityksen ja tarkoituksen (Matt. 28:18–20).

2) Toinen merkkien ryhmä – sodat, maanjäristykset, nälänhätä, taudit ja merkit taivaissa – ilmaisee Jumalan tuomiota (2. Aik. 15:6; Matt. 24:6–8; Mark. 13:7–8; Luuk. 21:9–11; Jooel 2:30–31). Ne ovat ilmauksia Jumalan vihasta ja osoittavat kaikkien syntisten tarvetta tehdä parannus (Luuk. 13:3, 5; Ilm. 9:20–21; 16:9). Kristittyjä kehotetaan kuitenkin pitämään näitä merkkejä myös uuden ja paremman maailman ’synnytystuskina’ (Room. 8:22; Matt. 24:8; Ilm. 21:1-4) ja lohduttautumaan sillä, että Jumala lupaa suojella ja varjella heidät tämän kärsimyksen keskellä (Ilm. 3:10; 7:3-4).

3) Kolmas merkkien ryhmä ilmaisee vastustusta Jumalaa ja hänen valtakuntaansa vastaan: ahdistus, luopuminen ja Antikristus. Koska maailma jatkuvasti vastustaa Jumalan valtakuntaa, kristityt joutuvat odottamaan kärsivänsä vainoa eri muodoissa koko Kristuksen lihaantulemisen ja toisen tulemisen välisen ajan ja heitä kehotetaan kestämään uskossa loppuun saakka (Matt. 24:9; Mark. 13:9–13; Luuk. 21:12–19). Raamattu kuitenkin opettaa myös, että kirkon kokema ahdistus kasvaa loppua kohti (Matt. 24:21, 22).

Ilmestyskirja kuvailee myös Kirkon kokemaa viimeistä vainoa, vaikkakin symbolisella kielellä (Ilm. 9:13–19; 11:7–10; 16:12–16; 19:19; 20:7–9). Tämä on se ’vähä aika’, jolloin saatana kokoaa antikristillisen maailman pyrkimyksenään tuhota kristillinen kirkko ja estää sitä vapaasti saarnaamasta evankeliumia kaikille kansoille (Ilm. 20:7–9; Hes. 38–39). Saatanan viimeistä hyökkäystä kutsutaan symbolisesti Harmageddonin taisteluksi.

Kristillisen kirkon historiaa luonnehtii myös luopumus Kristuksen lihaan tulon ja toisen tulemisen välisenä aikana (Matt. 24:10-12; Hepr. 6:6; 10:29; 2. Piet. 2:20–22; 1. Joh. 2:19; Gal. 6:12–13). Mutta UT ennustaa myös viimeistä luopumusta tai kapinaa. Jeesus puhuu vääristä Kristuksista ja vääristä profeetoista, jotka johtavat monia harhaan (Matt. 24:24; Mark. 13:22). Apostoli Paavali opettaa, että Kristuksen toinen tuleminen ei tapahdu, ennen kuin ”luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi.” (2. Tess. 2:3). Esimerkiksi homoseksuaalisuuden lisääntyvä julkinen hyväksyminen eri maissa ja myös kirkoissa on epäilemättä lopun ajan merkki, samoin naispappeus, luterilaisten kirkkojen neuvottelut ja sopimukset paavin kirkon kanssa jne.

Lopuksi, Jumalan vastustamista luonnehtii Antikristus. Termi antikristus löytyy Johanneksen kirjeissä (1. Joh. 2:18, 22; 4:3; 2. Joh. 7) ja se merkitsee sekä Kristuksen sijaista että vastustajaa. UT ennustaa, että kirkko todistaa kautta historiansa monista antikristuksista (Matt. 24:5, 23–24; Mark. 13:6, 21–22; Luuk. 21:8; 1. John 2:18, 22; 4:3; 2. John 7). Kaikki väärät opettajat, jotka opettavat vastoin Kristuksen sanaa, ovat Kristuksen vastustajia ja, sikäli kuin he niin menettelevät, anti-Kristuksia. Mutta Raamattu opettaa myös yhtä suurta Antikristusta (Dan. 7:8, 11, 20–21, 24–25; 11:36–45; 2. Tess. 2; 1. Joh. 2:18; 4:3; Ilm. 17-18).

Luterilaisen tunnustuksen mukaan Rooman paavi vastaa Raamatun antamia merkkejä Antikristuksesta [paavikunta on kironnut puhtaan vanhurskauttamisopin Trentossa 1500-luvulla; paavin erehtymättömyysdogmi 1870 yms.]. On kuitenkin tärkeää huomioida se ero, jonka luterilaiset tunnustajat tekivät paavin viran ja tuon viran yksittäisten haltijoiden välillä. Katolinen vastauskonpuhdistus aloitti 1500-luvulla kampanjan, jonka päämääränä oli selittää, ettei Ilmestyskirja voi viitata paaviin tai paavikuntaan. Tämä kampanja on ollut ilmeisen menestyksekäs.

Jeesus tulee suuressa kunniassa

Jeesus tuli ensimmäisen kerran tähän maailmaan alhaisessa hahmossa. Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan puhuttelevasti: ”Hän kasvoi Herran edessä niin kuin vesa, niin kuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.” (Jes. 53:2)

Kun Jeesus tulee toisen kerran, hän tulee suuressa kunniassa ja kirkkaudessa. ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.” (Matt. 25:31; ks. myös Matt. 13:39–43; 16:27; 24:30–31; 2. Tess. 1:7; Ilm. 19:11-14; Tiit. 2:13; Juud. 14, 24;

1. Piet. 4:13; Sak. 14:3).) Hän tulee kuninkaallisena majesteettina ja kaikkien polvien pitää notkistuman hänen edessään ja kaikkien kielten tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra (Fil. 2:10–11). Raamattu kuvaa Jeesuksen toista tulemista mahdollisimman julkisena ja äänekkäänä tapahtumana. Ensimmäisessä tessalonikalaiskirjeessä apostoli Paavali sanoo: ”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa…” (1. Tess. 4:17)

On syytä tähdentää sitä, että Raamattu ei tunne muita Kristuksen tulemisia. On vain kaksi: toinen on tapahtunut ja toinen on vielä edessäpäin. Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Ja samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.” (Hepr. 9:27–28)

Kristikunnan piirissä on saanut paljon jalansijaa sellainen opetus, jonka mukaan Jeesus tulisi ennen julkista tuloaan salaa tempaamaan uskovat pois tästä maailmasta. On olemassa esimerkiksi monia kirjoja ja elokuvia, joissa tältä pohjalta esitetään hyvin mielikuvitusta kutkuttavia kuvitelmia siitä, miten ihmisiä katoaa selittämättömästi jne. Tämän opetuksen ideoihin kuuluu ajatus siitä, että vaikka kaikki uskovat on temmattu täältä maailmasta pois, maailma silti jatkaa olemassaoloaan ja myöhemmin täällä on paljonkin uskovia juutalaisten kääntyessä Kristuksen uskoon ja tehdessä voimallista lähetystyötä. Samaan yhteyteen kuuluu myös oppi ns. tuhatvuotisesta valtakunnasta.

Tämä edellä lyhyesti kuvailtu oppi on syntynyt noin vuonna 1830. Sen alkuunpanijana pidetään yleisesti entistä anglikaanipastori John Nelson Darbya (1800–1882), jonka välityksellä oppi levisi Amerikkaan. Siellä laadittu ns. Scofieldin selitysraamattu (ens. laitos v. 1909) on tullut tunnetuksi tämän opin levittäjänä. Hal Lindseyn teokset ovat vaikuttaneet tämän opin leviämisessä myös Suomeen paljon. Opilla Kristuksen salaisesta tulemisesta on maassamme kannatusta erityisesti ns. vapaiden suuntien keskuudessa, mutta se on levinnyt myös luterilaisten keskuuteen.

Edellä lainatussa Tessalonikalaiskirjeen kohdassa apostoli yhdistää Kristuksen julkisen tulemisen uskovien ylöstempaamisen kanssa. Emme luterilaisina suinkaan kiistä uskovien, elävien ja kuolleiden, ylöstempaamista, koska Raamattu niin opettaa. Mutta on torjuttava vääränä ja harhaanjohtavana opetuksena edellä kuvattu oppi Kristuksen salaisesta tulemisesta siihen kuuluvine käsityskantoineen. Raamattu korostaa monin kohdin hyvin voimakkaasti sitä, että Kristuksen toinen tuleminen on mahdollisimman julkinen tapahtuma ja myös, että tämä maailmanaika päättyy siihen.

Luther sanoo Kristuksen toisesta tulemisesta: ”Se tulee olemaan kuin suuren ja voimallisen kuninkaan tai keisarin tulo täydessä sotavarustuksessa, joka täyttää ilman taisteluhuutojen ja trumpettien äänellä. Kuoleman ja helvetin voitokkaan Kukistajan huuto tavoittaa kuolleet haudoissaan, uskovat kuulevat Vapahtajansa äänen ja tulevat esiin haudoistaan kirkastetuissa ruumiissa, valmiina liittymään Hänen voittoisaan juhlakulkueeseensa (1. Kor. 15:42–44; Fil 3:21). – Välittömästi tämän jälkeen uskovat, jotka Herra on jättänyt tähän päivään asti jäljelle, jotka yhä elävät lihassa, saavat kokea Kristuksen majesteettisen voiman ruumiissaan. Heidät temmataan yhtäkkiä pilviin Kuninkaiden Kuninkaan saattueeseen liittymistä varten. Heidän ruumiidensa kuolevaisuus jää silloin myös taakse, katovaisen pukeuduttua katoamattomuuteen (1. Kor. 15:52,53). Korotetun Vapahtajansa seurassa uskovat ilmestyvät silloin kirkkaudessa koko maailman eteen, ollakseen iäti Herran kanssa. – – Varmoina sellaisesta edessämme olevasta ilosta apostolin kehotuksen pitäisi epäilemättä löytää halukkaat korvat ja aulis kuuliaisuus: ’Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.’ Tähän lyhyeen Raamatun kohtaan sisältyy valtavan paljon lohdutusta, jota tuskin voidaan ilmaista lyhyessä selityksessä.” (W2, 12,2032-2099, suom. HL)

”Apostoli ilmoittaa siis että kuolleet yht’äkkiä nostetaan haudoistaan ja meidät samalla temmataan ylös, missä lienemmekin, siirretään kuolevaisesta elämästä ja tilasta, kohta tullaksemme kaikki yhdessä myöskin kirkastetuksi. Sitä apostoli tarkoittaa sanoessaan: emme kaikki kuole eli nuku. Asia ei voi eikä saa toteutua niin vitkaan, että ihmiset aina toisiansa hautaisivat, kunnes kaikki olemme vähitellen kuolleet, vaan meidät kootaan kerran kaikki yhtä haavaa ja temmataan yhdessä ylös, vaikka tosin kuolema siinä myös tapahtuu. Jumala on silloin osoittava kaikkivaltaansa ja voimaansa antaessaan hukkua yhdessä silmänräpäyksessä kaikki, mitä on maan päällä; koko maailma on silloin menevä raunioiksi ja muotonsa on muuttuva, mutta me saamme iäti olla Kristuksen kanssa, vaan nuo toiset, jotka eivät uskoneet, heitetään iäiseen vaivaan. Tämä on tapahtuva, sanoo apostoli viimeisen tuomion pasuunan kaikuessa. Herra on tuleva alas suuren huudon kuuluessa, lausuu hän tessalonikalaisille, ja ylienkelin hän on antava puhaltaa pasuunaan, joka on kaikuva kautta taivaan ja maan, niin että kaikki sortuu raunioiksi ja kuolleet ylös heräävät.” (Luther, Kuolleitten ylösnouseminen)

”Tässä kysynee joku, eivätkö jumalattomatkin nouse ylös kuolleista? Vastaus: yhtä hyvin kuin jumalaapelkääväisetkin. Sillä Kristus tuomitsee eläviä ja kuolleita, olivatpa he hyviä tai pahoja, vanhurskaita tai jumalattomia. Mutta vain uskollisille, niille, jotka ovat poisnukkuneet Kristuksessa, suodaan se sanomaton armo ja kirkkaus, että heidät saatetaan uuteen ja ikuiseen Jerusalemiin yhdessä Kristuksen, heidän sulhasensa kanssa niin ihanassa puvussa, ettei maailmalla senkaltaista ole. Jumalattomia sitä vastoin, niitä, jotka kuolevat epäuskossa, ei temmata pilvissä Herraa vastaan, vaan he jäävät tänne alas ja saavat kuulla tuomionsa: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen’ jne. (Matt. 25:41). Jumalattomatkin herätetään samoin kuin uskollisetkin, mutta jälkimmäiset elämän ylösnousemukseen, muut tuomion ylösnousemukseen.” (Luther, Sana ja armo, s. 426–427)

Raamattuluento Ev. lut. Todistajaseuran vuosijuhlassa Alajärvellä 22.8.2010. Ensimmäinen osa.