Hannu Lehtonen, pastori, Soini

Ensimmäinen osa esityksestä on julkaistu aiemmin numerossa 4/2011

Jeesus tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita

Kun Jeesus tulee kirkkaudessaan, hän herättää kaikki kuolleet ja seuraa viimeinen tuomio. Apostolit saarnasivat: ”Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.” (Ap. t. 10:42) Tuomio koskee kaikkia ihmisiä ja tuomio on lopullinen, ikuinen. ”Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti’.” (Matt. 25:34) ”Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä’.” (Matt. 25:41) Ks. myös 1. Piet. 1:4-5, 7; 5:4; 1. John 3:2; Hepr. 9:28; 2. Kor. 5:10; 2. Tess. 1:6–10).

Kun Kristus tulee toisen kerran, ”luodaan uudet taivaat ja uusi maa” (Jes. 65:17; 66:22; 2. Piet. 3:13; Ilm. 21:1). Raamattu osoittaa, että nykyisen ja uuden maailman välillä on oleva sekä jatkuvuus että ei-jatkuvuus, samoin kuin kristityn nykyisen ruumiin ja ylösnousemusruumiin välillä.

 

Nykyään on levinnyt laajalle oppi ns. tuhatvuotisesta valtakunnasta (kiliasmi, millenialismi). Tämän opin mukaan Kristus tulee näkyvässä muodossa tänne maan päälle hallitsemaan tuhannen vuoden ajan ennen viimeistä tuomiota. Saman opin mukaan saatana päästetään tuhannen vuoden lopulla irti. Hän kokoaa suuren joukon ihmisiä taistelemaan Kristusta ja hänen omiaan vastaan, mutta kokee täydellisen tappion. Sen jälkeen seuraa viimeinen tuomio.

Kiliasmia perustellaan varsinkin eräillä VT:n profetioilla sekä Ilmestyskirjan 20. luvulla. Tässä yhteydessä ei ole mahdollisuuksia tutkistella seikkaperäisesti esimerkiksi Ilmestyskirjaa. Näissä lopunaikaa koskevissa kysymyksissä ja Ilmestyskirjasta esitetyissä tulkinnoissa kristitty voi sangen helposti joutua hämmennyksiin. On tärkeää pitäytyä Jeesuksen toista tulemista koskeviin perustaviin Raamatun kohtiin. Silloin pysymme selvillä vesillä emmekä joudu harhateille.

Kiliasmin mukaan Jeesuksen toinen tuleminen ei merkitsisi kaikkien kuolleiden välitöntä herättämistä sekä elävien ja kuolleiden tuomitsemista. Jeesus sanoo kuitenkin edellä lainaamassani Matteuksen evankeliumin 25. luvussa toisin: ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.” Jeesus ei puhu tässä mitään mistään tuhatvuotisesta valtakunnasta, vaan että hänen tulemistaan seuraa välittömästi viimeinen tuomio. Johanneksen evankeliumin viidennessä luvussa Jeesus sanoo vastaavasti: ”Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.” (Joh. 5:28–29).” Apostolisessa uskontunnustuksessa seurakunta tunnustaa tämän mukaisesti: ”…on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Saarnaaja Hans Wassermann sanoo artikkelissaan Väärä tuhatvuotinen valtakunta-oppi irrottaa meidät Kristuksesta: ”Ratkaiseva kysymys kuuluu, onko Jeesus Kristus voittanut ja sitonut perkeleen, hallitseeko hän jo kaikkea taivaassa ja maan päällä? Vastausta hakiessaan he (kiliastit) eivät katso Raamatun sanaan, vaan ympärillään olevaan maailmaan. Ja sitten meihin säälien. Kuitenkaan evankeliumin iankaikkisen elämän sanoma ei sitoudu ajan arviointeihin ja rajoituksiin, vaan se omistaa jo uskolla kaiken ja iloitsee katoamattomasta lahjasta, jolla on voiton lupaus.”

”Vaikka Jeesus torjuu mahdollisuuden tietää ajoista ja hetkistä, on apostolien ajoista saakka ihmisillä ollut valtava kiinnostus ja usko siihen, että nyt on päästy ihmislaskelmilla ja sensaatiomaisilla profetioilla Jumalan salaisuuksien jäljille (esim. laskettaessa Jeesuksen toista tulemusta ja tuhatvuotisen valtakunnan perustamista). Kuitenkin ne ovat toinen toisensa jälkeen osoittautuneet perusteettomiksi laskelmiksi.

Jeesus kääntääkin apostolien huomion pois heidän Israelin valtakuntaa kohtaan tuntemastaan uteliaisuudesta ja arvailuista ja kohdistaa sen luvattuun Pyhän Hengen voimaan ja lähetystehtävään. Pyhän Hengen voima on hänen kykynsä liittää ihmiset ylösnousseen Kristuksen voittoon, niin että he voivat olla hänen edustajiaan julistaen voittosanomaa syntinsä anteeksisaaneiden valtakunnasta, jossa on syntien anteeksisaaminen lahjana. Kasteemme on siitä konkreettisena muistutuksena. Kasteessa meidät tehtiin osallisiksi Kristuksen täydellisestä sovituksesta, voitosta ja hallinnasta. Tätä seurakunta nyt maailmassa julistaa.”

Luther sanoo: “Me jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme, ja elämme hänen suojeluksessaan ja turvissaan, myöskin me olemme nyt hänessä ja hänen kauttaan, perkeleen, synnin ja kuoleman valtiaita. Sillä Hän on tullut ihmiseksi meidän takiamme, saattaakseen meidät tähän herrauteen. Lunastanut meidät kalliilla verellään, pessyt ja puhdistanut meidät synneistämme ja antanut sydämeemme Pyhän Hengen takeeksi perinnöstämme ja autuudestamme, ja tehnyt meistä kuninkaita ja pappeja Jumalan edessä, siis Jumalan lapsia ja perillisiä ja kanssaperillisiään.” (Sana ja armo s. 49)

Franz Pieper sanoo Kristillisessa dogmatiikassaan: ”Mitä tuhatvuotisopin vaikutukseen kristittyjen hengelliseen elämään tulee, on sanottava, että tähän oppiin liittyvä kristillisen toivon vääristely on kristittyjen hengelliselle elämälle erittäin vahingollinen ja vaarallinen. Missä kiliasmiin suhtaudutaan vakavasti, toisin sanoen missä se saa sijansa sydämessä, siellä se ohjaa sydämen ja ajatukset sivuun kristityn elämän salatusta hengellisestä kirkkaudesta, joka on varmuus syntien anteeksiantamuksesta ja taivaallisesta perinnöstä, ja korvaa sen ulkonaisten ja maallisten asioiden odotuksella. Näin se tekee merkityksettömiksi sellaiset valtavat ja ihanat sanat kuin Joh. 14:27 ja 16:33. Kiliasmi ei tyydy Kristuksen sanaan: ’Katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä’, vaan tahtoo, että Jumalan valtakunta tulisi ulkonaisin merkein, niin että voitaisiin sanoa ’Katso, tuolla se on!’ Sanalla sanottuna Raamattu ei opeta tuhatvuotisoppia, vaan varoittaa siitä.” (Pieper, Kristillinen dogmatiikka s. 625, 1961 SLEY)

Kiliasmiin liittyy läheisesti myös ajatus juutalaisten yleisestä kääntymisestä Kristuksen puoleen lopun aikana. Tämä käsityskanta näkyy myös nykyisen Raamatun käännöksen eräissä käännösratkaisuissa (esim. Room. 11:25). Ns. tunnustuksellinen luterilaisuus torjuu ajatuksen juutalaisten yleisestä kääntymisestä lopun aikana.

”Kristittyjen tulee torjua antisemitismi (juutalaisvastaisuus) kaikissa muodoissa ja sen sijaan kirkon asennetta tulisi luonnehtia rakastava suhtautuminen juutalaiskansaan. – – Miten vaikeaa joidenkin juutalaisten onkin ymmärtää, kristillinen rakkaus velvoittaa Kirkkoa jakamaan pelastuksen evankeliumia heille. Martti Luther sanoi viimeisessä saarnassaan (v. 1546) kristittyjen suhtautumisesta juutalaisiin: ’Tahdomme kohdella heitä kristillisellä rakkaudella ja rukoilla heidän puolestaan, että he kääntyisivät ja vastaanottaisivat Herran.’ Kristityt uskovat, että epäuskoisilla juutalaisilla on yhä toivoa. ”Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.” (Room. 11:29) Jumala tarjoaa heille yhä pelastusta evankeliumin kautta. Sen tähden kirkon tulisi jatkaa evankeliumin ilmoittamista heille (Room. 1:16), sillä se on ainoa välikappale, jonka kautta he voivat pelastua (Ap. t. 4:12). Uskovat juutalaiset yhdessä pakanakristittyjen kanssa muodostavat uuden Israelin. Kristuksessa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista (Gal. 3:28).” (CTCR)

Mihin Raamatun opetus Jeesuksen toisesta tulemisesta meitä kehottaa?

Raamatun opetuksella Kristuksen toisesta tulemisesta on hyvin käytännöllinen tarkoitus. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset uskovat evankeliumin, viettävät pyhää elämää palvellen Kristusta ja innokkaasti odottavat viimeistä päivää kärsivällisyydessä (CTCR) (Room. 13:12–14; Tiit. 2:11–13; 1. Piet. 1:13–15; 2. Piet. 3:11–12; 1. Joh. 3:2–3; 1. Tim. 6:14; Matt. 25:14–30).

”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (Matt. 24:42)

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:28)

”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian’. Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.” (Ilm. 22:20–21)