Martti Luther ei asettanut armonvälineitä arvojärjestykseen anteeksiannon tarjoamisen suhteen, mutta hän teki kyllä eroja niiden välillä. Hän katsoi, että kullakin sakramentilla on ainutlaatuinen tehtävä ja etteivät ne olleet korvattavissa keskenään. Kaste ei ollut pelkkä kristilliseen yhteisöön liittymisseremonia, vaan se samastettiin kristilliseen elämään ja se määritti kirkon rajat. Kaste on ensimmäinen ja tärkein sakramentti. Ilman sitä muut eivät ole mitään. Kasteessa oleminen on samaa kuin Kristuksessa oleminen.
Kaste vaatii uskoa vanhurskauttamiseen, mutta pelastusvarmuuden antaa kaste, ei usko. Kaste pysyi Lutherin ajattelussa kristityn turvapaikkana läpi elämän. Lutherille usko Jumalaan ja hänen sanaansa merkitsi uskoa kasteeseen.
Reformoitu, erityisesti baptistinen vaikutus saa monet uskomaan, etteivät he pelastuakseen voi luottaa kasteeseensa, varsinkaan jos se on toimitettu lapsena. Kasteeseen liittyvät ongelmat eivät nykyään ole oleellisesti erilaisia kuin ne, joita anabaptistit eli uudestikastajat ja Ulrich Zwingli nostivat esille uskonpuhdistuksen alkuvaiheessa.
Tässä kirjassa esitetään luterilainen näkemys, jonka mukaan kaste on sekä kristillisen elämän ensi perusta että sen jatkuva sisältö.
Pastori ja tohtori David P. Scaer (1936–) on systemaattisen teologian ja Uuden testamentin eksegetiikan professori yhdysvaltalaisen Lutheran Church Missouri Synod -kirkkokunnan pappisseminaarissa Fort Waynessa. Hän on kuulunut seminaarin henkilökuntaan jo vuodesta 1966. Tohtori Scaer on kirjoittanut useita kirjoja ja lukuisia artikkeleita.
“Lukuisat ovat olleet ne kerrat, kun työni on keskeytynyt ja paperini ovat kastuneet ilon kyyneleistä. On vain täytynyt ylistää Jumalaa kasteen lahjasta ja jatkaa vasta sitten..”
– Kasteessa yhdistyvät näkyvä aine, vesi ja Jumalan sana. Näin Jumala näkyvällä tavalla pesee synnit pois ja antaa ihmiselle Pyhän Hengen ja synnyttää hänessä uskon.
– Kyseessä ei ole vain pelkkä lupaus armosta, vaan todellinen armonväline. Meille ei kasteessa vain luvata Jumalan armoa, vaan se myös annetaan siinä Sanan ja uskon kautta.
– Pelastukselle on kaksi ehtoa: kaste ja usko. Kumpikaan näistä ei ole ehdonvallan asia, josta voidaan puhua tai olla puhumatta. Ilman näiden kahden tasapainoa ei ole kokonaista evankeliumia eikä taivastietä osata neuvoa oikein.
– Kirkkomme kasteteologiassa rationalismi ja reformoitu teologia ovat saaneet paljon pahaa aikaan. Kun ihmisen oma järki alkaa, tiedostaen tai tiedostamatta, mestaroida Jumalan sanoja, silloin ollaan väärällä tiellä.
Väisänen toivoo, että hänen kirjansa voisi synnyttää rakentavaa keskustelua ja hengellistä uudistumista Suomen kristittyjen keskuudessa.
Ensimmäisestä painoksesta sanottua:
”Matti Väisänen on pitkän linjan julistaja ja opettaja ja sellaisesta taidosta hänen teoksensa on erinomainen näyte ja tulos. Mitä tulee teoksen teologiaan, näen sen vahvasti terveen luterilaisena. Voin onnitella häntä.”
– dogm.prof. Miikka Ruokanen
”Ilman erityisiä ennustajan lahjoja voi arvioida, että teos, kun se kaksiosaisena perusteellisena esityksenä näkee päivän valon, tulee olemaan tapaus Suomen kirkon ja herätysliikkeiden historiassa. Tällaisia meillä ilmestyy hyvin harvoin. Teos ansaitsisi tulla Yhteiseksi opetukseksi kirkossamme.”
– teol.lis. Simo Kiviranta
”Matti Väisänen edustaa kirjassaan linjakkaasti tunnustuksellista luterilaisuutta. Olen varma siitä, että kirjan julkaiseminen on kirkkohistoriallinen tapaus Suomessa.”
– teol.tri. Reijo Arkkila
”Tämä kirja on sensaatio, ei pelkästään itse asian tähden, vaan myös siksi, että kirjan on kirjoittanut Kansanlähetyksen pitkäaikainen pääsihteeri Matti Väisänen. Käsittääkseni Suomen herätysliikkeiden piirissä ei ole pitkiin aikoihin ilmestynyt yhtään Matti Väisäsen kirjaan verrattavaa, omassa liikkeessään uusia uria aukovaa ja ulkopuolelle uuspietismin yhteyksiä luovaa puheenvuoroa niin perustavasta kysymyksestä kuin pyhä kaste.”
– teol.tri. Martti Vaahtoranta
Pyhä kaste Raamatussa, 425 sivua
Kirjaa voit tiedustella Luther-Divarista. Divariin kuvaa klikkaamalla.
”Jeesuksen nimessä! Baptismin kumoaminen ja pyhän kasteen puolustus.” Näin otsikoi Kaarinan seurakunnan kirkkoherra, evankelisen herätysliikkeen ”isäksi” kutsuttu Fredrik Gabriel Hedberg alun perin 1855 ruotsiksi ilmestyneen pyhä kastetta käsittelevän teoksensa. Tämän Hedbergin kastekirjan, joka on jäänyt pahasti unohduksiin, on nyt jokin aika sitten Lauri Koskenniemi ansiokkaasti suomentanut.
Koskenniemi selostaa alussa olevassa johdannossaan kirjan syntyhistoriaa. Historiallisen taustan muodostaa Hedbergin entisen työtoverin, pastori Anders Wibergin, kääntyminen baptistiseen oppiin. 1852 Wiberg julkaisi kirjan nimeltä Hvilken bör döpas? Och varuti bestär dopet? Tätä Wibergin kastetta käsittelevä teosta ja sen sisältämää baptistista kasteoppia vastaan Hedberg suuntaa nyt esiteltävänä olevan teoksensa.
Hedbergin kirja on hyvin poleeminen. Tekijän pääväite voidaan ilmaista esimerkiksi seuraavilla sanoilla, jotka Hedberg on lainannut sen aikaisesta A. G. Rudelbachin lausunnosta: ”Tämän (baptismin) harhan ytimenä on eittämättä päättäväinen ja pysyvä kirkon sakramenttiopin kieltäminen. Sitä mukaa kuin oivallamme sakramenttien sisällön, tajuamme tämän kieltämisen suuren vaaran. Sillä niitä ympäröivän ja niiden läpi kuuluvan sanan vuoksi sakramentit eivät ole vain Jumalan armon ja laupeuden merkkejä. Ne eivät ole vain uskoamme vahvistavia välineitä, vaan sellaisia pelastuksen välineitä, joiden kautta Herra Kristus yhdistää meidät valtakuntaansa ja itseensä. Ne ovat sanan saarnan ja Hengen viran ohella kolminkertainen todistus maan päällä (1.Joh. 5:8). Sen kautta Kristuksen kirkko elää ja on liikkeellä, taistelee ja saavuttaa täyttymyksensä. Joka siis hyökkää sakramenttien olemuksen ja niiden sisällön kimppuun, se purkaa Kristuksen kirkon” (s. 27). Linjassa tämän lausunnon kanssa Hedberg itse sanoo kirjansa ensimmäisessä luvussa: ”Samalla kun baptismi uutterasti kauniilta näyttävällä tavalla pyrkii toimittamaan sakramentin muodollisesti oikealla tavalla, se itse asiassa mikäli siitä riippuu yrittää hävittää jumalallisten sakramenttien sisimmän olemuksen” (s. 30). Alusta loppuun saakka Hedberg toistaa tämän väitteensä: Uudelleenkastajat tyhjentävät kasteen sen oikeasta sisällöstä, vaikka ovat niin tarkkoja kasteen toimittamisen muodosta. Uudelleenkastajat tekevät kasteesta lain teon, uuden ympärileikkauksen, josta pätee se, mitä Herran apostoli Galatalaiskirjeessä varoittaen sanoo evankeliumin väärentäjistä.
Hedberg perustaa sanottavansa ennen kaikkea Raamatun kastetta koskeviin kohtiin. Tämän lisäksi hän vetoaa monessa yhteydessä Lutheriin sekä kirkkoisiin ja myös luterilaisen ortodoksian teologeihin kuten Martin Chemnitziin tai Abraham Caloviukseen. Ne Raamatun kohdat., joita Hedberg tarkemmin selittää, ovat Joh.3:5, Tiit.3:5, Room.6:34, Kol.2:1112, Gal.3:27 ja Ef.5:2527. Hedberg osoittaa, että baptismi tulkitsee ratkaisevasti toisin ne kohdat., joissa Raamattu selvästi puhuu kasteen merkityksestä. Kun Jeesus Joh.3:5:ssa puhuu uudestisyntymisestä vedestä ja Hengestä, yrittävät uudelleenkastajat. selittää asian niin, ettei Jeesus varsinaisesti puhuisi vedestä vaan ainoastaan Hengestä jne. Näin baptistit selittäessään veden tarkoittavan vettä vain vertauskuvallisesti, ovat joutuneet Hedbergin mielestä samaan harhaan kuin reformoidut. Tiit.3:5:n, jossa apostoli puhuu uudestisyntymisen pesosta, Wiberg vääristää omalla käännöksellään, joka ei tee oikeutta alkutekstille.
Baptistinen raamatun tulkinta johtaa Hedbergin mukaan siihen, että kastetta ei pidetä uudestisyntymisen sakramenttina eli välttämättömänä pelastukseen (s. 60). Uudelleenkastajat lukevat Raamattua ennalta omaksumansa käsityksen ohjaamina. Tämä käsitys on Hedbergin mielestä tämä: ”Baptismi haluaa käsittää Kristuksen ainoastaan Hengen välityksellä, mutta ei tahdo tietää mitään olennaisesta yhteydestä häneen, joka ei ole ainoastaan tosi Jumala, vaan myös Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitsyt Marjasta syntynyt tosi ihminen. Selvästi sanottuna me emme kasteessa ole saaneet. vain hänen lahjojaan vaan hänet itsensä. Siksi pyhä apostoli ei todista vain sitä, että olemme kasteessa pukeneet päällemme Kristuksen (Gal.3:27), vaan myös, että olemme siinä hän en kanssaan haudatut ja hänen kanssaan herätetyt (Kol.2:12)… Herran ja hänen uskovan seurakuntansa välinen yhteys ei ole vain hengellinen, vaan samanaikaisesti olennainen yhteys. Tämän perusta on uudesti syntymisen pesussa ja sitä ylläpitää ja ravitsee Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti. Tämä ei vähimmässäkään määrin vähennä sanan arvoa ja merkitystä uskolle. Päinvastoin tätä edellytetään, pyhittäähän vain Jumalan sana ja asetus näkyvät aineet Jumalan todellisiksi sakramenteiksi ja uskossa tähän samaan Jumalan sanaan ne oikein vastaan otetaan. Vasta sitten kun olemme käsittäneet sakramenttien varsinaisen olemuksen ja niiden ehdottoman välttämättömyyden kristillisen elämän todellisena syntymisenä ja kehittymisenä, voimme oikein tajuta tohtori Rudelbachin sanoihin sisältyvän totuuden: ”Baptismin harha murtaa perustukset” (s.6061).
Sitaatit tuovat ilmi Hedbergin kirjan keskeisen sisällön. Jo vuonna 1844 Hedberg tuo voimakkaasti esiin sen Lutherin opetuksen, ettei Jumalaa voida käsittää eikä häneen voida tarttua ilman sitä pukua, johon hän verhoutuu ilman lihaan tullutta Kristusta sekä ilman sanaa ja sakramentteja. Tähän Lutherille keskeiseen opetukseen yhtyen Hedberg näkee, että uudelleenkastajat juuri tavoittelevat paljasta Jumalaa. Siksi he haluavat käsittää Kristuksen vain Hengen välityksellä. Mutta tällä tavalla Kristuksen tosi ihmisyys tulee kielletyksi; koko kristologia pirstoutuu. Luterilainen kirkko sen sijaan tähdentää sakramenttien merkitystä juuri tästä syystä. Sakramenttien välityksellä syntyy “ei vain hengellinen vaan hengellisruumiillinen olennainen yhteys Herran ja hänen seurakuntansa välillä”. Siksi sakramenttien pääsisältö on Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen. Ei siis ihme, että Hedberg näkee sanomattoman suuren kuilun luterilaisen ja baptistisen opin välillä.
Väärinkäsitysten välttämiseksi on tarpeen korostaa sitä, että Hedberg ei suinkaan mitätöi uskon merkitystä! Hänen linjansa käy hyvin ilmi esimerkiksi sivuilla 8384. Rooman kirkkoa vastaan Hedberg muistuttaa, että sakramenttien pelastava vaikutus edellyttää uskoa. Hedbergin päämaali on kuitenkin baptismi, jonka harha piilee siinä, että se kumoaa pyhien sakramenttien olemuksen ja tekee ne näin tyhjän veroisiksi vertauskuviksi.
Kirjan sisällöstä on syytä mainita vielä erikseen teoksen viimeinen luku (s. 214270). Siinä Hedberg käsittelee Mt.28:1820:n ja Mk16:1516:n valossa kysymystä lapsikasteesta ja lapsen uskosta. Vakuuttavasti Hedberg osoittaa, että juuri lapsikaste on Raamatun oman todistuksen mukaisesti kaikkein paras ja varmin kaste ja että uudestikastajien raamatuntulkinta on itsensä kanssa ristiriidassa.
Hedbergin rikassisältöiseen ja väkevähenkiseen kirjaan toivoisi mahdollisimman monen tutustuvan ja syventyvän. Hedberg osoittaa syvällisellä tavalla, mitä rikkaita aarteita puhtaaseen Jumalan sanaan perustuva luterilaiseen oppiin sisältyy. Erityisesti ne, jotka kipuilevat kastekysymyksen kanssa, voisivat saada selvyyden tässä tärkeässä kysymyksessä perehtymällä Hedbergin opastamana Raamatun omaan opetukseen. Tällaista opetusta me kipeästi tarvitsemme omassa kirkossamme! Hedbergin kirja osoittaa meille miten kalvinilaishenkinen opetus, jos me annamme sille sijaa, vie meiltä sakramenttien rikkaudet, jopa itse Kristuksen, ja kumoaa koko luterilaisen opin.
