Pääkirjoitus Hannu Lehtonen
Kristuksen kasteen merkitys Martti Luther
Mitä Jeesuksen sukuluettelo kertoo meille? Lassi Mattila
Lääkärin vastaanotolla Augustinus
Sana ja kalat hukassa Joel Kerosuo
Jumalan liiton vahvistaminen(1. Moos. 17) Paul Kretzmann
Kaste pelastaa C. O. Rosenius
Jeesuksen nimi Martti Luther
Lassi Mattila, teol. yo, Helsinki
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
”Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea, ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.” (Matt 1:17)
Matteus aloittaa evankeliuminsa sukuluettelolla ja jakaa sen kolmeen osaan: Abrahamista Daavidiin, Daavidista pakkosiirtolaisuuteen ja pakkosiirtolaisuudesta Kristukseen. Mitä nämä vaiheet puhuvat meille?
Tämä sukuluettelo alkaa siis Abrahamista, Kaldean Uurissa asuneesta epäjumalanpalvelijasta, jonka Jumala armossaan valitsi ja teki kantaisäksi kansalleen. Abraham sai tulla fyysisesti kantaisäksi Israeliksi kutsutulle kansalle, mutta ennen kaikkea hän sai tulla hengelliseksi esi-isäksi Jumalan kansalle, joka koostuu jumalattomista ihmisistä, joille Jumala lukee heidän uskonsa Kristukseen vanhurskaudeksi. Abraham oli monella tapaa esimerkillinen mies – etenkin hänen kuuliaisuutensa Jumalan tahdolle hakee vertaistaan. Mutta suurinta tässä miehessä oli hänen uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan, joka kuolleet eläväksi tekee ja kutsuu olemattomat olemaan. Kaiken kuuliaisuutensa hän ammensi Jumalan lupauksesta, jossa hänellä oli elämä huolimatta hänen kuolleesta tilastaan.
Siirrytään sitten Abrahamista Daavidiin. Suuri sotasankari ja runoilija, kuningas, joka tulisi aina toimimaan ylittämättömänä esimerkkinä muille kuninkaille: vaella kuin Daavid vaelsi, niin olet hyvä kuningas. Daavid epäilemättä oli ihailtavan hyvä kuningas eikä toista hänen vertaistaan ole nähty. Kuitenkin suurin kunnia, minkä Uusi Testamentti Daavidille omistaa, on hänen palvova kumarruksensa Herransa edessä, joka lukee hänelle vanhurskauden ilman tekoja ja antaa hänen ylen raskaat syntivelkansa anteeksi.
Entäs sitten pakkosiirtolaisuus? Tästä en osaakaan enää sanoa mitään esimerkillistä – en ainakaan sinne joutumisesta. Täydellinen katastrofi, jonka syynä on aikalaisten ja heidän isiensä loppumaton epäjumalanpalvelus. Jumalan mitta täyttyy, ja niin luvattu maa oksentaa kuvottavat asukkaansa pois.
Abraham, Daavid ja pakkosiirtolaisuus: tässä on pala Jumalan kansan historiaa. Tämä historia on ollut uskon ja epäuskon välistä taistelua, jossa uskottomuudella tuntuu usein olevan paljon isompi rooli. Törmäämme uskottomuuteen jopa kaikkein suurimmissa jumalanmiehissä, joita meillä on esittää. Lisäksi se hyvä mihin törmäämme, ei ole lähtöisin ihmisistä vaan on Jumalan lupauksen vaikuttamaa uutta elämää muuten kuolleessa, vihaa ja rakkaudettomuutta kasvavassa maaperässä. Ja sitten on vielä tämä pakkosiirtolaisuuden syvä aallonpohja, jossa Jumalan kansan syvä lankeemus piirtyy karmealla tavalla esiin.
Viimeisenä nimenä meillä on Kristus, joka syntyy neitsyt Mariasta kaikkien näiden nimien ja vaiheiden jälkeen. Jos sinun eteesi olisi laitettu kaikki nämä nimet ja vaiheet ilman tätä viimeistä nimeä, niin olisitko osannut kertoa, mihin tämä sukuluettelo johtaa? Niin, et varmaankaan olisi. Ja miksi et? Koska tässä sukuluettelossa ei olisi mitään tarkoitusta eikä mieltä ilman tätä viimeistä nimeä. Vain tämän viimeisen nimen tuntemalla voit löytää yhtenäisyyden Jumalan kansan historialle. Jumalan antama lupaus pelastuksesta tulevassa vaimon Siemenessä on se elämän lanka, joka yhdistää Jumalan kansan koko historian yhdeksi yhtenäiseksi Jumalan pelastussuunnitelmaksi. Tätä pelastussuunnitelmaa ei lopulta hallitsekaan synti ja epäusko vaan Jumalan pelastava vanhurskaus ja uskollisuus – siitä Matteuksen esittämä kaunis symmetria (sopusointu) muuten niin rumalta ja käsittämättömältä näyttävään sekasotkuun: neljätoista, neljätoista ja neljätoista.
Jos siis katsoessasi omaa elämänhistoriaasi et näe kaunista ja symmetristä (sopusointuista) järjestystä, vaan omiesi ja isiesi syntien aiheuttaman massiivisen sotkun, jota leimaa oma uskottomuutesi ja ehkä syvätkin lankeemukset, niin älä vaivu epätoivoon. On nimittäin vielä yksi nimi, joka voidaan lisätä epäonnistuneeseen elämänhistoriaasi. Tämä nimi on Jeesus Kristus, Abrahamin luvattu Poika, Daavidin täydellinen Poika ja Herra. Ja tämä nimi muuttaa kaiken. Tässä nimessä synnit pestään pois ja unohdetaan. Tässä nimessä luodaan järjestys epäjärjestykseen, tehdään kuolleet eläviksi, kutsutaan olemattomat olemaan ja julistetaan jumalattomat vanhurskaiksi. Saat siis tänäänkin rojahtaa kaiken syntisyytesi ja elämänhistoriasi painolastilla Vapahtajan syliin. Ja niin saat luottaa ja kerran viimeisenä päivänä nähdä, kuinka sinunkin elämääsi kaikesta huolimatta on hallinnut Jumalan pelastava vanhurskaus ja uskollisuus, luoden sinun elämästäsi kauniin ja symmetrisen punoksen, jonka halki kulkee yksi nimi: Jeesus Kristus, syntisten pelastaja.
Aamen.
Concordia-piirin hartaus 11.10.2011
Pääkirjoitus Hannu Lehtonen
Lapsikaste Uudessa testamentissa II Lasse Lappalainen
Pyhän kasteen merkitys Lassi Mattila
Kristillinen vanhurskauttamisoppi II Matti Roininen
1. Moos. 13 Paul Kretzmann
Henrik Perret: ”Anni” Muut lehdet
Valkeat vaatteet Hedberg
Hän kantaa meitä Martti Luther
Lassi Mattila, teol. yo, Helsinki
Mikä on pyhän kasteen merkitys? Onko se hetken kestävä, ihmisten suorittama tunnustautumisrituaali, jonka merkitys nykyisyydessä on lähes yhdentekevä – vai voisiko sillä olla jotakin sisältöä ja merkitystä myös tähän päivään? Jotta ymmärtäisimme pyhää kastettamme, meidän täytyy katsoa, millaisille ihmisille ja mihin tarpeeseen Jumala kasteen lahjan antaa.
”Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä. Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: ’Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa.’ Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa’. Nikodeemus sanoi hänelle: ’Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?’ Jeesus vastasi: ’Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.’” (Joh. 3:1-7)
Nikodeemus oli arvostettu mies juutalaisten keskuudessa. Nyt hän oli tullut antamaan Jeesukselle tunnustusta. Jeesuksen vastaus vain tuntuu olevan hyvin erikoinen – eihän se nyt liity ollenkaan siihen, mitä varten Nikodeemus oli tullut Jeesuksen luo. Eikö Jeesuksen olisi pitänyt ottaa kiitollisuudella vastaan Nikodeemuksen tunnustus: ”Sinä Jeesus olet suuri Jumalan lähettämä opettaja, joka olet tullut kirkastamaan meille Jumalan lain. Kyllä minä olen kuullut, miten saarnaat Mooseksen laista – ja se on kaikki ihan oikein! Jumalan lain noudattamisesta on tullut niin pinnallista näinä päivinä – tuskin kukaan sitä ottaa todesta. Mutta nyt Jumala on lähettänyt sinut opettamaan meille Jumalan lain ja vahvistamaan sen jopa suurilla tunnusteoilla! Suuri on Israelin Jumala!”
Nikodeemuksen innostuneen vuodatuksen jälkeen, on hetken hiljaisuus ja sitten Jeesus aloittaa vakavana oman kovan saarnansa. Mikä lihasta on syntynyt on ja pysyy lihallisena. Liha pysyy aina lihana, vaikka se kävisi mitkä tahansa koulut läpi. Syntisen ihmisen taistelu omaa syntiänsä vastaan on mahdoton tehtävä: mitä enemmän tässä synnin suossa rimpuilee, sitä syvemmälle vajoaa. Jeesus osoitti Nikodeemukselle, että tämän elämässä oli jotakin pahasti vialla. Niin pahasti, että Nikodeemus tarvitsisi ihan kokonaan uuden elämän. Vähän kuin lääkäri sanoisi potilaalleen: ”Nyt on niin paha tilanne, etteivät mitkään pillerit ja leikkaukset auta: sinä tarvitsisit ihan uuden elämän.” Jotta syntinen pääsisi Jumalan kanssa iankaikkiseen elämään, uuteen luomakuntaan, hän tarvitsee kokonaan uuden elämän: hänen täytyy syntyä uudestaan ylhäältä, Jumalasta. Mutta miten voi ihminen synnyttää itsensä uudestaan ja vieläpä Jumalasta? Eikö tämä ole ihan mieletöntä puhetta? Kyllä, sitä tämä on langenneelle ihmiselle: järjetöntä puhetta. Ehkä juuri siksi pyhän kasteen merkitys on useasti myös niin hämärä ja vaikeatajuinen meille kristityillekin – sillä juuri uuden syntymän pyhä kaste meille lupaa ja antaa. ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja käsittämättömyydessään pyhä kaste lupaa meille paikan Jumalan uuteen luomakuntaan, jossa saamme elää ikuisesti täydellisessä yhteydessä Jumalaan ja muihin ihmisiin. Pyhä kaste lupaa meille kaksi ihmeellistä asiaa, jotka ovat meille itsellemme täysin mahdottomia: 1) kaste lupaa surmata meissä asuvan syntisen luonnon ja 2) kaste lupaa meille elämän osana Jumalan luomaa uutta luomakuntaa. Näiden kahden lupauksen sisältö voitaisiin tiivistää siihen, että kasteessa Jeesukseen Kristukseen, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, me olemme yhteenkasvaneet Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen (Room. 6).
Kaste tuhoaa meissä olevan synnin, koska meidät on liitetty Jeesuksen kuolemaan. Meissä kastetuissa ei tee enää työtään sama kuolema kuin maailmassa, vaan Jeesuksen kuolema. Jeesuksen kuolema oli kuolema pois synnistä, ja sitä se on myös meille pyhän kasteen liitossa. Kaikki kärsimys on Jumalan työtä, jolla hän riisuu meitä syntisestä luonnostamme. Vasta ajallinen kuolemamme tuhoaa lopullisesti synnin meistä pois. Mutta jo nyt ovat syntimme Jumalan silmissä tuhotut Jeesuksessa Kristuksessa.
Kaste myös synnyttää meissä uuden elämän, koska kasteessa meidät on liitetty myös Jeesuksen ylösnousemukseen. Uusi syntyminen on jo nyt annettu meille, vaikka se ei olekaan vielä täydelliseksi tullut. Vasta kuolleiden ylösnousemuksessa me saamme pukeutua siihen täydelliseen uuteen syntymiseen, jonka pyhä kaste meille lupaa. Mutta jo nyt Isä Jumala näkee meissä vain Poikansa Jeesuksen pyhyyden ja puhtauden, johon meidät on kasteessa puettu (esim. Gal. 3:26-27).
Jotta siis Jumala voisi pukea meidät taivaallisen majaamme, hänen täytyy riisua yltämme maallinen majamme. Vaikka sinusta tuntuu ja näyttää siltä, että Jumala tahtoo sinulle pahaa, kun Hän vie sinut kärsimyksiin ja lopulta kuolemaan, niin saat luottaa siihen, että tällä kaikella Jumala vain toteuttaa sinun kastettasi. Jotta Jeesuksen elämä tulisi sinussa näkyviin, täytyy Jumalan antaa sinulle kärsimystä, ahdistusta, kipua ja lopulta ajallinen kuolema. Tästä Paavali puhuu mm. 2. Korinttolaiskirjeessä (esim. 2. Kor. 4:7 – 6:10).
Mikä siis on pyhän kasteesi lohdutus? Voisiko sillä olla jotakin merkitystä myös sinulle tänään? Kysytäänpä vähän toisella tapaa: onko Jeesuksen kuolemalla ja ylösnousemuksella mitään merkitystä? Sillä Jeesukseen, hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, on sinut kasteessa liitetty. Kaikki mitä Jeesus on elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan ansainnut, on sinun pyhän kasteen liitossa. Sinun on syntien anteeksiantamus, sinun on synnin kuolema, sinun on uusi elämä.
Kasteen vaikutus ei rajoitu vain kastehetkeen, vaan kaste tekee sinussa työtään jatkuvasti. Sinun on paras alkaa kunnioittaa kastettasi jo täällä ajassa, sillä sinun kasteesi on se ihana uusi syntymä, jossa sinä vietät koko iankaikkisuutesi. Todistaahan Jeesus, että kasteessa annettu Pyhän Hengen lahja on annettu lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään (Joh. 3:5; 4:14; 7:38).
Sinä saat turvata kasteesi varmoihin lupauksiin kaikessa hädässä, mikä sinua kohtaa. Kaiken synnin, joka ahdistaa sinua, täytyy kasteesi lupausten edessä irrottaa sinusta otteensa. Vaikka vielä täällä ajassa synnin taakka voi painaa maahan saakka, niin taivaassa ei milloinkaan, niin kuin virressä veisataan (virsi 146). Vielä pienen hetken täällä ajassa kärsittyäsi on Jeesus ottava sinut luokseen kotiin. Siellä Jumala pyyhkii kaikki sinun kyyneleesi pois ikuisesti. Ja nyt jo täällä ajassa on taivas läsnä, Jeesus läsnä. Sanassaan ja sakramenteissaan hän on jo nyt luonamme, sulkee meidät syleilyynsä ja pyyhkii kyyneleemme pois: ”Älä pelkää. Minä olen sinun kanssasi jo nyt. Jaksa vielä hetki täällä synnin maassa. Minä teen vielä vähän sinun kauttasi valtakuntani työtä, mutta kun viimeinen sinulle antamani sana on sanottu ja teko tehty, otan minä sinut luokseni ikuiseen rauhaan. Silloin kaikki murhe ja huokaus on pois otettu ja jäljellä ovat vain riemu ja ilo.”
Paavalin sanoin: ”Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat. (Room. 14:8)”
Aamen.
Concordia-piirin hartaus CA IX, 28.1.2011
Lassi Mattila
Mitä pyhitys on? Me tiedämme, että meissä on liha ja henki ja että nämä ovat taistelussa toistensa kanssa. Onko pyhityksessä nyt kyse siitä, että liha tehdään siivommaksi, ettei se enää niin kovasti taistelisi henkeä vastaan? Onko pyhityksessä kyse siitä, että vanhan Aadamin jäsenet koristellaan pitsillä ja uskotaan lujasti, että se käyttäytyisi säädyllisesti?
Luther selittää Isossa Katekismuksessa, ettei pyhittäminen ole mitään muuta, kuin että Pyhä Henki vie meidät Kristuksen luokse. Pyhän Hengen pyhityksen viimeinen vaihe on iankaikkinen elämä Kristuksessa ja Kristuksen kanssa. Kysyn nyt: onko liha siis vielä sielläkin? Asteleeko vanha Aadam kirkkaissa vaatteissa uudessa paratiisissa? Ei! Vanhan Aadamin paikka ei ole koulussa, jossa sitä opetettaisiin käyttäytymään, eikä meikkistudiossa, jossa sen kaikkein pahimpia ja rumimpia jäseniä yritettäisiin peitellä, eikä sen paikka todellakaan ole uudessa kirkastetussa luomakunnassa.
Lihan paikka on haudassa. Ei sitä voi kouluttaa tai mitenkään yrittää parannella, vaan se täytyy tappaa. Ja onhan sitä yritetty tappaa. Niin yritti aikoinaan Lutherkin munkinkaavussaan, omin teoin – rukouksin, paastoin ja itsensäkiduttamisin – mutta ei onnistunut. Ei kai kukaan meistä kuvittele voivansa omin ponnistuksin surmata synnin, joka meissä asuu? Kyllä Herramme on meille kertonut, kuinka niin pahasti eksyneille ihmisille käy. Heillä ei ole sijaa Kuninkaan Pojan häissä, koska he eivät ole onnistuneet eivätkä voikaan onnistua lihaansa yltänsä riisumaan.
Ilman yhtä miestä me joutuisimme kärsimään syntiemme oikeudenmukaisen ja välttämättömän rangaistuksen, iankaikkisen kuoleman. Siellä lihamme ei kuitenkaan ikinä kuolisi, siellä tuli palaa, polttaa ja kärventää, muttei kuitenkaan koskaan hävitä ja sammu.
Mutta Jumalalle kiitos, on olemassa yksi Mies, joka on taistellut maailman, perkeleen ja jokaisen meidän lihamme pahuutta vastaan – ja on voittanut sen. Hänen nimensä on Kristus Jeesus, elävän Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen. Hän antautui taisteluun kaikkea pahuutta vastaan, taisteluun, jossa olivat vastakkain koko maailman pahuus, kaikkien ihmisten määrätön synti ja kapina, sekä toisella puolella Jumalan pyhä ja oikeudenmukainen tuomio syntiä vastaan. Ilman että se kenenkään luodun mieleen nousi tai että kukaan luotu sitä kysyi, astui Jumalan Poika Isän tahdosta alas taivaasta ja tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta, siis syntyi ja tuli keskelle taistelukenttää, suoraan vihollisten sekaan.
Ilman että pahuus siitä mitään tajusi, otti Jumalan Poika päälleen koko maailman synnin. Raskain, syvästi murheellisin ja vertavuotavin sydämin hän otti Isän kädestä Jumalan vihan maljan ja joi sen pisteleviä ja polttavia pohjasakkoja myöten, joka ainoan tipan. Perkele ja koko maailman pahuus näki hetkensä koittaneen, kun näki Jumalan Pojan laskevan Kaikkivaltiaan vihan maljan huulilleen ja alkavan juoda. Vaikka paha tiesi siitä jo Paratiisissa langetetun tuomion ? että vaimon Siemen tulee rikkipolkemaan käärmeen pään ? ei se kyennyt hillitsemään pahuuttaan, vaan astui Jerusalemin pääsiäisyöhön ja marssi joukkoineen Getsemanen puutarhaan.
Aluksi pelokkaina ja pahaa aavistaen ne luulivat herrojen Herran hyökkäävän Getsemanen yössä tuhansine enkelilegioonineen ja tuhoavan heidät sanansa hirmuisella miekalla. He pelkäsivät Jeesuksen miekkaa niin suuresti, että kaatuivat maahan, kun hän avasi suunsa ja lausui nimensä – mutta hän ei heitä tuhonnutkaan vaan ohjasi viimeisetkin joukkonsa pakenemaan. Ja kun perkele näki oman Luojansa, maailmankaikkeuden Herran, sotajoukkojen Jumalan, antautuvan eteensä lauhkeana karitsana, nosti se sotahuutonsa ja ryntäsi kaikkine joukkoineen tämän kimppuun, repi, raastoi, löi, herjasi kaiken pahan sydämensä voimalla ja – pisti tätä kantapäähän. Ja Jumala kuoli. Hän jäi muodottomaksi pahoin pideltynä, häpäistynä, alastomana ristille roikkumaan, ja lopulta hänet kannettiin elottomana hautaan.
Perkele enkeleineen ja kaikkine liittolaisineen paukutti rumpujaan ja huusi voittoaan pimeään maailmaan: Jumala oli tapettu ja hänen verensä vuodatettu Golgatan karuille kallioille ja pitkin Jerusalemin katuja, niin kuin profeettojenkin. Kuitenkin, koska paha tunsi Jumalan lupaukset ja Jumalan sanan mahdin, ei se kyennyt vapain mielin juhlimaan voittoaan, niin kuin ei koskaan paha voi, vaan pala kurkussa se määräsi vartion haudan suulle ja ison kiven esteeksi. Mutta alhaalta, syvältä perkeleen valtakunnasta kuului kummia: Jumalan Poika julisti siellä voittoansa kaikesta pahasta. Kaiut pahan tuomiosta kantautuivat myös perkeleen juhlapöytään masentaen juhlaväkeä.
Kolmannen päivän aamuna, vielä kun oli pimeää, oli Vanhurskauden Aurinko jo noussut ylös ja valaissut koko maailman kirkkaudellaan. Ja nyt tämä ylösnoussut, teurastettu ja voittanut Karitsa, elämän ja autuuden Herra, on täällä tänään keskuudessamme sanassaan. Tämän vanhurskauden auringon säteitä et silmilläsi näe, vaikka voit ne korvillasi kuulla, jopa käteesi ottaa, syödä ja juoda, ovatpa ne ruumiisi ylle valeltukin. Jeesus Kristus on nyt ja aina sanassaan läsnä ja julistaa meillekin voittoansa. Hän julistaa tuomionsa lihallemme: ”Minä olen voittanut sinut! Sinut on lihassani ristiinnaulittu!” Vaivatulle omalletunnollemme hän sanoo: ”Minä olen vapauttanut sinut! Olen kantanut sinun raskaat rikkomuksesi ruumiissani ja sielussani ristinpuulle Jumalan vihan hehkuvaan ja polttavaan tuleen – eikä niitä enää ole. Jumalalla ei ole enää mitään kadotustuomiota sinulle. Katso, minä kannan voitonmerkkejä käsissäni, jaloissani ja kyljessäni – ne ovat myös sinun voitonmerkkisi! Ja katso, minä elän ja siksi sinäkin saat elää iankaikkisesti ja juhlia voittoamme ikuisesti minun kanssani uudessa luomakunnassa! Tule Herrasi iloon!”
Ystävät, tätä on pyhitys: että Pyhä Henki vie meidät sanassaan Jeesuksen luokse. Että Jeesus totisesti sanassaan läsnä olevana ihmisenä ja Jumalana lausuu meidän lihallemme kuolemantuomion ja aloittaa sen surmaamisen, sekä että hän meille lausuu autuaat ja ihanat voiton sanat, jotka meidät luovat uudesti ja uutta elämää meissä vahvistavat: ”Sinä olet autuas minussa.” Tämä kaikki meillä on pyhässä kasteessamme, niin kuin Pyhä Henki Paavalin kautta opettaa: kasteen hautaan on vanha Aadam hukutettu kaikkinensa: kaikki menneet, nykyiset ja tulevat syntimme. Syntimme on jo Jeesuksessa tuhottu ja voitettu. Kasteen haudasta nousee uusi, Jumalan veren puhdistama, ihana ja täydellinen ihminen elämään Jumalan valtakunnassa, hänen ihanassa ja suloisessa alamaisuudessaan, palvellen Herraansa iankaikkisesti pyhyydessä, viattomuudessa ja autuudessa.
Kun siis maailma, Perkele ja oma lihasi sinua kiusaa ja ahdistaa, niin vastaa niille: ”Jumala on jo teidät tuominnut ja Sanallaan kaatanut. Ei teillä ole minuun enää mitään osaa eikä arpaa. Jeesus tuli, tempaisi minut kidastanne, paransi syntisairauteni ja vei turvaan omaan linnaansa. Täällä minä saan kaikessa rauhassa elää ja olla, odottaen lopullista parantumistani – silloin pääsen teistä ikuisesti eroon! Sillä kaikki nämä teidän herjauksenne, huutonne ja yrityksenne ovat minun kohdallani vain viimeisiä kuolon korahduksianne – Jumalan sanan miekka on jo teihin isketty. Minä olen Herrani kanssa jo kuollut teistä pois, ja ylösnousseessa Vapahtajassani elän uutta elämää Jumalalle, vapaana teidän ikeestänne. Minun lopullinen vapautuksen päiväni tulee olemaan teidän lopullisen tuhoamisenne ja tuomionne päivä. Herrani on voittanut, ja niin minäkin olen voittanut. Herrani elää, ja niin saan minäkin ikuisesti elää hänen kanssaan ja hänessä!”
Aamen.
Hartaus Concordia-piirissä 10.11.2010
Pääkirjoitus Hannu Lehtonen
Jeesus Kristus – tosi ihminen ja tosi Jumala. Saarna loppiaisena Martti Luther
Karitsa ja seurakunta – näkymiä Ilmestyskirjaan Markus Pöyry
Jumala ilmoittaa itsensä Moosekselle (2. Moos. 3:1-15) Lasse Lappalainen
Kielten sekoittaminen. Seemin jälkeläisten yksi linja (1. Moos. 11) Paul Kretzmann
Mitä pyhitys on? Lassi Mattila
Sana oli Jumalan tykönä Martti Luther
