Avainsana: Ismael

Kategoriat
3/2013 Hauta Kuolema Lehdet Rukous

Aabrahamin viimeiset vuodet, hänen kuolemansa ja hautaamisensa. Iisakin pojat (1. Moos. 25)

Paul Kretzmann, USA

Aabrahamin toinen avioliitto

25:1: ”Ja Aabraham otti vielä vaimon, ja hänen nimensä oli Ketura. Tämä nainen ei ollut Aabrahamin sivuvaimo Saaran eläessä. Hänestä tuli Aabrahamin vaimo tämän avioituessa toisen kerran. Hänellä ei ollut kuitenkaan asemaa luvatun Siemenen äitinä. Hän ei kuulunut lupaukseen Messiaasta.

25:2–4: ”Ja hän synnytti hänelle Simranin ja Joksanin, Medanin ja Midianin, Jisbakin ja Suuahin. Mutta Joksanille syntyi Seba ja Dedan. Dedanin jälkeläisiä olivat: assurilaiset, letusilaiset ja leummilaiset. Ja Midianin pojat olivat Eefa, Eefer, Hanok, Abida ja Eldaa. Kaikki nämä ovat Keturan jälkeläisiä.” Jumalan rikas siunaus osoittaa, ettei tähän toiseen avioliittoon liittynyt mitään häpeällistä, vaan että siihen mentiin pyhityksessä ja kunniassa, keskinäistä huolenpitoa ja apua sekä lasten saamista varten. Aabrahamin voima oli säilynyt ihmeellisesti aina hyvin vanhaan ikään saakka. Keturan, samoin kuin Ismaelin, lapsista ja lastenlapsista tuli arabialaisten heimojen esivanhempia. He elivät pääasiallisesti Agaban lahden alueilla sekä siitä koilliseen (midianilaiset) ja pitkin Punaista merta ja Persian lahtea. Useimmat näistä olivat kauppaa käyviä heimoja.

25:5. ”Ja Aabraham antoi kaiken omaisuutensa Iisakille.” Iisak oli tunnustettu laillinen perillinen, joka sai myös karjalaumat sekä olennaisen osan siitä, mitä Aabraham omisti. Tämän lisäksi Messiasta koskeva siunaus kuului hänelle.

25:6: ”Mutta sivuvaimojensa pojille Aabraham antoi lahjoja; ja hän lähetti heidät vielä eläessänsä pois poikansa Iisakin luota itään päin, Itäiselle maalle.” Ketura, samoin kuin Haagar, eivät olleet sivuvaimoja sanan myöhemmässä merkityksessä. Kuitenkin Saaraan verrattuna heillä ei ollut samaa asemaa. Saara oli valtiatar ja äiti erityisen jumalallisen asioihin puuttumisen ansiosta. Sen tähden heidän lapsensa eivät voineet vaatia, että he saisivat omaisuutta yhtä paljon kuin Iisak, lupauksen perillinen, jonka oli määrä periä Kanaanin maa. Aabraham antoi Ismaelin pojille ja kaikille Keturan pojille riittävästi omaisuutta – pieniä laumoja sekä tarvittavat palvelijat – niin että he tulivat toimeen. He muuttivat luoteiseen ja itäiseen maahan ja kasvoivat siellä heimoiksi. Näiden Aabrahamin jälkeläisten keskuudessa säilyi kauan tieto oikeasta Jumalasta. Heidän hengellinen perintönsä osoittautui siten arvokkaammaksi kuin ajalliset lahjat.

Aabrahamin kuolema ja hautaus

25:7: ”Tämä on Aabrahamin elinvuosien luku: sata seitsemänkymmentä viisi vuotta.” Hän eli siis täydet 75 vuotta Iisakin syntymän jälkeen ja näki lastenlastensa kasvamisen nuoriksi (j. 26). Se on Herran siunaus (Ps. 128:6).

25:8: ”Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” Vaikka Aabraham ei elänyt yhtä kauan kuin hänen esi-isänsä ennen häntä, silti hän oli saanut kyllänsä tästä elämästä, sekä mitä tuli hänen elämänsä pituuteen että sen vaikeuksiin ja koettelemuksiin. Hänen voimansa uupuivat, hän kuoli. Hänet otettiin heimonsa tykö. Hänen sielunsa otettiin taivaaseen ja liittyi niiden joukkoon, jotka olivat kuolleet uskossa Messiaaseen. Pane merkille, että Raamattu opettaa selvästi sielun olemassaolon jatkumista kuoleman jälkeen ja viittaa autuuden tilaan.

25:9–10: ”Ja hänen poikansa Iisak ja Ismael hautasivat hänet Makpelan luolaan, heettiläisen Efronin, Sooharin pojan, vainiolle, joka on itään päin Mamresta, 10 sille vainiolle, jonka Aabraham oli ostanut heettiläisiltä; siihen haudattiin Aabraham ja hänen vaimonsa Saara.” Kun Ismael oli saanut tiedon isänsä kuolemasta, tuli hän heti osoittaakseen tälle viimeisen kunnianosoituksen Iisakin rinnalla. Luonnollisesti ainoa kyseeseen tuleva hautapaikka oli se, jonka Aabraham itse oli ostanut niin vaivalloisilla seremonioilla Efronilta, heettiläiseltä. Sinne nuo kaksi poikaa laittoivat isänsä uupuneen ruumiin lepäämään Saaran ruumiin vierelle. Siellä heidän tomunsa odottaa lopullista ylösnousemusta. Sellainen hautaus, jossa hautaa pidetään makuuhuoneena, sopii hyvin yhteen kristillisen uskon kanssa ruumiin ylösnousemukseen.

 

25:11: ”Ja Aabrahamin kuoltua Jumala siunasi hänen poikaansa Iisakia. Ja Iisak asui Lahai-Roin kaivon tienoilla.” Iisak menestyi ja voi hyvin aivan kuten Aabraham. Hän muutti nyt, kuten kerran aiemmin, eteläiseen Kanaaniin ja teki pääpaikakseen Haagarin lähteen. Hän asui kuitenkin pääasiassa Hebronissa (1. Moos. 35:27).

 

Ismaelin suku

25:12: ”Ja tämä on kertomus Ismaelin suvusta, Aabrahamin pojan, jonka Saaran egyptiläinen orjatar Haagar synnytti Aabrahamille.” Meillä on tässä viimeinen maininta Ismaelista ja lyhyt yhteenveto hänen sukunsa historiasta.

 

25:13: ”Nämä ovat Ismaelin poikien nimet heidän nimiensä ja polveutumisensa mukaan: Nebajot, Ismaelin esikoinen, Keedar, Adbeel, Mibsam, 14 Misma, Duuma, Massa, 15 Hadad, Teema, Jetur, Naafis ja Keedma. 16 Nämä ovat Ismaelin pojat ja nämä heidän nimensä heidän kyliensä ja leiripaikkojensa mukaan, kaksitoista ruhtinasta heimokuntineen.” Niin tapahtui kuin Herra oli Haagarille luvannut: Ismaelille syntyi kaksitoista ruhtinasta, mahtavien heimojen kaksitoista mahtavaa sheikkiä. Joidenkin ruhtinaiden nimet säilyivät monien vuosisatojen ajan. Niinpä Nebajotin ja Keedarin jälkeläiset elivät Arabian Petraessa, Siinain niemimaalla ja sen tuolla puolen (Jes. 60:7). Keedarin jälkeläiset levittäytyivät myöhemmin itään päin Babylonian suuntaan (Jes. 42:11; Ps. 120:5).  Muut ismaelilaiset heimot eivät näytä olleen niin suuria ja väkeviä. Mutta myös Raamatussa on viitteitä, jotka asettavat heidät suureen maahan Jordanin itäpuolelle. Kaksitoista ruhtinasta hallitsi ja edusti kahtatoista heimoa. Heillä oli pysyviä, valleilla varustettuja leirejä tai kaupunkeja sekä väliaikaisia leirejä kiinteine ja liikuteltavine asumuksineen.

25:17: ”Ja tämä on Ismaelin elinvuosien luku: sata kolmekymmentä seitsemän vuotta; ja hän vaipui kuolemaan ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” Vaikka Ismael, orjavaimon poika, esitetään Raamatussa esimerkkinä maailman ihmisestä, Jumalan Henki sai ja säilytti lopulta vallan hänessä. Hänkin kuoli uskossa ja liittyi niiden joukkoon, jotka luottivat Messiaaseen ja pelastukseen hänessä.

 

25:18: ”Ja he asuivat Havilasta aina Suuriin asti, joka on Egyptistä itään päin Assyriaan mentäessä. Hän kävi kaikkien veljiensä kimppuun.” Ismaelilaisten alue ulottui myöhempinä vuosina Egyptin virrasta lounaassa ja Havilasta Arabian autiomaassa luoteessa Eufratille koillisessa. Näin Ismael, jälkeläisissään, otti haltuunsa ja asutti tämän maan veljiensä läheisyydessä ja naapurina luvatun maan rajalla.

 

Iisak rukoilee Rebekan puolesta

 

25:19–20: ”Ja tämä on kertomus Iisakin, Aabrahamin pojan, suvusta. Aabrahamille syntyi Iisak. 20 Ja Iisak oli neljänkymmenen vuoden vanha, kun hän otti vaimokseen Rebekan, joka oli aramilaisen Betuelin tytär Mesopotamiasta ja aramilaisen Laabanin sisar.” Iisakia käsittelevän kertomuksen langat kootaan tässä yhteen, että omistettaisiin luku hänen perheensä perustamista varten. Sitä osaa Mesopotamiasta, josta Rebekka oli kotoisin, kutsutaan Aramin tasangoiksi. Ne sijaitsivat länteen Eufratista.

 

25:21: ”Ja Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tämä oli hedelmätön. Ja Herra kuuli hänen rukouksensa, ja hänen vaimonsa Rebekka tuli raskaaksi.” Herra antaa jälkeläisiä aviopuolisoille, mutta lasten saamisen siunausta, kuten kaikkia muita siunauksia, täytyy rukoilla. Samoin kuin Iisak oli rukoillut hurskasta vaimoa, niin hän rukoili myös lapsia, epäilemättä hurskaita lapsia, kuten Luther opettaa Isä meidän – rukouksen neljännen pyynnön selityksessään.

25:22: ”Ja lapset sysäsivät toisiaan hänen kohdussansa. Niin hän sanoi: ’Jos näin käy, minkätähden minä elän?’ Ja hän meni kysymään Herralta.” Tämä tapahtui sen jälkeen kun raskaus oli edennyt siihen pisteeseen, että lasten liikehtimisen erotti selvästi. Rebekka pelkäsi, että hänen tilansa tuottaisi onnettomuuden hänelle itselleen ja luultavasti lupauksen lapselle. Niinpä hän, äkkipikaisena sanoissaan ja toimissaan ja helposti masentuvana, huudahti: Jos näin on, niin miksi olen yhä täällä. Miksi eläisin yhä, kun minussa käydään tätä raskasta ja outoa kamppailua? Hän meni kuitenkin kysymään Herralta, luultavasti Aabrahamin välityksellä.

25:23: ”Ja Herra sanoi hänelle: ’Kaksi kansaa on sinun kohdussasi, kaksi heimoa erkanee sinun ruumiistasi, toinen heimo on toista voimakkaampi, vanhempi palvelee nuorempaa’.” Vastaus annettiin rytmisissä rinnakkaissäkeissä, heprealaisen runouden muodossa. Siinä sanotaan, että vanhempi kaksosista, esikoinen, tulisi olemaan nuoremman palvelija (vrt. Room. 9:11–12). Nuorempi tulisi siis olemaan Messiasta koskevan lupauksen kantaja ja perillinen. Aabrahamin hengellinen isyys jatkuisi hänessä.

Kaksi poikaa, Eesau ja Jaakob

25:24–25: ”Kun hänen synnyttämisensä aika oli tullut, katso, hänen kohdussaan oli kaksoiset. 25 Joka ensiksi tuli hänen kohdustaan, oli ruskea ja yliyltään niinkuin karvainen vaippa; sentähden pantiin hänelle nimeksi Eesau.” Eesau syntyi ensin kaksosista. Hänen ruumistaan peitti jo silloin punertava, paksu karva kuin turkisvaate. Tähän viitaten hänelle annettiin nimi, joka merkitsee ’karvaista’.  Hänen aistillinen, kova ja villi luonteensa kävi siten ilmi.

25:26: ”Sen jälkeen tuli ulos hänen veljensä, ja hän piti kädellään Eesaun kantapäästä. Ja hänelle pantiin nimeksi Jaakob.” Nimi merkitsee ’sitä, joka pitää kiinni kantapäästä’, ’viekasta’, koska hänen arveltiin käyttäneen veljeään omaksi edukseen näin varhain elämässä. ”Iisak oli kuudenkymmenen vuoden vanha heidän syntyessänsä.”

 

25:27: ”Ja pojat kasvoivat suuriksi, ja Eesausta tuli taitava metsästäjä, aron mies; Jaakob sitä vastoin oli hiljainen mies, joka pysyi kotosalla.”  Eesaun synnynnäinen raju luonne ilmeni pian siinä, että hänestä tuli taitava metsästäjä. Hänen sydäntään lähellä oli vaeltelu ympäri maata. Hän rakasti metsästämistä. Jaakob oli täydellinen vastakohta. Hän oli hiljainen nuori mies, joka oli kaikkea väkivaltaa vastaan. Hän halusi mieluummin pysyä kotona. Häntä kiinnostivat kodin asiat.

 

25:28: ”Iisak rakasti enemmän Eesauta, sillä hän söi mielellänsä metsänriistaa.” Kirjaimellisesti: riista, metsästyksen tulos oli hänen suussaan. Hän piti kovasti riistan metsäisestä mausta. ”Mutta Rebekka rakasti enemmän Jaakobia”, osittain sen vuoksi, että hän muisti Herran lupauksen, osittain sen vuoksi, että tämä rakasti hiljaista elämää kodissa.

Eesau myy esikoisoikeutensa

25:29: ”Kerran, kun Jaakob oli keittänyt itselleen keiton”, hän keitti linssikeiton, ”tuli Eesau kedolta”, jossa hän oli mitä ilmeisimmin ollut paneutuneena työhön, josta hän niin kovasti piti, nälästä nääntyneenä – hänellä oli kova nälkä raskaiden ponnistelujensa jälkeen.

 

25:30: ”Ja Eesau sanoi Jaakobille: ’Anna minun särpiä tuota ruskeata, tuota ruskeata keittoa, sillä minä olen nälästä nääntynyt’. Sen tähden hän sai nimen Edom” (punainen). Hän halusi niin kiihkeästi ruokaa, että hän oli valmis nielaisemaan yhdellä kulauksella koko keiton. Hän ei edes saanut mieleensä niiden kasvisten nimeä, joiden näkeminen teki hänet niin nälkäiseksi, vaan hän ainoastaan mainitsi ruskean keiton.

25:31: ”Mutta Jaakob sanoi: ’Myy minulle ensin esikoisuutesi’.” Tämä ei ollut alhaisen viekkauden muoto, joka käyttää hyödykseen vastustajan heikkoutta, vaan uskova Jaakob hyödynsi tilaisuuden hankkia itselleen laillisesti se, mikä hänelle kuului Herran lupauksen nojalla.

25:32: ”Eesau vastasi: ’Katso, minä kuolen kuitenkin, mitä minä esikoisuudellani teen?’” Eesaun luonne oli ilmiselvästi sellainen, että se sai hänet väheksymään suurta etuoikeutta olla esikoinen, sillä hänen kysymykseensä sisältyy ajatus: minä kuolen nälkään ja miksi minun tulisi ylipäänsä huolehtia synnynnäisestä oikeudestani. Niinpä hän luopui kokonaan niistä suurista asioista, jotka hänellä olivat synnynnäisen oikeutensa perusteella: Aabrahamin erityinen siunaus, jälkeläistensä perintö, oikeus liittoon ja liittoon sisältyvä maa – kaikesta tästä hän luopui saadakseen hetkellisen tyydytyksen.

25:33: ”Jaakob sanoi: ’Vanno minulle ensin’. Ja hän vannoi hänelle ja myi esikoisuutensa Jaakobille.” Näin Jaakob käytti hyväkseen asemaansa, jonka hän oli saavuttanut, siihen pisteeseen saakka, että hän sai varmuuden menestyksestään, sillä Eesaun vala vahvisti hänen lupauksensa.

25:34: ”Ja Jaakob antoi Eesaulle leipää ja hernekeittoa. Ja hän söi ja joi, nousi ja meni matkoihinsa. Niin halpana Eesau piti esikoisuutensa.” Kyseessä ei ollut Eesaun pelkkä hetkellinen oikku. Hän halveksi synnynnäistä oikeuttaan myös syötyään ja juotuaan kyllikseen ja palattuaan normaaliin mielentilaan. Näin Jaakob täyttyi pyhällä vakavuudella synnynnäisen oikeuden suomista etuoikeuksista. Hän tajusi, miten paljon siitä riippui Aabrahamin perheessä, kun taas Eesau piti koko asiaa vitsinä ja toimi sen mukaisesti. Jaakob on niiden esikuva ja esimerkki, jotka etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, kun taas Eesau edustaa sellaisia, jotka hylkäävät ikuiset siunaukset ajallisen menestyksen ja nautinnon tähden.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
4/2012 Lehdet

Iisakin syntymä ja Ismaelin karkottaminen (1.Moos.21)

Paul Kretzmann, USA

Iisakin syntymä, ympärileikkaus ja vieroittaminen
21:1: ”Ja Herra piti Saarasta huolen, niin kuin oli luvannut; ja Herra teki Saaralle, niin kuin oli puhunut.” Herra piti Saarasta huolen tekemällä hänelle lupauksensa mukaan. Hän antoi Saaralle sen, mitä tämä oli monta vuotta kaivannut, oman lapsen. Lapset ovat hyvän Jumalan lahja.
21:2: ”Ja Saara tuli raskaaksi ja synnytti Aabrahamille pojan hänen vanhoilla päivillään, juuri sinä aikana, jonka Jumala oli hänelle sanonut.” Jumalan lupaus täyttyi kirjaimellisesti, sillä juuri sinä ajankohtana, jonka hän oli maininnut viimeisen vierailunsa aikana, lupauksen lapsi syntyi – muukalaisena itse asiassa, koska Aabraham oleskeli yhä filistealaisten maassa. Iisakin syntymä oli Saaralta uskon teko. Kaikista inhimillistä heikkouksistaan huolimatta hän oli oikea Herran lapsi (Hepr. 11:11).
21:3: ”Ja Aabraham nimitti poikansa, joka hänelle oli syntynyt, sen, jonka Saara oli hänelle synnyttänyt, Iisakiksi.” Painopiste on jälleen siinä seikassa, että tämä oli lupauksen lapsi, Aabrahamin lapsi, ei orjattaren, vaan Saaran, hänen vaimonsa lapsi. Hän suostui Jumalan käskyyn antamalla pojalleen nimeksi Iisak (’hän joka nauraa’), 1.Moos. 17:19. Kuten Aabrahamin iloisen naurun oli aiheuttanut suuri ristiriita ajatuksen ja todellisuuden välillä, niin Iisakin syntymä oli Jumalan laupeuden ihme, josta syystä poika oli aina oleva iloisen ja kiitollisen mietiskelyn kohde.
21:4: ”Ja Aabraham ympärileikkasi poikansa Iisakin, tämän ollessa kahdeksan päivän vanha, niin kuin Jumala oli hänen käskenyt tehdä. (1. Moos. 17: 11, 12) 5. Aabraham oli sadan vuoden vanha, kun hänen poikansa Iisak syntyi hänelle. 6. Ja Saara sanoi: ’Jumala on saattanut minut naurunalaiseksi; kuka ikinä saa tämän kuulla, se nauraa minulle.’ (KR 92: ”Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani.”) 7. Ja hän sanoi vielä: ’Kuka olisi tiennyt sanoa Aabrahamille: Saara on imettävä lapsia? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt hänelle pojan hänen vanhoilla päivillään.’” Se oli suuren ilon aihe, sillä – viitaten nimeen, jonka Herra oli lapselle valinnut – Saara huudahti: ”Jumala on valmistanut minulle naurun; kaikki, jotka sen kuulevat, iloitsevat minun kanssani” (huom. KR 38 kääntää tässä toisin, KR 92 vastaa tässä kohdassa Kretzmannin käyttämää käännöstä). Hän oli täynnä hämmästystä ihmeenomaisesti annetusta lapsesta. Kuka olisi ikinä ajatellut tai rohjennut ilmaista ajatuksen, että hänellä tulisi vielä olemaan oma lapsi hyväiltäväksi ja hoidettavaksi?
21:8: ”Ja poika kasvoi, ja hänet vieroitettiin. Ja Aabraham laittoi suuret pidot siksi päiväksi, jona Iisak vieroitettiin.” Aabraham jakoi vaimonsa kiitollisuuden täyteisen ilon ja teki poikansa vieroittamisesta suuren juhlapäivän asiaankuuluvin pidoin. Tämä tapahtui Iisakin ollessa suunnilleen kolmen vuoden ikäinen. Tämä kertomus muistuttaa meitä suuremmasta ihmeestä, Jeesuksen syntymästä, joka myös, joskin paljon ihmeellisemmällä tavalla, syntyi vastoin normaalia luonnon järjestystä. Iisak on myös kaikkien aikojen uskovien esikuva. Sillä samoin kuin hän syntyi Jumalan lupauksen voimasta, niin mekin olemme lupauksen hengellisiä lapsia (Room. 9:8; Gal. 4:28; 1. Piet. 1:23).
Haagar ja Ismael karkotetaan
21:9: ”Ja Saara näki egyptiläisen Haagarin pojan, jonka tämä oli Aabrahamille synnyttänyt, ilvehtivän.” Ismael toi ilmi tunteensa ivallisena pilkkanauruna, ehkä jo Iisakin vieroituksen juhlapäivänä. Epäusko, kateus ja ylpeys oli herännyt Ismaelissa sen tähden, että yksin Iisak oli talon perillinen. Se, että Ismael matki Iisakia sekä ivasi ja teki hänet naurunalaiseksi, ei voinut kauan jäädä salatuksi Saaralta.
21:10: ”[Ja] sanoi Aabrahamille: ’Aja pois tuo orjatar poikinensa, sillä ei tuon orjattaren poika saa periä minun poikani, Iisakin, kanssa.’” Tässä ei ollut kysymys mitättömästä kateudesta, vaan se, mitä Saara sanoi, piti yhtä Herran lupauksen kanssa. Tähän asti Haagaria oli suvaittu Aabrahamin talossa, mutta nyt Saara vaati, että orjatar oli ajettava pois, että Aabrahamin oli katkaistava kaikki yhteys häneen ja hänen poikaansa.
21:11: ”Aabraham pahastui suuresti tästä puheesta poikansa tähden.” Hänen henkilökohtainen kiintymyksensä omaan lihaansa ja vereensä ja se seikka, että Jumala oli antanut hänelle erityisiä, Ismaelia koskevia lupauksia (1. Moos. 17:18, 20), sai hänet epäröimään sellaisen askeleen ottamista.
21:12: ”Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: ’Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.’” Jumala ratkaisi asian Saaran eduksi. Aabrahamin tuli panna syrjään henkilökohtaiset tunteensa ja ajatuksensa, sekä Ismaelin että Haagarin suhteen, ja kuulla vaimonsa ääntä. Sillä Iisakin oli määrä olla Messiasta koskevan lupauksen kantaja; hänen jälkeläistensä välityksellä Herran siunauksen oli määrä tulla kansoille, Messiaan persoonassa. Vrt. Room. 9:7, 8; Hebr. 11:18. Saaran sanoilla on erityinen hengellinen merkitys, kuten pyhä Paavali osoittaa Gal. 4:29:ssä: ”Mutta niin kuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.” Lihallismieliset maailmanlapset ivaavat ja vainoavat hengellismielisiä Jumalan lapsia. Herran tahto on, että hänen lastensa tulee erottautua kaikissa hengellisissä asioissa maailman lapsista ja välttää kaikkia ansoja, jotka on asetettu niitä varomattomia varten, jotka etsivät hänen vihollistensa ystävyyttä.
21:13: ”Mutta myöskin orjattaren pojasta minä teen suuren kansan, koska hän on sinun jälkeläisesi.” Aabrahamin tähden myös orjattaren poika oli saava suuren osuuden tämän maailman hyvyyksistä.
21:14: ”Varhain seuraavana aamuna Aabraham otti leipää ja vesileilin ja antoi ne Haagarille, pannen ne hänen olalleen, sekä pojan, ja lähetti hänet menemään. Hän lähti ja harhaili Beerseban erämaassa.” Kuten tavallista, Aabraham ei hukannut aikaa suorittaessaan velvollisuutensa, niin epämieluisaa kuin se olikin. Varhain seuraavana aamuna hän varusti Haagarin leivällä ja vesileilillä ja kutsui sitten Ismaelin, joka oli tuolloin lähes seitsemäntoista vuoden ikäinen nuorukainen. Kun nämä kaksi oli lähetetty pois, he vaelsivat lounaaseen, luultavasti aikomuksena päästä tärkeimmälle karavaanitielle kohti Egyptiä. Näin tapahtui ero, jonka täytyi tulla ennemmin tai myöhemmin.
Ismael pelastuu hengissä
21:15: ”Mutta kun vesi loppui leilistä, heitti hän pojan pensaan alle.” Ilmeisesti Haagar eksyi tieltä tai hänelle sattui jokin virhearvio, sillä vesi loppui leilistä ennen kuin hän pääsi lähteelle. Tästä aiheutuva kärsimys tuli pian niin suureksi, että poika ei kyennyt pysyttelemään pystyssä. Jonkin aikaa hänen äitinsä kannatteli häntä, vetäen häntä ja puolittain kantaen häntä veden löytämisen toivossa. Mutta lopulta hänen oli pakko antaa tämän vajota maahan. Äidin rakkaudessaan hän kuitenkin valitsi varjoisan paikan pensaan alla.
21:16: ”[Meni] ja istui syrjään jousenkantaman päähän, sillä hän ajatteli: ’En voi nähdä pojan kuolevan.’ Ja istuessaan siinä syrjässä hän korotti äänensä ja itki.” Tässä on lisäpiirteitä äidin sammumattomasta rakkaudesta. Hän ei voinut hylätä poikaa kokonaan, vaikka hän olisi ehkä saanut apua. Hän ei voinut kestää sitä, että hän näkisi tämän kärsivän ja luultavasti kuolevan janoon hänen silmiensä edessä. Niinpä hän istuutui sellaisen matkan päähän, jolta jousimies yleensä ampuu maaliin, ja hän itki äänekkäästi antautuen täysin surunsa valtaan.
21:17–18: ”Silloin Jumala kuuli pojan valituksen, ja Jumalan enkeli huusi taivaasta Haagarille sanoen: ’Mikä sinun on, Haagar? Älä pelkää, sillä Jumala on kuullut pojan valituksen, siinä missä hän makaa. 18. Nouse, nosta poika maasta ja tartu hänen käteensä, sillä minä teen hänestä suuren kansan.’” Tässä äärimmäisessä hädässä Ismael unohti kaiken ivailunsa ja kääntyi rukoilemaan niitä rukouksia, jotka hän oli oppinut isänsä talossa. Vastauksena tähän rukoukseen Jumalan Enkeli sanan erityisessä merkityksessä, Jumalan Poika, joka oli ilmestynyt hänelle kerran aiemmin (1. Moos. 16:9,13) käski, ettei hänen tullut pelätä vaan nousta, nostaa poikansa ja tukea häntä. Pojan ei näet ollut määrä kuolla vaan elää ja tulla suuren kansan esi-isäksi.
21:19: ”Ja Jumala avasi hänen silmänsä, niin että hän huomasi vesikaivon. Ja hän meni ja täytti leilin vedellä ja antoi pojan juoda.” Apu oli ollut tarjolla niin lähellä, mutta koska Haagar oli ollut nääntymyksen vallassa, ei hän huomannut lähistöllä pulppuavaa lähdettä. Nyt hän täytti kantamansa leilin ja antoi pojalleen juotavaa pelastaen siten tämän hengen.
21:20–21. ”Ja Jumala oli pojan kanssa, ja hän kasvoi ja asui erämaassa, ja hänestä tuli jousimies. 21. Ja hän asui Paaranin erämaassa; ja hänen äitinsä otti hänelle vaimon Egyptin maasta.” Ismael kasvoi todellisena erämaan poikana eläen suuressa autiomaassa, joka ulottuu Kanaanin eteläisellä rajalla Egyptistä Arabiaan. Jumalan siunaus lepäsi hänen päällään. Hänestä tuli hyvin taitava jousimies, ja hän meni naimisiin egyptiläisen naisen kanssa, jonka hänen äitinsä oli hänelle valinnut. Valitettavasti tämä seikka vahvisti pakanallista ainesta Ismaelin jälkeläisissä, ja se luultavasti sai aikaan, että he hyvin pian hylkäsivät todellisen Jumalan.
Aabrahamin ja Abimelekin välinen liitto
21:22–23: ”Siihen aikaan puhui Abimelek ja hänen sotapäällikkönsä Piikol Aabrahamille sanoen: ’Jumala on sinun kanssasi kaikessa, mitä teet. 23. Vanno nyt tässä minulle Jumalan kautta, ettet ole oleva petollinen minulle etkä minun suvulleni etkä jälkeläisilleni, vaan tee sinäkin laupeus minulle ja sille maalle, jossa muukalaisena asut, niin kuin minä olen sinulle tehnyt.’” Aabraham asui yhä filistealaisten maassa ja nämä eivät voineet kieltää sitä, että Aabrahamin yllä lepäsi erityinen siunaus. Tämä sai Abimelekin lopulta ehdottamaan hänen ja Aabrahamin välistä liittoa, jotta hän varmistaisi tämän miehen ystävyyden itselleen ja lapsilleen. Huomattavin ehto oli, ettei olisi mitään väärää tai petollista toimintaa. Abimelek muistuttaa Aabrahamia siitä, että hän oli osoittanut tälle armeliasta ystävällisyyttä sinä aikana, kun tämä eli Gerarissa (1. Moos. 20:15). Hän vetosi Aabrahamin jalomielisyyteen, kiitollisuuteen ja uskollisuuteen.
21:24: ”Aabraham sanoi: ’Minä vannon.’” Hän oli valmis tekemään sellaisen liiton. Hänellä ei ollut toivetta siitä, että hän henkilökohtaisesti omistaisi Kanaanin. Mutta ennen kuin hän antoi mitään muita lupauksia, hän teki eron yhteiskunnallisten ja yksityisten oikeuksien välillä.
21:25: ”Aabraham nuhteli kuitenkin Abimelekia vesikaivon tähden, jonka Abimelekin palvelijat olivat vallanneet.” Tämä oli epäkohta, joka vaati sovittelua, ennen kuin mitään sopimusta voitiin tehdä.
21:26: ”Mutta Abimelek vastasi: ’En tiedä, kuka sen on tehnyt; et ole itse minulle mitään ilmoittanut, enkä ole siitä kuullut ennen kuin tänään.’” Tämä selitys, jota seurasi määräys palauttaa kaivo sen lailliselle omistajalle, oli riittävä. Se osoitti Abimelekin rehellisyyden kaikessa hänen toiminnassaan.
21:27: ”Silloin Aabraham otti pikkukarjaa ja raavaskarjaa ja antoi Abimelekille; ja he tekivät molemmat keskenänsä liiton.” Aabrahamin lahjat olivat merkki liitosta, jonka molemmat nyt virallisesti solmivat.
21:28–30: ”Ja Aabraham asetti laumasta seitsemän uuhikaritsaa erilleen muista. 29. Silloin Abimelek sanoi Aabrahamille: ’Mitä tarkoittavat nuo seitsemän karitsaa, jotka olet asettanut tuonne erilleen?’ 30. Hän vastasi: ’Nämä seitsemän karitsaa on sinun otettava minun kädestäni, todistukseksi minulle siitä, että tämä kaivo on minun kaivamani.’” Tämä oli erityinen toimitus sen kaivon suhteen, jonka Abimelekin palvelijat olivat anastaneet Aabrahamilta. Kun Abimelek yllättyneenä kysyi tämän toimituksen tarkoitusta, hän sai vastaukseksi, että kuninkaan tuli ottaa ne Aabrahamin kädestä todistukseksi Aabrahamille, että hän oli kaivauttanut tämän kaivon. Aabraham asetti siis seitsemän uuhikaritsaa erilleen muista, ei kaivon lunastamiseksi vaan turvatakseen omaisuutensa kaikkia mahdollisia tulevia vaatimuksia vastaan.
21:31: ”Siitä kutsuttiin paikkaa Beersebaksi, koska he molemmat vannoivat siinä toisilleen valan.” He vahvistivat liittonsa valalla, ja sen vuoksi paikkaa kutsuttiin sen jälkeen aina Beersebaksi, ’valakaivoksi’. Se sijaitsee noin 40 kilometriä Hebronista, Egyptiin menevällä tiellä. Siellä on tänäkin päivänä kaksi kaivoa.
21:32: ”Niin he tekivät liiton Beersebassa. Ja Abimelek nousi ja Piikol, hänen sotapäällikkönsä, ja he palasivat filistealaisten maahan.” Se on: varsinaiseen Filisteaan, joka sijaitsi Välimeren rannikolla.
21:33–34: ”Ja Aabraham istutti tamariskipuun Beersebaan ja huusi siinä avuksi Herran, iankaikkisen Jumalan nimeä. 34. Ja Aabraham asui kauan muukalaisena filistealaisten maassa.” Aabraham menetteli täällä samalla tavalla kuin hän oli menetellyt muissa paikoissa (1. Moos. 12:8; 13:18). Kun hän oli istuttanut tamariskipuun, puun, joka kasvaa huomattavan korkeaksi ja tarjoaa paljon varjoa, hän julisti siellä ikuisen Jumalan nimeä, pääasiallisesti omalle huonekunnalleen, mutta myös muille, jotka mahdollisesti tulivat tätä tietä pitkin. Hän jatkoi tätä niin kauan kuin hän eli paimentolaiselämää filistealaisten alueella, sillä näiden mielestä tämä osa maata kuului heidän hallintavaltansa alaisuuteen. Uskovien tärkein tehtävä maan päällä on ylistää Jumalan nimeä, armoa ja uskollisuutta ja julistaa hänen sanaansa. Siten he tekevät voitavansa saattaakseen kaikki ihmiset tuntemaan totuuden.
Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
5/2011 Lehdet

HAAGARIN PAKO JA ISMAELIN SYNTYMÄ (1. MOOS. 16)

Paul Kretzmann, USA

Haagar annetaan Aabrahamille

16:1: ”Saarai, Abramin vaimo, ei synnyttänyt hänelle lasta. Mutta Saarailla oli egyptiläinen orjatar, jonka nimi oli Haagar. 2a. Ja Saarai sanoi Abramille: ’Katso, Herra on sulkenut minut synnyttämästä; yhdy siis minun orjattareeni, ehkä minä saisin lapsia hänestä’.” Saaran hedelmättömyys oli mainittu kerrottaessa heidän tulostaan Kanaaniin (1. Moos. 11:30). Se kerrotaan tässä uudelleen sen ihmeen korostamiseksi, jonka Herra sai aikaan hänen tapauksessaan. Kymmenen vuotta oli nyt kulunut ja silti, lupauksesta huolimatta (1. Moos. 15:4), Saarai oli edelleen lapseton. Hän tuli sen vuoksi kärsimättömäksi ja ehdotti Abramille, että koska Herra esti häntä tulemasta raskaaksi ja kielsi häneltä jälkeläisen, niin hänen egyptiläinen orjattarensa, Haagar, olisi se, jonka välityksellä hän voi saada lapsia, että hänen perheensä rakentuisi orjattaren välityksellä. Itämaisen tavan mukaan orjien lapset kuuluivat isännälle ja emännälle (2. Moos. 21:4; 1. Aik. 2:35).

16:2b. ”Ja Abram kuuli Saaraita. 3. Ja Saarai, Abramin vaimo, otti egyptiläisen orjattarensa Haagarin, sitten kuin Abram oli asunut kymmenen vuotta Kanaanin maassa, ja antoi hänet miehellensä Abramille vaimoksi.” Vaikka Abramin olisi tullut osoittaa enemmän uskoa ja kärsivällisyyttä, hän suostui vaimonsa suunnitelmaan, ei lihallisista syistä, vaan koska hän kaipasi hyvin syvästi jälkeläistä, siementä, jonka oli määrä olla yhtä lukuisa kuin taivaan tähdet.

Haagarin ylpeys ja pako

16:4: ”Ja hän yhtyi Haagariin, ja Haagar tuli raskaaksi. Kun hän huomasi olevansa raskaana, tuli hänen emäntänsä halvaksi hänen silmissään.” Saarain suunnitelma, johon Abram oli suostunut, oli ehdottomasti ihmisestä peräisin eikä sillä ollut Jumalan hyväksyntää. Kun Haagar oli tullut raskaaksi, tuli hänen emäntänsä halvaksi hänen silmissään. Juutalaiset, samoin kuin itämaiden ihmiset yleisesti, pitivät hedelmättömyyttä hyvin pahana asiana ja jumalallisena rangaistuksena (3. Moos. 20:20), ja hedelmällisyyttä taas hyvin hyvänä asiana ja jumalallisena siunauksena (2. Moos. 23:26; 5. Moos. 7:14). Siitä huolimatta Haagarin asenne oli röyhkeyttä, sillä hän ei ollut Abramin toinen vaimo, vaan pysyi koko ajan alistetussa asemassaan.

16:5: ”Silloin Saarai sanoi Abramille: ’Minun kärsimäni vääryys kohdatkoon sinua; minä annoin orjattareni sinun syliisi, mutta kun hän huomasi olevansa raskaana, tulin minä halvaksi hänen silmissään. Herra tuomitkoon meidän välillämme, minun ja sinun.’” Tämä Saarain purkaus oli täysin perusteeton; se, mitä hän kärsi, tuli hänelle seurauksena siitä, että hän oli puuttunut Jumalan suunnitelmiin. Silti hän tahtoi, että hänen aviomiehensä täytyisi vastata siitä vääryydestä ja loukkauksesta, jota hän oli kärsinyt. Hän vieläpä kutsui Herraa tuomitsemaan heidän välillään. Saarain kiukun purkaus aiheutui luultavasti siitä välinpitämättömyydestä, jota Abram osoitti orjanaisen suhteen. Hän näet tahtoi, että Abram olisi nähnyt ja ojentanut tämän julkeutta, kun taas Abram katsoi, että suhteet kodissa eivät olleet millään lailla muuttuneet Saarain suunnitelman seurauksena.

16:6: ”Abram sanoi Saaraille: ’Katso, orjattaresi on sinun vallassasi, tee hänelle, mitä tahdot’. Niin Saarai kuritti häntä, ja hän pakeni hänen luotaan.” Mutta Abram sanoi Saaraille: Katso, orjattaresi on sinun vallassasi, tee hänelle, mitä tahdot. Tämä ei merkinnyt vastuun välttelemistä, vaan sen vaatimista, että se pysyisi siellä, missä se oli ollut koko tapauksen ajan: Haagar oli yhä Saarain orjatar, joka voisi pakottaa tämän tietoiseksi alistetusta asemastaan. Ja kun Saarai kohteli häntä kovakätisesti, tämä pakeni hänen edestään. Emäntä ryhtyi toimenpiteisiin saadakseen orjanaisen tuntemaan hänen valtansa, luultavasti vaatimalla tätä tekemään kaikkein halpa-arvoisimpia talouden töitä, kun taas Haagar näyttää aiemmin omanneen aseman, jossa oli arvoa. Orjattaren ylpeä henki kieltäytyi taipumasta sellaiseen kohteluun ja hän pakeni Hebroniin. Hän halusi mieluummin rohkeasti kohdata erämaan kuin alistua Saarain ankaraan kohteluun. Näin Raamatussa kerrotaan avoimesti pyhien synnit ja heikkoudet kertomuksen toimiessa peilinä, josta me voimme nähdä oman sydämemme.

Haagarin paluu ja Ismaelin syntymä

16:7: ”Ja Herran enkeli tapasi hänet vesilähteeltä erämaassa, sen lähteen luota, joka on Suurin tien varressa.” Herran kaitselmus vartioi tätä harhailevaa lasta. Suuri Herran Enkeli, Jumalan Poika, joka usein ilmestyi Vanhassa testamentissa, meni ja löysi hänet vesilähteeltä läheltä Suuria, matkalla Egyptiin, hänen entiseen kotiinsa.

16:8: ”Ja hän sanoi: ’Haagar, Saarain orjatar, mistä tulet ja mihin menet?’ Hän vastasi: ’Olen paossa emäntääni Saaraita’.” Koko kertomuksesta käy ilmi, että Haagarin kanssa puhuva enkeli ei ole tavallinen, luotu enkeli, vaan Jumalan Poika, joka oli myös Vanhassa testamentissa lähellä kansaansa ja osoittautui hyvin tehokkaaksi avuksi Israelin kantaisille. Kun hän kutsui Haagaria nimeltä ja vaati häntä tilille tulemisesta ja menemisestä, orjatar antoi totuudenmukaisen vastauksen. Abramin kotiseurakunnan jäsenenä hän todennäköisesti oli tosi Jumalaan uskova ihminen.

16:9: ”Ja Herran enkeli sanoi hänelle: ’Palaa emäntäsi tykö ja nöyrry hänen kätensä alle’.” Kun Herra oli saanut Haagarin tajuamaan todellisen asemansa Abramin kodissa, nimittäin sen, että hän oli Saarain palvelijatar, ei Abramin vaimo, pyytää hän nyt tätä palaamaan tehtäviinsä, nöyrtymään emäntänsä käden alle.

16:10: ”Ja Herran enkeli sanoi hänelle: ’Minä teen sinun jälkeläistesi luvun niin suureksi, ettei heitä voida lukea heidän paljoutensa tähden’.” Ensin kutsu täyttämään velvollisuutensa, sitten armollinen lupaus, joka oli erityisen tervetullut itämaiselle äidille ja jonka tulisi olla tervetullut kaikkien aikojen äideille.

16:11: ”Vielä Herran enkeli puhui hänelle: ’Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan ja kutsut hänet Ismaeliksi, sillä Herra on kuullut sinun hätäsi. 12. Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on kaikkien veljiensä niskassa.’” Koska hänen ruumiinsa hedelmä oli Abramin siemen, oli Haagarin palattava emäntänsä luokse. Isän (Abramin) tähden annetaan lupaus lukemattomista jälkeläisistä. Hänelle annetaan pojan nimi, nimittäin Ismael, ’Jumala kuulee’, koska Herra oli kuullut, kun hän kurjana ja hädissään huusi. Tämä poika tulisi, toisin kuin äitinsä, olemaan vapaa ihmisten sorrosta, yhtä vapaa kuin autiomaiden aasi, villinä vaeltava ja kesyttämätön. Hänen jälkeläisilleen ominaista olisivat loputtomat riidat heidän ja heidän naapuriensa välillä, kun he asuivat veljiensä, Israelin lasten, läheisyydessä, joille he olivat jatkuva uhka ja haaste. Tänäkin päivänä ismaelilaisilla on heikentymätön, vapaa omistus suuresta niemimaasta, joka sijaitsee Eufratin, Suezin kannaksen (Siinain niemimaa) ja Punaisen meren välillä, josta he ovat levinneet laajoille alueille Pohjois-Afrikkaan ja eteläiseen Aasiaan.

16:13: ”Ja Haagar nimitti Herraa, joka oli häntä puhutellut, nimellä: ’Sinä olet ilmestyksen Jumala’. Sillä hän sanoi: ’Olenko minä tässä vilaukselta saanut nähdä hänet, joka minut näkee?’ Sentähden kutsutaan kaivoa nimellä Lahai-Roin kaivo; se on Kaadeksen ja Beredin välillä.” Haagar ymmärsi, ettei kyseessä ollut mikään tavallinen enkeli, joka oli puhunut hänen kanssaan, kuten hänen tunnustuksensa osoittaa, sillä hän kutsuu tätä nimellä ”Sinä olet Jumala, joka näkee minut” (KR 38: ”Sinä olet ilmestyksen Jumala”). Jumalan kaikkinäkevä silmä ei ollut ylenkatsonut avutonta ja hylättyä tuossa kaukaisessa autiomaan kolkassakaan. Hän oli kokenut Herran hyvyyden ja laupeuden: hänellä oli etuoikeus nähdä ja puhua Hänen kanssaan, joka oli pitänyt huolen hänestä ja suojellut häntä. Tapaus antoi myös nimen tuolle autiomaan lähteelle, sillä se tunnettiin myöhemmin nimellä ”Hänen lähteensä, joka elää ja näkee minut”. Se sijaitsee erämaassa, etelään Beersebasta.

16:15: ”Ja Haagar synnytti Abramille pojan, ja Abram antoi pojallensa, jonka Haagar oli hänelle synnyttänyt, nimen Ismael.16. Ja Abram oli kahdeksankymmenen kuuden vuoden vanha, kun Haagar synnytti hänelle Ismaelin.” Pojalle, jonka Haagar synnytti palattuaan kotiinsa, Abram antoi nimen Ismael. Pojan äiti oli epäilemättä kertonut hänelle tapahtumasta autiomaassa, mikä sai hänet palaamaan takaisin. Niinpä ajat ja paikat, jotka muistuttavat meitä Jumalan hyvyyden ja laupeuden erityisistä teoista, ovat kirjoitetut uskovien muistiin, ja ne saavat heidät aina uudelleen puhkeamaan kiitosrukouksiin.

Suomennos: Hannu Lehtonen