Tekijä: Marko

”Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.” (Jes. 53:10)
Mikä kummallinen vaihdos: viaton saa tuomion ja rikollinen vapauden; siunattu kirotaan ja kirottu siunataan; elävä kuolee ja kuollut saa elämän; häpeä peittää kokonaan kunnian kantajan ja kunnia peittää kokonaan häpeän kantajan.
Jacques Lefevre (1455–1536), ARMOA ARMOSTA, s. 62, Sley, 1966.

”Ano, mitä tahdot, että minä sinulle antaisin.” (1. Kun. 3:5)
Oi sielu, eikö sinulta mitään puutu? Eikö mikään mieltäsi murehduta? Eikö sinulla ole mitään pyydettävää? Ah, varmaan hyvin paljon! Niinpä tule siis pelotta lempeän kuninkaasi ja ylkäsi luokse. Katso, hän ojentaa valtikkansa sinua kohden ja sanoo: ”Ano, ainoastaan ano; en tahdo antaa sinulle ainoastaan puolta, vaan koko kuningaskuntani, annan ITSENI.” Oi sielu, älä anna minkään olla itsellesi liian suurta, mutta älä myöskään minkään liian pientä; ano ja sano hänelle kaikki, sillä ystävällisyydessään hän tahtoo vähäistäkin kuulla. Ja mikä hänelle on sanottu, se on esitetty oikealle henkilölle, eikä se enää ole sinun, vaan hänen sydämellään, joka ei ennen voi levätä kuin sinä olet autettu. Olethan jo usein suuressa ja pienessä saanut kokea hänen apuaan, sillä hän auttaa MIELELLÄÄN ja KAIKESSA. Ehkä ajattelet, että SINÄ tahdot ja vedät häntä, mutta hän kieltäytyy tulemasta eikä tahdo seurata sinua. Ei, HÄN se vetää sinua ja – enemmän kuin itse tahdotkaan – tahtoo sinua auttaa, ja hän juuri on vaikuttanut sinussa tahdon. Mutta hän auttaa PARHAALLA tavalla. Hänen apunsa on usein aivan päinvastainen kuin se, mitä SINÄ ajattelit. Sen tähden, mitä hyvänsä hän tekeekin, antaa tai ottaa, ole varma, että hän ymmärtää asian paremmin kuin sinä. Anna sydämesi levätä näissä sanoissa: ”TYYDY MINUN ARMOONI.” Sillä niille, jotka Jumalaa rakastavat, kääntyvät KAIKKI ASIAT parhaaksi. (Vrt. Room. 8:28).
Carl Henrik von Bogatzky (1690–1774), ARMOA ARMOSTA, s. 320–321, Sley, 1966.

”Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut.” (Room. 5:10)
Olemme kaikki todella sovitetut Jumalan kanssa Kristuksessa Jeesuksessa. Eivät yksinomaan uskovaiset, vaan uskottomatkin, sanalla sanoen kaikki ihmiset, ainoatakaan erottamatta, ovat hänessä Jumalan kanssa sovitettuja. Sillä ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” (2. Kor. 5:19). Nyt siis koko maailma, kaikki ihmiset on Kristuksessa sovitettu Jumalan kanssa. Ja tätä täydellistä sovintoa koko maailmalle onkin julistettava, kuten Kristus käski: ”Saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille!” (Mark. 16:15). Se, joka nyt sydämessään uskoo tämän sovituksen saarnan, on vapaa synneistään ja tulee autuaaksi, mutta joka ei siitä huoli eikä usko sitä, on saava osakseen tuomion tämän kauhistuttavan suuren halveksumisensa tähden, ”ettei uskonut Jumalan ainoan Pojan nimeen”.
Fredrik Gabriel Hedberg (1811 – 1893), evankelisuuden oppi-isä, ARMOA ARMOSTA, s. 190, Sley, 1966.

Jos ”olette maistaneet, että Herra on hyvä”. (1 Piet. 2:3)
Sitä sanotaan maistamiseksi, kun sydämestäni uskon, että Kristus on lahjoittanut itsensä minulle ja tullut omakseni ja että minun syntini ja onnettomuuteni ovat hänen ja että nyt hänen elämänsä on minun. Kun tuollainen käy sydämeen, niin se maistuu. Sillä kuinka voi olla riemuitsematta ja iloitsematta siitä? Tulenhan sydämestäni iloiseksi jo, kun joku hyvä ystävä lahjoittaa minulle sata markkaa. Mutta kenen sydämeen se ei käy, hän ei siitä myöskään voi iloita. Mutta parhaalta se maistuu niistä, jotka kuolinhädässään makaavat, tai niistä, joita painaa paha omatunto. Silloin on, kuten sanotaan, nälkä hyvä kokki, joka saattaa ruoan maistumaan hyvältä. Sydän ja omatunto ei saata mitään sen suloisempaa kuulla; kun se tuntee kurjuutensa, niin se halajaa tätä ja haistaa paistin pitkän matkan päästä eikä voi tulla kylläiseksi. Näin Maria-ystävämme laulaa ylistyslaulussaan: nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä. (Ks. Luuk. 1:53)
Martti Luther (1483–1546), ARMOA ARMOSTA, s. 230–231, Sley, 1966.

”Käänny minun puoleeni, armahda minua, sillä minä olen yksinäinen ja kurja.” (Ps. 25:16)
MINÄ OLEN YKSINÄINEN; tämä valitus kuuluu useammin kuin mikään muu vanhurskasten majoissa. Oi, ei pitäisi kuitenkaan olla liian pikainen niin ajattelemaan ja sanomaan! Ajateltakoon vain, että tämä valitus saattaa Jumalan valehtelijaksi, koska hän on sanonut: “Minä en tahdo hylätä enkä unohtaa sinua.” (Ks. Joosua 1:5, Jes. 49:14 – 16, Hebr. 13:5.) Se saattaa valehtelijaksi myöskin Herran Jeesuksen, joka sanoo: ”Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20) Hän, joka on A, on myöskin O. Hän on oleva viimeinen niin kuin hän oli ensimmäinen. (Ks. Ilm. 1:7, 2:8, 22:13) Monet huokailevat niiden teiden tähden, joita heidän on kuljettava: ”Minä olen yksinäinen.” Olkoonpa nyt niinkin, että Herra veisi sinut ohdakepolulle, joita ei kukaan ennen sinua ole vaeltanut, olisikohan tuo niin suuri onnettomuus? Tarkoitan, että jos hän vain johtaa meitä, silloinhan kaikki on hyvin. Yhtäkaikki luulen, ettei kukaan tässä suhteessa saata totuuden mukaisesti sanoa: ”Minä olen yksinäinen.”
Friedrich Wilhelm Krummacher (1796–1868), ARMOA ARMOSTA, s. 135, Sley, 1966. Muutamia sanoja on hiukan nykyaikaistettu.

”Herra sanoi Moosekselle: ’Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, että he lähtevät liikkeelle.’” (2. Moos. 14:15)
Veljet (ja myös siskot), se sana on vielä tänään voimassaan ja kuuluu kaikille, jotka ovat Jumalan kansaa. Heidän on vaellettava rauhassa, joskin vielä enemmän uhattuina kuin silloin, kun heidän takanaan faaraon sotajoukot näkyivät ja edessä, jalkojen juuressa Punainen meri. Heidän on nähtävä tie edessään raivattuna, syvyydet siltojen kattamina, kalliot puhkaistuna ja vuoret alennettuina. Sillä Kaikkivaltias on heidän oppaansa, ja hän kantaa heitä kotkan siivin; hänen viisautensa ja väkevyytensä ovat suojana heidän ympärillään ja hänen rakkautensa palavuus piirittää heitä kuin tulimuuri.
Friedrich Wilhelm Krummacher (1796–1868), ARMOA ARMOSTA, s. 7, Sley, 1966.

”Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaassa.” (Hepr. 8.1)
Meidän ainoa välimiehemme (ks. 1. Tim. 2:5) ja ylimmäinen pappimme, Jeesus Kristus, on kärsimisensä ja verisen uhrikuolemansa kautta ansainnut meille IANKAIKKISEN LUNASTUKSEN (ks. Hepr. 9.12), armon ja syntien anteeksisaamisen (”ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista”, Hepr. 9:22). Sellaisia, jotka pelastavat ruumiillisesta hädästä, on kyllä olemassa, mutta vain YKSI on, joka pelastaa siitä hädästä, minkä synti on tuonut ja vielä tuo mukanaan, nimittäin Jeesus Kristus. Hän yksin on iankaikkinen lunastus. Oi, kunpa oikein voisimme käsittää tämän kalliin totuuden! On olemassa iankaikkinen lunastus (esim. Ps. 130:7, Matt. 20:28, Ef. 1:7, Kol. 1:14, 1. Tim. 2:6), ei ajallinen, joka jonkin aikaa kestää, vaan sellainen, joka kestää kaikkien iäisyyksien iäisyyksiin. Ja mistä Jeesus on vapahtanut meidät? Vankeudesta, mistä emme olisi voineet vapahtaa itseämme, vaikka koko maailma olisi tullut auttamaan, synnin, pimeyden, lain ja kuoleman vankeudesta ja kirouksesta. (Ks. Hepr. 2:15, Gal. 5:1) Eikö totta, tunnethan sinä, kuinka nämä kahleet kietovat sinua? Olet ehkä koettanut murtaa niitä, mutta mitä enemmän yritit, sitä synkemmäksi pimeys synkässä vankilaholvissasi tuli. Mutta kuule! Sinullekin ja erittäinkin sinulle tämä sana kuuluu: KRISTUS SAI AIKAAN IANKAIKKISEN LUNASTUKSEN. Hän on sinut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, lunastanut (siis ostanut vapaaksi) synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. (Vrt. Lutherin Vähä Katekismus, toisen uskonkappaleen selitys.) Lujana kuin kallio pysyy tämä totuus huolimatta koko maailman vastaansanomisesta ja pilkasta. Kristus sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Hän on viattomana, tahrattomana, pyhänä ylimmäisenä pappina uhrannut itsensä maailman ja sinun syntiesi tähden. (“poistaakseen synnin uhraamalla itsensä”, Hepr. 9:26) Yhdellä uhrilla hän on iankaikkisesti täydelliseksi tehnyt ne, jotka pyhitetään. (Hepr. 10:14, kaikki sulut ovat allekirjoittaneen lisäyksiä.)
E. G. J. Roschier (1838–1907), toimi Nivalan seurakunnan kirkkoherrana 1893–1897, hän ja Kyösti Kallio (toimi Suomen tasavallan neljäntenä presidenttinä 1937–1940) perustivat Nivalan nuorisoseuran 1895, Santeri Alkion, alkiolaisuuden ja keskusta-puolueen oppi-isän, nimi liittyy myös nuorisoseuratoiminnan alkuvaiheisiin, ARMOA ARMOSTA, s. 149–150, Sley, 1966.