Paul Kretzmann, USA

Laakson kuninkaiden kapina

14:1–2: ”Ja tapahtui siihen aikaan, kun Amrafel oli Sinearin kuninkaana, Arjok Ellasarin kuninkaana, Kedorlaomer Eelamin kuninkaana ja Tidal Goojimin kuninkaana, 2. että he alottivat sodan Beraa, Sodoman kuningasta, Birsaa, Gomorran kuningasta, Sinabia, Adman kuningasta, Semeberiä, Seboimin kuningasta, ja Belan, se on Sooarin, kuningasta vastaan.” Tämä oli kaupunkivaltioiden aikakautta, vähän ennen suurten itäisten valtakuntien syntymistä. Tuon ajan dokumenttien mukaan Amrafel on pidettävä samana kuin Ammu-rabi tai Khammurabi, Sumerin kuningas, joka vähän myöhemmin perusti varhaisen Babylonian valtakunnan. Arjok Ellasarista oli luultavasti Eri-Aku, Larsan, Babylonian eteläisen kaupunkivaltion kuningas. Kedorlaomer oli Kudur-Lagamor, Simti Shilkhakin läheinen seuraaja, joka on mainitaan Eelamin eli Elymain vanhoissa asiakirjoissa. Ja Tidal, Goojimin eli kansojen kuningas, oli Tudhkhulu, Gutiumin kuningas lounaisessa osassa sitä aluetta, joka myöhemmin kuului Amrafelille. Nämä neljä kuningasta olivat liittoutuneet lisätäkseen valtaansa. Sitä tarkoitusta varten he kävivät sotaa Siddimin laakson viittä kuningasta vastaan Kanaanin luoteisessa osassa, jossa näiden kaupunkivaltiot olivat niin ikään liittoutuneet.

14:3: ”Nämä kaikki liittoutuivat kokoontuen Siddimin laaksoon, jossa Suolameri nyt on.” Siihen aikaan, kun tätä kertomusta kirjoitettiin, Siddimin laaksoa ei ollut enää olemassa. Kuolleen meren vedet olivat peittäneet sen muinoin hedelmälliset vainiot (vrt. 1. Moos. 19:24,25).

14:4: ”Kaksitoista vuotta he olivat olleet Kedorlaomerille alamaiset, mutta kolmantenatoista vuotena he tekivät kapinan.” Kedorlaomer oli tuohon aikaan pohjoisen liiton johtaja, ja sen tähden eteläisten kuninkaiden kapinan ja kieltäytymisen maksamasta veroa sanotaan kohdistuneen häneen.

14:5–7: ”Neljäntenätoista vuotena tulivat Kedorlaomer ja ne kuninkaat, jotka olivat hänen kanssaan; ja he voittivat refalaiset Astarot-Karnaimissa ja suusilaiset Haamissa, niin myös eemiläiset Kirjataimin tasangolla 6. ja hoorilaiset heidän vuoristossaan, Seirissä, aina Eel-Paaraniin asti, joka on erämaan laidassa. 7. Ja he palasivat ja tulivat Mispatin lähteelle, se on Kaadekseen, ja valloittivat koko amalekilaisten maan ja voittivat myöskin amorilaiset, jotka asuivat Hasason-Taamarissa.” Pohjoisten eli Babylonian kuninkaiden liitto lähti Kedorlaomerin johdolla sotaretkelle kostamista ja kukistamista varten. He tulivat armeijoineen sivuuttaen Damaskon ja kääntyivät etelää kohti Jordanin itäpuolisen maan kautta. He saivat ensin ratkaisevan voiton refalaisista, jättiläisten heimosta, joka tuolloin eli Basan ylängöillä heidän pääkaupunkinsa ollessa Astarot-Karnaim, ”kaksisarvinen Astarot”. Seuraavaksi he kukistivat suusilaiset, jotka myös olivat jättiläisten rotu. He valtasivat itäisen tasangon etelään Basasta ja Gileadista. Babylonian armeijat jatkoivat etelää kohti voittaen eemiläisten – joiden pääkaupunki oli Shaveh Kirjataim, ”kahden kaupungin laakso” –, ”kauheiden”, armeijat. Viimeinen maa, joka antautui valloittajille, oli hoorilaisten maa, heidän, jotka asuivat luolissa etelään siitä, mikä myöhemmin oli Kuollut meri. Kedorlaomer kääntyi nyt takaisin länteen ja pohjoiseen. Hän tunkeutui maahan, jonka myöhemmin valtasivat amalekilaiset, joiden pääkaupunki oli Kaades-Barnea, sekä amorilaisten maahan, jotka elivät hieman Tasangon meren – myöhemmin Kuollut meri – itäpuolella. Pohjoinen liittokunta kukisti nämä molemmat kansat. Se oli ensimmäinen monista Eufratin laakson muinaisten valtakuntien käymistä valloitussodista.

Lootin vangitseminen

14:8–9: ”Silloin lähtivät Sodoman kuningas, Gomorran kuningas, Adman kuningas, Seboimin kuningas ja Belan, se on Sooarin, kuningas ja asettuivat Siddimin laaksossa sotarintaan heitä vastaan – 9. Eelamin kuningasta Kedorlaomeria, Goojimin kuningasta Tidalia, Sinearin kuningasta Amrafelia ja Ellasarin kuningasta Arjokia vastaan, neljä kuningasta viittä vastaan.” Kukistettuaan kaikki mahdolliset eteläisen liittokunnan jäsenet, pohjoisen kuninkaat antoivat äskeisten voittojensa huumaamina joukkojensa tulvailla Siddimin laaksoon, lähellä kaunista Tasangon merta.

14:10. ”Mutta Siddimin laakso oli täynnä maapihkakuoppia. Ja Sodoman ja Gomorran kuninkaat pakenivat ja putosivat niihin; mutta henkiin jääneet pakenivat vuoristoon.” Tämä oli taistelun tulos: pohjoisen armeijat ajoivat etelän viisi kuningasta pakosalle, ja he koettivat pelastaa henkensä. Seutu oli tuttua Sodoman ja Gomorran kuninkaille, ja he laskeutuivat yhteen maapihkakuopista (eng. asphalt-pits), joita oli lähistöllä, ts. he kätkeytyivät nopeasti sinne, sillä aikaa kun heidän liittolaisensa pakenivat syrjäisiin kanjoneihin, jotka sijaitsivat myöhemmin Mooabin maaksi kutsutussa maassa. Monet piileskelypaikat estivät siellä vihollista löytämästä heitä.

14:11: ”Ja he ottivat Sodomasta ja Gomorrasta kaiken tavaran ja kaikki ruokavarat ja menivät matkaansa.” Myös noina aikoina saalis kuului voittajille. He ryöstivät voitettujen armeijoiden kaupungit viimeistä ruuan murusta myöten ja marssivat sitten eteenpäin.

14:12: ”Ja lähtiessään he ottivat mukaansa myöskin Lootin, Abramin veljenpojan, ja hänen omaisuutensa; hän näet asui Sodomassa.” Siten Lootin täytyi kärsiä yhdessä jumalattomien ihmisten kanssa, joiden keskuudessa hän eli ja joiden kaupungin hän oli valinnut kodikseen. Tämä oli osoittautuva erinomaiseksi kuritukseksi ja ojennukseksi hänelle.

Aabrahamin marssi ja voitto

14:13: ”Mutta muuan pakolainen tuli ja ilmoitti siitä Abramille, hebrealaiselle; tämä asui tammistossa, joka oli amorilaisen Mamren, Eskolin ja Aanerin veljen, oma, ja he olivat Abramin liittolaisia.” Abram, joka eli jonkin matkan päässä kaikkien näiden tapahtumien näyttämöltä, ei ollut tietoinen siitä tukalasta asemasta, johon Loot oli joutunut, kunnes eräs taistelusta paennut henkilö toi hänelle uutiset. Hänet tunnettiin heprealaisena, siirtolaisena Eufratin toiselta puolelta. Hän eli yhä tammistossa, joka kuului Mamrelle, amorilaiselle.

14:14: ”Kun Abram kuuli, että hänen sukulaisensa oli otettu vangiksi, aseisti hän luotettavimmat palvelijansa, jotka olivat hänen kodissaan syntyneet, kolmesataa kahdeksantoista miestä, ja ajoi vihollisia takaa aina Daaniin saakka.” Aabrahamin saadessa uutiset viholliset olivat kulkeneet jo hyvän matkaa kotimaataan kohti. Mutta hän toimi kiitettävän nopeasti ja tarmokkaasti, sillä hänen veljensä, hänen lähisukulaisensa, henki oli vaarassa. Hän kokosi välittömästi palvelijat, jotka olivat hänen kodissaan syntyneet ja joita oli harjoitettu aseiden käytössä. Hän kirjaimellisesti syöksi heidät Babylonian armeijoiden taka-ajoon asianmukaisessa taistelujärjestyksessä. Nämä kolmesataa kahdeksantoista palvelijaa sekä Aanerin, Eskolin ja Mamren miehet menivät Abramin kanssa Gileadin äärimmäiselle pohjoiselle rajalle, Pereaan, jossa myöhemmin sijaitsi Daanin kaupunki.

14:15: ”Ja hän jakoi väkensä ja hyökkäsi palvelijoineen yöllä vihollisten kimppuun ja voitti heidät ja ajoi heitä takaa aina Hoobaan saakka, joka on Damaskosta pohjoiseen.” Tekemällä hyökkäyssuunnitelman ja kaikkivaltiaan Jumalan avulla, jonka edessä pelkät luvut eivät ole ratkaiseva tekijä, Abram kykeni ajamaan Babylonian armeijat pakoon ja vieläpä ajamaan heitä takaa Hoba-nimiseen kylään saakka, joka on Damaskosta pohjoiseen (kirjaimellisesti: vasemmalla kädellä, kun kasvot ovat itää kohti).

14:16: ”Ja hän toi takaisin kaiken tavaran; myöskin sukulaisensa Lootin ja hänen tavaransa hän toi takaisin, niin myös vaimot ja muun väen.” Abramin pieni armeija riisti näin viholliselta kaiken saaliin. Tällä tavalla Abram jalomielisellä rakkaudella palkitsi Lootille pahan hyvällä. Siten todellinen usko vaikuttaa pyhää rohkeutta ja kykenee kohtaamaan ja voittamaan kaikki vaarat, jos Jumala hyväksyy sen työn, johon uskova on ryhtynyt.

Aabrahamin paluu

14:17: ”Kun hän oli paluumatkalla, voitettuaan Kedorlaomerin ja ne kuninkaat, jotka olivat tämän kanssa, meni Sodoman kuningas häntä vastaan Saaven laaksoon, jota sanotaan ’Kuninkaan laaksoksi’.” Uutinen Abrahamin voitosta kulki hänen edellään, sillä kaiken saaliin ja naisten kanssa hän ei voinut matkata niin nopeasti kuin hän oli kiirehtinyt takaa-ajoon. Sodoman kuningas, joka oli pelastanut henkensä kylmäpäisyydellään, meni takaisin tulevia voittajia vastaan paikkaan, joka sijaitsi luultavasti Kidronilla, joka tuosta ajasta alkaen kantoi nimeä ’Kuninkaan laakso’ (2. Sam. 18:18).

14:18: ”Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä; hän oli Jumalan, Korkeimman, pappi.” Tästä Melkisedekistä, Saalemin, luultavasti Jerusalemin, kuninkaasta, ei tiedetä mitään muuta (vrt. Hepr. 7:3). Hän näyttää olleen yksi niistä, jotka pitivät kiinni oikean Jumalan palvelemisesta sen jälkeen, kun enemmistö ihmisistä oli vajonnut pakanuuden syvyyksiin; hän oli tämän Jumalan pappi. Hän osoitti nyt arvonantonsa ja kiitollisuutensa Abramia ja hänen pientä armeijaansa kohtaan tuomalla leipää ja viiniä virkistääkseen ja vahvistaakseen väsyneitä sotilaita.

14:19: ”Ja hän siunasi hänet sanoen: ’Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein, taivaan ja maan luoja. 20. Ja kiitetty olkoon Jumala, Korkein, joka antoi vihollisesi sinun käsiisi.’ Ja Abram antoi hänelle kymmenykset kaikesta.” Näin Melkisedek välitti Abramille Jumalan, Kaikkein Korkeimman, taivaan ja maan Perustajan ja Omistajan siunauksen. Ja hän ylisti Herraa, Korkeinta, jolle kunnia Abramin voitosta kuuluu. Se oli rukous, jossa rukoiltiin menestymistä ja siunausta kauniissa, runollisessa muodossa. Melkisedek on Kristuksen, uuden liiton suuren Ylimmäisen papin esikuva. Ps. 110:4 ja koko Heprealaiskirjeen 7. luku on todellisuudessa tämän kohdan selitystä. Abram tunnusti Melkisedekin papiksi antamalla hänelle kymmenykset kaikesta (Hepr. 7:4). Tämä oli hyvin tärkeä toimitus tässä tapaamisessa.

14:21: ”Ja Sodoman kuningas sanoi Abramille: ’Anna minulle väki ja pidä sinä tavara’.” Hänen aikomuksenaan oli maksaa Abramille siitä työstä, jonka tämä oli suorittanut vapauttamalla vangiksi otetut sodomalaiset, erityisesti naiset ja lapset, vihollisen käsistä. Hän pyysi ainoastaan sitä väkeä, jonka Abram oli tuonut takaisin ehdottaen, että Abram pitäisi saaliin, joka alun perin oli kuulunut Sodoman miehille, korvauksena tämän voitosta.

14:22–24: ”Mutta Abram sanoi Sodoman kuninkaalle: ’Minä nostan käteni Herran, Jumalan, Korkeimman, taivaan ja maan luojan, puoleen ja vannon: 23. En totisesti ota, en langan päätä, en kengän paulaa enkä mitään muuta, mikä on sinun, ettet sanoisi: Minä olen tehnyt Abramin rikkaaksi’. 24. En tahdo mitään, paitsi mitä palvelijat ovat kuluttaneet ja mikä on niille miehille tuleva, jotka minua seurasivat, Aanerille, Eskolille ja Mamrelle; he saakoot osansa.’” Tämä on ystävällinen, mutta juhlallinen ja painokas kieltäytyminen. Tunnustautumalla oikeaan Jumalaan, jonka nimessä Abram vannoi, hän julisti, että ne miehet, jotka kuuluivat hänen liittolaisiinsa, voivat tarttua tarjoukseen ja vaatia osaansa saaliista. Hän olisi myös halukas ottamaan vastaan sen verran ruokaa, mitä hänen palvelijansa olivat kuluttaneet sotaretkensä aikana. Mutta mitä häneen itseensä tuli, hän ei hyväksyisi edes kengän paulaa Sodoman kuninkaalta, ettei tämä jälkeenpäin kerskuisi, että Abramin oli rikas hänen ansiostaan. Abram ei tahtonut olla missään kiitollisuuden velassa pakanakuninkaalle. Samoin myös uskovia rohkaistaan tänä päivänä tekemään hyvää myös epäuskoisille. Mutta sitä pitemmälle heidän ei tulisi mennä, ettei heidän kristillisyytensä vaarannu.

Suomennos: Hannu Lehtonen