Liite Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin kirjeeseen (69/2011-00067)

Olen tahtonut tutkia saamani opetuksen avulla joka vuosi 2.6. pappisvalani ja kutsumukseni pyhiä velvoitteita ja olen anonut Jeesuksen nimeen Jumalalta armoa ja voimaa toimittaakseni paimenvirkaani oikein. Tutkistelun peilinä on ollut  40 vuotta sitten Helsingin tuomiokirkossa antamani vastaukset piispan kysymyksiin ja pappisvala.

Pappisvala ja sen kanssa samassa linjassa oleva Kirkkolain  ja Kirkkojärjestyksen 1:1 määrittelee korkeimman oikeusohjeen,  jonka mukaan kaikkea oppia on tutkittava pyhän Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaan. Ensisijaisesti jumalallinen säätämys (ius divinum) määrittää aina suhtautumisen ajankohtaisiin kysymyksiin ja niin myös piispojen ohjeisiin. Tunnustuksemme selvittää tätä monissa kohdin, ei yksin esiin ottamassamme Augsburgin tunnustuksen 28. opinkohdassa.

Pysyäkseni pappisvalani tiellä olen tutkinut tarkkaan Piispainkokouksen antamia ohjeita rukoilemisesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Saamamme ohje koskettaa erityisesti Jumalan 2. ja osin 6. käskyä (esim. Lutherin Vähä ja Iso katekismuksen selitys).

Kristikunnassa on ollut selviö se, minkä Piispainkokouksen työryhmän raportti sanoo: ”Paavalin kielteinen kanta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on kiistaton” (Sarja B 2009:1,57). Tämän työryhmän mukaan ”homoseksuaalista käyttäytymistä pidettiin (Uudessa testamentissa) täysin mahdottomana kristityille. Jos joku on harjoittanut sitä ennen, kristityksi tultuaan hän on sen lopettanut, sillä samaa sukupuolta olevien kanssa makaavien katsottiin jäävän Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. 3. Mooseksen kirjassa mainittu kuolemantuomio on siis muuttunut iankaikkiseksi kadotukseksi” (Sarja B 2009:1,62).

Nyt saamamme Piispainkokouksen ohje on kaikin tavoin epäselvä. Selvää asiakirjassa on vain se, ettei siinä kehoteta rukoilemaan homoseksuaalisen kiusauksen voittamisen puolesta. Tämän puuttuessa ohje johtaa Kolmiyhteisen Jumalan nimen väärin käyttämiseen eli toisen käskyn rikkomiseen, kun rukoillaan sellaista, jonka Jumala pyhässä sanassaan selvästi mitä ankarimmin kieltää. Paimenen tulee rukoilla kaikissa tilanteissa Jumalan armoa ja anteeksiantamusta, mutta ei onnea ja siunausta synnin harjoittamiseen. Kristikunnan rukouselämä eri muotoineen ei voi olla koskaan tietoisesti Jumalan tahdon vastaista. Jumala kuulee vain pyhän sanansa mukaisen rukouksen ja vastaa siihen.

En voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin, että arvoisa Piispainkokous ei välitä niistä kirkkomme jäsenistä, jotka haluisivat taistella Kristuksen armon avulla homoseksuaalisen taipumuksensa voittamiseksi käyttäen apunaan erityisesti rukousta ja yksityistä rippiä. Lupaukset ovat kuitenkin varmat: ”Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” (Room 5:20).

On kysymys elämän ja kuoleman asioista. Siksi uskaltaudun kysyä, onko niin, ettei Piispainkokous enää itse usko Kristuksen verievankeliumin muuttavaan voimaan (Tiit. 2:11-14)? Onko niin, ettei tässä olekaan muusta kysymys, kuin Kirkon suurimman aarteen, Jumalan armon kaikkeinpyhimmän evankeliumin, hukkaamisesta tai jopa suoranaisesta halveksimisesta?

Lindilässä, 24. maaliskuuta 2011

Kunnioittavasti

Sakari Korpinen