F.G. Hedberg
Minä luulen löytyvän kyllä monta uskovaistakin, jotka enimmiten ajattelevat Kristuksen olevan kaukana meistä ja meidän kaukana hänestä, vaikka uskommekin häneen. Koska Kristus, Herra, istuu ylhäällä Isän oikealla kädellä, kaikkein “taivasten päällä”, niin näyttää heidän mielestänsä olevan ikään kuin suuri juopa hänen ja hänen uskovaistensa välillä, jotka vielä maassa matelevat. Ja onhan se niinkin, mutta onpa toisinkin! Kristus asuu kyllä korkeudessa Isänsä kunniassa, kaukana täältä, niin kuin hän itse todisti lähteissänsä sinne: “Minä jätän maailman ja menen Isän tykö” (Joh. 16:28), “ja ei maailma sillen minua näe” (Joh. 14:19). Vaan aivan kohta näiden sanain perästä vakuuttaa hän kaikille omillensa, jotka vielä ovat maailmassa: “Mutta te näette minun, sillä minä elän, ja te myös elätte. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan minä tulen teidän tykönne. Sinä päivänä pitää teidän ymmärtämän, että minä olen Isässä, ja te minussa, ja minä teissä.” Tästä siis seuraa kieltämättä, että vaikka Herramme Jeesus nyt on Isässä ja siis “istuu majesteetin oikealla puolella korkeuksissa” (Hebr. 1:3), niin on hän kuitenkin kaikkien omainsa, uskovaistensa tykönä täälläkin, ja vielä niinkin sanomattoman lähellä, että hän on heissä ja he myös hänessä. Tämä vasta on erinomainen ihme ja autuaallinen salaisuus! – Joka kaikkein taivasten ylitse on astunut, kaikkein ylimmäiseen korkeuteen, hän nyt ulottuu vielä tännekin, alhaiseen murheen laaksoon, vieläpä oikein asuu kaikissa uskovaisissaan. Hän on siis yhtä haavaa ylhäinen ja alhainen, korkea ja matala, Jumala ja ihminen, ja kuitenkin aina ja joka paikassa yksi ja sama olento, yksi ainoa eroittamaton persoona.
Sen tähden ei olekaan siinä vielä kyllä, että turvatessasi tähän Herraamme Jeesukseen, luulet hänen olevan ainoastaan tuolla pilvien takana, kaukana sinusta ja seurakunnastansa, joka vielä on täällä. Tämä olisi vain ikään kuin (sanoaksemme) puolinainen usko. Likemmin tarvitsee meidän Kristusta käsittää, likeisemmällä tavalla hänet omistaa ja päällemme pukea. Ei hän ole mikään vieras, kaukainen olento, niin kuin epäusko uneksii, vaan on oma veriveljemme, jonka lihasta ja luista me olemme” (Ef. 5:30 – Hedbergin käyttämän käännöksen mukaan. Samoin Luther ja Biblia. Toim. huom.). Niin kuin ylkä rakastaa morsiantansa, niin myös Kristus seurakuntaansa rakastaa; ja vielä sen lisäksi vakuuttaa Pyhä Henki (Ef. 5:31, 32), että niin kuin mies ja vaimo tulevat yhdeksi lihaksi, niin on myös Kristus yksi pyhän seurakuntansa kanssa. Lieneekö tämä siis yksipuolisesti hengellinen yhteys, kuin on Kristuksen ja hänen seurakuntansa välillä? Ei yksin hengellinen, vaan myös totisesti ruumiillinenkin.
[Hedberg viittaa aiemmin esittämiinsä Raamattu-todisteisiin. Toim. huom.]
Mutta sanotko, napisevaisten opetuslasten tavoin: “Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?” (Joh. 6:60), taikka kysytkö Nikodemuksen kanssa: “Kuinka ne taitavat tapahtua?” – niin vastaan minä, kysyen taas takaisin: Onko se sitten pienempi ihme mielestäsi, kun Jumala on luonnollisesta äidistä syntynyt oikeaksi luonnolliseksi ihmiseksi, ja on myös ristin puussa kuoltuaan, jälleen oikeana ihmisenä noussut ylös haudastaan? Kuolleista noussut ja taivaaseen astunut Herramme Jeesus ei ensinkään ole vain paljas hengellinen olento, vaan on totta tänäkin päivänä, niinpä iankaikkisestikin, varsinainen eli oikea ihminen, neitseestä Mariasta syntynyt, oikeasta ihmisen luonnosta, vaikka synnittömästä ja nyt kirkastetusta. Sillä kun kuolleista herännyt Herramme pääsiäispäivänä ilmestyi opetuslastensa joukkoon, ja he kovasti hämmästyivät, luullen näkevänsä hengen (eikä ihmisen), sanoi hän heille: “Mitä te pelkäätte? Ja miksi sellaiset ajatukset tulevat teidän sydämiinne? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani, että minä se olen: ruvetkaa minuun, ja katsokaa! Sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulla olevan” (Luuk. 24:38, 39). Tässä kuulemme kuinka kovasti hän itse vakuuttaa opetuslapsilleen, haudasta noustuaan, ei sittenkään olevansa “henki”, niin kuin he hämmästyksissään luulivat, vaan olevansa vieläkin oikea ihminen, lihasta ja luusta, niin kuin ihminen on. Tämän tähden hän myös samassa osoitti heille kätensä ja jalkansa; ja kun he eivät sittenkään vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: “Onko teillä tässä mitään syötävää? Niin he panivat ruokaa hänen eteensä; ja hän otti sen ja söi heidän nähtensä.” Näistä kaikista tulivat opetuslapset nyt vakuutetuiksi, että ylösnoussut Kristus vieläkin on oikea luonnollinen ihminen, niin kuin ennen kuolemaansakin oli ollut. Ja sitten, hänen astuessaan taivaaseen, näkivät he taas omilla silmillään hänen oikeana ihmisenä sinnekin menevän, kuulivat myös kahden todistajan taivaasta sanovan (Ap. t. 1:11): “Tämä Jeesus, joka teiltä otettiin ylös taivaaseen, on niin tuleva, kuin te hänen taivaaseen menevänkin näitte.” Tottapa siis oikeana ihmisenä hän silloinkin tulee, koska vihollisensakin sinä päivänä pitää näkemän: “ketä he ovat pistäneet” (Joh. 19:37), ja ystävänsä saavat häntä “katsella kasvoista kasvoihin” ja “nähdä hänet niin kuin hän on” (1 Kor. 13:12 ja 1 Joh. 3:2). Ei hän ole siis silloinkaan paljas Jumala ja henki, vaan täysi Jumala ja täysi ihminenkin yhdessä, jakamattomassa persoonassa. Sillä ne kaksi luontoa (jumaluuden ja ihmisyyden) ovat Kristuksessa yhdistetyt “eriämättömästi”: niin ettei ne iankaikkisesti taida eritä toinen toisestansa”, niin kuin puhdasoppinen (vanha) katkismuksemme täydellä Raamatun perustuksella päättelee.
Mutta koska nyt ihmiseksi kerran syntynyt, kuolleista noussut ja taivaaseen astunut Herramme Jeesus on totisesti täysi ihminen vieläkin, “inhimillisellä ruumiilla” (niin kuin pyhän Atanasiuksen tunnustuksessa todistamme) – niin keskinäinen yhteyskin hänen ja seurakunnan välillä on, ei yksipuolisesti hengellinen, vaan sekä hengellinen että ruumiillinen. Tämä nähdään myös Pyhän Hengen sanoissa Ef. 1:20-23, joissa Kristus todistetaan seurakunnan pääksi ja tämä taas hänen ruumiiksensa. Apostoli puhuu nimittäin, kuinka “kunnian Isä Kristuksen kuolleista herätti ja pani istumaan oikealle kädellensä taivaissa, – kaiken sen päälle kuin nimittää taidetaan ei ainoastaan tässä maailmassa, mutta myös tulevaisessa, ja on kaikki pannut hänen jalkainsa alle”, – lisäten sitten vielä nämä merkilliset sanat: “ja on myös hänet pannut pääksi kaikkein päälle seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, sen täyttämys, joka kaikki kaikissa täyttää”. Vaikka siis Kristus on korotettu korkeuteen ja kaikkein luontokappalten ylitse, Isän oikealle kädelle, niin hän kuitenkin samassa “kaikki kaikissa täyttää”, sekä taivaissa että maan päällä, mutta erinomattain pyhässä seurakunnassaan, jonka “pääksi” Isä on hänen nyt pannut, ja tämän taas hänen ruumiikseen. “Kristus on seurakunnan pää”, todistaa pyhä apostoli useammassakin paikassa (Ef. 4:15, 5:23, Kol. 1:18).
Mutta nyt me kysymme: minkälainen yhteys on pään ja jäsenten välillä yhdessä ja samassa ruumiissa? Onko se yksin hengellinen? Tai eikö myöskin ruumiillinen? Onpa totta ruumiillinenkin, eikä yksin hengellinen. Sillä päällä ja jäsenillä on molemmilla, ei ainoastaan sama henki ja elämä, vaan myös sama liha ja veri, niin totta kuin ne ovat yhtä ja samaa ruumista. Näin on myös Kristuksen ja hänen seurakuntansa yhteys sekä hengellinen, että myös ruumiillinenkin. Ensin Kristus on iankaikkinen Jumala, ja siis jumaluutensa puolesta kaikkein korkein hengellinen olento (Joh. 3:24); niin ovat siis hänen jäsenensä eli uskovaisensa myöskin osalliset Jumalan luonnosta hänessä (katso 2 Piet. 1:4), ja on siis heilläkin Kristuksen Henki. Sillä, “joka Herraan ryhtyy, se on yksi henki hänen kanssansa” (1 Kor. 6:17); “mutta jolla taas ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa”, sanoo pyhä Paavali (Room. 8:9). Kristuksen ja seurakunnan yhteys on siis hengellinen, mutta ei yksin hengellinen, vaan myös ruumiillinenkin. Sillä niin totta kuin Kristus, seurakunnan pää, on tosi Jumala, Isästä iankaikkisuudessa syntynyt, niin on hän varmaan myös oikea ihminenkin, neitseestä Mariasta syntynyt, ja on oikeana ihmisenä haudasta noussut ja taivaaseen astunut. Tämän todeksi näytti itse kuolleista herännyt Herramme, koska hän osoittain opetuslapsille käsiään ja jalkojaan, sanoi jo äsken mainituilla sanoilla: “ruvetkaa minuun ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulla olevan!” Näistäkin ovat nyt oikein hänen uskovaisensa osalliset; sillä me olemme hänen jäsenensä, hänen lihastansa ja luistansa”, todistaa pyhä Paavali (Ef. 5:30). Ja muutoinkin on arvattava, että pään ja jäsenten samassa ruumiissa täytyy olla kaiketikin yhtä lihaa ja verta, eikä yksin yhtä henkeä. Mutta Kristus on seurakunnan pää, ja seurakunta on hänen ruumiinsa, niin on myös jokainen kastettu ja uskovainen erittäin hänen jäsenensä.
Niin sopii siis todella uskossa sanoaksemme, Luteruksen sanoilla: “Minun lihani ja vereni istuu Isän oikealla kädellä.” Ja joka siellä istuu, hän asuu myös täällä jäsenissään, jotka ovat hänen lihastansa ja luistansa. Sillä eipä ainoastaan puolinainen Kristus, taikka ainoastaan yksi hänen osansa ole seurakuntaa läsnä (niin kuin Tunnustuskirjamme täydellä todella todistavat), “vaan koko Kristuksen persoona. Mutta siihen tulevat molemmat luonnot: jumalallinen ja inhimillinen, jonka tähden hän on meitä läsnä, ei ainoastaan jumaluuden, vaan hänen päällensä otetun miehuuden luontonsakin puolesta, jonka mukaan hän on meidän veljemme, ja me olemme liha hänen lihastansa ja luu hänen luistansa. Ja totisesti on hän tämän asian vahvistukseksi asettanut pyhän ehtoollisensa, todistaaksensa, että hän senkin luonnon puolesta, jonka puolesta hänellä liha ja veri on, tahtoo meidän kanssamme olla, meissä asua, vaikuttaa ja olla voimallinen.” (Tunnustuskirjat, s. 671 = TK 1990, s. 546).
F.G. Hedberg, Virvoitusta väsyneille. Helsinki 1904. S. 139-144.