Avainsana: Jouni Anttila

Kategoriat
4/2013 Lehdet Teologia

”Mikä ei ole Raamatullista, ei ole teologista.”

”Quod non est biblicum, non est theologicum”

Jouni Anttila, pastori, Helsinki

 

Tämä alustus jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä tutkimme mitä laki on Vanhassa testamentissa. Toisessa osassa tutkimme laki-käsitettä Uudessa testamentissa. Kolmas osa käsittelee lakia luterilaisten tunnustuskirjojen Schmalkaldenin opinkohdissa. Nostan esille myös Yksimielisyyden ohjeesta lain kolme käyttöä. Olen pyrkinyt tekemään tämän johdannon siten, että se herättäisi keskustelua ja saattaisi jokaisen pohdiskelemaan lakia ja sitä mitä sillä tarkoitetaan ja mitä se merkitsee. Pyrkimykseni on ottaa eri näkökulmia lakiin, jotta sen kautta päästäisiin pohtimaan sitä, mitä laki oikeastaan on. Tämän vuoksi yksittäisissä näkökulmissa ei mennä kovin syvälle.

 

Vanha testamentti

 

  1. Toora sanana

Aloitamme tämän johdatuksen aiheeseen aivan Pyhän Raamatun alusta. Puhumme yleisesti viidestä Mooseksen kirjasta lakina. Eikä se aivan väärin olekaan, sillä viisi Mooseksen kirjaa on tunnettu jo Joosuan aikana nimityksellä ”Mooseksen laki” (tooraah mooseh / nomon moosee) (Joos. 8:31–32). Samalla nimityksellä se tunnetaan läpi Vanhan testamentin. Uudessa testamentissa käytetään myös Septuagintasta tuttua nomon moosee –ilmaisua.

 

Kun käännöksessä on suomenkielessä laki-sana, usein alkutekstissä käytetään juuri toora-sanaa. Kuitenkin näin käännettynä se on varsin kapea-alainen. Laki-sana tuo näet mieleen enemmän ihmisen tekemisen ja omavanhurskauden – laki on jotakin sellaista, mitä ihmisen tulee tehdä. Kuitenkin toora-sanan merkityksiä ovat myös ohje, opetus ja opastus. Joissain tapauksissa toora-sana voitaisiin kääntää tarkoittamaan jopa oppia. Tämä on syytä pitää mielessä, kun tutkitaan viittä Mooseksen kirjaa.

 

  1. Mooseksen laki

 

Koska aiheena on laki, otetaan muutama esimerkki Mooseksen laista eli Toorasta ja siitä miten laki ilmenee siinä. On aina muistettava, että vaikka puhutaan Mooseksen laista, niin kaiken takana on kuitenkin aina Jumala. Tämä tulee selvästi esille useassa kohtaa, Herra itse puhuu ”minun laista” ja psalmeissa mainitaan Herran laki. Lähtökohta on siis se, että Jumala antoi tämän lain sanat Moosekselle.

 

  1. a) Mooseksen laki yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitäjänä

 

Riemuvuosi (3. Moos. 25, 5. Moos. 15)

”Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkymmentä yhdeksän vuotta. Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä anna pasunan raikuen soida; sovituspäivänä antakaa pasunan soida koko maassanne. Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.” (3. Moos. 25:8)

 

Riemuvuotena velkojen maksuksi myyty omaisuus palautui alkuperäiselle omistajalleen. Myyntihinta ei ollut maan hinta, vaan jäljellä olevien satojen hinta seuraavaan riemuvuoteen asti. Syy tähän järjestelyyn oli se, että ihmiset eivät omistaneet maata, vaan maan omistaja oli lopulta Jumala.  ”Älköön maata ainaiseksi myytäkö, sillä maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani.” (5. Moos. 25:23) Se, että Jumala oli maan lopullinen omistaja ja velkojen maksuksi myyty omaisuus palautui omistajalleen, piti – ainakin teoriassa – tuloerot kurissa. Samalla tämä säädös opetti ihmisille Jumalan hyvyydestä: lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

 

Mooseksen laissa on useita yhteiskunnallisia asioita käsitteleviä säädöksiä, esimerkiksi kuoleman tuomion todistajat (5. Moos.17:6–7), säädös väärästä todistajasta (5. Moos. 19:18–19), säädös kuninkaasta (5. Moos. 17:14–). Lisäksi on orjia koskevat säädökset ja niin edelleen. Vaikka aina ei puhutakaan varsinaisesti laista, nämä ovat kuitenkin toimineet VT:n Israelin lainsäädännön ja yhteiskunnallisen järjestyksen pohjana.

 

  1. b) Mooseksen laki, erityisesti 3. Mooseksen kirja ihmisen syntisyyden opettajana ja sovituksen ilmoittajana.

 

Kolmas Mooseksen kirja (Leviticus) on Mooseksen lain keskimmäinen kirja, ja sen keskimmäinen luku käsittelee suurta sovituspäivää. Leviticus alkaa uhrisäädöksillä, toisin sanoen, mitä tulee uhrata ja miten missäkin tilanteessa. Suurena sovituspäivänä suoritettiin uhri ylipapin ja hänen sukunsa puolesta, ja tämän jälkeen uhri kansan syntien puolesta ja pyhäkön puhdistamiseksi saastaisuudesta, jonka kansa teoillaan oli sille aiheuttanut. Tämä säädös opettaa ihmiselle, että hän on syntinen ja hänen rikkomuksensa vaatii sovitusta Jumalan edessä. Samoin ihmiselle opetetaan, että hän ei omilla teoillaan voi sovittaa itsensä ja Jumala välejä, vaan aina tulee olla sijaiskärsijä. Koska suuri sovituspäivä oli toistuva tapahtuma, se myös osoitti ihmiselle, että hän ei pysty lopultakaan noudattamaan lakia omaksi vanhurskaudekseen.

 

  1. c) Huomioita kymmeneen käskyyn

 

Ehkä tunnetuin säädöskokoelma Mooseksen lain sisällä ovat kymmenen käskyä. Heprean alkukielessä kymmenen käskyä eivät ole kymmenen käskyä vaan kymmenen sanaa. Niitä ei ole kirjoitettu käskymuotoon ”Älä tee…” vaan ohjeellisempaan muotoon ”Sinä et tule [tekemään jotakin]…”.  Tämä ei tee niistä yhtään vähempiarvoisia, sillä näiden kymmenen sanan merkitys on siinä, että ne ovat Jumalan antamia säädöksiä siitä, miten ei tule elää. Tästä näkökulmasta katsottuna ne eivät ole elämää rasittavia säädöksiä vaan elämää suojelevia ohjeita. Kymmenen käskyä osoittavat meille sen, miten Jumala haluaa meidän elävän elämäämme. Luojanamme Hän tietää mikä on meille parasta. Kysymyksessä ei ole siis mikään moraalisääntöjen kokoelma, joka opettaa ihmisille korkeaa moraalia, vaan elämän perussäännöt, joiden rikkominen välttämättä väistämättömyyden pakosta ajaa ihmisen ennemmin tai myöhemmin haaksirikkoon. Niissä ilmoitetaan Jumalan tahto – siinä mielessä kymmenen käskyä voidaan toisaalta ymmärtää laiksi, koska lain rikkominen oikeuden mukaisessa järjestelmässä johtaa automaattisesti rangaistukseen.

 

  1. Profeetat ja Mooseksen laki

 

Profeetoille Toora korostuu Jumalan tahdon ilmaisuna, jos näin voisi sanoa. Jumalan tahdon rikkominen on synti. Syntiä kohtaa tuomio ja rangaistus tai sitten se sovitetaan. Kolme näkökulmaa nousee profeetoilla esille selvästi: yhteiskunnallisen lain polkeminen, temppelipalveluksen rappio ja oikein tekeminen ts. lain mukaan eläminen arkisessa elämässä, esimerkiksi köyhien kohteleminen.

 

Eri profeetoilla on erilaiset korostukset Mooseksen lain eli Tooran suhteen. Suuremmilla profeetoilla voi olla useitakin näkökulmia Tooraan. Jesaja 5:7:ssä profeetta valittaa, kuinka Jumala odotti oikeudenmukaisuutta ja vanhurskautta omalta kansaltaan, mutta sitä ei koskaan tullut. Samanlaista yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta Jesaja valittaa 10. luvun alussa, kun profeetta tuo esille oikeusjärjestelmän korruption.

 

Muiden muassa Jeremia ja Miika tuovat esiin temppelipalveluksen rappion. Sen sijaan, että kansa olisi noudattanut Mooseksen laissa olevia määräyksiä, se on hylännyt sille annetun lain. Jeremia jopa nostaa esiin kansan röyhkeän Mooseksen lain rikkomisen. Hän toteaa, että temppeli on rosvojen luola – luolassahan ei tehdä rikoksia, vaan rikokset tehdään muualla ja luolaan tuodaan saalis ja siellä sen ajatellaan olevan turvassa. Miika 6:6–7 tuo esille, että kansa ei ollut ymmärtänyt temppelipalveluksen sisältöä. Kyse ei ollut ulkonaisesta suorituksesta, kuten pakanauskonnoissa, vaan ulkoisen temppelipalveluksen tarkoitus oli julistaa sitä, mihin ihminen sisimmässään uskoi.

 

Uusi testamentti

 

  1. Laki ja Uusi testamentti

 

  1. a) Jeesus, Vuorisaarnan opetus ja lain todellinen henki

 

Juutalaiset teologit rakastivat Tooraa. Se oli heidän teologiansa lähtöpiste ja perusta. Siinä ilmoitettiin kaikki se, mitä Jumala ihmiseltä tahtoi. Psalmeissa Herran lain noudattajaa pidetään onnellisena. Juutalaiselle Mooseksen laki on lamppu, joka valaisee hänen askeliaan.

 

Vuorisaarnassa Jeesus käy läpi lähes kaikki kymmenen käskyä. On sinänsä erikoista huomata, että kun rikkomus lieventyy, rangaistus itse asiassa kovenee, Matt. 5:21–22. Tappamisesta joutuu kohtaaman oikeuden tuomion, mutta hulluksi haukkuminen saa rangaistuksekseen helvetin tulen.

 

Jeesuksen ajan juutalaisten lakikäsitys oli synergistinen. Kyse ei ollut pelkästä liittonomismista, eli siitä, että ihmisen kuuliaisuus on vastaus Jumalan armotöihin. Tässä synergismi tarkoitti sitä, että kuuliaisuus edelsi armoliittoon pääsemistä ja oli tulevan pelastuksen ehto.

 

Jeesus ei tullut kumoamaan lakia. Hän opettaa, mitä Jumalan lain noudattaminen todellisuudessa ihmiselle on. ”Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.” (Matt. 5:48) Jeesus julistaa lakia siten, ettei se riitä, että tehdään ulkoisesti oikein, vaan koko ihmisen toiminnan tulee olla täydellisesti Herran lain mukaista, niin ulkoisesti kuin myös sisäisesti. Jeesuksen saarna paljasti ihmisen todellisen tilan – ulkoinen kuulaisuus ei auta, jos ihminen on sisältä kuollut.

 

Tätä näkökulmaa eli ihmisen todellista tilaa, Jeesus tuo opetuksessaan esille. ”Ja hän sanoi: ’Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen.’” (Mark. 7:20–23) Tämä näkökulma on tärkeä, kun otetaan huomioon ihmisen kyvyttömyys noudattaa lakia kuten Jeesus opettaa.

 

”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.” (Matt. 5:17) Kristityn on tärkeä ymmärtää ja muistaa se, että Jeesus ei kumonnut lakia, vaan täytti sen. Niinpä vuorisaarnasta nousee vielä tärkeä näkökulma lakiin ja se on se, mitä laki on sen täyttämisen jälkeen? Laki ei kristitylle ole enää pelastustie, vaan se opettaa ihmistä vielä tämän elämän ajan elämään Jumalan tahdon mukaan. Uuden ihmisen puolesta kristitty ei tarvitse lakia, mutta vanha ihminen sitä vielä tarvitsee.

 

  1. b) Paavali ja laki

 

Kirjeessään galatalaisille Paavali vastustaa niin kutsuttuja judaisteja, jotka opettivat, että pelkkä usko ei riittänyt pelastukseen, vaan sen lisäksi tuli ympärileikkauttaa itsensä ja noudattaa Mooseksen lakia. Tällaista käytäntöä vastaan Paavali kävi mitä hurjimmalla tavalla. Tästä pääsemme myös kiinni siihen, että Paavali käyttää pääsääntöisesti käsitettä laki. Jos olen oikein ymmärtänyt, lailla Paavali viittaa juuri Mooseksen lakiin eli viiteen Mooseksen kirjaan.

 

Paavali tuo tähän laki-teemaan tärkeän piirteen eli lain ja evankeliumin erottamisen. Paavali tuo selvästi esille, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ei lain tekojen kautta. Hänelle laki on vaatimusten tie, joka ei anna voimia sen noudattamiseen. Evankeliumi on puolestaan Jumalan voima, joka antaa kaiken mitä se vaatii. ”Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte? Niin paljonko olette turhaan kärsineet? – jos se on turhaa ollut. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta?” (Gal. 3:1–5)

 

Paavali on hyvin ymmärtänyt Jeesuksen vuorisaarnan. Hän ymmärsi, että lakia on noudatettava täydellisesti, jos sen kautta aikoo pelastua. Realistina Paavali on oppinut myös Jeesuksen opetuksen ja Vanhan testamentin todistuksen siitä, että ihminen on syntinen, eikä hän pysty omin voimin noudattamaan lakia Jumalan standardin mukaan.

 

Galatalaiskirjeessä Paavali vastaa siihen, miksi laki sitten on annettu, jos ihminen ei alun alkaenkaan sitä pystynyt noudattamaan. ”Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.” (Gal. 3:19–22)

                     

”Kun Paavali on puhunut näin laista ja sanonut, että se ei ketään pelasta, hän joutuu kertomaan, miksi ihmeessä Jumala sitten antoi koko lain. Lain antamisen syynä on ihmisten synti. Silti laki ei missään nimessä ole vastoin Jumalan lupauksia. Laki on ihan hyvä asia, mutta vika on meissä ihmisissä, jotka emme osaa elää lain mukaan niin, että pelastuisimme. Siksi laki on pelastustienä ehdottomasti ja kaikilta poikki. Yksi suuri tehtävä lailla silti on: Se            osoittaa selvästi jokaisen ihmisen olevan syntinen ja Jumalan vihan alla. Se siis ’sulkee kaikki                       synnin alle’. Tämä on tärkeä tehtävä, jonka tässä maailmassa hoitaa nimenomaan Jumalan laki.” (Erkki Koskenniemi)

 

Tunnustuskirjat ja luterilainen opetus

 

  1. Schmalkaldenin opinkohdat

 

”Tässä asiassa on käsityksemme, että Jumala on antanut lain 1. ensiksi hillitsemään syntiä toisaalta hirvittävin rangaistuksen uhkauksin, toisaalta armon ja lahjan lupauksin ja tarjouksin. Tämä tarkoitus ei kuitenkaan ole toteutunut, mikä johtuu synnin ihmisessä vaikuttamasta pahuudesta. Toiset ovat näet sen johdosta vain tulleet pahemmiksi, nimittäin ne, jotka vihaavat lakia, koska se kieltää sen, mitä he mielellään tekevät, ja käskee tekemään sellaista, mikä on heille vastenmielistä. Siksi he toimivat entistä enemmän vastoin lain vaatimusta, mikäli rangaistukselta voivat. Näitä ovat kurittomat, häijyt ihmiset, jotka tekevät pahaa milloin ikinä siihen on tilaisuutta. Toisista tulee sokean ylimielisiä: he kuvittelevat pitävänsä lain ja kykenevänsä siihen omin voimin, niin kuin yllä on sanottu skolastisista teologeista. Näistä tulee teeskentelijöitä ja tekopyhiä.

Mutta lain tärkein tehtävä ja vaikutus on, että se paljastaa perisynnin hedelmineen ja osoittaa ihmiselle, kuinka pohjattoman syvälle hänen luontonsa on langennut ja turmeltunut, tarvitseehan hän lakia sanomaan, että hänellä ei ole Jumalaa vaan hän palvoo vieraita jumalia; sitä hän ei ennen lain tuloa ja ilman lakia olisi ikinä uskonut. Näin hän kauhistuu, nöyrtyy, menettää rohkeutensa, joutuu epätoivoon, ottaisi mielellään avun vastaan mutta on aivan neuvoton alkaa vihastua Jumalalle ja nurista. Tätä tarkoittaa Room. 4:15: ’Laki saa aikaan vihaa’ ja Room. 5:20: ’Laki tekee synnin suuremmaksi.’”

 

  1. Yksimielisyyden ohjeessa sanotaan seuraavaa:

 

”Tiedämme, että Jumalan lain avulla (1) pidetään hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisen kurin ja kunniallisuuden piirissä ja (2) opetetaan kaikkia ihmisiä tuntemaan syntinsä. Tiedämme myös (3), että sellaiset ihmiset, jotka Jumalan Henki on synnyttänyt (2 Kor. 3:13–18) uudesti ja joiden sydämeltä Mooseksen peite on poistettu heidän kääntyessään Herran tykö, (Ps. 119:1) elävät ja vaeltavat Jumalan laissa. Viimeksi mainitusta, kolmannesta lain käytöstä on syntynyt kiistaa muutamien harvojen teologien kesken.”

 

  1. Luterilaista opetusta laista ja vähän evankeliumistakin.

 

Laki ja evankeliumi käsitteinä:

 

”Laki on sanan varsinaisessa merkityksessä on Jumalan sana, jossa Hän vaatii ihmisiltä, että heidän luontonsa, ajatuksensa, sanojensa ja tekojensa on oltava yhtäpitäviä Jumalan käskyjen kanssa, jotka hän on antanut ihmisille elämän ohjeeksi ja kiroaa ne, jotka tätä vastaan rikkovat.”

 

”Evankeliumi on sanan varsinaisessa merkityksessä se Jumalan sana, jossa Jumala ei esitä ihmiselle mitään moraalisia vaatimuksia, eikä siitä johtuen myöskään nuhtele heitä mistään rikkomuksista, vaan päin vastoin lupaa Kristuksen sijaishyvityksen tähden armonsa ja anteeksiantamuksensa niille, jotka eivät ole hänen lakiansa pitäneet.”

 

Nämä kaksi ovat siis päinvastaisia, ja ne on osattava erottaa, jotta Jumalan lailla ja evankeliumilla olisi se terä, joka niillä kuuluu olla. Kuitenkin Raamattu käyttää laki-käsitettä myös laajemmassa merkityksessä ilmoittamaan Jumalan ilmoitusta yleensä, jolloin laki-käsite sisältää evankeliumin.

 

Yhteistä näille kahdelle on se, että ne molemmat ovat täysin Jumalan sanaa. Raamatussa laki ja evankeliumi ovat sulassa sovussa vierekkäin, esimerkiksi Roomalaiskirjeessä. Kuitenkaan niitä ei sekoiteta toisiinsa.

 

Lailla ja evankeliumilla on suhteessa pelastusjärjestykseen marssijärjestys. Lakia on julistettava siksi, että ihminen käsittäisi oman syntisyytensä ja kadotuksenalaisuutensa. Kun tämä päämäärä on saavutettu, on lain sijaan julistettava evankeliumia murheelliselle sydämelle.  Ihmisen on nähtävä lain valossa oma mahdottomuutensa, jotta evankeliumi menisi perille. Näin ollen usko on lain loppu. Uuden ihmisen puolesta kristitty ei tarvitse lakia, sillä laki on kirjoitettuna hänen sydämeensä (Jer. 31:33). Vanha ihminen ei kuitenkaan kuole ihmisen tullessa kristityksi. Tälle vanhalle ihmiselle on lakia julistettava, ja vanha ihminen lakia sen kaikissa muodoissaan tarvitsee. Yhteiskunnassa lakia tarvitaan (1.) pitämään jumalattomuutta aisoissa, (2.) näyttämään ihmiselle hänen syntisyytensä ja rankaisemaan siitä, sekä (3.) ohjeeksi ja opetukseksi oikeaan elämään.

 

  1. Kaksi tutuinta väärinkäytöstä.

 

Antinomismi

 

Kristitylle ei enää tule saarnata lakia, sillä uskon synnyttää evankeliumi. Lakia tulee julistaa vain paatuneille ja epäuskoisille. Yksimielisyyden ohjeessa hylätään vahingollisena tämä oppi (s. 441).

 

Synergismi

 

Synergismin mukaan ihmisen tulee suhtautua oikealla tavalla evankeliumiin. Synergismin kannattajat katsovat, että evankeliumi on riippuvainen ihmisen suorituksesta, ts. persoonallisesta ratkaisusta eli suhtautumisesta asiaan oikealla tavalla. Tämän näkemyksen ongelma on siinä, että ei tunnusteta sitä tosiasiaa, että laki tuomitsee kaikki erotuksetta ja evankeliumi lupaa armon erotuksetta. Kaikki ihmiset ovat samalla viivalla suhteessa lakiin ja evankeliumiin. Ihmisen oma suhtautuminen ei siis muuta lain tai evankeliumin luonnetta.

 

Materiaalina Tunnustuskirjojen lisäksi:

Antti Laato: Risti, Sydän ja Ruusu. Augsburgin tunnustus ja kymmenen käskysanaa Raamatun avulla selitettynä

Erkki Koskenniemi:http://sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Gal/03EK.htm

Timo Eskola: Uuden testamentin narratiivinen teologia.

 

Alustus Concordia-piirissä

Kategoriat
2/2013 Lehdet Luther-säätiö

Jeesus – pahan vallan voittaja

Jouni Anttila, pastori, Helsinki

”Ja hän ajoi ulos riivaajan, ja se oli mykkä; ja kun riivaaja oli lähtenyt, niin tapahtui, että mykkä mies puhui; ja kansa ihmetteli. 15. Mutta muutamat heistä sanoivat: ”Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän ajaa ulos riivaajia.” 16. Toiset taas kiusasivat häntä ja pyysivät häneltä merkkiä taivaasta. 17. Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: ”Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, ja talo kaatuu talon päälle. 18. Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia. 19. Mutta jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne. 20. Mutta jos minä Jumalan sormella ajan ulos riivaajia, niin onhan Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne. 21. Kun väkevä aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa. 22. Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin. 23. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. (Luuk. 11:14–23)

Päivän evankeliumi alkaa, kuten niin useasti, Jeesuksen tekemällä voimateolla. Kansa oli tästä ihmeissään, mutta muutamat alkoivat syyttää Jeesusta suorastaan mustasta magiasta. Eivät he ihmettä sinänsä kieltäneet, vaan heidän syytöksensä osui siihen, millä voimalla Jeesus ihmeensä teki. Beelsebul tarkoitti juutalaisille Saatanaa, Perkelettä, siis pääpaholaista. Jeesusta syytettiin siitä, mihin Hän ei ollut langennut, sillä erämaan kiusauksista yksi oli ollut se, että Häntä maaniteltiin lyöttäytymään yhteen Saatanan kanssa. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt. Toisaalta, jos Jeesus Beelsebubin voimalla olisi tehnyt näitä tekoja, se olisi tarkoittanut sitä, että Paha olisi alkanut toimia itseään vastaan. Jokainen hyvä teko on tappio pahan vallalle. Näin syytös osui myös syyttäjiin itseensä, jos heidän lapsensa tekivät samalla tavalla hyvää, vapauttaen ihmisiä riivaajista.

Jeesus vastaa syyttäjilleen: ”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.” Jeesus kääntää kuulijansa ajatukset nyt siihen, mitä oli tapahtumassa. Ne ihmeteot, joita Jeesus teki, ja pahat henget, jotka olivat Hänelle alamaiset, ennakoivat sitä mitä oli tulossa. Kansan täytyi huomata kokonaiskuva. Eivät Jeesuksen teot olleet yksittäisiä ihmeitä, vaan missä ikinä Hän kulki, siellä nähtiin Hänen tekevän voimallisia tekoja. Kuluvan paastonajan evankeliumeissa olemme saaneet kuulla Jeesuksen ja pahan kohtaamisista; on Jeesuksen ja Paholaisen kohtaaminen erämaassa, Kanaanilaisen naisen tytär, jota paha henki vaivasi kauheasti, ja päivän evankeliumitekstin alussa Jeesus ajaa miehestä mykän pahan hengen. Päivän evankeliumissa Jeesus avaa kuulijoilleen, mistä tarkalleen ottaen on kysymys.

 

Jumalan sormi

Jeesus puhuu Jumalan sormesta. Äkkiseltään tekstiä lukiessa tuo ilmaisu saattaa jäädä huomaamatta, jolloin väkevästä ja vielä väkevämmästä kertova vertaus ei tule niin kirkkaana esille. Vanha testamentti puhuu usein Jumalan käsivarresta tai Jumalan väkevästä kädestä, mutta Jumalan sormesta ei puhuta kuin yhdessä Vanhan testamentin kohdassa. Tuo tapaus olikin esikuvaa tulevasta todellisuudesta.

Israelilaiset olivat alun alkaen tulleet Egyptiin siirtolaisiksi, ja silloinen farao oli antanut heille luvan asua Egyptin maassa vapaasti. Ajan kuluessa israelilaiset joutivat kuitenkin faraon orjiksi ja huusivat Jumalaa avuksi. Hän lähetti kansan avuksi Mooseksen ja Aaronin. Farao ei suostunut luopumaan omaisuudestaan, israelilaisista orjista, ja niin Jumala lähetti vitsauksia, jotka pakottivat faaraon lopulta päästämään Jumalan kansan vapaaksi.

Toisen Mooseksen kirjan 8. luvun jakeissa 12–15 kerrotaan: ”Herra sanoi Moosekselle: ’Käske Aaronin ojentaa sauvansa ja lyödä maata, niin sen tomusta tulee syöpäläisiä kaikkialle Egyptiin.’ 13. He tekivät näin. Aaron ojensi kätensä ja löi sauvallaan maata, ja syöpäläisiä tuli sekä ihmisiin että karjaan. Maan tomu muuttui syöpäläisiksi kaikkialla Egyptissä. 14. Myös loitsijat koettivat taioillaan saada aikaan syöpäläisiä, mutta eivät osanneet. Ja kun syöpäläiset vaivasivat ihmisiä ja karjaa, 15. loitsijat sanoivat faraolle: ’Yksin Jumalan sormi voi tehdä tämän.’ Mutta farao pysyi kovana eikä kuunnellut heitä, niin kuin Herra oli sanonutkin.” Kahteen ensimmäiseen vitsaukseen olivat faraon tietäjät pystyneet vastaamaan, mutta jo kolmannen vitsauksen kohdalla heidän oli todettava, että vain Jumalan sormi pystyy tekemään tämän.

Puhuessaan Jumalan sormesta, Jeesus viittaa siis aiemmin tapahtuneeseen Jumalan kansan vapautumiseen orjuudesta, Egyptin orjuudesta. Jumala oli kerran, kauan aikaa sitten vapauttanut kansansa vihollisen vallan alta, tehden ihmeitä ja tunnustekoja. Lopulta faraon oli ollut pakko vapauttaa Jumalan oma kansa orjuuden ikeen alta. Ensimmäisenä pääsiäisenä karitsan veri suojasi Jumalan kansan niin, että tuhooja kulki veren suojassa olleiden kotien ohi. Niin väkevämpi otti väkevältä pois hänen saaliinsa ja ne aseet, joihin hän luotti.

Eikä Jumalalle riittänyt vain se, että Hän vapautti kansansa orjuudesta, vaan Hän halusi antaa heille oman valtakunnan, Luvatun maan. Jumalan kansa vietiin pois orjuuden pesästä. Tämä oli konkreettinen tapahtuma historiassa, mutta puhuessaan kansalle Jeesus antaa ymmärtää, että samanlainen tapahtuma olisi tulossa. Tämä olisi kuitenkin huomattavasti merkittävämpi tapahtuma, kuin Egyptin orjuudesta vapautuminen. Vanhan testamentin viittauksellaan Jeesus luo perustaa sille sanomalle, jota Hän seuraavaksi kansalle julistaa. Niin Hän alkaa kertoa vertausta väkevästä, joka vartioitsee omaisuuttaan ja vielä väkevämmästä, joka tulee ja vie väkevältä hänen saaliinsa ja aseensa.

 

Väkevä ja vielä väkevämpi

Jeesus sanoo Saatanaa väkeväksi, joka vartioi kartanoaan. Kartanon sijaan voitaisiin puhua jopa palatsista, sillä puhuuhan Jeesus tämän maailman ruhtinaasta. Tämä ruhtinas ei kuitenkaan omista valtakuntaansa niin kuin hän toivoisi, sillä Jumala yksin on maailman oikea Herra. Saatana on oikeastaan vallan anastaja, vihollinen, joka on tunkeutunut sisään ja asettunut hallitsemaan toisen omaisuutta. Toisen omaisuudella hän on rakentanut valta-asemaansa ja valtakuntaansa. Lopultakaan Saatanan omaisuus ei ole hänen omaansa, vaan se on vääryydellä ja viekkaudella toiselta hankittua.

Ihminen ei ole alun perin ollut saatanan omaisuutta, vaan Jumalan. Ennen syntiinlankeemusta ihminen eli täydellisessä yhteydessä Jumalan ja kaiken muun luomakunnan kanssa. Syntiinlankeemuksessa ihminen joutui synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan alle. Synnin, lain syytösten ja kuoleman avulla Saatana hallitsi hirmuhallitsijana omaisuuttaan. Hänellä oli oikeus syyttää ihmistä Jumalan edessä, kuten tämänpäiväisestä Sakarjan kirjan kohdasta saimme kuulla. Niin ihminen oli orja, niin kuin Israelin kansa oli orja Egyptissä.

Jumala ei kuitenkaan halunnut jättää ihmistä orjuuteen, kuten hän ei halunnut jättää Israelin kansaakaan orjuuteen Egyptiin, vaan jo syntiinlankeemuksen jälkeen Hän lupasi itse korjata ihmisen surkean tilan. Jeesuksen julkinen toiminta oli jo varoitus pahan vallalle, että sen aika tulisi päättymään, sen viekkaudella ja vääryydellä hankittu omaisuus tultaisiin ottamaan siltä pois. Tähän Jeesus viittaa sanomalla jakeessa 22: ”Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.”

Jeesus itse on tuo vielä väkevämpi, joka karkaa väkevän päälle, voittaen hänet ja ottaen häneltä hänen aseensa ja hänen vääryydellä viemänsä saaliin. Saatanan aseet ovat synti, lain syytökset ja kuolema. Israelin kansan vapautuminen Egyptistä jo ennakoi Saatanan aseiden mitätöimistä. Kun karitsan veri siveltiin oven pihtipieliin, se kertoi sijaisuhrista, joka oli kuollut ihmisten puolesta. Pihtipieliin sivelty veri ennakoi jo sitä, kuinka sovitusveri siveltiin lain vaatimusten päälle. Jumala näet antoi myöhemmin säädöksen, jossa lain säädökset tuli kirjoittaa oven pihtipieliin. Uhrin veri pirskotettiin myöhemmin myös ilmestysmajassa liitonarkin kannelle, ja silloinkin uhriveri piirrettiin lain vaatimusten päälle, sillä liiton arkissa säilytettiin lain tauluja. Nämä vanhan testamentin uhrit katsoivat jo tulevaan täydelliseen uhriin.

Jeesus Kristus oli Jumalan uhrikaritsa, joka pois otti maailman synnin. Kristus herätettiin kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Kuolema sai alkunsa ihmisestä ja samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Perkele saattaessaan Jeesuksen ristille luuli voittavansa, mutta hän tuhosi näin oman valtansa, sillä hän saattoi ristille uhriksi juuri sen ainoan ihmisen, johon synnillä ja kuolemalla ei ollut valtaa. Niin on siis väkevä voitettu ja hänen aseensa viety. Paha näyttää olevan vielä voitolla, mutta se on todella alas syösty ja lyöty vihollinen. Ilmestyskirjan luvussa 12 sanotaan: ”Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ’Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. 11. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. 12. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!’” Sen ajan minkä syyttäjällä vielä on, se pyrkii erottamaan ihmisen viimeiseen asti pois Jumalasta.

Saatanalta on otettu siis pois ne aseet joihin hän luotti. Saatana on valehtelija, valheen isä ja hengellinen huijari. Hänelle jäi valheen valta. Hän pyrkii vielä uskottelemaan, että häntä ei ole lyöty. Mielellään hän esittäytyy myös hengellisyyden asiantuntijana ja lupaa hengellistä täyttymystä, voittoja ja kunniaa, mutta ei milloinkaan ristin kantamista ja Herran seuraamista. Hän valheillaan mielellään edistää hengellistä hurmiota ja suuria kokemuksia yksinkertaisen Sanan saarnan ja sakramenttien sijaan. Selvän Jumalan sanan sijaan hän valheillaan tarjoaa ihmisviisautta ja ääniä pään sisässä. Hänen käsittelyssään rukouksesta ”tapahtukoon sinun tahtosi” tulee ”tapahtukoon minun tahtoni”. Monin monituisin valhein ja puolitotuuksin hän pyrkii eksyttämään ja heittämään ihmisen eroon Jumalasta. Jumala ei ole kuitenkaan jättänyt meitä yksin Saatanan valheiden kanssa. Hän on antanut meille Pyhän Sanansa, joka on lamppu ja valkeus tiellämme. Saatana yrittää valehtelemalla saada meidät lankeamaan, mutta Jumalan sanassa meillä on totuus valhetta vastaan. Jumala itse vaikuttaa sanansa kautta.

Tämän elämän ajan joudumme kärsimään myös syntiin langenneen maailman ongelmia. Ihmistä vaivaa hänen oma lihansa, synti ja sen seuraukset sekä hiljalleen lähestyvä kuolema. Kyllä, nämä ihmiselämän vaivat kuuluvat myös kristitylle. Herra sallii näiden turmiovaltojen työn, koska ne painavat kristittyä lähemmäs Herraansa, joka todella on synnin, kuoleman ja Perkeleen voittaja.

Mitä kaikkeen on siis sanottava? Mitä tämä merkitsee meille tänään? Paavali opettaa meitä Roomalaiskirjeen 6. luvussa: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. 4. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. 5. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” Kuolemalla ei siis ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

Jeesus Kristus on sanonut, että sillä, joka syö hänen lihansa ja juo hänen verensä on ikuinen elämä ja viimeisenä päivänä Hän on herättävä hänet (Joh. 6.). Ehtoollispöydässä näet leivän ja viinin, mutta siinä sinulle annetaan Kristus. Saat luottaa, että siinä sinulle annetaan syntien anteeksiantamus ja elämä. Synnillä ei ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

Saamme luottaa ja uskoa levossa ja rauhassa siihen, että vaikka paha näyttäisi olevan vielä voitolla tänään ja huomenna, niin se ei enää ole sitä kolmantena päivänä. Jeesuksen tyhjä hauta on merkki siitä, että synti, kuolema ja Perkele on voitettu. Perkeleellä ei ole enää viimeistä sanaa meidän elämässämme.

”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, 39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38–39)

Aamen.

Saarna Markus-yhteisössä Helsingissä 3.3.2013.