Kategoria: Päivän teksti

”Rauhan Jumala on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen.” (Hepr. 13:20)
Jos Jumalan Poika on meidän paimenemme, tuo ainoa, hyvä ja suuri lammasten paimen, oi, silloinpa ei meiltä myöskään mitään puutu ja silloin hän ruokkii meitä vihreällä niityllä, virvoittaa sielumme ja vie meidät oikealle tielle nimensä tähden. Jos meidän luonamme on paimenemme, joka on kuollut ja ylösnoussut tähtemme ja nyt tarjoaa kätensä pienoisilleen, tukevat hänen vitsansa ja sauvansa meitä. Jos olemme heikkoja kuin heikot karitsat, hän kokoaa meidät syliinsä ja kantaa meitä helmassaan; jos olemme haavoitettuja, hän sitoo ja suojelee ja hoitaa meitä tarpeen mukaan. Hänen verensä, iankaikkisen testamentin veren kautta meillä on syntiemme anteeksiantamus, samasta lähteestä tahdomme myös noutaa voimia tehdäksemme, mikä hänelle otollista on. Hän on ylösnoussut, ja me olemme hänen kanssaan eläviksi tehtyjä jo silloin, kun me vielä olimme synteihimme kuolleita. Hänessä me myös olemme ylösnousseet uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka on hänet herättänyt kuolleista.
August Hermann Francke (1663 – 1727), ARMOA ARMOSTA, s. 255-256, Sley, 1966.

”Minä olen kurja ja köyhä, mutta Herra pitää minusta huolen.” (Ps. 40:18)
Suuri ilo on jossakin mielessä kuulua Jumalalle. Mutta olla erityisessä mielessä tuon suuren Isän omaisuutta, olla hänen erityisesti huolehtimiensa joukossa, kuulua tuohon tarvitsevien suureen joukkoon, joiden tähden hänen rakkaudesta rikas sydämensä sulaa mitä hellimmästä laupeudesta, joihin hänen silmänsä katsovat täynnä syvintä myötätuntoa, joiden ympärille hän erityisesti kietoo suojelevan käsivartensa ja joiden ylitse hän levittää verhoavat siipensä – tämä on todella ehtymätön lohdun ja ilon lähde. Juokaamme syvälti siitä.
Hester Douglas, ARMOA ARMOSTA, s. 254–255, Sley, 1966.

”Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Jumala on meidän turvamme. Sela.” (Ps. 62:9)
Jos teiltä jotakin puuttuu, silloin tämä on hyvä neuvo: vuodattakaa sydämenne hänen eteensä, valittakaa vapaasti huolianne, älkää salatko mitään häneltä: olkoonpa asia mikä hyvänsä, heittäkää se kokonaan hänen haltuunsa, samoin kuin kokonaan avaatte sydämenne hyvälle ystävälle. Hän mielellään kuuntelee teitä ja mielellään tahtoo auttaa ja neuvoa. Älkää karttako häntä älkääkä ajatelko asianne olevan liian suuren tai liian mittavan. Luottamuksella vain kaikki esiin, olkoonpa se sitten vaikka säkillisiä pahoja tekoja. Hän on suurempi ja voi myös tehdä enemmän kuin meidän rikkomuksemme ovat. Älkää vain lyhennelkö niitä hänen edessään. Hän ei ole ihminen, jonka liian paljolla kerjäämisellä ja rukoilemisella voisi väsyttää; mitä enemmän rukoilet, sitä mieluummin hän kuuntelee sinua. Tunnusta vain kaikki suoraan, älä vain sirottele ja tiputa, sillä ei hänkään ole sirotteleva eikä tiputtava, vaan on valava armovirran ylitsesi.
Martti Luther (1483–1546), ARMOA ARMOSTA, s. 185, Sley, 1966.

”Lapsi on meille syntynyt ja poika on meille annettu.” (Jes. 9:5)
Tämä lapsi, neitsyt Mariasta syntynyt, on kaikkien Jumalan ihmeiden, kaiken hänen rakkautensa, viisautensa, voimansa, hyvyytensä ilmestys; hänessä ovat jumalallinen ja inhimillinen luonto iankaikkisella siteellä yhdistetyt. Hänessä on sen tähden enemmän ihanuutta kuin koko maailmassa, enemmän pyhyyttä kuin kaikissa temppeleissä maan päällä, enemmän rakkautta kuin kaikissa isän ja äidin sydämissä, enemmän suloa kuin kaikissa kukissa, enemmän rikkautta kuin kaikissa aarteissa, enemmän uskollisuutta kuin kaikilla ystävillä, enemmän viisautta kuin kaikilla oppineilla, enemmän henkeä ja jumalallista voimaa kuin kaikilla pyhimyksillä. Ja tämä kaikki, oi sielu, on omasi: Jeesus on sinun. Oi Lunastajani, en saata käsittää sitä, en käsittää sinun ihmiseksi tulemisesi salaisuutta. Se on minulle liian korkeata ja ihmeellistä! Kuinka ihmeellinen onkaan maan päällä syntymisesi, jonka kautta me synnymme taivaaseen! Kuinka ihmeellinen sinun heikkoutesi, jolla sinä voitat synnin, kuoleman ja perkeleen! Kuinka ihmeellinen sinun alhaisuutesi, jonka kautta hankit meille Jumalan lasten ylhäisyyden, sinun häpeäsi, jonka kautta viet meidät kunniaan, köyhyytesi, jonka kautta lahjoitat meille iäiset ja taivaalliset aarteet! Oi Jeesus, sinä suloinen, ihmeellinen Vapahtaja! Anna minulle ja kaikille lunastetuillesi armoa, että sinun rakkautesi, sinun vanhurskautesi, sinun valtakuntasi, sinun viisautesi, sinun autuutesi päivä päivältä tulisivat meille yhä ihmeellisemmiksi ja ihanammiksi, jotta sydämemme rakkaudestasi liekkiin leimahtaisi ja suumme puhkeaisi sinun iloiseen ylistykseesi ja kiitokseesi! Amen.
Christian Scriver (1629–1693), ARMOA ARMOSTA, s. 376 – 378, Sley, 1966.

”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.” (Hepr. 13:8)
Jeesus ja hänen nimensä on ainoa perustus. Sydän löytää levon ajattelemalla häntä (Ks. Hepr. 12:3, sulku allekirjoittaneen lisäys.), ikuista kalliota, Jumalan iankaikkista, muuttumatonta Poikaa, Herraamme, vapahtajaamme ja välimiestämme. Hän on iankaikkinen, ja kuitenkin hänellä on eilisensä, tämä päivänsä ja loputon tulevaisuutensa. Hänen “eilisellänsä” ei ole mitään alkua, mutta se päättyy hänen hautaamiseensa yrttitarhan uuteen hautaan. Hänen “tämä päivänsä” alkaa hänen ylösnousemisessaan ja tämä “tämä päivä”, Herran otollinen vuosi evankeliumin taloudenhoidossa, on juuri nyt kun kuulemme armon äänen. Hänen “iankaikkisuutensa” alkaa hänen toisesta tulemisestaan. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen. Ja hän on yhäti sama. Iäisyydestä saakka hän sielujamme rakastaa ja on syntisten ystävä (Joh. 15:15), puoltaja, esirukoilija (Luuk. 22:32, Room. 8:34, Hepr. 7:25) ja välimies (1. Tim. 2:6, Hepr. 8:6, 9:15, nämä kolme sulkua allekirjoittaneen lisäyksiä); hänen ihmiseksi tulemisensa on ainoastaan ilmaisu siitä mielialasta, joka hänellä oli iankaikkisista ajoista saakka. Palvokaamme häntä ja palvoessamme rakastakaamme häntä ja riemuitkaamme hänestä! Ajan aallot eivät voi kalliotamme järkyttää; me olemme vain kuin ruoho, kuin kukkanen kedolla (Jes. 40:7,8), mutta tuo IÄINEN ARMO, aluton ja loputon, on Jumalan muuttumaton lahja. Tämä armo on se varma perustus, jolle saamme rakentaa.
Aaron Adolph Saphir (1831–1891), ARMOA ARMOSTA, s. 385–386, Sley, 1966.