Kirjoittaja on professorina amerikkalaisen tunnustuksellisen (vielä) luterilaisen kirkon Missouri-synodin (LC-MS) pappisseminaarissa Fort Wayne, Indianassa. Artikkeli on katkelma monografiasta: “‘Church Growth” As Mission Paradigm, A Lutheran Assessment’, jonka on julkaissut Our Savior Lutheran Church Houston, Teksasissa (1994), jossa kirjottaja käsittelee Kirkon kasvu-liikettä ja ajattelua Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen lähtökohdista. Tämä liike on myös levinnyt Suomen kirkkoon.
EVANKELIUMIN JULISTUSTYÖ VAI MAALLIKKOJEN ITSEPALVELU-HENKILAHJOILLA HÖYSTETTYNÄ?
Kurt Marquart Professori, Fort Wayne, Indiana, USA
Helluntailaisten erikoistarjouksia
Katsokaamme tekstiä 1. Kor. 12, joka käsittelee ‘hengellisiä ihmisiä’ tai ‘hengellisiä asioita’ (sana pneumatikoon 1. jakeessa voidaan kääntää kummallakin tavalla). Eri lahjat, tehtävät ja toiminta, joita kuvaillaan yksityiskohtaisesti jakeissa 4-10, laitetaan oikealle paikalleen jakeessa 28: “Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä [kolmanneksi] jotkut opettajiksi. Muutamilla on [sitten] voima tehdä ihmeitä, toisilla [sitten] parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä.” [Suomalainen käännös jättää pois sanat kolmanneksi sekä Sanat sitten ja sitten: suom. huom.] Nämä viimeksi mainitut numeroimattomat kohdat todellakin käsittävät erityisiä kykyjä, kuten parantamisia tai kieliä. Mutta numeroidut virat, siis ensimmäisestä kolmanteen, taas käsittävät vain julkisen evankeliumin julistamistoiminnan, aivan kuten Efesolaiskirje 4:11 sanoo.
Keskeinen kysymys 1. Kor. 12:n tulkinnassa on epätavallisten lahjojen asema, joihin kuuluvat ihmeet (kuten parantaminen), kielet ja niiden tulkitseminen, sekä profetoiminen, johon vastaavasti liittyy henkien erottaminen. Tuleeko näitä pitää “erikoistehosteina”, jotka liittyvät kirkon perustamiseen (perinteinen katsantokanta), vai tarkoitetaanko niitä kristillisen uskon normaaleiksi lisiksi, jotka ovat olleet kadoksissa tai “tukahdutettuina” lähes koko kirkon historian ajan, mutta jotka helluntailaisuus on meidän aikanamme “palauttanut” käyttöön. Irvingiläiset1 ja mormonit ovat toimineet tämän “kielilläpuhumisen” suunnan näyttäjinä ja tienraivaajina 1800-luvulla.
Uusi Testamentti sulkee täysin pois helluntailaisen vaihtoehdon. Otan esille vain muutaman kaikkein selvimmistä teksteistä. Vaikka evankelista Filippus pystyi tekemään ihmeitä (Ap.t. 8:6), on selvää, ettei hän pystynyt välittämään Pyhän Hengen näkyvää merkkiä: apostolien oli tehtävä se rukouksin ja kättensä päällepanemisin (j. 14-19). Samoin pystyivät Pietarin ja Paavalin, eivät kenen tahansa matti ja maija meikäläisen, varjo tai liinat parantamaan (Ap.t. 5:12-16). Paavali kutsuu sellaisia ihmeilmentymiä “apostolin merkiksi” (2. Kor. 12:12). Se, että tehdään jyrkkä ero toisaalta apostolien ja profeettojen välillä rakennuksen perustuksena ja toisaalta muun rakennuksen välillä (Ef. 2:20-22), ei ole “dispensationalismia” (kuten helluntailaiset kuvittelevat) vaan Paavalin itse opettamaa apostolista oppia. Huolimatta niistä täysin mielettömistä nykyajan “armolahjalaareista”, joista kesäleirien nuoret2 saavat “löytää” itsessään mm. apostolin ja profeetan lahjat, käy Ef. 2:20:sta ilmi se tosiseikka, että apostolis-profeetallinen perusta luotiin kertakaikkisesti valmiiksi, eikä sitä voi uusia yhtään enempää kuin sen kulmakiveä itse Jeesusta Kristusta voisi toistaa (Room. 6:10; Hebr. 10:10). “Muuta perustusta ei kukaan voi panna” (1. Kor.3:11) – ja Herran valitsemat apostolit (Ap.t. 1:21-26) ovat erottamaton osa tätä ainutkertaista peruskalliota (Matt.16:18).
Apostoleissa (myös Paavalissa!) ja profeetoissa Korintin kirkolla oli koko Kristuksen täyteys, joka näkyi sellaisissa Hänen Henkensä erityisissä ilmenemismuodoissa (phan eroosis, 1.Kor.12:7), joita Hän oli halunnut antaa. Tänäänkään ei Jumalan käsi tietenkään ole lyhentynyt (Jes. 59:1). Hän voi toimia ja toimiikin viisaassa ja armollisessa sallimuksessaan ihmeellisesti milloin ja missä Hän haluaa, varsinkin vastauksena omiensa rukouksiin. Mutta sitä erityistä merkkien saattoa, joka seurasi kirkon apostolisprofeetallisen perustuksen laskemista – ja mitä Saatana yrittää jäljitellä (2. Tess. 2:9) – ei voida odottaa tänään sen enempää kuin uusia apostoleja ja profeettoja (kts. myös Hebr. 1:1-4; 2:1-4). Eikä sellaisia asioita voida “palauttaa” tai järjestää “uudistus” liikkeeksi, kuten myös esim. Missouri-synodin karismaatikot kuvittelevat.4 Pikemminkin, se mikä on pysyvää, kaikkia aikoja varten, on “Hengen, veden ja veren” todistus (1. Joh. 5:6-8). Se, jolla on Kristus tämän armovälineissä, on täydellinen Hänessä (Kol.2:9). Täysi evankeliumi ei merkitse saarnaamista plus ihmeitä (helluntailaisten unelma) tai saarnaamista plus armolahjoja (karismaatikkojen ja Kirkon Kasvuliikkeen haave), vaan saarnaamista plus sakramenttejä. Sanan ja sakramenttien virka, jonka Kristus perusti apostolin viran erityisessä muodossa, jatkuu tänään tavallisena evankeliumin saarnavirkana (1. Kor. 4:1). Kirja Paavin valta ja johtoasema sanoo: Saarnavirka pohjautuu apostolien yleiseen kutsumukseen.5 Juuri tästä Jumalan asettamasta evankeliumin saarnavirasta helluntailainen Kirkon kasvu-ajattelu on päättänyt päästä eroon: “Ennen kuin me pidämme pyhäkouluopettajien ja kirkon kukkien jakajien [erikoisjuhlina, toim. huom.] ‘ordinaatiota’ ihan saman arvoisena kuin kirkon vanhimman tai piispan virkaan ‘ordinaatio’, emme voi väittää toimivamme Kristuksen ruumiina.”6
Epäraamatullinen systemaattinen teologia
Selvä varoitusmerkki siitä, että Raamattu on hylätty väärän systemaattisen teologian vuoksi, on oppiväite siitä, että “Hengen lahjat” ovat yksi asia (oikealla nimellä kutsuttuna kharismata) ja Hengen hedelmät (Gal. 5:22, 23) taas aivan toinen asia. Hunter, Werning sekä Missouri-synodin julkaisema opettajien käsikirja7 seuraavat kaikki C. Peter Wagneria tässä kohden.8 Vaikkakin käsikirjassa His Love – Our Response myönnetäänkin, että ‘jossakin mielessä Hengen hedelmä on lahja”, lisätään siinä heti: “Mutta hedelmä ei ole kharismata”. Mutta miksi ei? Tämä karismaatikkojen lempiväite, että kharismata on tekninen termi lahjoille vaan ei Hengen hedelmille, on täysin perusteeton. Ensinnäkin, termiä kharismata (lahja) käytetään yleisessä merkityksessä, esim. Room. 5:15, l6 ja 6:23 (“Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä”). Toiseksi, sanaa kharismata ei käytetä ollenkaan yhdessä Raamatun kolmesta lahjaluettelosta, nimittäin Efesolaiskirjeen 4:ssa luvussa! Tässä lahjaa merkitsevät sanat ovat kharis (yleinen sana, joka merkitsee armo) doorea, doma ja verbina didoomi (j. 7-11). Kolmanneksi, sana pistis (‘usko’ tai ‘uskollisuus’) esiintyy sekä väitetyssä lahjalistassa 1. Kor. 12:9:ssä, ja Hengen hedelminä Gal. 5:22:ssa yhdessä sanan ‘rakkaus’ kanssa (vrt. 1. Kor. 13:13). Ja vielä lopuksi, Jaakob kirjoittaa, että “jokainen hyvä anti (dosis) ja täydellinen lahja (dooreema) tulee ylhäältä…” (1:17).
On tietysti ero kirkon virkojen (ja niitä vastaavien taitojen) ja henkilökohtaisen pyhityksen välillä, ja kuitenkin kaikki nämä ovat hyviä lahjoja ‘ylhäältä’. Hengen hedelmien poistaminen Hengen lahjoista tarkoittaa Raamatun vääristämistä ja muuntelemista vieraan ja oudon opin hyväksi.
Tämä outo oppi (armo)lahjoista Hengen hedelmien ‘vastakohtana on yhtä epätunnustuksellinen kuin se on epäraamatullinen. Vaikka Tunnustuskirjat tuntevatkin erilaisia lahjoja evankeliumin palvelijoiden joukosta, 1. Kor. 12:n hengessä (kts. Schmalkaldenin opinkohdat IIIIV/9), pääpaino on täsmälleen Pyhän Hengen lahjoissa, kuten vanhurskauttavassa ja pyhittävässä uskossa, rakkaudessa ja muissa hyveissä (kts. erityisesti Iso katekismus: Uskontunnustus, Kolmas uskonkohta ja Sovinnon kaava II). Luterilaiset uushelluntailaiset sen tähden turhaan vetoavat Vahan katekismuksen kolmannen uskonkohdan selityksessä olevaan lauseeseen: “Pyhä Henki on… valaissut minut lahjoillaan.” Tällä kielenkäytöllä ei ole mitään tekemistä lahjojen kanssa helluntailaisten tai uushelluntailaisten ja Kirkon kasvuliikkeen väittämässä merkityksessä, vaan se nousee siitä syvällisestä ymmärryksestä, että Kristuksena (kr. Voideltu ja hebr. Messias) Herramme olu saanut Hengen lahjat ei vain jossain määrissä, kuten muut pyhät, vaan koko Jumalan täyteydessä (Yksimiehisyyden ohje VIII, 72-74, toim. käänn.). Tässä viitataan Jesaja 11:2:een ja 61:1:een. Siksi kirkossa lauletaan, kuten on jo laulettu yli vuosituhannen ajan, ei vain joistakin kuvitelluista määrista, vaan hengen seitsenkertaisista armolahjoista [Veni, Creator Spiritus].
1 Irvingiläiset olivat Edward Irvingin perustama ryhmä, joka oli alunperin Skotlannin presbyteerikirkosta. Irving ihastui sekä katolisuuteen että eräänlaiseen helluntailaisuuteen ja tunsi erityistä vetovoimaa lopunajan pohdinnoille. Järjestöllä oli omat “apostolit”. Irvingiläiset näivettyi ryhmänä 1900-luvun alussa, kun heidän ennustustensa vastaisesti kirkon viimeinenkin apostoli kuoli ennen Jeesuksen toista tulemista. Pieper mainitsee Dogmatiikassaan s. 70 uskonpuhdistuksen ajan ryhmistä, jotka hylkäävät Lutherin vaatimuksen Raamatun yksinomaisesta määräämisvallasta kirjaimen orjuutena ja tahtovat rinnastaa ns. sisäisen sanan Raamatun ulkonaiseen sanaan muka korkeampana ilmoituksena. 1800-luvulta hänen luettelossaan ovat mm. myös irvingiläiset ja mormonit: toim. huom.]
2 Sanottakoon kuitenkin rehellisesti, että C. Peter Wagner (Kirkon Kasvuliikkeen johtajia) pitää ”tunne-elämän kypsyyttä” ennakkoedellytyksenä: “Nyrkkisääntöni on, että jos olet 18-vuotias etkä tiedä, mitkä ovat omia lahjojasi, ala ole huolissasi; olet todennäköisesti liian nuori. Kuitenkin, jos olet 25-vuotias etkä vieläkään tiedä lahjojasi, sinun on aika alkaa olla huolissasi.” (Your Spiritual Gifts Can Help Your Church Grow. Glendale, California.1979. Regal Books. s. 254)
3 Seuraten Raphael Gassonia (1966), joka väittää olleensa silminnäkijänä erilaisissa esimerkkitilanteissa, Wagner varoittaa väärennetyistä “uskon, ihmeitten, parantamisen ja kielillä puhumisen ja niiden tulkitsemisen lahjoista, joita Saatana parhaillaan tuottaa” (Ed. teos. s. 100).
4 L. Christensonin kirjassa Welcome, Holy Spirit, jota säännöllisesti suositellaan Missourin uudistuksen nk. RIM-raportissa, todetaan: “jos karismaattinen uudistus kiinnittää erityistä huomiota hengellisiin lahjoihin, johtuu se siitä, että me uskomme, että hengellisten lahjojen koko skaalan palauttaminen kirkolle on osa Herran tämänhetkistä suunnitelmaa” (s. 25). Ja edelleen: “Karismaattinen herätys on noussut vastauksena Jumalan Hengen majesteettiseen liikkumiseen 1900-luvun loppupuoliskolla” (s. 23).
5 Marquartin oma käännös saksasta.
6 Karismaattisen uudistusliikkeen jäsen James Dunn, jota siteerataan Greg
Ogdenin kirjassa The New Reformation: Returning the Ministry to the People of
God. Grand Rapids. 1990. Zondervan. s. 212.
7 Hunter (s. 180; Gifted for Growth, 1985), Werning (s. 38; Vision and Strategy for Church Growth, 1977) sekä His Love – Our Response (opettajien käsikirja, s. 7) kaikki seuraavat C. Peter Wagneria tässä kohden. (s. 88; Your Spiritual Gifts Can Help Your Church Grow).
8 On tietenkin henkilökohtaisia eroja. Kun Wagner pitää Hengen hedelmiä ennakkovaatimuksena hengellisten lahjojen tehokkaalle harjoittamiselle (s. 89), Hunter puolestaan näkee Hengen hedelmät hengellisten lahjojen käyttöä seuranneina tuloshedelminä. Werningin lyhyt asiankäsittely perustuu ilmeisesti Wagnerin aiempaan artikkeliin. (1976).