1. Moos. 23

Paul Kretzmann, USA

Saaran kuolema

23:1: ”Ja Saara eli sadan kahdenkymmenen seitsemän vuoden vanhaksi; niin vanhaksi eli Saara.” Siten hän eli kypsään vanhuuteen asti ja näki poikansa Iisakin varttuvan täyteen miehuuteen. Iisak oli nyt näet kolmenkymmenen seitsemän vuoden ikäinen. Tällä välin Aabraham oli muuttanut takaisin Hebroniin

23:2: ”Ja Saara kuoli Kirjat-Arbassa, se on Hebronissa, Kanaanin maassa. Ja Aabraham meni murehtimaan Saaraa ja itkemään häntä.” Joosuan kirjasta (Joos. 14:15) ja Tuomarien kirjasta (Tuom. 1:10) käy ilmi, että Hebron, joka oli yksi vanhimmista asutuista paikoista Kanaanin maassa, kantoi jonkin aikaa valloittajansa, anakilaisen Arban, mukaan nimeä, mutta Israelin lapset palauttivat alkuperäisen nimen. Täällä Saara kuoli, ja Aabraham meni, ts. hän ryhtyi tekemään valmisteluja tavanomaista suruaikaa, kuolleen valittajaisia varten.

Aabraham neuvottelee hautapaikasta

23:3–4: ”Sen jälkeen Aabraham nousi ja lähti vainajan luota ja puhui heettiläisille sanoen: 4. ’Minä olen muukalainen ja vieras teidän keskuudessanne; antakaa minulle perintöhauta maassanne, haudatakseni ja kätkeäkseni siihen vainajani.’” Se, että Aabraham noudatti tavanomaista suruaikaa, ei suinkaan ollut ristiriidassa hänen uskonsa kanssa. Saara oli ollut hänen vaimonsa, joka uskoi tosi Jumalaan kaikista heikkouksistaan huolimatta – hän on kaikkien uskovien naisten äiti. Aabraham oli rakastanut häntä syvästi, kuten uskollisen aviomiehen tulisi, ja Saara oli hänen myös kuolemassa. Hän lähti nyt teltasta, jossa Saaran ruumis oli, ja meni kaupungin porttiin, ihmisten tavalliseen kokoontumispaikkaan, jossa kaikki liiketoiminta tavallisesti hoidettiin. Heetin lapset, heettiläiset, elivät siellä, sillä Hebron sijaitsi heettiläisten maassa, vaikkakaan ei kaukana amorilaisten maasta, joka sijaitsi länteen päin. Muukalaisena ja paimentolaisena heidän keskuudessaan hän nyt neuvotteli hautapaikasta, ennen kaikkea Saaralle, vaimolleen.

23:5: ”Heettiläiset vastasivat Aabrahamille, sanoen hänelle: 6. ’Kuule meitä, herra. Sinä olet Jumalan ruhtinas meidän keskuudessamme; hautaa vainajasi parhaaseen hautaamme. Ei kukaan meistä kiellä sinua hautaamasta vainajaasi hautaansa.’” Tämä kertomus esittää kauniin näkymän kohteliaisuudesta, vaatimattomuudesta, ystävällisyydestä, vilpittömyydestä, nöyryydestä ja vaatimattomuudesta, johon ei ole sekoittuneena ahneuden varjoja, kuten eräs Raamatun selittäjä huomauttaa. Aabraham oli tullut ostamaan palan maata, mutta aidon itämaisen seremoniallisuuden mukaisesti kaupungin miehet pitkittivät neuvotteluja osoittaen Aabrahamille sen kohteliaisuuden, että he pitivät häntä Jumalan ruhtinaana keskuudessaan ja että hänen tarvitsi vain valita mikä tahansa hautapaikka, joka häntä miellyttäisi, ja he kokisivat kunniakseen, että hän ottaisi sen vastaan lahjana.

23:7: ”Niin Aabraham nousi ja kumarsi maan kansalle, heettiläisille.” Tämä Aabrahamin juhlallinen nouseminen ja kumartaminen tarkoitti, että hän antoi suuren arvon heidän kohteliaisuuksilleen ja heidän ystävällisyydelleen, kun he tekivät sellaisen anteliaan tarjouksen

23:8: ”[Ja] puhui heille sanoen: ’Jos teidän mieleenne on, että minä hautaan ja kätken vainajani, niin kuulkaa minua ja taivuttakaa Efron, Sooharin poika, 9. antamaan minulle Makpelan luola, joka on hänen omansa ja on hänen vainionsa perällä. Täydestä hinnasta hän antakoon sen minulle perintöhaudaksi teidän keskuudessanne.’ Aabraham jatkoi asiansa toimittamista hyvin huolellisesti ja kohteliaasti. Hän pyysi läsnäolevia miehiä toimimaan välittäjinä Efronin kanssa, joka oli varsin huomattava mies yhteisössä, jos se sopi heidän ajatuksiinsa. Tämä Efron omisti näet maapalan, johon sisältyi Makpelan nimellä tunnettu luola, jonka Aabraham arveli oikein hyvin sopivan hänen tarkoituksiinsa. Hän tahtoi ostaa sen täydestä hopeasta [alkutekstin mukainen sana, suom. huom.], ts. hän tahtoi maksaa maasta sen arvon mukaisen hinnan, sillä hän aikoi käyttää sitä pysyvänä hautapaikkana perheelleen. Uskovat menettelevät aina oikein, jos he eivät jää kiitollisuuden velkaan epäuskoisia kohtaan, koska se voi vuorostaan vaikuttaa heidän kristillisyyteensä.

Makpelan ostaminen

23:10–11: ”Mutta Efron istui siellä heettiläisten joukossa. Ja Efron, heettiläinen, vastasi Aabrahamille heettiläisten kuullen, kaikkien, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista, sanoen: 11. ’Ei, herrani, vaan kuule minua. Vainion minä lahjoitan sinulle ja myöskin luolan, joka siinä on, minä lahjoitan sinulle; kansalaisteni nähden minä sen sinulle lahjoitan. Hautaa vainajasi.’” Saman itämaisen kohteliaisuuden harjoittaminen jatkui loppuun saakka. Efron, heettiläinen, oli tuskin tarkoittanut vakavasti otettavaksi tarjoustansa, jonka hän esitti kaikkien heimonsa jäsenten ja samassa kaupungissa asuvien ihmisten korvien kuullen. Jos näet Aabraham olisi hyväksynyt hänen tarjouksensa, olisi hän, kuten tapana oli, odottanut hyvin runsasta vastalahjaa, ja jos Aabraham päättäisi ostaa maan, Efronin tarjous oli tarkoitettu estämään kaikki mielessään olevan hinnan alentaminen.

23:12–15: ”Ja Aabraham kumarsi maan kansalle 13. ja puhui Efronille, maan kansan kuullen, sanoen: ’Jospa kuitenkin – oi, kuule minua! Minä maksan vainion hinnan; ota se minulta ja anna minun haudata siihen vainajani.’ 14. Efron vastasi Aabrahamille, sanoen hänelle: 15. ’Herrani, kuule minua. Neljänsadan hopeasekelin maa, mitä se minulle ja sinulle merkitsee? Hautaa vainajasi.’” Efron mainitsi tässä hintapyyntönsä: ”Neljänsadan hopeasekelin maa, mitä se minulle ja sinulle merkitsee?” Se mainitaan kohteliain sanakääntein, ja se vihjaa vaatimuksen puolustamiseen, koska Aabraham vaatisi asian hoitamista siten, että hän maksaa hinnan. Koska hopeasekelin arvo oli noin 50 senttiä, maapala, johon sisältyi Makpelan luola, maksoi Aabrahamille kaksisataa dollaria. ”Niin arvoton maapala ei voinut vaatia kahdelta rikkaalta mieheltä pitkää neuvottelua.”

23:16: ”Kuultuaan Efronin sanat Aabraham punnitsi Efronille sen rahasumman, jonka tämä oli maininnut heettiläisten kuullen, neljäsataa hopeasekeliä, kaupassa käypää.” Tuohon aikaan Kanaanin maassa ei ollut leimattuja kolikkoja, joilla oli määrätty arvo, mutta siellä näyttää olleen tietyn painoisia hopean paloja, jotka voitiin helposti punnita. Tässä kerrotun kaltaisessa liiketoiminnassa nämä palat punnittiin sen osoittamiseksi, ettei mitään petosta ollut tarkoitus yrittää tehdä. Aabraham punnitsi täyden mitan, kuten kauppiailta vaadittiin. Kuten apostoli oikein sanoo, kristityt välttävät rehellisessä liiketoiminnassa vilpin häivähdystäkin. Aabraham osoitti uskonsa ostamalla pienen palan maata siitä maasta, joka oli luvattu hänen jälkeläisilleen ollen varma, että Herra pitäisi huolen lupauksestaan.

Saaran hautaus

23:17–18: ”Niin Efronin vainio, joka on Makpelassa itään päin Mamresta, sekä vainio että siellä oleva luola ynnä kaikki puut, jotka kasvoivat vainiolla, koko sillä alueella, 18. joutuivat Aabrahamin omaksi kaikkien heettiläisten nähden, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista.” Tämä on muodollisen asiakirjan kieltä, jota käytetään maan vaihtaessa omistajaa. Vainion sijaintipaikka annetaan: se sijaitsee ennen Mamrea, Mamren metsikköä vastapäätä, ja siihen kuuluu Makpelan luola, joka on yhdellä tämän maapalan laidalla. Maaomaisuus kuvataan tarkasti, ja siihen sisältyvät myös sekä itse maapalalla että sen rajoilla olevat puut. Vainio luovutettiin Aabrahamille siten kaikkineen, mitä siihen kuului. Luovutuksesta tehty muistiinpano on hyvin tarkka, ja todistajat mainitaan erikseen.

23:19: ”Sen jälkeen Aabraham hautasi vaimonsa Saaran luolaan, joka on Makpelan vainiolla, itään päin Mamresta, se on Hebronista, Kanaanin maassa.” Tämä oli vainion ja siihen sisältyvän luolan ostamisen tarkoitus. Nimen perusteella luolassa on saattanut olla kaksi sisäänkäyntiä tai se on ollut kaksiosainen [vrt. Biblia: Makpela, so. kaksikertainen, suom. huom.].

23:20: ”Niin vainio ja siellä oleva luola siirtyi heettiläisiltä Aabrahamille, perintöhaudaksi.” Hautaamalla vaimonsa Kanaanin maahan, luvattuun maahan, Aabraham tunnusti, että Saara oli osallinen luvatusta siunauksesta ja että hänen ruumiinsa haudattiin tulevan ylösnousemuksen varmassa toivossa Kristuksen lunastustyön perusteella. Tässä merkityksessä kristillisten seurakuntien hautausmaat ovat todella Jumalan peltoja, joista hän kokoaa rikashedelmäisen sadon viimeisenä päivänä.

Suomennos: Hannu Lehtonen